TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Innovaatiot ja yritysrahoitus Neuvotteleva virkamies Jyrki Orpana

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Innovaatiot ja yritysrahoitus Neuvotteleva virkamies Jyrki Orpana"

Transkriptio

1 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Innovaatiot ja yritysrahoitus Neuvotteleva virkamies Jyrki Orpana EHDOTUS VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI KOSKIEN FINNVERA OYJ:LLE ANNETTAVAA SITOUMUSTA LUOTTO- JA TAKAUSTAPPIOIDEN OSITTAISESTA KORVAAMISESTA Yleistä Valtion osakeyhtiömuotoisen erityisrahoitusyhtiön tarkoituksena on valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain (443/1998, jäljempänä yhtiölaki) mukaan rahoituspalveluja tarjoamalla edistää ja kehittää erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten toimintaa sekä yritysten kansainvälistymistä ja vientitoimintaa. Valtion erityisrahoitusyhtiön tulee toiminnassaan edistää valtion aluepoliittisten tavoitteiden toteuttamista. Yhtiön toiminta tulee suunnata korjaamaan rahoituspalvelujen tarjonnassa esiintyviä puutteita. Yhtiö harjoittaa rahoitustoimintaa yhtiölain 2 :n perusteella antamalla ja hallinnoimalla luottoja, takuita, takauksia ja muita vastuusitoumuksia sekä hankkimalla varoja viennin rahoittamiseksi ja tekemällä pääomasijoituksia. Valtion erityisrahoitusyhtiön luotto-, takaus- ja pääomasijoitustoiminnasta annetun lain (445/1998, jäljempänä toimintalaki) 3-4 :n mukaan yhtiö voi antaa luottoja ja takauksia sekä järjestää muuta rahoitusta. Toimintalain 8 :n 1 momentin mukaan valtioneuvosto voi määräämillään ehdoilla antaa yhtiölle sitoumuksia siitä, että valtio korvaa yhtiölle lain 3 ja 4 :ssä tarkoitetussa toiminnassa mahdollisesti syntyneitä luotto- ja takaustappioita. Säännöksen nojalla on annettu vuonna 1998 valtioneuvoston sitoumus Finnvera Oyj:lle (jäljempänä Finnvera) luotto- ja takaustappioiden osittaisesta korvaamisesta (jäljempänä luotto- ja takaustappiositoumus). Sitoumusta on muutettu viimeksi joulukuussa Valtio vastaa toimintalain 4 :n perusteella Finnveran myöntämistä takauksista. Yritysten vientitoiminnan rahoitukseen kuuluvat vientitakuut sekä erityislakien mukaiset erityistakaukset eivät kuulu luotto- ja takaustappiositoumuksen piiriin. Luotto- ja takaustoiminnasta säädetään tarkemmin toimintalaissa. Toimintalain 2 :n mukaan yhtiön tulee suunnata luotto- ja takaustoimintaansa pääasiallisesti pienille ja keskisuurille yrityksille (jäljempänä pk-yritykset). Suurille yrityksille luottoja ja takauksia voidaan antaa vain erityisistä syistä. Toimintalain 6 :n mukaisesti luottoja ja takauksia annettaessa on otettava huomioon rahoitettavan toiminnan merkitys yleisen taloudellisen kehityksen ja tarkoituksenmukaisen alueellisen sijoittumisen sekä työllisyyden edistämisen kannalta. Erityistä huomiota on kiinnitettävä luoton tai takauksen saajan toiminnan taloudellisiin edellytyksiin ja kehityskelpoisuuteen sekä yrityksen johdon tai yksityisen elinkeinonharjoittajan kykyyn hoitaa yritystä menestyksellisesti. Luottoja ja takauksia myönnettäessä on toiminta suunnattava korjaamaan rahoituspalvelujen tarjonnassa

2 Nykytilan arviointi esiintyviä puutteita. Lisäksi on otettava huomioon yhtiön ja muiden rahoituspalveluja tarjoavien tahojen mahdollisuus keskenään jakaa sanotusta rahoitustoiminnasta aiheutuvaa tappionvaaraa. Finnveran ja Suomen valtion välillä on ollut voimassa luotto- ja takaustappiositoumus lähtien. Sitoumusta on muutettu vuosien aikana lukuisia kertoja (yhteensä 18 kertaa) aina tarpeen mukaan ja yhä yksityiskohtaisemmalle tasolle. Sitoumuksella on ohjattu rahoituksen myöntämistä määräämällä tukialueilla oleville ja muille erikseen määritellyille yrityksille niille myönnetyistä luotoista ja takauksista aiheutunut luottotappion korvausmäärä, jonka valtio on sitoutunut korvaamaan. Erityisesti korvausprosentin suuruudella on pyritty ohjaamaan Finnveran rahoitustoimintaa siten, että aikaisempaa suurempi riskinotto on ollut mahdollista. Korvausmäärä on määritelty prosenttina aiheutuneesta luottotappiosta ja on vaihdellut prosentin välillä. Erikseen määriteltyjä yrityksiä ovat alkavat yritykset ja kasvuyritykset sekä niihin luettavat pääosin innovatiiviset tai osaamislähtöiset pkyritykset, joiden liikevaihdosta merkittävä osa muodostuu kansainvälisillä markkinoilla tai joilla on vahva pyrkimys kansainvälistymiseen taikka viennin kasvattamiseen (kasvava ja kansainvälistyvä pk-yritys). Alkavien ja kasvuyritysten luottotappioista aiheutuvat korvausprosentit ovat olleet korkeita, 75 prosenttia. Sitoumuksessa on myös yksityiskohtaisia määräyksiä esimerkiksi yrittäjälainoista ja niiden määrittelystä sekä sovellettavasta korvausprosentista. Osaa määräyksistä ei enää sovelleta soveltamiselle määrätyn määräajan päättymisen vuoksi. Esimerkiksi suhdannelainoja ja takauksia ei ole voitu myöntää jälkeen. Sitoumukseen on otettu määräyksiä myös perintäluotoista ja konversiolainoista sekä takauksista. Perintäluotoilla tarkoitetaan yrityksen perinnässä olevien lainojen ja takausten hoitamiseksi myönnettäviä lainoja, jotka yhtiö myöntää sellaiselle luonnolliselle henkilölle, joka on sitoutunut vastaamaan päävelallisena olevan yrityksen vastuista tai niiden osasta. Perintäluotot myönnetään investointi- ja käyttöpääomalainoina. Niiden osalta määrätään yksityiskohtaisesti korvausprosentin määrästä. Konversiolainalla tarkoitetaan investointi- ja käyttöpääomalainaa, joka myönnetään velallisena olevalle yritykselle yhden tai useamman yhtiön aiemmin myöntämän lainan sijaan. Vastaavasti konversiotakauksella tarkoitetaan takausta, joka myönnetään yhden tai useamman yhtiön aiemmin myöntämän takauksen sijaan. Määräykset on otettu sitoumukseen sen vuoksi, että pankkitoiminnassa luottojen konvertointi on normaali käytäntö. Sitoumukseen on otettu samalla säännökset korvausprosentin laskennasta. Erityisesti korvausprosentin seuranta Finnveran tietojärjestelmissä on osoittautunut erittäin hankalaksi ja se on käytännössä jouduttu tekemään manuaalisesti. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että kokonaisuus on muodostunut monimutkaiseksi ja hankalasti hallittavaksi. Tämä on todettu myös valtiontalouden tarkastusviraston 09/2017 julkaisemassa raportissa. Uuden rahoituksen myöntämistä koskevaa kriteeristöä ja ohjeistusta on runsaasti, kun sitoumuksen sisältö on viety yksityiskohtaisesti Finnveran ohjeisiin, järjestelmiin ja asiakkaan dokumentteihin. Lisäksi usein muuttunut sitoumuksen sisältö on luonut Finnveran rahoituskantaan suuren määrän eri aikoina myönnettyjä erilaisilla ehdoilla olevia rahoituksia. Kaikkien muutosten ottaminen huomioon rahoituksien myöntämisessä, kannan hallinnoinnissa, perinnässä ja

3 Esityksen tavoitteet järjestelmien päivitysten yhteydessä on osoittautunut erittäin monimutkaiseksi ja työllistäväksi. Esityksessä ehdotetaan, että valtioneuvosto antaisi valtion erityisrahoitusyhtiön luotto-, takaus- ja pääomasijoitustoiminnasta annetun lain (445/1998) 8 :n 1 momentin 3 kohdan nojalla Finnvera Oyj:lle sitoumuksen luotto- ja takaustappioiden osittaisesta korvaamisesta. Uudella sitoumuksella kumottaisiin valtioneuvoston 17 päivänä joulukuuta 1998 Finnvera Oyj:lle luotto- ja takaustappioiden osittaisesta korvaamisesta antama sitoumus siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen. Esityksen tavoitteena yksinkertaistaa voimassa olevaa luotto- ja takaustappiositoumusta. Muutoksen jälkeen valtio korvaisi Finnveralle 50 % syntyvistä luotto- ja takaustappioista koko luotto- ja takauskannasta verrattuna nykytilaan, jossa valtion luotto- ja takaustappiositoumuksiin perustuva korvausosuus Finnvera Oyj:n luotto- ja takaustappioista on % riippuen tukialueesta, yritystyypistä ja käytetystä rahoitusinstrumentista. Kun otetaan huomioon kaikki muuttujat (vuosi, jolloin luotto tai takaus on myönnetty, millaiselle yritykselle luotto on myönnetty ja millaisella rahoitusinstrumentilla) on luotto- ja takauskannassa erilaisia korvausprosentteja useita kymmeniä. Erilaisten korvausprosenttien ylläpitäminen järjestelmissä ja lisätyön aiheuttamat kustannukset erityisesti lainoja ja takauksia yhdistettäessä on johtanut tilanteeseen, jossa kokonaisuutta on erittäin vaikea hallita ja sen hallinnointi aikaansaa ylimääräisiä kustannuksia. Muutoksen yksi tarkoitus on operatiivisten kustannusten vähentäminen Finnverassa sekä työ- ja elinkeinoministeriössä. Toisena tavoitteena ja uutena asiana esitetään, että Finnveran kotimaan toiminnan vakavaraisuus otetaan huomioon korvausprosentin suuruutta määriteltäessä. Emoyhtiö Finnveran kotimaan toiminnan vakavaraisuus (Tier 1) oli hyvällä tasolla 22,6 %. Finnvera-konsernin kotimaan toiminnan vakavaraisuus (Tier 1) oli hieman korkeampi, 23,1 %. Tämä mahdollistaa 50 % korvaustason. Voimassa olevan sitoumuksen mukaisesti Finnveran luotto- ja takauskannan keskimääräinen laskennallinen tappiokorvausprosentti on tällä hetkellä noin 65 %, joten ministeriö esittää valtion korvausten pienentämistä. Siitä aiheutuva säästö valtiolle on noin miljoonaa euroa vuodessa. Esitykseen sisältyy lisäksi ehdotus, että Finnvera Oyj:n Basel III:n standardimenetelmän laskentaperiaatteiden mukaisesti lasketulle kotimaan toiminnan vakavaraisuudelle asetetaan 15 % minimitaso. Kolmantena tavoitteena on yksinkertaistaa Finnveran rahoitustoiminnan ohjausta. Työja elinkeinoministeriö ohjaa Finnveraa antamalla yhtiölle elinkeino- ja omistajapoliittiset tavoitteet (ohjauskirje). Aikaisemmin ohjauskirje annettiin vuodeksi eteenpäin ja se sisälsi yksityiskohtaisia toiminnan tavoitteita. Vuonna 2013 siirryttiin strategiseen ohjaukseen, jossa Finnveran hallituksen tehtävänä on määrittää strategisten tavoitteiden pohjalta yksityiskohtaisemmat operatiiviset tavoitteet. Ohjauskirje annetaan nykyisin neljäksi vuodeksi ja sitä tarkennetaan tarvittaessa sen voimassaoloaikana. Ohjauskirjeessä esitetään muun ohella omistajan edellyttämät rahoituksen painopistealueet. Kuitenkin voimassa olevalla luotto- ja takaustappiositoumuksella ohjataan Finnveran luotto- ja takaustoimintaa säätelemällä jopa yksittäisten rahoitusinstrumenttien käytöstä. Tarkoituksena on jatkossa selkeyttää ja tehostaa ohjauskirjeellä

4 tapahtuvaa omistaja- ja elinkeinopoliittista ohjausta. Ohjauskirjeen rooli selkeytyy nykyisestä, kun koko kantaan sovelletaan samaa luottotappiokorvausprosenttia (50 %). Tarkoituksena on, että luotto- ja takaustappiositoumuksessa on vain välttämättömät ja Finnveran kotimaan toimintaa koskevaa lainsäädäntöä täydentävät määräykset. Niitä olisivat muun muassa luotto- ja takaustappioiden kokonaismäärää koskeva luotto- ja takaustappiokorvausprosentti, erityiset syyt, joiden perusteella yhtiö voi luotottaa pkyrityksiä suurempia yrityksiä sekä säännökset korvauksen hakemisesta. Uudet sitoumuksen määräykset korostavat myös Finnveran hallituksen roolia normaalin Corporate Governancen mukaisesti. Luottotappioiden kokonaismäärään suhteutettu luottotappiokorvaus mahdollistaa tavoitteiden mukaisen riskinoton. Sitoumusmuutoksella ei ole käytännössä vaikutusta Finnveran kotimaan luotto- ja takaustoimintaan. Finnvera jatkaa samoilla periaatteilla ja riskinottotasolla sille laissa määrättyä erityistehtäväänsä pienten ja keskisuurten yritysten rahoittajana (erityisistä syistä myös suuremmille yrityksille) markkinapuutealueilla eikä se kilpaile yksityisten rahoittajien kanssa. Luotto- ja takaustappiositoumuksen keskeinen sisältö Luottotappiokorvausprosentti Luotto- ja takaustappiositoumukseen ehdotetaan muutettavaksi säännös siitä, että valtio korvaisi Finnveran luotto- ja takaustappioista koko voimassaolevasta luotto- ja takauskannasta syntyvät tappiot yhden luottotappiokorvausprosentin mukaisesti, nykyisen monimutkaisen ja hankalasti hallinnoitavan mallin sijasta. Korvaus maksettaisiin Finnveralle tilinpäätöksessä ja puolivuosikatsauksessa vahvistetuista luotto- ja takaustappioista 50 %:n osuutena. Prosentti määriteltäisiin lähtökohtaisesti neljäksi vuodeksi kerrallaan. Luottotappiokorvausprosentilla on vaikutusta yhtiön riskinottomahdollisuuksiin ja luotto- ja takuupolitiikkaan, jonka johdosta se ei voi vaihdella normaalioloissa vuosittain. Nykyisessä sitoumuksessa valtion luotto- ja takaustappiositoumuksiin perustuva korvausosuus Finnveran luotto- ja takaustappioista on % riippuen tukialueesta, yritystyypistä ja käytetystä rahoitusinstrumentista. Finnveran luotto- ja takauskannan keskimääräinen laskennallinen luottotappiokorvausprosentti on tällä hetkellä n. 65 %. Finnveran toteutuneet luottotappiokorvausprosentit ovat nousseet vuoden %:sta vuoden 1-6/ %:iin. Rahoituksen myöntämisen painottuessa strategisten painopisteiden mukaisiin kohteisiin, joiden luottotappiokorvausprosentti on nykyisessä sitoumuksessa 75 %, keskimääräinen toteutuva luottotappioiden korvausosuus nousisi edelleen, jos toimittaisiin nykyisen sitoumuksen mukaan. Finnveran kasvanut vakavaraisuus kuitenkin mahdollistaa alemman luottotappiokorvausprosentin käytön ja vakavaraisuustason laskemisen tulevina vuosina. Yhtiön vakavaraisuus Nykyisessä sitoumuksessa yhtiöllä on velvollisuus varautua tuleviin luotto- ja takaustappioihin kartuttamalla kotimaan toiminnan rahastoa kertyneillä voittovaroillaan. Sama velvollisuus on jatkossakin. Sitoumukseen ehdotetaan otettavaksi yhtiön velvollisuus tehdä esitys työ- ja elinkeinoministeriölle tarvittavista toimenpiteistä, mikäli emoyhtiö Finnvera Oyj:n Basel

5 III:n standardimenetelmän periaatteiden mukaisesti laskettu kotimaan toiminnan vakavaraisuus uhkaa alittua alle 15 %:n. Tarvittavia toimenpiteitä olisivat esimerkiksi korvausprosentin nostaminen tai Finnveran pääomittaminen. Valtio on aiemmin vuonna 2009 vahvistanut yhtiön vakavaraisuutta 50 miljoonan euron pääomalainalla, kun kotimaan toiminnan vakavaraisuus uhkasi laskea liian alhaiseksi. Finnvera-konsernin Basel II standardimenetelmän perusteiden mukaan laskettu kotimaan toiminnan vakavaraisuussuhde oli edellä todettu pääomalaina huomioiden vuoden 2009 lopussa 15,0 % ja emoyhtiö Finnvera Oyj:n 14,4 %. Finnvera Oyj:n kotimaan toiminnan vakavaraisuus on kehittynyt seuraavanlaisesti: Finnvera Oyj:n luotto- ja takaustappiot sekä valtion maksamat korvaukset ovat kehittyneet seuraavanlaisesti: Finnvera Oyj, luotto- ja takaustappiot sekä tappiokorvaukset ,0 50,0 0,0-50,0-100,0-150,0 Luotto- ja takaustappiot, M Luotto- ja takaustappiokorvaus, M Tarkoituksena on, että yhtiö laatisi työ- ja elinkeinoministeriölle ja valtiovarainministeriölle vuosittain arvion seuraavalle kolmelle vuodelle kotimaan

6 toiminnan vakavaraisuuden tasosta ja oman pääoman riittävyydestä ministeriön antaman ohjeen perusteella. Luottotappiokorvausprosentti ja yhtiön kotimaan toiminnan vakavaraisuus liittyvät toisiinsa ja tämän vuoksi esitetään lisättäväksi vakavaraisuutta koskeva kohta sitoumukseen. Finnveran kotimaan toiminnan hyvä vakavaraisuus tällä hetkellä mahdollistaa 50 % korvaustason ja valtiolle noin miljoonaa euron säästöt vuodessa. Esimerkiksi pääomittamisesta päättää eduskunta, joten luotto- ja takaustappiositoumuksessa siihen ei voida sitoutua. Huomioitavaa on myös se, että valtio vastaa suoraan toimintalain 4 :n perusteella Finnveran myöntämistä takauksista. Muulle kuin pienelle ja keskisuurelle yritykselle myönnetty luotto ja takaus Voimassa olevassa sitoumuksessa muulle kuin pienelle ja keskisuurelle yritykselle myönnetty luotto sekä takaus ovat sitoumuksen piirissä, mikäli se on myönnetty tukialueilla I ja II, jos Finnvera on pitänyt sitä erityisen perusteltuna työllisyyden ja sitä turvaavan yritystoiminnan rakenteen ja monipuolistamisen kannalta kyseisellä paikkakunnalla. Voimassa olevassa sitoumuksessa Finnvera on voinut myöntää enintään 300 miljoonan euron liikevaihdon yrityksille myös tukialueiden I ja II ulkopuolella luottoja ja takauksia enintään 600 miljoonan euron edestä Toimintalain 2 :n mukaan yhtiön tulee suunnata luotto- ja takaustoimintaansa pääasiallisesti pienille ja keskisuurille yrityksille. Lain mukaan suurille yrityksille luottoja ja takauksia voidaan antaa vain erityisistä syistä. Toimintalain 2 :ää koskevien hallituksen esityksen HE 35/1998 vp. yksityiskohtaisten perustelujen mukaan suurten yritysten osalta erityisenä syynä olisi esimerkiksi se, että suuri yritys toimisi vain EU:n tukialueella taikka kansallisella tukialueella. Erityisenä syynä voitaisiin pitää myös esimerkiksi tilannetta, jossa toiminnan kohdistaminen suureen yritykseen olisi selvästi tarkoituksenmukaista työllisyyden ja sitä turvaavan yritystoiminnan rakenteen monipuolisuuden kannalta. Kohtaan 1.3 ehdotetaan otettavaksi erityisiä syitä, joiden perusteella yhtiö voi myöntää luottoja ja takauksia muulle kuin pienelle ja keskisuurelle yritykselle. Sitoumuksesta poistettaisiin liikevaihtoon perustuvat rajoitukset. Yhtiön mahdollisuutta myöntää luottoja ja takauksia rajoitettaisiin kuitenkin siten, että muille kuin pienille ja keskisuurille yrityksille myönnettyjä luottoja tai takauksia voi olla voimassa sitoumuksen piirissä enintään 420 miljoonaa euroa. Ehdotetulla muutoksella pyritään selkeyttämään sitoumuksen rakennetta. Tarkoitus ei ole muuttaa Finnveran luotto- tai takauspolitiikkaa. Luottotappioiden kirjaaminen, perinnän kautta kertyneet varat ja korvauksen hakeminen Luottotappioiden kirjaaminen tapahtuisi nykyisen käytännön mukaisesti. Saatava tai osa siitä on poistettava kirjanpidosta eli kirjattava luottotappioksi, kun on käynyt ilmeiseksi, ettei sille kerry täyttä suoritusta. Luottotappioksi kirjattava sisältää pääoman ja koron, mutta ei viivästyskorkoa. Nykyisen sitoumuksen mukaan jos luotto- tai takaustappiokirjaus osoittautuu myöhemmin liian suureksi, yhtiö on velvollinen palauttamaan tästä määrästä valtion korvaamaa määrää vastaavan suhteellisen osuuden. Uudessa sitoumuksessa yhtiön takaisinperintätoimien kautta kertyneet varat vähentävät

7 suoraan kunkin kuluvan kauden luottotappioiden kokonaismäärää. Sen vuoksi jatkossa ei tarvita erillistä menettelyä perintätoimin kertyneiden varojen palauttamiseen valtiolle. Luottotappiokorvausten hakeminen työ- ja elinkeinoministeriöltä tehtäisiin jatkossa kaksi kertaa vuodessa, tilinpäätöksen ja puolivuotiskatsauksen jälkeen. Luottotappioiden kirjaamismenettely on tilintarkastajan tarkastama ja hyväksymä. Hakemus perustuu kirjanpidossa oleviin luottotappiokirjauksiin, joista on vähennetty takaisinperintätoimien kautta saadut varat. Työ- ja elinkeinoministeriö suorittaa tarvittaessa tarpeellisiksi katsomiaan tarkastuksia, kuten tähänkin saakka. Saatavista luopuminen Nykyisen sitoumuksen mukaan Finnveran on saatava työ- ja elinkeinoministeriön suostumus yli miljoonan euron saatavista luopumisille (akordi). Työ- ja elinkeinoministeriön on ennen päätöksen tekemistä pyydettävä asiasta valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan lausunto. Sitoumuksesta ehdotetaan poistettavaksi suostumuksen saaminen ministeriöltä yli miljoonan euron akordeille. Finnveralla on käytössään oma toimintaprosessinsa ja hallituksen hyväksymät päätösvaltuudet saatavista luopumiselle. Finnveralla on omalla vastuulla lainoista ja takauksista 50 %. Sillä on siis myös itsellään huomattava intressi tehtäessä akordeja. Sen vuoksi ei enää jatkossa ole tarpeellista alistaa yksittäisiä akordipäätöksiä ministeriölle. Akordipäätökset perustuvat markkinaehtoisuuteen ja/tai saatavien turvaamiseen. Finnvera vastaa jatkossakin siitä, että se noudattaa valtiontukisääntöjä tehdessään akordipäätöksiä. Tarkoituksena on, että yhtiö raportoi ministeriölle puolivuosittain yli miljoonan euron akordeista Yksittäiset myöntämisvaltuudet Voimassa olevassa sitoumuksessa on Finnveralle myönnetty euromäärältään rajattuja myöntämisvaltuuksia. Mid Cap-yrityksille, joiden liikevaihto on enintään 300 miljoonaa euroa voi Finnvera myöntää rahoitusta enintään 600 miljoonaa euroa. Joukkovelkakirjalainoja Finnvera voi merkitä enintään 300 miljoonaa euroa, Juniori- /Kasvulainoja Finnvera voi myöntää enintään 300 miljoonaa euroa. Valtuudet ovat rajattuja määräajaksi ja ovat voimassa saakka. Sitoumuksesta ehdotetaan poistettavaksi määräykset yksittäisistä myöntämisvaltuuksista. Mid Cap-yrityksiin liittyvä myöntämisvaltuus korvattaisiin ehdotetun sitoumuksen kohdalla 1.3, jonka mukaan Finnveran mahdollisuutta myöntää lainoja pieniä ja keskisuuria yrityksiä suuremmille yrityksille erityisistä syistä rajoitetaan enintään 420 miljoonaan euroon. Finnveralla oli luotto- ja takauskannassa noin 190 miljoonaa euroa lainoja tai takauksia pieniä ja keskisuuria suuremmille yrityksille. Joukkovelkakirjalainoja Finnveralla oli luottokannassa noin 42 miljoonaa euroa. Juniori/Kasvulainoja Finnveralle oli luottokannassa noin 11 miljoonaa euroa. Työ- ja elinkeinoministeriö seuraa raportoinnin kautta jatkossa yrityskokoon tai rahoitustuotteisiin liittyvää luotto- ja takauskantaa. Tarvittaessa ministeriö voi asettaa myös ohjauskirjeessä rajoituksia eri rahoitustuotteille.

8 Voimassaolevan luottotappiositoumuksen ulkopuoliset vastuut Voimassa olevan luottotappiositoumuksen piirissä oleva luotto- ja takauskanta on noin miljoonaa euroa ( ). Voimassaolevan luottotappiositoumuksen ulkopuolisia kotimaan rahoituksen vastuita on Finnveralla noin 19 miljoonaa euroa (tilanne , sisältäen myös Arsenal-tuotteet). Kyseessä olevat vastuut ovat syntyneet suurten yritysten rahoituksesta ja turvaavilla vakuuksilla olleista rahoituksista (kuten kunnat), joita sitoumus ei koske. Sitoumukseen ehdotetaan otettavaksi määräys, jonka mukaan myös sellaiset myönnetyt rahoitusvastuut olisivat luotto- ja takaustappiositoumuksen piirissä. Tällöin päästään yhtenäiseen käsittelyyn hallinnollisesti koko luotto- ja takauskannan osalta. Lisäksi Finnveralla on jo luottotappioksi kirjattuna luottatappiositoumuksen ulkopuolisia vastuita vajaa 23 miljoonaa euroa (takaus- ja takuusaamisia). Niistä mahdollisesti tulevat suoritukset tulevat vähentämään luottotappioiden määrää ja vähentävät sitä kautta myös kyseisen ajanjakson valtiolta korvattavaksi haettua luottotappio-osuutta. Näillä kahdella muutoksella arvioidaan olevan valtion kannalta positiivinen vaikutus tulevissa korvauksissa, koska sitoumuksen ulkopuolella olevista vastuista oletetaan tulevan vähemmän luottotappioita kuin mitä on takaus- ja takuusaamisista kertyvien suoritusten määrä. Voimassa olevan sitoumuksen kumoaminen Voimassa oleva sitoumus pitää runsaasti sisällään lainoja ja takausinstrumentteja, joita ei ole myönnetty pitkään aikaan, mutta jotka ovat sitoumuksen piirissä. Näitä ovat esimerkiksi suhdannelainat ja -takaukset, Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oy:ltä siirtyvien lainojen lisärahoitus, EAKR-rahoitteiset luotot, kehittämislaina ja naisyrittäjälaina. Voimassa olevassa sitoumuksessa on useita erilaisia korvausprosentteja, jotka liittyvät tukialueisiin ja tiettyihin myöntämisvuosiin. Lisäksi sitoumuksessa on määritelmiä muun ohella juniorilainoista, konversiolainoista ja alkavista yrityksistä, joilla on erilaisia korvausprosentteja. Sitoumuksen näitä koskevat kohdat voidaan kumota, koska sitoumus koskisi koko luotto- ja takauskantaa ja niihin sovelletaan samaa luottotappiokorvausprosenttia. Sitoumuksessa määritellään myös, että yli 8 miljoonan euron luotto- ja takauspäätökset tulee käsitellä Finnveran hallituksessa, jotta ne tulevat sitoumuksen piiriin. Osakeyhtiölain mukaan yhtiön hallitus vastaa yhtiö toiminnasta, joten sitoumuksessa ei ole tarpeen antaa määräyksiä asioiden käsittelystä hallituksessa tai sen ulkopuolella. Sitoumuksessa on erityisiä määräyksiä korvauksen hakemisesta yrityssaneerauksista tai velkajärjestelyistä johtuvista luotto- tai takaustappioista. Sitoumuksen mukaan saatava tai osa siitä on poistettava kirjanpidosta eli kirjattava luottotappioksi, kun on käynyt ilmeiseksi, ettei sille kerry täyttä suoritusta. Määräyksen voidaan katsoa sisältävän myös yrityssaneerauksista sekä velkajärjestelyistä johtuvat tappiot, joten kohta ehdotetaan kumottavaksi. Sitoumuksessa on myös vakuuteen ja vakuuden turvaavuuteen liittyviä määritelmiä sekä ministeriön mahdollisuudesta antaa ohjeita Finnveralle vakuuden arvostuksista. Määräykset ehdotetaan kumottavaksi. Sitoumuksen soveltamisesta Sitoumusta sovellettaisiin takautuvasti koko myönnettyyn luotto- ja takauskantaan sekä yhtiön uusiin luottoihin ja takauksiin vuoden 2018 alusta lukien. Ahvenanmaan osalta on

9 oma erillinen sitoumuksensa ja sen mukaan myönnetty rahoitus ei kuulu tämän sitoumuksen piiriin. Yksityiskohtaiset perustelut 1. Sitoumuksen piiriin kuuluvat luotot ja takaukset Kohta 1.1 Kohta 1.2 Kohta 1.3 Kohta 1.4 Kohta 1.5 Kohta 1.1 vastaa sisällöltään voimassa olevan sitoumuksen kohtaa 1.1. Valtio sitoutuu korvaamaan Finnveralle osan niistä tappioista, jotka syntyvät yhtiön toimintalain 3 ja 4 :ssä tarkoitetussa toiminnassa myöntämistä luotoista ja takauksista. Kohta 1.2 vastaa sisällöltään voimassa olevan sitoumuksen kohtaa 1.2. Sitoumuksen piirissä ovat luotot ja takaukset, jotka on myönnetty pienille ja keskisuurille yrityksille. Voimassa olevassa sitoumuksessa muulle kuin pienelle ja keskisuurelle yritykselle myönnetty luotto sekä takaus ovat sitoumuksen piirissä, jos se on myönnetty tukialueilla I ja II ja jos Finnvera on pitänyt sitä erityisen perusteltuna työllisyyden ja sitä turvaavan yritystoiminnan rakenteen ja monipuolistamisen kannalta kyseisellä paikkakunnalla. Voimassa olevassa sitoumuksessa Finnvera on voinut myöntää enintään 300 miljoonan euron liikevaihdon yrityksille myös tukialueiden I ja II ulkopuolella luottoja ja takauksia enintään 600 miljoonan euron edestä Kohtaan 1.3 ehdotetaan otettavaksi erityisiä syitä, joiden perusteella yhtiö voi myöntää luottoja ja takauksia muulle kuin pienelle ja keskisuurelle yritykselle. Sitoumuksesta poistettaisiin liikevaihtoon perustuvat rajoitukset. Yhtiön mahdollisuutta myöntää luottoja ja takauksia muille kuin pienille ja keskisuurille yrityksille rajoitettaisiin kuitenkin siten, että yhtiöllä voi olla tällaisia luottoja ja takauksia myönnettynä enintään 420 miljoonaa euroa. Kohta 1.4 vastaa sisällöltään voimassa olevaa sitoumusta siten, että siinä luetellaan voimassa olevan sitoumuksen piirissä olevat luotot. Pääomalainalla tarkoitetaan osakeyhtiölain (624/2006) 12 luvun mukaista pääomalainaa. Juniorilainalla tarkoitetaan vieraan pääoman ehtoista lainaa, jonka etusija on heikompi kuin lainansaajan muiden vastuiden tai niiden osan etusija. Juniorilaina voi olla vakuudeton. Sen etusija määritellään aina rahoittajien kesken tapauskohtaisesti. Kohta 1.5 vastaa sisällöltään voimassa olevan sitoumuksen kohdan 1.5 toista alakohtaa. Kohdassa luetellaan takauksen kohteena olevat rahoitusinstrumentit.

10 Kohta 1.6 Kohtaan 1.6 ehdotetaan otettavaksi määräys luonnolliselle henkilölle myönnettävistä lainoista. Voimassa olevan sitoumuksen kohdassa 3.2. ja 3.7. on yksityiskohtaisia määräyksiä yrittäjälainoista sekä perintäluotoista. Kohdassa 1.6 ehdotetaan yleisempää määräystä verrattuna voimassa olevaan sitoumukseen. Yrittäjälaina ja perintäluotto myönnetään luonnolliselle henkilölle. Finnveran luoton ja takauksen myöntäminen kohdistuu pääsääntöisesti yrityksille. Selvyyden vuoksi todetaan, että yhtiön myöntämät luotot ja takaukset luonnollisille henkilöille ovat sitoumuksen piirissä, kun ne liittyvät yritystoimintaan tai perintäluottoihin. Kohta 1.7 Kohtaan ehdotetaan otettavaksi määräykset kansainvälistymisen edistämiseksi myönnettävistä luotoista ja takauksista. Kohta vastaa käytännössä nykyisen sitoumuksen kohdan 1.1. kolmatta, neljättä ja viidettä alakohtaa kuitenkin niin, että kohdassa määritellään keskeiset sisällöt. Ministeriö voi tarvittaessa antaa ohjeita muista rahoitusehdoista. Kohta 1.8 Kohta 1.8 vastaa sisällöltään voimassa olevan sitoumuksen kohdan 1.5. ensimmäistä alakohtaa. Sitoumuksen piiriin kuuluvien luottojen ja takausten enimmäismäärästä säädetään toimintalain 8 :n 3 momentissa, jonka mukaisesti ne voivat olla enintään 4,2 miljardia euroa. 2. Luotto- ja takaustappion korvaaminen ja valtion korvausosuus Kohta 2.1 Kohta 2.2 Kohtaan 2.1 ehdotetaan otettavaksi määräys korvattavasta luotto- ja takaustappiosta, mikä vastaa sisällöltään voimassa olevaa sitoumusta. Luottotappioiden kirjaaminen tehdään nykyisen käytännön mukaisesti. Saatava tai osa siitä on poistettava kirjanpidosta eli kirjattava luottotappioksi, kun on käynyt ilmeiseksi, ettei sille kerry täyttä suoritusta. Kohtaan 2.2 ehdotetaan otettavaksi määräys korvausosuudesta ja sen perusteesta. Voimassa olevassa sitoumuksessa on useita erilaisia korvausprosentteja yksittäisille luotoille ja takauksille riippuen tukialueesta, yritystyypistä, käytetystä rahoitusinstrumentista ja vuodesta milloin ne on myönnetty. Yksittäisen luoton tai takauksen korvausprosentti on ollut %. Kohdassa ehdotetaan, että valtio korvaa luotto- ja takaustappioiden kokonaismäärästä 50 %:n osuuden puolivuosittain sen jälkeen, kun tappio on kirjattu yhtiön tilinpäätökseen tai puolivuosikatsaukseen. Yhtiön velvollisuus suorittaa perintä- ja muut toimenpiteet vastaa sisällöltään nykysitoumusta. Voimassa olevan sitoumuksen mukaan yhtiö on palauttanut valtiolle suhteellisen osuuden perinnän kautta tulleista suorituksista. Kohtaan ehdotetaan otettavaksi määräys,

11 että valtion korvaamassa kokonaismäärässä otetaan huomioon tilinpäätökseen tai puolivuosikatsaukseen takaisinperinnän kautta kertyneet suoritukset. Erilliseen yhtiön suorittamaan palautukseen ei enää olisi tarvetta. 3. Korvauksen hakeminen Kohta 3 Kohta 3 vastaa sisällöltään voimassa olevan sitoumuksen kohdan 4.2. ensimmäistä alakohtaa. Yhtiön tulee hakea luotto- ja takaustappiokorvausta työ- ja elinkeinoministeriöltä kirjallisella hakemuksella sen jälkeen, kun tappio on kirjattu yhtiön vahvistettuun tilinpäätökseen tai puolivuosikatsaukseen. 4. Yhtiön vakavaraisuus Kohta 4 Kohta 4 on sisällöltään osittain uusi nykyiseen sitoumukseen verrattuna. Voimassa olevan sitoumuksen mukaisesti yhtiön tulee varautua luotto- ja takaustappioihin kartuttamalla riittävässä määrin omaa pääomaansa siirtämällä vapaaseen omaan pääomaan sisältyvään kotimaan toiminnan rahastoon vuosittain kotimaan toiminnan tilikauden voitto. Yhtiölle ehdotetaan asetettavaksi kohdassa 4.2 velvoite tehdä esitys työ- ja elinkeinoministeriölle, jos yhtiön standardimenetelmällä laskettu kotimaan toiminnan vakavaraisuusraja uhkaa laskea alle 15 %:n tason. Käytännössä esitys tarkoittaisi esimerkiksi korvausprosentin nostoa 50 %:sta tai esitystä yhtiön pääomittamiseksi. Luotto- ja takaustappiositoumuksessa ei voida sitoutua pääomittamaan yhtiötä, koska se toteutetaan talousarviomenettelyssä. 5. Erityisiä määräyksiä 5.1 Vapaaehtoiset maksujärjestelyt velallisten ja takaajien kanssa Kohta 5.1 Kohta 5.1 on sisällöltään osittain uusi. Voimassa olevan sitoumuksen mukaisesti yhtiö on oikeutettu tekemään sopimuksia velallisten ja takaajien kanssa saatavien takaisin maksamisesta ja myös luopumaan järjestelyjen yhteydessä saatavistaan tarkoituksenmukaiseksi katsomallaan tavalla. Voimassa olevan sitoumuksen mukaan yhtiön tulee saada työ- ja elinkeinoministeriön suostumus pääomaltaan yli yhden miljoonan euron saatavista luopumisiin. Ministeriön on ennen päätöksen tekemistä pyydettävä asiasta valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan lausunto. Kohtaa ehdotetaan muutettavaksi siten, että yhtiö voi tehdä itse päätökset myös yli yhden miljoonan euron saatavista luopumisista. Yhtiön on jatkossa raportoiva puolivuosittain pääomaltaan yli miljoonan euron saatavista luopumisista ministeriölle.

12 5.2. Valvonta Kohta 5.2 Kohta 5.2 vastaa sisällöltään voimassa olevan sitoumuksen kohtaa Ministeriön tehtävänä on valvoa sitoumuksen ehtojen noudattamista. Mikäli yhtiö ei noudata sitoumuksen ehtoja, valtio vapautuu vastuusta sanotun luoton tai takauksen suhteen. EU:n valtiontukisäännöt Finnveran on julkisena rahoittajana otettava rahoituksessaan huomioon Euroopan unionin valtiontukisääntely. EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) artiklojen mukaan valtiontukien sääntely kuuluu komission toimivaltaan. Komissiolla on yksinoikeus Euroopan unionin tuomioistuimen valvonnan alla antaa yksityiskohtaisia sääntöjä koskien tukien hyväksyttävyyttä 107 artiklan 2 ja 3 kohtien nojalla. SEUT artiklan 108 mukaan komissiolle on ilmoitettava ennakolta tukiohjelmista tai yksittäisistä tuista, jos kyse on SEUT-sopimuksen 107 artiklan tarkoittamasta valtiontuesta. Valtiontukien ennakkoilmoitusmenettelystä on kuitenkin poikkeuksia. Tuki-ilmoitusta komissiolle ja komission etukäteishyväksyntää tukijärjestelylle ei tarvita, jos kyseessä on yleisen ryhmäpoikkeusasetuksen (651/2014) mukainen tuki tai vähämerkityksinen tuki (de minimis asetus 1407/2013). Ryhmäpoikkeusasetuksen mukaisesta tuesta tulee toimittaa työ- ja elinkeinoministeriön välityksellä yhteenveto komissiolle jälkikäteen 20 työpäivän kuluessa tuen myöntämisestä. Komissio valvoo jälkikäteen ryhmäpoikkeusasetuksen noudattamista. Keskeisimmät Finnveran rahoitusta koskevat säännökset, joiden mukaan rahoitukseen sisältyvän tuen voidaan katsoa olevan yhteismarkkinoille soveltuvaa, ovat komission asetus (EY) N:o 1407/2013 Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklan soveltamisesta vähämerkityksiseen tukeen (de minimis -asetus), komission asetus N:o 651/2014 tiettyjen tukimuotojen toteamisesta yhteismarkkinoille soveltuviksi perussopimuksen 107 ja 108 artiklan mukaisesti (yleinen ryhmäpoikkeusasetus), komission tiedonanto EY:n perustamissopimuksen 87 ja 88 artiklan soveltamisesta valtiontukiin takauksina (komission tiedonanto 2008/C 155/02) sekä suuntaviivat valtiontuesta rahoitusalan ulkopuolisten vaikeuksissa olevien yritysten pelastamiseen ja rakenneuudistukseen (2014/C 249/01). Finnvera perii myöntämistään luotoista ja takauksista arvioituun riskiin ja käytettävissä oleviin vakuuksiin perustuvaa korkoa tai takausmaksua/provisiota. Finnveran perimää korkoa ja takausprovisiota sekä takausmaksua verrataan myöntämishetkellä voimassa olevaan komission määrittelemään viitekorkoon tai viitemaksuun. Lainoissa viitekorko määräytyy komission viitekorkojen tarkistuksesta antaman tiedonannon mukaan (2008/C 14/02). Jos Finnveran perimä korko on pienempi kuin mainittu viitekorko, voi rahoitukseen sisältyä laskennallista valtiontukea. Tuen määrä saadaan diskonttaamalla korkoero rahoituksen myöntämishetken arvoon. Edellä mainittujen EU:n valtiontukisääntöjen ohella Finnvera Oyj:n toiminnan valtiontukiluonnetta sääntelee yhtiön verovapautta koskeva annettu komission päätös (Valtiontuki N715/206 Finnvera Oyj:n verovapaus, K(2007) 497). Päätöksen kohdassa 13 linjataan Finnveran myöntämän kotimaan rahoituksen periaatteet.

13 Taloudelliset vaikutukset Valtion budjetissa momentilla (Finnvera Oyj:n tappiokorvaukset) on määräraha, jota saa käyttää Finnvera Oyj:n luotto- ja takaustoiminnasta syntyneiden tappioiden osittaiseen korvaamiseen valtioneuvoston antaman luotto- ja takaustappiositoumuksen mukaisesti. Momenttia on käytetty ja sille on budjetoitu varoja seuraavasti (milj. euroa)*: ,3 53,3 90,5** 36,0 28,0 56,2 41,5 46,4 50,1 50,8 *Vuodet ovat toteutuneita luottotappiokorvauksia ja vuodet JTS:ssa arvioituja tappiokorvauksia ** Vuonna 2015 toteutui yksittäinen iso tappiokorvaus kaivosteollisuuteen liittyen Ehdotettu muutos luotto- ja takaustappiositoumukseen ei lähtökohtaisesti tuota lisäkustannuksia valtiolle vaan ainakin ensimmäisinä vuosina alentaa niitä. Valtion talousarviossa 2018 nykyiseen luotto- ja takaustappiositoumukseen perustuva tappiokorvausten arviomääräraha on maksuperusteisesti 56,2 miljoonaa euroa. Finnveran tämän hetken arvion mukaan tappiokorvausmäärä ei toteutune tämän suuruisena, vaan tappiokorvaus tullee olemaan vuonna 2018 enimmillään noin 40,0 miljoonaa euroa. Julkisen talouden suunnitelmassa arvioitu vuosien luotto- ja takaustappiokorvausten määrä olisi nykyisen tappiokorvaussitoumuksen perusteella maksuperusteisesti enintään noin 41,5 50,8 miljoonaa euroa vuodessa. Tappiokorvaustason pienentäminen ja yhdenmukaistaminen 50 %:iin laskisi tappiokorvausten arviomäärärahaa vuosina arviolta noin 10,5 14,5 miljoonaa euroa vuodessa. Arviossa on huomioitu vuonna 2018 talousarvion arviomäärärahaa mahdollisesti alempana toteutuva tappiokorvausmäärä. Tappiokorvausten arviomääräraha olisi muutoksen jälkeen vuosittain noin 29,5 36,3 miljoonaa euroa Tappiokorvaus, JTS 56,2 41,5 46,4 50,1 50,8 Tappiokorvaus, sitoumusmuutos, 50% 29,5 30,6 33,6 35,8 36,3 Finnveran arvion mukaan yhtiön kotimaan toiminnan rahoitus toimisi vuosittain itsekannattavasti myös tappiokorvaustason alentamisen jälkeen. Tämän hetken arvion mukaan korvaustason alentaminen ei muodosta uhkaa kotimaan toiminnan vakavaraisuuden säilyttämiselle hyväksyttävissä rajoissa.

14 Voimaantulo Valtioneuvoston päätöksen ehdotetaan tulevan voimaan 1 päivänä maaliskuuta Muutettua sitoumusta sovellettaisiin koko myönnettyyn rahoituskantaan ja yhtiön myöntämiin uusiin luottoihin ja takauksiin 1 päivästä tammikuuta 2018 lukien. Vuoden 2017 viimeisen neljänneksen luotto- ja takaustappiokorvaushakemus käsitellään aiemmin voimassa olleen sitoumuksen mukaisesti. Uudella sitoumuksella kumottaisiin valtioneuvoston 17 päivänä joulukuuta 1998 Finnvera Oyj:lle luotto- ja takaustappioiden osittaisesta korvaamisesta antama sitoumus siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen.

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO LIITE 1 Elinkeino- ja innovaatio-osasto 17.12.2015 Erityisasiantuntija Jyrki Orpana

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO LIITE 1 Elinkeino- ja innovaatio-osasto 17.12.2015 Erityisasiantuntija Jyrki Orpana TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ MUISTIO LIITE 1 Elinkeino- ja innovaatio-osasto 17.12.2015 Erityisasiantuntija Jyrki Orpana EHDOTUS VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI KOSKIEN VALTIONEUVOSTON FINNVERA OYJ:N LUOTTO-

Lisätiedot

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp

Luottotappioiden kotvaamista koskevan sitoumuksen piirissä olevien luottojen enimmäismäärä. Yleistä. HE 200/1997 vp HE 200/1997 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kera Oy -nimisestä

Lisätiedot

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 12/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 211/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että valtion

Lisätiedot

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunta Talousjohtaja Ulla Hagman, Finnvera Oyj

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunta Talousjohtaja Ulla Hagman, Finnvera Oyj Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 Eduskunnan talousvaliokunta 12.10.2016 Talousjohtaja Ulla Hagman, Finnvera Oyj 1 Avainluvut 30.6.2016 ASIAKKAITA HENKILÖSTÖÄ 28 640 367 Tarjotut vientitakuut

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY

EUROOPAN KOMISSIO. Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus. Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 25.IX.2007 K(2007) 4297 lopull. Asia: Valtiontuki N 715/2006 - Suomi. Finnvera Oyj:n verovapaus Arvoisa ulkoministeri 1. MENETTELY 1. Suomen viranomaiset ilmoittivat komissiolle

Lisätiedot

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus

Laki. maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista. Lain tarkoitus Laki maatiloille vuosina 2016 ja 2017 myönnettävistä valtiontakauksista Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tämän lain tarkoituksena on maatalouden toimintaedellytysten turvaaminen

Lisätiedot

1992 vp - HE 40 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1992 vp - HE 40 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1992 vp - HE 40 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Kera Oy -nimisestä osakeyhtiöstä

Lisätiedot

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj

Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2018 Eduskunnan talousvaliokunnalle, lokakuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj 1 Finnveran päätehtävät 2 Finnvera on valtion 100 % omistama

Lisätiedot

HE 160/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n väliaikaisesta

HE 160/1999 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n väliaikaisesta HE 160/1999 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain 2 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

HE 16/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan, että valtion erityisrahoitusyhtiön, enimmäismäärää 1 miljardilla eurolla.

HE 16/2009 vp. Esityksessä ehdotetaan, että valtion erityisrahoitusyhtiön, enimmäismäärää 1 miljardilla eurolla. HE 16/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiön luotto- ja takaustoiminnasta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että valtion

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi valtion vientitakuista

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi valtion vientitakuista Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä laiksi valtion vientitakuista (HE 215/2000 vp). Talousvaliokunta on antanut asiasta mietinnön (TaVM 5/2001 vp). Nyt koolla oleva

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä

Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Kuntarahoituksen myöntämän rahoituksen edellytykset: Kuntien yhtiöiden rahoittaminen & Kunnan myöntämä takaus Kuntien yhteinen varainhankintajärjestelmä Varainhankinta Asiakkaat Omistajat Jäsenet Kuntien

Lisätiedot

Finnveran rahoitustoiminnan sääntely 11.5.2012

Finnveran rahoitustoiminnan sääntely 11.5.2012 Finnveran rahoitustoiminnan sääntely 11.5.2012 Sisältö 1. Finnveran suhde valtioon 2. Finnveran rahoitustoimintaa ohjaavat säädöskehikot 3. Finnveran lakiin perustuvat tehtävät 4. Finnveran myöntövaltuudet

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 83. Lainat tutkimus- ja innovaatiotoimintaan (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 90 400 000 euroa. innovaatiotoimintaan. Lainat voidaan myöntää vakuutta

Lisätiedot

HE 210/2008 vp. eurolla. Lainoja saisi olla pääomaltaan samanaikaisesti

HE 210/2008 vp. eurolla. Lainoja saisi olla pääomaltaan samanaikaisesti Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 2 ja 8 a :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion erityisrahoitusyhtiöstä annettua lakia. Esityksen mukaan

Lisätiedot

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 2711996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 27 :n, porotalouslain 41 a :n ja luontaiselinkeinolain 46 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

kerta kaikkiaan annetun lain muuttamista ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1991 vp - HE 23 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi eräiden saamisten perimisestä kerta kaikkiaan annetun lain 1 ja 3 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan eräiden

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO

KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIO Bryssel XXX [ ]([ ]) [ ] KOMISSION TIEDONANTO YMPÄRISTÖNSUOJELULLE MYÖNNETTÄVÄÄ VALTIONTUKEA KOSKEVIEN YHTEISÖN SUUNTAVIIVOJEN, TUTKIMUS- JA KEHITYSTYÖHÖN SEKÄ INNOVAATIOTOIMINTAAN MYÖNNETTÄVÄÄ

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 15/2009 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle valtion vientitakuista annetun lain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että valtion erityisrahoitusyhtiön Finnvera

Lisätiedot

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta

Laki. aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Laki aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan aravalainojen lainaehtojen muuttamisesta eräissä tapauksissa annetun

Lisätiedot

HE 92/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 5 ja 8 :n muuttamisesta

HE 92/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 5 ja 8 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kuntien takauskeskuksesta annetun lain 5 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kuntien takauskeskuksesta annettua

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset

1. Nykytila ja ehdotetut muutokset HE 199/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta

Lisätiedot

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008

Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008. Tausta-aineisto 28.8.2008 Finnveran osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2008 Tausta-aineisto 28.8.2008 Sisältö 1. Alkuvuosi lyhyesti 2. Finnveran liiketoiminta 1.1. 30.6.2008 Kotimaan ja viennin rahoitus 3. Finnvera-konsernin avainluvut

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 243/2001 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen rahoituslain 58 :n sekä kolttalain 68 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi porotalouden ja luontaiselinkeinojen

Lisätiedot

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta

HE 47/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Energiavirastosta annetun lain 1 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Energiavirastosta annettua lakia siten, että

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 01-03-2004 C(2004) 704 Asia: Valtiontuki/Suomi - Tuki nro N 635/2003 - Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin Herra ulkoministeri

Lisätiedot

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 168/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 168/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi merimieslain 81 :n ja merimiesten vuosilomalain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi merimieslakia

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Tuija Ypyä Neuvotteleva virkamies, varatuomari LUONNOS 13.11.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI KIERTOTALOUDEN INVESTOINTI- JA KEHITTÄMISAVUSTUKSEKSI MYÖNNETTÄVÄSTÄ

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021 Eduskunnan talousvaliokunnalle, toukokuu 2017 Toimitusjohtaja TkT Pauli Heikkilä Finnvera Oyj 1 Finnveran päätehtävät 2 Finnvera

Lisätiedot

Valtion kasvurahoitus 2013-2015

Valtion kasvurahoitus 2013-2015 Valtion kasvurahoitus 2013-2015 ICT2015-välitulosseminaari 18.5.2015 Petri Peltonen TEM / EIO 1 Polku 14: Rahoitusohjelma kattamaan alkuvaiheen ja kasvuvaiheen yritysten tarpeita Käynnistetään rahoitusohjelma

Lisätiedot

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen.

HE 170/2010 vp. hallinnollinen tulos on alijäämäinen. HE 170/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomen Vientiluotto Oy -nimisestä yhtiöstä annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Suomen Vientiluotto Oy

Lisätiedot

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian.

Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian. 1 LUONNOS Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi pakkohuutokaupalla myytävien kiinteistöjen lunastamisesta valtiolle annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely

Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Sosiaalinen asuntotuotanto ja valtiontukisääntely Uudistuneet EU:n julkista tukea koskevat säännöt - keskeiset muutokset kuntien näkökulmasta Kuopio 27.8.2015 Hallitussihteeri Ville Koponen Sisältö Mitä

Lisätiedot

Rahoitusseminaari / Posintra. 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj

Rahoitusseminaari / Posintra. 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj Rahoitusseminaari / Posintra 12.3.2014 Jani Tuominen, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Lainoja ja takauksia Vientitakuita Pääomasijoituksia Puitteet toiminnalle Lainsäädäntö

Lisätiedot

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset

HE 23/2003 vp. 2. Ehdotetut muutokset Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi aravalain, aravarajoituslain 23 :n sekä vuokra-asuntolainojen ja asumisoikeustalolainojen korkotuesta annetun lain 39 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä

Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä Finnvera, ratkaisuja pk yritysten toiminnan tueksi kasvussa, kansainvälistymisessä ja finanssikriisin pyörteissä Varsinais-Suomen Teknologiateollisuus ry:n tilinpäätöskokous 19.3.2009 Esityksen sisältö:

Lisätiedot

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen

HE 193/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi satovahinkojen korvaamisesta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi satovahinkojen korvaamisesta annettua lakia siten, että satovahinkokorvauksia

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jukka Suokas, Finnvera ESIR-info 8.12.2016 1 [pvm] Finnvera pähkinänkuoressa Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö Finnvera ja

Lisätiedot

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 26/2019 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2020 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi öljyjätemaksusta annetun lain kumoamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kumottavaksi öljyjätemaksusta annettu laki. Esitys liittyy valtion

Lisätiedot

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen?

Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Tulot rakennerahastohankkeissa Yleisasetuksen (EY) N:o 1083/2006 55 artiklan vai kansallisen tukilainsäädännön soveltaminen? Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastojen hallinnointiryhmä

Lisätiedot

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen

Eduskunnan talousvaliokunta 5.2.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen HE 144/2015 vp laeiksi julkisesti tuetuista vienti- ja alusluotoista sekä korontasauksesta annetun lain, valtion erityisrahoitusyhtiöstä annetun lain 8 a :n sekä valtion vientitakuista annetun lain 10

Lisätiedot

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014

Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Startti yrittäjyyteen seminaari Rahoitusratkaisut Imatra 6.5.2014 Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. tuloverolain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 205/2008 vp Hallituksen esitys eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä eräiksi metsäverotusta koskeviksi muutoksiksi (HE 206/2008

Lisätiedot

HE 24/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yritystuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 24/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yritystuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 24/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi yritystuesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi yritystuesta annettua lakia. Ehdotuksen

Lisätiedot

Takauksen saamisen edellytyksiä

Takauksen saamisen edellytyksiä Konvertointitakaus 868/2008 (HE 136/2008 vp) Voimaantulo 1.1.2009 Hyväksymisvaltuus valtion talousarviossa (2009: takausvastuun enimmäismäärä 1 miljardi ) Valtiokonttori päättää lainan hyväksymisestä takauslainaksi

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA LAUSUNTOPYYNTÖ 1(2) 21.2.2018 363/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSESTA VUODELTA 2017 MAKSETTAVASTA SOKERIJUURIKKAAN KULJETUSTUESTA Maa-ja metsätalousministeriön

Lisätiedot

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan?

Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Startti, kasvu tai toimivan ostaminen miten rahoitan? Team Finland talo 14.9.2017 Janne Koivuniemi Finnvera Oyj Finnveran rooli pk-yritysten rahoituksessa Finnvera tarjoaa rahoituspalveluita erityisesti

Lisätiedot

Kuntarahoituksen luotonannon edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen. 27.8.2015, Terhi Vainikkala

Kuntarahoituksen luotonannon edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen. 27.8.2015, Terhi Vainikkala Kuntarahoituksen luotonannon edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen 27.8.2015, Terhi Vainikkala Kuntarahoitus Osa suomalaisen yhteiskunnan taloudellista perusrakennetta Finanssivalvonta määrittänyt

Lisätiedot

FI 1 FI KOMISSION TIEDONANTO

FI 1 FI KOMISSION TIEDONANTO FI FI FI KOMISSION TIEDONANTO VALTIONTUKITOIMENPITEITÄ RAHOITUKSEN SAATAVUUDEN TURVAAMISEKSI TÄMÄNHETKISESSÄ FINANSSI- JA TALOUSKRIISISSÄ KOSKEVIEN TILAPÄISTEN YHTEISÖN PUITTEIDEN MUUTTAMISESTA 1. JOHDANTO

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja radiorahastosta

Lisätiedot

Tuen saajan erityiset velvollisuudet

Tuen saajan erityiset velvollisuudet Valtiontukea laajakaistarakentamiseen Teleyrityksen ABC, 12.10.2016 Päivi Peltola-Ojala Tuen saajan erityiset velvollisuudet Verkko- ja viestintäpalvelujen tarjonta Käyttöoikeuden luovuttaminen Julkaisuvelvoite

Lisätiedot

Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä

Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä 1. Ovatko kalastusalan valtiontukisäännöt muuttuneet kaudella 2014 2020? Tiettyjen

Lisätiedot

HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 160/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalousyrittäjien lomituspalvelulain 27 ja 27 b :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalousyrittäjien

Lisätiedot

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira

Tämä on Finnvera. Imatra 27.3.2013 Markku Liira Tämä on Finnvera Imatra 27.3.2013 Markku Liira Finnvera Oyj Finnvera on Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää yksityisen sektorin tarjoamia rahoituspalveluja Finnvera ja sen tytäryhtiö

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana Finnveran rahoitus yrityskaupoissa Yrityskaupan tyypillisimmät haasteet Mihin

Lisätiedot

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014

Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Yrittäjyys- ja työelämäpäivä 15.5.2014 Finnveran rahoituspalvelut toimintaansa aloittavalle yritykselle Päivi Kiuru, Finnvera Oyj Finnvera Oyj Suomen valtion omistama erityisrahoitusyhtiö, joka täydentää

Lisätiedot

OSA III Kattaako tuki investoinnit kiinteään pääomaan jonkin seuraavista osalta?

OSA III Kattaako tuki investoinnit kiinteään pääomaan jonkin seuraavista osalta? OSA III.1 LISÄTIETOLOMAKE PK-YRITYSTEN TUKI Tätä lisätietolomaketta on käytettävä ilmoitettaessa yksittäisestä tuesta asetuksen (EY) N:o 70/2001 1 6 artiklan mukaisesti. Sitä on myös käytettävä, jos komissiolle

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015

Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Kaupunginhallitus 354 08.12.2015 Valtuusto 62 10.12.2015 Pudasjärven kaupungin omavelkaisten takausten muuttaminen Danske Bank Oyj:n Pudasjärven kaupungin laajakaista -hanketta varten myöntämien lainojen

Lisätiedot

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

1992 vp - HE 132. Lakiehdotus liittyy vuoden 1993 valtion talousarvioon. lain mukaan. Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta 1992 vp - HE 132 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion pelastusoppilaitoksista annetun lain 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÅLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion pelastusoppilaitoksista

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1988 vp. - HE n:o 152 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1988 vp. - HE n:o 152 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain 22 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Valtion

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 64 23.4.2018 Asianro 344/02.05.06/2018 409 Omavelkaisen takauksen myöntäminen Turun seudun puhdistamo Oy:lle poistoputken kapasiteetin tehostamiseksi

Lisätiedot

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä

Uusi rahoituslaki ja soveltaminen. Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Uusi rahoituslaki ja soveltaminen Hallitusneuvos Tuula Manelius AKY/Aluestrategiaryhmä Rahoituslaki ja rahoitusasetus Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Elinkeino- ja innovaatio-osasto Hallitusneuvos Kari Parkkonen

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Elinkeino- ja innovaatio-osasto Hallitusneuvos Kari Parkkonen TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Elinkeino- ja innovaatio-osasto 29.12.2016 Hallitusneuvos Kari Parkkonen EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI VALTION ERITYISRAHOITUSYH- TIÖLLE MYÖNNETTÄVÄSTÄ

Lisätiedot

HE 56 /2016 vp EU:n valtiontukisääntelyn avoimuus- ja julkaisuvelvoitteiden täytäntöönpanon varmistaminen kansallisesti

HE 56 /2016 vp EU:n valtiontukisääntelyn avoimuus- ja julkaisuvelvoitteiden täytäntöönpanon varmistaminen kansallisesti HE 56 /2016 vp EU:n valtiontukisääntelyn avoimuus- ja julkaisuvelvoitteiden täytäntöönpanon varmistaminen kansallisesti Hallitusneuvos Eeva Vahtera Eduskunnan talousvaliokunta 26.4.2016 1.Esityksen tausta

Lisätiedot

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset

Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntarahoituksen rahoituksen edellytykset Kuntien yhtiöiden rahoittaminen Kunnan myöntämä takaus Terhi Vainikkala, 1Copyright Kuntarahoitus EU:n valtiontukisäännöt 2 Valtiontuki Valtiontuki on taloudellisen

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen

Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 29.01.2004 C(2004)261 Asia: Valtiontuki N:o N 269/2003 Suomi Avustukset ja lainat teknologiseen tutkimukseen ja kehittämiseen Herra Ministeri, 1. MENETTELY Suomen viranomaiset

Lisätiedot

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992.

valtionlainojen sekä maatilalain mukaisten korkotukilainojen korko säilyisi tasolla, jolle se on nostettu vuosina 1991 ja 1992. 1993 vp - HE 293 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi maaseutuelinkeinolain 59 a :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan maaseutuelinkeinolakia muutettavaksi niin, että

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaanliikenteen kauppa-alusluettelosta annetun lain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 141/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi maatalouden interventiorahastosta annetun lain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi maatalouden interventiorahastosta

Lisätiedot

Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki

Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.06.2004 C (2004) 2048 fin Asia: Valtiontuki N 58/2004 ja N 60/2004 Suomi Pk-yrityksille Suomessa myönnetty pelastamis- ja rakenneuudistustuki Arvoisa Ulkoministeri MENETTELY

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista

HE 47/2010 vp. luovutuksen varainsiirtoverosta vapauttamisesta luovuttaisiin. Maatalouden rakennetuista annetun lain mukaiseen kiinteistön hankkimista HE 47/2010 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan varainsiirtoverolakia muutettavaksi. Lakiin

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1994 vp - HE 144 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi hevostalouslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi hevostalouslakia siltä osin kuin se koskee hevosten

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 31.5.2016 COM(2016) 353 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMELLE EUROOPAN STRATEGISTEN INVESTOINTIEN RAHASTON TAKUURAHASTON

Lisätiedot

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta

HE 146/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion televisio- ja radiorahastosta annetun lain 3 :n väliaikaisesta muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan valtion televisio- ja

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä

Lisätiedot

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani

Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa. Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani Finnveran rooli eurooppalaisen rahoituksen tukemisessa Jenni Timonen Kasvun karavaani, Kajaani 16.5.2019 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Tempo-projektin raportointi

Tempo-projektin raportointi Tempo-projektin raportointi Aloituspalaveriohje: Näin raportoit projektista ja seuraat tavoitteiden saavuttamista 15.10.2018 (DM 2091936 v.1) Aluksi Lue rahoituspäätös sekä rahoitusehdot huolellisesti

Lisätiedot

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 181/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 181/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rikosvahinkojen korvaamisesta valtion varoista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan rikosvahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

HE 60/2003 vp. Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta ja on tarkoitettu käsiteltäväksi

HE 60/2003 vp. Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta ja on tarkoitettu käsiteltäväksi Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kuljetusten alueellisesta tukemisesta annetun

Lisätiedot

Pykälän 3 momentin mukainen säännös asumisen tukien yläikärajasta ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi porotalouden vastaavan tukijärjestelmän kanssa.

Pykälän 3 momentin mukainen säännös asumisen tukien yläikärajasta ehdotetaan yhdenmukaistettavaksi porotalouden vastaavan tukijärjestelmän kanssa. LUONNOS 18.12.2015 KOLTTA-ASETUKSEN MUUTTAMINEN yleisperustelut Kolttalaki on sopeutettu Euroopan unionin rahastokauden 2014-2020 uusiin valtiontukisäännöksiin kolttalain muutoksella ( /2015). Koltta-asetukseen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 1. Valtioneuvoston asetus. yritystoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 1. Valtioneuvoston asetus. yritystoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä tammikuuta 2007 N:o 1 3 SISÄLLYS N:o Sivu 1 Valtioneuvoston asetus toiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 2

Lisätiedot

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen

Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 1 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 26.11.2013 Vesa Mäkinen 27.11.2013 Finnvera yrityskauppojen ja omistusjärjestelyjen rahoittajana 2 Yleistä Finnverasta Finnveran rahoitus

Lisätiedot

HE 165/1998 vp PERUSTELUT

HE 165/1998 vp PERUSTELUT HE 165/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi erikoissairaanhoitolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi erikoissairaanhoitolakia siten, että valtioneuvosto

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kaupallinen neuvos Kari Virtanen

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kaupallinen neuvos Kari Virtanen TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Kaupallinen neuvos 28.6.2017 Kari Virtanen EAKR- ALOITUSRAHASTO OY:N PÄÄOMITTAMISESTA ENINTÄÄN 4 MILJOONAL- LA EUROLLA EUROOPAN ALUEKEHITYSRAHASTO-OHJELMAKAUDEN

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 MUISTIO 1(5) Hallitussihteeri Anne Vänskä 12.11.2018 STM/4611/2018 SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN ASETUS TURKISTUOTTAJILLE JÄRJESTETTÄVIEN LOMITUSPALVELUJEN ENIMMÄISMÄÄRISTÄ VUONNA 2019 1. Sosiaali- ja

Lisätiedot

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta

Liite 3 Avustusehdot. Poliittinen toiminta Liite 3 Avustusehdot Poliittinen toiminta Valtioneuvoston antamat puoluelain (10/1969) 9 :n 4 momentissa sekä valtionavustuslain 11 :n 3 ja 4 momentissa tarkoitetut valtionavustuksen maksamista, käyttöä,

Lisätiedot

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT

1994 vp -- lie 271 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ YLEISPERUSTELUT 1994 vp -- lie 271 Flallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 163/2012 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 163/2012 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2012 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 136/2012 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot