Kunnanjohtaja Jukka Matilainen
|
|
- Taisto Hänninen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 29 3/2018 Kokousaika Maanantai kello Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla yleisölehtereillä Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Mikko Salmi Laillisuus ja 17 päätösvaltaisuus Asiat n 18 tarkastustapa Allekirjoitukset Heikki Pietilä Puheenjohtaja Jukka Matilainen npitäjä n Torstaina tarkastus Tarkastusaika Torstaina Allekirjoitukset Voitto Kulo Kimmo Kupi n Kosken Tl kunnantalo kello nähtävänäolo Todistaa Kunnanjohtaja Jukka Matilainen
2 30 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kv Kosken Tl kunnan hallintosäännön luvun 15 3:n mukaan kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Kokouskutsussa on mainittava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous. Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Kuntalain 103 :n mukaan valtuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Tämän kokouksen kokouskutsu esityslistoineen on lähetetty valtuutetuille, kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle sekä kunkin valtuustoryhmän kolmelle ensimmäiselle varavaltuutetulle ja kuulutus kokouksesta on samana päivänä asetettu kunnan ilmoitustaululle. Päätösehdotus: Suoritetaan nimenhuuto ja käsitellään valtuutettujen mahdollisesti ilmoittamat esteet sekä varavaltuutettujen osanotto kokoukseen. Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 31 18 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Kv Kunnanvaltuuston työjärjestyksen 34 :n mukaan valtuuston pöytäkirjan tarkastaa kaksi kullakin kerralla tähän tehtävään valittua valtuutettua, jollei valtuusto jonkin asian kohdalla toisin päätä. Kuntalain 63 :n mukaan valtuuston pöytäkirja siihen liitettyine valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen yleisesti nähtävänä siten kuin siitä on ennakolta ilmoitettu. Tämän kokouksen tarkastettu pöytäkirja on ilmoitettu yleisesti nähtävillä olevaksi maanantaina klo Päätösehdotus: Valitaan kaksi pöytäkirjantarkastajaa. n tarkastusvuorossa ovat valtuutetut Voitto Kulo ja Kimmo Kupi. Tarkastus esitetään suoritettavaksi kunnanvirastossa torstaina 21. päivänä kesäkuuta ntarkastajiksi valittiin Voitto Kulo ja Kimmo Kupi.
4 32 19 TEOLLISUUSTONTTIEN MYYNNIN PERUSTEET Kh Kunnassa on vireillä asemakaavoitus ja kunnallistekniikan rakentaminen Ritarin ja Sahatien teollisuusalueille. Sijainniltaan erinomaisten teollisuustonttien kunnallistekniikkaa tehdään valmistuvan asemakaavan mukaisesti. Kaavoitusvaiheessa pyritään mahdollisuuksien mukaan ottamaan alueesta kiinnostuneiden tahojen tarpeita huomioon, joten varauksia alueille voi tulla jo kaavoituksen kuluessa. Kunnanvaltuusto on päättänyt, että myyntihinta Ritarin ja Sahatien alueiden myymiseen yritystoiminnan tarpeisiin on 1,2 euroa / m 2. Teollisuustonttien hinta on erittäin kilpailukykyinen, ja tarkoituksena on kasvattaa kunnan elinvoimaa ja työpaikkoja yritystoiminnalle mahdollisuuksia luomalla. Edullinen hinta voi tuoda uusia avauksia, mutta kääntöpuolena on, että rakentamisvelvoitteesta huolimatta tontteja saatetaan varata kaiken varalle ja pelkäksi varastotilaksi. Tämän vuoksi tarvitaan myyjän ja ostajan välille suunnitelmakeskustelun kaltainen mekanismi, jolla pyritään ennakolta selvittämään teollisuustontin suunniteltu käyttö. Tontin myymisen ehtona tulee olla alueen elinvoiman kehittäminen, yritystoiminnan kehittäminen ja mahdollisuuksien mukaan työpaikkojen lisääminen. Tämä on ratkaiseva tekijä siihen, onko kunnalla perusteita myydä teollisuustonttia. Arvion tulee olla myyntipäätöksen tekijän, eli kunnanhallituksen käytössä. Täten on luontevaa, että suunnitelmakeskustelun pitää ostajan kanssa kunnanhallituksen nimeämä toimikunta. Hallintosäännön mukaan kunnanhallitus vastaa rakennustonttien myynnistä valtuuston vahvistamien periaatteiden mukaisesti. Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää 1. antaa rakennuslautakunnalle tehtäväksi käydä lävitse yritystonttikaupat 20 vuoden ajalta ja varmistaa että ne ovat kauppakirjan mukaisessa käytössä. Kh esittää kunnanvaltuustolle, että kunnanhallituksen nimeämä toimikunta käy teollisuustonttikaupan yhteydessä suunnitelmakeskustelun ostajan kanssa. Hyväksyttiin. Kv Käsittely: Käsittelyn kuluessa kunnanvaltuuston puheenjohtaja Heikki Pietilä esitti, että asia kirjataan kunnanhallituksen päätösehdotus kohdan 2 osalta kunnanvaltuusto hyväksyy, että kunnanhallituksen nimeämä toimikunta
5 33 käy teollisuustonttikaupan yhteydessä suunnitelmakeskustelun ostajan kanssa. Kunnanvaltuusto oli asiasta yksimielinen. Hyväksyttiin.
6 34 20 KOSKEN TL KUNNAN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kh Kuntalain 14 :n mukaan valtuuston tehtävänä on päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (kohta 7). Kuntalain 39 :n mukaan kunnanhallituksen tulee vastata kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta (kohta 1), vastata kunnan toiminnan omistajaohjauksesta (kohta 6) ja huolehtia kunnan sisäisestä valvonnasta ja riskienhallinnan järjestämisestä (kohta 7). Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteiden tavoitteena on vahvistaa ja yhdenmukaistaa Kosken Tl kunnan hyvää hallintoa ja johtamista. Sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa kunnan taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutuminen. Riskienhallinta, joka on osa sisäistä valvontaa, merkitsee sellaisten riskien tunnistamista, analysointia ja arviointia, joiden vuoksi kunnan tavoitteet voivat jäädä toteutumatta. Riskienhallinta käsittää myös riskien ja vastuiden priorisoinnin sekä ennalta ehkäisevät toimenpiteet ja/tai varautumistoimenpiteet. noudattaa tällä hetkellä kunnanhallituksen / 223 hyväksymiä sisäisen valvonnan ohjeita. Myös uusi kuntalaki antaa aihetta kokonaisuuden uudistamiseen. Lain lähtökohtana on, että valtuusto hyväksyy sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusperiaatteet ja kunnanhallitus on vastuussa sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan täytäntöönpanosta (sisäisen valvonnan ohjeet). Tämän perusteella tarvitaan kahden tason ohjausasiakirjat: kunnanvaltuuston hyväksymät erilliset sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet ja kunnanhallituksen antamat yksityiskohtaisemmat ohjeet, joita päivitetään ja kehitetään tarpeen mukaan. Kuntaliitto on julkaissut sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista mallin, jota on sovellettu Kosken Tl kunnan omien perusperiaatteiden pohjana. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet koskevat kaikkia kunnan toimielimiä ja johtoa sekä kaikkea kuntakonsernin toimintaa, josta vastaa omistuksen, ohjaus- ja valvontavastuun sekä muiden velvoitteiden myötä. Perusperiaatteet koskevat siis koko kuntakonsernia lukuun ottamatta yhteisöjä, joista kunta omistaa vain vähemmistöosuuden eikä siten käytä ratkaisuvaltaa yksin. Kunnanhallitus on vastuussa kaupungin operatiivisesta johdosta ja sisäisen valvonnan ja raportoinnin tarkoitus on auttaa kaupungin talousarvioon kirjattujen tavoitteiden toteutumisessa. Kosken Tl kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet ovat esityslistan liitteenä. Päätösehdotus: Kunnanhallitus ehdottaa, että kunnanvaltuusto hyväksyy Kosken Tl kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet.
7 35 Hyväksyttiin. Kv Hyväksyttiin.
8 36 21 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELLE 2017 Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunnan tulee kuntalain 121 :n mukaan arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet. Tarkastuslautakunta antoi liitteen 2 mukaisen arviointikertomuksen vuodelta 2017 kunnanvaltuustolle. Merkitään pöytäkirjaan, että Marja Jalli ei esteellisenä osallistunut käsittelyyn sivistystoimen osalta, tässä kohden kokouksessa oli edustettuna Jallin varajäsen Osmo Korhonen. Sivistystoimen käsittelyn aikana puhetta johti Pertti Kujala. Kv Hyväksyttiin.
9 37 22 VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖS JA TOIMINTAKERTOMUS Kh Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi. Tilintarkastajien on tarkastettava tilinpäätös toukokuun loppuun mennessä. Kunnanhallituksen on saatettava tilinpäätös tilintarkastuksen jälkeen valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari. Kuntalain (410/2015) 115 :n mukaan Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnan ja talouden tavoitteiden toteutumisesta kunnassa ja kuntakonsernissa. Toimintakertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan ja kuntakonsernin talouteen liittyvistä olennaisista asioista, jotka eivät käy ilmi kunnan tai kuntakonsernin taseesta, tuloslaskelmasta tai rahoituslaskelmasta. Tällaisia asioita ovat ainakin arvio todennäköisestä tulevasta kehityksestä sekä tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys talouden tasapainotuksen toteutumisesta tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman riittävyydestä talouden tasapainottamiseksi. Kunnanhallituksen on toimintakertomuksessa tehtävä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä. Alla on talousarvion toteutumisvertailutaulukko. Erotus sarake kertoo muutoksen talousarvioon.
10 38 Talousarvion toteutuminen Kosken Tl. kunta TP 2016 TA 2017 Muutos TA 2017 TA2017 +Muutos Yht TP 2017 Erotus Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Toimintakulut Henkilöstökulut Asiakaspalvelujen ostot Muiden palvelujen ostot Aineet, tarvikkeet, tavarat Avustukset Muut toimintakulut Toimintakate Verotulot Valtionosuudet Käyttökate Korkotuotot Muut rahoitustuotot Korkokulut Muut rahoituskulut Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta Satunnaiset tuotot 0 0 Satunnaiset kulut 0 0 Tilikauden tulos Poistoeron lisäys (-), vähennys (+) Suunnitelman ylittävät poistot 0 0 Varausten lisäys (-), vähennys (+) Rahastojen lisäys (-), vähennys (+) 0 0 Tilikauden yli- /alijäämä
11 39 Tase 2017 ja muutos edellisen vuoden päättävään taseeseen: TASE VASTAAVAA Erotus PYSYVÄT VASTAAVAT AINEETTOMAT HYÖDYKKEET AINEELLISET HYÖDYKKEET Maa- ja vesialueet Rakennukset Kiinteät rakenteet ja laitteet Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Ennakkomaksut ja keskeneräiset SIJOITUKSET Osakkeet ja osuudet TOIMEKSIANTOJEN VARAT Muut toimeksiantojen varat VAIHTUVAT VASTAAVAT SAAMISET Pitkäaikaiset saamiset Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut saamiset Siirtosaamiset RAHOITUSARVOPAPERIT Osakkeet ja osuudet RAHAT JA PANKKISAAMISET VASTAAVAA YHTEENSÄ VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA PERUSPÄÄOMA EDELL. TILIKAUS YLI/ALIJÄÄMÄ TILIKAUDEN YLI/ALIJÄÄMÄ POISTOERO JA VAPAAEHT. VAR TOIMEKSIANTOJEN PÄÄOMAT MUUT TOIMEKSIANTOJEN PÄÄ- OMAT VIERAS PÄÄOMA PITKÄAIKAINEN Muut velat LYHYTAIKAINEN Lainat muilta luontonantajilta Ostovelat Muut velat Siirtovelat VASTATTAVAA YHTEENSÄ
12 40 TASEEN TUNNUSLUVUT Omavaraisuusaste, % 79,57 77,00 Suhteellinen velkaantuneisuus, % 17,42 19,42 Kertynyt yli/alijäämä Kertynyt yli/alijäämä /as Lainat, /as 0 41,44 Lainakanta Lainasaamiset, /as 0 0 Asukasmäärä Velat ja vastuut % käyttötuloista 17,42 Esityslistan liitteenä on tasekirja (toimintakertomus, tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase-erittely, ja talousarvion toteutuma tehtäväaluetasolla). Kirjanpitolain ja hyvän kirjanpitotavan mukaan ylijäämäisestä tuloksesta voidaan tehdä mm. vapaaehtoisia varauksia, joilla varaudutaan merkittäviin tuleviin investointeihin. Kosken Tl kunnassa investointivaraus oli euroa: - Päiväkoti (tp. 2014) euroa - Jäteveden puhdistamo (tp. 2014) euroa Päiväkodin investointivaraus on käytetty päiväkoti Naavatassun valmistuessa. Vuoden 2017 tuloksesta vähennetään tehtyjä poistoeroja suunnitelman mukaan euroa. Kosken Tl kunnassa investointivaraus oli euroa. Päätösehdotus: Kunnanhallitus päättää 1) esittää kunnanvaltuustolle, että Kosken Tl kunnan euron investointivarauksesta a. säilytetään euron investointivaraus jäteveden puhdistamon saneeraamiseen vuodelle 2021 b. lisätään euron investointivaraus paloaseman rakentamiseen 2) esittää kunnanvaltuustolle, että ylijäämä ,83 euroa kirjataan edellisten tilikausien ylijäämän tilille. 3) allekirjoittaa vuoden 2017 tilinpäätöksen sekä jättää tilinpäätöksen tilintarkastajien tarkastettavaksi.
13 41 4) saattaa tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi. Hyväksyttiin. Kv Hyväksyttiin.
14 42 23 VUODEN 2017 TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDEN MYÖNTÄMINEN Tarkastuslautakunta Kuntalain 113 :n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikautta seuraavan vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kuntalain 123 :n mukaan tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille. Tarkastuslautakunta 1) saattaa tilintarkastuskertomuksen tilivuodelta 2017 valtuustolle tiedoksi ja 2) esittää valtuustolle, että vuoden 2017 tilinpäätös hyväksytään ja kunnan hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta ) merkitsee saaneensa tiedoksi kunnanhallituksen vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle. Ehdotus hyväksyttiin. Merkitään pöytäkirjaan, että Marja Jalli ei esteellisenä osallistunut käsittelyyn sivistystoimen osalta, tässä kohden kokouksessa oli edustettuna Jallin varajäsen Osmo Korhonen. Sivistystoimen käsittelyn aikana puhetta johti Pertti Kujala. Kv Hyväksyttiin.
15 43 24 ILMOITUSASIAT - Kunnanvaltuuston seminaari on
16 44 KUNNANVALTUUSTON NIMENHUUTOLUETTELO Liite 1 Kosken Tl kunnanvaltuuston kokous Kokouksen laillisuus Anttila Jyrki Hahko Virpi Hämäläinen Risto Jalli Marja Jansson Mika Kivikallio Elina Kujala Pertti Kulo Voitto Kupi Kimmo Laine Pirjo Lehti Minna Lehtisaari Into Mikkola Jaakko Mikkola Laura Niemelä-Laaksonen Anne Nuotio Pirjo-Liisa Pietilä Heikki Rantanen Tapani Toivonen Timo Tuominen Heikki Vaparanta Heikki Läsnä Poissa Jaa Ei Tyhjä VARAVALTUUTETUT SUOMEN KESKUSTA R.P. 1. Ruohonen Jarmo 2. Kulmanen Pekka 3. Hägg Anna KANSALLINEN KOKOOMUS R.P. 1. Leino Pirjo 2. Posti Hannu 3. Toivonen Mika SUOMEN SOSIAALIDEMOKRAATT PUOLUE R.P. 1. Mertanen Jukka 2. Puumalainen Leena VIHREÄT 1. Vainio Elina Yhteensä Puheenjohtaja 21 npitäjä
17 45 VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä kunnanvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät: 17-18, 21, 24 HValL 3 :n 1 mom./muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskiellon perusteet Valitusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Turun hallinto-oikeus Käyntiosoite: Yliopistonkatu 34, 7. krs, Turku Postiosoite: PL 32, Turku Kunnallisvalitus, pykälät 19-20, valitusaika 30 pv Hallintovalitus, pykälät valitusaika Muu valitusviranomainen, pykälät osoite ja postiosoite valitusaika Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista
18 46 Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen Valituskirjassa on ilmoitettava valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite päätös, johon haetaan muutosta miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös; nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Kunnanjohtaja Jukka Matilainen puh
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 13.5.2016 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2016 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 13.5.2016 klo 9.00 12.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA
1 Kokousaika: Tiistaina 22.5.2018 klo 9.00-11.50 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA
1 Kokousaika: Tiistaina 14.5.2019 klo 9.00-12.32 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 TARKASTUSLAUTAKUNTA. Virpi Hahko jäsen 1 3, 7. Pekka Leime varajäsen 3 6, 8
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 27.4.2015 1 KOSKEN TL KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 TARKASTUSLAUTAKUNTA Aika: 27.4.2015 klo 11.45 16.15 Paikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Läsnä Marja Jalli
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018
1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
19 Kosken Tl kunta Esityslista 2/2018 Kunnanvaltuusto
19 2/2018 Kokousaika Maanantai 23.4.2018 kello 19.00 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jukka Matilainen Saapuvilla
79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kunnanvaltuusto Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali
79 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/ 2013 Kokousaika Maanantai 27.5.2013 kello 19.00 20:05 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
88 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen
88 Nro 4/2016 Kokousaika Maanantai 22.8.2016 kello 19.00 19.14 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 3/2019 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 KOKOUKSEN TYÖJÄRJESTYS 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 TILINTARKASTUSKERTOMUS JA TILINPÄÄTÖKSEN
KUNNANVALTUUSTO No 3/2015
KARIJOEN KUNTA KOKOUSKUTSU KUNNANVALTUUSTO No 3/2015 KOKOUSAIKA 30.06.2015 klo 19.00-. KOKOUSPAIKKA Karijoen kunnanvirasto, valtuustosali. KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia no Liite no 19 20 21 1,2 22 3 23 4 24
Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta
TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13
Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali
Pöytäkirja Nro 4/2012 Kunnanvaltuusto 23 _ Maanantai 25.6.2012 kello 19.00 19.36 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja
1 Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 1/2015 Kunnanvaltuusto 9.2.2015. Sivistysjohtaja Mirja Rautavuori-Lehtinen Tekninen johtaja Jouko Sinkko
1 Nro 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.2.2015 kello 19.00 19.15 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 12.5.2015 klo 14:35 16:02 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoushuone K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 18 19 20 21 Tilintarkastusyhteisön
PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014
Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 156 03.04.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 37 02.05.2017 Tarkastuslautakunta 2013-2017 44 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 32 22.05.2017 Tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 149/02.06.01.03/2017
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015
Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden
147 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 147 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Kokouskutsu 6/2019 Lähettämispäivä Kunnanhallitus 21.3.2019 KOKOUSAIKA Torstai 28.3.2019 klo 18.30 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 147
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2017 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät Luettelot
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014
Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät
PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA
AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi
Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA
1 Kokousaika Keskiviikko 27.02.2018 klo 9.00-11.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
84 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 84 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2016 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Keskiviikko 30.3.2016 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 84
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 29.4.2015
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ke 29.4.2015 klo 14.00 16.54 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
17.5.2017 1 (5) Tarkastuslautakunnan kokous 17.5.2017 Aika keskiviikko 17.5.2017 klo 9.00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia ja otsikko 1. Kokouksen laillisuus
Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS
1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston
Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1
Ruoveden kunta Pöytäkirja 5/2018 1 Kunnanhallitus Aika 19.03.2018 17:00-19:40 Paikka Osuuspankin kokoustila Käsitellyt asiat Liitteet Otsikko Sivu 41 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, pöytäkirjan
Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs)
KOKOUSKUTSU 1 SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Laatimispäivämäärä Sivu Yhtymäkokous 27.4.2017 1 KOKOUSAIKA Torstai 18.5.2017 klo 14.00 KOKOUSPAIKKA Sataedu Ulvila, Yhdystie, Auditorio (1. krs) KÄSITELTÄVÄT
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018
1 Kokousaika: Torstaina 13.9.2018 klo 9.00 12.05 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Mikkeli Ote pöytäkirjasta 6/2015 1 (7) Kaupunginhallitus, 125, 30.03.2015 Kaupunginhallitus, 207, 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto, 67, 15.06.2015 67 Mikkelin kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös / tilintarkastuskertomus,
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009
TULOSLASKELMA VARSINAIS- SUOMEN ALUEPELASTUSLAITOS 2009 Liikevaihto 33 202 242,72 Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta. Keskiviikko klo Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 4/2016 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.5.2016 klo 9.00 - Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Pöytäkirjan Sivu
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot
1. Kunnan/kuntayhtymän tilinpäätöstiedot 1.1 Tuloslaskelma, ulkoinen Toimintatuotot Myyntituotot Maksutuotot Tuet ja avustukset Muut toimintatuotot Valmistevarastojen muutos +/- Valmistus omaan käyttöön
1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS. Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä.
UTSJOEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA TARKASTUSLAUTAKUNTA 1/15.5.20089 1 Kokousaika 15.5.2009 klo 9-14 Kokouspaikka Läsnä Kunnanvirasto, Utsjoki Pertti Kujala, pj Säde Guttorm, vpj Raimo-Esa Guttorm, j Seppo
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 LIIKENNELIIKELAITOS
HELSINGIN KAUPUNKI 1/6 TULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 15 232 079,52 18 934 845,99 Liikennöintikorvaukset 96 887 065,70 91 199 717,21 Infrakorvaukset 76 680 586,12
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA
1 Kokousaika: Torstaina 13.12.2018 klo 9.00 12.15 Kokouspaikka: Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat
Osa I: Toimintakertomus 12.6. Konsernin tilinpäätöslaskelmat 12.6.1. Konsernin tuloslaskelma ja sen tunnusluvut 2017 2 016 1 000 1 000 Toimintatuotot 84 053 81 643 Toimintakulut -159 229-154 656 Osuus
Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä
Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen
TULOSLASKELMA
TULOSLASKELMA 1000 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO Tuki kaupungilta 18 935 12 470 Liikennöintikorvaukset 91 200 81 885 Infrakorvaukset 67 110 65 482 Muut myyntitulot 3 392 656 180 637 160 493
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014
ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone
PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 09.05.2017 klo 17:00-17:50 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 19 Arviointikertomuksen käsittely
NRO 1/2018. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet
Tarkastuslautakunta ASIALISTA NRO 1/2018 Kokousaika 9.5.2018 klo 10 15.30 Kokouspaikka Utsjoen kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Asialista ja asian pykälä: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Muut Tuominen Pirjo palvelusihteeri, pöytäkirjanpitäjä :t 17-21 JHTT, KHT, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, :t 15-17
Iitin kunta Pöytäkirja 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2015 Aika Maanantai 27.04.2015 klo 18:00-20:00 Paikka Saapuvilla Kunnantalo, neuvotteluhuone (1. krs.) Yli-Kaitala Markku puheenjohtaja, esittelijä
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 Tarkastuslautakunta 2009 2012 PÖYTÄKIRJA 5/2012 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 27.4.2012 klo 9.00 13.30 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut
5.5 Konsernituloslaskelma ja sen tunnusluvut 1000 1000 Toimintatuotot 81 901 80 382 Toimintakulut -234 338-223 246 Osuus osakkuusyht. voitosta (tappiosta) 33 7 Toimintakate -152 403-142 858 Verotulot 124
TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA 26.4.2010 klo 9.00 14.15 KOKOUSPAIKKA Lopen kunnantalo, kokoushuone II LÄSNÄ Ukkola Marja puheenjohtaja Tuomi Vilho varapuheenjohtaja Nummela Ritva varajäsen Laukkanen
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka
Laihia Pöytäkirja 5/ (12) Tarkastuslautakunta
Laihia Pöytäkirja 5/2018 1 (12) Aika 16.05.2018, klo 12:00-13:59 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat 33 Kokouksen avaus 34 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 35 Edellisen kokouksen pöytäkirjan
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA
PÖYTÄKIRJA 5/2014 1 Aika: 14.05.2014 klo 16:30-20:00 Paikka: Nuorisotalo LUETTELO KÄSITELLYISTÄ ASIOISTA Otsikko Sivu 23 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 24 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA
RAPORTTI TOIMINNAN JA TALOUDEN TOTEUTUMASTA KESÄKUU 2019 Työttömyysaste/toukokuu: 2019 6,7 % 2018 7,4 % Tavoiteprosentti tasaisella kehityksellä 50,0 % Näyttö: GL30 Kokkolan kaupunki Sivu: 1 Käyttäjä :
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58. Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali
Kosken Tl kunta Pöytäkirja Nro 6/2011 Kunnanvaltuusto 58 _ Kokousaika Maanantai 19.12.2011 kello 19.00 19.45 Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Muonion kunta Esityslista / 3/
Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja
Vakinaiset palvelussuhteet
Konsernitilinpäätös ja sen tunnusluvut Kaupungin henkilöstömäärä käsitellään henkilöstökertomuksessa. Keskeisten konserniyhteisöjen henkilöstöpanoskuvaus on alla. Vakinaiset palvelussuhteet Tehty työpanos,
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/ (5) Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus, 42, Kunnanvaltuusto, 21,
Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 3/2015 1 (5) Kunnanhallitus, 42, 30.03.2015 Kunnanvaltuusto, 21, 15.06.2015 21 Kangasniemen kunnan tilinpäätös vuodelta 2014 KNGDno-2015-79 Kunnanhallitus, 30.03.2015, 42
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten
TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.
TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (11) Tarkastuslautakunta. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2018 1 (11) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 14:00-14:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone, 2. krs Lisätietoja Saapuvilla olleet jäsenet Hilkka
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (9) Juankosken tarkastuslautakunta Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (9) 16 Kokoustiedot Aika maanantai klo 9:00-12:15 Paikka Juankosken kaupungintalo 3. kerroksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pentti Rissanen, puheenjohtaja
NRO 1/2017. Tarkastuslautakunta. 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä esityslistan hyväksyminen. 2 Kokouksen järjestäytymistoimet
Tarkastuslautakunta ASIALISTA NRO 1/2017 Kokousaika 26.4.2017 klo 12 Kokouspaikka Utsjoen kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Asialista ja asian pykälä: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä
Kosken Tl kunta Esityslista 5 / 2017 Sivistyslautakunta
Kokousaika Keskiviikko 6.9. 2017 klo 18.15 Kokouspaikka Kosken Päiväkoti Naavatassu Saapuvilla olleet jäsenet varajäsenet Muut saapuvilla Jalli Marja pj. :t 62- Hägg Anna Mikkola Laura vpj. :t 62- Mikkola
Kosken Tl kunta Esityslista Nro 4/2016 Kunnanvaltuusto 27.06.2016
Nro 4/2016 Kokousaika Maanantai 27.06.2016 kello 19.00 - Kokouspaikka Kosken Tl kunnantalo, valtuustosali Saapuvilla Liite nro 1 olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Kunnanjohtaja Jari Kesäniemi Hallinto-
Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri
Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät