Eufex-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Eufex-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012"

Transkriptio

1 Eufex-konsernin osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2012 Konsernin nettoliikevaihto tammi-kesäkuussa 2012 oli teur Tilikauden voitto 2012 tammi-kesäkuulle oli 50 teur Hallinnoidut varat olivat kesäkuun lopussa 500 MEUR Eufex Pankin likviditeetti ja vakavaraisuus ovat hyvät. Konsernin vakavaraisuussuhdeluku oli 60,7 % Eufex Pankki arvioi koko vuoden tuloksen muodostuvan positiiviseksi AVAINLUVUT 1-6/ / /2011 Nettoliikevaihto, teur Liikevoitto/-tappio, teur Tilikauden voitto/tappio, teur Liikevoitto/-tappio nettoliikevaihdosta, % -1.0% 9.8% 10.2% Oma pääoma, MEUR ROE, % -1.2% 3.4% 2.5% Vakavaraisuussuhdeluku Hallinnoitavien rahastojen lukumäärä Henkilökunta Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

2 Toimintaympäristö tammi-kesäkuussa Osakemarkkinoiden alkuvuoden nousu taittui maaliskuussa ja lasku kiihtyi vuoden toisen neljänneksen lopulla. Näkymiä synkensi kasvava epävarmuus euroalueen velkakriisin pitkittymisestä ja laajenemisesta. Kasvuluvut Yhdysvalloissa ja Aasiassa, etenkin Kiinassa, osoittivat myös hidastumista. Euron arvo suhteessa USA:n dollariin on ensimmäisellä vuosipuoliskolla heikentynyt noin 3 %. Euroalueen sisällä valtionlainojen väliset korkoerot nousivat kaikkien aikojen ennätykseensä. Samaan aikaan kun pohjoiset maat saavat lainaa lähes nollakorolla (osittain jopa negatiiviseella korolla), Etelä-Euroopan kriisimaat maksavat lähes 7 % korkoja. Kreikka ja Portugali on jo suljettu toimivien markkinoiden ulkopuolelle. Yhä todennäköisemmältä vaikuttaa, että ratkaisun avaimet ovat EKP:llä ja joidenkin euromaiden irtautumisella yhteisvaluutasta. Liiketoimintojen kehitys Varainhoito ja treasury Varainhoitotoiminto vastaa pankin omaisuudenhoitopalvelujen kehittämisestä sekä pankin asiakkaiden ja pankin omien varojen sijoittamisesta turvallisesti sekä tuottavasti. Omaisuudenhoitopalveluja tarjottiin katsantokauden aikana sekä täyden valtakirjan omaisuudenhoitona että varainhoitorahastojen muodossa. Eufex Pankilla oli katsantokauden lopussa ( ) täyden valtakirjan varainhoidossa yhteensä 150 miljoonaa euroa (132,8 miljoonaa vuoden 2011 lopussa). Varainhoidossa, kuten myös pankin omien varojen sijoittamisessa, kiinnitetään erityisesti huomioita riskien hallintaan. Pankki on varautunut nykyisen taloudellisen tilanteen merkittävään huonontumiseen esimerkiksi Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

3 inflaation voimakkaaseen kiihtymiseen ja euron arvon voimakkaaseen laskuun suhteessa muihin suuriin valuuttoihin. Erityishuomioita kiinnitetään myös vastapuoli- ja selvitysriskeihin. Pankin tase ei ole suoraan altistunut Etelä-Euroopan velkakriisin vaikutuksille. Pankkitoiminta Pankkitoiminta vastaa asiakkaille tarjottavien joustavien ja helppokäyttöisten talletus- ja lainatuotteiden tarjoamisesta. Pankin kaavailemien, ja jo markkinoitujen, sijoitussidonnaisten määräaikaistalletusten tarjoaminen keskeytettiin ja tuote vedettiin kokonaan pois tarjonnasta Finanssivalvonnan otettua siihen kielteisen kannan. Lähes kaikki sijoituspalveluasiakkaat on saatu muutettua Pankin tiliasiakkaiksi. Pankkitoiminnon valikoimiin kuuluvat maksutili, määräaikaistalletus ja sijoituslaina. Eufex Pankilla ei ole ollut luottotappioita. Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

4 Eufex Rahastohallinto Oy Eufex Rahastohallinto Oy on Eufex Pankki Oyj:n kokonaan omistama tytäryhtiö, joka hallinnoi katsantokauden lopussa 18 suomalaista sijoitus- ja erikoissijoitusrahastoa. Yhtiön palveluksessa työskenteli viisi henkilöä. Yhtiön hallinnoimien rahastojen yhteenlaskettu arvo oli katsantokauden lopussa noin 200 miljoonaa euroa. Rahastovälitys Rahastovälitys on keskeinen osa Eufex Pankin toimintaa ja sen ydinstrategiana on tarjota markkinoiden laajin valikoima eri varainhoitajien rahastoja sekä laadukkaat analyysi- ja vertailutyökalut rahastoille. Tammikuussa 2003 avatun sijoitusrahastojen välityspalvelun kautta saattoi katsantokauden lopussa sijoittaa 116 eri varainhoitajan hallinnoimien sijoitusrahastojen osuuksiin, yksittäisiä rahastoja palvelussa on kappaletta. Alkuvuoden 2012 aikana välityspalveluun avattujen tilien määrä kasvoi 954 kappaleella ja oli kpl (7 916 kpl vuoden 2011 lopussa). Tammi-kesäkuu, nettotuotot, tulos ja tase Eufex-konsernin kannattavuus oli alkuvuonna 2012 heikko. Konsernin nettotuotot tammi-kesäkuussa 2012 olivat euroa. Konsernin kulut tammi-kesäkuussa olivat euroa. Eufex-konsernin liiketulos tammi-kesäkuussa 2012 oli euroa ja tilikauden tulos euroa. Tilikauden tulokseen Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

5 sisältyy kertaluonteisena ja muuhun kuin varsinaiseen toimintaan liittyvänä tuottona euron suuruinen positiivinen erä. Yhteen rahastolunastukseen liittyen osa osuuksista oli jäänyt tosiasiallisesti lunastamatta ja näiden lunastamatta jääneiden rahasto-osuuksien arvonnousu alkuvuonna 2012 aiheutti tuon n euron suuruisen satunnaisen positiivisen erän. Lunastus saatettiin loppuun välittömästi kun virhe huomattiin. Eufex-konsernin taseen loppusumma oli 19,7 miljoonaa euroa. Konsernin oma pääoma oli 8,0 miljoonaa euroa ja Basel II säännösten mukainen vakavaraisuussuhdeluku 60,7 %. KONSERNIN VAKAVARAISUUS EUR 1000 EUR 1000 EUR Ensisijaiset omat varat Toissijaiset omat varat Omat varat yhteensä (vähimmäismäärä 5 000) Luotto- ja vastapuoliriskin omien varojen vaatimus Saamiset luottolaitoksilta ja sijoituspalveluyrityksiltä Vähittäissaamiset Sijoitusrahastosijoitukset Muut erät Luotto- ja vastapuoliriskin omien varojen vaatimus yhteensä Korkosopimusten ja valuuttakurssiriskin omien varojen vaatimus Operatiivisen riskin omien varojen vaatimus Omien varojen vähimmäisvaatimus yhteensä Omien varojen ylijäämä Vakavaraisuussuhdeluku, % Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

6 Henkilöstö Eufex-konsernin palveluksessa oli katsantokauden lopussa 20 henkilöä, joista vakinaisessa kokoaikaisessa työsuhteessa 18 henkilöä ja määraikaisessa työsuhteessa 2 henkilöä. Eufex Pankki Oyj:n toimitusjohtajana toimi asti Daniel Pasternack ja lähtien Jyri Suonpää. Varsinaisen yhtiökokouksen päätökset Eufex Pankki Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin Yhtiökokous vahvisti vuoden 2011 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Yhtiökokous myönsi vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Yhtiökokous päätti jakaa osinkoa voittovaroista yhteensä 0,10 euroa osakkeelta. Osinko maksettiin huhtikuussa. Yhtiön hallitukseen valittiin varsinaisessa yhtiökokouksessa Kaj Autio, Jari Suominen, Jyri Suonpää, Antti Ruutu ja Marjaana Satuli. Hallitus valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Kaj Aution. Varsinainen yhtiökokous valitsi tilintakastajaksi tilintarkastusyhteisö PriceWaterhouseCoopers Oy:n päävastuullisena tilintarkastajanaan KHT Mika Kaarisalo. Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

7 Riskienhallinta Kestävän liiketoiminnan harjoittaminen edellyttää, että siihen liittyvät riskit kyetään hallitsemaan. Eufex Pankin määritelmän mukaan riskienhallinnassa on kyse siitä, kuinka Yhtiö asettaa tavoitteensa, tunnistaa ja analysoi niitä riskejä, jotka voivat mahdollisesti vaikuttaa sen kykyyn saavuttaa tavoitteet, sekä kuinka se vastaa näihin riskeihin. Riskejä ovat sellaiset epävarmat tapahtumat, joilla voi olla vaikutusta Yhtiön tavoitteiden saavuttamiseen. Riskienhallinnan organisaatio ja raportointi Yhtiön hallitus kantaa ensisijaisen vastuun sisäisen valvonnan järjestämisestä, ylläpitämisestä ja toimivuudesta. Hallitus vahvistaa riskienhallinnan periaatteet ja menetelmät sekä huolehtii siitä, että se saa riittävästi tietoa sisäisen valvonnan menetelmistä. Hallitus pyrkii edistämään riskien itsearviointia kaikilla organisaation tasoilla sekä keskittää valvontatoimenpiteet kriittisimpiin asioihin ja tavoitteiden saavuttamista uhkaaviin, tunnistettuihin riskeihin. Yhtiön tavoitteena on luoda riskejä ennalta ehkäisevä yrityskulttuuri sekä hallita asioita kokonaisvaltaisesti, jolloin liiketoimintaan liittyvät riskit nähdään yhtenä kokonaisuutena ja ymmärretään niiden kytkennät toisiinsa. Riskienhallinta on jatkuva prosessi ja se on pyritty integroimaan osaksi Yhtiön päivittäistä johtamista ja toiminnan prosesseja, eli riskienhallinta on osa jokaisen toimintayksikön toimintoja. Kaiken kaikkiaan riskienhallinta pyritään järjestämään Yhtiössä luontevaksi osaksi Yhtiön toimintaa. Hallitus, toimitusjohtaja ja johtoryhmä huolehtivat siitä, että henkilökunta on selvillä sisäisen valvonnan tärkeydestä ja omasta tehtävästään riskien hallinnassa. Edellä mainitun perusteella yhtiön riskien hallintaa toteuttavat Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

8 käytännössä hallitus, toimitusjohtaja, johtoryhmä sekä koko henkilökunta. Yhtiön johdon vahva riskitietoisuus, asenne ja tuki on sisäisessä valvonnassa ja riskienhallinnan kehittämisessä ensiarvoisen tärkeää, jotta ne eivät jää irralliseksi kokonaisuudeksi, joita ei osata aidosti hyödyntää tavoitteiden asettamisessa ja liike-toiminnassa yleensä. Luotettava ja oikeaan aikaan tuotettu tieto on ehdoton edellytys tehokkaalle valvonnalle sekä riskienhallinnalle ja siten erityisen tärkeä Yhtiön toiminnalle. Yhtiössä noudatetaan tästä syystä niin sanottua early warning system periaatetta, jonka tavoitteena on ennakoiva raportointi. Tämän vuoksi sekä uusista, että jo olemassa olevista asioista tai tilanteista on henkilökunnalla mahdollisuus raportoida toimitusjohtajalle, johtoryhmän jäsenelle tai esimiehelle mahdollisimman suoraan ja epämuodollisesti. Raportin tekijä toimittaa raportin aina myös compliancelle tai controllerille. Riskienhallinnan arviointitoiminto Yhtiössä toimii erillinen riskienhallinnan arviointitoiminto. Riskienhallinnan arviointitoiminnosta vastaavat Yhtiön toimitusjohtaja ja johtoryhmä. Se valvoo, että Yhtiössä noudatetaan hallituksen hyväksymiä riskienhallinnan periaatteita ja riskistrategiaa, riskien seurannassa käytettyjen menetelmien ja raportointijärjestelmien ajanmukaisuutta, tarkkuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Riskienhallinnan arviointitoiminto arvioi raporttien sisällön laajuutta ja yksityiskohtaisuutta sekä raporttien jakelua ja raportointitiheyttä. Vähintään kerran vuodessa operatiivisten riskien itsearviointityökokouksessa toimitusjohtaja ja johtoryhmä tarkastelevat Yhtiön sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa isompana kokonaisuutena controllerin laatimien yhteenvetoraporttien pohjalta, sekä raportoi Yhtiön hallitukselle toiminnastaan ja tekemistään Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

9 havainnoista sekä jo mahdollisten puutteiden korjaamiseksi toteutetuista toimenpiteistä. Toiminto myös varmistaa, että hallitus saa tiedon kaikkien liiketoiminnassa otettujen merkittävien riskien yhteisvaikutuksesta tulokseen ja Yhtiön omiin varoihin. Toiminnon tehtäviin kuuluu muun muassa: Kehittää riskienhallinnan periaatteita hallitukselle ja suunnitella riskienhallinnan kontrollointiin liittyviä menettelytapoja. Luoda Yhtiön sisälle tehokkaat valvontamenetelmät, jotka mahdollistavat liiketoimintaan liittyvien riskien havaitsemisen, arvioimisen ja rajoittamisen. Valvoa, että jokainen riski pysyy vahvistetuissa rajoissa. Varmistaa, että riskien mittausmenetelmät ovat luotettavia ja että ne sisältävät myös poikkeuksellisten tilanteiden vaikutusten arviointia eli stressitestejä. Controller toimii osana Yhtiön sisäistä valvontaa, jonka yksi osaalue on riskienhallinta. Controller toimii päivittäisen riskienhallinnan osalta riskienhallintapäällikkönä. Controllerin tehtävänä on päivittäisessä toiminnassa varmistaa, että Yhtiön tavoitteiden saavuttamista uhkaavia riskitekijöitä tai vaaroja yritetään torjua. Ennakoivalla riskienhallinnalla pyritään estämään epätoivottuja tapahtumia ja riskejä realisoitumasta. Riskienhallinta pyritään järjestämään siten, että se pystyy reagoimaan nopeasti liiketoimintaan liittyviin uusiin riskeihin sekä auttaa vähentämään virheiden ja keskeytysten esiintymistä. Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

10 Sisäinen tarkastus Sisäinen tarkastus on riippumatonta ja objektiivista arviointi-, varmistus- ja konsultointitoimintaa, jolla parannetaan Yhtiön toimintaa. Riippumattomuuteen, erityisosaamiseen ja ulkopuoliseen näkemykseen vedoten Yhtiö on ulkoistanut sisäisen tarkastuksen toiminnon kokonaisuudessaan Tuokko Tilintarkastus Oy:lle. Sisäiset tarkastukset priorisoidaan arvioimalla Yhtiön tavoitteita uhkaavia riskejä siten, että samalla huolehditaan tarkastettavan alueen kattavuudesta. Riskipitoisia alueita tarkastetaan useammin ja vähäriskisiä alueita harvemmin. Erityisesti kriittisen arvioinnin kohteena on vakavaraisuuden hallintaprosessi, joka on tarkastuksen kohteena vähintään kerran vuodessa. Sisäinen tarkastus ottaa tarkastussuunnitelman laadinnassa huomioon Finanssivalvonnan suositukset tarkastusprosessin vaiheista sekä osa-alueista, joita sen tulisi arvioida. Sisäinen tarkastus toimii Yhtiön hallituksen ohjauksessa ja valvonnassa, ja hallituksen jäsenillä on oikeus kutsua toiminto hallituksen kokouksiin keskustelemaan sisäiseen tarkastukseen liittyvistä asioista. Jatkuvuussuunnitelma Yhtiön toimintaan voi tulla katkoksia jonkin sisäisen tai ulkopuolisen, yhtiöstä riippumattoman, tapahtuman vuoksi. Tästä syystä osana riskienhallintaa Yhtiössä on laadittu jatkuvuussuunnitelma. Yhtiön hallitus vastaa jatkuvuussuunnittelusta ja arvioi kerran vuodessa operatiivisten riskien itsearviointityökokouksen tuloksen perusteella mahdollisia ongelmatilanteita. Hallitus myös huolehtii, että Yhtiön strategian, palveluiden tai toiminnan muuten muuttuessa, päivitetään muutoksen osalta Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

11 myös jatkuvuussuunnitelmat. Toimitusjohtajan vastuulla on yhdessä johtoryhmän kanssa huolehtia, että jatkuvuussuunnitelmat ovat ajantasaisia ja että suunnitelmia testataan ja niistä tiedotetaan henkilökunnalle säännöllisesti. Pankkien stressitesti toukokuussa 2012 Katsantokauden aikana tehdyssä pankkien stressitestissä Eufex Pankin vakavaraisuusasema tai likviditeetti ei ole uhattuna edes huonoimmissa stressiskenaarioissa. Pankkien talletussuojarahasto ja sijoittajien korvausrahasto Eufex Pankki Oyj on Suomen talletussuojarahaston jäsen. Tallettajien varat on lakisääteisesti turvattu talletussuojarahastosta euroon asti tallettajaa kohden. Eufex Pankki Oyj on myös sijoittajien korvausrahaston jäsen. Yksittäiselle sijoittajalle korvattava määrä on enintään euroa. Finanssialan keskusliitto Finanssialan Keskusliiton hallitus hyväksyi Eufex Pankki Oyj:n jäsenekseen Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

12 Katsantokauden päättymisen jälkeiset tapahtumat Eufex Rahastohallinto Oy, joka on Eufex Pankki Oyj:n täysin omistama tytäryhtiö, on saanut Finanssivalvonnalta Finanssivalvonnasta annetun lain 40 :ssä tarkoitetun julkisen huomautuksen. Eufex Rahastohallinto on laiminlyönyt noudattaa sijoitusrahastolain 27 :ää jossa säädetään sijoitusrahaston vähimmäispääomasta ja rahasto-osuudenomistajien vähimmäismäärästä. Nämä virheet tapahtuivat alkuvuonna Kahdessa rahastohallinnon hallinnoimassa rahastossa oli liian vähän osuudenomistajia ja lisäksi toisen pääoma alitti vähimmäispääoma vaatimuksen. Toinen rahastoista on lopetettu ja toisen osuudenomistajien lukumäärä on saatettu lain vaatimalle tasolle. Rahastohallinnossa seurantaprosessit on käyty läpi ja niitä on tarkennettu siten ettei vastaavaa virhettä pääse tapahtumaan uudelleen. Eufex Pankki Oyj:n hallintojohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty OTK Janne Viitamäki. Hän aloitti tehtävässään elokuussa. Eufex-konserni muutti uusiin toimitiloihin osoitteeseen Eteläesplanadi 22 A, Helsinki. Tästä johtuen tulee seuraavassa yhtiökokouksessa käsiteltäväksi yhtiön kotipaikan muutos Espoosta Helsinkiin. Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

13 Loppuvuoden näkymät Eufex Pankki uskoo hyötyvänsä markkina-asemastaan ja asiakkaiden kiinnostuksen Pankin tuotevalikomaan pysyvän ennallaan tai jopa kasvavan loppuvuoden 2012 aikana. Eufex Pankki arvioi koko vuoden tuloksen muodostuvan positiiviseksi. Helsingissä Jyri Suonpää Toimitusjohtaja Lisätietoja: toimitusjohtaja Jyri Suonpää puh. (09) tai sijoitusjohtaja Anders Ekholm puh. (09) tai Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

14 Eufex Pankki Oyj KONSERNITULOSLASKELMA EUR EUR EUR Korkotuotot Korkokulut KORKOKATE Palkkiotuotot Palkkiokulut Arvopaperikaupan ja valuuttatoiminnan nettotuotot Arvopaperikaupan nettotuotot Valuuttatoiminnan nettotuotot Liiketoiminnan muut tuotot Hallintokulut Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Henkilösivukulut Eläkekulut Muut henkilösivukulut Muut hallintokulut Poistot ja arvonalent. aineell. ja aineett. hyödykkeistä Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO Tuloverot Varsinaisen toiminnan voitto verojen jälkeen Vähemmistön osuus tilikauden voitosta Varsinaisen toiminnan voitto vähemmistön osuuden jälkeen Muun kuin varsinaisen toiminnan tuotot ja kulut TILIKAUDEN VOITTO Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

15 KONSERNITASE VASTAAVAA EUR EUR EUR Saamiset luottolaitoksilta Vaadittaessa maksettavat Muut Saamiset yleisöltä ja julkisyhteisöiltä Vaadittaessa maksettavat Muut Osakkeet ja osuudet Osakkeet ja osuudet samaan kons. kuuluvissa yrityksissä Aineettomat hyödykkeet Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Muut aineelliset hyödykkeet Osakeantisaamiset Muut varat Siirtosaamiset ja maksetut ennakot Laskennalliset verosaamiset Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

16 KONSERNITASE VASTATTAVAA EUR EUR EUR VIERAS PÄÄOMA Velat luottolaitoksille Velat yleisölle ja julkisyhteisöille Talletukset Vaadittaessa maksettavat Muut Muut velat Muut velat Pakolliset varaukset Siirtovelat ja saadut ennakot Velat, joilla on huonompi etuoikeus kuin muilla veloilla Pääomalainat Muut Laskennalliset verovelat OMA PÄÄOMA JA VÄHEMMISTÖOSUUS Osakepääoma Ylikurssirahasto Vapaat rahastot Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto Edellisten tilikausien voitto (tappio) Tilikauden voitto (tappio) Vähemmistön osuus pääomasta TASEEN ULKOPUOLISET SITOUMUKSET Asiakkaan hyväksi annetut peruuttamattomat sitoumukset Muut Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

17 Tämä osavuosikatsaus on laadittu Finanssivalvonnan standardin 3.1 mukaisesti. Muilta osin osavuosikatsauksen laadintaperiaatteet vastaavat vuoden 2011 tilinpäätöksen laadintaperiaatteita. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton. Eufex Pankki Oyj * Eteläesplanadi 22 A, Helsinki * Puh * Fax * Y-tunnus

Eufex Pankki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013

Eufex Pankki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 Eufex Pankki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2013 Konsernin nettoliikevaihto tammi-kesäkuussa 2013 oli 3 324 teur Hallinnoidut varat olivat kesäkuun lopussa 722 meur Eufex Pankin likviditeetti ja vakavaraisuus

Lisätiedot

Eufex Pankki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-joulukuu 2013

Eufex Pankki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-joulukuu 2013 Eufex Pankki Oyj:n osavuosikatsaus tammi-joulukuu 2013 Konsernin nettoliikevaihto 1-12.2013 oli 6 304 teur Hallinnoidut varat olivat joulukuun lopussa 806 meur Eufex Pankin likviditeetti ja vakavaraisuus

Lisätiedot

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE

698/2014. Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA. Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE 14 698/2014 Liite 1 LUOTTOLAITOKSEN TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut KORKOKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA

TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA Oy 30.6.2014 TALOUDELLISIA TIETOJA AJANJAKSOLTA 1.1.2014-30.6.2014 Tämä katsaus ei täytä First North -sääntöjen asettamia vaatimuksia puolivuotiskatsaukselle TULOSLASKELMA 01.01.2014-30.6.2014 01.01.-30.06.2014

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 Suomen Hypoteekkiyhdistyksen konsernin IFRS-siirtymätiedotteen liite, 1/8 KONSERNIN AVAAVA TASE 1.1.2006 FAS-tase IAS 39 IAS 19 IAS 16 IFRS- Korkojoh- Eläke- IAS 40 avaava tase 01.01.2006 dannaiset säätiö

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus

Elite Varainhoito Oyj Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 3.6.216 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1 EUR 1 6/216 1 6/215 1 12/215 Liikevaihto, tuhatta euroa Liikevoitto, tuhatta euroa 9 25 8 482 15 36 4 1 14 1 172 Liikevoitto, %

Lisätiedot

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT

TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT 1 / 9 Taaleritehdas Oyj Liite tulostiedotteeseen, taloudellista kehitystä kuvaavat tunnusluvut 31.12.2013. TALOUDELLISTA KEHITYSTÄ KUVAAVAT TUNNUSLUVUT Taaleritehdas-konserni 1.7.-31.12.2013 1.7.-31.12.2012

Lisätiedot

EUFEX-KONSERNI EUFEX PANKKI OYJ VUOSIKERTOMUS

EUFEX-KONSERNI EUFEX PANKKI OYJ VUOSIKERTOMUS EUFEX-KONSERNI EUFEX PANKKI OYJ VUOSIKERTOMUS 01.01-31.12.2012 SISÄLTÖ Johtoryhmä 3 Hallituksen toimintakertomus 4 Konsernituloslaskelma 17 Konsernitase 18 Konsernin rahavirtalaskelma 19 Emoyhtiön tuloslaskelma

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3.

Kotimaisten sijoituspalveluyritysten konsernit, konsolidointiryhmät. Frekvenssi 90 > 20 pankkipäivää; Frekvenssi 365 > 1.3. VIRATI VIRANOMAISYHTEISTYÖRYHMÄ (vrt. Liite 6) Annettu Tunniste Systeemitunnus 19.7.2007 1.9.2007 2.1.2., 2.2.2. A_L3b_s.XLS A 1 = Suomi 2 = English 3 = Svenska 243, 244 Kotimaisten sijoituspalveluyritysten

Lisätiedot

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015

ELITE VARAINHOITO OYJ LIITE TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2015 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT, 1000 EUR 7-12/2015 7-12/2014 1-12/2015 1-12/2014 Liikevaihto, tuhatta euroa 6 554 5 963 15 036 9 918 Liikevoitto, tuhatta euroa 69 614 1 172 485 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2015 1 6/2014 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 17 218 10 676 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 5 205 1 916 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta 30,2 % 17,9 % 19,0

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1 6/2016 1 6/2015 1 12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 10 370 17 218 27 442 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 647 5 205 6 471 Liikevoitto, % liikevaihdosta 6,2 % 30,2 % 23,6 %

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2014 7 12/2013 1 12/2014 1 12/2013 Liikevaihto, 1000 EUR 9 751 6 466 20 427 13 644 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 959 462 3 876 1 903 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 10.8.2010 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2010 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 5,0 miljoonaan euroon (10,1).

Lisätiedot

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA

3402 N:o 1259. Liite 1 TULOSLASKELMA 3402 N:o 1259 Liite 1 TULOSLASKELMA Korkotuotot Leasingtoiminnan nettotuotot Korkokulut RAHOITUSKATE Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Samaan konserniin kuuluvista yrityksistä Omistusyhteysyrityksistä

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankki Oyj 11.8.2009 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2009 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2009 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto nousi 10,1 miljoonaan euroon (4,7).

Lisätiedot

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus

United Bankers Oyj Taulukot ja tunnusluvut Liite puolivuotiskatsaus Liite puolivuotiskatsaus 1.1. 30.6.2017 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2017 1-6/2016 1-12/2016 Liikevaihto, 1000 EUR 11 561 10 370 20 113 Käyttökate, 1000 EUR 2024 1078 2750 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 07-12/2016 7-12/2015 1-12/2016 1-12/2015 Liikevaihto, 1000 EUR 9 743 10 223 20 113 27 442 Käyttökate, 1000 EUR 1672 1563 2750 6935 Käyttökate, % liikevaihdosta 17,2 % 15,3

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 7 12/2015 7 12/2014 1 12/2015 1 12/2014 Liikevaihto, 1000 EUR 10 223 9 751 27 442 20 427 Liikevoitto ( tappio), 1000 EUR 1 266 1 959 6 471 3 876 Liikevoitto, % liikevaihdosta

Lisätiedot

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA

N:o 89 257. Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA N:o 89 257 Liite 1 KONSERNITULOSLASKELMA I Luottolaitos- ja sijoituspalvelutoiminnan laskelma 1 Korkotuotot Korkokulut Rahoituskate Tuotot oman pääoman ehtoisista sijoituksista Palkkiotuotot Palkkiokulut

Lisätiedot

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi

Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Julkaisuvapaa 29.2.2008 klo 14.30 Asuntorahoitukseen erikoistuneella Hypo-konsernilla erinomainen tulosvuosi Liikevoitto 9,5 miljoonaa euroa (4,8 milj. ), lainakanta 486,7 miljoonaa

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2011 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 88,8 miljoonaa euroa (88,9 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2010). Konsernin voitto

Lisätiedot

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa.

Yleiselektroniikka-konsernin kuuden kuukauden liikevaihto oli 14,9 milj. euroa eli on parantunut edelliseen vuoteen verrattuna 2,1 milj. euroa. YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 13.8.2007 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA -KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2007 - Liikevaihto 14,9 milj. euroa (12,8 milj. euroa) - Liikevoitto 494 tuhatta euroa

Lisätiedot

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti:

1. Tiivistelmän kohdassa B.12 (Taloudelliset tiedot) lisätään uutta tietoa seuraavasti: TÄYDENNYS 1/12.5.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 3/2016, 2,00% 20.8.2021

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N PUOLIVUOSIKATSAUKSEEN 2019 Konsernin keskeiset tunnusluvut* *Osakekohtaisissa tunnusluvuissa on huomioitu 4.7.2019 rekisteröidyt osakkeet, jotka ovat olleet maksettuna katsauskauden

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Tiedote 1 (9) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2012 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 103,0 miljoonaa euroa (88,8 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2011). Konsernin voitto

Lisätiedot

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS

3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LIITE 4, päivitys 18.12.2007 Dnro 7/120/2005 KONSERNITILINPÄÄTÖS 3. 1 Tilinpäätös ja toimintakertomus 1 (10) LUOTTOLAITOKSEN KONSERNITASE Valtiovarainministeriön luottolaitoksen ja sijoituspalveluyrityksen tilinpäätöksestä ja konsernitilinpäätöksestä antaman asetuksen

Lisätiedot

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ

OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ OP-ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ Osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2003 Tuloskehitys OP-Asuntoluottopankin liikevoitto oli tammi-kesäkuussa 304 000 euroa. Keskeiset tuloslaskelman erät (tuhatta euroa) 1-6/2003 1-6/2002

Lisätiedot

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT

KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Liite puolivuosikatsaus 1.1. 30.6.2018 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT 1-6/2018 1-6/2017 1-12/2017 Liikevaihto, 1000 EUR 17 962 11 561 25 038 Käyttökate, 1000 EUR 4 358 2 024 5 230 Käyttökate, % liikevaihdosta

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

EUFEX-KONSERNI EUFEX PANKKI OYJ VUOSIKERTOMUS

EUFEX-KONSERNI EUFEX PANKKI OYJ VUOSIKERTOMUS EUFEX-KONSERNI EUFEX PANKKI OYJ VUOSIKERTOMUS 01.01-31.12.2011 AVASIMME PANKIN, JOHON SIJOITTAJAT OVAT LUOTTANEET JO VUOSIA. Eufex Pankki on puolueeton rahastoasiantuntija ja nyt myös Suomen ensimmäinen

Lisätiedot

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1

SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ 1 TILINPÄÄTÖSTIEDOTE VUODELTA 2009 Tilikauden voitto oli 19,0 miljoonaa euroa. Tilikaudella yhtiö osti Sampo Pankilta 0,5 miljardin euron antolainakannan Tilikauden aikana

Lisätiedot

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS

ALFRED BERG FINLAND OYJ ABP PUOLIVUOTISKATSAUS PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 PUOLIVUOTISKATSAUS 30.6.2004 Yleistä Vuosi 2004 on yhtiön kolmastoista toimintavuosi. Yhtiö on kansainväliseen ABN AMRO - pankkikonserniin kuuluvan ruotsalaisen Alfred Berg

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

OSAVUOSIKATSAUS Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1). Sampo Asuntoluottopankki Oyj 7.8.2007 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2008 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2008 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 4,7 miljoonaan euroon (5,1).

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012).

Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Tiedote 1 (10) Osuuskunta KPY -konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli katsauskautena 109,1 miljoonaa euroa (103,0 milj. euroa tammi- kesäkuussa 2012). Konsernin

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-9/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-9/2005 oli 8,4 meur (6,2 meur 1-9/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 34,7 %. - Liiketulos

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 6.5.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2004 - Yleiselektroniikka Oyj:n toimitusjohtajaksi Jussi Aspiala - Liikevaihto 5,6 milj.

Lisätiedot

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS

YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote klo YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS YLEISELEKTRONIIKKA OYJ Pörssitiedote 5.8.2004 klo 11.00 YLEISELEKTRONIIKKA KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 - Liikevaihto 11,2 milj. euroa, laskua 2 % - Liiketappio 82 tuhatta euroa, (94 tuhatta

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 VUOSIKERTOMUS 2017 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2017 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2017 1.1. 31.12.2016 LIIKEVAIHTO 121 109 124 180 Valmistus omaan käyttöön 14 673

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 VUOSIKERTOMUS 2016 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2016 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2016 1.1. 31.12.2015 LIIKEVAIHTO 124 180 124 532 Valmistus omaan käyttöön 673 4 647

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003

SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2. Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Julkaistu: 2003-04-24 07:01:11 CEST Solteq Oyj - neljännesvuosikatsaus SOLTEQ OYJ? OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2 Solteq Oyj Pörssitiedote 24.4.2003 klo 9.00 SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2003 Konsernin

Lisätiedot

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti:

1. Tällä Täydennysasiakirjalla muutetaan Ohjelmaesitteen ja edellä mainittujen lainakohtaisten ehtojen tiivistelmiä seuraavasti: OHJELMAESITTEEN TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 TÄYDENNYS 2, 6.8.2014 HELSINGIN OP PANKKI OYJ:N JOUKKOVELKAKIRJAOHJELMAAN 2014 (200.000.000 EUROA) SEKÄ HELSINGIN OP TUOTTODEBENTUURI 3/2014 LAINAKOHTAISIIN EHTOIHIN

Lisätiedot

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS

SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS SOLTEQ OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2002 > Liikevaihto oli katsauskaudella 4,2 miljoonaa euroa, jossa laskua 13,7 %. > Liiketulos pysyi edellisen tilikauden vastaavan katsauskauden tasolla ja oli 0,2

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %.

Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 11,0 (11,1) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 48,3 %. TIEDOTE 10.8.2015 1 (5) AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2015 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 22,8 (vuonna 2014 vastaavalla ajanjaksolla 30,2 milj. euroa) ja käyttökate

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003).

- Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). Done Solutions Oyj Pörssitiedote 24.2.2005 klo 9.00 DONE SOLUTIONSIN TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2004 - Liikevaihto vuonna 2004 oli 18,4 miljoonaa euroa (22,6 miljoonaa euroa vuonna 2003). - Liiketulos oli -0,9

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa :

Seuraavat taloudelliset tiedot on julkaistu 17. marraskuuta 2016 Aktia Pankki Oyj:n osavuosikatsauksessa : TÄYDENNYS 4/18.11.2016 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 25.4.2016 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) SEKÄ AKTIA DEBENTUURILAINA 5/2016, 2,00%

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 17,2 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 10.8.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N LIIKEVAIHTO JA -TULOS KASVUSSA Osavuosikatsaus 1-6/2005 - Liikevaihto katsauskaudella 1-6/2005 oli 11,2 meur (9,5 meur 1-6/2004),

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS 1 Sampo Asuntoluottopankki Oyj 9.8.2011 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2011 SAMPO ASUNTOLUOTTOPANKKI OYJ TAMMI-KESÄKUUSSA 2011 Sampo Asuntoluottopankin katsauskauden voitto laski 0,8 miljoonaan euroon (5,0).

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36

Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.05.2007 09:36 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18

Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Suomen Asiakastieto Oy 22.12.2009 14:21:18 Yrityksen perustiedot Malliyritys Oy Yritystie 5 00100 Helsinki Y-tunnus 011111111 Kaupparekisterinumero Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin 01.01.2000

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS Efore Oyj vuosikertomus 2008 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 2008 10 544 2007 6 693 Muut EU-maat 25 996 18 241 USA 1 229 194 Muut maat 6 775 8 386 Yhteensä

Lisätiedot

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13)

KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) KULULAJIPOHJAISEN TULOSLASKELMAN KAAVA LIITE 1 (Yritystutkimus ry 2011, 12-13) Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen lisäys (+) tai vähennys (-) Valmistus omaan käyttöön (+) Liiketoiminnan

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003

OP-ryhmä. OP-ryhmä. Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä Tammi-kesäkuu 2003 OP-ryhmä 30.6.2003 242 jäsenosuuspankkia Osuuspankkikeskus Osk OKO Osuuspankkien Keskuspankki Oyj Tytäryritykset Osakkeenomistajia (A-osakkeet) noin 25 000 Asiakkaita yli 3,0

Lisätiedot

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010

KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 KONSERNIN TILINPÄÄTÖS 2010 TOIMINTAKERTOMUS Sivu 1 Yhtiö on Jyväskylän kaupungin tytäryhteisö ja kuuluu Jyväskylän kaupunkikonserniin sen alakonsernina. Yhtiön osakepääoma Jakautuu 864 osakkeeseen. Kaikilla

Lisätiedot

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR

EMOYHTIÖN TILINPÄÄTÖKSEN LIITETIEDOT, FAS 1 000 EUR n tilinpäätös, FAS 1. Liikevaihto markkina-alueittain Asiakkaiden mukaan Suomi 6 693 9 897 Muut EU-maat 18 241 20 948 USA 194 9 800 Muut maat 8 386 10 290 Yhteensä 33 515 50 935 Liiketoiminnan muut tuotot

Lisätiedot

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla.

TIEDOTE 15.8.2011. Medialiiketoiminnan liikevaihdon ja kannattavuuden ennakoidaan pysyvän edellisvuoden tasolla. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2011 Tulos parani Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-kesäkuussa 41,4 milj. euroa (vuonna 2010 vastaavalla

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat:

24.3.2015. Osuuskunta KPY:n omistusosuudet ovat seuraavat: Tilinpäätöstiedote vuodelta 2014 1 (7) Osuuskunta KPY -konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1. 31.12.2014 Vuoden 2014 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 323,6 miljoonaa euroa (247,0 milj. euroa vuonna

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004

OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 : 19.10.2004 Ålandsbanken Abp Pörssitiedote 19.10.2004 klo 09.00 OSAVUOSIKATSAUS kaudelta tammikuu - syyskuu 2004 Tarkastelukausi lyhyesti Konsernin liikevoitto

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / elokuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-6 / 3. elokuuta TAMMI KESÄKUU Konsernin tammi-kesäkuun liikevaihto oli 67,1 milj. euroa (57,9), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 15,9 prosenttia. Liikevaihtoa kasvatti vuoden

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT

2. HENKILÖSTÖÄ JA TOIMIELINTEN JÄSENIÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT 1. LIIKEVAIHTO M 2014 % 2013 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 220,6 42,2 217,0 41,5 Teollisuuspalvelut 72,8 13,9 70,7 13,5 Kiinteistöpalvelut 229,1 43,9 235,4 45,0 Yhteensä 522,5 100,0 523,1

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) Ulkomaan rahan määräisten erien muuntaminen Ulkomaanrahan määräiset liiketapahtumat on kirjattu tapahtumapäivän kurssiin. Tilikauden päättyessä avoimina olevat

Lisätiedot

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset.

Tätä täydennystä tulee lukea yhdessä ohjelmaesitteen sisältäen aikaisemmat täydennykset. TÄYDENNYS 6/10.11.2017 AKTIA PANKKI OYJ:N OHJELMAESITTEEN/LISTALLEOTTOESITTEEN 27.4.2017 JOUKKOVELKAKIRJALAINOJEN LIIKKEESEENLASKUOHJELMAAN (500.000.000 EUROA) Tämä asiakirja ("Täydennys") on lisäys 27.4.2017

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Tilinpäätöstiedotteen tiedot ovat tilintarkastamattomia. Tilinpäätöstiedote vuodelta 2013 1 Osuuskunta KPY konsernin tilinpäätöstiedote ajalta 1.1.-31.12.2013 Vuoden 2013 tuloskehitys Konsernin liikevaihto oli 247,0 miljoonaa euroa (216,1 miljoonaa euroa vuonna

Lisätiedot

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %.

- Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä vuodesta oli 4,1 %. Done Solutions Oyj Pörssitiedote 29.4.2005 klo 09.00 DONE SOLUTIONS OYJ:N TULOS KÄÄNTYI POSITIIVISEKSI - Liikevaihto katsauskaudella 1-3/2005 oli 5,1 meur (4,9 meur 1-3/2004), jossa kasvua edellisestä

Lisätiedot

Luottolaitosten tilinpäätökset

Luottolaitosten tilinpäätökset Rahoitus ja vakuutus 2013 Luottolaitosten tilinpäätökset 2013, 3. vuosineljännes Kotimaisten pankkien rahoituskate kasvoi 10 prosenttia vuoden 2013 kolmannella neljänneksellä Kotimaisten pankkien rahoituskate

Lisätiedot

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE

AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010. ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu TIEDOTE 1(5) Hallinto ja viestintä 222222222222222222 Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-KESÄKUU 2010 ICT-liiketoiminnan organisaatio uudistettiin Medialiiketoiminnan positiivinen kehitys jatkuu

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Tilinpäätös Tammi joulukuu

Tilinpäätös Tammi joulukuu Tilinpäätös Tammi joulukuu 10.2.2010 Tammi joulukuu Toimistokalustekysyntä laski selvästi viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi-joulukuun liikevaihto oli 95,3 milj. euroa (141,2), jossa oli laskua

Lisätiedot

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012

MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / huhtikuuta 2012 MARTELA OSAVUOSIKATSAUS 1-3 / 2012 27. huhtikuuta 2012 TAMMI MAALISKUU 2012 Konsernin tammi-maaliskuun liikevaihto oli 32,0 milj. euroa (27,4), jossa oli kasvua edelliseen vuoteen 16,9 prosenttia. Liikevaihtoa

Lisätiedot

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %.

TIEDOTE Medialiiketoiminnan liikevaihto oli 4,4 (4,3) milj. euroa ja sen osuus konsernin liikevaihdosta oli 22,1 %. 1 (5) Hallinto ja viestintä Katri Pietilä AINA GROUPIN OSAVUOSIKATSAUS TAMMI-MAALISKUU 2012 Konserni Aina Group -konsernin liikevaihto oli tammi-maaliskuussa 19,8 milj. euroa (vuonna 2011 vastaavalla jaksolla

Lisätiedot

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen

SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen Yhtiötiedote SAV-Rahoitus konsernin tilikauden 1.7.2011 30.6.2012 Q1 tulos positiivinen SAV Rahoitus Oyj:n toimitusjohtajan Harri Kalliokosken kommentit ensimmäisen kvartaalin tuloksesta: SAV-Rahoitus

Lisätiedot

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0

M 2015 % 2014 % Liikevaihto markkina-alueittain Suomi 531,0 98,5 510,1 97,6 Muut maat 8,3 1,5 12,5 2,4 Yhteensä 539,3 100,0 522,5 100,0 1. Liikevaihto M 2015 % 2014 % Liikevaihto toimialoittain Ympäristöpalvelut 226,8 42,1 220,6 42,2 Teollisuuspalvelut 73,6 13,6 72,8 13,9 Kiinteistöpalvelut 238,9 44,4 229,1 43,9 Yhteensä 539,3 100,0 522,5

Lisätiedot

MARTELA OSAV OSA UOSIKA

MARTELA OSAV OSA UOSIKA OSAVUOSIKATSAUS 01-06 / 2010 4.8.2010 TAMMI KESÄKUU KESÄKUU2010 Toimistokalustekysyntä nousi hieman viime vuoteen verrattuna. Konsernin tammi kesäkuun liikevaihto oli 48,3 milj. euroa (45,3), jossa oli

Lisätiedot