NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS
|
|
- Liisa Palo
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS
2 TOIMINTAKERTOMUS Toimintatuotot Toimintakulut Toimintakate Oriveden kaupungin nuorisopalvelut toteuttaa ja kehittää nuorisolaissa määriteltyjä alle 29 -vuotiaille tarkoitettuja nuorisotyön tehtäviä: Nuoren kasvun, itsenäistymisen ja yhteisöllisyyden tukeminen, nuoren aktiivisen kansalaisuuden edistäminen, sosiaalinen vahvistaminen sekä kasvu- ja elinolojen parantaminen. Vuoden 2018 teemana Oriveden nuorisopalveluilla oli aito kohtaaminen / yhteistyö ja vuorovaikutus. MITTARIT Toukokuussa otettiin käyttöön nuorisotyön kohtaamisen laadullinen ja määrällinen mittari. *Liitteenä mittari ja koko vuoden koonti. Laadullisia kohtaamisia vuoden aikana toukokuusta joulukuuhun kertyi 7963 nuoriso-ohjaajien/vapaa-aikaohjaajan ja lasten sekä nuorten kesken. Laatukyselyitä kerättiin syksyn aikana rehtoreilta, yhteiskoulun, lukion ja Tredun Oriveden toimipisteen nuorilta sekä yhteistyökumppaneilta. Kyselyiden palautetta käytetään toiminnan arvioinnissa ja suunnittelussa. Yhteenveto vuoden 2018 laatukyselyistä. Kysymykset koostuivat mm. nuorisopalveluiden toiminnan sisällöistä, monipuolisuudesta, vaikuttavuudesta ja luotettavuudesta. Kyselyiden yhteenveto pitää sisällään kaikkien vastausten keskiarvon. Rehtorit Rehtorit vastasivat kyselyyn elokuussa Kysymyksiä oli yhteensä 5. Vastauksia tuli yhteensä 4 kpl. Koulujen rehtorit kokevat Nuorisopalveluiden toimivan alueella 30 % 5 % 40 % 25 % Heikosti Melko heikosti Melko hyvin Hyvin Kiitettävästi Rehtoreille suunnatut kysymykset koostuivat mm. nuorisopalveluiden tekemästä yhteistyöstä lähikoulujen kanssa, nuorisopalveluiden toiminnasta, suunnitelmallisuudesta, monipuolisuudesta ja ohjausresursseista. Rehtoreista 30% koki nuorisopalveluiden toimivan Orivedellä kiitettävästi ja 40% hyvin.
3 Nuoret Nuorisolle osoitettu kysely tehtiin lokakuussa Kysymyksiä oli yhteensä 22. Vastauksia tuli yhteensä 199kpl. Nuoriso kokee Nuorisopalveluiden toimivan alueella 38 % 14 % 28 % 6 % 14 % En osaa sanoa Heikosti Tyydyttävästi Hyvin Erinomaisesti Nuorisolle suunnatussa laatukyselyssä eniten kiitosta toiminnasta sai tasa-arvoinen kohtaaminen. Nuoret kokivat että sukupuoli tai seksuaalinen suuntautuminen ei vaikuta kohtaamisen laatuun. Heikoimmaksi nuoret kokivat yhteistyön perheen ja muun verkoston kanssa. Yhteistyökumppanit Verkoston kysely toteutettiin marraskuun lopussa Kysymyksiä oli yhteensä 14. Vastaajia oli 7, vaikka kysely lähetettiin laajasti yhteistyökumppaneille. Verkosto kokee nuorisopalveluiden toimivan alueella 3 % 1 % 19 % 77 % Heikosti Melko heikosti Hyvin Erinomaisesti Yhteistyökumppanit kokivat pääsääntöisesti nuorisopalveluiden toiminnan hyvänä. Erinomaista palautetta nuorisopalvelut sai vaikuttavan työn tekemisestä. Heikoksi yhteistyökumppanit kokivat sen, miten toimintamallit ja -ohjeet näyttäytyvät. Tämä tullaan huomioimaan jatkossa.
4 HENKILÖSTÖ Vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki Koulutus: Nuoriso- ja vapaa-aikaohjaaja Nuoriso-ohjaaja Mira Marski 1.3 alkaen Koulutus: Yhteisöpedagogi, Sosiaalipedagoginen hevostoimintaohjaaja Nuoriso-ohjaaja Jenni Ahokas 21.5 alkaen (4h/vko Ennaltaehkäisevä päihdetyö elämänlaatupalveluille) Koulutus: Mielenterveys-ja päihdetyön Lähihoitaja Määrä- ja osa-aikainen työntekijä nuorisotalolla: Määräaikaisena ja osa-aikaisena nuoriso-ohjaajana Jenni Ahokas, 25h/vko Määräaikaisena ja osa-aikaisena nuoriso-ohjaajana Jenni Ahokas, 30h/vko määräaikainen ja osa-aikainen nuoriso-ohjaaja Annika Anttila 25 tuntia/vko. NUORISOPALVELUIDEN TUNTITYÖNTEKIJÄT, KESÄTYÖNTEKIJÄT JA HARJOITTELIJAT Määräaikaisena ja osa-aikaisena tuntityöntekijänä toimi Arttu Rongonen 25h/vko. - Nuorisotalolla ohjaus- ja valvontatehtävissä toimivat kevään aikana muutamana kertana Carita Toskala ja Topi Sulkunen Työkokeilussa Katri Niemelä TET-harjoittelussa yhteiskoululta Verneri Vesala. - Kaupungin kesätyöntekijät Västilän lasten leirillä Henna Suosaari, Eira Kraft, Jessika Katajainen ja Topi Lahtinen. - Kaupungin kesätyöntekijät Säynäniemen lasten leirillä Salla Puoskari, Laura Heikura, Saku Lindberg ja Topi Lahtinen. - Työkokeilussa Annika Anttila - Työharjoittelussa lähihoitajaopiskelija Niina Pitkäniemi - Työharjoittelussa tieto- ja viestintätekniikan opiskelija Petteri Linnero Lauantainuokkarin tuntityöntekijänä 3.11, 10.11, 1.12 ja 8.12 Marjo Aspegren. - Lauantainuokkarin tuntityöntekijän avustajina toimivat nuoret (2-3 nuorta/ilta)
5 NUORISOTYÖ KOULUSSA Kouluissa tapahtuvalla nuorisotyöllä tavoitteena on lasten ja nuorten osallisuuden lisääminen, yhteisöllisyyden tukeminen, vuorovaikutuksen vahvistaminen sekä sosiaalinen vahvistaminen. Oppilaiden motivointi, kannustaminen ja tukeminen vahvistavat oppimista sekä hyvinvointia että tukevat vanhempien vanhemmuutta. Nuorisotyöllä koulussa pyritään myös takaamaan lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuus sekä tuetaan ja rohkaistaan osallisuuteen. Tammikuussa yhteiskoululla ja lukiolla järjestettiin presidentinvaalien varjovaalit. Vaaleissa äänestettiin oikeita presidenttivaaliehdokkaita. Varjovaalin tehtävänä oli opettaa nuorille äänestyspaikalla toimimista, vaalikäyttäytymistä ja vaaleihin liittyviä sääntöjä. Varjovaalit ovat tärkeä osa nuorten kuntalaiskehittymistä ja demokratiakasvatusta. Oppimiskokemus koulupäivänä oli kaikille pakollinen, mutta äänestäminen oli vapaaehtoista. Äänestysprosentti oli varjovaaleissa 70%. Kevään aikana nuoriso-ohjaajat Mira Marski ja Jenni Ahokas kävivät esittelemässä ja kertomassa nuorisopalveluiden toiminnasta sekä nuorisotalon uudistetuista aikatauluista. Nuoriso-ohjaaja oli mukana myös liikunnallisissa koulujen virkistyspäivissä; Himoksella yhteiskoulun kanssa ja Eräjärven koulun mukana Sappeessa. Lisäksi yhteistyötä on tehty Eräjärven vanhempainyhdistyksen sekä koulujen oppilaskuntien hallituksien kanssa. Kouluyhteistyössä on toteutettu orivesiläisten 6.luokkalaisten tutustumispäivä sekä Eräjärven koulun oppilaiden toiminnallinen päivä nuorisotalolla. Tuolloin lapset tuottivat leikkimielistä uutismateriaalia koulun omaan käyttöön. Tavoitteena tehtävillä oli kehittää lasten yhteistyö- ja esiintymistaitoja. Päivään osallistui 60 oppilasta. Alakoulujen, urheiluseurojen ja liikuntapalveluiden kanssa yhteistyössä järjestettiin vuoden aikana erilaisia liikuntakilpailuja. Lajeina olivat uinti, hiihto ja yleisurheilu. Tavoitteena kilpailuilla oli alakoululaisten liikunnalliseen elämäntapaan ohjaaminen sekä lajikokeilujen mahdollistaminen. Kilpailuissa lapsilla on mahdollisuus yhteisölliseen kasvamiseen. Lisäksi järjestettiin jalka- ja lentopallopäivät 5-6 luokkalaisille. Liikunnallisina teemapäivinä opeteltiin näitä lajeja ja riittävää levon sekä terveellisen ruokavalion merkitystä. Pienryhmien kautta tutustuttiin muiden alakoulujen saman ikäisiin oppilaisiin. Kesästartti toteutettiin yhdessä liikkuvan koulun ohjaavien oppilaiden, oppilaskunnan hallituksen, tukioppilaiden, ORWfest-nuorten sekä nuorisovaltuuston, Oriveden 4H-yhdistyksen, Osallistuva Orivesi-hankkeen ja MLL Oriveden yhdistyksen kanssa koulun päättäjäisviikolla maanantaina Tapahtumassa oppilaat osallistuivat (n.300 oppilasta) nuorten suunnittelemiin rastitehtäviin. Paikalla oli myös Liikenneturvan kokemusasiantuntija Matti Marjamäki kertomassa nuorille vaaroista liikenteessä ja ohjeistamassa turvallisesta liikennekäyttäytymisestä. Kesästartissa kävi myös luottamushenkilöitä kutsuvieraina. Päivän tavoitteena oli kuulla nuoria ja heidän toiveitaan asuinpaikkaansa ja kouluviihtyvyyteen liittyen. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin kevätsiivous, jossa oppilaat osallistuivat alueiden siistimiseen oppien näin yhteiskunnallista vastuunottoa. Kesästarttia suunniteltiin viikoittain huhtikuusta lähtien. Tavoitteena on tehdä tapahtumasta jokavuotinen.
6 Nuorisopalvelut olivat mukana koulumessuilla yhteiskoululla keväällä ja Kultavuoren koululla syksyllä. Messuilla tehtiin markkinointityötä nuorisopalveluiden toiminnasta. Nuoriso-ohjaajat osallistuivat elokuussa uusien oppilaiden ja opiskelijoiden ryhmäytyksiin. Ryhmäytyksillä vahvistettiin yhteisöllisyyttä niin yhteiskoulun 7- luokkien, Tredun Oriveden toimipisteen opiskelijoiden kuin lukiolaisten teemapäivissä. Vapaa-aikaohjaaja osallistui yhteiskoulun turvallinen liikuntareittikierros - tapahtumaan 7-luokkalaisille. Reitti kulki koululta liikuntahallille, Suojan kentälle ja uimahallille. Liikkuva koulu-hankkeen rahoittamana nuorisopalvelut toteuttivat lajiesittelypäivän ammunnasta ja metsästyksestä kiinnostuneille yhteiskoulun 8- ja 9 -luokkalaisille nuorille. Yhteistyötahoina toimivat paikallinen riistanhoitoyhdistys sekä metsästysja ammuntaharrastajat. Paikalla 48 koululaista. - Lajiesittelypäivä Loilon ampumaradalla Liikkuva koulu -hankkeen rahoittamana toteutettiin Ice Skating Tour 18 koululaisluistelut yhteistyössä Suomen luisteluliiton kanssa. Päivään osallistui yhteensä 400 luistelijaa. Oriveden yhteiskoululla otettiin syysloman jälkeen käyttöön nuortentila, jossa koulun oppilailla on mahdollisuus viettää aikaa koulupäivän aikana. Idea nuortentilaan syntyi keväällä 2018 järjestetyn Kesästartti -tapahtuman yhteydessä, jolloin koulun oppilailta kyseltiin ideoita kouluympäristön kehittämiseen. Koulun oppilaat toivoivat koululle nuorten omaa tilaa, jossa he voisivat viettää aikaa koulupäivän aikana. Ideasta nappasivat kiinni oppilaskunnan hallitus, nuorisoohjaaja sekä yhteiskoulun henkilökunta. Nuorten tilaa ryhdyttiin rakentamaan koulun oppilaskunnan hallituksen sekä koko oppilaskunnan voimin nuoriso-ohjaaja Mira Marskin ja 4H-yhdistyksen Nuoret pelissä-hankkeen projektipäällikkö Mirja Toropaisen kannustamana. Nuortentila on suunniteltu ja toteutettu nuorten toiveiden pohjalta ja nuoret ovat vaikuttaneet tilansa kokonaisuuteen. Nuoriso-ohjaaja ohjasi yhteiskoululla teemallisia oppitunteja kohdistetuille luokkaasteille ja luokkaryhmille. Oppitunnit toteutettiin yhteistyössä opetus- ja kasvatustoimen henkilöstön kanssa hyödyntäen mm. nuorten tilaa.
7 Nuoriso-ohjaaja osallistui yhteiskoululla kutsuttaessa koulukohtaiseen oppilashuoltoryhmän kokoontumisiin sekä yhteiskoulun osallisuustiimiin. Nuoriso-ohjaaja osallistui yhteisöllisen koulun kehittämiseen ja tukemiseen opetusja kasvatustoimen henkilöstön kanssa. Yhteistyössä on suunniteltu valinnaisaineeksi oma polku -kokonaisuutta kaikki käy koulua -toimintamallia mukaillen. Tässä keskeisinä teemoina ovat elämänhallintataidot, opinnoissa pärjääminen ja oppilaiden sosiaalisten taitojen kehittäminen. Valinnaisainetta ohjaavat nuoriso-ohjaaja sekä yhteiskoulun ja lukion apulaisrehtori. Oma polku - nuoret sen tekee valinnaista tarjotaan 8. ja 9.luokkien oppilaille. Valinnaisen on tarkoitus alkaa syyslukukaudella PIENRYHMÄT ELI TIIMIT Tammikuussa järjestettiin nuorten toiveesta yhteistyössä seurakunnan kanssa nuorille matalan kynnyksen palloilukerhoa Kultavuoren koululla. Toiminta lopetettiin vähäisen kävijämäärän vuoksi. Oriveden kaupungin nuorisopalveluiden pienryhmätoiminta eli tiimit alkoivat huhtikuussa. Tavoitteena tiimeillä on sosiaalinen vahvistaminen ja elämänhallinnan tukeminen ryhmätoiminnan avulla sekä mielekäs vapaa-ajan toiminta tai sen löytäminen. Tiimityöskentely vahvistaa ryhmäläisten itsetuntoa, vuorovaikutustaitoja sekä sosiaalisuutta. Lasten ja nuorten kanssa asetettuihin tavoitteisiin pyritään toiminnallisin menetelmin sekä keskusteluiden avulla. Tiimeihin osallistuminen pohjautuu vapaaehtoisuuteen ja niihin on hakeuduttu ottamalla suoraan yhteyttä nuoriso-ohjaajaan. Tiimeihin voidaan suositella moniammatillisista yhteistyötahoista huoltajien ja osallistujien suostumuksella, jolloin nuoriso-ohjaaja on ollut yhteydessä perheeseen. Keväällä alkoi vuotiaille tytöille likkatiimi, joka myöhemmin muutettiin persoonalliset -tiimiksi. Persoonalliset kokoontui koulupäivän päätteeksi huhtikuun ja toukokuun aikana kerran viikossa yhteensä viisi kertaa. Tiimissä toimi aluksi 5 tyttöä, joka syksyllä supistui kolmeen. Tiimin tavoitteena on tukea nuoria tytöstä naiseksi kasvamisessa toiminnallisin työmenetelmin. Lisäksi toiminnassa tutustuttiin erilaisiin vapaa-ajan harrastuksiin, koulutuksiin, liikuntamuotoihin, ammatteihin sekä naiseuteen liittyviin asioihin. Osallistujat suunnittelevat toiminnan yhdessä ohjaajan kanssa. Tiimi teki kevään aikana mm. iltapäiväretken Tampereelle Pakohuone - peliin ja kävi tutustumassa kuntonyrkkeilyyn, kuntosaliin sekä kauneudenhoitoon asiantuntijan ohjaamana. Kesätauon jälkeen syksyllä tapaamiset olivat aluksi viikoittain, mutta ryhmän pienentyessä tapaamiset olivat satunnaisia. Tapaamisia kertyi syksyn aikana seitsemän. Vuoden aikana osallistujia oli yhteensä 23 henkilöä. Moottoripajatiimissä aloitti 7 nuorta, tarkoituksena suunnitella moottoripajaa nuorille yhteistyössä Tredun Oriveden toimipisteen kanssa. Moottoripajatiimi kokoontui kevään aikana kolme kertaa. Toiminta ei ottanut tuulta alleen, vaan toiminta päättyi nuorten lähtiessä opiskelemaan toisen asteen oppilaitoksiin pois Orivedeltä. Syksyn aikana Tredu aloitti samankaltaisen kerhon, joka oli suunnattu yhteiskouluikäisille.
8 Bändipajatoimintaa heräteltiin yhteistyössä monialaisen työryhmän kanssa (Rovastinkankaan koulu, Tredu Oriveden toimipiste, kansalaisopisto, yrittäjät, muusikot, yhteiskoulu, nuorisopalvelut, Oriveden 4H, Osallistava Orivesi- hanke). Tilat sijaitsivat Rovastinkankaan koululla. Kiinnostuneiden nuorten vähyyden vuoksi bänditoimintaa ei saatu käynnistymään. Kansainvälisen nuorisotyön tavoitteena on mahdollistaa tasavertaisesti kokemusten kautta oppiminen kansainvälisessä ympäristössä. Kansainvälisyystiimi aloitti toimintansa huhtikuussa, mukana oli 44 nuorta (iältään 13-18v.), mutta kesälomien alkaessa ryhmä tiivistyi 22 nuoreen. Kansainvälisyystiimi oli kesätauolla 1.8 saakka nuorten toiveesta. Ohjaajina toimivat nuoriso-ohjaaja sekä etsivä nuorisotyöntekijä Marika Mäkinen. Kansainvälinen nuorisotyö toteutuu nuorten suunnittelemalla Youth in Action -ohjelman avulla, jossa nuoret tekevät kansainvälisen hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Ryhmän luona vieraili kansainvälisyyskoordinaattori Antti Korhonen nuorisokeskus Marttisesta, joka avustaa ryhmää Youth in Action -vaihtoon. Tiimi tapasi viikoittain huhtikuun lopusta lähtien, syksyn aikana syyskuussa nuorten tiimi teki viikonloppuleirin nuorisokeskus Marttisiin hankkeen suunnittelun ja toteutuksen johdosta. Nuorten kansainvälisyystiimissä toimii 10 nuorta ja tapaamisia ollut lähestulkoon viikoittain, kesäloman aikana tapaamistauko. Hankehakemus etenee 4 maan (Islanti, Norja, Irlanti, Portugali) kanssa ja tarkoituksena järjestää tapaaminen Suomessa Marttisessa ja Orivedellä eri maiden nuorten kesken. Tapaamisleiri ajoittuu kesälle Vuoden aikana osallistuja oli yhteensä 88 henkilöä, viikonloppuleirille osallistui 8 nuorta, kaksi nuorta oli tuolloin estyneitä osallistumaan leiriin. -Kansainvälisyystoiminta on ollut suosittua Eräjärvellä asuvien nuorten tiimi aloitti toimintansa keväällä Nuoret järjestivät toimintaa Eräjärven nuorille ja lapsille. Eräjärven nuorten tiimiä ohjaa nuorisoohjaaja Mira Marski sekä Oriveden 4H-yhdistyksen Nuoret Pelissä -hankkeen projektipäällikkö Mirja Toropainen. Yhteistyössä toiminnassa on Eräjärven koulun vanhempainyhdistys, Eräjärven koulu ja kirjasto. Eräjärven nuorten tiimi sai alkunsa Eräjärven No Name -nuortenillasta, joka toteutettiin keväällä Eräjärven koululla kansainvälisyysasioiden ja nuorten yrittäjyyden teemalla. Tiimissä nuoret vastaavat toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta ja itselleen määrätyistä vastuualueista kussakin tapahtumassa. Eräjärven nuorten tiimi on järjestänyt nuorten illan 28.syyskuuta ja Halloween discon Eräjärven alakouluikäisille 26.lokakuuta. Tapaamisia kertyi vuoden aikana 8 iltaa, keväällä 1 ja syksyllä 7. Syyskauden aikana osallistujia oli yhteensä 49 henkilöä.
9 Frendit -tiimi 5-6-luokkalaisille tytöille aloitti toimintansa elokuussa. Tavoitteena on toiminnallisin menetelmin tukea tiimiläisten vuorovaikutustaitoja, itsetuntoa, sosiaalisuutta, ryhmässä toimimista sekä tutustua tyttöjä kiinnostaviin aihealueisiin. Tiimissä pyritään tukemaan tyttöjä nivelvaihetyössä yhteiskouluun siirtymisen helpottamiseksi. Toiminnassa tutustutaan myös vapaa-ajanharrastuksiin sekä tuetaan tyttöjen kasvua naiseuteen. Tapaamiskertojen sisältö on muodostunut keskusteluiden lisäksi toiminnallisista teemoista liittyen esimerkiksi kädentaitoihin, ruoanlaittoon, leipomiseen, elämystoimintoihin, eri liikuntamuotoihin sekä ilmaisutaiteeseen. Tiimin alkuvaiheessa mukana oli 33 tyttöä, mutta syksyn edetessä tiimitapaamisiin osallistui nuorta. Tapaamiskertoja syksyn aikana oli 15. Tiimi kokoontui kerran viikossa Kultavuoren koululla sekä vapaaajantoimintapaikoissa. Tiimi jatkaa toimintaansa lukuvuosittain. Ohjaajina ovat toimineet nuorisopalveluiden nuoriso-ohjaajat sekä tarvittaessa koulukuraattorit. Syyskauden aikana osallistujia oli yhteensä 267 henkilöä. Sosiaalipedagogisen hevostoimintatiimin tavoitteena on lapsen ja nuoren sosiaaliseen kasvuun sekä hyvinvoinnin tukemiseen tähtäävä toiminta peruskouluikäisille. Toiminnan lähtökohtina ovat yksilön omat tavoitteet ja niiden eteen työskentely. Sosiaalipedagoginen hevostoiminta perustuu yksilön kokemukseen, sen kautta oppimiseen ja uusien asioiden oivaltamiseen. Käytännössä sosiaalipedagoginen hevostoiminta on hevosen hyvinvoinnista huolehtimista. Hevosesta huolehtimalla voidaan käydä läpi ihmisen hyvinvointiin ja elämänhallintaan vaikuttavia asioita kuten siisteys, puhtaus, järjestelmällisyys ja vastuunkanto. Erilaiset kokemukset, niin onnistumiset kuin epäonnistumisetkin kasvattavat lapsen/nuoren kykyä käsitellä omia tunteitaan. Talliyhteisö tukee yhteisöllisyyttä. Tallilla kohdataan erilaisia ihmisiä ja joudutaan ottamaan myös muut huomioon. Sosiaalipedagogisen hevostoiminnan tavoitteet ovat elämänhallinnan taitojen kartuttaminen, sosiaalisen toimintakyvyn vahvistaminen ja vuorovaikutuksen tukeminen sekä tunteiden hallinta/käsittely. Sosiaalipedagoginen hevostoimintatiimi tukee lasta / nuorta sosiaalisissa taidoissa, ryhmässä toimimisessa, itsetunnon vahvistamisessa sekä vuorovaikutustaitojen kehittymisessä. Tiimiin kuuluu 3 lasta ja nuorta, jotka ovat ohjautuneet moniammatillisista yhteistyöverkostoista. Tiimi kokoontui syyslukukaudella kerran viikossa Lukkosuon ratsutilalla 11 kertaa. Yhteistyössä toiminnassa on Oriveden kaupungin kasvatus- ja opetuspalvelut /koulupsykologi. Syyskauden aikana osallistujia oli yhteensä 33 henkilöä. Jätkäjengi on 5-6 luokkalaisille pojille suunnattu tiimi, joka alkoi syksyllä yhteistyössä 4H:n, seurakunnan sekä kasvatus- ja opetuspalveluiden kanssa. Tavoitteena on toiminnallisin menetelmin tukea tiimiläisten vuorovaikutustaitoja, itsetuntoa, sosiaalisuutta, ryhmässä toimimista sekä tutustua poikia kiinnostaviin aihealueisiin. Tiimissä tuetaan poikia nivelvaihetyössä yhteiskouluun siirtymisen helpottamiseksi. Toiminnassa tutustutaan myös vapaa-ajanharrastuksiin sekä tuetaan poikien kasvua miehisyyteen. Käytännössä toiminta muodostuu esimerkiksi ruoanlaitosta, leipomisesta, tubettamisesta ja eri liikuntamuodoista. Tiimi kokoontui kerran viikossa liikuntahallilla sekä vapaa-ajantoimintapaikoissa 10 kertaa. Lisäksi tiimi teki yhden tutustumisretken Tampereelle. Syyskauden aikana osallistujia oli yhteensä 102 henkilöä.
10 ERITYISRYHMÄT Mielenterveyskuntoutujien liikuntaryhmä Liikuntaryhmä toimii elämänlaatupalveluiden alaisuudessa, vapaa-aikaohjaajan vetovastuulla. Liikuntaryhmän tarkoitus on edistää liikunnan kautta kuntoutujien kokonaisvaltaista hyvinvointia, sekä terveellisiä elämäntapoja. Liikuntaryhmässä on vuotiaita. Ryhmä kokoontui viikoittain 35 kertaa. Ryhmä osallistui muun muassa kevään aikana Tampereella MTKL:n salibandyn SM-turnaukseen sijoittuen turnauksessa neljänneksi sekä pelasi harjoitussalibandyotteluita Kangasalan ja Mäntän mielenterveyskuntoutujia vastaan. Vuoden aikana osallistujia oli yhteensä 525 henkilöä. Näkövammaisten kerho Kerho järjestettiin elämänlaatupalveluiden ja seurakunnan yhteistyöllä, vapaaaikaohjaajan vetovastuulla. Ryhmän ikäjakauma oli vuotta. Ryhmä kokoontui kerran kuukaudessa, tapaamisia kertyi 10. Toiminta perustuu virikkeiden tuomiseen arkeen. Kerho teki vuoden aikana kaksi retkeä; suuntana oli kesäretki Tampereen Viikinsaareen sekä Oriveden Suojan Mummun Saappaassa Soi Fox teatteriesitykseen. Vuoden aikana osallistujia oli yhteensä 135 henkilöä. LEIRIT -Säynäniemen Säynishöyry -leiri - Action -leiri Västilässä Kesäkuussa nuorisopalvelut järjestivät 2 leiriä, Västilän Voimantalolla Action -leirin 9-12 vuotiaille lapsille Osallistujia oli 22. Säynäniemen Säynishöyryleirille osallistui vuotiaita nuoria 17 hlöä. Leirit tuotettiin yhteistyössä Oriveden 4H- yhdistyksen kanssa. Leirit olivat kolmepäiväisiä yöleirejä. Nuorisopalvelut työllistivät 8 kesätyöntekijää leireillä. Suunniteltu rastipäiväleiri 9-12 vuotiaille ei toteutunut vähäisten ilmoittautumisten johdosta. 2 lasta oli kiinnostunut rastipäiväleiristä.
11 TAPAHTUMAT Tammikuussa järjestettiin liikuntapalveluiden kanssa Lestikierroksen aloitus- ja päätöstapahtuma liikuntahallilla. Lestikierros on kokovuoden kestävä liikuntasuoritusten tapahtumasarja. Kohderyhmänä on jokainen ikäryhmä. Paikalla oli 16 osallistujaa. Uimahallidisco järjestettiin alakoululaisille helmikuussa yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa. Osallistujia tapahtumassa oli 66 nuorta. Nuorisopalvelut oli yhteistyössä seura-, yhdistys- ja yritystoimijoiden kanssa järjestämässä Jääriehatapahtumaa Jäärieha tavoitti n.800 henkilöä. Nuorisotalolla järjestettiin maaliskuussa yhteistyössä Oriveden Marttojen kanssa lettuilta. Tapahtuman tarkoituksena oli tuoda esille Marttojen toimintaa Orivedellä, sekä opetella kotitaloustaitoja. Tapahtumaan osallistui 25 nuorta. Huhtikuussa järjestettiin nuorisotalolla työllisyyspalveluiden kanssa startti- ja nuorisotalonuorten välinen ystävyysottelu biljardissa. Turnauspäivänä nuorisotalolla kävi 59 nuorta. Pääsiäisenä nuorisotalolla järjestettiin kaksi munajahtia alakoululaisille. Järjestelyistä vastasi nuorisovaltuusto ja tapahtuman tarkoituksena oli tutustuttaa lapsia nuorisotaloon iloisen toiminnan merkeissä. Tapahtumiin osallistui yhteensä 29 lasta. Kesäkuussa järjestettiin Suojan talolla Nuorten grilli-iltapäivä yhteistyössä MLL Oriveden yhdistyksen ja Oriveden 4H yhdistyksen kanssa. Tapahtumaan osallistui 45 nuorta. Tarkoituksena oli tavata nuoria nuorisotalon ulkopuolella ja jalkautua kesäaikana. Nuorisopalvelut tuottivat yhteistyössä Osallistuva Orivesi - hankkeen ja Oriveden 4H-yhdistyksen kanssa Oriveden lasten ja nuorten kesä - valokuvanäyttelyn. Näyttely koostui kesästartissa ja leireillä otetuista kuvista ja oli esillä Oriveden kaupungin kirjastossa sekä Eräjärven koululla/kirjastossa. Näyttely oli osa kulttuurillista nuorisotyötä. Nuorisopalvelut osallistuivat yhteistyössä seura-, yhdistys- ja yritystoimijoiden kanssa Lasten Rönni-kesäpäivään kesäkuun lopussa Rönnin tanssilavalla. Tapahtuma on tarkoitus juurruttaa jokavuotiseksi. Tapahtumassa kohdattiin 300 henkilöä. Vapaa-aikaohjaaja oli esittelemässä Oriveden torilla liikunta- ja nuorisopalveluiden toimintaa kesäkuussa. Torilla kohdattiin 30 henkilöä. Nuorisopalvelut oli mukana tukemassa ORWfest nuorten tapahtumatuottamisen ryhmää. Nuoriso-ohjaajat olivat mukana kyseisessä tapahtumassa 3.8 Rönnissä. Kävijämäärä oli 242 henkilöä. Nuorisopalvelut oli muiden yhteistyökumppaneiden kanssa MLL:n Oriveden yhdistyksen Eskarista ekaluokalle -tapahtumassa Säynäniemessä 6.8. Kävijämäärä oli 70 henkilöä.
12 Nuorisopalvelut oli edustamassa Elomeiningien toritapahtumassa 24.8 ja järjesti nuorille katukoristurnauksen. Tapahtumassa nuoria kohdattiin Nuorisopalvelut Elomeiningeillä Nuorisopalvelut järjesti moniammatillisena yhteistyönä Iloinen toimintapäivä - tapahtuman, joka oli suunnattu erityislapsille ja nuorille. Tapahtuma toteutettiin 7.9 liikuntahallilla. Mukana oli 45 henkilöä. Nuorisopalvelut järjestivät yhdessä koulujen kanssa 5.luokkalaisille lentopallopäivän liikuntahallilla. Paikalla oli 102 lasta. Temppurata 1-4 luokkalaisille järjestettiin liikuntahallilla Paikalla oli 9 lasta. Uimahallidisco järjestettiin alakoululaisille 5.10 yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa. Osallistujia tapahtumassa oli 79 nuorta. Tampereen seutukuntien yhteiseen Ratina Squad -nuorisotapahtumaan Ratinan ostoskeskuksessa nuorisopalvelut osallistui markkinoiden Oriveden nuorisopalveluita ja toimintaa. Tapahtumassa nuoria kohdattiin synttärit järjestettiin vuonna 2008 syntyneille orivesiläisille ja juupajokilaisille lapsille seurakuntatalolla yhteistyössä srk:n kanssa. Paikalla oli 68 lasta. Eräjärven nuorten tiimi järjesti yhteistyössä Eräjärven koulun vanhempainyhdistyksen kanssa Halloween discon Eräjärven alakoululaisille Paikalla oli 42 henkilöä. Lokakuussa tarjottiin perheretkeä Eräpyhän virkistysalueelle, mutta se jouduttiin perumaan vähäisen kiinnostuksen vuoksi. Peruuntumisen johdosta nuorisopalvelut oli Riistanhoitoyhdistyksen järjestämässä Metsästyskoira -tapahtumassa Loilon ampumaradalla Paikalla oli 150 henkilöä. Ehkäisevän päihdetyön viikolla 45 vietettiin myös peliviikkoa. Peliviikko toteutettiin verkostoyhteistyössä Oriveden 4H:n Nuoret Pelissä-hankkeen ja Osallistuva Orivesi-hankkeen kanssa. Peliviikkoa vietettiin erilaisissa toimintapaikoissa ja nuorisotalolla.
13 - Peliviikkoa vietettiin viikolla 45 Nuorille järjestettiin seurakuntavaalipaneeli Oriveden kaupungintalolla yhteistyössä Oriveden seurakunnan kanssa marraskuun alussa. Paikalla oli 11 henkilöä. Liikkuva koulu -hankkeen rahoittamana toteutettiin Ice Skating Tour 18 iltatapahtuma jäähallissa. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Suomen luisteluliiton kanssa. Paikalla oli yhteensä 50 luistelijaa. Nuorisovaltuuston rahoituksella toteutettiin joulukuussa kiusaamisen vastainen tapahtuma lukiolaisille ja yhteiskoululaisille. Lukas Leon esiintyi tapahtumassa, jossa hän esiintymisensä jälkeen puhui toisten kunnioittamisesta ja sitä kautta kiusaamisen vastustamisesta. Konsertti järjestettiin yhteiskoululla Paikalla oli 300 nuorta. KOULUTUKSET Nuoriso-ohjaaja Mira Marski osallistui toukokuussa liikkuvan nuorisotyön koulutuspäivään Tampereella sekä nuorisokeskus Marttisen hallinnoimaan hankealustuspäivään Nuorten ääni kuuluviin tiedolla, johtamisella ja osallisuuden edistämisellä nuorisokeskus Marttisessa Virroilla. Hän osallistui myös Seinäjoella syksyllä pidettyyn Aluehallintoviraston järjestämään kehittämispäivään Yhteisöllinen koulu kasvun ja työrauhan tukena sekä Jyväskylässä pidettyyn Nuorten Keski-Suomen ja Aluehallintoviraston järjestämään Nuorten ääni ja kyvyt esiin seminaariin. Vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki suoritti kevään aikana EA1 -kurssin. Syksyllä vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki ja nuoriso-ohjaaja Annika Anttila osallistuivat Pirkanmaan Nuorisotyöpäivään Tampereella. TYÖRYHMÄT Nuoriso-ohjaaja Mira Marski toimi Oriveden kaupungin kulttuurityöhyvinvointiryhmässä sekä Orivesi 150 v kulttuurityöryhmässä. Lisäksi nuoriso-ohjaaja Mira Marski oli mukana kutsuttaessa yhteiskoulun koulukohtaisessa oppilashuoltoryhmässä sekä yhteiskoulun osallisuustiimissä. Lakisääteinen lasten ja nuorten ohjaus- ja palveluverkosto kokoontui vuoden aikana 4 kertaa, johon nuorisopalvelut osallistui. Lisäksi nuoriso-ohjaajat osallistuivat yhteisökameleonttityöryhmään, joka on erityislasten ja -nuorten tapahtumiin sekä retkiin keskittyvä verkosto.
14 Jenni Ahokas kuului Tampereen seutukuntien Ennaltaehkäisevän päihdetyön hanketyöryhmään. Työryhmän tarkoituksena on kehittää seudullista päihdetyötä, sekä valmistella hankehakemus yhteistyössä osallistuvien kuntien kanssa. Petteri Lähteenmäki kuului Tampereen seutukunnan Kannu-työryhmään sekä LAPE-työryhmään. Kannu -työryhmä on seudullista nuorisotyötä tekevien johtoryhmä ja LAPE-työryhmä lapsi- ja perhepalveluiden kehittämistyöryhmä. TIEDOTUS/ VIESTINTÄ Nuorisopalveluiden toiminnan tiedottamisessa käytetään monipuolisia menetelmiä, kuten verkkosivut, sosiaalinen media, esitteet, mainokset ja tiedotteet esimerkiksi Oriveden Sanomien Tapahtuu-palstalla. Tiedotusmateriaalin ulkoasu ja sisältö ovat kohderyhmää puhuttelevia ja kiinnostavia, mutta samalla yhtenäisiä kaupungin viestintälinjausten kanssa. Kaupungin tiedottaja Jenni Koponen on ollut apuna yhteisten markkinointikanavien ja - materiaalien luomisessa ja kehittämisessä. Ulkoiseen viestintään panostettiin vuoden 2018 aikana. Some-kanavien käyttöä pyrittiin maksimoimaan. Parhaimmillaan Oriveden Nuoret-sivun julkaisut saavuttivat yli 2000 ihmistä. NUORISOTALO Nuorisotalo sijaitsee Sinetti Säästöpankki Oriveden alakerrassa, osoite Keskustie 35. Toiminnan periaatteet Nuorisotalon toiminta on osallistavaa, ennaltaehkäisevää sekä yhteisökasvatuksellista. Menetelmät ja välineet ovat kasvatuksellisesti perusteltuja ja niiden valinnasta sekä merkityksestä käydään yhteisöllisiä keskusteluja. Nuorisotalolla on vapaa mahdollisuus omaehtoiseen tekemiseen ystävien kanssa, rennossa ilmapiirissä. Nuorten välinen vuorovaikutus on aktiivista ja luontevaa, nuoriso-ohjaajien pysyessä taustalla tukijana. Nuoriso-ohjaajan avulla nuorilla on mahdollisuus löytää tai rakentaa itselleen merkityksellinen yhteisö nuorisotalotoiminnan avulla. Toiminnan kuvaus Nuorisotalo oli kevätkaudella avoinna ja syyskaudella Nuorisotalolla on avointa toimintaa alle 29-vuotiaille, mutta alle 13- vuotiaiden tulee lähteä klo 18 mennessä. Nuorten iltoja järjestettiin vuoden aikana neljänä päivänä viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin klo sekä perjantaisin klo asti. Lisäksi tiistaisin toimi Monttu/Nasta-kahvila klo 14-17, joka järjestettiin yhteistyössä työllisyyspalveluiden kanssa. Marras- ja joulukuussa otettiin kokeiluun nuorten toiveesta Lauantainuokkari, joka oli avoinna lauantaisin klo Tuolloin myös nuoret toimivat apuohjaajina.
15 Syksyllä kokeiltiin pelkästään tytöille suunnattua tyttöklubia torstaisin klo Tyttöklubilla pyrittiin vastaamaan koulukyselyssä ilmenneeseen tarpeeseen, mutta vähäisen suosion vuoksi se lopetettiin elokuun aikana. Nuorisotalon nuorten iltojen kävijämäärät nousivat tasaisesti koko vuoden ajan. Kevään aikana paras kuukausi kävijämäärältään oli maaliskuu, jolloin kokonaiskävijämäärä nuorten illoissa oli 592 henkilöä. Tuolloin keskimääräinen kävijämäärä oli jopa 31,1 nuorta illassa. Syksyn aikana kävijämäärät nousivat edelleen ja olivat parhaimmillaan 40,5 nuorta illassa. Paras kuukausi oli marraskuu, jolloin nuorten iltojen kokonaiskävijämäärä oli 949 henkilöä. Vuoden 2018 kokonaiskävijämäärä nuorten illoissa oli 5505 henkilöä. Nuorisotalon muita käyttäjiä oli vuoden aikana 2145 henkilöä. Muita käyttäjiä olivat kaupungin työllisyyspalveluiden etsivä nuorisotyö ja starttivalmennus sekä satunnaiset muut käyttäjät NUORTEN ILLAT Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Sarja1
16 Nuorisotalo oli suljettuna kesäkuun, mutta heinäkuussa kokeiltiin nuorisopalveluiden henkilöstöresurssien lisäyksen ansiosta nuorten iltoja tiistaisin ja torstaisin klo Idea kesän aukiolosta tuli nuorilta, jotka toivoivat, että kesälläkin olisi mahdollisuus tulla pelailemaan ja tapaamaan ystäviä sisätiloihin. Heinäkuun alussa nuorisotalolla tapahtui vesivahinko, jonka jälkeen nuorisotalo laitettiin sulkuun korjaustoimenpiteiden ajaksi. Nuorisotalotoimintaa päätettiin kuitenkin jatkaa heinäkuun ajan jalkautumalla eri toimipisteille kaupungin alueella, kuten esimerkiksi uimarannoilla, Järjestöjentalolla ja Taistolla. Nuorisotalon korjaustoimenpiteiden ajan väistötiloina toimi elokuun puolestavälistä syyskuun loppupuolelle asti Opistoalueen Klemetti-salin ympäristö. Tuona aikana uusi toimintaympäristö toi välittömästi lisää kävijöitä ja uusia tuttavuuksia. Nuoret kokivat opistoalueen virkistävänä ja monipuolisena. Syyskuun lopussa nuorisotalotoiminta muutti takaisin Sinetti Säästöpankin tiloihin ja kävijämäärät kohosivat yhä edelleen. Parhaimmillaan illan aikana oli 81 kävijää. Nuorisotalolla pyritään omaehtoisen toiminnan ja vuorovaikutussuhteiden tukemisen rinnalla yhteisölliseen ja osallistavaan toimintaan. Keväällä aloitettiin nuorten kanssa nuorisotalon yhteisökokoukset. Nuoret pääsivät vaikuttamaan asioihinsa ja tulivat kuulluksi. Heinäkuussa pidettiin yhteisökokous, jossa suunniteltiin yhdessä kesäajan toimintoja ja nuoret tekivät kuntalaisaloitteen uusista tiloista. Yhteisökokouksissa käsiteltiin myös nuorisotalon sääntöjä, ruokaryhmän toimintaa ja ruokabudjettia, investointeja sekä VIP-kortteja ja nuorisotalon toiminnan sisältöä. Nuortenilloissa työskenteli maanantaista torstaihin yksi nuoriso-ohjaaja ja perjantai-iltoina kaksi. Heinäkuussa nuorteniltoihin saatiin lisäresurssia työkokeilijan myötä. Toinen ohjaaja mahdollisti yksilökohtaamisten lisääntymisen ja toi lisää lähestyttävyyttä omalla persoonallaan. Nuorten palaute on ollut erittäin positiivista nuorteniltojen toiminnasta. Nuoriso-ohjaajien keskinäinen vuorovaikutus on sujuvaa, luontevaa ja ammatillista. Nuorisotalon tilat ovat hyvin hallinnassa ja valvonta toimii luontevasti muun ohjatun toiminnan ja omaehtoisen harrastamisen rinnalla. Ohjaajat toimivat aloitteellisesti ja huomioivat kaikki tilassa olevat nuoret, sekä tukevat nuorten välistä keskustelua ja haastavat nuoret vuorovaikutustilanteisiin.
17 MUUT TILAT Nuorisopalvelut hallinnoi tiloja, joita luovutetaan kolmannen sektorin käyttöön maksutta kokous- ja kerhotoimintaan. Tiloja on mahdollista myös vuokrata pientä korvausta vastaan yritys- tai yksityiskäyttöön. Kaupungintalon kerhotilat Kaupungintalon alakerrassa sijaitseva tila on järjestöjen ja yhdistysten käytössä. Kävijöitä kevätkaudella 2795 ja syyskaudella 2868 henkilöä. Kävijöitä olivat mm. eläkeyhdistyksiä, työttömien yhdistys, perhepäivähoitajat, Oriveden Onkijat, Ukkojen pelikerho, Parkinsonkerho, Reservin upseerit, työllisyyspalvelut ja viikonloppuisin nuorten pelikerho. Pikku-Vittasen leirisaari Saari on Vesijärvellä sijaitseva kaupungin omistama noin 1 ha:n kokoinen leirisaari. Saaressa on huoltorakennus, sauna ja käymälä. Saari on vuokrattu keväästä 2005 lukien Siitaman Nuorisoseura ry:lle, mutta saaren käyttöoikeus on edelleen kaikilla kuntalaisilla. Varaukset Siitaman nuorisoseuralta. RETKET Retkien tarkoitus on tarjota matalankynnyksen vapaa-ajanvietto mahdollisuuksia lapsille, nuorille ja perheille. Retkillä pyritään tuomaan ohjattua, hyvinvointia edistävää ja tukevaa viriketoimintaa, tasa-arvoisesti kaikkien kuntalaisten saataville. Ke 3.1. Superpark-retki Tampereelle jouduttiin perumaan vähäisen kiinnostuksen takia. Ti Jääkiekkoretki Tampereelle Tappara-Kalpa-otteluun. Mukana 58 maksanutta. Yhteistyössä Ruoveden nuorisotoimi. Ke Retki Kangasalle Kuntouttavan Päivätoiminnan kanssa salibandyn harjoitusotteluun. Mukana 30 henkilöä. Yht. sosiaalipalvelut. Ti Uintiretki Nokian Edeniin. Mukana 39 maksanutta. Yhteistyössä Juupajoen kunta. Ke Megazone-retki (lasersota) Tampereelle. Mukana 17 henkilöä. Ke Näkövammaisten kerhon teatteriretki Mummun Saappaassa Soi Fox-esitykseen Oriveden Suojalle. Mukana 11 henkilöä. Yhteistyössä srk. La Retki Tampereelle Kuntouttavan Päivätoiminnan kanssa MTKL:n salibandyn SMturnaukseen. Mukana 30 henkilöä. Yht. sosiaalipalvelut. Ti Uintiretki Espoon Serenaan jouduttiin perumaan vähäisen kiinnostuksen takia. To Näkövammaisten kerhon retki Tampereelle. Mukana 10 henkilöä. Yhteistyössä srk.
18 Ti 3.7. Powerpark-huvipuistoretki Härmään. Mukana 42 henkilöä. Yhteistyössä Juupajoen nuorisotoimi. Ti 7.8. Korkeasaari/Linnanmäki-retki Helsinkiin. Mukana 32 henkilöä. Yhteistyössä Ruoveden nuorisotoimi. Ke 12.9.Elämä Lapselle-konserttiretki Helsinkiin. Mukana 55 henkilöä. Ti Uintiretki Nokian Edeniin. Mukana 22 henkilöä. Yhteistyössä Juupajoen nuorisotoimi. Ke Megazoneretki Tampereelle. Mukana 30 henkilöä. Yhteistyössä Ruoveden nuorisotoimi. La Perheretki Eräpyhään jouduttiin perumaan vähäisen kiinnostuksen takia. Ti Jääkiekkoretki Tappara-TPS otteluun. Mukana 54 henkilöä. Yhteistyössä Ruoveden nuorisotoimi. Ti Retki Tampereelle jätkäjengiläisten (5-6lk) kanssa. Mukana 17 henkilöä. Yhteistyössä srk ja 4H. Ke RoomEsCape-pakohuonepeli retki Tampereelle. Mukana 25 nuorta. Yhteistyössä srk. To Vantaan Flamingon uintiretki. Mukana 36 henkilöä. Yhteistyössä Juupajoen nuorisotoimi. JÄRJESTYKSENVALVOJAKURSSIT Järjestyksenvalvojakurssin tuottaa ulkopuolinen yrittäjä; SSC -turvallisuuden palvelukeskus Oy. Kurssin pitäjänä toimi Jori-Pekka Wiklund. Perus- ja kertauskurssit järjestettiin maaliskuussa. Pitopaikkana olivat kaupungintalon valtuustosali. Järjestyksenvalvojan peruskurssilla oli 11 henkilöä. Kertauskurssilaisia oli mukana 29 henkilöä. Kaasusumutinkurssilla oli mukana 14 henkilöä. Lisävoimankäyttökurssilla mukana oli 10 henkilöä. LAINAUSVÄLINEET Lainausvälinevarastosta löytyy mm. puolijoukkueteltta kamiinoineen, äänentoistolaitteet, megafoneja sekä kaksi 10 litran kahvinkeitintä. Lainausvälineitä lainasivat paikalliset yhdistykset ja kaupungin eri tahot järjestämiinsä tapahtumiin.
19 SEUTUKUNNALLINEN YHTEISTYÖ Tampereen kaupunkiseudun kunnille (Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti, ja Ylöjärvi) valmistui keväällä 2017 yhteinen seudullinen nuorisotyöohjelma. Yhteisen strategisen ja toiminnallisen ohjelman avulla selkeytetään ja syvennetään kuntien yhteistä nuorisotyön suunnittelua ja toteutusta. Ohjelma kytkeytyy valtioneuvoston lapsi- ja nuorisopolitiikankehittämisohjelmaan. Seutuohjelman painopisteinä ovat kasvatuksellisuus nuorisotyötä ohjaavana tekijänä, aktiivinen ja yhteisvastuuta kantava kansalaisuus, ennaltaehkäisevä työote sekä yhdenvertaisuus. Hankkeen toimintakausi ajoittuu vuosille Seudullisen nuorisopalveluiden yhteistyösopimuksen kautta Tampereen kaupunkiseudulla toimii palkattuna yhteinen työntekijä: seudullisen nuorisotyön koordinaattori Elina Peippo. Elina jäi loppusyksyllä äitiyslomalla ja hänen työtään jatkaa sijainen Kirsimari Peltomäki. Elina Peippo oli kesällä Orivedellä lasten leirillä tutustumassa sekä kertomassa LogBook-työkalun käytöstä. Hän kertoi myös Ratina Squad tapahtumasta, jossa Oriveden nuorisopalvelut oli esillä edustamassa. Pirkanmaan Nuorisotyöpäivä oli seutukoordinaattorin järjestämä joulukuussa ja niihin kaksi nuorisopalveluiden työntekijää osallistui. Seutukunnan nuorisopalveluille tehdään yhteistä kriisisuunnitelmaa. Työryhmä kokoontui kaksi kertaa; paikalla vapaa-aikaohjaaja. Tampereen seutukunnallisen nuorisokyselyn suunnitteli seudullisen nuorisotyön koordinaattori. Kysely toteutettiin huhtikuussa 7-9 luokkalaisille, lukiolaisille ja Oriveden Tredun oppilaille. TOIMINTAKORVAUKSET Elämänlaatulautakunta myönsi keväällä nuorisopalveluiden toimintakorvaukset seuraaville orivesiläisille nuorisoyhdistyksille (jaossa oli , jaettiin ): 1. MLL Oriveden paikallisyhdistys ry Pitkäjärven Nuorisoseura ry Siitaman Nuorisoseura ry Oriveden 4H-yhdistys OPINTORAHASTO Opintorahasto on Oriveden kaupungin ja Oriveden seurakunnan yhteinen. Rahasto on irrallaan nuorisopalveluiden budjetista. Rahastosta jaetaan vuosittain avustusta alle 29 -vuotiaille orivesiläisille päätoimisille opiskelijoille. Sihteerinä ja asioiden hoitajana toimi vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki. Itsenäisyyspäivän juhlassa jaettiin stipendejä neljälle nuorelle.
20 NUORISOVALTUUSTO Oriveden nuorisovaltuuston kahdeksastoista toimintavuosi oli vuosi Vapaaaikaohjaaja luotsaa nuvan toimintaa. Nuorisovaltuusto sai ensimmäisen kerran oman kaupunginvaltuuston myöntämän talousarvion vuodelle 2018; yhteensä Rahan nuva käytti mm. ORWfestin tukemiseen, yhteiskoululla järjestettyyn Lukas Leonin konserttiin sekä tutustumisretkeen Eduskuntatalolle. Nuorisovaltuusto toimii nuorison etuja ajavana yhteisönä, viihtyvyyden ja ideoiden toteuttajana. Nuorisovaltuusto koostui 19 orivesiläisestä vuotiaista nuoresta, jotka valitaan joka vuosi hakemusten perusteella. Toimikausi valtuuston jäsenellä on puolesta vuodesta kahteen vuoteen. Nuorisovaltuuston kokoontui vuoden aikana 8 kertaa. Nuorisovaltuustolla on edustajat kaikissa kaupungin neljässä lautakunnassa sekä kaupunginvaltuustossa puhe- ja läsnäolo-oikeudella. Nuorisovaltuuston ensimmäinen tapahtuma järjestettiin nuorisotalolla tammikuussa. Tapahtuman tarkoituksena oli tutustumisleiri nuorisovaltuuston toimintaan sekä ryhmäyttää uusi valtuusto. Tapahtumaan osallistui 18 nuorta, joista osa yöpyi nuorisotalolla. Nuorisovaltuusto osallistui maaliskuussa Nuorten Parlamantti -tapahtumaan eduskuntatalolla. Edustajia paikalla oli 2 nuorta. Nuorisovaltuusto otti kantaa, mm. julkiseen liikenteeseen, liikuntapaikkoihin liittyen sekä toivoi enemmän mahdollisuuksia harrastamiseen Orivedellä. Nuorisovaltuusto teki esityksiä nuorisopalveluiden retkikohteiksi: esimerkiksi Megazone, Superpark, Powerpark, Flamingo, Linnanmäki, Espoon Serena, Ähtärin eläinpuisto ja jääkiekkopelit. Kesäkuussa puheenjohtaja osallistui Nuorisovaltuustojen liiton ja Valtion nuorisoneuvoston järjestämään Nuorten vaikuttajien -huipputapaamiseen Helsingissä. Oriveden kaupungin nettisivuilla on tietoa nuorisovaltuustosta. Nuorisovaltuuston esittely järjestettiin yhteiskoululaisille ja lukiolaisille. Nuorisovaltuusto teki tutustumisretken eduskuntaan 29.11, jolloin tutustuttiin oppaan johdolla Eduskuntataloon, keskusteltiin kansanedustaja Anna Kontulan ja vasemmiston avustajan kanssa sekä osallistuttiin eduskunnan avoimeen kyselytuntiin. Nuorisovaltuuston päätösretki tehtiin Tampereelle 9.12, jolloin käytiin hohtokeilaamassa ja syömässä sekä suunniteltiin tulevaa vuotta. Mukana oli 16 nuorta. Nuorisovaltuustosta oli edustaja Nuoret näkyviksi maakunnissa-tilaisuudessa Helsingissä Walkers-talolla.
21 TULEVAA TOIMINTAA Orivesi juhlavuosi huomioidaan toiminnassa ja osallistutaan päätapahtumaan 24.8 tekemällä nuorten kanssa katutaidetta päätapahtumapaikalle. Keväällä 2019 Nuorisotalo avaa ovensa Nuorisotalon ohjaajan äitiysvapaan sijainen aloittaa sijaisuutensa Tiimit, erityisryhmät ja nuorisovaltuusto jatkavat normaalisti toimintaansa. Kansainvälisyysnuorten tiimin tähtäimessä on kesällä toteuttaa hankeleiri Portugalin, Islannin, Norjan, Irlannin ja Suomen kanssa. Leiri järjestetään nuorisokeskus Marttisessa Virroilla sekä osittain Orivedellä. Nuorten Akatemia, Osallistuva Orivesi, nuorisopalvelut ja yhteiskoulu toteuttavat yhteistyössä Nuorten osallisuuden ja yhteiskehittämisen työpajat Yhteiskoululla kevään aikana. Yhteiskoululla alkaa valinnaisaine Oma Polku- nuoret sen tekee 8. - ja 9. luokkalaisille syyslukukaudella Oma polku auttaa nuorta vahvistamaan elämänhallintaa, sosiaalisuutta, vuorovaikutusta, sekä kannustaa jokaista löytämään omat vahvuutensa. Nuoriso-ohjaajan työparina on opettaja. Kevään aikana toteutetaan järjestyksenvalvojan kurssit. Kesällä järjestetään lasten tai nuorten leiri. Vuoden aikana toteutetaan useita retkiä. Ryhmäytykset toteutetaan yhteiskoulun 7-luokkalaisille ja suunnitelmissa on toteuttaa ryhmäytys myös Oriveden Tredun opiskelijoille elokuussa edellisen vuoden tapaan. Elokuussa järjestetään 7. luokkien Turvallinen liikuntareitti tutuksi -kierros. Osallistutaan Liikkuva koulu -hankkeen toteutukseen. Järjestetään Nuoret Kuulluksi -kampanja yhdessä Osallistuva Orivesi-hankkeen kanssa. Nuorisopalvelut osallistuvat huhtikuussa moniammatillisesti toteutettavaan hyvinvointipolkuun 5-9 luokkalaisille lapsille ja nuorille yhteiskoululla. Nuorisopalvelut toteuttavat yhdessä nuorten kanssa Kesästartti tapahtuman koulujen päättäjäisviikolla yhteiskoululla.
NUORISOPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS
NUORISOPALVELUIDEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1.- 30.6.2019 TALOUSARVIO 2019 TOTEUTUMA 1.1.-30.6.2019 Toimintatuotot 21 100 6 740 Toimintakulut -254 490-124 360,97 Toimintakate -233 390-117 620,97 TOIMINTAKERTOMUS
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2018 AIKA SU 15.4.18 klo 15.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1-30.6.2014
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1-30.6.2014 HENKILÖSTÖ: Vastuuhenkilönä toimi vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki. Salla-Mari Myllykoski nuorisopalveluilla 20% työntekijänä liikunnanohjaaja nimikkeellä.
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2016
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2016 HENKILÖSTÖ: Vastuuhenkilönä toimi vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki. 21.9-31.12. Määräaikaisena ja osa-aikaisena nuoriso-ohjaajana toimi Kreetta Hyttinen. Hänelle
1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 6. Nuvan toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2018
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO 7/2018 PÖYTÄKIRJA AIKA TO 29.11.18 klo 8.00 PAIKKA BUSSISSA MATKALLA HELSINKIIN ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys
Liite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2018
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 6/2018 AIKA SU 14.10.18 klo 15.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen
Oppilaiden osallisuustiimi. Lukuvuoden arviointi ja lukuvuoden tavoitteet
Oppilaiden osallisuustiimi Lukuvuoden 2013-2014 arviointi ja lukuvuoden 2014-2015 tavoitteet Toiminnan tavoitteet Oppilaiden osallisuuden ryhmiä ovat oppilaskuntatoiminta, tukioppilastoiminta sekä välituntitoiminta.
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan toimintasuunnitelma KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA POGOSTAN KOULU 1. TOIMINTA-AJATUS Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tarkoitetaan perusopetuslain (19.12.2003/1136)
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 1.1.-30.6.2016 HENKILÖSTÖ: Vastuuhenkilönä toimi vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki. Henkilötyövuosia oli tasan 1,0. NUORISOPALVELUIDEN TUNTITYÖNTEKIJÄT, KESÄTYÖNTEKIJÄT
OPPILASKUNTAKANSIO. www.sastamalannuoret.fi 2015-2016. SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi
OPPILASKUNTAKANSIO www.sastamalannuoret.fi 2015-2016 SASTAMALAN KAUPUNKI www.sastamala.fi Sisällys OSALLISUUS JA VAIKUTTAMINEN... 2 Yhteisökasvatuksen ja osallisuuden periaatteet... 2 Oppilaskuntaosallisuus...
Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät
Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 1/2018 AIKA SU 21.1.18 klo 13.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen
Koulun ja nuorisotyön yhteistyö. Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.
Koulun ja nuorisotyön yhteistyö Kanuuna kuntien nuorisotoimenjohtajille tehdyn kyselyn tulokset Lasse Siurala ja Piia Aho 19.5.2011 1 Taustaa Kyselyn tarkoituksena oli kartoittaa kunnissa tapahtuvaa koulun
Tehtäväalue: Hyvinvointi LIITE 1
Tehtäväalue: 210501 Hyvinvointi LIITE 1 Hyvinvointilautakunnan tehtävät ja toimivalta Lautakunta johtaa ja kehittää hyvinvointitoimialaa (aikaisemmat kirjasto- ja kulttuuritoimen ja vapaa-aikatoimen toimialat)
Nuorisotyön laadun arviointi Nuorisotyön itsearviointi- ja auditointimalli
7.2.2017 www.nuorisokanuuna.fi 1 Nuorisotyön laadun arviointi Nuorisotyön itsearviointi- ja auditointimalli Laatukriteerein tuotetaan yhteistä käsitystä siitä, millainen nuorisotyö on hyvää ja tavoiteltavaa
12. Muut mahdolliset asiat ja päätetään seuraavan kokouksen ajankohta
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2019 AIKA TO 4.4.19 klo 17.00 PAIKKA KAUPUNGINTALO ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys 3. Edellisen
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2015
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2015 HENKILÖSTÖ: Vastuuhenkilönä toimi vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki. Salla-Mari Myllykoski nuorisopalveluilla 20% työntekijänä liikunnanohjaaja nimikkeellä
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA
KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDET LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Lasse Heiskanen Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu ry KUNNAN YHTEISTYÖMAHDOLLISUUDENT LIIKUNNAN LISÄÄMISEKSI KERHOTOIMINNASSA Perusasteen
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2013
NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTAKERTOMUS 2013 HENKILÖSTÖ: Vastuuhenkilönä toimi vapaa-aikaohjaaja Petteri Lähteenmäki. Sallamari Myllykoski aloitti 4.2.13 nuorisopalveluilla 20% työntekijänä liikunnanohjaaja
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)
Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.
Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11
NUORISOTYÖ KOULUSSA. Sivistyslautakunnan kokous Alavieska
NUORISOTYÖ KOULUSSA Sivistyslautakunnan kokous 23.1.2018 Alavieska Projektityöntekijä Minna Koirikivi/OSAVA-hanke Nuoriso-ohjaaja Mari Myllylä/Alavieskan nuorisotoimi OSAVA Nuorten osallisuuden vahvistaminen
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lapehanke Pippurissa 1 9.10.2017 Osallisuus LAPE-hankkeen valmisteluvaiheessa Sähköinen kysely: avoin (tiedotus fb:ssa, kaupunkien ja kuntien sekä järjestöjen
12. Muut mahdolliset asiat ja päätetään seuraavan kokouksen ajankohta
ORIVEDEN NUORISOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 2/2019 AIKA SU 10.3.19 klo 15.00 PAIKKA KAUPUNGINHALLITUKSEN HUONE ASIALISTA 1. Kokouksen avaus sekä kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kokouksen työjärjestys
Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy. Emmi Salo & Mervi Laaksonen
Lahden nuorisopalveluiden Tyttöjen tila esittäytyy Emmi Salo & Mervi Laaksonen Historiaa Tyttöjen tila sai alkunsa Tyttöprojekti Helmestä vuonna 2003, jossa koottiin tyttötyötä tekeviä tahoja yhteen ja
300 Sivistystoimen hallinto TA 2018 Tot Erotus Tot %
Siv.ltk 16.8.2018 LIITE 1 300 Sivistystoimen hallinto Toimintakulut -90521-17501 -73020 19,3 Henkilöstökulut -33421-11232 -22189 33,6 Palkat ja palkkiot -20300-8515 -11785 41,9 Henkilösivukulut -13121-2717
Kasvatusohjaaja koulun arjessa. Minna Lahti
Kasvatusohjaaja koulun arjessa Minna Lahti 25.10.2017 Taustaa OPS:in perusteet: Oppilaan kokonaisvaltainen hyvinvointi Pisa-tutkimus: Oppilaiden kouluviihtyvyys huono Kasvavat haasteet koulun arjessa Kasvatusohjaajan
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.
Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri
ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA
ORIVEDEN KAUPUNKI ELÄMÄNLAATULAUTAKUNTA VUODEN 2017 KÄYTTÖSUUNNITELMA 3 105 ELÄMÄNLAATUPALVELUT Vastuuhenkilö vs. liikuntapäällikkö Terhi Kettunen KÄYTTÖTALOUS Toimintatuotot 352 000 Toimintakulut 2 338
HYVÄT KÄYTÄNTEET-SEMINAARI Tervetuloa!
HYVÄT KÄYTÄNTEET-SEMINAARI 29.11.2016 Tervetuloa! klo 15.00 15.45 Käytännön toimintamalleja nuorisotyön ja koulujen yhteistyöstä OPS2016 näkökulmasta Katja Hakola klo 15.45 16.15 Alavieskan, Haapajärven
TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014
TOIMINNALLISET TAVOITTEET 2014 Hallintokunta Sitovuustaso Kustannuspaikka Vapaa-aikalautakunta Liikunta ja urheilu 434, 437, 445 ja 465 Järjestetään monipuolisia liikuntamuotoja eri-ikäisille kuntalaisille.
Vapaa-aika osana lapsen ja nuoren arkea
Vapaa-aika osana lapsen ja nuoren arkea - Seutukunnallinen nuorisotyö = Tampereen kaupunkiseudun (Tampere, Lempäälä, Ylöjärvi, Kangasala, Pirkkala, Nokia, Vesilahti, Orivesi) nuorisotyön kehittäminen -
Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi
Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma
Viidennen luokan Askelma
Askelmat-ohjelma Tavoitteet Askelmat-ohjelman tavoitteena on mahdollistaa keskustelua koulun, kodin ja muiden nuorten kanssa toimivien tahojen kesken. Keskustelun aiheet nousevat esiin aina sen hetkisen
Koulunuorisotyö Tampereella
Koulunuorisotyö Tampereella nuoriso-ohjaaja osana kouluyhteisöä 1 LAPE koulu, oppilaitos ja vapaa-ajan kehittämisryhmän TOP 4 tavoitteet 1. Kiusaamisen ja häirinnän ehkäisy ja niihin puuttuminen, kaverisuhteiden
Maakunnan LAPE ryhmä klo Pirkanmaan liitto. Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio
Maakunnan LAPE ryhmä 16.4.2018 klo 9.00 11.00 Pirkanmaan liitto Koordinaattorit Maria Antikainen ja Susanna Raivio VARHAISKASVATUS, PERUSOPETUS, TOINEN ASTE JA VAPAA-AIKA Millä tasoilla työskennellään?
Yhteisöllisyyttä & kohtaamista
koulu- nuorisotyö Yhteisöllisyyttä & kohtaamista Tavoitteena on turvallinen kouluyhteisö, jossa nuoret viihtyvät, oppivat ja tulevat toimeen keskenään. Koulunuorisotyö on ennalta ehkäisevää, ryhmien kanssa
Koulunuorisotyö Lahdessa. Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin
Koulunuorisotyö Lahdessa Hyvinvointia ja osallisuutta kouluihin ja oppilaitoksiin 3.9.2015 Koulunuorisotyön henkilöresurssit Kuusi päätoimista koulunuorisotyöntekijää yläkouluilla. Nimetty kouluyhteistyöryhmä,
Nuorisotyön toimintakertomus 2013
Nuorisotyön toimintakertomus 2013 Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus tuottaa Nurmeksen kaupungin nuorisopalvelut ostopalvelusopimuksella. Nuorisotyön tarkoitus on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
19/1/2012 Mervi Kestilä. Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena
19/1/2012 Mervi Kestilä Mannerheimin Lastensuojeluliitto lapsiperheiden arjen tukena MLL:n arvot Inhimillisyys Lapsen ja lapsuuden arvostus Yhteisvastuu Suvaitsevaisuus ja yhdenvertaisuus Ilo 2 Toiminnan
Ajankohtaista Opetushallituksesta
Ajankohtaista Opetushallituksesta 27.5.2019 Ajankohtaista Koulun kerhotoiminnan tukeminen, valtionavustus 2019 OPH:n kysely aamu- ja iltapäivätoiminnan tilasta 2018 Valtakunnallinen koululaiskysely 2019
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI. Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1
YHTEISTYÖTÄ LASTEN JA NUORTEN PARHAAKSI Tervetuloa mukaan vanhempaintoimintaan! Suomen Vanhempainliitto 1 Iloa lapselle ja nuorelle Vanhempaintoiminta joukkovoimaa hyvän elämän puolesta Vanhempaintoiminta
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa
Yhteistyössä on voimaa- Moven hyödyntäminen Kouvolassa Hyvinvointiareena 18.9.2019 Ylilääkäri Eija Puhalainen Rehtori Antti Lautala 20.9.2019 Eija Puhalainen ja Antti Lautala 1 Kouvolan Liikkuva koulu
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala
Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät Sivistystoimiala 18.5. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala
Yhdessä koulumatkalle hanke Nakkilan kunnan sivistystoimiala 4.10.2018 Hankkeen tausta Valtakunnallisissa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa korostetaan oppilaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin
Osakokonaisuuden toimijat
NUORET PUDOKKAAT Osakokonaisuuden toimijat Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri - EKSOTE (Hanna Puustinen) SIPOO (Lassi Puonti) KOTKA (Tarja Nyström) LOVIISA (Ann-Louise Björkas) ESPOO (Tuila Juvonen)
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa
Lasten, nuorten ja perheiden osallisuus Pirkanmaan Lape-hankkeessa Hanna Harju-Virtanen, projektipäällikkö, Pirkanmaan Lape-hanke hanna.harju-virtanen@tampere.fi 040 8064730 1 Osallisuus on osallistumisen
Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät
Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY
MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme
Kouluyhteistyö. Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus
Kouluyhteistyö Eeva Ahtee Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus Hyvä vapaa-aika -hanke Helsingissä Hankkeen tavoitteena on: Saada tietoa laadukkaan vapaaajan vaikutuksesta nuoren
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus Toimenpiteet ja suunnitelma
Tyrnävän kunnan laaja hyvinvointikertomus 2017-2020 Toimenpiteet ja suunnitelma Hyvinvointityö Tyrnävällä Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen osana kaikkea kunnan toimintaa Osallisuuden ja yhteisöllisyyden
KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA. Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa
KELLOKOSKEN PERHEKESKUS IKIOMA Taustalla Tuulas-hanke Toiminta alkanut elokuussa 2007 Kellokosken sosiaali- ja terveysaseman uusissa tiloissa TYÖNTEKIJÄT Hankerahoituksella palkatut työntekijät: IKIOMASSA
Smash-Espoon valmennuskokonaisuus JUNIORIT
Smash-Espoon valmennuskokonaisuus 2019-2020 JUNIORIT VALMENNUSKOKONAISUUS - MITEN EROAMME PERINTEISESTÄ JAOTTELUSTA PERINTEINEN JAOTTELU: SMASH ESPOO KILPATENNIS (MAHDOLLISESTI TIIIMEJÄ) 0 U1 U1 2 U14
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä
Syrjäytyminen ja sosiaalityö Tukeeko vai ennaltaehkäiseekö sosiaalityö sosiaalisten ongelmien periytymistä Rovaniemen amkin seminaari 4.10.2012 Sosiaali- ja terveysjohtaja Markus Hemmilä Miten Rovaniemellä
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Alakoulut 0..0 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet alakoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 7 alakoulua (0.. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä Opettajainkokouksessa
VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA
VERTTI- VERTAISNUORISOTIEDOTUSTOIMINTA Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät 3.- 4.10.2013 Seinäjoki MITÄ VERTTI-TOIMINTA ON? Seutukunnallista yläkoulun oppilaiden toteuttamaa nuorisotiedotusta
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu
Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna. XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät
Kuinka syntyy hyvä strategia laatutähti nuoren järjestön työkaluna XX Valtakunnalliset Päihde- ja mielenterveyspäivät 9.10.-10.10.2013 Helsinki Music Against Drugs ry Vuonna 2008 Music Against Drugs ry
Monialainen yhteistyö
Monialainen yhteistyö - miten toimialat voivat hyötyä toisistaan yhteisten ja toimialakohtaisten tavoitteiden saavuttamisessa Alueelliset nuorisotyöpäivät 18.2.2016 Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Lasten ja nuorten osallisuuden niveltäminen osaksi kaupungin toimintaa
6. TAVOITTEET, TOIMENPITEET JA VASTUUTAHOT 1 Toimenpide-ehdotukset ovat syntyneet jyväskyläläisille lapsille ja nuorille tehtyjen alkukartoitusten, Jyväskylän kaupungin palvelualueille tehtyjen kyselyjen
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi Yhtenäiskoulut.9.1 LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet yhtenäiskoulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt yhtenäiskoulua (.9. mennessä) Liikkuva koulu -tiimissä
KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat
11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset
Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma
Liperin koulun tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2018 - Koonti: Arjen rutiinit tiimi, 30.10.2018 Tiedoksi hyvinvointilautakunnalle marraskuussa 2018 Tämän tasa-arvosuunnitelman pohjana on vuoden
JOPO VUOSIKELLO
Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten
Lasten Parlamentti Varpaset
Nuorisopalvelut Nuorisopalvelut tarjoaa nuorille ohjattua toimintaa, esiintymismahdollisuuksia, tietoa, neuvontaa ja henkilökohtaista tukea. Toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä nuorten kanssa.
Elämänlaatulautakunta ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO Elämänlaatulautakunta
Elämänlaatulautakunta 71 21.09.2016 ELÄMÄNLAATUPALVELUIDEN TALOUSARVIO 2017 Elämänlaatulautakunta 21.09.2016 71 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 4.7.2016 ( 196) antanut talousarvioraamin vuosille 2017-2019.
IITIN NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018
Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 8.12.2018 1 (7) IITIN NUORISOPALVELUIDEN TOIMINTASUUNNITELMA 2018 MITÄ? Nuorisopalveluihin kuuluvat nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet,
MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA
MIELENTERVEYS ON ELÄMÄNTAITOA turvaverkon varmistaminen mielen- terveystaitojen oppiminen yhteisöllisen oppilaitoskulttuurin rakentaminen HYVINVOIVA OPPILAITOS voimavarojen tunnistaminen ja vahvistaminen
SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA
SUJUVALLE POLULLE AMMATILLISESSA KOULUTUKSESSA - MONIALAINEN YHTEISTYÖMALLI Ota koppi verkostotapaaminen, Hanko 24.10.2018 Tuula Hapulahti, Luksia 26.10.2018 Sujuva polku, Monialainen yhteistyömalli Sujuva
Liikkuva koulu nykytilan arviointi
Liikkuva koulu nykytilan arviointi.. LIKES-tutkimuskeskus Arvioinnin täyttäneet koulut Nykytilan arvioinnin on täyttänyt 107 koulua * 1 kunnasta (.. mennessä) 800 700 7 00 00 400 0 0 100 1 0 Alakoulut
KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 10/2013 Sivu 99
KOKOUSAIKA 11.12.2013 klo 16.00 16.50 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 302 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kojo Katariina Haavisto Marika Bondfolk Aaron
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT
LIIKKUVA KOULU NYKYTILAN ARVIOINTI TAUSTATIEDOT 1. Kunta 2. Koulu 3. Koulumuoto, jota arviointi koskee Alakoulu Yläkoulu Yhtenäiskoulun kaikki luokat Yhtenäiskoulun luokat 1 6 Yhtenäiskoulun luokat 7 9
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio
Liikkuva koulu aktiivisempia ja viihtyisämpiä koulupäiviä www.liikkuvakoulu.fi Kuvat: Liikkuva koulu / Jouni Kallio Liikkuva koulu -ohjelmassa on tärkeää lisätä liikettä ja vähentää istumista koulupäivän
Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma. Antti Blom, Varkaus,
Liikkuvan koulun johtaminen -rehtorin näkökulma Antti Blom, Varkaus, 11.04.17 Rehtorin rooli opettajien Liikkuva koulu toiminnan mahdollistajana Keskustelua väittämistä Rehtorin tehtävä on luoda edellytyksiä
SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA
1 (5) SIVISTYS- JA VAPAA-AIKALAUTAKUNTA Vapaa-aikapalvelut Nuorisotoimi Tilivelvolliset: sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, sivistysjohtaja, vapaa-aikapäällikkö Toiminta-ajatus Nuorisotoimi tukee nuorten
NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät
17.9.2018 www.nuorisokanuuna.fi 1 NOSTOJA NUORISOTYÖSTÄ KOULUSSA (Nuorisotyö koulussa vrt. koulunuorisotyö) Lounais-Suomen nuorisotyön päivät 6. - 7.9.2018 050 383 6453, suvi.lappalainen@lahti.fi 17.9.2018
Toimintasuunnitelma vuodelle 2016
NAANTALIN 4H-YHDISTYS Sivu 1 (5) Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Sisällysluettelo Toiminnan painopistealueet...2 Toiminnalliset avaintavoitteet...2 Ryhmätoiminta...2 Nuorten kurssit ja koulutukset...2
Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012
UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Nuoriso- ja liikuntaltk. 6.6.2012 LIITE 1 Talouden ja tavoitteiden toteutuminen 1-4 / 2012 1 Nuoriso- ja liikuntalautakunta 6.6.2012 NUORISO- JA LIIKUNTAPALVELUT Toiminta-ajatus
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta
Osallistuva lapsi ja nuori parempi kunta O P A S K A U N I A I S T E N V I R A N H A L T I J O I L L E J A L U O T T A M U S H E N K I L Ö I L L E L A S T E N J A N U O R T E N K U U L E M I S E E N 1
Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä?
Tukea turvapaikanhakijoiden kotouttamiseen liikunnan, nuorisotyön ja kulttuurin avulla - mitä tehdään tällä hetkellä? Annika Kattilakoski, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 1 Maahanmuuttajien kotouttaminen
Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus. Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori
Liikkuva koulu tilannekatsaus sekä oppilaan osallisuus Janne Kulmala, Mittauskoordinaattori Sisällys 1. Liikkuva koulu -ohjelman laajeneminen valtakunnalliseksi 2. Oppilaiden fyysinen aktiivisuus 3. Aktiivisempia
KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan
KOULUN TASA-ARVO- JA YHDENVERTAISUUSSUUNNITELMA Liite koulun opetussuunnitelmaan KOULU: Sepon koulu SUUNNITELMAN LAATIMINEN Koulut laativat oman tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman. Se on tärkeä
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE)
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) 40 M LAPE MUUTOSOHJELMA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) on yksi
Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla. TPY:n symposium 27.5.2014
Oppilaitosnuorisotyö Tredussa nuoren tukeminen opintojen rinnalla TPY:n symposium 27.5.2014 OIVA - Ohjauksen interventioilla vaikuttavuutta läpäisyn tehostamiseen 1.9.2013-31.12.2014 OIVA on osa Opetushallituksen
Lasten parlamenttimalleja Liisa Korppi
Lasten parlamenttimalleja 9.1.2018 Liisa Korppi 1 Tietoja suomalaisten kaupunkien lasten parlamenteista Tiedot koottu 10 kaupungin verkkosivuilta (Tampere, Turku, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Pori, Mikkeli,
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit
Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnan sekä koulun kerhotoiminnan laatukriteerit Perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta Kuvaus Hyvin järjestetty aamu- ja iltapäivätoiminta tukee koulun perustehtävää
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN
SEURAN SINETTIKRITEERIEN ARVIOINTI TYÖSTÖPOHJA SEURAN KÄYTTÖÖN Ohessa osa-alueittain alueittain taulukot, joihin on jo täytetty riittävän tason kuvaus kaikista osa-alueista. Taulukon perässä ovat kysymykset,
Hyvän ohjauksen kriteerityö
Hyvän ohjauksen kriteerityö Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2014 Opetusneuvos Anneli Rautiainen Esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö 21. vuosituhannen oppimisen taidot
Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet
Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa kärkihankkeen tavoitteet ja toimenpiteet Liikkuva koulu nyt ja tulevaisuudessa Yleisesti Liikkuvasta koulusta Kärkihankkeen toteutukseen liittyvät toimenpiteet Toimenpiteitä
Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.
Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen
Hyvinvointikoordinaattori Antti Anttonen Työn sisältö Kuntastrategia ja kunnan hyvinvointiohjelma liikuntaa edistämässä Miten eri väestöryhmät liikkuvat ja Hollolan kunta liikunnan edistäjänä Kuvaus Hollolan
KOULUNUORISOTYÖ & OSALLISUUS KOKKOLA
KOULU & OSALLISUUS KOKKOLA 1. Lupa toimia koulussa, mallinnus (2010) 2. Mitä tehdään, ketkä, mitä osataan, halutaan, tarvitaan (2011-2012) 3. Yhteistyön merkitys, tiimityöskentely, toimintakulttuuri ja