MARTINLAAKSONPOLUN SUUNNITTELUTYÖPAJAT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MARTINLAAKSONPOLUN SUUNNITTELUTYÖPAJAT 21.4.2015"

Transkriptio

1 MARTINLAAKSONPOLUN SUUNNITTELUTYÖPAJAT Martinlaakson keskusta uudistuu keskeisiltä osilta. Laajavuoren koulutontti (kaavamuutos ) ja Martinlaakson liikekeskuksen tontti (kaavamuutos ) ovat asemakaavoitusvaiheessa. Alueelle tulee asuntorakentamista, kauppaa, muuta liiketilaa ja päiväkoti. Samalla ratkaistaan myös rajautuminen näiden korttelien välissä kulkevaan Martinlaaksonpolkuun, joka on asemakaavassa katualuetta. Se on keskeinen kevyenliikenteenväylä, joka sijoittuu Martinlaakson aseman ja koulukeskuksen väliin. Suunnittelualue kattaa Martinlaaksonpolun ja liikekeskuksen tonttia ympäröivät kevyenliikenteenväylät, pysäköintialueet, Laajaniityntien länsiosan ja Laajaniitynpolun koulutontin pohjoisrajalle asti. Martinlaaksonpolun suunnittelun tavoitteena on laatia julkisten ulkotilojen yleissuunnitelma, joka viedään teknisen lautakunnan hyväksyttäväksi. Sen pohjalta tehdään myöhemmin tarkemmat katu- ja rakennussuunnitelmat. Polun suunnitteluun haluttiin ideoita myös alueen asukkailta. Vantaan kaupunkisuunnittelu ja viheralueyksikkö järjestivät kaksi suunnittelutyöpajaa. Päivän työpajaan osallistui Martinlaakson 3. ja 8.luokkalaisia sekä Martinlaakson lukion opiskelijakunnan hallituksen edustajia yhteensä 48 ja illan työpajaan seitsemän asukasta. Alla yhteenveto suunnittelutyöpajoista. Aineistossa on mukana myös joitakin asukkaiden kommentteja Martinlaakson kehityskuvan kyselystä Martinlaaksonpolkuun liittyen. Lisäksi aineistossa on martinlaaksolaisen senioreiden virtapiirin toiveita polun suunnitteluun. Työpajojen ohjelma Esimerkkinä oppilaiden työpaja: Tervetuloa Maastokävely Mehu / Kahvi Ryhmätöiden ohjeistus Palaute Suunnitelmaluonnoksen arviointia ja ideointia ryhmissä Ryhmätöiden purku Tilaisuuden päätös Illan työpaja toteutettiin saman sisältöisenä.

2 Työpajojen tuotokset Yleisiä toiveita Martinlaakson polun suunnitteluun Yhteiset seinämaalaushankkeet Paikallisten taidetta, koululaisten maalausprojekteja Kukkaistutukset voisivat olla sekä värikkäitä, että "muodokkaita", penkkien ulkomuodot mielikuvituksellisia sekä lasten ääniä Viheristutuksilla ja vesialtailla sekä -putouksilla saisi lisää viihtyisyyttä Tärkeä Martinlaakson elementti on vaahterat. Tätä historiallista, visuaalista omaleimaisuutta kannattaa ja pitää säilyttää. Torielämää, kesätori Roskiksia Kuntolaitteita Penkkejä Kiinteitä istutuksia, kukkaistutuksia, sinivuokkoja Puita Lisää valaisimia, valaistuksen harkittu väri, kohdevalaistusta esim. istutuksiin, puihin, valittuihin yksityiskohtiin seinissä tms. lisäämään viihtyisyyttä Vesielementti, suihkulähteitä Pyörille oma kaista Luvallista katutaidetta Istuskeluportaita Temppuratoja Enemmän toimintaa Eri-ikäisille soveltuva kuntopolku Lapsille vaikka erivärisistä kivilaatoista tehtyjä ruutuhyppelypaikkoja Raitille elämyksiä: hengen ja ruumiin ravintoa Ei tumman harmaata, rumaa betonia, ei liian synkkää Väriä Rohkaisevia ajatelmia voiko olla vaihtuvia? Ravintola Jyvänen vanhoja valokuvia, kannattaa käydä katsomassa Mika Häkkisen aukio Mikan puisto -niminen paikka, jossa on formulanäyttely, miksei muutakin autourheilua näytillä, valokuvia, sekä ruokaravintola. Lapsille leikkiformuloita, ym. sekä isommille esim. pieni carting-rata. Keskeinen aukio, jossa kukaan ei kuitenkaan vietä aikaansa. Tähän voisi panostaa enemmän (penkkejä, istutukset, valaistus) Istuimia, istutuksia, valaisimia Koulun eteen laatta, jossa muistoja koulusta Leikkiformula-auto, polkuautopuisto Mika Häkkisen aukiolle Mika Häkkisen patsas Valot Mika Häkkisen pylvääseen Ääniefektit Elämyksellisyys Vuosiluvut Miniformula-auto

3 Vehreyttä Kynnysalue, hidaste Rosteritolppapenkit

4

5

6

7

8

9 Yhteisöaukio Vaihtuva taide-sermi tai vitriini Joku osa polusta voisi olla "sisustettavissa" aina kuluvan vuoden ajan mukaan Kaikkien ikäluokkien oleskelupaikka, tilaa järjestää tapahtumia, mutta myös asioita jotka elävöittävät aukion Mutkitteleva penkki Vesiallas Kukkapenkkejä Reunustaminen havupuilla (tuijat, vuorimänty) Lehtipuitakin (erityisesti vaahteroita) välillä Pelipöydät Tapahtumat (mölkky, petangue) Tukevia kuntoiluvälineitä Temppuradat nuorille Ei teräviä kulmia Luonteva jatkumo asemalta koululle joku juttu ohjaa perille, houkuttelee Näyttävät päätepisteet, kaaret molemmissa päissä Suvaitsevaisuus, kohtaamisen edistäminen Etninen kahvila, ravintola Elävyys, mielikuvituksen ruokkiminen Pienet muutokset esim. katukiveyksellä Tilan jakaminen pensasalueilla Teemoitus Väriä

10

11

12

13

14

15 Alkupamauksen aukio Vesiallas, ympärille penkkejä Vesiallas ja veden ympärille valo, joka värjää veden eri väriseksi. Pamauspatsas, josta lähtee vesi, ympärille penkkejä ja puskia Suihkulähde keskelle Kaksi kiveä, joissa lukee Martinlaakso ja alkupamaus Lipunnosto tärkeä, lipputanko infopisteen kulmaan Kiven puhdistaminen Kaavoittajien nimet perustamiskiveen Ympyrämuoto alkupamauksen aukiolle ohjaamaan ihmiset pysähtyisivät selkeästi Infoseinään kartta, ensimmäinen suunnitelma Näyttävä aukio

16

17

18

19

20

21 PALAUTE ILTAPÄIVÄN PAJASTA Palautteen jätti 36 osallistujaa. 1. TILAISUUS ONNISTUI MIELESTÄNI Erinomaisesti IIIIIIIIIIII = 12 Hyvin IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII = 22 Tyydyttävästi I = 1 Heikosti I = 1 2. MIKÄ ONNISTUI MIELESTÄSI TILAISUUDESSA HYVIN? Kaikki, kaikki hyvin III = 3 Keksiminen, ei tullut riitaa No ryhmätyö Me puhuimme paljon Legojen rakentaminen IIIII = 5 Rakentaminen Että voi päättää Keksimässä ja rakentamassa Parityöskentely Ryhmän kanssa tietojen etsiminen; kukkapenkki, penkkejä ja kaikenlaista Ryhmätyö II = 2 Ryhmässä työskentely, ideat, toteutus Suunnittelu IIIIII = 6 Sai suunnitella paljon itse Mehutauko Paikkoihin tutustuminen Piirtäminen Leikkaaminen Hyvä työ Oli ihan hauskaa suunnitella kaupunkia ja kaikki näyttivät olevan hyvin mukana tehtävissä Saatiin sanoa mielipide, ei kauheasti kähinää Suunnittelu ja muut osiot onnistuivat mielestäni hyvin. Suunnittelu oli hauskaa ja kiinnostavaa Kaikki oli hyvin mukana, onnistui hyvin Ei mikään, koska nukuin

22 3. MITÄ VOISI TEHDÄ JATKOSSA TOISIN? Ei mitään, en tiedä IIIIII = 6 Keksiä nopeammin No olla riitelemättä Otettiin lisäideat Voisi olla enemmän ulkona Keksiä paikoille nimiä Vesipatsaan Että pitää liimata II = 2 Kaikki meni hyvin, minulla sujui hyvin kaikki II = 2 Enemmän keksiä, enemmän herkkuja II = 2 Mehua voisi varata ensi kerraksi enemmän Ryhmistä voisi tehdä pienemmät Rakentaa mäkkäri II = 2 Selkeämmät ohjeet II = 2 Piirtää enemmän tuoleja Puhua vähemmän, että voisi nukkua rauhassa! 4. AVOIN PALAUTE Oli kivaa, oli todella kivaa IIIIIIIII = 9 Oli kivaa, hauskaa ja voisi tehdä uudestaankin Oli kiva tehdä töitä ja oli kiva suunnitella kaikkea Kivaa osallistua suunnitteluun Iha jees oli Meni hyvin Onnistui hyvin II = 2 Oli kiva tehdä töitä ryhmän kanssa Kivat paperit Sinne voisi tehdä hyvempää Toivotaan, että toteutuu 5. HALUAISITKO OSALLISTUA UUDELLEEN VASTAAVAN TYYPPISEEN TYÖPAJAAN? Kyllä IIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIII = 28 Ehkä IIIII = 5 En III = 3

23 PALAUTE ILLAN PAJASTA Palautteen jätti 3 osallistujaa. 6. TILAISUUS ONNISTUI MIELESTÄNI Erinomaisesti I = 1 Hyvin II = 2 Tyydyttävästi Heikosti 7. MIKÄ ONNISTUI MIELESTÄSI TILAISUUDESSA HYVIN? Keskustelut asianosaisten kanssa Hyvää keskustelua ja käytännön ehdotuksia (toteuttamiskelpoisia) Hyvä keskustelu, ajan kanssa Oli aikaa paneutua Monipuolinen (ympäristökävely yms.) 8. MITÄ VOISI TEHDÄ JATKOSSA TOISIN? Paikalliset toimijat (yhdistykset yms.) pitäisi saada tiedottamiseen mukaan Vaikea sanoa, hyvin hoidettu Hyvin prosessinomaisesti otettu asukkaat huomioon 9. AVOIN PALAUTE Laajaniityntien aukion uusi nimi voisi olla Martinlaakson aukio, Martinlaakson perusaukio 10. HALUAN SAADA JATKOSSA TIETOA SUUNNITTELUTYÖSTÄ Kyllä II = 2 En

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011

Kouvola. Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kouvola Kehitysideat Syyt ja esteet käydä 15.11.2011 Kalvojen sisältö Kohdekaupungeille on paikallistilaisuuksien yhteydessä toimitettu analyysit Vastaajien taustatiedot Vetovoimaisuus osion viiden eri

Lisätiedot

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta

Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta Mikä tekee Malminkartanosta ainutlaatuisen asua, työskennellä ja virkistäytyä? Avokysymys, 182 vastausta - Hyvät liikenneyhteydet - Keskustaan 15 min, lentokentän suuntaan, Myyrmäkeen - Hyvät pyöräily-yhteydet

Lisätiedot

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A

K10 - AUKIOIDEN KORTTELI. rev A K10 - AUKIOIDEN KORTTELI rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A rev A Tontti 3 2 214 m 2 käytetty rakennusoikeus: n.5920 m2 (tarkista) e 2,7 59 ap (39 ap kellarissa, 20 ap pihalla) PUUTARHAKATU

Lisätiedot

UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA

UUDISTUVA ÄÄNEKOSKEN YDINKESKUSTA UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA Työpaja, vaihtoehdot 15.4.2015 UUDSTUVA ÄÄNEKOSKEN YDNKESKUSTA KOTAKENNÄÄNTE LÄHTÖTLANNE 2015 Havainnekuva 1:2000 SAMMONKATU KULTTUURTALO (PANOTALO) VÄNÄMÖNKATU KALEVANKATU

Lisätiedot

K A N S A L L I S M U S E O N

K A N S A L L I S M U S E O N M e t r o p o l i a A M K M u o t o i l u n i n n o v a a t i o p r o j e k t i 2 0 1 5 K A N S A L L I S M U S E O N E e v a T e r ä v ä S i s u s t u s a r k k i t e h t u u r i 1 6. 1 0. 2 0 1 5 B

Lisätiedot

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma

3D-IDEAKILPAILU. Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma keltainen rajaus = ohjeellinen kilpailualue Kaupunkikudelmia - kilpailuohjelma Hyvinkäällä on parhaillaan käynnissä kansainvälinen Europan 15-suunnittelukilpailu, jossa nuoret kaupunkisuunnittelijat ideoivat

Lisätiedot

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali

Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja Sari Metsäkivi 30.1.2015 luokat 1.-3. ohjaava opettaja Heidi Rouvali Kaikkien Ahmoon koulun oppilaiden kuuleminen lukuvuonna 2014-2015 1. Oppilasneuvostojen kuuleminen Ahmoo 28.1.2015 Mukana Silja Silvennoinen ja Eija Pajarinen Nyhkälä 29.1.2015 luokat 4.-6. ohjaava opettaja

Lisätiedot

Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa

Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa Yhdistyksien jäsenlehdet nyt ja tulevaisuudessa Ursan kerhoseminaari Artjärvi 2.-4.2.2007 Harri Haukka harri.haukka@pp.inet.fi Tämän esitelmän idea? Tarkoitus ei ole, että allekirjoittanut kertoo mitä

Lisätiedot

Tehdashistorian elementtejä

Tehdashistorian elementtejä Tehdashistorian elementtejä Vanhaa paperitehtaan esineistöä otetaan talteen ja säilytetään tulevaa käyttöä varten. Esineet voidaan käyttää osana ympäristörakentamista tai paperitehtaan uutta sisustusta.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa

Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä. Pohjoisen Lahden kaavaillassa Minityöpaja Niemen kampusalueen kehittämisestä Pohjoisen Lahden kaavaillassa 11.10.2017 Minityöpaja järjestettiin kaavaillan osana Paikalla oli noin 45 osallistujaa: ammattikorkeakoulun työntekijöitä ja

Lisätiedot

Lapset Luotu :25

Lapset Luotu :25 Lapset 2017 Luotu 22.02.2017 14:25 Vastaajastatistiikat Nimi Arvioijat Vastaamassa Vastannut Kärkölä lapset 54 54 53 Yhteensä 54 54 53 Vastausprosentti 100% Lopettaneet 98.1% Kesken jättäneet 1.9% Eivät

Lisätiedot

SUONENJOEN TORI WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS

SUONENJOEN TORI WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS WORKHOP JA YLEISÖTILAISUUS 20.09.2016 KUVIA MAISEMARAKENNE - KIVEYS SUONENJOEN TORI SKISSEJÄ kiveys katos elemen ejä suunnitelma kartalla RAUTALAMMINTIE MERKINNÄT suunnittelualueen raja LUONNOSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Kooste yleisötilaisuudesta

Kooste yleisötilaisuudesta Kunnantalon alueen asemakaavamuutos Kaavahankkeen esittely ja avoin ideointitilaisuus 23. 8. 2018 Kooste yleisötilaisuudesta 1. Yleisötilaisuuden kooste Kunnantalon alue 1 Suunnittelualue Suunnittelu koskee

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Kangas osallistamisen polulla

Kangas osallistamisen polulla Kangas osallistamisen polulla 21.2.2013 Tanja Oksa Jyväskylän kaupunki, Kaupunkirakennepalvelut JYVÄSKYLÄN KANGAS Keskusta Paperinvalmistusta 130 vuotta. Tehdas suljettiin kesällä 2010 Kaupungin omistukseen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo

Palautteen antajat oppilaitoksittain. Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo Rajattoman koululaiskonsertin palautteet 23.3.2009 2(47) Palautteen antajat oppilaitoksittain 134 136 68 Pohjanlinna PSAI Yhteislyseo yhteensä 338 oppilasta 8,2 % 10,3 % Rajattoman koululaiskonsertin palautteet

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti

MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti 2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010

Lisätiedot

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010

ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA. Kauppalan keskusta Nurmes 2010 ARVIO RAKENNETUN YMPÄRISTÖN HOIDOSTA Katuvalaistus Koivukatujen hoito Siisteys Istutukset Kadut Puistojen hoito Liikennejärjestelyt Opasteet Sadevesiviemäröinti Yleisilme Jalkakäytävät Rakennusten kunto

Lisätiedot

OPISKELIJAN NÄKÖKULMA. Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu

OPISKELIJAN NÄKÖKULMA. Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu OPISKELIJAN NÄKÖKULMA Katja Lempinen Satakunnan ammattikorkeakoulu 2 EXAM-konsortion käyttäjäkysely opiskelijoille 2017 Vastauksia 2119 kpl 15 eri yliopistosta ja korkeakoulusta. Vastaajista : 36,5% tehnyt

Lisätiedot

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja

Kuukausimarkkinoilla asukkaiden esittämiä kommentteja 7.8.2019 Kuukausimarkkinoilla 7.8.2019 asukkaiden esittämiä kommentteja Kuukausimarkkinoiden pisteestä Lahden kaupunkisuunnittelu oli mukana kuukausimarkkinoilla 7.8.2019. Kysyimme asukkailta, minkälaista

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma

Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Vapaudenpuiston yleissuunnitelma Lähtökohtia, tavoitteita ja alustavaa suunnittelua Sito Parhaan ympäristön tekijät Mitä tehdään, milloin ja miksi Puiston peruskorjaus liittyy muihin keskusta-alueen hankkeisiin

Lisätiedot

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa

1 Johdanto. 1.1 Selvityksen taustaa Yhdyskuntatekniset palvelut 04 3 1 Johdanto 1.1 Selvityksen taustaa Vuonna 1992 toteutettiin ensimmäisen kerran tämän tutkimusasetelman mukainen selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä.

Lisätiedot

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN

KONSEPTI VALAISTUS REITIT JA SISÄÄNKÄYNNIT TOIMINNOT JA OLESKELU YKSITYINEN-JULKINEN KONSEPTI Komiakorttelin läpi kulkee alueen pääreitti; kortteliraitti. Kortteliraitti on kuin verso, joka luo vehreän selkärangan komiakorttelin pihoille. Verso kukkii korttelipihoilla värikkäinä kukkivina

Lisätiedot

OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY. Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh)

OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY. Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh) OULUN KESKUSTAN KATUYMPÄRISTÖN YLEISSUUNNITELMA ESITTELY Elokuu 2003 ( muutokset 22.3.2004 rsh) YLEISSUUNNITTELMAN LAADINTA Oulun keskustan katuympäristön yleissuunnittelu käynnistetty kesäkuulla 2002.

Lisätiedot

Teema ja tila. TEEMA B: toimintaympäristö, jossa oppilaat ja henkilökunta virkistyy henkisesti.

Teema ja tila. TEEMA B: toimintaympäristö, jossa oppilaat ja henkilökunta virkistyy henkisesti. Teema ja tila TEEMA B: toimintaympäristö, jossa oppilaat ja henkilökunta virkistyy henkisesti. Konseptien suunnitteluympäristö Vuosaaren koulussa on aulatila. Käyttäjäkartoitus Valkoiset seinät on ihan

Lisätiedot

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA ILOISTA PÄÄSIÄISTÄ! ME 111 MAALISKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Ympäristöraadin terveiset Viikolla 13 kiinnitimme ruokalassa huomiota hyvään ruokalakäyttäytymiseen ja ruokahävikin

Lisätiedot

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen

CYGNAEUKSEN PUISTO, JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen , JYVÄSKYLÄ VALAISTUKSEN YLEISSUUNNITELMA 4.11.2003 VALOA valaistusarkkitehtuuria Oy / Annukka Larsen JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI / KATU- JA PUISTO-OSASTO MAISEMA-ARKKITEHTITOIMISTO NÄKYMÄ OY TAUSTAA TAUSTAA Suunnitelmassa

Lisätiedot

SALPAKANGAS Hollolan kuntakeskus

SALPAKANGAS Hollolan kuntakeskus Harjoitustyö SUPPA Lahden ammattikorkeakoulu, koulutusohjelma kestävä kaupunkiympäristö, YAMK Ryhmä 5: Elina Joutsen, Topias Lahti, Maijastiina Lintukangas, Kati Tolvanen, Tuula Vuorinen SALPAKANGAS Hollolan

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 20.5.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY kartta.hel.fi Fonecta Johdanto Rastilan keskuksesta valmistellaan viitesuunnitelmaa asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014

OMA LAHTI. Mitä haluat säilyttää? Mitä. uutta haluat luoda. Mitä. haluat muuttaa -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 Mitä uutta haluat luoda? Mitä haluat muuttaa? Mitä haluat säilyttää? OMA LAHTI Tekijät: Marika Ågren, Sanna Vahto -KAUPUNKILAISTEN NÄKEMYKSIÄ TULEVAISUUDEN LAHDESTA KEVÄT 2014 NELJÄ OMA LAHTI -ILTAA KEVÄÄLLÄ

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö

ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1. Kemijärven kaupunki, maankäyttö ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA (SÄRKIKANGAS) KORTTELI 2148 TONTTI 1 Kemijärven kaupunki, maankäyttö 1 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos 2.kaupunginosan (SÄRKIKANGAS),

Lisätiedot

Sammontalo. Koululaiset

Sammontalo. Koululaiset Sammontalo Koululaiset Eri-ikäisten tilat Tiivistelmä Koululaisten toiveet tiivistyvät keskeisesti heidän itsensä tuottamaan videoon, jonka voi nähdä alapuolelta löytyvästä linkistä. Tarinan kertoo Jorma,

Lisätiedot

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014

Elinvoimaa täydennysrakentamisella. Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Elinvoimaa täydennysrakentamisella Täydennysrakentamiskäytäntöjen kehittäminen -klinikan aloitusseminaari 14.11.2014 Lähtökohtia Täydennysrakentaminen on tärkeää ja tästä ollaan samaa mieltä Kasvukeskukset

Lisätiedot

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6.

Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta. Tehtäviä alakoulun 5.-6. Tehtäviä Kerroksien kaupunki -verkkonäyttelyyn liittyen: Tehtaan rakennusvuodet ja rakennustoiminta Tehtäviä alakoulun 5.-6. -luokkalaisille Voima-asema 1. Mitä koneita tai työvälineitä näet kuvassa? 2.

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

KAUPPATORIN JA YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAN MUUTOS KÄYNNISTYY KAAVAMUUTOKSELLA RATKAISTAAN TORIN RAKENTAMISMAHDOLLISUUDET

KAUPPATORIN JA YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAN MUUTOS KÄYNNISTYY KAAVAMUUTOKSELLA RATKAISTAAN TORIN RAKENTAMISMAHDOLLISUUDET KAUPPATORIN JA YMPÄRISTÖN ASEMAKAAVAN MUUTOS KÄYNNISTYY KAAVAMUUTOKSELLA RATKAISTAAN TORIN RAKENTAMISMAHDOLLISUUDET Antti Rissanen, J-P Vartiainen I kaavoittajat I 31.1.2019 Carelicumin auditorio 18.00

Lisätiedot

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.

LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto. LIITE 1. Ote Päijät-Hämeen maakuntakaavasta. Lainvoimainen maakuntakaava 2006, Päijät-Hämeen liitto.. LIITE 2. Sysmän kirkonseudun kulttuurimaisema. RKY aluerajaus, Museovirasto 2009. LIITE 3. Asukaskyselyn

Lisätiedot

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos

Tekninen johtaja Korhosen ehdotus Tekninen lautakunta hyväksyi ehdotuksen. Asemakaavaluonnos sekä kaavaselostusluonnos TEK 9.12.2015 Lausunto asemakaavamuutoksesta, Naistenmatkan asemakaavan muutos (nro 243) Rakennuspäällikkö Keränen 2.12.2015 Kaavaluonnoksen aineistoon on perehdytty liikenteen, katujen ja vesihuollon

Lisätiedot

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa

Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350

Lisätiedot

Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet

Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet Kansalaisehdotukset ja muut vaikutusmahdollisuudet Mikä on kansalaisehdotus? Kansalaisehdotus on kansalaisen mahdollisuus tehdä kunnalle ehdotus jostakin haluamastaan muutoksesta tai parannuksesta kunnan

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki PL 193 40101 Postitoimipaikka Lausunto Päiväys: 14.8.2015 Yhteyshenkilö: Samuli Hämäläinen Puhelin: 040 647 5198 Sähköposti: samuli.hamalainen@elenia.fi Fax: Varassaari Haapalahti asemakaavan

Lisätiedot

Kurikan kaupunkikeskustan kehittäminen Hankenumero Palvelujen kartoituskyselyn tulokset Yrittäjien aamukahvit

Kurikan kaupunkikeskustan kehittäminen Hankenumero Palvelujen kartoituskyselyn tulokset Yrittäjien aamukahvit Kurikan kaupunkikeskustan kehittäminen 2013-2014 Hankenumero 21720 Palvelujen kartoituskyselyn tulokset 12.2.2014 Yrittäjien aamukahvit 1 Taustalla Tarve selvittää keskustan palvelujen nykytilaa, kartoittaa

Lisätiedot

4:303 2:14 7:258 7:59. 2c. 7:60 7:58 4:102. rp900 4:335 4:336. Korjaamo 4:193 4:194 4:161 4:170 KPA :219. Pankki :150 2.

4:303 2:14 7:258 7:59. 2c. 7:60 7:58 4:102. rp900 4:335 4:336. Korjaamo 4:193 4:194 4:161 4:170 KPA :219. Pankki :150 2. LASTAUSPIHA UUSI JALANULUYHTEYS TILALLE, LEVEYS 000 mm : 0 : : : : VAHVUUDET multaa. Vanha rakennuskanta, arvokas ja edustava ymp rist, miellytt v katutila.. irkon ymp rist, kirkko ja m ki (my s hautausmaa

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi

KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan tilastoalueen (101) Kirkonseudun

Lisätiedot

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely

Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Mun paikka! lasten ja nuorten osallistamiskysely Pihla Sillanpää/ Espoon yleiskaavayksikkö PILOTTIKYSELY: MUN PAIKKA! -ESPOONLAHTI 30.8.2018 2 TAUSTAA Kasvava Espoo, metro ja hyvinvointi seminaari 13.4.2016

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina.

päänäkymä HOHDE NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. alueelle myös pimeinä aikoina. päänäkymä NÄKYMÄ etelästä pohjoiseen kadun pohjoisosassa. Valojuova hohtaa ja tuo viihtyisyyttä alueelle myös pimeinä aikoina. ILLUSTROITU POHJA leikkaus tarkennusalue P JOHDANTO Ideasuunnitelmamme lähtökohtana

Lisätiedot

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY

RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY RASTILAN KESKUS RASTILAN LIIKEKESKUS / VIITESUUNNITELMALUONNOS / 27.9.2016 ARKKITEHTITOIMISTO ETTALA PALOMERAS OY SIJAINTI kartta.hel.fi Fonecta NYKYTILANNE Rastilan liikekeskus sijaitsee Rastilan metroaseman

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa

RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa RAKENTAMISOHJEET Hyväksytty rakennuslupajaostossa 6.5.2013 71 Asemakaavamääräykset Asemakaava nro 001781 1. Erillispientalojen korttelialue AO. 2. Suurin sallittu kerrosluku Iu½. 3. Asuinrakennus tulee

Lisätiedot

SOUKKA-VISIO TÄYDENNYSRAKENTAMINEN SOUKASSA

SOUKKA-VISIO TÄYDENNYSRAKENTAMINEN SOUKASSA SOUKKA-VISIO TÄYDENNYSRAKENTAMINEN SOUKASSA ILLAN AIKATAULU 17:00 17:30 Ovet auki ja kahvit tarjolla Yhteiset alustukset Hankkeen ja hankkeen tavoitteiden yleisesittely (Espoon kaupunki) Yleistä täydennysrakentamisesta

Lisätiedot

Täydennysrakentaminen Seinäjoki

Täydennysrakentaminen Seinäjoki Täydennysrakentaminen Seinäjoki 21.3.2019 Helsinki Kaavoitusjohtaja Martti Norja Seinäjoen historiaa Seinäjoen, joka oli Ilmajoen sivukylä, kasvu sai alkunsa kun Abraham Falander ( Wasastjärna) perusti

Lisätiedot

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA

YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA YHTEISÖLLISYYTTÄ. OSALLISUUTTA, HYVINVOINTIA Kiipulassa toteutuvia hyviä opetuksen käytänteitä ja opiskelijahyvinvointia opiskelijanäkökulmasta Yhteisöllisyys ja osallisuus on Ammattiopiston toiminnan

Lisätiedot

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä

Työelämän monet polut ja erilaiset taidot. Ammatit tutuiksi yläkoululaisille. Yhteistyössä Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille Työelämän monet polut ja erilaiset taidot Ammatit tutuiksi yläkoululaisille ohjeita järjestäjille Työelämän monet polut ja erilaiset

Lisätiedot

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Fiskarsin ruukin asuinalueet rakennetaan vaiheittain tiivistämällä olemassa olevia alueita. Tarjolla

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 13. kaupunginosa, Ylikylä kortteleissa 189 ja 190 sekä katu- ja suojaviheralueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2006 SUUNNITTELUALUE: SIJAINTIKARTTA

Lisätiedot

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin?

Talvisalon koulu. Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013. Vanhempainillat. 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? Talvisalon koulu Kysely huoltajille / tulokset, kevät 2013 Vanhempainillat 1. Oletko osallistunut syksyn vanhempainiltoihin? 94 Kyllä 28 Ei Kyllä Ei 2. Kuinka hyödyllisinä koet vanhempainillat? 51 Erittäin

Lisätiedot

KUOPION NUORI -KYSELY

KUOPION NUORI -KYSELY KUOPION NUORI -KYSELY Nuorten Palvelu ry / Kauppakeskusten nuoret -hanke YHTEENVETO VASTAUKSISTA Kyselyn tausta Kuopion nuori -kysely oli Kuopion keskustassa asioiville ja aikaansa viettäville nuorille

Lisätiedot

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä

Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Työpajatilaisuudet Oulunsalon maankäytön kehittämisestä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut järjestivät 2.6. ja 10.6.2015 kaksivaiheisen työpajatilaisuuden Oulunsalon keskustan ja asemakaavoitetun alueen

Lisätiedot

Kuntakeskusten hankkeita - Kiiminki. Kaupunkisuunnitteluseminaari XII Oulun kaupungin kaavoitus / kaavoitusarkkitehti Juho Peltoniemi

Kuntakeskusten hankkeita - Kiiminki. Kaupunkisuunnitteluseminaari XII Oulun kaupungin kaavoitus / kaavoitusarkkitehti Juho Peltoniemi Kaupunkisuunnitteluseminaari XII 17.10.2018 Oulun kaupungin kaavoitus / kaavoitusarkkitehti Juho Peltoniemi Käynnissä olevat kaavahankkeet: neljä asemakaavahanketta ja yksi kaavarunko Asemakaavahankkeista

Lisätiedot

Studio Puisto Arkkitehdit Oy. 5.4.2016 Karhunkaatajan työpajavisio. Studio Puisto

Studio Puisto Arkkitehdit Oy. 5.4.2016 Karhunkaatajan työpajavisio. Studio Puisto Studio Puisto Arkkitehdit Oy 5.4.2016 Karhunkaatajan työpajavisio Studio Puisto Tausta: Osana Laiturin Ratikka- näyttelyä päätettiin järjestää Karhunkaatajan alueeseen liittyvästä Viilarintiestä työpaja.

Lisätiedot

Kaupunkivalaistuksen suunnittelu

Kaupunkivalaistuksen suunnittelu Kaupunkivalaistuksen suunnittelu Jyväskylä 8.8.2014 Leena Kaanaa Ympäristösi parhaat tekijät 2 Laadukas valaistus Pitkä elinikä, kestää aikaa ja kulutusta Kestävät ja toimivat materiaalit Muotoilu, ulkonäkö,

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

Miten minä voisin ansaita rahaa

Miten minä voisin ansaita rahaa Miten minä voisin ansaita rahaa Aloitetaan vaikka sillä että kerron mitä osaan ja harrastan. Harrastan uintia, pianonsoittoa, kuorolaulua, tanssia ja tykkään myös piirtää paljon. Osaan myös askarrella

Lisätiedot

Evantia 360 Teen Start -taulusto

Evantia 360 Teen Start -taulusto Evantia 360 Teen Start -taulusto Evan%a360 Teen Start - taulusto on suunniteltu nuorten ja nuorten aikuisten sekä joissain tapauksissa myös aikuisten sähköiseksi kommunikoinnin apuvälineeksi. Taulusto

Lisätiedot

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy

Kaustisen kunta. Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy 710 Kaustisen kunta Kanttorilan asemakaavan muutos korttelissa 153 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS HKM Infra Oy Nikolaintie 6 A 62200 KAUHAVA (06) 434 2300 www.hkminfra.fi Sisällysluettelo 1

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Vantaan keskustojen kehittäminen

Vantaan keskustojen kehittäminen Vantaan keskustojen kehittäminen Asukastilaisuus Myyrmäen yritystilaisuus 2.11.2016 Kilterin 17.11.2016 koulu Anne Olkkola Lea Varpanen, kehittämispäällikkö Kansainvälinen Vantaa, maailma lähellä 6.8.2015

Lisätiedot

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS

ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Kuusamo 2015, viikko 4 26.8.2014 Camera obscura on Camera obscura on kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Se on kokonaisuus, joka

Lisätiedot

alv 0 % yhteensä alv 0 % 24 % 24 %

alv 0 % yhteensä alv 0 % 24 % 24 % 1 Voimaan 1.1.2016 alkaen A GRAAFISET TULOSTEET, JÄLJENNÖKSET JA PDF-TIEDOSTOT 1. KARTTATULOSTEET MATERIAALI JA KOKO TODISTAMATON OIKEAKSI TODISTETTU PAPERI JA PDF- TIEDOSTOT 0 % 0 % 24 % 24 % A4 6,66

Lisätiedot

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat.

Itäinen Ylöjärvi MERKKIEN SELITE. Talonrakennus. Liikenne, vesi ja muut. Liikenne- vesi- ja muut. Yleiskaavat. Asemakaavat. Itäinen Ylöjärvi Tämä osa-alue koostuu Siivikkalan ja Mettistön asemakaava-alueista sekä läheisestä maaseutualueesta. Siivikkalan asukkaiden palvelujen käyttö on perinteisesti suuntautunut Tampereen suuntaan,

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf.

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Västankvarns skola/ Stödsföreningen Almus rf. Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.

VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella. asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006

Lisätiedot

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020

Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorten tulevaisuusseminaari Kirkko 2020 Nuorteniltapaketti - Kirkon rakentajat Tämä ohjelmamateriaali on tarkoitettu toteutettavaksi nuortenillassa, nuorten leirillä tai isoskoulutuksessa. Ohjelman voi

Lisätiedot

TTYHY:n jäsenkysely 2014

TTYHY:n jäsenkysely 2014 TTYHY:n jäsenkysely 2014 1. Oletko saanut yhdistyksestä tarvitsemaasi apua tai palvelua? Kerrotko missä onnistuimme tai mitä jäit kaipaamaan. en Rakenneuudistus: työsopimukseen lisätty koeaika tiettyyn

Lisätiedot

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi

JOENSUU: Pilkon selvittelyt. Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi JOENSUU: Pilkon selvittelyt Juha-Pekka Vartiainen 4.12.2012 juha-pekka.vartiainen@jns.fi www.jns.fi, www.joensuunseutu.fi Joensuu seudun yleiskaava 2020:n alue YLEISKAAVA KOKO JOENSUUN ALUEELLA Joensuu

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kunnanhallitus 205 26.11.2018 Kunnanvaltuusto 59

Lisätiedot

KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI

KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI KORPILAHDEN PÄIVÄKOTIKORTTELI Kaupunginvaltuusto 16.2.2015 LEILA STRÖMBERG Kaupunginarkkitehti KAAVAN TAUSTASELVITYKSET Kaupungin strategiassa on esitetty tavoitteena mm. aluekeskusten kehittäminen, julkisten

Lisätiedot

Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta. Aluefoorumi 21.11.2011

Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta. Aluefoorumi 21.11.2011 Pohjois-Haagan ja Lassilan liikenneryhmän toiminta Aluefoorumi 21.11.2011 Liikenneryhmän tavoitteet Konkreettisia kehitysehdotuksia eri teemoista. Ehdotukset esitellään kaupungin edustajille ja muille

Lisätiedot

Sähköisen projektikansion dokumentointi Innon levyasemalle \\kapa10\inno

Sähköisen projektikansion dokumentointi Innon levyasemalle \\kapa10\inno Valmistelu Suunnittelu ja organisointi Aloitus Toteutus Päätös Projektiidea, tarjous ja into tehdä! Valmentajan / ohjaavan opettajan nimeäminen Projektitiimin kokoaminen / roolit Sopimus toimeksiantajan

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146

Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Marja-Vantaa-projekti Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 29.11.2011 päivättyä, 13.2.2012 tarkistettua asemakaavakarttaa nro 002146 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA

AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI MAISEMASUUNNITELMA M A I S E M A - A R K K I T E H D I T B Y M A N & R U O K O N E N O Y Mannerheimintie 81 00270 Helsinki puhelin 09-857 1761 telefax 09-857 1776 byman.ruokonen@ maisema-arkkitehdit.fi AVIAPOLIS / LAK-KORTTELI

Lisätiedot

Euroopan rikoksentorjuntakilpailu (ECPA) hyvien käytäntöjen esiintuojana

Euroopan rikoksentorjuntakilpailu (ECPA) hyvien käytäntöjen esiintuojana Euroopan rikoksentorjuntakilpailu (ECPA) hyvien käytäntöjen esiintuojana Rikoksentorjunta kunnissa turvallisesti kotona, asuinalueella ja liikenteessä Rikoksentorjuntaneuvoston ja Helsingin kaupungin järjestämä

Lisätiedot

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne

Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Tallennustyönjako Suomessa: rakenne ja tämän hetkinen tilanne Teemu Ahola Digitaaliset kokoelmat Avoimempi Pohjola seminaari 10.2.2016 Suomen kansallismuseo Valtakunnallinen tallennustyönjako: tausta ja

Lisätiedot

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200

nuovo YLEMPI KELLARIKERROS 1:200 1. KERROS 1:200 JULKISIVU VAASANKADULLE 1:200 ASEMAPIIRROS 1 : 500 Jyväskylä on Alvar Aallon ja modernin arkkitehtuurin kaupunki tämä on nostettu esille myös Jyväskylän arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa kaupungin rakentamista ohjaavana johtoajatuksena.

Lisätiedot

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu

Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Aamu- ja iltapäivätoiminnan arviointi Merituulen koulu Inkoon kunta toteutti perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan seurantakyselyn lapsille ja huoltajille toukokuussa 0. Vuoden 0 seurantaan liittyvä

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot