Korson asukaspuisto Kesäkuun 2019 ohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korson asukaspuisto Kesäkuun 2019 ohjelma"

Transkriptio

1 Kesäkuun 2019 ohjelma KESÄKUUN OHJELMA TOTEUTETAAN ULKONA Sadesäällä suunnitelmia sovelletaan ja siirretään tarvittaessa sisätiloihin Alle kouluikäiset lapset osallistuvat järjestettyyn toimintaan yhdessä oman vanhemman / aikuisen kanssa ULKOLELUVARASTOSSA ON PALJON ERILAISIA LELUJA, JOITA SAA KÄYTTÄÄ PUISTON AUKIOLOAIKOINA Palautathan lelut leikin jälkeen paikoilleen, kiitos Ulkoleluvarasto suljetaan 15 min. ennen puiston sulkemisaikaa. ULKO-OVEN VIERESTÄ LÖYTYY MYÖS KESÄPUUHA HYLLY Hyllystä saa lainata esim. piirustusvälineitä, pelejä ym. pihapöydän ääreen Palautathan lainaamasi tavarat käytön jälkeen takaisin paikoilleen, kiitos. KORSON ASUKASPUISTO ON SULJETTUNA Kesätauon jälkeen Asukaspuisto aukaisee ovensa maanantaina 29.7.

2 VIIKKO 23 puisto avoinna: ma-to 8-16, pe 8-15 wc:t & Pöllönpesä avoinna: ma-to , pe MA 3.6. LAULULEIKKI- HETKI ulkona klo 10 - omat grillattavat mukaan LAULULEIKKI- HETKI ulkona klo 12 TI 4.6. KUKKARUUKKU-PAJA ulkona klo maalataan kukkaruukkuja ja laitetaan ruukkuun kesäkukan siemeniä kasvamaan - ota omat suojavaatteet mukaan KE 5.6. PUISTON KESÄJUHLAT klo 10 JÄTTISAIPPUAKUPLA-SHOW klo KASVOMAALAUKSIA klo ILMAPALLOELÄIMIÄ klo JUHLAPUFFETTI - niin kauan kuin tarjottavia riittää klo GRILLI KUUMANA - omat grillattavat TO 6.6. METSÄRETKI klo 10 METSÄRETKI klo 12 PE 7.6. IHMEELLISET ÖTÖKÄT- TAIDEASKARTELUPAJA klo

3 VIIKKO 24 puisto avoinna: ma-to 8-16, pe 8-15 wc:t & Pöllönpesä avoinna: ma-to , pe MA LAULULEIKKI HETKI ulkona klo 10 mukaan LAULULEIKKI- HETKI ulkona klo 12 TI KIRJASTOAUTO vierailuilla klo RAKASTUNUT SAMMAKKO näytelmä ulkona klo Teatteri Vantaa esittää - ikäsuositus: yli 2-vuotiaille - kesto n. 30 min. KE PUISTON KESÄKIRPPIS ulkona klo maksuttoman myyntipaikan voi varata henkilökunnalta, säävaraus! PUFFETTI klo niin kauan kuin tarjottavaa riittää.30 - omat grillattavat TO KIERRÄTYSPÄIVÄ ulkona klo Tuo tullessas, vie mennessäs - Lajittele tuomasi tavarat niille varattuihin laatikoihin. Kierrätykseen voi tuoda ehjiä ja puhtaita vaatteita, leluja, kirjoja, astioita ym. pientä kodin irtaimistoa, EI TURVAISTUIMIA! - Tee löytöjä muiden tuomista tavaroista. Päivän päätteeksi Kierrätyskeskus noutaa jäljelle jääneet tavarat KIRJANMERKKI-PAJA klo PE TARINAHETKI ulkona klo 10, 10.30, 12 ja yli 4-vuotiaille

4 VIIKKO 25 puisto avoinna: ma-ke 8-16, to 8-14 sisällä leikkitilat avoinna ma-ke 9-14, to 9-12 wc:t & Pöllönpesä avoinna: ma-ke , to MA LAULULEIKKIHETKI ulkona klo 10 LAULULEIKKIHETKI ulkona 12 TI KANKAANPAINANTA-PAJA sisällä klo Kuvioidaan kangasväreillä ja leimasimilla omia tekstiileitä - ota mukaan oma vaaleasävyinen kangaskassi, t-paita, tyynyliina, tms. KE PUISTON JUHANNUSJUHLAT ASKARTELU PAJA klo kesäviiri-askartelua MUFFINSSINTUUNAUS PAJA klo JUHLAPUFFETTI klo 11 n Niin kauan kuin tarjottavaa riittää, mm. kasvissosekeittoa - ota keittoa varten oma lautanen ja lusikka mukaan!.30 TO LIIKUNTARATA ulkona klo mukaan PE Puisto on kiinni Hyvää juhannusta!

5 VIIKKO 26 puisto avoinna: ma-to 8-16, pe 8-14 wc:t & Pöllönpesä avoinna: ma-to , pe MA LAULULEIKKIHETKI ulkona klo 10 LAULULEIKKIHETKI ulkona klo 12 TI KESÄ-ASKARTELUA ulkona klo Askartelua talon tapaan - Tule tekemään löytöjä askartelulaatikon kätköistä ja tee omia taideteoksia KE VESILEIKKEJÄ & LELUJEN PESULA ulkona klo Pestään hiekkaleluja ja touhutaan kivoja vesijuttuja TO METSÄRETKI klo 10 ja klo 12 - Tunnistetaan luonnon ihmeitä kivassa tunnistusleikissä - Retkeillään lähimetsään, jonne pääsee myös rattaiden kanssa - Kesto n. 30 min. säänmukainen varustus PE TARINAHETKI ulkona klo 10, 10.30, 12 ja Yli neljä vuotiaille

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma

Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma Korson asukaspuisto Kesätoiminnan 2018 ohjelma TOTEUTETAAN ULKONA Sisällä leikkitilat on suljettuna koko kesäkuun remonttijärjestelyistä johtuen Kesäkuussa asukaspuistossa on talon ulkomaalaustyöt käynnissä.

Lisätiedot

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA

KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA KORSON ASUKASPUISTON KESÄKUUN 2017 AVOIMEN TOIMINNAN OHJELMA VKO 22: To 1.6. puisto avoinna klo 8-16, sisätilat avoinna klo 9-14 LIIKUNTARATA ulkona klo 10-12 Pe 2.6. puisto avoinna klo 8-15, sisätilat

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016

Korson asukaspuisto kesäkuu 2016 Ma 30.5. Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 Metsän väkeä -eläinaiheisia lauluja ja loruja Ti 31.5 Puisto on avoinna klo 8-16 ja sisätilat ovat avoinna klo 9-14 ASKARTELU-PAJA

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma kevään 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto syksyn 2017 ohjelma syksyn 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 29.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 29.10.2014 Martti-Veikko Salo Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä

Lisätiedot

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin:

TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: TERVETULOA PILVIPAIMENIIN! Pilvipaimenet on vuorohoitoa tarjoava ryhmä puhelin: 0400914479 osoite: Kuhatie 1, 54915 Saimaanharju sähköposti: pilvipaimenet@taipalsaari.fi Henkilökunta Ansku, Taru, Maarit,

Lisätiedot

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet

Caverion Suomi esitys. Kierrätyshuoneet 30.10.2014 Caverion Suomi esitys Kierrätyshuoneet Jätteen putkikeräysjärjestelmä Asukasinfo 30.10.2014 Petri Pouttu Järjestelmän toimintaperiaate 1 2 3 4 5 6 Syöttöpisteet voivat sijaita sisällä tai ulkona

Lisätiedot

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi

LUOTTISSEMINAARI Riitta Suomi LUOTTISSEMINAARI 28.1.2017 Riitta Suomi Partiotoimistot Piirillä on kaksi toimistoa o Turku, Läntinen Pitkäkatu 13 o Pori, Antinkatu 6 Molempien toimistojen kokoustilat ovat jaostojen ja ryhmien käytössä

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN!

TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! TERVETULOA RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTI MIINANTUPAAN! RYHMÄPERHEPÄIVÄHOITOKOTIEN TOIMINTAA OHJAAVAT ARVOT JA TAVOITTEET: Toimintamme arvot : 1. Kodinomaisuus 2. Lämpö 3. Turvallisuus 4. Yhteistyö Toiminnan

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2018 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 208 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille toukokuussa

Lisätiedot

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN

TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN TERVETULOA LASTENTALO KUUSIPIHAAN Lastentalo Kuusipiha Lastentalo on valmistunut vuonna 2006. Se sijaitsee Frosteruksen koulun läheisyydessä, Kärsämäen keskustassa. Päiväkodin piha-alueeseen kuuluu aidattu

Lisätiedot

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma

MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma MTLH / Voimaa vertaisuudesta loma TERVETULOA LOMALLE RUNNILLE! Jokainen osallistuu voimiensa ja mielenkiintonsa mukaan ohjelmaan. Antoisaa yhdessäoloa ja rentouttavaa lomaa Spa Hotel Runnissa! ESIMERKKIOHJELMA:

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät syyskauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat monipuolista,

Lisätiedot

Tapahtumaideoita Marttailuviikolle

Tapahtumaideoita Marttailuviikolle Tapahtumaideoita Marttailuviikolle 10.-16.9.2018 KUPIT JA KAPUSTAT KIERTOON -KIERRÄTYSTORI Ihmiset saavat noutaa mieleisiään ja tarvitsemiaan keittiötarvikkeita ilmaiseksi, pientä maksua vastaan tai tuo

Lisätiedot

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä:

Kerättävät jätelajit Taloyhtiössä kerätään nyt myös muovijätettä jolle löytyy oma säiliö. Kaikki jätteet kerätään nyt syväkeräyssäiliöistä: freddis As Oy Porintie 2 Jäteaseman asennustyöt valmiit Jäteaseman asennustyöt ovat viimeistelyjä vaille valmiit ja kaikkia säiliöitä voi käyttää. Syväkeräyssäiliöiden edusta asfaltoidaan samassa yhteydessä

Lisätiedot

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri

Kinaporin palvelukeskus Tapahtumakalenteri Kinaporin palvelukeskus 10.6.2016 Tapahtumakalenteri Pe 10.6. Virkeänä kohti viikonloppua -tuokio klo 14 Ma 13.6. Tanssit klo 13, Rami s band Ti 14.6. Ulkoilupäivä Pihlajasaaressa. Lähtö Kinaporin aulasta

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Ympäristökoulu Polku palvelee

Ympäristökoulu Polku palvelee Ympäristökoulu Polku palvelee Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus on voittoa tavoittelematon yleishyödyllinen yhteisö. Toiminnan tavoitteena on elinympäristön parantaminen

Lisätiedot

Järjestystä kodin kaaokseen!

Järjestystä kodin kaaokseen! Järjestystä kodin kaaokseen! Kiire, ylimääräinen tavara ja sekamelska sano ei ja laita arkesi järjestykseen. Pienellä vaivalla saat aikaan suuren muutoksen. Kaiken A ja O järjestyksen hallinnassa on turhasta

Lisätiedot

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, syksyllä 2018 KÄSITYÖLAUANTAI Esittelemme taitokeskuksissa mallitöitä syksyn Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMOn tarjonnasta. Valmistamme aina tarpeellisia heijastavia tuotteita, materiaalimaksu.

Lisätiedot

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013

Varhaiskasvatussuunnitelma. Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 Varhaiskasvatussuunnitelma Klaukkalan avoin päiväkoti 2012-2013 1. AVOIMEN VARHAISKASVATUKSEN PALVELUT Avoimet varhaiskasvatuspalvelut kunnassa on jaettu kolmeen päätaajamaan kirkonkylään, Rajamäkeen ja

Lisätiedot

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille.

Kuopion Perheentalo. Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Kuopion Perheentalo Sijaitsee kauppakeskus Apajassa torin alla (Kauppakatu 45, E-porras). Toiminta on maksutonta perheille. Avoinna tiistaista perjantaihin 9-15, torstaisin 9-19 Kaikki perheet ovat tervetulleita!

Lisätiedot

PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen

PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen PYYKKIPÄIVÄ LAPSIPERHEESSÄ Hanna Pikkarainen LAPSIPERHEESSÄ PESTÄÄN PYYKKIÄ USEIN Esityksestä saat vinkkejä, miten saat vauvan pyykin puhtaaksi voit toimia vastuullisesti ja ekologisesti. HARKITSE Tee

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja?

Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja? Luteita potilaalla miten torjun tartuntoja? Alueellinen koulutus 22.9.2015 VSSHP Hygieniahoitaja Anne-Mari Kaarto https://www.cartoonstock.com/ directory/p/parasitic.asp Sisältö Mikä lutikka on? Mistä

Lisätiedot

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013

LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN. Kiertokapula 2013 Nuukuusviikko 2013 LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ Nuukuusviikko vko 16 TEEMAVIIKKO, JOLLE ON TÄNÄ VUONNA VALITTU TEEMAKSI LUONNONVAROJEN SÄÄSTÄVÄINEN KÄYTTÖ NUUKUUSVIIKOLLA NOSTETAAN TÄRKEÄÄ KESTÄVÄN

Lisätiedot

Nakkilan kunnan työpaja

Nakkilan kunnan työpaja Nakkilan kunnan työpaja Nakkilan kunnan työpaja sai alkunsa 20.8.2012. Paja on suunnattu pääasiassa 16 29-vuotiaille nuorille. Reipas ilmapiiri antaa turvallisen tilan nuorille testata ja kehittää taitojaan

Lisätiedot

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20

Alkeisryhmä Ke 18-19, 20-21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke 19-20 Alkeisryhmä Ke 18-19, 21 Jatkoryhmä 1 Ti 18-19 Jatkoryhmä 2 Ke

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

LUKUJÄRJESTYS (SHH11) kevät 2014 kevät lukukausi 2.1.2014-30.5.2014

LUKUJÄRJESTYS (SHH11) kevät 2014 kevät lukukausi 2.1.2014-30.5.2014 Sosiaali- terveys- ja liikunta-ala LUKUJÄRJESTYS () kevät 2014 kevät lukukausi 2.1.2014-30.5.2014 Ryhmä: 1 2 kello 30.12 31.12 ke.1.1 to 2.1 pe 3.1 ma 6.1 ti 7.1 ke.8.1 to 9.1 pe 10.1 8.00-8.45 sis.kir

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma

Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma Ahvenojan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toiminnassamme korostuu tasavertaisuus ja yksilöllisyys. Kohtaamme huoltajat lapsineen yksilöinä kulttuuritaustat ja vanhempien toiveet

Lisätiedot

TERVETULOA SATUKONTTIIN

TERVETULOA SATUKONTTIIN TERVETULOA SATUKONTTIIN Ryhmäperhepäiväkoti Satukontti Satukontti on remontoitu ryhmäperhepäiväkodiksi kesällä 2017 ja se sijaitsee Kärsämäen keskustassa. Satukontissa tarjotaan hoitoa 0-6 vuotiaille lapsille.

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Lokakuun 2015 ohjelma Viikko 41 Maanantai 5.10 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

viikko 33 merimiespihvi, marinoidut kasvikset, herkkukurkku / punajuuri kanarisotto, mustaherukkahillo, vihersalaatti

viikko 33 merimiespihvi, marinoidut kasvikset, herkkukurkku / punajuuri kanarisotto, mustaherukkahillo, vihersalaatti Lautasmalli Lautasmallista on apua hyvän aterian koostamisessa. Puolet lautasesta täytetään kasviksilla, esimerkiksi raasteilla, salaatilla tai lämpimällä kasvislisäkkeellä. Perunan osuus annoksesta on

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme

Lisätiedot

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat

Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Lapsen ääni mitä lapset meiltä aikuisilta toivovat Merja Salmi, Sosiaalitaito 14.1.2016 Lapsen ääni lapset informantteina Meillä on varsin vähän systemaattisesti koottua tietoa lasten arkeen liittyvistä

Lisätiedot

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen

Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen. Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Tuunaa kirjasto! asiakkaat osallistumassa kirjaston uudistamiseen Katariina Ervasti ja Paula Puustinen Mikä ihmeen Hakunila? Vantaan kaupunki, esityksen tekijä 2 8.3.2013 Pari seikkaa Hakunilasta - Vantaa:

Lisätiedot

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Itä-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin treenitreffit...3 Toukokuu...4 UKK kävelytestit...5

Lisätiedot

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma

Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma Vekara-ahon päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Touhuamme paljon erilaisissa pienryhmissä. Teemme koko talon yhteisiä, laajempia projekteja ja tapahtumia. Näitä ovat esimerkiksi

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Tuupikkalantie 5 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3487 Meritähdet p. 044 778 5937 keittiö sähköposti: merihalikko.paivakoti@salo.fi

Lisätiedot

JUUPAJOEN LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTAA 2017

JUUPAJOEN LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTAA 2017 JUUPAJOEN LASTEN JA NUORTEN KESÄTOIMINTAA 2017 Touhukoulu Ma 5.6. pe 9.6. ja Ma19.6.-23.6.2017 Korkeakoski, koulukeskus 10 11.30 Kopsamon koulu 12 13.30 Lylyn ent. koulun kenttä 14.30 16 Ohjelmassa Liikuntaa

Lisätiedot

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma

Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma Honkimaan päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Pienryhmätoiminta on päiväkodissamme toimintatapa, jota toteutamme jokaisessa ryhmässä ja kehitämme sitä jatkuvasti. Näin toimien mahdollistamme

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei

Yksikön toimintasuunnitelma. Varhaiskasvatusyksikkö Timotei Yksikön toimintasuunnitelma Varhaiskasvatusyksikkö Timotei 2017-18 Toimintakulttuuri Lapsen kohtaaminen: Jokainen lapsi on tärkeä. Kohtelemme lapsia tasapuolisesti. Kuulemme ja näemme lapsen sanalliset

Lisätiedot

MTLH ry / Meidän perheen loma

MTLH ry / Meidän perheen loma MTLH ry / Meidän perheen loma Tervetuloa Runnille! Jokainen osallistuu ohjelmaan oman perheensä tilanteen mukaan. Toivotamme antoisaa lomaa ja ihanaa yhdessäoloa sekä oman perheen kesken että toisten perheiden

Lisätiedot

66 päivää ma ma

66 päivää ma ma Tunnus Tehtän nimi Kesto Aloitus Valmis Edeltäjät 1 Natura Mobile Projekti 587 päivää la 1.1.2011 su 31.3.2013 2 Natura Mobile automaatio 566 päivää la 1.1.2011 pe 1.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011

Lisätiedot

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä!

Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia. Tule tekemään edullisia löytöjä! Otamme vastaan sinulle ylimääräiseksi jääneitä tavaroita joka sunnuntai ennen Jumalanpalvelusta. Lahjoitukset voi tuoda alakerran käytävänpäähän. Opastus aulasta Maaliskuussa viikoittain vaihtuvia yllätystarjouksia.

Lisätiedot

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta

Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Rauman kaupunki Avoin varhaiskasvatus / leikkitoiminta Avoimen varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat perhetoiminta, varhaiskasvatuskerhot sekä kesäleikkikenttätoiminta Varhaiskasvatuskerhot tarjoavat

Lisätiedot

Verkkoajanvarauksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. ajanjakso ma ti ke to pe la-su 02.06.-

Verkkoajanvarauksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. ajanjakso ma ti ke to pe la-su 02.06.- 1 Kesän akioloajat 2014 Asiakaspalvelmme on aki joka päivä klo 720. Verkkoajanvaraksesta näet vapaana olevat lääkäriajat ja voit varata ajan. Espoo, Leppävaara Vastaanotot p 2102 ajanjakso ma ti ke to

Lisätiedot

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018

TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 TAITOTAPAHTUMAT, keväällä 2018 20.1. Esittelemme käsityökeskuksissa mallitöitä kevään Taitokurssien ja -pajojen sekä KUTOMO:n tarjonnasta. Valmistamme kirjottuja nappeja koruiksi. Materiaalimaksu 5. Kirjonta

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1

SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1 SUUNNITELMA ATERIA- JA LÄHETTIKULJETUKSILLE 5.8.2013 ALKAEN LIITE 1 KOHDE 1: Lähetti- ja ateriakuljetukset Tarinmaan, Viralan, Tervakosken, Vähikkälän ja Turengin alueilla Kunnantalo Juttilantie 1 9:00

Lisätiedot

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY

VAPAA-AIKA, KOTI JA HARRASTUKSET / RUOANVALMISTUS SYKSY 130351 KURKISTUS VÄLIMEREN KEITTIÖN ANTIMIIN Halikko 8.9.2015-15.9.2015, 8 oppituntia Lyhytkurssi.Tästä kurssista ei myönnetä alennuksia.tule tutustumaan, valmistamaan ja nauttimaan Välimeren keittiöiden

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017

TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT ja -PAJAT, syksyllä 2017 TAITOKURSSIT, kurssimaksun lisäksi veloitamme materiaalit käytön mukaan. klo 15-19, startit klo 15 ja 17, Taito-kortilla tai 14 + materiaalit ellei toisin mainita.

Lisätiedot

WOODI MALLIHUONEET 1-3-VUOTIAAT 3-5-VUOTIAAT 5-6-VUOTIAAT. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND

WOODI MALLIHUONEET 1-3-VUOTIAAT 3-5-VUOTIAAT 5-6-VUOTIAAT. Kuopion Woodi Oy Ankkuritie 3, FI -70460 Kuopio FINLAND MALLIHUONEET 1-3-VUOTIAAT 3-5-VUOTIAAT 5-6-VUOTIAAT 1-3-VUOTIAAT RYHMÄHUONE Mallihuoneen sisustus on suunniteltu ryhmälle jossa on 15 lasta ja 4 hoitajaa. Jokaisessa istuinryhmässä on paikat viidelle lapselle

Lisätiedot

PESUUN LÄHETETTÄVIEN TEKSTIILIEN LAJITTELU- / PAKKAUSOHJE. 1. NORMAALIT TEKSTIILIT (valkoiseen pyykkisäkkiin)

PESUUN LÄHETETTÄVIEN TEKSTIILIEN LAJITTELU- / PAKKAUSOHJE. 1. NORMAALIT TEKSTIILIT (valkoiseen pyykkisäkkiin) Rovaniemen Keskuspesula Oy OHJE Lähteentie 18 96400 ROVANIEMI p. 040-7120 340 / 040-7120 341 etunimi.sukunimi@rokepe.fi 1 Lapin Sairaanhoitopiiri Kolpeneen palvelukeskus Rovaniemen Kaupunki PESUUN LÄHETETTÄVIEN

Lisätiedot

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä

PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille. Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä PÄIVÄKOTI TUTUKSI! Opas perheille Tämä opas on tuotettu Turun ammattikorkeakoulun sosionomiopiskelijoiden (AMK) opinnäytetyönä yhteistyössä Turun kaupungin kanssa. Teksti: Jaana Karjala, Outi Koskinen

Lisätiedot

Kodin ja Koulun Päivä

Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä #kodinjakoulunpäivä #hemochskoladagen 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille

Lisätiedot

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC

MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC MERI-HALIKON PÄIVÄHOIDON ABC Meri-Halikon päiväkoti Ryhmis Merituuli Tuupikkalantie 5 Tuupikkalantie 5 as 1 25210 Vartsala 25210 Vartsala p. 044 778 3486 Simpukat p. 044 778 3488 p. 044 778 3487 Meritähdet

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Kävijätilastot: www.ylojarvenpallo.fi

Kävijätilastot: www.ylojarvenpallo.fi Kävijätilastot: www.ylojarvenpallo.fi Kuukausiyhteenveto 2006 08 Eri kävijöiden määrä on arvioitu kävijän ip osoite + selainversio yhdistelmän perusteella. Yksittäisen kävijän peräkkäiset sivulataukset

Lisätiedot

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016

Hoidollisen tuen työnkuva koulussa. Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollisen tuen työnkuva koulussa Marko Asikainen & Niina Oksman Oulu 2016 Hoidollinen työ Tukea oppilasta/opettajaa/ohjaajaa koulunkäynnin kannalta haastavissa ja aggressiivisissa tilanteissa Ennakointi:

Lisätiedot

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma

Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma Vaskitien päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimimme pienryhmissä porrastaen, mikä mahdollistaa lapsen yksilöllisen kohtaamisen ja turvallisen vuorovaikutusilmapiirin. Pienryhmä

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio

ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu. Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio ILTAPÄIVÄKERHOJEN TOIMINTASUUNNITELMA Haapaniemen alakoulu Lukuvuosi 2015-2016 Setlementti Puijola Kuopio Toiminta-ajatus: Iltapäivätoiminnan tavoitteena on luoda lapsille virikkeellinen ja turvallinen

Lisätiedot

OJUSNIITYN TIEDOTE OMAISILLE

OJUSNIITYN TIEDOTE OMAISILLE OJUSNIITYN TIEDOTE OMAISILLE 1. OJUSNIITTY 2. HENKILÖKUNTA JA PUHELINNUMEROT 3. PÄIVÄRYTMI 4. OJUSNIITYN TOIMINTA- AJATUSTA 5. OMAHOITAJUUS 6. HOITO- JA PALVELUSUUNNITELMA 7. RAHA-ASIOIDEN HOITO 8. VAATEHUOLTO

Lisätiedot

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä.

TOUKOTIEDOTE 2017 KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE. Oppilaskunnan Iikkarin Tähdet tapahtumassa nähtiin jälleen taidokkaita ja iloisia esityksiä. TOUKOTIEDOTE 2017 Tässä tiedotteessa on 7 sivua : Kutsu ykkösten äideille, kuukauden hyve: Vastuullisuus ympäristöstä, Toukokuun aikataulu, Kesäohjelmaa KUTSU YKKÖSTEN ÄIDEILLE Ekaluokkalaisten äidit kutsutaan

Lisätiedot

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA

LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA POSION KUNTA / PÄIVÄHOITO Lapsen nimi LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA Kasvatuskumppanuus on yhteistyötä, jossa vanhemmat ja henkilöstö yhdessä sitoutuvat toimimaan lapsen parhaaksi kasvun, kehityksen

Lisätiedot

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA

Palvelukeskus on avoinna kesä- ja elokuussa, heinäkuu suljettu! KESÄN 2016 OHJELMA Kustaankartanon palvelukeskus tarjoaa toimintaa helsinkiläisille eläkeläisille ja työttömille. Hae maksuton asiakaskortti asiakaspalvelusta. ASIAKASPALVELU AVOINNA MA-TO KLO 10.00 14.00 K-TALON RAVINTOLAN

Lisätiedot

Hyvinvointia työikäisille Malliohjelma

Hyvinvointia työikäisille Malliohjelma Hyvinvointia työikäisille : iloa Liikuntapiirakasta liikkeelle sekä kuntotestin ohjeistus tasapaino sekä kävelytestin palaute 13.45 14.30 Syö hyvää: Lisää Vaihda - Vähennä keskusteluhetki 15.00-15.45 Ohjattu

Lisätiedot

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä

ikävöikö, miten ikävää lievennetään Lapsen luonteenpiirteet / vuorovaikutussuhteet Päivämäärä keskustelijat Yhteinen sopimus päivähoidon käytännöistä 1. Lapsi yksilönä ja ryhmässä (keskustellaan mm. alla olevista asioista) - millainen lapsi on luonteeltaan - miten lapsi ilmaisee tunteitaan ja omaa tahtoa - miten ilmaisee suuttumusta / pettymyksiä -

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan alakouluikäisille oppilaille. Iltapäiväkerho aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Postimäki. historiasta nykypäivään!

Postimäki. historiasta nykypäivään! Postimäki historiasta nykypäivään! Postimäki on museo- ja kulttuurialue Ilolan kylässä, 9 km Porvoosta koilliseen. Mäellä sijaitsee yksi Suomen parhaiten säilyneistä aidoista mäkitupalaisalueista. Vanhimmat

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTA 2017-2018 Sivu 1 YLEISTÄ ILTAPÄIVÄTOIMINNASTA Iltapäiväkerhot on tarkoitettu 1-2-luokan lapsille joidenka vanhemmat käyvät työssä tai opiskelevat. Vanhempi joka on kotona,

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna:

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa. Avoinna: Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI

JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI JÄRVI-POHJANMAAN TERVEYSKESKUS/ JÄRVISEUDUN SAIRAALAN TOIMIPISTE, VIMPELI Vimpelin kunnan omistamassa, Järvi-Pohjanmaan terveyskeskuksen ylläpitämässä, Järviseudun sairaalan toimipisteessä on kaksi psykiatrista

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut

Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Ylöjärven kaupungin liikuntapalvelut Kesä 2019 Uimahallin aukiolot ja tapahtumat Uimahalli ja kuntosali Toukokuun poikkeusaukiolot ti 30.4. suljetaan klo 18.00 1.5. VAPPU suljettu ke 29.5. suljetaan klo

Lisätiedot

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo

KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? RyhmäRenki Kirsi Alastalo KESÄTOIVEET MITÄ HALUAT TEHDÄ KESÄLLÄ? TAVOITE Omien toiveiden ilmaiseminen, myönteisten kesäodotusten herättely, kesäsuunnitelmien kertominen ryhmälle, yhteisten kiinnostuksen kohteiden löytäminen VALMISTELU

Lisätiedot

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma

Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma Kuovit päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Meille on tärkeää perheen, lapsen ja työkaverin kohtaaminen aidosti, lämpimästi ja välittäen. Ylläpidämme toiminnassamme ME HENKEÄ yhdessä

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

OPPIMISYMPÄRISTÖ. KAARNAKOLO (1-4-vuotiaat)

OPPIMISYMPÄRISTÖ. KAARNAKOLO (1-4-vuotiaat) OPPIMISYMPÄRISTÖ Osallisuudenpuu kysely lapsille ja vanhemmille tammikuussa 2017 Kiitos runsaasta palautteesta! Olemme ryhmissä käyneet palautteet läpi ja tutkiskelleet niin hyviä käytäntöjä kuin parannusehdotuksia.

Lisätiedot

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu

ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016. Inarin koulu ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA LUKUVUOSI 2015 2016 Inarin koulu 2 1. ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TAVOITTEET JA ARVOT Iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea koulun ja kodin yhteistä kasvatustyötä. Toiminnan

Lisätiedot

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017

Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 2017 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnan laadun arviointi kevät 07 Merituulen koulun aamu- ja iltapäivätoiminnassa toteutettiin oma laadunarviointikysely toimintaan osallistuneille lapsille ja heidän

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot