Rakennusoikeus ja rakennusala:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakennusoikeus ja rakennusala:"

Transkriptio

1 ATALA RISSO, RAKENTAMISTAPAOHJE, Asemakaava nro

2 Yleistä Tonttien toteutusta ohjaavat havainnekuva ja rakentamistapaohjeet, joiden tarkoituksena on asemakaavan lisäksi ohjata rakentamista siten, että alueesta muodostuu viihtyisä ja toimiva asuinpaikka, joka on kaupunkikuvallisesti laadukas. Havainnepiirros on ohjeellinen ja osoittaa toteuttamisessa noudatettavat suuntaviivat. Rakentamistapaohjeet ovat lähtökohtana rakennuslupaa edeltävässä lupatarkastuksessa ja ne sitovat tonttien toteuttajaa. Rakentajan on syytä olla yhteydessä kaupungin rakennusvalvontaan heti hankkeen alkuvaiheessa. Rakennusvalvonnan kanssa käydyissä neuvotteluissa selvitetään tonttia koskevat asemakaavamääräykset, rakentamistapaohjeet sekä muut suunnittelussa huomioitavat asiat. Rakentajan tulee hankkia hankkeelle pääsuunnittelija, arkkitehtisuunnittelija sekä tarvittavat erityissuunnittelijat. Pääsuunnittelija on pääsääntöisesti arkkitehti, joka huolehtii myös hankkeen soveltumisesta naapurihankkeisiin mm. kaupunkikuvallisesti. Rakentamistapaohje erillispientaloille(ao) ro Asemakaavan tietoja Käyttötarkoitus: Rakentamistapaohje ro koskee seuraavia AO-kortteleita: 6742, 6743, 6745, 6746/2-4, , 6750/1-7, 6751, 6752 ja Kaikilla tonteilla oleva merkintä AO sallii sivuasunnon rakentamisen pääasunnon yhteyteen. Sivuasunto voi toimia erillisenä asuntona tai osana pääasuntoa tarpeen mukaan. Tontit: Tonttien lukumäärä on 125. Tonttien koot vaihtelevat m2:n välillä. Valtaosa tonteista on kooltaan m2. Keskimääräinen laskennallinen tonttitehokkuus on e=0,30. Rakennusoikeus ja rakennusala: Rakennusoikeus on ilmoitettu kerrosalaneliömetreinä tonttikohtaisesti. Tonttien rakennusoikeus kasvaa tonttikoon kasvaessa vaihdellen k-m2:n välillä. Muutamilla tonteilla on osoitettu talousrakennuksen rakennusala, jolloin osa tontin kokonaisrakennusoikeudesta voidaan sijoittaa talousrakennukseen.

3 Ikkunamääräys: Ik-4-merkinnän osoittamaan julkisivuun saa sijoittaa ikkunoita, joiden koko on enintään 0,2 m2 ja yhteispinta-ala enintään 1,0 m2. Määräyksen tarkoituksena on mm. rajata näkyvyyttä naapuritontille. Kerrosluku: Rakennusten kerrosluku on joko I, II tai r75%ii, jossa rakennuksen ensimmäisessä, rinteeseen sijoittuvassa kerroksessa saa enintään 75% ylemmän kerroksen pinta-alasta käyttää kerrosalaan luettavaksi tilaksi. Kaupunkikuvalliset tavoitteet ja muut rakentamistapaohjeet Rakennusten sijoittelu: AO-tontilla yksitasoisessa asuinrakennuksessa autotalliosuus tulee olla asuinrakennuksen katujulkisivun puolella sisäänvedettynä pääjulkisivulinjasta vähintään 1,5 metriä. Myös autotalliosuuden katon tulee olla sisäänvedetty muusta kattolinjasta. Autotalliosuuden ei kuitenkaan tarvitse olla sisäänvedetty, mikäli se on sijoitettu rinteeseen kellarikerrokseen. Pihapiiri: Rakennusala osoittaa rakennuksen sijainnin ja enimmäismitat. Asuinrakennuksen muoto on vapaa, kunhan se sijoittuu katoksia lukuun ottamatta kokonaan rakennusalan sisäpuolelle. Osalle AO-tonteista on osoitettu merkintä s-1. Merkintä osoittaa luonnonmukaisena säilytettävän tontin osan, jota on hoidettava niin, että luonnonmaisema ei olennaisesti muutu. AO-tonttien virkistysalueeseen rajautuvat sivut tulee aidata pensasaidalla, mikäli rajalla ei ole s-1- merkintää. Autopaikat: Kullekin tontille tulee osoittaa vähintään kaksi autopaikkaa. Rakennusten sovitus maaston muotoon: Osa tonteista on tasamaatontteja ja osa rinnetontteja. Rakennusten ja pihojen maaston kaltevuuteen sovittamiseen tulee kiinnittää huomiota. Piha-alueet tulee suunnitella siten, että vältetään hankalia leikkauksia, pengerryksiä ja luiskia. Tonttia ei saa täyttää tasaiseksi, sen tulee myötäillä mahdollisuuksien mukaan maaston muotoja. Yksikerroksiseen asuinrakennukseen voidaan rakentaa kellarikerros, mikäli tontin kaltevuus- ja muut olosuhteet soveltuvat kellarin rakentamiseen.

4 Sade- ja pintavesien johtamiseen tulee tonteilla kiinnittää erityistä huomiota. Julkisivut: Julkisivujen tulee olla selkeälinjaisia. Asuinrakennuksen julkisivumateriaali on peittomaalattu puu tai rappaus tai paikalla muurattu sileä yksivärinen tiili samanvärisin saumoin. Julkisivujen väreinä käytetään murrettuja värisävyjä. Ensimmäinen käytettävä tehosteväri on jokin vaaleahko väri (ei valkoinen) esim. listoituksissa ja räystäslaudoituksissa ym. Toisena tehostevärinä voi olla valkoinen esim. ikkunanpuitteissa ym. Lisäksi voidaan hyvin vähäisessä määrin käyttää yhtä voimakkaampaa tehosteväriä esim. pääovessa. Rakennusten listoitusten tulee olla suoraviivaisia; koristelistoja tulee välttää. Rinteeseen rakennettaessa julkisivumateriaalin tulee myötäillä maanpinnan muotoja siten, ettei näkyvän sokkeliosuuden korkeus ylitä yhtä metriä. Tätä tasoa ylemmäksi asettuva sokkelin osuus on käsiteltävä muun julkisivun tapaan. Katot: Rakennuksen kattomuoto on harjakatto ja harjansuunta kaavamerkinnän suuntainen. Kattokulma rakennuksissa on noin 18 astetta eli 1:3. Katemateriaalin tulee olla pintavaikutelmaltaan sileä. Katteen värisävy on harmaa. Räystäsleveyden tulee olla asuinrakennuksissa mm ja talousrakennuksissa mm. Rakennusten räystäiden tulee olla avoraystäitä.

5 Rakentamistapaohje asuinkerrostaloille (AK) sekä asuinkerrostaloille ja rivitaloille ja muille kytketyille asuinrakennuksille (AKR) ro Asemakaavan tietoja Käyttötarkoitus: Rakentamistapaohje koskee AK-korttelia 6741 sekä seuraavia AKR kortteleita: 6744, 6746/5, 6750/8-12, 6753/2-3, 6761 ja Tonteille 6741/1, 6744/1, 6761/1 ja 6753/2 saa sijoittaa liike- ja palvelutiloja kaavamerkinnän osoittaman määrän kokonaisrakennusoikeudesta. Tiloja voidaan käyttää joko julkisten palvelujen tai yksityisten palvelujen tiloina. Tontit: Alueella on yksi asuinkerrostalotontti (AK) sekä 11 pienkerrostalotonttia (AKR). Rakennusoikeus ja rakennusala: Rakennusoikeus on ilmoitettu tehokkuuslukuna tonttikohtaisesti. AKtontin rakentamistehokkuus on e=0,6. AKR-tonttien keskimääräinen rakentamistehokkuus on e= 0,43. Tonteille on osoitettu erikseen auton säilytyspaikan ja talousrakennuksen rakennusalat. Osalle tontteja on asemakaavassa määrätty rakennuksen enimmäispituus kaupunkikuvallisista syistä. Enimmäispituus on m. Kerrosluku: Asuinrakennusten kerrosluku on AK-tontilla IV. Asuinrakennusten kerrosluku on AKR-tonteilla II-III. Hulevesien käsittely: Korttelialueilla vettä läpäisemättömiltä pinnoilta tulevia hulevesiä tulee viivyttää alueella siten, että viivytyspainanteiden, -altaiden tai - säiliöiden mitoitustilavuuden tulee olla yksi kuutiometri jokaista sataa vettä läpäisemätöntä pintaneliötä kohden. Viivytyspainanteiden, - altaiden ja säiliöiden tulee tyhjentyä 12 tunnin kuluessa täyttymisestään ja niissä tulee olla suunniteltu ylivuoto. Kaupunkikuvalliset ja muut rakentamistapaohjeet Rakennusten sijoittelu: Uudisrakennukset tulee sijoittaa rakennusaloille havainnepiirroksessa esitettyjä suuntaviivoja noudattaen.

6 Pihapiiri: Korttelialueelta varataan asukkaita varten yhtenäistä oleskeluun soveltuvaa tilaa vähintään 7 m2 / 100m2 asuinkerrosalaa kohden. Tonttien pihoille istutetaan runsaasti puita ja muuta kasvillisuutta, joka tukee tonttien toiminnallista jäsentelyä. Kasvillisuus tulee ryhmitellä maisemallisiksi kokonaisuuksiksi. AK- ja AKR-tonttien virkistysalueeseen rajautuvat sivut tulee aidata. Talotyyppi: Merkintä AKR mahdollistaa sekä rivitalot että pienkerrostalot, joissa huoneistot sijoitetaan päällekkäin. Kolmekerroksisissa rinnetaloissa asuntojen pääsisäänkäyntejä voidaan sijoittaa sekä ala- että ylärinteen puolelle, jolloin vältytään ulkoportaan rakentamiselta. Tasamaatonteilla suositeltava rakennustyyppi on neljän asunnon talo, jossa kaksi asunnoista on alimmassa kerroksessa ja kaksi ylemmässä. Tällöin asunnot avautuvat kolmeen ilmansuuntaan ja rakennuksen massa ei muodostu liian pitkäksi. Toisena suositeltavana vaihtoehtona on kuuden asunnon luhtikäytävätalo, jossa vain keskimmäiset asunnot avautuvat kahteen ilmansuuntaan eikä luhtikäytävä muodostu pitkäksi. Lisäksi voidaan käyttää talotyyppiä, jossa päätyasunnot ovat kaksikerroksisia ja pienet asunnot keskellä päällekkäisiä yksitasoisia. Autopaikat: Autopaikkoja tulee osoittaa yksi autopaikka kutakin asuntoa kohden. Julkisivut: AKR-kortteleissa rakennusten julkisivut tulee rakentaa pääasiassa joko paikalla tai siten, että elementtisaumoja ei ole näkyvissä. Julkisivuväreinä tulee käyttää murrettuja maavärejä. Ulkonevien parvekkeiden tulee olla luonteeltaan keveitä. Sopivia parvekkeiden ulkoseinämateriaaleja ovat lasi, muototeräs ja paikoin puu. Rinteeseen rakennettaessa sokkeliosuutta ei saa olla näkyvissä yhtä metriä enempää maanpinnan yläpuolella. Metriä maanpinnan tasoa ylemmäksi asettuva sokkelin osuus on käsiteltävä muun julkisivun tapaan. Katot: Kattokulma rakennuksissa on noin 18 astetta eli 1:3. Katemateriaalin tulee olla pintavaikutelmaltaan sileä. Katteen värisävy on harmaa. Kattomuoto voi olla harjakatto tai pulpettikatto.

TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE Kaavan rakenne

TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE Kaavan rakenne 1 TOHLOPPI, KAAVA NRO 8094, RAKENTAMISTAPAOHJE 14.4.2008 Kaavan rakenne Alueen 29 uutta erillispientalotonttia ja yksi pientalotontti on sijoitettu nykyiseen rakenteeseen kiinni Tohlopinkatuun liittyvän

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner

Palojoen varsi. Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus /Tanner Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Kaavoitus 5.4.2018/Tanner Metsäkalteva Palojoen varren alue on osa Metsäkaltevan kaupunginosaa, tulevaa yli 6 000 asukkaan asuinaluetta Rakentamista ohjaavat:

Lisätiedot

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit

Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.

Lisätiedot

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283

Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 Poikluomantien varren asemakaavojen muutos A3283 rakentamistapaohjeet Kaavoitus Rakentamistapaohjeet 12.9.2012 Lisätiedot: Jukka Latokylä, p. 588 4810 Pasi Aromäki, p. 588 4805 Jani Laasanen, p. 588 4806

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304

Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit , 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 7299-7300, 7301 tontit 2-4, 7302 ja 7304 Lounais-Empon alue sijaitsee Kuusistossa Empon asemakaavoitetun pientaloalueen lounaiskulmassa.

Lisätiedot

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat

Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon asemakaavan muutoksen rakentamistapaohjeet, korttelit 6441-6443 ja kortteleiden 6406, 6421 ja 6453 osat Kuhilaspellon alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, pääasiassa Koronniityntien länsipuolella.

Lisätiedot

1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625

Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit ja 6625 Hulkkionkaaren asemakaavan II-alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 6618-6621 ja 6625 Hulkkionkaaren II-alue sijaitsee Voivalan kaupunginosassa, Hulkkiontien ja Rajakaaren koillispuolella. Alue on pääasiassa

Lisätiedot

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ

LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ 1.5.2012 TAIPALSAAREN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE PAPPILANNIEMEN ASUNTOALUE LUONNONLÄHEISTÄ JA RAUHALLISTA ASUMISTA SAIMAAN ÄÄRELLÄ Pappilanniemi tarjoaa laadukkaan ympäristön asumiselle. Vaihtelevat maastonmuodot

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet rol , 2 ja

Rakentamistapaohjeet rol , 2 ja Rakentamistapaohjeet rol 8227 1, 2 ja 3 21.12.2009 1(10) Yleistä: Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla esitettyjä määräyksiä ja kaavasta laadittua havainnekuvaa. Tarkoitus on

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE

GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset

Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaavan rakentamistapaohjeet (korttelit 21050-21051 ja kortteli 21060), yleiset määräykset Nunnan radanvarren asemakaava-alue sijaitsee likimääräisesti Littoistentien, Nunnanpellon

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4

RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4 Tohloppi, Pyydyspohjankadun ja Tesoman valtatien välisen alueen asemakaavamuutos RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4 LIITTYY ASEMAKAAVAAN NO 7747 TOHLOPPI, korttelin 2215 osa sekä korttelit 2224 ja 2227

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus:

RAKENNUSTAPAOHJEET. Muutoksen kuvaus: 1 RAKENNUSTAPAOHJEET Muutoksen kuvaus: Asemakaavamuutoksessa on poistettu kaksi rivitalotonttia ja osoitettu niiden tilalle kolme pientalotonttia sekä virkistysaluetta. Alueen pohjoisosaan Pihakadun varrelle

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET LIITE 4 RAKENTAMISTAPAOHJEET 16.5.2016 Kuva 1. Havainnekuva asemakaavan muutosalueesta. 1 OHJEEN TARKOITUS Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavan määräyksiä ja merkintöjä. Niiden tarkoituksena on

Lisätiedot

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

Lisätiedot

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935

Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) Aurinkokuja 1 a valmis 2 935 95 Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 41041 11 Aurinkokuja 1 a 453 120 valmis 2 935 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm: Rakennuksen kerrosluku:

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202

ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 7.133 Autopaikkojen korttelialue. Suluissa

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015)

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 69 Pallomäenkuja Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 40094 30 Pallomäenkuja 10 506 180 valmis 4 117 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm:

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 12.6.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET

SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

A-26/s-2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET A-26/s-2 Asuinrakennusten korttelialue. varasto-, huolto-, kerho-, sauna- yms. tiloja asuinrakennuksen kaikkiin kerroksiin, ullakolle tai piha-alueelle niille osoitetuille

Lisätiedot

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti)

UTRA. Lasitehtaantie. (vain myynti) UTRA Lasitehtaantie (vain myynti) 0-K/ 0-0 -0- - -0- : Lasikuja Lasitehtaantie 0 0 0 0 pp pp p p VL VL- VV 0 0 0 0 e=0. e=0. e=0. e=0. +.00 +.00 e=0. kt 0 0 0 0 0 0 Lasikuja Lasimest. Putelikuja Sahamyllynkatu

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta.

Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Rakentamistapaohjeet Rakentamistapaohjeet koskevat ek-merkinnällä osoitettuja tontteja: 405-1, 406-1, 406-24, 485-2 5, 490-1 4 sekä Avainkimpunmäen palstaviljelyaluetta. Korttelien ja tonttien numerot

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE

RAKENTAMISTAPAOHJE VESILAHDEN KUNTA, KIRKONKYLÄ KALALAHDEN ASEMAKAAVA RAKENTAMISTAPAOHJE 07.01.2019 Tämä rakentamistapaohje koskee Kalalahden asemakaavan erillispientalojen korttelialueita 301-307. Arkkitehtitoimisto Helena

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä.

3. Suunnittelun yhteydessä on laadittava selvitys tontin maaperästä. Rauhalinnan Morsinkokujan rakentamistapaohjeet Erillispientalojen alueet () korttelin tontit - ja korttelin 60 tontit - Yleiset määräykset. Rakennusten tulee täyttää Suomen rakentamismääräyskokoelmassa

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 2.03 5.01 Opetustoimintaa palvelevien

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI. Näkymä Lusikkatieltä, korttelien ja välistä pohjoiseen.

KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI. Näkymä Lusikkatieltä, korttelien ja välistä pohjoiseen. KORTTELISUUNNITELMA - TALTRIKINMÄKI Näkymä Lusikkatieltä, korttelien 45094 ja 45116 välistä pohjoiseen. Tiivistelmä Sisällysluettelo 1. Sisällysluettelo, tiivistelmä 2.-3. Asemakaava, määräykset 4.-5 Korttelisuunnitelman

Lisätiedot

VENDA- ja JIIPPIVAHE (TUOMONIEMEN HIEKKAKUOPPA) RAKENTAMISTAPAOHJEET

VENDA- ja JIIPPIVAHE (TUOMONIEMEN HIEKKAKUOPPA) RAKENTAMISTAPAOHJEET VENDA- ja JIIPPIVAHE (TUOMONIEMEN HIEKKAKUOPPA) RAKENTAMISTAPAOHJEET 12.3.2015 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT: 1914, 1916, 1928 ja 1929 TONTIT: 19-1914-8 12 19-1916-6 12 19-1928-1 4 19-1929-1 5 Liittyy asemakaavaan

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO AO-24 AL VP VL VK ET E-3 Asuinpientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Kullekin tontille saa rakentaa enintään

Lisätiedot

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta

s-2 s-2 s-2 s-2 Mittakaava: 1: m Laukaan kunta Laukaan kunta Mittakaava: 1:2000 50 m Asemakaavamääräykset Laukaan kirkonkylä korttelit 1201-1223 (Laajalahti) Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20

Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE. 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 Rakentamistapaohjeet KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLI, III VAIHE: HUNAJATIE, VIIKUNATIE JA TAATELITIE 109. kaupunginosan korttelit 16, 18-20 SISÄLTÖ 1. TARKOITUS... 2 2. YLEISTÄ... 2 3. KORTTELIT... 3 1. TARKOITUS

Lisätiedot

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III

III LPA. jk-6. py-5 4800 +102.8 III III III. 35 dba III. jk-6 III III III III 0 0 V V V V V V V V V V V V 9 kt kt 9 0 9 0 00 0 0 0 0 0 0 lt V 00 +0. dba jk- jk- py- 900 00 9900 00 LPA ASEMAKAAVAMERKNNÄT JA -MÄÄRÄYKSET LPA 00000 Autopaikkojen korttelialue. 00000 m kaava-alueen rajan

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,

Lisätiedot

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen 8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti

Lisätiedot

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE

JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ

Lisätiedot

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo.

Ahjotie RAATEKANKAANTIE 5:218. mp-1. ajo. ajo. ajo TKL. avo RAHTIKATU. e=0.35 TELITIE. Telitie. ajo. ajo 21 RAATEKANGAS TKL. II e=0.40. avo. 0 : : Ahjotie Telitie 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 00 0 0 0 0 0 0 TELITIE RAHTIKATU RAATEKANKAANTIE e=0.0 e=0. mp- RAATEKANGAS EV ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET EV 0000 Teollisuus-, varasto- ja liikerakennusten

Lisätiedot

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin

Lisätiedot

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja

AO-tonttien rakentamistapaohje ( , täydennetty ) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-tonttien rakentamistapaohje (25.01.2007, täydennetty 11.5.2017) Immulan uusi asuinalue, Lohja AO-59 kortteleissa 4, 5, 6, 7, 9, 10, 12, 13 ja 14 AP-9 korttelissa 8 AKR-2 korttelissa 5 LUONNOS Täydennykset

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö 29.11.2017 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, IV vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan määräyksiä. Ohjeistus sisältää

Lisätiedot

IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p ,

IITTI Kirkonkylä RAKENTAMISTAPAOHJE SORRONNIEMI. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, Helsinki p , IITTI Kirkonkylä SORRONNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJE 12.9.2011. K 35 korjattu 3.11.2011 Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 1. RAKENTAMISOHJEEN TARKOITUS Sorronniemen

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III.

Länsikatu. rp23. Sepänkatu. rp24. rp26 LOUHELANKATU. rp25 LÄNSIKATU. Louhelankatu III le p. rp28. rp27 68 IV SEPÄNKATU III. 1 4 2 1 1 Louhelankatu Länsikatu I I 4 Sepänkatu 20 1 1 1 1 20 0 20 21 2 2 24 22 3 2 1 1 rp2 rp2 rp24 rp23 rp rp2 0 30 40 0 20 0 a le p I 0 SEPÄNKATU LOUHELANKATU LÄNSIKATU 43300 400 43400 400 IV AK ASEMAKAAVAMERKINNÄT

Lisätiedot

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Ulkoasu selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen korttelialue, jolle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja enintään 10 prosenttia kerrosalasta. Asuin-, liike- hotelli- ja toimistorakennusten

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI KANKAANPÄÄN KAUPUNKI NIINISALON VARUSKUNNAN ASUINALUE RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 1060-1067 29.05.2007 / korj. 07.01.2008 Arkkitehtistudio Kujala & Myllymäki Oy KANKAANPÄÄN KAUPUNKI, NIINISALON VARUSKUNNAN

Lisätiedot

ASEMAKAAVA RAKENTAMISTAPAOHJEET rok ja 2

ASEMAKAAVA RAKENTAMISTAPAOHJEET rok ja 2 ASEMAKAAVA 8187 RAKENTAMISTAPAOHJEET rok 8187 1 ja 2 Yleistä Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla esitettyjä määräyksiä ja kaavasta laadittua havainnekuvaa. Tarkoituksena on

Lisätiedot

R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T. Liittyy asemakaavakarttaan 7984 Kalkku Kalkunvuori 2

R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T. Liittyy asemakaavakarttaan 7984 Kalkku Kalkunvuori 2 R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T Liittyy asemakaavakarttaan 7984 Kalkku Kalkunvuori 2 Asemakaavaan nro 7984 liittyvät rakentamistapaohjeet 30.8.2005 ro-7984 rakennustapaohjeisiin liittyy havainnepiirros,

Lisätiedot

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SAAREN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Rakentamistapaohjeet (4. alue) PAIMION KAUPUNKI TEKNINEN JA YMPÄRISTÖPALVELUT 2 1. YLEISTÄ - Rakennuttajia kehotetaan ottamaan yhteyttä rakennusvalvontaan jo tontin

Lisätiedot

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu

Lisätiedot