Vesihuollon vesitehokkuus
|
|
- Ville-Veikko Mikkola
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Vesihuollon vesitehokkuus onko vesihävikin ja vedenkulutuksen vähentäminen resurssitehokasta? Vesihuolto 2019 Suvi Ahopelto Aalto-yliopisto 1 Taustaa Vesitehokkuus on aktiivisesti esillä keskustelussa ja päätöksenteossa Euroopassa Euroopan komissio julkaisi 1/2015 raportin Good Practices on Leakage Management vesihuoltolaitosten vesitehokkuuden parantamiseksi. 9/2015 julkaistiin aloite Maximisation of water reuse in the EU Raportit ja aloitteet eivät sisällä velvoittavia määräyksiä, mutta hankkeessa haluttiin arvioida vesitehokkuuden mahdollisia edistämistapoja Suomessa suhteessa hyötyihin. European Union,
2 Aineisto HSY Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Hämeenlinnan Seudun Vesi Oy Ympäristöhallinnon vesihuollon tietojärjestelmä (VEETI) 97 laitosta Laitosten koko n ,1 milj. asukasta Kattaa noin 70 % Suomen vesilaitosten asiakkaista 3 Missä vettä kuluu? Suomessa Eniten vettä kuluttavat toimialat Suomessa Veden käyttö yhteensä n. 2 % uusiutuvista vesivaroista EU:ssa Vedenkulutus suhteessa uusiutuviin vesivaroihin EU-maissa milj. m3/vuosi Veden käyttö suhteessa uusiutuviin vesivaroihin (%) Luvut lähteestä: Salminen, J., Tikkanen, S., & Koskiaho, J Kohti vesiviisasta kiertotaloutta. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 16/2017. European Union, Data: Eurostat,
3 Vedenkäyttö Eniten vettä kuluttavat toimialat Suomessa Veden käyttö yhteensä n. 2 % uusiutuvista vesivaroista Miten asutuksen vedenkulutukseen voidaan vaikuttaa? 5 Miten asutuksen vedenkulutukseen voidaan vaikuttaa? Vesikalusteita uusimalla Huoneistokohtaisella mittaroinnilla ja laskutuksella Verkoston painetasoja laskemalla Laskemalla painetasoja kiinteistökohtaisesti Hinnoittelun muutoksilla Antamalla palautetta kulutuksesta (vesimittarit, näytöt yms.) 6 3
4 Miten asutuksen vedenkulutukseen voidaan vaikuttaa? Vesikalusteita uusimalla Huoneistokohtaisella mittaroinnilla ja laskutuksella Verkoston painetasoja laskemalla Laskemalla painetasoja kiinteistökohtaisesti Hinnoittelun muutoksilla Antamalla palautetta kulutuksesta (vesimittarit, näytöt yms.) 7 Analyysit litraa/henkilö/päivä Vedenkulutuksen keskiarvoja 2014 (l/henkilö/päivä) Kerrostalot Rivitalot Omakotitalot Verrattiin keskiarvoja erilaisissa rakennuksissa Valittiin tilastollisesti merkittävät tekijät Lisäksi arvioitiin paineenalentamisen vaikutusta laskemalla 8 4
5 Uudet vesikalusteet Huoneistokohtainen laskutus litraa/henkilö/päivä Rakennuksen vedenkulutus % Kokonaisvedenkulutus -2-5 % Kerrostalot Uudet kerrostalot Saneeratut kerrostalot Rivitalot Omakotitalot litraa/henkilö/päivä Rakennuksen vedenkulutus -14 % Kokonaisvedenkulutus -6 % Kerrostalot Rivitalot Omakotitalot Kerrostalot, joissa asuntokohtainen Kulutuksen väheneminen (%) Painetasojen alentaminen 0,35 0,3 0,25 0,2 0,15 0,1 0, Paineenalennus (m) Asutuksen vedenkulutus % Kokonaisvedenkulutus: % Oletuksena on, että valtaosassa kiinteistöjä painetasoa ei alenneta nykytilassa paineensäätöventtiilillä 9 Miten asutuksen vedenkulutukseen voidaan vaikuttaa? Vesikalusteiden uusiminen Huoneistokohtainen mittarointi ja laskutus Verkoston painetasojen lasku Painetasojen lasku kiinteistökohtaisesti Hinnoittelun muutokset Palaute kulutuksesta (vesimittarit, näytöt yms.) 10 5
6 Vuotovedet Eniten vettä kuluttavat toimialat Suomessa Veden käyttö yhteensä n. 2 % uusiutuvista vesivaroista Arvioitiin vuotovesitilannetta yleisesti Suomessa Arvioitiin vuotoja vähentävien toimenpiteiden vaikutuksia
7 2015 Esimerkki: Isot kaupungit, joilla suhteellisen tiheä kaupunkirakenne Esimerkki: Harva yhdyskuntarakenne. 14 7
8 Vuotovesi-indeksi ILI (Infrastructure leakage index) = ( ää ä) ( h ää ä) CARL = Current Annual Real Losses UARL = Unavoidable Annual Real Losses =, +, +, L = verkoston kokonaispituus [km] Lt = tonttijohtojen yhteispituus [km] Nc = tonttiliittymien lukumäärä P = keskimääräinen verkostopaine [m] 15 Vuotovesi-indeksi ILI (Infrastructure leakage index) = ( ää ä) ( h ää ä) =, +, +, L = verkoston kokonaispituus [km] Lt = tonttijohtojen yhteispituus [km] Nc = tonttiliittymien lukumäärä P = keskimääräinen verkostopaine [m] Alin saavutettavissa oleva vuotovesimäärä, osuudet verkoston eri osissa 16 8
9 Vuotojen vähentämisen toimenpiteet - Laskentamalli Parametreja: Lähtötietoja: Veden tuotannon marginaalikustannukset Lähtötietoja: Verkoston pituus Tonttijohtojen pituus Liittymien lkm Verkostoon pumpattu vesimäärä Laskuttamaton vesimäärä Jos ILI > 1 Vuotojen vähennyspotentiaali = CARL - UARL Jos ILI < 1 Vuotojen vähennyspotentiaali = 0 Putkirikkojen väheneminen Toimenpiteistä ei hyötyä Lähtötietoja: Putkimateriaalit Putkirikkojen määrät Kustannukset Käyttöiät Diskonttokorko Paineenalennus ALUEMITTAUS Vuotojen väheneminen = 0.3 x vähennyspotentiaali ALUEMITTAUS + PAINEEN- ALENNUS VERKOSTON SANEERAUS 17 Vuotoja vähentävien toimenpiteiden nykyarvo Vain 35/97 laitoksesta oli vuotojen vähennyspotentiaalia tämän laskentatavan perusteella Vain 2 laitoksella oli jollekin toimenpiteelle positiivinen nykyarvo Mutta toimenpiteillä on myös muita kannustimia kuin vuotovedet! 18 9
10 Toimenpiteiden muita kannustimia Verkoston toimintavarmuus Verkoston hallinnan lisääminen Verkoston käyttöiän mahdollinen kasvattaminen Paineenvaihteluiden tasaaminen Asiakaskokemuksen parantaminen (tasainen paine, vähentyneet häiriöt ja putkirikot) Vakavien putkirikkojen välttäminen Mikä näiden tekijöiden arvo on? 19 Muita tekijöitä Vuosien kuivan kauden simuloitu vaikutus valuma-alueittain Investointikynnys Saattaa olla merkittävä tekijä, mutta sitä ei pystytty mittaamaan Vesivarat Kuiviin kausiin varautuminen ja siihen liittyvä vesitehokkuuden lisääminen vaatii alueellista tarkastelua Vedenkäyttö suhteessa vesivaroihin (maksimi kuukausi) < 20 % % % > 75 % Muokattu lähteestä: Ahopelto, L., Veijalainen, N., Guillaume, J. H., Keskinen, M., Marttunen, M., & Varis, O. (2019). Can There be Water Scarcity with Abundance of Water? Analyzing Water Stress during a Severe Drought in Finland. Sustainability, 11(6),
11 Johtopäätökset Suurimmalla osalla laitoksista vuotovesimäärät vaikuttavat kohtuullisilta Saneeraamisen, verkoston hallinnan ja paineenhallinnan perusteluina ovat tärkeässä roolissa muut tekijät kuin vuotovesimäärä Tarvittaessa vedenkulutusta voidaan vähentää melko tehokkaasti kuluttajille kohdistetuilla toimenpiteillä Ympäristövaikutuksia ei kvantifioitu, mutta todennäköisesti lämpimän veden kulutuksen vähentäminen (suihku) olisi tehokkain tapa vähentää kasvihuonekaasupäästöjä 21 Kiitos rahoittajille! Vesihuoltolaitosten kehittämisrahasto HSY HS-Vesi Oy 22 11
Työpaketti 3. Vesihuoltoverkostojen riskiarviointi
Työpaketti 3. Vesihuoltoverkostojen riskiarviointi Tärkeimmät tulokset ja havainnot Asiantuntijatietoon perustuvat arviot putkien kunnosta vastaavat melko hyvin mallinnettua kuntoa, kun arvioidaan putken
Paineenhallinnalla parempaan verkostojenhallintaan
Paineenhallinnalla parempaan verkostojenhallintaan DI Vesihuoltopäivät 2016 Miksi paineenhallintaa? Verkostopaineen optimointi Verkoston hallinnan lisääminen Tukee vedenjakelun ohjausta Verkoston pilkkominen
Suomen vesihuoltoverkostojen kunto ja saneeraustarpeen kehittyminen tulevaisuudessa
Suomen vesihuoltoverkostojen kunto ja saneeraustarpeen kehittyminen tulevaisuudessa VNTEAS-hankkeen keskeiset tulokset verkostojen osalta 15.5.2019 I Tuija Laakso Aalto-yliopisto 1 Vesihuoltoverkostojen
KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA
KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan
Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen
Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan
OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN
1 7 6 7 2 3 4 5 Kun tiedät mitä kulutat, tiedät mitä voit säästää OPAS JÄRKEVÄÄN VEDEN KÄYTTÖÖN Suomalainen käyttää vettä keskimäärin 160 litraa vuorokaudessa. Tällä kulutuksella vesimaksun pitäisi olla
Energiankulutuksen ja energiatehokkuuden
Energiankulutuksen ja energiatehokkuuden Energiatehokas vesihuoltolaitos 3/2018 Energiankulutuksen ja energiatehokkuuden MIKSI? Toiminnan nykytilan arviointi Tietoa investointipäätöksien tueksi. Tehtyjen
KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO
Kaarinan kaupunginvaltuuston kokouksessaan 21.10.2013 130 hyväksymä KAARINAN KAUPUNGIN VESIHUOLLON HINNASTO Voimaantulo 1.1.2014 1. YLEISTÄ Vesihuollon verkostojen rakentamisesta ja ylläpidosta sekä veden
Taloyhtiön energiankulutus hallintaan
Taloyhtiön energiankulutus hallintaan 01.02.2012, Oulun kaupunginkirjaston Pakkalan Sali DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitto ry Tarjolla tänään Arkitodellisuus taloyhtiöissä Suunnitelmallinen energiatehokkuuden
Vesivarojen arvo Suomessa
Vesivarojen arvo Suomessa Turo Hjerppe, Sari Väisänen, Lauri Ahopelto, Virpi Lehtoranta Suomen ympäristökeskus, SYKE Maailman vesipäivä 22.3.2018 Kuva: Lauri Ahopelto Vesi yhteiskunnassa 3 Vesien ekologinen
Liite 1. Vesihuollon investointistrategia ehdotus -esittelykalvosarja 1.4.2014
Liite 1. Vesihuollon investointistrategia ehdotus - Vesihuollon investointistrategian valmistelu Vesihuollon valmistelun lähtöaineistona on käytetty vuonna 2009 valmisteltua vesihuollon investointistrategiaa,
AsOy Rappu PL JYVÄSKYLÄ
LIITE KIINTEISTÖN KUNTOARVIOON KH 90-00314 - ASUINKIINTEISTÖN KUNTOARVIO LAAJENNETTU ENERGIATALOUDELLINEN SELVITYS 13.6.2013 11.2.2013 1. KOHTEEN TIEDOT 1.1. Kiinteistön perustiedot AsOy Rappu Rakennuksia
VEDENJAKELU- JA VIEMÄRIVERKOSTON ENERGIATEHOKKUUS MALLINTAMALLA Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018
VEDENJAKELU- JA VIEMÄRIVERKOSTON ENERGIATEHOKKUUS MALLINTAMALLA Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018 Vesihuoltoverkostoissa energiaa kuluu veden siirtämisen pumppauksiin. Energiantarpeeseen vaikuttaa
Vesi- ja viemäriverkoston tilanne Suomessa
FiSTT vuosikonferenssi 21.11.2013, Lahti Vesi- ja viemäriverkoston tilanne Suomessa Osmo Seppälä toimitusjohtaja 15.11.2013 1 Esiintyjän nimi Vesihuoltolaitosten verkostojen kehitys Suomessa Lähteet: Vesihuoltoverkostojen
PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA
PUHDAS VESI MAAILMAN ARVOKKAIN LUONNONVARA VERCON OY Yli 30 vuoden kokemuksella ja tinkimättömällä palvelulla olemme saavuttaneet asiakkaidemme luottamuksen ja markkinajohtajuuden Suomessa Vertolla on
VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta
VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve Toivo Lapinlampi Suomen ympäristökeskus 23.1.2017 1 Vesihuolto-osuuskuntien valinta - Vuonna 2014
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve. VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta
Vesihuolto-osuuskuntien verkostojen saneeraustarve VERTI Vesihuoltoverkostojen tila ja riskien hallinta Vesihuoltopäivät Jyväskylä 11.5.217 Toivo Lapinlampi Suunnitteluinsinööri Suomen ympäristökeskus
Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, , Kemi. Venlan vuoden 2015 tunnusluvut
3.11.216 Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, 16.-17.11.216, Kemi Venlan vuoden 215 tunnusluvut Mika Rontu apulaisjohtaja 3.11.216 1 Mika Rontu Vuoden 215 raportin tunnusluvut VEDEN- JA JÄTEVEDEN KÄSITTELY
Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit
1.5.217 Vesijohtoverkostosta ja -laitteista talousveteen liukenevat metallit Vesihuoltopäivät Jyväskylä 1.5.217 8.5.217 Page 1 Hankkeen tausta Juomavesidirektiivin muutos (liite II D) Talousveden valvontanäytteet
Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.
Vesijalanjälki ja vedenkulutus
Vesijalanjälki ja vedenkulutus Ekotukihenkilöiden vesikoulutus Viikinmäen jätevedenpuhdistamolla 13.3.2019 Marika Visakova, HSY Johdanto: riittääkö vettä maailmassa? 70 % pinta-alasta vettä 97,5 % merivettä
Vedenkulutus. Eksperttikoulutus 16.11.2015
Vedenkulutus Eksperttikoulutus 16.11.2015 Vedenkulutus Yleistä vedenkulutuksesta taloyhtiöissä Vedenkulutuksen jakaantuminen Vesivuodot Lämminkäyttövesi Taloyhtiön vesiverkon paine Vedensäästöventtiilit
Ilmastonmuutoksen hillitseminen
Ilmastonmuutoksen hillitseminen Jyri Seppälä SYKE MAAILMAN VESIPÄIVÄN SEMINAARI 22.3.2011, Säätytalo, Helsinki Lähtökohtia Ilmastonmuutos etenee - vuosi 2010 oli toisiksi lämpimin vuoden 1880 jälkeen Kehittyneillä
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014
HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.
CASE: TAMPEREEN VESI ENERGIANKÄYTÖN DATAN ANALYSOINTI JA SUORITUS- KYVYN MITTARIT
CASE: TAMPEREEN VESI ENERGIANKÄYTÖN DATAN ANALYSOINTI JA SUORITUS- KYVYN MITTARIT Energiatehokas vesihuoltolaitos 4/2018 1 Energiankulutuksen seuranta ja analysointi: Mittaustieto ohjaa kustannustehokkuuteen
Vesihuoltolaitosten verkostojen kehitys Suomessa
Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014, WSP Finland Oy Saneeraustarve ja saneerauksien rahoitus Osmo Seppälä toimitusjohtaja 21.10.2014 1 Esiintyjän nimi Vesihuoltolaitosten verkostojen kehitys Suomessa
Älykkään vesihuollon järjestelmät
Älykkään vesihuollon järjestelmät Älykkään vesihuollon järjestelmät fcgsmart.fi Älykäs vesihuolto 6. Organisaatio, johtaminen ja asiakaspalvelu 5. Tiedon yhdistäminen ja analysointi 4. Tiedon hallinta
Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)
Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö
Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014
Punkalaitumen kunta VESIMAKSUTAKSA Hyväksytty Tekla 1.4.2014 14 Voimaantulo 1.6.2014 Vesilaitostoiminnan kustannusten korvaamiseksi Punkalaitumen kunta perii laitokseen liittymisestä ja sen käytöstä annetut
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA
URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut
PALVELUMAKSUHINNASTO
1 liikelaitoksen 16.10.2014 hyväksymä Voimaantulopäivä 1.1.2015 1 TONTTIJOHTOMAKSU 1.1 Vesijohto Laitoksen suorittamasta tonttivesijohdon hankkimisesta, asentamisesta ja liittämisestä laitoksen vesijohtoverkostoon
VERKOSTOSANEERAUKSEN VAIKUTTAVUUDEN MITTAAMINEN Vesihuolto 2014 päivät, 3.-4.6.2014 Eeva Luukkanen
VERKOSTOSANEERAUKSEN VAIKUTTAVUUDEN MITTAAMINEN Vesihuolto 2014 päivät, 3.- Eeva Luukkanen SANEERAUSTEN VAIKUTTAVUUDEN ARVIOINTI Tehty diplomityö aiheesta: Saneerauksen vaikuttavuuden arviointi. Työ tehtiin
Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle
Putket upoksissa, haittaako se? Sopeutumisen haasteet pääkaupunkiseudun vesihuollolle Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013: Ilmastokestävä kaupunki 13.2.2013 Tommi Fred, osastonjohtaja 1 Pääkaupunkiseudun
Vesihuoltoverkostojen saneeraustoiminnan kattaminen maksuilla ja korjausvelan lyhentäminen
Vesihuoltoverkostojen saneeraustoiminnan kattaminen maksuilla ja korjausvelan lyhentäminen Loppuraportin liite, esitysmateriaalia aiheesta Suomen ympäristökeskus SYKE Vesihuoltoverkostojen saneeraustoiminnan
Kesärannan ranta-asemakaavaalueen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A STORA ENSO OYJ Kesärannan ranta-asemakaavaalueen vesihuolto Selostus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P24308 Selostus 1 (6) Määttä Päivi Sisällysluettelo 1 JOHDANTO...
Kunnan määrittelemä palvelutaso vesihuollon kehittämistä ohjaavana tekijänä Erityisasiantuntija Tuulia Innala Suomen Kuntaliitto
Kunnan määrittelemä palvelutaso vesihuollon kehittämistä ohjaavana tekijänä Erityisasiantuntija Tuulia Innala Suomen Kuntaliitto Asiantuntija Henna Leppänen Pöyry Finland Oy Vesihuolto 2016 Hämeenlinna
Mitä vesiviisas kiertotalous on ja mihin sillä pyritään?
Mitä vesiviisas kiertotalous on ja mihin sillä pyritään? Vesiviisautta kiertotalouteen Kohti vesiviisasta kiertotaloutta hankeen loppuseminaari 14.2.2017 Jani Salminen, Jari Koskiaho, Sarianne Tikkanen
Vedenkulutuksen mittaaminen ja vesikalusteet taloyhtiön säästöjen apuna. Oras: Esa Varho Verto: Tapio Rask
Vedenkulutuksen mittaaminen ja vesikalusteet taloyhtiön säästöjen apuna Oras: Esa Varho Verto: Tapio Rask Veden säästö; säätö ja huolto Toimenpiteitä vedensäästössä ovat mm.: Perusvirtaaman alentaminen
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energiatehokkuustoimikunta Laajapohjainen toimikunta energiansäästön ja energiatehokkuuden toimenpiteiden
ENERGIATEHOKAS VESIHUOLTOLAITOS Energiatehokkuuden huomioiminen suunnittelussa, saneerauksissa ja hankinnoissa 4/2018
ENERGIATEHOKAS VESIHUOLTOLAITOS Energiatehokkuuden huomioiminen suunnittelussa, 4/2018 Energiatehokkuus suunnittelussa, Julkisilla toimijoilla, kuten vesilaitoksilla tärkeä rooli Suomen ilmasto- ja energiastrategiassa.
Tervolan Vesi Oy Vesihuoltomaksut
Vesihuoltomaksut 1 VESIHUOLTOMAKSUT 1.10.2016 ALKAEN Hyväksytty Tervolan Vesi Oy:n hallituksessa 17.5.2016 Vesihuoltolaitos perii liittymisestä ja käytöstä tässä taksassa lueteltuja maksuja yleiset toimitusehdot
TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT
TILASTOTIETOA VESIHUOLTOVERKOSTOISTA JA SANEERAUSTARVE Suomen Vesiyhdistys ry:n seminaari 3.11.21 DI Matti Heikkinen TAUSTA JA LÄHTÖKOHDAT Yhdyskuntatekniikan verkostojen tilaa selvitettiin edellisen kerran
NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT
NAPAPIIRIN VESI OY MAKSUT Voimaantulopäivä 1.6.2015 (tarkistettu 22.2.2016) 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 Liittymismaksu, rakentamiskustannukset ja liittymiskustannus 3 1.1 Liittymismaksu 3 1.2 Liittymiskustannus
Miksi Älykästä Vettä. Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu Toimialajohtaja Jukka Piekkari
Miksi Älykästä Vettä Resurssiviisas Pääkaupunkiseutu 12.5.2015 Toimialajohtaja Jukka Piekkari HSY:n vesihuolto pähkinänkuoressa HSY: Vesihuolto, jätehuolto, seutu- ja ympäristötieto Vesihuolto: veden puhdistus
Hulevesi tutuksi viestinnän keinoin
Hulevesi tutuksi viestinnän keinoin Ympäristöasiantuntija Marika Visakova, HSY 1 Mikä hule? Tavoitteena ensi vaiheessa tehdä termiä tutuksi Kirittäjänä vuonna 2019 tapahtuva maksuuudistus: haluamme, että
VESIHUOLTOLAITOSTEN KRIITTISTEN ASIAKKAIDEN KARTOITUS JA HUOMIOIMINEN DI Ulla Koivisto 20.5.2015. Johdanto Kriittiset asiakkaat ja asiakastietokortit
VESIHUOLTOLAITOSTEN KRIITTISTEN ASIAKKAIDEN KARTOITUS JA HUOMIOIMINEN DI Ulla Koivisto ESITYKSEN SISÄLTÖ Johdanto Kriittiset asiakkaat ja asiakastietokortit Kriittisten asiakkaiden kartoittaminen ja luokittelu
TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA
TIETOKARTOITUS - TALOTEKNIIKKA Jari Palonen Aalto yliopiston Teknillinen korkeakoulu, Energiatekniikan laitos 9.6.2011 TALOTEKNIIKAN MAHDOLLISUUDET ENERGIANSÄÄSTÖ > 50 % lämmönkulutuksesta ASUMISVIIHTYISYYS
Laskuttamaton vesi. Mitä laskuttamaton vesi on ja kuinka sen määrää voidaan vähentää
Laskuttamaton vesi Mitä laskuttamaton vesi on ja kuinka sen määrää voidaan vähentää Laskuttamaton vesi Laskuttamattoman veden määrän vähentäminen alkaa sen kartoittamisesta, miten ja miten hyvin vesiresursseja
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015
Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset
Tariffit 2014 (versio 14.11.2013)
Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2014) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2014
Vesihuolto. Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet
Vesihuolto Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman päivitystyö valmistui Tavoitevuosi 2040 Lähtökohtana mm. vesienhoitolaki Tavoitteet Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelma jatkossa huomioitavaa
Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto
Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 18.1.2018 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä tai jo aiemmin? Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan
Ilmastoviisas asuminen. Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto
Ilmastoviisas asuminen Miliza Ryöti, HSY:n Seutu- ja ympäristötieto 30.11.2017 Tavoite: Hiilineutraalius vuoteen 2050 mennessä Uuden rakentaminen ja vanhan korjaaminen Asuminen ja asukkaan valinnat Yhdyskuntarakenne
Yhdyskuntien vesihuolto Pohjois-Savossa
POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA 4 2009 Yhdyskuntien vesihuolto Pohjois-Savossa 2000-2007 Ritva Liukkonen ja Jarmo Siekkinen Pohjois-Savon ympäristökeskus POHJOIS-SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RAPORTTEJA
Energiatehokkuustoimikunnan mietintö
ClimBus-ohjelman päätösseminaari 9.-10.6.2009 Energiatehokkuustoimikunnan mietintö 9.6.2009 Sirkka Vilkamo Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Energian loppukulutus vuosina 1990 2006 sekä perusurassa
Kestävän vihreän kasvun palvelut
Helsingin seudun ilmastoseminaari,12.2.2015 Pörssitalo, Helsinki Kestävän vihreän kasvun palvelut Helsinki Region EcoHUB Irma Karjalainen Tulosaluejohtaja Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY Tarvitaan
ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi. Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen
ISTO väliseminaari 5.3.2008, Lammi Noora Veijalainen, Tanja Dubrovin, Bertel Vehviläinen ja Mika Marttunen Suomen ympäristökeskuksen Hydrologian ja Vesivara yksikköjen projekti Arvioidaan ilmastonmuutoksen
Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012
Rakennetun ympäristönkehittäminen virtuaalisuus mahdollistajana Ajankohtaista vesialalla Tekes, Vesi-ohjelma 2008-2012 7.12.2010 Anne Salminen, Ohjelman koordinaattori Pöyry Finland Oy DM 11-2009 Vesiala
Vesiyhdistyksen seminaari, Säätytalo Tilannekuva verkostojen saneerausvelasta. Suomen vesihuollon haasteet ja kehittämistarpeet
Vesiyhdistyksen seminaari, Säätytalo 24.1.2018 Tilannekuva verkostojen saneerausvelasta Osmo Seppälä toimitusjohtaja 25.1.2018 1 Osmo Seppälä Esityksen pääkohdat Suomen vesihuollon haasteet ja kehittämistarpeet
Laitos perii liittyjältä kulutusmaksun toimitetusta vedestä mitatun tai arvioidun veden käytön perusteella. Kulutusmaksun suuruus on 1,70 /m 3.
1 FORSSAN VESIHUOLTOLIIKELAITOS TAKSA 1.1.2015 0 YLEISTÄ Kaikki tässä taksassa esitetyt maksut perustuvat vesihuoltolain voimassa oleviin vesihuollon hinnoittelua koskeviin lakeihin ja asetuksiin. Hinnat
Globaali näkökulma ilmastonmuutokseen ja vesivaroihin
Vesihuolto, ilmastonmuutos ja elinkaariajattelu nyt! Maailman vesipäivän seminaari 22.3.2010 Globaali näkökulma ilmastonmuutokseen ja vesivaroihin Tutkija Hanna Tietäväinen Ilmatieteen laitos hanna.tietavainen@fmi.fi
Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi
Jyväskylän resurssiviisaiden kokeilujen vaikuttavuusarviointi Riina Antikainen, Maija Mattinen, Marja Salo Suomen ympäristökeskus (SYKE) 18.12.2013 Kuva: Mauri Mahlamäki Muut kuvat: Sitran resurssiviisaus
Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA. Eura. Köyliö. Säkylä
UUDEN EURAN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA projektipäällikkö, DI Antti Ryynänen / 20.10.2009 Suunnittelualue: uusi Euran kunta (2011->) Eura Köyliö Säkylä Maanmittauslaitos lupa nro 7/MML/09
Ilmastonsuojelua KUUMA-seudulla
Ilmastonsuojelua KUUMA-seudulla Julkisten kiinteistöjen energiatehokkuuden parantaminen -hanke Hankkeen käynnistäminen ja tavoitteet: hanke käynnistettiin vuonna 2013 kaikki kymmenen KUUMA-kuntaa ovat
Vedenkulutus. Eksperttikoulutus
Vedenkulutus Eksperttikoulutus 28.3.2017 Vedenkulutus Yleistä vedenkulutuksesta taloyhtiöissä Vedenkulutuksen jakaantuminen Vesivuodot Lämminkäyttövesi Taloyhtiön vesiverkon paine ja vesimittari Vedensäästöventtiilit
Vedenkulutus ja -säästö
Vedenkulutus ja -säästö Oras venttiilit omalla lämmönlähteellä varustetussa järjestelmässä Suomen rakentamismääräyskokoelma Vesilaitteisto on mitoitettava vallitsevat paineolosuhteet huomioon ottaen niin,
PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013
PALVELUMAKSUT Noudatetaan 1.7.2010 Arvonlisäveromuutos/Voimaan 1.1.2013 Vesihuollon kustannusten kattamiseksi Järvenpään kaupungin vesihuoltolaitos perii tässä palveluhinnastossa mainittuja maksuja. Verokannan
Tariffit 2012 (versio 5.12.2011)
Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Vattenfallin kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2012
SUOMEN SUURI PUTKIREMONTTI
VVY Maailman vesipäivän seminaari Säätytalo, Helsinki 22.3.2011 SUOMEN SUURI PUTKIREMONTTI Osmo Seppälä, toimitusjohtaja Vesi- ja viemärilaitosyhdistys VVY Kansallisvarallisuus ja rakennettu ympäristö
VEETI-neuvottelupäivä vesihuoltolaitoksille Minna Hanski, MMM
VEETI-neuvottelupäivä vesihuoltolaitoksille 25.9.2018 Minna Hanski, MMM Vesihuollon tiedonhallinnan kehittäminen: Hankkeen tausta ja tavoitteet Kentän ongelmat Laitosten kustannusten kattaminen, tuet ja
Taloyhtiön energiansäästö
Taloyhtiön energiansäästö Hallitusforum 19.03.2011 Messukeskus, Helsinki Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Mitä rakennusten energiatehokkuus on Energiatehokkuus paranee, kun Pienemmällä
Verkostosaneerauskohteiden priorisointi kuntoindeksilaskennan avulla
Verkostosaneerauskohteiden priorisointi kuntoindeksilaskennan avulla Vesihuolto 2016 8.6.2016 Päivi Kopra Nurmijärven Vesi Nurmijärven Vesi Vesijohtoverkoston pituus 320 km Jätevesiverkoston pituus 290
Parhaat käytännöt ja vinkit toimenpiteistä edellisiltä vuosilta Harri Heinaro Motiva Oy
Energiatehokkuuspäivä 30.5.2018 Parhaat käytännöt ja vinkit toimenpiteistä edellisiltä vuosilta Harri Heinaro Motiva Oy 05/2018 Harri Heinaro Motiva Oy 1 TETS säästöjen jakautuminen koko sopimuskaudella
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA
AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET KAUKOLÄMMÖN YHTEYDESSÄ SUOMESSA KAUKOLÄMPÖPÄIVÄT 28-29.8.2013 KUOPIO PERTTU LAHTINEN AURINKOLÄMMÖN LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUDET SUOMESSA SELVITYS (10/2012-05/2013)
Vesihuoltoverkoston korjausvelan laskennan kehitys
Vesihuoltoverkoston korjausvelan laskennan kehitys Zenja Kahila 1 Projektin tausta ja osallistujat Rapal Oy on vuodesta 2012 alkaen tehnyt kunnille ja vesilaitoksille useita korjausvelan laskentahankkeita.
/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41
1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat
VESIHUOLTOLAITOKSEN OMAISUUDENHALLINNAN KÄSIKIRJA
VESIHUOLTOLAITOKSEN OMAISUUDENHALLINNAN KÄSIKIRJA Jyrki Paavilainen ǀ Urban Assets Oy VESIHUOLTO 2019 PÄIVÄT, JYVÄSKYLÄ 16.5.2019 1 EI KYLLÄ Ovatko omaisuustietosi hallussa? EI KYLLÄ Ymmärtääkö poliitikkosi
Iltapäivän teeman rajaus
28.8.2019 klo 12-16 Iltapäivän teemat Iltapäivän teeman rajaus Vähähiilinen lämmitys Energiatehokkuus Energiatehokkuuden parannukset (ehdotukset) Energiatehokkuudeltaan heikoimmat rakennukset Korjatut
Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.
1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä
Tapio S. Katko, Dosentti, UNESCO oppituolin haltija, Tampereen Teknillinen Yliopisto (TTY) " Suomalaisen vesihuollon tulevaisuuden haasteet
Tapio S. Katko, Dosentti, UNESCO oppituolin haltija, Tampereen Teknillinen Yliopisto (TTY) " Suomalaisen vesihuollon tulevaisuuden haasteet LAUREA [Seminaari: Energian ja ravinteiden kierrätyksen uudet
TAKSAMALLI / HINNASTO
TAKSAMALLI / HINNASTO 15.02.2007 Sivu 1 0 YLEISTÄ 3 1 KÄYTTÖMAKSUT 3 1.1 Vesimaksu, /m 3 3 1.2 Jätevesimaksu, /m 3 3 1.3 Sako- ja umpikaivoliete, /m3 3 2 PERUSMAKSUT 4 3 LIITTYMISMAKSUT 8 4 VESIHUOLTO-OSUUSKUNTIEN
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa
Ilmastonmuutoksen vaikutukset ja sopeutumistarpeet vesihuollossa Sanna Vienonen, Suomen ympäristökeskus, Vesihuollon riskit ja niiden hallinta Vesiosuuskunnissa koulutuspäivä, 20.-21.3.2014 Vesihuolto
Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä
Energiatehokkuuden parantaminen taloyhtiöissä Energiaekspertin peruskurssi osa 1: lämpö & vesi 17.03.2014, Tampere DI Petri Pylsy Ekspertti ei kuitenkaan koske säätöihin, sen tekee aina kiinteistönhoitaja
PALVELUHINNASTO 1.1.2016
PALVELUHINNASTO 1.1.2016 Postiosoite puhelin sähköpostisoite Onnelantie 10 (08) 6155 2949 kajaaninvesi@kajaani.fi 87100 KAJAANI Kajaanin Vesi Online: www.kajaaninvesi.fi KAJAANIN VESI -liikelaitos PALVELUHINNASTO
Kemiönsaaren vesiliikelaitos
Kemiönsaaren vesiliikelaitos KEMIÖSAAREN VESILIIKELAITOKSEN TAKSA Hyväksytty Kemiönsaaren Veden Johtokunnan kokouksessa 01.10.2012 Taksan voimaantulopäivä 1.1.2013 Uudet liittymät ovat siirtokelpoisia
Energiaremontti investointi vai kustannus?
Energiaremontti investointi vai kustannus? Taloyhtiöiden hallitusforum 24.09.2011, Messukeskus Helsinki DI Petri Pylsy Suomen Kiinteistöliitto ry Tarjolla tänään Suunnitelmallinen energiatehokkuuden parantaminen
Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila
Veden käytön ja vesistökuormituksen nykytila Vesiviisautta kiertotalouteen Kohti vesiviisasta kiertotaloutta hankeen loppuseminaari 14.2.2017 Photo: Riku Lumiaro Jani Salminen, Jari Koskiaho, Sarianne
Ilmastonmuutoksen vaikutukset vesihuoltoon ja hulevesiin - kommenttipuheenvuoro
Tekesin Vesi-ohjelman ja Suomen Akatemian yhteinen seminaari: Vesialan sopeutuminen ilmastonmuutokseen kustannuksia vai liiketoimintaa? Suomen Kansallismuseo 23.11.2009 Sopeutumistarpeet ja varautuminen
Tariffit 2015 (22.12.2014)
Tariffit 2015 (22.12.2014) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan kaavion mukainen: 1. Kaukolämpö Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat eivät nouse vuonna 2015. Hämeenlinna
ENERGIATEHOKAS PUHTAAN VEDEN PUMPPAUS Energiatehokas vesihuoltolaitos 1/2018
ENERGIATEHOKAS PUHTAAN VEDEN PUMPPAUS Energiatehokas vesihuoltolaitos 1/2018 ENERGIATEHOKAS PUHTAAN VEDEN PUMPPAUS Vesihuolto on maailmanlaajuinen toimiala ja jopa 2 3 % maailman sähkönkulutuksesta on
ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT
CASE: HSY Viikinmäki BIOKAASUN ENERGIATEHOKKAAT KÄYTTÖRATKAISUT Energiatehokas vesihuoltolaitos 10/2018 1 HSY tähtää energiaomavaraisuuteen Energiatehokas toiminta on yksi HSY:n strategian selkeä tavoite.
ETÄLUETTAVAT VESIMITTARIT YLIVIESKAN VESIOSUUSKUNNAN KÄYTÖSSÄ
ETÄLUETTAVIEN VESIMITTARIEN KÄYTTÖ KIINTEISTÖKOHTAISESSA VEDEN MITTAUKSESSA Alueellinen vesihuoltopäivä Kokkolassa 18.11.2015 Toni Huuha, Ylivieskan Vesiosuuskunta ETÄLUETTAVAT VESIMITTARIT YLIVIESKAN
Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä
Kuntien mahdollisuudet vähentää kustannustehokkaasti ilmastopäästöjä Kuntien ilmastokonferenssi 3.5.2012 Pauli Välimäki Pormestarin erityisavustaja ECO2-ohjelman johtaja Tampereen kaupunki YHDYSKUNTARAKENTEEN
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 2012-2030
Juuan kunta Vesihuoltolaitos JUUAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN LIIKETALOUDELLINEN ENNUSTE 212-23 Juuan kunnan vesihuoltolaitokselle on laadittu liiketaloudellinen analyysi ja kehitysennuste vuoteen 23 saakka.
Esa Varho. Veden hallittu kulutus Ekotoimiva koti 19.01.2010
Esa Varho Veden hallittu kulutus Ekotoimiva koti 19.01.2010 Oras Oy, Isometsän tehdas Raumalla Oras lyhyesti Perustettu 1945 100% Oras Invest Oy:n omistama (Oras Invest on perheyritys) Liikevaihto 2008:
AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo
AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo TALOTEKNIIKAN PALVELUORGANISAATIO toiminnon esimies energianhallintapäällikkö Teemu Halenius LVIS-työt
Taloyhtiön energiatehokas ylläpito
Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiöiden energiailta 07.10.2015, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Tarjolla tänään Lähtötilanteen haltuun otto Arkisia, mutta tärkeitä
KOHTI LUOTETTAVAMPAA VESIHUOLTOLAITOSTEN ARVONMÄÄRITYSTÄ
KOHTI LUOTETTAVAMPAA VESIHUOLTOLAITOSTEN ARVONMÄÄRITYSTÄ Hanke: Vesihuoltolaitosten arvonmääritysperiaatteiden vakiointi SISÄLTÖ MIKSI? Käyttöomaisuuden hallinta Talouden läpinäkyvyys ja taksat Omistusjärjestelyt
Katko T.S. Ke 12 TTY
Vesivarat kehityskysymyksenä ja vesihuolto yhdyskuntien verisuonistona [KE 12 Ympäristö, energia ja ihminen (TTY 2), 2018] Tapio S. KATKO, Dosentti; UNESCO oppituoli: Kestävät vesihuoltopalvelut TTY, Vesihuoltopalveluiden
Hinnasto alkaen
Hollolan Vesihuoltolaitos Hinnasto 1.9.2013 alkaen Tämä hinnasto korvaa edellisen 1.1.2013 voimaan tulleen hinnaston. Käyttömaksut alv. 0 % alv. 24 % Vesimaksu 1,47 /m 3 1,82 /m 3 Jätevesimaksu 2,40 /m