Keskustan kehittämisellä elinvoimaa Jyrki Mattila, Hyvinkään kaupunki

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keskustan kehittämisellä elinvoimaa Jyrki Mattila, Hyvinkään kaupunki"

Transkriptio

1 Keskustan kehittämisellä elinvoimaa Jyrki Mattila, Hyvinkään kaupunki

2

3 HYVINKÄÄ HELSINGIN SEUDULLA Maakuntakaavojen yhdistelmä 2012 KUUMA kehityskuva 2012

4

5 HYVINKÄÄN NYKYPÄIVÄ Pohjois-Uudenmaan vireä seutukeskus Asukkaita Väkimäärä kasvussa, vuodelle 2030 väestötavoite KUUMA-alueen suurin ja Suomen 23. suurin kaupunki Tuloveroprosentti 19,25

6 KANSAINVÄLINEN TEOLLISUUDEN JA LOGISTIIKAN KAUPUNKI Vuoden 2011 alussa Hyvinkäällä oli työpaikkoja yhteensä kappaletta. Kaupungin työpaikka-omavaraisuus oli n. 90 %. YKSITYISET Konecranes Oyj 1090 Kone Corporation 900 HOK-Elanto 200 Kirjavälitys Oy 200 JULKISET Hyvinkään kaupunki 2831 Hyvinkään sairaala HUS 879 VR-Yhtiöt 710 Työntekijöitä noin

7

8

9

10

11

12

13 Keskustan kehittämisen tavoitteet Keskustan palvelujen parantaminen ja keskustarakenteen tiivistäminen Ostovoiman pitäminen Hyvinkäällä Toimitilat kaupallisille palveluille CM, Prisman laajennus, Expert, Anttila Erikoiskauppa Kaupallisen keskuksen säilyminen ja kehittyminen Muut palvelut Viihde, Ravintolat, Muu vapaa-aika Kaupungin toimitilat Keskusta-asuminen Kaupunkikuvan parantaminen

14 Toimiva liikenne Joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantaminen Autoliikenne, pysäköinti, kevyt liikenne, huoltoliikenne Autot maan alle, ihmiset maan päälle Kirjastoaukion kehittäminen Kehittyvä kauppakeskuskonsepti Taloudellisesti järkevät ratkaisut kaikkien toimijoiden kannalta Tavoitteiden sovittaminen yhteen

15 KEKO KAUPPAKESKUS PROJEKTI Erikoiskauppaa Palveluja K-citymarket Prisman laajennus Asumista

16

17 Keskustan liikerakentaminen Rautatieasema ja paikallisliikenteen bussiterminaali uutta liiketilaa noin kem2 Ykköskortteli uutta liiketilaa, asuntoja ja hotellin laajennus yhteensä n kerros-m2 maanalainen pysäköinti kaupunki siirtänyt hammashoitolan ja toteuttanut kunnallistekniikan uudisrakentamisinvestoinnit noin 60 milj. euroa, rak.aika n. 2 vuotta KEKO kortteli uutta liiketilaa, toimistotilaa ja asuntoja sekä pysäköintilaitos yhteensä n kem2 pysäköintilaitos ja maanalainen pysäköinti kaupunki siirtänyt paloaseman, käynnistänyt kaupungintalon siirtämisen ja toteuttanut osittain kunnallistekniikan uudisrakentamisinvestoinnit noin 150 milj. euroa, rak.aika 3-4 vuotta

18

19

20

21

22

23 Kauppakeskus Willa Suomen 6. suurin kem2, josta uutta kem2 Suurin keskustassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella Tavoiteltu kävijämäärä ,5 miljoonaa Neljä asuintornia, n. 370 asuntoa KAUPPAKESKUS WILLA

24 YKKÖSKORTTELI Hotelli Ravintoloita Toimisto- ja liiketilaa Kuntokeskus Pysäköintilaitos Liiketilaa kem2, josta uutta kem2 Kolme asuinkerrostaloa, n. 380 asuntoa

25 HYVÄÄ ASUMISTA JA VAPAA-AIKAA Pientalojen suurkaupunki Myös modernia keskusta-asumista Rautatiemuseo ja Valvillan tehdasmuseo kertovat historiasta ja vaalivat perinteitä Kuvataiteet ja pesäpallo lyövät kättä Monipuoliset vapaa-ajan palvelut Sveitsin puisto ja hiihtokeskus Kytäjä-Usmin erämaa Moottoriurheilua, purje- ja taitolentokeskus Golfia, ratsastusta, koirien kilparata Loistavat hiihtoreitit Vuoden 2012 pyöräilykunta

26 VILLATEHDAS JA YMPÄRISTÖ noin 70 toimijaa ja 350 työpaikkaa n asuntoa (1990 ->) Hyvinkään kaupunki Kaupungintalo Kaupunginmuseo Lisäksi mm. TechVilla Lasten ja nuorten kuvataidekeskus Villa Arttu Ravintoloita Fit24 Liike- ja toimistotiloja (myös uutta tulossa) Asuntoja 1990-l. -> tulossa 580

27 Kauppakeskus Willa Suomen 6. suurin kem2, josta uutta kem2 Suurin keskustassa pääkaupunkiseudun ulkopuolella Tavoiteltu kävijämäärä ,5 miljoonaa Neljä asuintornia, n. 370 asuntoa KAUPPAKESKUS WILLA

28 YKKÖSKORTTELI Hotelli Ravintoloita Toimisto- ja liiketilaa Kuntokeskus Pysäköintilaitos Liiketilaa kem2, josta uutta kem2 Kolme asuinkerrostaloa, n. 380 asuntoa

29 HANGONSILLAN ALUE Vehreää keskusta-asumista noin 2000 asukkaalle Ideakilpailun voittaja Suutarin lasten markka Arkkitehtitoimisto Petri Rouhiainen Oy

30 HELSINGIN SEUDUN MAL SOPIMUS Hyvinkäälle 300 uutta asuntoa vuosittain Asunnot Asemakaavaalueelle: asuntoa (92 %) Hangonsilta n asuntoa Asemakaavan ulkopuolelle: 214 asuntoa (8 %) Metsäkalteva 2800 asuntoa Palopuron asemanseutu yht. 246 asuntoa n. 50 ok tonttia/vuosi

31 KORITSOONI JA RIIHIMÄENKADUN VARSI Seutuliikenteen terminaali, liityntäpysäköintilaitos Toimisto- ja liiketilaa, asuntoja Diplomityö, arkkit. yo Anssi Lauttia

32 KESKUSTAN KEHÄ JA SILTATERMINAALI Liikennejärjestelmäsuunnitelma osayleiskaavatyön rinnalla, mm. Keskustan kehä Paikallisliikenteen terminaalin siirtäminen siltakannelle Hämeenkadun liikenneympäristön kehittäminen

33 ELÄVÄ KAUPUNKIKESKUSTA Elävyys(palvelu ja investointi) mittaus pilottikuntaa, tulokset selvillä syksyllä Keskusta alueen rajaus 1. Lauantailiikkeet (vihreät), muut liikkeet (punaiset) 2. Lauantaikorttelit: puolet lauantailiikkeitä 3. Bufferi 200 m lauantaikorttelisivustoista 4. Lopullinen rajaus: tiet ja kiinteistökokonaisuudet Mittarit: 1. Lauantaiyritysten määrä 2. Ravintoloiden ja kahviloiden asiakaspaikat 3. Kulttuuritilojen asiakaspaikat 4. Asiakasautopaikat 5. Käytetyt elokuvien asiakaspaikat edellisenä vuonna 6. Käytetyt majoituspaikat 7. Julkiset kehittämisinvestoinnit 8. Yksityiset kehittämisinvestoinnit 9. Ydinkeskustan asukkaiden määrä 10.Joukkoliikennetuki / asukas

34 Keskustan kehittämisen avaimet - Hyvä suunnittelu Yhdyskuntarakenne, kaupallinen verkko, liikenne, pysäköinti, prosessi Toimijoiden, kumppanien, kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet Riittävät selvitykset Päätöksenteon yhtenäisyys ja linjakkuus Kaupungin koordinoiva ja vastuullinen rooli Tahtotila, rohkeus Hyvät kumppanit ( vahva talous, osaaminen, tahto, yhteistyökyky, henkilöt) Oikea ajoitus Taloudellinen aikaikkuna, kunnallinen päätöksenteko Julkisuus ja imago

35 Kiitos!

Willan synty ja tarinan onnistuminen

Willan synty ja tarinan onnistuminen Willan synty ja tarinan onnistuminen Kari Järvenpää Finesco Invest Oy 1 Kari Järvenpää S. 1963 Naimisissa, neljä tytärtä ja neljä poikaa Harrastukset; urheilu ja ruuanlaitto Expertkauppias, 30 vuotta ja

Lisätiedot

Kauppakeskus Willa Hyvinkään keskustan uudistaminen

Kauppakeskus Willa Hyvinkään keskustan uudistaminen Kauppakeskus Willa Hyvinkään keskustan uudistaminen Kauppakeskus Willan vaikutusalue 2 TAMPERE Ideapark Koskihara Tuulonen Tavastila LAHTI Karisma Asukkaat ja työpaikat ajoaikavyöhykkeillä Willa Atomi

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Asuntomessut Hyvinkäällä 2013. Marraskuu 2011

Asuntomessut Hyvinkäällä 2013. Marraskuu 2011 Asuntomessut Hyvinkäällä 2013 Marraskuu 2011 LE ISEVIL M U H KÄÄN HYVIN LE NOUSEE IL LUE HARJU JAN ASUINA A UUDEN HYVINKÄÄ Hyvinkää maalattiin maailmankartalle vuonna 1917. Tuohon aikaan kunnan katuja

Lisätiedot

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma

Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Kunkun parkki yleisötilaisuus 3.10.2013 Tampere Kaavan laadinnan näkökulma Tampereen keskustan kehittämisohjelma Tampereen keskustan liikenneverkkosuunnitelman (Takli) Ydinkeskustan pysäköinnin ja huollon

Lisätiedot

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta

Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Kivistöön on rakenteilla jotain ihan uutta Nurmijärvi Klaukkala Tuusula Kivistö Tikkurila Myyrmäki Pasila Helsinki Visio Kasvun keskus metropolialueella Hotelli ja toimistoja Bussiterminaali Hypermarketit

Lisätiedot

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Keskustan kehittäminen ja Rantapuisto 1. Tilaisuuden avaus 2. Järvenpään keskusta kehittäminen, ennen ja

Lisätiedot

haasteet ja ratkaisut

haasteet ja ratkaisut Täydennysrakentamisen haasteet ja ratkaisut pääkaupunkiseudulla MAL-verkoston seminaari Mari Siivola yleiskaavapäällikkö Strateginen valinta kehittää nykyistä kaupunkia Olemassa oleva kehittyy uudisrakentamisen

Lisätiedot

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus

Pikku Huopalahti. Kaupallinen mitoitus Pikku Huopalahti Kaupallinen mitoitus 24.9.2014 Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Pikku Huopalahden kaupallinen rakenne 2014... 3 2. Pikku Huopalahden kehittäminen... 7 3. Pikku Huopalahden markkinoiden

Lisätiedot

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014

Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys. Luonnos 31.3. 2014 Kivistön vaikutusalueen väestö- ja ostovoimakehitys Luonnos 31.3. 2014 LÄHTÖKOHTIA Kivistön kauppakeskuksen päämarkkina-alue on Kivistön suuralue. Muu lähimarkkina-alue kattaa seuraavat alueet: Myyrmäen

Lisätiedot

Esityksen sisältö. Hyvinkään kaupungin hankinnat Riskienhallinta. Hyvinkää lukuina Kaupungin hankintapalvelut Hankintojen riskienhallinta

Esityksen sisältö. Hyvinkään kaupungin hankinnat Riskienhallinta. Hyvinkää lukuina Kaupungin hankintapalvelut Hankintojen riskienhallinta Hyvinkään kaupungin hankinnat Riskienhallinta Hankintapäällikkö Janne Mäki 3.10.2007 Esityksen sisältö Hyvinkää lukuina Kaupungin hankintapalvelut Hankintojen riskienhallinta 1 Hyvinkää on pohjoisen Uudenmaan

Lisätiedot

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1

KALASATAMA 7.2.2014. 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 KALASATAMA 7.2.2014 7.2.2014 Hannu Asikainen 1 Kalasatama numeroina 20 000 asukasta 8 000 työpaikkaa noin 1 100 asuntoa valmistunut noin 1 700 asukasta 7.2.2014 Hannu Asikainen 2 Sörnäistenniemi 7.2.2014

Lisätiedot

Aloituskalvo PASILA. Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari

Aloituskalvo PASILA. Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari PASILA Aloituskalvo projektinjohtaja Niina Puumalainen projekti-insinööri Petri Hoppula ja projekti-insinööri Jari Virmanen Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari PASILA PASILA NYT yli 23 000 työpaikkaa

Lisätiedot

Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015

Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa. M Saari 27.10.2015 Tulevat hankkeet ja maankäytön muutospaineet Olarissa M Saari 2 Matinkylä Maankäyttö metroaseman ympäristössä tehostuu. Matinkylä ja Olari kasvavat yhteen ja Matinkylästä kasvaa vahva kaupunkikeskus, jossa

Lisätiedot

TAMPEREEN ETELÄPUISTON ASEMAKAAVALUONNOS ETELÄPUISTON SUUNNITELMIEN TALOUDELLINEN TARKASTELU (korjattu)

TAMPEREEN ETELÄPUISTON ASEMAKAAVALUONNOS ETELÄPUISTON SUUNNITELMIEN TALOUDELLINEN TARKASTELU (korjattu) TAMPEREEN ETELÄPUISTON ASEMAKAAVALUONNOS ETELÄPUISTON SUUNNITELMIEN TALOUDELLINEN TARKASTELU (korjattu) 2 / Eteläpuiston suunnitelmien taloudellinen tarkastelu ETELÄPUISTON SUUNNITELMIEN TALOUDELLINEN

Lisätiedot

NUMMELAN PRISMAN LAAJENNUS Asemakaavan kaupallisten vaikutusten arviointi 5.2.2008. Suur-Seudun Osuuskauppa TUOMAS SANTASALO Ky

NUMMELAN PRISMAN LAAJENNUS Asemakaavan kaupallisten vaikutusten arviointi 5.2.2008. Suur-Seudun Osuuskauppa TUOMAS SANTASALO Ky NUMMELAN PRISMAN LAAJENNUS Asemakaavan kaupallisten vaikutusten arviointi 5.2.2008 Suur-Seudun Osuuskauppa TUOMAS SANTASALO Ky Nervanderinkatu 5 D 38, 00100 Helsinki www.s-kanava.net/sso www.tuomassantasalo.fi

Lisätiedot

Lönnrotinkatu 11. Helsinki

Lönnrotinkatu 11. Helsinki Lönnrotinkatu 11 Helsinki Lönnrotinkatu 11, sijainti E12 VANTAA 45 E75 Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä. 600 metrin säteellä sijaitsevat mm.

Lisätiedot

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA

HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA HYVINKÄÄN MAAPOLITIIKASTA Kymppi-Moni Työpaja 15.2-16.2.2012 Marko Kankare kaupungingeodeetti HYVINKÄÄ KARTALLA HYVINKÄÄ (31.12.2011) Asukkaita 45 500 Pinta-ala 337 km2 Asemakaava-alue 3 100 ha osuus väestöstä

Lisätiedot

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus

SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus SRV:n suurhankkeiden tilannekatsaus Suurhankeinfo 1/2016 Timo Jääskeläinen 28.1.2016 SRV lyhyesti Tarjoaa kokonaisvaltaisia rakennetun ympäristön ratkaisuja Toimii SRV Mallilla - Innovatiivinen hankekehitys

Lisätiedot

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030

Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Jyväskylän kaupunki Kaupallinen palveluverkkoselvitys Jyväskylän kaupallinen palveluverkko 2030 Tiivistelmä, kesäkuu 2010 Selvityksen sisältö 1. Kaupan sijainnin ohjaus 2. Kaavoitustilanne ja yhdyskuntarakenne

Lisätiedot

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus

Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Lähiöstrategioiden laadinta Tiekartta hyviin lähiöihin -työpajaosuus Sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävä kehitys Elinkaarijohtaminen ja resurssiviisaus Osaamisen kokoaminen ja synergioiden

Lisätiedot

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:

ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu

Lisätiedot

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11

Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Muuntautuvat työtilat. Vapautta työntekoon. Lönkka 11 Vaivattomasti perille. E12 VANTAA 45 E75 Sijainti Keskeinen sijainti Helsingin keskustassa Kampissa, muutaman korttelin päässä Mannerheimintiestä.

Lisätiedot

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen

Keskus- ja palveluverkko. UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko UZ3 työpaja 1.6.2015 Ville Helminen Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla kyse on kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat

Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat energianero Tikkurilan toimisto- ja liikekeskus Dixi, liiketilat TOIMITILOJA JÄRJELLÄ JA TUNTEELLA Tikkurila lyhyesti Tikkurila on Vantaan hallinnollinen keskus, jossa palvelut ovat lähellä. Keskustassa

Lisätiedot

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta.

Teille osallisena on varattu tilaisuus lausua mielipiteenne kaavamuutoksesta. VANTAAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu Asemakaavoitus 25.9.2006 Maanomistaja / rajanaapuri Asukkaat ja työntekijät Viranomaiset ja yhteisöt Viite: Uusinta ilmoitus kaavoituksen vireilletulosta Asia: ASEMAKAAVAN

Lisätiedot

Tikkurilan lähivuodet. Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki

Tikkurilan lähivuodet. Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki Tikkurilan lähivuodet Heureka 14.3.2014 Projektijohtaja Heikki Virkkunen Vantaan kaupunki 1932 Tikkurila 1942 Tikkurila Tikkurilan keskusta v. 2010 Tikkurilan keskusta v. 2015 (DIXIn eteläpää tuolloin

Lisätiedot

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN

www.gigahertsi.fi UUSI Avataan KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN www.gigahertsi.fi Avataan UUSI 2015 KAUPPA- KESKUS HELSINKIIN Avataan 2015 GIGAHERTSI TUO KAUPPAA HERTTONIEMEEN 20 000 m² uutta liiketilaa sinne, missä pääkaupunki kasvaa. Helsinki kasvaa, ja Herttoniemi

Lisätiedot

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke

Kaupunkikehitysryhmä. Keskustahanke MAL-VERKOSTON TAPAAMINEN 14.5.2014 Tampereen ja keskustan kehittämisohjelma Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja Asemakeskushanke Tampereen Asemakeskuksen suunnittelukilpailu Tullin alueen visiotyö

Lisätiedot

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006

Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006 Ote ja tiivistelmä Lohjan keskustan kaupallisesta selvityksestä 2006 Lohjan keskustan kaupallinen selvitys 2006 KESKUSTAN KAUPALLISEN RAKENTEEN KEHITTÄMINEN Lohja 11.09.2006 LOHJAN KAUPUNKI TUOMAS SANTASALO

Lisätiedot

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä.

Wood City. Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Wood City Kokonainen kortteli täynnä uniikkia designia ja urbaania yhteisöllisyyttä Jätkäsaaressa, keskellä Helsinkiä. Puun moderni paluu Wood City on näyttävä nyky- ja puuarkkitehtuurin taidonnäyte ja

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi

Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara. Sointu. Sointuvaa tilaa. Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa. www.toimitilat.lahitapiola.fi Lintuvaarantie 2, Espoo, Leppävaara Sointuvaa tilaa Lähellä Selloa ja Leppävaaran asemaa www.toimitilat.lahitapiola.fi Tavataan Sellon kulmilla Sointu eli entinen Lähivakuutustalo sijaitsee Ratsukadun

Lisätiedot

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto

Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara. Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Jätehuollon kevätpäivä 2014 Keskitetty jätehuoltoratkaisu Hiukkavaara Antero Kiljunen suunnitteluinsinööri, Oulun Jätehuolto Oulun Jätehuolto Oulun kaupungin liikelaitos Maan viidenneksi suurin jätelaitos

Lisätiedot

Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin. Päivitys 2008 7.7.2010 Motiva Oy

Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin. Päivitys 2008 7.7.2010 Motiva Oy Katsaus energian ominaiskulutuksiin ja niitä selittäviin tekijöihin Päivitys 28 7.7.21 Motiva Oy Energian kokonaiskulutuksen intensiteetti,35,3 kgoe/euro (2 hinnoin),25,2,15,1,5, Energian kokonaiskulutus/bkt

Lisätiedot

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina

Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina Vantaa kehittyy joukkoliikennekaupunkina 29.10.2015 KEHTO-FOORUMI Kaupunkisuunnittelujohtaja Tarja Laine Ylivertainen sijainti MAAILMAN PARAS LENTOKENTTÄKAUPUNKI Kaupunkisuunnittelun työkalut TALOUS KAUPUNKI

Lisätiedot

Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901. Pira-päivät 2012 Tommi Terho

Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901. Pira-päivät 2012 Tommi Terho Juuret syvällä Pirkanmaassa jo vuodesta 1901 Pira-päivät 2012 Tommi Terho Pirkanmaan Osuuskaupan toiminta-ajatus Palvelujen ja etujen tuottaminen sitoutuneille asiakasomistajille Arvot olemme asiakasta

Lisätiedot

Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013

Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto. M Saari 8.1.2013 Matinkylän palvelu- ja hyvinvointipuisto M Saari Matinkylän keskuksen kehittäminen keskeisiä asioita Metron tulo vahvistaa Ison Omenan ja Metrokeskuksen muodostamaa kaupallista keskusta Matinkylä-Olarin

Lisätiedot

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu

Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu Hämeenlinnan keskustan pysäköintivaihtoehtojen vertailu 4.3.2015 Juha Mäkinen, Sito Oy When infrastructure counts. 2 Keskustan pysäköintipaikkojen tilanne nyt Nykyisistä autopaikoista suurin osa on lyhytaikaisia

Lisätiedot

LIITE Kaupunginosittaiset tiedot 1 30.1.2013 Tampella Tampereen keskustan liiketilat kaupunginosittain 2012 2 Juhannuskylä Tullin alue Tammela Ratina Kyttälä pohjoinen Kyttälä etelä Vanha keskusta pohjoinen

Lisätiedot

PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT

PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT Kuva: Stockmann Group, Kenneth Luoto/ Flickr PERHELÄN KORTTELI KAUPALLISEN KEHITTÄMISEN LÄHTÖKOHDAT TIEDOTUSTILAISUUS 3.6.2015 SISÄLTÖ 01 Järvenpään vaikutusalue 02 Kaupan kysyntä ja tarjonta 03 Kauppakeskuksen

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus

Kivistön kaupunkikeskus Kivistön kaupunkikeskus Kivistön kaupunkikeskus 1 (12) Sisällys 1 Johdanto... 1 2 Helsingin seudun kasvu ja kaupan lisätarve... 2 2.1 Väestökehitys ja ennusteet... 2 2.2 Kaupan pinta alan laskennallinen

Lisätiedot

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti

RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti RAKENNUSLIIKKEIDEN PALAUTTEEN TIIVISTELMÄ JA VASTINEET 30.4.2014 / Kaupunginarkkitehti Kaupunkisuunnittelujaosto pyysi lausuntoa seuraavilta rakennusliikkeiltä, jotka kaikki jättivät lausuntonsa. Lausunnot

Lisätiedot

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen

Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Kauppakeskus Ison Omenan laajennuksen / Matinkylän Metrokeskuksen rakentaminen Asukastiedotustilaisuus 8.10.2013 Risto Seppo Citycon johtava kauppakeskusten omistaja ja kehittäjä Pohjoismaissa ja Baltiassa

Lisätiedot

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite

Hyvinkää. Yrityksesi oikea osoite Hyvinkää Yrityksesi oikea osoite Tule yrittäjyyden ykkösketjuun Millaisia odotuksia asetat yrittämiselle? Tule tekemään tulosta Hyvinkäälle! Meillä ranteesta ja rakenteesta löytyy ruista: erinomainen liikenteellinen

Lisätiedot

KESKUSTAVISIO Vaihtoehtotarkastelut Luonnos 16.6.2014

KESKUSTAVISIO Vaihtoehtotarkastelut Luonnos 16.6.2014 KESKUSTAVISIO Vaihtoehtotarkastelut Luonnos 16.6.2014 Vaihtoehto A Vaihtoehto B HÄMEENLINNAN KAUPUNKI Maankäytön suunnittelu Ratkaisu/vaikutuksen kohde Vaihtoehto A Vaihtoehto B Korttelin 1 perusparantaminen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja 24. 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta 09.03.2015 Sivu 1 / 1 1048/10.00.02/2015 24 Alueen varaaminen Ramboll Finland Oy:lle ja NCC Property Development Oy:lle Leppävaarasta Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956 Lotta Kari-Pasonen,

Lisätiedot

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014.

Kasvukäytävän pohjoinen keskus. Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. MAL-sidosryhmäfoorumi 2.10.2015 Kasvukäytävän pohjoinen keskus Suomen kasvukäytävän elinvoimakartasto 2014. 1. Varaudumme väestön kasvuun 2. Tiivistämme yhdyskuntarakennetta 3. Kehitämme keskustoja ja

Lisätiedot

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011

Lähtökohdat. Raportti II a 10.8.2011 2011 Lähtökohdat Raportti II a 10.8.2011 Sisältö Väestö... 4 Asuminen Tuusulassa... 7 Liikenne... 12 Liikkumistottumukset... 12 Joukkoliikenne... 12 Henkilöautoliikenne... 14 Elinkeinot... 15 2 Tuusulan

Lisätiedot

Jo päätetyt infrainvestoinnit (joka tapauksessa tehtävät tummennettu

Jo päätetyt infrainvestoinnit (joka tapauksessa tehtävät tummennettu Jo päätetyt infrainvestoinnit (joka tapauksessa tehtävät tummennettu Kunta Investointi Aikataulu M /vuosi M hanke yht. Muuta Hyvinkää Kuntatekniikka (sis. vh) 2014-5 Lepola III 2014-2017 3,6 Ara 0,4 M

Lisätiedot

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008

MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 MATINKYLÄN METROASEMAN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU ARKKITEHDIT TOMMILA OY ESPOON KAUPUNKISUUNNITTELUKESKUS 29.1.2008 YLEISTÄ Suunnittelutehtävän tavoitteena oli määritellä kauppakeskus Ison Omenan eteläpuolella

Lisätiedot

Seinäjoen kasvu maakuntakeskukseksi

Seinäjoen kasvu maakuntakeskukseksi Kun kaupunki saa maaseudun Seinäjoen kasvu maakuntakeskukseksi Kehto-foorumi 23.10.2014 Kaavoitusjohtaja Hilkka Jaakola SJK IV 2007 HJ / ET ÖSTERMYRA 208 VUOTTA SJK IV 2007 HJ / ET Törnävän sairaala ja

Lisätiedot

Kivistön Kaupunkikeskus Kuntatekniikkapäivillä 2015. Turussa 22.5.2015 Lea Varpanen, kaavoituspäällikkö, Kivistö Vantaan kaupunki

Kivistön Kaupunkikeskus Kuntatekniikkapäivillä 2015. Turussa 22.5.2015 Lea Varpanen, kaavoituspäällikkö, Kivistö Vantaan kaupunki Kivistön Kaupunkikeskus Kuntatekniikkapäivillä 2015 Turussa 22.5.2015 Lea Varpanen, kaavoituspäällikkö, Kivistö Vantaan kaupunki esityksen sisältö 1 Mikä Kivistö? 2 Kivistön kaupunkikeskus = Kike 3 tekniikkaa

Lisätiedot

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän

Lisätiedot

Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY

Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa. HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY Paikkatiedot Helsingin seudun MAL-seurannassa HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Kansallismuseon auditorio Arja Salmi, erityisasiantuntija HSY Helsingin seudun MAL-aiesopimus Valtion ja Helsingin seudun

Lisätiedot

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014

Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Asemakaavan muutos nro 002151 23.9.2014 Tämä on maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma/ II (Tämä asiakirja löytyy myös internetistä osoitteesta http://www.vantaa.fi/kaupunkisuunnittelu)

Lisätiedot

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos

Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän maankäytön visio 2040 23.3.2010 Seppo Laakso, Kaupunkitutkimus TA Oy Kilpailukyky ja yritystoiminnan muutos Mäntsälän muutos maaseutupitäjästä osaksi Helsingin seutua Mäntsälän yritystoiminta

Lisätiedot

Kivistön Kaupunkikeskus ja Kivistön tulevaisuus. 3.8.2015 Lea Varpanen

Kivistön Kaupunkikeskus ja Kivistön tulevaisuus. 3.8.2015 Lea Varpanen Kivistön Kaupunkikeskus ja Kivistön tulevaisuus 3.8.2015 Lea Varpanen Kivistö pääkaupunkiseudulla 4 500 -> 30 000 asukasta City 1 Kivistö = Fillarikaupunki, Taidekaupunki, Ekokaupunki TAIDEKAUPUNKI = p

Lisätiedot

Keskustaterikoiskaupanliikepaikkoina Parempiakauppapaikkoja -parempia keskustoja. KaupantutkijaTuomasSantasalo ErikoiskaupanLiitto

Keskustaterikoiskaupanliikepaikkoina Parempiakauppapaikkoja -parempia keskustoja. KaupantutkijaTuomasSantasalo ErikoiskaupanLiitto Keskustaterikoiskaupanliikepaikkoina Parempiakauppapaikkoja -parempia keskustoja KaupantutkijaTuomasSantasalo ErikoiskaupanLiitto Vähittäiskaupan toimipaikkamäärän kehitys 1995-2007 30 000 25 000 3283

Lisätiedot

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS

LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS LUOLALAN TEOLLISUUSTONTIN KAUPPAPAIKKASELVITYS Naantalissa Luolalan kaupunginosassa on korttelissa 7 tontit 4, 5 ja 6 osoitettu liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi kaavamerkinnällä (K-1). Korttelialueelle

Lisätiedot

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa

Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa Palveluverkot alue- ja yhdyskuntarakenteessa 1.6.2015 Antti Rehunen Suomen ympäristökeskus SYKE Keskus- ja palveluverkko Keskusverkko muodostuu valtakunnantasolle sekä yhdyskuntarakennetasolle Valtakunnantasolla

Lisätiedot

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA

PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA PYHÄTUNTURIN ASEMAKAAVA, OSA-ALUE B Asemakaavaehdotus 30.4.2009 YHTEENVETO KAAVA-ALUEISTA KORTTELIALUEET Käyttötarkoitus Osuus A (A, AP ja AK) 8,20% 15,12 C 4,69% 8,66 RA 43,83% 80,82 RM 24,69% 45,53 EN

Lisätiedot

Näkymiä KUUMA-alueen kehittämiseen. Kimmo Behm 14.10.2010

Näkymiä KUUMA-alueen kehittämiseen. Kimmo Behm 14.10.2010 Näkymiä KUUMA-alueen kehittämiseen Kimmo Behm 14.10.2010 KUUMA-yhteistyön painopisteet 1. Seudun kilpailukyky ja vetovoima Tavoitteena kilpailukykyiset ja helposti saavutettavissa olevat yritykset ja yhteisöt,

Lisätiedot

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki

Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki KANKAAN Jyväskylän ALUEEN Kankaan KEHITTÄMINEN alueen ideakilpailu Tanja Oksa, kaupunkirakennepalvelut, Jyväskylän kaupunki Puurakentamisen roadshow 14.3.2012 JYVÄSKYLÄN KANGAS Jyväskylän keskusta-alueen

Lisätiedot

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta

Vantaan matkailun kuulumisia. Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Vantaan matkailun kuulumisia Matkailun rahoitus-yritystilaisuus Vantaalla Suomen Ilmailumuseo 3.12.2013 elinkeinojohtaja José Valanta Kohti elinvoimapolitiikkaa Terveen kaupungin keskeinen tavoite ja menestyksen

Lisätiedot

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki

Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kestävän liikkumisen ohjelma 2030 Tapio Kinnunen Hyvinkään kaupunki Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on alle

Lisätiedot

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H

MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU ASEMAKAAVOITUSOHJELMA 2014-2016 2013 2014 2015 2016 I II III IV I II III IV I II III IV I II III IV M 6 000 O L E H aava OMISTUS PIENTALO ASUNTO MUU aupunki ASUNNOT ERROSA ERROSA kpl LA 220 000 LA 2013 1 8504 2 0 3 0 4 8477, 8478 5 8479 6 8221 7 0 8 0 9 8475 10 8455 11 7905 12 8454 13 0 14 8523 15 8389 16 8456 17 0

Lisätiedot

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013

Kauppakeskuksen turvallisuus. Eeva Kareinen YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskuksen turvallisuus YIT Kiinteistötekniikka Oy 25.1.2013 Kauppakeskus Willa Vaikutusalue ja ostovoima Kauppakeskus Willa Sijaitsee Hyvinkään ydinkeskustassa Kauppakeskus sijoittuu kiinteästi aiemmin

Lisätiedot

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset

Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Nurmijärvi täyttää itsenäisen ja elinvoimaisen kunnan vaatimukset Palvelutarpeiden kehitys Nurmijärven väestötavoite vuonna 2040 on 60 000 asukasta, jolloin kunta kasvaa keskimäärin noin 670 asukkaalla

Lisätiedot

Kuninkaankolmio. Aluerakentamisprojekti, Kuninkaantammi ja Honkasuo. 7.2.2014 Asuntoinfo. Kaupuginkanslia / Talous- ja suunnitteluosasto

Kuninkaankolmio. Aluerakentamisprojekti, Kuninkaantammi ja Honkasuo. 7.2.2014 Asuntoinfo. Kaupuginkanslia / Talous- ja suunnitteluosasto Kuninkaankolmio luerakentamisprojekti, Kuninkaantammi ja Honkasuo suntoinfo Kaupuginkanslia / Talous- ja suunnitteluosasto 6.2.2009 Kuninkaankolmio SILVOL VNTNJOKILKSO KUNINKNTMMI URHEILUPUISTO MYYRMÄKI

Lisätiedot

HELSINGIN YLEISKAAVA

HELSINGIN YLEISKAAVA HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi ja miten yleiskaava tehdään Marja Piimies 26.11.2012 HELSINGIN YLEISKAAVA Miksi yleiskaava on tarpeen tehdä Toimintaympäristön muuttuminen Väestö kasvaa - kaavavaranto on loppumassa

Lisätiedot

Tilastotietoja Sipoosta

Tilastotietoja Sipoosta Tilastotietoja Sipoosta Esite on laadittu Sipoon kunnan kehittämis- ja kaavoituskeskuksessa 2.8.2010. Lähteet: Tilastokeskus (taulukot),työ- ja elinkeinoministeriö (työvoima), Maanmittauslaitos (kunnan

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

Helsingin seudun MALaiesopimuksen. seurannan valmistelusta. Arja Salmi

Helsingin seudun MALaiesopimuksen. seurannan valmistelusta. Arja Salmi Helsingin seudun MALaiesopimuksen ja sen seurannan valmistelusta Arja Salmi Helsingin seudun MAL-valmistelu Kolme valmisteluryhmää: 1. Maankäyttö ja liikenne (Pekka Normo, YM) 2. Asuminen (Tommi Laanti,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Kaavatunnus 2-236 Asianumero 144/10.02.03/2014 ASRA.ltk: 8.4.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Kirkonkylä, k 2061 t 1 Asemakaavan muutos koskee korttelin 2061 tonttia 1. Asemakaavan muutoksella muodostuvat

Lisätiedot

Liikkumistutkimuksen tulokset

Liikkumistutkimuksen tulokset Liikkumistutkimuksen tulokset Lehdistötilaisuus Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä Pääkaupunkiseudun asukkaiden liikkumistottumukset: tehtyjen matkojen määrä ja joukkoliikenteen osuus pääkaupunkiseudun

Lisätiedot

TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013

TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013 TÖÖLÖNLAHTI FINLANDIAPUISTO RIL:n kevätkokous 19.4.2013 Projektinjohtaja, talous- ja suunnittelukeskus 2 Yleiskaava 2002 3 Kesä 2012 pohjoisesta Kartta v.1869, rautatie avattiin 1862 Kartta 1909 5 Kuva

Lisätiedot

Liittyminen laajempaan kontekstiin

Liittyminen laajempaan kontekstiin Liittyminen laajempaan kontekstiin E-18 Yrityslohja Ympäristösi parhaat tekijät 2 Kartalle näkyviin myös meidän kohdeliittymät Pallukat eivät erotu ihan riittävästi taustakartasta. Lisää kontrastia. 3

Lisätiedot

KAUPUNGIN UUSI KOHTAAMISPAIKKA

KAUPUNGIN UUSI KOHTAAMISPAIKKA KAUPUNGIN UUSI KOHTAAMISPAIKKA 1 Kauppakeskus seppä Uuden keskusta-alueen ytimessä Jyväskylä kehittyy ja uudistuu vauhdilla. Kasvavan kaupungin keskustan kupeeseen ja lähelle Keski-Suomen vilkkaita Kauppakeskus

Lisätiedot

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS

SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS SULAN OSAYLEISKAAVAEHDOTUS Kuntakehityslautakunta 22.4.2015 KAAVALUONNOS KAAVAEHDOTUS 15.4.2014 PALAUTE OSAYLEISKAAVAEHDOTUKSESTA Nähtävillä 22.5. 27.6.2014 Lausuntoja 23 Muistutuksia 20 Pääasiat lausunnoissa

Lisätiedot

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama

Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama Korkean rakentamisen haasteita case Kalasatama RAKENTAVASTI ERILAINEN 17.11.2011 / RIL Reijo Harmaajärvi 1 Rakennushankkeen toteutuksen organisointi, vastuunjako ja tiedonkulku 2 Liiketoiminta-alueet Hankekehittäminen

Lisätiedot

KALASATAMA 24.9.2014. 24.9.2014 Hannu Asikainen 1

KALASATAMA 24.9.2014. 24.9.2014 Hannu Asikainen 1 KALASATAMA 24.9.2014 24.9.2014 Hannu Asikainen 1 Kalasatama rakentamisaika 20 30 vuotta 20 000 asukasta 8 000 työpaikkaa Asuminen 1 000 000 k-m2 toimitilat 390 000 k-m2 palvelut 45 000 k-m2 24.9.2014 Hannu

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto

Kankaanpään kaupunki. Kulttuurikorttelin liikerakennushanke. Lausunto Kankaanpään kaupunki Kulttuurikorttelin liikerakennushanke Lausunto 10.10.2014 Kankaanpään kulttuurikorttelin liikerakennushanke Kankaanpään ydinkeskustaan suunnitellaan Kulttuurikortteli 20:een liikerakennushanketta.

Lisätiedot

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki

Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Kunnanjohtaja Kimmo Behm Metropolialueen yhteistyö ja tulevaisuus kommenttipuheenvuoro Kuntajohtajapäivät 11.8.2011 Seinäjoki Metropolialue Metropoli tai suurkaupunki on yleensä suuri miljoonien asukkaiden

Lisätiedot

Espoonlahti-Kivenlahti keskustavyöhykkeen kehitysvisio 2025. Projektinjohtaja Kimmo Leivo

Espoonlahti-Kivenlahti keskustavyöhykkeen kehitysvisio 2025. Projektinjohtaja Kimmo Leivo Espoonlahti-Kivenlahti keskustavyöhykkeen kehitysvisio 2025 Projektinjohtaja Kimmo Leivo Espoonlahti-Kivenlahti keskustavyöhyke M Metroliikenne ja metron liityntäliikenne 2020 Kirkkonummen itäreunan kehittyminen

Lisätiedot

Kaavarungon mukainen asemakaavan muutosluonnos vaihtoehto VE1

Kaavarungon mukainen asemakaavan muutosluonnos vaihtoehto VE1 Kaavarungon mukainen asemakaavan muutosluonnos vaihtoehto VE1 Vaihtoehto VE 2 Vaihtoehto VE 3 Luonnosvaihtoehdot yleisesti nähtävillä 29.5.-1.8.2008 Mielipiteitä: uheluita 2 Sähköposteja 6 Kuntalaisten

Lisätiedot

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella

Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Kaupunkirakenteen kehittäminen keskustan alueella Opiskelijafoorumi 24.3.2015 Jyväskylän keskustan kehittämishanke Projektipäällikkö Pirkko Flinkman Keskustan kehittämisen vaiheet 1. Vaihe Ohikulkutie,

Lisätiedot

Keskustan kehittämisen työryhmän raportti 4.3.2015

Keskustan kehittämisen työryhmän raportti 4.3.2015 2015 2025 Keskustan kehittämisen työryhmän raportti 2 Nostokurkia keskustaan Elämää ja iloa Keravan keskustan kehittäminen: eteenpäin & korkealle Leipää ja sirkushuveja 3 Keravan kaupunkistrategia missio

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma 1 ROVANIEMEN KAUPUNKI ROVANIEMEN YLEISKAAVAN 2015 MUUTOS, TEOLLISUUSTIEN JA ALAKORKALONTIEN VARRESSA OLEVAT TYOPAIKKA ALUEET Osallistumis ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue: Alustava suunnittelualue

Lisätiedot

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus

SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus SIIRTYMINEN KESTÄVÄÄN RAKENTAMISEEN Aluerakentamisen näkökulma- Alueellinen ekotehokkuus 50 kestävää ratkaisua Jätkäsaareen Sitra 23.11.2009 Aluerakentamispäällikkö Kyösti Oasmaa 1 Aluerakentamisen näkökulma

Lisätiedot

1 SAUVOSAAREN SUURALUE

1 SAUVOSAAREN SUURALUE 1 SAUVOSAAREN SUURALUE 11 SAUVOSAAREN TILASTOALUE 4 Sauvosaaren suuralue jakaantuu Sauvosaaren, Peurasaaren ja Karjalahden tilastoalueisiin. 11 SAUVOSAAREN TILASTOALUE Sauvosaaren tilastoalue (11) muodostaa

Lisätiedot

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari

Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka

Lisätiedot

Elämäsi sijoitusta rakentamassa

Elämäsi sijoitusta rakentamassa SRV Yhtiöt Oyj Elämäsi sijoitusta rakentamassa Jukka Hienonen Toimitusjohtaja Helsingin pörssi-ilta 24.11.2014 Liiketoiminnalla kolme tukijalkaa Toimitilarakentaminen 66 %* Kotimaan liiketoiminta 92 %

Lisätiedot

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO

Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO Parviainen Arkkitehdit Oy HIOMO HIOMO s 3-4 PERUSTIEDOT s 5-11 MUUNNELTAVAT TILAT s 12 LISÄTIEDOT 2 Yrityksesi uusi toimitila löytyy Pitäjänmäestä! Hiomon toimitilakokonaisuus sijoittuu Pitäjänmäen keskeiselle

Lisätiedot

KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki 26.11.2009

KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA. Veikko Syyrakki 26.11.2009 KOKEMUKSIA HÄMEENLINNASTA Veikko Syyrakki 26.11.2009 ALUE Linna ympäristöineen Koilliskulma Verkatehdas ja keskustan rannat Asema ja radanvarsialueet Aulanko Lähtökohdat Opastus Hoito ja käyttösuunnitelma

Lisätiedot

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä

Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkää - Tiivis paketti! Osallistaminen kestävän liikkumisen edistämisen kärkenä Hyvinkään kaupunki 46 300 asukasta 90 % hyvinkääläisistä asuu alle 4,5 km keskustasta 52 % hyvinkääläisten matkoista on

Lisätiedot

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005 Valtiosihteeri Perttu Puro 1 Esityksen sisältö Toimenpideohjelma Suomen logistisen aseman vahvistamiseksi Ministeriön ajankohtaiset logistiikka-asiat Tulevaisuuteen valmistautuminen

Lisätiedot

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN.

Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Lohjan kauppakeskus Melba TULE TEKEMÄÄN VAIKUTUS KAUPUNKIKUVAAN. Kauppakeskus Melba LISÄTIETOJA 02071 56199 Tuomas Sundell Kiinteistökehityspäällikkö tuomas.sundell@lemminkainen.com elävöittää Lohjan kaupunkikuvaa

Lisätiedot

Tilauskanta ennätyslukemissa

Tilauskanta ennätyslukemissa Tilauskanta ennätyslukemissa Koko vuoden näkymät ennallaan Osavuosikatsaus 1-9/2015 Juha Pekka Ojala, toimitusjohtaja Ilkka Pitkänen, CFO 1 Agenda SRV Konserni 1-9/2015 Suomen liiketoiminta 1-9/2015 Kansainvälinen

Lisätiedot

KÄSIKYNKKÄ AKAAN TOIJALAN KESKUSTAN ARKKITEHTUURIKILPAILU KÄSIKYNKKÄ RAKEISUUS 1 / 10 000 LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN 1 / 5 000 KÄSIKYNKKÄKORTTELI

KÄSIKYNKKÄ AKAAN TOIJALAN KESKUSTAN ARKKITEHTUURIKILPAILU KÄSIKYNKKÄ RAKEISUUS 1 / 10 000 LIITTYMINEN YMPÄRISTÖÖN 1 / 5 000 KÄSIKYNKKÄKORTTELI KÄSKYNKKÄ AKAAN TOJALAN KESKUSTAN ARKKTEHTUURKLPALU RAKESUUS 1 / 10 000 KÄSKYNKKÄ LTTYMNEN YMPÄRSTÖÖN 1 / 5 000 Julkiset rakennukset Asema Sekoittunut: opiskelija-asunnot ja / tai majoituspalvelut sekä

Lisätiedot