LAUSUNTO Dno 1209/90/2011. Eevaliisa Virnes. Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO.

Transkriptio

1 LAUSUNTO Eevaliisa Virnes Dno 1209/90/2011 Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL VALTIONEUVOSTO Lausuntopyyntö Luonnos laiksi iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin turvaamiseksi Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut luonnoksen laiksi iäkkään henkilön sosiaali- ja terveyspalvelujen saannin turvaamiseksi. Kuntaliitto esittää lausuntonaan seuraavaa: Lakiluonnoksen taustalla on vanhusten hoitoa ja oikeuksia koskeva välikysymys eduskunnassa syksyllä Hallitus totesi vastauksessaan, että tarkoituksena on valmistella kevääseen 2011 mennessä luonnos laiksi vanhusten palveluista. Samaan aikaan sosiaalihuollon lainsäädännön kokonaisuudistusta valmistelee työryhmä, jonka määräaika on vuoden 2011 loppuun. 1. Ikääntymispolitiikka ja yleiset sosiaalipalvelut Väestön ikärakenteen muutos edellyttää kunnilta ja koko yhteiskunnalta varautumista muutoksiin. Lakiluonnos painottaa vanhuuseläkkeellä olevien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä sekä 75 vuotta täyttäneiden oikeutta tarvittavaan hoivaan ja kuntoutukseen. Kuntaliiton mielestä tavoitteet hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä sekä iäkkäiden henkilöiden palvelujen turvaamisesta ovat sinällään kannatettavia. Ikääntyneiden itsenäisen selviytymisen ja toimintakyvyn kannalta keskeisiä ovat asuminen ja ympäristö, liikenne- ja viestintäyhteydet, kulttuuri, liikunta ja osallistumismahdollisuudet, kauppa ja muut asiointimahdollisuudet sekä lähiyhteisön ja sosiaalisten verkostojen merkitys. Monet ikääntyneiden kannalta keskeiset ratkaisut tehdään muualla kuin kunnan sosiaali- ja terveystoimessa. Esimerkiksi puutteet asumisessa rajoittavat henkilön omatoimista selviytymistä ja lisäävät hoiva- ja hoitopalvelujen tarvetta. Myös ikääntyneiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on koko kunnan asia. Kuntaliitto katsoo, että ikääntyneiden hyvinvoinnin ja palvelujen turvaaminen edellyttää laaja-alaista hyvinvointipolitiikkaa sekä yhteiskunnallista keskustelua ja päätöksiä siitä, miten vastuu ikääntyneiden hyvinvoinnista, asumisesta, palveluista ja niiden rahoituksesta jaetaan ikääntyneiden itsensä, kuntien ja valtion, kolmannen sektorin ja markkinoiden kesken. Hyvinvointipolitiikassa erityisesti on kiinnitettävä huomiota asuntopolitiikkaan, jotta erilaisia ikääntyneiden tarpeisiin sopivia ja muuntuvia asuntoja olisi tarjolla. Kunnissa ikääntymispolitiikka on vahvasti osa koko kunnan strategista johtamista. Erillinen laki 75-vuotiaiden hoiva- ja hoitopalveluista ohjaisi etsimään ratkaisua hoiva- ja hoitopalveluista silloinkin, kun se ei ole tarkoituksenmukaista. Lakiluonnoksen mukaan kunnan on laadittava suunnitelma vanhuuseläkettä saavien henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn edistämisestä. Valtuuston hyväksymä suunnitelma tarkistettaisiin valtuustokausittain. Suunnitelma on ehdotuksen mukaan otettava huomioon kunnan talousarviota ja suunnitelmaa laadittaessa ja terveydenhuoltolain mukaisessa hyvinvointikertomuksessa.

2 2 Kuntaliiton mielestä vanhuuseläkettä eläkettä saavien hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä tulee tarkastella osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kokonaisuutta kunnassa tai alueella, eikä laatimalla ikäryhmittäin omia suunnitelmia. Suunnitelman sisältöön soveltuisi paremmin informaatio-ohjaus kuin yksityiskohtaiset säädökset laissa. Mikäli suunnitelmasta säädetään, 7 2 mom. ja 7 3 mom. 5) kohta talousarviossa varattavista voimavaroista tulee poistaa. Lainsäädäntöä valmisteltaessa tulee ottaa myös huomioon se, että yksityiskohtaiset säädökset eivät kannusta palvelujärjestelmää uudistumaan, vaan pikemmin sementoivat vallitsevia toimintatapoja. Ikääntymisen haasteet edellyttävät uusia toiminnallisia konsepteja ja kustannustehokkaita ja vaikuttavia palveluja. Ikäryhmäspesifi yksityiskohtainen lainsäädäntö ei luo edellytyksiä kestävälle toiminnan kehittämiselle ja terveyden ja hyvinvoinnin edistämiselle. Laissa säädettäisiin iäkkäille, eli lähtökohtaisesti 75 vuotta täyttäneille henkilöille ja erityisestä syystä tätä nuoremmille subjektiivisen oikeuden kaltainen oikeus riittäviin sosiaalipalveluihin hoivassa ja kuntoutuksessa. Hoivalla tarkoitetaan tässä sosiaalihuoltolain mukaisia kotipalveluja, asumispalveluja, perhehoitoa ja laitoshuoltoa. Kyse on kunnille laissa säädettävästä uudesta tehtävästä, jolla on huomattava taloudellinen merkitys kunnille. Lakiehdotuksen mukaan kunnan on järjestettävä edellä mainitut palvelut. Laki ei ota huomioon muulla tavoin järjestettyjä palveluja ja esimerkiksi verovaroin subventoitua kotitalousvähennystä. Sosiaalihuoltolain mukaiset kotipalvelut, asumispalvelut, perhehoito ja laitoshuolto ovat niin sanottuja yleisiä sosiaalipalveluja. Ikääntyneet ovat näissä palveluissa perhehoitoa lukuun ottamatta suurin asiakasryhmä. Mikä rooli jäisi sosiaalihuoltolaissa niin sanotuille yleisille sosiaalipalveluille, jos 75 vuotta täyttäneet määritellään oman erityislain kautta erityisryhmäksi? Ikään perustuva laki ei sovellu pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa palvelujen järjestäminen perustuu ensisijaisesti palvelujen tarpeeseen. Lakivalmistelussa on otettava huomioon myös palvelujärjestelmän monimuotoistuminen. Kuntien tuottamien palvelujen ohella palvelujen tuotannosta vastaavat myös kolmannen sektorin toimijat ja yksityiset palveluntuottajat. Kunnat eivät myöskään järjestä kaikkia palveluja, vaan henkilöt ostavat palveluja suoraan yksityisiltä tuottajilta esimerkiksi kotitalousvähennyksen avulla. Erityisesti tämä koskee niin sanottuja kevyempiä palveluja kuten esimerkiksi tukipalveluja. Kuntaliitto edellyttää, että ikääntyneiden sosiaalipalveluja tarkastellaan osana uudistuvaa sosiaalihuoltolakia ja yleisiä sosiaalipalveluja. Uudistuva sosiaalihuoltolaki ja voimaan tullut terveydenhuoltolaki sovitetaan yhteen niin, että ne mahdollistavat eheät palvelukokonaisuudet. Kuntaliiton mielestä ei pidä säätää erillistä lakia iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluista. Palvelujärjestelmän monimuotoistumisen myötä lakivalmistelussa tulee huomioida kuntien järjestämien palvelujen lisäksi myös muulla tavoin järjestetyt ja julkisin varoin tuet palvelut 2. Yksityiskohtaiset kommentit lakiluonnoksesta Mikäli iäkkäitä henkilöiden palveluja koskevan lakiluonnoksen valmistelua jatketaan, Kuntaliitto esittää luonnoksesta lisäksi seuraavaa: Määritelmät 3 75 vuotta täyttäneiden toimintakyky on kohentunut jatkuvasti ja sen on arvioitu kohentuvan edelleen siten, että palvelujen tarve siirtyy kymmenessä vuodessa yhdessä vuodella. Sosiaalihuoltolain 42 a :n perusteella 75 vuotta täyttäneellä on oikeus päästä sosiaalipalvelujen tarpeen arviointiin määräajassa. Ikärajaa alennettiin 80 vuodesta 75 vuoteen vuonna Ikärajan alentamisista perusteltiin ehkäisevän työn näkökulmalla. Säännöllisten hoiva- ja hoitopalvelujen piiriin tuloikä on yli 80 vuotta. Lakiluonnoksessa lähtökohdaksi esitetty 75 vuoden ikäraja on Kuntaliiton mielestä liian alhainen.

3 3 Yhteistyö 8 Yhteistyön koordinointi, vastuutahojen ja -henkilöiden nimeäminen tulisi jättää kunnille osana ikääntymispolitiikan toteutusta, seurantaa ja palvelujen organisointia. Kunnassa lienee vaikea nimetä yhtä henkilöä tällaiseen tehtävään, tai nimeäminen jäisi muodolliseksi, jos laki sitä edellyttäisi. Neuvontapalvelut 9 Neuvonta säädettäisiin luonnoksen mukaan erillisiksi palveluiksi, jotka kunnan on järjestettävä ja joihin vanhuuseläkkeellä olevilla olisi oikeus. Lakiluonnoksen 9 :n perusteluissa todetulla tavalla kyseessä olisi kunnalle säädettävä uusi tehtävä. Pykälätekstistä ja perusteluista tulisi selvemmin käydä ilmi, että kyse on yleisestä neuvonnasta, jonka kunnat voivat organisoida eri tavoin yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Palvelutarpeen selvittäminen 11 Palvelutarpeen selvittämisestä vastaavalle henkilölle säädettäisiin kelpoisuusvaatimukset: sosiaalityöntekijä tai sosiaaliohjaaja. Lisäksi palvelutarpeen selvittämiseen osallistuisi yksi tai useampi sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilö. Palvelutarpeen selvittämiselle asetettaisiin määräajat. Nämä kaikki yhdessä iäkkäiden henkilöiden subjektiivisten oikeuksien kanssa lisäisivät sosiaalihuollon henkilöstön tarvetta. Kelpoisuuksia on Kuntaliiton mielestä tarkasteltava osana sosiaalihuollon ammatillisen henkilöstön kelpoisuudesta annettua lakia, ei erityislaissa. Samalla tämän lain johdosta syntyviä henkilöstön määrällisiä tarpeita on tarkasteltava osana koko sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön määrällisiä tarpeita. Kuntaliitto uudistaa esityksensä, että STM käynnistäisi pikaisesti hankkeen tämän kokonaisuuden arvioimiseksi. Ei voida pitää realistisena, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön osuutta nykyisestä työllisestä työvoimasta voitaisiin lisätä (Kuntaliiton lausunto sosiaalihuollon lainsäädännön uudistamistyöryhmän väliraportista). Vastuutyöntekijä 12 Kuntaliiton mielestä keskeistä on, että säännöllisten palvelujen piirissä olevalle henkilölle nimetään vastuutyöntekijä, joka merkitään palvelusuunnitelmaan. Nyt luonnoksessa esitetään yhteyshenkilöitä ja vastuutyöntekijöitä eri tehtäviin, jotka nekin sitovat henkilöstön voimavaroja. Palvelu- ja hoitosuunnitelmat 13 Palvelusuunnitelma liitettynä 14 :ssä esitetyllä tavalla päätökseen tekisi palvelusuunnitelmasta tosiasiallisesti sitovan asiakirjan. Luonnoksen perusteluissa viitataan lastensuojelulain 36 :n muutokseen. Kuitenkin on huomattava, että perustuslakivaliokunta on lastensuojelulain osalta mietinnössään PeVL58/2006 todennut mm. Lapsen ja hänen perheensä tilanteen kokonaisvaltaisen arvioimisen sekä riittävän pitkäjänteisen tuen turvaamisen kannalta tärkeä suunnitelma ei ole luonteeltaan sitova asiakirja. Lakiehdotuksen joissakin säännöksissä käytettyjen ilmaisujen takia suunnitelma kuitenkin näyttäisi saavan oikeudellisesti velvoittavia ja lain säännöksiä syrjäyttäviäkin piirteitä. Perusteluissa mainittu lastensuojelulain 36 :n muutosta koskeva hallituksen esitys ei ole ollut perustuslakivaliokunnan käsittelyssä. Lakiluonnoksen :ssä tarkoitetuilla palvelu- ja hoitosuunnitelmilla on pykälätekstin ja sen perusteluiden valossa siinä määrin päätöksentekoa sitova luonne, että tilannetta voidaan pitää hyvin ongelmallisina kunnallishallinnon normaalien toimivaltaoppien kannalta. Mikäli suunnitelman kirjaukset tehnyt lakiluonnoksen 11.2 :ssä tarkoitettu tarpeen selvittämisestä vastaava ammattihenkilö ei itse ole toimivaltainen päättämään kaikkien suunnitelmaan sisältyvien palveluiden antamisesta, kyseessä on tosiasiallisesti rakenteellinen toimivallan ylitys. Käytännössä suunnitelman päätöksentekoa sitova luonne tarkoittaisi sitä, että suunnitelman laatija voisi käyttää toimivaltaa toiselle viranomaiselle lain säännöksen tai johtosäännön määräyksen mukaan kuuluvassa asiassa. Lisäksi suunnitelman

4 4 laatija voisi tosiasiassa sitoa valtuustolle kuuluvaa talousarviovaltaa omalla päätöksellään. Kun kyse on suuresta asiakasryhmästä, talousarviota sitovan vaikutuksen merkitys korostuu. Kuntaliitto katsoo, että muille viranomaisille lain säännöksen tai johtosäännön määräyksen perusteella kuuluvaa toimivaltaa ei voida rajoittaa suunnitelman kirjauksilla. Suunnitelma tulee säilyttää asiakirjana, joka koordinoi eri palveluntuottajien ja muiden toimijoiden toimintaa niin, että asiakkaan palvelukokonaisuus toimii. Suunnitelman tulee olla luonteeltaan nimenomaan suunnitelma, eikä palveluiden saamiseen oikeuttava hallintopäätös. Oikeus palveluihin 14 Luonnos asettaa määräaikoja päätöksen tekemiselle ja palvelujen järjestämiselle. Asiakkaalle syntyisi subjektiivinen oikeus riittäviin ja välttämättömiin palveluihin määräajassa siten kuin ne on palvelusuunnitelmaan kirjattu. Luonnoksessa jää myös avoimeksi, millä kriteereillä oikeus palveluihin syntyisi. Mikäli asioiden käsittelylle asetetaan kiinteitä enimmäisaikoja, laissa olisi selvästi määriteltävä, mistä määräaika lasketaan. Kuntaliiton käsityksen mukaan määräaikaa ei voida esimerkiksi sosiaalihuollon palveluissa laskea asiakkaan tekemästä hakemuksesta, joka saattaa olla hyvinkin puutteellinen. Tällöin viranomaisen on kehotettava asianosaista täydentämään hakemustaan. Määräaika tulisi laskea vasta siitä, kun viranomaiselle on toimitettu kaikki asian ratkaisua varten välttämätön selvitys, eli mahdolliset täydennykset, lausunnot ja niin edelleen. Lainsäädäntöön sisältyy jo useita, osittain keskenään päällekkäisiä säännöksiä, joiden mukaan asia on käsiteltävä ilman aiheetonta viivästystä, viipymättä tms. Esimerkiksi sosiaalihuollon päätöksenteossa sovellettavaan hallintolakiin sisältyy jo säännös asian käsittelyn viivytyksettömyydestä (hallintolain 23 ). Lisää vastaavia säännöksiä on otettu mm. kuntalain ja hallintolain oikaisuvaatimussäännöksiin. Vanhusneuvosto 21 Vanhusneuvostojen asemasta ei tällä hetkellä säädetä laissa, joten niiden aseman järjestäminen suhteessa kunnan hallintoon sekä niiden toiminnan organisointi on kunnan vapaasti harkittavissa. Mikäli vanhusneuvostot olisivat jatkossa kunnan toimielimiä, niiden toiminnassa tulisi soveltaa esimerkiksi tasa-arvolain kiintiösäännöstä sekä kuntalain ja hallintolain esteellisyyssäännöksiä. Vanhusneuvostojen verkosto on jo nyt kattava, joten velvoittamista niiden perustamiseen ei enää sen takia tarvita. Kuntaliiton mielestä vanhusneuvoston kokoonpano ja muu organisointi pitäisi jättää paikallisesti päätettäväksi. Vanhusneuvostot sopisivat paremmin kuntalakiin, jossa tarkasteltaisiin kokonaisuutena kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia. 3. Lakiluonnoksen taloudelliset vaikutukset 3.1. Kunnan taloudellinen itsehallinto Lakiluonnokseen sisältyy kunnille säädettäviä uusia tehtäviä, joilla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia. Säädettäessä kunnille uusia tehtäviä on samalla huolehdittava kuntien tosiasiallisista edellytyksistä suoriutua niistä. Perustuslailla turvattuihin kunnallisen itsehallinnon keskeisiin ominaispiirteisiin kuuluu kunnan oikeus päättää itsenäisesti omasta taloudestaan. Tämä oikeus ei rajoitu pelkästään perustuslain 121 :n 3 momentissa nimenomaisesti säädettyyn verotusoikeuteen. Kunnille annettavat pakolliset tehtävät saattavat loukata perustuslaissa suojattua kunnallista itsehallintoa, mikäli ne kaventavat kunnan oikeutta päättää itsenäisesti omasta taloudestaan. Mitä suuremman osan verotuloistaan kunnat joutuvat käyttämään lakisääteisten tehtäviensä rahoittamiseen, sitä vähäisempi on niiden itsenäinen päätösvalta taloudestaan. Vaikka kunnat voivat periaatteessa reagoida lainsäädännön muutoksiin kunnallisveron veroprosenttia korottamalla, uusien tehtävien rahoituksen jättäminen merkittäviltä osin kunnallisverovaroista katettavaksi muodostuu ennen pitkää ongelmalliseksi kuntien

5 5 taloudellisen itsehallinnon kannalta (ks. PeVL 41/2002). Perusoikeussäännökset eivät itsessään voi määrittää sitä, miten kustannustenjako valtion ja kuntien välillä toteutetaan (ks. PeVM 25/1994). Perustuslain 121 :ssä suojatun kunnallisen itsehallinnon ydinalueelle kuuluu mm. kunnan asukkaiden oikeus päättää kuntansa taloudesta ja hallinnosta (ks. PeVL 32/2001). Vaikka yksittäinen lakihanke sellaisenaan ei vielä sisältäisikään sellaista poikkeamista kunnallisen itsehallinnon vaatimuksista, että laki olisi säädettävä poikkeuslakina, saattaa useammasta hankkeesta kokonaisuutena seurata sellainen ristiriita itsehallinnon kanssa, että tavallisen lain säätämisjärjestystä ei enää perustellusti voida käyttää. Kunnan taloudellisen itsehallinnon tilaa tulee siis valtiosääntöoikeudellisessa tarkastelussa arvioida eri lakien ja lakiehdotusten kokonaisvaikutuksen eikä ainoastaan kunkin lakiehdotuksen erillisvaikutusten kannalta (ks. myös PeVL 11/1984). Pelkästään se, että uudistusten vaikutukset ovat valtion ja kuntien välillä kustannusneutraaleja, ei ole kunnallisen itsehallinnon suojan kannalta riittävää. Valtiosääntöoikeudellisessa tarkastelussa on myös otettava huomioon kuntien keskenään erilainen taloudellinen asema. Kunnan verotusoikeus ja laajemmin oikeus päättää omasta taloudestaan kuuluu kunnallisen itsehallinnon perustuslainsuojan ydinalueeseen. Perustuslakivaliokunta on katsonut, että kunnan oikeutta päättää omasta taloudestaan on tarkasteltava kunkin kunnan osalta erikseen. Perustuslain kannalta ei riitä, että asiaa tarkastellaan valtio- ja kuntasektorin kokonaisuuden tasolla. Kun perustuslain suojaama itsehallinto kattaa kaikki kunnat, lähtökohtana tulisi olla, että kunnallistaloudellisten vaikutusten valtiosääntöoikeudellinen arviointi kiinnitetään vaikeimmassa asemassa oleviin kuntiin. Perustuslakivaliokunta totesi kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muutoksia koskevassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyn jälkeen antamassaan lausunnossa (PeVL 39/2010) ehdotetun sääntelyn voivan vaikuttaa vähintäänkin välillisesti kunnallisen itsehallinnon taloudelliseen lohkoon. Valiokunta piti kotikuntalain ja sosiaalihuoltolain muutoksia sellaisina, että niiden vaikutus kuntatalouteen ei ainakaan yksinään vaarantanut itsehallinnon taloudellista pohjaa. Uusien kunnille kustannuksia aiheuttavien lakiesitysten yhteydessä tämä taloudellista itsehallintoa koskeva kokonaistarkastelu on tehtävä aina uudelleen. Erityisen tärkeää se on kustannusvaikutuksiltaan merkittävien lakiuudistusten yhteydessä. Perustuslakivaliokunta on edellyttänyt esimerkiksi kansanterveyslain ja erikoissairaanhoitolain muutoksia koskevassa lausunnossaan sitä, että lakiuudistusten kustannusvaikutuksia kunnille on seurattava (ks. PeVL 20/2004 vp, s. 3/II). Kuntaliitto korostaa jälkikäteisen kustannusten seurannan lisäksi huolellista lainsäädännön taloudellisten vaikutusten arviointia jo lakia säädettäessä Lakiluonnoksen kustannusvaikutukset Lakiluonnoksessa ei ole lainkaan esitetty arviota ehdotusten kustannusvaikutuksista. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriön arvio kustannusten lisäyksestä olisi miljoonaa euroa neljän vuoden aikana. Yli 75-vuotiailla annettavien kotipalvelujen, omaishoidon, tavallisen ja tehostetun palveluasumisen, vanhainkotihoidon sekä terveyskeskusten pitkäaikaishoidon kustannusten arvioidaan olevan vuonna 2011 noin 3,2 miljardia euroa. Tähän verrattuna edellä mainittu arvio kustannusten lisäyksestä on selvästi alimitoitettu; se tarkoittaisi vain noin 2,5 prosentin kustannusten lisäystä yli 75-vuotiaiden kustannuksiin. Lisäksi lain vaikutus kustannuksiin kasvaa, kun yli 75 -vuotiaiden määrä kasvaa. Laki lisäisi toteutuessaan kuntien tehtäviä ja kustannuksia merkittävästi mm. seuraavista syistä: - 75 vuotta täyttäneille ja erityisestä syystä tätä nuoremmille säädettäisiin subjektiivinen oikeus riittäviin sosiaalipalveluihin hoivassa ja kuntoutuksessa. Nykyisin 75 % yli 75-vuotiaista ei ole säännöllisten, kunnan järjestämien palvelujen piirissä; he eivät tarvitse palveluja, saavat tarvitsemansa avun omaisilta ja läheisiltä tai käyttävät kokonaan yksityisiä palveluja. - Vanhuuseläkkeellä oleville olisi laadittava hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelma, joka olisi otettava huomioon kuntalain 65 :n mukaista talousarviota ja -suunnitelmaa laadittaessa. - Vanhuuseläkkeellä olevilla olisi oikeus neuvontapalveluihin. - Subjektiivisten oikeuksien toteutuessa kunnallisten palvelujen kysyntä kasvaisi, osa nykyisistä asiakkaista saisi lisää palveluja ja uusia asiakkaita tulisi kunnallisten palvelujen käyttäjiksi.

6 6 - Kuntien järjestämisvastuulla olevat palvelut, esimerkiksi kotipalvelun tukipalvelut, kuten siivous- ja asiointi- ja kuljetuspalvelut laajentuisivat. - Yksityisten hoiva- ja hoitopalvelujen ja kotitalousvähennyksen käyttäjiä siirtyisi kunnallisten palvelujen käyttäjiksi. - Palvelutarpeen selvittämiselle säädettäisiin määräajat ja palvelutarvetta selvittäville työntekijöille säädettäisiin kelpoisuusvaatimukset. - Palvelutarpeen selvittämisen päätyttyä kunnan on nimettävä iäkkäälle henkilölle vastuutyöntekijä, jonka tehtävät säädettäisiin laissa. - Palveluja koskevat päätökset tulisi tehdä määräajassa. - Palvelut tulisi järjestää määräajassa. - Määräajoista johtuen kunnat joutuisivat lisäämään kalliimpien ostopalvelujen käyttöä. Lisäksi kunnille esitettyjen lisätehtävien piiriin tulevien yli 75-vuotiaiden määrä kasvaa nopeasti. Tilastokeskuksen väestöennusteen mukaan 75 vuotta täyttäneitä henkilöitä on vuonna ja tämä ikäryhmä kasvaa voimakkaasti lähivuosikymmeninä, vuoteen 2021 mennessä 35 %, vuoteen 2031 mennessä 95 % ja vuoteen 2041 mennessä yli kaksinkertaistuu (124 %). Palvelurakenteen muutos hillitsee jonkin verran kustannusten kasvua. Palvelurakennemuutos toteutuu kuitenkin lain voimaantulosta riippumatta, joten se ei kompensoi kunnille säädettäviä lisätehtäviä. Lopuksi Kuntaliitto korostaa, että iäkkäiden henkilöiden palveluja ja muita kuntien lakisääteisiä tehtäviä tulee tarkastella kokonaisuutena ja tehtävät tulee mitoittaa yhteiskunnan käytettävissä olevien voimavarojen mukaisesti. Kuntaliitto edellyttää, että ikääntyneiden sosiaalipalveluja tarkastellaan osana uudistuvaa sosiaalihuoltolakia ja yleisiä sosiaalipalveluja. Uudistuva sosiaalihuoltolaki ja voimaan tullut terveydenhuoltolaki sovitetaan yhteen niin, että ne mahdollistavat eheät palvelukokonaisuudet. Kuntaliiton mielestä ei pidä säätää erillistä lakia iäkkäiden henkilöiden sosiaalipalveluista. Jos kuntien lakisääteisiä tehtäviä lisätään tai laajennetaan, Kuntaliitto edellyttää, että uusista tehtävistä ja tehtävien laajentamisesta aiheutuvat kustannukset arvioidaan realistisesti yhteistyössä Kuntaliiton kanssa ja että valtion talousarviossa osoitetaan uusiin ja laajeneviin tehtäviin riittävät voimavarat. SUOMEN KUNTALIITTO Kari Nenonen varatoimitusjohtaja Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö