Keljonkankaan keskusta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Keljonkankaan keskusta"

Transkriptio

1 Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu tai vastaavalla tavalla käsitelty. Kattokaltevuus ja väri tulee olla korttelikohtaisesti yhtenäinen. Tasakattoa ei sallita. Alueelle on laadittu suunnitteluohjeet. AL-1 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa tulee olla vähintään 10 prosenttia kerrosalasta. Julkisivut ja katot: Rakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla vaalea tiili vaalein saumoin. Rakennuksen käyttötarkoitusta tulee korostaa lasipinnoin ja / tai sileällä laatalla. Alueelle on laadittu suunnitteluohjeet. AKY Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista. Julkisivut ja katot: AKY -kortteleissa rakennusten julkisivujen tulee olla pääosin poltettua punatiiltä laastin värisin saumoin. Alisteisena julkisivumateriaalina tulee käyttää valkoiseksi rapattua kiviainesta. Tehosteena julkisivuissa voidaan käyttää lasia, puuta ja metallia. Tehostevärinä julkisivuissa voidaan käyttää tumman harmaata, mustaa, valkoista tai jotain kirkasta värisävyä. AKY -kortteleissa rakennusten kattomuotona tulee olla pulpettikatto. Kattojen materiaalina tulee olla konesaumattu pelti, väriltään tumman harmaa. Rakennukset tulee liittää kaukolämpö- verkkoon. Tonttitiedot seur. sivulla

2 Keljonkankaan keskusta AL-1, AK ja AKY tontit merkintä m² k-m² luku (119 /k-m²) Kerkkäkatu 2 AL /1 V Kerkkäkatu 4 AK /4 IV Norkkokatu 2 AK IV-V oikeudet muutoksiin pidätetään - hinnat voimassa saakka

3 AKR Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. AKR -kortteleissa rakennusten julkisivujen tulee olla pääosin poltettua punatiiltä laastin värisin saumoin. Alisteisena julkisivumateriaalina tulee käyttää valkoiseksi rapattua kiviainesta. Tehosteena julkisivuissa voidaan käyttää lasia, puuta ja metallia. Tehostevärinä julkisivuissa voidaan käyttää tumman harmaata, mustaa, valkoista tai jotain kirkasta värisävyä. AKR -kortteleissa rakennusten kattomuotona tulee olla pulpetti- tai kaksoispulpettikatto. Kattojen materiaalina tulee olla konesaumattu pelti, väriltään tumman harmaa. Rakentamaan pääsee heti! Jyväskylän kaupunki, Kaavoitus ja Tonttituotanto merkintä m² k-m² luku (110 /k-m²) 20 m Juolukkatie 1 AKR II oikeudet muutoksiin pidätetään - hinnat voimassa saakka

4 AKR Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Pääasiallinen julkisivumateriaali on poltettu punatiili, tehosteena saa käyttää valkoisia osia. Kattona punainen harjakatto, kaltevuus 1:2,5-1:3. HUOM! Tontti luovutetaan vain tuettuun asuntotuotantoon (ARA-tuotanto). P Jyväskylän kaupunki, Kaavoitus ja Tonttituotanto 20 m merkintä m² k-m² luku (93 /k-m²) Lepikkohaka 2 AKR II * oikeudet muutoksiin pidätetään * hinnat voimassa saakka

5 AKY-tontit AKY, Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista. AKY -kortteleissa rakennusten julkisivujen tulee olla pääosin poltettua punatiiltä laastin värisin saumoin. Alisteisena julkisivumateriaalina tulee käyttää valkoiseksi rapattua kiviainesta. Tehosteena julkisivuissa voidaan käyttää lasia, puuta ja metallia. Tehostevärinä julkisivuissa voidaan käyttää tumman harmaata, mustaa, valkoista tai jotain kirkasta värisävyä. AKY -kortteleissa rakennusten kattomuotona tulee olla pulpettikatto. Kattojen materiaalina tulee olla konesaumattu pelti, väriltään tumman harmaa. 200 m P Jyväskylän kaupunki, Kaavoitus ja Tonttituotanto 20 m tontti osoite kaavamerkintä pinta-ala m² rak.oik. k-m² kerrosluku Kaijanlammentie 9 AKY IV LPA- tontti , 3013 m², osuus 1/2, 20 /m², yhteensä /k-m² myyntihinta

Keljonkankaan keskusta

Keljonkankaan keskusta Keljonkankaan keskusta AK Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Osa julkisivusta tulee olla rapattu

Lisätiedot

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA

Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA Kerrostalotontit KELJONKANKAAN KESKUSTA AK - Asuinkerrostalojen korttelialue. Julkisivut ja katot: AK-kortteleissa asuinrakennusten pääasiallisena julkisivumateriaalina tulee olla punatiili. Kattokaltevuus

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.010 Asuinkerrostalojen ja yleistenrakennusten korttelialue, jolle saa sijoittaa palveluasuinrakentamista.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 2.00 Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Liike- ja toimistotilaa saa olla 10

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.01 Puisto. 5.02 Lähivirkistysalue. 7.09

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Kytkettyjen pientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Kytkettyjen pientalojen korttelialue.

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET SÄÄKSVUORI: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.012 Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.041 1.061

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu

IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu IMATRAN KAUPUNKI RAKENTAMISOHJE 3/2011 TEKNINEN TOIMI Kaavoitus ja yleissuunnittelu Tontin osoite: Suokukonkatu 1 Korvaa ko. tontin rakentamisohjeen 26/1984 RAKENTAMISOHJE Hyväksytty Muutos RAKJA 69 20.9.2011

Lisätiedot

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ).

Palomääräykset Rakentamisessa noudatetaan Suomen rakentamismääräyskokoelman osaa E1 Rakennusten paloturvallisuus, määräykset ja ohjeet ( ). ESPOO / ÅMINNE KORTTELISUUNNITELMA JA RAKENNUSTAPAOHJEET Korttelit 45085, 45087, 45088 ja 45089 Yleistä Korttelisuunnitelma käsittää rakentamistapaohjeet ja korttelisuunnitelmakartan. Korttelisuunnitelmalla

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA MÄÄRÄYKSET KOULURANTA Asuin-, liike-, palvelu- ja lähipalvelurakennusten korttelialue. Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. AO-1-korttelialueelle

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Asumista palveleva yhteiskäyttöinen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.06 Asumista palveleva yhteiskäyttöinen

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet

Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet Korttelit 001 ja 005 rakennustapaselosteet - Rivitalo tai paritalo. - Kuvassa esitetty massoittelun perusratkaisu (valittu kerroskorkeus vaikuttaa massaan). - Ulokkeet ja sisäänvedot julkisivussa ovat

Lisätiedot

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET

ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ASEMAKAAVA NO 7546 HOLVASTI RAKENTAMISTAPAOHJEET ro-7546-1, tontit 5741-1 4 Talotyyppi: Tontit ovat erillispientalojen korttelialuetta (AO). Kerrosluku: Kerrosluku on kaksi. Asuinrakennukseen on rakennettava

Lisätiedot

Korttelin 53 asemakaavan muutos. Rakennusinventointi 26.5.2014, täydennetty 3.12.2014

Korttelin 53 asemakaavan muutos. Rakennusinventointi 26.5.2014, täydennetty 3.12.2014 Liite Korttelin 53 asemakaavan muutos Rakennusinventointi 26.5.2014, täydennetty 3.12.2014 1 6:351, Kanavakoulu, 53 / 5, YH-1, e=0,30 Käyttötarkoitus: Seura- ja kerhorak. ym. Rakennusvuosi: 1925 Kerrosluku:

Lisätiedot

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34.

Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto. Luonnokset 27.01.2014. HANKESELOSTUS 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34. HANKEELOTU 1 (3) Haso Palopostinpuisto Tapulikaupungintie 34 hnro 730 2003 27.1.2014 Helsingin Asumisoikeus Oy / Palopostinpuisto Luonnokset 27.01.2014 ijainti Kortteli 40122, tontti 2 Tapulikaupungintie

Lisätiedot

KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE

KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE KALAJOKI LIITE 7 KOTIPUISTON ASUNTOALUE 1/13 RAKENNUSTAPAOHJE YLEISET OHJEET Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Tarkoituksena on ohjata Kotipuiston

Lisätiedot

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen

Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit

Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA. hakuaika 28.5.-8.6.2012. www.jyvaskyla.fi/tontit Jyväskylän kaupunki PIKKU-HAUKKALA hakuaika 28.5.-8.6.2012 www.jyvaskyla.fi/tontit Pikku-Haukkala sijaitsee Jyväskylän pohjoispuolella kauniin Tuomiojärven läheisyydessä, hyvien liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160

SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 719 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 SUNDET III KORTTELIT 2153, 2155, 2157 JA 2160 ESITYS SUUNNITTELUPERIAATTEISTA 30.5.2012 SUUNNITELMAN LÄHTÖKOHDAT Suunnittelukohteina ovat korttelit 2153, 2155, 2157 ja 2160 Kirkkonummen Kartanonranta Sundet

Lisätiedot

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360

ROVANIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 1 ROVANIEMI PÖYKKÖLÄN ALUEEN LAAJENNUS II RAKENTAMISTAPAOHJEET 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 11341-11360 liittyy asemakaavaan kv *.*.2013 12.8.2013 Tekniset palvelut Maankäyttö Kaavoitus 2 ROVANIEMI MAANKÄYTTÖ,

Lisätiedot

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET

OLMALANPELLON RAKENNUSTAPAOHJEET Liite YLIVIESKA OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET..0 KKITEHTITOIMISTO JORMA PALORANTA OY OLMALANPELLON RAKENNUSTHJEET ALUEEN KTTA KALAJOKI NIEMELÄNKYLÄNTIE 0 SAVELANTIE NOPPUISTO OLMALANRANNANKA ULPUKANKA KUMINAKA

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.05 Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Prosenttiluku ilmaisee kuinka suuren osan rakennusoikeudesta saa rakentaa

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR AO VL VL-7 VV LV ET /s W 0040000 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0340000 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue Yleisten rakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle sallitaan palveluasuminen. 1.04 Erillispientalojen

Lisätiedot

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI)

NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) Ympa 31.10.2002 Ympa liite VIHDIN KUNTA NUMMELAN HAAKKOINMAAN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA 110 (HIIDENRANNAN KOULUKORTTELI) RAKENTAMISOHJE KORTTELEILLE 417 JA 457 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS 31.10.2002

Lisätiedot

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0.

Reijola. YYU_p 54:2 26:269. p_p. e=0.40. tk_p. urh_p 26:274. e= :273. e= :142 26:269 28:151. e=0.50. e= :269. e=0.50. e=0. enttämestarintie Häkkilinnuntie 28:136 54:2 26:274 26:273 28:142 28:151 VL 224 urh_p YYU_p p_p tk_p I e=0.40 38 tä pp le 231 229 223 222 ET Teema: Ajantasakaava_1000 Mittakaava: 1:1500 50 m Joensuun kaupunki

Lisätiedot

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen.

Rakennuksen päätilat ja piha- alueet tulee suunnata etelään tai länteen. YLEISTÄ Nämä rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään Kärjen asuntoalueen pohjoisosan asemakaavaa. Rakentamistapaohjeiden tarkoituksena on auttaa rakentajaa paitsi oman rakennuksensa suunnittelussa

Lisätiedot

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5

KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5 KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden

Lisätiedot

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015)

Pallomäenkuja. Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 69 Pallomäenkuja Kortteli tontti Osoite Pinta-ala Rak.oik. Rakentamis- Vuosivuokra / v m² k-m² valmius (ind. 8/2015) 40094 30 Pallomäenkuja 10 506 180 valmis 4 117 Kaavan mukaisesta rakentamisesta mm:

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 12.01 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 7.133 Autopaikkojen korttelialue. Suluissa

Lisätiedot

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet

BOSTONIN ALUE. RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet Kuntakehityslautakunta 14.3.2012 BOSTONIN ALUE RAKENTAMISOHJEET korttelit 5503-5506, 5508 ja yleiset alueet yhteystiedot Asko Honkanen kaava-arkkitehti puh. 040 314 2012 asko.honkanen@tuusula.fi kortteli

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963

ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU PUH: 02-24 24 963 KAARINA, SILVOLANRINTEEN RAKENTAMISTAPAOHJEET 05.02.2007 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(7) KAARINA, SILVOLANRINTEEN

Lisätiedot

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet

VALKEAKOSKI Vallon asemakaava. Rakennustapaohjeet Korttelit 9, 10 ja 11 Teema: MODERNI Erityispiirteet Rakennuspaikat sijoittuvat avoimelle peltoaukealle kaupungin sisääntuloväylän varrelle. Rakennuksiin haetaan modernia muotokieltä. Rakennuksen sijoitus

Lisätiedot

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET

AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET Kaavoitus ja mittaus 15.4.2015 1(7) AINOLANVAINIO II RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Asemakaavalla on pyritty luomaan omaleimainen väljä pientaloalue, jossa on tarjolla sekä omakotitontteja että yhtiömuotoiseen

Lisätiedot

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue.

KAAVAMÄÄRÄYKSET. A-3 Asuinrakennusten korttelialue. KAAVAMÄÄRÄYKSET A-3 Asuinrakennusten korttelialue. Kortteleissa nro 16, 118, 120, 136-139, 145a, 146a, 166-169, 182, 192, 195 ja 197 oleville tonteille rakennettaessa on, mikäli tonteille ei ole vahvistettu

Lisätiedot

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue.

0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKO PÄÄLLISTÖNMÄEN ASEMAKAAVA, RAKENTAMIS- TAPAOHJEET 26.01.2010 Korttelit 500-542. PÄÄLLISTÖNMÄEN RAKENTAMISTAPAOHJEET RUSKON KUNTA 1(11) Rusko Päällistönmäki RAKENTAMISTAPAOHJEET 26.01.2010 1. Yleistä

Lisätiedot

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY 1(8) KAARINA, POHJANPELTO RAKENTAMISTAPAOHJEET 09.12.2010 1. Yleistä Nämä rakennustapaohjeet täydentävät 20.01.2010 ja 17.11.2010 päivättyä Kaarinan Pohjanpellon asemakaavaa.

Lisätiedot

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 66. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI 26 KORTTELI 66 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI MUOTO Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää.

Lisätiedot

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II

RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 56100 RUOKOLAHTI 19.12.2008 1(11) RUOKOLAHTI, HUUHKAN ALUEET I JA II 1 YLEISTÄ Huuhkan alueet liittyvät Salosaaren jo rakennettuun taajama-alueeseen. Ne muodostavat Vaittilantien länsipuolelle uuden asuinaluekokonaisuuden

Lisätiedot

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET

NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE

LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN RAKENTAMISTAPAOHJE HURUSLAHDENRANNAN HAVAINNEKUVA 08.12.2003 LEUNANMÄEN - HURUSLAHDENRANNAN rennustapaohje kaavartta - ALUE 1 kortteli 1009, tontit 12, 18, 19 ja 21 31.08.2004

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34 37801 Akaa Kaavoitus ja maankäyttö Jyri Sarkkinen Kaavoituspäällikkö 7.8.2013 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ, III vaihe Rakentamistapaohjeet on laadittu täydentämään asemakaavan

Lisätiedot

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI

KORTTELI 70. Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI KORTTELI 70 Ote asemakaavasta RAKENNUKSET SIJAINTI Rakennukset tulee rakentaa niille asemakaavassa osoitetun rakennusalan sisään. Rakennusalalle merkittyä kerrosalaneliömetrimäärää ei saa ylittää. 38 MUOTO

Lisätiedot

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOT TAMPERE KALKKU

MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOT TAMPERE KALKKU MYYDÄÄN ASUINKERROSTALOT TAMPERE KALKKU Tulli Business Park, Åkerlundinkatu 11 A - PL 352-33101 Tampere Puh. 010 5220 100 - Fax 03 222 9835 - www.catella.fi KIINTEISTÖN SIJAINTI Kohde sijaitsee Kalkussa,

Lisätiedot

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265

II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727

PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 KAARINAN KAUPUNKI SUUNNITTELUKESKUS OY 1 KAARINAN KAUPUNKI PAASKUNNAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit 2714-2727 Rakennussuunnittelun alkuvaiheessa on hyvä neuvotella rakennustarkastajan kanssa rakentamisen

Lisätiedot

KITTILÄ / LEVI RAKKAVAARAN OSA-ALUE VIII:N RAKENTAMISTAPAOHJEET. Korttelit: 850-879

KITTILÄ / LEVI RAKKAVAARAN OSA-ALUE VIII:N RAKENTAMISTAPAOHJEET. Korttelit: 850-879 KITTILÄ / LEVI RAKKAVAARAN OSA-ALUE VIII:N RAKENTAMISTAPAOHJEET Korttelit: 850-879 ROVANIEMI 25.6.2002 RAKKAVAARA OSA-ALUE VIII RAKENTAMISTAPAOHJEET ALUEITTAIN KITTILÄ/LEVI A E B C C B D D E B Kelo (k.min.9

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

LIITE 1 RAKENTAMISTAPAOHJE KORTTELIT 222 224

LIITE 1 RAKENTAMISTAPAOHJE KORTTELIT 222 224 RAKENTAMISTAPHJE KORTTELIT VÄRIT KORTTELEISSA Värimalleina on käytetty Uula tuote Oy:n maaleja. Vastaavia värisävyjä voi käyttää myös muiden maalitehtaiden valikoimista. JULKISIVUJEN PÄÄVÄRIN VAIHTOEHDOT:

Lisätiedot

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET

SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET SIPOON KUNTA HANSAS II RAKENNUSTAPAOHJEET Nämä rakennustapaohjeet ohjaavat Hansas II asemakaavan aluetta Massbyn kylässä Etelä-Sipoossa. Rakennustapaohjeet koostuvat

Lisätiedot

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT

OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT Ympa 27.5.2004 Ympa liite 3 VIHDIN KUNTA OTALAMMEN KUKKOINHARJUN JA UUTELANLÄÄNIN TAAJAMANOSAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAMUUTOS, KAAVA 7 RAKENTAMISOHJE UUDISRAKENNUSKORTTELEILLE (KORTTELIT 15, 43-46, 47-48,

Lisätiedot

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET

KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET. KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 RAKENTAMISTAPAOHJEET KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELIT 5501, 5502, 5530, 5531 ja 5534 20.01.2011 ARKKITEHTITOIMISTO TARMO MUSTONEN OY LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU KAARINA POHJANPELTO II RAKENTAMISTAPAOHJEET

Lisätiedot

RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET VIIALAN KUNNANTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET VIIALAN KUNNANTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö 4.12.2012 Leena Keränen vs. kaavasuunnittelija RAKENTAMIS- JA KORJAAMISTAPAOHJEET VIIALAN KUNNANTALON ASEMAKAAVAN MUUTOS Entisen kunnantalon

Lisätiedot

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni.

Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Nämä rakentamistapaohjeet vahvistuvat Antinpuiston asemakaavamuutoksen mukana. Sijoittuminen tontille Nuoli osoittaa rakennusalueen rajan, johon päämassan ulkoseinä tulee rakentaa kiinni. Rakennusala,

Lisätiedot

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11

RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen

Lisätiedot

RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla.

RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla. RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013 Hangon kantakaupungin kortteli 518 Johanna Laaksonen Korttelin 518 sijainti opaskartalla. 1 2 16 15 4 11 12 5 7 17 18 20 19 14 13 Korttelin 518 nykyinen tonttijako kantakartalla.

Lisätiedot

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 1.021 1.041 1.0411 1.042 1.0421 2.07 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Mikäli rakennuksen pituus on yli 12 metriä,

Lisätiedot

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT

RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT RAKENTAMISOHJE POHJOIS-PELTOSAARI ASUINRAKENNUKSET RIIHIMÄEN KAUPUNKI 28.10.2003 TEKNINEN VIRASTO KAAVOITUSPALVELUT 1 RAKENTAMISOHJEESTA Rakentamisohje täydentää asemakaavaa. Riihimäen kaupungin tontinluovutusehdoissa

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄKI-HURUSLAHDENRANTA TONTIT 11-7, 11-8 JA 17-1. 2.3.2007, sivu 1/7

RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄKI-HURUSLAHDENRANTA TONTIT 11-7, 11-8 JA 17-1. 2.3.2007, sivu 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE LEUNANMÄKI-HURUSLAHDENRANTA TONTIT -, -8 JA -..00, sivu / ..00, sivu / ALUE ; kortteli / tontti sekä kortteli / tontit ja 8 YLEISTÄ Rakennustapaohje on laadittu noudatettavaksi asemakaavan

Lisätiedot

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN

1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA

Lisätiedot

VIITAPAKAT. Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT

VIITAPAKAT. Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT RAKENNUSTAPAOHJEET PÄIVITETTY 27.11.2007 KALAJOEN HIEKKASÄRKÄT VIITAPAKAT Kuva Viitapakoilta kesä 2007 Rakennustapaohjeet 1. Yleiset ohjeet s.2 2. Korttelikohtaiset ohjeet s.3 1. YLEISET OHJEET Rakentaminen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit

Lisätiedot

KORJAUS- JA RAKENTAMISTAPAOHJEET KURKELANTIE 9

KORJAUS- JA RAKENTAMISTAPAOHJEET KURKELANTIE 9 Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö 8.11.2012 Leena Keränen vs. kaavasuunnittelija KORJAUS- JA RAKENTAMISTAPAOHJEET KURKELANTIE 9 Entisen harjatehtaan alue käyttötarkoituksen

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKENTAMISTAPAOHJE RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RIESKALAN (37.) KAUPUNGINOSAN HEIKKILÄNMÄEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Koskee Rieskalan (37.) kaupunginosan kortteleita: 26-30, 34-39, 5 Liittyy asemakaavaan n:o 609 1562 Rakentamistapaohjeet koskevat

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite

Lisätiedot

http://nurxcity/webmap/content/result.htm

http://nurxcity/webmap/content/result.htm Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia

Lisätiedot

J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12

J A N A K K A L A R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T AO-KORTTELIT 2-12 1 AO-KORTTELIT 2-12 2 Ohjeiden tarkoitus Rakentamistapaohjeet täydentävät asemakaavaa ja sen määräyksiä sekä ovat ohjeena rakentajille, suunnittelijoille, rakennusvalvonnalle. Tavoite on yhtenäinen lähiympäristö,

Lisätiedot

MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS

MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS MYYDÄÄN VARIKKOKIINTEISTÖ KAUPPAKATU 69 VARKAUS Helsinki. Y-tunnus 1048559-0 Kauppakatu 69, 78200 Varkaus Myyntikohde: Myyntikohteena on varikkokiinteistö, jolla sijaitsee noin 1 842 kem 2 toimisto- ja

Lisätiedot

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161

VIHDIN KUNTA RAKENTAMISTAPAOHJE. NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B. AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 1 VIHDIN KUNTA Ympa 26.09.2006 NUMMELA RAJANUMMI-KALKKIMÄKI, kaava 67B RAKENTAMISTAPAOHJE AO KORTTELIT 67, 69 ja 159-161 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS, YMPÄRISTÖASIAT/KAAVOITUS MKa YLEISTÄ 2 PÄÄPIIRTEITÄ

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170

Lisätiedot

Persson Puurula Eva 12.7.2013

Persson Puurula Eva 12.7.2013 SUUNNITTELU JA TEKNI IKKA KITTILÄN KUNTA Akanrovan asemakaavan muutos ja laajennus, korttelit 1000-10700 Rakentamistapaohjeet FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY LUONNOS 424-P13058 Rakentamistapaohje et 1

Lisätiedot

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092. Rakentamistapaohjeet 31.3.2014, tark. 17.5.2014. Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092. Rakentamistapaohjeet 31.3.2014, tark. 17.5.2014. Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092 Rakentamistapaohjeet 31.3.2014, tark. 17.5.2014 Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola SISÄLLYS 1. Yleistä... 3 1.1 Rakentaminen lähellä tontin rajaa...

Lisätiedot

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092

Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092 Kyynäränkangas ja Niemelänniemi Asemakaava V092 Rakentamistapaohjeet 31.3.2014 Arkkitehtitoimisto AJAK Oy Adalbert Aapola SISÄLLYS 1. Yleistä... 3 1.1 Rakentaminen lähellä tontin rajaa... 3 1.2 Hulevesien

Lisätiedot

Vihdin kirkonkylän asemakaava ja asemakaavan muutos kaava V 42 RAKENNUSTAPAOHJE

Vihdin kirkonkylän asemakaava ja asemakaavan muutos kaava V 42 RAKENNUSTAPAOHJE Vihdin kirkonkylän asemakaava ja asemakaavan muutos kaava V 42 RAKENNUSTAPAOHJE Asia 542 / 713 / 2006 Tämä rakennustapaohje on laadittu kirkonkylän asemakaavan ja asemakaavamuutoksen uudisrakentamista

Lisätiedot

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm

http://tkuwebmap/webmap/content/result.htm Sivu 1/5 Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.0 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:@@ 1.04 1.040 Erillispientalojen korttelialue. Alueella saa rakentaa korkeintaan yhden asunnon erillispientaloja. Asuinrakennuksissa

Lisätiedot

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)

RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu

Lisätiedot

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO

PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin

Lisätiedot

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen

Rakennuslupa. Lisätietoja rakentamisesta ja luvista: www.valkeakoski.fi Tekniset palvelut Rakentaminen 8.5.2007 RAKENNUSTAPAOHJEET VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN TONTEILLE Tontti nro 3-22-6 Kauppilankatu 14 Tontti nro 3-32-5 Maijaniitynkatu 25 Tontti nro 4-51-3 Jyräänkatu 5 Tontti nro 4-26-8 Hakakatu 10 Tontti

Lisätiedot

Rakentamistapaohje 9.3.2015 HAAPIORINNE Asemakaava Rakentamistapaohjeen aluejako

Rakentamistapaohje 9.3.2015 HAAPIORINNE Asemakaava Rakentamistapaohjeen aluejako Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut 1 (7) Rakentamistapaohje 9.3.2015 HAAPIORINNE Asemakaava Rakentamistapaohjeen aluejako Kaavoitus- ja liikennejärjestelmäpalvelut 2 (7) 1. Rakentamistapaohjeen

Lisätiedot

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus

Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla

Lisätiedot

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE

KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE KIHINTÖYRÄÄN ASEMAKAAVA-ALUE Rakentamistapaohje 14.02.2012 Kihintöyrään asemakaava-alue Yleistä Alueen luonne Rakennustapaohjeiden tarkoitus on ohjata rakentamista Kihintöyrään alueelle niin että syntyy

Lisätiedot

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET

PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET INFOTILAISUUS TONTIN SAAJILLE 9.6.2011 PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Aila Virtanen Kaavoitus JAETUT TONTIT KEVÄÄLLÄ 2011 Kevään 2011 tonttijaossa olleet tontit on väritetty punaisiksi. Muut

Lisätiedot

TIIVISTÄ JA MATALAA OMAKOTIRAKENTAMISTA KERAVALLA 1965-2010

TIIVISTÄ JA MATALAA OMAKOTIRAKENTAMISTA KERAVALLA 1965-2010 TIIVISTÄ JA MATALAA OMAKOTIRAKENTAMISTA KERAVALLA 1965-2010 KUUMA - LAATUASUMISEN SEMINAARI 14.4.2011 Lea Piistari-Niemelä www.kerava.fi 1 Esimerkkejä eri vuosikymmeniltä Kurkela (Arabikylä), Kaleva kaava

Lisätiedot

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue.

1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. Sivu 1/9 Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.01 Asuinkerrostalojen korttelialue. 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 1.048 2.021 Erillispientalojen

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ

RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ Akaan kaupunki Myllytie 3 PL 34, 37801 Toijala Kaavoitus ja maankäyttö Lasse Majuri vs. Kaavoituspäällikkö Terhi Bärling Insinööriharjoittelija 19.6.2012 RAKENTAMISTAPAOHJEET UUSIKYLÄ Rakentamistapaohjeet

Lisätiedot

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti.

Rakennusten sijoittelussa noudatetaan yhtenäistä linjaa. Pääharjan suunta määräytyy pääosin tien ja/tai rinteen suuntaisesti. Laukaan kunta KATAANMÄEN ASEMAKAAVA-ALUE, korttelit 1148 1159 RAKENTAMISTAPAOHJEET 1. Yleistä...1 2. Yleiset rakentamisohjeet...1 3. Julkisivut, värit, kattokaltevuudet ym...3 3.1 Julkisivut...3 3.2 Värit...3

Lisätiedot

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue.

1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.02 Asuinpientalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.03 6.011 Lähivirkistysalue,

Lisätiedot

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE

RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE LIITE 5 1/5 Kalajoen kaupunki Kaavoitustoimi 9.6.2008 KALAJOKI SIIPOLANRINTEEN RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Nämä

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4

RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4 Tohloppi, Pyydyspohjankadun ja Tesoman valtatien välisen alueen asemakaavamuutos RAKENTAMISTAPAOHJEET 7747-1, 3 ja 4 LIITTYY ASEMAKAAVAAN NO 7747 TOHLOPPI, korttelin 2215 osa sekä korttelit 2224 ja 2227

Lisätiedot

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58.

KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. KOTKA 35. KAUPUNGINOSA SUULISNIEMI RAKENTAMISTAPAOHJEET KORTTELILLE 63, 64 JA OSALLE KORTTELIA 58. 1 ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET: AO-korttelialueen tonteilla talousrakennus saa olla enintään 50 m2. AP-korttelialueella

Lisätiedot

HAUKIPUDAS HOLMA-HAAPAJÄRVI, LÄNSIPUOLEN I-VAIHE RAKENNUSTAPAOHJE Oulussa

HAUKIPUDAS HOLMA-HAAPAJÄRVI, LÄNSIPUOLEN I-VAIHE RAKENNUSTAPAOHJE Oulussa HAUKIPUDAS HOLMA-HAAPAJÄRVI, LÄNSIPUOLEN I-VAIHE RAKENNUSTAPAOHJE Oulussa 6.4.2011 Rakennustapaohje koskee Holma-Haapajärven länsipuolen I-vaiheen alueen kortteleita 2741 2761. Tontin haltijan tulee toimittaa

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163

RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163 RAKENNUSTAPAOHJEET KUIVATJÄRVEN GOLFPUISTOON Korttelit 133-163 Tekniset palvelut, kaavoitustoimi 2003 korjattu 8.1.2004 Yleistä Rakennustapaohjeet koskevat Kuivatjärven Golfpuiston alueen kortteleita 133-163.

Lisätiedot

Kortteli / tontti: Lunastushinta 2015: Lisätietoja:

Kortteli / tontti: Lunastushinta 2015: Lisätietoja: Lähiosoite: Pinta-ala: Rakennusoikeus: Kortteli / tontti: Kaavamerkintä: Lunastushinta 2015: Vuokra 2015: Näverintie 6 2900 m² 870 k-m² 233 / 1 AR (rivitalotontti) 35382,90 2476,80 / vuosi Inergia Oy ja

Lisätiedot