Tämä kirjanen on jaettu kolmeen osioon: Eurooppa, Pohjoismaat sekä Aasia, Amerikka ja Australia.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämä kirjanen on jaettu kolmeen osioon: Eurooppa, Pohjoismaat sekä Aasia, Amerikka ja Australia."

Transkriptio

1 Palaako mielesi maailmalle? Käsissäsi on jo kahdeksas ulkomailla opiskelleiden kootut kertomukset kirjanen. Tähän on koottu Vaasan yliopiston opiskelijoiden vaihtokertomuksia akateemiselta vuodelta , ja mukana on edustettuna 70 vaihtokoulua 22 eri maasta. Suurin osa kootuista kertomuksista sijoittuu Eurooppaan, mutta mukana on myös kohteita Amerikasta, Aasiasta ja Australiasta. Kaikki Vaasan yliopiston vaihtokoulut eivät ole edustettuina tässä kirjasessa. Kootut kertomukset on kirjoitettu vaihdossa olleiden opiskelijoiden matkaraporttien pohjalta. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että vaihtoaika on aina hyvin yksilöllinen kokemus, ja eri opiskelijoilla saattaa olla samasta paikasta täysin erilaisia näkemyksiä. Myös vaihtopaikkojen kurssien sisällöt, palvelut ja muu tarjonta on saattanut muuttua paljonkin lyhyessä ajassa, joten näiden kertomusten sisältö kannattaa ottaa vaan suuntaa antavana. Sekä ruusut että risut ovat opiskelijoiden henkilökohtaisia arvioita. Onkin tärkeää miettiä myös muita näkökulmia omaa vaihtopaikkaa valitessaan ja siitä tietoa etsiessään. Tämä kirjanen on jaettu kolmeen osioon: Eurooppa, Pohjoismaat sekä Aasia, Amerikka ja Australia. Toivottavasti tämä kirjanen opiskelijoiden omista kokemuksista maailmalla on sinulle avuksi omaa vaihtopaikkaasi valitessasi ja vaihtoon lähtöä harkitessasi! Antoisia lukuhetkiä ja ikimuistettavaa vaihtoaikaa toivottaa Vaasan yliopiston kansainvälisten asioiden yksikkö 1

2 SISÄLLYS EUROOPPA ALANKOMAAT 4 1) Christeljike Hogeschool Noord-Nederland 4 2) Rijksuniversiteit Groningen 4 3) Universiteit Leiden 5 4) Universiteit Utrecht 6 BELGIA 7 1) Limburgs Universitair Centrum 7 ESPANJA 8 1) Universitat de Autònoma de Barcelona 8 2) Universidad Carlos III de Madrid 9 3) Universitat Jaume I 10 4) Universidad de Las Palmas de Gran Canaria 11 5) Universidad Rey Juan Carlos 12 ISO-BRITANNIA 12 1) Southampton Institute 12 ITALIA 13 1) Libera Università di Bolzano 13 2) Università degli Studi di Firenze 14 3) Università degli Studi di Macerata 15 ITÄVALTA 16 1) Technische Universität Graz 16 2) Universität Klagenfurt 17 KREIKKA 18 1) University of Macedonia 18 2) Athens University of Economics and Business 19 LIETTUA 20 1) Kauno Technologijos Universitetas 20 PUOLA 21 1) Leon Kozminski Academy of Entrepreneurship and Management 21 2) University of Lodz 22 3) Poznan University of Economics 22 RANSKA 23 1) Ecole Superiore de Commerce de Troyes 23 2) Groupe Ecole Supérieure de Commerce de Rennes 25 3) Institut d'etudes Politiques de Paris 25 4) Institut d'etudes Politiques de Grenoble 27 5) Institut Supérieur du Commerce, Paris 28 6) Université Catholique de Lille 30 7) Université de Rennes II 32 8) Université Náncy 2 33 SAKSA 34 1) Christian-Albrechts-Universität zu Kiel 34 2) Ernst-Moritz-Arndt-Universität, Greifswald 35 3) European University Viadrina 36 4) Fachhochschule Aachen 37 5) Johannes Gutenberg-Universität, Mainz 38 6) Katholischen Universität Eichstätt - Ingolstadt 39 2

3 7) Ludwig Maximilians - Universität, München 40 8) Technische Universität Chemnitz 41 9) Universität Bielefeld 42 10) Universität Duisburg-Essen 43 11) Universität Hildesheim 44 12) Universität Leipzig 44 13) Universität Potsdam 45 SLOVAKIA 46 1) Technical University of Kosice 46 SLOVENIA 47 1) University of Maribor 47 VENÄJÄ 48 1) St. Petersburg University of Economics and Finance 48 POHJOISMAAT 49 ISLANTI 49 1) Háskóli Íslands (University of Iceland) 49 NORJA 50 1) BI Stiftelsen (Norwegian School of Management) 50 2) Norges Handelshoyskole, Bergen 50 RUOTSI 51 1) Göteborgs universitet 51 2) Handelshögskolan vid Göteborgs universitet 52 3) Jönköping International Business School 52 4) Karlstad Universitet 53 5) Linköpings universitet 53 6) Stockholms universitet 54 7) Uppsala universitet 55 8) Umeå universitet 56 9) Växjö Universitet 56 10) Örebro Universitet 58 TANSKA 59 1) Aalborg Universitet 59 2) Handelshojskolen i Kobenhavn (Copenhagen Business School) 60 3) Handelshøjskolen i Århus 60 4) Köbenhavns Universitet 61 5) Syddansk universitet 62 AASIA, AMERIKKA JA AUSTRALIA 64 KIINA 64 1) Shanghai University of Finance and Economics 64 2) Shanghai University (freemover) 65 MEKSIKO 66 1) Universidad de Monterrey 66 2) Universidad de las Américas-Puebla 67 YHDYSVALLAT 68 1) Emporia State University 68 AUSTRALIA 69 1) University of Sunshine Coast 69 3

4 EUROOPPA ALANKOMAAT 1) Christeljike Hogeschool Noord-Nederland Vierailin koulun nettisivuilla ja suunnittelin mitä kursseja aion vaihtoni aikana suorittaa. Valitsin kurssit vanhasta opinto-oppaasta, koska uusinta ei ollut satavilla. Koska tein opintosuunnitelman vanhan oppaan mukaan, jotakin kurssia ei enää järjestettykään. Kurssivaihdon kanssa paikan päällä ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Minulla oli erittäin mukava ja auttavainen koordinaattori, joka auttoi kursseihin ja opiskeluun liittyvissä ongelmissa. Yleisesti kurssit sisälsivät yllättävän paljon työtä. Koulussa käytetään ns. PBL:ää (Problem Based Learning), joka perustuu itsenäiseen opiskeluun. Tässä opiskelijat on jaettu ryhmiin ja opettajan rooli on tukea ja kannustaa ryhmää toimimaan ja saavuttamaan tehtävä. PBL aiheutti melko lailla lisätyötä, se on hyvin erilainen opetusmenetelmä kuin mihin olemme tottuneet. Opetuskielenä oli englanti. Koulu järjesti myös Hollannin alkeiskurssin, mutta itse en sitä käynyt loppuun asti. Kurssit eivät varsinaisesti tue opintojani. En ole vielä hakenut kurssien korvaavuutta, joten en tiedä montako opintoviikkoa saan sisällytettyä tutkintooni. Ennen maahan saapumista oli vaihtokoulun toimesta mahdollista varata taksi lentokentältä suhteellisen edulliseen hintaan. Jos saapui paikalle ilmoitettuna päivänä, asemalla oli odottamassa liuta kohdekoulun opiskelijoita (vaihto-opiskelijoista vastaava järjestö, FREC). He olivat hyvin ystävällisiä ja auttoivat alkuhässäkästä selviytymisestä loistavasti. Tutortoiminnasta vastasi FREC, joka järjesti mm. tutustumisviikon, joka sisälsi runsaasti ohjelmaa ja aktiviteetteja. FREC järjesti viikon mittaisen orientaatiokurssin kaupungista, maasta, koulusta ym. toiminnasta. Kurssi tutustutti hyvin ihmiset toisiinsa. Koulu oli järjestänyt asunnot. Ainoa tehtävä oli täyttää hakulomake asuntoa varten hakemuksen yhteydessä. Sain tiedon asunnosta vasta paikanpäällä: yliopiston lähellä sijaitseva kymmenen hengen solu, jossa jokaisella suhteellisen iso oma huone. Asunnossa oli yhteinen keittiö, kaksi suihkua ja wc:tä. Vuokra oli 317 /kk (sis. vesi & sähkö). Liikuntapassi oli mahdollista ostaa hintaan 30 /6kk, joka on mielestäni edullinen. Tällä passilla pääsee kokeilemaan useita erilaisia liikuntalajeja. Vaihtoaika oli mielestäni sopivan pituinen. Integroiduin hyvin, tutustuin paljon uusiin ihmisiin sekä hollantilaisen kulttuuriin. Kurssit olivat työläämpiä kuin osasin odottaa ja joissakin asioissa oli hieman epäselvyyttä, kuinka asiat hoidetaan. Asiat kuitenkin selvisivät ajan mittaan enkä törmännyt vaihtoni aikana suurempiin ongelmiin. Ehdottomasti kannatti lähteä! Kielitaito (englannin kieli) parani, sain uusia ystäviä ympäri maailmaa sekä valtavasti uusia kokemuksia. Kulttuurishokki ei vaivannut. 2) Rijksuniversiteit Groningen Sain etukäteen melko kattavan informaatiopaketin kursseista, asumisesta ja yliopistosta. Kaikki kurssit valittiin etukäteen ja opintosuunnitelmani toteutui sellaisenaan. Taloustieteiden tiedekunta ei 4

5 kuitenkaan tiedottanut mitään esim. orientaatiokurssista tms. ja pitkään olikin epäselvää, milloin Groningenissa viimeistään tulisi olla. Muutaman puhelinsoiton jälkeen tämäkin selvisi. Yliopistossa tehtiin lähes joka kurssilla harjoitustyö tai töitä, jotka olivat todella vaativia. Tentit olivat myös vaikeampia kuin Vaasassa, eli kyllä töitä joutui hieman enemmän tekemään. Opetuskieli oli englanti. Hollannin kielikurssi olisi maksanut 200, päätin olla menemättä. Opettajat puhuivat hyvää englantia ja pyrkivät enemmän vuorovaikutukseen opiskelijoiden kanssa, muutoin opiskelu on varsin samanlaista kuin Suomessa. Orientaatiokurssina toimi yhden päivän kurssi koulun tietokonejärjestelyistä ja muista vastaavista käytännön asioista. Jätti jonkin verran toivomisen varaa, mutta kaiken tarvittavan saimme muiden vaihtareiden kanssa selvitettyä. Käymäni kurssit olivat todella hyödyllisiä ja opettavaisia, mutta tuskin juurikaan auttavat tutkintoani täällä Suomessa. Todennäköisesti en tule saamaan yhtään opintoviikkoa sisällytettyä. Vaihto-opiskelijat saavat halutessaan WINGS-järjestöltä mentorin. Oma mentorini oli minua vastassa Groningenin rautatieasemalla ja opasti minut asuntolaani. Tutortoimintaa ei ollut järjestetty niin kuin Vaasassa. Oma mentori opasti käytännön asioissa jos näin halusi. Sain tiedon asunnosta ennen lähtöä. Asunnon järjesti VOAS:in tapainen Housing Office. Asuin yhdessä tiedekuntani lähellä (polkupyörällä minuutin matka) 13 muun opiskelijan kanssa, omat huoneet, suihkut, WC ja keittiö jaetut. Asunto oli kylmä ja vetoinen, seinät kuin paperia. Siellä kuitenkin asui niin mahtavaa porukkaa, ettei sillä ollut merkitystä. Vuokra oli 318 /kk. Asunnon hakeminen oli helppoa ja päätös tuli varsin nopeasti. Housing Office kuitenkin hukkasi vuokratakuuni ja olin vaarassa menettää asuntoni. Tämä oli tapahtunut myös monille muille opiskelijoille. Muutenkin Housing Officen toiminta vaikutti olevan vähän turhan huoletonta, itselläni tosin ei onneksi mitään ongelmia ollut, mutta joillekin he aiheuttivat käytännöillään ylimääräistä päänsärkyä. Koululla oli aivan loistavat urheilutilat, joiden käyttäminen oli puoli-ilmaista ja lajien kirjo todella laaja. Vaihto oli sopivan pituinen, pitempäänkin olisin toki viihtynyt. Osa vaihtareista vietti Groningenissa vain kaksi ja puoli kuukautta, joka olisi ollut ehdottomasti lian lyhyt aika. Integroiduin todella hyvin. Jäi hyviä ystäviä joka puolelta maailmaa ja hauskaa oli. Vaihtoon kannatti ehdottomasti lähteä! Kielitaito koheni ja kynnystä keskustella ulkomaalaisten kanssa ei enää ole. Suosittelen kaikille, jotka vähänkin vaihtoon lähtemistä miettivät. Kulttuurishokki vaivasi enemmän palattuani Suomeen. 3) Universiteit Leiden Kursseista oli tietoa sen verran että kauppatieteellisen kursseja ei ollut ja muutamalle public administrations ja political science-laitoksen kursseille pääsisin. Opintosuunnitelmani toteutui, ja saan sisällytettyä tutkintooni ainakin kolme opintoviikkoa kielikurssilta. Koska tarjolla ei ollut kauppatieteellisen kursseja, ulkomailla suoritetut opinnot eivät tue tutkintoani. Työmäärä kursseilla oli melko sama kuin Vaasassa, kursseista läpipääsykriteerit jokseenkin samoissa. Opetuksen taso oli lähes sama kuin Vaasassa, eikä opiskelukaan eroa suomalaisesta muuten kuin kielellisesti. Täsmällisempiä oltiin, tunnin alettua ei myöhästelyä katsottu hyvällä. Opetuskieli oli englanti. Olin Erasmuksen kielikurssilla elokuussa neljä viikkoa ja se antoi hyvän alun vaihdolle. 5

6 Noutoa asemalta ei ollut. Tutorointia oli, mutta ei niin laajaa kuin Vaasassa. Paripäiväinen orientaatio oli järjestetty, mutta en itse siihen päässyt. ESN-Leiden järjesti pitkin syksyä vaihtareille vapaa-ajan toimintaa (halloween-juhlat jne.) ja tiedotti siitä nettisivuillaan ja lähetti sähköpostia aika ajoin. Leidenin yliopisto lähettää sisäänpääsykirjeen mukana asuntohakemuksen, lähes kaikki vaihtarit sijoitetaan samoihin taloihin asumaan, mikä sinänsä lisää yhtenäisyyden tunnetta. Järjestin asunnon itse Leidenin yliopiston koordinaattorin avulla. Koska olin myöhään liikkeellä (johtuen koulun vaihdosta), ei yliopiston asuntosäätiö saanut hankittua minulle paikkaa, jolloin koordinaattorin avulla sain asua hollantilaisen pojan huoneessa tämän itse ollessa vaihdossa Brysselissä. Ennen lähtöä sain tietoa asunnosta melko yksityiskohtaisesti maililla, lisäksi keskustelin pojan kanssa puhelimitse. Yliopiston lähellä sijaitseva asunto oli kolmen ihmisen solu, kaksi hollantilaista poikaa ja minä, jaoimme siis kylpyhuoneen ja keittiön. Vuokra oli 280 /kk. Kaupungissa on lukuisia harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia (esimerkiksi useampi elokuvateatteri, Leidenin yliopiston liikuntakeskuksessa on osallistua mahdollisuus monenlaiseen urheilutoimintaan, opiskelijaravintoloita, yöelämää, kahviloita ja vaateliikkeitäkin jonkin verran, jne.) ja suuremmissa kaupungeissa, Rotterdam, Haag ja Amsterdam, jotka sijaitsivat lyhyehkön (n.30min) junamatkan päässä on lisää ajanviettomahdollisuuksia. Lisäksi Hollanti tarjoaa loistavat puitteet matkustelulle sijaintinsa ansiosta. Vaihtoaika oli mielestäni sopivan pituinen, ehti opiskella, matkustella, tutustua paikkaan sekä muihin vaihtareihin ja hollantilaisiin. Integroiduin mielestäni hyvin vaihtokoulun akateemiseen ja sosiaaliseen elämään. Leidenin yliopistolla on aktiivinen kv-verkosto, johon helppo päästä sisälle. Enemmän kontakteja hollantilaisiin olisin kaivannut, koska vaihtari-iltoina oli paikalla yleensä vain ulkomaisia opiskelijoita. Tosin yliopiston eri opiskelija-yhdistykset järjestivät tutustumisia toimintaansa, jolloin oli mahdollisuus sekä liittyä kyseisiin yhdistyksiin että luoda suhteita paikallisiin opiskelijoihin. Kannatti ehdottomasti lähteä, kielitaito englannin kohdalta parani jonkin verran kun sitä päivittäin joutui käyttämään, lisäksi opin uuden kielen, jonka opettelemista aion tulevaisuudessa jatkaa. Kulttuurishokki ei pahemmin vaivannut, Hollanti ei kuitenkaan hirveästi eroa Suomesta, tosin asiaa auttoi se että kaikki olivat ystävällisiä ja koin lähes pelkästään miellyttäviä ja iloisia kokemuksia sekä tapasin ihania ihmisiä. Vaihtoajasta ja koulusta jäi päällimmäiseni mieleeni siis vain positiivisia ajatuksia ja voin suositella kaikille Leideniin lähteville paikkaa oikein lämpimästi. 4) Universiteit Utrecht Minulla oli lähtiessäni tietoa kohdeyliopiston kursseista ja suunnittelin etukäteen opintoohjelmani. Suunnitelmani ei toteutunut, sillä otin aivan liikaa kursseja koska ajattelin todella opiskelevani Utrechtissa, aika menikin lopulta enemmän lomailuun. Työskentely kursseilla on itsenäisempää, ja työtä on paljon enemmän kuin Vaasassa. Kursseilla joutui pitämään erittäin paljon esitelmiä, jokaiselle tunnille piti myös kirjoittaa lyhyitä esseitä yms. sekä osata tunnille tarkoitettu materiaali hyvin. Opettajat olettivat, että opiskelijat tiesivät luentojen sisällöstä etukäteen ja vaativat jatkuvaa vuoropuhelua. Opetuksen taso oli erittäin korkealaatuista, luokat olivat melko pieniä ja ahtaita mutta toisaalta se sopi keskustelu tyyppiseen opetukseen hyvin. Opetuskieli oli Englanti. Osallistuin hollanninkielikurssille mutta jätin sen kesken koska minulla oli luento samaan aikaan. Ulkomailla suoritetut opinnot tukevat tutkintoani, mutta eivät juurikaan vie eteenpäin. Sain sisällytettyä 15 ECTS pistettä tutkintooni. 6

7 ESN-tutor tuli juna-asemalle vastaan mikä oli erittäin mukavaa ja tavaroiden kantaminen onnistui perille oikein mutkattomasti Tutortoiminta oli oikein hyvin järjestettyä, esn-tutorit järjestivät joka viikko tapaamisia, matkoja, urheilutoimintaa yms. Paikallisessa opiskelijaravintolassa oli aina tiistaisin tutoreiden järjestämä ilta, jossa sai ilmoittautua tuleviin tapahtumiin. Yliopiston kansainvälisten asioiden yksikkö järjesti asuntoni, sain tiedon asunnosta ennen lähtöä. Asuin todella isossa ja oikein mukavassa huoneessa, solussa kolmen muun vaihtarin kanssa, jaoimme keittiön ja suihkun, vessoja oli kaksi. Asunnosta ei mitään valittamista, isännöitsijä hoiti myös hommansa erinomaisesti. Vuokra, 380, tuntui kalliilta mutta asunnon sijainti oli aivan keskustassa, lähellä yliopistoa (n.5min pyörämatka), kämppäkaverit mukavia yms. Utrecht tarjoaa todella runsaasti harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Kaupungin yöelämässä ei ole valittamista, ravintolat saavat olla auki pitempään kuin esimerkiksi Amsterdamissa, eli kaupunki on varsin ihanteellinen juhlijoille. Kaupunki on myös erittäin idyllinen vaikkapa pyöräretkeilyyn. Olisin erittäin mieluusti ollut Hollannissa koko lukuvuoden. Integroiduin mielestäni erittäin hyvin vaihtokouluni akateemiseen ja sosiaaliseen elämään. Kannatti lähteä eikä kulttuurishokki vaivannut. BELGIA 1) Limburgs Universitair Centrum Yliopisto lähetti minulle sähköpostin välityksellä heidän opinto-oppaansa, jossa oli kaikki järjestettävät kurssit sekä tietoa käytännön järjestelyistä. Pystyin suunnittelemaan Learning Agreementin jo Suomesta käsin. Tosin paikalle päästyäni ja saatuani lisätietoa kursseista lopullinen versio näytti todella erilaiselta. Opintosuunnitelmani toteutui kokonaan. Koulussamme ensimmäinen viikko oli ns. orientaatio viikko, jolloin käytiin läpi kaikki opintoihin ja käytännön asioihin liittyvät asiat. Kurssien professorit kävivät läpi mitä mikäkin kurssi piti sisällään sekä kertoivat hieman heidän omista opetus metodeistaan Omat kurssini olivat suhteellisen vähätöisiä tai sitten ne sisälsivät paljon ryhmätöitä, jolloin opiskelu ei tuntunut puuduttavalta itseopiskelulta. Opetuksen taso puolestaan vaihteli huimasti. Koulusta löytyi sekä hyviä että erittäin huonoja opettajia. Hasseltissa suorittamani opinnot eivät juuri tue tutkintoani tai vie sitä eteenpäin. Opetuskielenä oli englanti ja myös paikalliset puhuivat englantia. Osallistuin kuitenkin myös flaamin kielen kielikurssille, joka järjestettiin Antwerpenissä. Kurssi oli ns. EILC-kurssi ja oli erittäin hyvin järjestetty. Kurssi oli kohtuullisen intensiivinen ja kesti kolme viikkoa. Sen aikana ehti hyvin oppimaan flaamin perusteet. 2 opiskelijaa koulustani oli vastassa juna-asemalla. Varsinaista henkilökohtaista tutortoimintaa ei ollut mutta koulussa toimi AES-järjestö (Association of Exchange Students). Järjestöön kuuluvat opiskelijat auttoivat mielellään eri ongelmissa ja he myös järjestivät meille paljon erilaista ohjelmaa. Käytännön asioissa meillä vaihto-opiskelijoilla oli koulussamme oma yhteyshenkilö, joka auttoi meitä kaikissa käytännön asioiden järjestelyissä kuten oleskelulupa-asioiden hoitamisessa. 7

8 Yliopisto oli varannut minulle asunnon. Tiesin etukäteen, että asunto oli varattuna mutta en mitään muuta. Kaikki vaihto-opiskelijat oli sijoitettu samaan asuntolaan. Jokaisella opiskelijalla oli oma huone jossa oli kaikki tarvittava kuten suihku, wc, jääkaappi, keittolevyt ja internet-yhteys. Rakennus oli kolmikerroksinen ja siellä oli lisäksi pesutupa sekä yleinen oleskeluhuone. Vuokraa maksoin 195 /kk, etäisyys yliopistolta oli n. 2-3km. Harrastusmahdollisuudet olivat hyvät. Koulun puolesta oli järjestettynä useita eri mahdollisuuksia kuten sulkapallo, monia eri jumppia, sisä-jalkapallo, squash jne. Uiminen kaupungin uimahallissa oli ilmaista opiskelijakorttia näyttämällä. Aivan asuntomme vieressä sijaitsi iso elokuvateatteri, jossa oli 14 salia ja elokuvat pyörivät aamusta iltaan. Vaihtoaika oli mielestäni sopivan pituinen. Kaupunki ei sinällänsä tarjonnut mitään ihmeellistä, joten lukukausi riitti aivan hyvin kokemaan sen mitä Belgiassa oli tarjolla. Koska kaikki vaihtarit asuivat samassa rakennuksessa, liikuimme koko ajan keskenämme. Belgialaisiin meillä ei juurikaan syntynyt kontaktia. Ainoat paremmat kontaktit syntyivät AESryhmän jäseniin. Ehdottomasti kannatti lähteä reissuun. Kielitaitoni parani sekä opin paljon uusista eri kulttuureista. Kaupunkina Hasselt ei tarjoa mitään ihmeellistä mutta sen sijainti on hyvä. Hollannin puolelle Maastrichtiin pääsee bussilla alle tunnissa, Brysseliin tunnissa junalla eikä Pariisikaan ole kuin muutaman tunnin bussireissun päässä. Myös Saksaan on nopeat yhteydet. ESPANJA 1) Universitat de Autònoma de Barcelona Netissä oli edellisen vuoden kurssitarjonta, yritin tehdä learning agreementin jo Suomessa mutta ihan turhaan. Paikan päällä kävin noin 6 kurssilla katsomassa lähinnä että millä kielellä opetus on, katalaaniksi vai espanjaksi ja valitsin sitten sen perusteella kaksi espanjakielistä kurssia. Opintosuunnitelmani ei toteutunut ja lopulta kävin kielikeskuksessa katalaanin ja espanjan kurssit. Työmäärä kursseilla oli sama jollei isompi kuin Vaasassa. Opetuksen taso oli Vaasaa heikompi: tiedekunnalla mitään materiaalia ei saanut luennoitsijalta, ne piti itse käydä hankkimassa. Kielikeskuksessa välineet ja materiaali olivat kiitettävää. Etsimällä tiedekunnalta löytää kursseja espanjaksi mutta pääosin kurssit katalaaniksi. Englanniksi järjestetään tuskin yhtäkään kurssia. Kielikursseja suosittelen ehdottomasti! Oiva paikka tutustua muihin vaihtareihin ja opiskella samalla kieltä. Yliopisto tarjoaa ilmaisen katalaaninkurssin kaikille vaihtareille. Opinnot ulkomailla eivät tue tutkintoani, toivottavasti saan pari opintoviikkoa espanjankurssista sisällytettyä. Yliopistolta tulleessa mailissa oli linkki mistä olisi voinut hakea kampuksen lähellä olevasta asuntolasta solukämpän. Onneksi päätin hankkia itse asunnon. Asuntola on halpa vaihtoehto mutta sijaitsee kampuksella joka on ankea ja n. 35min junamatkan päässä Barcelonan keskustasta. Saavuin kaupunkiin tietämättä edes hostellia mihin painella matkalaukkujen kanssa. Jälkikäteen ajatellen olisin hankkinut hostellin etukäteen. Kolmen päivän etsimisen jälkeen löysin asunnon, joka oli kimppakämppä kahden espanjalaisen ja yhden ranskalaisen kanssa. Oma huone + olohuone + keittiö. Vuokraa maksoin 300 /kk kuluineen. Olin tähän enemmän kuin tyytyväinen. Asunto 8

9 sijaitsi Barcelonan keskustassa, yliopisto kaupungin ulkopuolella vuorten takana. Saapuminen yliopistolle kesti minulle lähes tunnin, metro- ja junamatkan mukaan lukien. Harrastin kulttuuria tämän puolen vuoden aikana varmasti enemmän kuin yhteensä aikaisemmin koskaan. Tapahtumia riittää eikä tylsistymään pääse. Kaupunki on täynnä mahdollisuuksia! Yliopistolla on halpa mahdollisuus harrastaa liikuntaa sen omassa liikuntakeskuksessa. Itse kävin keskustassa kuntosalilla. Lenkkeilymahdollisuudet ovat kaupungissa aika olemattomat ja kesällä kuumuuden takia muutenkin lähes mahdotonta. 5-6kk on hyvä aika jos mielessä ei päällimmäisenä ole opintoviikkojen kerääminen ja jos olisi koko vuoden, tarvitsisi jo opiskellakin tosissaan. Integroiduin kyllä vaihtareiden joukkoon. Suhteet paikallisiin jäi todella vähäisiksi! Omaa syytänikin se kun en jaksanut käydä tiedekunnan kursseilla joissa varmasti katalaaneihin olisi tutustunut. Kampuksella ei tullut muutenkaan liikaa aikaa vietettyä. Todellakin kannatti lähteä! Barcelona ja Katalonia ovat niin monipuolisia ja tekemistä riittää! Vuoret, meri, arkkitehtuuri, musiikki, taide... 2) Universidad Carlos III de Madrid Pystyin suunnittelemaan jo etukäteen opinto-ohjelmaani, sillä koulun nettisivuilta löytyi hyvin tietoa kursseista. Paikan päällä kuitenkin valitsin eri kurssit kuin olin ajatellut. Opintosuunnitelmani toteutui siinä mielessä, että osallistuin kaikille kursseille ja tein myös tentit kaikista kursseista, vaikka tosin en kaikkia tenttejäni läpäissyt. Työn määrä kursseilla oli vähintäänkin sama kuin Vaasan yliopistossa käymilläni kursseilla. Opetuksen taso minun yliopistossani oli erittäin hyvä. Muissa Madridin yliopistoissa opiskelleilta ystäviltäni kuulin että muualla taso ei ole läheskään yhtä korkealla. Opetusvälineiden ja -materiaalin taso ei mitenkään eronnut Suomen tasosta. Tietokoneita oli koululla paljon ja ne olivat käytettävissä jopa viikonloppuina. Opetuskielinä oli espanja ja englanti. Alussa puhuminen oli vaikeaa, mutta tasoni nousi huomattavasti hyvin nopeasti ja tulin toimeen espanjalla erittäin hyvin. Kielikursseja järjestettiin, ja osallistuin kahdelle: talouselämän espanjaan sekä espanjan peruskurssille. Halusin lisää kielitaitoa tukemaan tutkintoani kansainvälisen yritystoiminnan koulutusohjelmassa, ja kielitaitoni kohentumiseen olen erittäin tyytyväinen. Kurssit, joille osallistuin, olivat pääaineeni tai sivuaineeni opintoja, ja toivat minulle erilaista näkökulmaa näihin aineisiin. Minun piti itse etsiä asuntoni Madridissa, lähtiessäni ei ollut tietoa asunnosta. Asuin aluksi hotellissa ja Madridissa työskennelleen tuttavan luona, kunnes löysin oman asunnon. Asuin yhdessä suomalaisen pojan, kahden suomalaisen tytön, espanjalaisen miehen (ja koiran) kanssa. Asuntomme käsitti 7 huonetta, keittiön ja 2 kylpyhuonetta. Vuokra oli 390 /kk sisältäen kaikki kulut. Asunto oli todella hyväkuntoinen ja hyvällä paikalla keskusta-alueella. Matkaan yliopistolle jouduin varaamaan aikaa noin tunnin. Ensin menin metrolla bussipysäkille, josta jatkoin matkaa bussilla Getafeen, jossa kampusalue sijaitsee. Tutortoimintaa oli vaihto-opiskelijoille järjestetty lähinnä vapaa-ajan ohjelman muodossa. Erasmus-opiskelijoille tarkoitetuille matkoille osallistuin, kävimme Granadassa sekä Pohjois- Espanjassa. Tutorit järjestivät alussa ohjelmaa, mm. tervetuliais-bileet. Heillä oli oma toimisto yliopistolla ja auttoivat siellä tarvittaessa myös opiskeluun liittyvissä asioissa. Suurkaupungissa harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Madridissa ei ainakaan puolessa vuodessa ehdi kokea tekemisen puutetta. Yliopisto tarjoaa mahdollisuuksia 9

10 liikuntaharrastuksiin, esimerkiksi salilla käymiseen tai tennikseen, itse en kuitenkaan näitä mahdollisuuksia käyttänyt, koska kotini oli niin kaukana kampusalueelta. Mielelläni olisin jäänyt pidemmäksikin ajaksi, mutta olin vaihdossa kevään, joten jatkaminen ei olisi onnistunut. Integroiduin hyvin, sosiaalinen elämä tosin rakentui pitkälti muiden vaihto-oppilaiden varaan. Espanjalaisiin opiskelijoihin tutustuin lähinnä harjoitustöiden merkeissä, sekä tietysti tutoreihin erasmus-matkoilla. Ehdottomasti kannatti lähteä, näin jälkeenpäin ei minulle tule mitään negatiivista sanottavaa vaihdostani, kaikki sujui erittäin hyvin eikä minkäänlaista kulttuurishokkiakaan tullut, tai ehkä vähän nyt takaisin Suomeen palattuani. Kielitaito parani huimasti, espanjalla kommunikoin nyt sujuvasti ja englannin kielitaitokin parani, sillä koululla kaikki ystäväni olivat Suomen ulkopuolelta ja heidän kanssaan yhteinen kieli oli espanja tai englanti. 3) Universitat Jaume I Lähdimme vaihtoon opiskelemaan espanjan kieltä, kielitaitomme ei olisi riittänyt muiden kurssien suorittamiseen. Jaume I:ssa ei ole tarjolla englanninkielisiä kursseja, muita kuin kielten kursseja, joten espanjan kielen taito on ehdoton, jos jotain aikoo tosissaan opiskella. Oman opinto-ohjelman suunnitteleminen etukäteen ennen vaihtoon lähtemistä on periaatteessa ihan mahdollista, koska Jaumen www-sivut ovat varsin informatiiviset, mutta lopullinen suunnitelma kannattaa tehdä vasta paikanpäällä tutorin opastuksella. Tutoreina Jaume I:ssa toimivat professorit. Heidän kanssaan voi yhdessä suunnitella itselleen sopivan lukujärjestyksen. Kursseille ilmoittaudutaan kätevästi netissä. Kaikki on ohjeistettu varsin hyvin ja kädestä pitäen, neuvontaakin saa tarpeen mukaan. Heikon kielitaitomme takia me suoritimme vain espanjan kielen kursseja, jotka olivat hyviä ja sopivan vaativia, teettivät suhteellisen paljon työtä. Opettajat olivat todella ystävällisiä ja avuliaita. Jaume I:ssa on mahtava kielikeskus, joka tarjoaa loistavat puitteet kielten opiskelulle. Muilta vaihtareilta ymmärsimme, että kurssien vaativuus ja taso vaihtelevat suuresti. Syventävät kurssit saattavat joskus vastata peruskursseja. Kursseista ei kuitenkaan pääse ihan heittämällä läpi, vaan arvosanan eteen täytyy tehdä oikeasti töitä. Esitelmiä ja ryhmätyöskentelyä on paljon. Asuntoa ei ollut etukäteen järjestetty, vaan suurin osa vaihtareista asui ensimmäiset päivät hotelleissa tai motelleissa. Me asuimme teltassa. Asunnon etsimisessä paikallinen ylioppilaskunta oli suureksi avuksi. Me löysimme asunnon marssimalla itse suoraan kiinteistövälitystoimistoon. Suurin osa vaihto-opiskelijoista asuu tavallisissa kerrostalohuoneistossa jakaen sen yhden tai useamman kämppäkaverin kanssa. Jos on valmis jakamaan asunnon, niin katon löytää päänsä päälle varsin nopeasti ja vaivattomasti. Tietenkään ei ole taattua, että katto on vesitiivis. Asumisenlaadusta täytyy olla valmis tinkimään, kun menee Espanjaan vaihtoon. Me asuimme Castelló de la Planan kyljessä olevassa rantalomakeskuksessa Benicassimissa, mikä oli loistava ratkaisu, sillä Castelló on varsin ruma kaupunki ja Benicassimissa meillä oli rantaa noin 10 kilometriä. Benicassimissa asuminen on ihan kätevää, jos on käytössä auto. Ilman autoa sieltä pääsee yliopistolle parilla bussilla tunnissa. Benicassimissa asuminen oli luksusta, sillä meillä oli oma tenniskenttä ja uima-allas ja rannalle vain 50 metriä, mutta jos vaihtoon lähteen yksin on varmasti järkevää etsiä kimppakämppä Castellón keskustasta, sillä Benicassimista ei niin vain lähdetä opiskelijabileisiin, ellei ole valmis käyttämään sievoisia summia rahaa taksiin. 10

11 Vuokrat ovat Castellóssa aika samankorkuisia kuin Vaasassa, asuminen ei ole mitenkään erityisen halpaa. Tietenkin halvankin asunnon löytäminen on mahdollista, jos on valmis tinkimään monesta asiasta. Lämmintä vettä ei voi Espanjassa pitää itsestäänselvyytenä. Castellóssa harvassa vuokraasunnossa on lämmitystä, joten marraskuussa niissä alkaa olla aika kylmä. Jaume I tarjoaa upeat mahdollisuudet erilaisille urheiluharrastuksille. Kampuksella on oma iso urheiluhalli, jossa voi harrastaa vaikka mitä. Yliopistolla on myös erilaisia joukkueita, joihin voi pyrkiä. Urheilukurssit täyttyvät vain aika nopeasti, joten niille ilmoittautumisessa täytyy olla nopea. Valehtelematta ja juurikaan liioittelematta voin näin jälkeenpäin todeta, että vaihdossa viettämäni aika oli varmasti elämäni parhaat viisi kuukautta. Tietenkin siellä se oli silloin normaalia arkea arkisine ongelmineen. Kannatti ehdottomasti lähteä, olen monta kokemusta rikkaampi ja suosittelen Jaumea lämpimästi. Vaihtoon ei kuitenkaan kannata lähteä liian kireällä pipolla, vaikka pipo kannattaa kyllä Espanjaankin ottaa mukaan, sillä +5 astetta tuntuu siellä jäätävän kylmältä. Viisi kuukautta oli vaihtoaikana juuri sopiva. Tietenkin kauemminkin olisi voinut olla, mutta itse olin valmis tulemaan Suomeen ja töihin viiden kuukauden loman jälkeen. 4) Universidad de Las Palmas de Gran Canaria Vaihtoon lähtiessäni minulla oli jonkin verran tietoa kohdeyliopiston tarjoamista kursseista, mutta ne olivat edellisen vuoden tietoja, eivätkä täysin vastanneet oman lukukauteni kurssitarjontaa. En suunnitellut tarkkaa opinto-ohjelmaa ennen koulun alkua, vaan vasta paikan päällä kurssitarjonnan vahvistuttua. Yliopisto tarjosi kursseja ainoastaan espanjan kielellä ja tämä aiheuttikin minulle pieniä ongelmia. Valitsin kaksi kurssia, espanjan kielen ja valokuvaus ja video -kurssin. Jouduin kuitenkin jättämään valokuvauskurssin kesken lähinnä kielivaikeuksien takia. Kielikurssi, jonka kävin, oli vaihto-opiskelijoille tarkoitettu. Opetus kurssilla oli hyvää ja varsinkin kurssin loppuvaiheessa opin paljon uusia asioita. Yliopisto ei järjestänyt muita espanjan kielen kursseja ja tästä johtuen opiskelin neljä viikkoa (yht.80 tuntia) yksityisessä kielikoulussa. Yliopisto oli järjestänyt eräänlaisen tervetuliaisviikon, jonka aikana oli mahdollista asua edullisesti hotellissa (jos ei ollut vielä löytänyt asuntoa) ja tutustua muihin vaihtareihin. Lisäksi viikon aikana oli erilaista ohjelmaa tervetuliais-bileistä saaren kiertoajeluun. Ensimmäisen viikon aikana tapahtumissa oli mukana myös tutoreita, jotka auttoivat käytännön asioissa kuten ilmoittautumisessa sekä asunnon etsimisessä. Omalta osaltani vaihtokohteeseen saapuminen ja muut alkutoiminnat kuten ilmoittautuminen sujuivat ongelmitta. Asuin vaihtoajan kahden suomalaisen ystäväni kanssa. Olimme järjestäneet asunnon jo Suomesta käsin Las Palmasissa asuvan suomalaisen kiinteistönvälittäjän kautta. Asunto oli erittäin siisti ja se sijaitsi aivan rannan tuntumassa. Myös vuokra oli kohtuullinen, sillä maksoimme vajaan 70 neliön kolmiosta yhteensä 660. Las Palmasin yliopistossa on kaksi erillistä kampusaluetta, joista toiseen matka kesti bussilla noin 30 ja toiseen 15 minuuttia. Vaihtoaika Las Palmasissa oli mieleenpainuva kokemus, vaikka vietinkin paikan päällä aikaa vain kolme kuukautta. Mielestäni tuo aika kyseisessä kohteessa oli kuitenkin riittävästi. En kokenut varsinaista kulttuurishokkia, johon varmasti vaikutti se, että samassa kohteessa oli myös muita suomalaisia vaihto-opiskelijoita. Kielitaitoni kehittyi vaihdon aikana paljon ja samalla kasvoi myös 11

12 kiinnostukseni espanjan kieltä kohtaan. Sain vaihdon aikana monia uusia kavereita ja ystäviä, joita en varmasti koskaan tule unohtamaan. 5) Universidad Rey Juan Carlos En suunnitellut opinto-ohjelmaani etukäteen, liian sekavat nettisivut, en siis myöskään tehnyt learning agreementia etukäteen. Kaikilla kursseilla tehtiin yksi iso työ, joka piti palauttaa tenttiin mennessä. Muuten läsnäolo ja osallistuminen olivat aikalailla vapaaehtoista. Opetuskieli oli espanja. Lukukauden alussa järjestetään kielikurssi. Se alkaa aina 2 viikkoa ennen lukukauden alkua ja kestää siis sen kaksi viikkoa. Ulkomailla suoritetut opinnot eivät vie tutkintoani eteenpäin, koska olin jo suorittanut kaikki opinnot ennen kuin lähdin vaihtoon. Rey Juan Carloksessa vaihtarit jätetään ihan oman onnensa varaan. Ensimmäisenä päivänä oli tunnin mittainen info, jossa selvitettiin jotain asioita. Ei ollut orientaatiokurssia eikä lentokentältä hakua. Asunto piti järjestää itse, lähtiessä ei ollut asunnosta tietoa. Jälkeenpäin sain tietää, että Alumni - niminen järjestö järjesti asuntoja kampuksen läheltä, Vicalvarosta. Asuin vuokralla kimppakämpässä 3 ranskalaisen kanssa, vuokra oli 320 /kk. Matkaa yliopistolle oli 45 min metrolla, mutta keskustaan vain 10 min kävellen. Harrastusmahdollisuuksia Madridista löytää mitä vain haluaa etsiä. Vaihtoaika oli mielestäni sopivan pituinen, tosin joulu katkaisee syksyn vaihtoajan tosi huonosti. Tutustuin kavereihin alun kielikurssilla ja heidän kanssaan tutustuttiin sitten muuhun Madridin tarjontaan. Koulu ei järjestä mitään bileitä tai muita juttuja, mitkä Vaasassa on jokapäiväistä elämää. Kielitaito parani huimasti, koska kieltäydyin puhumasta englantia. Kannatti lähteä, löysin kevääksi vielä töitäkin. ISO-BRITANNIA 1) Southampton Institute En pystynyt etukäteen suunnittelemaan juuri ollenkaan kurssejani. Opetussuunnitelmani ei toteutunut täysin, sillä paikan päällä eivät antaneet tehdä kaikkia kursseja joita lupasivat. Opetuskieli oli englanti, myös kielikursseja oli tarjolla. Työn määrä kursseilla oli suurin piirtein sama kuin Vaasassa, opetuksen taso oli hyvä. Southamptonissa oli enemmän seminaareja, ei ainoastaan luentoja. Ulkomailla suorittamani opinnot eivät tue tutkintoani tai vie niitä eteenpäin. Nouto kentältä oli järjestetty ja kattavaa tutor-toimintaakin oli tarjolla. Koulun asunnoista tuli tietoa etukäteen, en kuitenkaan halunnut muuttaa niihin vaan hankin asunnon paikan päällä. Asuin jaetussa kolmiossa 5km:n päästä yliopistolta. Vuokra oli 300 /kk. 12

13 Vapaa-ajanvietto mahdollisuudet olivat melko hyvät. Oli paikkoja missä käydä ja Lontoo 70 mailin päässä. Koulu järjesti kaiken näköisiä kerhoja Wakeboardista tennikseen. Vaihtoaika oli mielestäni sopivan pituinen. Kannatti lähteä, kielitaito parani ja oli tekemisissä paljon erilaisten ihmisten kanssa. Ei ollut juuri kulttuurishokkia. ITALIA 1) Libera Università di Bolzano Sain etukäteen tietoa kursseista, mutta ei tarkasta luentoaikataulusta tai tenttien ajankohdasta, joten en tehnyt learning agreementia. Lopulta suoritin vain kielten kursseja, joista ei edes tehty learning agreementia. Joka kurssilla tehtiin paljon ryhmätöitä ja caseja ja ne vaikuttivat huomattavasti lopulliseen arvosanaan. Muuten opiskelu ei juuri eroa suomalaisesta opiskelusta, tentitkin olivat kirjallisia italialaisesta käytännöstä poiketen. Selviydyin hyvin englannilla yliopistolla, olisi hyvä osata myös saksaa tai italiaa. Kielikursseja oli mahdollista suorittaa Language Centerin kautta, mutta varsinaisia opintoviikkoja niistä ei saanut. Opinnot eivät vie suorittamaani tutkintoa eteenpäin, mutta se ei ollutkaan tavoitteeni, vaan kielitaidon parantaminen. Vaihto-opiskelijoille oli järjestetty kaksi tutoria. Ensimmäisinä päivinä esittelivät koulua ja kaupunkia sekä kertoivat opiskelijoille suunnatusta vapaa-ajan toiminnasta. He järjestivät tutustumiskierroksen kaupungilla sekä kaupungin yöelämään. Tutortoiminta varmaan hyvin samankaltaista kuin Vaasassa. Sain tiedon asunnosta pari kuukautta ennen lähtöä. Asunto järjestyi yliopiston kautta, kun ilmoitin minkälaista asuntoa etsin ja mille ajalle. Kaikki vaihto-opiskelijat asuivat yliopiston lähellä olevassa asuntolassa. Asuin kahden hengen solussa, jaettu keittiö ja kylpyhuone, vuokraa maksoin 240 /kk. Asuntola oli erinomaisessa kunnossa, se oli valmistunut v Asunnoissa oli pienet keittiöt, jotka oli tarkoitettu lähinnä ruuan lämmittämiseen, astiat ja keittovälineet piti ostaa itse, opiskelijat myös jättivät niitä sinne, joten tulevilla asukkailla saattaa olla astioita valmiina. Joka kerroksessa oli kerroksen asukkaille yhteinen keittiö (ja ruokailutila), joka oli tarkoitettu varsinaiseen ruuanlaittoon. Asuntolassa oli pesutupa, pelihuone sekä pieni kuntosali. Ainoa asia joka asumisessa häiritsi, olivat kotiintuloajat. Arkisin pääovesta ei päässyt sisälle enää klo jälkeen ja viikonloppuisin klo jälkeen. Opiskelijoiden protestoinnin vuoksi asia ehkä muuttuu tulevalla lukukaudella. Koululla toimi kaksi kerhoa, jotka järjestivät erilaista toimintaa, kuten väittelyitä, elokuvailtoja, urheiluvuoroja, bileitä jne. Niiden kautta pääsi myös osallistumaan yliopistoiden välisiin urheiluturnauksiin ympäri Euroopan. Bolzanon yliopisto järjesti oman SnowDays -tapahtuman helmikuussa, johon otti osaa useita yliopistoja eri maista. Vaihtoaika osoittautui liian lyhyeksi (lukukausi), olisi ollut parempi olla koko lukuvuosi, kielitaitokin olisi parantunut enemmän. Sopeuduin mielestäni hyvin, tutorryhmästä oli apua sekä siitä, että kaikki vaihtarit asuivat samassa paikassa. Yliopisto oli myös melko pieni, joten osallistumalla koulun järjestämiin tapahtumiin tutustui pakostakin ihmisiin. 13

14 Kannatti lähteä ehdottomasti, kielitaitokin tai ainakin uskallus käyttää vierasta kieltä parani. Kulttuurishokista en kärsinyt, olin ehkä niin hyvin varautunut siihen, että Italiassa ei mikään toimi, joka ainakin tässä tapauksessa osoittautui vääräksi ennakkoasenteeksi. Ehkä kulttuurishokki vaivasi ennemminkin Suomeen palatessa. Kaikki järjestelyt toimivat yliopiston puolelta loistavasti 2) Università degli Studi di Firenze Sain kursseista vanhaa tietoa yliopiston nettisivuilta. Yllättävän usein kurssin nimi antoi odottaa jotain ihan muuta, mitä kurssikuvaus oli. Opintosuunnitelmani toteutui vain osittain. Italiassa oli jo käytössä kolmivuotinen yliopistotutkinto. Heillä ei ole varsinaista sivuainekäytäntöä ja meidän ns. kieli- viestintä ja metodiopinnot olivat sisällytettyinä opintorakanteeseen. Tämä vaikeutti kurssitasojen ja pakollisuusasteen ymmärtämistä ja hahmottamista. Joka kurssi sisälsi 6h opetusta viikossa, yleensä kahdeksan viikon ajan. Tentit olivat yhtä lukuun ottamatta suullisia ja tenteissä testattiin mielestäni liian usein pieniä yksityiskohtia. Tenttimateriaali oli osattava oikeastaan ulkoa, harjoitustöitä ei ainakaan minun käymilläni kursseilla ollut. Opetuksen taso oli erittäin korkea ja se oli oikeastaan vaihtoni positiivisin asia. Professorit luennoivat ilman kalvoja ja oppilaat kirjoittavat sen minkä kykenevät. Luettava kirjallisuus oli myös korkeatasoista sekä monipuolista. Opetuskieli oli italia. Tarjolla olisi ollut ilmainen italian alkeiskurssi, mutta en mennyt sille. Voin liittää Firenzessä suoritetut opinnot tutkintooni pakollisina ylimääräisinä opintoina. Firenzessä ei ollut minkäänlaista järjestettyä tutortoimintaa. Hyvin pitkälle ainoa apu olivat oikeastaan muut vaihtarit, joiden kanssa tietoja vaihdeltiin. Minulla ei ollut tietoa asunnosta lähtiessäni ja jouduin hankkimaan asunnon itse. Yliopisto on täynnä yksityisiä ilmoituksia, joihin pitää soittaa ja sopia tapaaminen. Virallista sopimusta vuokraisännän kanssa ei yleensä tehdä. Asuin kimppakämpässä jakaen keittiön, kylpyhuoneen ja vessan neljän kämppiksen kanssa. Asunto sijaitsi n.30min kävelymatkan päässä yliopistolta. Vuokraa maksoin 340, lisäksi kaasu, vesi ja sähkö. Ilmeisesti mitään opiskelija-asunto systeemiä ei tunneta tai ne ovat varattuina aivan köyhimmille opiskelijoille. Käytännössä tarjolla on yhden hengen huoneita, kahden hengen huoneita tai jopa pelkästään sänkypaikkoja yksityisiltä markkinoilta. Sopimukset ovat epävirallisia ja monesti pitää maksaa joku takuusumma. Vuokraan lisätään usein kaasu, vesi ja sähkömaksu, mikä voi yllättää halpaan energiaan ja veteen tottuneen suomalaisen. Yli kaksi kertaa viikossa suihkuttelua ei katsota hyvällä. Lisäksi vanhoja kivitaloja lämmitetään vaan pakon edessä. Kannattaa varata villasukkia ja villapaitaa mukaan. Systeemi tuntuu toimivan yllättävän hyvin eikä väärinkäytöksiä ilmene. Firenzessä on opiskelijoille tarkoitettu urheilukeskus, jonne tarvitaan lääkärintodistus. Iltaelämä on vilkasta, sillä kaupungissa on paljon vaihto-opiskelijoita sekä turisteja. Tunnetusti Firenzessä on taidehistoriallisia nähtävyyksiä vaikka joka päivälle. Niihin pääsi joskus ilmaiseksikin. Vaihtoaika oli mielestäni sopivanpituinen. Integroiduin hyvin paikalliseen akateemiseen elämään, sosiaaliseen en niinkään. Opiskelijoiden suuri määrä vaikeutti parempaa tutustumista, myös erasmuslaiset olivat hajallaan. Yliopistohenkilökunta oli suurelta osin ulkoistettu. Kannatti lähteä kaikesta huolimatta. Kielitaito parani roimasti ja oli taatusti kasvattava kokemus. Rikollisuus on Italiassa kasvava ongelma. Minulta ei onneksi hävinnyt mitään vuoden aikana, mutta muut suomalaiset erasmuslaiset raportoivat heiltä varastetuista tavaroista; lompakkoja, silmälasit, digikamera, laukku jne. 14

15 On hyvä asettaa itselleen realistiset tavoitteet. Jos kielitaito ei riitä, ei kannata väkisin mennä suullisiin tentteihin ja pahoittaa mieltään. Kannattaa mieluummin tutustua rauhassa maahan, kulttuuriin ja kieleen. 3) Università degli Studi di Macerata Suunnittelin etukäteen opinto-ohjelmani, mutta se ei toteutunut kokonaisuudessaan. En asunut Maceratassa, joten luennoille pääseminen joka päivä oli hankalaa. Maceratassa saa tehdä töitä paljon enemmän kuin Vaasassa. Luentojen taso oli erittäin korkea ja professorit olivat erittäin tasokkaita. Opettajat käyttävät vähemmän opetusvälineitä, mutta puhuvat aiheestaan mielenkiintoa herättävästi ja innostaen. Tentit olivat suullisia. Opetuskieli oli italia. Maceratassa oli tänä vuonna ensimmäisen kerran järjestetty kursseja myös muilla kielillä, kuten englanniksi ja saksaksi. Kielikursseja järjestettiin ja niihin oli ensin tasokoe. En osallistunut niihin, koska emme päässeet aina matkustamaan Macerataan. Sain tehdä suullisen tentin englanniksi, jonka kanssa minulla ei ole ongelmia. Italian käyttö tenttimiskielenä olisi tuottanut vaikeuksia. Tein Maceratassa yhden tentin englanninkielen kurssista (8ov), jonka saan toivottavasti sisällytettyä tutkintooni. Minulta puuttuikin yksi kielten kurssi (2ov) ja niihin kun on niin hankala päästä Vaasassa niin uskon, että se nopeuttaa valmistumistani jossain määrin. Italialainen poikaystäväni hoiti asunnon, jossa asuimme yhdessä. En siis hankkinut asuntoa yliopiston kautta. Asuimme omakotitalossa, maksoin huoneesta 200. Asuimme Maceratan ulkopuolella, matkaa yliopistolle oli n. 40min autolla. Maceratassa ei ollut tutortoimintaa, selitin kyllä heille miten Vaasassa toimitaan ja ehdotin, että hekin aloittaisivat tutortoiminnan järjestämisen. Sain apua vain jos kysyin. Vaasassa ohjataan niin kädestä pitäen, Maceratassa ei ole ollenkaan samanlaista. Täytyy itse selvittää kaikki asiat. Kansainvälisessä toimistossa ollaan kyllä erittäin avuliaita, mutta pitää itse tietää mistä asioista on otettava selvää ja sitten kysyttävä. Italian osaaminen on melkein välttämätöntä sinne mennessä. Maceratassa on joka keskiviikko tori, joka täyttää koko kaupungin kapeat tiet. Sieltä löytyy halvalla hyvälaatuisia vaatteita ja kenkiä. Maceratan alue on tunnettu kenkä- ja nahkateollisuudestaan. Maceratan harrastus- ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista en tiedä kuitenkaan paljoa, koska emme asuneet siellä. Maceratan lähellä on monia pieniä kyliä, jotka ovat näkemisen arvoisia. Erityisesti voisin mainita Filottranon, jossa on todella paljon vaatteiden tukkuliikkeitä, joissa kannattaa kierrellä ja esim. Guccille tehdään vaatteita Filottranossa. Isompi kaupunki lähistöllä on Ancona, josta pääsee laivalla vaikka Kroatiaan, jos haluaa matkustella. Sieltä on myös hyvät junayhteydet ympäri Italiaa. Anconan eteläpuolella on Porto Novo, joka on näkemisen arvoinen valkoisia kiviä täynnä oleva ranta. Anconasta pohjoiseen löytyy Senegallia, joka on tyypillinen rantalomakaupunki kilometrien pituisine hiekkarantoineen, discoineen ja ravintoloineen. Vaihtoaika oli mielestäni sopivanpituinen, mutta kielen oppimisen kannalta suosittelen koko vuoden kestävää vaihtoaikaa. Integroiduin hyvin sekä akateemiseen että sosiaaliseen elämään. Vaihtokohteen kansainvälisten asioiden yksikössäkin minua palveltiin oikein hyvin. Tein heille myös esitelmän poikaystäväni kanssa EU:n tukemassa tapahtumassa, joten he pitivät minusta paljon ja olivat oikein avuliaita. Olin 15

16 käynyt heitä tapaamassa jo ennen kuin suunnittelin meneväni sinne vaihtoon kun poikaystäväni oli käynyt siellä hoitamassa asioita Vaasan vaihtovuoden jälkeen meidän käydessä Italiassa. Eli voi olla, että olin erikoistapaus, mutta hymyllä pääsee aina pitkälle. Se myös auttaa Italiassa, että tietää mitä haluaa ja jättää suomalaisen empiväisyyden ja epätietoisuuden tänne matkaan lähtiessä. Kannatti ehdottomasti lähteä. Kielitaito parani huomattavasti. Kulttuurishokki vaivasi sinne mennessä ja takaisin palatessa. Minulla oli ihan oma henkilökohtainen tutorini, joten kokemukseni saattaa poiketa jonkin verran normaalista. 4) Università degli Studi di Milano-Bicocca En realistisesti pystynyt suunnittelemaan opinto-ohjelmaani. Oli minulla kurssitarjotin mutta siitä oli vaikea hahmottaa, mitkä olivat hyviä kursseja ja mitkä eivät. Opintosuunnitelmani muuttui matkan varrella kun löysin uusia kursseja. Joillain kursseilla oli sama taso kuin Vaasassa ja joillain oli taas matalampi. Tasot vaihtelivat paljon. Opettajat olivat mukaansatempaavia ja innostavia. Italiassa opiskelu on koulumaisempaa kuin Suomessa. Opetuskielinä oli englanti ja italia. Selvisin kielellisesti hyvin. Kaikki ymmärsivät, että eivät vaihtarit osanneet täydellisesti kieltä. Myönnytyksiä annettiin, esim. kokeen sai tehdä englanniksi vaikka opetus oli ollut italiaksi. Tein Milanossa sellaiset kaksi kurssia jotka toivon että voisin korvata ne suomalaisilla. Uskon että ne tukevat täydellisesti tutkintoani. Minulla ei ollut asuntoa kun tulin Milanoon eikä sitä löytynyt ensimmäiseen kahteen viikkoon. Asuin lopulta vuokralla neljän hengen solussa kilometrin päässä yliopistolta. Vuokraa maksoin 240. Vuokra maksettiin käteisellä. Milanossa ei ollut tutortoimintaa eikä orientaatiokurssia. Kv-koordinaattorin kanssa katsottiin joitakin kursseja minulle vaihto-oppilaiden toimistossa. Vapaa-ajanviettomahdollisuuksia oli vaikka millä mitalla, mutta käytännössä olivat kalliita. Kävin puistossa lenkillä ja se olikin ihanaa. Vaihtoaika oli sopivanpituinen ja integroiduin mielestäni hyvin sekä akateemiseen, että sosiaaliseen elämään. Asunnon puuttuminen ensimmäisiltä kahdelta viikolta stressasivat, sillä paikka oli uusi ja muutenkin normaalit asiat jännittivät. Mielestäni kannatti ehdottomasti lähteä, jos vain on ulospäin suuntautunut ja ennakkoluuloton niin pärjää aina. Kielitaitokin parani kuin salaa ja kynnys puhua madaltui enemmän kuin varmasti koskaan Suomessa olisi madaltunut. ITÄVALTA 1) Technische Universität Graz Osittain suunnittelin kursseja jo etukäteen, koska internetistä löytyi tietoa. Paikan päällä oli tosin paljon helpompaa valita kursseja, koska pystyi käymään ensimmäisellä luennolla katsomassa, mitä kurssi pitää sisällään. Suunnitelmani toteutui vain osittain. Syy tähän oli monesti, että kurssien 16

17 aikataulut menivät päällekkäin ja olisi myös ollut työlästä suorittaa kaikki suunnitelman kurssit. Yhdellä kurssilla oli rajoitettu osanottajamäärä ja siksi en voinut osallistua siihen. Opetuksen taso oli hyvä. Jokaiselle kurssille oli saatavilla prujuja, joko laitoksen sihteeriltä tai netistä. Useimmilla kursseilla oli omat kotisivut, joista tietoa löytyi helposti. Luennot ja harjoitukset ovat useimmiten teknillisissä aineissa erotettu toisistaan, että on mahdollista tehdä vain harjoitukset tai päinvastoin vain luennot. Molemmista saa oman arvosanan. Muuten ei suuria eroja suomalaiseen opiskeluun. Harjoituksissa oli usein ryhmätöitä Opetuskielinä oli Saksa ja englanti. Selviydyin kielellisesti hyvin. Kielikursseja järjestettiin, mutta osallistuin vain ensimmäiselle kurssille ennen lukuvuoden alkua. Osasin saksaa jo vaihtoon lähtiessäni. Ennen lukukautta järjestettiin kolmen viikon intensiivinen saksankurssi. Melkein kaikki vaihtoopiskelijat osallistuivat tähän, vaikka se olikin aika kallis (150 ). Erillistä orientaatiokurssia ei ollut. Minulla on jo ennestään vapaavalintaiset kurssit täytetty ja siksi nämä opinnot eivät vie opintoja paljoa eteenpäin. Yritän saada muutaman kurssin hyväksyttyä osaksi sivuainetta. Grazissa olisi ollut nouto asemalta, mutta matkustimme omalla autolla ja löysimme itse perille. Kaikki vaihtarit jaettiin pieniin ryhmiin (4-5 henk), joista aina pari oli itävaltalaisia opiskelijoita. Itävaltalaiset eivät välttämättä opiskelleet samaa alaa kun vaihtarit ja siksi eivät välttämättä osanneet opastaa opintojaksojen valinnassa. Muuta tietoa kyllä sai runsaasti. Asunto oli järjestetty ÖAD:n (Opiskelijoiden asunnonvälitysjärjestön) kautta. Sain tietää asunnosta ennen lähtöä, otimme ensimmäisen vaihtoehdon, jota tarjottiin. Asunto järjestyi hyvin. Asunnon hakemuslomakkeessa sai määritellä asumismuodon ja muita toiveita. Asuin omassa huoneistossa, vuokra oli 256 /kk. Matkaa Karl Franz yliopistolle n. 1 km ja TU:lle (Inffeldgasse) n. 3 km. Karl Franz yliopiston urheilulaitos (USI) järjestää paljon vapaa-ajan urheilukursseja. Vaihtareille on useimmiten varattu kiintiöitä kaikille kursseille. TU:n Referat internationales järjestää myös retkiä ja toimintaa vaihtareille. Esimerkiksi kävimme kylpylöissä, pyöräretkillä, viinitiloilla, kaupunkikiertokävelyllä, kelkkailemassa, Wienin matkalla, suklaatehtaalla, olutpanimolla jne. Yksi lukukausi vaihdossa olisi ollut liian lyhyt. Suosittelen ehdottomasti koko lukuvuotta vaihdon pituudeksi. Kielitaitokin ehti kehittyä paljon paremmin. Integroiduin hyvin, uusia tuttavia sai sekä muista vaihto-opiskelijoista että paikallisista itävaltalaisista. Mieleen tulee vain hyviä kokemuksia vaihtovuodesta, eli ehdottomasti kannattaa lähteä vaihtoon. Vaihtovuosi on once in a lifetime kokemus, jota ei kadu koskaan. Kannattaa lähteä matkaan avoimin mielin. Alun jälkeen jokainen varmasti sopeutuu uuteen kulttuuriin ja kieltä oppii, jos sitä uskaltaa käyttää rohkeasti. 2) Universität Klagenfurt Mennessäni Itävaltaan en tiennyt mitä kursseja olisi tarjolla, ja siksi Learning Agreement:ssä olevat kurssit eivät pidä paikkaansa. Se ei silti haitannut mitään, koska kurssit voi valita paikanpäälläkin varsin hyvin. Jouduin tekemään töitäkin, mutta vaihto-opiskelijat pääsivät aika paljon helpommalla kuin muut opiskelijat. Eli siis työn määrä oli vähäisempi kuin Vaasan yliopistossa. Opetuksen taso oli mielestäni hyvä, mutta opetusvälineet olivat Suomen tasoa heikompia, etenkään tietokoneluokat eivät olleet aivan niin edistyksellisiä Tunneilla opiskelijat osallistuvat helposti keskusteluihin, ja 17

18 luennoilla he lisäävät opettajan puheeseen asioita, jotka opettaja on jättänyt sanomatta. Tämä oli vähän outoa minulle. Opetuskieli oli saksa. Osallistuin kielikurssille, johon oli tasokoe. Kurssi oli erittäin hyödyllinen, ja siellä opinkin varmaan eniten. Muuten ei ollut hirveästi ongelmia, paitsi paikallisen murteen ymmärtäminen tuotti joskus hankaluuksia. Mutta ihmiset kyllä ymmärsivät, kun tajusivat, että olen ulkomaalainen. En saa varmaan montaakaan kurssia suoraan korvattua, mutta luulen, että muuten vaihdosta oli erittäin paljon hyötyä. On vaikeaa arvioida etukäteen, millaisia kurssit ovat sisällöltään. Jokaisella oli oma tutor. Oma tutorini tuli hakemaan minut lentokentältä, ja neuvoi käytännön asioissa. Vaihto-opiskelijoille oli myös oma järjestö, joka aina järjesti kaikenlaista toimintaa urheilutapahtumista bileisiin. Täytin asuntohakemuksen, jonka Klagenfurtin yliopisto lähetti minulle, ja muuta ei tarvinnut tehdä. Hakemuksessa sai esittää toiveita, mutta ei niitä otettu niin hyvin huomioon. Sain tiedon asunnosta jo ennen lähtöäni, mutta en oikeastaan tiennyt siitä muuta kuin nimen ja osoitteen. Asuin kahden hengen huoneessa nunnien ylläpitämässä asuntolassa erittäin mielenkiintoinen kokemus! Asuntolassa oli n.20 opiskelijaa, suurin osa vaihto-opiskelijoita. Jaoimme kaikki yhteisen keittiön ja oleskelutilat. Vuokra oli 220 /kk, + sähkölasku lukukaudelta 120. Etäisyys yliopistolta oli pyörällä n. 20 min. Bussillakin pääsi. Vapaa-ajanviettomahdollisuuksia on paljon: tutustuminen keskustaan ja vanhaan kaupunkiin, pyöräilyreitit, puistot, Wörther See ja sen ympäristö, minimaailma Minimundus, kahvilat jne. Klagenfurtista on myös hyvät yhteydet isompiin kaupunkeihin, kuten Wieniin ja Venetsiaan. Yliopistolla toimii urheiluyhdistys, joka järjestää mm.aerobic-tunteja, tennistä ja sulkapalloa Itävallan murre on melko erilaista kun koulussa opetettu saksa, mutta kyllä siihenkin korva tottui. Käytännön asiat sujuivat melko ongelmitta! Lääkärissä ja poliisilaitoksellakin jouduin käymään, mutta kaikesta selvittiin. Tietenkin kieltä oppii paremmin jos on vaihdossa koko lukuvuoden, mutta yksi lukukausi oli minulle oikein sopiva. Vaihto-oppilaat otettiin mielestäni hyvin huomioon yliopistolla, ja siksi opiskelijaelämä oli helppoa ja kivaa. Alussa oli pienoinen ikävä Suomeen, koska kaupunki ja ihmiset olivat täysin uusia, ja tuttuja ihmisiä ei näkynyt ympärillä, mutta kun oli viettänyt kaupungissa vähän aikaa, koki, että kaikki on hienoa ja uutta. Lukukausi meni todella nopeasti, ja koko ajan oli jotain tekemistä. Kielitaito parani, koska saksaa joutui käyttämään periaatteessa koko ajan. Jotkut vaihto-oppilaat puhuivat keskenään englantia, mutta suurin osa kuitenkin saksaa. Varsinaista kulttuurishokkia en kokenut, koska kulttuuri ei niin paljon eroa suomalaisesta. Ainakin näin jälkeenpäin ajatellen uusiksi kokemani asiat olivat vain positiivisia! KREIKKA 1) University of Macedonia Lähtiessäni minulla oli hyvin vähän tietoa kohdeyliopiston todellisesta kurssitarjonnasta. Koska heillä on hiukan eri kurssisysteemi kuin meillä, en osannut sitä lukea netistä. Mutta heti saavuttuani kävimme kontaktihenkilöni kanssa yhdessä läpi kurssitarjontaa ja minun vaihtoehtojani. Kurssit, jotka yhdessä suunnittelimme, toteutuivat ja suoritin ne kaikki. 18

19 Työn määrä oli hyvin pientä, koska luentoja ei ollut, suoritin kurssit tekemällä yksilötöitä kurssiin liittyen. Yhdestä kurssista suoritin suullisen kuulustelun. Opetuskieli oli englanti. Suoriuduin kohtuullisen hyvin eri yliopistossa osallistumaani kreikan kielen kurssista ja pärjäsin kreikan kielellä arkitapahtumista. Luultavasti saan suorittamani kurssit hyväksi luettua Vaasan yliopistossa ylimääräisiksi opinnoiksi. Kielen opiskelu edesauttaa kielten opiskeluani Vaasan yliopistossa. Odotin noutoa lentokentältä, koska yliopiston nettisivuilla olleessa erasmus-paketissa kehotettiin ilmoittamaan paikka ja aika milloin saapuisin, jotta joku voi olla vastassa, mutta todellisuudessa mitään tällaista ei järjestetty. Järjestin itse matkan asuntooni taksilla. Tutortoimintaa ei ollut, kuten ei minkäänlaista toimintaa vaihto-opiskelijoille, ei luentoja, eikä mitään muutakaan. Olin hyvin pettynyt siihen, ettei yliopisto järjestänyt edes tervetuliaistilaisuutta, johon kaikki vaihto-opiskelijat olisivat osallistuneet. Koska mitään ohjelmaa ei ollut järjestetty, ystävien hankkiminen oli todella hankalaa ja muutenkin sosiaalinen toiminta jäi vähän pieneksi. Asunto järjestettiin minulle osittain, eli kontaktihenkilöni yliopistolta otti yhteyttä asuntolaan ja selitti tilanteeni ja antoi minulle yhteystiedot ja minä sitten Suomesta käsin hankin itselleni opiskelijasoluasunnon. Juuri ennen lähtöä sain varmistuksen vuokranantajalta solun saamisesta. Vuokra oli 287. Etäisyys yliopistolta oli noin 5km, mutta bussilla matka taittui helposti. Asumisjärjestely oli hoidettu ihan hyvin, sain itsekin vaikuttaa huoneeni kokoon ja valintaan Vaihtoaika oli mielestäni sopivan pituinen. En integroitunut lainkaan yliopistoni akateemiseen enkä sosiaaliseen elämään. En tuntenut yhtään toista opiskelijaa omasta yliopistostani. Käyntini yliopistolla olivat lähinnä syömässä käyntejä ja joskus tapaamassa professoreita. Olin odottanut vaihdoltani jotain aivan muuta. Enemmän sosiaalista toimintaa ja enemmän muita vaihto-opiskelijoita. Ainoa hyvä puoli oli sinne lähdöstä, että opin uuden kielen ja tutustuin uuteen täysin erilaiseen kulttuuriin. Macedonian yliopistoon ei kannata lähteä ujon ja syrjään vetäytyvän yksilön, koska siellä sellaiset piirteet vaan korostuvat, eikä siellä ilman avoimuutta ja runsasta reippautta pärjää. 2) Athens University of Economics and Business Netissä oli tietoja kohdeyliopiston kursseista, joten pystyin suunnittelemaan opinto-ohjelmani etukäteen. Suunnitelma ei kuitenkaan toteutunut, sillä kurssitarjonta muuttui. Opiskelukieli oli englanti, ja myös kreikan kielen kurssi järjestettiin ja osallistuin sille. Kurssilla sai paljon myös tietoa kreikkalaisesta kulttuurista. Opiskelu ei juuri eroa suomalaisesta. Olen opinnoissani siinä pisteessä, etteivät kreikan opinnot vie niitä paljoa eteenpäin. Vaihtokohteessa ei ollut noutoa asemalta, eikä minkäänlaista tutortoimintaa. Tietoa sai lähinnä toisilta vaihto-opiskelijoilta ja erasmus-toimistoa hoitavilta kreikkalaisilta opiskelijoilta. Halutessa yliopiston erasmus-toimisto järjesti asunnon, mikä Ateenassa sinänsä oli harvinaista, sillä muissa yliopistoissa asunto tuli etsiä itse. Maksoin koko kevään vuokran etukäteen tammikuussa, joten asunto oli järjestetty, muuta en tiennyt. Asuin kolmen hengen solussa n.2-3km:n päästä yliopistolta. Vuokra oli 270 /kk. Asumisjärjestelyt hoituivat kohdallani erittäin hyvin. Minulla oli siisti asunto ja mukava vuokranantaja, siksi en joutunut maksamaan mm. sähköstä ylimääräistä. 19

20 Koulun vieressä oli urheilukeskus, jossa sai käydä ilmaiseksi uimassa tai harrastaa muuta liikuntaa. Urheilukorttia varten tuli vain saada terveystodistus kreikkalaisesta byrokraattisesta sairaalasta. Kärsivällisyys oli toisinaan koetuksella, kun tiedon kulku ja byrokratian rattaat olivat hitaita. Kulttuurieromme kannattaa myös aina pitää mielessä väärinkäsitysten välttämiseksi. Vaihtoaika oli liian lyhyt ja kannatti ehdottomasti lähteä. Valmius puhua vieraalla kielellä parani ja kreikkaakin tuli vähän opittua. Kulttuurishokki vaivasi palatessa Suomeen. LIETTUA 1) Kauno Technologijos Universitetas Kurssit pystyi suunnittelemaan etukäteen, koska netissä oli kaikki kurssit mitä järjestettiin englannin kielellä, ja kuvakset kurssista, myös ajankohta. Nämä pitivät myös hyvin paikkansa. Olin olettanut, että luennot ovat ryhmässä liettualaisten opiskelijoiden kanssa. Näin ei suurimalla osalla kursseista ollut, minulla vain yksi kurssi yhdessä liettualaisten opiskelijoiden kanssa. Aluksi olin pettynyt, mutta sitten huomasin että yksilölliset tapaamiset professorien kanssa olivatkin parempi oppimismuoto minulle. Suunnitelmani toteutui suurimaksi osaksi, halusin pari kurssia lisää, joten joudun myös jättämään jotain pois, ettei olisi tullut liian raskas aikataulu. Opetuksen taso oli joillakin kursseilla heikompi kuin Vaasassa, mutta joidenkin kurssien sisältöön ja opetustasoon olen tyytyväinen. Opettajat olivat tosi avuliaita, he hommasivat kaiken opetusmateriaalin meille vaihto-opiskelijoille, joten meidän ei tarvinnut perehtyä monimutkaisiin kirjaston käytäntöihin. Olisin olettanut että teknillisessä yliopistossa on enemmän tietokoneluokkia. Muuten oli aika samanlaista kuin Vaasassa, kukaan ei välitä jos on luennoilta pois, kunhan harkkatyöt palautetaan ajallaan. Opetuskieli oli englanti, joillakin opettajilla oli parempi joillakin heikompi englanninkielen taito. Osallistuin jo kesällä kuukauden kielikurssiin, kieltä oli suhteellisen helppo oppia, koska yllättävän harva puhui englantia, ja selviytyäkseen esim. ravintolassa oli hyvä opetella ruokien nimet. Kielikurssin järjestävä yliopisto oli huolehtinut kaikesta. Minut noudettiin bussiasemalta ja vietiin asuntolalle. Orientaatiokurssi järjestettiin ja se oli mielestäni riittävän hyvä. KTUn (Kauno Tehcnology University) tutortoiminnassa oli reilusti parannettavaa. Minulla ei ollut tutoria, koska saavuin jo kesällä, jolloin ei ollut ketään opiskelijoita paikkakunnalla. Myöhemmin saapuneet saivat tutorin. Yliopisto järjesti asuntola-asunnon, halusin kuitenkin muuttaa sieltä pois ja toisen yliopiston henkilökunta auttoi asunnon etsimisestä ja vuokraamisessa keskustasta. Asuin asuntolassa (puolen tunnin bussimatkan päässä yliopistolta) ensimmäisen kuukauden ja loppuajan vuokralla huoneistossa (200m yliopistolta). Vuokra oli asuntolassa n.70 /kk ja huoneistossa n.140 /kk. Asuntolahuone oli järjestetty mutkattomasti, tiesin myös että sieltä pois muuttaminen saattaa aiheuttaa ongelmia, ystävällisten ihmisten avulla se kuitenkin onnistui. Asuntoloista täytyy sanoa sen verran, että ne huoneet joihin vaihto-opiskelijat majoitettiin, olivat remontoituja ja hyvässä kunnossa. Vuokra oli tosin tästä syystä kalliimpi kuin liettualaisilla. 20

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville

Alankomaat, Groningen. Selviytymisopas vaihtoon lähteville Alankomaat, Groningen Selviytymisopas vaihtoon lähteville Topi Dahlström & Janne Väänänen (LVI4SN) 2007 Matkat Helpoiten pääsee lentämällä Amsterdamiin ja sieltä junalla (n.2h) Groningeniin. Halvimmalla

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA

Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011. Bond University KTA Vaihtoraportti lukuvuosi 2010-2011 Bond University KTA Henkilötiedot Koulutusohjelma: Kiinteistötalous Vaihtoyliopisto: Bond University Sijainti: Gold Coast, Queensland, Australia Ajankohta: 1.9.2010 30.4.2011

Lisätiedot

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa

Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Työharjoittelu Slovenian pääkaupungissa Ljubljanassa Minä rupesin hakemaan toppipaikkaa muutama kuukautta ennen kun tulin Sloveniaan. Minulla on kavereita, jotka työskentelee mediassa ja niiden kautta

Lisätiedot

Työssäoppimassa Tanskassa

Työssäoppimassa Tanskassa Työssäoppimassa Tanskassa Taustatietoja kohteesta: Herning- kaupunki sijaitsee Tanskassa Keski- Jyllannissa. Herningissä asukkaita on noin. 45 890. Soglimt koostuu yhteensä 50 hoitopaikasta. Soglimtissa

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014

LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut. MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kansainväliset palvelut MATKARAPORTTI Institute of Chemical Technology, Praha Kevät 2014 Ville Rantanen Kemiantekniikka Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Lähtövalmistelut ja

Lisätiedot

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen

Matkaraportti. Malta 4.1.-13.2.2013. Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Matkaraportti Malta 4.1.-13.2.2013 Anniina Yli-Lahti Iida Toropainen Johdanto Anniina oli miettinyt jo ensimmäisestä opiskeluvuodesta lähtien ulkomailla työssäoppimista ja viime hetkellä sai myös Iidan

Lisätiedot

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010

SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG. Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 SAKSA HOCHSCHULE OFFENBURG Heikki Lauronen kevät-kesä 2010 Valmistelut Hochschule Offenburg Offenburg Gengenbach Asuminen Opiskelut Yhteydenpito kotimaahan Vapaa-aika Mietteitä vaihdosta Kuvia reissusta

Lisätiedot

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk.

Vaihtoraportti. Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka. sampsa.t.veijalainen@tkk. Vaihtoraportti Universidad Politécnica de Madrid/E.T.S.I.I. Syyslukukausi 2007, ERASMUS Puunjalostustekniikka sampsa.t.veijalainen@tkk.fi Miksi ja minne? Itselleni vaihtoon lähtö oli oikeastaan jonkinlainen

Lisätiedot

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä

Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä Työssäoppiminen Saksan Rietbergissä 6.10. 14.11.2014 Sisustusrakennusalan opiskelijat Anne Kinnunen ja Johanna Laukkanen Piippolan ammatti- ja kulttuuriopisto Ajatuksena oli lähteä työharjoittelujakson

Lisätiedot

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen

Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Eibar Espanja 2.11 12.12.2015 Erja Knuutila ja Pirkko Oikarinen Maanatai aamuna 2.11 hyppäsimme Ylivieskassa junaan kohti Helsinkiä, jossa olimme puolen päivän aikoihin. Lento Pariisiin lähti 16.05. Meitä

Lisätiedot

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA

HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA 20.12.2014 Tuotantotalouden tiedekunta HARJOITTELURAPORTTI: PRINTELA SYKSY 2014/LIETTUA Katja Nuutilainen, 0400205 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 2 2 LÄHTÖVALMISTELUT... 2 3 SAAPUMINEN LIETTUAAN... 3 4

Lisätiedot

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT

TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Vilma Mäkelä TYÖHARJOITTELU ULKOMAILLA 2012 Saneeraus- ja sisustusala, ARSA09 Art In Tanzania P.O. Box 23333, Dar es Salaam Tanzania www.artintanzania.org 16.3-8.4.2012 TYÖPAIKKA, TYÖTEHTÄVÄT Työskentelin

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015

Työssäoppimisjakso. Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Työssäoppimisjakso Terhi Tiilikka ARTE 13 (tekstiili) Kobe, Japani 1.11.2014-4.1.2015 Kobe? Kobe - yksi Japanin suurkaupungeista (~1,6 milj. asukasta) ja tärkeä satamakaupunki, joka sijaitsee Hyogon prefektuurissa

Lisätiedot

Kielellinen selviytyminen

Kielellinen selviytyminen BILBAO Kulttuurit kohtaavat Bilbaossa ollessani havaitsin täysin erilaisen päivärytmin. Päivät ovat todella pitkiä, sillä ihmiset viihtyvät myöhään ulkona viettäen aikaa perheen ja ystäviensä kanssa. Myös

Lisätiedot

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa

Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Vaihtoraportti Graz 2011 1 Anna Erasmuskohde: Graz Raportti vaihto-opiskelulukukaudesta Grazissa Yleistä Päätin lähteä hieman tavallista myöhemmin vaihto-opiskelemaan: viimeisenä opiskeluvuotenani. Tiesin,

Lisätiedot

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla.

Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. TYÖSSÄOPPIMASSA SAKSASSA, KÖLNISSÄ 25.3-23.5.2015 Opiskelemme matkailualan perustutkintoa ensimmäistä vuotta MATYS14 luokalla. Lähdimme Leonardo- hankkeen rahoituksella, joka kattoi lennot sekä asunnon.

Lisätiedot

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015

Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Matkalla Mestariksi JEDUsta -hankkeen rahoituksella Työssäoppiminen Meerfeld, Saksa 5.4.-20.5.2015 Johdanto Aloimme etsimään työssäoppimispaikkaa ulkomailta, koska olimme kiinnostuneet mahdollisuudesta

Lisätiedot

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa

Timo Martikainen ICT, Varia. Matka Kiinassa Matka Kiinassa Reissu lähti liikkeelle 30.10.2016 Helsinki Vantaa -lentokentältä. Mukaan lähti 7 opiskelijaa ja ensimmäiseksi 1,5 viikoksi kolme opettajaa: Jarno, Arttu ja Heimo. Kaikkia vähän jännitti,

Lisätiedot

Suomen suurlähetystö Astana

Suomen suurlähetystö Astana LAPPEENRANNAN TEKNILLINEN YLIOPISTO Kauppakorkeakoulu Talousjohtaminen Suomen suurlähetystö Astana Harjoitteluraportti Elina Hämäläinen 0372524 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Lähtövalmistelut...

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjassa

Työssäoppimassa Espanjassa 1 Johanna Karjalainen M11A Työssäoppimassa Espanjassa 17.2. 3.4.2014 Mistä kaikki lähti? Opettaja kysyi eräänä päivänä koko luokalta ketkä olisi kiinnostuneet lähtemään työssäoppimaan ulkomaille. Totta

Lisätiedot

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla

Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla Vapaamuotoinen raportti työssäoppimisajasta / opiskelusta ulkomailla 1. Perustiedot a. Roosa Haapa, Hotelli-, ravintola-, cateringala, b. The Sandwich Company, The Diamond, Derry, Northern Ireland, http://www.thesandwichco.com/stores/thediamond.php

Lisätiedot

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014

Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Bulgaria, Pazardzhik 4.3.-15.4.2014 Janet Valliovuo ja Ramoona Rahja, Horaca11 Johdanto Lähdimme ulkomaille, koska halusimme kokeilla jotain erilaista ja kokeilla rajojamme. Halusimme lähteä Iso-Britanniaan,

Lisätiedot

Työssäoppimiseni ulkomailla

Työssäoppimiseni ulkomailla Työssäoppimiseni ulkomailla Nimeni on Jenna Virtanen suoritin kuukauden 7.2.-11.3.2015 Pintakäsittely alan työharjoittelusta Espanjassa Fuerteventuran Corralejossa. Työskentelin kauppakeskuksessa nimeltä

Lisätiedot

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista

Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op to 1.9.2011 Elämäni parhaimpia kokemuksia opiskelijan vaihtoraportista Uudet opiskelijat/ Johdatus akateemisiin opintoihin 1op To 1.9.2011 Kansainvälistymismahdollisuudet

Lisätiedot

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella

Alkio-opisto. Jyväskylän Korpilahdella Alkio-opisto Jyväskylän Korpilahdella Avoimia yliopisto- ja amk-opintoja Yleissivistäviä opintoja Kokous-, juhla- ja majoituspalveluja Kursseja Jyväskylän Korpilahdella Monipuolista oppia ja hyötyä Valmistautumista

Lisätiedot

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI

1 JOHDANTO 2 ENNEN MATKAA 3 MATKA 4 IRLANTI SISÄLLYS 1 JOHDANTO... 2 2 ENNEN MATKAA... 2 3 MATKA... 2 4 IRLANTI... 2 4.1 DUBLIN... 2 4.2 NÄHTÄVYYDET... 3 4.3 LIIKKUMINEN... 3 5 KOULU... 3 5.1 KOULU... 3 5.2 KOULUSSA KÄYNTI... 4 6 ASUMINEN... 4 6.1

Lisätiedot

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013

BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013. Titta Lumiaho 25.07.2013 BADALONA, ESPANJA 29.05. 16.07. 2013 Titta Lumiaho 25.07.2013 JOHDANTOA Minun yksi unelmista on ollut se, että pääsen ulkomaille työharjoitteluun. Tämä unelma toteutui, kun opettajani ilmoitti, että Espanjassa

Lisätiedot

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma

Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Insinööritieteiden korkeakoulu Konetekniikan koulutusohjelma Vaihtokohden: Pietarin polyteknillinen yliopisto Vaihtoaika: syyslukukausi 2015 Opetuskieli: Englanti Vaihto-ohjelma: Kahdenvälinen vaihtokohde

Lisätiedot

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4.

Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA. Veszprém, Unkari. Aika 18.3. 12.4. 1 Mervi Matinlauri Oulaisten ammattiopisto Liiketalouden yksikkö RAPORTTI 2007 RAPORTTI KANSAINVÄLISELTÄ TYÖELÄMÄJAKSOLTA Paikka Veszprém, Unkari Aika 18.3. 12.4.2007 1. Taustatyö ja kohteen kuvaus Tavoitteenani

Lisätiedot

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa

Lukuvuosi Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa MATKARAPORTTI Henry Huusko Lukuvuosi 2015-16 Moskovan valtiollisessa teknillisessä yliopistossa eli Baumanissa 1. JOHDANTO Valitsin vaihtokohteekseni Baumanin teknillisen yliopiston Moskovassa ja vietin

Lisätiedot

VAIHTOON KTK

VAIHTOON KTK VAIHTOON 2016-2017 KTK 17.11.2015 Päivi Martin, International Coordinator paivi.martin@ulapland.fi MISTÄ ALOITAN? Tutustu tutkintorakenteeseesi ja opinto-oppaaseen Tarkista opintosuoritusotteesi: mitä

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN

Coventry Tuomas Fordell AUT3SN Coventry 2007-2008 Tuomas Fordell AUT3SN Yleistä Coventry on Englannin keskiosassa sijaitseva noin 300 000 asukkaan kaupunki Perinteinen teollisuuskaupunki. Lähialueella mm. Jaguarin, Aston Martinin sekä

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

BENCHMARKING TUTKINTO- RAKENNETYÖN TYÖKALUNA koulutus Oulu, 18.- 19. 5. 2004 Esa Hyyryläinen ja Kari Rossi

BENCHMARKING TUTKINTO- RAKENNETYÖN TYÖKALUNA koulutus Oulu, 18.- 19. 5. 2004 Esa Hyyryläinen ja Kari Rossi BENCHMARKING TUTKINTO- RAKENNETYÖN TYÖKALUNA koulutus Oulu, 18.- 1. 5. 2004 Esa Hyyryläinen ja Kari Rossi Parivertailubenchmarking yliopistojen kansainvälisen opetusyhteistyön kumppaneiden valinnassa menetelmän

Lisätiedot

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä

Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä Universität Liechtenstein Vaduz, Liechtenstein Kevätlukukausi 2013 Laura Rämä SISÄLLYS 1. Saapuminen... 3 2. Orientaatioviikko... 3 3. Koulunkäynti ja kurssit... 4 3.1. Innovation and Technology Management...

Lisätiedot

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma Kansainvälisen vaihdon info 3.12.2012 Ohjelma Tervetuloa kv-infoon Maarit Haukka: kv-vaihdon mahdollisuudet HY:ssä Jussi Mäkinen: Erasmus-vaihtokokemuksia Berliinistä, Saksasta Mia Kotilainen: laitoksen

Lisätiedot

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012

Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Harjoittelijoiden palaute yliopiston tukemasta harjoittelusta 2012 Urapalvelut/ Susan Blomberg Yliopisto tukee opiskelijoidensa työharjoittelua myöntämällä harjoittelutukea tutkintoon sisällytettävään

Lisätiedot

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen?

6. Vastaa kysymyksiin Onko sinulla isoveli? Oletko sinä lyhyt? Minkä väriset hiukset sinulla on? Onko sinulla siniset silmät? Oletko nyt iloinen? 5. Vastaa kysymyksiin (kpl1) Onko sinulla sisaruksia? Asuuko sinun perhe kaukana? Asutko sinä keskustan lähellä? Mitä sinä teet viikonloppuna? Oletko sinä viikonloppuna Lahdessa? Käytkö sinä usein ystävän

Lisätiedot

Odense, syksy 2006. Valmistelut

Odense, syksy 2006. Valmistelut Odense, syksy 2006 Valmistelut Kun valmistumiseni rupesi häämöttämään, tajusin että viimeinen mahdollisuus asua ulkomailla läheni samalla. Perheellisellä miehellä kun ei ole juuri mahdollisuuksia työskennellä

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.

Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa. TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8. Kevään 2014 valmistumiskyselyn tulokset Loviisa TRENDIT, N=68, vastausprosentti keskimäärin 62, 01.05.2010-31.05.2014 Ajankohta: 11.8.2014 10:31:45 2014 TULOKSET N=18, vastausprosentti keskimäärin 60,

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015

Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Tuomas Mäkinen Sähkötekniikan kandidaattiohjelma Automaatio- ja systeemitekniikka 22. lokakuu 15 Kanazawan yliopisto (KUSEP) Kahdenvälinen vaihto: Lokakuu 2014 - Syyskuu 2015 Opetuskieli: Japani Hain vaihto-opiskelemaan

Lisätiedot

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011

Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Hiusalan perustutkinto, parturi-kampaaja Tartu Kutsehariduskeskus, Kopli 1C 27.03.2011-22.04.2011 Lähdimme Essin kanssa sunnuntai aamuna 27.3 kohti länsisatamaa, josta suuntasimme laivalla kohti Tallinnaa.

Lisätiedot

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla

KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla KABELON PUHE LÄKSIÄISILLASSA Luomaniemen Wanhalla Minulta kysytään usein "Miksi Suomi" ja jos sanon totuuden - Suomi oli minun 3 valitsenut. Mun ensimmäinen oli Holland ja toinen oli Belgia. - Halusin

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus

Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus Matkaraportti Viro, Tartto, Kutsehariduskeskus 7.3.2011 17.4.2011 Joni Kärki ja Mikko Lehtola Matka alkoi Oulaisten rautatieasemalta sunnuntaina 16.3. Juna oli yöjuna, ja sen oli tarkoitus lähteä matkaan

Lisätiedot

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2

HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010. Riikka Heikkilä, RAT7SN2 HARJOITTELU PRAHASSA 1.6.-31.8.2010 Riikka Heikkilä, RAT7SN2 Tšekin tasavalta Pinta-ala: 78 866 km² Asukasluku: 10 230 000 Pääkaupunki: Praha (1 172 975 as.) Muut suuremmat kaupungit: Brno (367 396 as.),

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

Vaihtoraportti Singapore NTU

Vaihtoraportti Singapore NTU Vaihtoraportti Singapore NTU Kemian, bio- ja materiaalitekniikka Nanyang Technological University Kahdenvälinen vaihtokohde 07.01.2016 06.05.2016 SINGAPORE Singapore on hyvin pieni ja tiheästi asuttu viisikymmentä

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille to 21.4.2016 klo 16.00 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi Anna-Maria

Lisätiedot

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet).

Voit itse päättää millaisista tavaroista on kysymys (ruoka, matkamuisto, CD-levy, vaatteet). Kirjoittaminen KESKITASO Lyhyet viestit: 1. Ystäväsi on lähtenyt lomamatkalle ja pyytänyt sinua kastelemaan hänen poissa ollessaan kukat. Kun olet ystäväsi asunnossa, rikot siellä vahingossa jonkin esineen.

Lisätiedot

Kieliä Jyväskylän yliopistossa

Kieliä Jyväskylän yliopistossa ieliä Jyväskylässä Kieliä Jyväskylän yliopistossa Pääainevalikoimaamme kuuluvat seuraavat kielet: englanti ranska ( romaaninen filologia ) ruotsi saksa suomi suomalainen viittomakieli venäjä Sivuaineena

Lisätiedot

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä

Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Opiskelijan motivaation rakentuminen ja ylläpitäminen virtuaaliympäristössä Esimerkkinä Palvelujen markkinointi kurssin verkkototeutus Virpi Näsänen 16.11.2016 Lähtökohtatilanne Sovimme Aalto-yliopiston

Lisätiedot

Yleisiä kommentteja kokeesta.

Yleisiä kommentteja kokeesta. Lukuvuoden fysiikan valtakunnallisen kokeen palaute.6. Palautteita yhteensä 454 oppilaan tuloksesta. Pistekeskiarvo 7,6 joka vastaa arvosanaa 6,5. Oppilaita per pistemäärä 5 5 5 5 4 6 8 4 6 8 4 6 8 4 6

Lisätiedot

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10

Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012. Veera Helander arva10 Työssäoppimisjakso Bilbaossa, Espanjassa Manuel&Ariana 27.9.-24.11.2012 Veera Helander arva10 Työpaikka Manuel & Ariana on pieni yritys jossa tehdään juhlavaatteita, hääpukuja, mittatilaustöitä sekä couture

Lisätiedot

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION

Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION Twinning 2011 the real story UNCUTVERSION 18. elokuuta kello 14.30 Hki- Vantaan kentällä alkoi tämän vuotinen Twinning vierailumme kaksoiskamariimme Stadeen. Lento lähti 17.30, mutta puheenjohtajamme Jarno

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin

RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin RAPORTTI TUUTOROINNIN PALAUTEKYSELYSTÄ 2010 Helena Collin Sisältö 1. Johdanto... 2 2. Miksi tuutoriksi hakeuduttiin?... 4 3. Tuutorin tehtävien arvioiminen... 5 4. Väittämien toteutuminen... 7 5. Miten

Lisätiedot

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista:

Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Tervetuloa! Tänään tapahtuu seuraavanlaista: Opiskelijakyselyn tulosten yhteenveto Kehitysehdotuksien puintia Vapaamuotoista keskustelua (kysymyksiä, vastauksia, neuvoja, murheita) Kiva, että olet tullut

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun

Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun Kalvomateriaalia: SCI-A0000 Johdatus opiskeluun 2016 Luento #3 Tiedeyhteisö ja työelämä Kysymyksiä parin viikon takaa Toinen kotimainen kieli https://into.aalto.fi/display/filc/toinen+kotimainen+kieli

Lisätiedot

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir

Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma. sisältö ja rakenne Eija Heinonen-Özdemir Kielikylpykoulutuksen koulutusohjelma sisältö ja rakenne 26.8.2016 Eija Heinonen-Özdemir Perustutkinnot Humanististen tieteiden kandidaatin tutkinto (HuK) on humanistisen alan alempi korkeakoulututkinto,

Lisätiedot

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I

LAULUMUSIIKIN PÄÄAINE I MUUT KIELIOPINNOT 3la71 Saksan kieli 1 (4 op) 3la31 Italian kieli 1 (4 op) 3la72 Saksan kieli 2 (5 op) 3la32 Italian kieli 2 (5 op) k0-9123 Englannin kielen valmentava opintojakso (3 op) k0-9122 Ruotsin

Lisätiedot

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi

Kanada 2015. Gea Schumann Merkonomi 1 Kanada 2015 Gea Schumann Merkonomi 2 Perustietoa Lähdin 31.12 kuukauden kestävälle matkalle Kanadaan. Olimme osallisena FinAl 2.0 projektissa ja pääsimme mukaan muutamiin isoihinkin tehtäviin. Majoituksena

Lisätiedot

Inkubion opintokysely 2015 * Required

Inkubion opintokysely 2015 * Required Inkubion opintokysely 2015 * Required 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Vuosikurssi * 1 After the last question in this section, skip to question 5. 2 After the last question in this section, skip to question

Lisätiedot

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja

Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Ty össäoppimi nen Tuula Pekkala LHM11 Kalajoen ammattiopisto Ty össäoppimi nen 9.1 -.6.2. 2013 Paikassa Blue Explorers Dive Center, Taurito Bay, Gran Canaria, Espanja Gran Canaria on Espanjalle kuuluva

Lisätiedot

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN

Valttien palaute. Väliraportti AKSELI MAKKONEN Valttien palaute Väliraportti 26.11.2016 AKSELI MAKKONEN 146 vastausta 23.11.2016 mennessä Suurin osa opiskelijoita Millä alalla toimit tai opiskelet? Muu kasvatusala Hoitoala Muu, mikä? Liikunta ja vapaa-aika

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Työelämäjakso Saksan Klevessä

Työelämäjakso Saksan Klevessä Työelämäjakso Saksan Klevessä Yhteenveto Ulkomailla tapahtuvan työelämäjakson tarkoituksena itselläni oli kartuttaa ammattitaitoani autotekniikan opettajana, tutustua toisen maan opetusjärjestelmään ja

Lisätiedot

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO

ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO ENGLANNIN OPPIAINEEN INFO kaikille englannin opiskelijoille ti 29.4.2014 klo 16.00 sali L209 Paikalla englannin oppiaineen pääedustaja professori Paula Kalaja, yliopistonopettaja Jaana Toomar ja amanuenssi

Lisätiedot

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015

Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla 2015 Ulkomaiset matkailijat Suomessa ja pääkaupunkiseudulla v. 2015 Tutkimus ja Analysointikeskus TAK Oy 2 Ulkomaalaiset matkailijat Suomessa 2015

Lisätiedot

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti

Minä päätin itse sitoa ankkurinköyden paikalle, johon laitetaan airot. Kun ankkuri upposi joen pohjaan ja heti Joki Minä asun omakotitalossa. Talo sijaitsee Kemijärven rannan lähellä. Talon ja rannan välimatka on noin 20 metriä. Tänä keväänä Kemijoen pinnan jää alkoi sulaa aikaisemmin kuin ennen. Kaiken jään sulamisen

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala

Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala Taitosalkku-opintokokonaisuus, 6 op 29.8.2012 Perehdytyspäivät, avoimen väylä Minna Nevala MIKÄ ON TAITOSALKKU? 1/2 Taitosalkku on 6 op:n opintokokonaisuus, joka on osa liiketoimintaosaamisen perusteita

Lisätiedot

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma

Kansainvälisen vaihdon info Ohjelma Kansainvälisen vaihdon info 11.12.2013 Ohjelma Tervetuloa kv-infoon Lars Bäckman: kv-vaihdon mahdollisuudet HY:ssä Mia Kotilainen: laitoksen Erasmus-vaihtokohteet Pia Fagerström: Erasmus-vaihtokokemuksia

Lisätiedot

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla.

4.1 Kaikki otti mut tosi hyvin ja ilosella naamalla vastaan, enkä tuntenu oloani mitenkään ulkopuoliseksi, kiitos hyvän yhteishengen työpaikalla. Ranska Chamonix Niin tällänen blogikin pitäis kirjottaa. Meinasin että kirjotan ihan mitä olen Ranskassa tehny ja lisäilen sinne tänne kuvia, en oo mitenkään blogin kirjottaja tyyppiä. 3.1 Lähin Kittilästä

Lisätiedot

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU

MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU MUN MYRTSI -MOBIILISOVELLUSKOKEILU 1.9. 30.11.2016 Alustava vastausraportti (28.11.2016) Vantaan kaupunkisuunnittelussa tehdään parhaillaan suunnitelmaa tulevaisuuden Myyrmäestä. Suunnitelmalla varmistetaan

Lisätiedot

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001?

1. Montako diplomi-insinööriä, tekniikan lisensiaattia ja tekniikan tohtoria valmistui osastolta v. 2001? Seppo Saastamoinen 25.9.2003 Sivu 1/5 SÄHKÖ- JA TIETOLIIKENNETEKNIIKAN OPINTO-OPAS 2003-2004, luvut 1 10 ( (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/estopas2003/index.htm) (http://www.sahko.hut.fi/opiskelijat/opinto-opas2003-2004/tltopas2003/index.htm)

Lisätiedot

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014

JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Iina Mustalampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä

Lisätiedot

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA

Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Shanghai OPINTOMATKA, SÄHKÖALA Niklas Sillander Luksia Marraskuu, 2015 Matkaan mars! Laukku on pakattu ja kaikki tarvittava varmistettu moneen kertaan olevan mukana joten nyt vain odotellaan kyytiä lentokentälle,

Lisätiedot

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi

Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,

Lisätiedot

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan)

Päätöksen pvm Tampereen yliopisto Myönnetään euroa. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet (puhuttelunimi alleviivataan) TAMPEREEN YLIOPISTO Saapunut Opinto ja kansainvälisten asiain osasto Päätöksen pvm 33014 Tampereen yliopisto Myönnetään euroa OPISKELIJOIDEN MATKA APURAHAHAKEMUS HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet

Lisätiedot

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa

Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Suomesta äidinkielenä ja suomen äidinkielen opetuksesta Ruotsissa Sari Pesonen Tukholman yliopisto, suomen kielen osasto Slaavilaisten ja balttilaisten kielten, suomen, hollannin ja saksan laitos Stockholms

Lisätiedot

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti

Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello Opintokoordinaattori Heli Tontti Tervetuloa johtamiskorkeakouluun! Tilaisuus erillisvalinnassa hyväksytyille ma 2.9. kello 11-12 Opintokoordinaattori Heli Tontti KTM, tutkinnon rakenne laajuus 120 op tutkinnon suorittamisaika tavoiteaika

Lisätiedot

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA

TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA TANSKASSA TYÖSSÄ OPPIMASSA Tammikuun lopulla Aalborgin lentokentälle laskeutui kone, josta astui ulos kaksi aikuisopiston lähihoitajaopiskelijaa. Jännittyneenä ja mielenkiinnolla he odottivat, mitä seuraavan

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTORAPORTTI

ERASMUS-VAIHTORAPORTTI ERASMUS-VAIHTORAPORTTI RWTH Aachen 9/2010-8/2011 Konetekniikka/Tuotantotalous JOHDANTO Olin vuoden verran Erasmus-vaihdossa Saksassa, syyskuusta 2010 elokuuhun 2011. Vaihtokohteeni oli RWTH Aachen yliopisto,

Lisätiedot

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu

Kiveen. hakattu 2/2013. Aleksis Kiven peruskoulu Kiveen hakattu 2/2013 Aleksis Kiven peruskoulu Sisällysluettelo Pääkirjoitus Minun proggikseni 3 Proggislogokilpailu 2013 5 Sarjakuvia 6 Koulu alkoi ja musiikki soi 10 Koululehti sai nimen 12 Lomatoivoituksia

Lisätiedot

Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä

Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä Henkilöpeli Uusia kasvoja viestintätiimissä Posted on 14.8.2015 by helehilt Kirjaston viestintätiimi sai kesän lopulla lisäystä, kun Sofia Blanco Sequeiros aloitti korkeakouluharjoittelunsa viestinnän

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä.

Materiaali sisältää Powerpoint-diojen selitykset ja oppilaille monistettavia tehtäviä. DENNIKSEN tarina - opettajan materiaali Opettaja, tämä materiaali on suunniteltu avuksesi. Voit hyödyntää materiaalia joko kokonaan tai osittain. Materiaali soveltuu käytettäväksi sekä luokkatilassa että

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata!

Matti tapasi uuden naapurin Jussin. Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! Matti tapasi uuden naapurin Jussin Matti: Hei, olen Matti. Asun talossa sinun rakennuksen oikealla puolella. Jussi: Hei! Olen Jussi, hauska tavata! M : Niin olet muuttanut uuteen taloon nyt. Miltä sinusta

Lisätiedot