KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2006

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2006"

Transkriptio

1 Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2006 Puupiirroksia Riilahden toimintakeskuksesta, Aurinko ja kolme kuuta näyttely Esa-Pekka Ojanperä, Mari Pekkarinen, Mirja Kurki

2 YLEISTÄ Vuonna 2002 perustetun Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Kettukin tärkein tavoite oli perustaa valtakunnallinen kehitysvammaisten taidekeskus. Tämä tavoite toteutui keväällä 2006 ja Kettuki-keskus aloitti toimintansa Hämeenlinnan Verkatehtaan ARX-talossa. Taidetoimintaa oli vuoden aikana runsaasti. Kaikkiaan järjestettiin kuusi taidenäyttelyä, tärkeimpänä Suomessa ainutlaatuisen laaja kehitysvammataiteen näyttely Aurinko ja kolme kuuta Voipaalassa. Tässä toimintakertomuksessa kerrotaan kaikista niistä tapahtumista, joita sekä Kettuki ry että Kettukikeskus ovat järjestäneet vuoden 2006 aikana. ARX-talo Hämeenlinnan Verkatehtaalla YHDISTYSTOIMINTA Tiedottaminen Yhdistyksen esitteeseen päivitettiin ajankohtaiset osoite- ja muut tiedot. Jäsenkirjeitä lähetettiin kaksi. Yhdistyksen ja Kettuki-keskuksen yhteiset nettisivut avattiin ja niiden sisältöä kehiteltiin ja täydennettiin koko loppuvuosi. Yhdistyksen leikekirjaan kertyi lehtileikkeitä runsaasti vuoden mittaan. 2

3 Alettiin toimittaa Kettuki-keskuksen tiedotetta, ensimmäinen julkaistiin marraskuussa Tiedote julkaistiin sähköisenä, mutta toimitettiin Kettukin sähköpostittomille jäsenille paperisena. Lisäksi tiedote lähetettiin noin 200 sähköpostiosoitteeseen. Kettukille painatettiin omalla logolla varustetut kirjepaperi, kirjekuoret ja käyntikortit. Jäsenhankinta Uusia jäseniä yhdistykseen on liittynyt 17 ja jäsenmäärä oli vuoden lopussa 82, joista 70 varsinaista jäsentä ja 12 kannatusjäsentä. Varainhankinta Apurahoja vuodeksi 2006 saatiin Opetusministeriöltä 6500 yhdistyksen toimintaa varten ja Kordelinin rahastolta 4000 taidekeskuksen toimintaan. Apuraha-anomuksia tehtiin 7 kpl. Kehitysvammaliitto luovutti joulukorttirahansa Kettukille (500 ). Aurinko ja kolme kuutaselkokirjaa varten saatiin avustukset Selkokeskuksesta ( 4200 ) ja Kordelinin rahastolta (5000 ). Itse näyttelyä tuki myös Kehitysvammaisten Tukiliitto (1000 ) ja Suomalais-tanskalainen kulttuurisäätiö (800 ). Hallituksen kokoukset Yhdistyksen hallituksella oli vuoden 2006 aikana 7 kokousta, joista 2 toteutettiin puhelimitse. Hallituksen jäsenet: Ahti Isomäki, taidemaalari, puheenjohtaja Erkki Kannosto, kuvanveistäjä, varapj. Jaana Isomäki, psykologi, sihteeri Pekka Elomaa, valokuvaaja Susanna Hintsala, projektipäällikkö Kari T Korhonen, ekonomi Markku Niemelä, kuntayhtymän johtaja Pertti Rajala, erityishuoltopiirin johtaja Mauri Ronkainen, sosiaalineuvos Katri Stenberg, taidemaalari Antero Laine: Muoto, Kaarisilta Yhdistyksen rahastonhoitopalvelut on ostettu Päivi Määttäseltä (tmi Kasperville). 3

4 VARSINAINEN TOIMINTA ESR-HANKE Taidekeskuksen suunnitteluhanke päättyi jatkoajan jälkeen Hanke on toteutunut Euroopan Unionin sosiaalirahaston (ESR-) projektina Hämeen Liiton kautta. Projektia tuki Hämeenlinnan kaupunki ja Suomen Kulttuurirahasto. Hämeen Liitolle tehtiin uusi anomus, johon saatiin myönteinen päätös Uusi projekti on kaksivuotinen ( ) ja sen aikana taidekeskuksen toimintamalli, henkilöstö ja rahoitus on tarkoitus saada vakaalle pohjalle. Projektin budjetti kahdelle vuodelle on ja sitä tukee Hämeenlinnan kaupunki :lla. Projektiin palkattiin alkaen työntekijäksi FM Esa Vienamo, joka on toiminut Kettuki-keskuksessa aluksi osapäiväisesti ja loppuvuodesta kokopäiväisesti. Projektipäällikkö Esa Vienamo AAC-messuilla Projektin ohjausryhmä jatkoi entisellään: valt.tri Assi Liikanen taidemaalari Kari Jylhä kuntayhtymän johtaja Pertti Rajala koulutuspäällikkö Marjo Reunanen Kulttuurikeskuksen johtaja Timo Koivu valvoja Anri Leveelahti (Hämeen liitto) taidemaalari Ahti Isomäki psykologi Jaana Isomäki projektipääällikkö Esa Vienamo TAIDEKOKOELMA Kettukin taidekokoelma on kasvanut 67 teoksella, joista ostoja 7 kpl, lahjoituksia Voipaalan näyttelystä 14 kpl. Muut teokset ovat tulleet sopimuksen mukaisesti taidemaalauksen erityiskursseilta. Tällä hetkellä kokoelmassa on 194 teosta 74 taiteilijalta. Rikke Andersen: Nimetön, Karavana Lasse Rinne: Laiva, OmaPolku 4

5 Taidekokoelmaa säilytetään Hämeenlinnassa Kettukin varastossa ARX-talossa. Kettukin taidekokoelmasta osa on jatkuvasti esillä ARX-talon käytävillä ja toimistohuoneissa sekä Hämeenlinnan pääkirjaston kirjoittajakoulun huoneessa. TAIDEOPETUS JA KONSULTOINTI Kansalaisopiston kurssit Taidemaalauksen erityiskurssi jatkui Vanajaveden opiston, HML:n kehitysvammaisten tuki ry:n ja Kettukin yhteistyönä. Kurssille osallistui 8 kehitysvammaista henkilöä ja he maksoivat kurssimaksun itse. Materiaalit järjesti Kettuki, tilana on lasten ja nuorten kuvataidekoulun luokkahuone, opettajan palkan maksoi Vanajaveden opisto ja kuljetukset järjesti toimintakeskus Viisari. Opettajana toimi Hilkka Saarinen. Syyskaudeksi 2006 saatiin mukaan Koulutuskeskus Tavastia, josta lähihoitaja-opiskelijoita osallistui avustajina kurssille ja matkoihin Viisarin ja Verkatehtaan välillä. Toinen erityiskurssi jatkoi toimintaansa Juteinitalossa Hattulan kunnan Parolassa opettajana Katri Stenberg. Yhteistyökuvio on tässäkin edellisen kurssin kaltainen. Opiskelijoita kurssilla on 8. Kesäkurssi Kesäksi 2006 Kettuki suunnitteli edellisenvuoden tapaan Perttulan erityisammattikoulun kanssa viisipäiväistä kurssia ammattitaiteilijoille, jotka ovat kiinnostuneita aloittamaan kehitysvammaisten kanssa työskentelyn. Kurssi kuitenkin peruuntui viimehetken peruutusten vuoksi. Maalauskurssi Kettuki-keskuksessa Työkeskus Aula tilasi Kettukilta aamupäivän mittaisen maalauskurssin Kurssi pidettiin lasten taidekoulun tiloissa ja opettajina toimivat Katri Stenberg ja Hilkka Saarinen. Osanottajia oli 15 ja he tutustuivat kurssin jälkeen Kirsi Mikkosen näyttelyyn. TAIDENÄYTTELYT JA NIIDEN TUKEMINEN Aurinko ja kolme kuuta Tuloaula Voipaalan näyttelyyn Kettuki järjesti Voipaalan taidekeskuksessa laajimman Suomessa koskaan toteutetun kehitysvammaisten taiteilijoiden näyttelyn Näyttelyn nimi oli Aurinko ja kolme kuuta ja sen kuraattorina toimi Ahti Isomäki. Näyttelyyn osallistui Tanskasta 3 yhteisöä - Bifrosttaidekoulu, Gaia-museo ja Karavana-ateljee ja Suomesta 10: Hempankaari Nokialta, Kaarisilta 5

6 Nastolasta, Kirsikoti Lieksasta, Kuhankosken erityisammattikoulu Laukaasta, Lieksan taidetoimintakeskus, Lyhty ry Helsingistä, OmaPolku Tampereelta, Perttulan erityisammattikoulu Hämeenlinnasta, Riilahden toimintakeskus Espoosta ja Tampereen kehitysvammaisten tukiyhdistys. Lisäksi esillä on Kettuki-kokoelman uusimpia hankintoja. Esillä oli 195 teosta yhteensä 94 taiteilijalta. Kävijöitä näyttelyssä oli lähes Näyttelynäkymä yläkerrasta, Hempankaaren veistoksia Lyhdyn työryhmä: Oikealla planeetalla Näyttelyn avasi Taidelehden päätoimittaja Otso Kantokorpi ja näyttelyn suojelijana toimi kulttuuriministeri Tanja Saarela. Presidentti Tarja Halonen lähetti avajaisiin onnittelusähkeen. Avajaisissa Piritta Manninen lauloi Timo Lahtisen säestyksellä. Avajaisyleisöä Heidi Brinch Hansen: Hedelmämaalaus, Bifrost Näyttelyn yhteydessä julkaistiin samanniminen runsaasti kuvitettu selkokielinen taidekirja. Näyttelystä toimitettiin myös näyttelyluettelo, jossa oli tiedot kaikista esillä olevista teoksista ja niiden tekijöistä sekä lyhyet esittelyt mukana olleista 14 yhteisöstä. Näyttelyn yhteydessä myytiin taidekirjaa, yhdistyksen postikortteja, näyttelyluetteloita ja näyttelyn julisteita. 6

7 Voipaalassa saavutettavuusasioissa oli paljon parannettavaa. Kettuki teki selko-opasteet sekä pyörätuoliramppeja ja kynnyskiiloja näyttelytiloihin. Kettukin rakentamat uudet pyörätuolirampit olivat kesällä ahkerassa käytössä Näyttelyn yhteydessä järjestettiin Voipaalassa seminaari otsikolla Kehitysvammaiset taidekentän laidalla. Alustajina seminaarissa olivat Otso Kantokorpi ja Raija Mikkonen ja juontajana Pertti Rajala. Pertti Rajala johdattelee keskustelua Renkoviikko Hämeenlinnan seudun invalidien kesäkodissa Niemelässä Rengossa järjestettiin Renkoviikon aikana Taideareena - taidenäyttely, johon Kettuki kutsuttiin mukaan. Näyttelyn avasivat kansanedustajat Satu Taiveaho ja Antti Kaikkonen. Esillä oli Kettukin Vanajaveden opiston ryhmien uusimpia teoksia, yhteensä 25 työtä 15 tekijältä. 7

8 Taidetömäys Merikarvialla Krookan satamassa järjestetyssä Tanner tömisee tapahtumassa oli esillä Kettuki-kokoelman näyttely Taidetömäys. Näyttelypaikka oli galleria Wanha Savu. Näyttelyssä oli esillä 38 teosta 23 tekijältä. Näyttelyn avasi ja esitteli projektipäällikkö Esa Vienamo. Erityiskurssin näyttely Taidetömäys Galleria Wanhassa Savussa Vanajaveden opiston taidemaalauksen Parolan erityiskurssi esitteli töitään Sokerileipuri Suomisen kahvilassa Hämeenlinnassa. Näyttelyssä oli esillä akryylimaalauksia 6 henkilöltä: Anni Toivonen, Tuija Lehtonen, Virpi Kuru, Kirsi Pärssinen, Janne Nordman ja Vesa- Matti Saari. Esillä olleet teokset kuuluvat kaikki Kettuki-kokoelmaan. Opettajana ryhmässä on toiminut Katri Stenberg. Vuoden kehitysvammainen taiteilija 2006 Yhdistyksen toimintasuunnitelman mukaisesti Kettuki järjesti yhden kehitysvammaisen taiteilijan oman näyttelyn. Tänä vuonna se oli Vuoden 2006 kehitysvammaiseksi taiteilijaksi nimetyn Kirsi Mikkosen näyttely Elämän värit Hämeenlinnassa Galleria ARXissa Kirsi Mikkonen Näyttely oli laajin kehitysvammaisen taiteilijan Suomessa järjestetty yksityisnäyttely ja sai paljon huomiota osakseen. 8

9 Näyttelyn yhteydessä julkistettiin Kirsistä Kirsikodin kustantama selkokielinen taidekirja, jonka kirjoittivat Ari Sainio ja Otso Kantokorpi. Näyttelyssä kävi 1756 katsojaa ja sieltä myytiin kolme teosta. Avaajana toimi Taide-lehden päätoimittaja Arja Elovirta ja musiikkia esitti Anu Lehtonen Perttulan erityisammattikoulusta. Taide-lehden entinen päätoimittaja Otso Kantokorpi ja nykyinen päätoimittaja Arja Elovirta Anu Lehtonen esiintymässä avajaisissa AAC-messut Hämeenlinnassa järjesti Avain-säätiö/Hämeen Kahvakeskus, Hämeenlinnan ammattikorkeakoulu ja Hämeenlinnan seudun kehitysvammaisten tuki ry vaihtoehtoisten ja korvaavien kommunikaatiomenetelmien (= AAC-) messut Matka sanojen taakse HAMK:n tiloissa. Kettukilta oli sinne pyydetty taidenäyttely ja esittelypöytä. Kettuki-kokoelmasta oli esillä 21 teosta19 tekijältä. JULKAISUT Kettuki julkaisi runsaasti kuvitetun selkokielisen taidekirjan kesällä 2006 liittyen Aurinko ja kolme kuuta -näyttelyyn. Kirjan nimi on Aurinko ja kolme kuuta. Kehitysvammaiset taidekentän laidalla. Kirjoittajina ovat kuntayhtymän johtaja Pertti Rajala (aiheenaan selkokieli), taidehistorioitsija ja kriitikko Pirjo Hämäläinen (kriitikon näkökulma), Gaia-museon johtaja Dorte Eiersbo (kehitysvammataide Tanskassa), kirjailija Satu Itkonen (kehitysvammaisten taide, etiikka ja moraali) ja Jaana Isomäki (Kehitysvammaisuus, taide ja elämänlaatu). Kirjan toimitti Ahti Isomäki ja taittoi Jukka Forslund. Selkokäännökset olivat Ari Sainion käsialaa. Kirjassa on 53 kuvaa yhteensä 46 taiteilijalta. Kirjan julkaisemiseen saatiin merkittävää rahallista tukea Kordelinin rahastosta ja Selkokeskuksesta. 9

10 Kirsi Mikkosen näyttelyn yhteydessä julkaistiin myös Kirsin maalauksesta Afrikkalainen kylä tehty postikortti. Kirsi Mikkonen: Afrikkalainen kylä, Kirsikoti PALKINNOT JA TUNNUSTUKSET Marraskuussa Kettukin hallitus valitsi TAIDETEKO 2006 palkinnon saajaksi kriitikko ja kirjailija Otso Kantokorven, perusteluna kehitysvammaisten taiteen esilletuominen valtakunnallisessa taidekeskustelussa. Palkinto koostuu kunniakirjasta ja varapuheenjohtaja Erkki Kannoston lahjoittamasta puupiirroksesta Kotirintama. Palkinnot luovutettiin Kirsi Mikkosen näyttelyn avajaisten yhteydessä Hämeenlinnassa. Samassa yhteydessä luovutettiin kunniakirja Vuoden 2006 kehitysvammaiselle taiteilijalle Kirsi Mikkoselle. JÄSENISTÖ Vuonna 2006 yhdistykseen liittyi 17 uutta henkilöjäsentä ja 2 uutta kannatusjäsentä. YHTEISTYÖ Perttulan erityisammattikoulu tuki Kettukia erityisesti Aurinko ja kolme kuuta näyttelyn järjestämisessä. Myös kesäkurssien suunnittelu on toteutettu yhteistyössä jo useana vuonna. Minna Ervasti: Afrikkalainen asetelma Perttulan erityisammattikoulu 10

11 Papunet järjesti keväällä 2006 piirustuskilpailun, jonka juryyn oli kutsuttu Kettukin puheenjohtaja. Arvostelussa kiinnitettiin huomiota erityisesti työn puhuttelevuuteen ja omaperäisyyteen. Kilpailun voitti Jack Heiskanen Lieksan taidetoimintakeskuksesta työllään Intiaani. Kilpailutöiden näyttely oli Malmin kirjastossa Jack Heiskanen: Intiaani Pirkanmaan sosiaalipalveluiden kuntayhtymä järjesti Raamaa ja rapsoriaa -nimiset valtakunnalliset kehitysvammaisten kulttuuripäivät elokuussa Tampereella. Niiden yhteydessä avattiin 8.8. illalla uusi taidetoimintapaikka Wärjäämö. Avajaisten yhteyteen päivällä oli järjestetty seminaari, johon Kettukista oli kutsuttu alustamaan Ahti Isomäki, Raija Mikkonen ja Satu Itkonen. Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry täytti 75 vuotta ja järjesti kuvataidekilpailun. Kilpailussa palkittiin hämeenlinnalaisen Antti Korkeilan teos Naamio, joka on Kettukin kokoelmassa. Puheenjohtaja ja sihteeri tutustuivat lomamatkallaan Islannissa paikalliseen kehitysvammaisten omaisjärjestöön Throskahjalpiin ja neuvottelivat alustavasti yhteistyöstä esim. taidenäyttelyn muodossa keväällä TIETOPANKIT Kettuki kerää jatkuvasti kehitysvammataiteeseen ja kehitysvammaisiin liittyvää materiaalia. Lehtileikkeitä, artikkeleita ja kirjoja on koottu jo runsaasti. Lisäksi kerätään tietoja Suomessa toimivista taideryhmistä ja opettajista. Kettuki-keskuksen tiedote leviää jo 200 osoitteeseen. Nettisivuilla on nyt tiedostoja alan suomalaisesta ja ulkomaisesta kirjallisuudesta, taidetta erityisryhmille opettavista kansalaisopistoista, taidetoimintapaikoista Suomessa ja ulkomailla. TOIMINNAN SUUNNITTELU Kettuki-keskuksen ja yhdistyksen toimintaa suunniteltiin koko vuoden ajan hallituksen kokouksissa ja muissa työryhmissä. Rahoituksen edistämiseksi otettiin yhteyttä hämäläisiin kansanedustajiin. Hämeen liiton kautta järjestyi tapaaminen eduskunnassa Hanketta esitteli kuudelle kansanedustajalle (Sirkka-Liisa Anttila, Matti Kauppila, Minna Lintonen, Tuija Nurmi, Kirsi Ojansuu ja Timo Seppälä) puheenjohtaja, projektipäällikkö ja hallituksen jäsen Susanna Hintsala. Erityisesti varapuhemies Sirkka-Liisa Anttila otti asian huolekseen ja järjesti tapaamisen kulttuuriministeri Tanja Saarelan kanssa Yhdistystä edustivat ministerin tapaamisessa puheenjohtaja, projektipäällikkö ja Susanna Hintsala. Molemmat tapaamiset olivat erittäin onnistuneita. Ministerin tapaamisesta saatiin ohjeeksi tehdä avustusanomus ministeriölle ja toimittaa se mitä pikimmin perille. Anomus laadittiin ja lähetettiin ministeriöön joulukuussa

12 Toiminnan suunnittelua varten pidettiin hallituksen kokouksen yhteydessä marraskuussa ideariihi, jonka tuottamista ajatuksista kootaan yhdistyksen toimintasuunnitelma vuodelle Osa ideoista yltää pidemmälle ja niitä pyritään edistämään tulevina vuosina. Hallituksen jäseniä ideariihessä Kettuki ry:n yhteistyökumppanit kuluneena vuonna Avain-säätiö Bifrost-taidekoulu (Randers, Tanska) Elmerin Purje (Merikarvia) Gaia-museo (Randers, Tanska) Hempankaari (Nokia) Hämeenlinnan kaupunki Hämeenlinnan kehitysvammaisten tuki ry Hämeenlinnan seudun invalidit ry Kaarisilta ry (Nastola) Karavana-ateljee (Århus, Tanska) Kirsikoti ry (Lieksa) Kehitysvammaisten palvelusäätiö Kehitysvammaisten tukiliitto Kehitysvammaliitto Koulutuskeskus Tavastia (Hämeenlinna) Kuhankosken erityisammattikoulu (Laukaa) Lasten ja nuorten kulttuurikeskus ARX Lieksan taidetoimintakeskus Lyhty ry (Helsinki) Me itse ry (Tampere) Mäntsälän seudun kehitysvammaisten tuki ry Näkövammaisten Kulttuuripalvelu ry Omapolku ry (Tampere) Opetusministeriö Papunet Perttulan erityisammattikoulu (Hämeenlinna) Riilahden toimintakeskus (Espoo) Satakunnan erityishuoltopiiri Savon vammaisasuntosäätiö Savas Tampereen kehitysvammaisten tukiyhdistys Toimintakeskus Viisari (Hämeenlinna) Vanajaveden opisto Verneri-net Voipaalan taidekeskus (Valkeakoski) Wärjäämö (Tampere) Janne Nordman: Claudio Pozza Vanajaveden opisto, Parolan ryhmä 12

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2005

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2005 Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2005 Kirsi Mikkonen: Afrikan eläimiä 1 (Kirsikoti) Tuula Rantanen: Dallape-orkesteri (Riilahden toimintakeskus) 1 YLEISTÄ Kehitysvammaisten

Lisätiedot

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2008

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2008 Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2008 Outoja lintuja, kummia kaloja -näyttelyn töitä (ylhäältä vasemmalta): Simun Poulsen (Färsaaret): Olga-kissa. Miia Ruohonen: Awa, Fredrik

Lisätiedot

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2009

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2009 Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2009 Kenneth Rasmussen: Nimetön (linoleumi) 1 YLEISTÄ Vuonna 2002 perustettu Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry ylläpitää Hämeenlinnassa

Lisätiedot

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011

Jukka-Pekka Levy. Kettukin vuoden taiteilija 2011 Jukka-Pekka Levy Kettukin vuoden taiteilija 2011 AURINKOPOIKA Galleria ARX, Hämeenlinna 22.3. 21.4.2011 Puupiirroskollaasi Jukka-Pekka Levy - Aurinkopoika Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Taitto:

Lisätiedot

Ammatti ja jäsenyydet. Taidekoulutus. Luottamustoimet. Harrastukset. ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh.

Ammatti ja jäsenyydet. Taidekoulutus. Luottamustoimet. Harrastukset. ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh. ISOMÄKI AHTI Taidemaalari Vihtavuorentie 72 13430 Hämeenlinna puh. 044 289 3343 HENKILÖTIEDOT Syntynyt 12.5.1948, Hämeenlinna. Ammatti ja jäsenyydet Taidemaalari, kuvataiteilija Taidemaalariliitto, varsinainen

Lisätiedot

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2010

KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2010 Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry KETTUKI TOIMINTAKERTOMUS 2010 Matti Rauhaniemi: Joskus voi sanoa ei maistu nyt, rautalanka (kuva Pekka Elomaa) YLEISTÄ Vuonna 2002 perustettu Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Taidekeskus Kettuki TOIMINTAKERTOMUS 2011

Taidekeskus Kettuki TOIMINTAKERTOMUS 2011 Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry Taidekeskus Kettuki TOIMINTAKERTOMUS 2011 Jukka-Pekka Levy: Autiotalo Italiassa YLEISTÄ Vuonna 2002 perustettu Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry ylläpitää

Lisätiedot

TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja, yleisellä ja graafisella linjalla 1969 1971 Suomen Taideakatemian koulu, taidemaalaus 1974 1978

TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja, yleisellä ja graafisella linjalla 1969 1971 Suomen Taideakatemian koulu, taidemaalaus 1974 1978 1 (5) OLLI KOKKONEN s. 1952 Jämijärvi OSOITE: Likolahdenkatu 67 as 3 44150 ÄÄNEKOSKI Puh. 040 324 7171 ANSIOLUETTELO Teoksia ensi kerran esillä v. 1969 TAIDEOPINNOT Taideteollinen ammattikoulu, iltalinja,

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot

Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry. Vuosikertomus 2014

Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry. Vuosikertomus 2014 Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry. Vuosikertomus 2014 Kirjastokatu 1 13100 Hämeenlinna www.kettuki.fi taidekeskus@kettuki.fi + 358 44 040 5107 SISÄLLYS JOHDANTO... 3 YLEISTÄ... 3 Hallinto... 4 Toimitilat...

Lisätiedot

KEHITYSVAMMAISEN HENKILÖN HYVÄN ELÄMÄN PERUSTEET

KEHITYSVAMMAISEN HENKILÖN HYVÄN ELÄMÄN PERUSTEET KEHITYSVAMMAISEN HENKILÖN HYVÄN ELÄMÄN PERUSTEET Esite asumis-, työ- ja päivätoiminta- sekä koulutusyksiköistä Heli Perälä Kehitysvammaisten Hyvän Elämän Perusteet -hanke Seinäjoen Seudun Kehitysvammaisten

Lisätiedot

Turun Seudun Wanhat Toverit

Turun Seudun Wanhat Toverit Turun Seudun Wanhat Toverit TOIMINTAKERTOMUS 2012 Kerho kokoontumiset: > Aika: 9.1.2012. - V-S:n Sos.dem.piirin puheenjohtaja Juuso Alatalo - Piirin ajankohtaisista asioista, uuden puheenjohtajan ajatuksia

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi.

Kannuksen Kotiseutupäivät Kotiseutupäivillä yhdistystä edustivat Ritva Niemikorpi, Martti Määttä ja Leila Keski-Korpi. Jäsentiedote 11.10.2010 Iloiset syksyn toivotukset jäsenistöllemme! Vaikka viimeiset lehdet putoilevatkin jo puista, ei yhdistyksemme siirry talviunille. Porhallamme iloisesti kohti joulua ja syksyn ja

Lisätiedot

Kehitysvammaisten!taiteilijoiden!Tuki!ry.!! Vuosikertomus!2012! !!!! HALLINTO!...!2! TOIMINTA!...!4! YHTEISTYÖ!...!12! TALOUS!...!14!

Kehitysvammaisten!taiteilijoiden!Tuki!ry.!! Vuosikertomus!2012! !!!! HALLINTO!...!2! TOIMINTA!...!4! YHTEISTYÖ!...!12! TALOUS!...!14! KETTUKIry.Vuosikertomus2012 KehitysvammaistentaiteilijoidenTukiry. Vuosikertomus2012 Sisällysluettelo HALLINTO...2 Hallitus...2 Tilat...3 Henkilöstö...3 TOIMINTA...4 Koulutus...4 Näyttelyt...5 Projektit...8

Lisätiedot

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009:

Hyvä Jäsenemme! Johtokunta. Johtokunnan jäsenet toimintavuonna 2009: MTK- Kerimäki Toimintakertomus 2009 Hyvä Jäsenemme! MTK-Kerimäen tuottajayhdistyksen johtokunta päätti toimittaa vuoden 2009 toimintakertomuksen kaikille jäsenilleen. Yhdistyksen toiminta oli vuonna 2009

Lisätiedot

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku

Taidekoulutus. Yksityisnäyttelyitä: CURRICULUM VITAE. Nimi: Anja Levoranta. s.1938, Noormarkku CURRICULUM VITAE Nimi: Anja Levoranta s.1938, Noormarkku Taidekoulutus Kurssimuotoisia opintoja mm. Vapaassa taidekoulussa, Oriveden opistossa, Kuusamon kansanopistossa ja Helsingin Taiteilijaseuran kursseilla.

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2014 1. HALLITUS 2. JÄSENISTÖ 3. TALOUS 4. TIEDOTTAMINEN JÄSENISTÖLLE 5. TOIMINTA 5.1. Tavoite 5.2. Palveluista tiedottaminen 5.3. Hartauselämä

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 32 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 33

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA 32 3 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 33 30 Nuorisovaltuusto 9.4.2014 AIKA 9.4.2014 klo 16.30 PAIKKA Nuorisotila Nurkka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 32 2 PUHEENJOHTAJAN JA SIHTEERIN VALINTA

Lisätiedot

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2012 1. HALLITUS 2. JÄSENISTÖ 3. TALOUS 4. TIEDOTTAMINEN JÄSENISTÖLLE 5. TOIMINTA 5.1. Tavoite 5.2. Palveluista tiedottaminen 5.3. Hartauselämä

Lisätiedot

Kehitysvammaisten taiteilijoiden Tuki ry. Vuosikertomus 2013

Kehitysvammaisten taiteilijoiden Tuki ry. Vuosikertomus 2013 Kehitysvammaisten taiteilijoiden Tuki ry. Vuosikertomus 2013 Iittalantie 130 14500 Iittala www.kettuki.fi taidekeskus@kettuki.fi + 358 44 040 5107 SISÄLLYS 1 KETTUKI RY JA TAIDEKESKUS KETTUKI... 3 1.1

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä

Suomalainen Klubi 26.1.2015. Jukka Heikkilä Suomalainen Klubi 26.1.2015 Jukka Heikkilä 1 Perustettu 18.1.1944 nimellä Sotamuistoyhdistys ry. V. 1949 Sotamuseoseura ry. V. 1957 Sotahistoriallinen Seura ry. > sotahistoriallinen yleisseura Vuonna 2004

Lisätiedot

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna!

Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Hyvä vapaaehtoistoiminnan kehittäjä ja aktiivi, lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneena vuonna! Ensi vuotta käynnistämme innolla vapaaehtoistoiminnan juhlavuotena. Kutsumme sinutkin mukaan yhteiseen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5.

TOIMINTAKERTOMUS 2009-10. Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä. 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano. 3. Kokoukset. 4. Työryhmät. 5. TOIMINTAKERTOMUS 2009-10 Äänekosken nuorisovaltuusto SISÄLLYS: 1. Yleistä 2. Nuorisovaltuuston kokoonpano 3. Kokoukset 4. Työryhmät 5. Lausunnot 6. Viestintä ja markkinointi 7. Retket, koulutukset ja virkistäytyminen

Lisätiedot

Kenneth Rasmussen. Kettukin vuoden 2009 taiteilija

Kenneth Rasmussen. Kettukin vuoden 2009 taiteilija Kenneth Rasmussen Kettukin vuoden 2009 taiteilija Galleria Arx, Hämeenlinna 2.6. 11.7.2009 Kuva: Eija Ruoho Kenneth Rasmussen Kenneth Rasmussen ei ole halunnut antaa nimiä teoksilleen, jotta jokainen näyttelyvieras

Lisätiedot

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä!

Lupsakkaa talven aikaa ja hyviä hiihtokelejä! Jyty Varkaus Ry Tammikuu 2015 Jäsentiedote 1 Hallituksen joulukuun kokouksen päätökset 2 Edunvalvontakatsaus 3 Syyskokouksen päätökset 4 Yhdistyksen toimihenkilöt 2015 5 Hallitus 2015 6 Kuntokorttikausi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti

OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro

Lisätiedot

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS

POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS POSION VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2015 2 VAMMAIS-JA VANHUSNEUVOSTON KOKOONPANO 2015 Pirkko Mäkelä, puheenjohtaja 23.6.2015 lähtien, Eläkeliiton Posion yhdistys ry Sari Ylisirniö, sihteeri23.6.2015

Lisätiedot

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013

KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 KUVATAITEILIJA- SENIORI KUVATAITEILIJASENIORIT RY:N TIEDOTE JOULUKUU 2013 Näyttely Kaapelin Puristamossa 2012 pj. Pentti Saksala Yhdistyksemme yli 40-vuotisen taipaleen jatkumisen edellytys o n o s a l

Lisätiedot

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009

Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Hämeenlinnan Seudun Kalevalaiset Naiset ry 1985 2014 osa 2. 1997-2009 Tapahtumia vuosien varrelta Kuvassa Aulangonjärvi ja Lusikkaniemi Anni Liukkala puheenjohtajana 1997 2002 Komeroiden kätköistä -näyttely

Lisätiedot

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014

TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 TUOHITUN KYLÄYHDISTYKSEN VUOSIKOKOUS 2014 Aika 9.2.2014 klo 14.00. Paikka Tuohikoto Käsiteltävät asiat 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 14.00. ja esitteli vierailijan, Salon kyläasiamies

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2

Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 Nuorisovaltuusto 07.05.2013 AIKA 7.5.2013 klo 14.15 PAIKKA Yläaste, Tukholma KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 1 2 PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 2 3 NUORISOVALTUUSTON

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2008 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2008 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY

KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY KULTTUURIKESKUS SOFIAN YSTÄVÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS VUONNA 2013 1. HALLITUS 2. JÄSENISTÖ 3. TALOUS 4. TIEDOTTAMINEN JÄSENISTÖLLE 5. TOIMINTA 5.1. Tavoite 5.2. Palveluista tiedottaminen 5.3. Hartauselämä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI Pohjois-Savon terveydenhoitajayhdistys ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 VUOSI 2015 OLI YHDISTYKSEN 76. TOIMINTAVUOSI YHDISTYKSEN HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT HALLITUS Puheenjohtaja Fatima Moursad (Maaninka),

Lisätiedot

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825

ANSIOLUETTELO. Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 ANSIOLUETTELO Kuvanveistäjä Erkki Kannosto 4. 9.1945 Tampere Asuu ja työskentelee Helsingissä ja Tervakoskella 040-5892825 TAIDEOPINNOT Suomen taideakatemiankoulu 1966 1970 VALTION TAITEILIJA APURAHAT

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt:

Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: Pekka Hepoluhta taidemaalari Yksityisnäyttelyt: 2008 Galleria Uusitalo, Helsinki 2007 Galleria Aarni, Espoo (yhd.h I Raution kanssa) 2006 Observations, Galleria Aquatinte, Strasbourg, Ranska 2005 Galleria

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry

Toimintakertomus 2012. Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2012 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry VasE:n toimintakertomus vuodelta 2012 Vuosi 2012 oli yhdistyksen 75. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia,

Lisätiedot

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008

Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston toimintakertomus vuodelta 2008 YLEISTÄ Vuosi 2008 oli Tuusulan Metallityöväen ammattiosaston 32. toimintavuosi. Ammattiosastomme toiminta on ollut jälleen kuluneena

Lisätiedot

Endurance Ultrarunning Team Finland ry

Endurance Ultrarunning Team Finland ry Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä

Lisätiedot

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry

VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry VUOSIKERTOMUS 2014 Diabeteshoitajat ry S i v u 2 DIABETESHOITAJAT RY VUOSIKERTOMUS 2014 SISÄLTÖ 1.YHDISTYS... 2 3.HALLINTO... 3 5.2. Yhteistyö... 4 5.3. Tiedotus... 4 5.4. Toimikuntatyöskentely... 5 6.1.

Lisätiedot

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009

Paikan henki. Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus. Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Paikan henki Kylämaiseman kulttuurinen ulottuvuus Kylämaisemat kuntoon! Saaarijärvi 23.10.2009 Heli Rintahaka, Kulttuuriteemaryhmä / opetusministeriö Miten paikallisuus, paikan henki, koetaan? Paikka on

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 13.2.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Aluetaidemuseon asiantuntijaroolin ja alueellisen yhteistyöverkoston vahvistaminen 2. Kiertonäyttelytoiminnan sekä verkkonäyttelyiden kehittäminen

Lisätiedot

KAARISILTA R.Y. VUOSIKERTOMUS 2010. Engel-Makasiini avajaiset 21.5.2010, avaajana valtiosihteeri Marcus Rantala

KAARISILTA R.Y. VUOSIKERTOMUS 2010. Engel-Makasiini avajaiset 21.5.2010, avaajana valtiosihteeri Marcus Rantala KAARISILTA R.Y. VUOSIKERTOMUS 2010 Engel-Makasiini avajaiset 21.5.2010, avaajana valtiosihteeri Marcus Rantala KAARISILTA RY VUOSIKERTOMUS SIVU 2 Kaarisilta-yhdistys on vuodesta 1987 järjestänyt kulttuuripainotteista

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 1 1. YLEISTÄ Keski Suomen Ekonomit ry. on v.1937 perustettu yhdistys, jonka tehtävänä on toimia korkeamman taloustieteellisen koulutuksen hankkineiden yhdyssiteenä toiminta alueellaan,

Lisätiedot

Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf TOIMINTAKERTOMUS 2012

Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf TOIMINTAKERTOMUS 2012 Uudenmaan Kirjoittajat ry - Nylands Skribenter rf TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Yleistä Yhdistyksen 44 toimintavuoden toiminta kärsi varojen puutteesta. Yhdessä Työväenliikkeen kirjaston kanssa järjestettiin

Lisätiedot

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015

Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Jäsenkirje 3 2015 7.7.2015 Aloitteet liittovaltuuston syyskokoukselle Kulttuuri- ja yleisurheilupäivät Kajaanissa Mielenterveysmessut 17.-18.11.2015 Toimiston kesän poikkeusaukioloajat Järjestö- ja ansiomerkkitoimikunta

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin

Lisätiedot

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN

SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN s.1 SUNNUNTAINA 18.03.2012 TAIDEMUSEORETKI HELSINKIIN Henkisyys taiteessa Helene Schjerfbeck juhlanäyttely, Gyllenberg taidemuseo Outi Heiskanen Alkumeri, Didrichsenin museo Sunnuntaina 18.03.2012 klo

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11

TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 TOIMINTAKERTOMUS V U O D E L T A 2 0 11 1 SUOMEN HAUTAUSTOIMINNAN KESKUSLIITTO RY BEGRAVNINGSVERKSAMHETENS CENTRALFÖRBUND I FINLAND RF YLEISTÄ Liiton kotisivu: www.shk.fi Y-tunnus: 1480117-5 LIITTOKOKOUS

Lisätiedot

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014

Liite 2 Aluetaidemuseoiden nelivuotisneuvottelut Suunnitelmamatriisi 2014 2017 Neuvottelupäivämäärä 6.3.2014 Kauden 2014 2017 alueellisen toiminnan päätavoitteet: 1. Varsinaissuomalaisen kuvataidekulttuurin tukeminen ja sen tunnettuuden lisääminen 2. Varsinais-Suomi on kuvataiteilijoiden näkökulmasta houkutteleva

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 11.5.2015 klo 17:00 1/5 Paikka Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto, Tuijussuontie 10, Raisio LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Läsnäolo-oikeutetut - Esittelijä ja sihteeri Tervakangas Matti Tenhunen

Lisätiedot

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt

Pekka Hepoluhta taidemaalari. Näyttelyt Pekka Hepoluhta taidemaalari Näyttelyt 2012 Galleria AMA, Helsinki tulossa elokuussa 2011-12 Tuttuus, Vantaan Taidemuseo 2011 Still und doch leben dig, Galerie Classico, Berlin 2011 Roma - Varese, Galleria

Lisätiedot

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere

Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2016 Aika: 22.1.2016 klo 18.30 Paikka: Hervannan vapaa-aikakeskus, Sali 222, Lindforsinkatu 5, Tampere Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Olli Lassinaro Anu Karrimaa Anna

Lisätiedot

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti

Pekka Mansikkamäki, varapuheenjohtaja varajäsen Terhi Sten. Tommi Eskonen varajäsen Lotta Lammi. Marja Huttunen, TyöMaa projekti PÖYTÄKIRJA 1 Kokous: TAMPEREEN KAUPUNKISEUDUN TYÖPOLIITTINEN YHTEISTYÖRYHMÄ Aika: 24.11.2010 klo 10 12 Paikka: Työllisyydenhoidon palveluyksikkö, Hammareninkatu 8 B, kokoushuone Omena 4.krs Osallistujat:

Lisätiedot

LOPPURAPORTTI. Iittalan kulttuuritalo -hanke 1.3.2011 31.12.2012. Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry / Taidekeskus Kettuki

LOPPURAPORTTI. Iittalan kulttuuritalo -hanke 1.3.2011 31.12.2012. Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry / Taidekeskus Kettuki Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry / Taidekeskus Kettuki Iittalan kulttuuritalo -hanke 1.3.2011 31.12.2012 LOPPURAPORTTI 1. Hankkeen toteuttajan nimi Kehitysvammaisten taiteilijoiden tuki ry. 2.

Lisätiedot

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara)

Pöytäkirja. Pirjo Riskilä (vara) x Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lapin piiri ry Mira Uusiportimo (vara) LAPIN LIITTO Pöytäkirja 5.4.2013 Järjestöneuvottelukunnan 2. kokous Aika: 5.4.2013 klo 9.00-11.00 Paikka: Lapin liitto Osallistujat: Läsnä Poissa Nimi Järjestö x Raili Kerkelä Kemijärven Järjestökiehinen

Lisätiedot

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät.

Taulukkoon yksi on koottu koulutus- ja klubitilaisuudet sekä niihin osallistuneiden määrät. LOHJAN SEUDUN YMPÄRISTÖKLUSTERI Klusteri on yhteistyöverkosto, joka edistää yritysten ja yhteisöjen ympäristöasioiden hallintaa, auttaa ennakoimaan ja sopeutumaan muutoksiin ja riskeihin sekä edesauttaa

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO

LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET 2013 LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN HALLINTOMALLI PÄÄTÖKSENTEON VUODENKIERTO Kokousaika Keskiviikko 24.4. klo 17 Kokouspaikka Lempoisten srk-talo, pieni sali 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 KOKOUKSEN AVAUS VARAPUHEENJOHTAJAN VALINTA LEMPÄÄLÄN SEURAKUNNAN ARVOT JA PAINOPISTEET

Lisätiedot

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto

LAUKAAN KUNTA Pöytäkirja 1/2014 vammaisneuvosto KOKOUSAIKA 15.1.2014, klo. 13:05-15:30 KOKOUSPAIKKA Kuntalan sauna, Laukaantie 14, 41340 Laukaa SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Varsinaiset jäsenet: Jan Hänninen (puheenjohtaja) Helka Lahtinen (varapuheenjohtaja)

Lisätiedot

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla

12.2.2012. Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka Paikalla 4 Jani Savolainen Paikalla PÖYTÄKIRJA 1(7) EDUSTAJISTON KOKOUS AIKA 12.2.2013 Klo 17.30 PAIKKA Pasilan toimipiste, tila 1205 KUTSUTUT Varsinaiset edustajat: 1 Teemu Tiilikainen EPJ Paikalla 2 Julia Anjala EVPJ Paikalla 3 Janne Kuikka

Lisätiedot

Erityistaiteen verkostotapaaminen

Erityistaiteen verkostotapaaminen Erityistaiteen verkostotapaaminen 10.10.2014 Hämeenlinna KOOSTE PÄIVÄN OHJELMASTA Kettuki, Kirjastokatu 1, 13100 Hämeenlinna www.kettuki.fi 044 040 5107 PÄIVÄN OHJELMA 9:00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen

Lisätiedot

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

6. Vuosikokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi tili- ja vastuuvapauden hallitukselle ja muille tilivelvollisille. Yhdistyksen vuosikokouksen pöytäkirja 8.2.2002 1. Hallituksen puheenjohtaja avasi kokouksen klo 17.05. 2. Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Timo Pohjolainen, sihteeriksi Leena Niemistö, pöytäkirjantarkastajiksi

Lisätiedot

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73

koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos -69--70, Suomen Taideakatemian koulu -70--73 cv Jukka Nopsanen, taidemaalari, s.1950 Helsinki os. Saarnakuja 10, 03400 Vihti p. 0405491045 e-mail jukka.nopsanen@kolumbus.fi kotisivut http://www.jukkanopsanen.fi koulutus: YO-69, Taideteollinen oppilaitos

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri sekä kaksi pöytäkirjantarkastajaa, jotka tarvittaessa toimivat ääntenlaskijoina Kasvitieteellisen puutarhan ystävät ry Botaniska trädgårdens vänner rf PÖYTÄKIRJA 15.11.2013 SYYSKOKOUS Aika Torstai 7.11.2013 kello 17.30 18.10 Paikka Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, palmuhuonerakennus,

Lisätiedot

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen.

Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Aika 7.7.2015 klo 12:30 1/5 Paikka Tulihukka-leiri, Mynämäen palloiluhalli, Urheilutie 9, Mynämäki LÄSNÄ: HALLITUS Vainio Kai puheenjohtaja Tervakangas Matti Tenhunen Pertti Ansio Juho Haapala Heikki Haikonen

Lisätiedot

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN

TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN TYÖELÄMÄN KEHITTÄMIS- JA PALVELUTOIMINNAN KEHITTÄMINEN Työelämän kehittämis- ja palvelutoiminta uudistuu -seminaari 3.11.2010 Hilton Helsinki Strand Hallitusneuvos Merja Leinonen merja.leinonen@minedu.fi

Lisätiedot

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS

JYTY JÄMSÄ RY. Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS JYTY JÄMSÄ RY Aktiivista ja valveutunutta yhdistystoimintaa jo vuodesta 1965 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1 1. HALLINTO 1.1 Hallitus Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Sihteeri Ulla Mäkiaho Riitta Leiman Ulla Peltonen

Lisätiedot

Meikäläisiä Satakunnasta

Meikäläisiä Satakunnasta Meikäläisiä Satakunnasta syystiedote 2014 päivitys 17.9.2014 Meikäläisiä Satakunnassa on kehitysvammaisten Me Itse ry:n aktivistien sekä MEKA TV toiminnoissa osallistuvien meikäläisten yhteinen työnimi.

Lisätiedot

Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen

Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen Kehitysvammaisten taiteen viides verkostotapaaminen Kettukin viides valtakunnallinen verkostotapaaminen erityistaiteen toimijoille järjestettiin syyskuussa 2013 Tampereella. Seppo Knuuttilalta ja Minna

Lisätiedot

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa.

Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. 2 (7) Yleistä Vuosi oli yhdistyksemme 53. toimintavuosi. Hallituksen tavoitteena oli tehostaa edunvalvontaa ja seurantaa eri virastoissa. Lisäksi hallituksen tavoitteena oli kehittää yhdistystoimintaa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS

KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 MAASEUTUJAOSTON KOKOUS KESKI-SUOMEN MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄN MAASEUTUJAOSTO Sivu 1 PÖYTÄKIRJA N:o 1/2002 KOKOUSTIEDOT MAASEUTUJAOSTON KOKOUS Aika: klo 9.00 12.15 Paikka: Kukkaismäen maaseutumatkailutila, Jämsän Juokslahti,

Lisätiedot

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi.

Kokous oli kutsuttu koolle ajoissa ja paikalla oli päätösvaltainen määrä hallituslaisia. Todettiin kokous täten päätösvaltaiseksi. Informaatioverkostojen kilta Athene ry Hallituksen kokous 10/2013, 21.3.2013 klo 11.15 @T-talo Paikalla: Emmi Peltonen, Vesa Laakso, Otso Hannula, Tiitu Lahti, Lotta Ahonen, Pietari Keskinen, Sofia Ahanen,

Lisätiedot

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009

VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 pöytäkirja 1/09 Suomen Eläinlääkäriliitto ry Finlands Veterinärförbund rf VALTUUSKUNNAN KEVÄTKOKOUS 2009 Aika: 26.4.2009 klo 9.12 10.20 Paikka: Radisson SAS Marina Palace Hotel, Linnankatu 32, Turku Läsnä:

Lisätiedot

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous 31.01.2015

Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous 31.01.2015 Renkajärven suojeluyhdistyksen vuosikokous 31.01.2015 Vuosikokouksen asialista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen puheenjohtajan, sihteerin, pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 3. Kokouksen

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012

Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö. Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 Kehitysvammaisten Tukiliitto - kansalaisjärjestö Jyrki Pinomaa Jyväskylä 23.2.2012 KVPS Tukena Oy Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Kehitysvammaisten Tukiliitto ry yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys yhdistys

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu

JOSE TOIMINTA 2013 1/7 Joensuun seudun erilaiset oppijat ry 1.10.2013 Puosuntie 1 80170 Joensuu JOSE TOIMINTA 2013 1/7 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Josen jäseninä on erilaisia oppijoita, heidän läheisiään ja työnsä vuoksi oppimisvaikeuksista kiinnostuneita. Josen tarkoituksena on koota edellä mainitut

Lisätiedot

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin laillisella tavalla koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJA 1/2016 VANHUSNEUVOSTO AIKA 18.01.2016 klo 15.00 PAIKKA Tuuliakoti, 3.kerros VANHUSNEUVOSTO Lindeman Aarre, puheenjohtaja Huuskonen Riitta-Liisa Mäkelä Maija, poissa Grönberg Heleena Koskinen

Lisätiedot

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys:

Saksin Sukuseura ry:n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: 1/5 Vuosikokouksen 2013 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle esitetään seuraava työjärjestys: Kokonaisohjelma:

Lisätiedot

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt

Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society. nimisen yhdistyksen säännöt Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society nimisen yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Suomen Menopaussitutkimusseura Finnish Menopause Society Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 VUODELTA 2011 1. Yhdistyksen jäsenistö Yhdistyksen jäsenmäärä 31.12.2011 oli jäsenluettelon mukaan 75 henkilöä. Jäsenistössä on tapahtunut määrällistä muutosta v. 2011 aikana. Uusia jäseniä on liittynyt

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA SÄÄNNÖT 6.3.2012 Kilpailusäännöt ARVOKAS Sivu 2 (6) ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA -KILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 OSALLISTUJAT...

Lisätiedot