The Right Tool at the Right Time. Your Productivity Our Vision

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "The Right Tool at the Right Time. Your Productivity Our Vision"

Transkriptio

1 The Right Tool at the Right Time Your Productivity Our Vision

2 Tutkimus ja tuotekehitys Dormerilla Dormerin tuotevalikoima Dormerin tuotestrategia Dormer eri alojen palveluksessa 2 // Kaksi

3 Your Productivity Our Vision Nimi Dormer edustaa markkinajohtajuutta; yritys on asettanut työkaluteollisuuden laatu- ja tehokkuuskriteerit jo yli sata vuotta sitten. Tähänastisista saavutuksistamme huolimatta emme jää nojaamaan aiempien menestystarinoidemme varaan vaan jatkamme määrätietoisesti kehitystyötä. Dormerin menestys perustuu keskeisiltä osin siihen, että pyrimme jatkuvasti kohti uutta innovaatiota. Jatkuvan kehityksen periaatteemme toteuttaminen on mahdollista työntekijöidemme ansiosta. Heidän uraauurtava ja ennakkoluuloton tapansa suhtautua uusien työkalujen kehittämiseen sekä vankkumaton sitoutumisensa tarjota ensiluokkaista asiakaspalvelua muodostavat ylpeyden ja intohimon, jotka ovat ominaisia kaikille Dormerin työntekijöille. Nykyään olemme osa ruotsalaista Sandvik Groupia, jonka liikevaihto on 6,5 miljardia euroa. Voimme yhdistää useiden vuosien kokemuksemme metallin lastuamistekniikan alalla globaalin yhteistyökumppanimme tarjoamaan taloudelliseen vakauteen. Yrityksemme menestys perustuu moderniin johtamiseen ja kehittyneeseen teknologiaan, joita täydentävät rautainen asiantuntemus sekä vahva mielenkiinto ja halu kasvaa ja kehittyä. Pyrimme parantamaan asiakkaidemme tuottavuutta, tarjoamalla heille aina käyttötarkoitukseen parhaiten sopivan työkalun juuri oikealla hetkellä. Yrityksemme englanninkielinen motto onkin The right tool at the right time. Your productivity is our vision. Tekninen tuki Dormerilla Tietotaidon jakaminen Dormerilla Dormerin tarjoamat palvelut Varmennettua laatua Maailmanlaajuinen verkosto 3 // Kolme

4 Tutkimus ja tuotekehitys Dormerilla Jatkuvaan kehitykseen perustuva yritysstrategia kattaa eri tuotantovaiheet, tutkimuksen, logistiikan ja asiakkaille tarjottavat uudet palvelut. Sen kautta Dormer varmistaa paikkansa koneteollisuuden huipulla vallitsevasta taloustilanteesta huolimatta. Dormerilla työntekijöiden kokemus ja alan vankka asiantuntemus ovat yksi keskeisimmistä panostuksen kohteista. Lisäksi lanseeraamme uusia tuotteita sisältävän D.Packin kaksi kertaa vuodessa. Se ilmentää konkreettisesti yrityksemme pyrkimystä tarjota asiakkaillemme markkinoiden edistyksellisimpiä lastuavia työkaluja ja uusinta tekniikkaa. Dormerin tuotevalikoimaa kehitetään markkinoiden tarpeiden ja vaatimusten mukaan. Tuotteiden määrätietoinen ja jatkuva kehitys on mahdollista loppukäyttäjien, myyntiinsinöörien ja tuotekehityksestä vastaavien teknikoiden välillä tapahtuvan tietojenvaihdon ansiosta. Dormer pystyy tarjoamaan aina uusia ja innovatiivisia ratkaisuja, joiden avulla voimme auttaa asiakkaitamme parantamaan tuottavuuttaan. Tästä on osoituksena se tosiasia, että kokonaismyynnistämme noin viidesosa koostuu tuotteista, jotka ovat alle viisi vuotta vanhoja. Teemme läheistä yhteistyötä työstökonevalmistajien, yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Näin voimme varmistaa, että tuotantotekniikkaan, materiaaleihin ja pinnoitteisiin liittyvä viimeisin kehitys näkyy työkaluvalikoimassamme. 4 // Neljä

5 Ilman visiota ei synny innovaatioita, ilman intoa ei ole luovuutta, ilman omistautumista ja sitoutumista ei muodostu tarmoa. Dormer-työkalujen huippulaatu syntyy Dormerin sovellusasiantuntijoiden, kehitysinsinöörien, myyntiteknikoiden ja asiakkaiden välisen tiiviin yhteistyön tuloksena. Dormer tarjoaa teknistä neuvontaa, kokemusta ja työkaluja erilaisiin kumppanuusprojekteihin. Yksi esimerkkitapaus kumppanuusprojektista on valmistustekniikan tutkimuskeskuksen, Advanced Manufacturing Research Centre (AMRC), kanssa toteutettu yhteistyöprojekti. Kyseinen hanke oli Sheffieldin yliopiston (UK), Boeingin ja Rolls Roycen välinen yhteishanke, joka johti uuden komposiittimateriaalien työstöön tarkoitetun poran kehittämiseen. 5 // Viisi

6 Dormerin tuotevalikoima Maailmantalouden globalisaation myötä kilpailu lisääntyy ja kustannuksiin liittyvät paineet kasvavat. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikkia teollisuustoiminnassa syntyviä menoja on tasapainotettava lisäämällä tuottavuutta. Samaan aikaan käyttökustannukset kasvavat myyntihintoja nopeammin, mikä aiheuttaa tuottavuuskuilun. Jotta kyseinen kuilu saataisiin kurottua umpeen, asiakkaat voivat valita yritykselleen sopivan vaihtoehdon kahdesta mahdollisesta toimintastrategiasta: he voivat kasvattaa kapasiteetin käyttöastetta tai parantaa tuotantotehoa aikayksikköä kohden. Molemmissa tapauksissa on ratkaisevan tärkeää valita korkealaatuinen työkalu, joka on luotettava, tehokas ja toimii moitteettomasti. Dormerilla on yli 600 tuotelinjaa, joihin kuuluvia tuotteita on yhteensä yli Yrityksen täyskovametallista ja pikateräksestä valmistettuja työkaluja käytetään porauksessa, kalvinnassa, kierteityksessä ja jyrsinnässä. Laajan tuotevalikoiman lisäksi olemme kiinnittäneet erityistä huomiota uusien asiakkaille suunnattujen palvelujen kehittelyyn ja tarjontaan. Kyseisten palvelujen tarkoituksena on helpottaa työkalujen valintaa, tilausta ja käyttöä. Dormer hyödyntää uusinta viestintätekniikkaa, minkä ansiosta asiakkaillamme on käytössään verkkotilausmahdollisuus sekä erilaisia interaktiivisia koulutusohjelmia ja kattava tekninen tuki. Niiden lisäksi mannertenväliset logistiikkajärjestelmät takaavat tuotteiden erinomaisen saatavuuden ja äärimmäisen nopeat toimitusajat. 6 // Kuusi

7 1. Palvelut Tekninen tuki Product Selector D.Rapid D.Cycle SmartChoice Dormer Online 97-prosenttinen toimitusvarmuus D.Academy 2. Tuottavuusluokat Elect Spectrum Yleiskäyttö Kilpailun lisääntyessä jatkuvasti, kasvaa myös tuottavuutta parantavien työkalujen kysyntä entistä voimakkaammin. Määrätietoinen ja jatkuva pyrkiminen kohti suurempaa tehokkuutta ja parempaa suorituskykyä toimii lähtökohtana kaikessa, mitä Dormerilla tehdään. Kun ymmärrämme yrityksesi tarpeet, osaamme tarjota käyttöösi juuri oikeanlaisen työkalun. Tämä takaa sen, että yrityksesi tuottavuus saadaan maksimoitua. 3. Tuotevalikoima Porat Kalvimet Kierretyökalut Jyrsimet Teränpitimet Lastuamisnesteet Tavoitteena asiakkaan tuottavuus 7 // Seitsemän

8 Hardened Materials Stainless Steel Non Ferrous Other Cast Iron Dormerin tuotestrategia Dormerilla tiedetään, että jokainen asiakas on erilainen. Helpottaaksemme käyttötarkoitukseesi parhaiten sopivan työkalun valinnassa etsitpä sitten entistä monikäyttöisempää tai tehokkaampaa ratkaisua olemme jakaneet tuotteemme eri tuottavuusluokkiin. 8 // Kahdeksan

9 takaa huipputason tuottavuuden tiettyjä materiaaleja työstettäessä. Luokkaan kuuluu myös työkaluja, jotka sopivat valikoituihin käyttötarkoituksiin, kuten esimerkiksi syväreikäporaukseen tai kierteen jyrsintään. Heat Resistant Super Alloys P M K N S H O Steel kattaa laajan materiaalivalikoiman ja sopii moniin käyttötarkoituksiin, joissa tarvitaan korkeaa suorituskykyä. Yleiskäyttö kattaa laajan materiaalivalikoiman ja tarjoaa hyvän suorituskyvyn. Materiaalit Teräkset P Ruostumattomat teräkset M Jotta asiakas voisi valita itselleen sopivimman ratkaisun mahdollisimman vaivattomasti ja nopeasti, Dormerin laadukkaat ja tehokkaat pora-, jyrsin- ja kierretyökaluvalikoimat on jaettu kahteen tuottavuusluokkaan: Elect ja Spectrum. Valuraudat Rautaa sisältämättömät raaka-aineet Kuumankestävät superseokset Karkaistut raaka-aineet Muut K N S H O 9 // Yhdeksän

10 Dormer eri alojen palveluksessa Vaikka asiakkaamme edustavat hyvin erilaisia aloja, kaikilla heillä on sama tavoite: laadun ja tehokkuuden optimointi. Kansainvälisellä tasolla menestyvät yritykset, jotka toimivat eri aloilla, kuten koneenrakennuksen, energia-alan, lääketieteen, kaavauksen ja muottien valmistuksen sekä auto- ja ilmailuteollisuuden piirissä, luottavat yrityksemme asiantuntemukseen ja osaamiseen. Dormer tekee laajamittaista yhteistyötä tekniikan huippuasiantuntijoiden kanssa ja on sitä myötä saavuttanut arvokkaan asiantuntija-aseman ilmailukomponenttien työstössä. Uusia materiaaleja käytetään yhä enenevissä määrin, ja tehokkuusodotukset kasvavat jatkuvasti. Tämän vuoksi yritykset tarvitsevat huipputason työkaluosaamista edustavan yhteistyökumppanin. Olemme erittäin ylpeitä siitä, että työkalujamme käytetään teknisesti haastavimmissa ympäristöissä ja että tuotteemme täyttävät kaikista vaativimmatkin vaatimukset ja toimivat kaikista vaikeimmissakin olosuhteissa. Dormerin työkaluja käytetään kaikkialla moottoriurheilun alalla, ja esimerkiksi useat F1-joukkueet hyödyntävät yrityksemme työkaluihin ja työstöön liittyvää huippuasiantuntemusta. 10 // Kymmenen

11 Uusien, komposiittimateriaalien käsittelyyn tarkoitettujen työkaluvalikoimien ansiosta Dormerin rooli muuttuu koko ajan tärkeämmäksi uusiutuvien energialähteiden alalla. 11 // Yksitoista

12 Tekninen tuki Dormerilla Uskomme vakaasti henkilökohtaisen neuvonnan tärkeyteen. Sillä on ratkaiseva merkitys, jotta voimme ymmärtää yrityksesi tarpeet sekä taata, että saat tiettyyn käyttötarkoitukseen juuri oikeanlaisen työkalun on kyse sitten esitteen sisältämästä listatuotteesta, muunnellusta perustuotteesta, D.Rapid-erikoistyökalusta tai asiakkaan tarpeiden mukaan valmistetusta erikoistyökalusta. Yrityksemme Product Selector- ja SmartChoiceohjelmistopaketit on suunniteltu erityisesti sinun avuksesi: niiden avulla osaat valita käyttötarkoitukseesi sopivan työkalun. Olemme kuitenkin vakuuttuneita siitä, että suurin etu saavutetaan sovellusinsinööriemme kanssa tapahtuvien henkilökohtaisten tapaamisten kautta. 12 // Kaksitoista

13 Palveluksessamme on työlleen omistautuneita ammattitaitoisia asiakaspalvelijoita, jotka vastaavat kysymyksiisi ja hoitavat tilausten käsittelyn alun suunnitteluvaiheesta aina toteutukseen asti. Product Selector - valitse haluamasi komponenttimateriaali ja ilmoita käyttökohde tai -tarkoitus. Tämän jälkeen Dormer Product Selector näyttää sinulle käyttöön parhaiten sopivan työkalun ja neuvoo, kuinka käytät sitä optimaalisella tavalla parhaan mahdollisen tuloksen saavuttamiseksi. 13 // Kolmetoista

14 Tietotaidon jakaminen Dormerilla Pyrimme määrätietoisesti luomaan pitkiä asiakassuhteita. Asiakkaan ja valmistajan välinen tiivis yhteistyö on ehdoton edellytys sille, että voimme räätälöidä tuotteemme juuri sinun tarpeittesi mukaisiksi ja pystymme auttamaan yritystäsi parantamaan tuottavuutta. Jotta kyseinen tavoite toteutuisi, olemme kehittäneet asiakkaidemme käyttöön testityökaluja ja teknikkomme tarjoavat apua verkossa. Voimme myös järjestää verkkopohjaista tuotekoulutusta sekä jälleenmyyjän tiloissa tai yrityksemme koulutustiloissa tapahtuvaa tuotekoulutusta. Dormerilla on viisi koulutuskeskusta eri puolilla maailmaa. Jokaisessa keskuksessa käytetään uusinta esitystekniikkaa ja CNC-koneita. Kyseisissä tiloissa työntekijät ja asiakkaat pääsevät omakohtaisesti näkemään, kuinka työkalujamme käytetään optimaalisella tavalla aidossa ympäristössä. Jokaisessa myyntiyksikössämme on ammattitaitoisia asiantuntijoita ja erikoisosaajia, jotka voivat auttaa sinua ratkaisemaan mahdolliset ongelmatilanteet puhelimitse. Mikäli ongelmaan ei löydetä sopivaa ratkaisua tällä tavalla, Dormerin sovellusinsinööri tulee käymään luonasi. 14 // Neljätoista

15 Halmstad, Ruotsi Crystal Lake, Yhdysvallat Rovereto, Italia Sheffield, Britannia Sao Paulo, Brasilia Tietotaidon jakaminen Dormerilla: Vuosittain yli eri puolilta maailmaa kotoisin olevaa asiakkaidemme työntekijää osallistuu Dormerin lastuavaa työstöä käsitteleviin seminaareihin Tarjoamme eri maissa sijaitsevissa koulutuskeskuksissamme asiakkaillemme heidän koulutustarpeidensa mukaan räätälöityjä koulutuspaketteja. Suosittelemme käytännön harjoittelua, koska sillä tavoin voimme varmistaa, että asiakkaillamme on kaikki tarvittavat tiedot ja osaaminen, joiden avulla voidaan taata lastuavan työstön suurin mahdollinen tuottavuus. 15 // Viisitoista

16 Dormerin tarjoamat palvelut Dormerilla pyrimme aina katsomaan kokonaiskuvaa. Sen vuoksi olemme sitoutuneet kehittämään ja hiomaan palveluja, jotka helpottavat asiakkaidemme toimintaa yrityksemme kanssa ja varmistavat, että asiakkaamme hyötyvät hankinnoistaan mahdollisimman paljon. Sähköisiin palveluihimme kuuluvat: Dormer Online nopea ja vaivaton Internet-tilauspalvelu. Toimintoihin sisältyvät varastotilanteen tarkistus, hinnantarkistus, tilaaminen ja tilaushistorian tarkastelu. EDI standardoitu organisaatioiden välinen tiedonsiirtotapa (OVT), jota hyödynnetään sähköisten tietojen lähetyksessä. Tiedonsiirto tapahtuu yleensä yhdeltä tietokoneelta toiselle tietokoneelle. Smart Choice yksinkertainen ja erittäin tehokas verkkosovellus, jonka avulla voit valita tarpeisiisi parhaiten sopivan työkalun. Toimitukset ympäri maailmaa 24 tunnissa Asiakas Myyntiyksikkö Tuotantoyksiköt Tuote- ja tilausjärjestelmä Jakelukeskus 16 // Kuusitoista

17 Neljän jakelukeskuksensa ansiosta Dormer voi taata tunnin palvelun. Sijaitseepa yrityksesi sitten Euroopassa, Afrikassa, Pohjoistai Etelä-Amerikassa, Aasiassa tai Australiassa, voit luottaa siihen, että logistiikkamme toimii samalla ensiluokkaisella varmuudella kuin työkalumme. Yli 97-prosenttisen toimitusvarmuutemme ansiosta asiakkaamme voivat aina luottaa siihen, että käsittelemme jokaisen toimituksen erittäin huolellisesti. Mikäli aikataulu on erittäin tiukka, voimme toimittaa tilauksen myös pikapalveluna. 17 // Seitsemäntoista

18 Varmennettua laatua Pyrimme jatkuvasti kehittämään tuotteitamme ja palvelujamme ja tarjoamaan paranneltuja vaihtoehtoja sitten asiakkaidemme käyttöön. Jokainen työntekijä osallistuu aktiivisesti Dormerin kehittämiseen ja on näin mukana luomassa yrityksemme tulevaisuutta. Muutos on keskeinen osa yrityksemme toimintaa. Yrityksellemme on myönnetty sertifikaatit ISO 9001, ISO ja OHSAS Pyrimme kaikin mahdollisin tavoin minimoimaan uusiutumattomien energialähteiden kulutuksen sekä poistamaan käytöstä kaikki vaaralliset aineet. Käytämme työkalujemme valmistuksessa uusinta tekniikkaa sisältäviä koneita ja noudatamme tarkasti tiukkoja tuotantoon liittyviä määräyksiä ja ohjeita. Tällä tavalla varmistamme, että Dormertuotteet ovat aina voimassa olevien korkeimpien laatuvaatimusten mukaisia. D.Rapid on nopea ja tarkka palvelu, jossa Dormerin huipputehokkaiden täyskovametallisten työkalujen ainutlaatuiset ominaisuudet ja sinun erityistarpeesi kohtaavat toisensa. Piirrustukset ja hinta toimitetaan 24 tunnin sisällä ja itse työkalut valmistetaan 10 päivässä. Näin voit optimoida tuotantosi ja maksimoida yrityksesi tuottavuuden. 18 // Kahdeksantoista

19 Halmstad, Ruotsi Pune, Intia Sao Paulo, Brasilia Zell, Saksa Rovereto, Italia Westminster, Yhdysvallat Lang Fang, Kiina Soultz, Ranska Yrityksellämme on tuotantolaitoksia ympäri maailmaa samoin kuin asiakkaitakin. Tehtaitamme on Ruotsissa, Saksassa, Italiassa, Ranskassa, Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Intiassa ja Kiinassa. D.Cycle Tehokas teroitus- ja kunnostuspalvelu, joka koskee kaikkia Dormertuotteita. Palveluun sisältyy myös uusintapinnoitus, mikäli sitä voidaan käyttää kyseessä olevaan tuotteeseen. Dormer takaa, jopa kolmeen kertaan, teroitetun työkalun laadun ja tehokkuuden ja tarjoaa näin ollen olennaisen säästön työkalujen uusintakustannuksiin. 19 // Yhdeksäntoista

20 Maailmanlaajuinen verkosto Osaamisensa, intohimonsa ja avoimuutensa ansiosta Dormer on kehittynyt perinteisestä perheomisteisesta sisämarkkinoiden johtajasta maailmanlaajuisesti toimivaksi yritykseksi, jossa yhdistyvät vahva paikallinen vaikutus ja kansainvälinen osaaminen. Dormerilla on myyntiyksiköitä yli 40 maassa, joten olemme oppineet ymmärtämään ja tuntemaan asiakkaidemme erilaiset tarpeet oman kokemuksemme kautta. Voit hankkia Dormer-työkaluja yli 100 maasta. Palveluksessamme työskentelee yli työntekijää, jotka puhuvat yli 20 eri kieltä he löytävät oikean ratkaisun kaikkiin tarpeisiisi. Morse Way Waverley Sheffield S60 5BJ United Kingdom T: F: dormer.uk@dormertools.com International Morse Way Waverley Sheffield S60 5BJ United Kingdom T: F: dormer.int@dormertools.com B.P Orleans Cedex 2 France - France T: +33 (0) F: +33 (0) dormer.fr@dormertools.com s-gravelandsweg 401 NL-3125 BJ Schiedam Netherlands - Nederland T: F: dormer.nl@dormertools.com Central and Eastern Europe Sandvik in Austria GmbH Scheydgasse 44 AT-1211 Wien Austria - Österreich T: F: dormer.cee@dormertools.com responsible for Austria Montenegro Österreich Црна Гора Belarus Poland Беларусь Polska Bulgaria Romania България România Croatia Slovenia Hrvatska Slovenija Czech Republic Serbia Česká republika Србија Hungary Ukraine Magyarország Україна Bosnia-Herzegovina Босна и Херцеговина Central and Eastern Europe Sandvik Slovakia s.r.o. Hranicna 18 SK Bratislava Slovakia - Slovensko T F dormer.cee@dormertools.com Central and Eastern Europe LLC Sandvik Russia Ul. Polkovaia 1 RU Moscow Russia - Россия T F dormer.cee@dormertools.com Via Varesina Milano Italy - Italia T: F: dormer.it@dormertools.com Fountain Plaza Belgicastraat 5, bus 5/6 BE-1930 Zaventem Belgium - België/Belgique T: F: dormer.be@dormertools.com Ibérica Sandvik Española, S.A. Parque Empresarial Puerta de Madrid Este C/ Tapiceros, 9 ES San Fernando de Henares, Madrid Spain - España T: (ES) F: (ES) dormer.es@dormertools.com T: (PT) F: (PT) dormer.pt@dormertools.com responsible for Spain España Portugal Portugal Sandvik AG Bereich Dormer Alpenquai 14, Postfach Luzern Switzerland T: +41 (0) F: +41 (0) dormer.int@dormertools.com Sandvik Tooling Deutschland GmbH Geschäftsbereich Dormer Heerdter Landstrasse 243 D Düsseldorf Postfach D Düsseldorf Germany - Deutschland T: F: dormer.de@dormertools.com Box 618 SE Halmstad Sweden - Sverige T: +46 (0) F: +46 (0) dormer.se@dormertools.com Kundservice T: direkt F: direkt PL. 52 FI Vantaa Finland - Suomi T: F: Asiakaspalvelu T: suora F: suora dormer.fi@dormertools.com Sandvik A/S Boks 173 NO-1377 Billingstad Norway - Norge T: F: dormer.no@dormertools.com Kundeservice T: direkt F: direkt Sandvik A/S Postboks 160 DK-2605 Brøndby Denmark - Danmark T: F: dormer.dk@dormertools.com Kundetjeneste T: direkt F: direkt // Kaksikymmentä

21 Precision Dormer 2550 Meadowvale Blvd. Unit 3 Mississauga, ON L5N 8C2 Canada T: (888) En Français: (888) F: (905) dormertools.canada@precisiondormer.com Precision Dormer 301 Industrial Ave. Crystal Lake, IL United States of America T: (800) F: cs@precisiondormer.com responsible for United States of America Mexico Av. João Paulo da Silva, 258 CEP São Paulo - SP Brazil - Brasil T: F: dormer.br@dormertools.com Sandvik Argentina S.A. Rincón 3198 CP B1754BIL San Justo - Buenos Aires Argentina T: 54 (11) F: 54 (11) dormer.int@dormertools.com Sandvik Chile S.A. Avda. Presidente Edo. Frei Montalva 9990 Quilicura Santiago Chile T: F: dormer.int@dormertools.com No 4555 Yin Du Road Xin Zhuang Industry Park Shanghai China T: F: dormer.cn@dormertools.com Sandvik South East Asia Pte Ltd 50 Alps Avenue #04-00 Sandvik Building Singapore T: /6 F: dormer.sg@dormertools.com responsible for China Hong Kong Indonesia Vietnam Malaysia Thailand Singapore South Korea Taiwan 5 Fowler Road Dandenong 3175, Victoria Australia T: F: dormer.int@dormertools.com Sandvik Asia Ltd Mumbai-Pune Road Pune India T: F: dormer.int@dormertools.com Sandvik P.O. Box East Rand 1462 South Africa T: F: dormer.int@dormertools.com Sandvik New Zealand 269 Ti Rakau Drive Burswood Manukau 2013 New Zealand T: F: dormer.int@dormertools.com 21 // Kaksikymmentäyksi

22

23

24 The Right Tool at the Right Time FI

D.Rapid on palvelu erikoistyökaluille Suurtehoporat, -kierretapit ja -jyrsimet

D.Rapid on palvelu erikoistyökaluille Suurtehoporat, -kierretapit ja -jyrsimet The Right Tool at the Right Time D.Rapid on palvelu erikoistyökaluille Suurtehoporat, -kierretapit ja -jyrsimet D.Rapid D.Rapid on nopea ja täsmällinen palvelu, joka yhdistää Dormerin suurtehotyökalujen

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Manglaavat kierretapit. M vakio

The Right Tool at the Right Time. Manglaavat kierretapit. M vakio The Right Tool at the Right Time Manglaavat kierretapit M vakio Ominaisuudet & Edut Raaka-aine Raaka-aineena käytetään premium laatuista HSS-E pikaterästä, jolla on erinomaiset kovuus- ja lujuusominaisuudet

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Suurteho kovametalliporat. Kuumuutta kestäviin Superseoksiin

The Right Tool at the Right Time. Suurteho kovametalliporat. Kuumuutta kestäviin Superseoksiin The Right Tool at the Right Time Suurteho kovametalliporat Kuumuutta kestäviin Superseoksiin S Sisältö Your Productivity Our Vision 3 Ominaisuudet & edut 4 Edut käyttäjille 6 Työstökokeita 7 Raaka-aineryhmät

Lisätiedot

Kierretapit. ruostumattomiin teräksiin

Kierretapit. ruostumattomiin teräksiin Kierretapit ruostumattomiin teräksiin Ominaisuudet&edut RAAKA-AINE DIN standardin mukaiset E404 Shark kierretapit valmistetaan HSCo:sta. Sen kuumankestävyys on suuri ja se mahdollistaa kierretapin käytön

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Kärkiupottimet. G570 heavy duty ja G600 erikoispitkä YOUR TRUSTED PARTNER SINCE 1913

The Right Tool at the Right Time. Kärkiupottimet. G570 heavy duty ja G600 erikoispitkä YOUR TRUSTED PARTNER SINCE 1913 The Right Tool at the Right Time Kärkiupottimet heavy duty ja erikoispitkä YOUR TRUSTED PARTNER SINCE 1913 Ominaisuudet & Edut Raaka-aine Raaka-aineena käytetään premium luokan, runsaasti Co:ta sisältävää

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Kovakromi-pinnoitetut kierretapit. M ja MF kierteet niukkaseosteisiin teräksiin

The Right Tool at the Right Time. Kovakromi-pinnoitetut kierretapit. M ja MF kierteet niukkaseosteisiin teräksiin The Right Tool at the Right Time Kovakromi-pinnoitetut kierretapit M ja MF kierteet niukkaseosteisiin teräksiin Ominaisuudet & Edut Raaka-aine Raaka-aineena käytetään premium laatuista H-E pikaterästä,

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Suurteho kovametalliporat Mikroporat. syvien, jopa 12 x D, reikien poraukseen

The Right Tool at the Right Time. Suurteho kovametalliporat Mikroporat. syvien, jopa 12 x D, reikien poraukseen The Right Tool at the Right Time Suurteho kovametalliporat Mikroporat syvien, jopa 12 x D, reikien poraukseen Sisältö Your Productivity Our Vision 3 Ominaisuudet & edut 4 Edut käyttäjille 7 Kustannusanalyysi

Lisätiedot

Kovametallikierrejyrsimet

Kovametallikierrejyrsimet Kovametallikierrejyrsimet Johdanto Dormerin kierrejyrsinohjelma sisältää kattavan valikoiman suurtehojyrsimiä, joilla voidaan saavuttaa erinomainen työstötalous ja jotka ovat erittäin pitkäikäisiä. Premium

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Suurtehoporat, HSS-E (DIN 1897)

Suurtehoporat, HSS-E (DIN 1897) The Right Tool at the Right Time Suurtehoporat, HSS-E (DIN 1897) Erityisesti ruostumattomille teräksille YOUR TRUSTED PARTNER SINCE 1913 2 Ominaisuudet & Edut Raaka-aine Premium luokan kobolttiseostettu

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Laaja-alueiset kierretapit. Ruostumattomiin ja muihin vaikeasti työstettäviin teräksiin

The Right Tool at the Right Time. Laaja-alueiset kierretapit. Ruostumattomiin ja muihin vaikeasti työstettäviin teräksiin The Right Tool at the Right Time Laaja-alueiset kierretapit Ruostumattomiin ja muihin vaikeasti työstettäviin teräksiin Ominaisuudet & Edut Raaka-aine Raaka-aineena käytetään premium laatuista HSS-E pikaterästä,

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Suurteho Kovametalliporat. Laajalle raaka-ainealueelle

The Right Tool at the Right Time. Suurteho Kovametalliporat. Laajalle raaka-ainealueelle The Right Tool at the Right Time Suurteho Kovametalliporat Laajalle raaka-ainealueelle ISO / AMG muunnostaulukko ISO Raaka-aineen luokitus Kovuus Dormer AMG Esimerkkejä ryhmään kuuluvista raaka-aineista

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Mainosvuosi 2015 TNS

Mainosvuosi 2015 TNS Mainosvuosi 2015 TNS Kansainvälinen mediamainonnan määrän kehitys Kaikki mediat Euroopassa mainonnan kasvu on ollut vielä vaatimatonta. Ainoastaan Itä-Euroopassa, erityisesti Unkarissa, on päästy jo hieman

Lisätiedot

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen DEMOGRAFIA Lähde: Statista 2013 Koko 357 092 km2 (1,05 x Suomi) 82,4 miljoonaa asukasta (15,8 x Suomi)

Lisätiedot

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006 Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta Juha Ylä-Jääski 21.9.26 Teknologiateollisuus - Suomen tärkein elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 66 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto ISS Suomessa ja maailmalla Maailmalla Perustettu 1901 Tanskassa Toimimme 53 maassa Työllistämme 534

Lisätiedot

Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon. Uudet tuotteet

Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon. Uudet tuotteet Kierretapit kunnossapitoon, korjauksiin ja huoltoon Uudet tuotteet 2016.2 KIERRETAPIT KUNNOSSAPITOON, KORJAUKSIIN JA HUOLTOON JOHDANTO Dormer on täydentänyt laajaa kierretappivalikoimaansa kehittämällä

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Maksujärjestelmäsimulaattori 10.12.2013 Tatu Laine Sisältö Maksutapahtuma maksujärjestelmässä BoF-PSS2 simulaattorin historia Maksujärjestelmän simulointi Kysymyksiä, joihin maksujärjestelmäsimulaattori

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

INTERNET http://www.alto-online.com ALTO HEADQUARTERS Incentive International A/S Kongens Nytorv 28 P.O.Box 2064 1013 Copenhagen K Tel.: +45 72 18 10 00 Fax: +45 72 18 1164 E-mail: incentive@incentive-dk.com

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Elias Einiö Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT VATT päivä 2.10.2013 Päästöjä vähennetään 1990=100 Kasvihuonekaasujen päästöt, Suomi 140 120 100 80 Tavoite

Lisätiedot

Erasmus liikkuvuus Suomesta

Erasmus liikkuvuus Suomesta Erasmus liikkuvuus Suomesta 2007 2013 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 2011/12 2012/13 AT - Austria 239 242 230 264 294 271 BE - Belgium 88

Lisätiedot

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC Open Market Index 2013 Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC OPEN MARKET INDEX INTRO ICC OPEN MARKET INDEX 2013 Tausta Talouden taantumassa yrityselämässä koettiin huolta markkinoilla

Lisätiedot

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa?

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Pekka Ylä-Anttila ETLA ja Etlatieto Oy ELKOM 07 - ECT Forum 5.9.07 Esityksen teemat Mitä maailmantaloudessa

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007-2011 Erasmus-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Country 2007/08 2008/09 2009/10 2010/11 AT - Austria 239 242 230 264 BE - Belgium 88 102 109 124 BG - Bulgaria 8 15

Lisätiedot

Elämää PISA:n varjossa

Elämää PISA:n varjossa Professor Markku Niemivirta, PhD, Docent Institute of Behavioural Sciences University of Helsinki, Finland Elämää PISA:n varjossa Tasapainottelua menestyksen ja hyvinvoinnin välissä? PISA 2000 Finland

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja kulutus

Vanerintuotanto ja kulutus Vanerintuotanto ja kulutus vuosina 2000, 2005, 2010 ja 2014 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 Vuosi Tuotanto Kulutus 2000 58,4 59,6 2005 73,3 72,5 2010 81,5 79,4 2014 98,9 94,1

Lisätiedot

Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille?

Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille? Yhteistyökumppaniksi Toyota Tsusho Nordic/ Toyota Tsusho Corporationille? 10/2013 www.ttnordic.fi www.toyota-tsusho.com/english Toyota Tsusho Nordic ja Toyota Tsusho Corporation (TTC) lyhyesti Toiminta

Lisätiedot

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille?

Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? 28.5.2014 1 Mäntyöljykyllästys vaihtoehto kreosootille? Lieksan Puuakatemia seminaari Puun käytön laaja-alaistaminen Janne Monni, vtj, Iivari Mononen Oy 20.-21.5.2014 Lieksa 28.5.2014 2 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta?

Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Ovatko globalisaation vaikutukset luonnonlaki? Lisääkö globalisaatio eriarvoisuutta? Matti Tuomala STN Vuosiseminaari 14022017 Helsinki 1 Työ, Tasa-arvo ja Julkisen Vallan Politiikka Globalisaatio ja ulkomaankauppa:

Lisätiedot

METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN

METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN Verkkolaskuoperaattorimme kaikkien yhtiöiden osalta on Basware BAWCFI22 / 003705925424 Päivitetty 18.9.2017 (Metsä Group) y-tunnus 0116300-4 Konsernijohto Metsä

Lisätiedot

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset

Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Mitä on GLP? Pirkko Puranen, ylitarkastaja, FT Fimea, Luvat ja tarkastukset Miksi GLP (Good Laboratory Practice)? Kemikaalien ja lääkkeiden turvallisuuden testaamiseksi myyntilupaa tai rekisteröintiä varten

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019

KA107 Erasmus+ globaali liikkuvuus myönnöt korkeakouluittain, hakukierros 2019 2019-1-FI01-KA107-060676 AALTO KORKEAKOULUSAATIO SR Juncker Horn of Africa Window Kenya H4 67730,00 31140,00 46,0 % Juncker Horn of Africa Window Kenya H1 14127,00 4787,00 33,9 % Juncker Horn of Africa

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

Vanerintuotanto ja -kulutus.

Vanerintuotanto ja -kulutus. Vanerintuotanto ja -kulutus Vanerintuotanto ja kulutus 2000, 2005, 2010, 2015 ja 2016 (milj. m 3 ) Vanerintuotanto ja kulutus 120,0 100,0 80,0 60,0 40,0 20,0 - Production Consumption CAGR 2000 2016 3,8%

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2015

Markkinaraportti / syyskuu 2015 Markkinaraportti / syyskuu 2015 Yöpymiset 8 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä syyskuussa 8 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät neljä prosenttia ja ulkomailta tulleiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2014

Markkinaraportti / marraskuu 2014 Markkinaraportti / marraskuu 214 Yöpymiset ulkomailta hieman nousussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa 1,1 %. Vähennys tuli kotimaasta miinuksen ollessa 2,5 %. Sen sijaan ulkomailta kirjattiin

Lisätiedot

Suurteho kovametalliporat

Suurteho kovametalliporat Suurteho kovametalliporat 2018 FORCE SUURTEHO KOVAMETALLIPORAT Force kovametalliporat tarjoavat erinomaista suorituskykyä ja lyömätöntä taloudellisuutta. Valikoima sisältää: NEW monipuoliset kovametalliporat

Lisätiedot

Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa

Liite I. Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa Liite I Luettelo lääkevalmisteen nimistä, lääkemuodosta, vahvuuksista, antoreitistä, myyntiluvan haltijoista jäsenvaltioissa 1 Itävalta Itävalta Belgia Belgia Tšekin tasavalta Tšekin tasavalta Tanska Baxter

Lisätiedot

Markkinaraportti / joulukuu 2015

Markkinaraportti / joulukuu 2015 Markkinaraportti / joulukuu 2015 Yöpymiset lisääntyivät yli 20 % Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä joulukuussa yli 20 % vuoden takaisesta. Ulkomaalaisyöpymiset lisääntyivät lähes 30 % ja kotimaisetkin

Lisätiedot

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus

Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Seuraava vaalikausi: Työllisyys ja hyvintointivaltion rahoitus Työmarkkinoiden toiminta Oikeudenmukaisia ratkaisuja työllisyyden parantamiseen Työllisyyteen vaikuttavat monet asiat Työnhaun kannustimet

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors

Position Position Passengers Percentage Passengers Percentage of all visitors 2013 of all visitors Suomen matkatoimistoalan liitto ry - SMAL Association of Finnish Travel Agents - AFTA TOP TEN TRAVEL DESTINATIONS FROM FINLAND IN 2014 Based on the annual statistics of AFTA, air based package holidays,

Lisätiedot

Kevään 2018 hakukierroksilla sähköiseen järjestelmään jätetyt ensi- ja toissijaiset hakemukset. Santiago de Chile,

Kevään 2018 hakukierroksilla sähköiseen järjestelmään jätetyt ensi- ja toissijaiset hakemukset. Santiago de Chile, EDUFI-harjoittelu Kevään 8 hakukierroksilla sähköiseen järjestelmään jätetyt ensi- ja toissijaiset hakemukset Business Finland San Jose (Sao Paolo), Brazil Santiago de, Espanja Madrid, Spain 4 Etelä-Afrikka

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2015

Markkinaraportti / lokakuu 2015 Markkinaraportti / lokakuu 2015 Yöpymiset 7 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä lokakuussa 7 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaat neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

toukokuu oukokuu 2016 Electrification products -divisioona Profiili

toukokuu oukokuu 2016 Electrification products -divisioona Profiili toukokuu oukokuu 2016 Electrification products -divisioona Profiili 1 Electrification products -divisioona Yleiskatsaus ~41 000 työntekijää $ 9,6 miljardia liikevaihto (2015) Toimii yli 100 maassa Valmistuspaikkoja

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot

Markkinaraportti / huhtikuu 2015

Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Markkinaraportti / huhtikuu 2015 Yöpymiset lähes ennallaan Yöpymiset pysyivät Helsingissä huhtikuussa melkein vuoden takaisella tasolla. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät runsaan prosentin yöpymismäärän

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2015

Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Markkinaraportti / maaliskuu 2015 Yöpymiset runsaan prosentin plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä maaliskuussa 1,2 %. Kasvu tuli pääosin ulkomailta yöpymismäärän lisääntyessä 2,0 %. Kotimaasta

Lisätiedot

KÄYTTÖOHJEET. Concerto/Basic

KÄYTTÖOHJEET. Concerto/Basic KÄYTTÖOHJEET Concerto/Basic Concerto /Basic käyttöohjeet käyttöohjeet Concerto/Basic käyttöohjeissa käyttöohjeissa käyttöohjeiden käyttöohjeiden Hoito ja ennalta ehkäisevä kunnossapito sivulla 37 käyttöohjeiden

Lisätiedot

Markkinaraportti / kesäkuu 2015

Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Markkinaraportti / kesäkuu 2015 Yöpymiset 2,5 % plussalla Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä kesäkuussa 2,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset lisääntyivät yli neljä prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT

RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Tuoteluettelo / 2014 RENKAAT - SISÄRENKAAT - LEVYPYÖRÄT - PYÖRÄT - AKSELIT Maatalous Teollisuus & materiaalin käsittely Ympäristönhoito Kevytperävaunut Muut laitteet THE SKY IS NOT THE LIMIT STARCO FINLAND

Lisätiedot

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille. Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5.

Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille. Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5. Enterprise Europe Networkin palvelut kansainvälistyville yrityksille Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 11.5.2017 Maija Kärkäs Maailman laajin asiantuntijaverkosto kansainvälistyville

Lisätiedot

Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille

Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille Enterprise Europe Network - verkoston kansainvälistymispalvelut pk-yrityksille Rahoitusmahdollisuuksia kansainvälistymiseen ja kasvuun 28.3.2017 Johanna Marin-Hyppönen Maailman laajin asiantuntijaverkosto

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille

Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Sonera Avoin Kuitu Alueellisia valokuituverkkoja ja valinnanvapautta pientaloalueille Syysseminaari, Turku 4.11.2015 Markus Näkki, Development Manager, Sonera Operator Business 1. Miten valokuitua koko

Lisätiedot

Markkinaraportti / marraskuu 2015

Markkinaraportti / marraskuu 2015 Markkinaraportti / marraskuu 2015 Yöpymiset vähenivät lähes 3 % Yöpymiset vähenivät Helsingissä marraskuussa vajaat 3 % vuoden takaisesta. Vähennystä tuli suhteellisesti suunnilleen yhtä paljon kotimaasta

Lisätiedot

Stenvest Oy - kultakolikkotaulukko

Stenvest Oy - kultakolikkotaulukko Maa Nimellisarvo Lyönti- Kolikon paino Kulta- Suomi 10 Markkaa 1878-1913 3,2258 0,9000 0,0933 2,903 (Finland) 20 Markkaa 1878-1913 6,4516 0,9000 0,1867 5,806 100 Markkaa 1926 4,2105 0,9000 0,1218 3,789

Lisätiedot

Sahatavaran markkinakatsaus Vientikuljetus- ja laivauspäivät, Kotka Kai Merivuori

Sahatavaran markkinakatsaus Vientikuljetus- ja laivauspäivät, Kotka Kai Merivuori Sahatavaran markkinakatsaus Vientikuljetus- ja laivauspäivät, Kotka 22.3.218 Kai Merivuori 27.3.218 23 24 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216 217 12 1 cbm (12 month cumulative) 15 14 13 12 11 1 9

Lisätiedot

Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights)

Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights) Air based package holidays abroad in 2017 and 2016 (including tailor made packages and long-haul cruises without flights) Difference 2017/2016 EUROPE 2017 2016 % All Spain 264 983 235 650 12,4 % Canary

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

COMMISSION INTERNATIONALE DE L'ECLAIRAGE INTERNATIONAL COMMISSION ON ILLUMINATION INTERNATIONALE BELEUCHTUNGSKOMMISSION.

COMMISSION INTERNATIONALE DE L'ECLAIRAGE INTERNATIONAL COMMISSION ON ILLUMINATION INTERNATIONALE BELEUCHTUNGSKOMMISSION. Advancing knowledge and providing standardisation to improve the lighted environment The International Commission on Illumination - also known as the CIE from its French title, the Commission Internationale

Lisätiedot

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain

Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Teollisuustuotannon määrä kuukausittain Industrial Production Volume Monthly 11 15 28=1 USA 1 95 9 EU28-maat / EU28 countries 85 8 Japani / Japan 75 7 Suomi / Finland 65 28 29 21 211 212 213 Kausipuhdistettu

Lisätiedot

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende Visit Finland Global Sales Promotion Heli Mende VISIT FINLANDIN MARKKINAT ON JAETTU KOLMEEN KATEGORIAAN Päämarkkinat Focus Markets Saksa, Britannia, Kiina, Japani KAIKILLA MARKKINOILLA TOTEUTETAAN SEURAAVIA

Lisätiedot

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri

Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Kuka päättää sote-palveluiden kehittämisestä: asukas, professio vai manageri? Jouko Isolauri Mistä hyvinvointi ja erityisesti sen kokemus tulee? Palveluista: 20% Väestötasolla terveydestä terveydenhuollosta

Lisätiedot

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ Koulutus, konsultointi ja kansainvälistyminen Soprano Oyj Arto Tenhunen CEO SOPRANON KASVUTARINA PERUSTETTU 1984 - Kansainvälisen kaupan konsulttitoimisto SOPRANO 1996 -

Lisätiedot

Shark Line Raaka-ainekohtaiset kierretapit. Uudet tuotteet 2018

Shark Line Raaka-ainekohtaiset kierretapit. Uudet tuotteet 2018 Shark Line Raaka-ainekohtaiset kierretapit Uudet tuotteet 2018 SHARK LINE SHARK RAAKA-AINEKOHTAISET KIERRETAPIT JOHDANTO Dormerin raaka-ainekohtaiset Shark-kierretapit (DIN) ovat erittäin suorituskykyisiä

Lisätiedot

IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön

IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön IAB Europella on toimintaa 27 Euroopan maassa. IAB Finland ry perustettiin 1997. Nykyään noin sadan asiantuntijayrityksen ja liki tuhannen yksilön IAByhteisö kattaa horisontaalisti koko digiekosysteemin

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2014

Markkinaraportti / maaliskuu 2014 Markkinaraportti / maaliskuu 214 Kotimaan yöpymiset ennallaan maaliskuussa Yöpymiset vähenivät Helsingissä maaliskuussa 2,2 %. Miinus tuli kokonaan ulkomailta kotimaisten yöpymisten pysyessä ennallaan.

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2015

Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Markkinaraportti / heinäkuu 2015 Yöpymiset voimakkaassa kasvussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä heinäkuussa selvästi eli 18 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 437.800, oli kaikkien aikojen heinäkuun

Lisätiedot

x = ATA carnet hyväksytään / - = ATA carnet'ta ei väksytä / 1 =Kansallisten määräyten mukaan (lisätietoja Kauppakamarista)

x = ATA carnet hyväksytään / - = ATA carnet'ta ei väksytä / 1 =Kansallisten määräyten mukaan (lisätietoja Kauppakamarista) ATA CARNET HYVÄKSYMISTILANNE A = Ammatinharjoittamisvälineet, N = Näyttelytavarat, T = Tavaranäytteet, K = K A N T K P ALBANIA (ALBANIA - AL) x x x x - ALGERIA (ALGERIA - DZ) x x 1 - - ANDORRA (ANDORRA

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto kesäkuu Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation June 2014

Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto kesäkuu Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation June 2014 Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto kesäkuu 214 Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation June 214 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Export of Technology

Lisätiedot

A = Ammatinharjoittamisvälineet, N = Näyttelytavarat, T = Tavaranäytteet, K = Kauttakulkua varten, P = Postiliikenteessä A N T K P x = ATA carnet

A = Ammatinharjoittamisvälineet, N = Näyttelytavarat, T = Tavaranäytteet, K = Kauttakulkua varten, P = Postiliikenteessä A N T K P x = ATA carnet ATA CARNET HYVÄKSYMISTILANNE A = Ammatinharjoittamisvälineet, N = Näyttelytavarat, T = Tavaranäytteet, K = Kauttakulkua varten, P = Postiliikenteessä A N T K P x = ATA carnet hyväksytään / = ATA carnet'ta

Lisätiedot

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA DHL Freight (Finland) Oy Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA TUONTI AT Wels ti pe DHL Global Forwarding (Austria) GmbH Wels pe ma

Lisätiedot

METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN

METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN METSÄ GROUP LASKUTUSOSOITTEET YKSIKÖITTÄIN Verkkolaskuoperaattorimme kaikkien yhtiöiden osalta on Basware BAWCFI22 003705925424 Päivitetty 26.5.2015 (Metsä Group) y-tunnus 0116300-4 Konsernijohto Metsä

Lisätiedot

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA

DHL Freight (Finland) Oy. Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA DHL Freight (Finland) Oy Valtakunnallinen asiakaspalvelunumero 020 345 345 VIITTEELLINEN KULJETUSAIKATAULU EUROCONNECT, KAPPALETAVARA TUONTI AT Wels ti pe DHL Global Forwarding (Austria) GmbH Wels pe ma

Lisätiedot

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Ulla Hämäläinen Johtava tutkija Sosiaaliturvan ABC toimittajille 31.5.2012 Nuorten työttömyysaste Euroopassa Työttömyysaste ikäryhmittäin Suomessa 1995-2011 % 40

Lisätiedot

Markkinaraportti / helmikuu 2009

Markkinaraportti / helmikuu 2009 II / 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / helmikuu 29 Paluu vuoden 27 tasolle Yöpymiset jäivät Helsingissä tammi-helmikuussa lähelle toissa vuoden lukuja. Yöpymiset vähenivät helmikuussa

Lisätiedot

Markkinaraportti / syyskuu 2014

Markkinaraportti / syyskuu 2014 Markkinaraportti / syyskuu 214 Yöpymiset syyskuussa hieman miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä syyskuussa 2,3 %. Vähennyksestä suurin osa tuli kotimaasta yöpymismäärän pienentyessä lähes neljä

Lisätiedot

MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT JA PAKKAUSSELOSTE

MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT JA PAKKAUSSELOSTE LIITE III MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT JA PAKKAUSSELOSTE 1 A. MYYNTIPÄÄLLYSMERKINNÄT 2 MIRAPEXIN 0,088 MG, 30 TABLETTIA LÄPIPAINOPAKKAUKSISSA Mirapexin 0,088 mg 0,088 mg pramipeksolia vastaa 0,125 mg pramipeksolidihydrokloridimonohydraattia

Lisätiedot

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 1 OAJ:n tulevaisuustyö Suomessa on tehty suuria: Kansakoulu Yliopistot Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulut Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time. Suurteho kovametalliporat Vaihdettavalla porakruunulla

The Right Tool at the Right Time. Suurteho kovametalliporat Vaihdettavalla porakruunulla The Right Tool at the Right Time Suurteho kovametalliporat Vaihdettavalla porakruunulla Ominaisuudet&Edut RAAKA-AINE Vaihdettavan porakruunun raaka-aine on luja mikrorae kovametalli ja runko valmistetaan

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2009

Markkinaraportti / heinäkuu 2009 VII/ 29 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / heinäkuu 29 Yöpymiset vähenivät Helsingissä Kotimaasta ja etenkin ulkomailta tullut työajan matkailu väheni selvästi heinäkuussa edelliseen vuoteen

Lisätiedot

Kiina China. Japani Japan

Kiina China. Japani Japan Maailmantalouden kasvun jakautuminen 212e teknologiateollisuuden vientiosuuksin Breakdown of World Economic Growth in 212e with the Export Shares of Technology Industry 1 9 8 7 6 5 4 3 2 BKT:n kasvu 212

Lisätiedot

Markkinaraportti / maaliskuu 2013

Markkinaraportti / maaliskuu 2013 Markkinaraportti / maaliskuu 213 Helsingin yöpymiset 5 % miinuksella Yöpymisten määrä väheni maaliskuussa Helsingissä 5, %. Miinusta tuli sekä kotimaasta yöpymisten vähentyessä 7,8 % että ulkomailta, josta

Lisätiedot

The Right Tool at the Right Time SHARK LINE UUSI. Raaka-ainekohtainen kierretappivalikoima

The Right Tool at the Right Time SHARK LINE UUSI. Raaka-ainekohtainen kierretappivalikoima The Right Tool at the Right Time UUSI SHARK LINE Raaka-ainekohtainen kierretappivalikoima Johdanto Dormerin, tiettyyn käyttökohteeseen kehitetyt, Shark kierretapit ovat erittäin suorituskykyisiä ja värikoodauksen

Lisätiedot