Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista"

Transkriptio

1 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 1 (15) Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista Annettu Helsingissä xx päivänä xxkuuta 2013 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 46 48, ja 129 :n nojalla: Luku 1 Yleiset säännökset 1 Soveltamisala 2 Määritelmät Tätä määräystä sovelletaan yleisten puhelinverkkojen ja niissä toteutettujen viestintäpalveluiden numerointiin. Näissä noudatetaan kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) suosituksen E.164 mukaista numerointia. Määräystä sovelletaan myös teleyrityskohtaisten palvelujen numerointiin, hätänumeroihin, lyhytsanomapalveluiden numerointiin, teleksiverkon numerointiin ja määräyksessä erikseen määriteltyihin puhelinverkkojen teknisiin ohjausnumeroihin ja tunnuksiin. Määräys sisältää myös velvoitteita puhelujen ohjauksesta tiettyjen virhevalintojen osalta. Määräystä sovelletaan viranomaisverkkoihin ja muihin kuin yleisiin puhelinverkkoihin siltä osin kuin niiden numerointi vaikuttaa yhteenliittämiseen yleisten puhelinverkkojen kanssa tai numeroiden ja tunnusten käytön koordinointi on muutoin tarpeen puhelinverkkojen teknisen toimivuuden turvaamiseksi. Tässä määräyksessä tarkoitetaan: 1) numerolla 10-järjestelmän numeroita sekä heksadesimaalinumeroita; 2) heksadesimaalinumerolla sellaista numeroa, jonka kantaluku on 16 ja joka koostuu numeroista 0-9 ja kirjaimista A-F; 3) tilaajanumerolla liittymän yksilöimiseksi käyttäjälle osoitettua numeroa tai muuta tunnusta, jota käytetään televiestinnässä; 4) operaattoritunnuksella kansallista tai kansainvälistä puhelinverkkoa osoittavaa numerotunnusta; 5) suuntanumerolla numeroa, joka muodostuu kaukotunnuksesta 0 ja telealueen, valtakunnallisen palvelun, valtakunnallisen tilaajanumeron tai matkaviestinverkon tunnuksesta;

2 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 2 (15) 6) ulkomaantunnuksella yleistä ulkomaantunnusta 00 tai kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnusta; 7) lyhytsanomapalveluiden numeroilla numeroita, joilla teksti-, kuva- ja multimediaviestit ohjataan lyhytsanomapalveluihin; 8) teknisillä ohjausnumeroilla ja tunnuksilla numeroita, joita käytetään puhelinverkkojen sisällä tai välillä puheluiden ja viestien ohjaukseen tai reitittämiseen tai verkkojen ja verkkoelementtien tunnistamiseen ja joita käyttäjä ei yleensä voi valita päätelaitteesta. 3 Numeroiden ja tunnusten käyttöoikeuden myöntäminen Viestintävirasto myöntää kirjallisen hakemuksen perusteella tässä määräyksessä tarkoitettujen numeroiden ja tunnusten käyttöoikeuden teleyrityksille. Jos numeron tai tunnuksen määräyksen mukainen käyttötarkoitus sitä edellyttää, käyttöoikeus voidaan myöntää myös muulle hakijalle. Lyhytsanomapalvelunumeron käyttöoikeus myönnetään palveluntarjoajalle. Yleiseurooppalaisen 116-alkuisen palvelunumeron käyttöoikeus myönnetään palveluntarjoajalle käytettäväksi Euroopan yhteisöjen komission päätöksessä osoitettuun palveluun. Viestintävirasto voi päätöksellään osoittaa numeroita ja tunnuksia teleyritysten yhteiseen käyttöön päätöksessä määriteltyyn tarkoitukseen. 4 Käyttöoikeuden siirtäminen tai luovuttaminen Numeron tai tunnuksen käyttöoikeus voidaan siirtää osakeyhtiölaissa tarkoitetussa konsernissa yhtiöltä toiselle Viestintäviraston päätöksellä. Jos käytössä olevan numeron tai tunnuksen käyttöoikeuden haltijan liiketoiminta, luovutetaan, numero tai tunnus voidaan siirtää Viestintäviraston päätöksellä vastaanottavalle oikeushenkilölle tai luonnolliselle henkilölle. Käyttöoikeuden siirtämiseen tarvitaan molempien osapuolten hakemus. Jos numeron tai tunnuksen käyttöoikeuden haltija sulautuu osakeyhtiölaissa tarkoitetulla tavalla toiseen osakeyhtiöön, käyttöoikeus siirtyy vastaanottavalle yhtiölle. Jos käyttöoikeuden haltija asetetaan konkurssiin, numeron tai tunnuksen käyttöoikeus siirtyy konkurssipesälle. Teleyritys voi luovuttaa Viestintäviraston teleyritykselle myöntämän tilaajanumeroalueen tai palvelunumeroalueen toisen teleyrityksen käyttöön. Numeroalueen luovuttaneen teleyrityksen on ilmoitettava Viestintävirastolle tiedot luo-

3 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 3 (15) vuttamastaan numeroalueesta. Vastuu numeroalueen säädösten mukaisesta käytöstä ja siihen liittyvien numerointimaksujen maksamisesta säilyy sillä teleyrityksellä, jolle Viestintävirasto on myöntänyt numeroalueen käyttöoikeuden. Luku 2 Puhelinnumeron rakenne 5 Kansainvälinen numero Kansainvälinen numero muodostuu maatunnuksesta ja kansallisesta (merkitsevästä) numerosta tai kansainvälisen palvelun tunnuksesta ja kansainvälisen palvelun numerosta. Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU, International Telecommunication Union) Suomelle myöntämä maatunnus on 358. Kansainvälinen numero saa olla enintään 15-osainen. Kansainvälinen numero ei sisällä ulkomaantunnusta. 6 Kansallinen numero Kansallinen (merkitsevä) numero voi olla maantieteellinen tai ei-maantieteellinen numero. Kansallinen (merkitsevä) numero ei sisällä kaukotunnusta 0. Maantieteellinen kansallinen (merkitsevä) numero muodostuu telealueen tunnuksesta ja tilaajanumerosta tai palvelun numerosta. Ei-maantieteellinen kansallinen (merkitsevä) numero muodostuu valtakunnallisen palvelun, valtakunnallisen tilaajanumeron tai matkaviestinverkon tunnuksesta ja tilaajanumerosta tai palvelun numerosta. 7 Kansallisen numeron pituus Kansallinen (merkitsevä) numero on enintään 12-osainen. Tilaajanumerot Telealueen tilaajanumeroiden kansallisen (merkitsevän) numeron pituus on vähintään kahdeksan (8) ja enintään yhdeksän (9) numeroa lukuun ottamatta ohivalintavaihteiden kutsunumeroita ja Ahvenanmaan telealueen tilaajanumeroita, joiden tilaajanumero-osan pituuden on oltava vähintään viisi(5) numeroa. Matkaviestinverkkojen muiden kuin 049-alkuisten tilaajanumeroiden ja muiden kuin 071- ja 073-alkuisten valtakunnallisten tilaajanumeroiden kansallisen (merkitsevän) numeron pituus on vähintään kahdeksan (8) ja enintään kymmenen (10) numeroa lukuun ottamatta ohivalintavaih-

4 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 4 (15) teiden kutsunumeroita, joiden kansallisen (merkitsevän) numeron pituuden on oltava vähintään kuusi (6) numeroa. Matkaviestinverkkojen 049-alkuisten tilaajanumeroiden kansallisen (merkitsevän) numeron pituus on yksitoista (11) numeroa. Valtakunnallisten 071-alkuisten tilaajanumeroiden kansallisen (merkitsevän) numeron pituus on yhdeksän (9) numeroa. Valtakunnallisten 073-alkuisten tilaajanumeroiden kansallisen (merkitsevän) numeron pituus on kymmenen (10) numeroa. Palvelunumerot Valtakunnallisten 075-alkuisten numerotiedotukseen ja kytkennän välitykseen osoitettujen palvelunumeroiden kansallisen (merkitsevän) numeron pituus on viisi (5) numeroa. Valtakunnallisten palvelunumeroiden, joiden alkuosa on 0100, 0200, 0202, 0209, 0300, 0600, 0601, 0602, 0700, 075 tai 0800, kansallisen (merkitsevän) numeron pituuden on oltava vähintään kahdeksan (8) ja enintään yhdeksän (9) numeroa. Valtakunnallisten palvelunumeroiden, joiden alkuosa on 0606, 0707 tai 0708, kansallisen (merkitsevän) numeron pituus on 10 numeroa. Yleiseurooppalaisen 116-alkuisen palvelunumeron pituus on Euroopan yhteisöjen komission kullekin yksittäiselle numerolle päättämä, enimmäispituus on kuusi (6) numeroa mutta pituus voi olla myös neljä (4) tai viisi (5) numeroa. Telealuekohtaisen palvelunumeron pituus on seitsemän (7) tai kahdeksan (8) numeroa. Tekniset ohjausnumerot Käytettäessä E.164-numeroa teknisenä ohjausnumerona kansallisessa liikenteessä on numeron enimmäispituus yksitoista (11) numeroa. Kansainvälisessä liikenteessä numeron enimmäispituus voi olla tämän määräyksen 5 :n mukainen. Edellä mainittua lyhyempien numeroiden käyttöönotto ja siirto toiselle tilaajalle Edellä mainittua lyhyempiä tai pidempiä numeroita voidaan ottaa käyttöön vain perustellusta syystä Viestintäviraston luvalla.

5 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 5 (15) Käytössä oleva tässä määrättyä lyhyempi numero voidaan siirtää uudelle liittymän omistajalle vain, jos loppukäyttäjä säilyy samana tai kyseessä on liikkeen luovutus tai perheja perintöoikeudellinen saanto. Luku 3 Puhelinverkkojen numerointi 8 Telealueet ja niiden tunnukset Telealueet ja niiden tunnukset ovat: Telealue Telealueen tunnus Ahvenanmaan telealue 18 Hämeen telealue 3 Keski-Suomen telealue 14 Kuopion telealue 17 Kymen telealue 5 Lapin telealue 16 Mikkelin telealue 15 Oulun telealue 8 Pohjois-Karjalan telealue 13 Turun ja Porin telealue 2 Uudenmaan telealue - Uusimaa I 9 - Uusimaa II 19 Vaasan telealue 6 Uudenmaan telealueen muodostavat yhdessä telealueet Uusimaa I ja Uusimaa II. 9 Telealueen liikenne ja tilaajanumerot Puhelu samaan telealueeseen kuuluvaan numeroon voidaan soittaa valitsemalla: pelkkä telealueen tilaajanumero, telealueen suuntanumero + tilaajanumero tai yleinen operaattoritunnus 13 :n mukaisesti + tilaajanumero. Telealueella varataan tilaajanumerointiin 2 8 -alkuiset numerot. Tilaajanumeroina on käytössä myös alkuisia numeroita. Uusia alkuisia numerosarjoja ei myönnetä teleyritysten käyttöön. Uusia käyttäjiä 2-8 -alkuisiin tilaajanumerosarjoihin, joiden toisena numerona on 0 tai 9, ja alkuisiin sarjoihin voidaan kytkeä vain Viestintäviraston luvalla perustellusta käyttäjän oikeuksiin perustuvasta syystä.

6 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 6 (15) 10 Valtakunnalliset tilaajanumerot 11 Kaukopuhelu Valtakunnallisia tilaajanumeroita ovat numerot, joiden alkuosa on: , , 073 Lisäksi on käytössä liitteessä 1 luetellut 075-alkuiset valtakunnalliset tilaajanumerosarjat. Uusia 075-alkuisia numerosarjoja ei myönnetä valtakunnallisiksi tilaajanumerosarjoiksi. Kaukopuhelu valitaan kaukotunnuksella 0, jota seuraa telealueen tunnus ja telealueen tilaajanumero. Soittaja voi valita puhelukohtaisesti käytettävän kaukoverkon kaukoliikenteen operaattoritunnuksella tai yleisellä operaattoritunnuksella. Operaattoritunnus valitaan ennen suuntanumeroa. Jos kaukoliikenteen operaattoritunnus valitaan muussa yhteydessä, kuten muodostettaessa yhteys samalla telealueella sijaitsevaan liittymään, puhelu on ohjattava liittymäteleyrityksen tekemän numeroanalyysin perusteella standardin SFS 5749 mukaiseen tiedotteeseen. Kaukoliikenteen operaattoritunnukset ovat 3-, 4- tai 5- numeroisia ja ne on määritelty tarkemmin tämän määräyksen liitteessä Kansainvälinen puhelu Puhelu kansainväliseen puhelinverkkoon valitaan ulkomaantunnuksella 00. Matkaviestinverkossa ja VoIP-palvelussa puhelu voidaan tunnuksen 00 asemesta valita tunnuksella "+". Soittaja voi valita puhelukohtaisesti käytettävän kansainvälisen puhelinverkon kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnuksella tai ulkomaantunnuksen 00 eteen valittavalla yleisellä operaattoritunnuksella. Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus on samalla ulkomaantunnus, jota seuraa aina 5 :n mukainen kansainvälinen numero.

7 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 7 (15) Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnukset ovat 3-, 4- tai 5-numeroisia ja ne on tarkemmin määritelty tämän määräyksen liitteessä 1. Matkaviestinverkkojen kutsunsiirtojen ja tekstiviestien välityksen yhteydessä kansainvälistä puhelinverkkoa ei voida valita puhelukohtaisesti kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnuksella. Matkaviestinverkon kutsunsiirto ja tekstiviestien lähetys ulkomaille tapahtuu tunnuksella "+". Tunnuksen "+" lisäksi voi olla käytössä ulkomaantunnus 00 tai tässä matkaviestinverkossa tunnusta "+" vastaava kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus. Mikäli puhelun soittaja valitsee kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnuksen tai ulkomaantunnuksen 00, jota edeltää yleinen operaattoritunnus, jälkeen Suomen maanumeron 358, on kansainvälisen teleliikenteen teleyrityksen ohjattava puhelu standardin SFS 5749 mukaiseen tiedotteeseen. 13 Yleinen operaattoritunnus Yleisellä operaattoritunnuksella tarkoitetaan teleyritykselle myönnettyä 5 -numeroista 90 -alkuista tunnusta, jonka avulla käyttäjä voi valita haluamansa liikennetyypin puhelinpalvelun tarjoajan. Kiinteän puhelinverkon liittymästä soitettava paikallispuhelu, kaukopuhelu, puhelu kansainväliseen puhelinverkkoon ja puhelu matkaviestinverkkoon voidaan valita puhelukohtaisesti yleisellä operaattoritunnuksella. Yleistä operaattoritunnusta voidaan käyttää myös matkaviestinverkosta lähtevän kansainvälisen puhelun valintaan. Paikallispuhelussa yleinen operaattoritunnus valitaan telealueen tilaajanumeron eteen. Puhelussa kaukoverkkoon ja matkaviestinverkkoon yleinen operaattoritunnus valitaan suuntanumeron eteen. Puhelussa kansainväliseen puhelinverkkoon yleinen operaattoritunnus valitaan ulkomaantunnuksen 00 eteen. 14 Matkaviestinverkot Liikenne matkaviestinverkkoihin ohjataan 04- ja 050- alkuisella matkaviestinverkon suuntanumerolla, joka muodostuu kaukotunnuksesta 0 ja matkaviestinverkon tunnuksesta. Matkaviestinverkkojen suuntanumerot ovat 3-, 4- tai 5- numeroisia ja ne on määritelty tarkemmin tämän määräyksen liitteessä 1.

8 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 8 (15) Matkaviestinverkon liittymästä ilman suuntanumeroa valittavat 2-8-alkuiset numerot on varattu teleyrityskohtaisille palveluille. Matkaviestinverkon liittymästä ilman suuntanumeroa valittavia 1-alkuisia numeroita käytetään seuraavasti: 112, hätänumero 116-alkuiset numerot, yleiseurooppalaiset palvelunumerot 118, yleinen numerotiedotuspalvelu 151, 152, 153, laskutuserittelykäyttö 100-alkuiset numerot, teleyrityskohtaiset palvelunumerot Muiden matkaviestinverkon liittymästä ilman suuntanumeroa valittavien 1-alkuisten numeroiden käyttö on kielletty. Ulkomainen verkkovierailija voi käyttää matkaviestinverkon liittymästä ilman suuntanumeroa valittavia alkuisia numeroita siinä suomalaisessa matkaviestinverkossa, jonka haltijan kanssa kyseisen ulkomaisen verkkovierailijan liittymäteleyrityksellä on sopimus verkkovierailusta ja edellä mainittujen numeroiden käytöstä. Luku 4 Telepalveluiden numerointi 15 Hätänumero Yleinen hätänumero on määritelty viestintämarkkinalain 55 :ssä ja se on Yleistä palvelunumeroista Palvelunumerot ovat kansainvälisiä, valtakunnallisia, telealuekohtaisia tai teleyrityskohtaisia sekä lyhytsanomapalvelunumeroita. Teleyrityksen on estettävä pääsy kansainvälisestä puhelinverkosta valtakunnalliseen palvelunumeroon palvelunumeron haltijan pyynnöstä. 17 Valtakunnalliset palvelut Valtakunnallisia palvelunumeroita ovat numerot, joiden alkuosa on 116, 0100, 0200, 02020, 02022, 02023, 02098, 02099, 0300, 0600, 0601, 0602, 0606, 0700, 0707, 0708, tai Lisäksi käytössä on liitteessä 1 lueteltuja 075-alkuisia valtakunnallisia palvelunumeroita. Uusia 075- alkuisia numerosarjoja ei myönnetä valtakunnallisiksi palvelunumerosarjoiksi lukuun ottamatta tämän määräyksen 21 :ssä lueteltuja ensisijaisesti numerotiedotuspalveluun osoitettuja palvelunumeroita.

9 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 9 (15) Valtakunnallisia 0606-, ja 0708-alkuisia palvelunumeroita saa käyttää vain maksupalvelulain (290/2010) soveltamisalaan kuuluviin palveluihin. Näissä numeroissa kansallisen merkitsevän numeron 6. numero ilmaisee palveluun sovellettavan arvonlisäverokannan seuraavasti: 0 tai 1 => numerossa tarjottavasta tuotteesta tai palvelusta ei peritä arvonlisäverolain (1501/1993) mukaista arvonlisäveroa 2 tai 3 => numerossa tarjottavasta tuotteesta tai palvelusta peritään arvonlisäverolain 85 a :n mukainen arvonlisävero 4 tai 5 => numerossa tarjottavasti tuotteesta tai palvelusta peritään arvonlisäverolain 85 :n mukainen arvonlisävero 6 tai 7 => numerossa tarjottavasti tuotteesta tai palvelusta peritään arvonlisäverolain 84 :n mukainen arvonlisävero 8 ja 9 ovat varalla mahdollisia tulevia arvonlisäverokantoja varten. Kansallisia ilmaisnumeroita ovat ja 116-alkuiset numerot. Viestintäviraston myöntämissä yleiseurooppalaisissa alkuisissa palvelunumeroissa tarjottavien palvelujen on oltava seuraavien Euroopan yhteisöjen komission päätöksessä mainittujen ehtojen mukaisia: 1) palvelu tarjoaa tietoa tai apua, toimii kansalaisten raportointivälineenä tai se on minkä tahansa edellä mainitun toiminnon yhdistelmä; 2) palvelu on kaikkien kansalaisten käytettävissä eikä sen käyttämiseen vaadita ennalta rekisteröitymistä; 3) palvelun saatavuudella ei ole aikarajoja; 4) palvelusta ei peritä maksua tai vaadita maksusitoumusta palvelun käytön ennakkoedellytyksenä; 5) seuraavia toimintoja ei sallita puhelun aikana: mainonta, viihde, myynti ja markkinointi sekä puhelun hyödyntäminen myöhemmin kaupallisten palvelujen myynnissä. Numerosarjoihin, joiden alkuosa on 0202, 0209 tai 075, ei saa ottaa käyttöön uusia palvelunumeroita lukuun ottamatta tämän määräyksen 21 :ssä lueteltuja ensisijaisesti numerotiedotuspalveluun osoitettuja palvelunumeroita. 18 Telealuekohtaiset palvelut Telealuekohtaisille palveluille on numerointisuunnitelmassa osoitettu telealueen 106- ja 107-alkuiset numerosarjat.

10 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 10 (15) 19 Teleyrityskohtaiset palvelut Teleyritys voi käyttää teleyrityskohtaisina palvelunumeroina 100-alkuisia numeroita. 20 Kansainväliset palvelut Kansainvälisiä palveluita ovat kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) osoittamiin maatunnuksia vastaaviin kansainvälisen palvelun tunnuksiin sisältyvät palvelut. Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU) on osoittanut kansainvälisen palvelun tunnuksen 800 kansainvälisille ilmaisnumeroille (UIFN, Universal International Freephone Numbers) ja kansainvälisen palvelun tunnuksen 979 kansainvälisille lisäarvopalvelunumeroille (UIPRN, Universal International Premium Rate Numbers). Puhelu kansainväliseen palveluun valitaan ulkomaantunnuksella 00. Matkaviestinverkossa ja VoIP-palvelussa puhelu kansainväliseen palveluun voidaan valita lisäksi tunnuksella "+". Ulkomaantunnusta 00 tai "+":aa seuraa kansainvälisen palvelun tunnus ja kansainvälisen palvelun numero. Mikäli asianomaiset teleyritykset ovat keskenään sopineet, niin puhelu kansainväliseen palveluun voidaan valita myös kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnuksella tai yleisellä operaattoritunnuksella, jota seuraa ulkomaantunnus 00. Muussa tapauksessa näin valittu puhelu on ohjattava liittymäteleyrityksen tekemän numeroanalyysin perusteella standardin SFS 5749 mukaiseen tiedotteeseen. 21 Yleinen numerotiedotus- ja kytkentäpalvelu Yleiseen numerotiedotuspalveluun ja kansallisen kytkennän välittäviksi palvelunumeroiksi on käytettävissä Viestintäviraston estomääräyksen mukaisen palveluryhmän I (yleishyödylliset palvelut) palveluille osoitetut numerot jäljempänä mainituin rajoituksin. Yleiseen numerotiedotukseen ja kytkennän välitykseen osoitetuissa palvelunumeroissa saa tarjota myös muita palveluryhmän I palveluita lukuun ottamatta numeroa 118, jossa saa tarjota vain numerotiedotuspalvelua ja kansallisen kytkennän välitystä. Seuraavissa numeroissa on ensisijaisena palveluna oltava numerotiedotus: x (x 8), , , , , ja

11 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 11 (15) Seuraavissa numeroissa on ensisijaisena palveluna oltava numerotiedotus. Vain näissä numeroissa saa tarjota kansainvälisen kytkennän välitystä: Lyhytsanomapalvelut Lyhytsanomapalvelunumerot ovat 1 -alkuisia vähintään 5- osaisia numeroita mutta ne eivät ole ITU-T:n suosituksen E.164 mukaisia numeroita. Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma on kuvattu liitteessä 2. Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelmassa osoitettuja 169-, 177- ja 178-alkuisia numeroita saa käyttää vain maksupalvelulain (290/2010) soveltamisalaan kuuluviin palveluihin. Lyhytsanomapalvelua voidaan tarjota myös puhepalveluille 17 :ssä ja 21 :ssä tarkoitetuissa palvelunumeroissa, edellyttäen että lyhytsanomapalvelun estoluokat kattavat myös puhepalvelunumeroissa tarjottavat lyhytsanomapalvelut. Lyhytsanomapalvelua voidaan tarjota yleisessä hätänumerossa Teleksiverkon numerointi Teleksiverkossa noudatetaan kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) suositusten U.7 ja F.69 mukaista numerointia. Suomen teleksinumerointi on suljettu numerointi. Teleksinumero muodostuu teleksimaatunnuksesta ja kansallisesta numerosta. Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) Suomelle myöntämä teleksimaatunnus TDC (Telex Destination Code) on 57 ja verkkotunnus TNIC (Telex Network Identificaation Code) on FI. Maanumeron sisältävän kansainvälisen teleksinumeron enimmäispituus on 12 numeroa. Suomen kansallisen teleksinumeron enimmäispituus on 6 numeroa. Viestintävirasto voi perustelluista syistä myöntää luvan tätä pidemmille numeroille. Teleksiverkon tilaajanumerointiin käytetään 1-8 -alkuisia numeroita. Ulkomaantunnus on 99.

12 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 12 (15) Luku 5 Tekniset ohjausnumerot ja tunnukset 24 Teleyritystunniste Teleyritystunnistetta käytetään seuraavissa sovelluksissa: puhelinnumeron siirrettävyys, V5-liitäntä ja verkkoelementtien GT (Global Title) numerointi. Viestintävirasto myöntää teleyritystunnisteet kahden numeron mittaisina alueesta ja kolmen numeron mittaisina alueesta Teleyritystunnisteiksi voidaan myöntää myös seuraavat heksadesimaaliset numerot: 1B, 1C, 1D, 1E, 2B, 2C, 2D, 2E, 3C, 3D, 3E, 4B, 4C, 4D, 4E, 5B, 5C, 5D, 5E, 6B, 6C, 6D, 6E, 7B, 7C, 7D, 7E, 8B, 8C, 8D, 8E, B0, B1, B2, B3, B4, B5, B6, B7, B8, B9, BB, BC, BD, BE, C0, C1, C2, C3, C4, C5, C6, C7, C8, C9, CB, CC, CD, CE, D0, D1, D2, D3, D4, D5, D6, D7, D8, D9,DB, DC, DD, DE, E0, E1, E2, E3, E4, E5, E6, E7, E8, E9, EB, EC ja ED. Heksadesimaalinumero EE on varattu teleyritysten yhteiseen testauskäyttöön. 25 CUG ja Centrex-teleyritystunnukset Suljettu käyttäjäryhmä (CUG, Closed User Group) -lisäpalvelussa käyttäjien kuuluminen tiettyyn suljettuun käyttäjäryhmään tarkastetaan avainkoodin perusteella. CUG-avainkoodi muodostuu Suomen verkkotunnuksesta 0358 ja 16 bitin pituisesta suljetun käyttäjäryhmän tunnuksesta, joka yksilöi tietyn suljetun käyttäjäryhmän. Centrex-palvelussa usean teleyrityksen alueelle ulottuva Centrex-ryhmä tunnistetaan Centrex-ryhmätunnuksella. Centrex-ryhmätunnus muodostuu kolmiosaisesta Centrexteleyritystunnuksesta ja sitä seuraavasta teleyrityskohtaisesta osasta. 26 Matkaviestinverkkojen tunnukset Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) Suomelle myöntämä suosituksen E.212 mukainen matkaviestinverkkojen maatunnus (MCC, Mobile Country Code) on 244. Viestintävirasto myöntää teleyritysten käyttöön Suomen maatunnuksen yhteydessä käytettävät kahdella numerolla osoitetut matkaviestinverkkotunnukset (MNC, Mobile Network Code) alueelta Standardin ETSI TS mukaisista NCC (Network Colour Code) - tunnuksista ovat valtakunnan raja-alueilla käytettävissä vain NCC-tunnukset 0 ja 4 ja muualla maassa

13 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 13 (15) kaikki tunnukset 0-7. Tarvittaessa teleyritysten on keskenään koordinoitava NCC-tunnusten käyttöä. Kansainvälisen televiestintäliiton (ITU) Suomelle myöntämä suosituksen E.218 mukainen TETRA-matkaviestinverkkojen maatunnus ((T)MCC, TETRA Mobile Country Code) on 244. Viestintävirasto myöntää Suomen maatunnuksen yhteydessä käytettävät neljällä numerolla osoitetut RA -matkaviestinverkkojen tunnukset alueilta ja Tunnukset on varattu niille teleyrityksille, joille on myönnetty matkaviestinverkkotunnus alueelta Merkinantopistekoodit Kansainvälinen televiestintäliitto (ITU) on myöntänyt Suomelle suosituksen Q.708 mukaisesti kansainvälisiä merkinantopistekoodialueita. Kansainväliset merkinantopistekoodit osoitetaan käytettäväksi nimetyssä puhelinkeskuksessa tai verkon solmupisteessä. Kansallinen merkinantopistekoodi on 14 bitin pituinen tunnus, joka yksilöi kansallisen merkinantoverkon solmupisteen. Suomen kansallisia ja kansainvälisiä merkinantopistekoodeja voidaan käyttää vain Suomen alueella sijaitsevassa keskuksessa. Muu menettely edellyttää, että asianomaiset hallinnot sopivat asiasta keskenään. Vastaavasti Suomen alueella ei saa käyttää ulkomaisia merkinantopistekoodeja, ellei asiasta ole sovittu Viestintäviraston ja asianomaisen ulkomaisen hallinnon kanssa. 28 Hätäliikenteen ohjausnumerot Hätäliikenteen ohjausnumeroina käytetään seuraavia numeroita: Yleinen hätänumero 112 0X(Y) 0C abc 112 0X(Y) Hätäkeskusalueen telealueen suuntanumero C Heksadesimaalinumero C abc Hätäkeskuksen nykyisen tai aiemman sijaintikunnan kuntanumero. Näiden lisäksi Viestintävirasto voi osoittaa hätäliikenteen ohjausnumeroiksi seuraavia numeroita: Yleinen hätänumero 112 0X(Y) 0C abc 11Z (Z=3-9) 29 Heksadesimaalinumerot Heksadesimaalinumerot, joissa joko ensimmäinen tai toinen merkki on heksadesimaalinumero, on varattu teleyritysten

14 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 14 (15) väliseen käyttöön. Näitä koskevat lisäksi seuraavat rajoitukset: Heksadesimaaliprefiksi 0B on varattu viranomaistarkoituksiin kaikissa puhelinverkoissa eikä sitä saa käyttää muuhun tarkoitukseen. Tämän määräyksen 24 :ssä lueteltuja heksadesimaalisia numeroita käytetään teleyritystunnisteina. Heksadesimaalimerkkejä sisältäviä prefiksejä 0E, 3B, 3DB- 3DD, 3E1-3E8, 3EB-3EE, 4DB-4DE, 4E0-4E6 ja 4E9 voidaan ottaa käyttöön vain Viestintäviraston luvalla. 30 Tekniset ohjausnumerot Kansallisessa numerointisuunnitelmassa on osoitettu teknisiksi ohjausnumeroiksi alkuiset numerot. Teleyritys voi käyttää ohjausnumeroina myös muita hallinnassaan olevia numeroita. Luku 6 Numerointisuunnitelmat 31 Kansallinen numerointisuunnitelma ja lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma Kansallinen ITU-T:n suosituksen E.164 mukaisia numeroita koskeva yleisen puhelinverkon numerointisuunnitelma on liitteenä 1. Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma on liitteenä 2. Luku 7 Voimassaoloaika ja tiedonsaanti 32 Voimaantulo ja siirtymäsäännökset Tämä määräys tulee voimaan 1 päivänä tammikuuta 2014 ja on voimassa toistaiseksi. Tällä määräyksellä kumotaan 16 päivänä elokuuta 2011 annettu Viestintäviraston määräys Viestintävirasto 32 P/2011M sekä 20 päivänä lokakuuta 2010 annettu määräys Viestintävirasto 51A/2010 M. 33 Tiedonsaanti ja julkaiseminen Tämä määräys on julkaistu Viestintäviraston määräyskokoelmassa ja se on saatavissa Viestintäviraston asiakaspalvelusta: Käyntiosoite Itämerenkatu 3 A, Helsinki

15 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 15 (15) Postiosoite PL 313, Helsinki Puhelin Faksi WWW-sivusto Y-tunnus Helsingissä [pv] päivänä [kk]kuuta 20[vv] Asta Sihvonen-Punkka Pääjohtaja Johanna Juusela Johtaja LIITTEET 1. Kansallinen numerointisuunnitelma 2. Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma

16 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 1 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma Liite 1: KANSALLINEN NUMEROINTISUUNNITELMA ITU-T:n suosituksen E.164 mukaisia numeroita koskeva Suomen kansallinen numerointisuunnitelma on esitetty tämän liitteen sivuilla 2-9. Sarakkeen Myöntäminen merkintöjen selitykset: A = Viestintäviraston numeroreservissä B = Myönnetään 4-osaisena C = Myönnetään 5-osaisena D = Myönnetään 6-osaisena E = Teleyrityskohtaiset numerot, jotka ovat teleyrityksen hallinnassa hätänumeroiksi määriteltyjä numeroita lukuun ottamatta. F = Uusia numerosarjoja ei myönnetä teleyritysten käyttöön a = Myönnetään tarveharkinnan perusteella b = Myönnetään kaikilla telealueilla käytettäväksi sama numerosarja c = Myönnetään yksittäisillä telealueilla käytettäväksi d = Myönnetään 3-osaisina tarveharkinnan perusteella e = Numeroa ei myönnetä f = Numerosarjassa on käytössä myös määräyksen 21 :ssä lueteltuja numerotiedotukseen ja kytkennän välitykseen osoitettuja palvelunumeroita g = Tunnuksia ja ei myönnetä h = Numeronhaltijalla ei ole velvoitetta avata käytettäväksi yleisessä puhelinverkossa i = Uusia palvelunumeroita ei saa ottaa käyttöön tässä numerosarjassa j = Viestintävirasto myöntää yksittäisen numeron käytettäväksi palveluun, johon Euroopan yhteisöjen komissio on sen päätöksellään osoittanut. Numeroa ei myönnetä. Jos numeroalue on Viestintäviraston numeroreservissä, niin kyseisestä numeroalueesta voidaan myöntää numeroita tarveharkinnan perusteella, mikäli kyseisen numeroalueen käyttötarkoitus on määritelty eikä muissa tässä numerointisuunnitelmassa samaan käyttötarkoitukseen osoitetuissa numeroalueissa ole enää riittävästi vapaita numerosarjoja. Viestintävirasto määrittelee myönnettävän numerosarjan pituuden (B, C tai D) myönnettäessä. Mikäli käyttötarkoitusta ei ole määritelty, kyseisestä numeroalueesta ei myönnetä numeroita.

17 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 2 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma Mikäli numerosarja, joka sarakkeessa Vapaita sarjoja on merkitty Ei, palautuu Viestintäviraston numeroreserviin, kyseisen numerosarjan pituus (B, C tai D) määritellään myönnettäessä uudelleen. Palvelunumeroille osoitettujen numeroalueiden kohdalle on merkitty Viestintäviraston estomääräyksen (määräys 35) mukaiset palveluryhmät: Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Palveluryhmä III (Ajanvietepalvelut) Palveluryhmä IV (Aikuisviihdepalvelut)

18 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 3 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia 0 Kaukotunnus 0 0 Ulkomaantunnus Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei f Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Ei määritelty A Ei määritelty A Pohjois-Karjalan telealueen suuntanumero Keski-Suomen telealueen suuntanumero Mikkelin telealueen suuntanumero Lapin telealueen suuntanumero Kuopion telealueen suuntanumero Ahvenanmaan telealueen suuntanumero Telealueen Uusimaa II suuntanumero Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei f, i (21 ) Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei i Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei i Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei i 0 2 Turun ja Porin telealueen suuntanumero Valtakunnalliset tilaajanumerot B, a

19 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 4 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei 0 3 Hämeen telealueen suuntanumero Valtakunnalliset tilaajanumerot B, a Matkaviestinverkon suuntanumero Ei Matkaviestinverkon suuntanumero Ei Matkaviestinverkon suuntanumero Ei x Matkaviestinverkon suuntanumero B, a Matkaviestinverkon suuntanumero Ei Matkaviestinverkon suuntanumero Ei Matkaviestinverkon suuntanumero Ei Matkaviestinverkon suuntanumero Ei Matkaviestinverkon suuntanumero Ei x Matkaviestinverkon suuntanumero C x Matkaviestinverkon suuntanumero C Matkaviestinverkon suuntanumero Ei x Matkaviestinverkon suuntanumero C x Matkaviestinverkon suuntanumero C x Matkaviestinverkon suuntanumero C Matkaviestinverkon suuntanumero Ei Matkaviestinverkon suuntanumero A Matkaviestinverkon suuntanumero A Matkaviestinverkon suuntanumero C Matkaviestinverkon suuntanumero C Matkaviestinverkon suuntanumero C Matkaviestinverkon suuntanumero C Matkaviestinverkon suuntanumero C Matkaviestinverkon suuntanumero A Matkaviestinverkon suuntanumero A Matkaviestinverkon suuntanumero A Matkaviestinverkon suuntanumero A Matkaviestinverkon suuntanumero A Matkaviestinverkon suuntanumero Ei 0 5 Kymen telealueen suuntanumero Valtakunnallinen tilaajanumero B, a

20 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 5 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) A x Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) D x Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) D x Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) D Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei x x Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) D Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) 1 D Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) 1 A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A 0 6 Vaasan telealueen suuntanumero Ei määritelty A Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä III) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä IV) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot A x Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä IV) D x Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä IV) D x Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä III) D Valtakunnalliset palvelunumerot A Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä III) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) D Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) D Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) D Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) D Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) D Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) D Valtakunnalliset palvelunumerot (äänestys, palveluryhmä III) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot, palveluryhmä III Ei Valtakunnalliset palvelunumerot, palveluryhmä IV Ei 1 Maksupalvelulain (290/2010) soveltamisalaan kuuluville palveluille

21 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 6 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia Tekniset ohjausnumerot Ei Tekniset ohjausnumerot Ei Tekniset ohjausnumerot Ei x Tekniset ohjausnumerot C Tekniset ohjausnumerot A Ei määritelty A Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä III) 1 D Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä III) 1 A Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä IV) 1 D Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä IV) 1 A Ei määritelty A Valtakunnalliset palvelunumerot Ei Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot D (C, a) Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot D (C, a) Valtakunnalliset tilaajanumerot D, h Ei määritelty A x x Valtakunnalliset tilaajanumerot D x x Valtakunnalliset tilaajanumerot D x x Valtakunnalliset tilaajanumerot D x x Valtakunnalliset tilaajanumerot D x x Valtakunnalliset tilaajanumerot D Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Valtakunnalliset tilaajanumerot A Ei määritelty A Numerotiedotus ja kansallisen kytkennän välitys Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei i Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei i Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei x x Numerotiedotus ja kansallisen kytkennän välitys D, e x x Numerotiedotus ja kansainvälisen kytkennän välitys D Numerotiedotus ja kansallisen kytkennän välitys Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei i Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei i Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei 1 Maksupalvelulain (290/2010) soveltamisalaan kuuluville palveluille

22 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 7 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia Ei määritelty A Numerotiedotus ja kansallisen kytkennän välitys Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei i Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei i Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Numerotiedotus ja kansallisen kytkennän välitys Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei i Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei i Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Numerotiedotus ja kansallisen kytkennän välitys Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei i Valtakunnalliset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei i Valtakunnalliset tilaajanumerot Ei Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) A Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) D Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) D Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) D Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) A Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) D Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) Ei Valtakunnalliset palvelunumerot (ilmaisnumerot) Ei

23 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 8 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A 0 8 Oulun telealueen suuntanumero Ei määritelty A Ei määritelty A 0 9 Uusimaa I telealueen suuntanumero Ei määritelty A Teleyrityskohtaiset palvelunumerot E Kaukoliikenteen operaattoritunnus Ei Kaukoliikenteen operaattoritunnus Ei Kaukoliikenteen operaattoritunnus A x Kaukoliikenteen operaattoritunnus B, a x x Kaukoliikenteen operaattoritunnus C Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) A Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Osittain C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Osittain C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) C, c

24 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 9 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei x Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Osittain C, c x Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Osittain C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) A Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä I) Ei Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, b Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) Osittain C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) Osittain C, c Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) A Telealuekohtaiset palvelunumerot (palveluryhmä II) Ei x Kaukoliikenteen operaattoritunnus B, a Kaukoliikenteen operaattoritunnus Ei

25 Viestintävirasto 32 Q/2013 M 10 (10) LIITE 1: Kansallinen numerointisuunnitelma NDC/Numero Käyttötarkoitus Vapaita Myöntäminen/ sarjoja huomautuksia Ei määritelty A Ei määritelty A Yleinen hätänumero Ei määritelty A Ei määritelty A Ei määritelty A Yleiseurooppalaiset palvelunumerot j Ei määritelty A Yleinen numerotiedotus ja kansallisen kytkennän välitys Ei määritelty A 1 2 Telealueen tilaajanumerot F 1 3 Telealueen tilaajanumerot F 1 4 Telealueen tilaajanumerot F 1 5 Telealueen tilaajanumerot F 1 6 Telealueen tilaajanumerot F 1 7 Telealueen tilaajanumerot F 1 8 Telealueen tilaajanumerot F 1 9 Telealueen tilaajanumerot F 2 Telealueen tilaajanumerot B, d 3 Telealueen tilaajanumerot B, d 4 Telealueen tilaajanumerot B, d 5 Telealueen tilaajanumerot B, d 6 Telealueen tilaajanumerot B, d 7 Telealueen tilaajanumerot B, d 8 Telealueen tilaajanumerot B, d 9 0 x x x Yleinen operaattoritunnus C, g 9 1 Ei määritelty A 9 2 Ei määritelty A 9 3 Ei määritelty A 9 4 Ei määritelty A 9 5 Ei määritelty A 9 6 Ei määritelty A 9 7 Ei määritelty A 9 8 Ei määritelty A Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus Ei Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus Ei Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus Ei Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus A Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus Ei x x Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus C Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus Ei x Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus B, a Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus Ei Kansainvälisen teleliikenteen operaattoritunnus Ei

26 Viestintävirasto 32 Q/2013 M LIITE 2: Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma 1 (3) Liite 2: LYHYTSANOMAPALVELUIDEN NUMEROINTISUUNNITELMA Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma on esitetty tämän liitteen sivuilla 2-3. Palveluryhmät ovat Viestintäviraston estomääräyksen mukaiset. Teleyrityskohtaiset lyhytsanomapalvelunumerot ovat teleyrityksen hallinnassa. Yritysnumeroilla tarkoitetaan tässä numerointisuunnitelmassa lyhytsanomapalvelunumeroita, joihin tekstiviestin lähettäminen maksaa normaalin tekstiviestin hinnan. Jos numeroalue on Viestintäviraston numeroreservissä, niin kyseisestä numeroalueesta voidaan myöntää numeroita, mikäli kyseisen numeroalueen käyttötarkoitus on määritelty eikä muissa samaan käyttötarkoitukseen osoitetuissa numeroalueissa enää ole vapaita numeroita. Viestintävirasto määrittelee myönnettävän numeron pituuden myönnettäessä. Mikäli käyttötarkoitusta ei ole määritelty, kyseisestä numeroalueesta ei myönnetä numeroita.

27 Viestintävirasto 32 Q/2013 M LIITE 2: Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma 2 (3) Numerosarja Numeron pituus Käyttötarkoitus Huomautus 0 Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä Teleyrityskohtaiset palvelunumerot Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä Yleinen hätänumero Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä Yleiseurooppalainen palvelunumero Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä Yleinen numerotiedotuspalvelu Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä 120 Yritysnumerot Viestintäviraston numeroreservissä Yritysnumerot Yritysnumerot Yritysnumerot Yritysnumerot Yritysnumerot Yritysnumerot Yritysnumerot Viestintäviraston numeroreservissä 130 Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Viestintäviraston numeroreservissä Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Palveluryhmä I (Yleishyödylliset palvelut) Viestintäviraston numeroreservissä 14 5 Teleyrityskohtaiset palvelunumerot Teleyrityskohtaiset palvelunumerot Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä 160 Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Viestintäviraston numeroreservissä Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) Viestintäviraston numeroreservissä Palveluryhmä II (Asiointipalvelut) 2 1 Tekstiviestipalvelua voidaan tarjota puhepalvelun lisäpalveluna tämän määräyksen 22 4 momentin mukaan 2 Maksupalvelulain (290/2010) soveltamisalaan kuuluvat palvelut

28 Viestintävirasto 32 Q/2013 M LIITE 2: Lyhytsanomapalveluiden numerointisuunnitelma 3 (3) Numerosarja Numeron pituus Käyttö- Tarkoitus Huomautus 170 Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä Palveluryhmä III (Ajanvietepalvelut) Palveluryhmä III (Ajanvietepalvelut) Palveluryhmä III (Ajanvietepalvelut) 174 Palveluryhmä III (Ajanvietepalvelut) Viestintäviraston numeroreservissä 175 Palveluryhmä III (Ajanvietepalvelut) Viestintäviraston numeroreservissä 176 Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä Palveluryhmä III (Ajanvietepalvelut) Palveluryhmä IV (Aikuisviihdepalvelut) Palveluryhmä IV (Aikuisviihdepalvelut) 180 Ilmaispalvelut Viestintäviraston numeroreservissä Ilmaispalvelut Ilmaispalvelut Ilmaispalvelut Ilmaispalvelut Ilmaispalvelut Ilmaispalvelut Viestintäviraston numeroreservissä 19-9 Ei määritelty Viestintäviraston numeroreservissä 1 Maksupalvelulain (290/2010) soveltamisalaan kuuluvat palvelut

Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista

Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista Viestintävirasto 32 Q/2013 M 1 (15) Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista Annettu Helsingissä 16 päivänä joulukuuta 2013 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain

Lisätiedot

Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista

Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista Viestintävirasto 32 R/2014 M 1 (16) Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista Annettu Helsingissä 8. päivänä joulukuuta 2014. Viestintävirasto on määrännyt 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren

Lisätiedot

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2007

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2007 1 (17) Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA Annettu Helsingissä 30 päivänä tammikuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 46-48,

Lisätiedot

Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista

Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista Viestintävirasto 32 S/2016 M 1 (18) Määräys yleisen puhelinverkon numeroinnista Annettu Helsingissä 22. päivänä joulukuuta 2016. Viestintävirasto on määrännyt 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren

Lisätiedot

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011 1 (19) Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 46-48,

Lisätiedot

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2007

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2007 1 (18) Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA Annettu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 46-48,

Lisätiedot

Määräys teleliikenteen estoluokista

Määräys teleliikenteen estoluokista Viestintävirasto 35 Q/2014 M 1 (5) Määräys teleliikenteen estoluokista Annettu Helsingissä 8. päivänä joulukuuta 2014. Viestintävirasto on määrännyt 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren

Lisätiedot

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006

Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 1 (19) Määräys YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 47, 53,

Lisätiedot

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005 1 (8) Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA Annettu Helsingissä 5 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 79 :n nojalla:

Lisätiedot

Määräys liittymän estopalveluista

Määräys liittymän estopalveluista Viestintävirasto 35 R/2016 M 1 (5) Määräys liittymän estopalveluista Annettu Helsingissä 22. päivänä joulukuuta 2016 Viestintävirasto on määrännyt 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun tietoyhteiskuntakaaren

Lisätiedot

Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen. Yleisen puhelinverkon numeroinnista

Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen. Yleisen puhelinverkon numeroinnista MPS 32 8.12.2014 Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen Yleisen puhelinverkon numeroinnista MPS 32 MPS 32 1 (58) SISÄLLYS A-OSA KESKEISET MUUTOKSET JA MUUTOSHISTORIA... 3 1 Muutokset... 3 2 Muutoshistoria

Lisätiedot

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011

Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA. Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011 1 (6) Määräys TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA Annettu Helsingissä 16 päivänä elokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 79 :n nojalla: 1

Lisätiedot

24.1.2005 1291/539/2004 VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA

24.1.2005 1291/539/2004 VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA 24.1.2005 1291/539/2004 Song Networks Oy PL 100 00094 SONG VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS ULKOMAANPUHELUIDEN TARJOAMISESTA 060041 -ALKUISESTA NUMEROSTA 1. ASIAN VIREILLE TULO 2. SONGIN VASTAUS Song Networks

Lisätiedot

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 1 (6) Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ Annettu Helsingissä 23 päivänä tammikuuta 2006 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 52 ja 129

Lisätiedot

Yläviitteiden selitykset ja muut selostukset ovat taulukon lopussa. Kohdenumero tai. Lähtöverkko Kohdeverkko 1. TELEALUEEN VERKOSTA LÄHTEVÄT PUHELUT

Yläviitteiden selitykset ja muut selostukset ovat taulukon lopussa. Kohdenumero tai. Lähtöverkko Kohdeverkko 1. TELEALUEEN VERKOSTA LÄHTEVÄT PUHELUT 1. TELEALUEEN VERKOSTA LÄHTEVÄT PUHELUT Saman telealueen 1.1.1 3BD 1-1 12 90xyz 2 (0x[x])abc 3, 6 21 Saman telealueen 1.1.2 1D xx(x) 1 90xyz 2 (0x[x])abc 3, 6 23 1.2.1 matkapuhelinnumero 3BD 1-7 12 90xyz

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSEN 32 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA MPS 32

MÄÄRÄYKSEN 32 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA MPS 32 16.8.2011 MÄÄRÄYKSEN 32 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA MPS 32 Viestintävirasto MPS 32 1 (27) SISÄLLYS SISÄLLYS... 1 1 LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 1.1 MÄÄRÄYKSEN LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA...

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSEN 32 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA

MÄÄRÄYKSEN 32 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA 24.7.2007 MÄÄRÄYKSEN 32 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA MPS 32 Viestintävirasto MPS 32 1 (22) 1 LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 1.1 MÄÄRÄYKSEN LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA... 2 1.2 EY-LAINSÄÄDÄNTÖ...

Lisätiedot

Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen. Yleisen puhelinverkon numeroinnista

Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen. Yleisen puhelinverkon numeroinnista MPS 32 [S/2016 M] X.12.2016 Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen Yleisen puhelinverkon numeroinnista MPS 32 S/2016 M Viestintävirasto Kommunikationsverket Finnish Communications Regulatory Authority

Lisätiedot

Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen

Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen MPS 32 1 (47) Määräyksen 32 perustelut ja soveltaminen Yleisen puhelinverkon numeroinnista MPS 32 MPS 32 2 (47) Sisällys 1 Lainsäädäntö... 4 1.1 Määräyksen lainsäädäntöperusta... 4 1.2 EY-lainsäädäntö...

Lisätiedot

Määräys viestintäverkkojen ja -palveluiden yhteentoimivuudesta

Määräys viestintäverkkojen ja -palveluiden yhteentoimivuudesta Viestintävirasto 28 I/2014 M 1 (5) Määräys viestintäverkkojen ja -palveluiden yhteentoimivuudesta Annettu Helsingissä x päivänä yykuuta 2014 Viestintävirasto on määrännyt x päivänä yykuuta 2014 annetun

Lisätiedot

Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin 3/2008

Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin 3/2008 Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin 3/2008 Työryhmäraportti 3/2008 1 (6) Julkaisija Tekijät Työryhmä Tekstiviestit puhepalvelunumeroihin KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä 30.4.2008 Asiakirjan laji Työryhmäraportti

Lisätiedot

5/2004 Päivitetty 8.12.2008 PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYS, KIINTEÄ PUHELINVERKKO, TEKNINEN VERKKOTOTEUTUS

5/2004 Päivitetty 8.12.2008 PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYS, KIINTEÄ PUHELINVERKKO, TEKNINEN VERKKOTOTEUTUS 5/2004 Päivitetty 8.12.2008 PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYS, KIINTEÄ PUHELINVERKKO, TEKNINEN VERKKOTOTEUTUS TYÖRYHMÄRAPORTTI 5/2004 1 (1) Julkaisija Viestintävirasto Tekijät Työryhmä Puhelinnumeron siirrettävyys

Lisätiedot

Viestintävirasto MUISTIO 32 I/2006 M 1 (21) Viestintäverkot

Viestintävirasto MUISTIO 32 I/2006 M 1 (21) Viestintäverkot Viestintävirasto MUISTIO 32 I/2006 M 1 (21) VIESTINTÄVIRASTON MÄÄRÄYKSEN 32 I/2006 M PERUSTELUMUISTIO MÄÄRÄYS YLEISEN PUHELINVERKON NUMEROINNISTA 32 I/2006 M Tämä muistio perustuu alun perin viestintämarkkinalain

Lisätiedot

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 1 (5) Määräys TILAAJAN NUMEROTIETOJEN SIIRROSTA VIESTINTÄVERKOSSA Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.3.2004 lukien

YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.3.2004 lukien SONERA CARRIER NETWORKS Oy:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.3.2004 lukien Hinnasto sisältää TeliaSonera Finland Oyj-konserniin (Soneran) kuuluvan kiinteän televerkon yhteenliittämispalvelujen maksut

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Sivu 1 (9) LL/AJ 21.12.2015 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 36 Hinnasto sisältää Länsilinkki Oy:n (Y-tunnus 0853251-1 ja teleyritystunniste 23) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen

Lisätiedot

16.8.2011 MÄÄRÄYKSEN 35 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA MPS 35

16.8.2011 MÄÄRÄYKSEN 35 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA MPS 35 16.8.2011 MÄÄRÄYKSEN 35 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA MPS 35 Viestintävirasto MPS 35 1 (10) SISÄLLYS SISÄLLYS... 1 1 LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 1.1 MÄÄRÄYKSEN LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA... 2 1.2

Lisätiedot

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueilla 03, 09, 013, 014 ja 019. Voimassa 1.3.2007 alkaen

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueilla 03, 09, 013, 014 ja 019. Voimassa 1.3.2007 alkaen :n Yhteenliittämishinnasto telealueilla 03, 09, 013, 014 ja 019 Voimassa 1.3.2007 alkaen SISÄLLYSLUETTELO 1 HINNASTON YLEISET EHDOT...1 2 TELEVERKKOJEN YHTEENLIITTÄMINEN...2 2.1 YHDYSJOHTOLIITÄNTÄ...2

Lisätiedot

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2007

Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ. Annettu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2007 1 (5) Määräys PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ Annettu Helsingissä 24 päivänä heinäkuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 51 ja 52

Lisätiedot

YLEISEUROOPPALAISET PALVELUNUMEROT 1/2007

YLEISEUROOPPALAISET PALVELUNUMEROT 1/2007 YLEISEUROOPPALAISET PALVELUNUMEROT 1/2007 TYÖRYHMÄRAPORTTI 1/2007 1 (8) Julkaisija Viestintävirasto Tekijät työryhmä Puhelinnumeron siirrettävyys - tekninen verkkototeutus KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön Päätös 1 (5) Dnro: 23.8.2017 1153/952/2017 Sosiaali- ja terveysministeriö PL 33 00023 Valtioneuvosto Hakemuksenne 7.8.2017 (Lasse Ilkka) Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden myöntämisestä pilotointikäyttöön

Lisätiedot

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueella 013 (Joensuun toimipiste)

Elisa Oyj:n. Yhteenliittämishinnasto telealueella 013 (Joensuun toimipiste) Elisa Oyj:n Yhteenliittämishinnasto telealueella 013 (Joensuun toimipiste) Voimassa 1.7.2006 alkaen Hinnaston yleiset ehdot 1. Oikeus hintojen muutoksiin pidätetään. 2. Hinnastossa mainitut maksut ovat

Lisätiedot

Määräyksen 35 perustelut ja soveltaminen. Teleliikenteen estoluokista

Määräyksen 35 perustelut ja soveltaminen. Teleliikenteen estoluokista 8.12.2014 Määräyksen 35 perustelut ja soveltaminen Teleliikenteen estoluokista MPS 35 MPS 35 1 (20) SISÄLLYS A-OSA KESKEISET MUUTOKSET JA MUUTOSHISTORIA... 2 1 Muutokset... 2 2 Muutoshistoria koskien teleliikenteen

Lisätiedot

Hätäliikenteen ohjaus yritysverkoista. Viestintäviraston suosituksia 309/2014 S. Suositus 1 (5) 309/2014 S xy.z.2014

Hätäliikenteen ohjaus yritysverkoista. Viestintäviraston suosituksia 309/2014 S. Suositus 1 (5) 309/2014 S xy.z.2014 Suositus 1 (5) Hätäliikenteen ohjaus yritysverkoista n suosituksia Suositus 2 (5) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Hätäliikenne yritysverkoista... 3 3 Sijainnin määritys yritysverkossa... 4 4 Hätänumeron valinta...

Lisätiedot

Tekstiviestit kiinteän puhelinverkon tilaajanumeroihin

Tekstiviestit kiinteän puhelinverkon tilaajanumeroihin Suositus 1 (10) Tekstiviestit kiinteän puhelinverkon tilaajanumeroihin n suosituksia Suositus 2 (10) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 SÄÄDÖKSET... 3 2.1 Viestintämarkkinalaki... 3 2.2 Numerointi- ja estomääräys...

Lisätiedot

Viestintävirasto MUISTIO 35 J/2006 M 1 (8) Viestintäverkot

Viestintävirasto MUISTIO 35 J/2006 M 1 (8) Viestintäverkot Viestintävirasto MUISTIO 35 J/2006 M 1 (8) VIESTINTÄVIRASTON MÄÄRÄYKSEN 35 J/2006 M PERUSTELUMUISTIO MÄÄRÄYS TELELIIKENTEEN ESTOLUOKISTA 35 J/2006 M Tämä perustelumuistio perustuu alun perin viestintämarkkinalain

Lisätiedot

PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYS KIINTEÄN VERKON JA MATKAVIESTINVERKON VÄLILLÄ. Viestintäviraston suosituksia 314/2008 S

PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYS KIINTEÄN VERKON JA MATKAVIESTINVERKON VÄLILLÄ. Viestintäviraston suosituksia 314/2008 S 15.2.2008 PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYS KIINTEÄN VERKON JA MATKAVIESTINVERKON VÄLILLÄ n suosituksia 314/2008 S Suositus 314/2008 S 1 (5) Julkaisija Tekijät Pekka Sillanmäki KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä

Lisätiedot

Anvia Oyj. Yhteenliittämishinnasto

Anvia Oyj. Yhteenliittämishinnasto 1(10) Teleoperaattorihinnasto Anvia Oyj Yhteenliittämishinnasto Voimassa 1.3.2012 alkaen toistaiseksi 2(10) SISÄLLYSLUETTELO YHTEENLIITTÄMISHINNASTO... 3 1. TELEVERKKOJEN YHTEENLIITTÄMISMAKSUT... 3 1.1

Lisätiedot

Numeroinnin tulevaisuus

Numeroinnin tulevaisuus 10.12. 1 (19) Verkot ja turvallisuus Pekka Sillanmäki, Antti Pokela Numeroinnin tulevaisuus Sisällysluettelo 1 YHTEENVETO JA JATKOTOIMENPITEET... 2 1.1 YHTEENVETO... 2 1.2 JATKOTOIMENPITEET... 2 2 KYSYMYKSET

Lisätiedot

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011

Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA. Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 1 (5) Määräys HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA Annettu Helsingissä 5 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003)

Lisätiedot

Viestintämarkkinalaki perustuu kumottuun telelainsäädäntöön, perustuslain vaatimuksiin sekä EY:n helmikuussa 2002 hyväksymiin sähköisen

Viestintämarkkinalaki perustuu kumottuun telelainsäädäntöön, perustuslain vaatimuksiin sekä EY:n helmikuussa 2002 hyväksymiin sähköisen Viestintävirasto MUISTIO 35 I/2005 M 1 (10) VIESTINTÄVIRASTON MÄÄRÄYKSEN 35 I/2005 M PERUSTELUMUISTIO Tämä perustelumuistio perustuu alun perin viestintämarkkinalain kokonaisuudistuksen yhteydessä uusittuun

Lisätiedot

Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta

Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta Viestintävirasto 33 F/2014 M 1 (5) Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta Annettu Helsingissä 17 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto on määrännyt 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007 1 (5) Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA Annettu Helsingissä xx päivänä yykuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt xx päivänä xxkuuta 2007 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO

POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO POHJOIS-HÄMEEN PUHELIN OY:n YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.1.2014 lukien Hinnasto sisältää Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n kiinteän televerkon yhteenliittämispalvelujen maksut operaattoriasiakkaille. Hinnaston

Lisätiedot

Tekstiviestit kiinteän puhelinverkon tilaajanumeroihin 2/2009

Tekstiviestit kiinteän puhelinverkon tilaajanumeroihin 2/2009 Tekstiviestit kiinteän puhelinverkon tilaajanumeroihin 2/2009 Työryhmäraportti 2/2009 1 (8) Julkaisija Viestintävirasto Tekijät Tekstiviestit kiinteän puhelinverkon tilaajanumeroihin -työryhmä KUVAILULEHTI

Lisätiedot

Määräyksen 46 perustelut ja soveltaminen. Puhelinnumeron siirrettävyydestä

Määräyksen 46 perustelut ja soveltaminen. Puhelinnumeron siirrettävyydestä MPS 46 14.10.2014 Määräyksen 46 perustelut ja soveltaminen Puhelinnumeron siirrettävyydestä MPS 46 MPS 46 1 (20) SISÄLLYS A-OSA KESKEISET MUUTOKSET JA MUUTOSHISTORIA... 2 1 Muutokset... 2 2 Muutoshistoria...

Lisätiedot

Anvia / Vaasan Läänin Puhelin Oy

Anvia / Vaasan Läänin Puhelin Oy Vaasan Läänin Puhelin Oy Teleoperaattorihinnasto 1.1.2009 HINNASTO 1(8) Anvia / Vaasan Läänin Puhelin Oy Televerkko-operaattoripalveluiden hinnasto Voimassa 1.1.2009 alkaen toistaiseksi Seinäjoki Vaasa

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSEN 46 H/2011 M PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ MPS 46 H/2011 M

MÄÄRÄYKSEN 46 H/2011 M PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ MPS 46 H/2011 M 13.4.2011 MÄÄRÄYKSEN 46 H/2011 M PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDESTÄ MPS 46 H/2011 M Viestintävirasto MPS 46 H/2011 M 1 (9) SISÄLLYS SISÄLLYS... 1 1 LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 1.1 MÄÄRÄYKSEN

Lisätiedot

Määräyksen 35 perustelut ja soveltaminen. Liittymän estopalveluista

Määräyksen 35 perustelut ja soveltaminen. Liittymän estopalveluista MPS 35 [R/2016 M] X.12.2016 Määräyksen 35 perustelut ja soveltaminen Liittymän estopalveluista MPS 35 R/2016 M Viestintävirasto Kommunikationsverket Finnish Communications Regulatory Authority Itämerenkatu

Lisätiedot

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011

Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011 1 (5) Määräys TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA Annettu Helsingissä 24 päivänä toukokuuta 2011 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä kesäkuuta 2004 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA. Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008

Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA. Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008 1 (5) Määräys SÄHKÖPOSTIPALVELUJEN TIETOTURVASTA JA TOIMIVUUDESTA Annettu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2008 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä kesäkuuta 2004 annetun sähköisen viestinnän tietosuojalain

Lisätiedot

Määräys VIESTINTÄVERKON RAKENTEESTA, LIITYNTÄPISTEISTÄ, HF (HUMAN FACTORS)-NÄKÖKOHDISTA, TÄRKEYSLUOKITTELUSTA JA VARMISTAMISESTA.

Määräys VIESTINTÄVERKON RAKENTEESTA, LIITYNTÄPISTEISTÄ, HF (HUMAN FACTORS)-NÄKÖKOHDISTA, TÄRKEYSLUOKITTELUSTA JA VARMISTAMISESTA. 1 (6) Määräys VIESTINTÄVERKON RAKENTEESTA, LIITYNTÄPISTEISTÄ, HF (HUMAN FACTORS)-NÄKÖKOHDISTA, TÄRKEYSLUOKITTELUSTA JA VARMISTAMISESTA Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO 1 (8) Versio 04 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO Hinnasto sisältää Eurajoen Puhelin Osk:n, Y-tunnus 0132319-4 televerkkooperaattoripalvelujen maksut. Hinnaston maksut kattavat myös Yhtiön televerkkoihin

Lisätiedot

Hinnasto sisältää Vakka-Suomen Puhelin Oy:n (Y-tunnus ) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen maksut.

Hinnasto sisältää Vakka-Suomen Puhelin Oy:n (Y-tunnus ) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen maksut. 26.2.2010 1 (7) Palveluoperaattori / Kai Heikkilä VSP TELEVERKKO-OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO Hinnasto sisältää Vakka-Suomen Puhelin Oy:n (Y-tunnus 0213072-2) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen

Lisätiedot

Laskuerittelyä koskevat säädösmuutokset (säädöskokoelmanumerot 373 ja 374/2012)

Laskuerittelyä koskevat säädösmuutokset (säädöskokoelmanumerot 373 ja 374/2012) Päivämäärä/Datum/Date Nro/Nr/No. 5.12.2012 2061/6070/2012 Teleyritykset Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject Laskuerittelyä koskevat säädösmuutokset (säädöskokoelmanumerot 373 ja 374/2012) Viestintäviraston

Lisätiedot

Määräys VIESTINTÄVERKKOJEN YHTEENLIITETTÄVYYDESTÄ, YHTEENTOIMIVUUDESTA JA MERKINANNOSTA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005

Määräys VIESTINTÄVERKKOJEN YHTEENLIITETTÄVYYDESTÄ, YHTEENTOIMIVUUDESTA JA MERKINANNOSTA. Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 1 (6) Määräys VIESTINTÄVERKKOJEN YHTEENLIITETTÄVYYDESTÄ, YHTEENTOIMIVUUDESTA JA MERKINANNOSTA Annettu Helsingissä 1 päivänä huhtikuuta 2005 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun

Lisätiedot

GUIDELINES FOR IMPLEMENTATION KANSALLISET TILAAJATOIMINTEET. SULJETTU KÄYTTÄJÄRYHMÄ

GUIDELINES FOR IMPLEMENTATION KANSALLISET TILAAJATOIMINTEET. SULJETTU KÄYTTÄJÄRYHMÄ GFI 9802-20 3.9.1998 GUIDELINES FOR IMPLEMENTATION KANSALLISET TILAAJATOIMINTEET. SULJETTU KÄYTTÄJÄRYHMÄ GFI 9802-20 1 (4) Sisällys 1 YLEISKUVAUS... 2 2 KESKUKSEN TOIMINTA... 2 3 TELEYRITYKSEN TOIMENPITEET...

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ SAUNALAHTI-LANKA PAL- VELUSSA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ SAUNALAHTI-LANKA PAL- VELUSSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 24.2.2005 1310/532/2004 Jakelussa mainitut Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN NUMERON SIIRRETTÄVYYTTÄ SAUNALAHTI-LANKA PAL- VELUSSA

Lisätiedot

KOTIMAAN OPERAATTORIHINNASTO

KOTIMAAN OPERAATTORIHINNASTO 1.12.2018 1 (6) KOTIMAAN OPERAATTORIHINNASTO Hinnasto sisältää DNA Oyj:n kiinteän ja matkaviestinverkon operaattorimaksut Voimassa 1.12.2018 alkaen 1.12.2018 2 (6) Sisällys 1 YLEISET EHDOT... 3 2 YHTEENLIITTÄMISPAIKAT...

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO 1 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO Hinnasto sisältää Ikaalisten- Parkanon Puhelin Osakeyhtiön vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen maksut. Hinnaston maksut kattavat myös Yhtiön televerkkoihin

Lisätiedot

Palvelukuvaus LOUNEA KOTIPUHELIN PALVELUKUVAUS. www.lounea.fi

Palvelukuvaus LOUNEA KOTIPUHELIN PALVELUKUVAUS. www.lounea.fi Palvelukuvaus 1 LOUNEA KOTIPUHELIN PALVELUKUVAUS 2 Sisällysluettelo 1 YLEISKUVAUS... 3 2 PALVELUKOMPONENTIT... 3 2.1 Puhepalvelu... 3 2.1.1 Puhepalvelun rajoitukset... 4 2.2 Puhelinnumerot... 5 2.3 Lankapuhelinsovitin

Lisätiedot

HINNASTO 1 (6) Luottamuksellinen YHTEENLIITTÄMISHINNASTO OPERAATTOREILLE Tämä hinnasto on voimassa alkaen.

HINNASTO 1 (6) Luottamuksellinen YHTEENLIITTÄMISHINNASTO OPERAATTOREILLE Tämä hinnasto on voimassa alkaen. HINNASTO 1 (6) YHTEENLIITTÄMISHINNASTO OPERAATTOREILLE 0 Tämä hinnasto on voimassa alkaen. HINNASTO 1 (6) TELEVERKKOJEN YHTEENLIITTÄMINEN Verkkojen yhteenliittämistoimenpiteet ja liittymät hinnoitellaan

Lisätiedot

Viestintäviraston soveltamisohje koskien laskuerittelyn toteuttamista lisämaksullisista palveluista alkaen

Viestintäviraston soveltamisohje koskien laskuerittelyn toteuttamista lisämaksullisista palveluista alkaen Ohje 1 (8) Dnro: 5.10.2015 2061/6070/2012 Teleyritykset Laskuerittelyä koskeva tietoyhteiskuntakaaren (917/2014) 134. Päivitetty tietoyhteiskuntakaaren mukainen versio 1.1.2015 alkaen. Viestintäviraston

Lisätiedot

YRITYS- JA ERITYISPALVELUNUMEROT

YRITYS- JA ERITYISPALVELUNUMEROT 1/2005 YRITYS- JA ERITYISPALVELUNUMEROT TYÖRYHMÄRAPORTTI 1/2005 1 (23) Julkaisija Viestintävirasto Tekijät Työryhmä Asiakirjan nimi YRITYS- JA ERITYISPALVELUNUMEROT KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä 21.1.2005

Lisätiedot

Televerkko-operaattoripalveluiden hinnasto

Televerkko-operaattoripalveluiden hinnasto Televerkko-operaattoripalveluiden hinnasto Voimassa 1.1.2015 alkaen toistaiseksi Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy (PSP) tarjoaa voimassa olevan lainsäädännön ja määräysten mukaisesti toisille teleoperaattoreille

Lisätiedot

Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007

Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA. Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 1 (6) Määräys VIESTINTÄVERKON VERKONHALLINNASTA Annettu Helsingissä 24 päivänä elokuuta 2007 Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla:

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN OY CUBIO COMMUNICATIONS LTD:N ULKOMAANPUHELUIDEN OHJAUSTA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN OY CUBIO COMMUNICATIONS LTD:N ULKOMAANPUHELUIDEN OHJAUSTA 18.10.2004 869/532/2004 Jakelussa mainitut VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN OY CUBIO COMMUNICATIONS LTD:N ULKOMAANPUHELUIDEN OHJAUSTA 1. ASIAN VIREILLE TULO 2. CUBION VASTAUS X-Phone-Com Oy (jäljempänä

Lisätiedot

MUISTIO 5.9.2007 VIESTINTÄMARKKINALAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN VOIP-PALVELUIHIN SUOMESSA

MUISTIO 5.9.2007 VIESTINTÄMARKKINALAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN VOIP-PALVELUIHIN SUOMESSA MUISTIO 5.9.2007 VIESTINTÄMARKKINALAINSÄÄDÄNNÖN SOVELTAMINEN VOIP-PALVELUIHIN SUOMESSA MUISTIO 1 (26) SISÄLLYS SISÄLLYS... 1 1 JOHDANTO... 2 2 SOVELTAMISALA... 3 3 YLEISTÄ VOIP-PALVELUJEN SÄÄNTELYSTÄ SUOMESSA...

Lisätiedot

Määräys. Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla: 1 Soveltamisala

Määräys. Viestintävirasto on määrännyt 23 päivänä toukokuuta 2003 annetun viestintämarkkinalain (393/2003) 129 :n nojalla: 1 Soveltamisala 1 (5) Määräys METALLIJOHTIMISTEN TILAAJAYHTEYKSIEN JA NIIHIN KYTKETTYJEN VIESTINTÄVERKKOLAITTEIDEN TEKNISISTÄ OMINAISUUKSISTA Annettu Helsingissä 15 päivänä helmikuuta 2010 Viestintävirasto on määrännyt

Lisätiedot

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla

Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla Päätösluonnos 1 (5) Dnro: 25.1.2013 829/9411/2012 Päätösluonnos huomattavasta markkinavoimasta kiinteään puhelinverkkoon laskevan puheliikenteen tukkumarkkinoilla 1. Teleyritykset, joita päätösluonnos

Lisätiedot

ESV-SOPIMUSKYTKENTÖJEN TOIMINTATAPAOHJEET

ESV-SOPIMUSKYTKENTÖJEN TOIMINTATAPAOHJEET 21.4.2005 ESV-SOPIMUSKYTKENTÖJEN TOIMINTATAPAOHJEET n suosituksia 305/2005 S SUOSITUS 305/2005 S 1 (8) Julkaisija Tekijät ESV-sopimuskytkentöjen toimintatapaohjetyöryhmä KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä

Lisätiedot

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä

Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Päätös 1 (5) Dnro: 14.5.2013 274/512/2013 Mundio Mobile (Finland) Ltd 54 Marsh Wall London E14 9TP United Kingdom Päätös MNC-tunnuksen myöntämisestä Asian tausta Asian käsittely Viestintävirastossa Viestintävirasto

Lisätiedot

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (5) Dnro: 27.6.2018 885/952/2018 Fonecta Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki 020202 Palvelut Oy Televisiokatu 4 00240 Helsinki Hakemuksenne 18.6.2018 (Krista Koskinen) Viestintäviraston päätös käyttöoikeuden

Lisätiedot

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY ("puitedirektiivi") EYVL 108, 24.4.2002, s. 33.

parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/21/EY (puitedirektiivi) EYVL 108, 24.4.2002, s. 33. EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 17.12.2003 SG (2003) D/233786 Viestintävirasto Itämerenkatu 3 A FIN-00180 Helsinki Finland Rauni Hagman Ylijohtaja Fax: +358 96966760 Arvoisa Rauni Hagman, Asia: Tapaukset FI/2003/0028

Lisätiedot

12.5.2008. Numeropalvelusta edelleenkytkettyjen puhelujen yhteyskohtainen erittely. Viestintäviraston suosituksia 315/2008 S

12.5.2008. Numeropalvelusta edelleenkytkettyjen puhelujen yhteyskohtainen erittely. Viestintäviraston suosituksia 315/2008 S 12.5.2008 Numeropalvelusta edelleenkytkettyjen puhelujen yhteyskohtainen erittely n suosituksia 315/2008 S Suositus 315/2008 S 1 (5) Julkaisija Tekijät KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä 12.5.2008 Asiakirjan

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON KANNANOTTO SKYPE -PALVELUIDEN SÄÄNTELYSTÄ SUOMESSA

VIESTINTÄVIRASTON KANNANOTTO SKYPE -PALVELUIDEN SÄÄNTELYSTÄ SUOMESSA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 2.12.2005 587/532/2005 Jakelussa mainitut Viite Ref. Ref. Asia Ärende Subject TeliaSonera Finland Oyj:n kannanottopyyntö VIESTINTÄVIRASTON KANNANOTTO SKYPE -PALVELUIDEN

Lisätiedot

1/2011 PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDEN PROSEDUURIT

1/2011 PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDEN PROSEDUURIT 1/2011 PUHELINNUMERON SIIRRETTÄVYYDEN PROSEDUURIT TYÖRYHMÄRAPORTTI 1/2011 1 (1) Julkaisija Viestintävirasto Tekijät Puhelinnumeron siirrettävyystyöryhmä KUVAILULEHTI Asiakirjan päivämäärä 13.4.2011 Asiakirjan

Lisätiedot

Puhelinnumeron siirrettävyyden proseduurit. Viestintäviraston suosituksia

Puhelinnumeron siirrettävyyden proseduurit. Viestintäviraston suosituksia Suositus 1 (21) Puhelinnumeron siirrettävyyden proseduurit n suosituksia Suositus 2 (21) Sisältö 1 Johdanto... 3 2 Siirrettävyyden määrittely ja rajoitukset... 5 2.1 Määritelmiä... 5 2.2 Siirtokelpoiset

Lisätiedot

1 (9) YLEISKUVAUS Julkinen DNA OY:N KIINTEÄN VERKON YHTEENLIITTÄMISHINNASTO. Voimassa alkaen

1 (9) YLEISKUVAUS Julkinen DNA OY:N KIINTEÄN VERKON YHTEENLIITTÄMISHINNASTO. Voimassa alkaen 1 (9) 1.1.2014 DNA OY:N KIINTEÄN VERKON YHTEENLIITTÄMISHINNASTO Voimassa 1.1.2014 alkaen 2 (9) SISÄLLYSLUETTELO 1 YHTEENLIITTÄMISPISTEET... 3 2 TELEVERKKOJEN YHTEENLIITTÄMINEN... 3 2.1 Keskusliitäntä...

Lisätiedot

MÄÄRÄYKSEN 56/2007 M PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN MÄÄRÄYS TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA

MÄÄRÄYKSEN 56/2007 M PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN MÄÄRÄYS TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA X.X.2007 MÄÄRÄYKSEN 56/2007 M PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN MÄÄRÄYS TUNNISTAMISTIETOJEN TALLENNUSVELVOLLISUUDESTA MPS 53/2007 Viestintävirasto 53 1 (5) SISÄLLYS SISÄLLYS... 1 1 LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 1.1 MÄÄRÄYKSEN

Lisätiedot

Tuen saajan erityiset velvollisuudet

Tuen saajan erityiset velvollisuudet Valtiontukea laajakaistarakentamiseen Teleyrityksen ABC, 12.10.2016 Päivi Peltola-Ojala Tuen saajan erityiset velvollisuudet Verkko- ja viestintäpalvelujen tarjonta Käyttöoikeuden luovuttaminen Julkaisuvelvoite

Lisätiedot

KIINTEÄN VERKON KOTIMAAN OPERAATTORIHINNASTO

KIINTEÄN VERKON KOTIMAAN OPERAATTORIHINNASTO 1.5.2015 1 (6) KIINTEÄN VERKON KOTIMAAN OPERAATTORIHINNASTO Hinnasto sisältää DNA Oy:n kiinteän verkon operaattorimaksut Voimassa 1.5.2015 alkaen 1.5.2015 2 (6) Sisällys 1 YLEISET EHDOT... 3 2 YHTEENLIITTÄMISPAIKAT

Lisätiedot

DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET

DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET DNA KOTILUURI KÄYTTÖOHJEET DNA Kotiluuri -liittymä on perinteisellä kiinteällä lankaliittymänumerolla matka viestinverkossa toimiva liittymä. Voit soittaa minne tahansa ja siihen voi soittaa mistä vain,

Lisätiedot

Televiestintäkysely 2008

Televiestintäkysely 2008 Televiestintäkysely 2008 Kerätyt tiedot ovat tilastolain (280/2004) mukaisesti luottamuksellisia. Yritysten rakenteet 00022 TILASTOKESKUS SÄHKÖINEN LOMAKE OSOITTEESSA: http://sol.itella.net/tele Yrityksen

Lisätiedot

Määräyksen 46 perustelut ja soveltaminen. Puhelinnumeron siirrettävyydestä

Määräyksen 46 perustelut ja soveltaminen. Puhelinnumeron siirrettävyydestä MPS 46 [J/2016 M] 22.12.2016 Määräyksen 46 perustelut ja soveltaminen Puhelinnumeron siirrettävyydestä MPS 46 J/2016 M Viestintävirasto Kommunikationsverket Finnish Communications Regulatory Authority

Lisätiedot

SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187.

SISÄLLYS. eurooppalaiseen sopimukseen liitetyn tiemerkintöjä käsittelevän pöytäkirjan muutosten voimaansaattamisesta N:o 187. SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2006 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä maaliskuuta 2006 N:o 187 193 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki verkkotunnuslain muuttamisesta... 593 188 verkkotunnushallinnosta Ahvenanmaan maakunnassa...

Lisätiedot

Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta

Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta Viestintävirasto 33 F/2014 1 (5) Määräys hätäliikenteen teknisestä toteutuksesta ja varmistamisesta Annettu Helsingissä x. päivänä yykuuta 2014. Viestintävirasto on määrännyt x. päivänä yykuuta 2014 annetun

Lisätiedot

Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen Liikenne- ja viestintävaliokunta

Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen Liikenne- ja viestintävaliokunta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi sähköisen viestinnän palveluista annetun lain ja julkisen hallinnon turvallisuusverkkotoiminnasta annetun lain muuttamisesta Antti-Jussi Lankinen, Mira Karppanen

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.5.2016 COM(2016) 302 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Filippiinien tasavallan hallituksen välisen tiettyjä lentoliikenteen

Lisätiedot

Televerkko-operaattoripalveluiden hinnasto

Televerkko-operaattoripalveluiden hinnasto Televerkko-operaattoripalveluiden hinnasto Voimassa 1.1.2016 alkaen toistaiseksi Pietarsaaren Seudun Puhelin Oy (PSP) tarjoaa voimassa olevan lainsäädännön ja määräysten mukaisesti toisille teleoperaattoreille

Lisätiedot

Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ. Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013

Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ. Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013 1 (6) Viestintävirasto 2 A/2013 M Määräys SUUREN HÄIRIÖRISKIN AIHEUTTAVIEN RADIOLÄHETTIMIEN TARKASTUSMENETTELYSTÄ Annettu Helsingissä 26. päivänä maaliskuuta 2013 Viestintävirasto on määrännyt 16 päivänä

Lisätiedot

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA

VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA Päivämäärä / Datum /Date Nro / Nr / No. 5.7.2004 374/532/2004 ACN Communications Finland Oy PL 117 02100 ESPOO VIESTINTÄVIRASTON PÄÄTÖS KOSKIEN ACN:N NUMERONSIIRTOTILAUKSEN SITOVUUTTA ASIANOSAINEN ACN

Lisätiedot

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä 1 (6) Määräys toimiluvanvaraiseen radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 15. päivänä heinäkuuta 2019 määrää 7. päivänä marraskuuta 2014 annetun sähköisen viestinnän palveluista

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 37

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 37 Sivu 1 (9) LL/AJ 19/12 2016 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO N:o 37 Hinnasto sisältää Länsilinkki Oy:n (Y-tunnus 0853251-1 ja teleyritystunniste 23) vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen

Lisätiedot

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO

TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO 1 TELEVERKKO- OPERAATTORIPALVELUJEN HINNASTO Hinnasto sisältää Ikaalisten- Parkanon Puhelin Osakeyhtiön vahvistamat televerkko-operaattoripalvelujen maksut. Hinnaston maksut kattavat myös Yhtiön televerkkoihin

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta

Liikenne- ja viestintäviraston päätös käyttöoikeuden siirrosta Päätös 1 (6) Dnro: 10.6.2019 Traficom/585/11.05.02/2019 TTY-säätiö PL 527 33101 TAMPERE Tampereen korkeakoulusäätiö sr Tampereen yliopisto 33014 TAMPEREEN YLIOPISTO Hakemuksenne 5.6.2019 (Riitta Rautio-Visuri)

Lisätiedot

AINA MATKAPUHELINLIITTYMÄ

AINA MATKAPUHELINLIITTYMÄ AINA MATKAPUHELINLIITTYMÄ Käyttäjän opas ainacom.fi aina.fi 2 Sisällysluettelo Tervetuloa Aina Matkapuhelinasiakkaaksi... 3 Asiakaspalvelu...3 SIM-kortti...3 PIN- ja PUK-koodi...3 IMEI-koodi...4 Tarkista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014. 1246/2014 Valtioneuvoston asetus. radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014. 1246/2014 Valtioneuvoston asetus. radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 23 päivänä joulukuuta 2014 1246/2014 Valtioneuvoston asetus radiotaajuuksien käytöstä ja taajuussuunnitelmasta Annettu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014

Lisätiedot

Määräys. Soveltamisala. Ilmoittautumisen määräaika. Ilmoittautumisen yhteydessä annettavat tiedot

Määräys. Soveltamisala. Ilmoittautumisen määräaika. Ilmoittautumisen yhteydessä annettavat tiedot Määräys 1 (9) 64/2012 M Määräys TAAJUUSALUEEN 791-821 MHZ JA 832-862 MHZ HUUTOKAUPASTA 1 Soveltamisala 2 Ilmoittautumisen määräaika 3 Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Viestintävirasto on määrännyt

Lisätiedot

5.5.2011 MÄÄRÄYKSEN 33 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA MPS 33

5.5.2011 MÄÄRÄYKSEN 33 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA MPS 33 5.5.2011 MÄÄRÄYKSEN 33 PERUSTELUT JA SOVELTAMINEN HÄTÄLIIKENTEEN OHJAUKSESTA JA VARMISTAMISESTA MPS 33 Viestintävirasto MPS 33 1 (20) SISÄLLYS SISÄLLYS... 1 1 LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 1.1 MÄÄRÄYKSEN LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA

Lisätiedot