Jumalten Valittu. Kappale 4 - Vankilaelämää

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Jumalten Valittu. Kappale 4 - Vankilaelämää"

Transkriptio

1 Jumalten Valittu Kappale 4 - Vankilaelämää Maria ei voinut uskoa sitä. Hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että Barbarella olisi tappanut Andren vanhemmat. Tyttö oli kuullut tästä oikeussalissa hetki sitten. Hän ei kyennyt jäämään sinne, joten hän päätti mennä ulos puutarhaan rauhoittumaan. Hän katsoi ympärilleen siellä ja nyyhkytti hervottomasti. Häntä hävetti niin suunnattomasti. Miten sellainen ihminen kuin Barbarella Ce Lucca voisi yhtäkkiä tappaa viattoman pojan vanhemmat tämän silmien edessä? Se oli niin väärin! Maria tunsi olevansa jonkinlainen saasta. Häntä myös otti päähän se, että hän oli niin heikko, eikä voinut vastustaa äitiään kuoleman uhallakin. Se oli todella raukkamaista ja ehdottomasti heikkouden merkkejä. Toisaalta Maria hieman pelkäsi äitiään ja vanhempaa sisartaan, sillä nämä olivat koko Marian elämän ajan vähätelleet ja loukanneet tyttöä. Hän ei pitänyt siitä todella, mutta oli vaikeaa asettua poikkiteloin herttuattaren tielle. Miksi tämä on niin typerää? Maria mutisi. Miksi minä teen tätä? Miksi minä en voi vain kieltäytyä, kun äiti pyytää minua tekemään näitä typeriä asioita? hän jatkoi ja potkaisi läheistä ruusupensasta näreissään. Se alkoi savuta, kun Maria tuijotti sitä vihaisena. Se oli hänen tapansa purkaa vihaansa; tuhoa kaikki muu, paitsi eläimet tai ihmiset. Joskus hän tosin halusi käyttää voimiaan äitiinsä, ei ehkä tappaakseen, mutta satuttaakseen sen verran pahasti, ettei tämä kiusaisi Mariaa enää koskaan. Mutta koska Maria oli pelkuri, hän perääntyi aina viime hetkellä. Sitä paitsi Barbarellalla oli kummallinen kyky nähdä Marian läpi ehkä liiankin helposti. Maria huokaisi ja istui penkille. Hän katsoi ympärilleen ruusupensaiden keskellä. Minä haluaisin pois täältä niin kovasti. Miksi en siis lähtisi? Voisin auttaa Andren pakoon ja... Äh, ei se toimisi. Jäisin kuitenkin kiinni jossain vaiheessa ja äiti varmasti tappaisi minut sen vuoksi. Maria huokaisi. Hänestä tuntui, etteivät hänen ainoat elossa olevat sukulaisensa olleet enää samanlaisia kuin aikaisemmin. Ennen hänen sisarensa ja äitinsä olivat olleet todella kilttejä ja ystävällisiä, mutta sitten he yhtäkkiä muuttuivat julmiksi ja ilkeiksi. Maria nousi seisomaan ja käveli ajatuksissaan takaisin kartanoon, jossa hän törmäsi Andreen ja Seaniin, joita oltiin viemässä tyrmiin. Andre vilkaisi Mariaan, mutta ei sanonut sanaakaan. Hän ei myöskään näyttänyt vihaiselta. Ehkä vähän pettyneeltä ja pelokkaaltakin, mutta ei vihaiselta. Eivät he tarvitse tuollaista kohtelua, Maria mutisi itsekseen mennessään keittiöön, jossa kartanon pääkokki teroitti veitsiään valmiiksi, että saa ruoan nopeasti valmiiksi. Kokki oli nimeltään Bertha Johansson. Hän oli hieman hullu monella tapaa. Ainakin nähdessään lihaa, jota hän alkoi silputa veitsillään kuin mielipuoli. Maria oli kerran joutunut todistamaan tätä naisen outoutta ja oli säikähtänytkin pahasti. Maria ei vieläkään tiennyt, miksi ihmeessä Bertha oli sellainen kuin oli. Hyvää päivää, Maria-neiti, Bertha tervehti syvällä äänellään. Hän oli nainen, jolla oli hyvin matala ääni. Päivää. Berthalla oli jo täysin valkoiset hiukset ja hän näytti jo vanhalta, mutta silti hän ei ollut jäänyt vielä eläkkeelle. Maria istui Berthaa vastapäätä ja huokaisi raskaasti. Hän vilkaisi ympärilleen keittiössä, joka oli hyvin laaja. Siellä oli ehkä kahdeksan muutakin kokkia, jotka jo valmistelivat lounasta herttuatterelle. Keittiön keskellä oli suuri hella, jolla ruoat tehtiin. Se oli kuin suuri suorakulmio. Mikäs sinua vaivaa, neiti? Bertha kysyi uteliaana. Maria oli usein pienempänä piilotellut keittiössä äitiään ja siskoaan, jotka etsivät tyttöä syyttääkseen häntä taas jostain mitä hän ei ollut tehnyt. Minut käskettiin ottamaan kiinni yksi ihminen, Maria sanoi katsellessaan pöydällä olevaa hedelmäastiaa. Siinä oli viinirypäleitä, appelsiineja, omenoita ja muita hedelmiä. Tarkoitat varmaan sitä varasta, joka täällä kävi muutama viikko sitten? Bertha kysyi. Se poika kolkkasi yhden tarjoilijan. Hän on Andre nimeltään... Maria mutisi.

2 Hän ei taida tietää, että olet Barbarellan tytär, oletan? Ei. Ja hän vihaa noitia. Varsinkin äitiä, koska hän tappoi Andren vanhemmat. Ja jos hän saisi tietää, sinä saisit selkääsi, niinkö? Bertha kysyi siirtyessään kaivamaan leipää esiin kaapista. Niin, Maria huokaisi. Ja äiti varmasti haluaa Andren kuolevan. Ja mitä sinä oikein teit, että jouduit osaksi koko juttua? Bertha kysyi uteliaana leikatessaan ruisleipää koriin niin nopeasti, että ilma sumeni. Koska Sean Moiya osoittautui kapinalliseksi ja äiti ajatteli minusta saavan verenhimoisen Ce Luccan laittamalla hänen paikalleen, Maria sanoi näreissään. Mutta minä en aio tapattaa ketään. Auta poika sitten pakoon, Bertha sanoi. En minä tiedä, viitsinkö, Maria sanoi. Voin jäädä kiinni siitä. Pyydä Aaronia auttamaan. Maria kurtisti kulmiaan. Mitä ihmettä Bertha oikein tarkoitti tuolla? Hän ei tiennyt ollenkaan, missä mentiin. Ja Aaronista puheen ollen hän oli ollut ihan kummallinen siitä saakka, kun Andre ja muut kapinalliset oli otettu kiinni. Aaron ei ollut kuitenkaan puhunut Marialle asiasta sanaakaan, vaikka tyttö olikin kysynyt siitä prinssiltä. Tämä oli vain sanonut ettei se ole mitään vakavaa. Mariasta kuitenkin tuntui, että se oli jotain hyvinkin vakavaa. Prinssi haluaa tietää jotain siitä pojasta, Bertha sanoi. Hän nimittäin kävi täällä ja kyseli kummia siitä illasta, kun Andre oli täällä. Erittäin kummallista, Maria sanoi. Ehkä minun pitäisi mennä kysymään häneltä taas asiasta ja...? Kysyä keneltä mitä? Aaronin ääni kysyi ovelta. Prinssi astui huoneeseen ja katsoi Mariaa hetken epäluuloisena ennen kuin pudisti päätään melkein kuin uskomatta jotain kuulemaansa. Minä haluan tietää, miksi olet tuollainen nykyään koko ajan, Maria sanoi suoraan. Sinä olet liian aatelinen, Maria. Asia ei kuulu sinulle pätkän vertaa, joten jätä minut rauhaan, Aaron sanoi näreissään ja käveli ulos huoneesta ennen kuin Maria ehti sanoa enempää. Maria puri alahuultaan häpeissään. Ei hän halunnut tässä näin käyvän! Hän joutui aina kärsimään uteliaisuutensa vuoksi. Se oli kerrassaan typerää ja tyttö vihasi sellaista. Sinun varmaan kannattaisi mennä pyytämään anteeksi prinssiltä, Bertha sanoi hiljaisuuden keskellä hetken kuluttua. Sinähän itket kohta. Ce Lucat ovat vahvoja, he eivät itke. Minusta tuntuukin, etten ole täysiverinen Ce Lucca, Maria sanoi. Sinä taidatkin olla enemmän isäsi kaltainen, Bertha sanoi hymyillen. Sinänsä sääli, että hänenkaltaisensa hyvä mies kuoli. Se oli suuri menetys koko herttuakunnalle, koska tämä paikka on rappeutunut tosi pahasti äitisi noustua valtaan. Niinkö? Maria sanoi hämillään. Sinut pidetään ilmeisesti kaukana hallintoasioista, jos et kerran tästä tiennyt, Bertha sanoi. Typerä akka se herttuatar. En ole koskaan pitänyt hänestä. Hän tuntuu ihan joltain toiselta ihmiseltä kuin aikaisemmin... Barbarella ei ole koskaan ollut kiltti sinulle. Ja jos on, hän on teeskennellyt. Maria henkäisi. Miten niin? Äitisi on kummallinen ihminen kummallisine logiikkoineen. En itsekään ymmärrä, miksi hänen pitää saada syödä nimenomaan kuichelaista ruokaa... Bertha mutisi. Äiti vihaa kuichelaisia, Bertha. Olet varmasti erehtynyt, Maria sanoi. En ole. Äitisi pitäisi inhota myös kuichelaista ruokaa mikäli hän oikeasti inhoaa kuichelaisia. Väität siis äidin elävän jonkinlaista kaksoiselämää? Maria kysyi uteliaana. En tietenkään. Sanoin vain mitä ajattelen, Bertha sanoi nauraen. Mutta menehän nyt, nuori neiti, että saan laittaa ruokaa herttuattarelle ja muille. Maria hymyili ja lähti pois huoneesta. Hän tapasi oven ulkopuolella Aaronin, joka piti otsaansa kylmää seinää vasten mutisten jotain päänsärystä ja ärsyttävistä varkaista. Maria käveli hänen luokseen ja tökkäsi nuorta prinssiä olkapäähän. Aaron säpsähti ja kääntyi ympäri katsoakseen Mariaa.

3 Maria... Olen pahoillani, että kyselen, Maria sanoi keskeyttäen hänet. En voi pitää uteliaisuuttani kurissa. En minä ole sinulle vihainen, mutta sinun pitäisi tajuta ettei minua kiinnosta kertoa siitä sinulle, Aaron sanoi. Sitä paitsi sinä olit kai paikalla kun Staiche sanoi minulle jotain, joka jäi vaivaamaan... Sinua siis vaivaa jokin, Maria sanoi. Mutta en kysy siitä mitään, ettet vain puolivahingossa ota miekkaasi esiin ja tapa minua. Aaron naurahti. En minä teitä voisi satuttaa, neiti. Olette liian suloinen. Minä olen teitä vanhempi, prinssi. Älä yritä flirttailla kanssani, Maria sanoi ja naurahti. Anteeksi, Aaron sanoi. Mutta minä lähden hieman lepäämään, kun väsyttää niin vietävästi, hän jatkoi ja käveli pois Marian luota kuninkaallisen ryhdin kera. Maria jäi miettimään, mitä hän voisi tehdä seuraavaksi, mutta ei päätynyt mihinkään johtopäätökseen, joten hän päätti lähteä omaan huoneeseensa lukemaan. Ehkä illalla hän voisi livahtaa Andren luokse juttelemaan? No, sen näkee sitten. ****** Farnian ulkopuolella olevassa metsässä Lauren, Brandon ja Lily pohtivat mitä he tekisivät saadakseen Andren ja Seanin pois herttuattaren kartanosta, jossa he olivat vankeina. Lilyn ajatukset tosin suurimmaksi osaksi harhailivat Aaronin joukkojen kapteenissa, jonka hän oli tavannut muutamia vuosia sitten. He olivat ystävystyneet, mutta myöhemmin rakastuneet toisiinsa. Kaikki päättyi kuitenkin siihen, että he olivat joutuneet eroamaan, koska miehen perhe ei hyväksynyt sitä. Ja koska mies oli ollut periaatteen ja perinteiden mies, hän oli sanonut Lilylle päin kasvoja ettei enää halua olla haltian kanssa. Lily oli ollut tuolloin 21-vuotias. Siitä oli neljä vuotta. Lily, mitä sinä ajattelet? Brandon kysyi. Meidän pitää päättää miten pelastamme Andren ja Seanin! Minulla on ongelma, joka tunnetaan Aaronin joukkojen kapteenina, Lily sanoi. Hän istui kannolla hieman kauempana muista ja letitti tummia pitkiä hiuksiaan. Lauren katsoi siskoaan sympatia kasvoiltaan palaen. Lauren oli ollut 13-vuotias tuolloin, mutta hän oli kuitenkin ollut saman tien sitä mieltä, että, se ukonkäppyrä on ihan tyhmä. Saanko tappaa sen?, mutta Lily ei ollut antanut hänelle lupaa tehdä niin. Hän oli kuitenkin päättänyt pistävänsä sen miehen kärsimään itse. Kuka kapteeni? Brandon kysyi heti. Miten sellainen heppu voi olla ongelma? Koska minä tein sellaisen virheen, että menin rakastumaan häneen, Lily sanoi. Hän kohotti kätensä suulleen huomattuaan mitä oli sanonut. Hän oli paljastanut sydämensä suurimman salaisuuden pomolleen! Brandon tuijotti naista hetken ja siristi epäluuloisena silmiään, ihan kuin Lily oli ajatellutkin hänen tekevän. Sinä olet ollut tekemisissä vihollisen kanssa? Brandon kysyi epäluuloisena. Sinä käyttäydyt kuin lapsi! Sinä voit vaikka työskennellä niille pahiksille. Brandon-kiltti, minä en koskaan tekisi töitä Barbarella Ce Lucalle. Aiotteko te tapella tästä koko päivän, vai potkinko minä teitä kumpaakin persuuksille? Lauren ärähti. Sisko, minä rakastan sinua, mutta sinä ja Brandon olette kumpikin välillä ihan pentuja. Se johtuu siitä, että Lily on petturi! Sinä olet niin vainoharhainen. Brandon, Lauren sanoi. Lily ei ole lähelläkään petturia, koska hän aikoo kostaa sille ääliölle. Brandon näytti todella ääliömäiseltä. Mitä? Sitä vain, että se mies särki Lilyn sydämen ja sisko tässä on kostonhimoinen haltia, Lauren sanoi. Kiitos vain, Lauren, että kerroit Brandonille tästä, Lily sanoi hiljaa. Lauren läiskäisi otsaansa kädellään ja katsoi Lilyyn. Anteeksi.

4 Saat anteeksi, Lauren, Lily sanoi. Onneksi et vielä sanonut siitä asiasta, johon se suhde olisi johtanut, jos olisin saanut olla hänen kanssaan. Mutta miten me aiomme saada Seanin ja Andren pois Farniasta? Olen varma, että heitä vartioidaan enemmän kuin muita vankeja. Brandonin kasvoille ilmestyi erittäin pohtiva ilme, kun taas Lilyn mielessä oli jo tietynlainen suunnitelma. Hän ei tiennyt, mitä muut oikein siitä sanoisivat. Minä en saa mieleen mitään! Brandon marisi vähän ajan päästä, kun Lily oli alkanut tehdä seppelettä kukista, jotka hän oli luonut sillä istumalla maahan magiallaan. Miten olisi, jos kysyisimme Ce Lucan nuorinta tytärtä auttamaan meitä? Lily kysyi tyynesti. Miten sinä kuvittelet, että Maria Ce Lucca auttaa meitä? Brandon kysyi. Maria Ce Lucca ei ole yhtä verenhimoinen kuin äitinsä ja sisarensa, Lily sanoi ja hymyili. Hän myös näyttää ihastuneen Andreen, vaikkei sitä ehkä itse huomaakaan vielä. Enpä usko tuota, Lauren sanoi. Sinä et olekaan koskaan rakastunut, Lily sanoi ja nauroi pikkusiskonsa ilmeelle. Älä taas ala luennoimaan niitä typeriä teorioita seksuaalisesta suuntaumisestani! En tietenkään, siskokulta, oli vain pakko sanoa jotain viisasta. Tuo oli kaukana viisasta! Ihan miten vain, Lauren. Takaisin aiheeseen, Brandon sanoi. Ennen kuin te käytte toistenne kurkkuihin kiinni. Me emme tappele väkivaltaa käyttäen, Brandon, Lily sanoi. Me keksimme käsittämättiömä teorioita toistemme typeryydestä ja seksuaalisuudesta. Olisi pitänyt jättäytyä vangiksi sen akan luokse, eihän teitä hullukaan siedä! Brandon sanoi ja pörrötti hiuksiaan näreissään. Lauren nauroi hänelle. Kysymmekö Marialta apua tähän pieneen ongelmaan? Lily sanoi vähän ajan kuluttua. Ei kai siitä mitään haittaakaan ole, Brandon sanoi. Vai onko? Ei minusta ainakaan, Lily sanoi. En ainakaan näe siinä mitään haittaa. Mutta jos te näette, niin joudumme hiipimään jonkin ällöttävän viemärin kautta vankilaan, jossa Andre ja Sean epäilemättä ovat. Hyvä pointti, Lauren sanoi hyväksyvästi. Hän näytti siltä, että olisi voinut vastustaa koko ideaa. Lily hymyili nuoremmalle sisarelleen tietävästi. Hän tiesi Laurenin aina vastustavan kaikkea pahiksiin liittyvää, mutta nyt hän ei siihen kyennyt, kun Lily oli perustellut suunnitelmansa kannattavuuden erittäin hyvin. Me kokeilemme sitten sitä, Brandon sanoi. Me joudumme pitämään silmällä sitä niittyä kaupungin ulkopuolella. Olen ymmärtänyt Marian olevan varsin kiintynyt kukkiin... Niin hän onkin, herranen aika sentään! Hän on kukkakauppias! Lily ärähti. Hän sulki silmänsä ja hengitti rauhallisesti. Minä en haluaisi nähdä sitä miestä siellä sitten... Hakkaat hänet maahan, Lauren sanoi. En usko, että pystyn siihen, Lily sanoi. Saattaisin vain sortua suutelemaan häntä... Naurettavaa! Brandon hekumoi. Sinä käytät magiaasi ja tapat hänet ja sillä siisti! Hän on fromecialainen, Brandon. Fromecialaiset eivät ole tehneet mitään meille, Lily sanoi. Brandon ei sanonut mitään, hän vain kääntyi Laurenin puoleen ja he alkoivat tapella jostain typerästä jutusta taas. ***** Aaron vaelsi pitkin Farnian herttuattaren kartanon käytäviä ajatuksissaan. Hän ei ollut koskaan uskonut joutuvansa miettimään vakavissaan oliko Barbarella Ce Lucca ollut tosissaan sanoessaan pojalle, että hän jättää Aranian rauhaan. Nyt häntä vaivasi se asia ihan älyttömästi, mutta hän ei haluaisi mennä kysymään Andrelta asiasta. Se tyyppi voisi ihan hyvin nauraa päin prinssin kasvoja! Sitä paitsi Andre tuntui erittäin ärsyttävältä ihmiseltä ja hän näytti myös vihaavan Aaronia jostain syystä. Ehkä siksi, että prinssi oli Barbarellan puolella?

5 Aaron huomasi jalkojensa kuljettaneen hänet ulos etupihalle, jossa sotilaat olivat tekemässä mitä sitten tekivätkään; ottivat rennosti, iskivät palvelijoita, joivat, nukkuivat ja niin edelleen. Aaron näki jopa Andrenkin istuvan keskellä pihaa tolppaan köytettyinä ja joidenkin sotilaiden puhuvan äänekkäästi hänelle. Onkos sinulla kivaa siinä tolpassa, Staiche? Nauti vielä tästä ulkoilmasta kun voit, saasta, koska kuolet suurella todennäköisyydellä! Millä perusteella? Seanin ääni kysyi. Ja minua janottaa. Eikö olisi mahdollista saada vettä tai jotain? Anna jätkälle kuravettä. Suosittelisin ensin katsomaan ympärillenne ennen kuin alatte suunnitella vankien pahoinpitelyä, Aaron sanoi. Olen aranialainen ja voin hyvinkin viedä viestiä Araniaan tällaisesta käyttäytymisestä. Barbarellan lait eivät sido minua Farniaan millään tavalla, kun olen syntyjäni Aranian kruununperijä. Teidän korkeutenne! kuului Nikolain huuto. Siinähän te olette... Minua ei tarvitse kutsua tuolla tavoin, kapteeni, Aaron sanoi. Minua ei ole vuosiin sanottu teidän korkeudeksenne, joten älä aloita moista perinnettä nyt. Hyvä on sitten, Nikolai sanoi. Kapinalliset liikkuvat metsässä sen oloisina, että suunnittelevat jotain. Voisinko mennä tarkistamaan asiaa? Aaron olisi voinut vannoa kuulleensa Seanin sanoneen jotain he tulevat pelastamaan meidät, mutta jätti sen huomiotta. Olisivatko ne kapinalliset todella niin typeriä, että lähtisivät piirittämään Farnian kartanoa ihan noin vain? Ja he ilmeisesti tulisivat pelastamaan Andren ja Seanin. Seanin ehkä ymmärtää miksi, mutta Aaron ei tiennyt, miksi Andre oli heille niin tärkeä. He siis suunnittelevat pelastusoperaatiota? Aaron kysyi ääneen leukaansa raapien. Uskoisin niin, Nikolai sanoi. No, siinä tapauksessa meidän on vartioitava vankeja tarkemmin iltaisin, Aaron sanoi. Nikolai, ota miehesi mukaan ja mene Farnian Metsään vahtimaan kapinallisia ja heidän päämajaansa. Hyökkää, mikäli he yrittävät hyökätä tänne. Kyllä, sir. Miten tuo pätkä voi komentaa vanhempaa miestä tuolla tavalla? Andren ääni sanoi hiljaa Seanille. Tuon ääliön pitäisi sanoa Anteeksi, mutta minä komennan täällä, ja potkaista Aaronia persuuksille. Sean naurahti. Kukaan ei voi vastustaa Aaronin tappajan katsetta. Sean Moiya, Aaron sanoi. ole hiljaa, sinä onneton koira. Huono esitys, pikkupoika, Sean heitti vastaan virne kasvoillaan. Aaron olisi varmasti virnistänyt takaisin, mikäli heidän kimpussaan ei olisi ollut noin monta sotilasta. Farnian sotilaat kun olivat saaneet kuvan, etteivät Sean ja Aaron olleet enää ystäviä. Tämä ei tietenkään ollut totta, koska Aaron oli tiennyt Seanin kuuluvan vastarintaliikkeeseen ja hyväksynyt sen. Aaron olisi liittynyt varmaan itsekin, jos olisi tajunnut kuunnella Seanin puheita kun Barbarellan joku kätyri oli käynyt pyytämässä prinssiä Farniaan. Aaronilla oli nyt todella epämiellyttävä tilanne, kerrassaan huono. Viekää Moiya ja Staiche tyrmään, Aaron sanoi sotilaille. Ja ette juota heille kuravettä. Tämä on käsky. Kyllä, sir, joku Andrea kiusannut sotilas sanoi ja Andre ja Sean vietiin takaisin sisälle. Aaron päätti seurata ja ottaa selvää millaiset vankilaolot Farniassa oikeasti oli. Hän oli nimittäin pannut merkille, että jotkut vangeista olivat hyvin huonossa kunnossa ja aliravittuja. Osa näytti jopa siltä, että olisivat halunneet luovuttaa ja tappaa itsensä saman tien. Aaron oli nähnyt nämä vangit ulkona viimeisten päivien aikana. Saapa nähdä, onko täällä luurankojakin, Aaron ajatteli, kun hän seurasi sotilaita jonkinlaisesta kellarinovesta ja portaita alas synkkään käytävään, jota valaisivat vain soihdut seinillä. Siellä oli silti kylmää ja kosteaa. Aaron pisti merkille myös rotat ja pudisti päätään. Isälle on kerrottava tästä. Farnia ei ollut tällainen silloin, kun herttua oli elossa vielä.

6 Hänen yllätyksekseen siellä ei ollut lainkaan luurankoja. Sisään siitä, Staiche, joku sanoi varkaalle ja tönäisi hänet yhteen selliin. Andre kaatui vatsalleen kiviselle lattialle. Jumalauta! Kun pääsen pois täältä, tapan sinut ensimmäisenä! Siitä vaan, olet kuollut kun pääset pois. Toiveajattelua. Minä tiedän, että minä en ole täällä enää silloin, kun kuolemantuomio käy toteen! Taas hän puhui noin, Aaron ajatteli. Tuo heppu on niin kummallinen, että voi taivas sentään. Mitä sinä tuijotat, pätkä? Andre kysyi Aaronilta lattialta kun sotilaat olivat vieneet Seanin viereiseen selliin ja lähteneet pois vankilasta. Mikä siinä on niin hankalaa kutsua minua Aaroniksi? Aaron kysyi. Andre tuijotti takaisin melkein huvittuneena. Juuri niin kuin Aaron oli ajatellutkin. Yritätkö sinä ystävystyä kanssani, leppakomies? Katsotaan sitä sitten kun autat minut karkuun. Minä en ole auttamassa sinua karkuun. Vaikka Arania ei säilyisikään kokonaisena? Miksi sinä puhut noin? Aaron sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen. Ihan kuin tietäisit mitä eniten pelkään... Taasko minä puhuin outoja? Andre räjähti. Tämä on Marian syytä! Jos en olisi tanssinut hänen kanssaan silloin, näin ei olisi käynyt! Mitä helvettiä? Unohda se. Aaron vaikeni. Mitä kummaa oli tekeillä? Andrella taisi olla joitain outoja voimia, koska poika itse näytti olevan hyvin hämillään sanomastaan. Hitto, ei minulla ole mitään hajua mikä minua vaivaa, Spirit! Andre huudahti yhtäkkiä. Kuka on Spirit? Sean kysyi viereisestä sellistä. Hän oli seurannut keskustelua tarkkaan. Aaron vilkaisi häneen ja näki Seanin kasvoillaan hämmentyneen ilmeen, jonka seassa oli hieman uteliaisuuttakin. Spirit on aave, joka seuraa minua joka paikkaan, Sean, Andre sanoi tyynesti. Minä näen hänet. Nyt hän seisoo tuossa Aaronin vieressä. Hetkinen, Aaron sanoi. Sinä näet aaveita? Mikä sinä oikein olet? En minä tiedä, kerro sinä minulle miksi olen täällä. Oletko utelias, prinssi? En tietenkään, Aaron sanoi, vaikka todellisuudessa hän oli hyvin utelias. Väärä vastaus. Sinä olet. Aaron vaikeni. Osasiko Andre lukea ajatuksiakin?! Aaron ei tiennyt, tiesikö Barbarella tästä, mutta hänestä jotenkin tuntui siltä, ettei Barbarella saa tietää Andren oudoista kyvyistä, mikäli nainen ei vielä tiennyt. Sinä olet ihan outo. Sinä et mene kertomaan akalle mitä täällä puhuttiin. Minä olen jo valmiiksi pulassa ja kuolema odottaa, enkä halua lisäksi vielä joihinkin kokeisiin, jossa akka tutkii olenko kuichelainen vai joku muu. Mitä sinä oikein höpötät? Ja on se kumma, että se nainen syö kuichelaista ruokaa ja muuta sellaista, vaikka hänen piti vihata kuichelaisia enemmän kuin minua tai aranialaisia yhteensä. Saati Mariaa tai Bellaa... Mitä helvettiä sinä oikein puhut? Sean kysyi järkyttyneenä. Miten sinä tiedät tuollaisia asioita, Andre? Andre ei vastannut. Hän näytti olevan kokonaan jossain muualla kuin Farniassa, koska hänen kasvoillaan oli transsimainen ilme ja hän puhua pälpätti menemään mitä sattuu. Olen varma myös siitä, että Barbarella on jonkin toisen voiman vallan alaisuudessa, koska hän käyttäytyy niin kummallisesti välillä. Minä muistan millainen Barbarella oli ennen kuin hän teurasti vanhempani. Hän oli paljon kiltimpi kuin nykyään. Mitä hittoa minä teen? Aaron hätäili. Ei tuo ole normaalia! Älä hätäile, Aaron, Sean opasti. Mutta luulen, että tuo on vain hetkellinen kohtaus. Älä murehdi turhia. Kyllä Andre palautuu normaaliksi. Barbarella on itserakas ja hän haluaa käyttää minua ja voimiani omiin tarkoituksiinsa, vaikka

7 antoi Bellan ymmärtää muuta. Bellan elämä lähestyy nopeasti loppuaan ja Barbarellakaan ei elä pitempään. Ja Maria... Andren puhe lakkasi, kun hän vaipui tajuttomaksi. Aaron tuijotti tajutonta varasta kivisellä lattialla. Hän ennusti tulevaa! Marian ääni sanoi äimistyneenä vähän matkan päässä. Aaron katsoi hymyilevää herttuattaren tytärtä, joka käveli Andren sellin luokse katsomaan varasta. Tuo oli ainutlaatuista! tyttö sanoi innoissaan. Sinä olet Aaronin vastakohta, Sean sanoi. Millä tavalla? Maria sanoi pirteästi aukaistessaan Andren sellin oven avaimilla, jotka oli kaiketi saanut joltain sotilaalta ja astui sisälle. Hän polvistui Andren vierelle ja käänsi hänet selälleen lattialle. Sinä olet innoissasi tuosta Andren sekoamisesta ja Aaron hätääntyi totaalisesti, Sean sanoi. Maria naurahti iloisesti, mikä sai Seanin katsomaan häntä hämmentyneenä. Maria huomasi sen ja hymyili. Minä en ole mikään verenhimoinen ääliö kuin äitini ja sisareni, Sean Moiya. Olen kiltti pikku kukkakauppias. Siitä olemme kahta mieltä, Sean mutisi. ***** Andre oli muutaman päivän kulluttua tuomittavana oikeussalissa. Hänen päänsä oli hyvin kipeä ja se teki hänestä vihaisen. Hän mulkoili Barbarellaa tuomarin paikalla hetken ennen kuin hänen katseensa osui Mariaan Bellan toisella puolella. Tyttö näytti hyvin kauniilta vihreässä mekossaan. Aaron seisoi hänen vierellään ja yritti näyttää ryhdikkäältä ja julmalta, mutta hänen kasvoillaan oli koko ajan sellainen minä haluan helvettiin täältä -ilme, joka sai Andren pohtimaan mistä oli kyse. Toisaalta Andre oli ollut tajuttomana muutaman päivän, joten hän ei tiennyt lainkaan, mitä oli tekeillä. Hän oli herännyt Marian huoneessa pari päivää sitten ja tyttö oli vienyt hänet takaisin tyrmiin. Andre oli ihmetellyt aika paljon miten sotilaat eivät olleet huomanneet pojan poissaoloa, mutta Mariakaan ei ollut kertonut Andrelle mitään. Sen sijaan tyttö oli hymyillyt salaperäisesti. Andrea oli aina ottanut päähän tyttöjen salaperäisyys. Joskus he luulivat salaperäisyyden olevan viehättävää ja Maria taisi kuulua heihin. Toisaalta Maria saattoi olla myös noita ja hän olisi voinut käyttää illuusioita peittääkseen Andren katoamisen niiden avulla. Olet varsinainen kiusankappale, Staiche, Barbarella sanoi korokkeeltaan. Hänellä oli taas päällään se musta mekko kuten viimeksikin. Sinut tulisi tappaa saman tien, pätevästä syystä tietenkin... Hän hyökkäsi prinssin kimppuun! kuului jostain sotilaiden joukosta. Vai niin? Ääliö, minä en ikinä tekisi mitään tuollaista, Andre ajatteli raivoissaan. Aaronkin näytti siltä, että olisi halunnut teurastaa möläyttäjän saman tien. Onko tämä totta, teidän korkeutenne? Bella kysyi muka kauhistuneena. Ei tuo ole totta! Maria huudahti näreissään. Minä en ymmärrä mikä ihme teillä on kun tahdotte tappaa viattoman pojan! Staiche ei ole viaton, Barbarella sanoi kylmästi. Hän on varas ja vei sukumme perhekalleuden. Jonka nähtävästi hukkasi jälkeenpäin, Bella lisäsi ilkeästi. Minä en tunne teitä enää! Maria räjähti raivoissaan. Te olette niin erilaisia! En ymmärrä mitä helvettiä minä teen täällä enää! Tuntuu kuin olisin tekemisissä umpivieraiden ihmisten kanssa! Maria siis on tuntenut Barbarellan ja Bellan jo pitemmän aikaa... Toivon mukaan hän ei sentään ole sukua heille. Se olisi aika kummallista, koska Maria ei ole lainkaan noiden kaltainen, Andre ajatteli. Hei, minähän voisin yrittää saada nämä köydet irti! Maria, sinä nolaat meidät kaikki, Bella sanoi. Älä järjestä mitään kohtausta. Minähän kyllä sanon mitä mieltä olen tästä, Bella Ce Lucca! Maria räjähti. Andren katsoessa häneen tyttö näytti olevan valmiina käymään kimppuun. Aaronkaan ei oikein tiennyt mitä tehdä. Ilmeisesti prinssi ei ollut koskaan nähnyt Marian räjähtävän tuolla tavalla kenellekään. Andre yritti kuitenkin kuumeisesti aukaista hänen käsiään kiinni pitävät köydet. Nyt riittää! Barbarella karjaisi kovaan ääneen.

8 Andresta näytti siltä, että huoneessa oli pimeämpää kuin aikaisemmin. Niinkö? Maria sanoi sarkastisesti. Hurmaavaa, herttuatar Ce Lucca. Aiotko käydä kimppuuni? Siitä vaan. Tappakaa Staiche! Barbarella huusi raivoissaan. Sinun pitäisi mennä vihanhallinta kurssille, nainen, Andre sanoi äimistyneenä. Raivosi on kerrassaan häikäisevää; jopa tämä huone pimenee järkytyksestä. Hiljaa! Barbarella huusi taas. Aye, oi suuri raivoajatar, Andre sanoi. Mutta minä sanoisin, että menetät pian pari hyvää alaistasi, koska he kyllästyvät sinuun pahemmin kuin edes tiedät. Kannattaako sinun oikeasti luottaa kaikkiin niin paljon? Barbarella ei sanonut mitään. Sen sijaan hän kohotti kätensä ja heitti energiapallon Andrea päin. Poika taivutti kaulaansa tyynesti. Vihreä energiapallo osui Nikolaihin ja kapteeni lensi lattialle selälleen. Andre vilkaisi häneen ja katsoi sitten Barbarellaan. Sinun pitäisi hieman harkita sitä sihtiä, akka. Tuo oli varmasti tarpeetonta. Sinä väistit! Barbarella sanoi. Tylsää. Te olette naurettavia, Aaron sanoi kävellessään Nikolain luo katsomaan oliko tämä kunnossa. Mariakin juoksi Andren ohitse katsomaan kapteenia järkyttyneenä. Nikolai mumisi jotain... Lilystä? Mitä hän oikein höpöttää? Aaron kysyi. Kuka on Lily? Olettaisin sen olevan se tummahiuksinen haltianainen, jonka otimme kiinni Andren kanssa, Maria sanoi. Nikolai, Lily ei ole täällä. Sinä olet Farniassa. Nikolai näytti siltä, ettei tajunnut mistään mitään. Aaron näytti hämmentyneeltä. Maria mutisi raivoissaan jotain ja nousi seisomaan. Vien hänet sairasosastolle. Hän aikoi ilmeisesti alkaa raivota Barbarellalle uudestaan, mutta nainen oli hävinnyt jonnekin. Bella oli kuitenkin paikalla ja hänen kasvoillaan oli virnistys, joka kertoi selvää kieltään siitä, että hän oli onnellinen saamastaan vallasta. Andren mielestä Bella näytti paljon mielipuolisemmalta kuin äitinsä. Poika ei myöskään ymmärtänyt, miten kykeni edes kuvittelemaan Marian olevan Barbarellan tytär. Staiche saa kuolemantuomion, Bella sanoi häijysti. Huomenna auringonnousun aikaan... Ei! Maria ja Andre huudahtivat yhtä aikaa. Viekää Staiche takaisin tyrmään ja jättäkää ruoat antamatta. Hän ei ansaitse moista kohtelua... Tuo oli jo julmaa, Aaron sanoi. Minä vien tästä ilmoituksen isälleni kuninkaalle, vannon sen. Mutta sinähän et voi. Aranian kohtalo on päätöstesi varassa, prinssi Aaron, Bella sanoi. Aaron ei sanonut mitään vastaan. Sen sijaan hän otti Andren mukaansa, joka lähti kyllä erittäin auliisti mukaan, ja vei hänet tyrmään. Maria vei Nikolain sairasosastolle. Miten hermaisevan lumoava keskustelu, Andre kommentoi. Hiljaa siinä, Aaron ärisi. Mikä sinua oikein riivaa? Ja miksi helvetissä liityit Barbarellan joukkoon, ja muuta sellaista? Aaron ei sanonut mitään. Eikö Sean muka sanonut sinulle, että olet ääliö jos teet näin? Staiche, sinä puhut liikaa. Ole hiljaa niin en tapa sinua. En taida. Omapa on mokasi. Sinä jätät akan kuitenkin pian, joten älä ala komennella minua. Mikset sen sijaan mene Marian perään sille niitylle, josta hän aina hakee kukkansa? Andre sanoi. Kaksikon välille tuli hetken hiljaisuus, jonka aikana Aaron tuijotti Andreen kysyvä ilme kasvoillaan. Taasko minä puhun sontaa? Andre sanoi. Minä en siedä tätä! Missä se Maraifia on kun pitäisi kysyä siltä näistä asioista?! Maraifia? Aaron kysyi. Äitijumalatar? Niin! Andre sanoi. Hän tietäisi vastauksen, hemmetti vieköön! Missä sinä olet tavannut äitijumalatar Maraifian? Aaron kysyi.

9 Andre tajusi siinä vaiheessa, ettei hänen olisi pitänyt puhua mitään tuollaista. Hän pudisti päätään. Minulla ei ole harmainta aavistusta koko hommasta. Mutta et kerro Barbarellalle ja Bellalle mitään, kuulitko? Miksi kertoisin? Hehän kuvittelevat minun seonneen, Aaron sanoi ja raahasi Andren pojan selliin ja laittoi oven kiinni. Murmeli, Andre sanoi Aaronille, joka muljautti silmiään ennen kuin lähti pois. Saitko kuolemantuomion? Sean kysyi. Jep. Minäkin. Maanpetturuudesta tai jostain. Onnea. Onnea sinullekin. Kiitos. ***** Maria istui kukkien keskellä niityllä, jolta hän oli usein kerännyt kukkia. Tällä hetkellä häntä ei tosin huvittanut kukkien keräily lainkaan. Sen sijaan hän olisi halunnut vain mennä kuristamaan äitinsä ja sisarensa. Miten jotkut voivat olla sellaisia? Niin ilkeitä ja julmia? Maria ei tiennyt lainkaan, mitä hänen pitäisi tehdä nyt. Hän kuitenkin tunsi syvällä sisimmässään, ettei hän voinut jäädä Farniaan. Minun on häivyttävä täältä, hän mutisi ääneen. Ehei, tyttö, kuului ääni hänen takaansa. Maria jähmettyi paikoilleen. Hän ei ollut lainkaan kuullut jonkun tulevan ja yllättävän hänet tuolla tavalla. Hän kuitenkin tunnisti äänen. Se oli sen vastarintaliikkeen johtajan. Mitä sinä haluat? tyttö sanoi näreissään. Ethän sinä ole edes herrasmies. Saakelin epäkohtelias ääliö. Mikä sitä vaivaa? Lilyn huvittunut ääni kysyi. Taitaa olla vähän vihainen, Brandon sanoi ja naurahti. Taisi olla kinaa äidin kanssa, luulisin... Ole hiljaa äidistäni, kun et tiedä mitään asiasta! Maria huusi ja nousi seisomaan. Brandon ja Lily perääntyivät saman tien nuoren noidan luota varuillaan. Maria tuhahti. Te pelkäätte minua. Kapinalliset ovat pelkureita. Mikä sinua oikein vaivaa? Brandon sanoi. Me vain olisimme kysyneet apua Andren ja Seanin pelastamisessa, mutta taidat ollakin ihan yhtä kylmäverinen tappaja kuin perheesi! Maria tuijotti Brandonin yrmeää ilmettä. En minä ole ilkeä! hän protestoi. Hetkinen, aiotteko te pelastaa Andren ja Seanin? hän sanoi hetken päästä. No jopas! Brandon sanoi. Muuttuupa tuo äänensävy äkkiä teillä, neiti. Mitä täällä tapahtuu? Aaronin ääni sanoi. Prinssi tuli paikalle miekka kädessään. Maria, mitä nämä kapinalliset tekevät täällä? He yllättivät minut, Aaron, Maria sanoi. He puhuivat jotain Andren ja Seanin pelastamisesta. Miksi heidät pitäisi pelastaa, Maria? Aaron kysyi poissaolevana. Pojan ajatukset taisivat olla kokonaan muualla kuin käsillä olevassa asiassa. Koska Sean on ystäväsi ja Andre... no, hän on viaton, Maria sanoi. Sinä olet ihastunut häneen, siksi haluat pelastaa hänet. Aaron! Aaronin onnistui jopa nauraa punastuneelle Marialle. Maria hymyili sitten. Ehkä hän olikin hieman ihastunut Andreen? Andre oli kyllä erittäin hauska ja komeakin. Maria kurtisti kulmiaan. Miksi hitossa hän ajatteli tällaisia? Ei hänen pitäisi! Andre ei koskaan haluaisi olla Marian kanssa, koska jos poika tiesi tytön olevan noita ja Barbarellan tytär, Andre ei voisi luottaa Mariaan enää ollenkaan. Tyttö ei halunnut niin tapahtuvan, eikä hän siksi kertonut Andrelle siitä vielä. Maria, Aaron sanoi. Mitä sinä oikein mietit tuollainen surullinen ilme kasvoillasi? En mitään, Maria sanoi. Hei, Lily sanoi. Voisimmeko me äkkiä hoitaa tämän jutun loppuun ennen kuin Nikolai tulee ja tappaa minut tai Aaron tappaa meidät?

10 Nikolai on sairasosastolla, Maria sanoi. Äiti yritti raivoissaan tappaa Andren oikeussalissa sen jälkeen kun minä raivosin hänelle. Andre väisti sen vihreän energiapallon, jonka se typerä muori ampui ja se osui Nikolaihin. Lily näytti järkyttyneeltä. Onko... hän kunnossa? Emme tiedä varmasti, mutta hän höpötti sinusta kyllä aika paljon... Ei helvetissä, Lily sanoi. Miksi Barbarella on ottanut puolelleen fromecialaisen kapteenin? Minulla ei ole harmainta aavistustakaan, Lily, Maria sanoi. Haluatko sinä nähdä hänet? Minä voin viedä sinut Nikolain luo jos haluat. Ei kiitos, Maria, pärjään ilmankin niitä muistoja, joita se mies aiheutti. Hyvä on, Maria sanoi. Niin ja minä autan Andren ja Seanin pois tyrmästä. Maria... Aaron aloitti. Äitisi, hän voi... Äiti ei mahda minulle mitään. Minä olen ovelampi kuin hän tietääkään. Tunnen kaikki kartanon salakäytävät. Ja koska sinä nyt sait tietää tästä, prinssi, saat auttaa minua. Minä... mutta Arania... En minä voi... Me menemme Araniaan varoittamaan kuningasta mikäli äiti suunnittelee hyökkäystä sinne. Sinä olet taitava perustelemaan kantaasi, Maria Ce Lucca, Aaron sanoi. Maria hymyili hänelle. Ajattele nyt, pääset tapaamaan Roxannen... Älä nyt sinäkin sotke siskoani tähän! Sinä ikävöit häntä kuitenkin, joten älä intä siinä. Aaron oli hiljaa. Lily ja Brandon tuijottivat mykistyneinä Aaronia ja Mariaa.

Jumalten Valittu. Kappale 10 - Kahlittuna menneisyyteen

Jumalten Valittu. Kappale 10 - Kahlittuna menneisyyteen Jumalten Valittu Kappale 10 - Kahlittuna menneisyyteen Andre tunsi kasvoillaan tuulen ja kuinka se tuiversi hänen hiuksiaan. Hän kuuli myös melua ympärillään ja avasi silmänsä ja katsoi ympärilleen. Aurinko

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 11: Kuichen Pyhä temppeli

Jumalten Valittu. Kappale 11: Kuichen Pyhä temppeli Jumalten Valittu Kappale 11: Kuichen Pyhä temppeli Andre ei ollut koskaan nähnyt mitään niin sammaleista paikkaa kuin Kuichen entisen keisarikunnan, ja sen jälkeisen kuningaskunnan, rauniot. Joka paikassa

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 5 - Pako vankilasta

Jumalten Valittu. Kappale 5 - Pako vankilasta Jumalten Valittu Kappale 5 - Pako vankilasta Maria oli seuraavana aamuna sairastuvalla Nikolain luona miehen seurana. Kapteeni näytti jostain syystä hyvin surulliselta ja kerrassaan myrtyneeltä. Huoneessa

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 6: Maria & Aaron

Jumalten Valittu. Kappale 6: Maria & Aaron Jumalten Valittu Kappale 6: Maria & Aaron Andrella oli ongelma. Hänen ajatuksensa nimittäin olivat ihan sekaisin. Ja häneen tuijotettiin hämmentynein katsein. Andre ei tiennyt, mikä muita vaivasi. Ihan

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän

yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän 5 Suuttumus sai toimimaan hätiköidysti. Ei kovin hyvä juttu, Stacia ajatteli työntäessään auki yökerhon takaoven. Se jysähti äänekkäästi seinää vasten ennen kuin hän astui kujalle. Hän muistutti itselleen,

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 9 - Katumusta ja takaa-ajoa

Jumalten Valittu. Kappale 9 - Katumusta ja takaa-ajoa Jumalten Valittu Kappale 9 - Katumusta ja takaa-ajoa Maria Lynn Ce Lucca oli vihainen itselleen. Hän tunsi tällaista vihaa itseään kohtaan vain harvoin ja tämä oli hyvin harvinainen tilanne. Hänen oli

Lisätiedot

ELEMENT. Kappale 4 - Hulluus alkaa

ELEMENT. Kappale 4 - Hulluus alkaa ELEMENT Kappale 4 - Hulluus alkaa Kun Sofia muutaman päivän päästä aamuauringon herättäessä hänet, hän kuuli alakerrasta huutoa ja mekastusta sekä energiapallojen ääniä. Hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 16 - Suunnitelmia

Jumalten Valittu. Kappale 16 - Suunnitelmia Jumalten Valittu Kappale 16 - Suunnitelmia Brandon oli herännyt keskellä yötä siihen, kun palatsiin oli tullut joku heppu. Brandon oli aina kyennyt kuulemaan lähestyvät askeleet hyvinkin kaukaa ja pohti

Lisätiedot

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu

Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu Aurinko nousi ja valaisi Ihmevaaran kaatopaikan. Jostain kuului hiljainen ääni. Lilli-kettu höristi korviaan. Mistä ääni kuului? Ei se ainakaan lintu ollut. Ääni kuului uudestaan. - Sehän tulee tuosta

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Vainoajan tie saarnaajaksi

Vainoajan tie saarnaajaksi Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 3 - Farnian herttuatar

Jumalten Valittu. Kappale 3 - Farnian herttuatar Jumalten Valittu Kappale 3 - Farnian herttuatar Andre oli ruoskittu joka ilta pojan vangitsemisen jälkeen, josta oli jo kulunut kaksi viikkoa. Hänet oli nytkin jätetty yksin nuotion valon ja lämmön ulkopuolella

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 7: Arania

Jumalten Valittu. Kappale 7: Arania Jumalten Valittu Kappale 7: Arania Andre aukaisi silmänsä tuntiessaan nenässään lumoavan puuron tuoksun. Hänestä tuntui melkein siltä kuin olisi ollut kotona ja hänen äitinsä olisi laittanut aamiaista

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale II: Vaelle

Jumalten Valittu. Kappale II: Vaelle Jumalten Valittu Kappale II: Vaelle Mustassa metsässä oli synkkää eikä siellä nähnyt nenäänsä pidemmälle. Sen vuoksi oli Andrekin onnistunut telomaan itseään erinäisiin juuriin, jotka tulivat esiin maasta.

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies

Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen

Nettiraamattu. lapsille. Ensimmäinen Nettiraamattu lapsille Ensimmäinen pääsiäinen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean

Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for

Lisätiedot

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa

Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,

Lisätiedot

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät

nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset selkeät nopea hidas iloinen surullinen hauska vakava rauhallinen reipas kovaääninen hiljainen raju herkkä salaperäiset sanat selkeät sanat CC Kirsi Alastalo 2016 Kuvat: Papunetin kuvapankki, www.papunet.net, Sclera

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu. lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO

Lisätiedot

Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi,

Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi, 7 Stacia halusi suuttua Blakelle. Raastaa miehen ihoa ja leikellä tämän miehuuden palasiksi, koska mies muistutti häntä kaikesta siitä, mitä hänellä ei ollut. Mutta... Blakessa oli jotakin, mitä hän ei

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar

c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Mooses, Aaron ja Mirjam sekä Aaronin poika, Eleasar Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VASKIKÄÄRME 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - Siinain erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Sen 40 vuoden aikana,

Lisätiedot

Löytölintu. www.modersmal.net/finska

Löytölintu. www.modersmal.net/finska www.modersmal.net/finska Löytölintu Olipa kerran metsänvartija, joka lähti metsään metsästämään. Siellä hän kuuli lapsen huutoa. Hän seurasi ääntä ja saapui vihdoin korkean puun juurelle, jonka latvassa

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot

Vapauden Enkeli. Kappale 8 - Kohti Kuichea

Vapauden Enkeli. Kappale 8 - Kohti Kuichea Vapauden Enkeli Kappale 8 - Kohti Kuichea Faeth käveli La Fielin pihalla hermostuneena. Hän oli herännyt ennen auringonnousua. Oli hänellä syytäkin: tänään piti lähteä sinne typerään sotaan, joka sai Faethin

Lisätiedot

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.

Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 15 - Piileskelyä

Jumalten Valittu. Kappale 15 - Piileskelyä Jumalten Valittu Kappale 15 - Piileskelyä Minä olen vieläkin niin äimänä kuin olla ja voi, Andre valitti muutaman päivän kuluttua Marialle, joka katsoi Andrea hetken kulmakarvat koholla ihan kuin kysyäkseen

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä

Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni.

Jaa jaa. Sarihan kävi Lyseon lukion, kun ei tuosta keskiarvosta ollut kiinni. Welcome to my life Kohtaus X: Vanhempien tapaaminen Henkilöt: Sari Lehtipuro Petra, Sarin äiti Matti, Sarin isä Paju (Lehtipurot ja Paju istuvat pöydän ääressä syömässä) Mitäs koulua sinä Paju nyt käyt?

Lisätiedot

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN

TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN 1 TEHTÄVIÄ SATUUN PEUKALOINEN A) Sisältökysymykset: 1. Miksi pojan nimeksi tuli Peukaloinen? 2. Millainen Peukaloinen oli lapsena? 3. Miten Peukaloinen ohjasi hevosta oikeaan paikkaan? 4. Mitä vastaan

Lisätiedot

Aamunavaus alakoululaisille

Aamunavaus alakoululaisille Aamunavaus alakoululaisille Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka antavat sille mahdollisuuden

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale I: Tyttö. Prologi ~ Vuonna 1235 ~

Jumalten Valittu. Kappale I: Tyttö. Prologi ~ Vuonna 1235 ~ Jumalten Valittu Kappale I: Tyttö Prologi ~ Vuonna 1235 ~ Pienessä huoneessa suuren lasipallon luona seisoi äitijumalatar Maraifia sisariensa ja veljiensä seurassa. He katsoivat pallossa näkyvää seitsemänvuotiasta

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 17 - Jääräpäisiä kuninkaita ja pohdintaa

Jumalten Valittu. Kappale 17 - Jääräpäisiä kuninkaita ja pohdintaa Jumalten Valittu Kappale 17 - Jääräpäisiä kuninkaita ja pohdintaa Aaron von Aranian astui kuninkaan huoneeseen. Hän oli matkustanut Wippenbergistä hyvin hankalaa reittiä pääkaupunkiin ja häntä otti suuresti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies

Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju

MIKAN SALAISUUS. Teksti Per Dunsö, kuvat Janne Harju Mika on reipas 6-vuotias jalkapalloa rakastava poika. Hänen paras ystävänsä on Lotta joka pelaa Mikan kanssa samassa joukkueessa. Heidän joukkueensa nimi on Nappulat. Nappulalaiset ovat päässeet mukaan

Lisätiedot

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY

The Adult Temperament Questionnaire (the ATQ, 77-item short form) AIKUISEN TEMPERAMENTTIKYSELY 2007 Mary K. Rothbart, D. E. Evans. All Rights Reserved. Finnish translation: Professor Katri Räikkönen-Talvitie and the Developmental Psychology Research Group, University of Helsinki, Finland The Adult

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Kuningas Daavid (2. osa)

Kuningas Daavid (2. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 21/60 www.m1914.org Bible for Children, PO

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Miesten kokema väkivalta

Miesten kokema väkivalta Miesten kokema väkivalta Lahden ensi- ja turvakoti ry; Jussi-työ 1 * Suomessa on toteutettu yksi tutkimus, jossa on tarkasteltu erikseen ja erityisesti miehiin kohdistunutta väkivaltaa (Heiskanen ja Ruuskanen

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 12 - Aaveitako? Prologi

Jumalten Valittu. Kappale 12 - Aaveitako? Prologi Jumalten Valittu Kappale 12 - Aaveitako? Prologi Äitijumalatar Maraifia miltei tuhosi minut, Maierien sanoi synkän kartanon olohuoneessa istuessaan sohvalla. Huone oli täysin pimeä, sillä ikkunoiden päällä

Lisätiedot

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv

]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv ]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 19 -Kohtalo

Jumalten Valittu. Kappale 19 -Kohtalo Jumalten Valittu Kappale 19 -Kohtalo Maierien katsoi Andrea hymyillen viileästi. Jokin siinä häiritsi Andrea hyvin paljon. Staiche, sinä kuolet tänne aivan kuten kituvat vanhempasi, Maierien sähisi. Vanhempani?

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ

ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ ANDREA MARIA SCHENKEL HILJAINEN KYLÄ SUOMENTANUT LEENA VALLISAARI GUMMERUS 3 Ympäristövastuu on osa Gummerus Kustannus Oy:n jokapäiväistä toimintaa. www.gummerus.fi/ymparisto Saksankielinen alkuteos Tannöd

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä

Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti.

-kunniavieras tai troubleshoooter: kriittinen onnistuminen. Jos pelinjohtaja ei tunnista kumpiakaan, eivät hahmot voi onnistua kriittisesti. Faijan BMW Tunnin roolipeli menetetystä nuoruudesta. Pelaajien hahmot (3-5 pelaajaa) olivat kavereita yläkoulussa ja vielä muutaman vuoden senkin jälkeen. Sitten jatko-opiskelut ja työelämä heittivät hahmot

Lisätiedot

320075 Mitä nyt (4) What now?

320075 Mitä nyt (4) What now? 320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat

SISÄLTÖ. Sano näin itsellesi Ohjaa lasta Jos lapsi on jatkuvasti vihainen Kun aikuista suututtaa Ole etuviisas Kun aikuisen tunteet kiehuvat Tunteet SISÄLTÖ Värikylläinen tunne-elämä Tunne on aina viesti Olet malli tunteiden ilmaisemisessa Auta lasta tunnistamaan Auta lasta nimeämään Kiukku lapsen haasteena Kun lapsi kiukustuu Sano näin itsellesi

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta

Nettiraamattu lapsille. Prinssi joesta Nettiraamattu lapsille Prinssi joesta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2011

Lisätiedot

Itsemurhasta on turvallista puhua

Itsemurhasta on turvallista puhua Itsemurhasta on turvallista puhua Vaikuttaako joku lähelläsi masentuneelta? Voisiko hän miettiä itsemurhaa? AINOA tapa tietää on kysyä asiasta suoraan. Usein ajatellaan: Ettei itsemurhia oikeasti tehdä.

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25

Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus

Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan

Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Harjoite 5: TARINAN MUODOSTAMINEN Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat kuuntelevat ja rakentavat kuvien avulla uudelleen tarinan Tavoiteltavat osa-alueet: Kognitiivinen taso: P: Aikajärjestys, IR: Sarjan

Lisätiedot

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016

Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Uutiskirje toukokuu / kesäkuu 2016 Ä Ä Ä Ä Ä Ä Ä ÄÄ ÄÄ ÄÄ SV: Niin, kertokaa minulle! Yleisö: Jokaisessa lahjoituksessa on siunauksensa. SV: Kyllä, mutta miksi tehdä lahjoitus? Yleisö: Lahjoittamista on,

Lisätiedot

Jumalten Valittu. Kappale 18 - Farniassa viimeistä kertaa

Jumalten Valittu. Kappale 18 - Farniassa viimeistä kertaa Jumalten Valittu Kappale 18 - Farniassa viimeistä kertaa Andre käveli ympäriinsä Vaellessa tappaakseen aikaa. Häntä oli nimittäin kielletty menemään ulos Farnian metsään. Poika olisi kuulemma saattanut

Lisätiedot

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan

Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Luuk.14:26-35. Kutsu Jumalan valtakuntaan Tämän sunnuntain teema on " kutsu Jumalan valtakuntaan ". Päivän tekstissä Jeesus itse asiassa esittää kutsun Jumalan valtakuntaan, vaikka tuo kutsu kuulostaakin

Lisätiedot

Vapauden Enkeli. Kappale 3 - Sieppaus

Vapauden Enkeli. Kappale 3 - Sieppaus Vapauden Enkeli Kappale 3 - Sieppaus Aamulla, kun kaikki oli valmista, Faeth siirtyi muiden samuraiden kanssa linnan etupihalle, jossa hänen ja muiden hevoset olivat. Ne olivat oikein hyvässä kunnossa,

Lisätiedot

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN?

MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? Hannamari Honkanen, kätilö, HUS MITEN VÄLTÄN TYÖUUPUMUKSEN? 1 Työssä jaksaminen vai loppuun palaminen? 1. Katse kutsumuksen juurelle +/-? 5. Katse koulutukseen, "konttoriin" ja kulisseihin +/-? Työssä

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa)

Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (1. osa) Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (1. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for

Lisätiedot