Westin Lisätty luku 6, käyttötapauskuvaukset.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "1.1 3.1.2014 Westin Lisätty luku 6, käyttötapauskuvaukset."

Transkriptio

1 Käyttäjävaatimukset Versio Päivämäärä Henkilö 1.0 XX.XX.2013 Kaikki PI-versio Westin Lisätty luku 6, käyttötapauskuvaukset. 1. Liiketoiminnalliset tavoitteet 2. Käsitteet 3. Yleiskuva järjestelmästä 4. Käyttäjäryhmät 5. Vaatimukset 6. Käyttötapauskuvaukset 1. Liiketoiminnalliset tavoitteet Statbeatin mobiilikäyttäjämäärät kasvavat, joten asiakas haluaa tarjota heille paremman käyttökokemuksen. Statbeat on rakennettu responsiiviseksi nettipalveluksi, mutta käytettävyys ei ole sillä tasolla kuin asiakas toivoisi. Tästä syystä asiakas haluaa toteuttaa palvelulle erilliset mobiilisovellukset, aluksi Androidille ja mahdollisuuksien mukaan Apple ios:lle. Sovellus tulisi olla rakennettu mahdollisimman pitkälle HTML5-tekniikoilla natiivikoodin (esim. Androidin tapauksessa Java) sijaan. Tähän on muutama syy. Ensinnäkin, koska FastMonkeys ohjelmistotalona keskittyy erilaisiin frontend-tekniikoihin ja Python-osaamiseen, halutaan näitä tekniikoita myös hyödyntää mobiilisovelluksessa. Tämä myös auttaa projektin päätyttyä, jolloin asiakkaan on ylläpidettävä ja jatkokehitettävä sovellusta. Toiseksi, mobiilikäyttöjärjestelmäpuoli varsinkin Suomessa on varsin tasaisesti jakaantunut eri toimijoiden (Android, ios, Windows Phone) kesken eikä jokaiselle käyttöjärjestelmälle ole kannattavaa kehittää omaa laajaa natiivisovellusta. Kun sovelluksen ydin rakennetaan HTML5-tekniikoilla, riittää että halutuille käyttöjärjestelmille toteutetaan natiivit kehyssovellukset, jotka sisältävät vain ne osuudet, joita ei voida HTML5-tekniikoilla toteuttaa. Käyttäjien näkökulmasta sovelluksen tulisi olla helppokäyttöinen ja sulavasti toimiva. Mobiilisovellus, jonka nopeus ja käytettävyys on samalla tasolla kuin tavallinen (responsiivinen) nettisivu, harvoin menestyy. Asiakas toivoisi, että sovelluksen käyttäjät eivät ollenkaan huomaisi käyttävänsä hybridisovellusta (natiivitoteutus + HTML5). Hyvä esimerkki tällaisesta hyvästä

2 hybriditoteutuksesta on Applen AppStore. 2. Käsitteet Statbeat Natiivisovellus, natiivikoodi Hybridisovellus Responsiivisuus Frontend Asiakkaan olemassaoleva verkkopalvelu. Mobiilialustan omalla ohjelmointikielellä toteutettu sovellus. Sovellus, joka yhdistelee natiivikoodia ja HTML5-tekniikoita. Verkkopalvelun ulkoasu skaalautuu ja mukautuu päätelaitteen ominaisuuksien (käytännössä näytön tarkkuuden) mukaan. Sovelluksen käyttöliittymäpuoli, tässä tapauksessa HTML5-toteutus. 3. Yleiskuva järjestelmästä Järjestelmä helpottaa käyttäjiä joukkueen hallinnassa, joukkueiden seuraamisessa ja mahdollistaa tilastojen keräämisen reaaliaikaisesti. Käyttäjät näkevät järjestelmästä milloin omalla joukkueella on tapahtumia. Käyttäjä pystyy ilmoittautumaan tapahtumiin ja kommunikoimaan tapahtumissa. Käyttäjä pystyy pelaamaan monissa joukkueissa ja seuraamaan muita järjestelmän joukkueita. Käyttäjä näkee järjestelmästä ottelutilastot. Natiivi applikaatio mahdollistaa notifikaatiot älypuhelimille. 4. Käyttäjäryhmät Käyttäjäryhmä Käyttäjien määrä Ryhmän tärkeys Pelaajat Pelaaja pelaa joukkueessa 2000 Valmentajat Valmentaja valmentaa joukkuetta 100 Joukkueenjohtajat Muu käyttäjä Fani Joukkueenjohtaja hallitsee joukkuetta Käyttäjä, joka ei pelaa, valmenna tai ole joukkueenjohtaja Pelaaja, valmentaja, joukkueenjohtaja ja muu käyttäjä Alhainen 2000

3 5. Vaatimukset Vaatimukset ja tehtävät dokumentoidaan ryhmän Trello-järjestelmään. Toimintaprosessi on kuvattu projektisuunnitelmassa. 6. Käyttötapauskuvaukset Tässä on kuvattu kurssin harjoituksena vaatimat kolme käyttötapausta. ID 1 Ilmoituksen vastaanottaminen uudesta tapahtumasta Kun käyttäjä kutsutaan uuteen tapahtumaan, esimerkiksi pelaajaksi otteluun, saa hän asiasta ilmoituksen kännykkäänsä. Ilmoituksen valitseminen avaa mobiilisovelluksen sivulle, jolla käyttäjä voi ilmoittautua tapahtumaan. Toimijat Tapahtuman (kutsun) luova käyttäjä ( kutsuja ) Kutsuttu käyttäjä ( käyttäjä ) Esiehdot Kummallakin käyttäjällä on tunnukset Statbeat-järjestelmässä Käyttäjällä on Statbeat Mobile -sovellus asennettuna Käyttäjän kännykässä on toimiva internet-yhteys Toimintaketju 1. Kutsuja luo tapahtuman, johon hän kutsuu käyttäjän. 2. Käyttäjän kännykkä näyttää ilmoituksen kunkin käyttöjärjestelmän omalla tavalla. 3. Käyttäjä klikkaa ilmoitusta. 4. Mobiilisovellus aukeaa näkymään, jolla käyttäjä voi ilmoittautua tapahtumaan. Mobiilisovellus näyttää näkymän, jolla käyttäjä voi ilmoittautua tapahtumaan.

4 ID 2 Tapahtumaan ilmoittautuminen Kun käyttäjä on kutsuttu tapahtumaan, voi hän ilmoittautua siihen vastauksella osallistun, en osallistu tai osallistun ehkä. Toimijat Kutsuttu käyttäjä ( käyttäjä ) Esiehdot Käyttäjällä on tunnus Statbeat-järjestelmässä Käyttäjällä on Statbeat Mobile -sovellus asennettuna Käyttäjän kännykässä on toimiva internet-yhteys Toimintaketju 1. Käyttäjä hakeutuu tapahtuman ilmoittautumissivulle (ID 1). 2. Käyttäjä etsii halutun tapahtuman, jos niitä on useita. 3. Käyttäjä klikkaa ilmoittautumispainiketta, jolloin hänen statuksensa muuttuu ( osallistun ). Käyttäjä on ilmoittautuneena tapahtumaan. ID 3 Käyttäjän oman vanhemman ottelun hakeminen yläpalkin tuloskarusellista. Mobiilisovelluksen alkunäkymän yläreunassa on ottelutuloksia. Pyyhkäisyllä sivulle käyttäjä voi selata vanhempia tuloksia. Samassa yhteydessä käyttäjä voi valita suodattimen, jolla hän saa näkyviin vain omia otteluitaan. Toimijat Käyttäjä

5 Esiehdot Käyttäjällä on tunnukset Statbeat-palveluun ja on sisäänkirjautuneena. Toimintaketju 1. Käyttäjä avaa mobiilisovelluksen ja pääsee alkunäkymään 2. Käyttäjä valitsee omien otteluiden suodattimen, karusellin tulokset päivittyvät 3. Käyttäjä pyyhkäisee karusellia oikealle, kunnes haluttu ottelu tulee näkyviin. 4. Käyttäjä klikkaa haluttua ottelua. Käyttäjä päätyy halutun ottelun ottelunäkymään.

Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen. Case: JYP Juniorit Yhteisökortti. Mobile intelligence

Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen. Case: JYP Juniorit Yhteisökortti. Mobile intelligence Mobile intelligence Mobiili kanta-asiakaskortin yhteisöllisyys yhdistettynä maksamisen helppouteen Case: JYP Juniorit Yhteisökortti Jussi Jalasaho - JYP Juniorit Ry Timo Wallius - Arena Interactive Oy

Lisätiedot

statbeatmobile FINAL PROJECT REVIEW

statbeatmobile FINAL PROJECT REVIEW statbeatmobile FINAL PROJECT REVIEW agenda Projekti Status Käytännöt Tulokset Katsaus eteenpäin PROJEKTI / mikä on statbeat? Sosiaalinen joukkueurheilupalvelu Keskustelu, fanit, kavereiden joukkueet,

Lisätiedot

statbeatmobile PROJECT REVIEW iteration 1

statbeatmobile PROJECT REVIEW iteration 1 statbeatmobile PROJECT REVIEW iteration 1 agenda Projekti Status Käytännöt Tulokset Katsaus eteenpäin PROJEKTI / mikä on statbeat? Sosiaalinen joukkueurheilupalvelu Keskustelu, fanit, kavereiden joukkueet,

Lisätiedot

Tekninen suunnitelma - StatbeatMOBILE

Tekninen suunnitelma - StatbeatMOBILE Tekninen suunnitelma - StatbeatMOBILE Versio Päivämäärä Henkilö Kuvaus 1.0 13.12.2013 Pöyry Alustava rakenne ja sisältö 1.1 22.12.2013 Pöyry Lisätty tekstiä ilmoituksiin, turvallisuuteen ja sisäiseen API:in

Lisätiedot

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia

Yksilökeskeinen valmennusfilosofia PELAAJAPROFIILI Yksilökeskeinen valmennusfilosofia Suomen Palloliitto on määritellyt: "Yksilökeskeisellä valmennusfilosofialla tarkoitetaan valmentajan ja pelaajan välistä vuorovaikutusta ja toimintaa,

Lisätiedot

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus

PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus PELAAJAPROFIILI Mobiilisovellus Pelaajaprofiili netissä Pelaajaprofiilin www-palvelu on osoitteessa http://www.pelaajaprofiili.fi. Rekisteröidy tai hanki tunnukset ennen mobiilisovelluksen käyttöä. Pelaajaprofiilin

Lisätiedot

Käytettäväksi QR-koodin lukulaitteen/lukijan kanssa yhteensopivien sovellusten kanssa

Käytettäväksi QR-koodin lukulaitteen/lukijan kanssa yhteensopivien sovellusten kanssa Xerox QR Code -sovellus Pika-aloitusopas 702P03999 Käytettäväksi QR-koodin lukulaitteen/lukijan kanssa yhteensopivien sovellusten kanssa Käytä QR (Quick Response) Code -sovellusta seuraavien sovellusten

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma... 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet... 3 Sisäinen viestintä... 3 Tavoitteet:... 3 Kanavat... 4 Joukkueiden sisäisen viestinnän kanavat... 4 Ulkoinen

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

Työkalu joukkueen hallinnointiin

Työkalu joukkueen hallinnointiin Työkalu joukkueen hallinnointiin Zemiit Oy 1 sporttis-joukkueille Copyright Zemiit Oy palvelu joukkueille Joukkueen hallinnoijat tyypillisesti toimitsijoita erityisiä oikeuksia seuraaviin tapahtumat kutsut

Lisätiedot

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen

oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen oppimispeli esi- ja alkuopetusikäisten lasten matemaattisten taitojen tukemiseen ILMAINEN Lukimat-verkkopalvelun (www.lukimat.fi) kautta saatava tietokonepeli EKAPELI-MATIKKA Ekapeli-Matikka on tarkoitettu

Lisätiedot

Octo käyttöohje 1. Sisältö

Octo käyttöohje 1. Sisältö Octo käyttöohje 1 Sisältö Sisältö...1 Sisäänkirjautuminen...2 Etusivu...2 Uimarihaku...3 Uimariryhmät...4 Seurahaku...4 Kilpailutilastot...5 Ilmoittautuminen kilpailuun...6 Kilpailuun ilmoittautuminen...7

Lisätiedot

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013

FC WILD Tyytyväisyyskysely 2014 24.04.2013 FC WILD Tyytyväisyyskysely 214 24.4.213 Yleistä/taustaa Tyytyväisyyskysely järjestettiin kolmatta kertaa Kyselyn tavoitteena on saada kuuluviin kentän ääni, jotta seura pystyy ottamaan jäsenistön toiveet

Lisätiedot

PLA-32820 Mobiiliohjelmointi. Mika Saari mika.saari@tut.fi http://www.students.tut.fi/~saari5/pla_32820_2016/

PLA-32820 Mobiiliohjelmointi. Mika Saari mika.saari@tut.fi http://www.students.tut.fi/~saari5/pla_32820_2016/ PLA-32820 Mobiiliohjelmointi Mika Saari mika.saari@tut.fi http://www.students.tut.fi/~saari5/pla_32820_2016/ 1. Luento 2 Suoritus vaatimukset Kurssin sisältö Kirjallisuus Mobiiliohjelmointi Mobiililaitteita...

Lisätiedot

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1

NETTISIVUJEN PÄIVITYS OHJEET versio 1.1 1/7 Sisällysluettelo: YLEISOHJEET 1 HALLINTA 1 Hallinnan etusivu 2 Uutiset 3 Luo uusi uutinen 3 Luo uusi uutiskuva 4 Muokkaa vanhoja uutisia 4 Kuvagalleriat 4 Kalenteri 5 Joukkue 5 Pelaajat 5 Ottelut 6

Lisätiedot

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014

Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 Liikkuva työ pilotin julkinen raportti 30.06.2014 2 / 9 Green ICT pilotin raportti SISÄLLYSLUETTELO 1. Tiivistelmä koekäytöstä... 3 2. Toteutus... 4 2.1.Tavoite... 4 2.2.Mobiilisovellus... 4 2.3.Käyttöönotto...

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Valitse etusivulta oma piirisi

Valitse etusivulta  oma piirisi Valitse etusivulta www.resultcode.fi oma piirisi Kirjaudu tunnuksillasi tilaa unohtuneet tunnukset tekstiviestillä sähköpostilla Pikalinkit Suoralinkit sarjoihin ja joukkueisiin Omat roolit seurassa/joukkueessa

Lisätiedot

Selaimen kautta käytettävällä PaikkaOpin kartta-alustalla PaikkaOppi Mobiililla

Selaimen kautta käytettävällä PaikkaOpin kartta-alustalla PaikkaOppi Mobiililla 19.1.2017 Sisällys Slide 3. Mikä on PaikkaOppi Mobiili? Slide 4. Kaavio PaikkaOppi Mobiilin käytön aloituksesta. Slidet 5-7. Tunnusten ja kurssin luominen ennen sovelluksen käyttöä. Slide 8. Hae sovellus

Lisätiedot

Asio Notification ( Asio N ) App

Asio Notification ( Asio N ) App Asio Notification ( Asio N ) App MATKAPUHELINSOVELLUS Asio N on matkapuhelimeen ladattava sovellus, jolla voi vastaanottaa organisaation viestejä matkapuhelin-ilmoituksina (push notification) Oppilaitokset,

Lisätiedot

Tietotalo Insight. Digitaalinen markkinointi. Beacon FAQ: Vastaukset yleisimpiin kysymyksiin beaconeista

Tietotalo Insight. Digitaalinen markkinointi. Beacon FAQ: Vastaukset yleisimpiin kysymyksiin beaconeista Tietotalo Insight Digitaalinen markkinointi Beacon FAQ: Vastaukset yleisimpiin kysymyksiin beaconeista 1 Beacon FAQ Digitaalisesta kontekstisidonnaisesta markkinoinnista puhuttaessa mennään usein monelle

Lisätiedot

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön

VIP Mobile Windows Phone. Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön VIP Mobile Windows Phone Opas asennukseen ja tärkeimpien toimintojen käyttöön TSP-3719_1-1305 sennus Seuraavassa saat yksinkertaiset ohjeet VIP-sovelluksen asentamiseksi puhelimeesi. lla olevat vaiheet

Lisätiedot

PäÄtElAiTeKeNtÄn MuRrOs, UuDeT jakelukanavat ja PaLvElUiLlE asetettavat odotukset

PäÄtElAiTeKeNtÄn MuRrOs, UuDeT jakelukanavat ja PaLvElUiLlE asetettavat odotukset PäÄtElAiTeKeNtÄn MuRrOs, UuDeT jakelukanavat ja PaLvElUiLlE asetettavat odotukset MiKkO HäMäLäInEn / Sc5 OnLiNe Oy HtMl5 expertise at your service Sc5 OnLiNe yksi sovellus kaikille laitteille 50 ı 2 PäÄtElAiTtEeT

Lisätiedot

JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS

JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS SUOMEN JÄÄPALLOLIITTO ry SJPL Kristina Koskela kilpailu@finbandy.fi puhelin 020 7964 322 JOUKKUEENJOHTAJA-OPAS 2010 Tämä joukkueenjohtajaopas antaa joukkueenjohtajalle perustietoa seuratoiminnasta sekä

Lisätiedot

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje

Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Sähköinen pöytäkirja FUTSAL joukkueen ohje Kirjaudu ResultCodeen, valitse sarja jota pelaatte ja sarjataulukosta oma joukkueesi Valitse JOUKKUE valikon alta OTTELUT Valitse ottelu jonka tietoja haluat

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

VJS-96 Black Panthers joukkueen www-sivujen käyttöohjeet

VJS-96 Black Panthers joukkueen www-sivujen käyttöohjeet Pekka Penttala 3.3.2008 1 (10) VJS-96 Black Panthers joukkueen www-sivujen käyttöohjeet VJS-96 Black Panthers joukkueen www-sivujen käyttöohjeet... 1 1 Yleistä www-sivujen käytöstä... 2 2 Sivujen osoitteet...

Lisätiedot

Miten Vero voisi Viestit-Appia hyödyntää? Markku Heikura

Miten Vero voisi Viestit-Appia hyödyntää? Markku Heikura Miten Vero voisi Viestit-Appia hyödyntää? 28.3.2017 Markku Heikura Suomi.fi-viestit osana Veron toimintaa Verolle Suomi.fi-viestit on tärkeä osa paperittomuuteen pyrkimisessä. Mobiili viestit-sovellus

Lisätiedot

! Luettelo ilmoittautuneista Tästä ruudusta löytyy joukkueiden yhteystiedot, puh.nro +

! Luettelo ilmoittautuneista Tästä ruudusta löytyy joukkueiden yhteystiedot, puh.nro + ! Mitä aiot tehdä? Valitse! Luettelo ilmoittautuneista Tästä ruudusta löytyy joukkueiden yhteystiedot, puh.nro + e-mail! Pelaajien syöttö Tässä ruudussa syötetään etukäteen pelaajien nimet ja numerot kuhunkin

Lisätiedot

Mobiilipalvelut kirjastoissa Juha Hälinen verkkopalvelusuunnittelija

Mobiilipalvelut kirjastoissa Juha Hälinen verkkopalvelusuunnittelija Mobiilipalvelut kirjastoissa Juha Hälinen verkkopalvelusuunnittelija Jyväskylän kaupunginkirjasto Kirjastoiden ja kännyköiden monimutkainen suhde Tilastoja ja historiaa WAP1.0 vuonna 1998 Nokia Communicatorilla

Lisätiedot

PELAAJALLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - TUNNUSTEN AKTIVOINTI HUOLTAJAN TOIMESTA - HARJOITUSPÄIVÄKIRJAN PITÄMINEN

PELAAJALLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - TUNNUSTEN AKTIVOINTI HUOLTAJAN TOIMESTA - HARJOITUSPÄIVÄKIRJAN PITÄMINEN PELAAJALLE TEHTÄVÄT ENNEN FBA TAPAHTUMAA - TUNNUSTEN AKTIVOINTI HUOLTAJAN TOIMESTA - HARJOITUSPÄIVÄKIRJAN PITÄMINEN MYEERIKKILÄ FBA TOIMINNASSA MyEerikkilä on Eerikkilän Urheiluopiston ylläpitämä sähköinen

Lisätiedot

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä

DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä DNA:n kysely esikoulu- ja ala-asteikäisten matkapuhelinten käytöstä Yhteenveto medialle 1 Yhteenveto Ala-asteikäiset lapset ovat jo hyvin aktiivisia puhelimen käyttäjiä. Kahdeksalla kymmenestä on oma puhelin

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta

P04 VANHEMPAINILTA. Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta P04 VANHEMPAINILTA Kausi 2015 Rahankäyttö Valmennus & Huolto Uudet harjoitusvuorot Tuleva toiminta 06.10.2015 FC Wild P04 kausi 2015 1.10.2014 30.9.2015 26 pelaajaa 6 147 Turnausta harjoituskertaa 2 Joukkuetta

Lisätiedot

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus

BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND: Two Souls BEYOND Touch Sovellus BEYOND Touch -SOVELLUS Jotta saisit kaiken irti BEYOND: Two Souls -pelikokemuksesta, suosittelemme pelaamaan peliä langattomalla DUALSHOCK 3-ohjaimella. Jos kuitenkin

Lisätiedot

Työkalu urheiluseuran hallinnointiin

Työkalu urheiluseuran hallinnointiin Työkalu urheiluseuran hallinnointiin Zemiit Oy 1 sporttis-seuroille Copyright Zemiit Oy palvelun taustaa Perustana käyttäjien tarpeet Koekäytössä toukokuusta 2007 Joukkuetason toiminnallisuus kaupallisessa

Lisätiedot

Office 365 palvelut. Siis: (koskee sekä opettajia että oppilaita)

Office 365 palvelut. Siis: (koskee sekä opettajia että oppilaita) Office 365 KB 2016 Office 365 palvelut Seuraavat palvelut ovat käytössä Espoossa Onedrive for Business tallennustila ( pilvi ). Tallennustilaa on 1 teratavua. Office 365 tuotteen voi asentaa 5 omalle tietokoneelle

Lisätiedot

EeNet kehittymisen seuranta ohjeet

EeNet kehittymisen seuranta ohjeet EeNet kehittymisen seuranta ohjeet Kehittymisen seurannassa syötetään, katsotaan ja vertaillaan testituloksia. Kehittymisen seurannan toiminnot ovat: 1. Syötä testitulokset 2. Testitulokset valmentajalle

Lisätiedot

myclub-pikaohje jojoille

myclub-pikaohje jojoille Pohjois-Espoon Ponsi Ry 1/12 myclub-ohje jojoille 9.4.2014 myclub-pikaohje jojoille 1 Mikä on myclub? PEP ottaa vuoden 2014 aikana käyttöön myclub-jäsenpalvelun, jonka avulla tullaan hoitamaan seuran:

Lisätiedot

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen

WebOodin opinto-opas ja ilmoittautuminen Aloitus Homma alkaa osoitteesta www.helsinki.fi/weboodi. Jos et omista yliopiston atk-tunnuksia, voit hypätä kohdan 1. yli. Voit huoletta tutustua WebOodin saloihin ilman tunnuksiakin. WebOodin opinto-opas

Lisätiedot

PLA-32820 Mobiiliohjelmointi. Mika Saari mika.saari@tut.fi http://www.students.tut.fi/~saari5/pla_32820_2015/

PLA-32820 Mobiiliohjelmointi. Mika Saari mika.saari@tut.fi http://www.students.tut.fi/~saari5/pla_32820_2015/ PLA-32820 Mobiiliohjelmointi Mika Saari mika.saari@tut.fi http://www.students.tut.fi/~saari5/pla_32820_205/ . Luento 2 Suoritus vaatimukset Kurssin sisältö Kirjallisuus Mobiiliohjelmointi Mobiililaitteita...

Lisätiedot

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET

VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET VASTUUVALMENTAJAN TOIMINTAPERIAATTEET 2013-2014 VASTUUVALMENTAJALLE! Kiitokset päätöksestä osallistua yhtenä tärkeänä osana joukkuetoimintaan. Kädessäsi on vastuuvalmentajan toimenkuva tässä seurassa.

Lisätiedot

Salusfin Mobiilisovellus Käyttöohje

Salusfin Mobiilisovellus Käyttöohje Salusfin Mobiilisovellus Käyttöohje 1 Sisällysluettelo Mobiilisovellus Asentaminen... 3 Mobiilisovellus Kirjautuminen... 3 Mobiilisovellus Kirjautuminen ja turvallisuus... 4 Mobiilisovellus Kotinäkymä...

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

IBM BusinessConnect A new era of thinking. A new era of thinking. Metsä Group. Mobiiliarkkitehtuuri. Ari Linja IBM Corporation

IBM BusinessConnect A new era of thinking. A new era of thinking. Metsä Group. Mobiiliarkkitehtuuri. Ari Linja IBM Corporation IBM BusinessConnect A new era of thinking Metsä Group Ari Linja Mobiiliarkkitehtuuri 1 2016 IBM Corporation 2 2016 IBM Corporation 2016 IBM Corporation Ari Linja Mobiiliarkkitehti Metsä Group ICT - Tietohallinto

Lisätiedot

Skype for Business pikaohje

Skype for Business pikaohje Skype for Business pikaohje Sisällys KOKOUSKUTSU... 2 ENNEN ENSIMMÄISEN KOKOUKSEN ALKUA... 4 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SKYPE FOR BUSINEKSELLA... 5 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN SELAIMEN KAUTTA... 6 LIITTYMINEN KOKOUKSEEN

Lisätiedot

Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI

Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI Käyttöopas yksityisautolle Android, ios ABAX MOBIILI 2 The difference is ABAX The difference is ABAX 3 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN Avaa ABAX-sovellus, ja klikkaa «Kirjaudu». Syötä käyttäjätunnuksesi ja salasanasi

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

Älypuhelin hoitotyössä; osastoilla ja kentällä - potilaskuljetuksen työkalu. 25.5.2016 n.n

Älypuhelin hoitotyössä; osastoilla ja kentällä - potilaskuljetuksen työkalu. 25.5.2016 n.n Älypuhelin hoitotyössä; osastoilla ja kentällä - potilaskuljetuksen työkalu 25.5.2016 n.n Älypuhelin ja mobiilisovellus tehokkaan toiminnan mahdollistajana SBM-teknologiaan perustuva Potku-sovellus otettu

Lisätiedot

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy

Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille Copy Kysely Kaapo ry:n pelaajien vanhemmille 2 2012 Copy 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana Keskiarvo: 5,1 Joukkue, jossa lapsi on mukana 25 11 20 15 7 19 11 7 15 8 6 B pojat C pojat D99 pojat D00 pojat E01

Lisätiedot

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja

Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1(16) Tennisliitto Ässä-kilpailujärjestelmä Pelaajan ja kilpailun järjestäjän ohjekirja 1 Tennisliitto Ässä-kisajärjestelmä 2 2 Päävalikko 2 3 Kilpailun hakeminen 3 4 Kilpailun luonti 3 4.1 Kilpailun luokkien

Lisätiedot

Qt kaikkialla? 9.4.2010

Qt kaikkialla? 9.4.2010 Qt kaikkialla? Helsinki Tammasaarenkatu 5, 00180 Helsinki, Tel. 09 431 551 Tampere Satakunnankatu 18, 33210 Tampere, Tel. 03 315 861 Turku Lemminkäisenkatu 32 A, 20520 Turku, Tel. 02 263 571 Qt Qton C++

Lisätiedot

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto

Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Sosiaalinen media Facebook, Twitter, Nimenhuuto Jani Koivula, 21.11.2010 Kuka on se oikea? 23.11.2010 TULe urheiluseuraan liikkumaan 2 Ovatko sidosryhmänne sosiaalisessa mediassa? Oletteko te? Sosiaalisen

Lisätiedot

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun.

Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. StorageIT 2006 varmuuskopiointiohjelman asennusohje. Hyvä asiakkaamme! Olet tehnyt hyvän valinnan hankkiessasi kotimaisen StorageIT varmuuskopiointipalvelun. Ennen asennuksen aloittamista Varmista, että

Lisätiedot

AC Hannes Statistics Tool. Ilkka Hakkarainen

AC Hannes Statistics Tool. Ilkka Hakkarainen AC Hannes Statistics Tool Ilkka Hakkarainen 24.3.2011 Sisältö 1 Johdanto 2 1.1 Järjestelmän tarkoitus........................ 2 1.2 Toimintaympäristö.......................... 2 1.3 Rajaukset...............................

Lisätiedot

BasketHotel Erotuomarin käyttöliittymä

BasketHotel Erotuomarin käyttöliittymä BasketHotel Erotuomarin käyttöliittymä Yleistä Jotta saat tunnukset BasketHotelliin, täytyy sinun käydä rekisteröitymässä aktiivituomariksi basket.fi sivuilla. Tässä osoite: http://www.basket.fi/asiakaspalvelu/sarjatoiminta/erotuomarin-rekisteroityminen-ba/

Lisätiedot

Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0)

Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0) Liikennelabra päivä: Kokemukset liikkujan datasta ja analytiikasta (Liikennelabra 1.0) LVM / Sonckin-Sali Liikenteen sähköiset palvelut -hankkeen tavoitteet 1. Edistää liikenteen sähköisten palveluiden

Lisätiedot

Ryhmä (11) Numeropankki

Ryhmä (11) Numeropankki Tampereen teknillinen yliopisto Tietotekniikan laitos TIE-13100 Tietotekniikan projektityö Ryhmä (11) Numeropankki Projektisuunnitelma Tommi Blomster Jari Laaksonen Petri Tahvanainen Eemil Väisänen (vastaa

Lisätiedot

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3 3. TILASTOINTI Aloitusnäkymä ja kokoonpanot 4 Pelaajien vaihtaminen 6 Maali 7 Rangaistukset 8 Poista

Lisätiedot

CTRL+F Android-sovellus

CTRL+F Android-sovellus CTRL+F Android-sovellus Vili-Robert Hietala Opinnäytteen raportointi Sähköosasto Toukokuu 2015 KUVAILULEHTI 14.04.2015 Tekijä(t) Vili-Robert Hietala Työn laji Opinnäytteen raportointi Sivumäärä 7 Luottamuksellisuus

Lisätiedot

TELEVISIO AINA SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN. David Hasselhoff Show torstaisin klo 21.00 Subilla* Suorat Formula 1 -lähetykset MTV Maxilla*

TELEVISIO AINA SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN. David Hasselhoff Show torstaisin klo 21.00 Subilla* Suorat Formula 1 -lähetykset MTV Maxilla* 3-1-2-white-cmyk.pdf 1 24.10.2013 17:56:11 David Hasselhoff Show torstaisin klo 21.00 Subilla* Suorat Formula 1 -lähetykset TV axilla* TELEVISIO AINA SIELLÄ ISSÄ SINÄIN. Fitnesspäiväkirjat maanantaisin

Lisätiedot

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje

Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaa Golf Hjortlandet ry Nuorisotoimikunta Tiedotus- ja ilmoittautumistyökalun käyttöohje Peuramaan nuorisotoiminnan käytännön järjestelyiden tehostamiseksi on otettu käyttöön Internetpohjainen tapahtumien

Lisätiedot

GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille. Versio 3.0

GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille. Versio 3.0 GolfBox -käyttöohjeet Sarfvikin jäsenille Päivitetty toukokuu 2015 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 SISÄÄN- JA ULOSKIRJAUTUMINEN GOLFBOXISTA... 4 2.1 SISÄÄNKIRJAUTUMINEN GOLFBOXIIN... 4 2.2 ULOSKIRJAUTUMINEN

Lisätiedot

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016

ASIAKASKOULUTUKSET. Kurssiohjelma Syksy 2016 Lahden kaupunginkirjasto ASIAKASKOULUTUKSET Kurssiohjelma Syksy 2016 Opettele käyttämään tietokonetta, ota käyttöön oma sähköpostiosoite, kurkista internetiin, tai tutustu tablettiin. Tervetuloa! Kursseista

Lisätiedot

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen

TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen TASORYHMÄHARJOITTELU LEPASSA (valmennuslinjan päivitys lokakuussa 2011) työkalu tasoryhmien muodostamiseen 1 Kenelle: LePan ikäluokille E11-F7 (01-05 syntyneet), tytöissä ja pojissa. Miksi: Harjoittelun

Lisätiedot

EKS myclub pikaohje Jojoille

EKS myclub pikaohje Jojoille 1(12) Espoon-kiekkoseura RY MyClub-ohje Joukkueenjohtajille EKS myclub pikaohje Jojoille 1 Mikä on myclub? myclub on urheilu- ja vapaa-ajan yhteisöjen sähköinen jäsenpalvelu, jonka avulla yhteisö hallinnoi

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö

EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö EeNet käyttöohje SHA pelaajille harjoituspäiväkirjan täyttö 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä

Lisätiedot

ILMOITA JOUKKUE SARJAAN

ILMOITA JOUKKUE SARJAAN ILMOITA JOUKKUE SARJAAN Klikkaa sivulle http://fba.baskethotel.com/login/ Valitse etusivulta a) Sarjaan ilmoittautuminen, jos olet kokonaan uusi yhteyshenkilö b) Kirjaudu, jos olit yhteyshenkilö jo edellisellä

Lisätiedot

HitCall Softphone käyttöönotto

HitCall Softphone käyttöönotto Softphone 1 Softphone käyttöönotto Softphone on pilottivaiheessa oleva soittojärjestelmän laajennus. Palvelu mahdollistaa puhelut ulkomailta Suomeen kotimaisin puheluhinnoin. Pilottivaihe, asennus 1) Tarvitset

Lisätiedot

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940

TOIMINNAN KÄSIKIRJA 1940 TOIMINNAN KÄIKIRJA 1940 JALKAPALLOA VUODETA 1940 IÄLLYLUETTELO 1 JOHDANTO 2 JÄNTEVÄN ARVOT JA TAVOITTEET 3 ORGANIAATIO MALLI 3.1 EURAN JOHTOKUNTA 4 JÄNTEVÄ JA VIETINTÄ 4.1 IÄINEN JA ULKOINEN VIETINTÄ 4.2

Lisätiedot

Kokoonpanon luominen ja ylläpito Palvelusivustolla

Kokoonpanon luominen ja ylläpito Palvelusivustolla Kokoonpanon luominen ja ylläpito Palvelusivustolla Internet Explorerin vanhojen versioiden kanssa on todettu ongelmia, joten suosittelemme käyttämään Firefoxia viimeisimmillä päivityksillä. 1. Kirjaudu

Lisätiedot

Pikaohjeet A&O oppimisympäristön käytön aloittamiseen

Pikaohjeet A&O oppimisympäristön käytön aloittamiseen Pikaohjeet A&O oppimisympäristön käytön aloittamiseen 1. Kirjaudu A&O-ympäristöön Verkkopalvelun sisällöntuotanto kurssilla käytettävä A&O alusta löytyy verkko-osoitteesta: http://ao4.ee.tut.fi/hypermedia/

Lisätiedot

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella

Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella Liverpool jalkapallokoulu Valkeakoskella 5.-7.6. Liverpool Jalkapallokoulu Valkeakoski 5.6.-7.6.2015 Liverpool Football Club järjestää lukuisia jalkapallokouluja ympäri mailman koulujen loma aikoina. Valmentajina

Lisätiedot

DNA Prepaid WLAN Mokkula

DNA Prepaid WLAN Mokkula DNA Prepaid WLAN Mokkula Mokkula käyttää normaalikokoista / suurempaa SIM-korttia. Irrota SIM-kortti kokonaisena ja laita se Mokkulaan alla olevan kuvan mukaisesti. Jos irrotat vahingossa pienemmän SIM-kortin,

Lisätiedot

Android ohjelmointi. Mobiiliohjelmointi 2-3T5245

Android ohjelmointi. Mobiiliohjelmointi 2-3T5245 Android ohjelmointi Mobiiliohjelmointi 2-3T5245 Mikä on Android? Linux kernelin päälle rakennettu, Googlen kehittämä sovelluspino mobiilisovelluksiin Erillinen versio puhelimelle ja taulutietokoneille

Lisätiedot

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015

Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Janakkalan Janan D-tytöt 2014-2015 Sisällysluettelo 1. D-tyttöjen missio, visio ja arvot 2. D-tyttöjen toiminnan linjaukset ja tavoitteet 3. Joukkueen kasvatuskeinot 4. Reilu peli 5. Joukkueen johtohenkilöiden

Lisätiedot

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1

EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 EeNet käyttöohje SHA pelaajille OSA 1 1. Kirjautuminen Seuran valmennuspäällikkö, joukkueen valmentaja tai joukkueenjohtaja luo pelaajalle tunnukset EeNettiin noin 1kk ennen ensimmäistä SHA tapahtumaa.

Lisätiedot

Ohjeet pelaajien siirtymiseen

Ohjeet pelaajien siirtymiseen Espoon Palloseuran Jääkiekko ry. Hallitus 12.11.2014 versio 1.2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen 2 Ohjeet pelaajien siirtymiseen SISÄLLYSLUETTELO 1 SIIRTYMINEN SEURAN SISÄLLÄ 3 1.1 Pelaaminen ja harjoittelu

Lisätiedot

AC-huoneen ulkonäkö ja käyttö poikkeaa ipadissa oleellisesti tietokoneen AC-huoneesta.

AC-huoneen ulkonäkö ja käyttö poikkeaa ipadissa oleellisesti tietokoneen AC-huoneesta. KIPAn opintoihin osallistuminen ipadilla AC-YHTEYDEN KÄYTTÖ AC edellyttää erillisen ohjelman asentamista ipadille. Ohjelman saa ilmaiseksi esim. itunesista. Ohjelman pääsee hakemaan joko etsimällä sen

Lisätiedot

VERKKOKUMPPANUUS PÄHKINÄNKUORESSA VEIKKAUS

VERKKOKUMPPANUUS PÄHKINÄNKUORESSA VEIKKAUS VERKKOKUMPPANUUS PÄHKINÄNKUORESSA VEIKKAUS sivu MIKÄ VERKKOKUMPPANUUS? Seuranne nettisivuille asennetaan nettibanneri, josta on linkkaus Veikkauksen sivuille Aktivoimalla seuran jäsenet, kannattajat ja

Lisätiedot

Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin

Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin PIKAOPAS ESIVAATIMUKSET Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin Varmista, että REMUC-ohjaimeen on asennettu toimiva SIM-kortti, jossa on datapaketti kiinteällä kuukausimaksulla

Lisätiedot

Asio Notification sovelluksen esittely ja testausohjeet Oppilaitoksille

Asio Notification sovelluksen esittely ja testausohjeet Oppilaitoksille Asio-Data 2015 Asio Notification sovelluksen esittely ja testausohjeet Oppilaitoksille Mikä Asio Notification on? Asio Notification on Asio -ohjelmistoperheeseen kehitetty, edistyksellinen ja aivan uudenlainen

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

DNA Mokkula E180 - korjaus päivityksen yhteydessä syntyneeseen ongelmaan

DNA Mokkula E180 - korjaus päivityksen yhteydessä syntyneeseen ongelmaan DNA Mokkula E180 - korjaus päivityksen yhteydessä syntyneeseen ongelmaan Tätä ohjetta tai sen osaa ei saa kopioida tai välittää missään muodossa ilman DNA Oy:n kirjallista suostumusta. Tavaramerkit ja

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

ArcGIS. mobiililaitteille

ArcGIS. mobiililaitteille ArcGIS mobiililaitteille Liikkuvan työn tehostaminen Mitä on mobiili paikkatietoteknologia? Mobiili paikkatietoteknologia ulottaa paikkatiedon toimiston ulkopuolelle. Organisaatiot voivat tehdä tarkkoja,

Lisätiedot

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS

JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS JUVAKE 2 OPPIMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN JA VUOROVAIKUTUS Koulutuksen sisältö 1. Meidän pelin osa-alueet 2. Luonne 3. Oppimisympäristö - oppimistaidot 4. Vuorovaikutus 1. Valmentajien välinen 2. Pelaajien välinen

Lisätiedot

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS

Jäsenkirje 1/2015 SISÄLLYS SISÄLLYS Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16 2 Ilmoittautuminen kesän SM-tourille 4 Sääntöakkreditointi SM-turnauksissa 5 Kesän 2015 turnauskalenteri 6 Talven tour-viikonloput 7 Jäsenmaksut ja lisenssit 2015-16

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

FC Raahe Viestintäsuunnitelma

FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma FC Raahe Viestintäsuunnitelma 1 FC Raahen arvot ja tavoitteet 3 Sisäinen viestintä 3 Tavoitteet 3 Kanavat 3 Ulkoinen viestintä 4 Tavoitteet 5 Kanavat 5 Sosiaalisen median

Lisätiedot

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari

Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Seuratoiminta tulevaisuudessa Lasten urheilun seuratoiminta- ja valmentajaseminaari Lappeenranta 26.4.2014 Janne Mellin Janne Mellin 43-vuotias (s. 1971) Rehtori, Tuusula KJT Hockey ry:n hallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

OTTELUN TILASTOINTI NUORTEN VALTAKUNNALLISET SARJAT

OTTELUN TILASTOINTI NUORTEN VALTAKUNNALLISET SARJAT OTTELUN TILASTOINTI NUORTEN VALTAKUNNALLISET SARJAT OTTELUN ALOITTAMINEN - TILASTON LOG-TIEDOSTON HAKEMINEN BASKETHOTELLISTA (tilasto ei livenä) Kirjaudu joukkueen yhteyshenkilön tunnuksilla baskethotelliin.

Lisätiedot

Jalkkis.NET käyttäjäkysely

Jalkkis.NET käyttäjäkysely käyttäjäkysely Maaliskuu 2008 Yhteenveto 1. Kyselyn numeeriset tulokset 2. Sanalliset vastaukset 3. Kehitystoimenpiteet 1 Jalkkis-kyselyppt / 2008-04 Copyright Zemiit Oy 2008 Yhteenveto Kysely järjestettiin

Lisätiedot

Perussurffaajat: Tiia Tirkkonen, Teppo Porkka, Janne Tuomisto. Verkkopalvelun arviointisuunnitelma Spotify

Perussurffaajat: Tiia Tirkkonen, Teppo Porkka, Janne Tuomisto. Verkkopalvelun arviointisuunnitelma Spotify Perussurffaajat: Tiia Tirkkonen, Teppo Porkka, Janne Tuomisto Verkkopalvelun arviointisuunnitelma Spotify Tampereen teknillinen yliopisto Hypermedia MATHM- 00000 Hypermedian opintojakso 30.9.2011 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin

Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin PIKAOPAS ESIVAATIMUKSET Tutustu REMUC:illa ohjattavan laitteen käyttö-, huolto- ja turvaohjeisiin Varmista, että REMUC-ohjaimeen on asennettu toimiva SIM-kortti, jossa on datapaketti SIM-kortin PIN-koodin

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 4/2015 Syystervehdys kaikille jäsenillemme! Syyskauden startin myötä olemme saaneet seuraamme jälleen paljon uusia jäseniä.

Lisätiedot

Matkailualan mobiilisovelluksia. 29.10.2012 Kristian Fahler Whatamap.com

Matkailualan mobiilisovelluksia. 29.10.2012 Kristian Fahler Whatamap.com Matkailualan mobiilisovelluksia 29.10.2012 Kristian Fahler Whatamap.com Seuramatkoja Laivamatkoja, kohteita Polkuja luonnossa, kaupungissa Hiihtokohteita Arkkitehtuuria Yleistä tietoa Strategisia kysymyksiä

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen tilastointijärjestelmä JUULIA VUOROHOIDON OHJELMASOVELLUS. Vertikal Oy Luvaton käyttö kielletty

Varhaiskasvatuksen tilastointijärjestelmä JUULIA VUOROHOIDON OHJELMASOVELLUS. Vertikal Oy Luvaton käyttö kielletty Varhaiskasvatuksen tilastointijärjestelmä JUULIA VUOROHOIDON OHJELMASOVELLUS JUULIA - Varhaiskasvatuksen tilastointijärjestelmä JUULIA - VUOROHOIDON OHJELMASOVELLUS Vuorohoidon ohjelmasovelluksen avulla

Lisätiedot