Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä"

Transkriptio

1 Team Manninen Bros Honda juniorit Tatu Junnola ja Emil Weckman vakuuttivat ajollaan Honda Europen Espanjan leirillä. Tiedote ohessa. Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuva: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: Tiimipäällikkö Kusti Manninen, puh: , Kusti ät tunne.net Junnolalta ja Weckmanilta vahvat näytöt motocrossin EM-sarjan testileirillä Viime viikonloppuna Honda Europen ja motocrossin kansainvälisen kattojärjestön FIM:n järjestämälle EMX150 EM-sarjan testileirille Espanjan Albaidasta osallistui yhteensä 34 kuljettajaa 16 eri maasta. Suomesta paikalla olivat Team Manninen Bros Honda juniorit Emil Weckman ja Tatu Junnola. Junnola sijoittui EMX150 EM-sarjassa viidenneksi viime kaudella, joten hänelle viikonloppu ei tuonut isoja yllätyksiä. - Olen talvella treenannut lähes pelkästään isolla pyörällä, joten aluksi paluu 150 kuutioisen sarviin vaati totuttelua. Olin aluksi vauhdillisesti jonkun verran kärkikuljettajia perässä, mutta kun toisena päivänä varikolta alettiin näyttää kierrosaikoja, niin sain puristettua itseni mukaan kärkijoukkoon. Leirin päätteeksi pyörä sopi taas todella hyvin käteen ja vaikka sarjan taso tuntuu taas hieman nousseen, tavoitteena minulla on ehdottomasti mestaruus. Oli mukavaa kun mekaanikot ja muu Honda Europen väki oli tuttua jo viime kaudelta. Tällä hetkellä päänvaivaa aiheuttaa se, miten saisin järjestettyä kyydit siten, että myös viikolla tulisi riittävästi ajoa, toteaa Kouvolasta kotoisin oleva Junnola. Emil Weckmanille kokemus oli uusi, mutta postiivinen kokemus. - Kyllähän siinä leuka loksahti, kun kurvattiin varikolle ja siellä oli 35 uutta Honda CRF150R:ää rivissä, rekat, teltat, mekaanikot ja sun muut systeemit. Ajo tuntui hyvältä ja tiimikaveri Tatun kanssa on mukava viettää aikaa. Viikonlopun kruunasi kuitenkin kun Hondan MXGP kuljettaja Gaultier Paulin tuli vielä erikseen kehumaan ajoani ja sanoi, että odottaa innolla näkevänsä minun kisaamassa Italian EM-avauksessa, kertoo sipoolainen Weckman.

2 Paulinin lisäksi Hondan HRC tehdastiimin kuljettajien mentorina toimiva motocross legenda Jean- Michel Bayle on mukana Honda EMX150 junioreiden valmennuksessa. EMX150 sarjassa ajetaan täysin vakioilla Honda CRF150R pyörillä, jotka Honda Europe toimittaa jokaiseen osakilpailuun. Pyöriin saa ainoastaan vaihtaa sopivat jouset sekä tarvittaessa sarviin korotuspalat. - On hyvä, että kaikki ajavat identtisillä pyörillä niin kaikki riippuu aidosti kuljettajasta. Tatulle meillä on säädöt tiedossa jo viime kaudelta ja Emilin kanssa kävimme viime viikolla kahteen otteeseen ajamassa testejä, joten saimme pyörät hyvään iskuun jo ensimmäisestä ajosetistä lähtien. Hondan puolelta oltiin todella tyytyväisiä kuljettajiemme vauhtiin ja ammattimaiseen asenteeseen treenaamista kohtaa. Tatu sarjan konkarina oli tietysti kuin kala vedessä, mutta Emilille tämä oli ensi esiintyminen Honda Europen edessä ja heiltä saadun palautteen perusteella odotukset ovat korkealla, kertoo tyytyväinen tiimipäällikkö Kusti Manninen. EMX150 luokan ensimmäinen kilpailu ajetaan Italian MM-osakilpailun yhteydessä Arco Di Trentossa huhtikuuta, jossa myös heidän tiimikaverinsa Jere Haavisto nähdään EMX250 luokassa. EMX150 Euroopan mestaruussarja Kaudella 2015 motocrossin MM-sarjan yhteydessä ajettavia EMX150 luokan kilpailuja järjestetään kuusi kappaletta ja jokaisessa osakilpailussa ajetaan kaksi erää. Luokassa ajetaan identtisillä Honda CRF150R pyörillä, jotka Honda Motor Europe toimittaa jokaiseen osakilpailuun. Sarjan voittajalle Honda Europe tarjoaa tiimipaikan EMX250 Euroopanmestaruussarjaan kaudelle TEAM MANNINEN BROS HONDA Yhteistyössä: Oy Brandt Ab, Duell, Brandix, Arai kypärät, Scott, Sidi, Honda Pro Oils, Dynaset, Puhtila Oy, Tapesnake tarrat, Europower generaattorit, Twin Air ilmanpuhdistimet, RK-ketjut ja Dunlop renkaat Emil Weckman (EMX150 EM-sarja, MXC/A SM-sarja) syntymäaika: (13 vuotta) kotipaikka: Sipoo aloittanut motocrossin kolme vuoden ikäisenä

3 aikaisemmat saavutukset: MX-liiga MX65 mestaruus EMX65 EM-sarjan neljäs, MXC/B liiga neljäs EMX85 EM-kisa 15. ja MXC/A Suomen cup viides. lempirata: Salo muut harrastukset: lenkkeily haave: voittaa maailmanmestaruus Tatu Junnola (EMX150 EM-sarja, MXC/A SM-sarja) syntymäaika: (14 vuotta) Kotipaikka: Kouvola aloittanut motocrossin kolme vuoden ikäisenä aikaisemmat saavutukset: MX-liiga C/B 15 sija Erävoittoja MXC/B luokassa ja nousu kesken kauden MXC/A luokkaan lempirata: Hyvinkää muut harrastukset: paini, laskettelu, lenkkeily haave: voittaa maailmanmestaruus Jere Haavisto (EMX250 EM-sarja, MX2 SM-sarja) syntymäaika: (16 vuotta) kotipaikka: Ylöjärvi aloittanut motocrossin kolme vuoden ikäisenä aikaisemmat saavutukset: luokkaan voitti kaikki ajamansa MXC/B kisat ja nostettiin kesken kauden MXC/A

4 voittoja MXC/A luokasta johti MXC/A Suomen cupia, mutta loukkaantumisen vuoksi poissa radoilta kaksi kuukautta. radoille paluun jälkeen voitti Tampereen Supercrossin MXJ luokassa. lempirata: Kaanaa, Tampere EMX150 EM-hopeaa (5 erävoittoa) muut harrastukset: sulkapallo, lenkkeily, kuntopiiri haave: voittaa maailmanmestaruus

5

6

7

8

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa

13-vuotias huippujuniori Emil Weckman motocrossin Euroopanmestaruuteen Hollannissa Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 6/-osakilpailu, Assen, Hollanti, su 30.8.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat

Weckman toiseksi motocrossin Belgian EMosakilpailussa, Haavisto ja Junnola loukkaantuivat Moottoripyöräily, motocross, EM-sarja, 5/6-osakilpailu, Lommel, su 2.7.2015. teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Lisätiedot

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa

Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Team Manninen Bros Honda tiimillä piti kiirettä viikonloppuna testitilaisuuden ja kilpailujen muodossa Teksti ja kuvat vapaasti julkaistavissa. teksti ja kuvat: Team Manninen Bros. Honda tiedotus Jere

Lisätiedot

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla

Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla Team Manninen Bros. Honda valmistautui Tsekin EM-osakilpailuun motocrossin maailmanmestari Pekka Vehkosen johdolla. Oheisesta linkistä voi katsoa Tatu Junnolan GoPro videon Siuntion radalta. http://youtu.be/u6le3o9xszm

Lisätiedot

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen

Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Jere Haavistolla Saksan EM-motocrossista tuliaisina erävoitto ja raju kaatuminen Motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan kolmas osakilpailu ajettiin viikonloppuna Saksan MM-motocross osakilpailun yhteydessä

Lisätiedot

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tiimitoimintaa herätetään horroksesta ja liikkeelle lähdetään kovalla innolla.

Nyt muutaman vuoden tauon jälkeen tiimitoimintaa herätetään horroksesta ja liikkeelle lähdetään kovalla innolla. 2012 Vuonna 1986 perustettu Ykkös-mp oy aloitti toimintansa lähinnä korjaamo- ja varaosapalveluilla laajentuen käytettyjen moottoripyörien ja mopojen myyntiin. Muutaman vuoden päästä toimintaa laajennettiin

Lisätiedot

SML Lajipäivät 5.3.2016. Motocross-lajiryhmä

SML Lajipäivät 5.3.2016. Motocross-lajiryhmä SML Lajipäivät 5.3.2016 Motocross-lajiryhmä 1 ASIALISTA 5.3.2016 esitysjärjestys vapaa 1. Lajiryhmän tehtävät ja vuosikello, kts. erillinen liite, käydään läpi toiminnan periaatteet 2. Kertaus kauden 2016

Lisätiedot

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010

HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HELTECH Motorsport TOIMINTA 2001-2010 HISTORIA TIETOJA TOIMINTA ALOITETTU 2001 SYKSYLLÄ VETÄJÄNÄ ALUSTA ALKAEN TAPIO PRÄTTÄLÄ LAJEINA KAIKKI MOOTTORIURHEILU LAJIT URHEILIJOITA LAJEISTA: motocross, enduro,

Lisätiedot

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä

Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä AJO MOTORSPORT Press release 2011-30-03 Avant-AirAsia-Ajon odotukset ovat korkealla Jerezissä Aki Ajon johtama suomalaistalli Ajo Motorsport tähtää kovin ja samalla myös perustelluin tavoittein tulevana

Lisätiedot

SeriousRiding kyseli miten tämä ammattilaisurasta haaveileva huippulahjakas nuori mies aikoo saavuttaa tavoitteensa.

SeriousRiding kyseli miten tämä ammattilaisurasta haaveileva huippulahjakas nuori mies aikoo saavuttaa tavoitteensa. Haastattelussa Jani Tanhuanpää Tanhuanpää on 19 vuotias Kauhajoen Nummijärvellä asuva ATV motocrossin hallitseva Suomen Mestari. Tanhuanpää sijoittui myös EM sarjassa kuudenneksi, vaikka jättikin yhden

Lisätiedot

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä

Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Press release 2011-07-03 Ajo nousi letkan hänniltä taisteluun MM-pisteistä Niklas Ajo, 16, näytti todellisen taistelijan luonteensa 125-kuutioisten luokan kauden kahdeksannessa MM-osakilpailussa Mugellon

Lisätiedot

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A

Kalle Rintamäki. Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kalle Rintamäki Kisaraportti Kausi 2009 Luokka MX C/A Kisaraportti 2009 Kausi 2009 on paketissa ja aika kerrata tapahtumat. Kalle, on Erittäin motivoitunut urheilija, joka harjoittelee aina tosissaan ja

Lisätiedot

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT

034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034 MOTOCROSSIN KERHOJOUKKUEIDEN SM-KILPAILUT 034.1 MÄÄRITELMÄ 034.2 MOOTTORIPYÖRÄT, KILPAILULUOKAT JA NUMEROKILVET 034.2.1 Moottoripyörät ja kilpailuluokat 034.3 AJAJAT 034.3.1 Ajajan ikä 034.3.2 Kilpailuun

Lisätiedot

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa

Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Press release 2011-20-03 Ajo kadotti rytminsä MM-avauksessa Niklas Ajon pistetili jäi vielä avaamatta 125-kuutioisten luokan MMsarjan käynnistäneessä Qatarin kisassa. Vasta 16-vuotias Ajo leikkasi Losailin

Lisätiedot

MX-Lajiparlamentti 24.10.2015. Motocross-lajiryhmä

MX-Lajiparlamentti 24.10.2015. Motocross-lajiryhmä MX-Lajiparlamentti 24.10.2015 Motocross-lajiryhmä 1 Motocross kausi 2015 Uudistuksia kaudella 2015 MXC/A luokalle SM arvo, kilpailupäivät MX1 ja MX2 luokkien kanssa MXC/A luokan kuljettajilla oikeus osallistua

Lisätiedot

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015

Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti. Finnish Crosskart Challenge 2015 Kouvola Finaali 6.11.2015 Loppuraportti Finnish Crosskart Challenge 2015 Crosskart-finaali ajettiin Kouvolassa harmaassa säässä. Päivään mahtui lukuisa määrä startteja, mutta pareittain lähteneet ajot

Lisätiedot

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011

AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7. Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 AUTOURHEILUN KANSALLINEN KESKUSLIITTO AKK ry LÄNSI-SUOMEN ALUE 7 Kilpailukutsu ALUE KUPPI 2011 Kilpailukutsu Alastaron Moottoriradalla ajettavassa Länsi-Suomen Alueen 7 Alue-Kupin osakilpailuissa noudatetaan

Lisätiedot

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan

Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Press release 2011-06-12 Ajo taisteli visiiri huurussa MM-pisteen tuntumaan Niklas Ajo taisteli hienosti MM-pisteiden tuntumaan 125-kuutioisten luokan kauden kuudennessa osakilpailussa sateisessa Silverstonessa.

Lisätiedot

LMM KARTING TEAM. Luokkaesittelyt: - Cadet - Micro - Raket 85, Raket 95 - KF6

LMM KARTING TEAM. Luokkaesittelyt: - Cadet - Micro - Raket 85, Raket 95 - KF6 Luokkaesittelyt: - Cadet - Micro - Raket 85, Raket 95 - KF6 1. Cadet Lisenssi- ja ikävaatimus Peruslisenssi Ikä 7 9 vuotta -> Min. paino: 85kg Runko AKK:n sääntöjen mukainen Akseliväli: vapaa Renkaat:

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTÄIN 2014 8.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja päättyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siitä palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v.

12.5 ECO IKÄSUOSITUS: 2-5 v RACING IKÄSUOSITUS: 2-5 v. 2017 Ajamisen opettelu ei vielä koskaan ole ollut näin yksinkertaista ja turvallista. OSET -sähkömopot ovat kevyitä, rakenteeltaan yksinkertaisia ja hämmästyttävän helppokäyttöisiä. Näillä pyörillä voidaan

Lisätiedot

HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT

HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT 1 LIITE 1 (Päivitetty 07.12.2015) HLMK:N JÄSENTEN SAAVUTTAMAT MITALIT SUOMEN MESTARUUS MITALIT (Yhteensä 112 kpl) Henkilökohtaiset saavutukset (106 kpl; 23 eri henkilöä) KULTAMITALIT (32 kpl) Vuosi Nimi

Lisätiedot

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10.

1.1. Alkuerä Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön, koska enimmäisosallistujamäärä lähdössä on tuo 10. 1. Luokassa enintään 10 kuljettajaa Tässä tapauksessa luokassa ajetaan kaksi (2) lähtöä, yksi (1) alkuerä ja yksi (1) finaali. 1.1. Alkuerä 1.1.1. Kaikki kuljettajat mahtuvat mukaan yhteen alkuerälähtöön,

Lisätiedot

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010

TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 TIEDOTE UUSIKAUPUNKI BOAT RACE 12.-13.6.2010 Järjestämme ratavenekilpailut Uudessakaupungissa Merefesti viikonloppuna 12.-13.6.2010. Ajettavat luokat ovat SJ15, T400, T400S, O250 ja OC Hydro Classic. Kilpailut

Lisätiedot

Ajajiemme osallistuminen moniin kilpailuihin on myös osoituksena siitä, että toimintaa on muutenkin kuin vain paperilla.

Ajajiemme osallistuminen moniin kilpailuihin on myös osoituksena siitä, että toimintaa on muutenkin kuin vain paperilla. Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2005 Pyöräily Yleistä. Kausi 2005 oli seurallamme pyöräilyn osalta suhteellisen rauhallinen, järjestimme vain kahdet kilpailut kauden aikana. Järjestämämme kilpailut

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATA SARJA 2012 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014

MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 MP VALMENNUSPAKETIT RYHMITTAIN 2014 22.4.2014 Ilmoittatuminen ryhmiin on sitova ja paattyy 28.04.2014. Harjoitusmaksu tai osa siita palautetaan vain erityistapauksissa kuten vakavasti sairastuessa. ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015

KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 KANSALLINEN ENDURANCE SALOON SARJA SÄÄNNÖT 2015 1. Yleistä 1.1. Kansallisen Endurance Saloon sarjan osakilpailut järjestetään AKK- Motorsport ry:n luvalla Autourheilun Sääntökirjan 2015 ja näiden vuoden

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU DRAG RACE -KIIHDYTYSAJOKILPAILUHIN 2016

KILPAILUKUTSU DRAG RACE -KIIHDYTYSAJOKILPAILUHIN 2016 KILPAILUKUTSU DRAG RACE -KIIHDYTYSAJOKILPAILUHIN 2016 Tämä on kansallinen SM-sarjan kilpailukutsu SM- ja CUP-ryhmille. EM-sarjan osakilpailuun on oma kutsu. 1. Kilpailut järjestää FHRA ry ja ne järjestetään

Lisätiedot

ilmoittautumiset MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus /MX/16 Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Osoite / postitoimipaikka

ilmoittautumiset MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus /MX/16 Lappeenrannan Moottoripyöräilijät ry Osoite / postitoimipaikka ilmoittautumiset KILPAILUKUTSU / LISÄMÄÄRÄYS Kilpailun nimi MX-Liiga Lappeenranta Laji / laajuus Motocross / Kansallinen Kilpailuluoka päivä I: MX65, MXC/C, MXC/B, MXC/A päivä II: MX125, MXB, MXD, MXH

Lisätiedot

Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi

Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi Juha Salmisen tiedote 2.10.2011 Mestari Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi Enduron pienimmän luokan mestaruuden jo lauantaina Ranskan Mendessa nimiinsä vienyt Juha Salminen päätti MM-kauden tyylikkäästi.

Lisätiedot

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi

Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS. Keilakausi 2015/ toimintavuosi Keilaseura Kamut TOIMINTAKERTOMUS Keilakausi 2015/2016 46. toimintavuosi Tämä toimintakertomus sisältää keskeisimmät seuran tapahtumat keilakaudelta, lisättynä tulososiolla, sekä muutamalla kuvalla höystettynä.

Lisätiedot

TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007

TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007 TOPFIELD XXXI RANTARALLI 6.10.2007 Nuorten SM Lady Cup Historic Rally Trophy Naantalin Seudun Urheiluautoilijat ry Tervetuloa Rantaralliin, nuorten SM:n, Lady Cupin ja Historic Rally Trophyn kuudenteen

Lisätiedot

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla

Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin rinnalla Liitteenä edelleen Ajo Motorsportin molempien tiimien kuljettajien profiilit, sekä tänään Japanin GP:n osalta muutoksen kokenut MM-sarjan kilpailukalenteri. ----- Ajo nousi MotoGP-sarjan suurtalliksi Asparin

Lisätiedot

Future Cup Asfalttisarja 2015

Future Cup Asfalttisarja 2015 SARJASÄÄNNÖT 1 (17) Future Cup Asfalttisarja 2015 Säännöt SARJASÄÄNNÖT 2 (17) Sisällysluettelo 1 Sarjan Yleistiedot... 3 1.1 Kilpailutoimisto... 3 1.2 Osakilpailut... 4 2 Luokkajako... 5 2.1 Kilpailusarjat:...

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

MX-infotilaisuus kisajärjestäjille 21.3.2015. Motocross-lajiryhmä

MX-infotilaisuus kisajärjestäjille 21.3.2015. Motocross-lajiryhmä MX-infotilaisuus kisajärjestäjille 21.3.2015 Motocross-lajiryhmä 1 MX-infotilaisuuden sisältö Lajiryhmä ja sen työnjako Uudistukset ja muutokset kaudelle 2015 Kilpailuformaatit Sääntömuutokset Kilpailukalenteri

Lisätiedot

1. LIITTOKOKOUS JA KERHOJEN EDUSTAJIEN SEMINAARI 26.4.2009

1. LIITTOKOKOUS JA KERHOJEN EDUSTAJIEN SEMINAARI 26.4.2009 Helsinki 8.4.2009 SML tiedottaa 3/ 09 1. LIITTOKOKOUS JA KERHOJEN EDUSTAJIEN SEMINAARI 26.4.2009 Liittokokous 26.4.09 Suomen Moottoriliitto ry:n hallitus kutsuu jäsenkerhot / -seurat vuoden 2009 viralliseen

Lisätiedot

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti:

Määrällisesti eri kilpailut, joihin ajajamme osallistuivat, jakaantuivat seuraavasti: Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2004 Pyöräily Yleistä. Kausi 2004 oli seurallamme pyöräilyn osalta vielä rauhallisempi kuin edellinen 2003 kausi, järjestimme vain yhdet kilpailut kauden aikana. Järjestämämme

Lisätiedot

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon

Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Press release 2011-09-01 Ajo lähtee vauhdillisesti hyvässä vireessä Misanoon Vauhdin puolesta hyvän tason saavuttaneen Niklas Ajon tuloskäyrä piirtyy molempiin suuntiin kolmen viimeisimmän, eli Sachsenringin,

Lisätiedot

SM-kilpailut ja SuomiCUP

SM-kilpailut ja SuomiCUP SM-kilpailut ja SuomiCUP SISÄLTÖ 1. Kilpailut 1.1 SM-kilpailut 1.2 SuomiCup 1.3 Kilpailumuodot 2. Tulokset 2.1 Pistelasku SuomiCupissa 2.2 Kilpailukohtaiset pisteet 3. Vakuutus 4. Kilpailukausi 5. Anti-doping

Lisätiedot

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa

Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Niklas Ajon vauhti on kohdallaan Australiassa Press release 2012-10-27 Niklas Ajo lähtee luottavaisin mielin Phillip Islandin radalla Australiassa sunnuntaina ajettavaan Moto3-luokan kauden toiseksi viimeiseen

Lisätiedot

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä

Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Niklas Ajo joutuu jäämään sivuun Portugalin GP:stä Press release 2012-05-29 Niklas Ajo ei ole mukana ensi viikonvaihteessa Estorilin radalla Portugalissa ajettavassa Moto3-luokan kauden kolmannessa MM-osakilpailussa.

Lisätiedot

Propakanda ja pikkujoulut 14.12.!

Propakanda ja pikkujoulut 14.12.! TUUSULAN MOOTTORIKERHON JÄSENTIEDOTE Sarjakisat MOTOCROSS Crossikoulu Kisamenestys Sarjakisat ENDURO Talviaikataulu KISAT/RATA Radan valvonta Jäsenedut 3/2013 Propakanda ja pikkujoulut 14.12.! TuMK: perinteisestä

Lisätiedot

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014

Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 Kausi 2014-2015 Eero Salkala 30.11.2014 Espoo Squash Rackets Club Hartwall Jaffa Cup Sivu 1 / 5 SÄÄNNÖT Kaudella pelataan kuusi osakilpailua Esport Centerissä klo 10-15: 13.09.2014, 04.10.2014, 29.11.2014, 31.01.2015, 14.03.2015 ja 25.04.2015.

Lisätiedot

Tuusulan Moottorikerho ry

Tuusulan Moottorikerho ry Tuusulan Moottorikerho ry 2013 TOIMINTAKERTOMUS 1.1.2013-31.12.2013 TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2014-31.12.2014 Vuosikokous 27.2.2013 klo 18.00 Järvenpää-talo ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen

Lisätiedot

Crosskart SM kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0

Crosskart SM kilpailusäännöt Sisällys. versio 1.0 1 Crosskart SM kilpailusäännöt 2017 versio 1.0 Sisällys 1. Yleistä... 2 2. Osallistumismaksu... 2 3. Aikataulu... 2 4. Radat... 2 5. Tapahtumien lukumäärä ja sijoittaminen... 2 6. Lisenssi ja osallistuminen...

Lisätiedot

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi

Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Press release 2011-06-25 Ajon juhannuskisa jäi lyhyeksi sähkövian vuoksi Niklas Ajon kilvanajo jäi juhannuspäivänä harmittavan lyhyeen 92 000 katsojan silmien edessä Hollannin Assenissa. Saksalaistiimin

Lisätiedot

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi

Kellokukantie 7 01300 VANTAA. puh. 040 534 9977 henrik.frank@autourheilu.fi. puh. 0500 490 812 jorma.mikkola@hanaa.fi Sarjasäännöt F-Rallisarja 2016 1.Yleistä F-rallisarjan (myöhemmin Sarja) järjestää AKK-Motorsport ry (myöhemmin Liitto) ja kaikki sarjan oikeudet (mukaan lukien sähköisen median ja markkinointioikeudet)

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA SUOMEN MOOTTORILIITTO ry MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA 1958 EM 2. Maarata Aulis Tuominen 1959 EM 2. Maarata Antti Pajari 1961 EM 1. Maarata Timo Laine 1962 EM 3.

Lisätiedot

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat

044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ. 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044 SUPERMOTO 044.1 MÄÄRITELMÄ 044.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 044.2.1 Moottoripyörät 044.2.2 Kilpailuluokat 044.3 AJAJAT 044.3.1 Ajajien ikä 044.3.2 Ajovarusteet 044.4 RATA 044.5 HARJOITUKSET 044.6

Lisätiedot

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon

Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon AJO MOTORSPORT Press release 2012-11-11 Red Bull KTM Ajo-tiimi päätti kauden komeaan kaksoisvoittoon Moto3-luokan historiallisen maailmanmestaruuden jo aiemmin varmistanut Red Bull KTM Ajotehdastiimi päätti

Lisätiedot

NATIONAL RACE SERIES

NATIONAL RACE SERIES NATIONAL RACE SERIES KANSALLINEN RATASARJA 2013 Sarjasäännöt 1. YLEISTÄ Sarjan kilpailut järjestetään ja pisteet lasketaan paikallisten osakilpailujärjestäjien toimesta. Kilpailuissa noudatetaan AKK Motorsport

Lisätiedot

031 MOTOCROSS. Motocross 2016 1.4, 3.5.2016 031.1 MOTOCROSSIN MÄÄRITELMÄ 031.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 031.3 AJAJAT

031 MOTOCROSS. Motocross 2016 1.4, 3.5.2016 031.1 MOTOCROSSIN MÄÄRITELMÄ 031.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 031.3 AJAJAT 031 MOTOCROSS 031.1 MOTOCROSSIN MÄÄRITELMÄ 031.2 MOOTTORIPYÖRÄT JA KILPAILULUOKAT 031.3 AJAJAT 031.3.1 Ajajien ikä 031.3.2 Lisenssi 031.3.3 Ajajaluokitus 031.3.4 Ajajanumerot ja numeropohjat 031.3.5 Varusteet

Lisätiedot

MX-infotilaisuus kilpailujärjestäjille, valvojille ja tuomareille 17.3.2012. Motocross-lajiryhmä

MX-infotilaisuus kilpailujärjestäjille, valvojille ja tuomareille 17.3.2012. Motocross-lajiryhmä MX-infotilaisuus kilpailujärjestäjille, valvojille ja tuomareille 17.3.2012 Motocross-lajiryhmä 1 MX-infotilaisuuden sisältö Lajiryhmä 2012-2013 Kilpailuformaatit Kilpailukalenteri 2012 SM / Suomen Cup

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Crosskart NEZ Mestaruus - kilpailusäännöt 2017

Crosskart NEZ Mestaruus - kilpailusäännöt 2017 Crosskart NEZ Mestaruus - kilpailusäännöt 2017 Musta teksti = Teksti 2017 Musta teksti yliviivattu = 2016 teksti poistettu 2017 säännöstä Punainen teksti = uusi teksti 2017 versio 1.0 1A. Yleistä Näissä

Lisätiedot

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2016

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2016 RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2016 1. Sarjan Osakilpailut 2016 7.2.2016 Rallisprint SM (lumi/jää) Lapua 21.2.2016 HF-Autohuolto SM Sprint (lumi/jää) Loppi 24.4.2016

Lisätiedot

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist.

1 (6) liikuntatoiminta TOIMINTASELVITYS VUODELTA. Viranomaisen merkintä. Seura täyttää 1. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. (6) TOIMINTASELVITYS VUODELTA. JÄSENMÄÄRÄ KERTOMUSVUODEN LOPUSSA á yht.pist. - tytöt alle v - pojat alle v. - naiset - miehet 2. KILPAILUTOIMINNAN LAATU a) Seuraluokitus -valio, SM-sarha joukkuetta tai

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

SAVO-CUP 2011 SÄÄNNÖT SISÄLLYSLUETTELO

SAVO-CUP 2011 SÄÄNNÖT SISÄLLYSLUETTELO SAVO-CUP 2011 SÄÄNNÖT SISÄLLYSLUETTELO 1. Tarkoitus 2. Osanotto-oikeus 3. Osallistuminen 4. Ilmoittautuminen 5. Palkinnot 6. Peruskoulutus 7. Kilpailutoimitsijat 8. Sääntötulkinnat 9. Vastuu, lisenssit

Lisätiedot

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014

SISÄLLYS. Jäsenkirje 1/2014 SISÄLLYS Hallisarjan tulokset Uusi lisenssikausi alkaa 1.4.2014 Kertalisenssi Jäsen- ja lisenssimaksujen vahvistus sähköpostilla ja tarkistus otteluissa Liiton sääntömääräinen kevätkokous 13.4.2014 U20

Lisätiedot

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle

Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 1 (2) Suomen Petanque-Liitto r.y., liittohallituksen aloitteet (6 kpl) syysliittokokoukselle 24.11.2013 Liittohallituksen aloite 1: Henkilökohtainen arvopistejärjestelmä (Ranking) Järjestelmä lopetetaan

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

TIEDOTE. Team EVERLAST Welds kausikooste 2015

TIEDOTE. Team EVERLAST Welds kausikooste 2015 13.12.2015 1( 10) Team EVERLAST Welds kausikooste 2015 Team Everlast Welds aloitti uutena endurotiiminä kilpailukautensa 2015 tammikuun lopulla kansallisella kilpailulla Karkkilassa. Tiimin kuljettajista

Lisätiedot

Motocross lajiparlamentti Klo Helsinki Agenda

Motocross lajiparlamentti Klo Helsinki Agenda Motocross lajiparlamentti Klo 10-15 15 8.11.2008 Helsinki Agenda Kausi 2009 Sääntöjen noudattaminen Uudet sääs äännöt Ratojen luokittelu ja turvallisuusasiat MX3 MM-osakilpailu 2009 Vantaa Pohjoismaiden

Lisätiedot

5. Joukkueen kuljettajien tunnukset, nimet, kilpailulisenssien numerot sekä seurat.

5. Joukkueen kuljettajien tunnukset, nimet, kilpailulisenssien numerot sekä seurat. EVK-Liiga 20.-21.9.2008 Ylämyllyn RC-rata, Joensuu 1. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen tulee suorittaa netissä osoitteessa www.jokkis.net 1.9.2008 klo 16.00 mennessä. Ilmoittautumismaksu 250e maksetaan

Lisätiedot

072 C-LUOKAN SPEEDWAYKILPAILUT 85cc minispeedwayn ja 50cc microspeedwayn säännöt

072 C-LUOKAN SPEEDWAYKILPAILUT 85cc minispeedwayn ja 50cc microspeedwayn säännöt 072 C-LUOKAN SPEEDWAYKILPAILUT 85cc minispeedwayn ja 50cc microspeedwayn säännöt 072.1.1. 85cc MINISPEEDWAY, MÄÄRITELMÄ... 1 072.1.2. 85cc MINISPEEDWAY, MOOTTORIPYÖRÄT... 1 072.1.3. 85cc MINISPEEDWAY,

Lisätiedot

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa

MeLaRan järjestämissä kansallisissa kouluratsastuskilpailuissa Meri-Lapin ratsastajat ry LEHDISTÖTIEDOTE Lahentie 95430 Tornio 29.6.2014 Järjestäjä MeLaRa ry Kilpailu Kansalliset kouluratsastuskilpailut Aika 28.-29.6.2014 Paikka Meri-Lapin Hevospalvelun talli MeLaRan

Lisätiedot

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle

Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Press release 2011-10-16 Tuulenpuuska riuhtaisi Ajon huippuvauhdista sairaslomalle Niklas Ajon jo varmalta vaikuttanut seitsemäs sija päättyi kivuliaasti Phillip Islandin tuulisella radalla Australiassa

Lisätiedot

SARJASPEEDWAY SÄÄNNÖT 2008

SARJASPEEDWAY SÄÄNNÖT 2008 SARJASPEEDWAY SÄÄNNÖT 2008 SPEEDWAYN EXTRALIIGA YLEISTÄ Speedwayn Extraliiga järjestetään kaudella 2008 sarjaan ilmoittuneiden joukkueiden kesken. Sarjaottelut ajetaan neljän joukkueen välisinä kilpailuina

Lisätiedot

going all in Wasa GT3 Racing

going all in Wasa GT3 Racing wasa porsche going all in Wasa GT3 Racing Tarina alkoi jo monta vuotta sitten eri juhlissa joissa ystävät Johan, Niclas, Patrick, Tom ja Dennis suunnittelivat uutta harrastustaan. Ainoa kriteeri oli että

Lisätiedot

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA

MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA SUOMEN MOOTTORILIITTO ry MOOTTORIPYÖRÄ- JA -KELKKAURHEILUN MM-, WC- EM- JA EC-MITALIT SUOMESSA 1958 EM 2. Maarata Aulis Tuominen 1959 EM 2. Maarata Antti Pajari 1961 EM 1. Maarata Timo Laine 1962 EM 3.

Lisätiedot

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU

26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU 26.-28.6. 2015 SJ15, GT15, GT30, F4 KILPAILUKUTSU KILPAILUKUTSU 2 / 8 Järjestäjä Ohjaajaluvat (202.02.1) Kilpailun arvo ja luokat Paikka ja aika Kilpailuerät Salon Kilpaveneilijät ry. Rajakivenkatu 27,

Lisätiedot

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö

KUARA 2/2013. KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi. Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUARA 2/2013 Arctic Machine JM 2013/ kuva N-P Rönkkö KUOPION URHEILUAUTOILIJAT RY www.kuopionua.fi PIKKUJOULUT Kuopion Urheiluautoilijoiden pikkujoulut vietetään lauantaina 23.11.2013 Hotelli Savoniassa,

Lisätiedot

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015

VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 VAUHTIAJOT 25.-26.7.2015 Kilpailun säännöt Kilpailu on RATA-SM sarjan osakilpailu, NEAFP kilpailu ja kansalisen ratasarjan osakilpailu Etelä-Pohjanmaan Urheiluautoilijat ry Seinäjoki I OHJELMA 26.6.2015

Lisätiedot

Haastattelussa Lauri Pellonpää

Haastattelussa Lauri Pellonpää Haastattelussa Lauri Pellonpää Lauri Pellonpää on 23 vuotias lahjakas ATV ja moottorikelkkakilpailija Alavudelta, joka on myös kahden pienen lapsen isä. Pellonpää pyörittää perheen ja ympärivuotisen kilpailemisen

Lisätiedot

TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE

TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE 1 TIEDOTE 1/2017 KILPAILIJOILLE Sarjaan ilmoittautuminen Kilpailijan tulee ilmoittautua jäseneksi johonkin seuraan (oma seura tai FCC) ja maksaa seuran jäsenmaksu. Tämän jälkeen kilpailija ostaa itselleen

Lisätiedot

Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille

Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille Press release 2011-08-28 Ajon räväkkä kulku päättyi Indyn hiekoille Amerikan mantereella ensimmäistä kertaa kilpailleen Niklas Ajon räväkästi käynnistynyt matkanteko päättyi kaatumiseen sijalta 12, kun

Lisätiedot

TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2012. Jäsenmaksut SM-jäärata 2011 Palkitut Talvisarja 2012 Vuosikokous

TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2012. Jäsenmaksut SM-jäärata 2011 Palkitut Talvisarja 2012 Vuosikokous TuMK JÄSENTIEDOTE 1/2012 Jäsenmaksut SM-jäärata 2011 Palkitut Talvisarja 2012 Vuosikokous 2011 Palkitut Vuoden 2011 ansioituneet kerholaiset palkittiin juhlavin menoin ansiomerkeillä sekä kiertopalkinnoilla,

Lisätiedot

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry.

KILPAILUSÄÄNNÖT. SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu. Keski-Karjalan Urheiluautoilijat ry. KILPAILUSÄÄNNÖT SM-rallisprint 3.osakilpailu Kitee 03.03.2012 SM ja Itä-Suomen aluemestaruusosakilpailu RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT K-KUA 30v SM-rallisprint 03.03.2012 kello 12:00 SM-rallisprint 3. osakilpailu

Lisätiedot

Tutustuimme Mattiin vähän paremmin ja selvitimme mikä hän on miehiään.

Tutustuimme Mattiin vähän paremmin ja selvitimme mikä hän on miehiään. Matti Määttä Matti Määttä aloitti motocrossin harrastamisen jo 6 vuotiaana ja kilpailemisen 11 vuotiaana. Kisamatkat taitettiin Isän, Äidin ja Isosiskon kanssa. Matkakilometrejä kertyi Oululaiselle perheelle

Lisätiedot

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA

MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA MINIPILOTTI HANKE KAVERI LIIKUTTAA Vuorentaan koulun vanhempainyhdistys toteutti yhteistyössä Vuorentaan koulun, Lasten Liikunnan Tuen sekä liikunta-alan toimijoiden kanssa Kaveri liikuttaa hankkeen. Hämeenlinnan

Lisätiedot

SML tiedottaa 4 / 09. Helsinki 29.5.2009 1. 2009 LIITTOKOKOUS

SML tiedottaa 4 / 09. Helsinki 29.5.2009 1. 2009 LIITTOKOKOUS Helsinki 29.5.2009 SML tiedottaa 4 / 09 1. 2009 LIITTOKOKOUS Helsingissä pidettiin 26.4.2009 liittokokous, jonka päätöksistä mainittakoon seuraavat asiat; liiton 1. varaksi valittiin seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi

Lisätiedot

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa.

Muistakaa ilmoittautua Pikku-Joulu bileisiin sankoin joukoin ja ajoissa. Palaamme vanhaan tuttuun juhlapaikkaan liki kaupungin keskustaa. PJ:n palsta Tervehdys UA:n väki. Tämäkin taantuma vuosi alkaa vedellä viimeisiään. Autourheilurintamallakin on pidellyt kohtuullisen rauhallista, mutta tärkeimmät kilpailut ja tapahtumat kuitenkin saavat

Lisätiedot

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015

KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 KILPAILUSUUNNITELMA 2015 2016 1.9.2015 Miesten SM-liiga Runkosarja a) SM-lisenssien myöntämismäärän mukaan korkeintaan kymmenen (10) joukkueen kolminkertainen sarja, jonka perusteella määräytyvät pudotuspelien

Lisätiedot

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2015

RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2015 RALLISPRINT SM JA RALLISPRINT SUOMEN JUNIORIMESTARUUS SARJASÄÄNNÖT 2015 1. Sarjan Osakilpailut 2015 1.2.2015 Rallisprint SM (lumi/jää) Lapua 1.3.2015 SM Sprint (lumi/jää) Loppi 23.5.2015 Nurmijärven SM

Lisätiedot

Moriwaki Cup säännöt , FIN MORIWAKI-CUP SÄÄNNÖT

Moriwaki Cup säännöt , FIN MORIWAKI-CUP SÄÄNNÖT FIN MORIWAKI-CUP SÄÄNNÖT 2017 1.1 SISÄLLYSLUETTELO 1.0 Soveltamisala... 3 1.1 Kilpailut... 3 1.2 Numerolaatat... 3 2.0 Ajajat... 3 2.1 Ajajatutkinto... 3 2.2 Kuljettajan ikä... 3 2.3 Kilpailulisenssi...

Lisätiedot

LAJIPÄIVÄ PÖYTÄKIRJA - RATALAJIT. Vantaa Hotel Rantasipi Airport Robert Huberin tie 4, Vantaa FINLAND. Paikalla:

LAJIPÄIVÄ PÖYTÄKIRJA - RATALAJIT. Vantaa Hotel Rantasipi Airport Robert Huberin tie 4, Vantaa FINLAND. Paikalla: LAJIPÄIVÄ PÖYTÄKIRJA - RATALAJIT Vantaa 29.10.2016 Hotel Rantasipi Airport Robert Huberin tie 4, 01510 Vantaa FINLAND Paikalla: Lajiryhmä: Tomi Reima Mika Laukkanen Petteri Pohjola Lajivastaavat: Miia-Maria

Lisätiedot

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura

400m harjoittelu. Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla. Juha Pyy Yrittäjä. Lappajärvi. Urheilu-ura 400m harjoittelu Seppo Haaviston johdolla 1980 luvulla Juha Pyy Yrittäjä Lappajärvi Urheilu-ura 43 SM-tason mitalia Noin 20 Eri sarjojen SE-tulosta Ennätys 400m 45,75 33 maaotteluedustusta 10v ura 1979

Lisätiedot

Motor racing. Kuvat: Curly ry

Motor racing. Kuvat: Curly ry Motor racing Lehdessä haastatellaan sebastian vetteliä ja tutustutaan räikkösen uraan sekä monzan f1rataan ja kuljettajien palkkoihin. Kuvat: Curly ry Nyt haastattelemme Sebastian vetteliä Monta kilpailua

Lisätiedot

Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa

Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa Press release 2012-10-21 Niklas Ajo taisteli tuskista huolimatta hienosti yhdeksänneksi Malesiassa Niklas Ajo ei antanut vasemmassa jalkapöydässä olevan murtuman haitata suuremmin tahtia Sepangin helteisellä

Lisätiedot

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0

No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 No. 1 Elokuu 2012 Cavaljero on Cavalier ry:n tiedotuslehti Tanssiurheiluseura Cavalier ry Järvenpää www.sivukoti.com/cavalier puh 050 400 6152 Sivu 0 Tiedotteen sisältö: 1. SYYSKAUDEN 2012 ALKAESSA 2 2.

Lisätiedot

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi

SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Nurmijärvi SM-RALLISPRINT 23.5.2015 Karhunkorven teollisuusalue Kilpailun järjestää Nurmijärven Urheiluautoilijat ry RALLISPRINT-KILPAILUN SÄÄNNÖT LÄHITAPIOLA SM-rallisprint 23.5.2015 Kansallinen / SM Nurmijärven

Lisätiedot

Yleistä. Säkylän Yritys ry. Toimintakertomus 2007. Pyöräily

Yleistä. Säkylän Yritys ry. Toimintakertomus 2007. Pyöräily Säkylän Yritys ry Toimintakertomus 2007 Pyöräily Yleistä. Kausi 2007 oli seurallamme pyöräilyn osalta vilkkaampi kuin edelliset kaudet, järjestimme kahdet tai oikeammin sanottuna kolmet kilpailut kauden

Lisätiedot

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata.

2005-2006. Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. 2005-2006 Keilahallit ovat nykyisin täynnä uusia asiakkaita, mutta heidän sitouttamisensa aktiivisiksi keilaajiksi on vaikeata. Kummikeilailun korvaava Frendi - Kisa alkaa. Mukaan on otettu tulokkaiden

Lisätiedot

Zarcolle uran ensimmäinen voitto

Zarcolle uran ensimmäinen voitto AJO MOTORSPORT Press release 2011-10-027 Zarcolle uran ensimmäinen voitto Aki Ajon johtama MotoGP-sarjan 125-kuutioisten luokan kaksinkertainen mestaritalli Ajo Motorsport palasi vakuuttavalla tavalla

Lisätiedot

Ahkeran viestit pronssitahdissa

Ahkeran viestit pronssitahdissa Ari-Pekka Lattu tuo viestin johdossa Mustapha Mabroukille. (HH) Ahkeran viestit pronssitahdissa Edes miesten 800 metrillä Lahteen ei saatu kirkasta mitalia ESS Juha Hölttä Pronssi oli Lahden Ahkeran väri

Lisätiedot