XDR tuberkuloosi - paluu aikaan ennen TB lääkkeitä? Rauni Ruohonen FILHA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "XDR tuberkuloosi - paluu aikaan ennen TB lääkkeitä? Rauni Ruohonen FILHA"

Transkriptio

1 XDR tuberkuloosi - paluu aikaan ennen TB lääkkeitä? Rauni Ruohonen FILHA

2 Superbakteeri XDR:n nopeaa leviämistä kuvaa hyvin se, että vielä pari vuotta sitten sen ei edes tiedetty olevan olemassa. Nyt kanta on löydetty jo 35 maasta. Milloin XDR ilmaantui? Minne XDR on levinnyt? XDR on vallannut jalansijan jo lähes kaikissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa. vimmaiset XDR-kannat Onko XDR aggressiivisempi kuin lääkeherkkä TB? Osa potilaista on saanut XDR-kannan elimistöönsä ilmeisesti suorana tartuntana. Superbakteeri saattaa siis olla jopa yhtä tarttuva kuin tavallinen tuberkuloosi. Miten XDR tarttuu? Kuinka helposti tavallinen tuberkuloosi tarttuu?

3 XDR-TB eli äärimmäisen vastustuskykyinen tuberkuloosibakteerikanta tavattiin Etelä-Afrikassa loppuvuodesta Se on vastustuskykyinen lähes kaikille olemassa oleville tuberkuloosilääkkeille. Tautiin sairastuneista 85 prosenttia kuolee. Sairastuneita on satoja ellei jopa tuhansia. Milloin XDR ilmaantui? Minne XDR on levinnyt? Kuinka paljon sairastuneita on? Mikä on XDR potilaiden kohtalo? Miten HIV vaikuttaa TB:n (ja XDR:n) ennusteeseen? Tappoi sairastuneet kuukaudessa Kaikilla oli myös hiv. Supertubi voi iskeä Suomeen koska tahansa Mikä on XDR tilanne lähialueillamme?

4 Miten tuberkuloosi tarttuu? Taudin Mycobacterium tuberculosis Se leviää kuten tavallinen flunssa respiratoristen hiukkasten välityksellä ilmateitse Yskiessä, aivastellessa, puhuessa, laulaessa. 1/3 maailman väestöstä on TB infektio Bakteeri voi elää nukkuvassa tilassa elimistössä - latentti TB infektio (LTBI) Vain 10% LTBI saaneista kehittää taudin elinaikanaan Vuosittain 8,8 million uutta tautitapausta (2005)

5 HIV muuttaa TB luonnollista kulkua M. tuberculosis Relatiivinen riski TB:lle: primaari infektio HIV positive Primaari TB HIV neg. = 10% elinikänä HIV pos. = 10% vuosittain LTBI Reaktivaatio (endogeeni) Re-infektio (exogeeni) Progressiivin en primaari TB Post-primaari TB P. de Colombani, WHO 2007

6 Tuberkuloosin vaikutus HIV infektioon Lisää HI-virus replikaatiota HIV:stä tartuntavaarallisempi Heikentää immuunistatusta ellei HIV lääkitystä käytössä Lisää kuolleisuutta TB on suurin syy HIV infektoituneiden kuolleisuuteen maailmassa

7 Arvioitu TB ilmaantuvuus, 2005 Estimated new TB cases (all forms) per population No estimate or more 80% kaikista maailman uusista TB tapauksista todetaan 22 maassa The boundaries and names shown and the designations used on this map do not imply the expression of any opinion whatsoever on the part of the World Health Organization concerning the legal status of any country, territory, city or area or of its authorities, or concerning the delimitation of its frontiers or boundaries. Dotted lines on maps represent approximate border lines for which there may not yet be full agreement. WHO All rights reserved

8 Maailman TB ilmaantuvuus Saavutti huippunsa 2002, on nyt stabilisoitumassa tai alkanut laskea kaikilla kuudella WHO alueella Väestönkasvun vuoksi tapausten määrä on kuitenkin vielä kasvussa koko maailmassa ja seuraavilla WHO:n alueilla: Afrikka Itäinen Välimeren alue Kaakkoisaasia

9 Estimated HIV prevalence in new TB cases, 2005 HIV prevalence in TB cases, years (%) No estimate or more The boundaries and names shown and the designations used on this map do not imply the expression of any opinion whatsoever on the part of the World Health Organization concerning the legal status of any country, territory, city or area or of its authorities, or concerning the delimitation of its frontiers or boundaries. Dotted lines on maps represent approximate border lines for which there may not yet be full agreement. WHO All rights reserved

10 Miten TB lääkeresistenssi kehittyy? Sekundaari (hankittu) resistenssi Potilaan M. tuberculosis kannoista selekoituu huonon lääkehoidon (väärät hoitokaaviot tai huono sitoutuminen lääkehoitoon) seurauksena vallitsevaksi kannaksi lääkeresistentti kanta Primaari resistenssi Potilas saa taudin lääkeresistentin potilaan tartuttamana Resistant M.tuberculosis

11 Milloin lääkeresistenssistä voi tulla maakohtainen ongelma? SM 1947, INH 1953 Resistenssiä monoterapian takia jo muutaman kuukauden kuluttua, resistenttiongelma 60-luvulla RMP 1974 INH+ RMP (MDR) resistenssiä 90-luvulla maissa, joissa molemmat lääkkeet olleet pitkään käytössä ilman tarkkaan seurattuja hoitokaavioita Kansallinen TB resistenssin kehittyminen vie noin vuotta lääkkeen käyttöönotosta Yksittäiset moniresistentit tapaukset tuontina Leviäminen estetään infektiokontrollilla ja hoidon seurannalla valvotusti

12 Mitä ovat MDR ja XDR? Moniresistentti (MDR) TB TB potilas, jonka bakteerikanta on resistentti ainakin isoniatsidille ja rifampisiinille Laajasti (Extensively) resistentti (XDR) TB MDR, joka on lisäksi resistentti ainakin yhdelle fluoroquinolonille ja yhdelle toisen asteen injisoitavista lääkkeistä (amikasiini, kanamysiini, kapreomysiini)

13 TB lääkkeet... Vuosi Peruslääkkeet Toisen asteen lääkkeet 1940 Streptomycin 1947 PAS 1950 Kanamycin 1952 Isoniazid Capreomycin 1956 Pyrazinamide Ethambutol 1968 Rifampin 1974 Rifabutin 1992 Rifapentine 1998 Cycloserine 1968 Ethionamide 1968 Amikacin 1982 Quinolones 1990s

14 Milloin XDR ilmaantui? XDR TB potilaiden määrä Virossa New cases Relapses M.Danilovits 2007

15 MDR ja XDR TB:n leviämiseen vaikuttavia tekijöitä Huonolaatuinen hoito Väärät hoitokaaviot Epäsäännöllinen lääkitys Huonolaatuiset lääkkeet Heikko torjuntaohjelman toteutus (DOTS) Huonot hoidon lopputulokset Puutteellinen potilaiden seuranta ja tuki Epäsäännöllinen lääkkeiden saatavuus Diagnostiset viiveet Puuttuvat tai heikot infektiokontrollitoimet Kontrolloimaton toisen asteen lääkkeiden käyttö

16 XDR TB:n leviämiseen vaikuttavia tekijöitä Mitä enemmän MDR TB:tä huonoin hoitotuloksin esiintyy sitä enemmän hankittua XDR:ää kehittyy Mitä heikommin infektiokontrollitoimia toteutetaan (erityisesti XDR ja XDR epäiltyjen eristys) sitä enemmän primääri XDR:ää esiintyy

17 TB maailmassa, WHO:n arviot Kaikki TB muodot Arvioitu uusien tapausten määrä MDR TB Arvioitu kuolleiden määrä 8,8 milj. 1,6 milj. (4,3% kaikista TB tapauksista XDR TB TB+HIV (23% kaikista TB tapauksista?)

18 Edellytykset MDR TB:n diagnosoinnille Tarvitaan laboratorioita, jotka kykenevät laadukkaasti tekemään tuberkuloosin peruslääkkeiden herkkyystestaukset

19

20 Abigail Wright, WHO 2007

21 Arvio MDR-TB osuuksista uusien TB tapausten joukossa, 2005 < 3% 3 6 % > 6% No estimate

22 14 maailman kärkialuetta MDR-TB ilmaantuvuudessa (uudet ja vanhat TB tapaukset), All cases (%) 23.4 Kazakhstan 20.1 Estonia 19.5 Georgia 18.9 Moldova 18.8 Azerbaijan 18.5 Uzbekistan 16.8 Russian Fed Lithuania 13.6 Ukraine 11.5 Latvia 10.9 Tajikistan 10.6 Kyrgystan 10.4 Belarus 08.9 China Arviolta < MDR-TB tapausta maailmassa ~ MDR-TB tapausta WHO Euro Zignol M, Hosseini MS, Wright A et al. Global incidence of multidrug-resistant tuberculosis. JID 2006, 194:

23 Edellytykset XDR TB:n diagnosoinnille Tarvitaan laboratorioita, jotka kykenevät laadukkaasti tekemään sekä peruslääkkeiden että toisen asteen TB lääkkeiden herkkyystestaukset

24 Abigail Wright, WHO 2007

25 Countries with confirmed XDR-TB cases as of September 2007 The boundaries and names shown and the designations used on this map do not imply the expression of any opinion whatsoever on the part of the WHO concerning the legal status of any country, territory, city or area or of its authorities, or concerning the delimitation of its frontiers or boundaries. Dotted lines on maps represent approximate border lines for which there may not yet be full agreement. WHO All rights reserved Japan Latvia Lithuania Mexico Mozambique Netherlands Norway Peru Argentina Armenia Azerbaijan Australia Bangladesh Brazil Canada Chile China, Hong Kong SAR Poland Portugal Republic of Korea Czech Republic Ecuador Estonia Romania France Russian Federation Georgia Slovenia Germany South Africa Ireland Sweden India Islamic Republic Spain of Iran Based on information provided to WHO Stop TB Department 13 September 2007 Israel Thailand USA Vietnam UK Italy

26 XDR supranationaalisten referenssilaboratorioiden niiden MDR kantojen joukossa, jotka on vuosina testattu ainakin 3 toisen asteen lääkkeelle Geographic Region Industrialized nations Latin America Eastern Europe Africa and Middle East Asia Total MDR TB (n) ,572 XDR TB n ( % ) 53 ( 6 ) 32 ( 6 ) 55 ( 14 ) 1 ( <1 ) 204 ( 13 ) Total 3, (10) Source: US CDC, MMWR, March 24, 2006, vol. 55, no. 11

27 Väestöpohjaisia XDR osuuksia MDR tuberkuloosista Etelä-Korea 2004: 14% Latvia : 19% USA : 4%

28 Eri tuberkuloosimuotojen hoito Lääkeherkkä TB MDR-TB 1990 XDR-TB 2006 Kaikille resistentti TB Hoidetaan 4 lääkkeen standardihoidolla - DOTS Hoidettavissa peruslääk keillä + toisen asteen lääkkeillä Hoitomahdollisuudet rajoitetut Ei lääkehoitomahdollisuuk sia

29 Tuberkuloosin luonnollinen kulku ilman lääkehoitoa Intian Bangaloressa tutkimus 1960-luvulla, jossa värjäyspositiivisista keuhkotuberkuloositapauksista ilman hoitoa seuraavan 5 vuoden aikana: Kuoli 50% Parani 30% Kroonistui 20%

30 MDR hoitotuloksia Author Setting Cure & Completion Death Default Failure Goble et al, NEJM 1993 Park et al, IJTLD 1998 Suo et al, Chemotherapy 1996 Tahaoglu et al, NEJM 2001 Yew et al, Chest 2000 Mitnick et al, NEJM 2003 Park et al, IJTLD Inpatients Denver (IND) 107 Inpatients S Korea (STD) 87 Inpatients Taiwan (STD) 158 Inpatients Turkey (STD) 75 Inpatients S Korea (STD) 66 Outpatients Peru (IND) 142 Inpatients S Korea (STD)

31 MDR- ja XDR-tuberkuloosin hoitotulokset Virossa, XDR-TB Relapses (30) XDR-TB New (19) MDR-TB Relapses (113) MDR-TB New (168) % Treatment success Death Default Failed

32 XDR KwaZulu-Natalissa 544 TB potilasta, joista: 221 MDR tapausta 53 XDR:ää 44 HIV testattua kaikki positiivisia 52 kuoli 25 päivän sisällä

33 MDR ja XDR lähialueillamme

34 Primaari MDR resistenssi Luoteis-Venäjällä vuosina 2005 ja 2006 (%) MDR Arkhangelsk region 27,1 23,1 Vologda region 11,3 18,7 Kaliningrad region 21,5 28,5 Karelia Komi 22,8 22,8 Leningrad region 10,4 16,8 Murmansk region 29,8 21,0 Novgorod region 17,5 19,3 Pskov region 6,3 15,3 St. Petersburg 12,2 20,1 Northwestern Russia 16,8 20,8 A. Shalygin, St.Petersburg RIPP 2007

35 MDR ja XDR Murmanskin alueella Primaari MDR XDR uusista TB:stä XDR vanhoista TB:stä 23,9% 27,7% 23,1% 20% 19,5% ,6%

36 Viron TB ilmaantuvuus New cases + relapses New cases Target for / , ' M.Danilovits 2007

37 MDR TB Virossa ( tapausten määrä ) new cases relapses M.Danilovits 2007

38 XDR TB potilaiden määrä Virossa New cases Relapses M.Danilovits 2007

39 HIV in Estonia, TB among HIV-patients in Estonia, Absolute number of cases New HIV cases Total HIV cases M.Danilovits 2007

40 - Milloin XDR ilmaantui? - Miten XDR tarttuu? - Kuinka helposti tavallinen tuberkuloosi tarttuu? - Onko XDR aggressiivisempi kuin lääkeherkkä TB? - Minne XDR on levinnyt? - Kuinka paljon sairastuneita on? - Mikä on XDR potilaiden kohtalo? - Miten HIV vaikuttaa TB:n (ja XDR:n) ennusteeseen? - Mikä on XDR tilanne lähialueillamme?

41 XDR tuberkuloosin monet kasvot

42

43 Kiitos huomiostanne!

Tuberkuloosi tuliaisena. Rauni Ruohonen Filha ry 26.9.2007

Tuberkuloosi tuliaisena. Rauni Ruohonen Filha ry 26.9.2007 Tuberkuloosi tuliaisena Rauni Ruohonen Filha ry 26.9.2007 Käsiteltävät asiat Miten tuberkuloosi tarttuu Kuka voi tuoda tuberkuloosin Suomeen Lisääntyykö TB riski matkailun yhteydessä Liittyykö lentomatkailuun

Lisätiedot

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla

Sisällys. 1. Energiatehokkuudesta. 2. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla Sisällys 1. Energiatehokkuudesta. Energiatehokkuusindikaattorit kansantalouden makrotasolla 3. Hiilidioksidipäästöihin vaikuttavia tekijöitä dekompositioanalyysi 4. Päätelmiä Energiatehokkuudesta Energiatehokkuuden

Lisätiedot

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Maksujärjestelmäsimulaattori SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Maksujärjestelmäsimulaattori 10.12.2013 Tatu Laine Sisältö Maksutapahtuma maksujärjestelmässä BoF-PSS2 simulaattorin historia Maksujärjestelmän simulointi Kysymyksiä, joihin maksujärjestelmäsimulaattori

Lisätiedot

Lääkeresistentti tuberkuloosi. Asko Järvinen HUS/HYKS Infektiosairauksien klinikka

Lääkeresistentti tuberkuloosi. Asko Järvinen HUS/HYKS Infektiosairauksien klinikka Lääkeresistentti tuberkuloosi Asko Järvinen HUS/HYKS Infektiosairauksien klinikka Tuberkuloosi maailmalla Lääkeresistentti tuberkuloosi Lääkeresistenssin merkitys Yhden peruslääkkeen resistenssi INH-resistentti

Lisätiedot

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle

Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Lentoliikenteen taloudellinen merkitys Suomelle Oxford Economics yhteenveto Helsinki 2012 To represent, lead and serve the airline industry Lentoliikenne : Taloudellisen kasvun perusta On kustannustehokasta

Lisätiedot

Sidonnaisuudet. Tuberkuloosi, toteaminen ja hoito. Milloin epäilen tuberkuloosia perusterveydenhuollossa 06.10.2015

Sidonnaisuudet. Tuberkuloosi, toteaminen ja hoito. Milloin epäilen tuberkuloosia perusterveydenhuollossa 06.10.2015 Sidonnaisuudet Tuberkuloosi, toteaminen ja hoito Tuula Vasankari Dos., el Pääsihteeri Filha ry Valtakunnallinen TB hoidon asiantuntijaryhmä, pj 8.10.2015 Filha WHO IUATLD TB-Net STM THL Ei lääketeollisuussidonnaisuuksia

Lisätiedot

Valtakunnallinen -ohjelma. 30.10.2007 LT Iiris Rajalahti projektilääkäri Filha ry el, keuhkosairauksien klinikka TAYS

Valtakunnallinen -ohjelma. 30.10.2007 LT Iiris Rajalahti projektilääkäri Filha ry el, keuhkosairauksien klinikka TAYS Valtakunnallinen -ohjelma 30.10.2007 LT Iiris Rajalahti projektilääkäri Filha ry el, keuhkosairauksien klinikka TAYS Tuberkuloosi tarttuu ilmateitse Tartuntaan vaikuttaa tartuttaja ympäristö kontaktiaika

Lisätiedot

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto

Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta. Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto Kaikki myyntilaskut sähköisenä yhden operaattorin kautta Merja Hauskamaa, ISS Palvelut, Taloushallinto ISS Suomessa ja maailmalla Maailmalla Perustettu 1901 Tanskassa Toimimme 53 maassa Työllistämme 534

Lisätiedot

Markkinaraportti / elokuu 2015

Markkinaraportti / elokuu 2015 Markkinaraportti / elokuu 2015 Yöpymiset yli 6 % nousussa Yöpymiset lisääntyivät Helsingissä elokuussa yli 6 % vuoden takaisesta. Yöpymismäärä, 407.100, oli kaikkien aikojen elokuun ennätys. Kotimaasta

Lisätiedot

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori

Lihavuuden kustannuksia. Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuuden kustannuksia Markku Pekurinen, osastojohtaja, tutkimusprofessori Lihavuus Monien sairauksien riskitekijä Väestötasolla nopeasti yleistyvä ongelma Taloudellisista vaikutuksista lisääntyvästi

Lisätiedot

Polion seuranta Suomessa perustuu

Polion seuranta Suomessa perustuu Polion seuranta Suomessa perustuu jätevesinäytteiden analysointiin Merja Roivainen, Dos Laboratorionjohtaja j Suolistovirusyksikkö Tartuntatautiseurannan ja -torjunnan osasto Terveyden ja hyvinvoinnin

Lisätiedot

Tilastotietoa tuberkuloosista. Tuberkuloosi maailmalla

Tilastotietoa tuberkuloosista. Tuberkuloosi maailmalla Tilastotietoa tuberkuloosista Tuberkuloosi maailmalla Tuberkuloosi on huomattava terveydellinen ongelma maailmalla. Tuberkuloosi on yleinen erityisesti alhaisen tulotason maissa ja niissä maissa, joiden

Lisätiedot

Faktoja tuberkuloosista sanoin, taulukoin ja kuvin. Tuberkuloosi maailmalla

Faktoja tuberkuloosista sanoin, taulukoin ja kuvin. Tuberkuloosi maailmalla Faktoja tuberkuloosista sanoin, taulukoin ja kuvin Tuberkuloosi maailmalla Tuberkuloosi on huomattava terveydellinen ongelma maailmalla. Tuberkuloosi on yleinen erityisesti alhaisen tulotason maissa ja

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja huhtikuu 2012 Yöpymiset + 12,5 % tammi-huhtikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (33.900) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 12,5 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus

Suomen biokapasiteetti ja sen. Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen biokapasiteetti ja sen kestävä ä käyttö Prof. Jyri Seppälä Suomen ympäristökeskus Suomen kestävän kehityksen toimikunta 4 / 2010 Suomen ekologisen jalanjäljen ja biokapasiteetin kehitys Lähde: Global

Lisätiedot

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus

MEKIN UUDET HAASTEET. Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006. Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKIN UUDET HAASTEET Keski-Suomen matkailuparlamentti Jyväskylä 29.11.2006 Pirkko Perheentupa Matkailun edistämiskeskus MEKin uudet tehtävät 2007 Yhtenäistää ja selkeyttää Suomen matkailullista kokonaiskuvaa

Lisätiedot

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006

Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta. Juha Ylä-Jääski 21.9.2006 Osaaminen ja innovatiivisuus kilpailukyvyn perusta Juha Ylä-Jääski 21.9.26 Teknologiateollisuus - Suomen tärkein elinkeino 6 % Suomen koko viennistä 66 % Suomen koko elinkeinoelämän t&k-investoinneista

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-marraskuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (116.500) lisääntyivät tammi-marraskuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua

Lisätiedot

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014

Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla. Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Case Arla: Luomu meillä ja maailmalla Nnenna Liljeroos 1.10.2014 Arla on kansainvälinen ja paikallinen meijerialan suunnannäyttäjä. Kannustamme ihmisiä ympäri maailman elämään terveellisesti tarjoamalla

Lisätiedot

Herkän ja lääkeresistentin tuberkuloosin hoito. Tuula Vasankari 7.10.2009

Herkän ja lääkeresistentin tuberkuloosin hoito. Tuula Vasankari 7.10.2009 Herkän ja lääkeresistentin tuberkuloosin hoito Tuula Vasankari 7.10.2009 Tuberkuloosin lääkehoito poikkeaa tavanomaisten mikrobi-infektioiden hoidosta On käytettäväaina usean lääkkeen yhdistelmiä Hoito

Lisätiedot

Miksi puhua tuberkuloosista? Tuberkuloosi maailmalla. Tuberkuloositartunta. Tuberkuloosi meillä ja maailmalla

Miksi puhua tuberkuloosista? Tuberkuloosi maailmalla. Tuberkuloositartunta. Tuberkuloosi meillä ja maailmalla Miksi puhua tuberkuloosista? Tuberkuloosi Asko Järvinen HYKS Infektiosairauksien klinikka Esiintyvyys kääntynyt nousuun 00-008 Euroopassa,7 % nousu vuosittain Lääkeresistenssi lisääntyy ja leviää Suomen

Lisätiedot

Elämää PISA:n varjossa

Elämää PISA:n varjossa Professor Markku Niemivirta, PhD, Docent Institute of Behavioural Sciences University of Helsinki, Finland Elämää PISA:n varjossa Tasapainottelua menestyksen ja hyvinvoinnin välissä? PISA 2000 Finland

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Kesäkuu 212 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset ulkomailta kesäkuussa + 8 % Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.3) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Markkinaraportti / toukokuu 2015

Markkinaraportti / toukokuu 2015 Markkinaraportti / toukokuu 2015 Yöpymiset 3,5 % miinuksella Yöpymiset vähenivät Helsingissä toukokuussa 3,5 % vuoden takaisesta. Kotimaasta tulleiden yöpymiset vähenivät runsaat viisi prosenttia ja ulkomailta

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2010

Markkinaraportti / heinäkuu 2010 Markkinaraportti / heinäkuu 21 Yöpymismäärissä merkittävää kasvua heinäkuussa Yöpymiset Helsingin majoitusliikkeissä lisääntyivät heinäkuussa 18,2 % edellisvuoden heinäkuusta. Lisäystä tuli sekä kotimaasta

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 %

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jonsuun ja Jyväskylän. Alkuvuoden yöpymiset + 11 % KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 13.6.2013 Huhtikuu Alkuvuoden yöpymiset + 11 % Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (40.800) lisääntyivät tammi-huhtikuussa 11,4

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi)

Nuorisotyöttömyys Euroopassa. Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) Nuorisotyöttömyys Euroopassa Eurooppafoorumi: Työläisten Eurooppa, Tampere, 6.9.2013 Liisa Larja (liisa.larja@stat.fi) 2 Talouskriisin vaikutus nuorisotyöttömyyteen (15-24 v.) 25,0 20,0 15,0 23,3 20,1

Lisätiedot

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus

Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Kuolleiden lukumaara 7.5.2010 H1N1 pandemic 2009 Pandemia, -vaste ja jälkiviisaus Pasi Penttinen, European Centre for Disease Prevention and Control 22 April 2010, Helsinki, Suomi Virallisesti ilmoitetut

Lisätiedot

Market Report / May 2014

Market Report / May 2014 Market Report / May 214 Growth in overnight stays by domestic visitors Overnight stays increased slightly, some.6%, in Helsinki in May. Stays by foreign visitors were down more than six percent, while

Lisätiedot

Markkinaraportti / lokakuu 2010

Markkinaraportti / lokakuu 2010 Markkinaraportti / lokakuu 21 Yöpymiset lisääntyivät lokakuussa Sekä kotimaasta että ulkomailta saapuneiden yöpymisten määrä jatkoi kasvuaan Helsingissä myös lokakuussa. Erityisen voimakkaasti lisääntyivät

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu

Markkinaraportti / heinäkuu VII / 25 HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Markkinaraportti / heinäkuu Matkailu Venäjältä ja Virosta kasvanut voimakkaasti Venäjältä ja Virosta Helsinkiin suuntautuvan matkailun kasvu jatkuu. Venäjän talouden

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2011

Markkinaraportti / tammikuu 2011 Markkinaraportti / tammikuu 211 Yöpymiset lisääntyivät tammikuussa 9 % Matkailu vilkastui Helsingissä yöpymisissä mitattuna tammikuussa 211 sekä koti- että vientimarkkinoilla. Nousua kirjattiin sekä vapaa-ajan

Lisätiedot

Market Report / December

Market Report / December Market Report / December Nights in Helsinki down 6% in December while the total 212 numbers stayed the same as last year Nights in Helsinki were down 6.1% in December. Domestic nights declined by 8.5%,

Lisätiedot

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras?

Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Suomi innovaatioympäristönä maailman paras? Pekka Ylä-Anttila 20.1.2011 Maailman paras? Evaluation of the Finnish National Innovation System (syksy 2009) Suomessa on edelleen hyvä ja toimiva innovaatiojärjestelmä,

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja tammikuu 2012 Yöpymiset + 31 % tammikuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (3.600) lisääntyivät tammikuussa 30,7 % vuoden 2011 tammikuuhun verrattuna.

Lisätiedot

Market Report / June 2014

Market Report / June 2014 Market Report / June 214 Overnight stays increase slightly Overnight stays in Helsinki increased somewhat, or.6%, in June. Stays by foreign visitors were up 3.5%, while the domestic visitor segment fell

Lisätiedot

Tuberkuloosi tänään. Yleislääkäriyhdistyksen kevätkoulutuspäivä 13.5.2016 Infektiolääkäri Kirsi Valve Tays infektioyksikkö

Tuberkuloosi tänään. Yleislääkäriyhdistyksen kevätkoulutuspäivä 13.5.2016 Infektiolääkäri Kirsi Valve Tays infektioyksikkö Tuberkuloosi tänään Yleislääkäriyhdistyksen kevätkoulutuspäivä 13.5.2016 Infektiolääkäri Kirsi Valve Tays infektioyksikkö Sidonnaisuudet Matka- ja majoituskulut ulkomaiseen kongressiin (Pfizer) ECCMID

Lisätiedot

Tuberkuloosi lisääntyvä ongelma. Shirley Johnson, keu el OYS, Medisiininen tulosalue, SIKEVA 3.10.2014

Tuberkuloosi lisääntyvä ongelma. Shirley Johnson, keu el OYS, Medisiininen tulosalue, SIKEVA 3.10.2014 Tuberkuloosi lisääntyvä ongelma Shirley Johnson, keu el OYS, Medisiininen tulosalue, SIKEVA 3.10.2014 Tuberkuloosi O Mycobacterium tuberculosiksen (M. tuberculosis) aiheuttama yleisvaarallinen tartuntatauti

Lisätiedot

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ

OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ OSAAMISEN EVOLUUTIO SOPRANO OYJ Koulutus, konsultointi ja kansainvälistyminen Soprano Oyj Arto Tenhunen CEO SOPRANON KASVUTARINA PERUSTETTU 1984 - Kansainvälisen kaupan konsulttitoimisto SOPRANO 1996 -

Lisätiedot

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business LOKAKUU 2015 Yöpymiset lokakuussa 8 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (78.100) lisääntyivät lokakuussa edellisvuodesta 8,0 %. Kasvu tuli kokonaan ko maasta (54.300, + 12,9

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja heinäkuu 2012 Yöpymiset + 4 % tammi-heinäkuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (72.400) lisääntyivät tammi-heinäkuussa 3,9 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012

Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Porvoon matkailun tunnuslukuja Lokakuu 2012 Yöpymiset + 0,4 % tammi-lokakuussa Porvoon majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (107.600) lisääntyivät tammi-lokakuussa 0,4 % edellisvuodesta. Kasvua tuli

Lisätiedot

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie

Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Riittääkö Aasian veto maailmantalouden pelastamiseen? Johtava asiantuntija Simo Karetie Taloudelliset ulkosuhteet Aasia maailmantaloudessa - merkitys Suomelle Kasvumarkkinat Toimintaympäristö ja kauppajärjestelmän

Lisätiedot

Globaalit matkavakuutusohjelmat Mahdollisuudet ja haasteet. Ifin matkapäivä 18.10.2012. Heini Heideman Kristian Ignatius

Globaalit matkavakuutusohjelmat Mahdollisuudet ja haasteet. Ifin matkapäivä 18.10.2012. Heini Heideman Kristian Ignatius Globaalit matkavakuutusohjelmat Mahdollisuudet ja haasteet Ifin matkapäivä 18.10.2012 Heini Heideman Kristian Ignatius Esityksen sisältö Matkustamisen riskejä Globaalin matkavakuutusohjelman tavoitteet

Lisätiedot

TUBERKULOOSIDIAGNOSTIIKKA. Eija Nieminen Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Ylilääkäri Satakunnan keskussairaalan keuhkoyksikkö

TUBERKULOOSIDIAGNOSTIIKKA. Eija Nieminen Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Ylilääkäri Satakunnan keskussairaalan keuhkoyksikkö TUBERKULOOSIDIAGNOSTIIKKA Keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkäri Ylilääkäri Satakunnan keskussairaalan keuhkoyksikkö Esityksen sisältö Tietoa tuberkuloosista Tuberkuloosin diagnostiikka Kontaktiselvitykset

Lisätiedot

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business

Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Amma in lii yvät Business SYYSKUU 2015 Yöpymiset syyskuussa 8,5 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (70.000) lisääntyivät syyskuussa edellisvuodesta 8,5 %. Kasvusta suurin osa tuli ulkomailta (29.100,

Lisätiedot

VANTAA MATKAILUN TUNNUSLUKUJA

VANTAA MATKAILUN TUNNUSLUKUJA VANTAA MATKAILUN TUNNUSLUKUJA MAALISKUU 2015 vantaa.fi YÖPYMISET 3 % MIINUKSELLA MAALISKUUSSA Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (65.400) vähenivät maaliskuussa edellisvuodesta 2,7 %. Miinus

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 2010 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset marraskuussa 21 %:n kasvussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (63.200) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Marraskuu 211 www.vantaa.fi/yrityspalvelut Yöpymiset kotimaasta + 5 % marraskuussa Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (65.3) lisääntyivät marraskuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO

Metsien luonnontuotteet ja luomu. Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Metsien luonnontuotteet ja luomu Rainer Peltola, MTT Rovaniemi / LAPPI LUO Keruuluomu / luomukeruu Luonnonmarjat ja -sienet ovat luomua, jos ne on kerätty erikseen määritellyiltä luomukeruualueilta Keruualueeksi

Lisätiedot

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen DEMOGRAFIA Lähde: Statista 2013 Koko 357 092 km2 (1,05 x Suomi) 82,4 miljoonaa asukasta (15,8 x Suomi)

Lisätiedot

Markkinaraportti / tammikuu 2010

Markkinaraportti / tammikuu 2010 Markkinaraportti / tammikuu 21 Yöpymisissä pientä laskua edelleen Helsingin majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset vähenivät tammikuussa edelleen jonkin verran (- 6., - 2,7 %). Vuoden 29 tammikuussa

Lisätiedot

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä

Yöpymiset kuukausittain Helsingissä XII / HELSINGIN MATKAILUN TUNNUSLUKUJA Yöpymisten lasku jatkui joulukuussa Matkailu väheni Helsingissä joulukuussa rekisteröityjen majoitusliikkeiden yöpymisissä mitattuna 4,6 %. Kotimaan yöpymiset vähenivät

Lisätiedot

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä

KOTKAN-HAMINAN SEUTU. MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu. Kotka venäläisyöpymisissä Jyväskylän ja Kuopion seudun edellä KOTKAN-HAMINAN SEUTU MATKAILUN TUNNUSLUKUJA 22.3.2013 Tammikuu Yöpymiset ulkomailta + 28 % tammikuussa Kotkan-Haminan seudun majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (10.500) lisääntyivät tammikuussa

Lisätiedot

Monthly overnights in Helsinki

Monthly overnights in Helsinki V / 25 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market report / May WorldSkills 25 visible in statistics International visitors' nights were clearly up in May. The increase was 8.8% or 11,8 nights compared with the

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013

Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä. Jouko Isolauri 26.9.2013 Kunta- ja palvelurakenne Kanta-Hämeessä Jouko Isolauri 26.9.2013 Sen jälkeen kun kuntien valtionosuuksia on edelleen leikattu 500 me toimintaa tehostettu toisella 500 me:lla velvoitteita kevennetty niin,

Lisätiedot

Kovametallikierrejyrsimet

Kovametallikierrejyrsimet Kovametallikierrejyrsimet Johdanto Dormerin kierrejyrsinohjelma sisältää kattavan valikoiman suurtehojyrsimiä, joilla voidaan saavuttaa erinomainen työstötalous ja jotka ovat erittäin pitkäikäisiä. Premium

Lisätiedot

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota

Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Nuorten työttömyys -faktaa ja fiktiota Ulla Hämäläinen Johtava tutkija Sosiaaliturvan ABC toimittajille 31.5.2012 Nuorten työttömyysaste Euroopassa Työttömyysaste ikäryhmittäin Suomessa 1995-2011 % 40

Lisätiedot

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014

Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 Suomi osaamisen kärjessä 2030 Olli Luukkainen Educa 24.1.2014 1 OAJ:n tulevaisuustyö Suomessa on tehty suuria: Kansakoulu Yliopistot Peruskoulu Ammatillinen koulutus Ammattikorkeakoulut Vapaa sivistystyö

Lisätiedot

Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan

Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan Suurpadot-Suomen osasto ry: Patojen häiriötilanteiden hallinta 27.3.2015 ENNAKOIVAT ONNEETOMUUDEN SATTUESSA YLEISET

Lisätiedot

Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista

Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista SOSIAALILÄÄKETIETEEN PÄIVÄT 28.11.2012 Nuoret ja huono-osaisuus Merkittävää eriarvoisuutta WHO-Koululaistutkimuksen tuloksia nuorten terveydestä ja hyvinvoinnista Kristiina Ojala Jyväskylän yliopisto WHO-Koululaistutkimus

Lisätiedot

Markkinaraportti / heinäkuu 2011

Markkinaraportti / heinäkuu 2011 Markkinaraportti / heinäkuu 211 Helsingin matkailuvuosi ennätysvauhdissa Myös heinäkuussa päästiin Helsingissä asetettuun yöpymisten kasvutavoitteeseen, joka + 4 % kuukaudessa. Yöpymistilastot osoittivat

Lisätiedot

Tuberkuloosi yleistyy työikäisillä - työterveyshuollon rooli

Tuberkuloosi yleistyy työikäisillä - työterveyshuollon rooli Tuberkuloosi yleistyy työikäisillä - työterveyshuollon rooli LT, keuhkosairauksien erikoislääkäri Irmeli Lindström 7.3.2016 Työterveyslaitos Esittäjän Nimi www.ttl.fi 1 Sidonnaisuudet viimeisen kahden

Lisätiedot

Tammi kesäkuu 2015 January June 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan - Bednights spent by purpose of visit

Tammi kesäkuu 2015 January June 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan - Bednights spent by purpose of visit KESÄKUU 2015 Yöpymiset kesäkuussa 4 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (78.500) lisääntyivät kesäkuussa edellisvuodesta 4,3 %. Kasvu tuli kokonaan ko maasta (45.800, + 10,8

Lisätiedot

Väestölaskennat Suomessa ja maailmalla

Väestölaskennat Suomessa ja maailmalla Väestölaskennat Suomessa ja maailmalla Tilastokeskuspäivä 26.1.2011 Jari Tarkoma Väestölaskentojen historiaa Suomessa (1) 1800-luvun jälkipuolella yhteiskunnan tietotarve lisääntyi mm. kaupungistumisen

Lisätiedot

Tammi heinäkuu 2015 January July 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Muu matkan tarkoitus Other purpose

Tammi heinäkuu 2015 January July 2015 Yöpymiset matkan tarkoituksen mukaan Bednights spent by purpose of visit. Muu matkan tarkoitus Other purpose HEINÄKUU 2015 Yöpymiset heinäkuussa 21 % plussalla Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (84.100) lisääntyivät heinäkuussa edellisvuodesta selväs eli 21,1 %. Kasvusta suurin osa tuli ko maasta

Lisätiedot

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa

Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa LEHDISTÖTIEDOTE EUROOPAN PATENTTIVIRASTO Suomi toiseksi innovatiivisin maa Euroopassa Suomalaiset patenttihakemukset Euroopan patenttivirastoon ovat vähentyneet vuoden 2014 aikana, mutta Nokian uudet innovaatiot

Lisätiedot

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa?

Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Suomi ja suomalaiset yritykset globaalitaloudessa keiden kanssa kilpailemme tulevaisuudessa? Pekka Ylä-Anttila ETLA ja Etlatieto Oy ELKOM 07 - ECT Forum 5.9.07 Esityksen teemat Mitä maailmantaloudessa

Lisätiedot

Reino Hjerppe. Vihreiden väestöseminaari 26.1.2010 Eduskunnan kansalaisinfossa

Reino Hjerppe. Vihreiden väestöseminaari 26.1.2010 Eduskunnan kansalaisinfossa Reino Hjerppe Vihreiden väestöseminaari 26.1.2010 Eduskunnan kansalaisinfossa 1960-LUVULLA PUHUTTIIN VÄESTÖRÄJÄHDYKSESTÄ PELÄTTIIN MAAPALLON VÄESTÖN KASVAVAN HALLITSEMATTOMAN SUUREKSI VÄESTÖN KASVU OLI

Lisätiedot

Market Report / February 2014

Market Report / February 2014 Market Report / 214 Domestic overnight stays on the rise in Overnight stays in Helsinki increased somewhat in with a rise of.4% being recorded. Stays by overseas visitors reduced almost 12%, while domestic

Lisätiedot

Market report / January 2014

Market report / January 2014 Market report / January 214 Overnight stays up 4% in January Overnight stays in Helsinki increased by 4.1% in January. Stays by overseas visitors were up almost 6%, while the domestic segment grew more

Lisätiedot

TB ohjelman esittely. Rauni Ruohonen ylilääkäri Filha ry

TB ohjelman esittely. Rauni Ruohonen ylilääkäri Filha ry TB ohjelman esittely Rauni Ruohonen ylilääkäri Filha ry Miksi valtakunnallinen ohjelma Tuberkuloosi on yleisvaarallinen ilmateitse tarttuva tartuntatauti, jonka ehkäisystä vastuussa on yhteiskunta, ei

Lisätiedot

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA

4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA 4. KORKEA VEROTUS VIE MITALISIJAN HYVINVOINTIKILPAILUSSA Bruttoveroaste Suomessa... 4.2 Efektiivinen tuloveroaste eräissä maissa 21... 4.3 Tuloveroprosentit tulotasoittain 22... 4.4 Tuloveroprosentit 22

Lisätiedot

VANTAA Matkailun tunnuslukuja

VANTAA Matkailun tunnuslukuja VANTAA Matkailun tunnuslukuja Joulukuu 213 www.vantaa.fi/elinkeinopalvelut Yöpymiset 2 % miinuksella vuonna 213 Vantaan majoitusliikkeiden rekisteröidyt yöpymiset (59.4) vähenivät joulukuussa edellisvuodesta

Lisätiedot

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND

Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND Mihin menet Venäjä? Iikka Korhonen Suomen Pankki Siirtymätalouksien tutkimuslaitos (BOFIT) 11.12.2012 Esityksen rakenne 1. Venäjän talouden kansallisia erikoispiirteitä 2. Tämän hetken talouskehitys 3.

Lisätiedot

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012

Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 1 AIKUISKOULUTUS MARGINAALISTA KESKIÖÖN KVS140-Juhlavuoden seminaari Helsinki 21.3.2014 Kansaianvälinen aikuistutkimus PIAAC 2012 Antero Malin Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto 2 Kansainvälinen

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003

Hyvinvointiyhteiskunta. mahdollinen yhtälö 1.1 5.2.2003 1. HYVINVOINTIYHTEISKUNTA MAHDOLLINEN YHTÄLÖ BKT:n vuosimuutos 1988 21... 1.2 T&K-panosten osuus bruttokansantuotteesta... 1.3 T&K-toiminnan osuus BKT:sta eräissä maissa... 1.4 T&K-henkilöstön osuus työssäkäyvistä

Lisätiedot

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013

Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Kansainvälinen aikuistutkimus, PIAAC 2008 2013 Ensituloksia Suomen kannalta Työelämä 2020 kv-verkosto, 6.3.2014 Maija Lyly-Yrjänäinen, TEM Tuomo Alasoini, Tekes Tutkimushankkeen taustoja OECD:n koordinoima

Lisätiedot

aineksina Esitelmän pääpiirteet

aineksina Esitelmän pääpiirteet Osaaminen ja oppiminen innovaatioiden ja hyvinvoinnin aineksina Kansainvälisiä suuntaviivoja tulevaisuuteen Kiira Kärkkäinen Project Director FCG International Osaaminen ja oppiminen innovaatioiden ja

Lisätiedot

Market Report / August 2011

Market Report / August 2011 Market Report / August 211 Foreigners' nights up, domestic nights down The rise in domestic nights that had continued for a long time came to an end in August, when nights in this category declined by

Lisätiedot

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX

ICC Open Market Index 2013. Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC Open Market Index 2013 Ennakkotiedot 10.5.2013 ICC OPEN MARKET 2013 INDEX ICC OPEN MARKET INDEX INTRO ICC OPEN MARKET INDEX 2013 Tausta Talouden taantumassa yrityselämässä koettiin huolta markkinoilla

Lisätiedot

Market Report / October 2006

Market Report / October 2006 X / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Foreign visitors nights increase number of Finnish overnight stays unchanged Foreign business visitors had a significant influence on the overall number

Lisätiedot

Market Report / November 2006

Market Report / November 2006 XI / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Increase in both domestic and foreign visitors' nights Nights in rose by 14.2% compared with the year before. Domestic nights were up 4.9% and foreigners'

Lisätiedot

Maahantulotarkastukset / infektiotautien seulonta Turun koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa

Maahantulotarkastukset / infektiotautien seulonta Turun koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa Maahantulotarkastukset / infektiotautien seulonta Turun koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa Skoopin koulutuspäivä 23.4.2015 Hannele Kallio Ylilääkäri Turun kaupungin hyvinvointitoimiala, ehkäisevä terveydenhuolto

Lisätiedot

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA

KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Helsinki 9.8.2010 KOTIMAISTEN SIJOITUSRAHASTOJEN PÄÄOMA HEINÄKUUN LOPUSSA 57,42 MILJARDIA EUROA Suomeen rekisteröityjen sijoitusrahastojen yhteenlaskettu pääoma kasvoi heinäkuussa 56 miljardista eurosta

Lisätiedot

Market Report / November

Market Report / November XI / 25 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / November Nights continue to rise Swedish, Russian and domestic markets strongest Nights in November showed significant growth in Helsinki, rising 9.6%

Lisätiedot

Roto Patio Z kippi-liukujärjestelmä. Roto Patio Z. puu- ja PVC-ikkunoille ja parvekeoville Huolto- ja käyttöohje. Ikkuna- ja oviteknologia

Roto Patio Z kippi-liukujärjestelmä. Roto Patio Z. puu- ja PVC-ikkunoille ja parvekeoville Huolto- ja käyttöohje. Ikkuna- ja oviteknologia Roto Patio Z kippi-liukujärjestelmä puu- ja PVC-ikkunoille ja parvekeoville Huolto- ja käyttöohje Roto Patio Z Ikkuna- ja oviteknologia Huolto- ja käyttöohje Nämä ikkunat on varustettu laadukkailla Roto-heloilla.

Lisätiedot

TB ohjelman esittely. Rauni Ruohonen ylilääkäri Filha ry

TB ohjelman esittely. Rauni Ruohonen ylilääkäri Filha ry TB ohjelman esittely Rauni Ruohonen ylilääkäri Filha ry Miksi valtakunnallinen ohjelma Tuberkuloosi on yleisvaarallinen ilmateitse tarttuva tartuntatauti, jonka ehkäisystä vastuussa on yhteiskunta, ei

Lisätiedot

DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources

DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources DECIPHER Development & Export of Cultural Initiatives for the Promotion & Harmonisation of Employer-led Resources Leonardo da Vinci 2009 2011 Kansainvälisyyttä Etelä-Pohjanmaan matkailuun seminaari, Lapua

Lisätiedot

Pankkisektori Suomessa

Pankkisektori Suomessa Pankkisektori Suomessa 18.9.2015 Pauli Kariniemi Talousvaliokunnan kuuleminen Rahoitusmarkkinaosasto/Pankki- ja rahoitusyksikkö Sisältö Tilannekuva Sääntelyn ajankohtaiskatsaus Mitä tavoitellaan? Mitä

Lisätiedot

kultakolikko.fi - kultakolikkotaulukko 2011-07

kultakolikko.fi - kultakolikkotaulukko 2011-07 Maa Nimellisarvo Lyönti- Kolikon paino Kulta- vuosi pitoisuus unssia Suomi 10 Markkaa 1879-1913 3,2258 0,9000 0,0933 2,903 (Finland) 20 Markkaa 1878-1913 6,4516 0,9000 0,1867 5,806 100 Markkaa 1926 4,2105

Lisätiedot

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset

Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Korkeakoulutettujen työllistyminen ja työmarkkinoiden muutokset Osaamista ohjaukseen koulutuspäivä 13.3.2015, Lahti Heikki Taulu ekonomisti Akava 25 20 15 10 5 0 Työttömyysaste Suomessa, Euroopassa ja

Lisätiedot

Market Report / January 2006

Market Report / January 2006 I / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / January 26 Sharp growth in foreigners' nights - increase in business travel Several market areas developed favourably in January 26, including nearby

Lisätiedot

Market Report / February 2006

Market Report / February 2006 II / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Nights up over 6% The number of foreign visitors increased strongly in Helsinki in, with nights rising by 13.2%. Total nights rose by nearly 1, or

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports

Teknologiateollisuuden vientiraportti. Report on Finnish Technology Industry Exports Teknologiateollisuuden vientiraportti Viimeinen havainto toukokuu 10 Report on Finnish Technology Industry Exports Last observation May 10 Teknologiateollisuuden tavaravienti Suomesta Export of Technology

Lisätiedot

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia

Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Osaaminen, innovaatiot ja vihreä teknologia Elias Einiö Valtion taloudellinen tutkimuskeskus VATT VATT päivä 2.10.2013 Päästöjä vähennetään 1990=100 Kasvihuonekaasujen päästöt, Suomi 140 120 100 80 Tavoite

Lisätiedot

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa

23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa 23.5.2012 1 Rakentamisen näkymät EU-alueella ja Suomessa Pekka Pajakkala Senior Advisor, VTT President of EUROCONSTRUCT 2012 23.5.2012 2 Rakentamisen näkymät EU, CEE, SUOMI 1. VTT 2. TALOUDEN JA RAKENTAMISEN

Lisätiedot

Market Report / May 2006

Market Report / May 2006 V / 26 HELSINKI TOURISM STATISTICS Market Report / 26 Nights up over 4% thanks to increase in domestic travel Nights at accommodation establishments in Helsinki continued to rise in. This time the domestic

Lisätiedot

Visit Finland Suomen tunnettuus ja mielikuva

Visit Finland Suomen tunnettuus ja mielikuva Visit Finland Suomen tunnettuus ja mielikuva ISO-BRITANNIA, RANSKA, SAKSA Sisältö Taustaa: Menetelmästä, vastaajien taustatiedot Originellien lomakohteiden spontaani tunnettuus Suomi kaupunki- ja kulttuurilomakohteena:

Lisätiedot

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS

Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta. 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tuberkuloosi ja hoitohenkilökunta 26.9.2007 ISLT LT Riitta Erkinjuntti-Pekkanen el, keuhkosairauksien klinikka KYS Tb ja hoitohenkilökunta Tartunta ja suojautuminen Tb tilanne Pohjois-Savossa Valvottu

Lisätiedot