Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa"

Transkriptio

1 Press release Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa Niklas Ajo ei antanut vasemmassa jalkapöydässä olevan murtuman haitata suuremmin tahtia Sepangin helteisellä radalla Malesiassa ajetussa Moto3-luokan kauden 15. MM-osakilpailussa. Huippustartin ottanut Ajo ampaisi mustanpuhuvalla KTM-pyörällään ruudusta 16 hetkessä kuusi pykälää ylemmäs ja maalilinjan 18-vuotias valkeakoskelainen leikkasi yhdeksäntenä. Sijoitus on Ajolle kaksi osakilpailua vaille valmiin kauden tähän mennessä toiseksi paras. - Hyvä taistelu ja hyvä sijoitus. Tietenkin tuo lauantain kaatuminen ja jalan loukkaaminen jäi vähän harmittamaan, sillä täydessä terässä minulla olisi saattanut olla tänään mahdollisuudet korkeammallekin. Fiilis ajamiseen oli siksi hyvä, painotti Ajo. Ajon jalka puudutettiin kilpailuun, joskin viimeiset kierrokset olivat täyttä tuskien taivalta 5,5 kilometrin mittaisella radalla. - Kovalle rasituksella joutunut vasen jalka alkoi olla jo todella kipeä kisan puolivälin paikkeilla. Viimeiset kymmenen kierrosta olivat siinäkin mielessä älyttömän haastavia. Päätin kuitenkin hammasta purren, että ajan vaikka väkisin maaliin asti. Ajo kävi isossa ja tasaisessa nipussa tiukkaa vääntöä paikasta kymmenen nopeimman joukkoon. - Kävimme kovaa taistelua keskenämme ja kärki pääsi meiltä karkuun. Pyrin irtautumaan tuosta isosta porukasta, mutta se ei onnistunut tällä radalla, Ajo viittasi lähinnä kahden pitkän suoran suuntaan.

2 MotoGP-sarjan syksyn härkäviikot umpeutuvat ensi sunnuntaina Australiassa. Phillip Islandin nopealla, mutta tuulille alttiilla radalla ajetaan jo kolmas kisaviikonloppu putkeen. - Ei muuta pyritään parantelemaan levolla tuota jalkaa lähipäivien aikana. Tuskinpa se tästä ainakaan pahempaan suuntaan menee Australiaan tultaessa, arvioi Ajo. Ajo Motorsportin saksalainen KTM-kuljettaja Sandro Cortese varmisti voitolla Moto3- luokan historiallisen maailmanmestaruuden. Voitto oli Corteselle kauden neljäs. Aki Ajon johtama suomalaistalli otti kisasta kaksoisvoiton, kun kotiyleisönsä edessä uransa ensimmäisen podiumsijoituksen viimeistellyt paalupaikkamies Zulfahmi Khairuddin tervehti ruutulippua 28 tuhannesosaa Cortesen takana. - Mestaruus meni ehdottomasti oikealle miehelle. Sandro ajaa upeaa ja tasaisen varmaa kautta. Aikalailla nappisuoritus tämä Sepangin voitto mukaan luettuna, Ajo kehui maailmanmestaria. Sepang, Malesia. Moto3-luokan 15/17 MM-osakilpailu: 1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 40.54, Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0, Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0, Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 8, Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 8, Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 9, Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 18, Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 25, Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 30, Adrian Martin Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 30, Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 30, Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 31, Jack Miller Australia, Caretta Technology, Honda + 31,225

3 14. Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 31, Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 31,649 Pistetilanne: 1. Cortese Salom Maverick Vinales Espanja, FTR Honda Rins Romano Fenati, Italia, FTR Honda Kent Khairuddin Oliveira Folger Vazquez Alexis Masbou Ranska, Honda Louis Rossi Ranska, FTR Honda Antonelli Sissis Jakub Kornfeil Tshekki, FTR Honda Ajo 33 Seuraava osakilpailu: Phillip Island, Australia. Lisätietoja:

4 AJO MOTORSPORT Press release Sandro Cortesesta Moto3-luokan ensimmäinen maailmanmestari Red Bull KTM Ajo-tehdastiimin Sandro Cortese teki sunnuntaina ratamoottoripyöräilyn historiaa valloittamalla Moto3-luokan historiallisen maailmanmestaruuden. Koko kauden laadukasta työtä tehnyt 22-vuotias saksalaiskuljettaja Cortese varmisti mestaruuden komeimmalla mahdollisella tavalla nousemalla voittoon Sepangin radalla Malesiassa ajetussa kauden kolmanneksi viimeisessä osakilpailussa. Voitto oli 73 pisteen johtoon siirtyneelle Corteselle kauden neljäs. - Tämä on kuin unta. En voi vielä uskoa tätä todeksi!, tuuletteli Cortese taistelun tauottua. Kärkikolmikossa edennyt Cortese teki Sepangin 5,5 kilometrin mittaisella radalla tavoilleen uskollisesti tyylipuhtaan ja kylmäpäisen suorituksen tarkkaillen tilannetta mestaruutensa ainoaan teoreettiseen uhkaajaan, eli loppujen lopuksi neljänneksi jääneeseen espanjalaiseen Luis Salomiin nähden. - En ottanut mitään riskejä, vaan katsoin, että pysyn Salomin edellä. Huomasin sitten aivan lopussa, että minulla on mahdollisuus sinetöidä mestaruus voitolla. Päätin näyttää kaikille, että pystyn voittamaan tällaisenkin kisan, iloitsi Cortese. Tiimipäällikkö Aki Ajo luonnehti Cortesen suoritusta fantastiseksi. - Sandro osoitti taas sen kokemuksen tuoman vankan ammattitaidon. Täydellinen suoritus ja kaiken kaikkiaan upea kausi häneltä. Ajo pääsi juhlimaan tiimipäällikkönä jo kolmatta maailmanmestaruutta. Kaksi aiempaa tulivat silloisesta 125-kuutioisten luokasta vuosina 2010 ja 2012 ranskalaisen Mike Di Meglion sekä MotoGP-sarjan ehdottomaan tähtikaartiin kohonneen espanjalaisen Marc Marquezin toimesta. - Meillä on kolmas yhteinen kausi menossa Red Bull in kanssa ja tämä oli sillä aikajaksolla jo toinen maailmanmestaruus. Uskon, että vastaava suuntaus vallitsee myös jatkossa. KTM on nyt ensimmäistä vuotta mukana Red Bull in ja Ajo Motorsportin rinnalla. Onhan se aika kova juttu, että voitamme heti mestaruuden ja vieläpä uudessa luokassa. Kiitos tästä kuuluu kaikille kumppaneillemme. Me teimme tämän yhdessä, tähdensi Ajo. Red Bull KTM Ajo-tiimin päivä tapaili täydellisyyttä. - Eihän tämä sunnuntai olisi voinut olla paljoakaan parempi. Mestaruus ja voitto on varsin komea saldo, myhäili Ajo unohtamatta toki kahta muuta kuljettajaansa. Viikko sitten Japanissa voittotilinsä avannut britti Danny Kent sijoittui Sepangissa kuudenneksi ja hänen australialainen tiimikaverinsa Arthur Sissis 11:nneksi. Sissis pääsee vuorostaan ajamaan kotiyleisönsä edessä ensi viikonvaihteessa, kun tiivistempoinen kolmen peräkkäisen kisaviikonlopun putki umpeutuu Phillip Islandin radalla. * Sandro Cortese Tiimi: Red Bull KTM Ajo Pyörä: KTM Syntynyt: Ochsenhausen, Saksa Pituus: 169 cm Paino: 63 kg Ensimmäinen GP: 2005 Espanja, 125 cc Ensimmäinen paalupaikka: 2009 Hollanti, 125 cc

5 Ensimmäinen podiumsijoitus: 2009 Qatar, 125 cc Ensimmäinen GP-voitto: 2011 Tshekki, 125 cc GP-voitot: 6 (2/125 cc, 4/Moto3) 2. sijat: 9 (5/125 cc, 4/Moto3) 3. sijat: 9 (4/125 cc, 5/Moto3) Podiumsijoitukset: 24 (11/125 cc, 13/Moto3) Paalupaikat: 9 (3/125 cc, 6/Moto3) Maailmanmestaruudet: 1 (2012/Moto3) Sepang, Malesia. Moto3-luokan 15/17 MM-osakilpailu: 1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 40.54, Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0, Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0, Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 8, Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 8, Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 9, Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 18, Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 25, Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 30, Adrian Martin Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 30, Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 30, Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 31, Jack Miller Australia, Caretta Technology, Honda + 31, Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 31, Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 31,649 Pistetilanne: 1. Cortese Salom Maverick Vinales Espanja, FTR Honda Rins Romano Fenati, Italia, FTR Honda Kent Khairuddin Oliveira Folger Vazquez Alexis Masbou Ranska, Honda Louis Rossi Ranska, FTR Honda Antonelli Sissis Jakub Kornfeil Tshekki, FTR Honda Ajo 33 Seuraava osakilpailu: Phillip Island, Australia.

6 Lisätietoja:

7 AJO MOTORSPORT Press release Khairuddin ajoi upeasti toiseksi kotiyleisön edessä Sepangissa AirAsia-SIC-Ajo-tiimin Zulfahmi Khairuddin teki unelmistaan upeasti totta ajamalla MM-uransa ensimmäisen podiumsijoituksen kotiyleisönsä edessä Sepangin radalla. Punavalkoisella KTM-pyörällään paalupaikalta Moto3-luokan kauden kolmanneksi viimeiseen osakilpailuun ampaissut Khairuddin omasi otteen voittoon vielä viimeisellä kierroksella, kunnes maailmanmestaruuden varmistanut Sandro Cortese ohitti hänet. Khairuddinin voitto oli todella lähellä, sillä Cortese peittosi hänet ainoastaan 28 tuhannesosan turvin. Fahmi ei suuremmin tuota niukkaa tappiota surrut, eikä siihen ollut suinkaan mitään syytäkään, sillä siksi komean viikonlopun hänen kotiradallaan ajoi. - Olen erittäin iloinen! Tiesin, että vauhtini riittää tänään taisteluun voitosta. Meillä oli lopussa hyvä taistelu Sandron kanssa. Päätin kuitenkin ottaa suosiolla toisen sijan, sillä kaatumisen vaara on tällaisissa tilanteissa aina olemassa, totesi Khairuddin. - Nyt on kuitenkin aika nauttia tästä toisesta sijasta. Kiitos siitä kuuluu tiimini ja minua pitkään tukeneiden tahojen lisäksi tietenkin ehdottomasti myös faneilleni. Määrätietoista työtä tekevä Khairuddin on kasvanut tallipäällikkö Aki Ajon ohjauksessa kansallisten kisojen kuljettajasta kahdessa kaudessa kansainvälisiin mittoihin. - Khairuddinin ensimmäinen podium osui aika mahtavaan paikkaan. Sepangin katsomot olivat loppuunmyyty ja tiedämme syyn siihen. Fahmi on malesialaisten suuri sankari. Hän on kuljettaja, joka voittaa tulevaisuudessa paljon kisoja, vakuutti Ajo. MotoGP-sarjan tiivistempoinen loppukausi jatkuu jo ensi viikonvaihteena Phillip Islandin radalla Australiassa. Malesialaista rr-historiaa kuluvalla kaudella jo useampaan otteeseen tehnyt Khairuddin on 15 osakilpailun jälkeen sarjassa seitsemännellä sijalla pistein 112. Sepang, Malesia. Moto3-luokan 15/17 MM-osakilpailu: 1. Sandro Cortese Saksa, Red Bull KTM Ajo, KTM 40.54, Zulfahmi Khairuddin Malesia, AirAsia-Sic-Ajo, KTM + 0, Jonas Folger Saksa, Mapfre Aspar Team Moto3, Kalex KTM + 0, Luis Salom Espanja, RW Racing GP, Kalex KTM + 8, Miguel Oliveira Portugali, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 8, Danny Kent Iso-Britannia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 9, Alex Rins Espanja, Estrella Galicia 0,0, Suter Honda + 18, Efren Vazquez Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 25, Niklas Ajo Suomi, TT Motion Events Racing, KTM + 30, Adrian Martin Espanja, JHK t-shirt Laglisse, FTR Honda + 30, Arthur Sissis Australia, Red Bull KTM Ajo, KTM + 30, Brad Binder Etelä-Afrikka, RW Racing GP, Kalex KTM + 31, Jack Miller Australia, Caretta Technology, Honda + 31, Alex Marquez Espanja, Ambrogio Next Racing, Suter Honda + 31, Niccolo Antonelli Italia, San Carlo Gresini Moto3, FTR Honda + 31,649

8 Pistetilanne: 1. Cortese Salom Maverick Vinales Espanja, FTR Honda Rins Romano Fenati, Italia, FTR Honda Kent Khairuddin Oliveira Folger Vazquez Alexis Masbou Ranska, Honda Louis Rossi Ranska, FTR Honda Antonelli Sissis Jakub Kornfeil Tshekki, FTR Honda Ajo 33 Seuraava osakilpailu: Phillip Island, Australia. Lisätietoja:

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon AJO MOTORSPORT Press release 2012-11-11 Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon Moto3-luokan historiallisen maailmanmestaruuden jo aiemmin varmistanut Red Bull KTM Ajotehdastiimi päätti

Lisätiedot

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Press release 2012-05-29 Niklas Ajo ei ole mukana ensi viikonvaihteessa Estorilin radalla Portugalissa ajettavassa Moto3-luokan kauden kolmannessa MM-osakilpailussa.

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

Niklas Ajolle MM-uran paras sijoitus kauden päätöskisassa

Niklas Ajolle MM-uran paras sijoitus kauden päätöskisassa Press release 2011-11-06 Niklas Ajolle MM-uran paras sijoitus kauden päätöskisassa Niklas Ajo, 17, ajoi komeasti MM-uransa toistaiseksi parhaan sijoituksen leikkaamalla 125-kuutioisten luokan kauden ja

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Press release 2011-10-16 Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Niklas Ajon jo varmalta vaikuttanut seitsemäs sija päättyi kivuliaasti Phillip Islandin tuulisella radalla Australiassa

Lisätiedot

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla Liitteenä edelleen Ajo Motorsportin molempien tiimien kuljettajien profiilit, sekä tänään Japanin GP:n osalta muutoksen kokenut MM-sarjan kilpailukalenteri. ----- Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin

Lisätiedot

Zarcolle uran ensimmäinen voitto

Zarcolle uran ensimmäinen voitto AJO MOTORSPORT Press release 2011-10-027 Zarcolle uran ensimmäinen voitto Aki Ajon johtama MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan kaksinkertainen mestaritalli Ajo Motorsport palasi vakuuttavalla tavalla

Lisätiedot

Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille

Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille Press release 2011-08-28 Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille Amerikan mantereella ensimmäistä kertaa kilpailleen Niklas Ajon räväkästi käynnistynyt matkanteko päättyi kaatumiseen sijalta 12, kun

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo-tiimi haluaa kruunata mestaruuskauden voitolla Valenciassa

Red Bull KTM Ajo-tiimi haluaa kruunata mestaruuskauden voitolla Valenciassa AJO MOTORSPORT Press release 2012-11-07 Red Bull KTM Ajo-tiimi haluaa kruunata mestaruuskauden voitolla Valenciassa Red Bull KTM Ajo-tehdastiimi on hallinnut Moto3-luokan ensimmäistä MM-kautta. Tiimi lähtee

Lisätiedot

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Press release 2011-07-03 Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Niklas Ajo, 16, näytti todellisen taistelijan luonteensa 125-kuutioisten luokan kauden kahdeksannessa MM-osakilpailussa Mugellon

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Press release 2011-06-25 Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Niklas Ajon kilvanajo jäi juhannuspäivänä harmittavan lyhyeen 92 000 katsojan silmien edessä Hollannin Assenissa. Saksalaistiimin

Lisätiedot

Niklas Ajo nousi komeasti MM-pisteille Barcelonassa

Niklas Ajo nousi komeasti MM-pisteille Barcelonassa Press release 2011-06-05 Niklas Ajo nousi komeasti MM-pisteille Barcelonassa Niklas Ajo, 16, teki komean nousun MM-pisteille 125-kuutioisten luokan kauden viidennessä osakilpailussa Barcelonassa. Ruudusta

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan

Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan AJO MOTORSPORT Press release 2012-04-03 Red Bull KTM Ajo Factory Racing kovalla kolmikolla MM-sarjaan Qatarissa sunnuntaina iltakilpailulla käynnistyvä MotoGP-sarjan Moto3-luokka merkitsee Red Bull KTM

Lisätiedot

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Press release 2011-09-01 Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Vauhdin puolesta hyvän tason saavuttaneen Niklas Ajon tuloskäyrä piirtyy molempiin suuntiin kolmen viimeisimmän, eli Sachsenringin,

Lisätiedot

Ajo janoaa kovia kuivan kelin kierroksia Mugellossa

Ajo janoaa kovia kuivan kelin kierroksia Mugellossa Press release 2011-06-30 Ajo janoaa kovia kuivan kelin kierroksia Mugellossa Reilun viikon kuluttua 17 vuotta täyttävällä Niklas Ajolla on edessään jälleen uudet haasteet, kun 125-kuutioisten luokan tiivistempoinen

Lisätiedot

Niklas Ajo ajaa ensimmäisen kympin täyteen MM-sarjassa

Niklas Ajo ajaa ensimmäisen kympin täyteen MM-sarjassa Press release 2011-07-14 Niklas Ajo ajaa ensimmäisen kympin täyteen MM-sarjassa MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan suomalaistulokas Niklas Ajo ajaa uransa kymmenennen MM-osakilpailun, kun kausi saavuttaa

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi

Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi Juha Salmisen tiedote 2.10.2011 Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi Enduron pienimmän luokan mestaruuden jo lauantaina Ranskan Mendessa nimiinsä vienyt Juha Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi.

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Saksan MM-motocross osakilpailun yhteydessä

Lisätiedot

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa

Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Suomalaisjuniorit Murto ja Junnola hyville sijoille Latvian kansainvälisessä motocross-kisassa Team Manninen Bros. Honda avasi kilpailukautensa Latviassa Kegumsin kansainvälisessä motocrosskisassa. Tiimikuljettajista

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen

Lisätiedot

TIEDOTE. Team EVERLAST Welds kausikooste 2015

TIEDOTE. Team EVERLAST Welds kausikooste 2015 13.12.2015 1( 10) Team EVERLAST Welds kausikooste 2015 Team Everlast Welds aloitti uutena endurotiiminä kilpailukautensa 2015 tammikuun lopulla kansallisella kilpailulla Karkkilassa. Tiimin kuljettajista

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

Motor racing. Kuvat: Curly ry

Motor racing. Kuvat: Curly ry Motor racing Lehdessä haastatellaan sebastian vetteliä ja tutustutaan räikkösen uraan sekä monzan f1rataan ja kuljettajien palkkoihin. Kuvat: Curly ry Nyt haastattelemme Sebastian vetteliä Monta kilpailua

Lisätiedot

Ajolle kymmenes sija ja kilpailun johdolta kehut kylmäpäisyydestä

Ajolle kymmenes sija ja kilpailun johdolta kehut kylmäpäisyydestä Ajolle kymmenes sija ja kilpailun johdolta kehut kylmäpäisyydestä Niklas Ajon vauhti ja sijoitukset nousevat kisa kisalta Moto3-luokan MM-sarjassa. Ajo kuittasi Argentiinasta kymmenennen sijan ja sen päälle

Lisätiedot

Niklas Ajolta vahva ja virheetön nousu MM-pisteille Mugellossa

Niklas Ajolta vahva ja virheetön nousu MM-pisteille Mugellossa Niklas Ajolta vahva ja virheetön nousu MM-pisteille Mugellossa Niklas Ajo teki vahvan nousun MM-pisteille Mugellon radalla Italiassa ajetussa Moto3-luokan kauden kuudennessa osakilpailussa. Ruudusta 22

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Ajo: Peiliin katsomisen paikka

Ajo: Peiliin katsomisen paikka Ajo: Peiliin katsomisen paikka Niklas Ajo päätyi 17:nneksi Jerezin radalla Espanjassa ajetussa Moto3-luokan kauden neljännessä MM-osakilpailussa. Kierrosajat lupailivat paljon parempaa, mutta yksi ratkaiseva

Lisätiedot

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla.

Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. 18.-19.11.2017 Salon Voimailijat (SalVo) järjestivät Nuorten klassisen voimanoston SM-kilpailut Ollikkalan koululla Salolla. Kuopion Painonnostajien nostajat savuttivat kullan ja 2 hopeaa. Kilpailut KP:sta

Lisätiedot

Road Racing Uutiset HOMMAT HOITUU 24H 1-2012 NOSTOPALVELUT- KULJETUKSET- TRUKKITYÖT. Ari Tikkanen 040 543 7125 Ajonvälitys 0400 434 221

Road Racing Uutiset HOMMAT HOITUU 24H 1-2012 NOSTOPALVELUT- KULJETUKSET- TRUKKITYÖT. Ari Tikkanen 040 543 7125 Ajonvälitys 0400 434 221 Road Racing Uutiset 1-2012 Kuva Marc VDS Mika Kallio Pekka Päivärinta Aki Ajo Niklas Ajo Timo Paavilainen Erkka Korpiaho Valter Patronen Niki Tuuli Marko Aarnio NOSTOPALVELUT- KULJETUKSET- TRUKKITYÖT Ari

Lisätiedot

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tiimitoimintaa herätetään horroksesta ja liikkeelle lähdetään kovalla innolla.

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tiimitoimintaa herätetään horroksesta ja liikkeelle lähdetään kovalla innolla. 2012 Vuonna 1986 perustettu Ykkös-mp oy aloitti toimintansa lähinnä korjaamo- ja varaosapalveluilla laajentuen käytettyjen moottoripyörien ja mopojen myyntiin. Muutaman vuoden päästä toimintaa laajennettiin

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

C Moren kärjet viikolle 19 ( )

C Moren kärjet viikolle 19 ( ) C Moren kärjet viikolle 19 (7.-13.5.18) Tämän viikon ohjelmistossa mm. Jääkiekon MM-kisat täydessä vauhdissa Formula 1 Espanjassa Tenniksen ATP1000 Madridissa Yleisurheilun Timanttiliiga Shanghaissa Golfin

Lisätiedot

Lahden Urheiluautoilijat ry JÄSENTIEDOTE 2/2017

Lahden Urheiluautoilijat ry JÄSENTIEDOTE 2/2017 Lahden Urheiluautoilijat ry JÄSENTIEDOTE 2/2017 KOKOUSKUTSU Lahden Urheiluautoilijat ry. SYYSKOKOUS KE 1.11.2017 KLO 18.00 Lahden Urheiluautoilijat ry. sääntömääräinen syyskokous pidetään 1.11.2017 klo

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008

PÄIVÄKIRJA. HYVÄÄ JA AURINKOISTA KESÄÄ JA KIITOS KAUDESTA! terveisin Terhi 27.4.2008 PÄIVÄKIRJA 26.5.2008 Tyttöjen kausi päättyi muutaman viikon takaisiin harrastesarjojen SM-kisoihin Jyväskylässä. Sijoitus oli hienosti neljäs, tosin harmittavasti 0.05 pisteen päässä pronssi mitalista.

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy

Tuomo Salonen 8.10.2014. October 8, 2014 Runner's High Oy Tuomo Salonen 8.10.2014 October 8, 2014 Runner's High Oy 1 This is how I became me. October 8, 2014 Runner's High Oy 2 Esityksen sisältö Kuka olen? Vuodesta 1989 vuoteen 2014 Mitä urheilu on antanut? Vuosi

Lisätiedot

Utriainen ei enää yritä Pekingiin

Utriainen ei enää yritä Pekingiin Utriainen ei enää yritä Pekingiin Olympiamaratonille valmistautuva Kirwa täydensi Ahkeran miesten kaksoisvoiton ESS 19.5.2008 Juha Hölttä Jussi Utriainen juoksi sunnuntaina Vammalassa helponoloisesti maastojuoksun

Lisätiedot

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015 Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti Finnish Crosskart Challenge 2015 Crosskart-finaali ajettiin Kouvolassa harmaassa säässä. Päivään mahtui lukuisa määrä startteja, mutta pareittain lähteneet ajot

Lisätiedot

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu!

PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! PÄIVÄKIRJA Kevään 2007 kisakausi avattu! Maximen kisakausi on edennyt jo yli puolen välin. Yleensä harrastesarjassa kilpaileva joukkue aloitti kisakautensa Caribia cupin sm-sarjassa. Tavoitteena olivat

Lisätiedot

JULKAISTU: Maaliskuu 2013

JULKAISTU: Maaliskuu 2013 JULKAISTU: Maaliskuu 2013 Kuvassa AL Härmän Ekolat Eikan Polku 2012 kisassa, niin iso auto, ettei koko AL Sport merkki mahtunut kuvaan, pienempi kyllä ikkunassa. Tästä tämä alkaa, kisalehden teko, täydennämme

Lisätiedot

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015

Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015 Lahden Urheiluautoilijat ry. JÄSENTIEDOTE 2/2015 KOKOUSKUTSU Lahden Urheiluautoilijat ry. SYYSKOKOUS KE 14.10.2015 KLO 18.00 Lahden Urheiluautoilijat ry. sääntömääräinen syyskokous pidetään 14.10.2015

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10.

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10. 1. Luokassa enintään 10 kuljettajaa Tässä tapauksessa luokassa ajetaan kaksi (2) lähtöä, yksi (1) alkuerä ja yksi (1) finaali. 1.1. Alkuerä 1.1.1. Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön,

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007

Women MX Camp Joutsa 9-10.6.2007 Moi! Olen Emma ja olen 10 v. Olen ajanut motocrossia noin 3 ja puoli vuotta ja tämänhetkinen pyöräni on KTM 85cc SX. Ajan Botnia Dirt Riders (BDR) seurassa Vaasassa. Olen osallistunut Women MX Camp: iin,

Lisätiedot

Thank You! 5 wins 13 podiums 4 Pole positions 5 fastest laps ATV-TUOTE. MOLLY MALONE s

Thank You! 5 wins 13 podiums 4 Pole positions 5 fastest laps ATV-TUOTE. MOLLY MALONE s Thank You! 2009 5 wins 13 podiums 4 Pole positions 5 fastest laps MOLLY MALONE s ATV-TUOTE Terveisiä kansainvälisiltä radoilta! Moi. Kausi 2009 oli urani ensimmäinen kausi jolloin pääsin ajamaan täyden

Lisätiedot

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen

Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen. Henri Niskanen & Kalle Jokinen Auton säätäminen & Systemaattinen testaaminen Henri Niskanen & Kalle Jokinen Ajoasento ja penkin paikka Peruslähtökohtana tehtaan antamat mitat, unohtamatta sitä että kuskilla on hyvä ja luonnollinen ajoasento,

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATASARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu

Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu Kuvat Heikki Helin Yhteenveto Aulis Tiensuu 1 Venla Pulkkanen Riina Mantila Roosa Kinnunen 2 Anni Sinelampi 3 Venla, Anni, Riina ja Roosa, T15 4x80 m aidat P15 4x 100 m: Arttu Sandberg, Karim Echabid,

Lisätiedot

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7 Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 Kilpailukutsu Alastaron Moottoriradalla ajettavassa Länsi-Suomen Alueen 7 Alue-Kupin osakilpailuissa noudatetaan

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2019 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

KAUSI 2014 JSM Racing Team / JOONAS SÅG Luokka: Raket yleinen ja Rotax junior

KAUSI 2014 JSM Racing Team / JOONAS SÅG Luokka: Raket yleinen ja Rotax junior KAUSI 2014 JSM Racing Team / JOONAS SÅG Luokka: Raket yleinen ja Rotax junior Kaudella 2014 jatketaan vielä kilpailemista luokassa Raket yleinen. Viime kaudella kansallisissa kisoissa ajettiin yhtä kisaa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE:

OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA HARJOITUS 1. OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: OMATOIMIKAUDEN HARJOITUSOHJELMA OHJEITA OMATOIMIKAUDELLE: Harjoittele omatoimikauden aikana omia kehityskohteitasi tavoitteesi mukaisesti ja tee joukkueen omatoimiharjoitukset. Suunnittele viikon harjoittelu

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu).

1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). R-Rallicup 2018 SARJASÄÄNNÖT 2018 Päivitetty 8.10.2017 1. Yleistä 1.1. R-Rallicup sarjaosakilpailut järjestetään Harrastemoottoriurheilun keskusjärjestö ry:n alaisuudessa (myöhemmin HaMu). 1.2. Osakilpailut

Lisätiedot

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia

Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 Wikipedia Salibandyn maailmanmestaruuskilpailut 1998 olivat historian kolmannet maailmanmestaruuskilpailut ja toiset miesten MM kisat. Ne järjeste4in Tšekissä

Lisätiedot

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M

Miehet - M1 M2 M3 M4 M5 M6 Voitot Pisteet M SM-turnaus I 27.-29.11.1998 palattiin Vierumäellä ensimmäinen SM-sarjan osaturnaus. Alla on sarjataulukot turnauksen peleistä, sekä pistetilanne ensimmäisen viikonlopun jälkeen. Miehet saavat pisteitä

Lisätiedot

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Impivaarassa sunnuntaina 21.5. Lähtöaika Kilpailu alkaa massalähdöllä klo 9.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu parannusyrityksillä, tarkempi

Lisätiedot

Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0

Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0 1 Crosskart FCC Challenge kilpailusäännöt 2017 versio 1.0 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Osallistumismaksu... 2 3. Aikataulu... 2 4. Radat... 2 5. Tapahtumien lukumäärä ja sijoittaminen... 2 6. Lisenssi ja

Lisätiedot

Kenguru 2012 Student sivu 1 / 8 (lukion 2. ja 3. vuosi)

Kenguru 2012 Student sivu 1 / 8 (lukion 2. ja 3. vuosi) Kenguru 2012 Student sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

Vauhdin Maailma. Simo Laaksonen. seinällä on listattuna vuodesta 1993 ajetun Ranskan Formula Renault -sarjan

Vauhdin Maailma. Simo Laaksonen. seinällä on listattuna vuodesta 1993 ajetun Ranskan Formula Renault -sarjan R anskan autourheiluliiton FFSA:n ylläpitämän Auto Sport Academyn koulutuskeskuksen ovelta näkee puiden katveesta pilkottavan legendaarisen Dunlopin ylikulkusillan Le Mansin moottoriradan huipulla. Vaikka

Lisätiedot

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä.

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata tai täydentää näitä sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä. SARJASÄÄNNÖT 2016 1 Yleistä 1.1 Sarjan osakilpailut järjestetään AKK:n luvalla, Autourheilun Sääntökirjan 2016, kilpailukohtaisten sääntöjen sekä ja näiden sarjasääntöjen mukaisesti. Tulkintatapauksissa

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

SeriousRiding kyseli miten tämä ammattilaisurasta haaveileva huippulahjakas nuori mies aikoo saavuttaa tavoitteensa.

SeriousRiding kyseli miten tämä ammattilaisurasta haaveileva huippulahjakas nuori mies aikoo saavuttaa tavoitteensa. Haastattelussa Jani Tanhuanpää Tanhuanpää on 19 vuotias Kauhajoen Nummijärvellä asuva ATV motocrossin hallitseva Suomen Mestari. Tanhuanpää sijoittui myös EM sarjassa kuudenneksi, vaikka jättikin yhden

Lisätiedot

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015

Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 päivitetty 2.6.. Helsinki International Horse Show karsintajärjestelmä 2015 Suomen Ratsastajainliitto ja BCM Scanhorse ovat sopineet seuraavista kansallisista kilpailuluokista ja SRL:n kiintiöpaikoista

Lisätiedot

Grand Prix kilpailuma a ra ykset

Grand Prix kilpailuma a ra ykset Grand Prix kilpailuma a ra ykset 11.9.2014 Sisällys GP-sarja... 2 Lajiohjelmat... 2 GP 1 osakilpailu, 25m allas... 2 GP 2-osakilpailu, 50m allas... 3 GP 3-osakilpailu, 50m allas... 4 Aikarajat... 4 Kilpailulupamaksu...

Lisätiedot

Ahkeran viestit pronssitahdissa

Ahkeran viestit pronssitahdissa Ari-Pekka Lattu tuo viestin johdossa Mustapha Mabroukille. (HH) Ahkeran viestit pronssitahdissa Edes miesten 800 metrillä Lahteen ei saatu kirkasta mitalia ESS Juha Hölttä Pronssi oli Lahden Ahkeran väri

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2018 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

Näyte. Peruslaskutoimitukset. Perustehtävät. Alkulämmittely. A Laske a) 1 + 2 3 35 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 32 + 75 + 68

Näyte. Peruslaskutoimitukset. Perustehtävät. Alkulämmittely. A Laske a) 1 + 2 3 35 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 32 + 75 + 68 LUKKPIRUETTEJ Peruslaskutoimitukset Perustehtävät Laske a) 1 + 2 5 b) 7 c) 2 7 + 8 7 d) 2 + 75 + 68 Muunna sekunneiksi a) 8 min b) 4,5 min Muunna minuuteiksi. a) 120 s b) 150 s c) 1 h 1. Jalkapallo-ottelun

Lisätiedot

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3.

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3. 3.3. Sarjakauden päätösturnaus Keuruulla Wartti kohtasi kevään runkosarjan viimeisessä turnauksessaan isäntäjoukkue Keuruun Toverit sekä HuKi:n Black yhdistelmän. Tavoitteena oli kaunistella sijoitusta

Lisätiedot

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä.

1.2 Sarjajärjestäjällä on oikeus korjata sarjasääntöjä AKK:n hyväksymillä lisämääräyksillä. 1 SARJASÄÄNNÖT 2015 1 Yleistä 1.1 Sarjan osakilpailut järjestetään AKK:n luvalla, Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden sarjasääntöjen mukaisesti. Tulkintatapauksissa sarjasäännöt ovat määräävät. Mikäli

Lisätiedot

Kellokukantie VANTAA. puh puh

Kellokukantie VANTAA. puh puh Sarjasäännöt F-Rallisarja 2017 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty )

KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty ) KILPAILUSÄÄNNÖT 2019 (päivitetty 31.1.2019) SISÄLLYSLUETTELO 1. SÄÄNNÖT 1.1. Luokan organisaatio 1.2. The Gran Turismo ryhmäjako 1.3. Osanottajat 1.4. Sarjan pistelaskenta 1.5. Palkinnot 1.6. Tiedotus-

Lisätiedot

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki Järilänvuori 2016 Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu 28.8.2016 Kokemäki KILPAILUKUTSU Kokemäen FK-Kerho ry kutsuu karting kilpailijoita, joilla on jonkin FIA:n kansallisen lajiliiton myöntämä

Lisätiedot

HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste

HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste SELOSTE Sivu 1 / 12 HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste SELOSTE Sivu 2 / 12 Sisällys HelTri Cup- kilpailusarja sekä Rykäsyn reittiseloste... 1 HelTri-cup säännöt... 3 Kilpaileminen...

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Liakan tempo

TEKNINEN OPAS. Liakan tempo TEKNINEN OPAS Liakan tempo 2.7.2011 SISÄLLYSLUETTELO: 1. Kilpailun toimihenkilöt 2. Ohjeita kilpailijoille ja huoltajille 3. Kilpailu 4. Liitteet - kartat - kilpailunumeron kiinnittäminen - lähtöluettelot

Lisätiedot

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo

DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo DHTornarit ry toimintasuunnitelma kaudelle 2011 Sisällysluettelo Yleistä...2 Kausi 2010 yhteenveto...2 Painopisteet toiminnan kehittämisessä kaudelle 2011...2 Tiedottaminen...2 Yhteistyökumppanit...3 Kilpailutoiminta...4

Lisätiedot

ALV-yhteenvetoilmoitus

ALV-yhteenvetoilmoitus OHJE 1(5) ALV-yhteenvetoilmoitus n versiossa 7.20 ohjelmaan on lisätty ALV-yhteenvetoilmoitus ja sen korjausilmoitus. Tässä dokumentissa ohjeistamme toiminnon käyttöönottoa. Asetukset Tiedot ALV-yhteenvetoilmoitukseen

Lisätiedot

Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet

Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet Kokemuksia nopeuskestävyysharjoitteluntoteutuksesta: Kestävyysjuoksu, sprinttihiihto,vuoristo-olosuhteet Nopeuskestävyysseminaari, Pajulahti 21.11.2010 Ismo Hämäläinen Nopeuskestävyyden merkitys Anaerobisen

Lisätiedot

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA

RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ERI KANSAKUNNAT, YKSI KAIPAUS HENKEÄSALPAAVA AVAJAISSEREMONIA 2 RAPORTTI ISMMN KONFERENSSISTA 2014 ISMMN Johtajuuskonferenssi 2014 jumalan miehen, pastori Chrisin, kanssa oli historiallinen ja elämää muuttava. Se oli erityisen muutoksen ja Pyhän Hengen välittämisen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

Back to Europe for Red Bull KTM Ajo at home of Hanika

Back to Europe for Red Bull KTM Ajo at home of Hanika Preview - Czech Republic Grand Prix www.ajo.fi Back to Europe for Red Bull KTM Ajo at home of Hanika Red Bull KTM Ajo rider eager to race in front of his home crowd in Czech Republic, whilst Oliveira wants

Lisätiedot