SUOMEN TEATTERIOPISTO

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMEN TEATTERIOPISTO"

Transkriptio

1 SUOMEN TEATTERIOPISTO TAITEEN PERUSOPETUS TEATTERITAIDE Yleinen oppimäärä 1

2 1. TOIMINTA-AJATUS Suomen Teatteriopisto toimii omissa tiloissaan Juhlatalo Hovissa (osoite: Sukkavartaankatu 9, Tampere) sekä osittain Tampereen Komediateatterin tiloissa (osoite: Lapintie 3a, Tampere). Vuonna 1994 perustettiin Tampereen Komediateatterin Oppilaskoulu (Näyttämöja ilmaisutaidon tuki ry), joka muutti nimensä Suomen Teatteriopistoksi Suomen Teatteriopiston antaa taiteen perusopetusta teatteritaiteessa Tampereella, Ylöjärvellä sekä Lempäälässä. Kahden jälkimmäisen tilat osoittaa ko. kaupunki/kunta. Suomen Teatteriopiston toiminta-ajatus on tarjota korkeatasoista teatteritaiteen perusopetusta harrastajille iloisessa ja kannustavassa ilmapiirissä yleisen oppimäärän mukaan. Opetus on tavoitteellista ja tasolta toiselle etenevää. Taiteen perusopetuksen yleisen yleisen oppimäärän tehtävänä on luoda perustaa emotionaaliselle, esteettiselle ja eettiselle kasvulle sekä antaa edellytyksiä elinikäiseen taiteiden harrastamiseen. Opetuksen tehtävänä on myös kehittää ja säilyttää kansallista kulttuuria sekä tukea oppilaan kykyä arvostaa eri kulttuureita ja toimia monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Taiteen opiskelun tarkoituksena on avata oppilaille uusia mahdollisuuksia ymmärtää taidetta ja kulttuuria sekä niiden sisältämiä merkityksiä. Tehtävämme on kehittää oppilaiden ajattelemisen taitoja ja luovuutta elämän eri alueilla. Opiskelu tapahtuu omaan tahtiin ja jokaisen omaa persoonallisuutta kunnioittaen. Oppiminen perustuu kokemukselliseen oppimiseen ja opiskelu on itse tekemällä oppimista. Opettajina toimivat alan koulutetut ammattilaiset. Taiteen perusopetusta säätelevät Opetushallituksen antamat taiteenalakohtaiset opetussuunnitelman perusteet sekä laki taiteen perusopetuksesta (633/1998) ja asetus taiteen perusopetuksesta (813/1998) 2. ARVOT, OPPIMISKÄSITYS, OPPIMISYMPÄRISTÖ JA TYÖTAVAT 2.1 Arvot 2

3 Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat arvoperustaan, jonka mukaan taiteen perusopetus rakentuu ihmisoikeuksien, tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja kulttuurien moninaisuuden kunnioitukselle. Suomen Teatteriopiston perusarvoihin kuuluvat jokaisen yksilön kunnioittaminen sekä oman että toisen työn arvostus. Tämän avulla opitaan arvostamaan myös teatteritaidetta. Opetus perustuu ihmiskäsitykseen, jossa ihminen on ainutkertainen ja toimii vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa sekä vaikuttaa aktiivisesti elämäänsä. Suomen Teatteriopiston opiskelijat ovat tasa-arvoisia. Jokaista opiskelijaa kohdellaan arvokkaana yksilönä. Suomen Teatteriopistossa koulutetaan tämän päivän ja tulevaisuuden ihmisiä, joille toisen kunnioittaminen on itsestään selvää. Suomen Teatteriopisto pitää tärkeänä opettajien pätevyyttä työhönsä sekä erittäin asianmukaista suhtautumista henkilökuntaan sekä oppilaiden kunnioittamista. Kaikissa toimissa toimitaan eettisesti ja ekologisesti luontoa ja ympäristöä kunnioittaen. 2.2 Oppimiskäsitys Suomen Teatteriopiston taiteen perusopetus pohjautuu kokemukselliseen oppimiskäsitykseen, jossa otetaan huomioon yksilön kokemukset ja elämykset oppimisen yhteydessä. Taitojen kehittyminen perustuu tietoiseen havaitsemiseen. Opetuksessa korostetaan opiskelijoiden sosiaalista vuorovaikutusta, jossa jokainen voi tuoda esille omat henkilökohtaiset oppimiskokemuksensa. Kokemuksellisen oppimiskäsityksen mukaan oppimisessa on keskeistä yksilön ja ympäristön välinen yhteistyö. Oppiminen tapahtuu yksilön persoonallisuuden ja ulkoisten tekijöiden välisenä vuorovaikutuksena. Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen, jonka mukaan oppiminen ymmärretään yksilölliseksi ja yhteisölliseksi taitojen ja tietojen rakennusprosessiksi, jonka kautta syntyy kulttuurinen osallisuus. Taiteen oppiminen on pitkäjännitteinen ja kokonaisvaltainen prosessi. Opiskelu on tavoitteellista, ja erilaisissa tilanteissa työskennellään opettajana ohjauksessa, vuorovaikutuksessa opettajan ja ryhmän kanssa sekä itsenäisesti. Opettajalla on keskeinen merkitys sekä oppilaan opiskelutaitojen että opiskeluympäristön kehittämisessä sellaiseksi, että erilasten oppilaiden edistyminen on mahdollista. 3

4 Oppilaalla on aktiivinen rooli opiskelussa ja oppimisessa. Opetuksessa otetaan huomioon oppilaan aiemmat kokemukset ja hänen elämismaailmansa. Oppimisessa lähtökohtana on tutkiva oppiminen ja toiminnallinen lähestymistapa opittaviin asioihin. Työtapojen tulee ohjata oppilasta arvostamaan kaikkien ryhmän jäsenten työskentelyä ja työn tuloksia. 2.3 Oppimisympäristö ja työtavat Suomen Teatteriopiston oppimisympäristö tukee oppilaan kasvua ja oppimista sekä antaa hänelle onnistumisen kokemuksia. Opiskeluympäristö on ilmapiiriltään avoin, myönteinen ja oppilaita rohkaiseva. Suomen Teatteriopistossa oppiminen on iloista teatterileikkiä ja tutkimusmatkaa ilmaisun maailmaan. Oppilailla on mahdollisuus asettaa omia tavoitteita, ja häntä kannustetaan työskentelemään itsenäisesti ja toisten kanssa. Oppilaita tuetaan löytämään sopivia työtapoja sekä kehittämään taitoja tavoitteelliseen ja pitkäjänteiseen opiskeluun. Tilat, työvälineet ja materiaalien mahdollistavat opetussuunnitelman perusteiden mukaisen opiskelun. Opiskeluympäristö on fyysisesti, psyykkisesti ja sosiaalisesti turvallinen. Samoissa tiloissa toimiva Tampereen Komediateatteri mahdollistaa monipuolisen yhteistyön ja laajentaa opiskeluympäristöä oikean teatterin piiriin. Opiskeluympäristössä on otettu huomioon, että taiteellinen työskentely on pitkäjänteistä ja taitojen oppiminen tapahtuu vähitellen ja vaatii aikaa. Oppiminen perustuu tekemällä oppimiseen, suunnitelmallisuuteen sekä kykyyn arvioida omaa oppimista. Opetuksessa painottuvat yhdessä opiskelu ja oppiminen. Suomen Teatteriopiston toimiessa välittömässä yhteydessä Tampereen Komediateatterin kanssa mahdollistuu oppituntien pitäminen tarvittaessa ammattiteatterin näyttämöllä. Tällöin myös koko teatteritekniikka (valo, äänet, savut jne.) ovat teatteriopistolaisten käytössä. Lisäksi opintojen niin vaatiessa opiskelijat pääsevät seuraamaan ammattiteatterin harjoituksia sekä esityksiä. Kun oikea teatteri on osana oppimisympäristöä, niin opiskelijoilla on mahdollisuus kurkistaa kaikkien teatterin ammattilaisten arkeen. Teatterissa paljon ammatteja, näyttelijä on vain näkyvin tekijä. Varhaisiän teatterikasvatuksessa opetuksen lähtökohtana on leikki. Opetuksessa korostetaan aistihavaintojen tekoa sekä tuetaan mielikuvituksen ja aloitekyvyn kehittymistä. Oppilas ohjataan työskentelemään pitkäjänteisesti. Hän harjoittelee ryhmässä olemista ja toimimista sekä opettelee keskustelemaan omasta ja muiden työskentelystä. Teatteritaiteen varhaisiän kasvatuksessa oppilas tutustuu teatteri-ilmaisun alkeisiin. Hänen persoonallisen ilmaisunsa kehittymistä tuetaan satujen ja tarinoiden sekä rooli- ja teatterileikkien avulla. Oppilas oppii 4

5 käyttämään teatteritaiteen sanastoa. Aikuisten opetusta suunniteltaessa otettaan huomioon heidän kiinnostuksensa kohteet, aiemmat opintonsa ja kokemuksensa esittävien taiteiden alueilla. Aikuisia ohjataan laatimaan oma opiskeluohjelma oppilaitoksen opetussuunnitelman pohjalta. Heitä ohjataan itsenäiseen ja oma- aloitteeseen opiskeluun. Opetuksessa luodaan kannustava ja sosiaalisesti vuorovaikutteinen opiskeluilmapiiri. Aikuisten opetuksessa korostuvat oman työskentelyn ja oppimisen seuranta sekä itsearviointi. Opetustilat Luokkahuoneita ja opetusnäyttämöitä on kaikkiaan kahdeksan kappaletta: Juhlatalo Hovissa 3kpl ja Tampereen Komediateatterissa 5 kpl. Lisäksi oppilaiden käytössä ovat tilavat ja kunnostetut pukuhuoneet suihkuineen. Kaikki tilat ovat turvallisia, siistejä ja esittäviin taiteisiin suunniteltuja. 3. OPPILAITOKSEN TOIMINTAKULTTUURI Suomen Teatteriopiston toimintakulttuuri muotoutuu työtä ohjaavien normien tulkinnasta, vakiintuneista käytännöistä sekä omista ajattelu- ja toimintatavoista. Toimintakulttuuri edistää taiteen perusopetuksen tehtävän, arvoperustan ja oppimiskäsityksen mukaisen opetuksen toteutumista. Toimintakulttuuri tulee näkyväksi kaikessa toiminnassa ja vaikuttaa oppilaan kokemukseen osallisuudesta ja opetuksen laadusta. Taiteen perusopetuksessa on tavoitteena luoda oppimista ja kestävää hyvinvointia edistävää toimintakulttuuria, mikä edellyttää aitoa kohtaamista sekä välittävää ja kunnioittavaa vuorovaikutusta. Lähtökohtana on Teatteriopiston oppilaiden kokemus osallisuudesta, jonka syntyy yhteisestä toimimisesta ja kaikkien ottamista mukaan toimintaan. Kannustavassa toimintakulttuurissa hyväksytään oppiminen myös epäonnistumisen kautta. Arjen valinnoissa ja toiminnassa otetaan huomioon kestävä elämäntapa, kulttuurin monimuotoisuus ja kielitietoisuus. 5

6 Suomen Teatteriopiston toimintakulttuuri ohjaa myös taiteenalaan liittyvien oikeudellisesti suojeltujen etujen kuten sananvapauden, yksityisyyden suojan ja tekijänoikeuksien tuntemiseen. Suomen Teatteriopiston toimintakulttuuria kehitetään jatkuvalla pedagogiikan ja taiteenalan osaamisen kehittämisellä. Toimintakulttuurin kehittämisessä olennaisena osana on johtamisen ja opetuksen arkikäytännön organisointi, suunnittelu, toteuttaminen ja arviointi. Suomen Teatteriopiston toimintakulttuuri on avointa ja keskustelevaa. Säännölliset opettajien kokoukset sekä kehityskeskustelut opettajien välillä luovat perustan toimintakulttuurillemme. Opetuksen tarkka suunnitelmallisuus luo turvallisen työympäristön opettajille ja muulle henkilökunnalle. Tämä puolestaan motivoi toimimaan oppilaiden ja opiston hyväksi. Viihtyisä työilmapiiri näkyy opiskelijoille ja auttaa heitä parempiin oppimistuloksiin. Tilat ja opetusvälineet pidetään kunnossa ja uusitaan heti tarpeen vaatiessa. Oikeat välineet luovat viihtyisyyttä ja hyvää kuvaa niin opiston sisäisesti kuin ulkopuolellekin. Opetuksessa pyritään hyödyntämään jokaisen opettajan erityisosaamista rakentamalla uusia kursseja / opintokokonaisuuksia opetustarjontaamme. 4. OPETUKSEN RAKENNE JA LAAJUUS Rakenne Teatteritaiteen perusopetus tapahtuu iltaopiskeluna. Ryhmät muodostetaan ikäjakauman mukaan: 7-10 v., v., v. sekä 17-vuotiaat ja sitä vanhemmat eli aikuiset. Opetusta on vuotiaille 2 oppituntia viikossa ja sitä vanhemmille 2 x 2 oppituntia viikossa. Yhden oppitunnin pituus on 45 minuuttia. Ryhmiä muodostaessa otetaan huomioon myös oppilaan harrastusvuodet ja opetusjärjestelyissä huomioidaan oppilaan ikä ja kehitystaso. Ryhmän minimikoko on 12 ja maksimi 25. Aikuisten ryhmä on poikkeus, sillä he etenevät sovelletun opetussuunnitelman mukaan, jolloin opetusta eriytetään eritasoisille oppilaille. 6

7 Oppilaat valmistavat jokaisen lukukauden päätteeksi esityksen. Esitykset ovat oppimistilanteita ja tarjoavat mahdollisuuden yleisökokemukseen. Suomen Teatteriopistossa oppilailla on mahdollisuus esiintyä sekä joulu- että kevätkatselmuksessa eli lukuvuodessa valmistetaan kaksi julkista esitystä. Esitykset ovat avoimia kaikille. Yhtä ryhmää kohti on aina 1-2 vakituista opettajaa lukukausittain. Laajuus Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän kokonaisuus muodostuu seuraavasti: Yhteiset opinnot yht. 300 h / 4 opintokokonaisuutta á 60 h + 2 opintokokonaisuutta á 30 h Teemaopinnot yht. 200 h / 7 opintokokonaisuutta á 30 h tai 2 x60 h sekä 3 x30 h *Teemaopinnoissa 200 h voi muodostua myös muilla kurssikokonaisuuksilla (erikoiskursseja jne.) 5. OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET Teatteritaiteen perusopetuksen tavoitteena on tukea oppilaan minän kasvua ja kehittymistä sekä hänen kykyään jäsentää ympäröivää todellisuutta. Suomen Teatteriopiston perusarvoihin kuuluu myös yhteenkuuluvuuden ja yhdessä tekemisen merkitys, koska teatteri on yhdessä tekemistä ja toisen kuuntelua. Tavoitteena on säilyttää tai löytää teatterin ilo ja leikkimielisyys. Oppimisen tulee olla iloista yhdessä tekemistä, etsimistä ja kokeilua. Oppimisen tulee tapahtua sallivassa ja kannustavassa ilmapiirissä, jossa oppilas uskaltaa kokeilla ja mokata. Tavoitteena on myös ohjata oppilasta keskittyneeseen, määrätietoiseen ja pitkäjännitteiseen työskentelyyn sekä rakentavaan toimintaan yksilönä ja ryhmän jäsenenä. Opetuksen tavoitteena on *rohkaista oppilasta itseilmaisuun ja erilaisten viestien vastaanottamiseen teatteritoiminnan avulla, *kehittää oppilaan yhteistyökykyä ja vuorovaikutustaitoja sekä rohkeutta ja kykyä ilmaista itseään ryhmässä, 7

8 *kehittää oppilaan kykyä eläytyä toisen ihmisen tilanteeseen ja tunteisiin sekä kykyä havaita yksilön ja yhteisön toiminnan syy- ja seuraussuhteet, *kehittää oppilaan keskittymiskykyä, *lisätä oppilaan kykyä mielikuvituksen keinoin nähdä ja oivaltaa elämän ilmiöitä ja oppia tuottamaan mielikuvia, *antaa oppilaille keinoja ympäristön tutkimiseen aisti- ja tunnekokemusten sekä intuition avulla, *kehittää ja lisätä oppilaan herkkyyttä aistia, tuntea, kokea ja eläytyä näyttämöllisessä tilanteessa sekä toimia siinä kokonaisvaltaisesti läsnä olevana, *kehittää oppilaan kykyä teatterin taiteellista luomisprosessia ja vastaanottaa sitä itse sekä antaa oppilaalle käsitys teatteritaiteesta ja sen merkityksestä kulttuurissamme *antaa oppilaalle mahdollisuus tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään. 6. YHTEISTEN OPINTOJEN OPINTOKOKONAISUUDET, NIIDEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT Yhteisten opintojen tavoitteista yleisesti: Teatteritaiteen yleisen oppimäärän yhteisten opintojen tavoitteena on tutustua teatterin tekemisen suuntauksiin ja käytäntöihin sekä teatteriin taidemuotona. Yhteisten opintojen sisällöistä yleisesti: Teatteritaiteen yhteisissä opinnoissa tutustutaan teatteritaiteeseen erilaisten harjoitteiden ja esitystentekoprosessien kautta. Opinnoissa keskustellaan ja toimitaan vuorovaikutteisesti ryhmässä sekä harjoitellaan erilaisia teatteritaitoja, kuten esiintyjyyden eri osa-alueita ja esiintymistaitoja (puhetta, fyysistä ilmaisua, äänenkäyttöä). Tuotetaan esitysten lähdemateriaaleja itse osana harjoitusprosessia ja tutustutaan erilaisiin lähdemateriaaleihin, esimerkiksi näytelmiin, runoihin, satuihin, elokuviin, mediateksteihin, kuviin, ääniin tai elämäntarinoihin. Opintojen aikana harjoitellaan palautteen antamista ja vastaanottamista sekä reflektion tekemistä eri tavoin. 1. Teatteri-ilmaisun perusteet (esiintymis- ja vuorovaikutustaidot) kesto 60 h Tavoitteet: - kannustaa oppilasta toimimaan vastuullisena ryhmän jäsenenä 8

9 - rohkaista oppilasta vuorovaikutukseen ja kontaktiin toisten esiintyjien ja yleisön kanssa - empatian ja ryhmätyökyvyn lisääminen, luottamuksen syntyminen, keskittymiskyvyn parantaminen - teatterin perustermistön tutuksi tuominen sekä teatteritaiteen maailmaan tutustuttaminen, saada kokemus oikeasta esiintymistilanteesta Sisältö: - tutustumisharjoitteet ja pelit, ilmaisu- ja roolileikit, impulssi-, kontakti- ja keskittymisharjoitukset, keskustelut teatterista - valmistetaan oma esitys, jonka teemana on sanaton teatteri 2A. Improvisaatio I kesto 30 h Tavoitteet: - ohjata oppilasta harjoittelemaan läsnäoloa esiintymistilanteessa - tutustuttaa oppilas improvisaation tekniikoihin ja peruskäsitteisiin sekä tarinan kerrontaan - lisätä oppilaan rohkeutta ja parantaa kuuntelun taitoa, näyttelijäntyöhön tutustuminen Sisältö: - Keith Johstonen metodiin perustuvat improvisaatio harjoitukset ja termit (mm. JOOasenne, hyväksyntä, tarjous, statukset) - pelit ja leikit, lyhyet kohtaukset ja improtekniikat sekä näyttelijäntyön harjoitukset 2B. Improvisaatio II Kesto 30 h Tavoitteet: - ohjata oppilasta harjoittelemaan läsnäoloa esiintymistilanteessa - improvisaation syventäminen, tekniikkojen kertaaminen ja uusien oppiminen - tarinan kerronta ja tarinan rakenteisiin tutustuminen, tarinan focus Sisältö: - improharjoitukset, pelit ja leikit sekä pidemmät improvisoidut kohtaukset - tarinankerrontaharjoitukset, näyttelijäntyön harjoitukset, kuuntelu- ja keskittymisharjoitukset, impulssiharjoitukset - improvisoiduista kohtauksista ja oppilaiden omista ideoista esityksen valmistus 3. Näyttelijä ja teksti (oma taiteellinen prosessi) Kesto 60 h Tavoitteet: - ohjata oppilasta harjoittelemaan kokonaisvaltaista ilmaisua - turvallisen työilmapiirin luominen yhdessä, luottamus itseen ja toisiin, tutustua omaan tunnemaailmaan, rohkaista oppilaiden ilmaisua 9

10 - kannustaa oppilasta luovaan toimintaan ja uteliaisuuteen sekä kokeilemaan rohkeasti teatterin keinoja - rohkaista oppilasta uskomaan itseensä, löytämään omia vahvuuksiaan ja kehittämisalueitaan - innostaa oppilasta asettamaan itselleen tavoitteita ja reflektoimaan omaa työskentelyään Sisältö: - tekstien lukeminen ja analysointi, kohtaustyöskentely valmiilla teksteillä, aisti- ja luottamusharjoitukset, tunnetilaharjoitukset, puhe ja ääniharjoitukset, äänileikit ja pelit - näyttelijä ja ohjaaja harjoitukset, esityksen valmistaminen yhdessä tekstiä ja tunteita apuna käyttäen, monologiharjoituksia 4. Näyttämötyöskentely (teatteriesitys) kesto 60 h Tavoitteet: - motivoida oppilasta työskentelemään pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - ohjata oppilasta omaksumaan teatterin käsitteitä ja tutustumaan eri osa-alueisiin - ohjata tunnistamaan esityksen harjoitusprosessin vaiheita Sisältö: - erilaiset kohtausharjoitteet näyttelijänä - saman tekstin tuominen näyttämölle eri tavoin (miten ohjaus muuttaa samaa tekstiä) - roolihahmojen erilaisten pyrkimysten ja tavoitteiden kokeilu esim. samalla tekstillä - valmistetaan näytelmä (kesto n min) 5. Teatteritaide (osana yhteiskuntaa) kesto 60 h Tavoitteet: - kannustaa oppilasta havainnoimaan teatteria yhteiskunnallisena ilmiönä - ohjata oppilasta tutustumaan teatteriin taidemuotona - ohjata oppilasta analysoimaan kokemaansa ja näkemäänsä - ohjata oppilasta tutustumaan teatterin moninaisiin työnkuviin (Tampereen Komediateatteri) - teatteriesityksen kokonaisvaikutuksen jäsentäminen, näyttelijä osana kokonaisuudessa Sisältö: - tutustua teatterin eri ammatteihin vierailijoiden kanssa, äänimaisemat, näyttelijäntyön harjoitukset eri valoissa, roolivaatteissa ja lavasteissa - ohjaajaharjoitukset sekä esityksen valmistus eri elementit huomioon ottaen 10

11 7. TEEMAOPINTOJEN TAVOITTEET, SISÄLLÖT JA LASKENNALLISET LAAJUUDET Teemaopintojen tavoitteista yleisesti: Yleisen oppimäärän teemaopintojen tavoitteena on monipuolistaa teatteritaiteen ymmärrystä ja ilmaisullisia keinoja. Oppilas saa omakohtaisia kokemuksia esitysprosesseista ja toimimisesta työryhmän jäsenenä. Teemaopintojen sisällöistä yleisesti: Teatteritaiteen teemaopinnot on jaettu kahteen eri suuntautumisvaihtoehtoon: Näyttelijäntyön linja sekä ohjaaja-dramaturgi linja. Teatteritaiteen yleisen oppimäärän Näyttelijäntyön teemaopinnoissa tutustutaan teatteritaiteeseen erilaisten harjoitteiden ja esitystentekoprosessien kautta. Opinnoissa harjoitellaan erilaisia teatteritaitoja sekä keskustellaan, analysoidaan ja toimitaan vuorovaikutteisesti ryhmässä. Opintojen aikana harjoitellaan palautteen antamista ja vastaanottamista sekä reflektion tekemistä eri tavoin. Lisäksi tutustumaan teatterin historiaan. Teatteritaiteen yleisen oppimäärän Ohjaaja-dramaturgi linjan teemaopinnoissa tutustutaan valmiisiin teksteihin, kirjoittamiseen, näytelmän valmistamiseen sekä teatterin historiaan. TEEMAOPINNOT: NÄYTTELIJÄNTYÖN LINJA TN 1 Teatterin historia Kesto 20 h Tavoitteet -kannustaa oppilasta havainnoimaan teatteria ja teatteritaidetta osana omaa elämää ja yhteiskunnallisena ilmiönä - ohjata oppilasta tutustumaan teatteriin ja sen sovelluksiin taidemuotona ja teatteritaiteen yhteyksiin muihin taiteisiin - ymmärtää teatterin kehitys alkuajoista tähän päivään Sisältö - lukuteatteri, teatterihistorian luennot 11

12 - oppilas perehtyy teatterin historiaan ja nykymuotoihin. Luetaan eri aikakausien näytelmätekstejä - teatteritaide muiden taiteiden joukossa TN 2 Fyysinen teatteri I Kesto 30 h Tavoitteet - kannustaa oppilasta toimimaan vastuullisena ryhmän jäsenenä - rohkaista oppilaita vuorovaikutukseen ja kontaktiin toisten esiintyjien ja yleisön kanssa - ohjata oppilasta ymmärtämään läsnäolon merkitys esiintymistilanteessa - ohjata oppilasta kehittämään kokonaisvaltaista ilmaisuaan - ohjata oppilasta reflektoimaan omaa ja muiden työskentelyä - tutustua teatteriin fyysisenä taidemuotona Sisältö - fyysiset harjoitukset (apuvälineenä esim. joogan, pilateksen, liikeimpron, tanssi, Labaninliikeanalyysi, Lecoq) sekä impulssiharjoitukset - improvisaatio, tanssi, elementit, eläinhahmot, fyysiset rajoitteet, vuorovaikutus- ja ilmaisuharjoitukset TN 3 Improsta esitykseen Kesto 60 h Tavoitteet - syventää improvisaation mahdollisuuksia ja taitoja. Soveltaa impron perusteita pidempään tarinaan ja kerrontaan. - ohjata oppilasta havainnoimaan itseään sekä ilmiöitä ja todellisuutta ympärillään - rohkaista oppilasta löytämään omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan ja ilmaisemaan itseään - innostaa oppilasta asettamaan itselleen tavoitteita ja reflektoimaan omaa työskentelyään Sisältö: - Keith Johnstonen improvisaatio käsityksen pohjalta harjoitukset, pelit ja leikit - pidemmät improvisoidut kohtaukset, tarinankerrontaharjoitukset - kuuntelu- ja keskittymisharjoitukset, impulssiharjoitukset, näyttelijäntyön harjoitukset - improvisoiduista kohtauksista ja oppilaiden omista ideoista esityksen valmistaminen TN 4 Hahmotyöskentely Kesto 30 h Tavoitteet - ohjata oppilasta kehittämään kokonaisvaltaista ilmaisuaan - ohjata oppilasta reflektoimaan omaa ja muiden työskentelyä 12

13 - tutustuttaa oppilas hahmotyöskentelyyn ja tutkia miten eri tavoin hahmoja voi luoda - fysiikan käyttö hahmoa luodessa Sisältö - elementit - fyysiset harjoitukset, joiden avulla etsitään erilaisia tapoja tehdä hahmoja - oman hahmon sekä sen historian luominen harjoitusten avulla - asusteiden ja kenkien merkitys hahmoa luodessa TN- 5 Tekstistä esitykseksi Kesto 60 h Tavoitteet - motivoida ja sitouttaa oppilasta työskentelemään pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - ohjata oppilasta omaksumaan teatterin käsitteitä ja jonkin osa-alueen, kuten näyttelijäntyön - ohjata oppilasta tutustumaan teatteriesitysten eri muotoihin - ohjata oppilasta tutustumaan näytelmäkirjallisuuteen ja harjoittelemaan näytelmien lukemista - ohjata oppilasta tutustumaan teatterin moninaisiin tehtävänkuviin, teatteritaitojen hyödyntämiseen eri ammateissa, työnhaussa ja opiskelussa sekä harrastamaan teatteria monipuolisesti - ohjata oppilasta analysoimaan kokemaansa ja näkemäänsä Sisältö: - katselmusten ulkopuolinen työ (kokonainen näytelmä, kesto n min) - tekstianalyysi ja ohjaustyö - tuntivieraat ammattiteattereista eli luennot: markkinoija, puvustaja, lavastaja, äänivalosuunnittelija - pidemmän näytelmätekstin valmistus esitykseksi tai vaihtoehtoisesti devising-pohjalta työskentely - esityksen markkinointi, puvustuksen, lavastuksen, tarpeiston, maskeerauksen, äänija valomaailman suunnittelu - vastuun ottaminen taiteellisessa ryhmässä - teksti- ja roolianalyysin syventäminen,puhetekniikka/näyttämöpuhe TEEMAOPINNOT: OHJAAJA-DRAMATURGI -LINJA TOD 1 Teatterin historia Kesto 20 h 13

14 Tavoitteet -kannustaa oppilasta havainnoimaan teatteria ja teatteritaidetta osana omaa elämää ja yhteiskunnallisena ilmiönä - ohjata oppilasta tutustumaan teatteriin ja sen sovelluksiin taidemuotona ja teatteritaiteen yhteyksiin muihin taiteisiin - ymmärtää teatterin kehitys alkuajoista tähän päivään Sisältö - lukuteatteri, teatterihistorian luennot - oppilas perehtyy teatterin historiaan ja nykymuotoihin. Luetaan eri aikakausien näytelmätekstejä - teatteritaide muiden taiteiden joukossa TOD 2 Ohjaajan työ ja dramaturgin työ h Tavoitteet: - ohjata oppilasta omaksumaan teatterin käsitteitä ja jonkin osa-alueen, kuten ohjaajan ja dramaturgin työn - ohjata oppilasta tutustumaan teatteriesitysten eri muotoihin - ohjata oppilasta tutustumaan näytelmäkirjallisuuteen ja harjoittelemaan näytelmien lukemista ja kirjoittamista Sisältö: - perehtyä kirjoittamiseen, kirjoittaa näytelmäkohtaus - tutustua valmiisiin näytelmiin ja niiden rakenteisiin - toisten oppilaiden ohjaaminen lämmittelyharjoitusten muodossa - erilaisten kohtausten ohjaaminen sekä ohjattavana oleminen - esityksen valmistaminen, jossa oppilaat itse ohjaavat toisiaan - esityksen suunnittelu ja valmistaminen TOD 3 Tekstistä esitykseksi Kesto 60 h Tavoitteet - motivoida ja sitouttaa oppilasta työskentelemään pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti - ohjata oppilasta tutustumaan teatterin moninaisiin tehtävänkuviin, teatteritaitojen hyödyntämiseen eri ammateissa, työnhaussa ja opiskelussa sekä harrastamaan teatteria monipuolisesti - ohjata oppilasta analysoimaan kokemaansa ja näkemäänsä - kannustaa oppilasta toimimaan vastuullisena ryhmän jäsenenä 14

15 - rohkaista oppilaita vuorovaikutukseen ja kontaktiin toisten esiintyjien ja yleisön kanssa - ohjata oppilasta ymmärtämään läsnäolon merkitys esiintymistilanteessa - ohjata oppilasta kehittämään kokonaisvaltaista ilmaisuaan - rohkaista oppilasta reflektoimaan omaa ja muiden työskentelyä Sisältö - katselmusten ulkopuolinen työ (kokonainen näytelmä, kesto n min) - tekstianalyysi ja ohjaustyö - tuntivieraat ammattiteattereista eli luennot: markkinoija, puvustaja, lavastaja, äänivalosuunnittelija - pidemmän näytelmätekstin valmistus esitykseksi tai vaihtoehtoisesti devising-pohjalta työskentely - esityksen markkinointi, puvustuksen, lavastuksen, tarpeiston, maskeerauksen, äänija valomaailman suunnittelu - vastuun ottaminen taiteellisessa ryhmässä - teksti- ja roolianalyysin syventäminen,puhetekniikka /näyttämöpuhe TOD - 4 Klassikko lavalle Kesto 60 h Tavoitteet - ohjata oppilasta havainnoimaan itseään sekä ilmiöitä ja todellisuutta ympärillään - rohkaista oppilasta löytämään omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan ja ilmaisemaan itseään - innostaa oppilasta asettamaan itselleen tavoitteita ja reflektoimaan omaa työskentelyään Sisältö - luetaan jokin klassikkonäytelmä (esim. Kalevala), perehdytään dramaturgiaan ja tehdään havaintoja rakenteesta - näytellään ja ohjataan kohtauksia - esityksen valmistaminen teoksen pohjalta (kesto n min) TÄYDENTÄVIÄ TEEMAOPINTOKOKONAISUUKSIA (molemmille linjoille) Naamionäytteleminen I Kesto 30 h Tavoitteena on perehtyä teatterin eri lajeihin, fyysiseen ilmaisuun ja syventää kehonkielen tuntemusta. Perehdytään naamionäyttelemiseen ja neutraaliin ilmaisuun. Naamioiden avulla perehdytään fyysisen ilmaisun voimaa, taloudellisuutta ilmaisussa ja osallistuvaan teatteriin. Oppilaat osallistuvat esityksen suunnitteluun ja sen toteutukseen. 15

16 Sisältö - fyysiset harjoitukset, näyttelijäntyönharjoitukset, naamioharjoitukset (neutraali-, karaktääri- ja 1 2-naamiot) - commedia dell arte hahmot - elementit - esityksen suunnittelu ja toteutus naamioteatterina Naamionäytteleminen II Kesto 30 h Tavoitteena on perehtyä teatterin eri lajeihin, fyysiseen ilmaisuun ja syventää kehonkielen tuntemusta. Jatkaa tutkimusmatkaa naamionäyttelemiseen ja neutraaliin ilmaisuun. Naamioiden avulla perehdytään fyysisen ilmaisun voimaan. Perehdytään myös karaktääri- ja transsinaamioihin. Oppilaat osallistuvat esityksen suunnitteluun ja sen toteutukseen. Sisältö - fyysiset harjoitukset (Lecoq tmv.), - näyttelijäntyönharjoitukset (lämmittely-, kontakti-, keskittymis-, impulssi-, improvisaatioharjoitukset) - naamioharjoitukset (neutraali-, karaktääri- ja 1 2 naamiot + transsi - & paperinaamiot ) - commedia dell arte hahmot - elementit - esityksen suunnittelu ja toteutus naamioteatterina Konfliktit ja näyttämötaistelut Kesto 30 h Tavoitteena on tutustua konfliktiin sekä tekstin että fyysisyyden pohjalta. Tutkia miten konflikti syntyy ja mitä se tarjoaa teatteriin ja tarinaan. Fyysisten harjoitusten avulla harjoitella näyttämötaistelua ja oman ilmaisun laajentamista. Tutustutaan elokuviin ja teatteriin, jossa taistellaan turvallisesti. Sisältö - harjoitusten kautta tutustutaan konfliktiin ja sen luomaan jännitteen käsitteeseen, - tutkitaan konfliktin elementtejä, - fyysiset harjoitukset (kontakti, vuorovaikutus) - näyttämötaistelutekniikoiden harjoittelu Teatterimiekkailu Kesto 30 h 16

17 Tavoitteena tutustuttaa oppilas uuteen taitoon ja työvälineeseen. Miekkailun avulla opiskella keskittymistä, vuorovaikutusta, kuuntelemista ja dialogisuutta. Fyysisien taitojen kehittyminen. Sisältö - tutustuminen miekkaan ilmaisu ja työvälineenä - miekkailun perusteiden harjoittelu (hyökkäykset ja torjunnat), - pienien miekkailusarjojen opettelu, - fyysiset harjoitukset sekä vuorovaikutusta parantavat harjoitukset Commedia dell arte Kesto 60 h Tavoitteena on tutustua fyysiseen hahmotyöskentelyyn ja commedia dell arte hahmoihin. Laajentaa omaa fyysistä ilmaisuvoimaa ja rohkeutta. Kehon osien liikkuvuuden ja mahdollisuuksien hahmottaminen. Omien fyysisten esteiden ja maneereiden löytäminen ja hyväksikäyttö sekä pois oppiminen. Sisältö - erilaiset fyysisen teatterin harjoitteet (esim. Lecoc) - omaa kehoa ja suuntia hahmottavat harjoitukset sekä rytmi ja tempoharjoitukset - dell arte hahmotyskentely sekä dell arten tunnetuimpiin hahmoihin tutustuminen (Pantalone = rikas, vanha mies, Isabella = rikas neito, usein Pantalonen tytär, Colombina = palvelijatar, Harlekiini = palvelija ja Il Capitano = pöyhkeilevä upseeri) - esityksen valmistaminen käyttäen commedia dell arten hahmoja Musiikki teatterissa Kesto 60 h Tavoitteet - tutustua musiikin mahdollisuuksiin teatterissa sekä syventää teatteritaitoja, - musiikillisten taitojen harjoittelu (rytmi, laulu, ääni, liike, tanssi, soitto) - rytmin ymmärtäminen sekä musiikissa että näyttämöllä - oman perusrytmin löytäminen ja rytmin variaatiot sekä erilaisten musiikkielementtien käyttöönotto - ymmärtää musiikin käyttöä teatteriesityksissä Sisältö - erilaiset ääni-, liike- ja tanssiharjoitukset musiikkia apuna käyttäen - musiikin elementteihin (rytmi, melodia, tempo, sävelkulku, duuri, molli) tutustuminen - monipuoliset näyttämö- ja ilmaisuharjoitukset, - improvisaatiot, kehoa ja ääntä hyväksi käyttäen, rytmi- ja melodiaharjoitteet (kävely, puhe, 17

18 ajatus jne.) - esityksen valmistaminen musiikin elementtejä hyväksikäyttäen Sanaton teatteri Kesto 30 h Tavoitteet - kehittää fyysistä läsnäoloa ja ilmaisua - luoda kohtauksia ja tarinoita ilman sanoja - tutkia kehon ilmaisukeinoja - kontaktitaitojen parantaminen,keskittymiskyvyn kehittäminen - sanattoman ilmaisun voiman ymmärtäminen - ymmärtäminen, miten sanat voi korvata toiminnalla Sisältö - fyysisen teatterin harjoitukset (koko kehon monipuolinen käyttö), kontaktiimprovisaatioharjoitteet, kohtausharjoitteet yksin, pareittain ja ryhmässä (esim. erilaiset pyrkimykset, salaiset sopimukset, toimintaverbit) - harjoitukset, joissa pyritään aistimaan keholla - tarinankerronta ilman sanoja Teemaopintokokonaisuuksia voidaan lisätä aina opettajien erityisosaamisten mukaan. 8. OPPIMISEN ARVIOINTI Arvioinnin tehtävänä on tukea oppilaan edistymistä opinnoissa. Arviointi on kannustavaa ja rohkaisevaa ja ohjaa oppilasta myös omien tavoitteiden asettamiseen. Monipuoliseen, jatkuvaan arviointiin sisältyy erilaisia palautteen antamisen tapoja ja ohjausta itse arviointiin. Oppilaat saavat työskentelystään ja suorituksistaan sanallista palautetta suullisesti koko opintojensa ajan. Oppilasta opastetaan myös oman oppimisensa dokumentoimiseen ja seurantaan. Arvioinnin tulee kannustaa oppilasta teatteritaiteelle ominaiseen työskentelyyn ja ilmaisuun. Arvioinnilla opetetaan myös toisten työn analyyttisen tarkasteluun ja oppimiseen toisten tekemisen kanssa. Arviointi kohdistuu ainoastaan työskentelyyn ja tavoitellun osaamisen ja teatteritaitojen karttumiseen, ei oppilaan persoonaan. Arvioinnin ja palautteen antamisessa otetaan huomioon oppilaiden itsetunnon ja myönteisen minäkuvan kehittyminen. 18

19 8.1 Todistukset Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän päättötodistus sisältää seuraavat tiedot: *Suomen Teatteriopiston tuki ry *Teatteritaiteen perusopetus / yleinen oppimäärä *Opetuksen tavoitteet ja sisältö *Opiskelijan nimi ja syntymäaika *Läsnäolotunnit /annetun opetuksen määrä *Oppilasarviointi *Rehtorin allekirjoitus ja leima Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän osallistumistodistus sisältää seuraavat tiedot: *Suomen Teatteriopiston tuki ry *Teatteritaiteen perusopetus / yleinen oppimäärä *Opetuksen tavoitteet ja sisältö *Opiskelijan nimi ja syntymäaika *Läsnäolotunnit /annetun opetuksen määrä *Rehtorin allekirjoitus ja leima 9. ARVIOINNIN KOHTEET YHTEISET OPINNOT Yhteisissä opinnoissa jatkuvan arvioinnin tehtävänä on tukea teatteritaiteen perustaitojen harjoittelua ja kehittämistä. Arvioinnissa painottuvat erityisesti esiintymis- ja vuorovaikutustaidot sekä teatteriesityksen valmistusprosessi. Yhteisissä opinnoissa arvioinnin kohteina ovat alla olevien tavoitteiden saavuttaminen. Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot Opetuksen tavoitteena on kannustaa oppilasta toimimaan vastuullisena ryhmän jäsenenä rohkaista oppilasta vuorovaikutukseen ja kontaktiin toisten esiintyjien ja yleisön kanssa ohjata oppilasta harjoittelemaan läsnäoloa esiintymistilanteessa 19

20 ohjata oppilasta harjoittelemaan kokonaisvaltaista ilmaisua rohkaista oppilasta reflektoimaan omaa työskentelyään ohjata oppilasta havaitsemaan yhteyksiä muihin taiteenlajeihin. Teatteriesitys Opetuksen tavoitteena on motivoida oppilasta työskentelemään pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti ohjata oppilasta omaksumaan teatterin käsitteitä ja tutustumaan eri osa-alueisiin ohjata tunnistamaan esityksen harjoitusprosessin vaiheita. Oma taiteellinen prosessi Opetuksen tavoitteena on kannustaa oppilasta luovaan toimintaan ja uteliaisuuteen sekä kokeilemaan rohkeasti teatterin keinoja rohkaista oppilasta uskomaan itseensä, löytämään omia vahvuuksiaan ja kehittämisalueitaan innostaa oppilasta asettamaan itselleen tavoitteita ja reflektoimaan omaa työskentelyään. Teatteritaide osana yhteiskuntaa Opetuksen tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan teatteria yhteiskunnallisena ilmiönä ohjata oppilasta tutustumaan teatteriin taidemuotona ohjata oppilasta analysoimaan kokemaansa ja näkemäänsä ohjata oppilasta tutustumaan teatterin moninaisiin työnkuviin. TEEMAOPINNOT Teemaopinnoissa jatkuvan arvioinnin tehtävänä on tukea teatteritaiteen taitojen kehittymistä. Arvioinnissa painottuvat erityisesti oma taiteellinen prosessi ja taitojen syventyminen. Teemaopinnoissa arvioinnin kohteina ovat alla olevien tavoitteiden saavuttaminen. Esiintymis- ja vuorovaikutustaidot Opetuksen tavoitteena on kannustaa oppilasta toimimaan vastuullisena ryhmän jäsenenä rohkaista oppilaita vuorovaikutukseen ja kontaktiin toisten esiintyjien ja yleisön kanssa ohjata oppilasta ymmärtämään läsnäolon merkitys esiintymistilanteessa ohjata oppilasta kehittämään kokonaisvaltaista ilmaisuaan rohkaista oppilasta reflektoimaan omaa ja muiden työskentelyä. 20

21 Teatteriesitys Opetuksen tavoitteena on motivoida ja sitouttaa oppilasta työskentelemään pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti ohjata oppilasta omaksumaan teatterin käsitteitä ja jonkin osa-alueen, kuten näyttelijäntyön ohjata oppilasta tutustumaan teatteriesitysten eri muotoihin ohjata oppilasta tutustumaan näytelmäkirjallisuuteen ja harjoittelemaan näytelmien lukemista. Oma taiteellinen prosessi Opetuksen tavoitteena on ohjata oppilasta havainnoimaan itseään sekä ilmiöitä ja todellisuutta ympärillään rohkaista oppilasta löytämään omia vahvuuksiaan ja kehittämiskohteitaan ja ilmaisemaan itseään innostaa oppilasta asettamaan itselleen tavoitteita ja reflektoimaan omaa työskentelyään. Teatteritaide osana yhteiskuntaa Opetuksen tavoitteena on kannustaa oppilasta havainnoimaan teatteria ja teatteritaidetta osana omaa elämää ja yhteiskunnallisena ilmiönä ohjata oppilasta tutustumaan teatterin moninaisiin tehtävänkuviin, teatteritaitojen hyödyntämiseen eri ammateissa, työnhaussa ja opiskelussa sekä harrastamaan teatteria monipuolisesti ohjata oppilasta tutustumaan teatteriin ja sen sovelluksiin taidemuotona ja teatteritaiteen yhteyksiin muihin taiteisiin ohjata oppilasta analysoimaan kokemaansa ja näkemäänsä 10. OPPIMÄÄRÄN YKSILÖLLISTÄMINEN Jos oppilas ei vammaisuuden, sairauden tai muun näihin verrattavissa olevan syyn vuoksi kykene opiskelemaan opetussuunnitelman mukaisesti, suunnitelman tavoitteita voidaan yksilöllistää vastaamaan oppilaan edellytyksiä. Jokainen tapaus käsitellään tapauskohtaisesti ja opetussuunnitelma muokataan mahdollisuuksien mukaan. Oppilaan sairauden ilmennettyä opettaja ja oppilas sekä tarvittaessa tämän huoltaja yhdessä hyväksyvät opettajan suunnitelman pohjalta oppilaalle sopivan henkilökohtaisen 21

22 opetussuunnitelman. Esimerkiksi jos oppilas on pyörätuolissa, valitaan aina sellainen opetustila, johon on esteetön pääsy. 11. OPPILAAKSI OTTAMISEN PERIAATTEET Suomen Teatteriopiston näkemyksen mukaan kaikki ovat oikeutettuja ja tasa-arvoisia opiskelemaan teatteritaidetta. Siksi opiskelijat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä, ei pääsykokeen perusteella. Opiskelijaksi otetaan oppilas, jolla on kyky vastaanottaa taiteenperusopetusta. Vanhat oppilaat varaavat tulevalle kaudelle paikkansa ja vapautuvat paikat täytetään tarpeen mukaan. Syksyllä on päähaku, jolloin uusia oppilaita otetaan enemmän. Oppilaspaikan voi menettää, jos toistuvasti häiritsee opetusta tai ei muuten kykene vastaanottamaan taiteenperusopetusta. Opetus alkaa vaihtelevasti elokuun puolivälin ja syyskuun alun välisenä aikana. Uusia opiskelijoita otetaan syksyllä. Syksyn ilmoittautuminen tapahtuu uusilla oppilailla elokuun aikana ja vanhoilla oppilailla heinäkuun loppuun mennessä. Tammikuussa alkavaan opetukseen otetaan oppilaita vapautuvien resurssien mukaan. Tammikuun opetukseen on ilmoittautuminen joulukuun aikana. 12. YHTEISTYÖ HUOLTAJIEN JA MUIDEN TAHOJEN KANSSA Oppilaiden huoltajat pääsevät kahdesti lukuvuodessa seuraamaan lapsensa edistymistä opinnoissa. Jouluna ja keväällä järjestetään oppimiskatselmukset, joissa jokainen oppilas pääsee oikealle näyttämölle oman ryhmänsä kanssa. Lisäksi kaikille halukkaille pyritään järjestämään avoimien ovien päiviä, jotta Suomen Teatteriopiston toiminta olisi mahdollisimman avointa. Suomen Teatteriopisto on aktiivisessa yhteistyössä mm. Tampereen Komediateatterin, Suomen Roolituspalvelun ja TV:2:n kanssa. Suomen Teatteriopiston henkilökunta kannustaa opiskelijoitaan rohkeasti hakeutumaan alan tuotantoihin ja auttaa siinä. 13. TOIMINNAN JATKUVA KEHITTÄMINEN 22

23 Suomen Teatteriopisto seuraa tarkasti alan kehitystä. Uutta tietoa hankitaan koulutuksissa, kursseilla sekä kirjallisuudesta. Opetusta kehitetään opettajien koulutuksissa, opettajien kokouksissa tietoa jakamalla kaikille. Kehittämistyössä on apuna myös oppilailta sekä heidän huoltajiltaan kerättävät palautteet. 14. TASA-ARVOSUUNNITELMA (YHTEISTYÖSSÄ HENKILÖSTÖN JA OPPILAIDEN KANSSA) Tasa-arvosuunnitelman ovat laatineet yhdessä Suomen Teatteriopiston ainoat vakituiset työntekijät: Opinto- ja tuotantoassistentti sekä rehtori. Laki Naisten ja miesten tasa-arvosta 609/1986, muutettu 1329/2014. sukupuoleen koskevan syrjinnän kielto sukupuolten välisen tasa-arvon edistäminen sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kielto Henkilöstöä koskeva tasa-arvosuunnitelma: Suomen Teatteriopiston henkilökuntaa ei valita sukupuolen perusteella, vaan valintakriteereinä ovat aina ammattitaito ja soveltuvuus. Jokaista henkilökunnan edustajaa kohdellaan tasa-arvoisesti niin palkkauksessa kuin kaikissa muissakin käytännöissä. Opettajat ja muu henkilökunta ovat vastuussa tasa-arvosuunnitelman toteutumisesta. Jos ilmenee huomautettavaa, asian ottaa hoitaakseen opiston johtokunta. Oppilaita koskeva tasa-arvosuunnitelma: Suomen Teatteriopiston taiteen perusopetukseen ei ole pääsykokeita, joten jokaisella on mahdollisuus saada opiskelupaikka. Oppilaiden sukupuolella ei ole merkitystä opetustilanteessa, tehtävien jaossa tai arvioinnissa. Opettajat ja muu henkilökunta ovat vastuussa tasa-arvosuunnitelman toteutumisesta. Jos ilmenee huomautettavaa, asian ottaa hoitaakseen opiston johtokunta. 15. SUUNNITELMA YHDENVERTAISUUDEN EDISTÄMISEKSI Yhdenvertaisuuslaki 1325/2014 koskee henkilökuntaa, oppilaita ja vanhempia. 23

24 Syrjintäkielto: iän, alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, poliittisen toiminnan, ammattiyhdistystoiminnan, perhesuhteiden, terveydentilan, vammaisuuden, seksuaalisen suuntautumisen tai muun henkilökohtaisen syyn perusteella. Suomen Teatteriopistossa toimitaan ao. mallin mukaisesti. Kauden avauskokouksessa yhdenvertaisuusasia otetaan esiin ja tilannetta seurataan. 1. Yhdenvertaisuustilannetta tarkkaillaan oppimisympäristössä sekä muussa toiminnassa. 2. Jos ilmenee huomauttamista, opiston johtokunta päättää toimenpiteistä. 3. Yhdenvertaisuudesta on vastuu kaikilla toimijoilla: henkilökunnalla, oppilailla ja vanhemmilla. Taiteenperusopetuslain mukaisesti tilanne kartoitetaan ja toimenpiteet päivitetään vuosittain. Oppilaitoksen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma on erillinen päivitettävä asiakirja. 24

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

Yleisten osien valmistelu

Yleisten osien valmistelu Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Yleisten osien valmistelu Alustavien luonnosten tarkastelua Taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen 15.4.2016 Opetushallitus

Lisätiedot

ILMAJOEN TANSSIKOULU

ILMAJOEN TANSSIKOULU ILMAJOEN TANSSIKOULU Ilmajoen tanssikoulu Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma, Tanssi 2018 1 SISÄLTÖ 1. Ilmajoen tanssikoulun toiminta, tehtävät ja arvot 2. Opetuksen tavoite, oppimisympäristö

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TORNION KANSALAISOPISTOSSA LIITE ------- Musiikki: Piano, musiikinteoria ja säveltapailu Tanssi Esittävät taiteet: Teatteritaide Visuaaliset

Lisätiedot

Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kansalaisopisto 8.9.2011 Pentti Kinosmaa, Eeva Puromies 1 Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman

Lisätiedot

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus

Tanssin yleinen ja laaja. oppimäärä. Eija Kauppinen, Opetushallitus Tanssin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Tanssin laaja ja yleinen oppimäärä Perusteiden taiteenalakohtaisten

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke

Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke Kommenttipuheenvuoro Musiikinopetuksen oppimisympäristön kehittämishanke 2008-2010 TeknoDida 5.2.2010 Eija Kauppinen Opetushallitus Eija.kauppinen@oph.fi Otteita opetussuunnitelmien perusteista 1 Oppimiskäsitys

Lisätiedot

Sisällysluettelo Johdanto ja oppilaitoksen toiminta-ajatus Oppilaitoksen arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat

Sisällysluettelo Johdanto ja oppilaitoksen toiminta-ajatus Oppilaitoksen arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat 2 Sisällysluettelo Johdanto ja oppilaitoksen toimintaajatus... 1 1.1 Johdanto... 1 1.2 Toimintaajatus... 1 Oppilaitoksen arvot, oppimiskäsitys, oppimisympäristö ja työtavat... 1 2.1 Oppilaitoksen arvot...

Lisätiedot

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen

Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat Musiikki ja tanssi. Eija Kauppinen Taiteenalakohtaiset opetussuunnitelmatyöpajat 15.4.2010 Musiikki ja tanssi Eija Kauppinen Musiikin ja tanssin työpaja - klo 13.30-14.45 yhteinen osuus - klo 14.45-15.00 kahvi - klo 15.00-15.45 musiikin

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Aktiivisuus, vuorovaikutus ja myönteiset kokemukset oppimiskäsityksen kuvauksessa Tampere 28.1.2015 Eija Kauppinen Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

TAMPEREEN SEUDUN TYÖVÄENOPISTO Opetussuunnitelma. Teatteritaiteen perusopetus Yleinen oppimäärä

TAMPEREEN SEUDUN TYÖVÄENOPISTO Opetussuunnitelma. Teatteritaiteen perusopetus Yleinen oppimäärä TAMPEREEN SEUDUN TYÖVÄENOPISTO Opetussuunnitelma Teatteritaiteen perusopetus Yleinen oppimäärä Tampereen seudun työväenopisto Taiteen perusopetus, teatteritaide Opetussuunnitelma 1. TOIMINTA-AJATUS 3 2.

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. kannen kuva: Kuwaamo Sampo Luukkainen

SISÄLLYSLUETTELO. kannen kuva: Kuwaamo Sampo Luukkainen TEATTERITAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 Toiminta- ajatus... 3 2 Teatteritaiteen perusopetuksen yleiset tavoitteet... 3 2.1 Teatteritaiteen perusopetuksen

Lisätiedot

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012

Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 1 Limingan seudun musiikkiopisto Opetussuunnitelma 2012 Taiteen perusopetus, lasten tanssi- ja balettiopetus Yleinen oppimäärä Limingan kunta Sivistyslautakunta Voimassa 1.8.2012 alkaen 2 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni

TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN. Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus Helsinki, Paasitorni TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN KEHITTÄMINEN Mikko Hartikainen, Eija Kauppinen Opetushallitus 15.4.2010 Helsinki, Paasitorni Taiteen perusopetuksen kehittäminen Opetustuntikohtaisen taiteen perusopetus:

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu

Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Taiteen perusopetuksen valmentavia opintoja antava musiikkileikkikoulu Pähkinätie 6 01710 Vantaa Puh. (09) 530 1100 muskari.musike@kolumbus.fi www.kolumbus.fi/muskari.musike Hämeenkylän musiikkileikkikoulun

Lisätiedot

TEATTERI APLOODI TEATTERITAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LOHJA Alkaen syksy 2018

TEATTERI APLOODI TEATTERITAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LOHJA Alkaen syksy 2018 TEATTERI APLOODI TEATTERITAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LOHJA Alkaen syksy 2018 Sisällysluettelo 1 OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 3 2 OPPILAITOKSEN ARVOT, OPPIMISKÄSITYS, OPPIMISYMPÄRISTÖ

Lisätiedot

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä

KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS LUOKAT. Oppiaineen tehtävä KUVATAITEEN PAINOTUSOPETUS 7. -9. LUOKAT Oppiaineen tehtävä Kuvataiteen opetuksen tehtävä on ohjata oppilaita tutkimaan ja ilmaisemaan kulttuurisesti moninaista todellisuutta taiteen keinoin. Oppilaiden

Lisätiedot

T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F.

T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F. T A I T E E N P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A K Ä S I T Y Ö ÅBOLANDS HANTVERK R.F. www.gullkrona.fi Sisällysluettelo 1 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä, arvot

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä

Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Käsitys oppimisesta koulun käytännöissä Oppimiskäsityksen kuvaus Helsinki 6.3.2015 1 Oppimiskäsitys perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa Perusteissa kuvataan oppimiskäsitys, jonka pohjalta opetussuunnitelman

Lisätiedot

RAUMAN TEATTERIKOULU OPETUSSUUNNITELMA 2018

RAUMAN TEATTERIKOULU OPETUSSUUNNITELMA 2018 R A U M A N T E A T T E R I K O U L U RAUMAN TEATTERIKOULU OPETUSSUUNNITELMA 2018 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Sisällysluettelo JOHDANTO... 4 TOIMINTA-AJATUS... 4 RAUMAN

Lisätiedot

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto

Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma. Rauman musiikkiopisto Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Rauman musiikkiopisto Sivistysvaliokunta, kesäkuu 2018 SISÄLTÖ 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus. 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä

Lisätiedot

Osaavat luovat MAAILMOJA

Osaavat luovat MAAILMOJA Osaavat luovat MAAILMOJA SASKY koulutuskuntayhtymä YLÄ-SATAKUNNAN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA (tiivistelmä) 1 Sisällysluettelo 1. Ylä-Satakunnan musiikkiopisto... 2 1.1. Oppilaitoksen toiminta-ajatus,

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6

VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 VALINNAINEN MUSIIKKI -OPPIAINEEN YLEINEN KUVAUS VUOSILUOKALLA 4-6 Oppiaineen tehtävä Syventää ja laajentaa oppilaiden musiikillista osaamista. Luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT. Kuvataide Käsityö Tanssi TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAT Kuvataide Käsityö Tanssi Ilmajoki-opisto Hyväksytty johtokunnassa 22.5.2018 1 SAATTEEKSI Kädessäsi on Ilmajoki-opiston taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet

A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet A1. OPS-UUDISTUS JA TEKNOLOGIA Oppiaineiden näkökulmia Taide- ja taitoaineet VALTAKUNNALLISET VIRTUAALIOPETUKSEN PÄIVÄT 8.-9.12.2014, Helsinki, Messukeskus Mikko Hartikainen Opetushallitus Kuvataiteen

Lisätiedot

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen

Opetussuunnitelmat. uudistuvat Tarja Ruohonen Opetussuunnitelmat uudistuvat 2016 Tarja Ruohonen OPS-uudistuksen tavoitteita: Kasvun ja oppimisen jatkumon vahvistaminen Rakennetaan olemassaoleville vahvuuksille Määritellään kasvatustyötä ja toimintakulttuurin

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen

Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta. Uudistuva esiopetus Helsinki Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Opetussuunnitelmauudistus opettajan näkökulmasta Uudistuva esiopetus Helsinki 4.12.2014 Lastentarhanopettajaliitto puheenjohtaja Anitta Pakanen Uudistus luo mahdollisuuksia Pohtia omaa opettajuutta Pohtia

Lisätiedot

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille

KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA. Vuosille KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Vuosille 2017-18 1 KASAKKAMÄEN KOULUN YHDENVERTAISUUS- JA TASA-ARVOSUUNNITELMA Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Tasa-arvolaki koulussa 3. Yhdenvertaisuuden

Lisätiedot

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta

T1 Oppilas harjoittelee havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja tekee taidetta KUVATAITEEN OPETUS JOENSUUN SEUDUN OPETUSSUUNNITELMASSA Visuaalinen havaitseminen ja ajattelu T1 kannustaa oppilasta havainnoimaan taidetta, ympäristöä ja muuta visuaalista kulttuuria moniaistisesti ja

Lisätiedot

Hyvinvointi ja liikkuminen

Hyvinvointi ja liikkuminen Hyvinvointi ja liikkuminen varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Varhaiskasvatuslaissa määritellyt tavoitteet 1) edistää jokaisen lapsen iän ja kehityksen mukaista kokonaisvaltaista kasvua, terveyttä

Lisätiedot

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA

LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA LUKU 2 PERUSOPETUS YLEISSIVISTYKSEN PERUSTANA 2.1 Opetuksen järjestämistä ohjaavat velvoitteet (1/2) Opetus järjestetään oppilaiden ikäkauden ja edellytysten mukaisesti ja siten, että se edistää oppilaiden

Lisätiedot

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI

KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI KASVUA JA OPPIMISTA TUKEVA TOIMINTAKULTTUURI L U O N N O S P E R U S O P E T U K S E N O P E T U S S U U N N I T E L M A N P E R U S T E I K S I 2 0 1 4 ( 1 4. 1 1. 2 0 1 2 ) KOULUN TOIMINTAKULTTUURI Historiallisesti

Lisätiedot

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa

OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa OPPIMISEN ARVIOINTI kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden opetuksessa Mikko Hartikainen, opetusneuvos, Opetushallitus Kuvataiteen, arkkitehtuurin ja mediataiteiden koulutus Taiteen perusopetuksen

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Ilmaisukoulu Tuikkeen Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Ilmaisukoulu Tuikkeen Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma ! Ilmaisukoulu Tuikkeen Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelman perustana ovat valtakunnalliset taiteen

Lisätiedot

Kasvun kikatusta leikin lumoissa

Kasvun kikatusta leikin lumoissa Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään

Lisätiedot

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus)

Arviointikriteerit (yli 2 vvh kokonaisuudessa myös hyvän osaamisen kuvaus) VALINNAISAINEEN OPETUSSUUNNITELMA: MUSIIKKI (Make music) Musiikin monipuolinen tekeminen ryhmässä. HYPE painotus Musiikin tekeminen ryhmässä kehittää sosiaalisia taitoja. Oma tekeminen täytyy sovittaa

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ

TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TANSSIKOULU STUDIO DANCE PITISSÄ 1 Sisällys Taiteen perusopetus... 3 Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä... 3 Toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Opetuksen tavoitteet

Opetuksen tavoitteet 5.20 Kuvataide Kuvataideopetuksen lähtökohtana on kulttuurisesti monimuotoinen todellisuus, jota tutkitaan kuvia tuottamalla ja tulkitsemalla. Opiskelijoiden kokemukset, mielikuvitus, luova ajattelu ja

Lisätiedot

Tanssin taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Tanssin taiteenperusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Tanssintaiteenperusopetuksen yleisenoppimääränopetussuunnitelma Sisältö 1. Toiminta-ajatus...3 1.1Arvotjayleisettavoitteet...3 2.Opetuksentoteuttaminen...3 2.1.Oppimiskäsitys...4 2.2.Opiskeluympäristöjatyötavat...4

Lisätiedot

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO

LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Ilmaisutaitojen ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen

MUSIIKKI. Sari Muhonen Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi. Sari Muhonen MUSIIKKI Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu sari.muhonen@helsinki.fi OPPIAINEEN TEHTÄVÄ luoda edellytykset monipuoliseen musiikilliseen toimintaan ja aktiiviseen kulttuuriseen osallisuuteen ohjata

Lisätiedot

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen

Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Etusijalla oppiminen ideoita lukion pedagogiseen kehittämiseen Lukiopäivät 11.-12.11.2015 Eija Kauppinen, Kimmo Koskinen, Anu Halvari & Leo Pahkin Perusteiden oppimiskäsitys (1) Oppiminen on seurausta

Lisätiedot

Opetussuunnitelmajärjestelmä ja opetussuunnitelman perusteet

Opetussuunnitelmajärjestelmä ja opetussuunnitelman perusteet SISÄLTÖ 1. OPETUSSUUNNITELMA................................. 1 1.1. Opetussuunnitelmajärjestelmä ja opetussuunnitelman perusteet..... 2 1.2. Opetussuunnitelman laatiminen.......................... 2 1.3.

Lisätiedot

Valkeakoski-opisto Valkeakosken teatteriopisto TEATTERITAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ

Valkeakoski-opisto Valkeakosken teatteriopisto TEATTERITAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ Valkeakoski-opisto Valkeakosken teatteriopisto TEATTERITAITEEN PERUSOPETUS OPETUSSUUNNITELMA YLEINEN OPPIMÄÄRÄ 1.8.2018 Valkeakosken teatteriopiston teatteritaiteen perusopetuksen opetussuunnitelma perustuu

Lisätiedot

TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TEATTERITAITEESSA

TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TEATTERITAITEESSA TAITEEN PERUSOPETUKSEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA TEATTERITAITEESSA Tikkurilan Teatteri- ja Sirkuskoulu 1.8.2018 Sisällys 1. YLEISTÄ... - 2-1.1 Taiteen perusopetuksen tehtävä ja yleiset tavoitteet...

Lisätiedot

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma

Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Kuopion Tanssistudion tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma Johdanto Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta velvoittaa oppilaitoksia laatimaan tasa-arvosuunnitelman. Yhdenvertaisuuslaki edellyttää,

Lisätiedot

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS

Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen. Opetusneuvos Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS Musiikin perusteet ja taiteen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetusneuvos OPETUSHALLITUS Terveisiä Opetushallituksesta MUSIIKIN PERUSTEIDEN TEEMAVUOSISEMINAARIIN 12.2.2011 2

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa

Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa Perusopetuksen opetussuunnitelma Turussa OPS 2016 koordinaattori Tuija Vänni 8.9.2016 Vänni 2016 1 Ytimenä on, että oppiminen syntyy kannustavassa vuorovaikutuksessa se, mitä opiskellaan, auttaa ymmärtämään

Lisätiedot

Teatteritaiteen Perusopetuksen Opetussuunnitelma YLEINEN OPPIMÄÄRÄ

Teatteritaiteen Perusopetuksen Opetussuunnitelma YLEINEN OPPIMÄÄRÄ Teatteritaiteen Perusopetuksen Opetussuunnitelma YLEINEN OPPIMÄÄRÄ Teatteri Soittorasia 2018 SISÄLTÖ 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1. Teatteri Soittorasia... 3 1.2. Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän

Lisätiedot

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA OPETUSSUUNNITELMA 2018 2 Sisällysluettelo Rauman käsityökoulu Taitava Toiminta-ajatus. 4 Arvot.... 4 Oppimiskäsitys.. 5 Oppimisympäristö ja työtavat. 5 Toimintakulttuuri.....

Lisätiedot

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA

RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA RAUMAN KÄSITYÖKOULU TAITAVA OPETUSSUUNNITELMA 2018 2 Sisällysluettelo Rauman käsityökoulu Taitava Toiminta-ajatus. 4 Arvot.... 4 Oppimiskäsitys.. 5 Oppimisympäristö ja työtavat. 5 Toimintakulttuuri.....

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 40/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEATTERITAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002

MÄÄRÄYS 40/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEATTERITAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 MÄÄRÄYS 40/011/2002 TAITEEN PERUSOPETUKSEN TEATTERITAITEEN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 2002 Opetushallitus 2002 Opetushallitus Kansi Taitto Viherjuuren Ilme Oy Pirjo Nylund ISBN 952

Lisätiedot

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet

Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Vuosiluokkien 1 2 A1-kielen opetussuunnitelman perusteet Niina Sinkko/Suomalais-venäläinen koulu Suomi-Venäjä-Seura, pääsihteeri https://www.youtube.com/watch?v=f8rq_iugejc Yleisesti Paikalliset opsit

Lisätiedot

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA

ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA ORIVEDEN SEUDUN KANSALAISOPISTON TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 2006 1.6.2006 Tom Linkopuu 1 KUVATAITEEN OPETUSSUUNNITELMA 1. Toiminta-ajatus 2. Kuvataiteen opetuksen

Lisätiedot

Hyväksytty (hyvinvointilautakunta 98)

Hyväksytty (hyvinvointilautakunta 98) Hyväksytty 6.6.2018 (hyvinvointilautakunta 98) TAITEEN PERUSOPETUKSEN MUSIIKIN LAAJAN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA 1 YLEISTÄ Muhoksen Musiikkikoulu perustettiin 1986 ja se toimi Muhoksen kunnan ylläpitämänä.

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA AIKUISILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998, 1 sekä

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen teatteritaiteen suuntautumisvaihtoehdon yleisen oppimäärän opetussuunnitelma

Taiteen perusopetuksen teatteritaiteen suuntautumisvaihtoehdon yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Taiteen perusopetuksen teatteritaiteen suuntautumisvaihtoehdon yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Rauman kaupunki 8/2014 Susanna Siren-Saranpää, tuntiopettaja, Rauman kansalaisopisto Helinä Seikola,

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022

Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Lappeenrannan lukiokoulutuksen strateginen kehittämissuunnitelma Suomen paras lukiokoulutus 2022 Painopistealueet Kivijalka: Turvallinen oppisympäristö Yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen Kannustava ilmapiiri

Lisätiedot

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen.

Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Esiopetus ja 1.-3.lk Kolmen teeman kokonaisuus omien ja kaverien vahvuuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Tutustu verkkosivuihin nuoriyrittajyys.fi Tutustu ohjelmavideoon nuoriyrittajyys.fi/ohjelmat/mina-sina-me

Lisätiedot

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään

1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Satakieli-teesit 1. Lapsi on päähenkilö omassa elämässään Lapsuus on arvokas ja merkityksellinen aika ihmisen elämässä se on arvojen ja persoonallisuuden muotoutumisen aikaa. Jokaisella lapsella on oikeus

Lisätiedot

Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h

Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h ESKO/TEATTERILINJA - 1298 tuntia 23.5.2016 Perusopinnot: KOHTI JULKISIA ESITYKSIÄ 564h PO1 SATUJEN MAAILMA 2h/68h 7-8v PO2 YHDESSÄ TEATTERIA 2h/68h 8-9v PO3 TARINAT LENTOON 2h/68h 9-10v PO4 KEKSITÄÄN UUTTA

Lisätiedot

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan

LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan LIITE 8 Toiminnan aloittain etenevän opiskelun opetussuunnitelmaan 1. Motoriset taidot Kehon hahmotus Kehon hallinta Kokonaismotoriikka Silmän ja jalan liikkeen koordinaatio Hienomotoriikka Silmän ja käden

Lisätiedot

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN

KOULUTULOKKAAN TARJOTIN KOULUTULOKKAAN TARJOTIN 11.1.2016 VUOSILUOKAT 1-2 KOULULAISEKSI KASVAMINEN ESIOPETUKSEN TAVOITTEET (ESIOPETUKSEN VALTAKUNNALLISET PERUSTEET 2014) Esiopetus suunnitellaan ja toteutetaan siten, että lapsilla

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018

Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Alakoulun 5.-6.luokkien valinnaisaineet Länsituulen koulu Kevät 2018 Valintatarjotin Wilmaan Huoltajat tekevät lastensa kanssa valinnan Wilmaan avattavaan tarjottimeen. A2-tarjotin on avoinna 29.1.-9.2.2018.

Lisätiedot

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9

Kuvataide. Vuosiluokat 7-9 Kuvataide Vuosiluokat 7-9 Kuvataiteen tehtävänä on kulttuurisesti moniaistisen todellisuuden tutkiminen ja tulkitseminen. Kuvataide tukee eri oppiaineiden tiedon kehittymistä eheäksi käsitykseksi maailmasta.

Lisätiedot

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ

VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAS KIELI/SAAMEN KIELI, A1-OPPIMÄÄRÄ VIERAAN KIELEN/SAAMEN KIELEN A1-OPPIMÄÄRÄN OPETUKSEN TAVOITTEET VUOSILUOKILLA 1-2 Oppiaineen tehtävä Vuosiluokilla 1 2 vieraan kielen ja saamen kielen opetuksen

Lisätiedot

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi

Iisalmen kaupunki Sivistyspalvelukeskus Varhaiskasvatus ESIOPETUKSEN LUKUVUOSISUUNNITELMA. Lukuvuosi - Yksikkö. Esiopetusryhmän nimi Lukuvuosi - Yksikkö Esiopetusryhmän nimi Esiopetusryhmän henkilöstö Lukuvuoden painotusalueet Esioppilaiden määrä Tyttöjä Poikia LUKUVUODEN TYÖAJAT Syyslukukausi / 20 - / 20 Syysloma / 20 - / 20 Joululoma

Lisätiedot

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna

Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna Aseman koulun valinnaiset aineet lukuvuonna 2016-2017 Piirros Mika Kolehmainen Aseman koulun valinnaisuudesta info-tilaisuus 4.-5. lkn huoltajille ja oppilaille 6.4 klo 18 valinnat tehdään huoltajan WILMAssa

Lisätiedot

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI

OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI OPS 2016 Keskustelupohja vanhempainiltoihin VESILAHDEN KOULUTOIMI Valtioneuvoston vuonna 2012 antaman asetuksen pohjalta käynnistynyt koulun opetussuunnitelman uudistamistyö jatkuu. 15.4.-15.5.2014 on

Lisätiedot

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv

OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv OULUNSALON KIRKONKYLÄN KOULUN valinnaiset aineet lv. 2016-17 Valinnaisaineet oppilas valitsee yhdessä huoltajan kanssa kaksi valinnaisainetta mikäli 5. luokan oppilaan valinta kohdistuu A2-kieleen muuta

Lisätiedot

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus

Tavoitteet Sisällöt Arvioinnin kohteet oppiaineissa ja hyvän osaamisen kuvaus 13.4.2 Vieraat kielet Vuosiluokkakokonaisuus 1-2 Oppimäärä: A1 Kieli: englanti Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 Tutustutaan, mitä kieliä ja kulttuureita koulussa, lähiympäristössä

Lisätiedot

oppimäärä Musiikin yleinen ja laaja Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos,

oppimäärä Musiikin yleinen ja laaja Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, Musiikin yleinen ja laaja oppimäärä Eija Kauppinen, Opetushallitus Aluehallintovirasto, Pohjois-Suomi Taiteen perusopetus ja uusi OPS Muhos, 20.10.2017 Musiikin laajan ja yleisen oppimäärän johdannoista

Lisätiedot

1. Oppimisen arviointi

1. Oppimisen arviointi 1. Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää oppilaan

Lisätiedot

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala

ALUEELLISET TYÖPAJAT. Ulla Ilomäki-Keisala ALUEELLISET TYÖPAJAT Alueellisten työpajojen työskentelylle on tunnusomaista: 1. Osallistava ja vuorovaikutteinen kouluttaminen opsprosessin käynnistämiseen ja ohjaamiseen, 2. Uusien toimintatapojen etsiminen

Lisätiedot

Teatteritaiteen Perusopetuksen Opetussuunnitelma YLEINEN OPPIMÄÄRÄ

Teatteritaiteen Perusopetuksen Opetussuunnitelma YLEINEN OPPIMÄÄRÄ Teatteritaiteen Perusopetuksen Opetussuunnitelma YLEINEN OPPIMÄÄRÄ Teatteri Soittorasia 2016 SISÄLTÖ 1. TOIMINTA-AJATUS... 3 1.1. Teatteri Soittorasia... 3 1.2. Teatteritaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän

Lisätiedot

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus

1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus Sisällysluettelo 1. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman tarkoitus... 3 2. Tasa-arvoon ja yhdenvertaisuuteen liittyvä lainsäädäntö... 4 2.1 Laki naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta (609/1986)

Lisätiedot

Opsista! Opetussuunnitelman uudistus VMO:ssa. Anna Villberg. MuM, Musiikkipedagogi AMK. Laulun lehtori, Vantaan musiikkiopisto 13.3.

Opsista! Opetussuunnitelman uudistus VMO:ssa. Anna Villberg. MuM, Musiikkipedagogi AMK. Laulun lehtori, Vantaan musiikkiopisto 13.3. Opsista! Opetussuunnitelman uudistus VMO:ssa Anna Villberg MuM, Musiikkipedagogi AMK Laulun lehtori, Vantaan musiikkiopisto 13.3.2018 Muutoksen asettaa opetushallitus Vantaan musiikkiopisto on taiteen

Lisätiedot

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO

Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen

Lisätiedot

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus

(TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus (TOIMINTAYKSIKÖN NIMI) vuosisuunnitelma sekä toimintakertomus 2017 2018 Sisällys 1 Toimintayksikön esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelma 1.1 Esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen vuosisuunnitelman

Lisätiedot

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA

RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA Visuaalisten taiteiden yleinen oppimäärä OSA A: KUVATAIDE Sisällys RIIHIMÄEN LASTEN JA NUORTEN TAIDEKOULUN OPETUSSUUNNITELMA... 1 Visuaalisten

Lisätiedot

Luku 6 Oppimisen arviointi

Luku 6 Oppimisen arviointi Luku 6 Oppimisen arviointi Koulu vaikuttaa merkittävästi siihen, millaisen käsityksen oppilaat muodostavat itsestään oppijana ja ihmisenä. Arviointi ohjaa ja kannustaa oppilasta opiskelussa sekä kehittää

Lisätiedot

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla

Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa luokilla Arviointikriteerit lukuvuositodistuksessa 1. 6. luokilla Sisällysluettelo Suomen kielen ja kirjallisuuden arviointi lukuvuositodistuksessa... 1 Ruotsin arviointi lukuvuositodistuksessa... 2 Englannin arviointi

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus

Opetussuunnitelmauudistus Suomessa Tiina Tähkä, Opetushallitus Opetussuunnitelmauudistus Suomessa 2.6.2015 Tiina Tähkä, Opetushallitus MAHDOLLINEN KOULUKOHTAINEN OPS ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma PAIKALLINEN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset tarpeet ja linjaukset

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Opetushallituksen kuulumiset

Opetushallituksen kuulumiset Opetushallituksen kuulumiset Helsinki 11.9.2015 SML:n pulmaparlamentti Eija Kauppinen OPETUSHALLITUS 1 Uudistuvat opetussuunnitelmat 2012-2017 Yleissivistävä koulutus Esiopetus 2014 Perusopetukseen valmistava

Lisätiedot

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka

Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa. Kirsi Tarkka Sanoista tekoihin! Kielen, kulttuurin ja katsomusten moninaisuus varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa Kirsi Tarkka 12.11.2018 Rovaniemi Varhaiskasvatus otsikoissa! Päiväkodit sulkevat ovensa seurakunnalta

Lisätiedot

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2

ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 ORTODOKSIUSKONTO VUOSILUOKAT 1-2 Oppiaineen tehtävä vuosiluokilla 1-2 Vuosiluokilla 1-2 uskonnon opetuksen tehtävänä on ohjata oppilaita tuntemaan ja arvostamaan omaa uskonnollista ja katsomuksellista

Lisätiedot

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä

T3 ohjata oppilasta havaitsemaan kieliä yhdistäviä ja erottavia ilmiöitä sekä tukea oppilaan kielellisen uteliaisuuden ja päättelykyvyn kehittymistä A2-VENÄJÄ vl.4-6 4.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Kasvu kulttuuriseen moninaisuuteen ja kielitietoisuuteen T1 ohjata oppilasta havaitsemaan lähiympäristön ja maailman kielellinen ja kulttuurinen runsaus sekä

Lisätiedot

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa

Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa Leikin ja leikillisten oppimisympäristöjen kehittäminen pääkaupunkiseudun varhaiskasvatuksessa VKK-Metro Pääkaupunkiseudun kehittämis- ja koulutusyhteistyö 2014-2016 Helsingin kaupungin aineistopankki

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa.

Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. Punaisella merkityt kohdat ovat koulutyöskentelyn kysymyksiä, joihin toivomme teidän ottavan kantaa. LUKU 4 YHTENÄISEN PERUSOPETUKSEN TOIMINTAKULTTUURI 4.5 Paikallisesti päätettävät asiat Toimintakulttuuri

Lisätiedot

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma

Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma Cross Move Company Tanssin opetussuunnitelma 1 SISÄLTÖ 1 CMC Tanssinopetus 1.1 Toiminta-ajatus 1.2 Opetussuunnitelman laadinta 1.3 Opetuksen tehtävät ja yleistavoitteet 1.4 Arvot 2 Opetuksen toteuttaminen

Lisätiedot