Jumalten Valittu. Kappale II: Vaelle

Transkriptio

1 Jumalten Valittu Kappale II: Vaelle Mustassa metsässä oli synkkää eikä siellä nähnyt nenäänsä pidemmälle. Sen vuoksi oli Andrekin onnistunut telomaan itseään erinäisiin juuriin, jotka tulivat esiin maasta. Hänellä ei ollut myöskään mitään hajua ajan kulusta, eikä häntä oikein kiinnostanut edes tiedustella sitä matkaseuralaisiltaan, jotka vaikuttivat pojasta epäilyttäviltä. Nämä eivät puhuneet oikeastaan mitään, paitsi kun oli levähdystauon aika. Nytkin se nuori haltia, Lauren, pysähtyi. Levätäänpä pieni hetki, vaikka Vaelleen onkin aika lyhyt matka. Koskaan ei voi tietää, millaisia roistoja tulee vastaan. Kuten? Sean-niminen samurai kysyi. Farnialaisia sotilaita esimerkiksi, Lily sanoi hiljaa. Andre oli ymmärtänyt, että Lily ja Lauren olivat sisaruksia, Lily vanhempi ja Lauren nuorempi. Kumpikin oli kuitenkin samankaltaisia, joten pimeässä ei oikein tiennyt, kumpi sanoi milloinkin mitäkin. Andre ei kuitenkaan ollut koskaan nähnyt haltiaa, joten hän suhtautui sisaruksiin hieman varauksella. Öh, saanko kysyä jotain? Andre kysyi katsoessaan ympärilleen pimeydessä. Kysy pois, Sean sanoi. Miksi olette valinneet metsän päämajanne paikaksi? Emme me sitä valinneet, vaan johtajamme ja hänen lähin neuvonantajansa, joka muuten pitäisi erottaa, koska hän käyttää asemaansa vain omien etujensa hyväksi, Lily sanoi. Tuo oli varmasti pisin repliikki, jonka olen kuullut Lilyn tähän mennessä sanovan, Andre kommentoi. Syntyi painostava hiljaisuus, jonka aikana Andre tunsi, kuinka Lauren, Lily ja Sean katsoivat poikaa vähän näreissään. Onneksi en näe mieleenne... hän sanoi varovaisesti. Mitä? Lily sanoi. Tuntuu vain siltä, että haluaisitte teurastaa minut... Andre sanoi. Meidän johtajamme tappaisi meidät, jos tekisimme niin, joten me emme tapa sinua, jotta vältymme itse kuolemalta, Lauren sanoi. Olenko muka niin tärkeä hänelle? Andre kysyi. Olet. Me emme oikein tiedä minkä takia, Sean sanoi hieman näreissään. Jatketaanko matkaa? Lily kysyi. Meidän pitää pian olla Vaellessa. Sopii minulle, pääsen katkomaan jalkani, Andre sanoi ja lähti muiden perässä kohti kaukaisuudessa avautuvaa aukiota. Hän oli kuitenkin väärässä. Kun he saapuivat niin kutsutulle aukiolle, se osoittautuikin kallioksi, joka oli tumma ja kohosi korkeuksiin. Andre myös näki selvästi savua kohoavan taivaalle jostain huipulta. Poika alkoi epäillä vakavasti, että seuraava urakka oli kallion seinämän ylös kiipeäminen. Hän katseli kalliota ja epäili, kykenikö hän sen kiipeämiseen. Hänen onnekseen kuitenkin kävi ilmi, että kalliossa oli jyhkeä portti, jonka luokse Lily käveli ja puhui hiljaa jollekin oven toisella puolen. Sitten kuului narinaa ja portti aukesi. Andre johdatettiin portista pimeään luolaan, joka oli valaistu soihduin. Luolan kahdella puolella oli suuaukko jonnekin ja keskellä luolaa oli outo tieviitta, jossa luki, missä oli mitäkin. Pyhyyden ja tiedon tie oli tie Vaellen muinaiseen temppeliin ja yliopistoon. Se oli vasemmalla puolella niin kutsuttua pääaulaa, kun taas Vaelein tie oli tavallisille kansalaisille, jotka halusivat käydä kauppaa varsinaisen kaupungin alueella. Andre näki lämpimän tulen valossa seinien vieressä kivikasoja. Hän meni tutkimaan yhtä niistä vähän lähempää ja tajusi sen olevan jonkinlaisen oven palanen. Siinä oli outoja kuvioita, joista Andre ei selvää saanut. Hän huomasi kynttilän valossa myös jotain kiiltelevää yhden palasen pinnassa ja otti sen käteensä. Palanen oli neliön muotoinen ja väriltään harmaa. Se ei ollut kovin iso, mutta tarpeeksi iso, jotta Andre pystyi sitä pitämään käsissään. Hän pyyhki pölyä sen pinnasta ja katsoi sitä tarkkaan. Sen pinnassa oli joitain timantin kaltaisia koristeita, jotka kiiltelivät kauniisti. Mikäs tämä paikka on? Andre kysyi tutkiessaan kivilaattaa uteliaana. Tämä paikka oli yhden hyvin vanhan rodun koti aikoinaan, Lily sanoi. He kuitenkin kuolivat

2 sukupuuttoon jonkin selittämättömän syyn vuoksi. Kaikki mitä siitä on jäljellä, on tämä luola ja... Vaelle itse. Oletteko te muuttaneet jonkun muinaisen rodun hautakammioon? Käsittämätöntä! No, me kykenemme käyttämään heidän muinaisia kykyjään, joten... Ei tuo ole pätevä syy muuttaa joukkohautaan asumaan, Lily. Jos olisin tiennyt, en olisi tullut tänne... Siksi me emme kertoneetkaan sinulle. Ja nyt et pääse pois, koska jos yrität, me tulemme perääsi, Lauren sanoi. Hullut! Olette ahdistaneet minut nurkkaan, ärr! Andre huudahti ja laski kiireesti kivilaatan käsistään lattialle. Hän huomasi kuitenkin yhden asian. Kivilaatta hohti valkoista valoa ja sen pinnassa kulki valkoisia juovia, jotka hohtivat. Mitäs tämä on? Lily kysyi. Ei kukaan ole... koskaan kyennyt tekemään tuota!... minä... Oliko hän jokin kummajainen? Hänen kykynsä puhua ja nähdä aaveita oli jo ennennäkemätön, mutta oudon, muinaisen, voiman hallitseminen olisi jo kaiken huippu! Entä jos Andre olisikin sen ikivanhan rodun edustaja, joka kuoli sukupuuttoon? Andre oli nimittäin kuullut La Fielissä ollessaan, että tämä muinaisten rotu ei olisikaan kuollut sukupuuttoon vaan sen edustajia olisikin hengissä. Vain se muinainen rotu kykeni tuohon, Lauren sanoi hiljaa Andreen katsoen. Entä jos hän o- Minä en ole sen rodun edustaja! Andre karjaisi. Häntä oli alkanut yhtäkkiä huimata. Hän myös tunsi säteilevän energian luolassa. Poika ravisti päätään, mutta se ei auttanut. Andre? Lily kysyi ja kosketti Andren olkaa. Mikä sinua vaivaa? Huimaa vain, älä murehdi, Andre sanoi. No, lähdemmekö siihen Vaevae- paikkaan? Olet oikeassa, meidän pitäisi lähteä jo, Sean sanoi. Andre lähti kolmikon kanssa Vaelein tietä kohti kaupunkiin. Andre pisti merkille, että seinissä oli outoja aukkoja jonkinlaisiin asuntoihin. Hän pysähtyi yhden kohdalle ja katsoi sisään. Se todellakin oli asunto. Siellä oli tosin keskellä huonetta kummallinen pallo, joka alkoi hohtaa, kun Andre astui sisälle pieneen asuntoon. Pallo oli vaaleansinen ja sen ympärillä oli taivaansinisiä hohtavia renkaita. Andre, tule nyt, Lily sanoi. Ehdit tutkia paikkaa myöhemmin. Tulen heti, Andre sanoi ja lähti asunnosta. Takaisin katsoessaan pallon hohde hiipui vähitellen. Poikaa alkoi mietityttää, olisiko hän todellakin sen muinaisen rodun edustaja? Hän oli joskus etsinyt tietoa kyseisestä rodusta ja kaikki, mitä poika osasi, oli muinaisen rodun ominaisuuksia. Oliko se peritty hänen vanhemmiltaan? Olisiko jompikumpi pojan vanhemmista ollut muinaisen rodun edustaja? Andre, maa kutsuu sinua! Sean huudahti pojalle, joka hätkähti. Andre katsoi ympärilleen ja huomasi alapuolellaan valtavan kokoisen kaupungin, joka seisoi kauniin joen molemmin puolin ja sen kahdet puolet yhdistivät monet sillat. Andre huomasi myös, että mitä lähemmäs kaupungin sisäänkäyntiä nelikko pääsi, sitä enemmän raunioita tuli vastaan. Kaupunki oli siis ollut todella suuri aikoinaan. Paljon suurempi kuin nykyinen Vaelle. Kaupunkia ei ole korjattu lainkaan. Me kunnioitamme kovasti rotua, joka täällä asui. Osa meistä haluaisi rakentaa kunnon taloja, mutta johtajamme ei anna lupaa, Lily sanoi. Eli täällä ollaan melkein sodan partaalla? Andre kysyi. Ei ihan, mutta raja alkaa olla jo hyvin lähellä. Jos sota tulee, paljon ihmisiä kuolee ja jos Farnia, Arania ja Fromecia saa tietää siitä, he tulevat tänne pitämään hauskaa ja tuhoavat kaiken. Niin he käyvät sotaa, Lauren sanoi. Kuulin, että Kuichen tuhosivat La Fielin samurait ja farnialaiset sotilaat 1200 vuotta sitten, Sean sanoi. Ai että hävettää olla samurai. Onneksi eivät ottaneet mukaansa kristallivelhoja. Se olisi ollut tuhoisaa, Lily sanoi. Kristallivelhot? Andre kysyi. He asuvat kaupungissaan Läntisellä Mantereella äitijumalatar Maraifian tarunhohtoisen Kultaisen

3 metsän toisella puolen, Lauren sanoi. Siellä tosin oli sota muutama kymmenen vuotta ennen kuin Kuiche tuhoutui, joten ei ole varmaa tietoa siitä, onko rotu edes olemassa. Lily, siinähän sinä olet! kuului ääni. Tule baariin kanssani! Hiljaa, Brandon! Lily ärähti. Minä en tule kanssasi baariin, ipana. Kuka hitto tuo on? Andre kysyi synkkänä. Aika ipana. Minä olen Brandon! Vastarintaliikkeen johtaja, joka tulee jonain päivänä tuhoamaan Farnian! Brandon huudahti innoissaan. Tällä oli siniset silmät ja vaaleat hiukset. Poika ei ollut erityisen viisaan näköinen hullunkiilto silmissään palaen. Brandon kuuluu Kuichesta pelastuneeseen sukuun, joka aikoinaan hallitsi kuningaskuntaa. Hän vaikuttaa typerältä, mutta on hyvin viisas ja nero, Lily selitti. Ja ennen kaikkea, hän on rosenican. Viaton enkeli ja shamaani? Andre kysyi. Rosenicaneja kutsuttiin yleensä viattomiksi enkeleiksi. Nimitys johtui siitä, että rosenicanit olivat hyvin viattomia ja vilpittömiä. Brandon oli vilpitön ja myös hyvin viaton. Hänellä oli päällään hyvin yksinkertainen paita ja housut ja ranteissa rannekkeet. Shamaanit taas olivat hieman mielipuolisia luonteeltaan ja Brandon todellakin vaikutti mielipuolelta. Sinä olet Andre Staiche, etkö olekin? Brandon kysyi innoissaan. Öh, olen kyllä, mu- Andre aloitti. Loistavaa! Nyt teurastamme Farnian hallitsijan ja sen kaksi tytärtä! Brandon sanoi mielipuolinen virne kasvoillaan. Hän näytti edelleen viattomalta. Tulkaa mukaani, Staiche, hän sanoi vakavoiduttuaan tarpeeksi. **** Farniassa oli sinä päivänä todella kaunis sää. Aurinko paistoi lämpimästi Marian huoneeseen, kun tyttö makaili laiskana omalla vuoteellaan. Hän oli herännyt hetki sitten, mutta ei jaksanut nousta ylös, kun peittokin oli niin lämmin. Maria käpertyi peiton alle niin hyvin kuin vain osasi ja odotti, että nukahtaisi uudestaan. Juuri kun hän oli nukahtamassa uudestaan, oveen koputettiin. Maria nappasi kiireesti aamutakkinsa läheiseltä tuolilta ja heitti sen yöpaitansa päälle ja siirtyi istumaan pöydän ääreen, joka oli ikkunan lähellä. Hän katsoi ulos ikkunasta, kun Aaron tuli huoneeseen. Sinä olet röyhkeä, poika, Maria sanoi edes kääntymättä poikaan päin. Ja mikä tekeekään minusta röyhkeän paskiaisen, teidän armonne? Aaron kysyi pirteästi istuessaan Marian seuraan. Se, että tulet noin vain sisään huoneeseeni, vaikka minulla ei ole vaatteita päällä. Vaikka epäilen, että se haittaisi sinua suuremmin, Maria sanoi ja katsoi nurkkasilmällä nuorta samuraita, joka virnisti. Aikamoinen yllätys on se, että sinä olet todellakin prinssi, vaikka et käyttäydy niin. Minä olen ollut muutaman vuoden poissa kotoa, Aaron sanoi. Mutta voisin kyllä lähteä kotiin siskon luokse. Araniaan on pitkä matka, Maria sanoi. Ei se minua haittaa. Roxanne pitää siitä, että tulen kotiin ilmoittamatta. Hänestä se on mukava yllätys, Aaron sanoi. Roxannehan oli sinun kaksoissisaresi? Maria kysyi ja kääntyi samuraihin päin. Millainen hän on? Luita ja ytimiään myöten siniverinen prinsessa. Hänestä tulee Aranian seuraava kuningatar. Minä aion perustaa siskolle henkivartiokaartin ja johtaa sitä, koska rakastan häntä niin kovasti, Aaron sanoi ylpeänä. Tietenkin nykyinen henkivartiokaarti saa potkut. Mutta millainen hän on? Iloinen, piristävä ja ehdottomasti viaton. Ehkä hän on hiukan hajamielinen ja naiivi, mutta silti todella mukava. Miksi kysyt? Olen utelias. En ole koskaan tavannut Roxannea, vaikka tiedän hänet todella hyvin, Maria sanoi hymyillen. Ehkä voisin lähteä kanssasi Araniaan tapaamaan häntä? Minusta se olisi todella mukavaa. Voithan tulla, jos ihan välttämättä haluat ja sinut päästetään, Aaron sanoi ja katsoi Mariaa

4 arvostellen. Näyttäisit todella hurmaavalta, jos hiuksesi olisivat enemmän pörrössä, hän sanoi ennen kuin nousi pöydästä ja lähti käytävään. Vai niin, että yrität hurmata minut, poikanen, Maria mutisi hymyillen. Aaron oli todella suloinen ja herttainen poika, mutta he eivät kuitenkaan koskaan sopisi yhteen. Varmasti Aaronkin oli sitä mieltä. Sitä paitsi Maria oli selvästi ihastunut siihen tarjoilijapoikaan, jonka oli tavannut juhlissa edellisenä iltana. Hän oli tuntenut olonsa kyllä aika noloksi tanssiessaan tarjoilijan kanssa, mutta muut eivät olleet siitä yhtään välittäneet, joten Maria ei myöskään välittänyt asiasta. Joka kerta kun alan miettiä sitä poikaa, sydämeni alkaa pomppia... hän huokaisi. Tyttö toivoi, ettei se poika ollut se Valittu, josta hänen äitinsä koko ajan puhui. Kuinka... se poika piti tappaa, jotta noidat voisivat elää rauhassa. Olihan se tarjoilija, Andreko se oli, todella kostonhimoisen oloinen, mutta silti todella normaali. Suloinen varaspoika... Maria henkäisi ja puki päälleen vaaleanvihreän polviin saakka ulottuvan pitsimekon, josta hän piti kovasti. Hän piti sitä ollessaan todella hyvällä tuulella. Sitä paitsi pitsi kuulemma sopi tytölle todella hyvin, sitä ei voinut kieltää. Tyttö istui peilipöytänsä eteen kampaamaan hiuksiaan hymisten hyväntuulisena. Tänään hän ei menisi myymään kukkia kaupunkiin, kun ei niitä kuitenkaan ostaisi kukaan. Hän päätti pysyä kotona. Hänen hyvä mielensä kuitenkin haihtui pian sen jälkeen, kun Bella, Marian vanhempi sisar, oli pyytänyt tyttöä Barbarellan luokse. Maria meni kuuliaisesti äitinsä luokse. **** Vaellen palatsi oli raunio, kuten kaikki muukin kaupungissa. Andre istui kuitenkin huoneessa, jossa oli jopa katto. Se oli Brandonin työhuone ja sen seinät olivat kiveä ja ikkunat olivat pienet ja oikein nätit. Niitä ei tosin oikein erottanut, kun Brandonin työpöydällä oli hirveän suuria pinoja papereita ja muita pergamentteja. Huoneen takaseinällä oli myös suuri Unohdetun Mantereen kartta, johon oli ympyröity Farnian herttuakunta punaisella musteella. Herttuakunnan ympärillä oli erivärisiä nuolia, jotka kaikki osoittivat Farniaan. Andre katsoi karttaa hämillään ja ei millään tajunnut, mitä se yritti esittää. Se on sotasuunnitelma, Brandon vastasi. Siinä on jotain häikkää, koska se ei toimi. Aiot piirittää Farnian jokaisesta ilmansuunnasta? Andre kysyi. Se oli ajatus, mutta sitten... No, sen näet tuosta kartasta... Brandon sanoi ja hieroi otsaansa nolona. Saat kerätä tuollaista armeijaa vielä vuosia, Lily sanoi suoraan. Andre värähti. Hän oli nimittäin tiennyt, mitä haltia oli ajatellut. Mitä se oikein tarkoitti? Andre, vaivaako sinua jokin? Lauren kysyi. On vain vähän kylmä, ei muuta. Tämä paikka saa minut tuntemaan kylmät väreet selässäni, Andre sössötti kiireesti. Brandon taas katsoi silmiään siristellen poikaa, joka siirtyi tutkimaan muita seiniä ja kirjahyllyjä. Brandon alkoi jutella Lilylle, Seanille ja Laurenille, jotka kuuntelivat poikaa tylsistyneen näköisenä. Poika nimittäin keskittyi puhumaan kiihkeästi uusimmasta suunnitelmastaan Farnian kukistamiseksi. Andre katsoi poikaan, kun tämä veti pöytänsä laatikosta mustepullon ja mustekynän ja siirtyi kartan luokse. Oikeasti, onko tuossa mitään järkeä?! Andre sanoi lopulta. Hän meni katsomaan karttaa lähempää. Mikset vain kokoa armeijaa ja mene kaupunkiin takaapäin? Nieran tasankojen kautta? Hei, tuohan on loistava idea! Brandon sanoi innoissaan ja löi musteellaan nuolen Nieran tasangon yli Farnian takaportin kohdalle. Me menemme tästä sisään ja tuhoamme kaiken ja otamme vallan kaupungissa ja luomme sinne kunnon hallinnon, joka palvoo rauhaa ja Amphjumalatarta! Miksi Amph? Lily kysyi. Kaikille paljon kaljaa, viiniä ja minulle... Farnian johtajan valtikka, haa! Brandon selitti tohkeissaan. Andre oli varma, että pojan suusta lensi sylky pitkin huoneen lattiaa ja pöytää. Brandon pysähtyi keskelle huonetta ja katsoi Andreen.

5 Entä jos sinä, Staiche, alkaisit hallita Farniaa? Äh, en usko, että olen hyvä johtaja... Mikä loistava valinta! Sitten ne noidat eivät mitenkään voi ottaa valtaa takaisin, kun Andre on voimiensa kanssa siellä! Voimat? Brandon oli sanonut jotain... voimista? Oliko se syy, miksi Andre oli Vaellessa? Mistä sinä oikein puhut, Brandon? Mitä? Enkö muka maininnut siitä? Brandon kysyi kalvenneena nähdessään järkyttyneen ilmeen Andren kasvoilla. Enpä tainnut mainita asiasta... Mitkä voimat?! Andre karjaisi kovaan ääneen. Me... olimme kovasti yhteydessä vanhempiisi ennen kuin he kuolivat. He perustivat alun perin tämän vastarintaliikkeen... Brandon selitti. Mutta sinun ei tarvitse tietää niistä voimista mitään! Ne ovat tappavan vaaralliset! Miksi salaat asiaa minulta? Andre kysyi. Koska minä en saa kertoa siitä sinulle. Ja vaikka yrittäisin, en saisi sanottua mitään, koska olen tehnyt lupauksen ja... No, hyvä on sitten. Lähdenkin tästä sitten, Andre tuumi ja lähti huoneesta pois. Hän yritti pyyhkiä mielestään kaiken mahdollisen niistä voimista, jotka pojalla muka oli. Ei hän mitään voimia omannut, kun oli niin normaali! Poika tunsi jotenkin outoa vetoa sinne käytävään, jota kautta he olivat tulleet kaupunkiin. Niinpä hän käveli koko pitkän matkan takaisin sinne. Tie oli edelleen samanlainen kuin pojan tullessa kaupunkiin. Kaupunki itse oli ollut oikein hieno monella tapaa. Kaikki rauniot kertoivat todella hyvin kehittyneestä sivilisaatiosta. Jossain kauempana oli hylätty torni, joka näytti todella hienolta. Andre pysähtyi keskelle kaupunkia mukulakivikadulle ja katsoi maahan. Kivet olivat erivärisiä ja muodostivat selvästi erilaisia kuvioita maahan. Andre jäi kävelemään ympäri keskusaukiota maata seuraten. Aukio oli hyvin suuri ja sen keskellä oli patsas siivekkäästä naisesta, jolla oli kaunis mekko päällään. Tämä katsoi taivaalle ilmeettömin kasvoin ja hänen kätensä sivuilleen levitettynä. Andrelle tuli mieleen Maria heti ensimmäisenä. Patsaan nainen nimittäin muistutti kovasti kyseistä tyttöä, jonka kanssa Andre oli tanssinut Ce Luccan kartanossa. Poika kummasteli aukiota hetken ja raapi mietteissään päätään. Tämä oli joku arvoitus. Sen täytyi olla! Andre kuitenkin päätti jättää sen tutkimisen sikseen ja suunnisti sinne asuntoon, jossa se kummallinen pallero oli ollut. Kuten aikaisemminkin, se alkoi taas hohtaa, kun Andre lähestyi sitä. Aika erikoinen pallo olet, Andre sanoi sille astuessaan lähemmäs. Nyt poika seisoi sisällä pienessä asunnossa ja katsoi ympärilleen. Paikka oli kuin äkkilähdön jälkeen. Vaaleansinen pallo loisti nyt kirkasta valoa ja valaisi koko huoneen. Andren oli myönnettävä, että se näytti todella mukavalta paikalta piileskellä. Joskus ne sanoivat, että olen erilainen, kuului kaikuva ääni. Andre kääntyi äänen suuntaan ja näki kalpean naisen, jonka kasvot olivat valkeat kuin lakana. Hänellä oli valkoinen mekko päällään ja silmät elottomat ja vaaleansiniset. Kuka sinä olet? Andre kysyi. Rotuni ei tuhoutunut sodassa, nainen sanoi vastaamatta Andren kysymykseen. Se oli Farnian tekemä ratsia. He saivat tietää 200 vuotta sitten, että olimme täällä. Vain harvat selvisivät ulos täältä ennen kuin rotu kohtasi loppunsa. Ne, jotka eivät ulos ehtineet, eivät selvinneet. Mitä? Sinä olet siis...! Aave, kuten te meitä kutsutte ja sinä näet minut. Monet eivät kykene siihen, nainen sanoi. Ainoastaan rotuni, niin muinainen kuin olikin.... älä sinäkin sano, että olen rotusi edustaja, Andre sanoi näreissään. En sitten sano. Saat tietää kun aika tulee. Ennen sitä joudut kärsimään hyvin paljon. Ole rohkea, äläkä pelkää, nainen sanoi ja katosi ilmaan yhtä äkkiä kuin oli tullutkin ja Andre tunsi yhtäkkisen väsymyksen iskevän häneen. Hän kaatui talon lattialle ja ei tiennyt, mikä häneen oli iskenyt. ****

6 Maria, tule sisään, Barbarella sanoi, kun Maria aukaisi huoneen oven, jossa hänen äitinsä oli. Maria huomasi myös Aaronin olevan paikalla ja pojan kasvot olivat kalpeat. Hän pudisti Marialle päätään. Tyttö ei kuitenkaan ymmärtänyt viestiä. Hän tajusi sen vasta kun Barbarella alkoi puhua taas ja kertoi asiastaan. Sean petti meidät, joten olemme antamassa sinulle hänen osansa tehtävästä, nainen sanoi. Niin, jos et suostu, emme vastaa seurauksista, sisko, Bella sanoi sisarelleen kylmästi. Seuraukset olivat aina kuolema. Niin Ce Luccan suku oli aina hoitanut asiat. Jos joku ei tehnyt, kuten Barbarella Ce Lucca halusi, lopputulos oli aina kuolema ja Maria ei halunnut kuolla. Hän olisi voinut kieltäytyäkin, mutta koska hänelle ei annettu kieltäytymisen vaihtoehtoa, hän ei voinut muuta kuin suostua. Mitä se on? Maria kysyi. Tapa Andre Staiche Aaronin työparina, Barbarella sanoi viileästi. Sinä tiedät, kuka Staiche on, joten toivot sukumme parasta. Jos aiomme olla vallassa täällä vielä ensi vuonna, pojan on kuoltava.... hyvä on, äiti, Maria sanoi mieli täynnä järkytystä. Hän ei ollut verenhimoinen! Ei hän voisi tappaa Andrea kuitenkaan loppujen lopuksi. Hän joisi mieluummin myrkkyä tai antautuisi tunteidensa valtaan. Maria lähti raskain sydämin pois äitinsä luota. Hän mietti ankarasti myrkyn juomista ollessaan omassa huoneessaan. Yhtäkkiä hänen eteensä ilmestyi kirkas olento, joka katsoi tyttöä tummilla silmillään. Maria ei erottanut millään, millainen nainen oli, koska tämä oli kirkkaan valon valaisema. Tyttö, sinä et voi tappaa itseäsi, sillä me tarvitsemme sinua, nainen sanoi. Ketkä tarvitsevat? Maria kysyi. Äitijumalatar tarvitsee sinua ja sitä poikaa. Älä tapa itseäsi tai poikaa. Yritä pikemminkin tutustua paremmin siihen poikaan, joka mieltäsi kiusaa koko ajan. Älä särje omaa sydäntäsi, sillä se on heikko. Joudut näin tehdessäsi kärsimään, mutta älä pelkää seurauksia, nainen sanoi ja hävisi kirkkaan valon saattelemana. Maria katsoi paikkaa, jossa nainen oli seisonut, ihmeissään. Mikä se kaunis olento oli ollut? Jumalatar? Hän katsoi ympärilleen kauniissa laventelinsinisessä huoneessaan, jonka seinillä oli paljon erilaisia tauluja hänen sukulaisistaan ja myös kukista, joista Maria piti tosi paljon. Ikkunoita verhosivat verhot ja siellä oli vielä lasiovi parvekkeelle, jossa tyttö aina haikaili. Hän katseli joskus outoon tummaan metsään, joka ikkunasta näkyi todella hyvin. Se oli hyvin outo paikka ja veti tyttöä puoleensa koko ajan hyvin voimakkaasti. Oikeastaan se oli alkanut silloin, kun hän oli tanssinut sen Andren kanssa. Tyttö kääntyi katsomaan ympäri huoneessaan. Keskellä huonetta, pienen maton päällä, oli pöytä, jonka ympärillä oli neljä tuolia. Huoneessa oli vielä Marian vuode, jossa oli lämmin valkoinen täkki, sekä suuret valkoiset tyynyt ja pöydän molemmin puolin yöpöydät. Sängyn vierellä, vasemmalla puolella, oli meikkauspöytä, jonka ääressä Maria aina laittoi itseään oikein kauniiksi. Ovatpa nämä outoja aikoja, tyttö tuumasi istuessaan pöydän ääreen. Ovelta kuului koputus. Minä täällä, Aaron, kuului pojan ääni sen takaa. Maria aukaisi oven kiireesti ja päästi pojan sisään ovesta. Kruununprinssi astui huoneeseen ja istahti sohvalle huokaisten. Sinun olisi pitänyt kieltäytyä kuoleman uhallakin, Maria! hän sanoi kun tyttö laittoi oven kiinni. En minä voinut tehdä sitä. Minusta se on väärin. Enkä aio kuolla vain typerän ei -sanan vuoksi! Maria sanoi. Olen huomannut, että ajattelet Staichea todella paljon. Onko se poika sulattanut sydämesi? samurai kysyi. Minulla ei ole mitään sinua tai häntä vastaan, mutta tämä on tehtäväni ja minun kotini ehjänä pysyminen riippuu siitä teenkö, kuten on käsketty vai en, Maria. Mutta minä en ole edes kykenevä siihen, Aaron, Maria sanoi. Minä en pysty siihen! Pystyt siihen. Tuhoat tunteesi ja annat asian olla, siinä kaikki, Aaron sanoi. Siitä puheen ollen, me lähdemme Vaelleen, vastarintaliikkeen piilopaikkaan, jossa Staiche on. Hän yrittää varmasti paeta, mutta me saamme hänet kiinni ja vangitsemme. Pitääkö minun esittää ilkeää...? Maria kysyi.

7 Aaron nyökkäsi. Se siitä sitten. Hyvä on, minä tulen... Maria sanoi surullisena ja siirtyi vaihtamaan vaatteet toiseen huoneeseen. **** Ai, sinä heräsit, sehän on mukavaa, kuului Seanin ääni jostain. Miten sinä nyt sillä tavalla pyörryit? Andre mutisi jotain vastaukseksi. Hän oli nähnyt outoa unta. Maria oli ollut siellä juoksemassa pelokkaan näköisenä Andrea karkuun, joka juoksi tytön perässä todella suuri miekka kädessään ja energiapallo toisessa kädessä. Andre kykeni vaikka vannomaan, että hänen silmänsä olivat olleet punaiset ja niiden keskellä keltaiset viirut. Maria näytti kerrassaan hirveältä juostessaan Andrea karkuun. Poika oli ihan ymmällään unestaan ja ei missään nimessä satuttaisi sellaista tyttöä kuin Maria, josta poika ei kyllä tiennyt oikeastaan muuta kuin nimen. Tyttöhän saattoi olla poikaa muutaman vuoden nuorempikin, eikä poika halunnut minkään 14-vuotiaan tytön kanssa alkaa millekään. Ja samassa hän tajusi, että ajatteli tyttöä aivan liikaa. Ei hänen niin pitäisi tehdä, herrajumala sentään! Maa kutsuu sinua, poika, Sean sanoi. Mitä? Andre kysyi. Tässä vain ajattelin, että aamiainen voisi maistua todella mukavalle sinusta, koska nukuit viimeiset kolme päivää putkeen, Sean sanoi pojalle, joka punastui. Mitenkä minä nyt sillä tavalla? Andre mumisi. Sitä saa miettiä itse kukin. Mutta aamiainen on tuossa pöydällä, joten jos sinua kiinnostaa syöminen, niin käy kiinni. Minä painun viivana ovesta ulos ihailemaan aurinkoa. Terve, Sean sanoi ja lähti pois huoneesta. Andre taas huomasi tarjottimen pöydällä ja tajusi, että hänellä oli kova nälkä. Niinpä hän meni istumaan pöydän ääreen ja katsoi ruokaansa. Se näytti todella hyvältä: broileri oli todella kauniin kullankeltaista ja kermakastike herkullisen näköistä ja se tuoksui hyvälle. Riisi näytti myös oikein hyvältä, vaikka aika puuromaista olikin. Juomana Andrella oli vettä, joka oli lasipikarissa. Juuri kun Andre oli saamassa ensimmäisen haarukallisen ruokaa suuhunsa, käytävällä alkoi hirveä huuto ja hälinä. Samoin kaupungista alkoi kuulua torven ääntä. Andre kirosi hartaasti. Sitten kaiken hälinän syy tuli selville, kun käytävältä kuului hätääntynyt huuto. Farnialaisia sotilaita! Mitä hittoa? Andre sanoi ja pomppasi pystyyn. Hän meni käytävään ja törmäsi Laureniin. Nuori haltia näytti kerrassaan säikähtäneeltä. Farnialaiset tulivat tänne sinun takiasi! Olen pahoillani, että he ovat täällä, Lauren, mutta... Andre aloitti, mutta haltia keskeytti hänet. Ei ole aikaa, Andre. Pääsemme pois salakäytävän kautta Niera niitylle! Tule mukaani! tyttö sanoi ja tarttui Andrea kädestä kiinni. He lähtivät kohti salakäytävän sisäänkäyntiä käytävän päässä, kun farnialaiset sotilaat tulivat käytävään. Sotilaat olivat pukeutuneet haarniskaan ja kypärään. Kaikilla oli miekat kädessään ja he heiluttelivat niitä voitonriemuisen näköisesti elehtien. Haarniska oli kultainen ja kypärä oli muuten ihan tavallinen, paitsi että sen laella oli pieni piikki, jota vasten nojasi outo laatta, jossa oli Farnian herttuakunnan vaakuna. He katsoivat Andreen ja tajusivat, kuka tämä oli. Ottakaa kiinni tuo poika! Se on Andre Staiche! Lauren tönäisi pojan salakäytävään ja nakkasi jonkinlaisen aallon sotilaita päin. Nämä lensivät hämmästyksestä vähän matkan päähän. Andre ei nähnyt, mitä näille oikein tapahtui, kun Lauren tuli sisälle käytävään ja laittoi oven kiinni. Tule, Andre. Hyppää riippuvaunuun, Lauren sanoi. Vasta silloin Andre tajusi, että hänen takanaan oli vaijerin varassa riippuvaunu, jonne Lauren vaati poikaa nousemaan. Andre kiipesi sen kyytiin. Se oli hyvin vankkarakenteinen. Istumapaikat olivat sinisenväriset ja hyvin pehmeät. Vaunun renkaat oli myös pehmustettu. Puuosat oli maalattu sinisiksi ja niissä oli punaisia kuvioita ja Andresta ne näyttivät todella hienoilta. Hiukan valkoisia

8 pisteitäkin löytyi. Ilmeisesti reissu tulisi olemaan hyvin inhottava ilman pehmusteita. Andre nielaisi pelosta. Lauren tuli hänen mukaansa ja veti vivusta ja vaunu lähti vaijeria pitkin alas kallion viertä pitkin lasitunnelissa kovaa vauhtia. Pidä kiinni, Andre, Lauren sanoi pojalle, joka tarttui saman tien vaunun reunoihin. Tunnelin pää tuli pian näkyviin ja he lensivät niitylle, joka aukeni laajana Farnian takana. Nieran tasangot. Andre nousi seisomaan ja katsoi ympärilleen. Lauren nousi pian seisomaan ja katsoi ympärilleen. Menemme Araniaan, Andre. Se on meidän toinen turvapaikkamme, vaikka kuinka olisimme tehneet jotain typerää siellä, haltia sanoi. Andre vain nyökkäsi ja lähti nuoren haltian kanssa kohti pohjoista. Ovatko Sean ja muut kunnossa? Andre kysyi. He ovat ihan kunnossa, Andre. Heidän pitäisi olla jossain näillä main piileskelemässä, Lauren vastasi. Minä olin menossa juuri päiväunille, kun valvoin koko yön, mutta sotilaat tulivat... Kauneusunet? Miksi haltia tarvitsee kauneusunet? Sinäkin olet jo valmiiksi todella hurmaava ja kaunis, Andre sanoi. Älä viitsi, poika. Ne eivät ole mitkään kauneusunet, Lauren mutisi nolona. Lauren! kuului Lilyn kauhistunut huuto. Älä tule tänne! Mutta se oli liian myöhäistä. Jostain ilmestyi sotilaita, jotka piirittivät Andren ja Laurenin. He raahasivat mukanaan Seania, Brandonia ja Lilya, jotka oli kahlittu kiinni toisiinsa. Lily! Lauren huudahti kauhuissaan nähdessään sisarensa. Lauren, älä murehdi minusta, vaan Aaronista, Lily sanoi kalpeana. Mitä?! Lauren huudahti kimakalla äänellä ja kalpeni saman tien. Onko hän täällä? Sotilaat nauroivat Laurenin pelokkaalle ilmeelle. Tyttö katsoi sotilaisiin nyreä ilme kasvoillaan. Olenpa hyvinkin, kuului pojan kylmä ääni Andren takaa. Andre tunnisti pojan samaksi nuoreksi samuraiksi, jonka oli tavannut aikaisemmin Ce Luccan kartanon pihalla. Vangitkaa heidät, kuului toinen, tytön kylmä ja surullinen, ääni. Ei voi olla totta! Lauren huudahti. Hän heilautti kättään ja aukaisi Andrelle kulkureitin pois. Juokse, Staiche! Niin lujaa kuin pääset! Andre lähti heti juoksemaan karkuun sotilaita ja muita. Hän juoksi Marian ohi edes katsomatta tähän, mutta pystyi hetken tuntemaan tämän tuskan. Tyttö toimi vastoin omaa tahtoaan. Kuka oli pakottanut tytön tekemään näin? Ajatteleminen sai Andren juoksemaan kuoppaan, jonka päällä oli vain puunoksia ja muita suojaamassa sitä. Joku ilmestyi kuopan reunalle. Ha, arvasimme sinun yrittävän karkuun, joten loimme nämä kuopat. Herttuatar Ce Lucca tulee olemaan kiitollinen, kun viemme sinut hänen luokseen. Minua ette sen akan luokse vie! Hän on murhaaja! Andre huudahti tytölle. Me viemme sinut kahleissa Farniaan... oikeudenkäynti, katsos, kuului Aaronin ääni. Maria ja Aaron katsoivat kuoppaan Andreen, joka tunsi pelon kasvavan. Hän kuolisi! Marian silmistä kuitenkin huomasi että tämä ei tiennyt mitä tehdä. Auttaako vai eikö. Nostakaa Staiche kuopasta ja laittakaa häkkiin, Aaron sanoi parille sotilaalle, jotka alkoivat loitsia jonkinlaisia valjaita Andren ympärille, että saisivat pojan ylös kuopasta. Poika ei tiennyt, mitä tehdä. Hän ei päässyt pakoon. Ellei... Andre katsoi Mariaan anovin katsein, armoa pyytäen. Tyttöön se tehosi välittömästi, koska tämän kasvoilla ilmestyi epätoivoinen ilme ja tämä pudisti päätään. Andre päätyi kuitenkin lopulta istumaan häkkiin, eikä puhunut mitään kenellekään. Hän istui vain siellä, keskellä lattiaa, kädet puuskassa ja jalat ristissä. Hän tuijotti vihaisesti Aaroniin, mutta ei voinut olla huomaamatta Marian mietteliästä katsetta. Brandon, Lily, Sean ja Lauren olivat samassa häkissä toisessa vaunussa, joissa häkkejä kuljetettiin. Nelikko katsoi surkeina Andreen, joka vain käänsi katseensa pois. Poika oli totaalisen raivoissaan. Jos hän ei olisi lähtenyt pois Farniasta, häntä ei nyt raahattaisi takaisin jossain ruostepurkissa, joka oli olevinaan selli! Lopulta Andre kyllästyi olemaan vihainen ja mietti, miten pääsisi ulos sellistä ilman, että jäisi kiinni. Hän tajusi tarvitsevansa apua. Aivan, Maria olisi hänen pelastajansa! Andren ei tarvinnut tehdä muuta kuin saada tytön pää pyörälle ja voitettua tämän luottamus, niin poika pääsisi pakoon. Hän päätti yrittää suunnitelmaansa jo matkalla Farniaan. Maria ratsasti vaieten

9 Andren vasemmalla puolella ja poika katsoi lakkaamatta tyttöön niin kauan, kunnes tämä käänsi katseensa poikaan. Andre hymyili tytölle hurmaavinta hymyään ja sai Marian hämilleen. Tyttö kuitenkin katsoi Andrea välillä uteliaana, muttei voinut sanoa mitään, koska muut olisivat kuulleet. Andre tiesi, että hän saattaisi rakastua tyttöön lopullisesti siinä häntä tuijottaessaan.