Outokumpu Polvijärvi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Outokumpu Polvijärvi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2013 2016"

Transkriptio

1 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille

2 2 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU MAAKUNTAKORKEAKOULUN SEUDULLISEN TOIMINNAN ORGANISOITUMINEN OUTOKUMMUSSA JA POLVIJÄRVELLÄ OUTOKUMMUN JA POLVIJÄRVEN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA Väestö Työllisyys ja elinkeinorakenne Koulutustaso Outokummussa ja Polvijärvellä vuonna KOULUTUSTOIMINTA MAAKUNTAKORKEAKOULU OUTOKUMMUSSA JA POLVIJÄRVELLÄ Toteutettuja koulutuksia ja opintokokonaisuuksia Maakuntakorkeakoulun koulutussuunnitelma Outokummussa ja Polvijärvellä OHJAUS JA NEUVONTA TUTKIMUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOTOIMINTA LIITTEET

3 3 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU Maakuntakorkeakoulun keskeisenä tehtävänä on tuoda korkeakoulujen asiantuntijoiden palveluja maakunnan eri alueiden kehittämistyön tueksi. Toiminnan lähtökohtana ovat seudulliset ja paikalliset elinkeinoelämän ja julkisen sektorin sekä asukkaiden koulutus-, osaamis- ja kehittämistarpeet. Maakuntakorkeakoulun keskeiset tehtäväkokonaisuudet ovat koulutuspalvelut, tutkimus- ja kehittämispalvelut sekä innovaatiopalvelut. Toiminta perustuu ensisijaisesti seudun asukkaiden, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin tarpeisiin. Koulutuspalveluihin maakuntakorkeakoulussa kuuluu korkeakoulujen sivistystehtävään liittyvien opiskelumahdollisuuksien tarjoaminen, tutkintotavoitteiset opinnot, ammatillinen täydennyskoulutus ja henkilöstökoulutus. Koulutustoiminnan tavoitteena on vastata sekä yksilöityihin että laajempiin koulutustarpeisiin. Tehtävän toteuttaminen edellyttää joustavien ja helposti saavutettavien opiskelumahdollisuuksien lisäksi lähellä olevia ja toimivia neuvonta- ja ohjauspalveluja. Tutkimus- ja kehittämispalvelujen tavoitteena on vastata elinkeinoelämän ja julkisen sektorin kehittämistarpeisiin tekemällä tunnetuksi korkeakoulujen palveluja ja tuomalla ne lähelle seudullisia toimijoita. Tutkimus- ja kehittämistoimintaan kuuluu sekä seudullisten toimijoiden yleisiin että yksilöityihin tutkimus- ja kehittämistarpeisiin vastaaminen. Innovaatiopalvelujen lähtökohtana maakuntakorkeakoulussa ovat kysyntälähtöisyys ja käytäntöpainotteisuus. Tavoitteena on tukea alueella syntyvien innovaatioaihioiden toteuttamista uusiksi tuotteiksi, palveluiksi ja käytännöiksi hyödyntämällä koko korkeakouluverkoston osaamista ja palveluja. Kysyntälähtöisyys antaa aihioita myös korkeakoulujen koulutus- sekä tutkimus- ja kehitystoiminnalle. Maakuntakorkeakoulun toiminnan ohjaamiseksi seudulla laaditaan koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma. Suunnitelmassa on kolme kokonaisuutta: koulutustoiminta, ohjaus ja neuvonta sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. Suunnitelmassa pyritään ottamaan huomioon seudun tulevaisuuden koulutus- ja osaamistarpeet ja esitetään näiden kokonaisuuksien toteuttamiseen tarvittavat toimenpiteet. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelmaa toteuttavat yhteistyössä seudulliset toimijat, korkeakoulutoimijat yhteistyöverkostoineen ja maakuntakorkeakoulukoordinaattori. Esille nousseisiin tarpeisiin pyritään vastaamaan joustavasti ja suunnitelmallisesti. 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN SEUDULLISEN TOIMINNAN ORGANISOITUMINEN OUTOKUMMUSSA JA POLVIJÄRVELLÄ Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoululla on kolme seudullista ohjausryhmää, joissa ovat edustettuina kunnat, toisen asteen oppilaitokset, seudullinen kehittämisyhtiö, Työ- ja elinkeinotoimisto, korkeakoulutoimijat, maakuntakorkeakoulukoordinaattori ja

4 4 koulutuskoordinaattorit sekä mahdollisesti edunvalvontajärjestöjä. Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun seudulliset ohjausryhmät ovat: Joensuun seudun ohjausryhmä (Ilomantsi, Juuka ja Outokumpu-), Keski-Karjalan ohjausryhmä (Kesälahti, Kitee, Tohmajärvi ja Rääkkylä) sekä Pielisen Karjalan ohjausryhmä (Lieksa, Nurmes ja Valtimo). Lisäksi seudullisilla ohjausryhmillä voi olla paikallisia tai alueellisia työryhmiä. Joensuun seudulla kokoontuvat Ilomantsin, Juuan sekä Outokumpu-Polvijärven työryhmät. Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun seudullinen ohjausryhmä Outokumpu-Polvijärvellä aloitti toimintansa keväällä Seudullisen ohjausryhmän nimi muutettiin Outokumpu-Polvijärven työryhmäksi, kun Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun organisaatiomallia tarkennettiin vuonna Ryhmä kokoontuu pääsääntöisesti kolme kertaa vuodessa. Työryhmän puheenjohtajana toimii Raimo Tölli JOSEK Oy:stä. Liitteenä on työryhmän kokoonpano (liite 1). 3. OUTOKUMMUN JA POLVIJÄRVEN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA Outokummun kaupunki ja Polvijärven kunta kuuluvat Joensuun seutukuntaan. Outokumpua ja erityisesti Polvijärveä kuvaa harva asutus kuntakeskuksen ulkopuolella. Seudulla koulutustaso on koko maan lukujen keskiarvoja matalampi. 3.1 Väestö Outokumpu on 7343 asukkaan kaupunki. Väestö on keskittynyt kaupungin taajamaan, jossa asukkaita on noin on Outokumpua maaseutumaisempaa, ja kunnassa asuu 4707 ihmistä. Outokummun asukasluku laski 29 henkilöllä ja Polvijärven 49 henkilöllä edelliseen vuoteen verrattuna. 1 Taulukossa 1 on esitetty kuntien väestöennusteet vuoteen 2040 saakka. Huomioitavaa on, että tähän asti Tilastokeskuksen ennusteet ovat olleet liian suuria väestömäärän vähenemiseen verrattuna. Pohjois-Karjalan Maakuntaliiton mukaan koko Joensuun seudun väestöennusteen kehitys on positiivisempi. Taulukko 1. Outokummun ja Polvijärven väestöennuste vuosille Tilastokeskus Pohjois-Karjala Outokumpu Joensuun seutu Väestöennuste vuosille osoittaa (Taulukko 1), että Joensuun seudun väestömäärä kasvaa lähes 3 % vuoden 2010 tasosta vuoteen 2040 mennessä. Outokummussa ja Polvijärvellä 1 Väestörekisterikeskus. Kuntien viralliset asukasluvut Tilastokeskuksen väestöennusteet alueittain Tilastokeskus.

5 5 väestö tulee vähenemään. Väestön ikärakenne on siirtymässä jatkuvasti iäkkäämpiin ihmisiin. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan vuonna 2030 Outokummun väestöstä noin 38 % ja Polvijärven väestöstä noin 37 % tulee olemaan yli 65-vuotiaita. Vastaava luku vuonna 2009 Outokummussa ja Polvijärvellä oli noin 22 % Työllisyys ja elinkeinorakenne Outokummun työpaikkaomavaraisuus on noin 100 prosenttia ja Polvijärven noin 80 prosenttia (2010) 4. Työttömien työnhakijoiden määrän muutos Pohjois-Karjalassa vuosina on nähtävissä kuviossa 1. Joensuun seutukunnalla oli työttömänä tammikuun lopussa henkilöä, mikä on 777 henkilöä (9,5 %) enemmän kuin vuosi sitten. Seutukunnan kunnista työttömyys kasvoi kaikissa kunnissa. Vuoden 2013 tammikuussa työttömyysaste oli Outokummussa 17,3 % ja Polvijärvellä 17,1 % Työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa Lähde: TEM, työnvälitystilastot I II III IV V VI VII VIII IX X XI XII Kuvio 1. Työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa (Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013. Pohjois-Karjalan ELY-keskus). 3 Väestön ikärakenne 2009 ja 2030 kunnittain, maakunnittain ja kunnan koon mukaan ikäluokissa 0-6, 7-14, 15-64, 65-74, ja 85-v. Kunnat.net Josek. Tilastokeskus Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Työllisyyskatsaukset. Tammikuu

6 6 Alueen yritysrakenne on pienyritysvaltainen: valtaosa yrityksistä työllistää alle neljä työntekijää ja yli viisikymmentä henkilöä työllistäviä yrityksiä on vain muutama. Toimipaikkojen lukumäärä alueella on alhainen. Outokummussa suurin yksittäinen toimiala on teollisuus, joka koostuu erityisesti muovi- ja metalliteollisuudesta ja tuotannosta menee suuri osa vientiin. Seuraavaksi suurimmat toimialat ovat terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut, kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut sekä koulutus. Polvijärvellä muita toimialoja huomattavasti suurempana erottuu maa- ja metsätalous, jota seuraavat terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut, teollisuus ja rakentaminen. Outokumpu on panostanut voimakkaasti elinkeinojen kehittämiseen, mikä näkyy suhteellisesti suurena teollisten työpaikkojen määränä. Vuoden 2012 lopussa teollisia työpaikkoja oli (Vuoden 2011 lopussa vastaava luku oli 1095). Outokummun työpaikat ovat valtaosiltaan metalli-, elintarvike- ja muoviteollisuutta. Suurimmat työnantajat ovat Outotec Turula Oy, Valukumpu Oy, HK-Ruokatalo Oy, Outokummun metalli Oy ja Piippo Oy. Polvijärvelle on tunnusomaista aktiivinen elinkeinojen kehittämistoiminta ja kunnan toiminnassa pienyrittäjyyden edistäminen onkin keskeisenä painopistealueena. Polvijärvelle on viime aikoina syntynyt lisää teollisia työpaikkoja, joista merkittävimpiä kasvualoja ovat elintarvike-, kaivos-, puutuote- ja muoviala sekä korkean teknologian yritykset. Uutta Polvijärvellä on kivialan tuotanto, jonka raaka-aineena käytetään Polvijärven vuolukiveä. Polvijärven teolliset työpaikat vuoden 2012 lopussa olivat 328 ja kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli 86 työpaikkaa. Pääosa kasvusta oli Altona Miningin Polvijärven Kylylahden kuparikaivoksen käynnistymisestä johtuvaa kasvua. Joensuun seudullista yhteistyötä alueella koordinoi kehittämisyhtiö JOSEK Oy. Kehittämisyhtiön toiminnan perustana on elinkeinorakenteen vahvistaminen ja monipuolistaminen sekä seudun kilpailukyvyn kehittäminen ja elinkeinoelämän toimintaedellytyksien parantaminen. JOSEK Oy:llä on toimipiste Outokummussa, jossa käytännön yritysneuvonnasta vastaa yritysneuvoja. Outokummun toimipisteen tavoite on JOSEK Oy:n erityisasiantuntijuuden ja erityisosaamisen hyödyntäminen tehokkaasti yritysten globalisaatiokehityksessä ja Outokummun markkinoinnissa Suomen ja Euroopan vahvana metallikeskuksena. Alkavien yritysten neuvontapalvelut ostetaan Pohjois-Karjalan Uusyrityskeskus ry:ltä, jonka yritysneuvoja on tarvittaessa tavattavissa paikkakunnalla. Toimitilojen hankinnasta ja kunnossapidosta vastaa Outokummun seudun teollisuuskylä Oy. Outokummun seudulla toimii muovi- ja metallialan yritysten synergiaverkosto Synertec. Synertec -yritykset muodostavat merkittävän osaamiskeskittymän Outokumpuun. Outokummussa on tehty kaksi elinkeinoja kehittävää ohjelmaa Elinkeino-ohjelma ja Maaseutu elää maaseutuelinkeinojen kehittämisohjelma Ohjelmien toteuttamista seurataan valtuustotasoisesti. Ohjelmien teossa on ollut mukana lukuisa joukko outokumpulaisia n. 300 henkilöä. Lisäksi Synertec-yritysten, yrittäjäyhdistyksen sekä MTK:n ja kyläyhdistysten panos on ollut merkittävä ohjelmien laatimiseen ja toteuttamiseen. Outokummussa on aloitettu vahva kampanja metalliteollisuuden työvoimatarpeen turvaamiseksi. Yhteistyö paikallisen yrittäjäyhdistyksen, Synertc-yritysten, Josekin, Outokummun seudun teollisuuskylän ja kaupungin kesken on aktiivista ja tuloksellista.

7 7 Polvijärven kunta tekee kiinteää yhteistyötä yrittäjien ja Polvijärven Yrittäjät ry:n kanssa. Lisäksi alueella toimii Polvijärven yrityspalvelu Oy, joka on kokonaan Polvijärven kunnan omistama elinkeinoyhtiö. Yhtiön pääasiallisena tehtävänä on ollut omistamiensa teollisuustilojen vuokraus ja yritystoiminnan edistäminen Polvijärvellä. Toimitusjohtajan tehtäviä hoitaa kunnanjohtaja Pauli Vaittinen 3.3 Koulutustaso Outokummussa ja Polvijärvellä vuonna 2010 Seudulle tyypillistä on koko maan ja Joensuun ydinseudun lukuja alhaisempi koulutustaso. Taulukosta 3 nähdään, että tutkinnon suorittaneita yli 15-vuotiaita on Outokummussa (62,8 %) ja Polvijärvellä (59,2 %) huomattavasti vähemmän kuin Joensuussa (72,0 %). Joensuussa tutkinnon suorittaneiden osuus on koko maan lukuihin verrattuna suurempi lähes kaikilla koulutusasteilla. Kunnissa keskiasteen tutkinnon suorittaneiden prosentuaalisissa osuuksissa ei ole suuria eroja. Korkea-asteen tutkintoja on Outokummussa (16,3 %) ja Polvijärvellä (13 %) suhteessa huomattavasti vähemmän kuin Joensuussa ja koko Suomessa. Taulukko 3. Tutkinnon suorittaneet koulutusasteen mukaan vuonna Tilastokeskus. 6 Tutkinnon suorittaneet Keskiasteen tutkinto Korkea-asteen tutkinto Alempi Ylempi Osuus Osuus Osuus Alin korkeaastkoulutus Tutkija- korkeakoulu-astkoulu-aste korkea- Yhteensä 15 vuotta Yhteensä 15 vuotta Yhteensä 15 vuotta täyttän. täyttän. täyttän. henkeä % henkeä % henkeä % henkeä henkeä henkeä henkeä Suomi , , Pohjois- Karjala Joensuu , ,9 44, ,3 27, Outokumpu , , , , , KOULUTUSTOIMINTA Pohjois-Karjalan maakuntaohjelman mukaan maakuntaa tulee kehittää kumppanuushengessä alueellista tasa-arvoa ja alueellista kilpailukykyä vahvistaen, ennakoiden tulevaisuutta ja varautuen sen tuomiin haasteisiin. Maakunnan aluekehityksen kannalta keskeinen kysymys on työvoima, sen saatavuus, riittävyys, osaaminen ja toisaalta työllistyvyys. Osaamis- ja koulutusjärjestelmä ovat kehittämisessä avainasemassa. Yrityksissä on näkyvissä selkeä tarve lisäkouluttaa henkilöstöä myös tutkintotavoitteisesti. Perusasteen jälkeistä koulutusta alueella tarjoavat Outokummun ja Polvijärven lukiot. Lisäksi toisen asteen koulutustoimijoita ovat Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän ammattiopisto ja aikuisopisto. Muun toisen asteen koulutuksen ja korkea-asteen koulutuksen suhteen seutu on muun muassa Joensuun tarjonnan varassa. Joensuun seudun kansalaisopisto tarjoaa vapaan sivistystyön opintoja ja Keski-Karjalan musiikkiopisto taiteen perusopetusta. 6 Perusasteen jälkeisiä tutkintoja suorittanut väestö koulutusasteen ja kunnan mukaan Tilastokeskuksen väestötietokanta: Koulutus/väestön koulutusrakenne

8 8 Pohjois-Karjalassa korkeakoulutusta tarjoavat organisaatiot ovat Itä-Suomen yliopisto, Kareliaammattikorkeakoulu ja Humanistinen ammattikorkeakoulu. Tutkintokoulutusten lisäksi korkeakoulut tarjoavat avoimia korkeakouluopintoja, erikoistumisopintoja sekä erilaisia täydennyskoulutuksia. Pohjois-Karjalan kesäyliopisto tarjoaa avoimen yliopiston opintoja sekä erilaisia täydennyskoulutuksia. Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun kautta seudulle pyritäänkin luomaan aikaisempaa parempaa ja tehokkaampaa koulutusyhteistyötä hyödyntäen myös erilaisia monimuoto- ja verkko-opintomahdollisuuksia. Outokummun ja Polvijärven keskeisenä tavoitteena on järjestää koulutuksia, jotka auttavat pienyrittäjiä kehittämään toimintaansa. Alueen yrityksillä on paljon erilaisia koulutustarpeita, mutta ongelmana on saada heidät osallistumaan koulutuksiin. Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun toivotaan olevan ketterä toimija, joka on valmis toteuttamaan tai etsimään toteuttajan yrityksen tarpeisiin mahdollisimman nopealla aikataululla. Vaikka esille nousseet koulutus- ja kehittämistarpeet ovat usein yksittäisiä, tulisi niihin pyrkiä vastaamaan, sillä yritykset kokevat ne tärkeiksi. Tavoitteena on, että maakuntakorkeakoulun kautta järjestetyt koulutukset läpileikkaavat molempien kuntien tarpeita. 5. MAAKUNTAKORKEAKOULU OUTOKUMMUSSA JA POLVIJÄRVELLÄ Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu toteutti Polvijärvellä yhteistyössä Polvijärven kunnan ja Polvijärven yrityspalvelu Oy:n kanssa Uutta osaamista maaseudun yrityksille -selvityshankeen. Selvitys nosti esille lukuisia erilaisia kehittämistarpeita alueella. Jaakko Rintamäki kirjasi kehittämistarpeet erilliseen raporttiin, joka on luettavissa maakuntakorkeakoulun verkkosivuilla. Joensuun seudulla toimi Maakorkeakoulu Joensuun seudulla -hanke välisenä aikana. KOKO-rahoitteisen hankkeen tavoitteena oli tehdä Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulua tunnetuksi, koota yhteistyössä seudullisten toimijoiden kanssa asukkaiden, elinkeinoelämän ja julkisen sektorin sekä kolmannen sektorin koulutus-, osaamis- ja kehittämistarpeita sekä tukea aikuisopiskelijan neuvontaa ja ohjausta. Keväällä 2011 Maakuntakorkeakoulu Joensuun seudulla -hanke toteutti kyselyn, jolla kartoitettiin Ilomantsin, Juuan, Outokummun ja Polvijärven alueen yrittäjien osaamis-, kehittämis- ja koulutustarpeita. Maakuntakorkeakoulu oli suoraan yhteydessä 1044 alueen yritykseen. Selvityksestä on tehty kuntakohtaiset raportit ja yhteenvedot, joihin on koottu kuntien yritysten koulutus- ja kehittämistarpeet Toteutettuja koulutuksia ja opintokokonaisuuksia - Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu ja Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu -hanke järjestivät työnjohtajan tai vastaavan lähiesimiehen ammattitaitoa kehittävän

9 9 Työnjohtokoulutus -opintokokonaisuuden (10 op) Outokummussa syksyllä 2007 ja keväällä Polvijärvellä toteutettiin Palveluenglannin perusteet -kielikoulutus Huhtikuussa 2010 järjestettiin digitaalisen valokuvauksen ja kuvankäsittelyn koulutusta Polvijärvellä yritys- ja yhdistystoiminnan väelle. - Helmikuussa 2011 toteutettiin Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun avoimen ammattikorkeakoulun kautta yrityksille suunnattu Matkailupalvelujen tuotteistamisen opinnot (2 op) Outokummussa. - Outokummussa on järjestetty Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun avoimen ammattikorkeakoulun opintoina Ihmisten johtamisen koulutus (3 op) yhteistyössä Outokummun kaupungin kanssa. - Polvijärvellä on järjestetty Verkkosivuston ja esitteen suunnittelun perusteiden koulutus vuonna Lisäksi Maakuntakorkeakoulu on ollut mukana kirjanpidon perusteet koulutuksen järjestämisessä Polvijärvelle keväällä Yrityksille suunnattu Verkkokaupan toteuttaminen valmiilla työkalulla -koulutus (15 tuntia) järjestetään Polvijärvellä tammi-helmikuussa Opiskelija-yrittäjä-Outokummun kaupunki -tapahtuma pidettiin Ideasta työksi -tapahtuma järjestettiin toukokuussa ja samassa tilaisuudessa tiedotettiin yrittäjille myös opiskelijatöiden mahdollisuudesta kehittämistyössä. - Maakuntakorkeakoulusta tiedotettiin Outokummussa keväällä Yrittäjien iltakahveilla sekä kaupunginvaltuuston kokouksessa. - Outokummun yrittäjille järjestettiin Yrittäjän työkalupakki -koulutuksesta taloushallinnon osio syksyllä Polvijärvellä maakuntakorkeakoulu osallistui Polvijärven messuille syksyllä Maakuntakorkeakoulun koulutussuunnitelma Outokummussa ja Polvijärvellä Yrittäjän työkalupakki -koulutusta pyritään jatkamaan Outokummussa ja aloittamaan Polvijärvellä. Koulutus koostuu lyhyistä 2-3 tunnin kokonaisuuksista. - Polvijärvellä järjestetään keväällä (huhtikuussa) yrittäjille suunnattu hinnoitteluun liittyvä koulutus. Syksyllä vastaavasti pienyrityksen liiketoiminnan, palvelun ja markkinoinnin kehittämiseen liittyvä lyhyt, yhden tai kahden illan, koulutus. - Outokummussa on käynnissä Ostovoimaa Outokumpuun -kampanja kevään ajan. Tähän liittyen on tarpeen selvittää yhteistyömahdollisuuksia Outokummussa asuvien venäläisten kanssa. - Outokummussa järjestetään syksyllä yrittäjille hinnoitteluun ja asiakaspalveluun liittyvät koulutukset.

10 10 - Maakuntakorkeakoulukoordinaattori käy esittelemässä maakuntakorkeakoulun mahdollisuuksia yrittäjäjärjestöille. - Syksyllä järjestetään Outokummussa rahoitusilta, johon kutsutaan ELY:n, Finnveran ja Leader-toiminnan edustajia paikalle. Muita koulutustarpeita/-teemoja: - Pyritään aktivoimaan työttömiä itsensä kehittämiseen (esim. kuntouttava työtoiminta). Alueella on runsaasti työttömiä, mutta samalla esimerkiksi metallialalla on työvoimapula. - Polvijärvelle toivotaan erityisesti pienyritysten kehittämiseen ja tukemiseen liittyviä koulutuksia. - Yritysten tervehdyttämiseksi järjestettävillä koulutuksilla olisi mahdollisesti kysyntää (mm. markkinointi, liiketoimintaosaaminen). - Koulutukselle erityisesti alihankintayritysten muuntumistarpeeseen (alihankkijasta tuotetaloksi -teema) voisi olla kysyntää lähitulevaisuudessa (mm. markkinointikoulutus, - osaamisen kehittäminen, muuntuminen, tuotteen elinkaari). - Kansainvälistymiseen liittyvää koulutusta (kansainvälinen kauppa, verkoston kansainvälistyminen, arjen kansainvälisyys) - Palveluyrittäjien tukeminen teemoittaisilla koulutuksilla: yrittäjänä kehittyminen, liiketoiminta- ja atk-osaaminen, hyvinvointiasiat, palvelutaidot ja palvelualan kielikoulutus (erityisesti englanti). - Palvelualan liiketoimintaosaamisen ja markkinoinnin kehittäminen - Matkailualan kehittämiseksi tulevaisuudessa on koulutustarpeita. - Yrityksissä on tarvetta kielikoulutuksille toimiala- tai yrityskohtaisesti toteutettuna ja myös julkisella puolella (sisältöinä mm. palveluenglanti ja -venäjä, ja teollisuusyrityksissä perusenglanti). 6. OHJAUS JA NEUVONTA Maakuntakorkeakoulu järjestää aikuisille suunnattuja koulutusinfoja osallistumalla Outokummussa ja Polvijärvellä pidettäviin yleisötapahtumiin ja -tilaisuuksiin. Maakuntakorkeakoulu tekee yhteistyötä TE-toimiston ja AIVO - Aikuisopiskelijan tieto-, neuvontaja ohjauspalveluiden kanssa. 7. TUTKIMUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOTOIMINTA Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnalla (TKI-toiminta) pyritään vastaamaan liiketoimintaan liittyvien haasteiden ratkaisemisessa. TKI-toiminnan käytännön toteuttamistavoista yksi on opiskelijatyöt. Opiskelijoiden tekemät opinnäytetyöt ja harjoittelujaksot sekä esimerkiksi erityisosaamista vaativien ongelmien ratkaisut antavat yrityksille uusia ajatuksia, osaamista ja vuorovaikutusta korkeakoulujen kanssa ja työpanosta. Erityisesti teollisuusyrityksissä voidaan innovaatioiden myötä saada uusia näkymiä tuotantoon ja markkinointiin. Innovaatioita voidaan hakea esimerkiksi tuotantoprosessin sivutuotteiden jatkojalostamiselle ja tuotteistamiselle sekä alihankkijayritysten tuotannon vahventamiseksi ja

11 11 laajentamiseksi. Palvelutoiminnan osalta puolestaan esimerkiksi ikääntymiseen ja ikärakenteen muutoksiin liittyvät ratkaisut ovat tärkeitä tulevaisuudessa. Erityisesti sosiaali- ja terveysalan palvelutuotannon voidaan katsoa kaipaavan tarkastelua innovatiivisten ja tehokkaiden ratkaisujen löytämiseksi. Osaamis- ja kehittämistarpeiden osalta on huomattava, että tarpeet ovat erilaisia Polvijärvellä ja Outokummussa. Esiinnousseita teemoja Outokummussa ja Polvijärvellä: - Etsitään keinoja edelleen kehittää ja toteuttaa käytäntölähtöistä innovaatiotoimintaa Outokummun ja Polvijärven pk-yrityksissä. - Yritysten tervehdyttäminen on tällä hetkellä keskeinen kehittämiskohde Outokummussa ja Polvijärvellä. - Kehittämistä tarvitaan alihankintayritysten muuntumistarpeeseen (esim. alihankkijasta tuotetaloksi -teema) ja se on keskeistä niin teollisuusyrityksissä kuin pienyrityksissäkin. - Palvelualan pienyrittäjyyden kehittäminen niin, että olemassa olevat toimija joko laajentavat tai jatkavat toimintaa. Edistetään palvelualan paikallisia verkostoja. - Matkailualan kehittäminen Outokummussa (mm. oheispalvelut, perhematkailu tai elämysteollisuus). - Verkoston kansainvälistymisen edistäminen koulutuksen avulla. - Nuorten ja vastavalmistuneiden työttömyys uhkana työllisyystilanteen vaikeutumisen vuoksi. - Teemana tulevaisuudessa myös monikulttuurisuus (maahanmuuttajat, kotouttaminen) ja kansainvälinen kaupankäynti.

12 12 LIITE 1 Maakuntakorkeakoulun seudullinen työryhmä Outokumpu ja Jäsenet: Yhteisö Varsinainen edustaja Varaedustaja JOSEK Oy Raimo Tölli (pj.) Jouni Luoma Pohjois-Karjalan Eero Eskelinen Martti Korhonen kauppakamarin paikallisvaliokunta Outokummun seudun Juha Heikura teollisuuskylä Oy Outokummun lukio Outokummun kaupunki Hiltunen Airi Jukka Orenius Outokummun kaupunki Pekka Hyvönen Juuso Hieta Outokummun yrittäjät Janne Mustonen Olli Saikkonen Pohjois-Karjalan Elisa Pirttilä Jaana Timonen ammattiopisto / Outokumpu Polvijärven kunta Pauli Vaittinen Helena Kaasinen Pohjois-Karjalan työ- ja Anneli Matilainen elinkeinotoimisto Itä-Suomen yliopisto Paula Inkeroinen koulutus- ja kehittämispalvelu Aducate Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu Karelia-ammattikorkeakoulu Mervi Lätti

Outokumpu Polvijärvi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015 2018

Outokumpu Polvijärvi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015 2018 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015 2018 2 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN SEUDULLISEN TOIMINNAN ORGANISOITUMINEN OUTOKUMMUSSA JA POLVIJÄRVELLÄ... 3 3. OUTOKUMMUN

Lisätiedot

Outokumpu Polvijärvi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2014 2017

Outokumpu Polvijärvi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2014 2017 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2014 2017 2 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN SEUDULLISEN TOIMINNAN ORGANISOITUMINEN OUTOKUMMUSSA JA POLVIJÄRVELLÄ... 3 3. OUTOKUMMUN

Lisätiedot

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2013 2016

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2013 2016 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2013 2016 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 3. ILOMANTSIN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA...

Lisätiedot

Outokumpu Polvijärvi Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille

Outokumpu Polvijärvi Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2012 2015 2 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN SEUDULLISEN TOIMINNAN ORGANISOITUMINEN OUTOKUMMUSSA JA POLVIJÄRVELLÄ...

Lisätiedot

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 3. ILOMANTSIN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA...

Lisätiedot

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012-2015

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012-2015 Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012-2015 Sisällysluettelo 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 2.1. Seudulliset ohjausryhmät... 4 2.2. Juuan

Lisätiedot

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2014-2017

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2014-2017 Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2014-2017 Sisällysluettelo 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 2.1. Seudulliset ohjausryhmät... 4 2.2. Juuan

Lisätiedot

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015 2018

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015 2018 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015 2018 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 3. ILOMANTSIN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA...

Lisätiedot

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015-2018

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015-2018 Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2015-2018 Sisällysluettelo 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 2.1. Seudulliset ohjausryhmät... 4 2.2. Juuan

Lisätiedot

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma

Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma Juuka Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2013-2016 Sisällysluettelo 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 2.1. Seudulliset ohjausryhmät... 4 2.2. Juuan

Lisätiedot

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma

Ilomantsi. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2014 2017 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN ORGANISOITUMINEN... 4 3. ILOMANTSIN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN VISIOITA...

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA 2015 2018 1 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU 1.1. Seudulliset ohjausryhmät 2. KESKI-KARJALAN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN

Lisätiedot

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät

Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät Maakunnan väestö-, elinkeino- ja työllisyyskehitys sekä asumisen kehittämisen näkymät 23.10.2013 Kimmo Niiranen Maakunta-asiamies Tilastokatsaus mm. seuraaviin asioihin: Väestökehitys Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA 2015 2018 1 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU 1.1. Seudulliset ohjausryhmät 2. KESKI-KARJALAN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA 2014 2017 1 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU 1.1. Seudulliset ohjausryhmät 2. KESKI-KARJALAN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA 2013 2016 1 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU 1.1. Seudulliset ohjausryhmät 2. KESKI-KARJALAN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu» KOULUTUS» KEHITTÄMINEN» NEUVONTA JA OHJAUS» TOIMIJAT JA YHTEISTYÖVERKOSTO

Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu» KOULUTUS» KEHITTÄMINEN» NEUVONTA JA OHJAUS» TOIMIJAT JA YHTEISTYÖVERKOSTO Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu» KOULUTUS» KEHITTÄMINEN» NEUVONTA JA OHJAUS» TOIMIJAT JA YHTEISTYÖVERKOSTO Toimintakertomus 2014 Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu Toimintakertomus 2014 Sisältö

Lisätiedot

MAAKUNTA- KORKEAKOULU

MAAKUNTA- KORKEAKOULU POHJOIS-KARJALAN MAAKUNTA- KORKEAKOULU» KOULUTUS» KEHITTÄMINEN» NEUVONTA JA OHJAUS» TOIMIJAT JA YHTEISTYÖVERKOSTO Toimintakertomus 2016 Toimintakertomus 2016 SISÄLTÖ» KOULUTUS 6» KEHITTÄMINEN 7» NEUVONTA

Lisätiedot

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014

Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Alueelliset kehitysnäkymät Pohjois-Karjalassa Syksyllä 2014 Strategiapäällikkö Pekka Myllynen AVIn auditorio, Joensuu Pohjois-Karjalan ELY-keskus 18.9.2014 Pohjois-Karjalan vahvuudet ja tulevaisuuden haasteet

Lisätiedot

OPPIVASTA OSAAVAKSI YLÄ-KARJALAKSI. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2012 2015

OPPIVASTA OSAAVAKSI YLÄ-KARJALAKSI. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2012 2015 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2012 2015 Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu 14.3.2012 2 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN SEUDULLISEN TOIMINNAN ORGANISOITUMINEN

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2013 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.5.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.300 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.7.2013 klo 9.00 12.000 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 25.6.2013 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita Pohjois-Karjalassa 7,8 % enemmän kuin vuosi

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117 73225 72000

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu» KOULUTUS» KEHITTÄMINEN» NEUVONTA JA OHJAUS» TOIMIJAT JA YHTEISTYÖVERKOSTO

Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu» KOULUTUS» KEHITTÄMINEN» NEUVONTA JA OHJAUS» TOIMIJAT JA YHTEISTYÖVERKOSTO Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu» KOULUTUS» KEHITTÄMINEN» NEUVONTA JA OHJAUS» TOIMIJAT JA YHTEISTYÖVERKOSTO Toimintakertomus 2013 Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulu Toimintakertomus 2013 Sisältö»

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2012 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 20.3.2012 klo 9.00 Työttömiä 6,3 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2012 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 25.9.2012 klo 9.00 Työttömiä 1.000 enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa oli elokuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013 NÄKYMIÄ SYYSKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 8/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 24.9.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa työttömiä 6 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2014 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.2.2014 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 12.300 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2006-2016 76000 74000 73745 74117 73225 72000 70000 69655 70168 69752 68000

Lisätiedot

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016

Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Yritys- ja hankerahoitus Pohjois-Karjala vuosi 2016 Rahoituksen kohdentuminen Pohjois-Karjalassa Rahoituslähteet: Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), sosiaalirahasto (ESR) Kestävää kasvua ja työtä -ohjelma

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.2.2013 klo 9.00 Työttömiä 12.200, saman verran kuin tammikuussa 2009 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pielisen Karjalan koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015

Pielisen Karjalan koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015 Pielisen Karjalan koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma 2012 2015 PIEKKKIS 2012 2015 Pohjois-Karjalan maakuntakorkeakoulun Pielisen Karjalan ohjausryhmä 17.4.2012 http://www.pohjois-karjalanmaakuntakorkeakoulu.fi/

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 3/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 23.4.2013 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Pohjois-Karjalassa 7,8 %, koko maassa 16,6

Lisätiedot

OPPIVASTA OSAAVAKSI YLÄ-KARJALAKSI. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2013 2015

OPPIVASTA OSAAVAKSI YLÄ-KARJALAKSI. Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2013 2015 Koulutus-, kehittämis- ja innovaatiosuunnitelma vuosille 2013 2015 Ylä-Karjalan työryhmä 12.3.2013 2 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU... 3 2. MAAKUNTAKORKEAKOULUN SEUDULLISEN TOIMINNAN ORGANISOITUMINEN YLÄ-KARJALASSA...

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2014 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 20.1.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita vuoden lopussa lähes 13.000 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne päivitetty Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne 24.5.2018 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 2 Seuraava päivitys 14.11.2018 Työpaikat toimialoittain

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) huhtikuu 2018 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Tammikuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 21.8.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.679 Pohjois-Karjalassa oli heinäkuun lopussa

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013. Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Uudellamaalla 29.11.2013 Juha Eskelinen johtaja, aluekehittäminen Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2012 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 26.6.2012 klo 9.00 Työttömänä 9.800 pohjoiskarjalaista Työttömien määrä väheni Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2015 NÄKYMIÄ KESÄKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 5/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Työttömyyden kasvu Pohjois-Karjalassa valtakunnan keskitasoa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 24.7.2012 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.060 Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2013 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 26.11.2013 klo 9.00 Työttömiä 7,2 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2016 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) joulukuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Syyskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) maaliskuu 2017 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015 NÄKYMIÄ MAALISKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 2/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita lähes 12.600 Pohjois-Karjalassa oli helmikuun

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Joulukuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Lokakuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan)

Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Nuoret työttömät ja nuorisotakuun toteutuminen Pohjois-Karjalassa (tiedot työnhakijan asuinkunnan mukaan) Marraskuu 2015 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 1 Alle 25-vuotiaat työttömät työnhakijat Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Monikulttuurinen Lieksa Projekti. Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu Saara Hiltunen

Monikulttuurinen Lieksa Projekti. Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu Saara Hiltunen Monikulttuurinen Lieksa Projekti Pohjois-Karjalan Ammattikorkeakoulu Saara Hiltunen Toimijat ja rahoittajat Lieksan vetovoimaisuus Lieksa ikääntyy Lieksa on nopeiten ikääntyvä kaupunki Euroopassa Väestökato

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 20.10.2015 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.500 Pohjois-Karjalassa oli syyskuun lopussa

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan osaamis- ja palvelutarvekartoitus 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Kartoituksen tausta ja tavoitteet TäsmäProto-projektin uusiutuvan energian toimialan osaamis-

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2013 Julkaisuvapaa perjantaina 20.12.2013 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 11.100 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Työttömät työnhakijat (ml. henk.koht.lom.) Pohjois-Karjalassa vuosina

Työttömät työnhakijat (ml. henk.koht.lom.) Pohjois-Karjalassa vuosina POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUKSEN TIEDOTE 21.2.2012 julkaisuvapaa klo 9.00 POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSTILANNE 31.1.2012 Työttömiä työnhakijoita 11.247 Pohjois-Karjalassa oli tammikuun lopussa työttömänä työnhakijana

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 NÄKYMIÄ ELOKUU 2013 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 20.8.2013 klo 9.00 Työttömien työnhakijoiden määrä Pohjois-Karjalassa yli 12.500 Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2012 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 9/2012 Julkaisuvapaa tiistaina 23.10.2012 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 9.900 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne

Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Kymenlaakso Työpaikat, yritystoiminta työllisyys, työttömyys työvoima, koulutusrakenne Valokuvat Juha Metso 15.11.2017 päivitetty Työpaikat yhteensä (TOL2008) 2000-2015 76000 74000 73265 73478 73745 74117

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 10/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 25.11.2014 klo 9.00 Työttömiä työnhakijoita 11.130 Pohjois-Karjalassa oli lokakuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 27.5.2015 klo 9.00 Työttömiä 10 % enemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus

Oma Häme. Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Koulutustarpeen ennakointi ja alueellisten koulutustavoitteiden valmistelu www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään)

Lisätiedot

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA

KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA KESKI-KARJALAN SEUDULLINEN KOULUTUS-, KEHITTÄMIS- JA INNOVAATIOSUUNNITELMA 2012 2015 1 Sisällys 1. MAAKUNTAKORKEAKOULU 1.1. Seudulliset ohjausryhmät 2. KESKI-KARJALAN NYKYTILAN ARVIOINTIA JA TULEVAISUUDEN

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.12.2014 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi hieman Pohjois-Karjalassa oli marraskuun

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2012

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2012 NÄKYMIÄ JOULUKUU 2012 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 11/2012 Julkaisuvapaa perjantaina 21.12.2012 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 10.500 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

14 Pohjois-Karjala. 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 14 Pohjois-Karjala 14.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 14.1. POHJOIS-KARJALA Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 1 kpl Taajaan asutut: 4 kpl Maaseutumaiset: 9 kpl

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2014 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 6/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 22.7.2014 klo 9.00 Työttömyys väheni hieman Pohjois-Karjalassa oli kesäkuun lopussa 11.923

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015 NÄKYMIÄ ELOKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 7/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Pohjois-Karjalassa 13.773 työtöntä työnhakijaa Pohjois-Karjalassa oli

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 4/2014 Julkaisuvapaa torstaina 20.5.2014 klo 9.00 Työttömiä 150 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten Pohjois-Karjalassa

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2017 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013

Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Yritystoiminnan kehittämisedellytykset EU-ohjelmakaudella 2007-2013 Hallitusohjelma Rakennerahasatokausi 2007-2013 Pirkanmaan TE-keskuksen tulossuunnitelma 2008 Pirkanmaan ennakointipalvelu Tutkimuspäällikkö,

Lisätiedot

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215

Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma. Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Tilastoaineisto Pohjanmaan ennakoidun rakennemuutoksen suunnitelma Irina Nori, Pohjanmaan liitto, versio 181215 Elinkeinorakenne Muutosjoustavuus Riskitoimialojen tunnistaminen Teollisuus on edelleen suurin

Lisätiedot

Joensuun selvitysalue yhdessä

Joensuun selvitysalue yhdessä Toimintaympäristön muutokset Joensuun selvitysalue yhdessä 27.6.2013 Heikki Miettinen Kunnan elinvoimaisuuden indikaattorit Työpaikat Työvoima Koulutus Työlliset Työttömyys Pendelöinti Verotettavat tulot

Lisätiedot

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä HYVÄ-ALUEFOORUM Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä Risto Pietilä Oulu 29.10.2009 www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2013

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2013 NÄKYMIÄ TAMMIKUU 2014 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 12/2013 Julkaisuvapaa tiistaina 21.01.2014 klo 9.00 Työttömyyden kasvu Pohjois-Karjalassa muuta maata maltillisempaa

Lisätiedot

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu

ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu ESR-FUTUREX Osaamisen arviointi yritysten näkökulmasta 6.6.2012 koulutusasioiden päällikkö Veli-Matti Lamppu 14.6.2012 1 Yrittäjät ja työvoima Suomessa Työlliset 2 474 000 Työttömät 209 000 Työvoima 2

Lisätiedot

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista

LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista LIITE 2. Tilastoliite: Kuva Kainuusta ja sen kunnista Sisältö 1. Kehitys 2000-luvulla... 1 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. 1.5. 1.6. Väestön kehitys 2000-2014 (2000=100).... 1 Ikärakenne 2000 ja 2014... 1 Työpaikkojen

Lisätiedot

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto

Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013. Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Uudenmaan työvoima- ja koulutustarve AMKESU aluetilaisuus Helsingissä 22.11.2013 Olli Pekka Hatanpää, suunnittelupäällikkö, Uudenmaan liitto Työllisyys ja työvoimatarve nyt Alustava arvio työvoimatarpeen

Lisätiedot

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa

Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Ammatillinen aikuiskoulutus muutoksessa Markku Koponen Elinkeinoelämän keskusliitto EK Yksityisen Opetusalan Liiton keskustelutilaisuus Helsinki 9.4.2008 Muutosvoimat pakottavat jatkuvaan osaamisen kehittämiseen

Lisätiedot

Alueiden kilpailukyky 2011

Alueiden kilpailukyky 2011 Valtakunnalliset sekä taustamuuttujakohtaiset tulokset 1 Kuinka paljon seuraavat tekijät vaikuttivat/vaikuttavat yrityksenne sijaintiin ja toimintaedellytyksiin alueella? Kaikki vastaajat, n=1280 Yritykselle

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2015

Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2015 NÄKYMIÄ HELMIKUU 2015 POHJOIS-KARJALAN ELY-KESKUS Pohjois-Karjalan työllisyyskatsaus 1/2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.2.2015 klo 9.00 Työttömien määrä lisääntyi Pohjois-Karjalassa oli tammikuun lopussa

Lisätiedot

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne

SIUNTION KUNTA SJUNDEÅ KOMMUN. Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3. Toimintaympäristö. Väestö- ja elinkeinorakenne Elinkeinopoliittisen ohjelman liite 3 Toimintaympäristö Tavoitteiden, päämäärien ja toimenpiteiden muodostamiseksi on tunnettava kunnan nykyinen toimintaympäristö. Toimintaympäristössä elinkeinojen kannalta

Lisätiedot

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset

Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Suhdanteet vaihtelevat - Miten pärjäävät pienet yritykset Tiina Herttuainen 09 1734 3619 palvelut.suhdanne@tilastokeskus.fi Joensuu 24.11.2011 24.11.2011 A 1 Suhdannetilastoista Suhdannetilastot kuvaavat

Lisätiedot

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista

Uusi SeutUra -hanke. Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Uusi SeutUra -hanke Uusi SeutUra hanke edistää osaavan työvoiman ja Pielisen Karjalan työpaikkojen kohtaamista Pielisen Karjalan vahvat klusterit Tässä aineistossa on tarkasteltu Pielisen Karjalan eli

Lisätiedot

Uusiutuvan energian toimialan kysely 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke

Uusiutuvan energian toimialan kysely 2014. Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Uusiutuvan energian toimialan kysely 2014 Pohjois-Karjalan ELY-keskus TäsmäProto-hanke Yrityksen toimiala Yrityksen liikevaihto Uusiutuvan energian osuus liikevaihdosta Henkilöstömäärän kehitys uusiutuvan

Lisätiedot

Polvijärvi. Kuntaraportti

Polvijärvi. Kuntaraportti Polvijärvi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Rääkkylä. Kuntaraportti

Rääkkylä. Kuntaraportti Rääkkylä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Ilomantsi. Kuntaraportti

Ilomantsi. Kuntaraportti Ilomantsi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kitee. Kuntaraportti

Kitee. Kuntaraportti Kitee Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016

Pirkanmaa. Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Pirkanmaa Yleisesittely, Pirkanmaan liitto 2016 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi vuonna 2013. Yli yhdeksän

Lisätiedot

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT

TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT TULEVAISUUDEN KASVUPALVELUT Kasvun eväät seminaari Joensuu 3.4.2017 Ritva Saarelainen Pohjois-Karjalan ELY-keskus Kasvupalvelujen tarvekategoriat 1. Osaavan työvoiman saatavuuden turvaaminen yrityksille

Lisätiedot

Kontiolahti. Kuntaraportti

Kontiolahti. Kuntaraportti Kontiolahti Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa

Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa PUHTI-tilastomylly 1/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Maaseutu- ja kaupunkialueiden väestö Pohjois-Karjalassa Kuinka suuri osa pohjoiskarjalaisista asuu maaseudulla?

Lisätiedot

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos

Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos Ylä-Karjalan elinkeinoohjelmaluonnos 2018-2020 Tulevaisuustyöpaja 31.01.2017 ELINKEINO-OHJELMA 2018-2020 Suuntaa Valtimon ja Nurmeksen elinkeino- ja yritystoiminnan kehittämistä Toteuttaa Valtimon ja Nurmeksen

Lisätiedot