IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU"

Transkriptio

1 (5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja kannanottoja on tullut erittäin paljon. Kaikki esitykset ovat nähtävissä kunnan kotisivuilla Ideamyllyssä esille nousseiden esitysten, aloitteiden, asioiden ja kannanottojen valmistelun käynnistämisestä vastaa kunnanhallituksen viestintäjaosto. Viestintäjaosto tekee näitä jatkovalmistelun päätöksiä useammalla kokoontumiskerrallaan. Valmistelu vastuutetaan sille toimielimelle / palvelukeskukselle / vastuualueelle, jonka toimialaan asia kuuluu. Silloin kun asia on useamman yhteinen, valmistelun vastuuttaminen ratkaistaan erikseen asiakohtaisesti. Viestintäjaoston päätöksen mukaisesti vastuutettu valmistelu toimitetaan toimielimelle / palvelukeskukselle / vastuualueelle tämänmuotoisella lomakkeella. Valmisteltavaksi toimitettava esitys / aloite / asia / kannanotto pyritään kuvaamaan joko se suoraan kopioiden tai muutoin mahdollisimman hyvin kuvaten.

2 2(5) VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: Otsikko: 37_YHDISTYKSET, JÄRJESTÖT JA MUU VAPAAEHTOISTYÖ Esitys / aloite / asia / kannanotto: Ideamyllyyn tuli lukuisasti eri yhdistysten, järjestöjen ja muun vapaaehtoistyön toimintaan liittyviä esityksiä ja toiveita. Esitykset ja toiveet on koottu alla olevaan koosteeseen. Perustelut jatkovalmistelulle: Esitysten jatkotyöstäminen siten, että niistä voidaan tiedottaa yhdistyksille, järjestöille ja muille vapaaehtoistyötä tekeville tahoille. Päätöksentekijä: Viestintäjaosto ennakkokäsittely Päätös: Viestintäjaosto toimittaa koosteen kaikille kunnan palvelukeskuksille tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten. Kooste otetaan kunnan kotisivuille ja tiedotetaan mahdollisimman laajasti yhdistyksille, järjestöille ja muille vapaaehtoistyötä tekeville tehdyistä esityksistä. Lähetetty jatkovalmisteltavaksi: - sähköpostilla kenelle Jukka Hiltunen, Anitta Rasi, Salla Manni, Erkki Parantainen, Kyllikki Vuorinen, Seppojuhani Ruotsalainen - aikataulu syksy

3 3(5) YHDISTYKSET, JÄRJESTÖT JA MUU VAPAAEHTOISTYÖ Hei arvoisa kunnanvaltuusto. Ehdotan yhtä (tai kahta) järjestettyä toimintamuotoa, joka olisi nuorten ja vanhuksien yhteistä toimintaa. Tärkeää olisi, että: *vanhus saisi itse toivoa haluaako kaverin ja mitä haluaisi tehdä (esim. ulkoilla, jutella, maalata) *nuoria olisi kunnon porukka, joka joko a) sitoutuisi pitkäksi ajaksi, b) uudistuisi koko ajan *nuoret saisivat ensin ohjausta ja voisivat purkaa välillä muiden kanssa, meneekö hyvin. Ehdotusta saa muokata (ja harkita). 19 v. kokemus ei ole valtava, enkä tiedä, onko vastaavaa toimintaa jo, jos on niin MARKKINOINTIIN voisi panostaa ehkä enemmän, niin nuoret tavoitettaisiin. Kiitos! Hoivapalveluyksiköihin lukuhetkiä. Karstulassa Kesällä kuntoon kampanja KKI-varoilla. Vapaaehtoistyön tekijät, ei osata hyödyntää. Organisaatio puuttuu. Käyttämätön voimavara. Yksinäisten ihmisten kokouksia (vähintään kaksi ihmistä). Päivämatkoja ryhmille. Taiteilijakoti; määräaikaisia taiteilijoita, näyttelyitä. Kulttuurilla maineeseen. Museo saatava auki. Näkyvästi! Palkitaan kaikki yhdistykset ja toimijat, jotka ilmoittavat tapahtumansa kunnan sivuille tapahtumakalenteriin. Carstune kruisinen 2-päiväinen. Yhdistysten, kuten kyläyhdistykset, vapautus kiinteistöveron maksusta. Kesäisin enemmän linja-autoretkiä, esim. Powerparkkiin tai Linnanmäelle. Koira- tai kissanäyttelyitä Karstulaan. Yhdistykselle (kolmannelle sektorille) enemmän tukea/avustusta! Esim. kiinteistövero pois. Yhdistykset tekevät erittäin paljon kunnallekin kuuluvaa työtä. (jolloin kunta säästää)

4 4(5) Karstulan kunnan suurempi panostus kyläyhdistyksen toiminnalle. (Yhdistys tekee yleistoimintaa kuntalaisten hyväksi) Mahdollisesti 1 yhteinen työntekijä Kivalle ja kulttuuritoimelle. Korkeatasoinen kesäaikainen taidenäyttely Suojalle.Tansseja ja skkalailtoja Suojalle. Suojan elokuvien tukeminen. Kesäkarstusten kohtaaminen Suojan tontille. Vetävä juontaja. Suojan talolle yhteiskoulun oppilaiden kesäkohtaaminen vuosittain. Juontajaksi joku menestynyt entinen oppilas. Kunnan, järjestöjen, yhdistysten ym. järjestämät kulttuuri- ja muut tapahtumat näkyviin mm. kotisivuilla selkeästi. Samoin hyödyntää KSML:n maakunta tänäänpalstaa, Viisaankivi-sivuja. Kiminginkylänja Purolan vanhuksille avustusta tapaamisiin. Miina jamiinan lehmät tyhjillään olevaan käyttökelpoiseen navettaan. OnkikilpailuRuukinkoskella. Vastingin nuorisoseuran katsomoon katto. Kunta omistaa Syrjämäen koulun. Yhdistys tekee talkoilla kiinteistönhoitotöitä. Kolmannen sektorin aktiivinen huomioiminen. Kolmatta sektoria arvostettava. Vetäjiä palkittava. Kyläyhdistyksen ja pitopalvelun. Kolmannen sektorin toimijoita ja aktiiveja huomioitu kunnan puolesta tarpeeksi. Ev. kirkon tilaisuudet näkymään myös lehteen. Eivättyöntekijät tiedä mitä kirkossa tapahtuu, myös helluntai kirkossa. Pihakirpparit pyörimään, toisen romut toisen kultaa.

5 5(5) YHTEISLAULUILTOJA intensiiviseen malliin! Kiitos niistä entisistä Olli Oikari & co! Elokuvateatterin uudistus. Kiinteistöyhtiö.Yhdistysten osakeyhtiötalo (kunta). Yhtiö-hallitus ideoi, markkinoi. Ostetaan talo (kunta).5 v:n tilinpäätös 5500 ilman poistojatuettais palveluja: siivous, murmikkoyläkerran asunnon saneeraus, Vuokraa maksais aktiivikäyttäjät. Käyttöpuolella eri järjestöjä mukaan. Kyläyhdistys vastaanottajan kuntoseteleille. ekisteröityä yhdistykseksi.yhdistyksellä päätös jäsenyydestä, avoimet ovet kuntosetelin käyttäjille.korotetaan käyttömaksua, kuntosalin käyttö halpaa. Myynnin uhka vuokralaisille kurjaa. Miten kehittää kylää (kunta) Näkötornille kunnon pulkkamäkipalvelemaan lapsiperheiden ulkoilumahdollisuuksia myös talvella! (vrt. HarsunmäkiKyyjärvellä)

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 28.9.2010 5.10.2010 19.10.2010 14.2.2011 8.3.2011 23.1.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 26.8.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 4.4.2011 2.5.2011 23.5.2011 30.5.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 26.8.2010 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 1.7.2010 8.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia.

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(5) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 23.8.2010 9.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia.

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 18.8.2010 8.9.2010 28.9.2010 5.10.2010 25.10.2010 23.12.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 21.9.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 26.8.2010 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(8) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä,

Lisätiedot

(7) kotisivuilla

(7) kotisivuilla 14.9.2010 14.2.2011 8.3.20111 21.3.2011 10.5.2011 16.5.2011 1(7) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 28.9.2010 5.10.2010 19.10.2010 8.3.2011 21.3.2011 1(13) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 14.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita ja

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 23.8.2010 9.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita, asioita

Lisätiedot

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS:

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: 28.9.2010 5.10.2010 19.10.2010 14.2.2011 8.3.2001 21.3.2011 1(5) VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: Otsikko: 45_KUNTATIEDOTTAMINEN KUNTAKUVA (yhdistelmä useamman valmistelukoosteen

Lisätiedot

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012

EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 EK-ARTU hanke ja yhteistyökumppanit: Kolmannen sektorin tapaaminen Kotkassa ma 3.12.2012 Ehdotuksia yhteistyöhön lisäämiseksi kolmannen sektorin ja kunnan välillä Esille nousseita turvallisuutta vähentäviä

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 24.8.2010 10.9.2010 1(6) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt vinhaa vauhtia. Esityksiä, aloitteita,

Lisätiedot

Rautalampi 18.2.2015

Rautalampi 18.2.2015 RAUTALAMMIN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro 1/ 2015 Sivistyslautakunta Sivu 1 (13) KOKOUSTIEDOT OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Aika Paikka Keskiviikko 18.2.2015 klo 16.00-17.00 Rautalammin lukio Anu Hotti Riitta Hiironen

Lisätiedot

Kunnantalo, kunnantalon kahvio Kausi Emmi Tuomala Iida Tanner. Laitinen, Esko (varajäsen)

Kunnantalo, kunnantalon kahvio Kausi Emmi Tuomala Iida Tanner. Laitinen, Esko (varajäsen) PORNAISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2018 Nuorisovaltuusto KOKOUSAIKA Maanantai 12.3.2018 kello 17.40-18.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kunnantalo,

Lisätiedot

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen

Adoptiomaatapaamisen järjestäminen Adoptiomaatapaamisen järjestäminen 2016 Aina tulee yllätyksiä. Hyvällä suunnittelulla turvaa paljon, reagointikyvyllä ja hyvillä hermoilla pelastaa kaiken. Tekijä: Julia Kurki 2 Vapaaehtoistyö tapahtuman

Lisätiedot

Yhdistysten talot seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä

Yhdistysten talot seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä Yhdistysten talot seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kyläpäällikkökoulutus 13.10.2015 Mellilä Yhdistystalojen nykytila Mikä on yhdistystalo? Kylätalo, seurantalo, vanha koulu,

Lisätiedot

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta

Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta ja vapaaehtoistoiminnasta Haastattelukysely 12.9.2011 Lanun aukiolla SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS VERSO 11. marraskuuta 2011 Kyselyllä tietoa Kumppanuuskeskuksesta

Lisätiedot

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri

Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Paikallisuus ja maaseudun kulttuuri Mikkolan navetta 21.1.2012 Ellinoora Auvinen kulttuurituottaja Hanksalmen kunta Hankasalmi Kolme taajamaa: Kirkonkylä, Asema ja Niemisjärvi Noin neljännes asukkaista

Lisätiedot

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1

Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTI HUKASSA? (TIIVISTELMÄ) Vinkkejä viestintään yhdistystoimijoille SILMU-KYLÄT / SILMU-BYAR LI-MARIE SANTALA 2016 1 VIESTINTÄ Sanomien lähettämistä ja vastaanottamista Yhteisöjen välistä monimuotoista

Lisätiedot

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Maakuntauudistus. Yhdistysten johdon kokous Jyväskylä, Laajavuori. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Maakuntauudistus Yhdistysten johdon kokous 10.2.2018 Jyväskylä, Laajavuori Tämän pisteen toimintatapana oli, että Esa Springare kävi aluksi läpi maakuntauudistusta diojen kautta. Diat ovat erillisenä liitteenä.

Lisätiedot

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL

Järjestäminen. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Järjestäminen Se on sarja tapahtumia, prosessi, jolla työpaikan järjestäytymisaste nousee, löydetään luontaisia johtajia ja uusia aktiiveja, sitoudutaan yhteisiin tavoitteisiin ja muutetaan voimasuhteet

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelusuunnitelma

Ikäihmisten palvelusuunnitelma Kirjasto- ja kulttuuripalvelut Ikäihmisten palvelusuunnitelma 2016-2018 Kuva Sirkku Petäjä www.nurmijarvi.fi Palveluja ikäihmisille Kirjasto- ja kulttuuripalvelut laati ensimmäisen ikäihmisten palvelusuunnitelman

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta

Salon kylähankkeet. Tarkastuslautakunta Salon kylähankkeet Tarkastuslautakunta 22.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen, Salon kaupunki 4.11.2013-30.4.2015, 3.2.2016-31.12.2018 Järvi-Suomen kylät, Etelä-Savo 3.12.2002-3.11.2013

Lisätiedot

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.

KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ. Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6. KYLÄT JA KOULUT -HANKE TUTKII, KEHITTÄÄ JA TUKEE KOULUJEN JA PAIKALLISYHDISTYSTEN YHTEISTYÖTÄ Hanke on käynnissä 1.1.2014-30.6.2016 MITÄ Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) ja Suomen Kylätoiminta ry.

Lisätiedot

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas

Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Kuinka saamme kaikki mukaan? Anne Porthén Pia Warvas Päivän paja Alustus jäsenhankintaan 15 min. Näkyvyyspaketin esittely 15 min Ideointia yhdessä 30 min Kuinka innostumme ja innostamme? 1 t Klo 10.30

Lisätiedot

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013

VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VIEREMÄN KUNNANKIRJASTON ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELY 2013 VASTAAJIA: 56 SUKUPUOLI MIES (11) NAINEN (43) EI VASTAUSTA/EOS (2) ELÄMÄNTILANNE TYÖSSÄ (18) TYÖTÖN (6) KOULULAINEN/OPISKELIJA (5) ELÄKELÄINEN (26)

Lisätiedot

Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan

Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan Jäsen on yhteisön voimavara puhtia ja vinkkejä jäsenhankintaan Ajankohtaista Nykytilanne: Kilta-rekisteri, jäsenmaksulaskutus, tärkeimmät syyt liittyä/erota Jäsenhankinnan suunnittelua Kaikki keinot käyttöön!

Lisätiedot

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset

VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2016 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I

Kylätalo seiniä ja palveluja. Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalo seiniä ja palveluja Tauno Linkoranta Varsinais-Suomen Kylät ry Kansalaiskunta hanke 2.9.2014 Laitilan kylätaloilta Yhdistysiltamat part I Kylätalojen nykytila Mikä on kylätalo? Seurantalo, vanha

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Salon kylähankkeet. Lähidemokratiatapaaminen

Salon kylähankkeet. Lähidemokratiatapaaminen Salon kylähankkeet Lähidemokratiatapaaminen 27.11.2018 Hankekoordinaattori, kyläasiamies Henrik Hausen Kylien Salo -hanke 2013-2014 Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo 2016-2018 Kylien Salo -hanke

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Monimuotoinen vapaaehtoistyö

Monimuotoinen vapaaehtoistyö Monimuotoinen vapaaehtoistyö 2.8.2017 1 Mielikahvila Mielikahvila on auki torstaisin klo 17-21, osoitteessa Sorinkatu 4 C 1.krs Mielikahvila on sekä vapaaehtoistoiminnan keskus että avoin kohtaamispaikka

Lisätiedot

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA

KUNNAN VISIO JA STRATEGIA KUNNAN VISIO JA STRATEGIA LUONNOLLISEN KASVUN UURAINEN 2016 AKTIIVISTEN IHMISTEN UURAISILLA ON TOIMIVAT PERUSPALVELUT, TASAPAINOINEN TALOUS, MENESTYVÄ YRITYSELÄMÄ JA PARHAAT MAHDOLLISUUDET TAVOITELLA ONNEA

Lisätiedot

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa

Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Paikallisella yhteistyöllä.. hanke, kylätoiminta Salossa Viitannummi, Viitanlaakso 15.9.2016 Kyläasiamies Henrik Hausen, Paikallisella yhteistyöllä vahvempi Salo -hanke 2016-2018 Kylätoiminta on monipuolista

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele

Rautjärvi rajalla, sillä Simpele 22.3.2016 Muistio Kunnanjohtaja Harri Anttila avasi tilaisuuden ja toivotti osallistujat tervetulleiksi Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Lonka toimi tilaisuuden puheenjohtajana Tilaisuuteen osallistui

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka: 25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015

Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015 Kotouttaminen kunnan näkökulmasta. Ensin huudetaan ja sitten halataan! Pasi Laukka, 17.12.2015 Kotouttaminen Alkaa jo vastaanottokeskuksissa -infot, alkukartoitus, osaamisenkartoitus Työvoimapoliittiset

Lisätiedot

Monenlaisia viestikapuloita

Monenlaisia viestikapuloita Monenlaisia viestikapuloita Teemat Sosiaalinen media Viestinnän välineet vaikuttamisessa Yhteinen Järviset-lehti Alatunnistetiedot tähän 1.1.2010 2 Sosiaalinen media MLL:n Järvi-Suomen piirin Mikkelin

Lisätiedot

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella

Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki tukee vuosittain yhdistysten työllistämistä alkurahoituksella Kuusamon kaupunki haluaa tukea osaltaan kolmannen sektorin työllistämismahdollisuuksia. Kaupunki maksaa päätöksensä mukaisesti

Lisätiedot

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO

ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO KOOSTE ESPOON MATINKYLÄN URHEILUPUISTO TILAISUUS URHEILUSEUROJEN JA LÄHIALUEEN KOULUJEN EDUSTAJILLE 19.3.2019 kello 17:30 19:30 TAPAHTUMAT TOIMINTA LAPSET JA NUORET LIIKKUVAT ALUEELLA Koulu-/päiväkotipäivän

Lisätiedot

Liikkeelle! - kuntokampanja

Liikkeelle! - kuntokampanja Liikkeelle! - kuntokampanja Syyskuun mittainen Kohderyhmänä koko perhe Starttitapahtuma 1.9. joka piirissä piirin ja seurojen yhteistyössä Halisko- perheliikuntapäivä Osallistujapassi (yksi leima oikeuttaa

Lisätiedot

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA

RYHMÄ HELENA RYHMÄ ARJA RYHMÄ HELENA Hyvät käytännöt: - Kerhotoiminta Kokoaa yksin - Tiedonkulku Jäsenkirjeet, FB, Retket Haaste: 1. Akt. toimijoita lisää Kertaluontoisia tehtäviä, ei vaadita sitoutumista jatkoon, kysyä aina

Lisätiedot

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016

5. Toimittajan Fanny Segerfelt vierailu/haastattelut. 8. Street-tanssi alkaa koulun salissa 18.1.2016 TOIMINTAKAUSI 2016-2017 Leikkipuisto Kesanto Koululaisten talokokous Talokokous 12.1.2016 /1 Asialista: 1. Osallistujalista 2. Edellisen kokouksen muistion kertaus 3. Apuohjaajien ja pihapoliisien tehtävät

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2013

Toimintasuunnitelma 2013 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA

Lisätiedot

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo

Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Maakunnallinen kulttuuriyhteistyö Maria Helo Lähtökohdat Toimijat etäällä toisistaan, maakunnallisen toiminnan lisääminen - ) eri toimijoiden kohtaamisia ja voimavarojen tehokkaampaa yhdistämistä Tahto

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2017 8 Vanhusneuvosto 01.06.2017 AIKA 14:00-15:00 PAIKKA Palvelukeskus Mäntyrinne KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 6 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 10 7 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS

Lisätiedot

Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Varkauden ja Leppävirran alueen seututapaaminen 4.5.2012 Varkaudessa

Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Varkauden ja Leppävirran alueen seututapaaminen 4.5.2012 Varkaudessa 1 Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Varkauden ja Leppävirran alueen seututapaaminen 4.5.2012 Varkaudessa Seututilaisuuden aluksi Elsa Paronen (Ikäinnovaatio hankkeen projektipäällikkö) esitteli Ikäinnovaatio

Lisätiedot

KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015

KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE. Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015 KOULUJEN JA KYLÄYHDISTYSTEN YHTEISTYÖLLÄ VIREYTTÄ KYLÄT JA KOULUT -HANKE Lehtori Juha Oksanen 12.5.2015 Humak on valtakunnallinen Verkostoammattikorkeakoulu HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULU Opiskelijoita

Lisätiedot

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset

PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset PALAUTE KYLÄAVUSTAJA- TOIMINNASTA Yhdistykset Vastaajan taustaorganisaatio 35% 12% 53% Muu kylä- tai asukasyhdistys Kyläavustajan työllistänyt yhdistys Muu yhdistys Kyläavustajatoiminnan tunnettavuus 9%

Lisätiedot

SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY

SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY SEURANTA KUNTIEN LIIKENNETURVALLISUUSSUUNNITELMISSA KESTÄVÄN KUNTA- JA KAUPUNKILIIKENTEEN PÄIVÄT 16.-17.9.2015 JUHA HELTIMO, STRAFICA OY Kuntien liikenneturvallisuustyö Lain edellyttämää asukkaiden hyvinvoinnin

Lisätiedot

Maakuntien koetalousarvion laadinta

Maakuntien koetalousarvion laadinta Maakuntien koetalousarvion laadinta Aloitustilaisuus Tieteiden talo 1 21.6.2018 Maakuntien koetalousarvio - aikataulu Aloitustilaisuus 12.6. Ohjeeseen ja pohjaan voi antaa palautetta 14.6.2018 saakka Koetalousarvio-ohje

Lisätiedot

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli

Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,

Lisätiedot

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Perusasiat pähkinänkuoressa Hanketta toteuttavat yhteistyössä Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ja Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto Hankkeen

Lisätiedot

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia

Kulttuurisote. Kokemuksia osallisuudesta. Kulttuurisote Pohjanmaa. Hanna Kleemola slidepohjia Kulttuurisote Kulttuurisote Pohjanmaa Kokemuksia osallisuudesta Hanna Kleemola 9.11.2018 slidepohjia Taide- ja kulttuurilähtöisten hyvinvointipalvelujen tarjotinmalli Tarjotin toimii ikäihmisten sote-

Lisätiedot

Vuosikokous 18.4.2015

Vuosikokous 18.4.2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vuosikokous 18.4.2015 MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS TEEMA 2016 Teemakausi 2014-2016 Martoissa on arjen mahdollisuus jatkuu viimeisen vuoden. Tarjoamme tietoja ja taitoja sujuvaan

Lisätiedot

PSORIASISYHDISTYKSEN TOIMINNAN SUUNNITTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALU

PSORIASISYHDISTYKSEN TOIMINNAN SUUNNITTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALU PSORIASISYHDISTYKSEN TOIMINNAN SUUNNITTELUN JA ARVIOINNIN TYÖKALU Hyvä psoriasisyhdistyksen toimija Psoriasisliiton YhdistysEVA -työkalu (evaluaatio=arviointi) on tarkoitettu yhdistyksille työvälineeksi

Lisätiedot

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU

IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU 24.8.2010 10.9.2010 19.1.2011 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(8) IDEAMYLLYYN TULLEIDEN ESITYSTEN / ALOITTEIDEN / ASIOIDEN / KANNANOTTOJEN JATKOVALMISTELU Kunnanvaltuuston päättämä Ideamylly on pyörinyt

Lisätiedot

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa

MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Perheiden hyvinvoinnin merkitys lapselle MLL:n perhekummitoiminta - auttavia käsiä ja aikuista seuraa Marita Viertonen toiminnanjohtaja marita.viertonen@mll.fi p. 044 299 0541 MLL on kaikille avoin poliittisesti

Lisätiedot

LIIKUNTATOIMEN ROOLI TULEVAISUUDEN KUNNASSA ITÄSUOMALAISTEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS LEPPÄVIRTA

LIIKUNTATOIMEN ROOLI TULEVAISUUDEN KUNNASSA ITÄSUOMALAISTEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS LEPPÄVIRTA LIIKUNTATOIMEN ROOLI TULEVAISUUDEN KUNNASSA ITÄSUOMALAISTEN LIIKUNTAVIRANHALTIJOIDEN TYÖKOKOUS LEPPÄVIRTA 12.10.2016 Kuntalaisten mielipiteiden huomiointi Kiteen kuntakysely: Mitkä seikat vaikuttavat liikunnan

Lisätiedot

Lataa Vanhuksen mielen ja selviytymisen tukeminen - Marja Lehtonen. Lataa

Lataa Vanhuksen mielen ja selviytymisen tukeminen - Marja Lehtonen. Lataa Lataa Vanhuksen mielen ja selviytymisen tukeminen - Marja Lehtonen Lataa Kirjailija: Marja Lehtonen ISBN: 9789529594146 Sivumäärä: 95 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 25.28 Mb Kustantajan kuvausteksti kirjasta

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Hyvä vuokratapa uudistui, mikä muuttui?

Kommenttipuheenvuoro: Hyvä vuokratapa uudistui, mikä muuttui? Kommenttipuheenvuoro: Hyvä vuokratapa uudistui, mikä muuttui? Valtakunnalliset Vuokralaispäivät 28.-30.9.2018 Jouni Parkkonen Toiminnanjohtaja, KOVA KOVA lyhyesti Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen edistäjät

Lisätiedot

NUORET LAKIMIEHET RY- UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2007 sivu 1/5

NUORET LAKIMIEHET RY- UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2007 sivu 1/5 NUORET LAKIMIEHET RY- UNGA JURISTER RF (NULA) PÖYTÄKIRJA 2/2007 sivu 1/5 Aika 13.2.2007 Paikka Läsnä Asianajotoimisto Sivenius, Suvanto & Co Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Salla Korhonen, hallituksen

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Pörssin Alumnit ry www.porssinalumnit.fi Yleistä Yleistoiminta Jäsenhankinta Kokoukset Opinto ja koulutustoiminta JSBE:n luennot Helsingissä Yritysvierailut/ esittelyt Yhteistoiminta Jyväskylän yliopiston

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 SISÄLLYS yhteiskuntavaikuttaminen ja yhteistyö koulutustoiminta tiedotustoiminta jäsenpalvelutoiminta vapaa-aika ja harrastustoiminta tapahtumat hallitustoiminta huomionosoitukset

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

Alueryhmätoiminta 2018

Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmätoiminta 2018 Alueryhmien tapaamisen tuotokset 22. - 23. 9.2017 Yhdistyksen johdon päivillä sovittua kevät 2017 Vuonna 2017 valitut alueryhmät muuttuvat jaostoksi. Jaostot päättävät keskinäisestä

Lisätiedot

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki

Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki Jukka Hakola ja Päivi Alaraudanjoki 18.10.2018 MEILLE SYNTYY UUSI LAPPI Yhden Lapin kasvattamiseen tarvitaan kokonainen maakunta. UUSI LAPPI -kuntakierroksella kuunneltiin asukkaiden ja henkilöstön ajatuksia

Lisätiedot

MARKKINOINNIN WORKSHOP PUOLUEPÄIVÄT 2015

MARKKINOINNIN WORKSHOP PUOLUEPÄIVÄT 2015 MARKKINOINNIN WORKSHOP PUOLUEPÄIVÄT 2015 KUKA TOI TYYPPI ON? Erilaisissa viestintä- ja markkinointitehtävissä, sekä palveluiden ja tuotteiden myynnin tehtävissä vuodesta 1989. Nykyisin eurooppalaisen ohjelmistotalon

Lisätiedot

ROVANIEMI PÖYTÄKIRJANOTE Sivu Kokouspäivämäärä

ROVANIEMI PÖYTÄKIRJANOTE Sivu Kokouspäivämäärä 1 KIRJAAMO: 1662 /2006 442 Määräalan myyminen tilasta Metsähirvas RN:o 165:0 rakennuksineen / Hirvaan entinen Metsäopisto Maanhankinta ja luovutus / kaupungingeodeetti 14.9.2006: Rovaniemen maalaiskunta

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Ylä-Savon seututapaaminen 7.5.2012 Iisalmessa

Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Ylä-Savon seututapaaminen 7.5.2012 Iisalmessa Ikäinnovaatio 2012 2014 -hankkeen Ylä-Savon seututapaaminen 7.5.2012 Iisalmessa Tilaisuuden aluksi Elsa Paronen (Ikäinnovaatio hankkeen projektipäällikkö) esitteli Ikäinnovaatio 2012-2014 hanketta ja sen

Lisätiedot

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa

Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Järjestöystävällinen Pohjois- Pohjanmaa Yhteistyöllä eteenpäin jatkossakin Anna Katajala Pohjois-Pohjanmaan järjestörakenne -hanke Järjestöjen toimintaympäristö muutoksessa Maakunta- ja sote-uudistus siirtää

Lisätiedot

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen

Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Konkreettista tukea alueelliseen kehittämiseen Nastolan maaseutu elinvoimaiseksi hanke 2016-2018 Maaseudun parhaat hankkeet tulevat Päijät-Hämeestä hankemarssi 17.3.2017 Mari Brunou Nastolan maaseutu elinvoimaseksi

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa?

Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Millaista vanhustenhoidon tulisi sinun mielestäsi olla tulevaisuudessa? Vastaa sen pohjalta, millaista Ruotsin paras vanhustenhoito sinun mielestäsi olisi. Yritä pohtia, miten haluaisit asioiden olevan

Lisätiedot

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt:

Vinkkejä kirjoittamiseen. Kultaiset säännöt: Vinkkejä kirjoittamiseen Kultaiset säännöt: 1. Lue tehtävä huolellisesti. 2. Mieti, mitä kirjoitat (viesti, sähköposti, mielipide, valitus, anomus, hakemus, ilmoitus, tiedotus, luvan anominen, kutsu, kirje).

Lisätiedot

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS:

VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: 14.2.2011 8.3.2011 21.3.2011 1(8) VALMISTELTAVAN ESITYKSEN / ALOITTEEN / ASIAN / KANNANOTON KUVAUS: Otsikko: 33_YMPÄRISTÖASIAT Esitys / aloite / asia / kannanotto: Ideamyllyn ympäristön tilaa ja sen parantamista

Lisätiedot

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO

OPISKELIJAKUNTA HUMAKO Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO

Lisätiedot

Kaveritaidot -toiminta

Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot -toiminta Kaveritaidot ovat sosiaalisten taitojen harjoittelemista ja kehittämistä. Kaveritaito -toiminta on tarkoitettu henkilöille, joilla on vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ

KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ J o e n s u u Kyläyhdistysten pitäjäjulistus ja yhteiskunnallinen yrittäminen MATTI VÄISTÖ Osuuskunta Viesimon puheenjohtaja KIIHTELYSVAARAN PITÄJÄ entinen kunta Kunta perustettu

Lisätiedot

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille

Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014

HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) NUORISOASIAINKESKUS 28/1/2014 HELSINGIN KAUPUNKI RAPORTTI 1 (6) RUUTI-VERKOSTON ENSIMMÄINEN TOIMINTAKAUSI Ruuti-verkoston tavoitteena on vahvistaa Helsingin kaupungin demokraattisen osallistumisen ja vaikuttamisen mahdollisuuksia nuorille.

Lisätiedot

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA

MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA MISSÄ MENNÄÄN OHJAAMOISSA Tuija Kautto Kohtaamo Lahti 23.9.2015 MITEN SELVITETTY Ohjaamokierros 2015 Projektisuunnittelijat kiertäneet Suomea Kaikkia Ohjaamoja ei ole vielä tavattu Tapahtumat, esimerkiksi

Lisätiedot