PÄÄKONSULTTI LAUKAAN YLEIS- JA ASEMAKAAVOJEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYSTEN LAA- TIMISEEN

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄKONSULTTI LAUKAAN YLEIS- JA ASEMAKAAVOJEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYSTEN LAA- TIMISEEN"

Transkriptio

1 TARJOUSPYYNTÖ (6) PÄÄKONSULTTI LAUKAAN YLEIS- JA ASEMAKAAVOJEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYSTEN LAA- TIMISEEN Laukaa on kasvava ja kehittyvä kunta Jyväskylän seudulla. Kasvun ja kehityksen edellytyksenä on yleis- ja asemakaavat, jotka perustuvat riittäviin selvityksiin. Luonto- ja maisemaselvityksiä vaativat yleiskaavahankkeet vuonna 2016 ovat - kirkonkylän keskustan osayleiskaava, pinta-ala noin 770 ha o tavoitteena on päivittää taajamayleiskaava toteutuneen rakenteen mukaisesti o alue on pääosin rakennettua taajamaympäristöä o alueella on tehty asemakaavoihin liittyviä luonto- ja maisemaselvityksiä - Keski-Laukaan pohjoisosan yleiskaava, osa-alue III, pinta-ala noin 400 ha o tavoitteena on laatia aluevarausyleiskaava, jossa osoitetaan alueita asemakaavoitettavaksi o alue on pääosin rakentamatonta, muutama tiiviimpi kyläalue o osalla alueesta on tehty yleiskaavoitukseen liittyvä luonto- ja maisemaselvitys vuosina 2002 ja 2012 Luonto- ja maisemaselvityksiä vaativat asemakaavahankkeet vuonna 2016 ovat - Kirkonkylä, Sairaalanmäen asemakaavan muutos, pinta-ala noin 15 ha o tavoitteena ajantasaistaa vanhentunut asemakaava - Vehniä, teollisuusalueen asemakaavan laajennus, pinta-ala noin 35 ha o tavoitteena laatia yritys- ja teollisuustoimintaa varten asemakaava o alue pääosin rakentamatonta Suunnittelualueiden tarkempi rajaus on liitteenä olevissa aluerajauskartoissa (liite 1) Hankinnan kohde Tämän hankinnan tavoitteena on saada kattavat ja käyttökelpoiset luonto- ja maisemaselvitykset edellä mainittujen kaavahankkeiden pohjaksi. Tarjouksen on sisällettävä kaikkien em. kaavahankkeiden selvitykset ja ne tulee kuitenkin olla kaavahankekohtaisia. Luonto- ja maisemaselvitysten tulee sisältää kaavatöiden pohjaksi ja kaavojen vaikutusarvioinnin tueksi selvitykset niistä alueella sijaitsevista luonto- ja maisema-arvoista, jotka voidaan katsoa merkityksellisiksi kaavan laadinnassa. Selvityksissä tulee esittää mm. perustellusti rakentamisen ulkopuolelle mahdollisesti jätettävät arvokkaat alueet ja kohteet sekä suunnittelussa huomioitavat ympäristöarvot kaavatason edellyttämällä tarkkuudella. Hankintamenettely Avoin menettely Hankinnan ennakoitu arvo Hankinnan ennakoitu arvo alittaa kansallisen kynnysarvon.

2 TARJOUSPYYNTÖ (6) Hankinnasta ilmoittaminen Hankinnasta on ilmoitettu Laukaan kunnan verkkopalvelussa osoitteessa josta myös tarjouspyyntöasiakirjat ovat saatavissa. Tehtävän määrittely Luonto- ja maisemaselvitykset tilataan yleis- ja asemakaavojen laatimista varten. Näin ollen selvityksessä painotetaan tulosten soveltuvuutta kaavan laatimiseksi ja kaavan vaikutusten arvoimiseksi. Kaikista kaavanhakkeesta laaditaan oma luonto- ja maisemaselvitys, jonka tulee, kaavataso huomioon ottaen, sisältää: 1) Selvitysalueella sijaitsevista luontoarvoista (luonnonsuojelulain, vesilain ja metsälain mukaiset arvokkaat elinympäristöt ja luontotyypit) ja suojeltavista lajeista sekä muista huomionarvoisista lajeista, jotka voidaan katsoa kaavan laadinnassa merkityksellisiksi. Selvityksissä tulee esittää alueelta löydetyt luontoarvot kohderajauksin ja/tai merkinnöin. Selvityksen tulee sisältää esitettyjen luontokohteiden osalta kohteiden yleiskuvaus, luontoarvot perusteluineen sekä arvo kohteiden muutoskestävyydestä ja merkittävyydestä. Keskeistä luontoselvityksessä on tunnistaa ne kohteet ja alueet, jotka eivät kestä ympäristömuutoksia sekä alueet ja kohteen, jotka tulisi suojat muutoksilta. Selvityksessä tulee myös ilmetä, mitä tarvittavien luontokohteiden suojaaminen vaatii maankäytöltä (ei kuitenkaan kaavamerkintöjä tai määräyksiä) 2) Selvitys alueen vesisuhteista valuma-aluerajauksin 3) Selvitys alueen maisemarakenteesta, - kuvasta ja arvoista karttarajauksin sekä tämän pohjalta tehty maankäyttösuositus. Selvityksessä tulisi olla myös yhteenvedonomainen karttaesitys, jossa näkyvät ne kohteet, joihin tulisi kohdistaa mahdollisimman vähän tai ei lainkaan toimenpiteitä. Raportti: Selvitysraportti tulee olla esitystavaltaan selkeä ja havainnollinen. Selvityksessä tulee kuvata selvitystyössä käytetyt menetelmät. Selvitysraportti tulee toimittaa sähköisessä muodossa seuraavasti: - raportti painokelpoisena PDF-tiedostona - karttarajaukset vektorimuotoisena Lisäksi kaksi kappaletta raporttia tulee toimittaa paperiversiona. Toimitettavasta aineistossa vain raportti liitteineen tullaan julkaisemaan sellaisenaan kunnan verkkosivuilla. Muuta toimitettua materiaalia käytetään kaavatyössä. Laukaan kunnan kaavoituksessa on käytössä seuraavat ohjelmistot: MapInfo, AutoCad, Microsoft Office 2013, Adobe Photoshop CS4 ja Trimble Locus. Tiedostojen käyttökelpoinen yhteensopivuus on ehdoton edellytys. Tausta-aineisto Laukaan kunta toimittaa valittavan konsultin käyttöön pohjakartan: yleiskaava-alueista maanmittauslaitoksen maastokartan mittakaavassa 1:5000 sekä osasta alueesta pohjakartta mittakaavassa 1:2000. asemakaava-alueista pohjakartta mittakaavassa 1:2000

3 TARJOUSPYYNTÖ (6) käytössä on myös maanmittauslaitoksen ortho- ja väärävärikuvat vuosilta Työssä mahdollisesti hyödynnettäviä selvityksiä on mm. - Keski-Laukaan pohjoisosan yleiskaavan aiemmat luontoselvitykset o Teppo Häyhä T:mi, 2002 o FCG Oy, Vehniän yleiskaavan luontoselvitykset o Luonto- ja maisemaselvitys Kaisa Suisto o Liito-oravaselvitys Ins. tsto Paavo Ristola o Liito-oravaselvityksen täydennys Ramboll Finland Oy o o Luonto- ja maisemaselvityksen päivitys Ramboll Finland Oy Vehniän alueen osalta käytössä on myös Keski-Suomen ELY-keskuksen vt 4 tiesuunnitelmaa varten laatima selvitysaineisto. - Kirkonkylän alueen asemakaavatöihin laaditut luonto- ja maisemaselvitykset. Tarjouksen sisältö Tarjouksen tulee sisältää seuraavat tiedot ja selvitykset Tarjouksen hinta Tarjouksen hinta ilmoitetaan sitovana kokonaishintana eriteltynä kaavahankekohtaisesti. Hintojen tulee sisältää kaikki toimeksiantoon kuuluvat kustannukset. Kokonaishinnan lisäksi toivomme hinnat eriteltynä henkilöittäin sekä muut työstä aiheutuvat kustannukset eriteltynä matka, raportti-, tms. kustannuksiin. Tarjouksesta tulee edellisten lisäksi ilmetä hintaan sisältyvien kokousten lukumäärä. Kaikki hinnat tulee antaa ilman arvonlisäveroa. Tarkennettu työohjelma Työohjelmasta ilmenee miten työ aiotaan tehdä, työn sisältöön liittyvät ehdotukset, työn suorittamistapa vaiheittain ja arvio aikataulusta. Työohjelmassa on annettava selvitys työhön osallistuvasta henkilökunnasta, vastuuhenkilöt nimettyinä sekä arvioidut työmäärät/henkilö perusteluineen. Työohjelman sisältöä käytetään tarjousten vertailussa ja se saa sisältää vain tarjoushintaan kuuluvia tehtäviä. Työhön osallistuvien henkilöiden työreferenssit ja CV:t Työreferensseissä tulee näkyä henkilön rooli ja vastuu mainituissa referenssitöissä. Referensseistä pyydetään vain tämän työn kannalta relevantit aiemmat tehtävät. Tilaaja pidättää oikeuden päättää mitkä referenssit ovat relevantteja. Selvitykset tarjoajan kelpoisuudesta Tarjoajan on toimitettava tilaajavastuulain (1233 / 2006) 5 mukaiset selvitykset tai vaihtoehtoisesti tilaajavastuu.fi raportti tai RALA-todistus Aikataulu Työ voidaan aloittaa välittömästi tarjouksen tultua hyväksytyksi. Tehtävän mukaisten toimeksiantojen toivotaan valmistuvan seuraavasti: - asemakaavahankkeiden luonto- ja maisemaselvitykset elokuun 2016 loppuun mennessä - yleiskaavahankkeiden luonto- ja maisemaselvitykset marraskuun 2016 loppuun mennessä Tarjoajan tulee esittää osana työohjelmaa työn suorituksen tarkempi aikataulu. Muut ehdot Hallintolain 4 luvun 17 :n mukaan lähettäjän on huolehdittava siitä, että tarjous saapuu määräajassa. Myöhästyneitä tarjouksia ei oteta huomioon.

4 TARJOUSPYYNTÖ (6) Tarjouksen käsittelyn ehtona on, että tarjoaja antaa tarjouksessaan vastauksen kaikkiin tarjouspyynnössä esitettyihin kysymyksiin ja toimittaa pyydetyt selvitykset ja todistukset kirjallisina tarjouksen yhteydessä (sähköposti tai faksi ei kelpaa). Kunta voi pyytää tämän lisäksi tarjoajaa toimittamaan tarvitsemiaan lisätietoja ja todistuksia. Tarjoajalla ei ole oikeutta saada korvausta tekemästään tarjouksesta. Alihankkijan käyttö Alihankkijan käyttö on sallittua, mutta alihankkijaa koskevat kaikki samat kelpoisuusehdot kuin varsinaista tarjoajaakin. Lisäksi tulee selvittää, mitkä työtehtävät kuuluisivat alihankkijalle. Alihankkijan vaihtaminen kesken projektin on hyväksytettävä tilaajalla. Alihankkija ei voi siirtää omia töitään toiselle alihankkijalle. Asiakirjojen julkisuus Hankintaa koskevien asiakirjojen julkisuuden osalta noudatetaan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lainsäädäntöä. Tarjousasiakirjat ja muut hankintaan liittyvät selvitykset ovat julkisia, kun sopimus on tehty. Asianosaisella, esim. tarjoajalla on kuitenkin oikeus saada tieto em. asiakirjoista heti, kun päätös on tehty ja pöytäkirja tarkastettu. Asianosaisella ei kuitenkaan ole tietojen saantioikeutta liike- ja ammattisalaisuuksiin. Salassa pidettävät tiedot tulee tarjouksessa esittää omina liitteinään. Hinta ei ole liike- ja ammattisalaisuus. Tarjousten käsittely Tarjousten arviointi ja vertailu toteutetaan hankintalainsäädännön mukaisesti kolmessa vaiheessa: - tarjoajien kelpoisuuden arviointi - tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen - tarjousten vertailu Tarjoajien kelpoisuuden arviointi Tarjouskilpailusta suljetaan pois tarjoajat, joita koskee jokin hankintalain 53 :n mukainen poissulkemisperuste. Tarjouskilpailusta voidaan lisäksi sulkea pois hankintalain 54 :n mukaisesti sellainen ehdokas tai tarjoaja, jolla ei voida katsoa olevan teknistä, taloudellista tai muita edellytyksiä hankinnan toteuttamiseksi tai joka on laiminlyönyt verojen tai lakisääteisten sosiaalimaksujen suorittamisen. Asiantuntijatehtävien osalta pätevyys todetaan henkilöstöreferensseistä. Tarjousten tarjouspyynnön mukaisuuden tarkistaminen Tarjouksen tulee vastata tarjouspyyntöä sekä siinä mainittuja vaatimuksia. Tarjouspyyntöä vastaamaton tarjous voidaan hylätä. Tarjous ei vastaa tarjouspyyntöä silloin, kun siihen ei sisälly pyydettyjä tietoja ja liitteitä. Tarjoaja, joka ei täytä tarjouspyynnössä vaadittuja edellytyksiä, voidaan sulkea tarjouskilpailusta pois. Tarjousten vertailu ja valintaperusteet Tarjouksen valintaperusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus siten, että työn hinta muodostaa 70% (70/100) ja työn laatusisältö 30% (30/100) tarjousvertailun kokonaispistemäärästä. Työn kokonaishinta muodostaa vertailupisteitä maksimissaan 70 pistettä. Hintapisteet lasketaan seuraavasti: Halvin tarjottu hintaa saa 70 pistettä ja muut hinnat saavat pisteet seuraavan kaavan mukaisesti: halvin hinta / tarjottu hinta x 70. Työn laatusisältö muodostaa vertailupisteistä maksimissaan 30 pistettä. Laatutekijöitä vertaillaan tarjoajan esittämän työohjelman sekä henkilöreferenssien perusteella seuraavasti:

5 TARJOUSPYYNTÖ (6) - työohjelma max 15 pistettä: resurssien oikea kohdentaminen ja raportointi - työsuoritukseen osallistuvien henkilöiden referenssit max 15 pistettä: projektivastaavan työkokemus, asiantuntijoiden työosuudet ja työtuntimäärä. Vertailussa korkeimman pistemäärän saanut tarjous katsotaan kokonaistaloudellisesti edullisimmaksi. Mikäli useampi tarjoaja saa saman vertailuluvun, valitaan korkeammat laatupisteet saanut tarjoaja. Hankintapäätös Hankintapäätöksen tekee kaavoitusjohtaja. Hankintapäätös annetaan pääsääntöisesti sähköisesti tiedoksi tarjoajille. Päätös voi muuttua tehdyn muutoshakemuksen, oikaisuvaatimuksen tai ylemmän viranomaisen otto-oikeuden perusteella. Hankintasopimus Hankintapäätöksen tekemisen jälkeen tehdään hankintaa koskeva kirjallinen sopimus. Hankintasopimus voidaan tehdä ja panna täytäntöön aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun tarjoaja on saanut tai tarjoajan katsotaan saaneen valintapäätös tiedoksi. Sopimusperusteena ovat Konsulttitoiminnan yleiset sopimusehdot (KSE 1995). Tarjousten jättäminen ja voimassaolo Tarjoukset tulee tehdä liitteenä olevalla tarjouslomakkeella (liite 2). Tarjoajan on myös jätettävä tarjouksensa liitteenä vapaamuotoinen työsuunnitelma. Kirjallinen tarjous tulee jättää suljetussa kirjekuoressa viimeistään klo mennessä osoitteella Laukaan kunta Kaavoitus- ja suunnittelutoimi PL Laukaa Kuoreen on merkittävä TARJOUS: luonto- ja maisemaselvitykset. Kuoresta on ilmettävä myös tarjoajan nimi. Merkinnän poisjättäminen voi johtaa tarjouksen hylkäämiseen tarjouspyynnön vastaisena. Tarjouksesta tulee ilmetä sähköpostiosoite, johon hankintayksikkö voi lähettää hankintaan liittyviä tiedotteita ja ilmoituksia, mm. hankintapäätöksen tiedoksiannon. Tarjouksen tulee olla sitovana voimassa saakka ja valitun tarjouksen osalta siihen asti, kunnes sopimus on allekirjoitettu. Tarjouksen / tarjoajan sulkeminen kilpailusta Tarjouksen ja tarjoajan tarjouskilpailusta poissulkemisperusteet on mainittu Laissa julkisista hankinnoista (348/2007) 8. luvussa. Lisäksi tämän tarjouspyynnön vastaiset tarjoukset hylätään hankintalain 2 mukaisten syrjimättömyys- ja tasapuolisuussäännösten nojalla. Edellisen lisäksi Laukaan kunta pidättää oikeuden keskeyttää hankinta esimerkiksi liian kalliiden tarjousten tai muuttuneiden olosuhteiden vuoksi. Tarjousasiakirjojen julkisuus Tarjousasiakirjoihin sovelletaan lakia viranomaisen toiminnan julkisuudesta (621/1999). Mikäli tarjoaja haluaa pitää jonkun / jotkin asian / asiat salassa liike-

6

7

8

9

10

11 Luonto- ja maisemaselvitykset TARJOUSLOMAKE Liite 2 Tarjoajan tiedot Tarjoaja täyttää Tarjoajan nimi Tarjoajan Y-tunnus Tarjoajan osoite Sähköpostiosoite Yllä ilmoitettua sähköpostiosoitetta käytetään mm. hankintapäätöksen tiedonantoon sekä muuhun tarvittavaan yhteydenpitoon tarjoajan ja hankintayksikön välillä. Tarjoajalle ja tarjoukselle asetetut ehdottomat vaatimukset Tarjoaja täyttää. Mikäli johonkin kohtaan vastataan, se voi johtaa tarjouksen hylkäämiseen. Poikkeuksena on kohta kolme, jos tarjoaja ei käytä alihankkijoita, ei heistä tule esittää myöskään selvitystä. Tarjoaja numeroi liitteet ja ilmoittaa liitteiden numerot asianomaisessa kohdassa. Nro Vaatimus Kyllä / 1. Tarjouksen liitteenä on täytetty työsuunnitelma Kyllä Liite nro 2. Tarjotulla pääkonsultilla on kokemusta vastaavista yleis- ja asemakaavatasoisista luonto- ja maisemaselvityksistä, selvitykset ovat tarjouksen liitteinä Kyllä 3. Käyttääkö tarjoaja tässä hankkeessa alihankkijoita? Kyllä Jos tarjoaja käyttää alihankkijoita, tarjouksen liitteenä on selvitys käytettävistä alihankkijoista. 4. Tarjouksen liitteenä on tilaajavastuulain (1233 / 2006) 5 mukaiset selvitykset (ennakkoperintärekisteriote, työnantajarekisteriote, arvonlisäverovelvollisten rekisteriote, kaupparekisteriote, verovelkatodistus, eläkevakuutustodistus, sovellettava työehtosopimus, työterveyshuollon järjestäminen) tai Tilaajavastuu.fi raportti tai RALA-todistus. Todistukset eivät saa olla kolmea kuukautta vanhempia. Kyllä Kyllä 5. Tarjouksen liitteenä on työhön osallistuvien henkilöiden työreferenssit ja CV:t Kyllä 6. Tarjouksessa on esitetty hinnat eriteltyinä kaavahankekohtaisesti. Kyllä Kohdan 4 selvitykset tulee toimittaa tilaajalle 12 kuukauden välein, mikäli työ kestää yli 12 kuukautta..

12 Luonto- ja maisemaselvitykset TARJOUSLOMAKE Liite 2 Tarjoushinnat Tarjoaja täyttää tarjoushinnat alla olevaan taulukkoon Kaavahanke Hinta euroa alv 0 % Hintaerittelyliitteen nro Kirkonkylän keskustan yleiskaavahanke, luonto- ja maisemaselvitys Keski-Laukaan pohjoisosan yleiskaavahanke, luonto- ja maisemaselvitys Kirkonkylän sairaalanmäen asemakaavahanke, luonto- ja maisemaselvitys Vehniän teollisuusalueen asemakaavan laajennus, luonto ja maisemaselvitys Selvitysten hinnat yhteensä Tarjoajan allekirjoitus Pvm ja paikka Nimi ja asema

Vihdin kevytliikenne- ja ulkoiluverkoston kehittämissuunnitelma

Vihdin kevytliikenne- ja ulkoiluverkoston kehittämissuunnitelma TARJOUSPYYNTÖ 31.8.2011 Tarjouspyyntö Vihdin kevytliikenne- ja ulkoiluverkoston kehittämissuunnitelma Hankinnan kohde Vihdin kunta pyytää tarjoustanne Vihdin kevytliikenne- ja ulkoiluverkoston kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI.

HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1 (7) Asianumero 10.12.2012 4845/02.08.00/2012 SULKUPORTIT 2013 HANKINTAYKSIKKÖ Espoon kaupunki, Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. HANKINNAN KOHDE Espoon

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset

Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2015 Tarjouspyyntö Vihdin kunnan alueen pohjatutkimukset Tilaaja Hankinnan kohde Hankinnan tyyppi Työn kuvaus Vihdin kunta, kaavoituspalvelut Vihin kunta pyytää tarjoustanne pohjatutkimusten

Lisätiedot

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti.

Järjestelmävaatimukset on kuvattu liitteessä 1, hankinnan yksilöinti. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) AJANVARAUS- JA KÄYTÖNHALLINTAOHJELMISTON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupunginkirjaston asiakaskoneille (noin 200 kpl) hankittavasta ajanvaraus-

Lisätiedot

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere

Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Tohlopinkadun katusaneerausurakka, Tampere 1 Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupunki / Kaupunkiympäristön kehittäminen pyytää tarjoustanne Tohlopinkadun saneeraamisesta tämän tarjouspyyntökirjeen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sipoon Talman luonto- ja maisemaselvityksen laatimisesta osayleiskaavatyön pohjaksi

Tarjouspyyntö Sipoon Talman luonto- ja maisemaselvityksen laatimisesta osayleiskaavatyön pohjaksi TARJOUSPYYNTÖ 26.3.2010 Kehitys- ja kaavoituskeskus Utvecklings- och planläggningscentralen Kaavoitusyksikkö Planläggningsenhet Tarjouspyyntö Sipoon Talman luonto- ja maisemaselvityksen laatimisesta osayleiskaavatyön

Lisätiedot

Tervalammen luontoselvitysten tekeminen

Tervalammen luontoselvitysten tekeminen TARJOUSPYYNTÖ 4.3.2010 TARJOUSPYYNTÖ Tervalammen luontoselvitysten tekeminen Hankinnan kohde Vihdin kunta pyytää tarjoustanne Tervalammen osayleiskaava-alueen luontoselvitysten laatimiseksi. Tarjouspyyntö

Lisätiedot

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi

Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi Porvoon kaupungin strategiatyön konsultointi 10.10.2012 1(5) Porvoon kaupunki pyytää tarjoustanne strategiatyön konsultoinnista. Hankintamenettely Hankintamenettely on avoin. Hankittavan palvelun sisältö

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin.

2. Hankinnan kohde Hanke käsittää Ylä-Savon koulutuskuntayhtymän Kiuruveden Hingunniemen keittiöremontin. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SISÄLLYS 1. Yleistä 1 2. Hankinnan kohde 1 3. Hankintamenettely 2 4. Tehtävät 2 5. Aikataulu 2 6. Osatarjous 2 7. Vaihtoehtoiset tarjoukset 2 9. Tarjouspyyntöasiakirjat 2 10. Rakennusaikaiset

Lisätiedot

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016

Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 TARJOUSPYYNTÖ Viisumipalvelut 04/2016 26.4.2016 1. Tarjouspyynnön kohde... 2 1.1 Tarjouspyynnön kohde... 2 1.2 Hankintamenettely ja hankinnasta ilmoittaminen... 2 2. Sopimuskausi... 2 3. Tarjousten valinta

Lisätiedot

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT

Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä I. TARJOAJAN TIEDOT 1(8) Palautetaan täytettynä liitteineen tarjouksen yhteydessä OHJE Tarjoajan on merkittävä lomakkeeseen täyttyykö kyseinen vaatimus. Joissakin kohdissa edellytetään myös asiakirja-aineiston tai selvitysten

Lisätiedot

LV-TYÖT JA TARVIKKEET

LV-TYÖT JA TARVIKKEET 29.1.2016 Sivu 1/5 Dnro: 22/2016 Tilaaja: Tila- ja aluepalvelut Juttilantie 1 14200 TURENKI Hanke: Janakkalan kunnan LV-työt ja niissä käytettävät tarvikkeet 4.4.2016 3.4.2019 + 1 optiovuosi LV-TYÖT JA

Lisätiedot

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ

MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta MAANRAKENNUSTYÖT, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen kuntayhtymä

Lisätiedot

Puhelin: 040 335 4220

Puhelin: 040 335 4220 URAKKATARJOUSPYYNTÖ URJALAN KUNTA / TEKNINEN PALVELUKESKUS YHDYSVESIJOHTO KYLMÄKOSKI - URJALA RAKENNUTTAJA TAI TILAAJA Nimi: Osoite: Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1/5 JOUTSAN KUNNAN KATUJEN ASFALTOINTI 2015 Pyydämme tarjoustanne Joutsan kunnan katujen asfaltoinneista kaudelle 2015 oheisen tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. 1. Hankintamenettely ja hankinnasta

Lisätiedot

Sähköisen asiointialustan ylläpito ja kehittäminen

Sähköisen asiointialustan ylläpito ja kehittäminen TIETOPYYNTÖ / LIITE 1 1 (6) Sähköisen asiointialustan ylläpito ja kehittäminen 1. Hankinnan kohde ja kuvaus 1.1 Taustatiedot 1.2 Tarjouksen sisältö Espoon kaupunki pyytää tarjousta sähköisen asiointialustan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut

1) Kunnan kiinteistöjen ulkoalueiden hoito 2) Ryhmäkasvien ja kanervien hoitopalvelut 3) Pensaiden alasleikkaus- ja kuorikatteen levityspalvelut 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KIINTEISTÖJEN ULKOALUEIDEN HOIDOSTA 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunnan hankintapalvelut pyytää tarjoustanne kiinteistöjen ulkoalueiden hoidosta tarjouspyyntöasiakirjoista selviävällä

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus

Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus Sivu 1/3 Tutustu julkisiin hankintoihin Etsi ilmoituksia Täytä ilmoitus Kansallinen hankintailmoitus: Haapajärven kaupunki : Ståhlberginkadun saneeraus 17.05.2016 12:02 Ilmoituksen numero HILMA:ssa: 2016-013550

Lisätiedot

Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu

Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu 1 Keuruun kaupunki Päivä 5.4.2016 Tilapalvelu Tarjouspyyntö jätekuljetuksista KIINTEISTÖJEN JÄTEKULJETUKSET Keuruun kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne kiinteistöjensä jätteidenkuljetuksista sekä

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012

KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) KATEAINEIDEN HANKINTA 2012 Hankintayksikkö Espoon kaupunki,., 02070 ESPOON KAUPUNKI. Tarjouspyyntö Espoon Kaupunkitekniikka-liikelaitos pyytää tarjoustanne viheralueiden rakentamiseen

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti:

Hankinta on jaettu kahteen hankinnan kohteeseen seuraavasti: KOTALAN JA KURJENKYLÄN ALUEEN OSTOPALVELULIIKENNE 1. HANKINTAYKSIKKÖ JA YHTEYSHENKILÖ Hankintayksikkö Virtain kaupunki Sivistyslautakunta Virtaintie 26 34800 VIRRAT Y-tunnus: 0206333-9 2. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

1/5 2.3.2011. Tilaaja: Ilmoitus- ja. Sipoon kunta. 04131 Sipooo. Sopimuskausi on suoritettu. Kyseessä on. hankintamenettely.

1/5 2.3.2011. Tilaaja: Ilmoitus- ja. Sipoon kunta. 04131 Sipooo. Sopimuskausi on suoritettu. Kyseessä on. hankintamenettely. 1/5 Tilaaja: Sipoon kunta Kehitys- ja kaavoituskeskus PL 7 (Iso Kylätie 18) 04131 Sipooo SIPOON TALMAN OSAYLEISKAAVA Sipoon kunnan Kehitys- ja kaavoituskeskus pyytää tarjoustanne oikeusvaikutteisen osayleiskaavan

Lisätiedot

Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) PL37 01901 Nurmijärvi 30.1.2014

Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) PL37 01901 Nurmijärvi 30.1.2014 Nurmijärven kunta TARJOUSPYYNTÖ 1(6) TAKYMETRIN HANKINTA Hankinnan kohde Hankinnan kuvaus Takymetri GNSS antennivarustuksella Pyydämme tarjoustanne käyttökiintopisteiden mittauksessa sekä kartoitus- ja

Lisätiedot

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA TARJOUSPYYNTÖ RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA 18.12.2014 TARJOUSPYYNTÖ TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN SOVELTUVAN RADIOGRAAFISEN LAITTEISTON HANKKIMISESTA

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA

JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Katuvalaistuksen ohjausjärjestelmä Tarjouspyyntö Sivu 1/5 JALASJÄRVEN KUNTA PYYTÄÄ KIRJALLISTA TARJOUSTANNE KATUVALAISTUKSEN OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ JA OHJAUSLAITTEISTA KOKONAISTOIMITUKSENA Hankittava kokonaisuus

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Vihdin vapaa-ajan asuntoalueiden analysointi

Vihdin vapaa-ajan asuntoalueiden analysointi TARJOUSPYYNTÖ 25.4.2017 TARJOUSPYYNTÖ Vihdin vapaa-ajan asuntoalueiden analysointi Hankinnan kohde Vihdin kunnan kaavoitustoimi pyytää tarjoustanne vaikutusselvityksen laatimiseksi vapaaajan asuntojen

Lisätiedot

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta

Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta Tarjouspyyntö pp.kk.2015 Luonnos: Tietoliikennepalveluiden hankinta 1 Tarjouskilpailun järjestäjä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä on keskisuomalaisten kuntien omistama ammatillisen osaamisen ja työelämän

Lisätiedot

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa.

Hankintamenettely Pienhankinta Hankinnan arvo ei ylitä julkisista hankinnoista annetussa laissa tarkoitettua kansallista kynnysarvoa. 16.2.2012 TARJOUSPYYNTÖ MASTONOSTIMESTA Äänekosken kaupunki pyytää Teiltä tarjouksen käytetystä siististä mastonostimesta tarjouspyyntöliitteen mukaisesti. Tarjous koskee kaupungin kulttuuritalolle (Kalevankatu

Lisätiedot

Alue 1, tiistaina 20.8.2013 kello 8.00 Lähtöpaikka: Veräjäpellonkoulu, Lintuvaarantie 14

Alue 1, tiistaina 20.8.2013 kello 8.00 Lähtöpaikka: Veräjäpellonkoulu, Lintuvaarantie 14 TARJOUSPYYNTÖ 1 (8) KIINTEISTÖJEN TALVIKUNNOSSAPITO Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoo Kiinteistöpalvelut - liikelaitokselle liitteen 1 mukaisten alueittain jaettujen kiinteistöjen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ URJALAN YHTENÄISKOULUN TEKNISEN TYÖN KONEISTA JA KALUSTEISTA

TARJOUSPYYNTÖ URJALAN YHTENÄISKOULUN TEKNISEN TYÖN KONEISTA JA KALUSTEISTA Urjalan kunta Tarjouspyyntö TARJOUSPYYNTÖ URJALAN YHTENÄISKOULUN TEKNISEN TYÖN KONEISTA JA KALUSTEISTA 1. Hankinnan kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Urjalan kunta (jäljempänä tilaaja) pyytää toimittajilta

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) VERKKONEUVONTAPALVELUJÄRJESTELMÄN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tällä tarjouspyynnöllä tarjouksia verkkoneuvontapalvelujärjestelmän hankintaa koskevaan tarjouskilpailuun.

Lisätiedot

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE

VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1/5 MÄNTTÄ - VILPPULAN KAUPUNKI TEKNINEN PALVELUKESKUS Seppälän puistotie 15 35800 Mänttä TARJOUSPYYNTÖ VIRKAMIEHENKADUN SANEERAUS VÄLILTÄ KOSKELANKATU - VIRTASALMENTIE 1 Tarjouspyynnön kohde Mänttä -

Lisätiedot

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354

RUOKOLAHDEN KUNTA 1 Virastotie 3 56100 RUOKOLAHTI 17.6.2013 Puhelin (05) 26 911 Telekopio (05) 2691 354 RUOKOLAHDEN KUNTA 1 TARJOUSPYYNTÖ 1. Tarjouspyynnön kohde 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Ruokolahden kunta/tekninen osasto. Tarjouspyynnön kohteena ovat: 1. Kasvitarhan alueen tasaustyöt,

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille TARJOUSPYYN TÖ 29.5.2015 Tarjouspyyntö kertakäyttötuotteiden hankinnasta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat

Lisätiedot

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ Rakennusteknisten töiden urakkatarjouspyyntö Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Tilapalvelu Keskitie 10 44500 Viitasaari

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8)

TARJOUSPYYNTÖ HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) HEUREKAN AV-HANKINTA sivu 1(8) 1 HEUREKAN AV-HANKINTA Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 23.6.2016 sähköisessä tietokannassa www.hankintailmoitukset.fi. Tiedekeskussäätiö järjestää tarjouskilpailun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014

TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 YLÄ-SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 1/11 Tilaaja: Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä PL 30 74101 IISALMI Hanke: Asevelikatu 4 toimitilojen muutostyöt TARJOUSPYYNTÖ 20.11.2014 Sivu 2/11

Lisätiedot

Kartta laaditaan koordinaattijärjestelmässä ETRS-GK25 ja korkeusjärjestelmässä N2000.

Kartta laaditaan koordinaattijärjestelmässä ETRS-GK25 ja korkeusjärjestelmässä N2000. Tarjouspyyntö 1 (5) NUMEERISEN POHJAKARTAN LAATIMINEN 1. Tehtävän määrittely Sipoon kunnan mittaus- ja kiinteistöyksikkö pyytää tarjoustanne tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisen numeerisen pohjakartan

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 1829/2014 Keskustahanke 27.6.2016 1 (5) 27.6.2016 1 (5) VUOLTEENTORIN RAKENNUSURAKKA, Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin pyytää tarjoustanne Vuolteentorin rakentamisesta tämän tarjouspyynnön ja jäljempänä mainittujen tarjouspyyntöasiakirjojen

Lisätiedot

PORVOONVÄYLÄN (VT 7) JA ERIKSNÄSINTIEN (MT 11687) PARANTAMINEN SIPOONLAHDEN KOHDALLA, YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS

PORVOONVÄYLÄN (VT 7) JA ERIKSNÄSINTIEN (MT 11687) PARANTAMINEN SIPOONLAHDEN KOHDALLA, YLEISSUUNNITELMAN PÄIVITYS Tarjouspyyntö 1 (8) 29.5.2015 Tilaaja: Sipoon kunta Kehitys- ja kaavoituskeskus PL 7 (Iso Kylätie 18) 04131 Sipoo PORVOONVÄYLÄN (VT 7) JA ERIKSNÄSINTIEN (MT 11687) PARANTAMINEN SIPOONLAHDEN KOHDALLA, YLEISSUUNNITELMAN

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus

2. Hankintamenettely, hankinnasta ilmoittaminen ja asiakirjajulkisuus 1 TARJOUSPYYNTÖ OMPELUKONEIDEN JA SAUMUREIDEN KORJAUS- JA HUOLTOPALVELUISTA (puitejärjestely) 1. Hankinnan kuvaus Nurmijärven kunta pyytää tarjoustanne kunnan eri toimipisteisiin hankittujen ompelukoneiden

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA

TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1 TORNION KAUPUNKI Hankinta- ja logistiikkapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 10.1.2014 TARJOUSPYYNTÖ TORNION KAUPUNGIN ILMOITUKSISTA 1. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE JA SISÄLTÖ Tornion kaupunki / kaupunginhallitus pyytää

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012

TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012 TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) 25.9.2012 JANAKKALAN KUNNAN MAASTOMITTAUSLAITTEIDEN HANKINTA Pyydämme sitovaa tarjoustanne koskien Janakkalan kunnan Tekniikka ja ympäristön maankäytön tulosalueelle hankittavista maastomittauslaitteista

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt

TARJOUSPYYNTÖ. Hammaslaboratoriotyöt TARJOUSPYYNTÖ Hammaslaboratoriotyöt 1(5) 23.3.2015 Seudullinen hankintapalvelukeskus Tuusulan kunta Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Keravan kaupunki Mäntsälän kunta Sipoon kunta TARJOUSPYYNTÖ HAMMASLABORATORIOTÖIDEN

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI

TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI TARJOUSPYYNTÖ: TP/LSKKY/UKI/2016/1 Tarjousnimike: VILJELYKONSULTOINTI Lounais Suomen koulutuskuntayhtymä / Lounais Suomen ammattiopisto Novida pyytää tarjoustanne viljelykonsultoinnin hankinnasta tarjouspyynnön

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA VUOSILLE 2013 2016

TARJOUSPYYNTÖ ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA VUOSILLE 2013 2016 1 (6) LUONNOS TARJOUSPYYNTÖ xx.12.2012 TARJOUSPYYNTÖ ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA VUOSILLE 2013 2016 1. Hankintayksikkö Tarjous pyydetään kuntalain 72 :n mukaisesta

Lisätiedot

Osatarjoukset on sallittu siten, että tarjous voidaan jättää järvikohtaisesti (tarjouksen voi jättää yhdestä järvestä tai molemmista järvistä).

Osatarjoukset on sallittu siten, että tarjous voidaan jättää järvikohtaisesti (tarjouksen voi jättää yhdestä järvestä tai molemmista järvistä). TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) ESPOON LUUKINJÄRVEN JA MATALAJÄRVEN KUNNOSTAMINEN ILMASTAMALLA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia ilmastuksen järjestämisestä Espoon Luukinjärvelle kesäksi

Lisätiedot

Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä.

Klaukkalan ja Kirkonkylän jätevedenpuhdistamoilta syntyy linkokuivattua ja suotonauhakuivattua mädätettyä ja mädättämätöntä lietettä. 05.01.2016 1(6) TARJOUSPYYNTÖ JÄTEVESILIETTEEN JATKOKÄSITTELYSTÄ Nurmijärven kunnan hankintapalvelut / Nurmijärven Vesi pyytää (myöhemmin tilaaja) tarjoustanne linkokuivatun ja suotonauhakuivatun jätevesilietteen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ 14.1.2016 ASEMAKAAVAN POHJAKARTAN TÄYDENNYSKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely Tuusulan kunta on toteuttamassa Vanhakylän alueen kaavan pohjakartan täydennyskartoitustyötä. Ilmakuvaukseen perustuvan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 6356/02.08.02/2014

TARJOUSPYYNTÖKIRJE. Dnro 6356/02.08.02/2014 Dnro 6356/02.08.02/2014 1(7) Kiinteistöjen piha-alueiden hoito OULUN ALUEURAKKA Kohde Oulun teknisen liikelaitoksen Kiinteistönhoitoyksikkö pyytää teiltä tarjousta Oulun alueurakasta. Talven urakka on

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5)

TAMPEREEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ Dno: TRE: 2668/2016 Keskustahanke 20.6.2016 1 (5) 20.6.2016 1 (5) TAMPELLAN ESPLANADIN, HELMISENRAITIN JA VERSTAANKADUN RAKENNUSURAKKA, Ranta-Tampella / Tampere 1. Tarjouspyynnön kohde Tampereen kaupungin yhteistyössä Tampereen Kaukolämpö Oy:n, Tampereen

Lisätiedot

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020

K/7/ /2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 Asia K/7/02.08.00.06/2017 Kaavoituksen ja kunnallistekniikan suunnittelupalveluiden puitesopimus 2018%2020 1.1 Tarjouspyynnön kohde Hankintayksikkö on Imatran kaupunki / Kaupunkirakenne ja kunnallistekniikka.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Sivu 2/6

TARJOUSPYYNTÖ. Sivu 2/6 9.6.2015 Sivu 1/6 Tilaaja: PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: HAMK, Visamäki Korkeakoulukeskuksen laajentaminen KOKONAISSUUNNITTELU, TARJOUSPYYNTÖ Hämeen Ammattikorkeakoulu keskittää toimintansa Visamäen

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ

YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Perusturvalautakunta 29.9.2014 YMPÄRIVUOROKAUTISEN TEHOSTETUN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ Kiteen kaupunki (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön

Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun hankintarenkaan jäsenyhteisöjen käyttöön Kainuun maakunta -kuntayhtymä TARJOUSPYYNTÖ 64/2008 1 (6) Tarjouspyyntö EU Kynnysarvon ylittävä hankinta Henkilö- ja tavara-autot, puitesopimus-pohjainen hankinta Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja Kainuun

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015

TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2015 Tarjouspyyntö Pihtiputaan pesulan pyykkikuljetuksista Pihtipudas- Viitasaari- Pihtipudas viisi (5) kertaa viikossa sekä Pihtiputaalla kolme (3) kertaa viikossa. 1. Yleistä Viitasaaren

Lisätiedot

Tarjouspyyntö siivouksesta

Tarjouspyyntö siivouksesta Kotihoidon johtaja Tarjouspyyntö siivouksesta Oulaisten kaupungin perusturvalautakunta pyytää tarjousta kotihoidon tukipalveluina ostettavasta siivouspalvelusta. Siivoustyö tehdään kaupungin alueella noin

Lisätiedot

Tarjouspyyntö vuokrakoneista

Tarjouspyyntö vuokrakoneista Forssan kaupunki TARJOUSPYYNTÖ Tekninen ja Ympäristötoimi Turuntie 18 1.3.2016 30100 Forssa Tarjouspyyntö vuokrakoneista Hankinnan kohde ja kuvaus Infrapalvelut pyytää tarjouksia maanrakennuskoneista vuodeksi

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin perintäpalvelujen hoitamisesta alla mainittuna sopimuskautena.

Lisätiedot

I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO

I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO !] Wa^aT LIIKENNE-JA Tarjouspyyntö 1(5) I1 A /A Ä VIESTINTAMINISTERIO II 0 / TU LVM/802/13/2016 Anne Miettinen 26.4.2016 Tarjouspyyntö; osaamisen edellytykset suurten tietoaineistojen sekä älykkään automaation

Lisätiedot

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU

TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU 1/7 TARJOUSPYYNTÖ 7.9.2012 TUUSULAN LIIKENNEMALLITARKASTELU Pyydämme tarjoustanne jäljempänä määritellyn liikennemallitarkastelun laadinnasta tässä tarjouspyynnössä ja tarjouspyynnön liitteissä kuvatulla

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2016 Maankäyttöpalvelut

KALAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2016 Maankäyttöpalvelut KALAJOEN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 17.3.2016 Maankäyttöpalvelut TARJOUSPYYNTÖ KALAJOEN KAAVASUUNNITTELUN PUITEJÄRJESTELY 2016-2020 Kalajoen kaupunki on reilun 12 500 asukkaan kehittyvä kaupunki Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisätiedot

TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016

TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ KASELY/268/2016, 23.2.2016 KASELY/268/2016, 23.2.2016 TARJOUSYHTEENVETO LIITE 6.1 SISÄLTÖ IMATRA-LAPPEENRANTA LIIKENTEEN LIIKENNÖINTISOPIMUS 6.6.2016 ALKAEN 1 1. Tarjoajan tiedot 1 1.1 Päävastuullinen toimittaja 1 1.2 Mahdolliset

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

NEVAS GÅRD ASEMAKAAVA

NEVAS GÅRD ASEMAKAAVA TARJOUSPYYNTÖ 1/5 Tilaaja: Sipoon kunta Kehitys- ja kaavoituskeskus PL 7 (Iso Kylätie 18) 04131 Sipoo NEVAS GÅRD ASEMAKAAVA Sipoon kunnan Kehitys- ja kaavoituskeskus pyytää tarjoustanne asemakaavan laadinnasta

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

24.02.2015. Sipoon kunnan Kehitys- ja kaavoituskeskus pyytää tarjoustanne asemakaavan laatimiseksi Sipoon kunnan Boxin kylän alueelle.

24.02.2015. Sipoon kunnan Kehitys- ja kaavoituskeskus pyytää tarjoustanne asemakaavan laatimiseksi Sipoon kunnan Boxin kylän alueelle. TARJOUSPYYNTÖ 1 (9) Tilaaja: Sipoon kunta PL 7 (Iso Kylätie 18) 04131 Sipoo SIPOON BOXIN TYÖPAIKKA-ALUEEN ASEMAKAAVA Sipoon kunnan pyytää tarjoustanne asemakaavan laatimiseksi Sipoon kunnan Boxin kylän

Lisätiedot

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015)

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) Tarjouspyyntö 1 (7) Hankintailmoitus 12.10.2015 Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen tarjouskilpailu reittipohjaisista joukkoliikennepalveluista (2/2015) 1. Hankinnan kohde Lapin ELY-keskus

Lisätiedot

Hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä, kansallinen hankintailmoitus, avoin menettely

Hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä, kansallinen hankintailmoitus, avoin menettely 1 (6) Kuntatekniikka Hankintailmoitus HILMA-järjestelmässä, kansallinen hankintailmoitus, avoin menettely Tarjouspyyntö: Jokilaakson kaava-alueen kunnallistekniset työt osa 1 Sipoon kunnan tekniikka- ja

Lisätiedot

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti:

PPKY Selänne pyytää tarjouksia tietoteknisistä laitteista seuraavasti: ATK-laitteet TARJOUSPYYNTÖ PPKY Selänne on kolmen kunnan muodostama peruspalvelukuntayhtymä, joka hoitaa Haapajärven, Pyhäjärven kaupunkien sekä Reisjärven kunnan peruspalvelut ja siihen kuuluvien kuntien

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: HAMMASHOITOKONEYKSIKKÖ

TARJOUSPYYNTÖ: HAMMASHOITOKONEYKSIKKÖ TARJOUSPYYNTÖ: HAMMASHOITOKONEYKSIKKÖ 1. YLEISTÄ 2. TARJOUSPYYNNÖN KOHDE Tervola on n. 3300 asukkaan kunta Lapin eteläosassa. Suun terveydenhuollossa on kolme hammaslääkärin virkaa ja suuhygienistin toimi;

Lisätiedot

Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012

Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 Tuusulan kunta TARJOUSPYYNTÖ Konsernipalvelut Ruokapalveluyksikkö 5.4.2012 TARJOUSPYYNTÖ MONITOIMIVAUNUJEN HANKINNASTA TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSASEMAN VUODEOSASTOLLE SEKÄ PALVELUKESKUS TUUSKOTOON 1.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TELAKKAKADUN KOULUN OHUTPÄÄTTEISTÄ Äänekosken kaupunki pyytää tarjoustanne. Tuoteryhmä Tietokonepäätteet Tarjouspyynnön sisältö ja laajuus Hankintakausi Joulukuu 2012. Ohutpäätteiden

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ SAVOLAKODIN YLEISTEN TILOJEN KALUSTEISTA

TARJOUSPYYNTÖ SAVOLAKODIN YLEISTEN TILOJEN KALUSTEISTA TARJOUSPYYNTÖ 20.6.2016 TARJOUSPYYNTÖ SAVOLAKODIN YLEISTEN TILOJEN KALUSTEISTA 1. Yleistä Akaan kaupunki pyytää tarjoustanne Savolakodin uudisrakennuksen yleisten tilojen kalusteista. Hankinta ei ole kokonaisarvoltaan

Lisätiedot

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat

19.01.2010. Lisätietoja Kainuun hankintarenkaasta löytyy Kajaanin kaupungin kotisivuilta osoitteesta: www.kajaani.fi/palvelut/hankinnat 1 (5) BENTONIITTIMATTOJEN HANKINTA Hankinnan kohde / Kajaanin kaupungin tekninen toimiala pyytää sitovaa kirjallista tarjoustanne jätteenkäsittelylaitosten sulkemiseen tarvittavasta bentoniittimatosta.

Lisätiedot

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta

29.4.2015 Diarinro: OUKA/1416/00.01.05/2014. Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ Kivikkokankaan pilottialueen kohteiden taloteknisen arvioinnin konsulttipalveluiden hankinta Hankintayksikkö Oulun kaupunki/rakennusvalvonta y-tunnus: 0187690-1 Solistinkatu 2, Oulu, PL 83,

Lisätiedot

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5) 1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Lajitteleva palautusautomaatti Espoon kaupunginkirjastoon Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ

HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ HÄMEENKYRÖN OPPILASKULJE- TUSTEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 2 TARJOUSKILPAILUASIAKIRJA NRO 1 TARJOUSPYYNTÖ SISÄLLYSLUETTELO 1 OSTAJA... 3 2 HANKINTAMENETTELY... 3 3 TARJOUSPYYNNÖN KOHDE... 3 4 TARJOAJAN KELPOISUUS...

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ

HARJAVALLAN KAUPUNKI URAKKATARJOUSPYYNTÖ Sivu 1/5 Harjavallan kaupunki / Koulukeskuksen pysäköintialue Kokonaishintaurakka Arvoisa urakoitsija, Pyydämme urakkatarjoustanne alla mainitusta urakasta liitteenä olevien asiakirjojen mukaan. Tarjous

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Palvelunkuvaus. SANELUJÄRJESTELMÄ JA SANELUNPURKUPALVELU Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 10.2.2017 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot