Toimintasuunnitelma Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK
|
|
- Annikki Mäkelä
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Toimintasuunnitelma 2019 Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK
2 Sisällys 1. Johdanto Kansainvälinen toiminta Viestintä, vaikuttaminen ja kansainvälisyyskasvatus Varainhankinta Hallinto ja kehittäminen Henkilöstö Kehittäminen Seuranta ja arviointi Talous... 6
3 Toimintasuunnitelma (6) 1. Johdanto SASK tukee köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä globaalissa etelässä vahvistamalla ammattiliittojen edunvalvontaosaamista ja toimintakykyä sekä työntekijöiden asemaa. Tämä toimintasuunnitelma perustuu järjestön strategiaan ja kehitysyhteistyöohjelmaan. Vuosi 2019 on SASKin kahdeksanvuotisen kehitysyhteistyöohjelman toinen toteutusvuosi. Ohjelmakauden ensimmäinen vuosi painottui suunnitelmien viimeistelyyn ja ohjelman käynnistämiseen. Käynnistymistä hidasti ulkoministeriön rahoituspäätöksen viivästyminen vuoden 2018 puolelle sekä uusien hankesuunnittelu- ja raportointityökalujen käyttöönotto. Toimintojen täysimääräiseen toteutukseen päästään vuonna Vuosiksi valittava hallitus arvioi heti toimikautensa aluksi SASKin uuden strategian laatimisen aikaistamista. Nykyinen strategia on voimassa vuoden 2020 loppuun, mutta nykyinen hallitus on arvioinut, että uutta strategiaa voitaisiin alkaa valmistella jo Vuoden aikana arvioidaan myös käytössä olevien toiminnanohjausjärjestelmien tarkoituksenmukaisuutta ja tehdään niihin tarvittaessa muutoksia. Yhdeksi toiminnan painopisteeksi on otettu organisaation osaamisen kehittäminen. Viestinnän ja kansainvälisyyskasvatuksen osalta liittojen jäsenille tarjottavaa tietoa ja koulutusta lisätään. SASK pyrkii osallistumaan aiempaa enemmän yhteiskunnalliseen keskusteluun kehityspolitiikan murroksesta ja profiloitumaan kehitysmaiden työelämäasiantuntijana. Vaikuttamistoiminnan osalta jatketaan oman osaamisen ja vaikuttamistapojen syventämistä. Varainhankinnan painopisteenä säilyy liittojen ammattiosastoihin ja jäsenyhdistyksiin kohdistuvaa kannatusjäsenhankinta. Vuoden 2019 kuluessa suunnitellaan yksityisille henkilöille suunnattavia nykyistä osallistavampia toimintamuotoja ja mahdollisesti uudelleen muotoillaan yksityishenkilöiden kannatusjäsentoimintaa. Vuoden 2019 kokonaisbudjetti on 4,4 miljoonaa euroa, josta kehitysyhteistyöohjelman osuus on 4,1 miljoonaa euroa. 2. Kansainvälinen toiminta SASK tukee köyhyyden ja eriarvoisuuden vähentämistä valituissa ohjelmamaissa. Kansainvälisessä toiminnassa tavoitteena on kumppanijärjestöjen, yleensä etelän ammattiliittojen, edunvalvontakyvyn vahvistaminen. Tuki mahdollistaa kumppaniammattiliittojen entistä tehokkaamman toiminnan jäsentensä ja laajemminkin työntekijöiden työehtojen ja sosiaaliturvan parantamiseksi. Liittojen edunvalvontakykyä vahvistetaan esimerkiksi hanke-
4 Toimintasuunnitelma (6) yhteistyöllä, asiantuntijavaihdolla, vahvistamalla verkostoja sekä tukemalla työmarkkinoihin liittyvää tutkimustoimintaa. Vuosien ohjelmassa kansainvälistä toimintaa suunnitellaan ja seurataan toimialoittain. SASKin toimialat ovat teollisuus, julkiset palvelualat, yksityiset palvelualat, rakennus-, puu- ja metsäala, kotiapulaistyö, kuljetusala sekä ei-toimialakohtainen työ, joka kattaa ay-keskusjärjestöt ja tutkimuslaitokset. Vuonna 2019 SASKin kansainvälisessä ohjelmatoiminnassa toteutetaan 35 hanketta. Lisäksi kansainvälinen toiminta sisältää asiantuntijavaihtoa sekä ay-verkostojen luomista ja ylläpitoa. Näillä toimilla SASK kasvattaa kumppaneidensa edunvalvontaosaamista sekä mahdollistaa suomalaisten jäsenjärjestöjensä oppimisen globaalin etelän kumppaneiltaan. 8% 9% Rakennus, puu ja metsä 14% Kotiapulaistyö 9% Teollisuus 17% Yksityiset palvelut Julkiset palvelut 27 % Kuljetus 16% Ei-toimialakohtainen Kuvio 1. SASKin hanketoiminnan budjetin jakautuminen toimialoittain 2019 Ulkoministeriön tukema ohjelmatoiminta kohdistuu vuonna 2019 seitsemään merkittävimpään ohjelmamaahan (91 %) ja viiteen muuhun maahan (9 %). Merkittävimpiä ohjelmamaita ovat Filippiinit, Indonesia, Kolumbia, Malawi, Mosambik, Myanmar ja Nepal. Muita ohjelmamaita ovat Bangladesh, El Salvador, Guatemala, Namibia ja Etelä-Afrikka. Toiminnasta 46 % toteutetaan vähiten kehittyneissä maissa eli niin sanotuissa LDC-maissa, 35 % alemman keskitulon maissa ja 19 % ylemmän keskitulon maissa. SASKin hallitus voi tarvittaessa päättää toiminnasta muissa maissa. Kansainvälisessä toiminnassa keskitytään (1) ohjelman varsinaisen toiminnan toteuttamiseen, (2) tuloksellisuuden mittaamiseen liittyviin lähtötilakartoituksiin ja vaikuttavuustutkimuksiin sekä (3) ohjelmatoimintaa tukevien järjestelmien viimeistelyyn. Hankekumppanit raportoivat keväällä vuoden 2018 toiminnoistaan ja tuloksistaan uusien ohjeistusten mukaisesti. Lisäksi kohennetaan erityisesti pienten kahdenvälisten kumppaneiden taloushallinnollista kapasiteettia, johon joidenkin kumppaneiden omat tilintarkastajat sekä SASKin toiminnantarkastus ovat kiinnittäneet huomiota.
5 Toimintasuunnitelma (6) SASKin työn tulosten vaikuttavuus ja niiden kestävyys ovat hyvin vahvasti sidoksissa siihen poliittiseen tilaan, jonka lainsäädäntö ja yhteiskunnallinen tilanne kulloinkin eri ohjelmamaissa sallivat ammattiyhdistystoiminnalle. Ohjelman tulosten mittaamiseksi SASK tekee yhteistyössä ulkopuolisten asiantuntijoiden sekä kumppanijärjestöjen kanssa valituissa pääohjelmamaissa lähtötilanneselvitykset, joiden tavoitteena on tuottaa luotettavaa tietoa maiden nykyisestä työmarkkina- ja ammattiyhdistystilanteesta. Selvityksissä keskitytään erityisesti SASKin kehitysyhteistyöohjelman mittarien määrittelemiin asioihin. Tietoa kerätään niiltä toimialoilta, joilla SASKilla on hankeyhteistyötä paikallisten kumppanijärjestöjen kanssa. Selvitykset tehdään uudelleen vuonna 2021, jolloin saadaan kokonaiskuva SASKin ohjelman tuloksista. Vuonna 2019 Palkansaajien tutkimuslaitos toteuttaa SASKin toimeksiannosta vaikuttavuustutkimuksen SASKin tärkeimmässä ohjelmamaassa Mosambikissa. Tutkimuksen avulla kerätään kansallisen tason sosio-ekonomista kehitystä mittaavia lähtötietoja ja mitataan SAS- Kin ohjelman vaikutuksia. Tutkimuksella varmistetaan riittävä luotettavuus ohjelmakauden muutosten ja tulosten arvioinnin pohjaksi. Tutkimus valmistuu vuonna Hanketoteutuksen seuranta on tärkeä osa SASKin ohjelmatoimintaa. Ohjelman seurantaja arviointijärjestelmä on kokonaisvaltainen, ja syntyneitä tuloksia arvioidaan vuosittain. Ohjelman toteutusta seurataan ohjelma- ja hanketason indikaattorien avulla koko ohjelmakauden ajan. Indikaattorit eli mittarit viimeistellään kevään 2019 aikana. 3. Viestintä, vaikuttaminen ja kansainvälisyyskasvatus SASK edistää ihmisarvoisen työn ja elämiseen riittävän palkan toteutumista vaikuttamalla sekä tavallisiin suomalaisiin että päätöksentekoon eri tasoilla. Sitä kautta odotetaan saatavan muutosta aikaan ihmisten asenteissa ja toimintatavoissa. Vuonna 2019 viestinnässä keskitytään aktivoimaan entistä enemmän ihmisiä SASKin toiminnan piiriin ja syventämään ymmärrystä kansainvälisen toiminnan tarpeellisuudesta ammattiyhdistysliikkeessä. Se tarkoittaa sekä lähettiläskoulutusten lisäämistä että tiedon levittämistä tehokkaan täsmäviestinnän ja vaikuttamistyön keinoin. Yhdessä SAK:n ja STTK:n kanssa syvennetään SASKin ymmärrystä ja vaikuttamiskykyä OECD:n kehitysyhteistyökomitean (DAC) valmistelusta ja päätöksenteosta. SASK on mukana laajassa #ykkösketjuun-yritysvastuukampanjassa sekä tekee omaa vaikuttamistyötään muun muassa eduskuntavaalien osalta sekä OECD:n hyväksymien, kehitysyhteistyön tuloksia erityisesti työpaikkojen laadun näkökulmasta mittaamaan luotujen uusien indikaattorien ottamiseksi käyttöön myös Suomessa. Vaikuttamistyötä tukee tutkimusyhteistyö yritysvastuun vahtikoirana toimivan Finnwatchin kanssa.
6 Toimintasuunnitelma (6) Viikonlopun mittaisia SASKin kunnon työn lähettiläs -koulutuksia järjestetään vuoden aikana kolme, kaksi keväällä ja yksi syksyllä. Lisäksi tavoitteena on organisoida nykyistä enemmän pienimuotoisia koulutuksia/tapahtumia ja aktivoida pääkaupunkiseudun ulkopuolisia alueellisia ryhmiä itsenäiseen toimintaan. Alkuvuodesta selvitetään mahdollisuutta hakea mukaan Fingon koordinoimaan Frame, Voice, Report -hankkeeseen, joka tarjoaa työkaluja ja EU-rahoitusta globaalikasvatukseen. Kampanjateemana jatkuu kotiapulaisten oikeudet, joita SASK edistää neljässä maassa. Vuoden aikana aloitetaan kampanjointi uudella teemalla, jolla korostetaan SASKin työn merkitystä lapsityön vähentämisen kannalta. Kevään aikana valmistellaan uusi, visuaalisempi ja helppotajuisempi tapa raportoida SAS- Kin kehitysyhteistyöohjelmasta. Vuosi 2018 oli uuden ohjelman ensimmäinen toimintavuosi, ja moni uusi hanke vasta käynnistyi. Siksi hankesyklin alkuvaiheessa tuloksista on tavallista vähemmän viestittävää, mutta viestinnässä nostetaan esiin toki myös SASKin aiempia saavutuksia. Infograafinen sasktulokset.fi-osio verkkosivuilla päivitetään. Samoin käynnistetään vuonna 2018 uudistuneiden verkkosivujen jatkokehitys. Ohjelmasta ja sen tuloksista viestimisen vuoksi viestintä tekee kaksi matkaa ohjelmamaihin. Oma julkaisu, Työmaana maailma -lehti ilmestyy kaksi kertaa. Lisäksi artikkeleja SASKin toiminnasta julkaistaan muissa julkaisuissa. Syksyllä SASK on perinteisesti mukana sekä Kunnon työn päivän sekä Nenäpäivän kampanjoinnissa. Syksyyn suunnitellaan myös jäsenliittojen sisäistä tapahtumaa, jonka tavoitteena on jatkaa koordinoitua keskustelua ay-liikkeen kansainvälisen työn tulevaisuudesta ja sitouttaa liittojen johtoa siihen. Lisäksi valmistellaan Solidaarisuuspäiviä, jotka on tarkoitus pitää vuoden 2020 alussa. Isomman tapahtuman läheisyyden vuoksi syyskokouksen 2019 yhteydessä ei pidetä teemaseminaaria, mutta kevätkokouksen yhteydessä se järjestetään. SASKin järjestämä, osallistujille omakustanteinen opintomatka suuntautuu näillä näkymin marras-joulukuussa Indonesiaan. 4. Varainhankinta Vuoden 2019 aikana painopisteenä on jäsenjärjestöjen osana toimivien ammattiosastojen ja paikallisyhdistysten kannatusjäsenyysmäärien kasvattaminen. Kuukausi- ja kertalahjoitustoimintoja ylläpidetään, mutta kasvutavoitteet ja resurssit suunnataan pääasiassa kannatusjäsenyhteisöjen rekrytointiin. Kannatusjäsenhankintaa suunnitellaan tiiviissä yhteistyössä liittojen kanssa, ja toimenpiteet kohdennetaan liittokohtaisesti. Kannatusjäsenyhteisötoimintaa kehitetään luomalla mahdollisuuksia yhteydenpitoon hankemaiden liittojen kanssa suoraan paikallistasolta ns. kumppanuustoiminnalla. Näin vahvistetaan SASKin roolia suomalaisten paikallisyhdistysten ja ammattiosastojen yhteytenä maailmalle.
7 Toimintasuunnitelma (6) Henkilökannatusjäsenten osalta jäsenhankinnan potentiaali uudelleenarvioidaan vuoden 2019 aikana ja harkintaan otetaan mahdollisesti kannatusjäsenyyden uudelleenbrändäys varainhankinnan tuottojen kasvattamiseksi ja uusien osallistavampien tukimuotojen mahdollistamiseksi. Uusien kuukausilahjoittajien saamiseksi ja nykyisten mukana pitämiseksi kampanjoidaan yhdessä SASKin viestinnän kanssa. Keväällä alkaa uusi kampanja uudella teemalla, joka pysyy viestinnän ja varainhankintaviestinnän kärkenä nykyisen ohjelmakauden loppuun. Kertalahjoitusten keräämisessä pääpaino asetetaan joulukeräykseen. Merkkipäivälahjoittaminen konseptoidaan uudelleen, ja sen aktiivinen markkinointi aloitetaan vuonna Hallinto ja kehittäminen 5.1 Henkilöstö SASKin henkilöstövahvuus vuonna 2019 on suunnitelman mukaan 15 henkilöä, joista yksi työskentelee konsulttisopimuksella 50 %:n työajalla. Henkilökunta jakautuu eri toimintojen osalta seuraavasti: kansainvälisen toiminnan yksikössä työskentelee 7,5 henkilöä, joista 3,5 ulkomailla aluetoimistoissa; viestinnässä 2 henkilöä ja hallinnossa (ml. varainhankinta) 5 henkilöä. Vuonna 2019 painopisteenä on koko henkilöstön osaamisen kehittäminen, joka pohjautuu jo aiemmin tehtyyn osaamisen kehittämisen suunnitelmaan. Osaamisen kehittämisellä on tarkoitus valmistautua toimintaympäristön muutoksiin ja niistä mahdollisesti seuraaviin osaamistarpeiden muutoksiin SASKissa. Keväällä henkilöstön hyvinvointia kartoitetaan työterveyshuollon kanssa ParTy-kyselyllä. Aiemmin vuosina 2017 ja 2015 toteutettu kysely kartoittaa henkilöstön työhyvinvointia, esimiestoimintaa sekä mahdollisia työyhteisön ongelmia ja vertailuna aikaisempiin vuosiin myös niissä tapahtuneita muutoksia. 5.2 Kehittäminen SASKin nykyinen hallitus on arvioinut, että SASKin strategian laatimista olisi syytä aikaistaa. Mikäli vuoden 2019 alusta toimintansa aloittava hallitus päätyy samaan arvioon, uutta strategiaa valmistellaan vuoden 2019 kuluessa kiinnittäen huomiota erityisesti toimintatapoihin ja toiminnan painopisteisiin. Lisäksi toimiston sisäisesti arvioidaan SASKin käyttämien järjestelmien kuten tulosperusteisen johtamisen, riskienhallinnan ja laatujärjestelmän toimivuutta ja tarkoituksenmukaisuutta, huomioiden erityisesti organisaation käytettävissä olevat resurssit. Vuosisuunnitelmissa varaudutaan myös uusiin toimitiloihin muuttoon vuoden 2019 kuluessa.
8 Toimintasuunnitelma (6) 5.3 Seuranta ja arviointi SASKin sisäisen tarkastuksen ohjausryhmä (STO) on nimetty hallituksen keskuudesta hallituskausittain. Tammikuussa 2019 aloittava hallitus nimeää STO:n vuosiksi STO valmistelee vuosien tarkastussuunnitelman vuoden 2019 alkupuoliskolla. SASKin riskienhallintajärjestelmä, jossa riskejä arvioidaan periodisesti ja dynaamisesti on todettu hyödylliseksi ja toimivaksi. Toimintaympäristön ja oman toiminnan riskiarvio päivitetään vuosisyklin mukaisesti vuoden 2019 alussa. 6. Talous SASKin kokonaisbudjetti vuodelle 2019 on 4,4 miljoonaa euroa (kuvio 2), josta ulkoministeriön tukeman kehitysyhteistyöohjelman osuus on 4,1 miljoonaa euroa. Ohjelman ensimmäinen toteutusvuosi lähti alkuperäistä suunnitelmaa hitaammin käyntiin, ja valtaosa uusien hankkeiden toiminnoista pääsi alkamaan vuoden jälkipuoliskolla. Syynä hitaaseen käynnistymiseen oli haettua pienempi rahoitus, minkä seurauksena alkuperäistä suunnitelmaa jouduttiin päivittämään ja suunnitelmia muuttamaan kumppaneiden kanssa ; 14 % ; 2 % ; 8 % Kv toiminta Viestintä ; 76 % Varainhankinta Hallinto Kuvio 2. Kulubudjetti toiminnoittain Ulkoministeriön myöntämä valtionapu (ohjelmatuki) vuodelle 2019 on 2,93 miljoonaa euroa. Lisäksi vuodelta 2018 arvioidaan siirtyvän noin euroa käytettäväksi rahoituskauden toisena vuonna. Tämä edellyttää ulkoministeriön lupaa käyttämättömän valtionavun siirrosta. Valtionavun osuus on noin 74 % budjetoiduista kokonaistuotoista. SASKin omarahoituspohja muodostuu edelleen pääosin varsinaisista jäsenmaksuista, jäsenjärjestöjen maksamista ohjelmatoiminnan omarahoitusosuuksista sekä varainhankinnan tuotoista. Varainhankinnan tuotot koostuvat Nenäpäivä-kampanjan tuotto-osuudesta, kannatusjäsenmaksuista ja kuukausilahjoituksista sekä yksittäisistä lahjoituksista.
SASKin toimintasuunnitelma 2018
SASKin toimintasuunnitelma 2018 Toimintasuunnitelma 2018 1 (8) 10.11.2017 1. Johdanto Vuosi 2018 on SASKin vuosiksi 2017 2020 laaditun strategian toinen vuosi ja samalla vuosiksi 2018 2025 laaditun kehitysyhteistyöohjelman
Reilu maailma työn alla. Laura Ventä
Reilu maailma työn alla Laura Ventä 29.5.2018 SASK Suomen ainoa työntekijöiden oikeuksiin keskittyvä kehitysyhteistyöjärjestö Perustettu vuonna 1986 (SAK) Jäsenenä 34 suomalaista ammattiliittoa kaikista
TOIMINTASUUNNITELMA 2011
TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B.
Mitä saimme aikaan? Kepan toimintakertomus vuodelle 2016 26.4.2017 Tekijä Viestinnän ja vaikuttamistyön johtaja Laura Häkli Liite 7B Toimintavuosi 2016 pähkinänkuoressa Sopeutumista, keskittymistä avaintoimintoihin,
Kepan sopeutettu ohjelma
Kepan sopeutettu ohjelma 2016-2018 Esitys Kepan syyskokoukselle 20.11.2015 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kehy ja järjestöt kritiikin kohteena Ennen eduskuntavaaleja: Matti Kääriäinen ja Kehitysavun kirous
Ohjelman aihioita Kepan kevätkokous
Ohjelman aihioita 2018-2021 26.4.2017 Kepan kevätkokous Järjestöjen kyky ja tila toimia Kepa vahvistaa kansalaisyhteiskunnan toimijoita. Kansalaisyhteiskunta tarvitsee toimintavapauden ja mahdollisuuden
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle A.Romar / Liite 7E
Hallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2017 26.11.2016 A.Romar / Liite 7E Hallituksen esitys syyskokoukselle 2016 Kepa ry TA 2017 2017 Tark TA 2016 Toteuma 2015 Kokonaiskulut 4 391 300 4 892 692 6
Selkeästi vaikuttava. STM-konsernin viestinnän linjaukset
Selkeästi vaikuttava STM-konsernin viestinnän linjaukset 1 1. Viestintä tukee konsernin strategian tavoitteita STM-konsernin viestinnän linjaukset Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja koko STM-konsernin
SASKin kehitysyhteistyöohjelma
SASKin kehitysyhteistyöohjelma 2018 2025 Sisällys Käsitteet ja lyhenteet... 1 Tiivistelmä... 3 1. Johdanto... 4 2. Ohjelman pitkäaikaiset tavoitteet ja toimintamuodot... 5 Tavoitteet... 5 Lähestymistapa
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari
Ajankohtaista kehityspoliittisella osastolla Kansalaisjärjestöseminaari 10.12.2008 Riitta Oksanen Yleisen kehityspolitiikan ja suunnittelun yksikkö (KEO-10) Kehityspoliittinen ohjelma 2007 Kohti oikeudenmukaista
Omaishoitajat ja Läheiset -Liitto ry 15.9.2011/tl
1 (9) Varsinainen toiminta Ay avustus Ray avustukset 879 000 666 000 1. Perusjärjestötyö a) Edunvalvonta Palkat 57 000 56 000 Lakisääteiset sosiaalikulut 10 000 10 000 Työterveyshuolto 500 500 Luontoisedut
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL
n julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2017 Pääkohdat 1 / 2 Järjestötoiminta Liitto JHL;n 2017 toimintasuunnitelma ja sen strategiset tavoitteet ohjaavat myös toimintaamme.
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011
RIL STRATEGIA 2012-2014 TOIMINTASUUNITELMA ja BUDJETTI 2012 Hallitus 27.10.2011 Syysliittokokous 24.11.2011 Missio, visio ja arvot MISSIO RIL edistää jäsentensä ammattitaidon ja hyvinvoinnin jatkuvaa kehittymistä
LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009
LIITE 8B Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry Talousarvio 2009 1 Jäsenten toimintaedellytysten turvaaminen Toiminnan tulot 2 Kansainvälisyyskasvatus Toiminnan tulot 3 Kehityspoliittinen vaikuttaminen
Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus
Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa
Toimintasuunnitelma 2013
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2013 Carita Bardakci 22.11.2012 1.1.1.1.1.1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 1. JOHDANTO JA
Kepan strategia. Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle
Kepan strategia Hallituksen esitys Kepan syyskokoukselle 26..2 Kepan toiminta-ajatus: Kepa kokoaa ja innostaa suomalaista kansalaisyhteiskuntaa toimimaan rohkeasti oikeudenmukaisen maailman puolesta Hyväksytty
Ilmoita organisaatiosi kotipaikkana toimiva maa tai alue 2.c KEPA: Sisältääkö hanke 5 prosentin omarahoitusosuuden?
Hakemuslomake Huom: Lomaketta päivitetty 21.3.2018. Sujuvoitettu kieliasua ja lisätty ohje lomakkeen täyttämisestä Word-tiedostoon. Täytetty hakemus on lähetettävä verkkohakemusmoduulin kautta osoitteessa
Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta
Kysely kansalaisjärjestölinjauksesta 1. Voidaanko kansalaisjärjestöiltä edellyttää kehitysyhteistyöhankkeissaan kansalaisyhteiskunnan vahvistamiseen liittyvää kapasiteetin luomista kohdemaissa? Kyllä 90.9%
Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla. Riskit hallintaan SFS-ISO 31000
Kasvua ja kilpailukykyä standardeilla Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Riskit hallintaan SFS-ISO 31000 Elämme jatkuvasti muuttuvassa maailmassa, jossa joudumme käsittelemään epävarmuutta joka päivä. Se,
Toimintasuunnitelma Sinä osoitat minulle elämän tien. Ps 16:11a Du visar mig vägen till liv.
Toimintasuunnitelma 2019 Sinä osoitat minulle elämän tien. Ps 16:11a Du visar mig vägen till liv. Johdanto visio, missio ja arvot Kehitämme toimintatapaa, suunnittelua, toteutusta ja tavoitteiden seurantaa
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous 26.4.2014 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan
TALOUSARVIO PÄÄ- JA ALALUOKITTAIN 2007 ETELÄSSÄ JA POHJOISESSA Kepa ry
KEPAN VUOSIKOKOUKSELLE TIEDOKSI TALOUSARVIO PÄÄ- JA ALALUOKITTAIN 27 ETELÄSSÄ JA POHJOISESSA Kepa ry Yhteensä ETELÄ POHJOINEN 5 23 1 622 39 3 58 61 35,93% 64,7% 1. JÄSENTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN TURVAAMINEN
1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen strategiaa.
Vertaisarviointikriteerit Arviointialue: Kansainvälisyystoiminta ja strategia versio 1.0./13.9.2016 Kansainvälisen toiminnan suunnittelu 1. Oppilaitoksella on kansainvälisyysstrategia tai se on osa oppilaitoksen
Toimintasuunnitelma PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
Toimintasuunnitelma 2014 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa 28.11.2013 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto... 3 Henkilökunta
KEHITYSYHTEISTYÖLINJAUKSET SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY.
KEHITYSYHTEISTYÖLINJAUKSET SUOMEN PARTIOLAISET FINLANDS SCOUTER RY. Think globally, act locally Sisällysluettelo Saatteeksi... 2 1. Mitä kehitysyhteistyö on?... 2 2. Miksi kehitysyhteistyötä tehdään?...
Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö
Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien
kansallinen metsäohjelma Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä
kansallinen metsäohjelma 2015 Metsäalasta biotalouden vastuullinen edelläkävijä Hyvinvointia metsistä Metsät ja niiden kestävä käyttö ovat Suomen biotalouden kasvun perusta. Metsät ovat Suomen merkittävin
Toimintasuunnitelma 2017
Toimintasuunnitelma 2017 Arvot ja Teema 2017 Uudistuva Pori Rohkea Pori Rohkea Yrittäjä Kiinnostavat uudet ajatukset ja kokeilut tarjoavat mahdollisuuksia monipuolistaa yritysten liiketoimintaa, rakentaa
Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014. Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015
Esitys Kepan toimintakertomukseksi vuodelle 2014 Ohjelmajohtaja Outi Hannula Kevätkokous 24/4/2015 Toimintavuosi 2014 pähkinänkuoressa Maailma myllerryksessä: turvallisuus Suomen hallitus myllerryksessä:
TRIO-ohjelman keskeiset tulokset. Ohjelman päätösseminaari Helsinki Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö
TRIO-ohjelman keskeiset tulokset Ohjelman päätösseminaari Helsinki 2.12.2009 Harri Jokinen, ohjelmapäällikkö TRIO-ohjelma 2004 2009 TRIO on ollut Suomen suurin toimialakohtainen kehitysohjelma teknologiateollisuuden
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille. www.kehys.fi
EU-rahoitusta kansainvälisyyskasvatushankkeille www.kehys.fi EU:n budjetti 2007-2013 Viisi päälohkoa: Yhteensä 974,7 miljardia 1. Kestävä kasvu 433,0 miljardia 2. Luonnonvarojen kestävä kehitys ja suojelu
9.12.2011. www.kepa.fi
9.12.2011 www.kepa.fi Mikä Kepa? Vuonna 1985 perustettu Kepa on kehitysyhteistyön kattojärjestö. Kepaan kuuluu lähes 300 kehitysmaa- ja globaalikysymysten kanssa työskentelevää tai niitä seuraavaa järjestöä.
SUO U M O EN E N SOT O ILAS LA UR U HE H I E LU L LI U ITO T N O N STRATEGIA
SUOMEN SOTILASURHEILULIITON STRATEGIA 2018-2021 Visio 2018-2020 Elinikäisen liikuntainnostuksen aktivoija Talous- ja viestintävaliokunta Toimintaympäristö Nykyinen toimintaympäristö Viestintä Liiton viestintä
Sisällysluettelo Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty. Virhe. Kirjanmerkkiä ei ole määritetty.
Tilinpäätös 2017 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kansainvälinen toiminta... 1 2.1. Hanketoiminnan tuloksia... 1 2.2. Muu kansainvälinen toiminta... 2 2.3. Hanketoiminta toimialoittain... 3 2.4. Hanketoiminta
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille
Pelastusalan naisverkoston toimintasuunnitelma vuosille 2018 2022 TOIMINTASUUNNITELMA 1 Sisällysluettelo LYHYESTI PELASTUSALAN NAISVERKOSTOSTA... 3 NAISVERKOSTON VISIO... 4 TOIMINNAN PAINOPISTEALUEET...
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY
TOIMINTA- JA TALOUSSUUNNITELMA 2018 LAPIN LIIKUNTA RY YLEISTÄ Lapin Liikunta ry on alueellinen liikunnan palvelu- ja koulutusorganisaatio, jota johtaa 4-6 kertaa vuodessa kokoontuva hallitus. Päättävänä
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan
VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa
OPISKELIJAKUNTA HUMAKO
Hyväksytty edustajiston syyskokouksessa 5.11.2010 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 OPISKELIJAKUNTA HUMAKO 2011 Toimintasuunnitelma HUMAKON TEHTÄVÄ YLEISESTI Humanistisen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta HUMAKO
Liiton strategia Karoliina Öystilä
Liiton strategia 2017-2027 15.10.2016 Karoliina Öystilä Liitto-kokonaisuus Jäseniä 34 000 Ammattiosastoja 69 Aluejärjestöjä 7 Liiton toiminnan kulmakivet SEL Työehtosopimukset Järjestäytyminen Alan työpaikat
PIÄLLYSMIES. Toimintasuunnitelma 2015. PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä
PIÄLLYSMIES Toimintasuunnitelma 2015 PIÄLLYSMIES RY Paikallinen Leader-toimintaryhmä Hyväksytty syyskokouksessa xx.xx.2014 1 Sisältö Yleistä... 2 Tehtävä ja painopistealueet... 2 Hanketoiminta... 3 Hallinto...
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018
JHL Sisä-Suomen TOIMINTASUUNNITELMA 2018 JHL Sisä-Suomen aluetoimisto 15.8.2017 Liittostrategiassa määritellyt strategiset päämäärät ovat Järjestäytymisasteen kasvu liiton sopimusaloilla. Jäsenten työolosuhteiden
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015
TOIMINTA- JA EDUNVALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 Turun Seudun Sähkötyöntekijöiden ammattiosasto on perustettu 1956. Osastoon kuuluu tällä hetkellä yli 2000 jäsentä. Ammattiosasto on ns. sekaosasto. Osastoon
Arvioinnin tarkoitus. Arvioinnin periaatteet. Arvioinnin tavoitteet ja painopiste
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA 2018 Taustaa Tarkastuslautakunnan arviointisuunnitelmasta säädetään kuntalain 121.4 :ssä. Tarkastuslautakunnan toiminta edellyttää suunnitelmallisuutta ja vastuullisuutta,
UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI
UUSI KESKUSJÄRJESTÖ -hanke LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 HELSINKI LIITTOJEN KOKOUS 12.2.2015 - esityslista 1. Valitaan kokouksen puheenjohtajisto 2. Todetaan selvitystyöhön 10.2.2015 mennessä ilmoittautuneet
1 (7) 16.9.2015/tl. Talousarvio 2016. Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava 2 015 2016. Varsinainen toiminta. Ay avustus
1 (7) 16.9.2015/tl Talousarvio 2016 Varsinainen toiminta Talousarvio Talousarvio Tarkennettu alustava Ay avustus Ray avustukset 795 000 860 000 Palkat 440 000 479 000 Palkkiot, hallitus 6 000 6 000 Eläkekulut
#rohkeatuudistajat. Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019
Tehdään yhdessä! Suunnittelu- ja konsultointiyritykset SKOL ry TOIMINTASUUNNITELMA 2019 STRATEGISET TEEMAT VISIO SKOL uudistaa yhteiskunnallisesti merkittävää suunnittelu- ja konsultointialaa, joka menestyy
TALOUSARVIO PÄÄ- JA ALALUOKITTAIN 2007 ETELÄSSÄ JA POHJOISESSA Kepa ry
KEPAN VUOSIKOKOUKSELLE TIEDOKSI TALOUSARVIO PÄÄ- JA ALALUOKITTAIN 27 ETELÄSSÄ JA POHJOISESSA Kepa ry Yhteensä ETELÄ POHJOINEN 5 23 1 622 39 3 58 61 35,93% 64,7% 1. JÄSENTEN TOIMINTAEDELLYTYSTEN TURVAAMINEN
Crohn ja Colitis ry.
Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella
07-07 Nov Poll results
Pohjois-Savon EUrahoitusinfo 07-07 Nov 2018 Poll results Table of contents Mihin teemaan liittyen koet tarvitsevasi koulutusta/tukea? Kuinka eu-hankehallinto (mm. lainsäädäntö, tietojärjestelmät, hakuprosessi),
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015. Malliyhdistys Ry. Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle
Toimintasuunnitelma TOIMINTAVUOSI 2015 Hallituksen ehdotus hyväksyttäväksi yhdistyksen vuosikokoukselle Malliyhdistys Ry Puh. 040 123 4567 Y-tunnus 12345-6 Tiekatu 23 A 15 00120 PAIKKAKUNTA www.malliyhdistys.fi
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle Päivitetty
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkosto; Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Päivitetty 8.2.2019 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä
VAIKUTTAMINEN. Yleiskokoukset
ESPOON NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2017 VAIKUTTAMINEN Espoon nuorisovaltuusto on espoolaisnuorista koostuva edunvalvontaelin ja päätäntävaltaa nuorisovaltuustossa käyttävät valitut nuorisovaltuutetut.
Järjestöhautomo. Sosiaalipedagoginen näkökulma
Järjestöhautomo Sosiaalipedagoginen näkökulma Marjo Raivio, 1100247 Metropolia Ammattikorkeakoulu Hyvinvointi ja toimintakyky Sosiaaliala Suullinen, kirjallinen ja verkkoviestintä XXXAC03-2284 Laaja kirjallinen
Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi
Hyvinvointia työstä Työhyvinvoinnin tilannekuva - Työnantajan nykyiset tiedot ja taidot toimintaan Rauno Pääkkönen Elina Ravantti Selvityksen tarkoitus ja toteutus Muodostaa käsitys mitä työhyvinvoinnilla
Varsinainen toiminta. Tarkennettu Talousarvio Talousarvio 2014 2015. Ay avustus. Tuotot Ray avustukset 754 000 839 000
1 (7) 22.9.2014/tl Varsinainen toiminta Tarkennettu Talousarvio Ay avustus Ray avustukset 754 000 839 000 Palkat 414 500 467 500 Palkkiot 12 500 8 000 Eläkekulut 91 000 88 750 Lakisääteiset sos.kulut 27
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä
Mitä jatkossa? ESR-rahoituksen mahdollisuudet osallisuuden sekä työ- ja toimintakyvyn edistämisessä Rahoitusasiantuntija Verna Mustonen 20.3.2018 Kajaani ESR-toiminnan tukena TL 5 Sosiaalinen osallisuus
Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä?
Miten Metsästrategia 2025 tukee alan koulutuksen kehittämistä? Marja Kokkonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsä- ja bioenergiayksikön päällikkö Säätytalo 3.10.2018 1 Metsäpolitiikan nykyinen kehys KÄRKIHANKKEET
Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa?
Mitä sääntömuutos käytännössä tarkoittaa? Vertailu Seuran rakenteesta nyt ja tulevaisuudessa Sääntötyöryhmä 15.11.2018 Osastojen ja piirien keskusteluun: Kommentointiaikaa jatkettu 15.2.2019 asti. Palaute
TOIMINTASUUNNITELMA 2018
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 PYÖRÄLIITTO RY Pyöräliitto edistää pyöräilyä liikennemuotona sekä toimii pyöräilijöiden valtakunnallisena edunvalvojana ja paikallisten pyöräily-yhdistysten yhteistyöelimenä. Pyöräliitto
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103. Toimintasuunnitelma 2019
Jyväskylän julkisten ja hyvinvointialojen ammattilaiset JHL ry 103 Toimintasuunnitelma 2019 1 JHL 2022 LIITTOSTRATEGIA VISIO: JHL on kokoava voima, joka toimii vahvimpana ammattiliittona työpaikoilla ja
Keliakialiiton strategia
Keliakialiiton strategia 2016 2020 Keliakialiitto ry Kuvat ja taitto: Sonja Tuomi Painopaikka: Waasa Graphics Oy, 2015 Keliakialiiton strategia 2016 2020 Visio 2020... 4 Toiminta-ajatus... 6 Toimintaympäristön
LARK alkutilannekartoitus
1 LARK alkutilannekartoitus 1 Toimintojen tarkastelu kokonaisuutena Suunnittelu Koulutuksen järjestäjällä on dokumentoitu toimintajärjestelmä, jonka avulla se suunnittelee ja ohjaa toimintaansa kokonaisvaltaisesti
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat JHL ry 240. Toimintasuunnitelma 2012
Helsingin kaupungin toimistovirkailijat Toimintasuunnitelma 2012 Carita Bardakci 23.11.2011 1.1.1.1 Helsingin kaupungin toimistovirkailijat 1 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2012 1. JOHDANTO JA TOIMINTA-AJATUS
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella
Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen
Lippulaiva: Hyvä hakemus. Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia
Lippulaiva: Hyvä hakemus Keskustelua, kysymyksiä ja vastauksia Maiju Gyran 28.8.2017 1 SUOMEN AKATEMIA 2016 TIETEEN PARHAAKSI Lippulaivaohjelma Lippulaivat ovat osaamiskeskittymiä, joissa toteutuu - Korkeatasoinen
Työmarkkinoiden pelikenttä
Työmarkkinoiden pelikenttä Luennon sisältö Työmarkkinajärjestöt Palkansaajien keskusjärjestöt Työnantajien keskusjärjestöt Ammattiliitto Luottamusmiesjärjestelmä Paikallinen toiminta Toimihenkilökeskusjärjestö
OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018
OAJ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2018 1. Johdanto OAJ:n Pääkaupunkiseudun alueyhdistys edustaa pääkaupunkiseudun kaikkia niin suomenkuin ruotsinkielisiä opettajaryhmiä eli lastentarhanopettajia
Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010
1/5 Toimintasuunnitelma 2010-2011 Hallitus 3.3.2010 Yleistä Sääntöjensä mukaisesti Suomen oppisopimuskoulutuksen järjestäjät ry Edistää ry:n jäsenten välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.
Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.
Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa
Tätä tehtävää edistävät toimiminen Toimihenkilöliitto ERTO ry:n jäsenyhdistyksenä sekä keskusjärjestömme STTK:n kautta.
TOIMINTASUUNNITELMA 2018 Hyväksytty hallituksen kokouksessa 28.10.2017 esitettäväksi syyskokoukselle 18.11.2017 YLEISTÄ EDUNVALVONTA Yksityisen sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ry, YSTEA, on valtakunnallinen
Kansainvälistymisen vastuualue Etelä-Pohjanmaan liitossa. Laatija:
Kansainvälistymisen vastuualue Etelä-Pohjanmaan liitossa Laatija: Kv-toiminta EP:n liitossa Liitossa erillinen kansainvälistymisen vastuualue, jossa keskitytään kv-asioihin Toimintaa ohjaavat maakuntastrategia,
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki
Vapaaehtois- ja järjestötoiminnan kehittäminen ja tuki Aluefoorumi Tornio 3.10.2015 EHYT ry:n strategiasta 2014-2020 Yhdistämme vapaaehtoistoiminnan voiman ja asiantuntijoidemme osaamisen Vapaaehtoistoiminta
Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat KEINOlaiset
Ajankohtaista KEINOsta Kuntamarkkinat 12.-13.9.2018 KEINOlaiset 18.9.2018 KEINO 1 Sisältö o KEINOsta lyhyesti o Ajankohtaista: o Tilaajaryhmätoiminta käynnistyy! o Muutosagenttien haku alkaa! o Kestävien
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA
AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville
Sosiaali- ja terveysministeriö
Sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ergonomia-asiantuntijoiden työseminaari 6.-7.6.2013 Liisa Hakala Mielekäs työ sosiaali- ja terveydenhuoltoalalla - Miksi työn mielekkyys
TOIMINTASUUNNITELMA 2015
TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Me Itse ry Toimintasuunnitelma 2015 Me Itse ry edistää jäsentensä yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa. Teemme toimintaamme tunnetuksi, jotta kehitysvammaiset henkilöt tunnistettaisiin
pääluottamusmies alakohtaiset luottamusmiehet koulutiedottajat pääluottamusmies puheenjohtaja kaikki toimijat jäsenasiainhoitaja nuorisovastaava
Järjestötoiminta Jatketaan jäsen- ja työpaikkakartoitusta ammattinimikkeistä ja työpaikoista nykyiset/potentiaaliset jäsenmäärät/työpaikka Jäsenhankinta, jäsenkiinnittyminen ja järjestämistyö Vuoden painopiste!
Kotkan Pelastakaa Lapset ry
Kotkan Pelastakaa Lapset ry Perustettu 1948 vuonna 2018 70-vuotisjuhlavuosi Pelastakaa Lapset järjestön paikallisyhdistys 68 paikallisyhdistystä Jäseniä on tällä hetkellä 147 Poliittisesti ja eri uskontokuntiin
Toimintasuunnitelma 2018
Toimintasuunnitelma 2018 Sisällys 1. Yhdistyksen toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta toiminnasta... 2 2. Tulevan toimikauden haasteet ja mahdollisuudet... 2 3. Yhdistyksen toiminnan painopisteet vuonna
Kauppa vetovoimaisena työnantajana
Kauppa vetovoimaisena työnantajana Puheenjohtaja Ann Selin Vähittäiskaupan ennakointiseminaari 10.3.2015 PAM lukuina Jäseniä 232 381 (31.12.2014) Naisia n. 80 % jäsenistä Nuoria, alle 31-vuotiaita 30 %
EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset
EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA
TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 TYÖVÄEN NÄYTTÄMÖIDEN LIITON STRATEGIA 2016 18 Työväen Näyttämöiden Liitto r.y. (TNL) on teatterialan ammattilaisten ja harrastajien järjestö, joka reagoi nopeasti
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015
Kuopion kaupungin JHL ry 862 Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Tämä on Kuopion kaupungin JHL ry:n (yhdistys 862) 4. toimintavuosi ja haasteet tehokkaalle ja tulokselliselle edunvalvonnalle ovat mittavat.
2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen ja viestintä
SUOMEN STRATEGISEN JOHTAMISEN SEURA (SSJS) TOIMINTASUUNNITELMA 2018 SISÄLTÖ 1. SSJS:n strategia 2. Strategiset painopisteet ja toiminta 2018 2.1. Yhdistyksen vetovoimaisuuden lisääminen - Brändin kirkastaminen
Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi
TUTKIMUSOSIO Julkaistavissa.. klo : Kaksi viidestä suomalaisesta on kielteinen maahanmuutolle työntekijät ja opiskelijat toivotetaan tervetulleiksi t ja EU-työntekijät toivotetaan tervetulleiksi, pakolaisia
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi
Työtä Suomen ja suomalaisten hyväksi Suomen silmät ja korvat maailmalla Mitä ulkoministeriö tekee? Ulkoministeriö edistää Suomen ja suomalaisten turvallisuutta ja hyvinvointia. Toimii turvallisen ja oikeudenmukaisen
Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen
Työturvallisuuskeskus: Apua kehittämisohjelmien käynnistämiseen Jarna Savolainen Kehittämispäällikkö, TTK Tukea toimialojen kehittämiseen aamuseminaari 1.11.2017 klo 8:30-11:00 Työturvallisuuskeskuksen
Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management
Talousjohdon haasteet kyselyn tulokset Amy Skogberg Markkinointipäällikkö Business Intelligence and Performance Management 2008 IBM Corporation IBM Cognos: suorituskyvyn johtamisen asiantuntija IBM osti
Sovitut toimintatavat
Green Building Council Finland Sovitut toimintatavat 4.4.2013 Toimielimet Vuosikokous Valitsee hallituksen ja sen puheenjohtajan sekä vaalitoimikunnan, sääntömuutokset Hyväksyy vuosittain toimintasuunnitelman
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 ( )
Kansainvälisen luonnonvarapolitiikan yhteistyöverkoston toimintasuunnitelma vuodelle 2018 (28.11.2017) 1 Toiminta-ajatus Edistää Suomen kestävän kehityksen tavoitteiden toteuttamista kansainvälisessä luonnonvarapolitiikassa.
PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö
PELASTAKAA LAPSET RY - Kansainvälinen kansalaisjärjestö Hanna Markkula-Kivisilta Pääsihteeri Pelastakaa Lapset ry 2.11.2016 Mistä olemme tähän tulleet? Save the Children Fund perustettu Englannissa v.1919
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa
KIVININET 30.10 Rajatonta kasvua Kaakossa Mikko Härkönen, TEM mikko.harkonen@tem.fi MIKÄ TEAM FINLAND? Team Finland verkosto edistää Suomen taloudellisia ulkosuhteita, maakuvaa, yritysten kansainvälistymistä
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY
PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä
Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta
TALOUSARVIO Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä hallituksen kokouksessa
TALOUSARVIO 2018 Hyväksytty esitettäväksi syyskokoukselle Jyväskylässä 18.11.2017 hallituksen kokouksessa 26.10.2017 Sivu 1 Laadintaperusteet toimintasuunnitelma 2018 numeroina tavoitelaskelma, jossa tarkasteltu
LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET. Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.
LISÄÄ TOIMINNAN VETOVOIMAISUUTTA JA JÄSENMÄÄRÄN KASVUA ESIMERKKINÄ PARTIOLAISET Ilona Turunen / Zonta International Piiri 20 ry 7.10.2018 LISÄÄ KASVUA - JOKAISEN TULEVAISUUTEEN TÄHYÄVÄN YHTEISÖN TEHTÄVÄ