Toivomme, että tämä kooste ensikäden kokemuksista opiskelusta maailmalla on sinulle avuksi, kun valitset omaa vaihtopaikkaasi!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toivomme, että tämä kooste ensikäden kokemuksista opiskelusta maailmalla on sinulle avuksi, kun valitset omaa vaihtopaikkaasi!"

Transkriptio

1 Käsissäsi on kolmas kooste Vaasan yliopiston opiskelijoiden kokemuksista vaihtoajalta. Tämä kirjanen sisältää kertomuksia akateemiselta vuodelta , ja mukana on 41 korkeakoulua 17 eri maasta. Tarinat on koottu puolivallattomasti opiskelijoilta saatujen vaihtopalautteiden pohjalta: kaikki Vaasan yliopiston vaihtoyliopistot eivät ole edustettuina, ja osa palautteista on saatu ns. free mover opiskelijoilta, jotka ovat hankkineet vaihtopaikkansa Vaasan yliopiston sopimusten ulkopuolelta. Päivitetty lista vaihtoyliopistoista löytyy kansainvälisten asioiden sivuilta osoitteesta Vaihtoaika on aina hyvin yksilöllinen kokemus, ja eri opiskelijoilla saattaa olla samasta paikasta täysin erilaisia kokemuksia, kuten käy ilmi niiden vaihtoyliopistojen kohdalla, joista olemme saaneet useamman opiskelijan palautteet. Myös vaihtopaikkojen kurssien sisällöt, palvelut ja muu tarjonta on saattanut muuttua, joten näiden koottujen kertomuksien sisältö tulee ottaa vain suuntaa antavana. Sekä kehut ja kritiikki ovat opiskelijoiden henkilökohtaisia arvioita, ja on tärkeää etsiä myös muita näkökulmia omaa vaihtopaikkaa valittaessa. Kootut kertomukset on jaettu kahteen osioon siten, että Vaasan yliopiston sopimuksen piirissä vaihtoaikansa viettäneiden palautteet on esitelty ensin (I) ja free movereiden sen jälkeen (II). Toivomme, että tämä kooste ensikäden kokemuksista opiskelusta maailmalla on sinulle avuksi, kun valitset omaa vaihtopaikkaasi! Antoisaa vaihtoaikaa toivottaa Vaasan yliopiston kansainvälisten asioiden yksikkö! 1

2 I. VAASAN YLIOPISTON VAIHTO-OHJELMAT ALANKOMAAT... 5 Erasmus Universiteit Rotterdam...5 Fontys Hoogeschool Eindhoven...5 Universiteit Utrecht...6 Universiteit Twente BELGIA... 8 Katholieke Universiteit Leuven ENGLANTI... 9 Kingston University ESPANJA... 9 Universitat de Autònoma de Barcelona...9 Universitat de Barcelona...10 Universitat Jaume I ITALIA Università degli Studi di Macerata...13 Università degli Studi di Udine ITÄVALTA Technische Universität Graz KANADA Carleton University MEKSIKO

3 Universidad de Monterrey PUOLA Leon Kozminski Academy of Entrepreneurship and Management...17 Poznan University of Economics RANSKA Advancia - Ecole Commerciale de la Chambre de Commerce et d'industrie de Paris...19 Université des Sciences et Technologies de Lille...20 Ecole Supérieure de Commerce Marseille-Provence...21 Université de Rennes I...21 Groupe Ecole Supérieure de Commerce de Rennes RUOTSI Göteborgs universitet...24 Linköpings universitet...24 Stockholms universitet...25 Umeå universitet SAKSA Fachhochschule Aachen...27 Universität Bielefeld...29 Europa - Universität Viadrina Frankfurt an der Oder...31 Handelshochschule Leipzig...32 Universität Leipzig...34 Johannes Gutenberg-Universität, Mainz...35 Ludwig Maximilians-Universität, München

4 13. SLOVAKIA Technical University of Kosice VENÄJÄ Pietarin valtionyliopisto (St. Petersburg State University) VIRO University of Tarto YHDYSVALLAT University of North Carolina...41 East Carolina University (ECU)...41 University of North Carolina at Wilmington (UNCW)...42 Emporia State University...43 II. FREEMOVERIT I. ITÄVALTA Universität Innsbruck MALESIA HELP Institute, Kuala Lumpur RUOTSI Uppsala universitet

5 I. VAASAN YLIOPISTON VAIHTO-OHJELMAT 1. ALANKOMAAT Erasmus Universiteit Rotterdam - Kohdeyliopiston kurssitarjonnasta etukäteen saatu tieto poikkesi todellisesta tilanteesta. Tämän vuoksi etukäteen tehty opintosuunnitelmani ei toteutunut - Kursseja varten vaadittavan työn määrä oli pienempi kuin Vaasan yliopistossa - Opetuksen, opetusvälineiden ja materiaalin taso oli hyvä - Kielellisesti pärjäsin hyvin englannilla. Hollantia ei tarvinnut opetella - Suurin ero Suomessa opiskeluun oli, että kurssien suorittaminen oli helpompaa - Hollannissa suorittamistani opinnoista 15 ov sisällytettiin tutkintooni Suomessa. Olen määrään tyytyväinen ja sain kaikista suorituksistani virallisen todistuksen - Palvelu kohdeyliopiston kansainvälisessä yksikössä oli aluksi ystävällistä, mutta loppua kohden palvelu oli niukkaa ja epäystävällistä - Paikallinen kv-yksikkö vuokrasi asunnot asunnonvälitystoimistolta ja vuokrasi ne eteenpäin vaihto-opiskelijoille. Sain tiedon asunnosta ennen vaihtopaikkaan lähtöäni - Asuntoni oli soluasunto - Yleisarvosana asumisjärjestelyistä: melko hyvä - Harrastus ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet olivat vaihtopaikassa hyvät - Vaihtoaika oli sopivan pituinen ja integroiduin hyvin vaihtokoulun akateemiseen ja sosiaaliseen elämään - Kaiken kaikkiaan upea kokemus. Kielitaito ei juuri parantunut, mutta elämästä oppi paljon uutta. Kulttuurishokki vaivasi mennessä ja tullessa, mutta matkasta jäi paljon lämpimiä muistoja ja läheisiä ystäviä Fontys Hoogeschool Eindhoven - Kaikille oli valmiiksi päätetty opiskeluohjelma, jonka mukaan suoritin opintoni - Kohdeyliopiston kursseja on vaikea verrata suomalaisiin opintoihin. 17 opintoviikon henkilöstöjohtamismodulia voisi kai lähinnä verrata 15 ov:n sivuaineeseen tai HRM:n kursseihin - Opetusta oli hyvin vähän. Painopiste oli erilaisissa tehtävissä ja ryhmätöissä 5

6 - Kielikurssia ei järjestetty, mutta pärjäsin kielellisesti hyvin, sillä kaikki puhuivat suhteellisen hyvää englantia - Opetuksen taso Fontys Hogeschoolissa ei mielestäni vastannut yliopistotason opiskelua, vaan pikemminkin suomalaista ammattikorkeakoulutasoa - Asuntoasiat oli järjestetty huonosti. Asunnon hankkimiseksi joutui näkemään paljon vaivaa. Myös asunnon takuurahat katosivat mystisesti, mutta palautettiin lopuksi - Kohdeyliopisto ei ollut järjestänyt tutortoimintaa - En juuri tutustunut paikallisiin ihmisiin, koska vaihto-opiskelijoille oli järjestetty omat kurssit. Muiden vaihto-opiskelijoiden kanssa oli kuitenkin hauskaa - Vaihdon alku oli todella hankalaa aikaa: ensimmäisten viikkojen aikana ei ollut kursseja eikä muita vaihto-opiskelijoita. Tämä johtui kuitenkin siitä, että saavuin paikalle kaksi viikkoa liian aikaisin, ja ajan myötä tilanne parani. Kulttuurishokki vaivasi aluksi, varsinkin asunto-ongelman vuoksi. Hollanti vaikuttaa hyvin byrokraattiselta maalta Universiteit Utrecht - Pystyin melko hyvin suunnittelemaan opintoni etukäteen. Opintosuunnitelmaani tuli vain pieniä muutoksia: jätin joitakin kursseja pois, koska niiden taso oli melko alhainen - Kurssien taso muuten hyvä, mutta erikseen vaihto-opiskelijoille suunnattujen alhainen - Opiskelu oli koulumaista - Opetuskieli oli englanti, mutta osallistuin myös hollanin kielikurssille - Hankin asunnon itse. Yliopiston kauttakin olisi onnistunut, mutta asuntojen taso ei ollut kovin hyvä hintaan verrattuna. Niihin muuttaneet vaihto-opiskelijat joutuivat muuttamaan melko usein. Monet vaihto-opiskelijat asuivat yhteisasunnoissa, joissa yhteistilat jakaa 19 ihmistä - Tutoroinnin piiriin pääseminen maksoi hieman. Kv-yksikkö neuvoi opintoasioissa, mutta ajan saaminen varsinkin alkuviikkoina oli hankalaa - Opiskelijakortin saaminen kesti kauan. Asioiden hoitaminen oli usein byrokraattista ja monista asioista täytyi maksaa - Asuin toisella paikkakunnalla ja opiskelijat olivat minua viisi vuotta nuorempia Ryhmätöiden kautta tutustuin ihmisiin, mutta vapaa-aikani vietin pitkälti muissa ympyröissä. Sain kuitenkin loistoystäviä, erityisesti vaihto-opiskelijoista. 6

7 - Kannatti lähteä. Vaihtokoulu on oikea sana kuvaamaan Utrechtin yliopistoa. Opin uuden tavan opiskella. Lähtiessäni hollanninkielen taitoni oli alkeellinen, mutta se parani huomattavasti opiskeluaikana. Kulttuurishokki vaivasi aika-ajoin. Pyrin integroitumaan ympäristööni mahdollisimman hyvin, mutta se ei ollut aina helppoa: kun kielitaito ei ole kaksinen ja maan käytännöt ovat täysin erilaiset, tulee helposti koti-ikävä. Alankomaissa ihmiset tosin puhuvat loistavaa englantia Universiteit Twente - Minulla oli lähtiessäni tietoa kohdeyliopiston tarjoamista kursseista ja pystyin jo etukäteen suunnittelemaan opinto-ohjelmani (learning agreement) - Opintosuunnitelmani toteutui lähes sellaisenaan. Yhden pakolliseksi merkityn kurssin sain korvattua suomessa suoritetuilla opinnoilla - Kursseja varten vaadittu työmäärä kohdeyliopistossa oli hieman suurempi kuin Vaasassa - Opetuksen, opetusvälineiden ja materiaalin taso oli hyvä. Luettiin Harwardin opuksia ja luennoitsijat tiesivät, mistä puhuivat - Opetuskieli oli englanti. Kävin kohdemaan kielikurssin. Vieras kieli aluksi hankala, mutta vähitellen sillä alkoi selvitä. - Opetus eroaa suomalaisesta lähinnä siinä, että opintojen apuna käytetään enemmän tietoverkkojen antamia mahdollisuuksia ja asioista pyritään herättämään kaikenlaista keskustelua - Opinnot kohdeyliopistossa tuovat monipuolisuutta Vaasan yliopiston tutkintoon. Olen tyytyväinen kotiyliopistossa hyväksiluettavien opintoviikkojen määrään - Kohtelu kohdeyliopiston kansainvälisessä yksikössä oli OK - Yliopisto hoiti asunnon kampusalueelta. Tieto asunnosta tuli pari viikkoa ennen lähtöä. Asunnot olivat yksiöitä ja kohtuuhintaisia - Asumisjärjestelyjen taso oli hyvä. Opiskelija-asuntosäätiö SSHV hoitaa käytännön puolen. Palvelut pelaa ja jopa uudet sähkölamput saa SSHV:n toimistolta - Hauska kokemus. Sosiaalinen elämä tuli hyvin tutuksi kevään aikana - Kannatti lähetä. Tuo vaihtokeikka sopii mielestäni tietynlaisille ihmisille. Faktahan on, että opinnot enemmän etenisivät kotimaan kamaralla, mutta muita hyötyjä ulkomailla oleskelusta varmasti löytyy. Kielitaito parani huomattavasti - Seuraaville lähtijöille painottaisin omaa aktiivisuutta: kannattaa välttää vaihtarin perusvirhettä eli hengata vain ja ainoastaan muiden vaihtareiden kanssa. Osa vaihtareista lähti maasta oppimatta kieltä ja tutustumatta moneenkaan paikalliseen 7

8 2. BELGIA Katholieke Universiteit Leuven - Kurssien suhteen tiedekunta oli joustava. Sain käytännössä valita kursseja, joista olin kiinnostunut ja jotka sopivat parhaiten ohjelmaani - Kurssien sisältö oli todellakin aivan mieletöntä! Kaikki se, mitä olen Suomessa lukenut ja oppinut teoriassa EU:sta saivat ikään kuin kasvot Brysselin läheisyydessä. Luennoitsijat olivat todella syventyneitä asiaansa ja pystyivät usein kertomaan asioita, joita kirjoista ei löydä. Jokaisella kurssilla oli vierailevia luennoitsijoita ja kahteen kurssiin liittyi myös vierailu asianmukaisiin kohteisiin. Vierailevia luennoitsijoita oli mm. komissioista, EU:n jäsenvaltioiden virastoista, jäsenyyttä hakevista maista jne. Ekskursioita tehtiin Eestin suurlähetystöön ja Belgian pysyvään edustustoon - Suoritin viisi kurssia, mutta olisi ehkä kannattanut ottaa neljä: vaatimustaso oli kutakuinkin sama kuin Suomessa, mutta kurssit olivat sen verran mielenkiintoisia, että niiden eteen tuli tehtyä niin paljon töitä, että vapaa-aika jäi vähäiseksi - Tentit olivat suullisia, mikä oli uusi kokemus (positiivinen sellainen). Muutama kurssi suoritettiin seminaarityöllä ja yksi ryhmätyöllä, jonka puitteissa käytiin esimerkiksi haastattelemassa Brysselissä komission virkamiehiä ja intressiryhmien edustajia - Asunnon etsinnässä avusti yliopiston Housing Service, josta sain paikallisten vuokranantajien yhteystietoja. Asunto täytyi kuitenkin hakea itse. Sain n. 12 neliön huoneen ja jaoin keittiön ja suihkun kahdeksan muun vuokralaisen kanssa, mikä oli lopulta aivan toimiva järjestely - Yliopiston järjestelyistä jäi päällimmäisenä mieleen, että Leuvenissa ollaan todella tottuneita vaihto-opiskelijoihin: kaikki välttämättömät asiat hoituivat sulavasti, joustavasti ja helposti - Vaihto-opiskelijoille järjestettiin ennen kurssien alkamista kolmen päivän orientaatiojakso, joka oli hyvä startti lukukaudelle: sen aikana tapasin suurimman osan ihmisistä, joista tuli ystäviäni Leuvenissa. Vaihto-opiskelijoiden välille syntyi verkosto, jonka puitteissa järjestettiin elokuvailtoja, illanistujaisia yms. - Alle 26-vuotiaille matkustaminen Belgian sisällä oli todella halpaa. Myös yhteydet Euroopan muiden maiden kaupunkeihin olivat hyvät. Kävin mm. Pariisissa, Lillessä, Amsterdamissa, Maastrichtissa ja Kölnissä - Aika Leuvenissa oli jotakin todellakin mieletöntä! Kaikki sujui alusta loppuun loistavasti. Ennen lähtöä ajattelin, että koti-ikävä saattaisi iskeä, mutta se ei vaivannut kertaakaan. Leuven on todella hyvä vaihtoehto vaihtarille! 8

9 3. ENGLANTI Kingston University (Ei voimassa olevaa sopimusta Vaasan yliopiston kanssa) - Sain ennen lähtöäni tietoa kurssitarjonnasta ja tein etukäteen opintosuunnitelman, joka ei kuitenkaan täysin toteutunut joidenkin päällekkäisyyksien vuoksi - Kurssien taso vaihteli todella hyvästä välttävään - Kurssit suoritettiin esseillä, joita kirjoitettiin sitten joka aineessa koko ajan - Psykologian ja sosiologian opinnot tukevat johtamisen opintoja kotiyliopistossa huomattavasti - Yleisesti ottaen olin tyytyväinen opintoihin vaihtoyliopistossa - Asunto oli järjestetty yliopiston Hall of Residencessä - Yliopistolta sai neuvoja oleskelulupa- ja muissa asioissa - Tutorointia ei juuri ollut. Vaihto-opiskelijoille järjestettiin yksi tunnin infotilaisuus - Integroiduin mielestäni hyvin vaihtoyliopiston akateemiseen ja sosiaaliseen elämään. Olin mukana monenlaisessa society-toiminnassa - Kannatti ehdottomasti lähteä! Opetus oli korkeatasoista, tosin hieman kurssista riippuen. Kämppiksiä oli ympäri maailmaa ja pidämme edelleen yhteyttä sähköpostitse. Näin, koin ja opin monia asioita! - Ajoittain kärsivällisyys oli koetuksella englantilaisten vanhoillisuuden ja välinpitämättömyyden vuoksi, mutta loppujenlopuksi mieleen jäivät vain hyvät muistot ja mukavat ihmiset! 4. ESPANJA Universitat de Autònoma de Barcelona - En juurikaan saanut tietoa kohdeyliopiston tarjoamista kursseista etukäteen enkä siis pystynyt tekemään opintosuunnitelmaa. Sain vanhan opinto-oppaan ja opiskeluaikana kurssijärjestys oli hiukan muuttunut. Lisäksi mistään ei ennen kurssin alkua saanut tietoa, oliko kurssi espanjaksi vai katalaaniksi - Englanninkielisiä kursseja ei tänä keväänä ollut tarjolla - Kielen vuoksi jäi suorittamatta kursseja, jotka olisin halunnut tehdä. Kielellisesti selvisin loppua kohdin paremmin: yliopistolla järjestettiin maksullinen intensiivikielikurssi, joka oli tehokas, mutta aikaa vievä ja raskas 9

10 - Työskentely kursseja varten oli erilaista, mutta määrältään suurin piirtein Vaasan luokkaa - Opetuksen, opetusvälineiden ja materiaalin taso oli hyvä - Opiskelu erosi suomalaisesta siinä, että opettaja vaati opiskelijoita osallistumaan enemmän ja ryhmälle syntyi hyvä yhteishenki. Tunneilla istuttiin siten, että jokainen näki toisensa. Muut vaihto-opiskelijat eivät juurikaan eronneet suomalaisista, vaan olivat vieraan kielen kanssa suurin piirtein yhtä ujoja - Vaihdon aikana suorittamani opinnot eivät juuri tue tutkintoani kotiyliopistossa. Olen kuitenkin tulokseen tyytyväinen, sillä kokemus oli hyödyllinen muilla tavoilla (Espanja ei ollut ensisijainen vaihtoehtoni kohdemaaksi) - Asunnon hankin yksityisen asuntovälitystoimiston kautta. Muuten olisi järjestetty jaettu huone soluasunnosta. Sain tiedon asunnosta ennen lähtöä. Yleisarvosana asumisjärjestelyistä on kohtalainen - Vaihtokohteessa ei ollut varsinaista tutor-toimintaa tai orientaatiojaksoa. Johdatusta Katalonian kulttuuriin oli järjestetty, mutta tätä mahdollisuutta ei mainostettu riittävän hyvin - Opintoasioissa sain neuvoja Erasmus tomistosta sekä tiedekunnan Erasmus yhteyshenkilöltä - Kaikkiin käytännön asioiden järjestymiseen kului aina pari päivää aikaa - En varsinaisesti tunne integroituneeni vaihtopaikan akateemiseen ja sosiaaliseen elämään - Hyödyllinen kokemus: opin että juuri opitullakin kielellä voi hoitaa jopa hallinnollisia asioita - Kulttuurishokki ei vaivannut kuin vasta Suomeen palatessa - Barcelonaan lähtijöille painottaisin, että kannattaa miettiä, kuinka korkeat tavoitteet asettaa. Katalaanin kieli on todella valtakieli yliopistossa, vaikka espanjaa puhutaankin sitä pyydettäessä. Ei siis kannata lannistua, vaikka opinnot etenevät hitaammin kuin englanninkielisissä vaihtoohjelmissa - Ihmiset Barcelonassa ovat auttavaisia ja innoissaan Kataloniasta kiinnostuneista - Yliopistossa on tasokasta espanjankielen opetusta ulkomaalaisille, vaikkakin kallista Universitat de Barcelona - Tietoa kursseista oli saatavilla tarpeeksi ennen lähtöäni. Jatko-opiskelijana en tehnyt opintoohjelmaa, vaan noudatin vanhaa jatko-opintosuunnitelmaani, jonka jatko-opintojeni ohjaaja on laatinut - Opintosuunnitelmani suoraan Vaasaan suoritettavien esseiden ym. suhteen toteutui, mutta UB:ssa suoritettavien kurssien suhteen heikommin, koska a) minulle parhaiten soveltuvat kurssit oli järjestetty jo syksyllä ja b) opetus filologian tiedekunnassa oli pääosin katalaaniksi, jota opiskelin vasta paikan päällä - Huonosta espanjan kielen taidostani johtuen kurssit olivat melko työläitä (opetuskielinä olivat siis espanja ja katalaani). Osallistuin opiskelijoille järjestetyille espanjan ja katalaanin kielen 10

11 kursseille. Ne olivat hyviä. Lisäksi opiskelin espanjaa kielikoulussa kahtena iltana viikossa viiden kuukauden ajan - Opiskelutahti on kovempi, suurin osa "opiskelee tosissaan", koska tulosten täytyy näkyä. Syynä tähän on se, että opiskelijat asuvat kotonaan, ja vanhemmat rahoittavat heidän opiskelunsa. Ylenmääräiselle juhlimiselle ei ole aikaa - Opetuksen, opetusvälineiden ja materiaalin taso oli hyvä - Vaihtoaika tukee tutkintoani Vaasassa lähinnä siten, että nyt pystyn lukemaan hieman myös espanjankielistä kirjallisuutta jatkotutkintoani varten. Olen myös tyytyväinen kotitutkintooni sisällytettävien kurssien määrään - Sain asunnon asunnonvälitystoimiston kautta, koska päätin jo etukäteen etsiä asunnon vasta paikan päällä. Asunnossa oli kolme pientä huonetta ja keittokomero / kahdelle henkilölle - Asunnonvälitystoimiston kautta hoidettuna asunnonhakuprosessi ei vaatinut muuta kuin kärsivällisyyttä odottaa toimistossa, koska siellä oli aina jono. Tammikuun alussa kannatti ehdottomasti olla etsimässä asuntoa, helmikuun alussa (jolloin yliopistot alkoivat) oli tuskin mitään enää tarjolla - Tiedekunnallani (filologia) oli UB:ssa oma "kv-toimisto", jossa hoidettiin ilmoittautumiset ym. Toimisto oli kuitenkin saavuttuani vielä toista viikkoa suljettu, vaikka yliopisto oli alkanut. Ovessa saattoi joskus olla jokin lappu, jossa kerrottiin sulkemisen syy - katalaaniksi, jota en alkuvaiheessa ymmärtänyt sanaakaan. Toimistossa ei osattu neuvoa käytännön asioita ollenkaan, kun esim. kysyin, että onko päärakennuksessa muualla tietokoneluokkia kuin ne kaksi, jotka olin löytänyt, toimistossa olleet henkilöt vastasivat, etteivät he tiedä, koska he eivät käytä yliopistolla tietokoneita. Silloin totesin, että lienee edes turha kuvitella saavansa vastauksia mihinkään muuhun kysymykseen ko. toimistosta... Kursseille ilmoittautumiset yms. toimistossa hoidettiin asiallisesti, ja palvelu oli ystävällistä. Ilmeisesti toimistoa pyöritettiin opiskelijavoimin, koska syksyllä sain Suomeen sähköpostia henkilöltä, joka kertoi juuri aloittaneensa toimistossa, eikä siksi osannut kertoa paljon mitään ja keväällä, kun menin toimistoon, siellä oli taas aivan eri henkilö töissä. Ehkä opiskelijat ovat töissä ko. toimistossa puoli vuotta kerrallaan, mikä totisesti vaikuttaa siihen, että kukaan ei ole selvillä mistään. Muissa tiedekunnissa käydessäni totesin, että niissä ko. toimistot olivat suurempia ja esim. opiskelijoille järjestettiin jotain ohjelmaa yms. - Vapaa-ajanvietto mahdollisuudet olivat todella hyvät - Tutoria minulla ei ollut, joten hankin tiedot käytännön asioista kyselemällä ihmisiltä - Ehdottomasti kannatti lähteä. Kielitaitoni parani, oli hienoa huomata pystyvänsä hoitamaan käytännön asiat espanjaksi. Motivaatio jatkaa kielen opiskelua Suomessa on suuri. Jos kieltä ei osaa kuin alkeiden verran ennen vaihtoon lähtöä, ei kuitenkaan kannata odottaa, että esim. puolen vuoden jälkeen sitä puhuisi täydellisesti. Itselleen ei kannata olla liian ankara. Aluksi harmitti, etten osannut enempää kielioppia entuudestaan, mutta nyt on ainakin motivaatiota opiskella lisää! Kulttuurishokki ei vaivannut, oli oikeastaan aika hassua, miten vaivattomasti sopeutui kaikkeen. Espanjaan oli helppo sopeutua - Kuusi kuukautta oli ehdottomasti liian vähän, mutta vaihtopaikkanihan oli koko lukuvuodeksi, joten saan syyttää itseäni siitä, että vaihtoaika jäi niin lyhyeksi. Sanoisin kuitenkin, että Espanjaan 11

12 ei kannata lähteä vuotta lyhyemmäksi ajaksi, jos aikoo suorittaa kursseja niin, että saa niitä sisällytettyä tutkintoonsa ja oppia kieltä Universitat Jaume I - Sain kohdeyliopiston opinto-oppaan etukäteen ja tarkemmat aikataulut saapumispäivänä (tosin katalonian kielellä) - Luovuin alkuperäisestä opintosuunnitelmastani kielen takia. Kurssit jotka olin aikonut suorittaa olivat myös sisällöltään samoja kuin aiemmin kotiyliopistossa suorittamani - Opiskelu ei suuresti eronnut suomalaisesta - Osallistuin kielikeskuksen järjestämälle kielikurssille ja loppua kohti kielitaitoni riitti tilanteesta kuin tilanteesta selviämiseen - Olen aivan tyytyväinen suorittamineni kurssien tasoon, sillä tarkoitukseni oli oppia kieltä ja suorittaa matkailun alan opintoja - Asuin kolmen espanjalaisen opiskelijan kanssa keskustassa, entisen Vaasan yliopiston vaihtoopiskelijan huoneessa. Vaihtoyliopisto ei järjestänyt asuntoja - Kaikilla vaihto-opiskelijoilla oli oma tutor. Tutorit, kv-yksikkö sekä muut vaihto-opiskelijat neuvoivat käytännön järjestelyissä. Oma tutor otti yhteyttä jo ennen lähtöäni - Kieliongelmaan törmäsin usein. Paikallisten englannin taito oli todella huono, ja yleensä oletettiin, että kaikki puhuvat espanjaa - Ympäristöön tottuminen vei kauemmin kuin alun perin odotin. Kaupunki ei ollut sinänsä kovin viehättävä, mutta ihan ok - Suurin osa muista opiskelijoista oli huomattavasti nuorempia eikä heidän kanssaan löytynyt paljonkaan yhteistä. Loppua kohti tutustuin muutamaan opiskelijaan perusteellisemmin ja heistä tuli hyviä ystäviä - Kesti aikansa löytää oikeat ihmiset, vaikka yhteistä tekemistä oli paljon. Vaihto-opiskelijat viettivät paljon aikaa maittain jakautuneissa ryhmissä. Itse sain ystäviä paikallisista matkustelemisen ja oman aktiivisuuden kautta - Aluksi kieleen ja pieneen teollisuuskaupunkiin sopeutuminen oli työlästä, mutta n. kuukauden jälkeen aloin todella nauttia ajastani. 4 kk tuntui aluksi pitkälle ajalle, mutta se kului lopulta mukavasti, varsinkin kevään edetessä, jolloin ilmat sallivat monenlaisia vapaaajanviettomahdollisuuksia. Monien nuorempien vaihto-opiskelijoiden aika kului lähinnä juhliessa, mutta minulle vaihtoaika oli kaikkea muuta ja ehdin miettiä myös omia tulevaisuudensuunnitelmiani 5. ITALIA 12

13 Università degli Studi di Macerata - En tehnyt opintosuunnitelmaa etukäteen, koska opas ei ehtinyt tulla kevääksi. Englanninkielisten kurssien tarjonta oli pientä, eikä italian aloitteleville sopivaa kielikurssia ollut saatavilla. Vasta vaihtoaikani puolessa välissä alkoi yksi kielikurssi, joka sekin oli liian vaativa minulle - Suomessa opiskeluun verrattuna kurssit olivat melko hidastempoisia. Opetuksen taso oli ok. Italialaisilla opiskelijoilla opiskelu oli kurinalaisempaa kuin vaihto-opiskelijoilla - Opetuskielet olivat italia ja englanti - Tutortoimintaa, orientaatiota tai noutoa lentokentältä ei ollut järjestetty. Tietoa käytännön asioista sain muilta opiskelijoilta - Asunto oli kahden hengen huone hostellissa, ja sain siitä tiedon ennen lähtöäni. Asumismuoto oli halpa ja hyvä - Harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia oli tarjolla sekä kaupungin että yliopiston puolesta (esim. uimahalli, yliopiston järjestämät harrastusmahdollisuudet ja halpa elokuvateatteri ym) - En varsinaisesti integroitunut vaihtokoulun akateemiseen ja sosiaaliseen elämään. Kielitaito parani, kun oli pakko tulla toimeen. Seuraavien Macerataan lähtijöiden kannattaisi mielestäni vahvistaa kielitaitoaan ennen lähtöä. Macerata on pieni kaupunki, jossa tekeminen loppuu äkkiä, ellei ole opiskeltavaa Università degli Studi di Udine - En voinut suunnitella opintojani etukäteen. Tiesin kurssitarjonnan, mutten sitä, mitkä kurssit järjestetään keväällä - Opiskelun painopiste Udinessa tuntui olevan teoriassa ja taso oli kuulemani mukaan ihan hyvä. Kurssit tentittiin suullisella tai kirjallisella kokeella - Tein vaihtoni aikana gradua ja opiskelin kieltä kielikurssin muodossa. Kurssin taso oli välttävä - Sain asunnon yksityiseltä vuokranantajalta (yliopiston avustuksella) - Etukäteisinfo Udinen kv-yksiköstä oli hyvin niukkaa - Tutorointia ei ollut järjestetty. Sain apua käytännön asioissa paikalliselta kv-yksiköltä - Tutoroinnin puutteesta johtuen integroituminen sosiaaliseen elämään oli paljolti itsestä kiinni 13

14 - Kokonaisuutena kannattava reissu! - Kielitaito parani eikä mitään kulttuurishokkia ollut 6. ITÄVALTA Technische Universität Graz - Opinto-ohjelman tekoon oli mahdollista saada jossain määrin tietoa etukäteen, mutta parhaiten suunnittelu onnistuu paikan päällä - Oma opinto-ohjelmani toteutui osittain. Kuitenkin paikan päällä huomaa kiinnostavampia kursseja ja tulee muutoksia yms. - Kursseja varten vaadittava työn määrää riippuu kursseista. Pakolliset kurssit olivat melko työläitä, syventävät enemmän asioiden pohtimista ja järkeilyä - Opetuksen, opetusvälineiden ja materiaalin taso hyvä, vastaava kuin Vaasassa. Paljon kopiomateriaalia, joka tuli huomattavasti halvemmaksi kuin kirjat - Opetuskieli oli saksa (Vain yksi kurssi englanniksi). Osallistuin saksan kielikurssille - Opiskelu ei suuremmin eronnut suomalaisesta. Tutkintojen keskimääräiset suoritusajat ehkä vielä pidempiä kuin Suomessa - Olen suhteellisen tyytyväinen kotitutkintooni sisällytettävien opintojen määrästä - Asunto oli järjestetty opiskelijoiden asuntotoimiston kautta yksityiseltä vuokranantajalta ja sain tiedon siitä jo ennen lähtöäni. Vuokraisäntä nouti minut kentältä omasta aloitteestaan! - Asuin kolmen hengen soluasunnossa - Minulla oli myös oma tutor (itävallassa mentor ), mutta en nähnyt häntä kuin kerran. En kyllä kaivannutkaan hänen apuaan, koska kämppikseni oli paikallinen ja hän avusti tarvittaessa - Opastusta opintojaksojen valinnassa, ilmoittautumisessa ja oleskelulupa-asioissa sain myös kämppikseltä ja itse ihmisiltä kysellen - Orientaatiokurssia ei järjestetty, mutta tervetuliaistilaisuudessa ilmoittauduttiin opiskelijaksi, täytettiin lomakkeet ym... - Yliopistolla erikseen paljon ohjattuja liikuntakursseja (Universitäts Sports Institut). Laskettelemaan pääsi melko helposti - Vaihtoaika mielestäni sopivan pituinen. Aluksi ehkä 9kk tuntuu pitkältä, mutta moni joka oli 6kk, sanoi, että olisi mielellään kauemminkin. Kielenkin kannalta 9kk on hyvä aika - Paikallinen kämppikseni auttoi sosiaaliseen elämään sopeutumisessa. Vietin paljon aikaa myös muiden Erasmus-opiskelijoiden kanssa, joita Grazissa on paljon joka puolelta Eurooppaa - Vaihtoaika oli kokonaisuudessaan hyvin antoisa. Nyt osaa Saksaa jo melko sujuvasti. Tosin paljon on vielä sanoja, joita ei tunne, mutta normaalissa keskustelussa ei enää suurempia ongelmia (tosin olin reissussa 9kk Grazissa ja 2 kk Kölnissä töissä, eli kokonaisuudessaan 11kk saksankielisessä 14

15 maassa). Itävalta on mukava maa Suomalaisen näkökulmasta. Myös Kölniin muutto sujui mukavasti ja ehdin tutustua sielläkin uusiin ihmisiin. Eli en kohdannut kulttuurishokkiongelmia. Takaisin tullessa ensimmäiset minuutit Helsingin lentokentän kotimaan terminaalissa tosin olivat omituisia, kun ymmärsi kaiken, minkä ympärillään kuuli 7. KANADA Carleton University Kaksi vastausta 1. Vastaus - Tein alustavan opintosuunnitelman, mutta siihen tuli muutoksia, koska opinto-oppaasta ei välttämättä selvinnyt kunnolla kurssien taso ja työmäärä - Olin tyytyväinen opetuksen tasoon, vaikka jotkut kurssit olivat aika helppoja - Tutorointia oli kv-opiskelijoille, mutta se ei oikein toiminut - Asuin yliopiston kampuksella - Otin itse selvää käytännön asioista - Hyvä yliopisto ja paljon rentoja ja mukavia ihmisiä! Apua löytyi aina tarvittaessa, ja vaihtoopiskelijoille oli järjestetty jonkin verran yhteistä ohjelmaa. Kannattava reissu uusien lukuisten ystävien ja kokemusten kannalta, mutta ei juuri opintojen. Kulttuurishokki iski kolme viikkoa saapumisen jälkeen, mutta meni ohi viikossa - Akateemisiin ympyröihin oli aluksi hieman vaikeaa päästä sisälle, mutta sosiaalinen elämä oli vilkasta 2. Vastaus - Muutin alustavaa opintosuunnitelmaani, koska olin valinnut liikaa kursseja ja osa ei vastannut odotuksiani. Osa kursseista oli myös jo täynnä - Opetuksen taso vaihteli kursseittain, mutta yleisarvosana oli tyydyttävä. Opiskelu oli peruskoulumaisempaa kuin Suomessa. Kurssit kestivät koko lukukauden (3 tuntia viikossa) ja keskellä pidettiin mid-term exam, jotka vaikuttivat myös arvosanaan. Joillakin kursseilla mitattiin myös osallistumisaktiivisuutta. Lopputentit pidettiin joulu- ja huhtikuussa (vain yksi mahdollisuus). Kursseilla keskusteltiin enemmän kuin Suomessa, mutta osa keskustelusta oli täysin turhaa (esim. kinastelua opettajan/muiden opiskelijoiden kanssa tai tyhmiä kysymyksiä). 15

16 Kurssien työmäärä oli suurempi kuin Suomessa. Kieliongelmia ei ollut, sillä opettajat olivat ymmärtäväisiä eivätkä vaatineet vaihto-opiskelijoilta täydellistä englantia esim. esseissä - Opinnot Carletonissa tukevat opintojani Vaasassa siinä mielessä, että valitsin kursseja, joita ei kotiyliopistossa ole tarjolla - Tutorointi oli hoidettu transition programilla, johon piti erikseen hakea ennen saapumista. Ennen luentojen alkamista oli järjestetty workshoppeja, jotka sisälsivät mm. kaupunkiin tutustumista. Näiden aikana tutustui sekä vaihtareihin että muihin opiskelijoihin - Asuntoni oli kampuksella. Hain asunnon ennen lähtöäni - Rahaa vaihdossa meni enemmän kuin suunnittelin. Osin tähän oli syynä huono valuuttakurssi - Ehdottomasti mieleenpainuva vuosi, jonka aikana sai monia uusia ystäviä ja mahdottomasti uusia kokemuksia. Kanada on suomalaiselle ihanteellinen maa, sopivasti samanlainen ja erilainen, joten kulttuurishokki ei esim. talvella vaivannut. Muunlaisissa asioissa oli tietysti aina pientä ihmettelemistä, mutta ei mitään suurempaa. Kannatti ehdottomasti lähteä! Kielitaitokin parani 8. MEKSIKO Universidad de Monterrey - En voinut tehdä etukäteen opintosuunnitelmaa, koska en tiennyt kurssitarjonnasta - Kurssien suorittaminen ei vaatinut paljoakaan työtä - Opetuksen ja opetusvälineiden taso oli ihan ok, ei huomattavasti suomen alapuolella - Opetuskielinä olivat espanja ja englanti. Osallistuin myös yliopiston järjestämälle kielikurssille ja selviydyin kielellisesti melko hyvin - Opiskelu Monterreyssa oli Suomeen verrattuna enemmän keskusteluun pohjautuvaa. Enemmän järjestettiin myös välikokeita kurssien kuluessa - En juuri saanut sisällytettyä Monterreyn opintoja kotitutkintooni - Yliopiston puolesta oli järjestetty kuljetus lentokentältä, mutta tutorointi keskittyi lähinnä vapaaajanrientoihin. Vaasaan verrattavaa tutorointia ei ollut - Maahanmuuttovirastoon tarvittavat paperit koettelivat kaikkien hermoja. Tästä asiasta pitäisi tietää huomattavasti paremmin ennen lähtöä, jotta tarvittavat dokumentit olisi jo lähtiessä mukana - Vaihto-opiskelijoille oli orientaatiokurssi - Asuntoasioista vastaava henkilö etsi opiskelijoille asuntoja vanhojen vuokraajien rekisteristä ja lehti-ilmoituksista. Asuin kimppatalossa 6-8 muun opiskelijan kanssa. 16

17 - Yleisesti ottaen kaikki asiat hoidettiin paikalliseen tapaan. Skandinaavilla meni toisinaan hermot, kun kaikki ei tapahtunut heti - Vapaa-ajanviettomahdollisuudet olivat ihan hyvät - Sopeutuminen arkielämään vaati taantumista lukioikään sekä akateemisella että sosiaalisella puolella, mutta onnistui! - Yleisesti ottaen oli hauskaa, ja vaihto-opiskelijaporukka oli mukavaa. Kielitaito koheni eikä kulttuurishokki juuri vaivannut 9. PUOLA Leon Kozminski Academy of Entrepreneurship and Management - En tiennyt etukäteen kurssien todellista sisältöä, vaativuutta tai aikatauluja - Opetuskieli oli englanti. Otin osaa myös puolan kielen kurssiin - Opiskelu oli koulumaisempaa kuin Suomessa. Opintojen vaatimustaso riippui kurssista. Joidenkin taso oli selkeästi suomalaista alhaisempi - Olen tyytyväinen opintoihini Puolassa, vaikka ne eivät suoranaisesti tuekaan tutkintoani Suomessa - Vaihtokoulu oli vuokrannut asunnot kaikille vaihto-opiskelijoille, ja asunnosta tiedotettiin jo ennen lähtöä. Asuin alivuokralaisena soluasunnossa - Yleisesti ottaen asumisjärjestelyt oli hoidettu melko huonosti. Asia varmasti paranee jatkossa - Yliopisto järjesti kuljetuksen lentokentältä. Jokaisella oli myös oma koordinaattori, jolta sai apua käytännön asioissa. Erillistä orientaatiota ei ollut - Harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet olivat periaatteessa hyvät, mutta omaa aktiivisuutta vaadittiin. Kieli saattoi toisinaan vaikeuttaa 17

18 Kaksi vastausta 1. Vastaus Poznan University of Economics - Suunnittelin opintoni etukäteen, mutta suunnitelmaa piti muuttaa, koska kaikkia kursseja ei järjestetty - Opintojen vaatimustaso oli paikallisille korkeampi kuin meille. Vaihto-opiskelijakurssien vaatimustaso sama kuin Vaasassa. Opetuksen taso oli pääasiassa erinomaista, opetusvälineet samantasoiset kuin Vaasassa. Opetuskieli oli englanti. Opiskelun ja tenttien jaksotus erilainen, jos ei pääse tentistä läpi kolmen kerran jälkeen, erotetaan koulusta - Kävin vaihtokoulun järjestämän kielikurssin sekä toisen yliopiston järjestämän kielikurssin, josta maksoin 1200mk. Opin paljon puolan kielestä - Olen tyytyväinen Poznanissa tekemiini opintoihin. Lähinnä tavoittelin opintojen hyväksymistä sivuaineen pohjaksi, mutta osa opinnoista sivuaa myös pääainettani - Kohteessa oli järjestetty nouto lentokentältä, ja tutorit neuvoivat ensimmäisten päivien aikana käytännön asioissa sekä järjestivät yhteisiä illanviettoja - Asunto oli järjestetty opiskelija-asuntolassa, kahden hengen huoneissa - Vaihtopaikassa oli hyvät urheilumahdollisuudet (kuntosali ja lenkkeily) yliopiston tarjoamana, ja itse kaupungissa loistava kulttuuritarjonta(filharmonikot ja ooppera) - Olisin viihtynyt pitempäänkin! Sopeuduin hyvin akateemiseen elämään, mutta tutorien ja muutamien muiden paikallisten opiskelijoiden lisäksi en tutustunut laajemmin puolalaisiin opiskelijoihin. Vaihtarit olivat omilla kursseillaan, pääasiassa keskenään - Mielenkiintoisia kursseja, hyvä opiskeluilmapiiri, uusia kokemuksia ja tietoa, mitä ei olisi voinut suomessa opiskellessa hankkia, uusia ystäviä.. Kannatti ehdottomasti lähteä. Kielitaito parani ainakin puolan kielen osalta. Kulttuurishokki oli tulla takaisin Suomeen. Puolan akateeminen ilmapiiri oli osin avoimempi ja kulttuurissa oli sellaisia positiivisia piirteitä, joita hyvinvointi - suomessa ja nuorisokulttuurissa ei enää esiinny 2. Vastaus Opiskelu vaihtoyliopistossa - Sain etukäteen tietoa opinnoista, mutta suunnitelmat menivät myttyyn kun luvattuja kursseja ei järjestettykään - Opiskelussa työnteko painottuu lukukauden loppuun, tentit yhdessä sumpussa touko-kesäkuussa - Opetus oli korkealuokkaista ja professorit huipputasoa. Opetuskieli oli englanti. Kielikurssit eivät olleet kovin hyviä, mutta osallistuin silti 18

19 - Poznanin kurssit menevät kotitutkinnossa lähinnä ylimääräisiin opintoihin - Paikallinen kansainvälinen yksikkö palveli minua aivan kiitettävästi - Yliopisto järjesti noudon lentokentältä ja tutorointi oli toimivaa - Asuminen oli ongelmallista: kahdelle ihmiselle oli varattu n. 10 neliön huone eikä omaa keittiötä tai vessaa ollut. Omaa rauhaa ei juuri saanut, joten opiskelu oli hankalaa - Harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet olivat huonommat kuin Suomessa - Huono puoli oli myös se, että kirjastoista lainattu englanninkielisiä kirjoja - Hieno kokemus. Kulttuurishokkikaan ei juuri vaivannut. Tuleville lähtijöille painottaisin reipasta mieltä, suvaitsevuutta sekä maassa maan tavalla mentaliteettia 10. RANSKA Kaksi vastausta 1. Vastaus Advancia - Ecole Commerciale de la Chambre de Commerce et d'industrie de Paris - Sain kohtalaisen hyvin tietoa kursseista etukäteen, joten pystyin tekemään opintosuunnitelman - Opetuskieli valitsemillani kursseilla oli englanti - Opiskelu oli melko rentoa. Syynä saattaa olla myös se, että kyseessä oli pilottiohjelma, joten ehkä jatkossa työtä vaaditaan hieman enemmän - Opetusvälineiden ja opetusmateriaalin taso oli ihan hyvä. Ranskan kielikurssi oli huono - Opinnot eivät kovin hyvin tue tutkintoani - Asunnon hankinta täytyi hoitaa kokonaisuudessaan itse. Myöskään tutor-toimintaa ei ollut. Opinnoissa sain opastusta sikäläiseltä professorilta. Juuri asunnonhankinta sekä kieliongelmat aiheuttivat eniten päänvaivaa. Asunnon hankkimisessa vallitsevat Pariisissa viidakon lait. Jaoin yksiön toisen vaihto-opiskelijan kanssa - Vapaa-ajanviettovaihtoehdot maksoivat tosi paljon. Elokuvissa oli kiva käydä, baarissa taas ei, sillä sisäänpääsymaksu oli jo 100 Fr. Kotibileet mukavia, ja niitä olikin paljon 19

20 - Ranskan kielen oppimisen kannalta vaihtoaika olisi voinut olla pitempikin! - Kulttuurishokkia oli kyllä jos jonkin moista. Kielitaito kuitenkin parani ja menen varmasti uudelleen joskus 2. Vastaus - Pystyin opiskelemaan etukäteen tehdyn opintosuunnitelman mukaisesti. Etukäteen saatu tieto oli riittävää ja piti paikkansa - Kursseilla oli läsnäolopakko ja kirjoitettiin paljon esseitä. Opetuksen taso oli kokonaisuudessaan erittäin hyvä - Kielellisesti selvisin vain välttävästi. Suurin osa vaihto-opiskelijoistakin puhui lähes täydellistä ranskaa - Asuntoa ei järjestetty yliopiston puolesta. Asunnon hankkiminen oli uskomattoman hankalaa ja vuokrat olivat pilvissä - Tutorointia ei ollut. Kuulemani mukaan jatkossa tulee olemaan - Kannattava reissu kaiken kaikkiaan. Kulttuurishokki vähän vaivasi, koska Ranskassa asioiden hoito tuntuu olevan melko hankalaa. Koulu voisi informoida vaihto-opiskelijoitaan hieman paremmin ja täsmällisemmin Université des Sciences et Technologies de Lille - Opintosuunnitelma ei toteutunut, koska etukäteen saamani tiedot eivät pitäneet paikkaansa - Opiskelijat osallistuivat kursseilla keskusteluun vielä nihkeämmin kuin Suomessa. En ole kovin tyytyväinen opetuksen tasoon - Osallistuin kielikursseille sekä syys- että kevätlukukaudella. Ne olivat hyviä ja hyödyllisiä! - Yliopisto järjesti asunnon - Vaihto-opiskelijoille oli järjestetty tutorointia, mutta siitä ei juuri ollut apua. Kaikki täytyi itse ottaa selville - Pankkitilin avaaminen ja sulkeminen oli todella vaikeaa ja vaati kärsivällisyyttä 20

North2north Winnipeg Kanada

North2north Winnipeg Kanada North2north Winnipeg Kanada WINNIPEG Manitoba provinssin pääkaupunki Kanadan 7. suurin kaupunki Väkiluku 634 000 asukasta Kaupungissa on kaksi yliopistoa University of Winnipeg (n. 9000 opiskelijaa) ja

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

Athens University of Economics and Business Matkaraportti

Athens University of Economics and Business Matkaraportti Athens University of Economics and Business Matkaraportti Eero Kuiri 0421378 1. Johdanto Vietin vaihtokauteni Ateenassa keväällä 2017. Vaihtoyliopistonani toimi Athens University of Economics and Business,

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot

Vaihtoraportti. Yleiskuvaus kohteesta. Järjestelyt Suomessa ja kohdemaassa. Käytännön asiat vaihtokohteessa. Opinnot Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Materiaalitekniikka Vaihtoyliopisto: KU Leuven Ajankohta: 15.9.2014-8.2.2015 Vaihto-ohjelma: Erasmus Opetuskieli: englanti S-posti: michael.saulny@aalto.fi Julkaisuoikeus:

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula

Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007. Matti Talala& Jarkko Jakkula Vaihto-opiskelu Eindhoven Syksy 2007 Matti Talala& Jarkko Jakkula MIKSI? Hollannin menestyneet kamppailu-urheilijat saivat meidän kiinnostuksen heräämään Eindhovenia kohtaan. Olisihan se hienoa mennä opiskelijavaihtoon

Lisätiedot

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen

Vaihtoinfo. 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Vaihtoinfo 17.2.2009 Noora Siira Mirja Väänänen Yleistä Erasmus-vaihdosta Hakuprosessi Opintojen sisällyttäminen tutkintoon HOPS ja vaihdossa suoritettavat opinnot Kurssien kirjaaminen opintorekisteriin

Lisätiedot

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN

OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN OPAS TUTORTUNTIEN PITÄMISEEN Opiskelijakunta Lamko 2014 SISÄLTÖ JOHDANTO... 2 Tutortuntien suunnittelu... 2 Tutortuntien sisältö... 3 Jokaisella kerralla:... 3 Ensimmäiset tutortunnit... 3 Teemat... 3

Lisätiedot

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018

Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Vaihto-opiskelujakso Ateenassa keväällä 2018 Miska Konttinen 1 1. JOHDANTO Vietin kevään 2018 Ateenassa vaihto-opiskelujen merkeissä. Yliopistona toimi Athens University of Economics and Business (AUEB).

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Haluatko opiskella osan tutkinnostasi ulkomailla, saada kansainvälistä kokemusta, kielitaidon ja uusia ystäviä?

Haluatko opiskella osan tutkinnostasi ulkomailla, saada kansainvälistä kokemusta, kielitaidon ja uusia ystäviä? Haluatko opiskella osan tutkinnostasi ulkomailla, saada kansainvälistä kokemusta, kielitaidon ja uusia ystäviä? Tässä yhdeksännessä Ulkomailla opiskelleiden kootut kertomukset 2005 2006 vihkosessa esitellään

Lisätiedot

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA

KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA KYSELYLOMAKE VAIHTO-OPISKELIJOIDEN KOKEMUKSIA OPISKELUSTA ISÄNTÄYLIOPISTOSSA A. Taustakysymyksiä 1. Sukupuoli 2. Ikä Nainen Mies 3. Kotimaa 4. Äidinkieli 5. Mitä muita kieliä osaat? Arvioi näiden kielten

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012

Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen. Pekka Peura 28.01.2012 Oppilaiden motivaation ja kiinnostuksen lisääminen matematiikan opiskeluun ja harrastamiseen Pekka Peura 28.01.2012 MOTIVAATIOTA JA AKTIIVISUUTTA LISÄÄVÄN OPPIMISYMPÄRISTÖN ESITTELY (lisätietoja maot.fi)

Lisätiedot

Islannin Matkaraportti

Islannin Matkaraportti Islannin Matkaraportti Olen aina haaveillut työskentelystä ulkomailla ja koulun kautta sain siihen mahdollisuuden! En itse oikein tiennyt mihin maahan haluaisin mennä mutta päädyin Islantiin koska opettaja

Lisätiedot

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia

Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Opiskele skandinavistiikkaa keskellä Ruotsia Tule opiskelemaan ruotsin kieltä ja kulttuuria Ruotsin Västeråsiin! Oletko kiinnostunut ruotsin kielen opiskelusta? Haluatko saada tietoa ruotsalaisesta yhteiskunnasta

Lisätiedot

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja!

Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Kansainvälisen asiantuntijan viestintätaidot (25 op) Työelämässä tarvitaan monipuolisia viestintä- ja kulttuuritaitoja! Akateemiselta asiantuntijalta edellytetään monipuolista viestintä-osaamista. Kansainvälinen

Lisätiedot

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68

Palaute orientaatioviikosta Vastauksia yhteensä: 68 Palaute orientaatioviikosta 19.9.1 Vastauksia yhteensä: Hakukohteeni on 1 1 1 11 Informaatioverkostot Teknillinen fysiikka ja matematiikka Tietotekniikka Tuotantotalous Mikä oli parasta orientaatioviikossa?

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa

Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Groningen sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien päässä Bremenistä (Saksa), joten halvin vaihtoehto on lentää Tampereelta Bremeniin (Ryanair) ja ottaa Bremenistä bussi Groningeniin (Public Express), joka maksaa

Lisätiedot

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon?

Miksi lähtisin vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Miksi en lähtisi vaihtoon? Kysely Bastian Fähnrich Kansainvälisyys- ja kulttuurisihteeri 2008: N = 35 opiskelijaa (Oulainen) 2007: N = 66 opiskelijaa (Oulainen) + 29 (Oulu) yhteensä = 95 - uusia kokemuksia

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad & opintojen ohjaajat Info 10.4.2019 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info

Vaihto-opinnot ulkomailla. Mari Trinidad Info Vaihto-opinnot ulkomailla Mari Trinidad Info 20.4.2017 Vaihto-opinnoista yleisesti Vaihdossa suoritetut opinnot hyväksytään joko kandidaatin tai maisterin tutkintoihin (ainakin vähintään vapaasti valittaviin

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot

Hallintotieteellisen alan kieliopinnot Hallintotieteellisen alan kieliopinnot 26.8.2015 Susanna Mäenpää Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille Suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten ja vieraiden kielten opinnot

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi

ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC. Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi ERASMUS 2008 BRNO CZECH REPUBLIC Suvi-Mari Knuutti Mari Alasalmi Brno Tsekin 2. suurin kaupunki, noin 400 000 asukasta Opiskelijoita lähes neljäsosa asukkaista (80 000) Kaupungissa kolme yliopistoa: Masaryk

Lisätiedot

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry

ERASMUS KOULUISSA 12.9.2013. Stefano De Luca Eurooppalainen Suomi ry ERASMUS KOULUISSA Eurooppalainen Vapaaehtoispalvelu - EVS volunteers 18-30 v. nuori tulee Suomeen vapaaehtoispalveluun suomalaiselle yleishyödyllisille organisaatioille (esim. järjestöjä, kunnallisia toimijoita,

Lisätiedot

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille

Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Jatko-opintoja englannista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Yliopistossa keskitytään enemmän teoriaan, amk:ssa käytäntöön mm. erilaisten työelämäprojektien

Lisätiedot

Kieliohjelma Atalan koulussa

Kieliohjelma Atalan koulussa Kieliohjelma Atalan koulussa Vaihtoehto 1, A1-kieli englanti, B1- kieli ruotsi 6.luokalla 1 lk - 2 lk - 3 lk englanti 2h/vko 4 lk englanti 2h/vko 5 lk englanti 2-3h/vko 6 lk englanti 2-3h/vko, ruotsi 2h/vko

Lisätiedot

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö

Kieliopinnot KTM-tutkinnossa Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kieliopinnot KTM-tutkinnossa 4.9.2017 Hanna Snellman/Opintoasiat Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelut: kielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2011 Helena Collin/Ari Kurlin Sisältö 1. Johdanto...2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?...3 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen...4 4. Väittämien toteutuminen...5 5.

Lisätiedot

ESSCA Budapest Kevät 2011

ESSCA Budapest Kevät 2011 1.8.2011 ESSCA Budapest Kevät 2011 Teuvo Heikkinen TUTA Sisältö 1 JOHDANTO... 3 2 UNKARI, BUDAPEST & ESSCA... 4 3 OPISKELU... 5 4 YHTEENVETO... 6 1 JOHDANTO Lähdin opiskelijavaihtoon aikaisemman vaihtokokemukseni

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö

Vaihtokohde. Vaihtoon lähtö Erasmus Vaihtoraportti Grazin teknillinen yliopisto, Graz, Itävalta Syyslukukausi 2011/2012 Opetuskielet: saksa ja englanti Opiskelen Kemian tekniikan korkeakoulussa. Vaihtoon lähtiessäni olin opiskellut

Lisätiedot

OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN

OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN OPISKELIJAVAIHTOON POHJOLAAN VAIHTOEHTONA POHJOLA ALTERNATIV NORDEN 14.11.2014 HEIDI ILOMÄKI & LARS BÄCKMAN Kansainvälisen vaihdon palvelut MIKSI LÄHTISIN? Kielitaito Ulkomaankokemus Itsenäistyminen Uusia

Lisätiedot

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto

Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Työssäoppiminen Rietbergissä, Saksa 15.10.-26.11. 2016 Suvi Hannula, Kalajoen ammattiopisto Kiinnostuin ulkomaan työssäoppimisesta muistaakseni ensimmäisellä luokalla ammattikoulussa, kun opettaja otti

Lisätiedot

Johdanto. Järjestelyt

Johdanto. Järjestelyt Johdanto Olin työssäoppimassa yksin Irlannissa 4.4-17.5.2017. Työskentelin hostellissa Killarneyssa ja työkuvaani kuului hostellin respassa työskentely, aamupalasta huolehteminen sekä siivoaminen. Olen

Lisätiedot

Tämä kirjanen on jaettu kolmeen osioon: Eurooppa, Pohjoismaat sekä Aasia, Amerikka ja Australia.

Tämä kirjanen on jaettu kolmeen osioon: Eurooppa, Pohjoismaat sekä Aasia, Amerikka ja Australia. Palaako mielesi maailmalle? Käsissäsi on jo kahdeksas ulkomailla opiskelleiden kootut kertomukset kirjanen. Tähän on koottu Vaasan yliopiston opiskelijoiden vaihtokertomuksia akateemiselta vuodelta 2004-2005,

Lisätiedot

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi).

Vaihtopaikasta kiinnostuneet saavat ottaa minuun yhteyttä (pietari pellinen ät aalto fi). Vaihtoraportti Koulutusohjelma: Rakenne- ja rakennustuotantotekniikka Vaihtoyliopisto: KAIST Korean Advanced Institute of Science and Technology Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde Opetuskieli: Englanti

Lisätiedot

Tekniikan alan kieliopinnot

Tekniikan alan kieliopinnot Tekniikan alan kieliopinnot 29.8.2019 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat kotimaisten

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

Pietarin matka. - Sinella Saario -

Pietarin matka. - Sinella Saario - Pietarin matka - Sinella Saario - Matkakuumetta, kirjaimellisesti. Kun astuin Pietariin vievästä junasta ulos, oli tunnelma epätodellinen. Ensimmäinen ulkomaanmatkani oli saanut alkunsa. Epätodellisuutta

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 31.8.2017 Hanna Snellman Opintoasiat / Kielipalvelut-yksikkö Kielipalvelutkielten opetusta kaikille tiedekunnille suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.

JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. JUPINAVIIKOT 2017 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Veera Heinonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...

Lisätiedot

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen

ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen ehops-opastus 2015-2016 Sisältö Opintosuunnitelman luominen askeleittain Opintosuunnitelman muokkaus Opintojen aikatauluttaminen Perustelujen lisäys Kyselyt: kv- ja oppiainetason kysely Opintosuunnitelman

Lisätiedot

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti

Ammattitaitoista työvoimaa yhteistyöllä -projekti YHDEKSÄN N + 1 KYSYMYSTÄ YSEILLE Pohjois-Karjalan kauppakamari ja Pohjois-Karjalan Aikuisopisto toteuttivat 13.-24.11.2006 Yhdeksän + 1 kysymystä yseille internetkyselyn Pohjois-Karjalan peruskoulujen

Lisätiedot

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana

Kingston 05/06. Vuosi Erasmus-opiskelijana Kingston 05/06 Vuosi Erasmus-opiskelijana Sisält ltö Johdanto (Erasmus-ohjelma) Yleistä Valmistelut Rahoitus Ennen lähtl htöä Asuminen Opiskelu Vapaa-aika aika Loppusanat Johdanto Socrates Erasmus on Euroopan

Lisätiedot

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017

Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Vaihtoraportti: National University of Ireland Maynooth, syksy 2017 Erasmus-vaihto Irlannissa 12.9-17.12.2017 Miro Saarenmaa Aalto-yliopisto, Sähkötekniikan korkeakoulu Sähkötekniikan kandidaattiohjelma,

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

BENCHMARKING TUTKINTO- RAKENNETYÖN TYÖKALUNA koulutus Oulu, 18.- 19. 5. 2004 Esa Hyyryläinen ja Kari Rossi

BENCHMARKING TUTKINTO- RAKENNETYÖN TYÖKALUNA koulutus Oulu, 18.- 19. 5. 2004 Esa Hyyryläinen ja Kari Rossi BENCHMARKING TUTKINTO- RAKENNETYÖN TYÖKALUNA koulutus Oulu, 18.- 1. 5. 2004 Esa Hyyryläinen ja Kari Rossi Parivertailubenchmarking yliopistojen kansainvälisen opetusyhteistyön kumppaneiden valinnassa menetelmän

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B

Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense. Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Kevät 2011, Etelä-Tanskan yliopisto, Odense Reetta-Mari Tammela RAT8SN2B Valmistelut ja hakeminen Haku Etelä-Tanskan yksikköön tehtiin kokonaisuudessaan yliopistosivuilta löytyvällä lomakkeella kv-toimiston

Lisätiedot

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ

UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ UNIVERSITAT POLITÈCHNICA DE CATALUNYA VILANOVA I LA GELTRÚ European Project Semester 2008 Eeva Siuruainen (TTE5SN2) ENNEN LÄHTÖÄ Minulla oli suuri halu päästä tekemään työharjoitteluni ulkomailla ja muu

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS

KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015-2016 AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS KASVATUSTIETEIDEN (YLEINEN JA AIKUISKASVATUSTIEDE) PERUSOPINTOJEN 25 OP OPINTOPOLUT LUKUVUONNA 2015- AVOIMESSA YLIOPISTOSSA VERKKO-OPETUS Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) perusopinnot

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni

AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni AIKUISVÄESTÖN HYVINVOINTIMITTARI Minun elämäntilanteeni Ihmisen hyvinvointi on kokonaisuus, jossa on eri osa-alueita. Tämä mittari auttaa sinua hahmottamaan, mitä asioita hyvinvointiisi kuuluu. Osa-alueet:

Lisätiedot

Brasil - Sempre em meu coração!

Brasil - Sempre em meu coração! Brasil - Sempre em meu coração! (Always in my heart) Pakokauhu valtasi mieleni, enhän tiennyt mitään tuosta tuntemattomasta latinomaasta. Ainoat mieleeni kumpuavat ajatukset olivat Rio de Janeiro, pienempääkin

Lisätiedot

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa

Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa SIS Orientoivat opinnot 3 Kansainvälisyys opinnoissa Kirsi Tuominen 13.11.2015 Kansainvälisyys ei aina ole opiskelijavaihtoa Opiskelijavaihto tunnetuin kansainvälisyyden muoto En tiedä ketään joka valittelisi

Lisätiedot

Tulokaskoulutus

Tulokaskoulutus Tulokaskoulutus 9.9.2009 Saapuvan vaihto-opiskelijan prosessi Sari Hyttinen Kansainväliset asiat Opiskelijastatus VAIHTO-OPISKELIJAT (exchange students) saapuvat seuraavien vaihto-ohjelmien tai - sopimusten

Lisätiedot

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017

MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 MATKARAPORTTI Sheffield Hallam University Syksy 2017 Sanna Ruusunen Sheffield Sheffield on Englannin viidenneksi suurin teollisuuskaupunki Pohjois-Englannissa, Etelä- Yorkshiressä. Asukkaita mäkisessä

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja

JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ilona Palonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Contents

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat

Erasmus-vaihto. Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Erasmus-vaihto Riitta Kataja, lähtevät opiskelijat Henna Rannanpää, saapuvat opiskelijat Riitta Kataja - koulutussuunnittelija - study.humanities@oulu.fi - huone KE217 (G2-ovi, 2 krs. Opintokatu), puh.

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen

Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa. Miro Loisa & Niko Hämäläinen Kansainvälinen työssäoppiminen Hollannissa Miro Loisa & Niko Hämäläinen Den Butter techniek Den butter techniek yrityksenä pieni, mutta loistava tilaisuus tutustua hollantiin ja hollantilaisiin ihmisiin

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN VALMISTUVIEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE 2015 Vastausprosentti: 80,1 % Työ, työnhaku ja työllistyminen 1. Mikä seuraavista vaihtoehdoista kuvaa parhaiten

Lisätiedot

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? o 3 kertaa viikossa tai useammin o 1 3 kertaa viikossa o 1 3 kertaa kuukaudessa o Harvemmin

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Maahanmuutto Opiskelu

Maahanmuutto Opiskelu - Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan

Lisätiedot

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät!

Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! OPPILAS 1 Ehdottomasti suosittelisin! Täällä on kivat ja hyvät opet ja loistavat oppimismenetelmät! Kurssi oli superhyvä, juuri sellainen mitä halusin, jopa parempi! Tietokoneohjelma oli loistava opiskeluapuri

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot

Teknillistieteellisen alan kieliopinnot Teknillistieteellisen alan kieliopinnot 30.8.2018 HANNA SNELLMAN / OPINTOASIAT KIELIKESKUS Kielikeskus Linginno KIELTEN OPETUSTA KAIKILLE AKATEEMISILLE YKSIKÖILLE suunnittelee ja toteuttaa tutkintoon vaadittavat

Lisätiedot

Matkaraportti. Noora Äijälä

Matkaraportti. Noora Äijälä Matkaraportti Noora Äijälä Vietin syyslukukauden 2012 Copenhagen Business School:ssa. CBS on yksi Euroopan suurimmista yliopistoista yli 19 000 opiskelijan määrällä ja yliopistolla on pitkä historia aina

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn?

RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? RAY TUKEE BAROMETRI 1. Kuinka usein olet osallistunut 12 viime kuukauden aikana sen järjestön toimintaan, josta sait tämän kyselyn? 1 3 kertaa viikossa tai useammin 2 1-3 kertaa viikossa 3 1-3 kertaa kuukaudessa

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi.

Kuva 1: Huoneeni, jonka jaoin kahden muun suomalaisen kanssa. Koko asuntola kutsui sitä Finskij Prospektiksi. Vaihtoraportti Olen Tommi Pensas Sähkötekniikan korkeakoulusta ja opiskelen jo kuudetta vuotta sähkötekniikan koulutusohjelmaa, tarkemmin ottaen tehoelektroniikkaa. Minulla oli aina ollut halu lähtee opintojeni

Lisätiedot

Haluatko opiskella osan tutkinnostasi ulkomailla, saada kansainvälistä kokemusta, kielitaidon ja uusia ystäviä?

Haluatko opiskella osan tutkinnostasi ulkomailla, saada kansainvälistä kokemusta, kielitaidon ja uusia ystäviä? Haluatko opiskella osan tutkinnostasi ulkomailla, saada kansainvälistä kokemusta, kielitaidon ja uusia ystäviä? Tässä kymmenennessä Ulkomailla opiskelleiden kootut kertomukset vihkosessa 2006-2007 esitellään

Lisätiedot

Kädessäsi oleva kirjanen on jaettu kolmeen osioon: Eurooppa, Pohjoismaat sekä Aasia, Amerikka ja Australia.

Kädessäsi oleva kirjanen on jaettu kolmeen osioon: Eurooppa, Pohjoismaat sekä Aasia, Amerikka ja Australia. Palaako mielesi maailmalle? Pidät nyt käsissäsi seitsemännettä koostetta Vaasan yliopiston vaihdossa olleiden opiskelijoiden kokemuksista. Kirjaseen on koottu akateemisen vuoden 2003 2004 vaihtokertomuksia,

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto NUORTEN KOULUTUKSEN ENSIMMÄISEN VUODEN OPISKELIJOIDEN PALAUTE Huhtikuu 2015 Vastausprosentti: 49,9 % Vertailuryhmä: Kaikki koulutusalat kaikki oppilaitokset Lukuvuoden

Lisätiedot