Nuorisotyön toimintakertomus 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Nuorisotyön toimintakertomus 2013"

Transkriptio

1 Nuorisotyön toimintakertomus 2013

2 Hyvärilän Matkailu- ja Nuorisokeskus tuottaa Nurmeksen kaupungin nuorisopalvelut ostopalvelusopimuksella. Nuorisotyön tarkoitus on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista, parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja, edesauttaa nuorten kuulemista ja osallisuutta, antaa kasvatuksellista ohjausta sekä järjestää toimintatiloja ja harrastusmahdollisuuksia sekä edistää kansainvälistä nuorisotoimintaa. Pidetty kertaa/2013 Käyntikertoja yht Nuokkari arki / pe - la 157/ Nuokkari (eriteltynä) Nuorisovaltuusto-kokoontu miset Syksyllä 3 kertaa 4 aktiivista nuorta Selvä Sopimustapaamiset Keväällä 5 kertaa noin 100 nuorta, ryhmänohjaajia ja vanhempia Leirit/retket 3/1 32/25 Nuokkari Nuokkarin toiminnan lähtökohtana on tarjota aktivoivaa, laadukasta, monipuolista ja turvallista vapaa-ajan toimintaa vuotiaille nuorille. Nuokkarin oli avoinna tammikuusta toukokuun loppuun ja elokuusta joulukuun loppuun. Kesäkuuksi nuorten toivomuksesta suunnitellulla Kesänuokkarilla (tiistai- ja torstai-illat) ei ollut kävijöitä, joten ensimmäisen viikon jälkeen Kesänuokkarin illat peruutettiin. Nuokkarin aukioloajat ovat olleet seuraavat: maanantaina ja tiistaina klo 14 18, keskiviikkona ja torstaina klo ja joka toinen perjantai tai lauantai klo Joulukuun alusta keskiviikon aukioloajaksi muutettiin klo Muutos kannatti, sillä näin nuoria saatiin Nuokkarille myös keskiviikkoisin. Tiistaisin Nuokkari on tarkoitettu vain seiskaluokkalaisille. Tämä ratkaisu on osoittautunut hyväksi ja turvalliseksi tavaksi tutustua nuorisotalon tarjontaan. Seiskaluokkalaisia on käynyt tiistaisin hyvin aktiivisesti.

3 Nuorisotyöntekijät ovat vaihtuneet. Alkuvuodesta väliaikaisena nuorisotyöntekijänä toimi Laura Siivola saakka. Nuorisotyöntekijänä toimi Johanna Muuri (sosionomi AMK) ajan Kesällä nuorisotyöntekijää ei ollut lainkaan ja elokuussa uutena nuorisotyöntekijänä aloitti Henna Kuittinen (nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja). Nuokkarille on tarvittu myös apuohjaajia erityisesti tiistaisin ja viikonloppuisin. Apuohjaajana syyskuusta alkaen on toiminut Mira Laakkonen. Loppuvuodesta Nuokkarilla oli myös työkokeilussa Anniina Oinonen. Nuorisotyöntekijän työpisteinä ovat Nuokkari ja toimistotila on Nuortenpaja Apajan tiloissa, Koulukatu 3. Nuorisotyöntekijän lähiesimies on ollut nuorisopäällikkö vuoden 2013 alusta alkaen. Syyskuun alusta Nuokkarilla on ollut apuna Euroopan vapaaehtoistyöntekijöitä John Saksasta ja Anton Valko-Venäjältä. Nuoret ovat ottaneet heidät reippaasti vastaan. Nuokkarilla on ollut seuraavanlaisia te toja Mäenlaskuilta ystävänpäivänä, KV-ilta, yönuokkari,vappunuokkari, yrittäjävierailu, halloween nuokkari, tyttöjen ilta, pikkujoulu, uuden vuoden bileet sekä kinkunsulatus nuokkari Leirit Nuorisotoimi järjesti kesäkuussa 3 lastenleiriä 7 12-vuotiaille. Tänä vuonna perinteisen liikuntapainotteisen leirin lisäksi järjestettiin taideleiri sekä leivontaleiri. Kaksi leireistä järjestettiin nuortenpaja Apajan tiloissa ja yksi leiri järjestettiin Hyvärilässä. Erityisesti taideleiri herätti suurta kiinnostusta. Leireistä kaksi oli täynnä, ja ainoastaan leivontaleirille jäi paikkoja vapaaksi. Syynä tähän on voinut olla leirin ajankohta, sillä leiri järjestettiin juhannusviikolla. Leirit olivat onnistuneita ja niistä saatiin paljon positiivista palautetta. Leireille palkattiin kesätyösetelillä 2 lukiolaista tyttöä kesätöihin apuohjaajiksi. Leirien aikana sairaanhoidon opiskelija Taina Timonen Kajaanin ammattikorkeakoulusta suoritti opiskeluun liittyvää harjoittelua nuorisotyössä. Selvä Sopimus Pääsiäisenä toteutettiin kahden ryhmän yhteinen matka Tallinnaan. Luokkalaiset yöpyivät yhden yön Vantaalla ja olivat päivän Flamingossa keilaamassa sekä uimassa. Tämän jälkeen matka jatkui Tallinnaan, jossa yövyttiin yksi yö paikallisessa kylpylä-hotellissa. Päivään sisältyi ostoksia ja syömistä. Matka oli onnistunut ja nuoret nauttivat siitä suuresti. Kesäkuussa kaksi luokkaa suuntasivat palkintomatkalle Lontooseen. Matkan järjestelyt veivät ajallisesti melko paljon nuorisotyöntekijän työaikaa, mutta itse matka oli todella onnistunut. Nuorille matkat Tallinnaan ja Lontooseen olivat tärkeä osa kolmivuotista sopimusta.

4 Lontoon matkalla valvojina toimivat nuorisotyöntekijän lisäksi vapaa-aikasihteeri Armi Laukkanen sekä entinen nuorisotyöntekijä Sari Sorsakari. Tallinnan matkalla valvojina toimivat nuorisotyöntekijä, Hyvärilän ohjelmapalvelutyöntekijä ja yksi lapsen vanhempi. Tapahtumat ja retket Tammikuussa Nuorisotyö oli mukana Pielisareenalla järjestettävässä Päihdepäivässä. Helmikuussa järjestettiin tyttöjen ilta, jossa olivat mukana Hyvärilän eurooppalaiset vapaaehtoistyöntekijät. Nuorisotyöntekijä oli myös mukana Selväsopimuksen Discossa valvojan roolissa. Ystävänpäivänä nuorille järjestettiin mäenlaskutapahtuma. Maaliskuussa oli jokavuotinen yönuokkari, jossa osallistujia riitti aamuun asti. Hiihtolomalle yritettiin järjestää laskettelumatkaa Vuokattiin, mutta se ei toteutunut vähäisen osallistujamäärän vuoksi. Maaliskuussa oli myös leffaillan nuorten valitseman elokuvan merkeissä. Huhtikuussa teemat pyörivät jääkiekon MM-kisojen ympärillä ja NHL 13 peli oli kovassa käytössä. Kv-koordinaattori Maija Jeskanen kävi tapaamassa nuoria ja kertomassa kv-toiminnan mahdollisuuksista. Toukokuussa pidetty päättäjäisnuokkari ei houkutellut nuoria paikalle. Elokuussa Nuokkarin ovet avautuivat kesätauolta ja nuokkarilla kävikin reippaasti nuoria. Elokuussa järjestettiin seiskoille tutustumispäivät ja seiskanuokkarit alkoivat toimia tuttuun tapaan. Syyskuussa vietettiin yrittäjäpäivää ja nuokkarilla vieraili nuori yrittäjä La FemmeTanna yrityksestä. Tanja Honkanen kertoi nuorille millaista yrittäjänä on ja samalla hän esitteli omaa yritystään. Lokakuussa järjestettiin yhteinen syyslomaretki Valtimon 4H-Yhdistyksen kanssa Vuokattiin. Osallistujat kävivät keilaamassa ja AngryBirds puistossa. Lokakuussa vietettiin myös Halloweenia, jolloin Nuokkari koristeltiin yhdessä nuorten kanssa Halloween kuntoon. Iltanuokkarin aikana pidimme Halloweenbileet leffan ja herkkujen merkeissä. Marraskuussa nuokkarilla oli mielipidekysely paremmasta nuokkarista. Nuoret saivat pienen palkinnon täytettyään kyselyn. Nuoret toivoivat uutta Playstationia ja uutta ohjainta kyseiset hankinnat tehtiin vuoden lopussa. Marraskuussa pidettiin tyttöjenilta, jolloin Anne Purmonen tuli kertoi kauneudenhoidosta. Joulukuussa koristelimme yhteistyössä nuorten kanssa nuokkarin joulukuntoon. Ennen joululomalle jäämistä järjestimme pikkujoulut, jolloin katsottiin joululeffa, herkuteltiin pipareita ja juotiin glögiä.

5 Nuokkarit, retket, leirit ja tapahtumat 2013 PVM TAPAHTUMA HENKILÖMÄÄR MUUTA Ä pe Nuokkari klo 17-23, 21 Iltanuokkari ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 4 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 12 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, la Nuokkari klo 17-23, 30 Iltanuokkari ti Nuokkari klo 9 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , 5.2. ti Nuokkari klo 9 seiskojen nuokkari 14-18, 6.2. ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, 11 Tyttöjenilta ma Nuokkari klo , ke Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 16-20, 23 Mäenlaskussa ma Nuokkari klo 14-18, 20

6 19.2. ti Nuokkari klo 8 seiskojen nuokkari 14-18, 20.2 ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 10 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , 5.3. ti Nuokkari klo 10 seiskojen nuokkari 14-18, 6.3. ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, la Nuokkari 35 Yönuokkari ma Nuokkari klo :30, 3,5 h ti Nuokkari klo 1 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 7 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, 27 Iltanuokkari leffailta ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 8 seiskojen nuokkari 14-18, 27.3 ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, Selväsopimuslaisten matka Tallinaan

7 2.4. ti Nuokkari klo 10 seiskojen nuokkari 14-18, 3.4. ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, 17 Iltanuokkari 8.4. ma Nuokkari klo , 9.4. ti Nuokkari klo 7 seiskojen nuokkari 14-18, 10.4 ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 7 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-19, 3 3h to Nuokkari klo 16-20, 10 KV-ilta 19.4 pe Nuokkari klo 17-23, 14 Iltanuokkari ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 5 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, ti Nuokkari klo 20 Vappu! 14-18, 2.5. to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , 7.5.ti Nuokkari klo 2 seiskojen nuokkari 14-18, 8.5. ke Nuokkari klo , pe Nuokkari klo 17-23, 20 Iltanuokkari ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 7 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, 14

8 16.5. to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 3 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 1 Iltanuokkari 17-21:30 4,5h ma Nuokkari klo , Liiku ja leiki - leiri 20 Lastenleiri Hyvärilässä Taideleiri 12 Lastenleiri Apajalla Selväsopimuslaisten Selväsopimus yhteistyö matka Lontooseen Leivotaan hyvää 10 Lastenleiri Apajalla ma Nuokkari klo , ti Nuokkari klo 2 seiskojen nuokkari 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, 29 seiskojen nuokkari ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, 39 Iltanuokkari ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, 30 seiskojen nuokkari ke Nuokkari klo 16-20, 21 paikalla Antti Korhonen ja uudet evs:t to Nuokkari klo 16-20, ti Nuokkari klo 14-18, 33 seiskojen nuokkari

9 4.9. ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, 20 Yrittäjävierailija yrityksestä La FemmeTanna 7.9. la Nuokkari klo 17-23, 21 Iltanuokkari 9.9. ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, 20 seiskojen nuokkari ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, 18 seiskojen nuokkari ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, 26 Iltanuokkari ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, 26 seiskojen nuokkari ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, 22 seiskojen nuokkari ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo 17-23, Ei nuoria Syysloma ti Nuokkari klo 14-18, Ei nuoria Syysloma ke Syyslomalla 25 Syyslomaretki

10 Vuokattiin to Nuokkari klo 14-18, la Nuokkari klo 17-23, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, La Nuokkari klo 17-23, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkariklo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, Iltanuokkari seiskojen nuokkari 2 Ei nuoria 8 17 seiskojen nuokkari Iltanuokkari Halloween Nuokkari 4 18 seiskojen nuokkari seiskojen nuokkari Iltanuokkari 7 15 seiskojen nuokkari 2 9

11 ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkari klo 16-20, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, 2.12 ma Nuokkari klo 14-18, 3.12 ti Nuokkari klo 14-18, 4.12 ke Nuokkari klo 14-18, to Nuokkari klo 16-20, 9.12 ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkari klo 14-18, to Nuokkari klo 16-20, la Nuokkari klo 17-23, ma Nuokkari klo 14-18, ti Nuokkari klo 14-18, ke Nuokkari klo 14-18, to Nuokkari klo 16-20, pe Nuokkari klo 17-23, ma Nuokkari klo 14-17, 3h ti Nuokkari klo 13-17, 4 18 seiskojen nuokkari 1 4 Tyttöjen ilta 17 Iltanuokkari 4 22 seiskojen nuokkari seiskojen nuokkari Iltanuokkari Pikkujoulut seiskojen nuokkari Iltanuokkari Kinkunsulatus Nuokkari 0 2 Uuden Vuoden Nuokkar

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät

Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Tavoitteet Laadukkaat nuorisopalvelut Kriittiset menestystekijät kerhotoiminnan ylläpitäminen Tavoitteiden seurannan mittarit kerhojen kävijämäärät Toteuma 1.1. 31.12. 2015 Sählykerhoja sekä Tyttöjen Tippala-tyttökerho

Lisätiedot

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 1 MAANANTAI 4 TIISTAI 5 KESKIVIIKKO 6 Loppiainen TORSTAI 7 PERJANTAI 8 LAUANTAI 9 SUNNUNTAI 10 Jussi Kiiskilä Valteri-koulu, Onerva 1 TAMMIKUU 2016 VIIKKO 2 MAANANTAI 11 TIISTAI 12

Lisätiedot

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat

Työvoima Palvelussuhdelajeittain %-jakautumat Hallinto 2510 Hyvinvointitoimiala tammikuu 134,9 121,3-13,6 82,8 84,4 3,2 5,4 11,8 7,3 2,3 2,9 3,9 5,8 55,6 38,6 123,1 107,6 91,3 % 88,7 % helmikuu 133,9 118,8-15,1 82,3 83,4 3,9 5,5 11,1 7,6 2,6 3,6 8,1

Lisätiedot

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo

KUOPIO, TAMMIKUU 2013 PÄIVÄ AIKA TAPAHTUMA VAST.HLÖ PUHELIN Keskiviikko Klo KUOPIO, TAMMIKUU 2013 16.1.2013 18-19.15 24.1.2013 18 19.15 klo Teemailta 1 Voimaa ja valoa talven sihteeri 29.1.2013 18 20 pimeyteen, Pirkko Ulmanen 30.1.2013 18 19.15 PIELAVESI, TAMMIKUU 2013 Maanantai

Lisätiedot

Liite 1. Nuorisotoimi 2015

Liite 1. Nuorisotoimi 2015 Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden

Lisätiedot

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy

Kausitiedote. Seuraava kausitiedote ilmestyy Kausitiedote Seuraava kausitiedote ilmestyy 1.12.2017 Ilmoitukset tiedotteeseen 31.11.2017 mennessä osoitteeseen: kari.rissanen@huittinen.fi tai http://www.huittinen.fi/matkailu/huittisissa_tapahtuu/ilmoita_kausitiedotteessa

Lisätiedot

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue

Padasjoki Johtola Rakennus 5 Iso sauna Pieni sauna Ajoharjoittelurata 150 m ampumarata Telttamajoitusalue Tammikuu PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA SU MA TI KE TO PE LA LA Ampumahiihtopaviljonki, rak 359 Riimu, rak. 358 Helmikuu Ma Ti Ke To Pe La Su Ma Ti Ke To Pe La Su

Lisätiedot

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003

KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Tiedustelut Timo Partio, puh. 020 434 1382 s-posti timo.partio@kela.fi KOULUMATKATUKI TAMMIKUUSSA 2003 Kaikki Tuki maksun vastaanottajan mukaan, 1 000 euroa 2003 Tammikuu 23 555 2 008 1 156 35 374 23 419

Lisätiedot

SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS TAMPERE KEVÄT 2019

SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS TAMPERE KEVÄT 2019 SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS TAMPERE KEVÄT 2019 Sisustussuunnittelukoulutus SISAK TRE8 / 5. maaliskuuta 2019-22. tammikuuta 2020. Lähiopetus ma-pe, la /16 (tai erikseen mainittuna ajankohtana) Koulutusvastaava

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 5 Maanantai 6 Tiistai 7 Keskiviikko 8 Torstai 9 Perjantai 10 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 11

Lisätiedot

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin

Kesänriemut -leiri. Kesätarjotin Kesätarjotin Kesätarjotin on Lahden seudun nuorisopalveluiden ja -toimien kesälomaesite. Vihkosessa esitellään 7 17-vuotiaille järjestettävät lomatoiminnat. Tarjolla on kursseja ja leirejä. Kaikkiin toimintoihin

Lisätiedot

SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS TAMPERE KEVÄT 2020

SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS TAMPERE KEVÄT 2020 SISUSTUSSUUNNITTELUKOULUTUS TAMPERE KEVÄT 2020 Sisustussuunnittelukoulutus SISAK TRE9 / 4. maaliskuuta 2020-27. tammikuuta 2021. Lähiopetus ma-pe, la /16 (tai erikseen mainittuna ajankohtana) Koulutusvastaava

Lisätiedot

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille

Intensiivikurssi uusille opiskelijoille Insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelyn tärkeät päivät 2013 2014 heinäkuu elokuu 26 29 syyskuuta Elokuu 2013 27 30 28 31 elokuu 291 302 313 syyskuu 14 25 36 47 58 69 10 7 11 8 12 9 10 13 11 14 12 15

Lisätiedot

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla

Raatihuoneen torin valtaus illalla pe Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Raatihuoneen torin valtaus illalla pe 12.10. Walkers auto, Walkerkahvila suljettu tuona iltana Asemakadulla Käy jutustele ja juo kupponen kahvia! Tsekkaa aikataulu: Instagram, walkers_kajaani Facebook,

Lisätiedot

-2, SIV-SU :00

-2, SIV-SU :00 -2, SIV-SU 2018-12-05 16:00 Kokouskutsu Keskiviikkona 5.12.2018 klo 16.00, kokoushuone Panama (ent. Mårdin ruokala, Alholminkadulta vasemmalle alas kellariin Päättäjät Varsinaiset jäsenet Henkilökohtaiset

Lisätiedot

koulun nimi Valmistava opetus

koulun nimi Valmistava opetus ASIKKALAN KUNTA koulun nimi Valmistava opetus LUKUVUOSISUUNNITELMA (PA9 ) 2016-2017 YHTEYSTIEDOT Koulu Lähiosoite: Perusopetukseen valmistava opetus Tallukantie 1 Postinumero ja postitoimipaikka 17200

Lisätiedot

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta

Reaalin yo-info syksyn kirjoittajille klo 11.20, 1. vuositason vanhempainilta VIIKKO PVM PÄIVÄ Elokuu 10.8.2015 ma 33 11.8.2015 ti RESSUJEN KOULUTYÖ ALKAA 1. JAKSO ALKAA ROT 12.8.2015 ke 13.8.2015 to Ilm. uusintakuulusteluun päättyy klo 12.00 ROT 14.8.2015 pe Uusintapäivän 8-koodin

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 6 Maanantai 7 Tiistai 8 Keskiviikko 9 Torstai 10 Perjantai 11 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05 12

Lisätiedot

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma

Korson asukaspuisto kevään 2017 ohjelma kevään 2017 ohjelma Puisto on avoinna: ma-to klo 8-16 sekä pe klo 8-15 WC:t ja Pöllönpesä (=eväshuone) käytössä puiston aukioloaikoina. Tilat suljetaan siistimisen vuoksi 15 min. ennen sulkemisaikaa. Pihalelut

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info Elokuu Viikko 32 Jakso 1 7 Maanantai 8 Tiistai 9 Keskiviikko 10 Torstai 11 Perjantai 12 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi

2004 TOUKOKUU. Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 2004 TOUKOKUU Oulu/ Tila 1 Oulu/ Tila 2 Oulu/ Tila 3 Rovaniemi 15 lauantai 16 sunnuntai 21 17 maanantai 18 tiistai 19 keskiviikko 20 torstai 21 perjantai 22 lauantai 23 sunnuntai 22 24 maanantai 25 tiistai

Lisätiedot

Toimintakalenteri v. 2012

Toimintakalenteri v. 2012 Toimintakalenteri v. 2012 Tammikuu ke 4. Kuulolähipalvelua Nurmijärvellä klo 14.00-15.00 Nurmijärven kunnantalo, Keskustie 2 B to 5. Kuulolähipalvelua Klaukkalassa klo 10.00-11.00 Klaukkalan kirkon tiloissa,

Lisätiedot

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika %

201 vastausta. Tiivistelmä. Sukupuoli. Ikä. 1) Käytän Nuorisotiloja. Tyttö % Poika % 201 vastausta Tiivistelmä Sukupuoli Tyttö 100 50 % Poika 101 50 % Ikä 6lk 23 11 % 7lk 38 19 % 8lk 44 22 % 9lk 52 26 % Lukio/ammattikoulu 36 18 % Olen vanhempi kuin edelliset vastausvaihtoehdot 8 4 % 1)

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 32 Jakso 1 8 Maanantai 9 Tiistai 10 Keskiviikko 11 Torstai 12 Perjantai 13 Lauantai 9.30-10.45 11.25-12.40 ruokailut 4 VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 erillinen info erillinen info 12.50-14.05

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo

Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo Mitä tapahtuikaan nuorisopalveluissa hiihtolomaviikolla: 8.3. Hollihaan Hulinat klo 10.00 16.00. Liikennepuistossa järjestettiin ensimmäisen kerran koko perheen talvitapahtuma jossa ohjelmassa oli huskyvaljakkoajelua,

Lisätiedot

Varikko Ruokala Elokuu 2014

Varikko Ruokala Elokuu 2014 Varikko Ruokala Elokuu 2014 Viikko: 31 Kello ma 28.7. ti 29.7. ke 30.7. to 31.7. pe 1.8. la 2.8. 9-10 10-11 Eläkeläiset Ikonikerho 11-12 Eläkeläiset Ikonikerho 12-13 Eläkeläiset Ikonikerho 13-14 Eläkeläiset

Lisätiedot

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI

TAMMIKUU 2013 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI 1 TAMMIKUU 2013 1 2 3 4 5 6 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi Venäjällä Loppiainen 7 8 9 10 11 12 13 JOULUKUU 2012 48 1 2 49 3 4 5 6 7 8 9 50 10 11 12 13 14 15 16 51 17 18 19 20 21 22 23 52 24 252627

Lisätiedot

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus

1. Yhteystiedot. 2. Käsittely. 3. Allekirjoitukset. Lukuvuosi: Varhaiskasvatus/ Esiopetus Lukuvuosi: 2018-2019 1. Yhteystiedot Toimintayksikkö Päiväkoti Touhutasku Toimintayksikön osoite Vanha Tampereentie 128, 21370 Aura kk Toimintayksikön esimies Erika Eloranta Puhelinnumero, vastaava lastentarhanopettaja

Lisätiedot

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat

KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa vuosiluokka 7 + tukioppilaat 11.5.2018 KiVa-koulu Lovisanejdens högstadiumissa 2017-2018 vuosiluokka 7 + tukioppilaat 5.9.2017. 1. aihe: Miten vuorovaikutus vaikuttaa? Oppitunnit 1-3. Meidän luokkamme ryhmänä. Laaditaan luokkakohtaiset

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014

Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014 Nuortenpaja Apaja Tammi huhtikuu 2014 Paula Timonen Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis

Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis Tunnus Tehtävän nimi Kesto Aloitus Valmis 1 Natura Mobile Projekti 741 päivää la 1.1.2011 to 31.10.2013 2 NM -automaatio 576 päivää la 1.1.2011 pe 15.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011 ke 31.8.2011

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm

Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 8.05-9.20. RO juniorit 8.05. WILMA 14A v05 /KLm Elokuu Viikko 33 Jakso 1 11 Maanantai 12 Tiistai 13 Keskiviikko 14 Torstai 15 Perjantai 16 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 17 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

2015 TOIMINTAKALENTERI

2015 TOIMINTAKALENTERI 2015 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 TO Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina PJ 2 PE KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti, Ammattiosastojen

Lisätiedot

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45 Elokuu Viikko 33 Jakso 1 10 Maanantai 11 Tiistai 12 Keskiviikko 13 Torstai 14 Perjantai 15 Lauantai 9.30-10.45 4 7 7 1 2 6 11.25-12.40 ruokailut 5 1 4 12.50-14.05 16 Sunnuntai VAASAN KIRKKO 9.00 RO 9.45

Lisätiedot

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä

VUOSIKELLOT Hyväksytty ohjausryhmässä VUOSIKELLOT 2018-2019 Hyväksytty ohjausryhmässä 30.10.2018 TAMMIKUU Graduaiheet yliopistolle keväällä alkaviin seminaareihin MARRASKUU Taitoseminaariryhmien yhteiset demonstraatiot: ti 6.11.2018 klo 9-15

Lisätiedot

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1

Tammikuu 2012. Muista äänestää! Sunnuntai. vk 52. Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Tammikuu 2012 Vk Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai 1 Loppiainen 2 3 4 5 6 7 8 vk 52 1 Sunnuntai Uudenvuodenpäivä 2 3 4 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28

Lisätiedot

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8 2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU

Lisätiedot

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY

MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY MANNERHEIMIN LASTENSUOJELULIITTO, LEMIN PAIKALLISYHDISTYS RY Toimintakertomus 2010 Sisältö 1. Toiminnan ydinalueet 1 2. Toiminta 1 2.1 Säännöllinen toiminta 1 2.2 Tapahtumat 1 2.3 Tapahtumia, joihin osallistuimme

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Haminanseudun Oloneuvokset ry:ssä alkaa toiminnassa viideskymmenesensimmäinen vuosi. Toimintamme on hyvin monipuolista niin, että kaikilla

Lisätiedot

VUOSIKELLOT

VUOSIKELLOT VUOSIKELLOT 2017-2018 Päivitetty 6.11.2017 Graduaiheet yliopistolle keväällä alkaviin seminaareihin MARRASKUU Taitoseminaariryhmien yhteiset demonstraatiot: ti 14.11.2017 klo 9-14.30 ja ti 21.11.2017 klo

Lisätiedot

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa.

Yleisöluistelu. Kajaanin jäähallilla Maanantaina klo Maksuton. Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Yleisöluistelu Kajaanin jäähallilla Maanantaina 16.10 klo 10.00-13.00 Maksuton Mukana on nuoriso-ohjaaja Reima Korhonen leikittämässä porukkaa. Lisätiedot: Reima Korhonen 044 7100 371 Järjestäjä: Kajaanin

Lisätiedot

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli. Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintamalli Hanna Ranta vastaava kuraattori, Milka Grekula opiskelijapalveluvastaava Oppilas- ja opiskeluhuolto Yhteisöllinen ENSISIJAINEN Toimet, jotka edistävät osallisuutta,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Lielahden koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Lielahden koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo

2/ To Lue Saunologian arvio: Saunakohde Vantaan Kuusijärven saunat. (Arviossa olevat puutteet ja epäkohdat olisi jo ennalta ehkäisty, jo 1/7 Internet-sivujen tiedotteet ja uutiset Su 31.12. Internet-sivuihimme tutustui joulukuussa 347 yksittäistä vierailijaa (eli ja sivuja katsottiin 1215 kertaa 10 eri maasta! Ma 18.12. Suru-uutinen Ma

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pyynikin koulupolku Wivi Lönn/Aleksanteri - Pispala lv. 2018-2019 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 3.9. - 7.12.2018 ja keväällä 7.1.

Lisätiedot

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND

Työttömyysaste, työttömät työnhakijat ja avoimet työpaikat - Arbetslöshetstalet, arbetslösa arbetssökande och lediga arbetsplatser UUSIMAA - NYLAND 120000 100000 80000 60000 40000 20000 0 Työttömyysaste, työnhakijat ja työpaikat - Arbetslöshetstalet, och Tiedot taulukkomuodossa ovat seuraavilla sivuilla. - Sifferuppgifterna finns på följande sidor.

Lisätiedot

JOPO VUOSIKELLO

JOPO VUOSIKELLO Marraskuu -Suunnitelmat jatkoopiskelupaikoista -Opintovierailut/tutustumiset - 2.leirikoulu Lokakuu -1.työpaikkaopiskelu -syysloma Oppimissuunnitelman laadinta (huoltaja mukana), -TAVOITTEET! Syyskuu -Ensimmäisten

Lisätiedot

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN

Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN VAPAA AJAN LAUTAKUNTA KOKOUS 3/2008 Keskiviikko 14.05.2008 kello 18.00 Paloaseman johtokeskus 1. 8 KESÄN 2008 TYÖNTEKIJÄSELVITYS 2. 9 KESÄTOIMINTA JA MAKSUJEN MÄÄRITTÄMINEN 3. 10 TALOUDEN TOTEUMA 4. 11

Lisätiedot

Espoon Klubitalo muutti kesäkuussa Matinkylästä Nihtisiltaan.

Espoon Klubitalo muutti kesäkuussa Matinkylästä Nihtisiltaan. VUOSIKERTOMUS 2014 Yleistä Espoon Klubitalo muutti kesäkuussa Matinkylästä Nihtisiltaan. Maaliskuussa toteutui johtavan ohjaajan vaihdos. Berylli jatkoi osaaikaista työtä ohjaajana ja Tiina aloitti hänen

Lisätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot

1009/2017. Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Liite 1 Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytettävät säätiedot Huonelämpötilan hallinnan suunnittelussa käytetään taulukuissa L1.1-L1.4 esitettyjä säätietoja. Suomi on jaettu neljään säävyöhykkeeseen,

Lisätiedot

2014 TOIMINTAKALENTERI

2014 TOIMINTAKALENTERI 2014 TOIMINTAKALENTERI TAMMIKUU 1 1 KE Uudenvuodenpäivä 1.-31.1 Seututoimikuntien järjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksinapj 2 TO KOKO VUOSI: Aktivointiprojekti, Aluetoimikunnan kokoukset, Ammattiosastojen

Lisätiedot

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6

8.3.2010. - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja. Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 8.3.2010 - Pohjoisen Keski-Suomen alueen lapsille ja nuorille suunnattuja kesätoimintoja Äänekoski s. 2-4 Viitasaari..s. 5-6 1 Äänekosken kaupungin nuorisopalvelut Lasten leiri 7.6.-9.6. 8-12 -vuotiaille.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Puhelutiedot

Puhelutiedot Puhelutiedot 1.1.215-3.5.215 12 Soitetut1 Hoidetut1 Soitetut2 Hoidetut2 Soitetut3 Hoidetut3 Soitetut4 Hoidetut4 Soitetut5 Hoidetut5 Siilaisen ta 9 997 4 652 7 54 4 626 1 8 4 967 8 17 4 36 6 485 4 54 Niinivaaran

Lisätiedot

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai

Tammikuu. Sinun apteekkisi. Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai Tammikuu Keskiviikkona 14.1. Asiaa laihduttamisesta. Tietoa laihdutuksesta ja apteekissa myytävistä laihdutustuotteista. 1 2 3 4 5 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 Asiaa laihduttamisesta 19

Lisätiedot

Infokirje

Infokirje Infokirje 1 11.8.2017 Tässä infokirjeessä: 1. Syyskausi alkaa 14.8. 2. Läsnä- ja poissaolot 3. Nuotisto 4. Tulevat tapahtumat 4.1. Kesäkonsertti 22.8. 4.2. Harjoitus Nuuksiossa 24.8. sekä luonnon päivän

Lisätiedot

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014

Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Nuortenpaja Apaja Osavuosiraportti Touko-Elokuu 2014 Yleistä Nuortenpaja Apaja on Nurmeksessa ja Juuassa sijaitseva työhön, koulutukseen tai elämänhallintaan liittyvissä asioissa tukea tai ohjausta tarvitsevien

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Päivitetty 2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/6 Tammikuu viikko 5 AT Oulun seudun Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen ammattiopisto, yksikkö Kempeleen yksikkö vk 4 ja 6 AT Faktia Ahlman vk 5-7 EAT

Lisätiedot

Vihdin nuorisopalvelut

Vihdin nuorisopalvelut Vihdin nuorisopalvelut 2013-2014 Nuorisotalotoiminta Klubille, Nummelan nuorisokeskukseen ja Oharille, kirkonkylän kerhokeskukseen voi tulla viettämään aikaa ystävien kanssa, pelailemaan tai vaan oleskelemaan.

Lisätiedot

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja

Tammikuu Lasten kanssa on lisäksi puhuttu kotiinlähtötilanteista IP-toiminnasta. Video: Leppäkerttu ilman pilkkuja Tammikuu 2019 Tammikuussa APIP-toiminta jatkui loman jälkeen. Uusia ohjaajia oli paljon sijaisina sairasteluiden vuoksi. Myös lapsimäärä oli tammikuussa normaalia pienempi. Tammikuun teemana oli kiusaamiseen

Lisätiedot

NUORISOTILOJEN LOMA-AJAN TOIMINTAA VUODENVAIHTEESSA

NUORISOTILOJEN LOMA-AJAN TOIMINTAA VUODENVAIHTEESSA NUORISOTILOJEN LOMA-AJAN TOIMINTAA VUODENVAIHTEESSA HAKUNILAN ALUE HAKUNILAN NUORISOTILA Ma 26.12. Nuta auki klo 17-22.30 (13-17v) Ti 27.12. Pienille turnauspäivä klo 14-16.30) Ke 28.12. Junnut klo 14-16.30,

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT

TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT TALVIHELPPI 2015 PÄIVITTÄISET VINKIT 28.2.-8.3.2015 NUORTENJOENSUU.FI/LOMA-AJAT Palveluiden koonti: Joensuun nuorisopalvelut 1 Talvilomaa retkien, leirien ja MM-kisojen merkeissä! Tervetuloa talviloma!

Lisätiedot

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013

TAMMIKUU 2014 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI LAUANTAI SUNNUNTAI. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai. Sunnuntai JOULUKUU 2013 1 TAMMIKUU 2014 1 2 3 4 5 Uudenvuodenpäivä 1.-8.1. Uusi Vuosi ja joulu Venäjällä Koululaisten Joululoma 22.12.2013-6.1.2014 6 7 8 9 10 11 12 JOULUKUU 2013 48 1 49 2 3 4 5 6 7 8 50 9 10 11 12 13 14 15 51

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2011 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 26.10.2010 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja 3.-9.

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi

Työllisyyssetelillä työllistyneet ja kuntalisät yhdistyksille v (FPM ) Myönnetyt työllisyyssetelit/kuukausi Häme työllisyyskatsaus v. 2017: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016

PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016 PELIKAANIT F-JUNIORIT 2015 2016 HARJOITUSRUNKO o Maanantai: Kiekonhallinta kiekon käsittely, kiekon kuljettaminen ja harhauttaminen o Tiistai: Taitojäät - pääpaino luistelussa o Keskiviikko: Pääpaino pelaamisessa

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKALENTERI

2016 TOIMINTAKALENTERI 2016 TOIMINTAKALENTERI 53 1 PE Uudenvuodenpäivä TAMMIKUU 2 LA 2-30.1 Seututoimikuntien jäjestäytymiskokoukset (6 kpl) iltakokouksina. TK 3 SU KOKO VUOSI: Aluetoimikunnan kokoukset, Aktivointiprojekti,

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä

Kuntalisät yhdistyksille v. 2017: tilanne Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 12 kk Sotainvalidien veljesliitto, 300 /kk, 1 kk Yhteensä Häme työllisyyskatsaus v. 2016: Janakkala tilanne kuukauden lopussa Työttömien osuus työvoimasta Työttömät työnhakijat (ml. lomautetut) Alle 25-vuotiaiden työttömien osuus alle 25-vuotiaasta työvoimasta

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Loppuvuoden aikatauluja: Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa. Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Muut näytökset ovat

Lisätiedot

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä?

Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Mitä olen oppinut ja saanut kun olen ollut mukana SPR:n toiminnassa ja nuorisoryhmässä? Olen saanut ystäviä Tapaa kavereita Oppii uutta Saa tehdä Saa kokemuksia Saa auttaa Pääsee vaikuttamaan ja tekemään

Lisätiedot

Nuorisotoimi toimintakertomus 2017

Nuorisotoimi toimintakertomus 2017 Nuorisotoimi toimintakertomus 2017 Tavoitteet/painopisteet 2017 nuorisotoimessa Alavieskan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen suunnitelman toteuttaminen nuorisotoimen osalta. Koulunuorisotyön kehittäminen

Lisätiedot

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat

Puhelutiedot 2015, Joensuun terveysasemat Puhelutiedot 215 kuukausitt Soitetut ja hoidetut puhelut terveysasemittain, Joensuun terveysasemat Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Soitetut Hoidetut

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Harjun koulu, Harjun ja Kalkun koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012

SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 SBL:N ALUSTAVA KILPAILUKALENTERI VUODELLE 2012 Ota yhteyttä muutosehdotuksissa/korjauksissa toiminnanjohtaja Hulda Ahoseen: executive.officer@bridgefinland.com VERSIO 18.10.2012 SBL:n hallitus vahvistaa

Lisätiedot

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty

/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 2010-2011/ FLORISTISEN ALAN TUTKINTOTILAISUUDET 1/5 Päivitetty 8.3. Tammikuu viikko 5 AT Oulun seudun Oulun seudun ammattiopisto, Kempeleen ammattiopisto, yksikkö Kempeleen yksikkö vk 4 ja 6 AT Faktia

Lisätiedot

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall

Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, joulukuu Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall Nuorten työllisyyden seuranta Uudenmaan ELY-keskuksen alueella, Uudenmaan ELY-keskus Tutkija Santtu Sundvall 1 Nuoret työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Uudellamaalla (Lähde: TEM/Työnvälitystilasto

Lisätiedot

66 päivää ma ma

66 päivää ma ma Tunnus Tehtän nimi Kesto Aloitus Valmis Edeltäjät 1 Natura Mobile Projekti 587 päivää la 1.1.2011 su 31.3.2013 2 Natura Mobile automaatio 566 päivää la 1.1.2011 pe 1.3.2013 3 hankinnat 132 päivää ti 1.3.2011

Lisätiedot

JUKARA KARATE. Junnukalenteri 2008

JUKARA KARATE. Junnukalenteri 2008 JUKARA KARATE Junnukalenteri 2008 Tammikuu 2008 Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Lauantai Sunnuntai 1 31 1 Uudenvuodenpäivä 2 3 4 5 6 Loppiainen 2 7 8 9 10 11 12 13 3 14 15 16 17 18 19

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ. Pyynikin koulupolku. Wivi Lönn - Pispala. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄ Pyynikin koulupolku Wivi Lönn - Pispala lv. 2019-2020 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 9.9. - 13.12.2019 ja keväällä 13.1. - 8.5.2020. Koulu

Lisätiedot

Opetus ja opetusjärjestelyt

Opetus ja opetusjärjestelyt Opetus ja opetusjärjestelyt Kopio: Seppänen, Anne 1/5 Sisällysluettelo Koulupäivän rakenne Monialaiset oppimiskokonaisuudet OVTES-vastuutehtävät Poikkeavat opetusjärjestelyt, koulun ulkopuolella annettava

Lisätiedot