Vuokrasopimusten uudistaminen / Hamnholmen, Lindnäs/Långboda ja Furunäsudden / Kvo-asia
|
|
- Eeva Lahtinen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Ympäristölautakunta Vuokrasopimusten uudistaminen / Hamnholmen, Lindnäs/Långboda ja Furunäsudden / Kvo-asia 20/55.556/2018 KH Kyseessä olevat vuokra-alueet ovat olleet pitkään lyhyiden vuokrasopimusjatkojen varassa pitkään. Lyhytaikaiset vuokrasopimukset ovat alkaneet hieman eri aikoina eri alueilla. Hamnholmenin osalta lyhytaikaiset sopimukset alkoivat 1970-luvun alussa, Lindnäs/Långbodan osalta 1990-luvun alussa. Furunäsuddenin vuokrasopimusta on 1990-luvun puolivälistä lähtien jatkettu välillä vain yhden vuoden kerrallaan luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana Furunäsuddenin vuokrauskäytäntö on yhdenmukaistunut muiden alueiden kanssa. Samalla myös vuokrasopimusehtoja on tarkastettu siten, että voimassa olevien sopimusten mukaisesti luvanvaraiset rakentamistoimenpiteet ovat kiellettyjä. Vuokrasopimusten jatkamisten yhteydessä vuokramiehet ovat ilmaisseet huolensa rakennusten kunnostustarpeesta. Viiden vuoden jatkoaika vuokrasopimukseen ei riitä vuokramiehille tarpeellisten kunnossapitotöiden suorittamiseen, kun vuokrasuhteen jatkosta tämän ajan jälkeen ei ole varmuutta. Tästä syystä vuokramiehet ovat lähestyneet kaupunkia, jotta vuokranantaja selvittäisi olisiko vuokrasopimusten uudistamiselle kyseisillä alueilla edellytyksiä. Kaikkien vuokramiesten kanssa on käyty kahdenkeskisiä keskusteluja, joiden yhteydessä on kartoitettu vuokramiesten tarpeita ja näkemyksiä. Alueiden vuokrasopimusten uudistamisen valmistelusta pidettiin iltakoulu 9. tammikuuta Kyseisillä vuokra-alueilla on neljää rakennusta, joita voidaan käyttää vakituisena asuinpaikkana. Näiden osalta ehdotetaan siirtymistä kaupungin yleiseen pientalotonttien sopimuskäytäntöön eli maanvuokralain 3. luvun mukaisiin vuokrasopimuksiin muutamin tarkennuksin, koska rakennukset sijaitsevat asemakaava-alueen ulkopuolella. Muut alueen rakennukset ovat vapaa-ajan rakennuksia, jotka vuokrataan maanvuokralain 5. luvun mukaisilla vuokrasopimuksilla. Tästä syystä vuokrasopimusten uudistaminen keskittyy näihin sopimuksiin. Vapaa-ajan asuntojen vuokrasopimusten kestoksi ehdotetaan 20 vuotta. Koska pientalotonttien vuokra-aika on 40 vuotta, syntyisi kaupungille toisella vuokrasopimusten uudistamiskerralla mahdollisuus tarkastella alueiden maankäyttöä yhtenä kokonaisuutena. Vapaa-ajan asuntojen vuokrasopimuksiin ehdotetaan otettavaksi käyttöön ns. etuostomalli. Tällöin vuokramies tekee vuokraoikeuden siirrosta (kaupasta) esisopimuksen ostajan kanssa. Tämän jälkeen esisopimus toimitettaisiin
2 kaupunginhallitukselle käsiteltäväksi, jolloin kaupunki voisi joko hyväksyä siirron tai halutessaan käyttää etuosto-oikeutta. Etuostomallin noudattamista ehdotetaan tehostettavan purkuoikeudella ja sopimussakkouhalla. Ehtoa ei sovellettaisi ehdotuksen mukaan siirtoihin, joilla vuokraoikeus siirtyy vuokramiehen puolisolle, lapselle tai lapsille. Tätä poikkeusta perustellaan mm. vuokraoikeuden jatkuvuudella vuokramiehen kuollessa. Maanvuokralaki 53 3 momentti: Jos vuokrakirjassa on ehto, ettei vuokraoikeutta saa vuokranantajan suostumuksetta siirtää toiselle, pysyy vuokrasopimus vuokramiehen kuollessa voimassa jos vuokramieheltä jää leski, rintaperillinen tai ottolapsi ja joku tai jotkut heistä niin haluavat sekä ilmoittavat siitä vuokranantajalle kolmen kuukauden kuuluessa vuokramiehen kuolemasta. Lisäksi vapaa-ajan asuntojen vuokraoikeuden siirtoa ehdotetaan tarkennettavaksi siten, että vuokraoikeuden voisi siirtää vain luonnollisille henkilöille. Koska alueet sijaitsevat asemakaava-alueiden ulkopuolella, ehdotetaan vuokrasopimuksiin otettavaksi mukaan kokonaisrakentamisen määrä sekä vuokra-alueen rajaaminen rantaa vasten. Asuinrakennussopimusten osalta ehdotetaan kokonaisrakennusoikeudeksi 150 kerrosalaneliömetriä ja vapaa-ajan asuntojen sopimusten osalta 100 kerrosalaneliömetriä. Kaikkien sopimusten osalta ehdotetaan, että vuokra-alueille saisi rakentaa päärakennuksen lisäksi yhden talousrakennuksen ja saunarakennuksen kokonaisrakennusoikeuden puitteissa. Kolmen vuokra-alueen kohdalla, jotka ovat ylittäneet ehdotetut kokonaisrakennusoikeudet, saisivat kokonaisrakennusoikeudeksi olemassa olevan rakennusoikeuden. Tällä poikkeuksella ei asetettaisi estettä rakennusten kunnossapitoon mahdollisten kokonaisrakennusoikeuden ollessa ylittynyt. Rajaamisvelvollisuus rannan suuntaan ei koskisi Hamnholmenin vuokra-alueita, jotka ulottuvat rantaan saakka. Rajaamisvelvoitetta ehdotetaan tehostettavan sopimussakkouhalla. Näin ranta-alueet erottuisivat selkeästi vuokra-alueista. Kulkuyhteyttä varten Hamnholmenin vuokrasopimuksiin ehdotetaan lisättäväksi vuokramiehille oikeus pitää venettä Varisniemen rannassa sekä ylläpitää yhteisesti laituria nykyisellä paikalla saaressa. Lisäksi vuokramiehille tulisi oikeus hoitaa ja ylläpitää polkua laiturilta omalle vuokra-alueelleen. Muille alueille kulkuyhteyttä varten ehdotetaan yksityistielain mukaista 4 metriä leveää tienpito-oikeutta. Yksityistielain mukaisesti tienpito-oikeus käsittää sekä tien rakentamisen että kunnossapidon. 4 metriä leveään alueeseen sisältyy kaikki tiealueeseen kuuluvat rakenteet, kuten ojat, liuskat ja pientareet. Ilman erillistä mainintaa vuokrasopimuksessa, kuuluvat tienteko- ja niihin verrattavat tehtävät vuokranantajan vastuulle (maanvuokralaki 258/ ). Tällä hetkellä alueilla on käytössä yleisiltä teiltä neljä erillistä tieyhteyttä. Vapaa-ajan asuntojen kohdalla ehdotetaan lunastuksessa käytettäväksi rakennusten enimmäisarvoksi kiinteistöveron verotusarvoa. Tällöin kiinteistöveron oikeellisuus hyödyntäisi sekä vuokramiehiä että kaupunkia.
3 Vuokramiehille hyöty tulisi esiin lunastustilanteessa ja kaupunki vuokranantajana hyötyisi veronkertymän kautta. Rakennusten arvoa nostavat toimenpiteet kasvattaisivat kiinteistöverotuottoa kaupungille ja vuokramiesten rakennusten lunastusarvo kasvaisi. Vuokramiesten haastattelujen yhteydessä kesällä 2016 useampi vuokramies ilmaisi halukkuuttansa vuokra-alueensa muotonsa tai kokonsa muuttamiseen. Tästä syystä ehdotetaan, että vuokramiehille tarjottaisiin tilaisuus tehdä ehdotuksia vuokra-alueiden kokojen suhteen kaupungille kesän 2018 aikana. Vuokramiehet saisivat ehdottaa vuokra-alueidensa osalta muutoksia, jotta alueista tulisi paremmin ympäristöön sopivia seuraavin ehdoin: 1. vuokra-alueen koko vähintään m 2 2. vuokra-alueiden rajoja ei voi ehdottaa siirrettäväksi lähemmäksi rantaa 3. vuokra-alueen tulee olla yhtenäinen 4. kaikkien vuokramiesten rakennusten tulee sijaita vuokra-alueella. Kaupunginhallitus käsittelisi vuokra-alueiden muutosehdotukset ennen uusien vuokrasopimusten laatimista. Vuokrantarkistusta ehdotetaan Lindnäs/Långbodan vapaa-ajan asuntojen vuokra-alueiden kohdalla siten, että vuokra määräytyisi kantakaupungin pienimmän pientalotonttihinnan perusteella. Eli vuokra-alueiden vuokrien laskemista 0,942 /m2:sta 0,628 /m2:in. Perusteluina vuokratason muutokselle on vuokra-alueiden vähäisempi käytettävyys vuokrasopimusehtojen mukaisesti ja vuokra-alueen rajaamispakko rantaa vasten. Koska Hamnholmenin nykyiset vuokra-alueet ulottuvat rantaan saakka, ei näille vuokra-alueille ehdoteta vuokrantarkistusta. Vuokrantarkistus edellä esitetyllä tavalla vähentäisi kaupungin maanvuokratuloja noin 5.900,- tänä vuonna. Oheismateriaali -lista vuokra-alueista ja niiden koosta -iltakoulun esitys */* Liitteenä -pientalojen vuokrasopimusmalli -vapaa-ajan asuntojen vuokrasopimusmalli -Lindnäs/Långboda-alueen kartta -Hamnholmenin kartta, jossa venepaikat ja yhteislaituri merkittynä -Furunäsuddenin kartta Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että 1. Furunäsuddenin, Lindnäs/Långboda 6, 9 ja 11 vuokrataan vakituista asumista varten maanvuokralain 3. luvun mukaisesti enintään 40 vuodeksi noudattaen liitteenä olevaa vuokrasopimusmallia, 2. muut vuokra-alueet vuokrattaan vapaa-ajan käyttöä varten maanvuokralain 5. luvun mukaisesti enintään 20 vuodeksi noudattaen liitteenä olevaa vuokrasopimusmallia, 3. Lindnäs/Långboda-alueen vuokra määräytyy kantakaupungin pienimmän pientalotonttien hintatason mukaisesti ehdolla että, vuokra-alueet on
4 rajattu rantaa vasten, 4. uudet vuokrausehdot otetaan käyttöön alkaen ehdolla että, vuokramies on allekirjoittanut vuokrasopimuksen 5. vuokra-alueet on rajattava rantaa vasten mennessä ja muilta osin vuokra-alueet on rajattava mennessä ja 6. oikeuttaa kaupunginhallituksen vuokraamaan alueet ja tekemään tarvittaessa tarkennuksia vuokrasopimuksiin. Kaupunginhallitus päättää tarjota vuokramiehille mahdollisuutta tarkistaa vuokra-alueitansa edellä esitettyjä periaatteita noudattaen siten, että ehdotukset on toimitettava kaupungille mennessä. Päätös Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, Maankäyttösihteeri Aki Uusitalo, KH Oheismateriaali -lista vuokra-alueista ja niiden koosta -iltakoulun esitys */* Liitteenä -pientalojen vuokrasopimusmalli -vapaa-ajan asuntojen vuokrasopimusmalli -Lindnäs/Långboda-alueen kartta -Hamnholmenin kartta, jossa venepaikat ja yhteislaituri merkittynä -Furunäsuddenin kartta Ehdotus Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että 1. Furunäsuddenin, Lindnäs/Långboda 6, 9 ja 11 vuokrataan vakituista asumista varten maanvuokralain 3. luvun mukaisesti enintään 40 vuodeksi noudattaen liitteenä olevaa vuokrasopimusmallia, 2. muut vuokra-alueet vuokrattaan vapaa-ajan käyttöä varten maanvuokralain 5. luvun mukaisesti enintään 20 vuodeksi noudattaen liitteenä olevaa vuokrasopimusmallia, 3. Lindnäs/Långboda-alueen vuokra määräytyy kantakaupungin pienimmän pientalotonttien hintatason mukaisesti ehdolla että, vuokra-alueet on rajattu rantaa vasten, 4. uudet vuokrausehdot otetaan käyttöön alkaen ehdolla että, vuokramies on allekirjoittanut vuokrasopimuksen 5. vuokra-alueet on rajattava rantaa vasten mennessä ja muilta osin vuokra-alueet on rajattava mennessä ja 6. oikeuttaa kaupunginhallituksen vuokraamaan alueet ja tekemään tarvittaessa tarkennuksia vuokrasopimuksiin. Kaupunginhallitus päättää tarjota vuokramiehille mahdollisuutta tarkistaa vuokra-alueitansa edellä esitettyjä periaatteita noudattaen siten, että ehdotukset on toimitettava kaupungille mennessä.
5 Asian käsittely Kaupungingeodeetti Luukkonen informoi tarkemmin ehdotuksen sisällöstä. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus päätti keskustelun jälkeen palauttaa asian lisävalmistelua varten ympäristölautakuntaan. Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian lisävalmistelua varten ympäristölautakuntaan. Lisätiedot Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen, Maankäyttösihteeri Aki Uusitalo, YMP Kaupungin hallintosäännön mukaisesti ympäristölautakunnan tulee huolehtia kaupunginhallituksen määräämistä toimialaansa kuuluvista tehtävistä. Kaupunginvaltuuston hyväksymässä toimivallanjaossa vuokraamisasioissa on päätös alueiden vuokraamisesta on jaettu ympäristölautakunnan, teknisen lautakunnan ja kaupunginhallituksen kesken. Kyseessä olevat alueet ovat tämän toimivallanjaon mukaisesti kaupunginhallituksen päätettäviä vuokraamisia. Tästä syystä ympäristölautakunnan valmistelu on laadittu maankäytön kannalta. Koska Lindnäs/Långbodan ja Furunäsuddenin alueet kuuluvat Kantakaupungin yleiskaavassa konsultointivyöhykkeeseen, ehdotetaan, että kyseisten alueiden vuokrasopimuksiin liitetään tästä maininta ja vuokramiehille annetaan kopio raportista vuokrasopimuksen allekirjoittamisen yhteydessä. Yleiskaavan konsultointinvyöhyke: Merkitään tiedoksi, että vuokra-alue kuuluu hyväksytyn Kantakaupungin yleiskaavan konsultointivyöhykkeeseen. Vuokramies on tietoinen asiasta ja tutustunut yleiskaavan yhteydessä laadittuun Oy Forcit Ab:n ja Fermion Oy:n konsultointivyöhykkeiden turvallisuusriskikartoitus maankäytön suunnittelua varten - Loppuraportti nimiseen raporttiin, jonka Gaia Consulting Oy on laatinut. Vuokramies on tietoinen, että raportissa suositellaan mm. rakenneturvallisuuden parantamista. Eduskunta on hyväksynyt uuden yksityistielain ja tämä laki astuu voimaan alkaen. Tästä johtuen kohtaa 4.4 Kulkuyhteys vuokra-alueelle on tarkistettu siten, että se vastaa voimaan tulevaa lakia. Vuokrausehtojen käsittelyn kannalta on perusteltua jakaa vuokra-alueet siten, että Hamnholmenin alue käsitellään erillään muista alueista. Useat ehdotetut vuokrausehtojen tarkennukset kohdistuvat joko mantereelle tai saareen ja yhteisesti käsiteltäessä erilaiset vuokrausehdot sekoittuvat keskenään. */* Liite - päivitetyt vuokrasopimusmallit Ehdotus (Uusitalo) Ympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että 1. Lindnäs/Långbodan ja Furunäsuddenin vuokrasopimuksiin lisätään maininta Kantakaupungin yleiskaavan konsultointivyöhykkeestä 2. Hamnholmenin alueen vuokrasopimukset käsitellään erillään
6 Lindnäs/Långbodan ja Furunäsuddenin vuokrasopimuksista. Asian käsittely Päätös Lautakunta keskusteli aitaamisen tarpeesta ja oli keskustelun jälkeen yksimielinen siitä että sopimukset laaditaan niin että mahdollistetaan aitaaminen mutta ei velvoiteta sitä tehtäväksi. Ympäristölautakunta ehdottaa kaupunginhallitukselle, että 1. Lindnäs/Långbodan ja Furunäsuddenin vuokrasopimuksiin lisätään maininta Kantakaupungin yleiskaavan konsultointivyöhykkeestä 2. Hamnholmenin alueen vuokrasopimukset käsitellään erillään Lindnäs/Långbodan ja Furunäsuddenin vuokrasopimuksista. 3. alueiden aitaaminen on mahdollista muttei velvoiteta aitaamaan Lisätiedot Maankäyttösihteeri Aki Uusitalo, Kaupungingeodeetti Kukka-Maaria Luukkonen,
3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen
Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus
Vuokrasopimusten irtisanominen / Suomen Vapaasatama Oy / Itäinen teollisuusalue
Kaupunginhallitus 276 19.10.2015 Kaupunginhallitus 280 02.11.2015 Kaupunginhallitus 64 14.03.2016 Vuokrasopimusten irtisanominen / Suomen Vapaasatama Oy / Itäinen teollisuusalue 655/50/2014 KH 19.10.2015
Lindnäs/Långboda 3, 4, 5, 7, 8 tai 10. Vuokra-alueen pinta-ala on X m 2. Vuokra-aika alkaa ja päättyy
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Hangon kaupunki Y-tunnus 0103166-9 Vuokramies: Xxxx Xxxxxxx XXXXXX-XXXX 1.2 Vuokra-alue Hangon kaupungissa sijaitseva vuokra-alue Lindnäs/Långboda
Hamnholmen 1, 2 tai 3 / Lindnäs/Långboda 3, 4, 5, 7, 8 tai 10. Vuokra-alueen pinta-ala on X m 2. Vuokra-aika alkaa ja päättyy
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Hangon kaupunki Y-tunnus 0103166-9 Vuokramies: Xxxx Xxxxxxx XXXXXX-XXXX 1.2 Vuokra-alue Hangon kaupungissa sijaitseva vuokra-alue Hamnholmen
Furunäsudden / Lindnäs/Långboda 6, 9 tai 11. Vuokra-alueen pinta-ala on X m 2. Vuokra-aika alkaa ja päättyy
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Hangon kaupunki Y-tunnus 0103166-9 Vuokramies: Xxxx Xxxxxxx XXXXXX-XXXX 1.2 Vuokra-alue Hangon kaupungissa sijaitseva vuokra-alue Furunäsudden
Lindnäs/Långboda 3, 4, 5, 7, 8 tai 10. Vuokra-alueen pinta-ala on X m 2. Vuokra-aika alkaa ja päättyy
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Hangon kaupunki Y-tunnus 0103166-9 Vuokramies: Xxxx Xxxxxxx XXXXXX-XXXX 1.2 Vuokra-alue Hangon kaupungissa sijaitseva vuokra-alue Lindnäs/Långboda
Tontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
Espoon kaupunki Pöytäkirja Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin tontit 1 ja 2
03.06.2013 Sivu 1 / 1 4535/10.00.02/2012 104 5.11.2012 62 Kahden pientalotontin vuokraaminen Henttaalla, korttelin 21162 tontit 1 ja 2 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Furunäsudden / Lindnäs/Långboda 6, 9 tai 11. Vuokra-alueen pinta-ala on X m 2. Vuokra-aika alkaa ja päättyy
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Hangon kaupunki Y-tunnus 0103166-9 Vuokramies: Xxxx Xxxxxxx XXXXXX-XXXX 1.2 Vuokra-alue Hangon kaupungissa sijaitseva vuokra-alue Furunäsudden
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN
PARGAS IDROTTSFÖRENING RF:N ANOMUS PAJBACKAN HIEKKAKENTÄN VUOKRAAMISESTA NS. KYLMÄÄ KEINONURMIKENTTÄÄ VARTEN 1551/34.340/2006 KHALL 28.02.2007 79 Liitteet B3-6 Talousjohtaja: Pargas Idrottsförening rf
Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella
Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan
V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue)
1 V U O K R A S O P I M U S (Ampumarata-alue) Tällä vuokrasopimuksella uudelleen vuokrataan ja uudistetaan 8.11.1991 allekirjoitettua vuokrasopimusta seuraavin ehdoin jäljempänä kohdassa 3 mainit tuun
PELLON VUOKRASOPIMUS Vuokranantaja Vuokralainen Raision kaupunki y 0204428-5 PL 100 21201 Raisio Tilatunnus 680 036 583 xxx Vuokrauksen kohde Kylä Tila RN.o pinta-ala xxx xxx xxx xxx Vuokra-alueen ja mahdollisten
1(5) 23 km Särmö, siirtyvät
1(5) 23 km Särmö, siirtyvät KESÄMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRANANTAJA 2 VUOKRAMIES 3 VUOKRAUSKOHDE 4 KÄYTTÖTARKOITUS 5 VUOKRA-AIKA 6 VUOKRA JA MUUT MAKSUT Särkiniemen mökkiläiset ry Helsinki, Lauttasaaressa
1. Vuokra-aika on kolmekymmentä (30) vuotta alkaen 1.5.2016 ja päättyen 30.4.2046.
Kaupunginhallitus 4.4.2016 Liite 1 121 VUOKRASOPIMUS Tällä vuokrasopimuksella vuokraa Mikkelin kaupunki (0165116-3), jota jäljempänä sanotaan kaupungiksi, kaupunginvaltuuston päätöksen /xx.xx.2016 nojalla
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä
Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22
Luonnos 20.3.2017 1/4 MAANVUOKRASOPIMUS SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki PL 38201 Sastamala Vuokralainen Vapo Oy, 0174817-6 PL 22 40101 Jyväskylä Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi
2. ESISOPIMUKSEN LÄHTÖKOHDAT, VOIMASSAOLO JA VUOKRASOPIMUKSEN ALLEKIRJOITTAMINEN
tekninen lautakunta 18.10.2016 Vesialueen vuokraamista koskeva ESISOPIMUS 1. SOPIMUSOSAPUOLET Tuleva vuokranantaja: Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä KAUPUNKI)
Helsinki, Lauttasaaressa Särkiniemen - Veijarivuoren asemakaavan mukaisen kesämaja-alueen ulkopuolella olevan kesämajan(siirtyvä kesämaja)/korvaavaan
1(5) Särmö, siirtyvät kesämajat KESÄMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 VUOKRANANTAJA Särkiniemen mökkiläiset ry 2 VUOKRAMIES 3 VUOKRAUSKOHDE 4 KÄYTTÖTARKOITUS 5 VUOKRA-AIKA Helsinki, Lauttasaaressa Särkiniemen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (6) 307 Asuntotontin varaaminen Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (tontti 43233/5) HEL 2016-001890 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle
Luonnos 22.5.2015. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918.
1 Osapuolet 1 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Merimaskun Metsästäjät r.y., yhdistyksen rekisterinumero 123.918. 2 Vuokran kohde 2.1 Vuokra-alue Naantalin kaupungin
Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen
Maanvuokrasopimus 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1. Vuokra-alue Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (018685-), PL, 8601 Oulainen Vuokralainen: Sonira Oy (667-8), Liponkuja 10, 8600 Oulainen Sopimuksen tarkoittama
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,
Luonnos. Kohteen osalta noudatetaan maanvuokralakia.
1 1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 2 Vuokralainen Muumimaailma Oy, y-tunnus 0925595-8, osoite: Kaivokatu 5, 21100 Naantali. 3 Tausta ja tarkoitus
Helsingfors stad Föredragningslista 19/ (5) Stadsfullmäktige Kaj/
Helsingfors stad Föredragningslista 19/2013 1 (5) Beslutshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 1228 HEL 2013-013390 T 10 01 01 01 Päätös A Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 35 Pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen solmiminen KOY Väiskin kanssa Väinämöisenkentän vuokraamiseksi Lautakunta päätti kaupunginhallituksen (28.1.2013, 142) antamin
Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1
01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi
1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet
Espoon kaupunki Pöytäkirja 54
14.05.2012 Sivu 1 / 1 3449/02.07.00/2011 54 Tontin myyminen Laaksolahdesta Kiinteistö Oy Espoon Lähdekeskukselle liikerakennushankkeen rakentamista varten, kortteli 60022 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:
Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), Käsityöläiskatu 2, Naantali.
Osapuolet. Vuokranantaja. Vuokralainen Vuokran kohde 9.5.09 (y-tunnus 035457-), Käsityöläiskatu, 00 Naantali. DNA Oyj (y-tunnus 059509-6), PL 0, 0044 DNA, c/o DNA Oyj, Heljä Pulkki, PL 53, 50 Lahti.. Vuokra-alue.
Espoon kaupunki Pöytäkirja 12
04.02.2013 Sivu 1 / 1 3508/02.07.00/2011 12 Kahden Kauklahdessa sijaitsevan asuntotontin sekä niitä palvelevan pysäköintitontin vuokraaminen Espoon Asunnot Oy:lle Valmistelijat / lisätiedot: Tiitinen Anu,
Päiväys. Yhteyshenkilö: Marko Ollikainen Puh.: Sähköposti:
Maanvuokrasopimus 1 (5) Vierunkankaan FinnRef-asema Kajaanissa 1. Sopimusosapuolet 1.1. Vuokranantaja Kajaanin kaupunki (0214958-9) PL 133 Pohjolankatu 13 87101 KAJAANI 87100 KAJAANI Yhteyshenkilö: Jari
Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (10) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Esityslista 7/207 (0) 2 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokrattujen asuntotonttien vuokrasopimusten vuokra-aikojen jatkaminen (Maunula, Malminkartano, Kannelmäki, Pukinmäki, Jakomäki
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) Kaupunginhallitus Kaj/12 06.08.2012
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2012 1 (6) 811 V Viikinmäen asuntotontin (tontti 36110/12) vuokrausperusteet HEL 2012-007240 T 10 01 01 02 Päätös päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että se päättäisi
Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV).
1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, Vuokralainen: Asunto Oy Merimaskun Särkänranta, y-tunnus 0663726-4,
1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:
Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 2684/ /2016
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2016 1 (1) 59 Asianro 2684/10.00.02.01/2016 Y-tontin 297-34-34-3 (Sipulikatu 4) vuokraaminen / Vaalijalan kuntayhtymä Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden hallintapalvelujen
Espoon kaupunki Pöytäkirja 58
01.06.2015 Sivu 1 / 1 5502/02.07.00/2014 58 Tontin ja maanalaisen alueen vuokraaminen Gumbölestä sekä tontin laajennuksen vuokraaminen Muuralasta Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymälle (HSY),
Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12
13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75
Liite Lii nro 2/17.11.2004 66 Muutettu 19.10.2005 75 VENEPAIKKOJEN VUOKRAUSSÄÄNNÖT, PIENVENESATAMASÄÄNNÖT JA KARTAT Muutettu 19.10.2005 75 Hyväksytty liikuntalautakunnassa 17.11.2004 66 KIRKKONUMMEN KUNNAN
MAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI (Y-tunnus 0176975-1) Vuokralainen: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä
Espoon kaupunki Pöytäkirja 39
04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 96
06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Kiinteistöyhtymä
Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).
Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lisäalue tonttiin
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen Naantalin ranta- ja maanrakennus Oy, y-tunnus 2614889-8, Isohaantie
Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1
02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (5) 106 Kiinteistölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle asuntotontin (AK) varaamiseksi Pohjola Rakennus Oy Uusimaalle (Herttoniemi, Roihuvuori, tontti 43233/5)
Espoon kaupunki Pöytäkirja 5
11.01.2016 Sivu 1 / 1 5571/2015 02.07.00 5 Teollisuustontin vuokraaminen Scanoffice Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Juvanmalmilta, kortteli 85129 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,
Espoon kaupunki Pöytäkirja 4. 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054
16.01.2017 Sivu 1 / 1 90/2017 02.07.00 4 Tontin vuokraaminen Gumbölestä Laponte Oy:lle varasto- ja tuotantotilojen rakentamista varten, kortteli 71054 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046
Espoon kaupunki Pöytäkirja 19
11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin
Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18
09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877
- Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:n osuus 4106/ Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 33:n osuus 2183/6289.
1 MUISTIO/Katarina Nordberg 14.2.2017 Asuntotontin (kerrostalo, 6 289 k-m²) pitkäaikainen vuokraaminen yhteisesti määräosin Asunto Oy Helsingin Pohjolan Perusyhtiö Uusimaa 32:lle ja Asunto Oy Helsingin
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie
1.1 Sopijapuolet 2 VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ. 2.1 Käyttötarkoitus
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Heikkinen Eero Arvi Bergkullavägen 263 46166 Trollhettan Sverige Vuokralainen: Hyrynsalmen kunta (Y -tunnus 0185075-2) 1.2 Vuokra-alue Laskutie
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (7) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (7) 289 Teollisuustontin vuokraaminen Laponte Oy:lle, Polar Forest Oy:lle ja Suomen Nostan Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun (Kivikko, tontti 47049/1) HEL 2013-006722
Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi
16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt
KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 60 11.08.2014 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 72 29.09.2014 Myytäviksi tai vuokrattaviksi vuosina 2014-2015 esitetyt rakennetut kiinteistöt 354/10.01.02/2013 KSJ 60 Vs. kaupunginjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2012 1 (7) 743 Laajasalon tontin 49112/4 varaaminen Asunto-oy Sarvastonkaarelle perustettavan asunto-osakeyhtiön lukuun HEL 2012-007058 T 10 01 01 00 Päätös päätti varata
Espoon kaupunki Pöytäkirja 115
04.11.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 115 Vuokrauspäätöksen jatkaminen Sähkö-Polar Oy:lle perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.
Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle
Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/ (5) Kaupunginhallitus Asia/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 46/2018 1 (5) 773 Maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen tekeminen Kiinteistö Oy Helsingin Ilmalankatu 2:n kanssa liittyen asemakaavan muutosehdotukseen 12374 HEL 2018-006078
Vuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty erityisalueeksi (E-1).
NAANTALIN KAUPUNKI M A A N V U O K R A S O P I M U S Lisämaa Luonnos 3.7.2018 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100
2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella.
Esisopimuksen kohdan "Esisopimuksen perusteella tapahtuvat maksut" perusteella maksettu kauppahinnan osasuoritus 30.000 euroa ja varsinaisen kaupan solmimisen yhteydessa maksettava 280.000 euroa muodostavat
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014
Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1
02.02.2015 Sivu 1 / 1 177/02.07.00/2015 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956
Alueen vuokraaminen kiinteistöstä Antti Vasamalle perustettavan yhtiön lukuun
Kaupunginhallitus 71 27.02.2017 Alueen vuokraaminen kiinteistöstä 734-663-1-31 Antti Vasamalle perustettavan yhtiön lukuun 2271/10.00.02.02/2016 Kaupunginhallitus 27.02.2017 71 Valmistelija: kaupungingeodeetti
Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12
03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 128
03.12.2012 Sivu 1 / 1 5022/02.07.00/2012 128 Liiketontin vuokraaminen Espoonlahdesta Suomen Autopesukatu Oy:lle autopesukadun ja polttonesteiden automaattisen jakelupisteen rakentamista varten Valmistelijat
MAANVUOKRASOPIMUS. Versio 2016/1. Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA. Tilatunnus/y-tunnus.
MAANVUOKRASOPIMUS Me allekirjoittaneet olemme tänään tehneet seuraavan maanvuokrasopimuksen VUOKRANANTAJA Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRALAINEN Tilatunnus/y-tunnus Osoite VUOKRAUKSEN KOHDE kunnan/kaupungin
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) Kiinteistölautakunta To/9 07.03.2013
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (6) 109 Teollisuustontin vuokraaminen Relino Pipe Oy Ab:lle (Tapanila, Tapaninkylä, tontti 39374/15) HEL 2013-003000 T 10 01 01 02 Kiinteistökartta J7 P2, Punttikuja
Espoon kaupunki Pöytäkirja Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli tontti 1
09.05.2016 Sivu 1 / 1 3026/10.00.02/2014 71 11.8.2014 47 4.5.2015 140 14.12.2015 46 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Saunalahdesta YIT Rakennus Oy:lle, kortteli 42122 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6
16.11.2015 Sivu 1 / 1 5498/02.07.00/2014 6 12.1.2015 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,
99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen
648/2016 99 Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin hyväksyminen Päätösehdotus Yhteinen kirkkovaltuusto päättää hyväksyä Lehtisaaren maanvuokrasopimusmallin ja valtuuttaa kiinteistöjohtaja Kai Heinosen tekemään
Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh
12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh
07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
LUONNOS. Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53. Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7
Kaupunginhallitus 8.2.2016 Liite 2 53 Kaupunginvaltuusto 8.12.2014 141 Liite 7 VUOKRASOPIMUKSEN ESISOPIMUS LUONNOS 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tausta 3. Esisopimuksen kohde VUOKRASOPIMUS 1. OSAPUOLET
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie
Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit )
1 Liite 1 Tattarisuon pienteollisuusalueen vuokrausperiaatteet (Suurmetsä, korttelit 41001-41013) 1 Mikäli tontille rakennetaan likimäärin tontin rakennusoikeuden suuruinen uudisrakennus, tontin vuokra-aika
Espoon kaupunki Pöytäkirja 23
12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat
Espoon kaupunki Pöytäkirja 102
19.10.2015 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 Yhden asuntotontin vuokrauspäätös ja viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihakun 2014) Valmistelijat
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (5) 112 Toimitilatontin vuokraaminen FSR Consulting Oy:lle ja Toiminimi Axel Straschonoylle perustettavan yhtiön lukuun (Pikku-Huopalahti, tontti 16707/7) Pöydälle
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 224 16.12.2015. 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 224 Asianro 8457/10.00.02.01/2015 Tonttien 297-25-80-1 (Jynkän koulu) ja 297-43-17-1 (Karttulan koulu) vuokraaminen / Kiinteistö Oy Kuopion Koulutilat Kiinteistöjohtaja
12.8.2015. Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on kaksituhatta yhdeksänsataaneljätoista (2 914) euroa (perusvuokra).
2 5 Vuokra 5.1 Vuokra Myöskin vuokramiehellä on oikeus irtisanoa vuokrasopimus kuuden (6) kuukauden irtisanomisajalla. Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on kaksituhatta yhdeksänsataaneljätoista
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (5) 11 Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle vuokratun asuntotontin (kerrostalo) vuokrasopimuksen vuokra-ajan jatkaminen (Käpylä, tontti 25857/1) HEL 2015-013448 T 10
1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:
Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen
Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, hallita kaupungin maa- ja vesialueita, kiinteistöjä, rakennuksia ja huoneistoja.
Liite 1 Tonttiosaston delegoinnit Johtosäännön 4 Kiinteistölautakunnan tehtävät Lautakunnan tehtävänä on, ellei toisin ole määrätty, hallita kaupungin maa- ja vesialueita, kiinteistöjä, rakennuksia ja
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6341/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 184 Asianro 6341/10.00.02.01/2014 Asuntotontin 297-20-16-2 maanvuokrasopimuksen esisopimuksen laatiminen ja tontin vuokraaminen / Niiralan Kulma Oy Kiinteistöjohtaja
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/ (6) Kiinteistölautakunta To/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2015 1 (6) 606 Liiketontin vuokraaminen Lidl Suomi Ky:lle ja esitys kaupunginhallitukselle osto-option lisäämisestä (Suurmetsä, Alppikylä, tontti 41292/1) HEL 2015-013242
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/ (5) Kiinteistövirasto Tonttiosasto Osastopäällikkö
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 83/2015 1 (5) 137 Tontin 28094/20 pitkäaikainen vuokraaminen asuntotarkoituksiin HEL 2015-007588 T 10 01 01 02 Henrik Sohlbergin tie 8 Päätös n osastopäällikkö päätti vuokrata
Espoon kaupunki Pöytäkirja Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540
04.04.2016 Sivu 1 / 1 874/2016 02.07.00 35 Liiketontin vuokraaminen Muuralasta Restel Fast Food Oy:lle, kortteli 47540 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 etunimi.k.sukunimi@espoo.fi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 63. 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014)
06.06.2016 Sivu 1 / 1 2976/10.00.02/2014 124 1.12.2014 102 19.10.2015 63 Viiden asuntotontin vuokrauspäätöksen jatkaminen (Bassenkylän ja Kurtinmalmin asuntotonttihaku 2014) Valmistelijat / lisätiedot:
Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1
23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)
Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele
MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440
Vuokrakohde vuokrataan vuokralaiselle antennimaston ja siihen liittyvän laitetilan/tilojen sijoittamiseksi ja käyttämiseksi kiinteistöllä.
MAANVUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Suonenjoen kaupunki PL 13 Y-tunnus: 0208061-4 77601 Suonenjoki 2. Vuokralainen Elisa Oyj PL 40 Y-tunnus 0116510-6 00061 ELISA 3. Vuokrakohde Sopimuksen liitteenä (liite
M A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y-175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1.2 Vuokra-alue Vuokralainen: xxxxxx Oy Y-xxxxxxxx-x xxxxxx 42100 Jämsä
Kiinteistöt 257-476-4-7 ja 257-476-4-8, pinta-alaltaan yhteensä noin 7440 m 2. Vuokraalue on osoitettu liitekartalla.
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Kirkkonummen kunta Postiosoite: PL 20 02401 Kirkkonummi Puhelin: (09) 29 671 VUOKRALAINEN VUOKRA-ALUE KUNNAN PÄÄTÖS 1. VUOKRA Y-tunnus Osoite Yhteyshenkilö Kiinteistöt 257-476-4-7