ELÄMÄNMUUTOKSEN EMPIJÄT
|
|
- Teija Melasniemi
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SAMI METELINEN ANALYYSI No.. ELÄMÄNMUUTOKSEN EMPIJÄT Suomalainen on valmis ilmastotoimiin, kunhan naapurikin on Enemmistö suomalaisista on valmis muuttamaan elämäntapojaan ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mutta joukko on pienempi kuin kymmenen vuotta sitten. Huoli ympäristöstä ja ilmastonmuutoksesta ei ole kasvanut yhtä ripeästi kuin edellisen vuosikymmenen lopussa. Yksi selitys tähän on se, että suomalaisten mielipiteet ovat polarisoituneet. Elämäntapojen remontti sisältää myös reunaehtoja. Energiankäytön ja kulutuksen vähentäminen sopii enemmistölle, mutta yksityisautoilusta ja lihansyönnistä luopumisessa useimmilla tulee raja vastaan. Kansalaiset haluavat varmistaa, etteivät he joudu yksin luopumaan totutuista tavoista. Olisi saatava varmuus siitä, että muutkin osallistuvat talkoisiin. Siksi useimmat toivovat, että päättäjät tekisivät tarvittavat ratkaisut ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Suomalaisten enemmistö ( %) on valmis tinkimään omasta elintasostaan saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi. Vuonna 0 kaksi kolmesta ( %) oli tähän valmis. 1 prosenttia olisi valmis tekemään ilmastotekoja, jos varmistettaisiin, että myös muut kansalaiset ryhtyvät niihin. 0 prosenttia suomalaisista olisi valmis puolittamaan henkilökohtaisten hyödykkeiden kulutuksen. Ydinvoiman kannatus on kasvanut edelliseen mittaukseen nähden. Suomalaisista 2 prosenttia kannattaa ja prosenttia vastustaa ydinvoiman lisärakentamista sähköntuotannon lisäämiseksi.
2 Ilmastonmuutos on vakiinnuttanut paikkansa politiikan tärkeiden aiheiden joukossa. Kansalaisten valmius tehdä uhrauksia ympäristön hyväksi ei kuitenkaan ole kasvanut itse asiassa se on pitkän aikavälin keskiarvoa vähäisempää. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksessa kysyttiin suomalaisten mielipiteitä ilmastonmuutokseen ja ympäristökysymyksiin alkuvuodesta. Suomalaisista prosenttia on valmis tinkimään omasta elintasostaan saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi (Kuvio 1). Eri mieltä asiaa koskevan väittämän kanssa on prosenttia suomalaisista. Huhtikuussa järjestettyjen eduskuntavaalien alla ilmastopolitiikka sai suuren huomion vaalikeskusteluissa. Siihen nähden on jopa yllättävää, ettei valmiudessa tinkiä omasta elintasosta ole tällä kertaa tapahtunut kasvua. Laajimmillaan kansalaisten valmius elintasosta tinkimiseen oli vuonna 2, jolloin peräti kolme neljästä suomalaisesta ( %) oli siihen valmis. Laman jälkeen valmius hiipui pitkään, kunnes se nousi jälleen korkeaksi taantumavuoteen 0 tultaessa. Tuolloin kaksi kolmesta suomalaisesta ( %) oli väitteen kanssa samaa mieltä. Tämän jälkeen halukkuus tinkiä omasta elintasosta laski ja asettui nykyiselle tasolleen. EVAn Arvo- ja asennetutkimus Kyselyn tulokset ovat osa EVAn vuoden Arvoja asennetutkimusta. Tulokset perustuvat 2 0 henkilön antamiin vastauksiin. Tulosten virhemarginaali on koko väestön tasolla 2 prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan. Tiedot kerättiin Vastaajat edustavat koko maan 0-vuotiasta väestöä. Aineisto on kerätty Taloustutkimuksen internet-paneelilla ja painotettu edustamaan väestöä sukupuolen, iän, asuinalueen, koulutuksen, ammatin tai aseman, toimialan ja puoluekannatuksen mukaan. Aineiston tilastollisen jatkoanalyysin on tehnyt Yhdyskuntatutkimus Oy, joka on laatinut myös tulosgrafiikan. Tulokset ja niiden tarkemmat väestöryhmittäiset erittelyt löytyvät EVAn kotisivuilta Vuodesta lähtien tehtyjen tutkimusten tulokset löytyvät EVAn Arvo- ja asennetutkimusten tietokannasta Arvopankista osoitteesta: EVAn Arvo- ja asennetutkimusten pitkä aikasarja sisältää säännönmukaisuuden, jossa ihmisten talous- ja ympäristöasenteet vaihtelevat osin suhdannetilanteen mukaan. Mitä pidempään noususuhdanne kestää, sitä pienemmäksi muodostuu talouskasvun arvostus 1 ja sitä suuremmaksi kasvaa huoli ympäristöstä. KUVIO 1. Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani (%) KIN Talvi Talvi Talvi Talvi Talvi 0 Syksy 0 Syksy 0 Syksy 02 Syksy 00 Syksy Syksy Syksy Syksy 2 Syksy 0 Syksy Syksy Syksy
3 Identiteettipolitiikka polarisoi mielipiteitä Suomalaisten ympäristöasenteiden kehitys on aiemmin näyttänyt kehittyvän siten, että nousukaudella valmius tinkiä omasta elintasosta on kasvanut ja huippunsa se on saavuttanut syvimmässä taantumassa. Tällä kertaa samanlaista nousukauden asennekehitystä ei kuitenkaan ole nähtävissä. KUVIO 2. Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani (%) VAI Koko väestö Miehet Naiset -2 vuotta - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Ei amm. koulutusta Kurssi, lyhyt koulutus Ammattikoulu tms. Opistotason tutkinto Ammattikorkeakoulu Akateeminen Johtavassa asemassa Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä/ammatinharj. Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK STTK Akava KESK KOK SDP SIN PS VIHR VASL RKP KRIST Uusimaa Etelä-Suomi Väli-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Alle 00 asukasta asukasta asukasta asukasta Yli 0000 asukasta EU-myönteinen Neutraali EU-kielteinen
4 Yksi syy tähän saattaa olla Suomessa poikkeuksellisen pitkään kestänyt taantuma. Talouskasvun uralle päästiin kunnolla vasta vuonna. 2 Toinen syy ympäristöasenteiden jämähtämiseen paikoilleen koko väestön tasolla tarkasteltuna saattaa piillä identiteettipolitiikan korostumisessa. Identiteettipolitiikalla tarkoitetaan ihmisten ryhmittäytymistä sosiaalisiksi ryhmiksi erilaisten taustatekijöiden perusteella. Suhtautuminen ilmastokysymyksiin näkyi kevään eduskuntavaaleissa polarisoivana kysymyksenä. Kunnianhimoiset ilmastotavoitteet korostuivat etenkin vihreiden ja vasemmistoliiton politiikassa. Nihkeämpi Eri puolueiden suhtautuminen ilmastonmuutoksen kannattajien torjumiseen korostui etenkin perussuomalaisten politiikassa. Toisaalta esi- asenteissa on tapahtunut merkiksi kokoomus mainosti vaaleissa suuriakin näkyvästi Autot kuuluvat teille -iskulauseella autoilijoiden äänten kosiske- muutoksia. lemiseksi, mutta pyrki siitä huolimatta myös viestimään huolestaan ilmastonmuutoksen suhteen. Näkemykset näyttäisivät siis jakaantuvan eri leireihin kokoomuksen sisällä, mikä havaitaan myös puolueen kannattajien kohdalla. Eri puolueiden kannattajissa erot valmiudessa tinkiä omasta elintasosta tulevat selvästi näkyviin. Vihreistä prosenttia on valmiita tinkimään omasta elintasostaan saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi (Ks. Kuvio 2 edellisellä sivulla). Vasemmistoliiton kannattajista vastaavaan on valmis prosenttia ja RKP:n kannattajista prosenttia. Myös enemmistö kristillisdemokraattien ( %), keskustan ( %) ja SDP:n (1 %) kannattajista osoittaa talkoohalukkuutta. Ottaen huomioon eduskuntavaalien asetelman, ei ole kovin yllättävää, että ympäristönuivuudessa erottuvat perussuomalaisten kannattajat, joista vain prosenttia on valmis tinkimään elintasostaan ja prosenttia ei ole. Yllättävämpää sen sijaan on se, että toiseksi vähiten valmiutta tinkiä elintasostaan ympäristön hyväksi on kokoomuksen kannattajilla ( %), kun lähes yhtä moni ( %) ei syty ajatukselle. Kun verrataan ympäristöasenteita edelliseen huippuvuoteen 0, eri puolueiden kannattajien asenteissa on tapahtunut suuriakin muutoksia. Vielä vuonna 0 kokoomuksen kannattajista prosenttia oli valmis tinkimään elintasostaan ympäristön hyväksi. Pudotusta myönteisessä suhtautumisessa on tapahtunut kymmenen vuoden aikana yli prosenttiyksikköä. Yhtä suuri muutos on tapahtunut SDP:n kannattajissa, joista 2 prosenttia oli valmis tinkimään elintasostaan ympäristön hyväksi vuonna 0. Sitä vastoin vasemmistoliiton ja RKP:n kannattajien valmius tinkiä omasta elintasostaan on molempien kohdalla kasvanut tarkasteluajanjaksona noin prosenttiyksikköä. Muiden puolueiden kannattajien osalta muutokset eivät ole olleet yhtä suuria. Muutokset puolueiden kannattajien kohdalla kielivät siitä, että identiteettipolitiikan vahvistuminen osaltaan polarisoi kansalaisten näkemyksiä. KUVIO. Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa (%). KIN Talvi Talvi Talvi Talvi Talvi Talvi Talvi Talvi 0 Syksy 0 Syksy
5 KUVIO. Ilmastoteot: Kuinka mahdollisina pitää seuraavien toimien toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessaan (%) MAHDOL- LISTA OSITTAIN MAHDOL- LISTA LÄHES MAHDO- TONTA MAHDO- TONTA Henkilökohtaisten hyödykkeiden (esim. vaatteet) kulutuksen puolittaminen Energian käytön vähentäm. kotitaloudessa (e. huonelämpötilan laskem.) Lentomatkojen päästöjen täysimääräinen hyvittäminen lisämaksuilla Hiilinielujen kasvattamisen rahoittaminen (e. tukemalla metsityshankkeita) Luopuminen lentomatkustamisesta Siirtyminen kotitaloudessa kokonaan uusiutuvan energian käyttöön Lihan syömisestä luopuminen Maitotuotteiden käytön lopettaminen Bensiini- tai dieselkäyttöisestä autosta luopuminen Yksityisautoilun lopettaminen Osalle ympäristön puolustaminen nousee keskeisimmäksi politiikan aiheeksi, toiset taas profiloituvat mielestään liiallisuuksiin menevän ympäristöagendan vastustajina. Polarisaatio saattaa olla myös keskeinen selitys sille, miksi ympäristöasenteissa ei koko väestön tasolla tarkasteltuna ole enää viime vuosina havaittu vastaavaa valmiuden kasvamista elintasosta tinkimiseen kuin kymmenen vuotta sitten. Kansainvälinen keskustelu näkyy ilmastoasenteissa EVA on mitannut säännöllisesti kansalaisten suhtautumista ilmastonmuutokseen vuodesta 0 lähtien. Juuri noihin aikoihin ilmastonmuutos alkoi erottautua ympäristöpoliittisessa keskustelussa kaikkein keskeisemmäksi uhaksi. Kolme neljäsosaa ( %) on nyt sitä mieltä, että "ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa" (Kuvio ). Eri mieltä väittämän kanssa on prosenttia. Edelliseen, vuoden mittaukseen verrattuna suomalaisten näkemykset ovat pysyneet likimain samoina, selvästi vuosia huolestuneempina. Toisaalta vuosina 0 ja 0 ilmastonmuutosta piti suurimpana ympäristöuhkana nykyistä laajempi joukko. Muutokset heijastelevat osin samanlaista kehitystä kuin tinkimisvalmiutta ympäristön hyväksi mittaavan kysymyksen kohdalla. On kuitenkin syytä huomata, että ilmastonmuutoskysymyksessä pyydettiin arvioimaan uhan suuruutta suhteessa muihin ympäristöuhkiin. Ilmastoasenteiden kehitykseen näyttäisi vaikuttaneen pitkään jatkunut, vuosien 0 taantuma. Toisaalta ilmastohuolten vahvistumiseen lienee vaikuttanut myös kansainvälinen keskustelu. Montrealin ilmastokokous järjestettiin vuonna 0 ja Kööpenhaminan ilmastokokous vuonna 0. Pariisin ilmastosopimus solmittiin vuonna. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin (IPCC) neljäs raportti julkaistiin vuonna 0 ja viides raportti vuonna. IPCC:n 1, asteen erityisraportti julkaistiin lokakuussa. Mistä olet valmis tinkimään? Eniten valmiutta suomalaisilla olisi puolittaa henkilökohtaisten hyödykkeiden kulutus. EVA kysyi suomalaisilta keväällä ensi kertaa eriteltynä, mistä asioista he olisivat valmiita tinkimään. Vastaajille tarjottiin kymmenen vaihtoehtoa ilmastoteoiksi, joiden kohdalla kysyttiin, kuinka mahdollisena he pitivät niiden toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessaan (Kuvio ). Eniten valmiutta suomalaisilla olisi puolittaa henkilökohtaisten hyödykkeiden, kuten vaatteiden, kulutus. Tähän ilmaisee valmiutensa 0 prosenttia suomalaisista, kun prosenttia torjuu tämän. Toiseksi eniten valmiutta suomalaisilla on vähentää energian käyttöä kotitaloudessa esimerkiksi laskemalla huonelämpötilaa. Kaksi kolmesta ( %) on valmis tähän. Neljäsosa ( %) torjuu energian kulutuksen vähentämisen. Enemmistö suomalaisista ( %) on myös valmis lentomatkojen päästöjen täysimääräiseen hyvittämiseen lisämaksuilla, kun viidennes ( %) vastustaa ideaa. Yhtä suuri valmius suomalaisilla ( % pitää mahdollisena) on
6 rahoittaa hiilinielujen kasvattamista esimerkiksi tukemalla metsityshankkeita. Vastustus ajatusta kohtaan on kaikista tarjotuista vaihtoehdoista pienintä ( %). Lentomatkustamisesta luopumisenkin on valmis hyväksymään enemmistö ( %), mutta idean torjuu jo kolmasosa ( %). Niukka enemmistö (2 %) hyväksyy siirtymisen kotitaloudessa kokonaan uusiutuvan energian käyttöön. Ideaa vastustaa neljäsosa ( %). Sitten siirrytään suomalaisille vaikeampiin ilmastotekoihin, joihin ei enää löydy enemmistöltä valmiutta. Lihan syömisestä olisi valmis kuitenkin luopumaan lähes puolet suomalaisista ( %), kun likimain yhtä moni ( %) torjuu ajatuksen. Maitotuotteiden käytön lopettamisesta innostuu enää 2 prosenttia suomalaisista, kun noin joka toinen ( %) vastustaa ideaa. Alimpana ilmastotekojen suosituimmuuslistalla ovat autoiluun liittyvät kysymykset. Bensiini- tai YKSITYISAUTOILUSTA EI HEVILLÄ LUOVUTA Suomalaisten valmiudet tehdä ilmastotekoja vaihtelevat suuresti puoluekannan mukaan. Yksityisautoilu ja ruokailutottumukset erottuvat tekoina, jotka eivät suomalaisia innosta. Vihreiden ja vasemmistoliiton kannattajat ovat useimpien ilmastotekojen kohdalla kaikista valmiimpia luopumaan nykyisistä elintottumuksistaan (Ks. Kuvioliite). Eri ilmastotekojen kohdalla kuitenkin paljastuu isoja eroja eri puolueiden kannattajien valmiuksissa luopua nykyisistä elintottumuksista. Lisäksi eroja löytyy myös miesten ja naisten vastauksissa sekä ikäryhmissä. Miehiä ei esimerkiksi innosta lihansyönnistä luopuminen. Enemmistö ( %) pitää lihansyönnistä luopumista mahdottomana, kun kolmannes ( %) pitää sitä mahdollisena. Naisista taas enemmistö ( %) on valmis luopumaan lihansyönnistä, kun prosenttia vastustaa ajatusta. 2-vuotiailla on eri ikäryhmistä eniten (0 %) valmiutta lihansyönnistä luopumiseen. Alle puolella yli -vuotiaista on valmiutta lihansyönnistä luopumiseen. Puoluekannatuksen mukaan tarkasteltuna selvästi vähiten valmiutta lihansyönnistä luopumiseen on perussuomalaisten ( %) ja keskustan ( %) kannattajilla. Maitotuotteista luopumisen kohdalla jakaumat ovat likimain samanlaiset. Keskustan kannattajien kohdalla pidättyväisyys suhteessa ilmastotekoihin näkyy vahvasti elämäntapaan liittyvissä kysymyksissä, kuten juuri lihansyönnissä ja erityisesti autoilussa. Vain prosenttia keskustan kannattajista olisi valmis lopettamaan yksityisautoilun kokonaan, kun ajatusta pitää mahdottomana prosenttia keskustan kannattajista. Vielä nihkeämmin yksityisautoilun lopettamiseen suhtautuvat RKP:n kannattajat, joista ajatuksen hyväksyy vain kahdeksan prosenttia ja 2 prosenttia vastustaa ajatusta. Autoilun lopettamista pitävät mahdottomina myös enemmistö kokoomuksen ( %), perussuomalaisten ( %), kristillisdemokraattien ( %) ja SDP:n ( %) kannattajista. Yksityisautoilu on useimmille suomalaisille edelleen keskeinen osa arkea. Väestöryhmistä vain vihreiden kannattajat ( %) ja opiskelijat (2 %) pitävät mahdollisena yksityisautoilusta luopumista. Suhtautuminen yksityisautoiluun muuttuu myös iän myötä. Nuorimmista ( 2-vuotiaat) aikuisista puolet ( %) pitää mahdollisena yksityisautoilusta luopumista. Valmius siihen vähenee iän myötä siten, että yli -vuotiaista enää prosenttia pitää ilmastotekoa mahdollisena. Yksityisautoilun lopettamista pitävät mahdottomana pienillä paikkakunnilla asuvat ja suuremmissa kaupungeissa valmiutta tähän löytyy jo lähes puolelta ( %) asukkaista. Kun kysytään kansalaisten valmiutta bensiini- ja dieselkäyttöisestä autosta luopumiseen, taustaryhmittäinen jakauma näyttää odotetusti hyvin samanlaiselta kuin kysyttäessä ylipäänsä yksityisautoilusta luopumisesta. Siinä missä keskustan kannattajat empivät valmiuttaan ilmastotekoihin henkilökohtaisiin elämäntapoihin liittyvissä kysymyksissä, valmiutta löytyy kohtuullisesti kulutuksesta nipistämisen, energiansäästön ja uusiutuvaan energiaan siirtymisen, hiilinielujen kasvattamisen sekä jopa lentämisestä luopumisen kohdalla.
7 KUVIO. Olisin valmis tekemään ilmastotekoja, jos saisin varmuuden siitä, että myös muut kansalaiset ryhtyvät niihin (%) KIN KUVIO. Ilmastonmuutoksesta ja keinoista, joilla siihen voi vaikuttaa, liikkuu niin paljon epämääräistä tietoa, että on vaikea tietää, mikä vaikutus omilla toimilla on (%) KIN KUVIO. "Päättäjien pitää tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittavat ratkaisut ja toimet, eikä niitä voi sysätä yksittäisten kansalaisten vastuulle" (%). KIN dieselkäyttöisestä autosta olisi valmis luopumaan kolmasosa suomalaisista ( %), kun yli puolet ( %) vastustaa ajatusta. Yksityisautoilusta kokonaan luopuisi vain prosenttia suomalaisista. 2 prosenttia kieltäytyy ehdotuksesta. Vapaamatkustajaongelma huolettaa Vaikka suomalaisilla on laajasti valmiuksia tehdä ilmastotekoja muuttamalla elintottumuksiaan, kansalaisille on tärkeää, ettei niiden tekemisessä jää yksin. 1 prosenttia yhtyy väittämään, jonka mukaan olisin valmis tekemään ilmastotekoja, jos saisin varmuuden siitä, että myös muut kansalaiset ryhtyvät niihin (Kuvio ). Vain prosenttia olisi valmis ilmastotekoihin riippumatta siitä, mitä muut tekevät. Toisaalta yli puolet suomalaisista (2 %) on myös huolissaan siitä, että ilmastonmuutoksesta ja keinoista, joilla siihen voi vaikuttaa, liikkuu niin paljon epämääräistä tietoa, että on vaikea tietää, mikä vaikutus omilla toimilla on. Eri mieltä väittämän kanssa on kolmasosa ( %) (Kuvio ). Kansalaiset näkevät selvästi vaatimuksissa ilmastotekoihin vapaamatkustajaongelman. Jollain tavalla olisi varmistettava, että itsensä lisäksi myös naapurin on muutettava elintapojaan. Siihen nähden on loogista, että kolme neljäsosaa ( %) on sitä mieltä, että päättäjien pitää tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittavat ratkaisut ja toimet, eikä niitä voi sysätä yksittäisten kansalaisten vastuulle (Kuvio ). Eri mieltä väittämän kanssa on prosenttia. Vapaamatkustajaongelma ei rajoitu pelkästään kotimaahan. Osa suomalaisista kokee, että ilmaston ja merien tila riippuu muista maista, Suomi ja suomalaiset eivät voi tehdä paljoakaan niiden hyväksi. Tämän väittämän kanssa samaa mieltä on 2 prosenttia kansalaisista (Kuvio ). Teesin kiistää tosin hieman suurempi osuus ( %). Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen kyselyyn kuitenkin näkemys suomalaisten kyvystä itse vaikuttaa ilmaston ja merien tilaan on vähentynyt.
8 KUVIO. Ilmaston ja merien tila riippuu muista maista, Suomi ja suomalaiset eivät voi tehdä paljoakaan niiden hyväksi" (%). KIN Talvi KUVIO. "Suomalainen teollisuus ja elinkeinoelämä toimii nykyisin ympäristöasioissa vastuullisesti" (%). KIN Talvi Talvi Talvi 0 Syksy 0 Syksy 0 Syksy 02 Syksy 00 Syksy Syksy Syksy Syksy Myös tämän kysymyksen kohdalla havaitaan näkemysten politisoituminen. Perussuomalaisten kannattajien keskuudessa on eniten (2 %) epäilyksiä kotimaisia ilmastotoimia kohtaan (Kuvio ). Toiseksi eniten suomalaisten omaa kykyä vaikuttaa ilmastonmuutokseen kyseenalaistavat kristillisdemokraattien kannattajat ( %) ja kolmanneksi eniten keskustan kannattajat (1 %). Kokoomuksen kannattajien mielipiteet jakautuvat: Suunnilleen yhtä moni ( %) uskoo kuin ei usko ( %) kotimaisiin toimiin ilmaston ja merien tilaan vaikuttamiseksi. Muiden puolueiden kannattajien kohdalla enemmistö uskoo kotimaisiin toimiin. Vihreiden kannattajat erottuvat jälleen perussuomalaisten peilikuvana. Vihreiden kannattajista prosenttia uskoo kotimaisten toimien vaikuttavuuteen. Usko tulevaisuuteen on heikko Kansalaisten huoli ilmastonmuutoksesta ja luonnon tulevaisuudesta on Suomessa hyvin laajaa. Elinkeinoelämän toiminta jakaa mielipiteet Luottamus suomalaisen teollisuuden ja elinkeinoelämän vastuulliseen toimintaan ympäristöasioissa on heikentynyt selvästi 00-luvun alkuvuosista. Mitenkään surkeiksi lukuja ei silti edelleenkään voi luonnehtia. 2 prosenttia osoittaa luottamusta, 2 prosenttia ei (Kuvio ). Suurimmillaan suomalaisten luottamus teollisuuden ja elinkeinoelämän toimintaan ympäristöasioissa oli vuonna 02, jolloin kaksi kolmesta suomalaisesta ( %) piti tahoja luottamuksen arvoisina. Toisaalta viime vuosien trendi ei ole niinkään epäluottamuksen, vaan pikemmin epätietoisten osuus. Kansalaisten näkemyksiin ovat saattaneet vaikuttaa esimerkiksi viime vuosien kaivosteollisuuteen (esim. Talvivaara) ja kestäviin metsähakkuisiin liittyvät uutiset. Kun EVAn arvo- ja asennetutkimuksessa kysyttiin syksyllä, mitä kansalaiset pitävät suurimpina uhkina itsensä, läheisten tai Suomen kohdalla, ilmaston lämpeneminen osoittautui merkittävim-
9 mäksi uhaksi. Suomalaisista prosenttia sanoi pitävänsä ilmaston lämpenemistä uhkana. Suomalaisten näkemykset tulevaisuuden suhteen näyttäytyvät vielä pessimistisemmiltä, kun kysytään heidän näkemyksiään väittämään, jonka mukaan pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä. Tämän väittämän kanssa samaa KUVIO. Ilmaston ja merien tila riippuu muista maista, Suomi ja suomalaiset eivät voi tehdä paljoakaan niiden hyväksi" (%). VAI Koko väestö Miehet Naiset -2 vuotta - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Ei amm. koulutusta Kurssi, lyhyt koulutus Ammattikoulu tms. Opistotason tutkinto Ammattikorkeakoulu Akateeminen Johtavassa asemassa Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä/ammatinharj. Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK STTK Akava KESK KOK SDP SIN PS VIHR VASL RKP KRIST Uusimaa Etelä-Suomi Väli-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Alle 00 asukasta asukasta asukasta asukasta Yli 0000 asukasta EU-myönteinen Neutraali EU-kielteinen
10 mieltä nimittäin on kaksi kolmesta ( %) suomalaisesta ja eri mieltä vain prosenttia (Kuvio ). Vaikka suomalaisten pessimismi luonnon ja ihmiskunnan tulevaisuuden suhteen on käytän- nössä aina ollut yhtä synkkää, ei se kuitenkaan ole saanut aikaan vastaavaa kasvua halukkuudessa tekoihin, joilla ympäristön tilaa voitaisiin kohentaa. KUVIO. "Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä" (%). KIN Talvi Talvi Talvi Talvi 0 Syksy 0 Syksy 0 Syksy 02 Syksy 00 Syksy Syksy Syksy Syksy 2 Syksy 0 Syksy Syksy KUVIO. "Ydinvoiman lisärakentaminen olisi paras ratkaisu maamme sähköntuotannon lisäämiseksi" (%). KIN Talvi Syksy 00 Syksy Ydinvoiman kannatus kasvaa Ydinvoiman lisärakentamisella on nyt enemmän kannattajia kuin vastustajia. Suomalaisista 2 prosenttia kannattaa ydinvoiman lisärakentamista sähköntuotannon lisäämiseksi (Kuvio ). Sitä vastaan on prosenttia. Kannastaan epätietoisia on suurehko osuus (2 %). EVA on vuodesta lähtien tiedustellut kansalaisten näkemyksiä ydinvoiman lisärakentamiseen. Nyt ensimmäistä kertaa suurempi osa kannattaa kuin vastustaa ydinvoiman lisärakentamista. Miesten ja naisten näkemykset ydinvoimasta poikkeavat selvästi toisistaan. Miehistä 2 prosenttia kannattaa ydinvoiman lisärakentamista ja prosenttia vastustaa (Kuvio ). Naisten osalta jakauma on lähes päinvastainen: Ydinvoiman lisärakentamisen kannattajia on prosenttia ja vastustajia prosenttia. Ydinvoiman kannatus kasvaa koulutustason ja sosioekonomisen aseman kasvaessa. Erityisen vahvaa ydinvoiman kannatus on perussuomalaisten ( %), RKP:n ( %) ja kokoomuksen ( %) kannattajien keskuudessa.
11 KUVIO. "Ydinvoiman lisärakentaminen olisi paras ratkaisu maamme sähköntuotannon lisäämiseksi" (%). VAI Koko väestö 2 2 Miehet Naiset -2 vuotta - vuotta - vuotta - vuotta - vuotta Yli vuotta Ei amm. koulutusta Kurssi, lyhyt koulutus Ammattikoulu tms. Opistotason tutkinto Ammattikorkeakoulu Akateeminen Johtavassa asemassa Ylempi toimihenkilö Alempi toimihenkilö Työntekijä Yrittäjä/ammatinharj. Opiskelija Eläkeläinen Työtön SAK STTK Akava KESK KOK SDP SIN PS VIHR VASL RKP KRIST Uusimaa Etelä-Suomi Väli-Suomi Itä-Suomi Pohjois-Suomi Alle 00 asukasta asukasta asukasta asukasta Yli 0000 asukasta EU-myönteinen Neutraali EU-kielteinen
12 VIITTEET 1 Haavisto (). 2 Tilastokeskus (). Stanford Encyclopedia of Philosophy (). Helsingin Sanomat (). Iltalehti (). Likimain saman verran putosi tuona aikana myös perussuomalaisten valmius tinkiä elintasosta. On kuitenkin otettava huomioon, että vielä vuonna 0 perussuomalaisten kannatus oli huomattavasti pienempi kuin nykyään. Ks. Haavisto, I. & Kiljunen, P. (0). UNFCCC (0). UNFCCC (0). UNFCCC (). IPCC (a). IPCC (b). Sinisten kannattajien vastaukset on jätetty tässä analyysissä käsittelemättä, sillä puolue ei saanut yhtäkään kansanedustajaa kevään eduskuntavaaleissa. Metelinen (). KIRJALLISUUS Haavisto, I. (). Huolettomien hallitus Äänestäjät avaisivat julkisen talouden rahahanat, mutta eivät ole valmiita veronkiristyksiin, EVA Analyysi No 0. Haavisto, I. ja Kiljunen, P. (0). Kapitalismi kansan käräjillä, EVAn kansallinen arvo- ja asennetutkimus 0. Helsingin Sanomat (). HS vertaili: Näin puolueiden ilmastokannat eroavat toisistaan Suuri ilmastotentti tänään Sanomatalossa kello, haettu... Iltalehti (). Autot kuuluvat teille Kokoomusta syytetään kaksilla rattailla ajosta: Kalle Jokinen selittää, mitä hämmentävä mainos tarkoittaa, fd-b-1bfe1da0d, haettu... IPCC (a). AR Synthesis Report: Climate Change, haettu... IPCC (b). Special Report Global Warming of 1. ºC, haettu 2... Metelinen, S. (). Suomen Nato-jäsenyyden kannatus on pysynyt likimain ennallaan, haettu... Stanford Encyclopedia of Philosophy (). Identity Politics, plato.stanford.edu/entries/identity-politics/, haettu... Tilastokeskus (). Bruttokansantuote kasvoi 2,1 prosenttia vuonna, _ tie_001_fi.html, haettu... UNFCCC (0). Montreal Climate Change Conference - December 0, past-conferences/montreal-climate-change-conference-december-0/montreal-climate-change-conference-december-0-0, haettu... UNFCCC (0). Copenhagen Climate Change Conference - December 0, past-conferences/copenhagen-climate-change-conference-december-0/copenhagen-climate-change-conference-december-0, haettu 2... UNFCCC (). Paris Agreement Status of Ratification, haettu...
13
14 EVA Analyysin Elämänmuutoksen empijät kirjoittaja EVAn toimituspäällikkö SAMI METELINEN ELINKEINOELÄMÄN VALTUUSKUNTA Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on elinkeinoelämän ajatuspaja, jonka tavoitteena on edistää yhteiskunnan pitkän aikavälin menestystä. EVA toimii elinkeinoelämän ja yhteiskunnan vaikuttajien kohtaamispaikkana. EVA tuottaa tietoa ja uusia näkökulmia julkiseen keskusteluun. EVA Analyysit ottavat kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin ja tarjoavat ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Analyysit löytyvät EVAn kotisivuilta ISSN 2-0 (Painettu) ISSN 2-02 (PDF) Tutustu Arvopankkiin!
Niukka enemmistö: 100 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää
TUTKIMUSOSIO Niukka enemmistö: 00 kansanedustajaa ja kaksi vaalikautta riittää KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 0 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä kansanedustajien
KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN
KUNTAVAALIT LISÄSIVÄT LUOTTAMUSTA PÄÄTTÄJIIN Sivu Luottamus päättäjiin lisääntyi kuntavaalien seurauksena. Enemmistö kansalaisista ( %) luottaa erittäin tai melko paljon kotikunnan päättäjiin ja reilu
HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA
Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita
Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä
Kansalaisten enemmistölle hoitoon pääsy on tärkeintä Enemmistö ( %) suomalaisista ilmoittaa, että heille on samantekevää, miten sosiaalija terveyspalvelut järjestetään maassamme, kunhan hoitoon pääsee,
Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista. Syyskuu 2015. Jaakko Hyry TNS
Helsinkiläisten mielipiteitä energiantuotannon tulevaisuuden linjauksista Syyskuu 2015 TNS Tutkimuksen toteuttaminen TNS Gallup Oy kartoitti Greenpeacin toimeksiannosta tällä kyselyllä helsinkiläisten
Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja
Vajaa viikko ennen hallituskriisiä vain neljännes kansalaisista luotti hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita oppositiollekaan ei kehuja Sivu Suomalaisista vain neljännes ( %) ilmoitti, että hallituksen
Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista
Tutkimusosio Lähes kaikki kuntien palvelut riittäviä huolta vanhusten palveluista Kokoava yleisarvosana kunnan palvelujen riittävyydelle painottuu yksiselitteisen myönteiseksi: kolme neljästä ( %) pitää
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. KANNATTAJAT MÄÄRITTELIVÄT PUOLUEET POLIITTISELLE KARTALLE kokoomus on oikeisto- ja vasemmistoliitto vasemmistopuolue Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu
Perussuomalaisten kannattajien ja vaaleissa nukkuvien luottamus on kateissa
Tiedote KANSALAISET EIVÄT LUOTA PÄÄTTÄJIIN Luottamus päättäjiin on heikko kaikilla tasoilla. Suomalaisista ainoastaan vajaa viidesosa luottaa erittäin tai melko paljon Euroopan unionin päättäjiin ( %).
Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen
Tiedote Kansa: Soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen Sivu Enemmistö ( %) suomalaisista on sitä mieltä, että soten tärkein tavoite on palveluiden yhdenvertaisuuden
MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI
MINISTEREITÄ VÄHEMMÄN OHJELMA YLEISPIIRTEISEKSI Eduskuntavaalien jälkeiseen hallitukseen kohdentuvia odotuksia selvitettiin kysymällä, mikä on sopiva ministerien määrä hallitusta muodostettaessa. Kysymys
Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja
Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01. Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puoluekartta: Oikeistossa kuusi, keskusta-oikeistossa kaksi ja vasemmistossa kolme puoluetta Puolueiden välisiä eroja on perinteisesti havainnollistettu vasemmiston
SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa 6.3.29 klo. SDP olisi suosituin puolue maan hallitukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden 29 Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten hallituspuoluetoiveita.
KOHUJEN KESKELLÄ. Suomalaisten ympäristöasenteet keväällä 2013. Sarianna Toivonen
Sarianna Toivonen KOHUJEN KESKELLÄ Suomalaisten ympäristöasenteet keväällä 2013 YHTEENVETO Kohu Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmista talvella ei heikentänyt yleistä uskoa teollisuuden ympäristövastuuseen.
KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ
Tiedote KUNNILLA HALUTAAN SÄILYTTÄÄ TEHTÄVIÄ Kolme neljästä katsoo, että lasten päivähoidon (%), nuorisotyön (%) ja liikunnan (%) järjestäminen kuuluvat kunnan vastuulle, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön
Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan
TUTKIMUSOSIO Neljä viidestä suomalaisesta uskoo, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella väärin toisiaan Neljä viidestä (0 %) suomalaisesta on vakuuttunut siitä, että poliitikot ymmärtävät tarkoituksella
Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta
12.7.2016 Luottamus hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita on vähentynyt viime vuodesta Suomalaisista alle kolmannes (30 %) ilmoittaa, että Juha Sipilän hallituksen (keskusta, perussuomalaiset, kokoomus)
Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita
TUTKIMUSOSIO Neljännes kansalaisista luottaa hallituksen kykyyn hoitaa maan asioita Suomalaisista vain reilu neljännes ( %) arvioi, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita on erittäin tai melko hyvä,
Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut
TUTKIMUSOSIO Kansalaiset: Päivittäiskauppa ja apteekki tarjoavat parhaat palvelut Valtaosa suomalaisista antaa erittäin tai melko hyvän arvosanan eniten käyttämälleen päivittäistavarakaupalle ( %) ja apteekille
Äänestystutkimus. Syksy 2006
Äänestystutkimus Syksy Lokakuu Tilaukset: SAK puh. + SAK Äänestystutkimus syksy ÄÄNESTYSTUTKIMUS TNS Gallup Oy on tutkinut SAK:n toimeksiannosta äänestysikäisen väestön äänestysaikeita ja suhtautumista
2/2002. Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä Tutkimus tieto SUOMEN AMMATTILIITTOJEN KESKUSJÄRJESTÖ
Tutkimus tieto 2/2002 Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 SUOMEN AMMATTILIITTOJEN USJÄRJESTÖ Kansalaisten käsityksiä Suomen energiatuotannosta keväällä 2002 Suomen Gallup tutki
Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella.
Suomalaiset ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta ja valmiita tekemään arjessaan valintoja sen perusteella. Tutkimus suomalaisten suhtautumisesta sähkö- ja energia-alaan, erityisesti ilmastonäkökulman kautta.
Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. Kaksi kolmesta voi äänestää maakuntavaaleissa Kaksi kolmesta ( %) ilmoittaa äänestävänsä varmasti tai melko varmasti maakuntavaaleissa, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi
Kansalaisten suhtautuminen maan hallituksen päätökseen eläkeiän nostamiseksi TNS Gallup Oy on selvittänyt kolmen palkansaajien keskusjärjestön SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten suhtautumista
Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla
Julkaistavissa.. klo. Puolueet vasemmisto oikeisto ja arvoliberaali konservatiivi - janoilla Suomalaisista noin neljännes ( %) sijoittaa itsensä enemmän tai vähemmän vasemmistoon ja noin kolmannes ( %)
Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit
TIEDOTE Kansalaiset: Kekkonen, Niinistö ja Koivisto arvostetuimmat presidentit Kaikkien aikojen arvostetuimmiksi tasavallan presidenteiksi nousevat ja, käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta.
Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 2018 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy
Kesäaikajärjestelyistä luopuminen, syyskuu 8 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Johdanto Seuraavassa esitetään yhteenveto tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä Euroopan komission esittämästä
Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu
Kansalaiset: Näillä perusteilla kuntavaaleissa äänestetään: aate, tapa, ehdokasasettelu ja vaihtelunhalu Kansalaisten mielestä tärkein puoluevalintaan vaikuttava tekijä on puolueen aatteellinen linja.
Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa
TUTKIMUSOSIO Puolueen valtakunnallinen toiminta ja aatteellinen linja vaikuttavat eniten maakuntavaaleissa ( % uskoo sen vaikuttavan ratkaisevasti tai melko paljon) sekä aatteellinen linja ( %) ovat tärkeimmät
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista
Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin
Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa.
Kansalaiset: Säädöksiä ja määräyksiä on liikaa ja sääntely liian pikkutarkkaa. Pitkällä aikavälillä vuosittaisen sääntelyn määrä on lisääntynyt voimakkaasti. Suuntaus on sama myös muissa kehittyvissä maissa.
Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta
Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää
Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia
Ammattiyhdistysliikkeeseen luottaa (41 %) vastanneista; vahvimmin Sdp:n (76%) ja vasemmistoliiton (67%) ja heikoimmin kokoomuksen (27%) kannattajat.
KANSALAISTEN LUOTTAMUS: TASAVALLAN PRESIDENTTI YKKÖNEN, MEDIA KAKKONEN Suomalaisten luottamuslistan kärjessä on tasavallan presidentti ( % luottaa erittäin tai melko paljon). Kokoomuksen kannattajista
KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS
KUNTAVAALIEN YKKÖSTEEMAT: VANHUKSET, TERVEYSPALVELUT, KUNTATALOUS JA TYÖLLISYYS Lähes kaikki äänestäjät haluavat nostaa tärkeimmiksi kuntavaaliteemoiksi vanhusten huollon ( %), kotikunnan talouden ja velkaantumisen
PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ
TIEDOTE PUOLET SUOMALAISISTA KANNATTAA PERUSTUSLAKITUOMIOISTUIMEN PERUSTAMISTA PERUSTUSLAKIVALIOKUNTAANKIN OLLAAN TYYTYVÄISIÄ Enemmistö ( %) kansalaisista pitää nykyistä järjestelmää, jossa kansanedustajista
Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää
Tutkimusosio Julkaistavissa.. Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät
Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus
Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt
SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.
Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi
TUTKIMUSOSIO Kolme viidestä äänestää varmasti puolue ehdokasta tärkeämpi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa joulukuun Ilmapuntaritutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä ensi huhtikuun
Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?
Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,
KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN
Julkaistavissa.. klo 00.0 KUNNALLISEN DEMOKRATIAN TOIMIVUUS JA LUOTTAMUS PÄÄTTÄJIIN Usko kansanäänestyksen järkevyyteen on vähentynyt Alhaisina pysyvät äänestysprosentit niin kunnallisissa kuin valtakunnallisissakin
ILMASTONMUUTOS. Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
Viestinnän pääosasto KANSALAISMIELIPITEEN SEURANNAN YKSIKKÖ Bryssel, 15/10/2008 ILMASTONMUUTOS Erikoiseurobarometri (EB 69) kevät 2008 Euroopan parlamentin / Euroopan komission kyselytutkimus Tiivistelmä
Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla
Uraanikaivoskiistat ja suomalaisten käsitykset uraaniasioista Uraanikaivoksia vastustavan väen seminaari ja tapaaminen Kolilla 3-5.8.2007 Tapio Litmanen Akatemian tutkijatohtori Jyväskylän yliopisto Yhteiskuntatieteen
Kansalaiset: Kokoomus, SDP ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita
Julkaistavissa sunnuntaina.1. klo 00.01 Kansalaiset: Kokoomus, ja Keskusta yhtä kyvykkäitä kuntapuolueita Kokoomus ( % pitää osaavana ja kyvykkäänä), ( %) ja keskusta ( %) ovat kansalaisten mielestä osaavimmat
Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja
Ratkaisuja asuntopulaan: Pieniä asuntoja saatava rakentaa vapaasti ja toimistoista asuntoja Kaksi kolmesta ( %) yhtyy väittämään pieniä asuntoja tulisi voida rakentaa vapaasti kysynnän mukaan ilman rajoituksia.
Ilmastobarometri 2019
Ilmastobarometri 2019 Ilmastobarometri 2019 Tulokset 70 % suomalaisista: Ilmastokriisin ratkaisun on oltava seuraavan hallituskauden ja EU-puheenjohtajuuskauden kärkiteema. Suomalaiset haluavat ilmastokriisin
Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu 2015
Suomalaisten Energia-asenteet Energiateollisuus ry. Lokakuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Tässä raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet seurantatutkimusta
Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 2019 Kantar TNS Oy
Lehdistötiedote PUOLUEBAROMETRI kevät 0 Kantar TNS Oy Julkaisuvapaa.. klo Tyytyväisyys sekä hallitukseen että oppositioon aiempaa hieman suurempaa Runsas kolmasosa suomalaisista ( %) ajattelee Juha Sipilän
Kansalaiset: Yle, STT ja MTV3 luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio)
TIEDOTE Sivu Kansalaiset: Yle, STT ja MTV luotetuimmat uutisoijat - sosiaaliseen mediaan ei luoteta (tutkimusosio) Valtaosa suomalaisista luottaa erittäin tai melko paljon Ylen TV- ja radiouutisiin ( %),
Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja A, ESPOO, Finland, tel. int+-
Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan
Tiedote Julkaistavissa..0 klo 00.0 Suomalainen haluaa asua pientalossa lähellä kaupunkia tiivis, kaupunkimainen rakentaminen torjutaan Väite, jonka mukaan asumisen ja rakentamisen tulee olla tiivistä ja
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista
Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä
Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin
Kaksi viidestä vähentäisi puolueita
Julkaistavissa.. klo.00 jälkeen Kaksi viidestä vähentäisi puolueita Suomessa on puoluerekisterissä kuusitoista puoluetta. Kaksi viidestä ( %) suomalaisesta yhtyy väittämään, että Suomessa on liikaa puolueita.
Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista
Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista Aula Research Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen otos kerättiin
KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYKOKEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN
TIEDOTE KANSAN ENEMMISTÖ: PÄÄSYEET SÄILYTETTÄVÄ JA OPINTOTUET KYTKETTÄVÄ OPISKELUSSA ETENEMISEEN Kansalaisten selvän enemmistön ( %) mielestä opiskelijoiden opintotuki on sidottava nykyistä tiukemmin opinnoissa
TURVALLISUUS JA KOETUT UHKATEKIJÄT (%).
Suomi/Nyt-kysely Osa Demokratian kohtalo -hanketta, jota johtaa ajatushautomo Magma Taloustutkimus Oy kokosi 7.2. 8.3.207 kaksi valtakunnallisesti edustavaa kyselyaineistoa 8 79 -vuotiaista suomalaisista.
Työelämä ja ammattiyhdistysliike 2011
Työelämä ja ammattiyhdistysliike Työelämä ja ammattiyhdistysliike Johdanto Tarkoituksena on ollut selvittää kansalaisten suhtautumista työelämää ja sopimustoimintaa koskeviin ehdotuksiin. Samassa yhteydessä
SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE
SYNNINPÄÄSTÖ KUNNANVOUDILLE Kunnallisverotuksen taso ei nostata kapinaa; verotaakan kasvattamista vastustetaan Sarianna Toivonen Kunnallisverotuksen taso ei herätä suomalaisissa suuria intohimoja. Kansasta
KANSALAISET: YKSILÖ ITSE VASTUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN
TIEDOTE KANSALAISET: YKSILÖ ITSE TUUSSA OMASTA HYVINVOINNISTAAN Valtaosa ( %) suomalaisista ilmoittaa, että yksilön tulisi olla vastuussa itse erittäin tai melko paljon omasta hyvinvoinnistaan, käy ilmi
Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat
TUTKIMUSOSIO Lähes puolet suomalaisista olisi valmis poistamaan eläkeikärajat Ajatus eläkeikärajojen poistamisesta ja eläkkeelle siirtymisen määräytymisestä täysin yksilöllisesti jakaa kansan kahtia, käy
Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys
Aarnio, Kojo & Litmanen 6.10.2017 Seminaari ydinjätehuollon yhteiskunnallisesta hyväksyttävyydestä Työ- ja elinkeinoministeriö Fennovoiman loppusijoituslaitoksen yhteiskunnallinen hyväksyttävyys Miten
HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN
HALLITUKSEN SÄÄSTÖT SIEDETÄÄN Kahdestatoista hallituksen säästökohteesta kolme on sellaisia, joita enemmistö yksiselitteisesti kannattaa käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kansalaistutkimuksesta,
YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT
YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset
Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa
Suhtautuminen työssä jaksamiseen ja palkansaajajärjestöjen toimintaan eläkeasioissa TNS Gallup Oy on selvittänyt SAK:n, STTK:n ja Akavan toimeksiannosta kansalaisten arvioita työssä jaksamisesta sekä suhtautumista
ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT ENNALLAAN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA
TIEDOTE ENEMMISTÖ: KUNTAPALKAT EN - LASTENHOITAJILLE, SAIRAANHOITAJILLE JA SIIVOOJILLE LISÄÄ PALKKAA Enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että kuntaväen palkkoja ei pitäisi seuraavissa tuloneuvotteluissa
Ilmapuntari 2015: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan
Ilmapuntari 5: Enemmistö valitsee ensin puolueen ja etsii sen listoilta parhaan ehdokkaan Puolue on eduskuntavaaleissa tärkeämpi kuin ehdokas. Enemmistö suomalaisista (6 %) ilmoittaa valinnan tapahtuvan
Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa
Kansalaiset: Äänelläni on merkitystä ja kotikunnan asioihin voi vaikuttaa Kaksi kolmesta ( %) arvioi, että hänen äänellään on merkitystä kuntavaalien lopputuloksen kannalta. Prosenttiluku on samaa luokkaa
Suomalaisten asenteet ja aktiivisuus energia-asioissa
Suomalaisten asenteet ja aktiivisuus energia-asioissa Sisällysluettelo 1. Tutkimuksen toteutus (s. 3) 2. Kiinnostus energia-asioihin (s.6) 3. Tärkeimmät tietolähteet (s. 10) 4. Sähkönkuluttamiseen liittyvät
Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset
Liikkumisen ilmastotalkoot Itä-Suomessa kyselyn tulokset 17.9.2019 1 Perustiedot kyselystä Kyselyn tavoitteena oli selvittää itäsuomalaisten asenteita ja halukkuutta muuttaa liikkumistaan ilmastoystävällisempään
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Puolet suomalaisista on allekirjoittanut kansalaisaloitteen, joka viides nettiäänestänyt ja ollut osto- tai maksulakossa Yhteiskunnallisten tavoitteiden toteutuminen
SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018
SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta
Ilmapuntari 2014: Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta. Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun
KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö: Ilmapuntari : Kuntalaisten näkemyksiä sote-uudistuksesta Viidennes on tyytymätön hallituksen ja opposition sote-ratkaisuun Maan hallituspuolueet ja oppositio sopivat
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa klo 00:01
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Äänestäjille puolue tärkeämpi kuin ehdokas KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntaritutkimuksessa kurkistettiin äänestämiseen eduskuntavaaleissa.
KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA EI VALEHDELLA
Tiedote KANSALAISET: VAALIKAMPANJASSA SAA LOUKATA, MUTTA VALEHDELLA Valtaosa ( %) suomalaisista yhtyy väittämään on hyvä, että vaaleissa joku uskaltaa sanoa asiat suoraan, vaikka se loukkaisi monia ihmisiä.
Hallitus ja irtisanominen Sakari Nurmela Kantar TNS Oy
Hallitus ja irtisanominen 201 Sakari Nurmela Kantar TNS Oy Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimusaineisto kerättiin Kantar TNS:n Gallup Kanavalla. Kyseessä on yhtiön viikkovastaajapaneeli,
EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009
EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA
Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus
TUTKIMUSOSIO JULKAISTAVISSA..1 Suomalaisten huolena asumisen kustannukset, maaseudun kehitys, sotepalvelut ja turvattomuus Suomalaisten enemmistö odottaa kehityksen kulkevan maassamme vääjäämättömästi
Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 4
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 07 Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT Kantar TNS Oy, Miestentie C, 00 ESPOO, Finland, tel. int+
Suomen ja Hollannin estettyä Bulgarian ja Romanian liittymisen Schengen alueeseen
TALOUSTUTKIMUS OY 20111021 09:12:33 TYÖ 2642.12 TAULUKKO 7015 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta
KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, EI VEROJEN KOROTUKSIA EIKÄ LISÄÄ LAINAA
TUTKIMUSOSIO KANSALAISET: KUNTIEN PITÄISI PÄRJÄTÄ OMILLAAN, VEROJEN KOROTUKSIA KÄ LISÄÄ LAINAA Kuntien pitäisi olla riittävän suuria pärjätäkseen verotuloillaan ( %). Veroja ei saa korottaa ( %), eikä
Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin
Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus
Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja TNS 2014
RIGHT MA Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja A TNS 0 RIGHT MA Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.
Kansa: Rasistikorttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi
Tutkimusosio Kansa: korttia saa heilutella, mutta ihmisiä ei saa nimitellä natseiksi eikä suvakeiksi Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä erilaisten sanojen käyttämisen hyväksyttävyydestä
KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta
JULKAISTAVISSA 13.. KLO 01.00 JÄLKEEN KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta Kunnan lainanoton lisääminen sai vähiten kannatusta keinona tasapainottaa taloutta. Tämä käy
Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää
Tutkimusosio Tiedotusvälineet viestivät ymmärrettävästi - poliitikkojen ja virkamiesten kielestä ei saada selvää Selvä enemmistö ( %) suomalaisista katsoo, että tiedotusvälineet viestivät poliittisista
Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS
SDP suosituin puolue hallitukseen
TUTKIMUSOSIO suosituin puolue hallitukseen 1 olisi suosituin puolue maan hallitukseen. Lähes puolet ( %) suomalaisista on tätä mieltä käy ilmi KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön tutkimuksesta. ( %),
Ilmapuntari 2014: Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen
Ilmapuntari : Suomalaisten suhde puolueisiin ja äänestämiseen Poliittisia päättäjiä ollaan taipuvaisia syyllistämään Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan
Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt
Tiedote Joka toinen kannattaa kaksoiskuntalaisuutta - kannatus on lisääntynyt Sivu 1 Puolet suomalaisista ( %) kannattaa kaksoiskuntalaisuutta, eli oikeutta olla kirjoilla kahdessa kunnassa ja käyttää
AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA
AATE, PERINTEET JA MIELIKUVAT SELITTIVÄT PUOLUEVALINTAA KUNTAVAALEISSA Aatteellisilla tekijöillä (2 % vaikutti ratkaisevasti tai paljon), perinteillä sekä mielikuvilla puolueen harjoittamasta politiikasta
Suomalaisten Energia asenteet Energiateollisuus ry. Joulukuu 2017
Suomalaisten Energia asenteet Energiateollisuus ry. Joulukuu Suomalaisten energia asenteet IROResearch Oy ISO sertifioitu Yhteenveto tuloksista / poliittisten päätösten ensisijainen tavoite Suomalaisten
Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone. Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista
Seurakuntavaalit 2018 Vaalikone Koonti valituiksi tulleiden luottamushenkilöiden (N=3797) vastauksista Vaalikoneeseen vastanneet, seurakuntavaaleissa 2018 valituiksi tulleet Valituiksi tulleista 3797 henkilöä
SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006
SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,
Ilmastobarometri 2015
Ilmastobarometri 2015 Tutkimuksen taustatiedot TNS Gallup Oy toteutti maaliskuussa 2015 kyselytutkimuksen kansalaisten ilmastonäkemyksistä. Tutkimuksen tilasi Valtionhallinnon ilmastoviestinnän ohjausryhmä
Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite
Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä
1 JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... 1 LIITEKUVAT... 4
MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ 0 Sisällysluettelo: JOHDANTO... MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME... Sivu LIITEKUVAT... Kantar TNS Oy, Miestentie C, 0 ESPOO, Finland,
Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista
Selvitys yhteiskunnallisten vaikuttajien näkemyksistä energia-alan toimintaympäristön kehityksestä - Tiivistelmä tutkimuksen tuloksista Tutkimuksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Pohjolan Voima teetti alkuvuoden