Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta"

Transkriptio

1 Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta Vuonna 2017 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Huhtikuu 2019

2 Kyselyn toteutus ja vastaajat Sijoittumisseuranta 2017 valmistuneille Vuoden 2017 aikana JAMKissa suoritettiin yhteensä 1165 ammattikorkeakoulututkintoa. Kysely lähetettiin joulukuussa 2018 niille 1020:lle, joiden osoite oli saatavilla. Kyselyyn vastasi heistä postitse tai sähköisesti 421 henkilöä (41 %). Koosteeseen on lisätty mahdollisuuksien mukaan aikasarjoja tuloksista vuodesta 2012 alkaen. Kyselyn teemat ovat A) työllistymiseen vaikuttavat tekijät, B) tutkinnon tuottama ja työelämässä tarvittava osaaminen, C) työmarkkinatilanne ja nykyinen työ sekä D) osaamisen arvostus, tulevaisuuden osaamistarpeet ja muu palaute (avoimet kysymykset). Kolmannen kerran mukana on työssä tarvittavan osaamisen ja AMK:n kehittämän osaamisen rinnakkainen arviointi, jota on aiemmin käytetty muissa uraseurannoissa. Kyselyyn vastasi valmistuneita kaikista koulutusohjelmista. Koulutusala Valmistuneet 2017* Kyselyyn vastanneet Kulttuuriala Luonnontieteiden ala Luonnonvara ja ympäristöala Matkailu, ravitsemis- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Tekniikan ja liikenteen ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala JAMK *Huom. Kysely lähetettiin 1020 valmistuneelle, vastausprosentti 41 %.

3 A. Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Opiskeluun liittyvät asiat, joista oli eniten hyötyä työllistymisessä: Harjoittelu 7% 14% 30% 44% Muu opiskeluaikainen työkokemus 13% 9% 22% 3 21% Opinnäytetyö 22% 2 28% 20% Työelämäprojektit 2 22% 33% 1 Opiskelun ohjaus ja uraohjaus 28% 28% 29% 12% 3% Opettajien työelämäyhteydet 3 24% 11% 4% Yrittäjyyteen liittyvät opinnot 46% 29% 18% 4% 3% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% 1 ei lainkaan 2 erittäin vähän 3 vähän 4 paljon 5 erittäin paljon

4 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Vuosina valmistuneiden näkemykset Opiskelun ohjaus ja uraohjaus 1 11% 10% 14% 12% 13% Yrittäjyyteen liittyvät opinnot 7% 12% 14% 12% 19% Opettajien työelämäyhteydet Työelämäprojektit Opinnäytetyö Muu opiskeluaikainen työkokemus 14% 17% 16% 16% 14% 16% 20% 21% 23% 24% 2 24% 2 22% 26% 26% 28% 33% 56% 61% 5 57% 59% 62% Harjoittelu 74% 76% 71% 74% 73% 72% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

5 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Harjoittelu JAMK 7% 14% 30% 44% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 13% 19% 2 38% Tekniikan ja liikenteen ala 9% 17% 39% 30% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 1% 8% 2 61% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 1 4% 19% 31% 31% Luonnonvara- ja ympäristöala 8% 17% 33% 42% Luonnontieteiden ala 18% 0% 9% 4 Kulttuuriala 10% 30% 50% 0% 20% 40% 60% 80% 100% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

6 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Muu opiskeluaikainen työkokemus JAMK 13% 9% 22% 3 21% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 12% 6% 2 33% 24% Tekniikan ja liikenteen ala 13% 16% 24% 30% 17% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 8% 6% 19% 41% 2 Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 8% 19% 31% 1 Luonnonvara- ja ympäristöala 8% 8% 42% 33% 8% Luonnontieteiden ala 4 9% 9% 9% Kulttuuriala 1 10% 2 30% 20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

7 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Opinnäytetyö JAMK 22% 2 28% 20% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 26% 34% 7% 6% Tekniikan ja liikenteen ala 1 20% 2 32% 7% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 24% 30% 28% 17% 1% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 12% % Luonnonvara- ja ympäristöala 33% 0% 42% 2 0% Luonnontieteiden ala 9% 9% Kulttuuriala 2 20% 30% 20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

8 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Työelämäprojektit JAMK 2 22% 33% 1 Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 20% 19% 29% 18% 14% Tekniikan ja liikenteen ala 28% 20% 31% 18% 4% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 23% 36% 14% 1% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 1 31% 3 1 4% Luonnonvara- ja ympäristöala 33% 2 33% 8% 0% Luonnontieteiden ala 18% 18% 5 9% Kulttuuriala 20% 30% 2 20% 0% 20% 40% 60% 80% 100% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

9 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Opettajien työelämäyhteydet JAMK 3 24% 11% 4% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala % 11% 7% Tekniikan ja liikenteen ala 30% 24% 31% 12% 3% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 38% 23% 12% 1% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 38% 4% 4% Luonnonvara- ja ympäristöala 58% 8% 17% 17% Luonnontieteiden ala 18% 73% 9% Kulttuuriala 37% 16% 21% 16% 11% 0% 20% 40% 60% 80% 100% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

10 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Yrittäjyyteen liittyvät opinnot JAMK 46% 29% 18% 4% 3% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 31% 32% 14% 10% 13% Tekniikan ja liikenteen ala 54% 23% 21% 1% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 56% 31% 12% 1% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 23% 31% 38% 8% 0% Luonnonvara- ja ympäristöala 33% 8% 33% 8% 17% Luonnontieteiden ala 36% 36% Kulttuuriala 32% 47% 11% 11% 0% 20% 40% 60% 80% 100% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

11 Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Opiskelun ohjaus ja uraohjaus JAMK 28% 28% 29% 12% 3% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 29% 2 32% 11% 4% Tekniikan ja liikenteen ala 28% 32% 28% 10% 2% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 24% 26% 33% 14% 3% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 38% 23% 12% Luonnonvara- ja ympäristöala 58% 17% 8% 8% 8% Luonnontieteiden ala 18% 18% 36% Kulttuuriala % 10% 0% 20% 40% 60% 80% 100% ei lainkaan erittäin vähän vähän paljon erittäin paljon

12 B. Tutkinnon tuottama ja työelämässä tarvittava osaaminen Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka tärkeitä alla luetellut osaamisalueet ovat nykyisessä työssä (asteikko 1 = ei lainkaan tärkeä 6 = erittäin tärkeä) sekä sitä, miten hyvin ammattikorkeakouluopiskelu kehitti kyseistä osaamista (1 = erittäin puutteellisesti 6 = erinomaisesti). AMMATILLINEN OSAAMINEN: Oman alan teoreettinen osaaminen Oman alan tehtävien käytännön taidot TIEDON HALLINTA: Tiedonhankintataidot Ongelmanratkaisutaidot Tieto- ja viestintätekniikan hallinta VIESTINTÄ JA VUOROVAIKUTUS: Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot Viestintäosaaminen suomen kielellä Viestintäosaaminen englannin kielellä Verkostoissa toimiminen LIIKETOIMINTAOSAAMINEN JA YRITTÄJYYS: Organisointi ja koordinointitaidot Liiketoimintaosaaminen Yrittäjyysosaaminen MUU OSAAMINEN: Kansainvälisyysosaaminen Asiakaslähtöisyys Kyky itsenäiseen työskentelyyn Valmius jatkuvaan oppimiseen Muu, mikä?

13 Tutkinnon tuottama ja työelämässä tarvittava osaaminen Kuinka tärkeitä eri osaamiset ovat nykyisessä työssä (asteikko 1 = ei lainkaan tärkeä - 6 = erittäin tärkeä)? Miten hyvin ammattikorkeakouluopiskelu kehitti kyseistä osaamista (1 = erittäin puutteellisesti - 6 = erinomaisesti)? Valmius jatkuvaan oppimiseen 5,5 Kyky itsenäiseen työskentelyyn 5,6 Asiakaslähtöisyys Kansainvälisyysosaaminen Yrittäjyysosaaminen Osaamisen merkitys työssä 5,3 3,4 4,1 4,6 3,0 3,4 3,2 Oman alan teoreettinen 4,7 2,6 osaaminen 6,0 5,5 5,0 4,6 5,0 4,5 4,0 4,3 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 3,1 3,7 3,8 Miten AMK kehitti osaamista 3,9 4,4 4,3 Oman alan tehtävien käytännön taidot 4,1 4,5 4,9 4,0 Tiedonhankintataidot 4,7 5,3 Ongelmanratkaisutaidot Tieto- ja viestintätekniikan hallinta 5,5 Yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot Liiketoimintaosaaminen Organisointi ja koordinointitaidot 4,5 4,5 3,8 Verkostoissa toimiminen 5,2 Viestintäosaaminen suomen kielellä Viestintäosaaminen englannin kielellä

14 Koulutuksessa hankittu osaaminen vastaa työelämän vaatimuksia 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 4% 9% 1% 12% 6% 80% 73% 62% 66% 52% 61% 58% 56% 3,8 3,6 3,5 3,8 3,5 3,5 3,7 3,7 33% 23% 36% 28% 18% 1 22% 9% 8% 8% 4% 3% 6% 7% 1% 1% 1% 5,0 4,5 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 ei lainkaan erittäin vähän vähän hyvin erittäin hyvin Keskiarvo

15 Miten koulutuksessa hankittu osaaminen vastaa työelämän vaatimuksia? Mistä amk-opinnoissa hankkimastasi osaamisesta on ollut sinulle eniten hyötyä tähänastisella urallasi? Projektiosaaminen, ongelmanratkaisu: Moduuliopinnoissa oppi projektityöskentelyä erittäin hyvin ja ne kehittivät esim. ongelmanratkaisu- ja tiedonhakukykyjä huomattavasti Viestintä, tiedonhankinta ja hallinta: Tiedonhankinnan osaaminen, raportointi ja tietotekniset taidot, tutkimusosaaminen, tiedon kriittinen arviointi Työharjoittelun sekä osaamisen syventäminen ja soveltaminen siellä Konkreettisesta tekemisestä harjoittelun kautta. Koulussa oppi teoriaa oikein hyvin, mutta harjoittelu antoi vasta todellisen kuvan työstä ja opetti siihen. Alakohtainen osaaminen, oman alan teoreettinen osaaminen: Käytännönläheiset harjoitteet ja työharjoittelut, mutta pidän tärkeänä myös teoriaosaamista. Kokonaisuutena hyvä sauma uudistaa näköalojaan omasta työstä uuden teoriatiedon myötä. Kokonaisuus: Jatkuvan muutoksen hallinta, innostus kaikkeen uuteen, kyky uudistua. Ajattelutavan laajentaminen laatikon ulkopuolelle, mikään ei ole kiveen hakattua. Mm. tietotekninen osaaminen, kielitaito, talous- tai liiketoimintaosaaminen, opinnäytetyön tuoma osaaminen Mikä työssäsi tarpeellinen osaaminen ei kehittynyt mielestäsi riittävästi ammattikorkeakouluopintojen aikana? Oman alan käytännön taidot joko tietyn osa-alueen käytännön osaaminen tai yleisesti käytännön taidot: yllätyksekseni käytännönläheinen tekeminen. opetuksessa liikuttiin liikaa teoreettisella ylätasolla (---). Oma työni on hyvin käytännönläheistä. Olisin toivonut enemmän käytännön "harjoituksia". Käytännön asiat. Enemmän voisi olla yritysvierailuja ja projekteja yritysten kanssa. Teoriapohja tukemaan työssä osaamista: Ymmärrys teoriasta, vaikka sitä alunperin en hakenutkaan. Asioiden/tarpeellisten asioiden priorisointi. Teorian ja käytännön yhteensovittaminen. Viestintä ja vuorovaikutus, digitaalisuus, projektiosaaminen: Organisoiminen, viestintätaidot, ICT-osaaminen, digitaalisuus. Tiimityöskentelytaidot, ajantasaiset digitaaliset työkalut ja viestintäkanavat, itsensä johtaminen.

16 C. Työllisyys Työttömänä 5 % Perhevapaa (ei työsuhdetta) 1 % Muu 0,5 % Päätoiminen opiskelija (ei työsuhdetta) 3 % Työssä 90,5 % HUOM. Työssä/olemassa olevassa työsuhteessa on huomioitu vastaushetkellä työssä olevien lisäksi kaikki ne, joilla on voimassaoleva työsuhde/yritys, vaikka he olisivat tällä hetkellä perhevapaalla, opiskelemassa tms. (2017 valmistuneista 5,0 %).

17 Työmarkkinatilanne Kaikki yhteensä0,5 3% % 90,5 % 1% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 2% 94% 2% 1% Tekniikan ja liikenteen ala 2% 94% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 1% 1% 90% 4% 3% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 1 81% 4% Luonnonvara- ja ympäristöala 8% 92% Luonnontieteiden ala 73% Kulttuuriala 10% 80% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Muu Työssä / voimassa oleva työsuhde Perhevapaa (ei työsuhdetta) Päätoiminen opiskelija (ei työsuhdetta) Työttömänä HUOM. Työssä/olemassa olevassa työsuhteessa on huomioitu vastaushetkellä työssä olevien lisäksi kaikki ne, joilla on voimassaoleva työsuhde/yritys, vaikka he olisivat tällä hetkellä perhevapaalla, opiskelemassa tms. (2017 valmistuneista 5,0 %).

18 Työllisyys valmistuneet JAMK 90% 88% 86% 86% 86% 86% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 94% 93% 87% 8 89% 87% Tekniikan ja liikenteen ala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemus- ja talousala Luonnonvara- ja ympäristöala 94% 92% 89% 89% 88% 88% 90% 87% 86% 83% 82% 86% 81% 82% 81% 88% 87% 8 92% 77% 71% 88% 92% 83% HUOM. Työssä/olemassa olevassa työsuhteessa on huomioitu työssä olevien lisäksi kaikki ne, joilla on voimassaoleva työsuhde/yritys, vaikka he olisivat tällä hetkellä perhevapaalla, opiskelemassa tms. (2017 valmistuneista 5,0 %). Luonnontieteiden ala 60% 73% 70% 78% 73% 100% Kulttuuriala 80% 78% 79% 79% 8 80% 0% 20% 40% 60% 80% 100%

19 Työllisyys: työllistyminen Keski-Suomeen Koulutusala Lkm % Matkailu-, ravitsemus- ja talousala % Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala % Tekniikan ja liikenteen ala % Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala % JAMK % Keski-Suomeen työllistyneistä 178 ilmoitti työskentelevänsä Jyväskylässä ja 13 Äänekoskella. Uudellemaalle on sijoittunut 14 %, Pirkanmaalle 10 % ja Etelä- ja Pohjois-Savoon yhteensä 4 %. Keski-Suomeen työllistyi vuonna 2016 valmistuneista 53 %, %, %, % ja %. HUOM. Taulukossa on mukana vain ne koulutusalat, joissa vastaajia on yli 10. Kysymykseen vastasi yhteensä 382 valmistunutta.

20 Työllisyys: työsuhteen tyyppi Kaikki yhteensä 30% 66% 4% 1% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 1 78% 6% 1% Tekniikan ja liikenteen ala 1 83% 3% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 53% 44% 2% 1% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 14% 86% Luonnonvara- ja ympäristöala 5 18% Luonnontieteiden ala 100% Kulttuuriala 3 53% 6% 6% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% määräaikaisessa työ- tai virkasuhteessa vakituisessa eli toistaiseksi voimassa olevassa työ- tai virkasuhteessa yrittäjänä/ freelancerina muu Vuonna 2016 valmistuneista 58 % oli toistaiseksi voimassa olevassa ja 31 % määräaikaisessa työsuhteessa.

21 Työllisyys: työtehtävät Kaikki yhteensä 53% 9% 32% 3% 2% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 39% 14% 43% Tekniikan ja liikenteen ala 49% 14% 31% 3% 4% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 71% 3% 22% 2% 2% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 19% 24% 52% Luonnonvara- ja ympäristöala 18% 9% 5 18% Luonnontieteiden ala 50% 38% 13% Kulttuuriala 6 29% 6% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% asiantuntijatehtävät esimies- tai johtotehtävät suoritustason tehtävät yrittäjä muu

22 Työllisyys: työnantajasektori Kaikki yhteensä 3 3% 4% 59% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 11% 6% 82% Tekniikan ja liikenteen ala 9% 1% 3% 87% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 68% 6% 2% 24% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 24% 76% Luonnonvara- ja ympäristöala 36% 18% 4 Luonnontieteiden ala 13% 88% Kulttuuriala 47% 6% 6% 41% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% julkinen sektori kolmas sektori (järjestöt, yhteisöt, tms.) oma yritys yksityinen sektori

23 Työllisyys: Toimitko mielestäsi AMKtutkintoasi vastaavalla alalla? Kaikki yhteensä Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon Tekniikan ja liikenteen ala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemus- ja talousala Luonnonvara- ja ympäristöala Luonnontieteiden ala Kulttuuriala 16% 23% 13% 9% 33% 36% 13% 3 84% 77% 87% 91% 67% 64% 88% 6 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% En Kyllä

24 Työllisyys: Toimitko mielestäsi AMKtutkintoasi vastaavalla alalla? Vuosina valmistuneiden näkemykset ( kyllä vastanneet) Kaikki yhteensä Matkailu-, ravitsemus- ja talousala Luonnonvara- ja ympäristöala Tekniikan ja liikenteen ala Luonnontieteiden ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala Kulttuuriala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 84% 84% 83% 80% 84% 84% 67% 64% 78% 51% 74% 4 64% 73% 88% 86% 73% 70% 87% 86% 88% 83% 84% 8 88% 100% 77% 7 88% 67% 77% 78% 60% 77% 79% % 86% 63% 74% 7 91% 91% 73% 94% 93% 93% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

25 Työllisyys: Vastaako työsi vaativuus ammattikorkeakoulussa hankkimaasi ammattitaitoa? Kaikki yhteensä 4% 18% 53% 24% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon 22% 53% 21% Tekniikan ja liikenteen ala 16% 60% 20% Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala 1% 17% 51% 30% Matkailu-, ravitsemus- ja talousala 10% 33% 43% 14% Luonnonvara- ja ympäristöala 64% 9% Luonnontieteiden ala 13% 0% 38% 50% Kulttuuriala 12% 12% 47% 29% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100% ei lainkaan melko huonosti melko hyvin erittäin hyvin

26 Työllisyys: Vastaako työsi vaativuus ammattikorkeakoulussa hankkimaasi ammattitaitoa? Vuosina valmistuneiden näkemykset ( melko hyvin tai erittäin hyvin vastanneet) JAMK 77% 76% 78% 73% 77% 78% Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon ala 62% 73% 78% 73% 82% 7 Tekniikan ja liikenteen ala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Matkailu-, ravitsemus- ja talousala Luonnonvara- ja ympäristöala 46% 46% 57% 58% 52% 60% 72% 73% 73% 67% 79% 81% 81% 80% 79% 81% 86% 90% 88% 84% 88% 82% 8 82% Luonnontieteiden ala 59% 67% % 89% Kulttuuriala 58% 57% 76% 72% 7 92% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

27 Työllisyys: Palkkaus Bruttopalkka sisältäen säännölliset lisät, luontaisetujen verotusarvot ja ylityökorvaukset. Yrittäjillä, ammatinharjoittajilla ja freelancereilla keskimääräinen kuukausitulo. (HUOM. Koulutusalan tiedot jätetty tästä pois, jos vastaajia on alle 10.) Koulutusala Keskipalkka Mediaanipalkka Kulttuuriala Matkailu-, ravitsemus- ja talousala Sosiaali-, terveys- ja liikunta-ala Tekniikan ja liikenteen ala Yhteiskuntatieteiden, liiketalouden ja hallinnon Kaikki yhteensä Keskipalkat aiempina vuosina: valmistuneet 2533 euroa valmistuneet 2631 euroa valmistuneet 2490 euroa valmistuneet 2548 euroa valmistuneet 2597 euroa

28 Miten paljon työnantajat arvostavat Jyväskylän ammattikorkeakoulusta valmistuneiden osaamista? 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 9% 4% 1% 2% 2% 1% 20% 14% 1 26% 36% 3 31% 3,0 3,0 3,1 3,0 2,8 2,6 2,7 2,7 62% 6 82% 61% 62% 50% 58% 64% 23% 23% 1 9% 12% 11% 9% 4,0 3,5 3,0 2,5 2,0 1,5 1,0 erittäin paljon melko paljon melko vähän ei lainkaan Keskiarvo

29 D. Tulevaisuuden osaamistarpeet ja osaamisen arvostus Tulevaisuuden osaamistarpeita kysyttiin avoimena kysymyksenä. Vastauksista voidaan havaita seuraavia painopisteitä ja kehityssuuntia: Tulavaisuuden osaamistarpeissa korostuu ehkä eniten teknologian hyödyntäminen eri tavoin ja tietoteknisen osaamisen ylläpitäminen ja kehittäminen. Monialaisuus näkyy, tarvitaan osaamista oman peruskoulutuksen ulkopuolelta ja sitä syventämään. Isot yhteiskunnalliset muutokset, trendit tai painotukset kuten sote-uudistus, väestön ikääntyminen, sosiaalisen median merkitys, digitalisaatio, tekoäly ja kansainvälistyminen tuodaan esille. Toisaalta teknologian ohella vastauksissa näkyy vuorovaikutustaidot ja mm. asiakaskokemuksen merkitys: Yhä enemmän tullaan johtamaan ihmisiä asioiden sijaan. Tulos syntyy ainakin vielä toistaiseksi pääosin ihmisten aikaansaannoksista, joten alaisten ja työkavereiden motivointiin, sekä yleiseen työhyvinvointiin tullaan luultavasti keskittymään jatkossa yhä enemmän. Vuorovaikutustaidoilla ja tunneälyllä on yhä enemmän kysyntää, etenkin esimiestehtävissä. vuorovaikutustaidot, pelisilmä ihmisten suhteen ja vahva tietotekniikan / prosessien ymmärrys auttavat tulevaisuudessa. Maailma pienenee kokoajan joten myöskin hyvä kielitaito on olennaista. Ja asiakaslähtöisyys, sitä ei vielä oikein ymmärretä suomessa. automaatio digitalisaatio matkat kasvavat työtä tehdään 24/7 asiakkaat ovat vaativampia esim. aukioloajat ovat vapautuneet Yrittäjämäistä otetta ja yrittäjyysosaamista korostetaan jonkin verran mm. sote-uudistukseen liittyen. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, miten JAMKista valmistuneiden osaamista arvostetaan: Moni toi esille, että JAMK tunnetaan ja sillä on hyvä maine etenkin Keski-Suomessa ja lähialueilla. Muualla Suomessa JAMK ei erotu merkittävästi muista ammattikorkeakouluista tai työnantajat painottavat lähinnä osaamista ja kokemusta. Erityisesti ne työnantajat arvostavat JAMKista valmistuneita, joilla on ennestään JAMKista tulleita harjoittelijoita ja työntekijöitä. Koulutusaloista JAMKin arvostus tai positiivinen merkitys rekrytointivaiheessa näyttäisi erottuvan sosiaali- ja terveysalalla. Joissakin tehtävissä arvostetaan vastaajien mukaan enemmän yliopistokoulutusta. Huom. Avoimet vastaukset kokonaisuudessaan tutkinto-ohjelmittain on toimitettu yksiköiden laatuvastaaville.

30 Yhteenveto tuloksista 2017 A) Tutkinnon tuottama osaaminen: Valmistuneet arvioivat AMK-tutkinnon kehittäneen erityisen hyvin kykyä itsenäiseen työskentelyyn, valmiutta jatkuvaan oppimiseen, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä asiakaslähtöisyyttä ja ongelmanratkaisutaitoja. Yrittäjyysosaaminen nähdään jopa vahvemmaksi osaamisalueiksi kuin mikä sen merkitys on työtehtävissä. Kansainvälisyys- ja liiketoimintaosaaminen sekä viestintä englanninkielelle ovat melko tasapainossa opinnoissa kehittymisen ja työelämäntarpeiden suhteen. Kuitenkin esimerkiksi ongelmanratkaisutaidoissa, asiakaslähtöisyydessä, kyvyssä itsenäiseen työskentelyyn sekä oman alan käytännön taidoissa näyttää olevan kehitettävää siihen nähden, miten tärkeiksi ne koetaan työelämässä. Vastaukset vaihtelevat alan vaatimusten mukaan. 67 % näkee, että tutkinnon tuottama osaaminen vastaa työelämän vaatimuksia hyvin tai erittäin hyvin. Alakohtaisesti tulokset vaihtelevat 57 ja 80 prosentin välillä. B) Työllistymiseen vaikuttavat tekijät Harjoittelu ja muu työkokemus ovat ehdottomasti tärkeimpiä tekijöitä työllistymisen kannalta, kuten kaikissa aiemmissakin selvityksissä. Harjoittelun rooli on merkittävä erityisesti käytännönläheisellä sosiaali- ja terveysalalla sekä kulttuurialalla. Viidennes pitää opinnäytetyötä ja neljännes opintoihin liittyviä työelämäprojekteja tärkeinä. Opinnäytetyön merkitys työllistymisen kannalta on laskenut selkeästi kokonaisuudessaan kuuden vuoden aikana, mutta sillä näyttäisi olevan muita aloja tärkeämpi rooli tekniikan, luonnontieteiden ja marata-alalla. Yrittäjyyteen liittyvien opintojen merkitys on tässä selvityksessä vähäinen.

31 Yhteenveto tuloksista 2017 C) Työllisyys ja tilanne työmarkkinoilla 91 prosentilla on työ/voimassa oleva työsuhde ja työttömänä on 5 %. Määrät vastaavat edellisvuosien sijoittumisseurantojen tasoa ja työllisyyskehitys on ollut tasaisen nouseva. Valtakunnallisesti alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista oli joulukuussa 2018 työttömänä hieman alle 7% (Lähde: Akava/TEM työnvälitystilastot). 58 prosentilla työpaikka on Keski-Suomen alueella ja 14 prosentilla Uudellamaalla. Keski-Suomeen jääneiden osuus on pysynyt lähes samana kuin edellisvuosina. 4 % vastaajista ilmoittaa työsuhteensa tyypiksi yrittäjä tai freelancer eikä määrässä ole kuuden vuoden aikana näkynyt kasvua. 53 % ilmoittaa olevansa asiantuntijatehtävissä ja 9 % esimies- tai johtotehtävissä. Yksityisellä sektorilla työskentelee 59 % ja julkisella 35 %. 84 % toimii mielestään tutkintoaan vastaavalla alalla. 77 % kokee, että työn vaativuus vastaa JAMKissa hankittua ammattitaitoa melko tai erittäin hyvin. Molemmissa kysymyksissä tulos on samanlainen kuin edellisvuosina.

32 Avoimet palautteet ja lisätietoja Kaikki kyselyyn sisältyvien seuraavien avointen kysymysten vastaukset on koottu erikseen: Mistä amk-opinnoissa hankitusta osaamisesta on ollut eniten hyötyä työuralla? Mikä työssä tarpeellinen osaaminen ei kehittynyt riittävästi opinnoissa? Perustelut arviolle JAMKista valmistuneiden osaamisen arvostuksesta Arviot osaamistarpeiden muuttumisesta omalla alalla Muu palaute opiskeluista, tutkinnosta ja työstä Lisäksi kyselyn pohjalta on koostettu erikseen tutkinto-ohjelmittain tiedot siitä, minkälaisissa tehtävissä JAMKista valmistuneet työskentelevät (nimike, työtehtävät). Kooste työtehtävistä on henkilöstölle ja opiskelijoille saatavilla ELMOopiskelijaintran Laatukanavalta (otsikolla Opiskelijapalautteet ja uraseurannat). Lisätietoja sijoittumisseurannasta, avoimista vastauksista ja työtehtävistä koordinaattori Elina Kirjalainen

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta. Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2013 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2013 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2014 aikana AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2014 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2012 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2012 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta. Vuonna 2016 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta. Vuonna 2016 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta Vuonna 2016 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Sijoittumisseuranta 2016 valmistuneille Vuoden 2016 aikana

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta

Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Vuosi valmistumisesta - sijoittumisseuranta Kysely vuoden 2011 aikana AMKtutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Vuoden 2011 aikana JAMKissa suoritettiin

Lisätiedot

Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta. Vuonna 2015 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille

Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta. Vuonna 2015 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Vuosi valmistumisesta -sijoittumisseuranta Vuonna 2015 AMK-tutkinnon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta suorittaneille Kyselyn toteutus ja vastaajat Sijoittumisseuranta 2015 valmistuneille Vuoden 2015 aikana

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2009 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 farmaseutin tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Helsingin yliopistossa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon, farmaseutin ja lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 lastentarhanopettajan tutkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Valtiotieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Farmasian tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut Helsingin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Teologisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista

Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille. Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Sijoittumisseuranta kysely vuonna 2011 tutkinnon suorittaneille Koonti FUAS-ammattikorkeakouluista valmistuneiden vastauksista Huhtikuu 2013 2/12 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 KYSYMYKSIÄ OPINNOISTA... 3 TYÖMARKKINATILANNE...

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Oikeustieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 29 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 214 ja vertailu vuonna 27 valmistuneiden kyselyyn 212. Materiaalin

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Lääketieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin

Lisätiedot

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015

Tampereen yliopistosta vuonna 2009 valmistuneiden uraseurannan tuloksia. Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 2015 Tampereen yliopistosta vuonna 29 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Tampereen yliopisto Työelämäpalvelut Tammikuu 21 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 214 uraseurantakysely toteutettiin vuonna 29

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Maatalous-metsätieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE:

VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: VUOSI VALMISTUMISESTA -SIJOITTUMISSEURANTA JAMKISSA VUONNA 2010 AMK-TUTKINNON SUORITTANEILLE: - KYSELYN TOTEUTUS - KÄSITYKSET AMK-TUTKINNOSTA JA KOULUTUKSESTA - AMK-TUTKINNON TUOTTAMA OSAAMINEN - TYÖLLISTYMISEEN

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Teknillinen tiedekunta Tieto- ja sähkötekniikan tiedekunta Arkkitehtuurin tiedekunta Saatteeksi Tässä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla

Sijoittumisseuranta 2013 Vuonna 2012 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 2013 lopulla Sijoittumisseuranta 13 Vuonna 12 maisteriksi valmistuneiden tilanne ja mielipiteet vuoden 13 lopulla Jyväskylän yliopisto - koko aineisto (kyselyn vastausprosentti 4 %) Jari Penttilä Jyväskylän yliopisto/työelämäpalvelut

Lisätiedot

Työelämään sijoittuminen

Työelämään sijoittuminen Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisestä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012.

Lisätiedot

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016)

Jyväskylän yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 2016) Jyväskylän yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden maistereiden uraseuranta - tilanne viisi vuotta valmistumisen jälkeen (syksy 16) kohtaiset tiedot (Kyselyn vastausprosentti: 4 valmistuneista) Vastaajien

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tradenomit työmarkkinoilla

Tradenomit työmarkkinoilla Tradenomit työmarkkinoilla Uudistu ja uudista 2011 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus-, työvoima- ja elinkeinopolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Minkälaista osaamista tarvitaan? Yleinen osaaminen korostuu

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 T a l o u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2012 valmistuneiden tilanne syksyllä 2017 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Taloustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Taloustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua

Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua Kooste vuoden 2014 syksyllä kerätystä aineistosta, jossa tarkastellaan vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työuran alkua 15.6.2015 Uraseurantakysely 2014 Kysely lähetettiin syksyllä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2011 valmistuneiden tilanne syksyllä 2016 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2007 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 2013 TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 7 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kesäkuu 13 Kyselyn toteutus ja kohderyhmä Vuonna 12 uraseurantakysely toteutettiin

Lisätiedot

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %.

Keväällä 2010 valmistuneista kyselyyn vastanneista opiskelijoista oli työllistynyt 59,6 % ja syksyllä 2010 valmistuneista 54,2 %. Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen Päättökysely Kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden käsityksiä koulutuksesta sekä heidän työtilanteestaan valmistumisvaiheessa. Kysely

Lisätiedot

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta

Uraseuranta 2018 tuloksia vuonna 2013 valmistuneiden uraseurannasta Opintopalvelut Suunnittelija Outi Suorsa Uraseuranta 18 tuloksia vuonna 13 valmistuneiden uraseurannasta Uraseuranta 18 toteutettu syksyllä 18 valtakunnallisena kysely lähetetty kaikille vuonna 13 päättyvän

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä Lääketieteellinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Lääketieteellinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia

Aalto-yliopistosta vuonna 2011 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Aalto-yliopistosta vuonna 11 valmistuneiden uraseurannan tuloksia Uraseurantatutkimuksen taustaa ja kohderyhmä Uraseurantatutkimus on Aarresaariverkoston (Suomen yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 K a s v a t u s t i e t e i d e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a B i o k e m i a n j a m o l e k y y l i l

Lisätiedot

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA

AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA AMMATTIKUVAKONEEN SATOA - KOOSTE ALUMNIEN VASTAUKSISTA Vastaajia oli 18.10.2013 mennessä yhteensä 165. Vastaajat ovat jakautuneet melko epätasaisesti eri koulutusalojen kesken, minkä takia tämän koosteen

Lisätiedot

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut

Tohtoreiden uraseurannan tulokset. Urapalvelut Tohtoreiden uraseurannan tulokset Urapalvelut Aarresaaren uraseuranta Aarresaari-verkosto on suomalaisten yliopistojen ura- ja rekrytointipalveluiden yhteistyöverkosto, johon kuuluu 12 yliopistoa Aarresaari

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2009 valmistuneiden tilanne syksyllä 2014 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen Vuonna 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet yhteiskuntatieteiden maisterit PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto

Lisätiedot

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille

Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa verkossa: Uraseuranta vuonna 2012 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla vastaus sille varattuun tilaan. TAUSTAKYSYMYKSET Saamme opintorekisteristä

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA SOSIAALITYÖ Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Kasvatustieteiden tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Kasvatustieteiden tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus

Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen. Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Sijoittumisseuranta: Vuosi valmistumisen jälkeen KM Kasvatustiede, Aikuiskasvatus ja Mediakasvatus Vuonna 2008 Lapin yliopistosta valmistuneet maisterit Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut

Lisätiedot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot

Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot Vuonna 1998 valmistuneiden maistereiden ura- ja työmarkkinaseuranta: kuviot ja taulukot 1. TUTKITTAVIEN TAUSTATIEDOT...3 Taulukko 1. Tutkinnon suorittaneet ja vastanneet koulutusaloittain... 3 Taulukko

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. Teknillinen tiedekunta Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Teknillinen tiedekunta Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä ja heidän mielipiteistään

Lisätiedot

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely

RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely RAPORTTI OPALA-PÄÄTTÖKYSELYSTÄ Kajaanin AMK 15.3.2010 Rekrytointipalvelut/PV Ammattikorkeakoulujen valtakunnallinen OPALA-päättökysely OPALA-kysely toteutetaan opintojen loppuvaiheessa ja se kuvaa opiskelijoiden

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012. H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 H u m a n i s t i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden työllistymisestä

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta v. 2006 valmistuneiden tilanne syksyllä 2011 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta

AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta AMIS-tutkimuksen tuloksia nivelvaiheiden näkökulmasta M/S Mariella 4.5.2017 Suomen Opiskelija-Allianssi - OSKU ry Maiju Korhonen #AMIS2016 Mikä on AMIS-tutkimus? Miten aineistonkeruu toteutettiin? Mitkä

Lisätiedot

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ

SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ SAVON KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yksi Suomen suurimmista ammatillisen perus-, jatko- ja täydennyskoulutuksen järjestäjistä n. 8000 opiskelijaa Henkilöstöä n. 850 Koulutamme ammattilaisia neljällä eri paikkakunnalla

Lisätiedot

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38)

Valtio-oppi. Tilanne vuosi valmistumisen jälkeen (n=52) Työssä olevista (n=38) Valtio-oppi Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 99 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin tutkinnon suorittaneet

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista PÄÄAINEENA MATKAILUTUTKIMUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1

Lisätiedot

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille

Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Päivitetty: elokuu 2016 Lisätietoa Aarresaaren aineistoista: aarresaari.net/uraseuranta Uraseuranta vuonna 2011 valmistuneille Vastaa kysymyksiin valitsemalla sopivimman vaihtoehdon numero tai kirjoittamalla

Lisätiedot

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin

Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Ammatillisista opinnoista jatko-opintoihin Opopatio 13.10.2017 Merja Paloniemi, koordinoiva opo/ Opiskelijapalvelut Raija Lehtonen, vs. kehityspäällikkö/ Opiskelijapalvelut OSAO kouluttaa kuudella paikkakunnalla

Lisätiedot

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista

Uraseuranta 2012 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 2007 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Uraseuranta 212 Aalto-yliopisto tiivistelmä vuonna 27 maisteriksi valmistuneiden vastauksista Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Taustatiedot Vuonna 27 Teknillisestä korkeakoulusta, Taideteollisesta

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut

TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA. Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut TAMPEREEN YLIOPISTOSTA V. 2005 VALMISTUNEIDEN URASEURANTAKYSELYN TULOKSIA Tampereen yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteuttaminen V. 2010 toteutettu uraseurantakysely v.2005 maisterin tutkinnon

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 4 % 8 % Ammatillinen opettajankoulutus % 116 % 5 % -1 % 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016 AMK

Lisätiedot

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille

Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina valmistuneille Kysely sosiaalityö pääaineena vuosina 2005-2007 valmistuneille TAUSTATIEDOT 1) Sukupuoli nmlkj mies nmlkj nainen 2) Opintojen aloitusvuosi 3) Valmistumisvuosi 4) Millä perusteella valitsit opiskelupaikkasi?

Lisätiedot

AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön Satu Helmi

AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön Satu Helmi AMKista uralle - uraseurantatiedot käyttöön 1.9.2018 28.2.2021 Satu Helmi 22.5.2019 AMKista uralle uraseurantatiedot käyttöön Tavoitteena on luoda YO-sektorin kaltainen toimintamalli alumnien työuran seuraamiseksi.

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % 53 % 8 % 1 Lapin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa

Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen kehittämisessä ja koulutuspoliittisessa vaikuttamisessa Tekniikan akateemiset TEKin ja tekniikan alan yliopistojen toteuttavat yhdessä palautekyselyn vastavalmistuneille diplomi-insinööreille ja arkkitehdeille Palautetta hyödynnetään tekniikan yliopistoopetuksen

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista LUOKANOPETTAJAKOULUTUS Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista kasvatustieteen maistereista Kaisa Kivelä Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta

Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tohtorin tutkinnon suorittaneet työelämässä: Vuosina 2008 ja 2009 Tampereen yliopistossa tohtorin tutkinnon suorittaneiden uraseuranta Tampereen yliopisto Ura- ja rekrytointipalvelut Kyselyn toteutus ja

Lisätiedot

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 %

Ylemmät ammattikorkeakoulututkinnot % 99 % -10 % 8 % 1 Seinäjoen ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012

Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 Tutkinnon suorittaneiden ura- ja työmarkkinaseuranta vuonna 2007 valmistuneiden tilanne syksyllä 2012 L u o n n o n t i e t e e l l i n e n t i e d e k u n t a Saatteeksi Tässä annetut tiedot valmistuneiden

Lisätiedot

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA

TYÖLLISTYMISEN SEURANTA 2018 VASTAAJIEN T YÖLLISYYSTILANNE 60 50 40 30 20 10 0 2014 2015 2017 2018 Palkkatöissä Työtön 55% Palkkatöissä 19% Työttömänä PIENRYHMÄSSÄ (sekä koko-aikaisesti että osa-aikaisesti) OPISKELLEIDEN TYÖLLISYYSTILANNE

Lisätiedot

Kansainvälinen tradenomi

Kansainvälinen tradenomi Kansainvälinen tradenomi Liiketalouden kehittämispäivät 7.11.2012 Johanna Tuovinen asiamies, koulutus- ja työvoimapolitiikka Tradenomiliitto TRAL ry Tulevaisuuden työelämä Globaali toimintaympäristö Muutos

Lisätiedot

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet

Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Maistereiden työurat ja työelämän osaamistarpeet Katsaus yliopistojen maisteriuraseurantakyselyn tuloksiin. Yliopistojen oposeminaari 3.11.2017 Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut Agenda 1. Uraohjaajan

Lisätiedot

FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT FARMASIAN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm. 050 5935019

Lisätiedot

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle

Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 1 Mikkelin ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet ja tunnusluvut kaudelle 2013 2016 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2014 Tot. muutos-% 2013-2014 2012 2013 2014 2012-2014 2013-2016

Lisätiedot

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin

Vieraskieliset ammatillisessa koulutuksessa Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin ammatillisessa koulutuksessa 14.3.2017 Maahanmuuttajat ammatillisessa koulutuksessa -tilaisuus Marianne Portin . 13/03/2017 Opetushallitus 2 Vieraskielisten opiskelijoiden lukumäärä ja osuus (%) kaikista

Lisätiedot

Sijoittumisen yhteisseuranta

Sijoittumisen yhteisseuranta Sijoittumisen yhteisseuranta Seuraavat korkeakoulut keräsivät vuonna 2009 yhteistyössä tietoa valmistuneistaan Jyväskylän yliopisto Lapin yliopisto Turun yliopisto Turun kauppakorkeakoulu Åbo Akademi Hämeen

Lisätiedot

YTM. Politiikkatieteet

YTM. Politiikkatieteet YTM Politiikkatieteet Koontia ura- ja sijoittumisseurannoista Saija Tikkanen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Syksy 2011 2 1 TAUSTATIETOJA VASTAAJISTA o Yhteiskuntatieteen maistereita o

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen uraseuranta. Satu Helmi Projektipäällikkö

Ammattikorkeakoulujen uraseuranta. Satu Helmi Projektipäällikkö Ammattikorkeakoulujen uraseuranta Projektipäällikkö Sisältö Ammattikorkeakoulujen uraseuranta, mitä se on? Valtakunnallisen kyselyn pilotointi keväällä 2019 Valtakunnallisten tulosten hyödyntäminen Syksyn

Lisätiedot

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014

Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Tekniikan alan yliopistoopiskelijoiden työssäkäynti 2014 Esittäjän nimi 24.11.2014 1 Sisältö: Keskeisiä tuloksia Aineiston kuvailu Taustatiedot (Sp, ikä, yliopisto, tutkinnot, vuosikurssi, opintopisteet)

Lisätiedot

Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto

Maistereiden uraseuranta Ari Kurlin Tampereen yliopisto Maistereiden uraseuranta 2017 Ari Kurlin Tampereen yliopisto Maistereiden uraseuranta 2017 tehtiin 14 yliopiston yhteistyössä loka-tammikuussa 2017-2018. Kohdejoukossa 14448 ylemmän kk.tutkinnon tai päättyneen

Lisätiedot

Kansainvälinen politiikka

Kansainvälinen politiikka Kansainvälinen politiikka Tampereen yliopistossa on seurattu vastavalmistuneiden maistereiden työllistymistä jo vuodesta 1994 lähtien. Seurannan tuottajana on U&R (Ura- ja rekrytointipalvelut). Maisterin

Lisätiedot

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA

Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista POLITIIKKATIETEET JA Vuosi työmarkkinoilla Sijoittumisseuranta vuonna 2012 Lapin yliopistosta valmistuneista yhteiskuntatieteiden maistereista Kaisa Kivelä Työelämä ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto 2014 SISÄLLYS 1 TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA

Sijoittumisseuranta: PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Sijoittumisseuranta: Vuosina 2008 ja 2010 Lapin yliopistosta valmistuneet taiteen maisterit PÄÄAINEENA TEKSTIILI- JA VAATETUSALA Anne Keränen Työelämä- ja rekrytointipalvelut Lapin yliopisto Kevät 2012

Lisätiedot

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT

LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT LÄÄKETIETEELLISEN TIEDEKUNNAN URASEURANNAT Vuosina 2003-2011 valmistuneet. Tuukka Kangas ja Eric Carver Helsingin yliopiston urapalvelut 3.5.2017. Lisätietoja Eric Carver eric.carver@helsinki.fi gsm. 050

Lisätiedot