Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos, kaavaehdotuksen asettaminen nähtäväksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos, kaavaehdotuksen asettaminen nähtäväksi"

Transkriptio

1 Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos, kaavaehdotuksen asettaminen nähtäväksi KH Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutostyö käynnistyi huhtikuussa Kaavamuutosta suunnittelee MA-arkkitehdit. Hankkeen viranomaisneuvottelu on pidetty Kaavahankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja alustava luonnos on ollut nähtävillä Luopioisten kunnanhallitus on käsitellyt Rajalanniemen eteläosan kaavaasiaa useassa kokouksessaan. Asia on ollut viimeksi esillä kunnanhallituksen kokouksessa , jolloin kunnanhallitus hyväksyi jatkotyön pohjaksi kokouksessa esillä olleen vaihtoehdon. Em. kunnanhallituksen pykälä, josta käy ilmi asian tähänastiset käsittelyvaiheet, on oheisena tausta-aineistona. Kaavoittaja on toimittanut jatkokäsittelyä varten jäljempänä mainitun materiaalin, joka lähetetään taustamateriaalina: - Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutosluonnos - asemakaavamääräykset ja asemakaavamerkinnät - kunnallisteknisten töiden kustannusarvio Kunnallisteknisten töiden kustannusarvioon liittyen on syytä todeta, että keskimääräisillä liittymismaksuilla laskettuna liittymismaksutulot ko. alueelta ovat n euroa. Kaavoittaja Antti Karvonen tulee kunnanhallituksen kokoukseen esittelemään kaavaluonnosta. Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää asettaa valmisteluaineiston nähtäväksi ja pyytää tarvittavat lausunnot. Lisäksi kunnanhallitus päättää täydentää kaavaluonnosta ennen nähtäväksi asettamista siltavarauksella mantereen ja 'Rajalansaaren välillä. Päätös Asiasta käydyssä keskustelussa Timo Ailio esitti, että kaavaluonnoksessa Vähäsalmen itärantaan suunnitellut tontit tulisi poistaa ja alue osoittaa yleiseksi virkistysalueeksi. Muita esittelijän ehdotuksesta poikkeavia esityksiä ei tehty ja kunnanhallitus päätti hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Merkittiin, että Timo Ailio ilmoitti pöytäkirjaan merkittäväksi eriävän mielipiteensä, jonka hän jätti perusteltuna kirjallisesti pöytäkirjaan liitettäväksi (liite 8 / KH ). KH Valmisteluaineisto oli nähtävänä Mielipiteitä jätettiin yhdeksän. Lausunnot pyydettiin 11 viranomais- ja yhteisöosalliselta, joista Pälkäneen ympäristölautakunta ja Pälkäneen seudun ympäristöyhdistys ry eivät antaneet lausuntoa. Kaavan laatija Antti Karvonen on tehnyt yhteenvetoluonnoksen saadusta

2 palautteesta sekä ehdotukset palautteen perusteella tehtävistä muutoksista : TEEMAT Palautteessa esiintyy eräitä keskeisiä teemoja. Näitä ovat: 1) uuden pysyvän asutuksen vastustus ympäristöperustein 2) nykyisen mökkiasutuksen jatkuminen ympäristö- ja sosiaalisin perustein 3) Vähäsalmen rannan säilyttäminen rakentamattomana tai virkistysalueena maisemallisin ja veneliikenteeseen liittyvin perustein 4) niemen eteläkärjen säilyttäminen virkistysalueena maisemalisin perustein 5) huoli Kukkiajärven Natura-alueen arvojen ja vedenlaadun puolesta LAUSUNNOT L.1. Pirkanmaan ympäristökeskus a) Rajalanniemen eteläkärkeen ei rakentamista, maisema-arvo säilytettävä. b) Saunarakennukset sijoitettava etäämmäs rantaviivasta ja sitovalle rakennusalalle c) Kaavassa osoitettava turvalliset kevyen liikenteen yhteydet d) Alueen poikki kulkevaan laaksoon ei pidä sijoittaa pysäköintialueita, laaksossa on säilytettävä ekologinen viheryhteys e) Luonnon monimuotoisuusalueille ja eteläkärkeen riittävät kaavamääräykset f) Selostuksessa on arvioitava Natura 2000-alueeseen kohdistuvat vaikutukset a) Eteläkärjessä on nyt kesämökki ja rantasauna. Kärki on erittäin näkyvä järvimaisemassa ja toisaalta sieltä avautuu laaja näkymä järvelle. Niemi ei ole ensiluokkainen rakennuspaikka, koska se on alava ja tuulinen. Suunnittelutyön aikana on pohdittu myös alueen varaamista virkistyskäyttöön. Alue on virkistysaluetta nykyisessä asemakaavassa. Eteläkärkeen otetaan kantaa myös mielipiteessä 9. b) Luonnoksen tavoitteena on sallia perinteinen rantasaunarakentaminen rannan tuntumaan. Tätä puoltaa myös rantasaunojen viemäröintivelvoite. Rantatonteilla on pääosin m syvä puustoisena ja luonnonmukaisena hoidettava alue. Tämän alueen sisällä rantasaunoille on osoitettu ohjeelliset rakennusalat. Toisaalta asemakaavamääräyksissä määrätään, ettei sauna- ja talousrakennuksia saa sijoittaa 15 m lähemmäs rantaviivaa, tätä eivät kaikki ohjeelliset rakennusalat täytä. Rantasaunat voidaan kokea maisemallisena haittana, jolloin ne halutaan sijoittaa etäämmäs rannasta. Erityisesti Vähäsalmen maisemakuva on tässä suhteessa arka. Lähtökohtana ohjeellisten rakennusalojen sijoittelulle on ollut useissa tapauksissa nykyiset mökkien ja saunojen rakennuspaikat sekä rakentamattomilla tonteilla rannan tuntumassa olevat tasaisemmat maastokohdat. Koska rakennusalat ovat ohjeellisia, saunan voi sijoittaa toisinkin, mikä voi johtaa epäonnistumisiin. Rantasaunoihin otetaan kantaa myös lausunnoissa 3 ja 5.

3 c) Kaava-alueella liikenne on kaikkiaan vähäistä ja kevytliikenne voi turvallisesti liikkua alueen kaduilla. Kevyen liikenteen pääyhteys pohjoiseen kirkonkylän keskustan palveluihin on Niementie. Sen liikenne on hieman vilkkaampaa Kokinperän ja Rimpun alueilla, tällä osuudella voi ehkä olla tarvetta erilliselle kevytliikennekaistalle. Asemakaavojen katualuevaraukset ovat tähän riittävät. d) Poikittaisen laakson alueella on olemassa Niementien molemmin puolin laajahkot täyttömaakentät. Niille on tuotu massoja Retkitien alueen kunnallistekniikan ja tonttien rakennustöistä. Nykyisessä asemakaavassa tien itäpuolella on laaja LP-alue, joka tukkii virkistysyhteyden kokonaan. Luonnoksen LP-alue on pienempi ja sen molemmin puolin jää virkistysyhteys. Läntinen täyttökenttä on asemakaavassa virkistysaluetta ja katualuetta. Luonnoksessa on lähdetty siitä, että kentät ovat kokonaisuudessaan LPalueita, jotka palvelevat rannan laajan virkistysalueen ja venesataman käyttäjiä sekä asuntoalueen vieraspysäköintiä. Alueille mahtuu autopaikkaa, tarve lienee vähäisempi. Täyttökentistä voidaan huomattavakin osa varata virkistysalueeksi, aikaa myöten niille kehittyy monimuotoinen kasvillisuus, mikä vahvistaa ekologista yhteyttä. e) Luonnon monimuotoisuusalueille (3 kpl) voidaan määrätä toimenpiderajoitus, alueet ovat kunnan omistuksessa. Eteläkärjessä ei ole vastaavia luontoarvoja, mutta mikäli se muutetaan asemakaavassa virkistysalueeksi (kts kohta a) voidaan alueella antaa maisemallisia hoito-ohjeita. f) Asemakaavan selostuksessa tullaan esittämään yleisen vaikutusarvion lisäksi erillinen arvio kaavan vaikutuksista Natura 2000-alueeseen. Esitys a) Niemen eteläisin kärki muutetaan virkistysalueeksi, joka on hoidettava luonnonmukaisena. Virkistysalueeksi muutetaan luonnoksen tontti 219:6 ja jonkin verran viereisten tonttien aluetta sekä Vähäkujan katualue. Liitteenä luonnos ratkaisusta. b) Muutetaan ratkaisua siten, että rantasaunat on sijoitettava sitovalle rakennusalalle, joka osoitetaan vähintään 10 etäisyydelle rantaviivasta, pääosassa tontteja 15 m etäisyydelle. Määräyksistä poistetaan 15 m etäisyyssääntö. d) Niementien länsipuolinen LP-varaus muutetaan kokonaan virkistysalueeksi, ajoyhteys virkistysalueen kautta kortteliin 217 säilyy. Niementien itäpuolista LP-aluetta kavennetaan ja sitä siirretään etelämmäs. Liitteenä luonnos ratkaisusta. e) Luonnon monimuotoisuusalueille "luo" määrätään toimenpiderajoitus. f) Kaavaselostuksessa esitetään asemakaavan vaikutusarviot ja erikseen arvio vaikutuksista Natura 2000-alueen arvoihin.

4 L.2. Pirkanmaan liitto a) Kaava-asiakirjoihin on liitettävä tarkastelu, jolla voidaan sitovasti osoittaa, että kirkonkylän taajaman rakentamattomista ranta-alueista pääosa maakuntakaavan periaatteen mukaisesti säilyy rakentamattomana. b) Selostusta on täydennettävä asianmukaisin vaikutusarvioin, erityisesti Natura 2000-alueen osalta. a) Kirkonkylän virkistysrantaselvitys on valmistunut Se osoittaa, että kirkonkylän asemakaava-alueella yleisen virkistysrannan osuus on 61%, asemakaavan muutos lisää yleisen virkistysrannan määrää hieman. b) Selostukseen tullaan liittämään asianmukaiset arvioinnit. b) Kaavaselostuksessa esitetään asemakaavan vaikutusarviot ja erikseen arvio vaikutuksista Natura 2000-alueen arvoihin. L.3. Pirkanmaan luonnonsuojelupiiri ry a) Rajalanniemen rakentamisen määrän tulisi perustua Luopioisten rantayleiskaavan mitoitusperusteisiin, kaava-alueen rannat on jätettävä mahdollisimman koskemattomina rakentamisen ulkopuolelle. b) Kukkiajärveen ei pidä johtaa asutuksen puhdistettujakaan jätevesiä, koska niistä ei ole poistettu typpeä. c) Erillisen rantasaunan rakennusoikeus on syytä poistaa rantatonteilta, sen sijaan rannoille tulisi varata jatkuvat yleinen kävelytie. d) Siltavaraus Rajalansaareen on syytä poistaa, saari on syytä pitää rakentamattomana. e) Rantapuuston säilyttämisestä on annettava ohjeet. f) Vanhan loma-asutuksen korvaaminen pysyvällä asutuksella ei ole kestävän kehityksen mukaista. a) Rajalanniemen eteläkärki ei sisälly rantayleiskaavaan, koska se on ollut jo 1970-luvulta lähtien asemakaavoitettu. Asemakaavan muutoksessa rakennusoikeus pienenee ratkaisevasti ja yleisen virkistysalueen määrä kasvaa huomattavasti. Alue ei nykyään ole rakentamaton, koska sillä sijaitsee 9 kesämökkiä. Asemakaavan muutoksen tausta-ajatus on, että Kukkiajärven rantoihin kohdistuu rakentamispaineita, joita on viisasta ohjata taajamarakenteen yhteyteen ja vesi- ja viemäriverkon piiriin mieluummin kuin hajarakentamiseen.

5 b) Jätevesien puhdistaminen ja johtaminen ei ole asemakaavan muutoksen yhteydessä ratkaistava asia. c) Luonnoksen ajatuksena on sallia rantasaunan rakentaminen perinteiseen tapaan rannan tuntumaan. Rantasaunat voidaan kokea maisemallisena haittana, jolloin ne halutaan sijoittaa etäämmäs rannasta. Erityisesti Vähäsalmen maisemakuva on tässä suhteessa arka. Lähtökohtana ohjeellisten rakennusalojen sijoittelulle on ollut useissa tapauksissa nykyiset mökkien ja saunojen rakennuspaikat sekä rakentamattomilla tonteilla rannan tuntumassa olevat tasaisemmat maastokohdat. Koska rakennusalat ovat ohjeellisia, saunan voi sijoittaa toisinkin, mikä voi johtaa epäonnistumisiin. Ajatus ulkoilutiestä rannassa oli pohdittavana, mutta oletettiin, että uudet asukkaat kokevat sen häiritsevänä ja toisaalta ulkoilutien käyttö voi jäädä vähäiseksi, koska tien koetaan kulkevan yksityisten pihojen kautta. Pulmana on myös se, että rantareitin rakentaminen vaatisi puuston kaatoa ja maaston muokkauksia maisemallisesti arimmalla rantavyöhykkeellä. Rantasaunoihin otetaan kantaa myös lausunnoissa 1 ja 5. d) Siltavarauksen ajatuksena on mahdollistaa Rajalansaaren nykyistä laajempi virkistyskäyttö. Saaressa on rantaviivaa huomattavasti enemmän kuin asemakaavan muutosalueella. e) Rantapuuston käsittelystä voidaan antaa ohjeet. Tonttialueilla on lisäksi automaattinen toimenpiderajoitus, eli mm. puuston käsittely on luvanvaraista. f) Kirkonkylän lisärakentaminen nykyiseen yhdyskuntarakenteeseen suoraan liittyvällä alueella on toisaalta edullista kestävän kehityksen kannalta. c) Muutetaan ratkaisua siten, että rantasaunat on sijoitettava sitovalle rakennusalalle, joka osoitetaan vähintään 10 etäisyydelle rantaviivasta, pääosassa tontteja 15 m etäisyydelle. Määräyksistä poistetaan 15 m etäisyyssääntö. e) Lisätään rantapuuston käsittelyä koskeva ohje. L.4. Vattenfall verkko oy Puistomuuntamolle on syytä varata ET-alue Vähäsalmentien varresta (karttaliite). Ehdotettu sijainti sopii hyvin, alue on luonnoksessa VL-aluetta. Varataan ET-alue ehdotettuun paikkaan.

6 L.5. Rakennuslautakunta a) Rantasaunojen ohjeellisten rakennusalojen on oltava vähintään 15 m etäisyydellä rantaviivasta. b) Autotalleihin ajo on järjestettävä niin, ettei niihin ajeta suoraan tieltä eikä myöskään istutettavan tontinosan kautta. c) Korttelin 218 pintavesien johtaminen on ratkaistava rasittein korttelin 219 kautta. d) Veneiden kiinnityspoijujen salliminen 10 m etäisyydelle rannasta kaventaa Vähäsalmen avointa veneväylää. e) Virkistysalueelle on hyvä osoittaa ohjeellinen ulkoilupolusto. f) Tonttien aitaamisesta on syytä antaa riittävän yksityiskohtaiset määräykset. a) Luonnoksen tavoitteena on sallia perinteinen rantasaunarakentaminen rannan tuntumaan. Tätä puoltaa myös rantasaunojen viemäröintivelvoite. Rantatonteilla on pääosin m syvä puustoisena ja luonnonmukaisena hoidettava alue. Tämän alueen sisällä rantasaunoille on osoitettu ohjeelliset rakennusalat. Toisaalta asemakaavamääräyksissä määrätään, ettei sauna- ja talousrakennuksia saa sijoittaa 15 m lähemmäs rantaviivaa, tätä eivät kaikki ohjeelliset rakennusalat täytä. Rantasaunat voidaan kokea maisemallisena haittana, jolloin ne halutaan sijoittaa etäämmäs rannasta. Erityisesti Vähäsalmen maisemakuva on tässä suhteessa arka. Lähtökohtana ohjeellisten rakennusalojen sijoittelulle on ollut useissa tapauksissa nykyiset mökkien ja saunojen rakennuspaikat sekä rakentamattomilla tonteilla rannan tuntumassa olevat tasaisemmat maastokohdat. Koska rakennusalat ovat ohjeellisia, saunan voi sijoittaa toisinkin, mikä voi johtaa epäonnistumisiin. Rantasaunoihin otetaan kantaa myös lausunnoissa 1 ja 3. b) Luonnoksessa on useimmille tonteille merkitty tienvarteen 10x10 m ohjeellinen talousrakennuksen rakennusala ja sallittu määräyksellä talousrakennuksen rakentaminen rajaan kiinni. Ratkaisu mahdollistaa autotalliin ajon lausunnossa mainitulla tavalla. Suvitien ja Vähäsalmentien liikennemäärät ovat niin vähäiset, että myös ajo suoraan tieltä autotalliin voitaisiin sallia. Tästä olisi etua erityisesti Vähäsalmentiellä, joka sijaitsee sivurinteessä, autotallien rakentaminen suoraan tontin rajaan vähentää maaston muokkaustarvetta. Luonnoksessa sallitaan talousrakennusten rakentaminen kiinni tonttien väliseen rajaan. Tämä asettaa rakennuksille kuitenkin erityisvaatimuksia paloturvallisuuden suhteen. c) Korttelin 218 pintavesistä osa voidaan johtaa virkistysalueille, osa syytä johtaa rasittein korttelin 219 läpi tehtävän pintavesisuunnitelman mukaisesti. d) Kiinnityspoijujen sijoittaminen on syytä kieltää. e) Asemakaavaan voidaan merkitä ohjeellisena havainnekuvassa esitetty po-

7 lusto. f) Tonttien aitausmääräykset on syytä lisätä. a) Muutetaan ratkaisua siten, että rantasaunat on sijoitettava sitovalle rakennusalalle, joka osoitetaan vähintään 10 etäisyydelle rantaviivasta, pääosassa tontteja 15 m etäisyydelle. Määräyksistä poistetaan 15 m etäisyyssääntö. b) Autotallien ohjeelliset rakennusalat siirretään kaikilta osin 4 m päähän tonttien välisestä rajasta ja lisätään yleismääräyksiin, että talousrakennusten vähimmäisetäisyys tonttien välisestä rajasta on 4 m. Tällä turvataan, ettei tarvita paloturvallisuuden kannalta erityisjärjestelyjä. c) Lisätään pintavesien johtamisen kannalta tarpeelliset rasitteet ja määräykset, korttelin 218 pintavesistä osa voidaan johtaa niemennokkaan esitetyn virkistysalueen kautta. d) Kielletään veneiden kiinnityspoijut Vähäsalmessa. e) Merkitään asemakaavaan ohjeellinen polusto virkistysalueille. f) Lisätään tonttien aitaamista koskevat määräykset. L.6. Pirkanmaan maakuntamuseo Ei huomautettavaa. L.7. Kangasalan seudun tk:n kuntayhtymä Asuinrakennukset on suunniteltava ja rakennettava radonturvallisesti. Alueen läheisyydessä on todettu korkeita radonarvoja, asiasta on annettava kaavamääräys. Lisätään määräys radonhaittojen huomioimisesta. L.8. Tekninen lautakunta Pinta- ja kuivatusvesien johtaminen tulee huomioida kunnallisteknisessä suunnitelmassa ja asemakaavassa. Asia huomioidaan pintavesisuunnitelmassa ja asemakaavaan lisätään tarvittavat rasitteet.

8 Lisätään asemakaavaan tarpeelliset rasitteet ja määräykset. L.9. Tampereen aluepelastuslaitos Ei huomautettavaa MIELIPITEET M.1. Mallu Hölttö, mökkiläinen Rajalanniemessä a) Osa nykyisistä kesämökeistä voitaisiin säilyttää siten, että ne erotetaan aidalla virkistysalueesta. a) Nykyisistä 9 kesämökistä 4 jää kaavan virkistysalueelle, 5 jää asuntotonttialueelle. Mökkipalstojen aitaaminen virkistysalueella ja merkitseminen kaavaan RA-alueena ei ole mahdotonta. Asuntokorttelien rakentamisen myötä virkistyskäyt-tö alueella kuitenkin lisääntyy huomattavasti, jolloin ehdotettu ratkaisu muuttuu epätyydyttäväksi kaikkien osapuolten kannalta. Ei muutosta asemakaavaan. M.2. Jari Kesti, mökkiläinen Hevossalmessa a) Vähäsalmeen ei tulisi kaavoittaa rantatontteja, veneliikenne vaikeutuu ja siirtyy lisääntyvästi Hevossalmeen. a) Rantatonttien kaavoittaminen ei haittaa veneliikennettä. Salmen kapea osuus on 150 m pitkä. Tällä osuudella salmen leveys vaihtelee m välillä. Salmen kapein kohta (40 m) on luonnoksessa virkistysaluetta, tonttien kohdalla salmi on kapeimmillaan 50 m. Salmen kapea osuus on helposti liikennöitävä, koska se on suora ja avautuu avoimille selille, jolloin molemmista suunnista lähestyvät veneet on helppo havaita jo kaukaa. Salmessa on myös 10 km/h nopeus-rajoitus. Luonnoksessa sallitaan enintään 5 m mittaisten venelaiturien rakentaminen, sekä veneiden poijukiinnitys, Vähäsalmessa enintään 10 m etäisyydelle rannasta. Laiturit eivät kavenna veneilyreittiä lainkaan ja ne ovat selvästi näkyvissä. Poijukiinnitys voi ehkä olla muun liikenteen kannalta ongelmallinen, kun näkyvyys on huono. Veneliikenteen lisääntyminen Hevossalmessa on sinänsä todennäköistä, koska veneilyharrastus lisääntyy jatkuvasti. Vähäsalmen länsirannan kaavoittaminen ei muuta veneilyoloja Vähäsalmessa epäedullisesti, joten veneliikenteen siirtymää Hevossalmeen tuskin tapahtuu. On myös muistettava, että veneily on yleisesti maassamme kaikilla vesialueilla vapaata.

9 a) Ei sallita veneiden poijukiinnitystä Vähäsalmessa. M.3. Jaakko ja Anja Tuokko, mökkiläisiä Hevossalmessa a) Vähäsalmeen ei tulisi kaavoittaa rantatontteja, veneliikenne vaikeutuu ja siirtyy lisääntyvästi Hevossalmeen. Vähäsalmi, Rajalansaari ja Hevossalmi muodostavat arvokkaan maisemallisen kokonaisuuden. Rantatonttien rakentaminen lopettaa kalastuksen Vähäsalmessa. Sillan rakentaminen Rajalansaareen voi ohjata vielä enemmän veneliikennettä Hevossalmeen. b) Rajalanniemeen on syytä osoittaa yhteinen uimaranta ensisijaisesti alueen omaan käyttöön. a) Rantatonttien kaavoittaminen ei haittaa veneliikennettä. Salmen kapea osuus on 150 m pitkä. Tällä osuudella salmen leveys vaihtelee m välillä. Salmen kapein kohta (40 m) on luonnoksessa virkistysaluetta, tonttien kohdalla salmi on kapeimmillaan 50 m. Salmen kapea osuus on helposti liikennöitävä, koska se on suora ja avautuu avoimille selille, jolloin molemmista suunnista lähestyvät veneet on helppo havaita jo kaukaa. Salmessa on myös 10 km/h nopeusrajoitus. Luonnoksessa sallitaan enintään 5 m mittaisten venelaiturien rakentaminen, sekä veneiden poijukiinnitys, Vähäsalmessa enintään 10 m etäisyydelle rannasta. Laiturit eivät kavenna veneilyreittiä lainkaan ja ne ovat selvästi näkyvissä. Poijukiinnitys voi ehkä olla muun liikenteen kannalta ongelmallinen, kun näkyvyys on huono. Veneliikenteen lisääntyminen Hevossalmessa on sinänsä todennäköistä, koska veneilyharrastus lisääntyy jatkuvasti. Vähäsalmen länsirannan kaavoittaminen ei muuta veneilyoloja Vähäsalmessa epäedullisesti, joten veneliikenteen siirtymää Hevossalmeen tuskin tapahtuu. On myös muistettava, että veneily on yleisesti maassamme kaikilla vesialueilla vapaata. Rantatonttien rakentaminen vähentää luonnollisesti ulkopuolisten kalastusmahdollisuuksia uusien asukkaiden kotirannassa, muttei lopeta kalastusta. b) Rajalanniemessä ei ole varsinaiseksi uimarannaksi soveltuvaa rantaa, mutta virkistysalueille voidaan tarpeen mukaan rakentaa esim. uimalaitureita. a) Ei sallita veneiden poijukiinnitystä Vähäsalmessa. M.4. Kari ja Eija Lassila, mökkiläisiä Hevossalmessa M.5. Ilkka ja Tarja Raiskinen a) Vähäsalmeen ei tulisi kaavoittaa rantatontteja, veneliikenne vaikeutuu ja

10 siirtyy lisääntyvästi Hevossalmeen. Vähäsalmi, Rajalansaari ja Hevossalmi muodostavat arvokkaan maisemallisen kokonaisuuden. a) Rantatonttien kaavoittaminen ei haittaa veneliikennettä. Salmen kapea osuus on 150 m pitkä. Tällä osuudella salmen leveys vaihtelee m välillä. Salmen kapein kohta (40 m) on luonnoksessa virkistysaluetta, tonttien kohdalla salmi on kapeimmillaan 50 m. Salmen kapea osuus on helposti liikennöitävä, koska se on suora ja avautuu avoimille selille, jolloin molemmista suunnista lähestyvät veneet on helppo havaita jo kaukaa. Salmessa on myös 10 km/h nopeus-rajoitus. Luonnoksessa sallitaan enintään 5 m mittaisten venelaiturien rakentaminen, sekä veneiden poijukiinnitys, Vähäsalmessa enintään 10 m etäisyydelle rannasta. Laiturit eivät kavenna veneilyreittiä lainkaan ja ne ovat selvästi näkyvissä. Poijukiinnitys voi ehkä olla muun liikenteen kannalta ongelmallinen, kun näkyvyys on huono. Veneliikenteen lisääntyminen Hevossalmessa on sinänsä todennäköistä, koska veneilyharrastus lisääntyy jatkuvasti. Vähäsalmen länsirannan kaavoittaminen ei muuta veneilyoloja Vähäsalmessa epäedullisesti, joten veneliikenteen siirtymää Hevossalmeen tuskin tapahtuu. On myös muistettava, että veneily on yleisesti maassamme kaikilla vesialueilla vapaata. a) Ei sallita veneiden poijukiinnitystä Vähäsalmessa. M.6. Terttu Oroza, mökkiläinen Rajalanniemessä Köyhät poistetaan rikkaiden tieltä. Nykyiset mökit poistetaan toisaalta uusien ympärivuotisten asukkaiden tieltä, toisaalta yleisen virkistyskäytön tieltä. Ei muutosta asemakaavaan. M.7. Perttu Pohjanperä, Evisalontie a) Nykyinen kesäasutus rasittaa Kukkiaa vähemmän kuin ehdotettu ympärivuotinen ranta-asutus. b) Rantojen käytön mitoitussuunnitelman mukaisesti kapea Vähäsalmi tulisi jättää rakentamattomaksi. c) Vähäsalmen siltavaraus on jätettävä pois. a) Asemakaavan muutoksen tausta-ajatus on, että Kukkiajärven rantoihin kohdistuu rakentamispaineita, joita on viisasta ohjata taajamarakenteen

11 yhteyteen ja vesi- ja viemäriverkon piiriin mieluummin kuin hajarakentamiseen. b) Rajalanniemi ei sisälly Luopioisten rantayleiskaavaan, koska se on ollut jo aiemmin asemakaavoitettu. c) Siltavarauksen ajatuksena on mahdollistaa Rajalansaaren nykyistä laajempi virkistyskäyttö. Saaressa on rantaviivaa huomattavasti enemmän kuin asemakaavan muutosalueella. Ei muutosta asemakaavaan. M.8. Aleksi ja Mauri Ahtola, Kaija Kontio, mökkiläisiä Vähäsaaressa (?) a) Uusi ranta-asutus aiheuttaa ympäristöhäiriöitä, esteettistä haittaa ja taloudellisia menetyksiä, nykyinen mökkiasutus on hyväksyttävää b) Vähäsalmen siltavaraus on jätettävä pois, kaikilla on veneet. a) Asemakaavan muutoksen tausta-ajatus on, että Kukkiajärven rantoihin kohdistuu rakentamispaineita, joita on viisasta ohjata taajamarakenteen yhteyteen ja vesi- ja viemäriverkon piiriin mieluummin kuin hajarakentamiseen. b) Siltavarauksen ajatuksena on mahdollistaa Rajalansaaren nykyistä laajempi virkistyskäyttö. Saaressa on rantaviivaa huomattavasti enemmän kuin asemakaavan muutosalueella. Kaikilla kuntalaisilla ja matkailijoilla ei ole venettä. Ei muutosta asemakaavaan. M.9. Pertti Toivari, Kukkian virkistyskäyttäjä a) Vähäsalmen kapeimmasta kohdasta tulisi kaksi rantatonttia muuttaa virkistysalueeksi. b) Rajalanniemen eteläisin kärki tulisi muuttaa virkistysalueeksi. c) Suvipuiston virkistysalue on turha, voitaisiin kaavoittaa asuntotonteiksi korvaamaan rantatonttien vähentämistä. a) Kahden rantatontin poistamisesta saavutettava maisemallinen etu on vähäinen. Luonnostyön yhteydessä on tutkittu 4 tontin muuttamista virkistysalueeksi sekä em. 4 tontin siirtämistä irti rannasta, jolloin rantaan jää virkistysaluetta. Ratkaisut arvioitiin taloudellisesti epäedullisiksi, myös oletettiin, että rantakaistan varaaminen virkistykseen on epätyydyttävä ratkaisu sekä asuntotonttien että virkistyskäyttäjien kannalta.

12 b) Eteläkärjessä on nyt kesämökki ja rantasauna. Kärki on erittäin näkyvä järvimaisemassa ja toisaalta sieltä avautuu laaja näkymä järvelle. Niemi ei ole ensiluokkainen rakennuspaikka, koska se on alava ja tuulinen. Suunnittelutyön aikana on pohdittu myös alueen varaamista virkistyskäyttöön. Alue on virkistysaluetta nykyisessä asemakaavassa. c) Suvipuiston alue on nyt kostea ja kivikkoinen notkelma, joka sopii huonosti rakentamiseen. Luonnoksessa se on varattu puistoksi, koska Rajalanniemen ja Kokinperän alueella ei nyt ole lasten leikkipuistoksi sopivaa aluetta. Puisto antaa myös lisäarvoa Niementien varressa olevan korttelin 39 tonteille, joilta puuttuu maisemanäkymät. b) Niemen eteläisin kärki muutetaan virkistysalueeksi, joka on hoidettava luonnonmukaisena. Virkistysalueeksi muutetaan luonnoksen tontti 219:6 ja jonkin verran viereisten tonttien aluetta sekä Vähäkujan katualue. Liitteenä luonnos rat-kaisusta. Tämän pykälän liittenä 9 / KH on kaavakarttaluonnos, jossa on esitetty niemen kärjen muuttaminen virkistysalueeksi sekä yleiseen pysäköintiin tarkoitetun alueen poistaminen Niementien länsipuolelta ja itäpuolisen alueen pienentäminen ja siirtäminen etelämmäksi. Lausuntoihin ja mielipiteisiin kokonaisuudessaan voi tutustua Pälkäneen www-sivuilla palkane.fi kohdassa Kaavoitus, Tekeillä olevat kaavahankkeet, Asemakaavoitus, Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos. Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1) hyväksyä kaavoittajan vastineet lausuntoihin ja mielipiteisiin sekä 2) muuttaa kaavaluonnosta kaavan laatijan ehdottamalla tavalla. Päätös Asiasta käydyssä keskustelussa Timo Ailio esitti, että kaava-alue jätettäisiin Vähäsalmen rannan osalta rakentamisesta vapaaksi. Esitystä ei kannatettu ja puheenjohtaja totesi kunnanhallituksen päättäneen hyväksyä esittelijän ehdotuksen. Lisäksi kunnanhallitus totesi yksimielisesti, että kaavoituksen yhteydessä tulisi selvittää mahdollisuus järven käyttöön maalämpölähteenä rannan läheisyydessä olevilla tonteilla ja sen mahdollisesti edellyttämät kaavamerkinnät. Merkittiin, että Timo Ailio ilmoitti päätöksen johdosta eriävän mielipiteensä ja jätti sen kirjallisena pöytäkirjaan liitettäväksi (liite 11 / KH ). KH 403 Kaavan laatija on tehnyt kunnanhallituksen edellä käsittelemät muutokset kaava-asiakirjoihin. Kahta kohtaa lukuun ottamatta muutokset ovat edellä ehdotetun mukaiset. 1) Luonnon monimuotoisuusalueelle "luo" on lisätty erityismääräys, jonka mukaan on huomioitava alueen erityiset luonnonarvot. 2) Laitureista ja veneiden kiinnityspoijuista on lisätty määräys: Vähä-

13 salmessa venelaiturit ja veneiden kiinnityspoijut on sijoitettava siten, ettei veneväylää kavenneta. Mahdollisuudesta käyttää Kukkian Natura-aluetta lämmönlähteenä pyydetään erillinen ympäristökeskuksen lausunto muiden lausuntopyyntöjen mukana. Kaavaehdotuskartta on liitteenä 16 / KH , kaavaselostus liitteenä 17 / KH , maisema- ja luontoselvitys liitteenä 18 / KH sekä Kirkonkylän virkistysrantaselvitys liitteenä 19 / KH Kunnallistekniikan kustannusarvio ja suunnitelmat jaetaan kokouksessa. Ehdotus Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää 1) asettaa kaavaehdotuksen julkisesti nähtäväksi ja 2) pyytää tarvittavat lausunnot. Päätös Esittelijän ehdotus hyväksyttiin.

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 PERUSTIEDOT Yhteystiedot

Lisätiedot

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle

Tjäruholmen ranta-asemakaava ja ranta-asemakaavan muutos / Lausunto Helsingin hallinto-oikeudelle Ympäristölautakunta 84 11.06.2014 Kaupunginhallitus 156 18.08.2014 Ympäristölautakunta 94 27.08.2014 Kaupunginhallitus 183 15.09.2014 Kaupunginhallitus 99 20.04.2015 Kaupunginvaltuusto 28 12.05.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin.

Päätös: Maanmittausinsinöörin ehdotus hyväksyttiin. Kaavoitustoimikunta 21 08.12.2006 Joutsan kunnanhallitus, -2007 81 05.03.2007 Kaavoitustoimikunta 24 05.10.2007 Joutsan kunnanhallitus 39 04.02.2008 Kaavoitustoimikunta 7 10.04.2008 Joutsan kunnanhallitus

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA

AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA AATILAN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE OSAA KIINTEISTÖSTÄ AATILA 635-421-12-32/2 JA KIINTEISTÖÄ RANTALÄHDE 635-421-12-35 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 09.09.2014 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI-

Lisätiedot

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.

LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10. LAVIAN KUNTA LAVIAN KARHIJÄRVEN RANTA-ASEMAKAAVA JA RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kylän Haunia tila: Peltomäki 413-403-7-171 LUONNOSVAIHE 20.10.2014 Ilmari Mattila Kaavoitus- ja Arkkitehtipalvelu Mattila Oy

Lisätiedot

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO

RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO RISTIJÄRVEN KUNTA KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS PAPPILANRANTA JA KANSALA KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLO 17.1.2013 16.2.2013. Kaavaluonnoksesta saatu palaute vastineineen 28.2.2013 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA

Lisätiedot

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe LAUSUNTO Diaarinumero VARELY/3452/2017 Varsinais-Suomi 22.12.2017 Kustavin kunnanhallitus kustavi@kustavi.fi Viite: lausuntopyyntö 24.11.2017 Lausunto Riihimaan ranta-asemakaavan muutoksesta 5, ehdotusvaihe

Lisätiedot

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen

Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen Hulhavanahon, Luokkavaaran ja Iso-Syötteen asemakaavojen muuttaminen ja laajentaminen 627/08/10/2010 TEK 147 AirIX Ympäristö Oy on laatinut 27.4.2011 päivätyn kaavaluonnoksen Hulhavanahon, Luokkavaaran

Lisätiedot

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus

Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan ja Teilimäen alueiden osittainen kumoaminen (läntinen alue), kaavaehdotus Kaavoitustoimikunta 40 24.09.2015 Kaavoitustoimikunta 55 09.11.2015 Kaavoitustoimikunta 3 13.01.2016 Kunnanhallitus 19 01.02.2016 Kunnanhallitus 58 21.03.2016 Kausalan asemakaavan Aholanpellon, Holstilan

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AP AO P KL VL VL-5 VK VV LT ET EV /sy-2 W 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0090000 Palvelurakennusten korttelialue. 0230000

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus 699-P21549 21.8.2013 Kaavaselostus,

Lisätiedot

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus

Marseuddenin osayleiskaavan muutos. Kiinteistöjen rajautuminen rantaan. Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin osayleiskaavan muutos Kiinteistöjen rajautuminen rantaan Kiinteistöjen omarantaisuus Marseuddenin niemen rakennetut kiinteistöt ovat omarantaisia ja suuri osa niistä rajoittuu rannan suunnassa

Lisätiedot

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61

Liitteet: - Kaavaluonnos, liite 1/ 61 - Asemakaavamerkinnät, liite 2/ 61 - Asemakaavaselostus, liite 3/ 61 Valtuusto 6 09.09.2013 6 S 19 C Joensuun venesataman asemakaavan hyväksyminen 152/10.02.03/2012 KAAVJAOS 61 Kaavoitusjaosto 12.6.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at)

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA

PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE RAUTAJÄRVI Koivisto RN:o 1:341 KOIVISTON RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2009, 12.1.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Koiviston ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne (635)

Lisätiedot

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI

SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.6.2011 RANTA-ASEMAKAAVA 1.6.2011 TAMMELAN KUNTA Lunkaan kylä Kiinteistö Mäkilä RN:o 17:0 Tammelan kunta Kunnanhallitus TAMMELAN KUNTA 2(5) Tunnistetiedot: Kunta: Kaavan nimi: Suunnittelualue: Kaavan laadituttaja: Tammela Pääjärven

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09

Lisätiedot

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN

KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN KAAVOITTAJAN VASTINEET RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSLUONNOKSESTA SAARISJÄRVELLÄ ANNETTUIHIN LAUSUNTOIHIN Kaakkois-Suomen Ely-keskus Haettu kaavamuutos on ristiriidassa rantojen säästämistä koskevan tavoitteen

Lisätiedot

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS SAMMALISTON JA MUSTANNIEMEN ALUEELLA

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS SAMMALISTON JA MUSTANNIEMEN ALUEELLA Kunnanhallitus 100 20.06.2005 Kunnanvaltuusto 52 27.06.2005 RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS SAMMALISTON JA MUSTANNIEMEN ALUEELLA 48/41/413/2003 KH 100 Kh 11.05.2004 58 Sammaliston ja Mustaniemen alueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos Metsäranta-tilan 1:284 alueella, Kaavoitustoimikunta 5 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 28 11.05.2015 Kunnanhallitus 120 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 50 12.10.2015 Kunnanhallitus 229 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 87 10.11.2015 Kymijoen -

Lisätiedot

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS VESILAHDEN KUNTA LAUKON RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1RA, 2RA, 3RA, 4RA, 7RA, 8RA ja 12RA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 9.4.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN

KESKUSTAN KORTTELIN 0301 ASEMAKAAVAN MUUTTAMINEN Tekninen lautakunta 74 01.04.2008 Kaupunginhallitus 108 14.04.2008 Tekninen lautakunta 118 17.06.2008 Kaupunginhallitus 226 11.08.2008 Kaupunginhallitus 235 25.08.2008 Tekninen lautakunta 98 21.09.2010

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Va. kunnanjohtajan ehdotus: Kunnanhallitus 77 16.02.2009 Kunnanhallitus 243 12.10.2009 Kunnanhallitus 270 23.11.2009 Kunnanhallitus 5 11.01.2010 Kunnanvaltuusto 4 17.02.2010 SAUKKOVAARAN LAKIALUEEN ASEMAKAAVA 101/10/2009 KHALL 77

Lisätiedot

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO

PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO HIRVENSALMEN KUNTA PUULAN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 2:43 HARJAKALLIO, 2:73 HÄÄHKIÄINEN, 2:42 KOKKOKALLIO Kaavaselostus 20.2.2012 Kaavan vireilletulo: Tekninen lautakunta 7.10.2011 39 Kaavan hyväksyminen:

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi

KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli (at) sipoo.fi Valtuusto 9 07.04.2014 9 S 23 Söderkullan asemakaavan eteläosan kumoaminen, ehdotus 324/10.02.03/2013 KAAVJAOS 10 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: kaavoitusarkkitehti Johanna Horelli johanna.horelli

Lisätiedot

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11.

FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) Jonkerin ranta-asemakaavan ehdotus J.Isoherranen 18.11. FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy LAUSUNNOT JA MUISTUTUKSET VASTINEINEEN 1 (4) KUHMON KAUPUNKI JONKERIN RANTA-ASEMAKAAVA, EHDOTUKSEN TOINEN NÄHTÄVILLÄOLO 1.10-31.10.2013 Kaavaehdotuksesta saatiin 5 lausuntoa

Lisätiedot

Hähniemi V098 Villähde Kortteli 6 tontit 24-28 Asemakaavan muutos

Hähniemi V098 Villähde Kortteli 6 tontit 24-28 Asemakaavan muutos Liite yleiskaavoittajan päätös 5.3.2015 2 Nastolan kunta Villähde Kortteli 6 tontit 24-28 Asemakaavan muutos Luonnosvaiheen vastineet mielipiteisiin ja lausuntoihin Arkyhtymä Oy Lahti Nastolan kunta Luonnosvaiheen

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos

ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vehkoja, asemakaavan muutos Hyvinkään kaupungin 12. kaupunginosan asemakaavan muutos korttelissa 1127. 12:020 HYVINKÄÄN KAUPUNKI TEKNIIKKA JA YMPÄRISTÖ KAAVOITUS 13.3.2015 Asemakaavan

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella,

Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan muutos tilan Tokkola 4:94 alueella, Kaavoitustoimikunta 7 02.03.2015 Kaavoitustoimikunta 27 11.05.2015 Kunnanhallitus 119 18.05.2015 Kaavoitustoimikunta 43 24.09.2015 Kunnanhallitus 228 19.10.2015 Kymijoen - Mankalan vesistöalueen rantayleiskaavan

Lisätiedot

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA

RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNE VEHKAJÄRVI 1 RIIHINIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 26.11.2007 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Riihiniemen ranta-asemakaava Kunta: Pälkäne 635 Kylä: Vehkajärvi 461 Tila:

Lisätiedot

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2

Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Kuvia suunnittelualueelta Liite 2 Vasemmalla katunäkymä Kaaritietä pohjoiseen ja oikealla Koivupolkua kaakkoon. Taustalla nähtävissä rakentamatonta tontin osaa. Vasemmalla näkymä Lehmuspolkua itään, Keskustien

Lisätiedot

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET

NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET NIEMI 8250 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 15.11.2007 Nähtävillä oloaika: 16.11.-7.12.2007 Mielipide 1, 2 7.12.2007, dnro: YPA: 9937/611/2007 Lahtinen Nora, 2 kpl Mielipide

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus

RAUTALAMMIN KUNTA, 1 NIINIVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS TILA 18:16 Kaavaselostus RAUTALAMMIN KUNTA, 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 Kaavaprosessin vaiheet...2 1.2 Rantaosayleiskaavan muutos...2 1.3 Rantaosayleiskaavan toteuttaminen...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 Selvitys suunnittelualueen

Lisätiedot

ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA

ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA ELENIA OY:N LAUSUNTO 6.11.2013 KUKON RANTA-ASEMAKAAVASTA JA RANTA- ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONNOKSESTA Alueella sijaitsee Elenia Oy:n omistamia maakaapeleita. Maakaapelit kulkevat pääosin olemassa olevien

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue.

ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten alue. ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AKR AP AO AO-33 YL VL VL-7 ET W 0020500 Asuinkerros- ja rivitalojen korttelialue. 0030000 Asuinpientalojen korttelialue. 0050000 Erillispientalojen korttelialue. 0050033

Lisätiedot

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA

ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA ETUSAAREN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ YRJÖLÄ 635-419-14-3/1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.11.2016 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue

1. Aloite, hakija. 2. Suunnittelualue 9 10 Uusikaupunki, Pyhämaa, Kari, Pöylä ym. LIITE 1 Ranta-asemakaava Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n tarkoittama osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kari 895-487-1-66, Eteläranta 895-487-1-11, Pöylä

Lisätiedot

Paltamon kunta Uura 1 Kangasjärven ranta-asemakaavan muutos AO-1 RA Harri Lindroos arkkitehti safa. Kaavamerkinnät ja -määräykset:

Paltamon kunta Uura 1 Kangasjärven ranta-asemakaavan muutos AO-1 RA Harri Lindroos arkkitehti safa. Kaavamerkinnät ja -määräykset: Kaavamerkinnät ja -määräykset: AO- - Erillispientalojen korttelialue. Rakennuspaikalle saa rakentaa yhden / - kerroksisen asuinrakennuksen sekä siihen liittyviä yksikerroksisia talousrakennuksia ja saunan.

Lisätiedot

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista.

Tekninen lautakunta päätää esittää kunnanhallitukselle kortteleiden 29 ja 31 alueen kaavoituksen uudelleen tarkastelun aloittamista. Tekninen lautakunta 31 31.08.2017 Kunnanhallitus 161 11.09.2017 Kunnanhallitus 116 25.06.2018 Kunnanhallitus 140 10.09.2018 Kunnanhallitus 195 12.11.2018 Kortteleiden 29 ja 31 alueen asemakaavan muuttaminen

Lisätiedot

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä.

Muutettavan kaava-alueen pinta-ala on n. 9,6. Luonnoksen mukaan alueen rakennusoikeus kasvaa 1344 kerrosneliömetriä. Kaupunginhallitus 261 17.06.2014 Kaupunginhallitus 434 16.12.2014 Kaupunginhallitus 86 24.03.2015 Valtuusto 23 21.05.2015 Särkivaaran ranta-asemakaavan osittainen muutos 486/08.15/2014 KH 17.06.2014 261

Lisätiedot

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.

Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty

Lisätiedot

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26

KIRKONSEUTU. yk - 4-5. ajo. ajo/h. 140 + t 50. t 25. sa 25. lv-1 50. lv-1 50 1:149 1:148 1:147 1:81 1:2 1:103. Vesijärvi 1:67 1:66 1:146 1:18 1:26 94 98 405 372 407 372 90 409 rp411 374 94 376 413 378 386 380 415 382 429 431 3 417 427 425 419 423 421 60 11 3 1 4 5 6 7 8 59 9 76 67 86 2 24 62 1 1:155 1 43 53 49 26464800 6776200 95 69 96 1290 80 1:81

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos

NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos NURMIJÄRVEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Kirkonkylän korttelin 2021 tontin 10, vanhan poliisitalon, asemakaavan muutos 745/10.02.03/2016 ASRA 58 Nurmijärven kunta on tehnyt aloitteen Kirkonkylän keskustan

Lisätiedot

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA

KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA PARAINEN KROKSKÄRIN RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Maanmittari Oy Öhman KÄSITTELYVAIHEET Ilmoitus kaavamuutoksen aloituksesta kuulutettu 4.9.2014 Ympäristölautakunta... Ehdotus nähtävänä (MRA 19 ).. Kaavaehdotus

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA

KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA PÄLKÄNEEN KUNTA KALLIOMÄEN RANTA-ASEMAKAAVA KOSKEE KIINTEISTÖÄ KALLIOMÄKI 635-432-3-108 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 02.10.2015 OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS

ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ONKKAALANTIEN LÄMPÖLAITOKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 18 PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.11.2010 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911,

Lisätiedot

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA

VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 / 5 VASTINE KUSTAVIN KUNTA LÄNSI-VUOSNAISTEN RANTA-ASEMAKAAVA Länsi-Vuosnaisten ranta-asemakaava muutos on ollut kaavaehdotuksena nähtävillä 3.4. 2.5.2018. Kaavaehdotuksesta ei jätetty nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan

Lisätiedot

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8

MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: korttelin 35 tontteja 6-8 MUKULAMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Korttelin 35 tontit 6-8 MAANKÄYTTÖOSASTO 2 ULVILA Mukulamäen asemakaavan muutos 1. PERUS- JA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 PUUMALAN KUNTA, KIRKON KORTTELIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS Asemakaavan laaditaan Puumalan taajaman keskustaan.

Lisätiedot

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta

Asemakaavan muutos, Raivaajankatu, hyväksyminen 964/ /2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta Kaupunkisuunnittelulautakunta 191 13.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 60 22.03.2016 Kaupunginhallitus 119 04.04.2016 Kaupunginhallitus 219 20.06.2016 Kaupunginvaltuusto 53 27.06.2016 Asemakaavan muutos,

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.

HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS. Kaavaselostus 14.4.2015. Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9. HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus 14.4.2015 Kaavan vireille tulo: Kunnanhallitus 15.9.2014 162 Kaavan hyväksyminen: Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo

Lisätiedot

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus

LAUSUNNOT. KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi. 1. Lapin ELY-keskus 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 9.10.2015 Liite 5 Ehdotusvaiheen nähtävilläoloaikana (28.8 28.9.2015) saatujen lausuntojen (3 kpl) ja mielipiteiden (5

Lisätiedot

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä

Lisätiedot

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA

LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA HIRVENSALMEN KUNTA LÄNSIOSAN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 1:104 NOUKKALA Kaavaselostus, ehdotus 4.9.2017 Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto 1. Sisällysluettelo 1.

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti

Kuva 1: Kaavamuutosalueen likimääräinen rajaus ja sijainti FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Osallistumis- ja arviointisuunntelma 1 ( 5 ) TERVON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Hankekuvaus Asemakaavan muutos koskee kortteleja 9(osa),

Lisätiedot

LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ

LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ LIITE 12 OTTEET RANTA-ASEMAKAAVAEHDOTUKSESTA SEKÄ KAAVAMERKINNÖISTÄ JA MÄÄRÄYKSISTÄ LIITE 13 HAVAINNEKUVA LIITE 14 ASEMAKAAVAN SEURANTALOMAKE LIITE 15 VASTINEET KAAVALUONNOKSEN NÄHTÄVILLÄOLOAIKANA SAATUIHIN

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Suunnittelu ja tekniikka Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) KONNEVEDEN KUNTA KIVISALMEN LAITURIALUEEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE Konneveden kunnalla on tarkoitus

Lisätiedot

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut

PALTAMON KUNTA Tekniset palvelut 1 (8) Tekniset palvelut asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Paltamon kirkonkylän asemakaava-alueen korttelit 22, 23 ja 27 sekä niihin liittyvät vesi-, liikenne- ja viheralueet. Suunnittelualue

Lisätiedot

Jatkotoimenpiteet Ranta-asemakaavasta tulee pyytää ehdotusvaiheen nähtävilläpidon yhteydessä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta.

Jatkotoimenpiteet Ranta-asemakaavasta tulee pyytää ehdotusvaiheen nähtävilläpidon yhteydessä lausunnot keskeisiltä viranomaisilta. 1 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Tekniset palvelut PL 5, 98100 Kemijärvi tekninen@kemijarvi.fi 12.6.2015 Valmistelumateriaalin nähtävilläoloaikana (29.1 27.2.2015) saatujen lausuntojen (4 kpl) ja mielipiteiden (6

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KUHMOISTEN KUNTA AURINKORINTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 25.1.2015 Suunnittelualueen likimääräinen sijainti ja rajaus. Rajausta voidaan tarkistaa hankkeen aikana. OSALLISTUMIS-JA

Lisätiedot

Vieremän kunta. Kaavaselostus. Ehdotus ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA

Vieremän kunta. Kaavaselostus. Ehdotus ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT KIVIHAKA JA KOTIRANTA S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Vieremän kunta ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA Kaavaselostus Ehdotus 699-P21549 28.11.2013 Kaavaselostus,

Lisätiedot

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue.

2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00 Liike- ja toimistorakennusten korttelialue. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 2.08 Hevosurheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 2.080 Urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialue. 3.00

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (6) KONNEVEDEN KUNTA ETELÄ-KONNEVEDEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Maankäyttö-

Lisätiedot

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732

Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kaavaselostus 18.10.2011 UUSI KAAVA POISTUVA KAAVA Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi

Lisätiedot

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus

Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3. Kaavaluonnoksen selostus Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 Kaavaluonnoksen selostus 15.03.2017 Seitap Oy 2017 1. Perus- ja tunnistustiedot Kaavan laatija: Seitap Oy, Ainonkatu 1, 96200 Rovaniemi Vastaava

Lisätiedot

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI

ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen

Lisätiedot

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE

INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta

Lisätiedot

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS.

RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA sivu 1 (6) RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS. sivu 1 (6) RUSKON KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 27.09.2013 RUSKO, HIIDENVAINION ASEMAKAAVAN MUUTOS Aloite Aloitteen asemakaavan muuttamisesta on tehnyt Ruskon kunta. Suunnittelualue

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6.

Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 449/ / Päätöshistoria. Tekninen lautakunta 9.6. Raision kaupunki Esityslista 1 (1) Asianro 449/10.02.03/2014 8 Raision kaupungin 5. kaupunginosan (Kuninkoja) asemakaavan ja siihen liittyvän tonttijaon sekä Korinpunojankadun katualueen osaa ja suojaviheraluetta

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Lisätiedot

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS

NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS MAANMITTARI OY ÖHMAN Sten Öhman Sunnantie 7 10900 Hanko 044-2530464 sten.ohman@netsten.fi 21.3.2013 NAANTALI, KETTUMAA RANTA-ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja

Lisätiedot

LIETO LITTOINEN LUOLAKALLIONTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

LIETO LITTOINEN LUOLAKALLIONTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSUS N AK JA AKM L:\KAAVA\EX\KAAVASEL\09\ Luolakalliontie. doc\ps N ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUOS KAAVAN LAAIJA: LIEDON KUNNAN KAAVOIUS JA EKNISE PALVELU: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09 Kaavoitusaritehti

Lisätiedot

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012

PÄLKÄNE HARHALA. KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 PÄLKÄNE HARHALA KUUSIKKO RN:o 5:14 PINTELEEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS 2012 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 12.11.2012 Tunnistetiedot Kaavan nimi: Pinteleen ranta-asemakaavan muutos Kunta: Pälkäne

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE

1 HANKEKUVAUS JA SUUNNITTELUTILANNE FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 ( 10 ) HEINÄVEDEN KUNTA HEINÄVEDEN JÄRVIALUEIDEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN JA LAAJENNUS, ISO- VIHTARIN JA SUURI-PÖLLÄKKÄ JÄRVIEN

Lisätiedot

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS

ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS FCG Finnish Consulting Group Oy Lapinlahden kunta ONKIVEDEN JA NERKOONJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAA- VAN MUUTOS Kaavaselostus Luonnos 13.3.2012 FCG Finnish Consulting Group Oy Kaavaselostus I Kuopio Onkiveden

Lisätiedot

http://sr512201/webmap/content/result.htm

http://sr512201/webmap/content/result.htm Määräysnumero Ulkoasu selitys 1.02 ASUINPIENTALOJEN KORTTELIALUE 1.04 ERILLISPIENTALOJEN KORTTELIALUE. 3.01 LIIKERAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLE SAADAAN RAKENTAA KASVIHUONERAKENNUKSIA SEKÄ TÄHÄN TARKOITUKSEEN

Lisätiedot

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava

Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014

Lisätiedot

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS

SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS 1 SAVONLINNAN KAUPUNKI TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS, LUONNOS TURTIANNIEMEN RANTA-ASEMAKAAVAN OSITTAINEN KUMOAMINEN OSALLE TILASTA 740-577-2-3 Arkkitehtitoimisto Keijo Tolppa 12.6.2015

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot