Aloite alueen asemakaavan muuttamiseen on tullut yksityiseltä maanomistajalta.
|
|
- Mika Pesonen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LPR/2075/ /2018 TELLERVONKATU 75 ASEMAKAAVAN MUUTOS 10 ALAKYLÄ, KORTTELI 30, TONTTI 5 ALOITE Aloite alueen asemakaavan muuttamiseen on tullut yksityiseltä maanomistajalta. SUUNNITTELUALUE Asemakaavan muutos koskee 10 Alakylän kaupunginosan korttelin 30 tonttia 5. Suunnittelualue sijaitsee Lappeenrannan keskustan kaakkoispuolella, Tellervonkadulla. Alueen sijainti ja rajaus näkyy oheisessa kartassa. Rajaus voi muuttua suunnittelun edetessä. SUUNNITTELUN TAUSTA JA TAVOITTEET Suunnittelun tavoitteena on mahdollistaa rivitalon rakentaminen voimassa olevan asemakaavan erillispientalotontille. Suunnittelussa huomioidaan alueen kaupunkikuvallinen merkitys vanhalla pientaloalueella keskustan tuntumassa. Elinvoima ja kaupunkikehitys Kaupunkisuunnittelu PL 11, Lappeenranta Villimiehenkatu 1 puh. ( kirjaamo@lappeenranta.fi
2 2 Viistoilmakuva lounaasta KAAVAN VAIKUTUKSET Kaavan toteuttamisella on vaikutuksia mm. alueen kaupunkikuvaan ja yhdyskuntatalouteen. Kaavan toteuttamisen vaikutuksia arvioidaan kaavaprosessin aikana jäljempänä esitetyn jaottelun pohjalta. Osa vaikutuksista ulottuu varsinaista suunnittelualuetta laajemmalle. Vaikutusalue määritellään kunkin vaikutuksen kohdalla yksilöllisesti, sillä arvioitavat vaikutukset ovat luonteeltaan erilaisia. Lisäksi selvitetään mahdollisten haittojen lieventämismahdollisuudet. 1. Ekologiset vaikutukset Maa- ja kallioperä Kasvi- ja eläinlajit, luonnon monimuotoisuus, viheryhteydet Pinta- ja pohjavedet Luontokohteet 4. Sosiaaliset vaikutukset Palvelujen alueellinen saatavuus Ihmisten elinolot ja elinympäristö 5. Kulttuuriset vaikutukset 2. Taloudelliset vaikutukset Aluetaloudelliset vaikutukset Infraverkon toteutuskustannukset 3. Liikenteelliset vaikutukset Liikenneverkko Pysäköinti Liikennemäärät, liikenteen toimivuus ja liikenneturvallisuus Liikennemelu Joukkoliikenne, kevytliikenne Tellervonkatu 75 asemakaavan muutos Yhdyskuntarakenne Rakennukset ja rakenteet sekä yhdyskuntatekniset huollon verkostot Kaupunkikuva ja maisema Rakennettu kulttuuriympäristö ja kiinteät muinaisjäännökset Seudullisten suunnitelmien toteutuminen 6. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden toteutuminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
3 3 OSALLISET Suunnittelussa ovat osallisia ainakin seuraavat viranomaistahot ja sidosryhmät: VIRANOMAISET Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus o Ympäristö ja luonnonvarat Etelä-Karjalan museo Museovirasto Etelä-Karjalan pelastuslaitos LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala (Maaomaisuuden hallinta, Kadut ja ympäristö, Rakennusvalvonta Lappeenrannan seudun ympäristötoimi Lappeenrannan Energiaverkot Oy ALUEEN ASUKKAAT, YRITTÄJÄT JA YHDISTYKSET MAANOMISTAJAT, VUOKRALAISET JA NAAPURIT Yksityiset maanomistajat MUUT Telia Sonera Oyj Elisa Oyj Mahdolliset muut osalliset OSALLISTUMISEN JA VUOROVAIKUTUKSEN JÄRJESTÄMINEN Kaavoituksen vireille tulosta ilmoitetaan lehtikuulutuksella kaupungin virallisessa ilmoituslehdessä, Etelä-Saimaassa. Kaikista merkittävistä kuulemis- ja päätöksentekovaiheista ilmoitetaan kaupungin ilmoitustaululla sekä Etelä-Saimaassa. Lähialueen asukkaita ja maanomistajia informoidaan henkilökohtaisilla kirjeillä asemakaavaluonnoksen nähtävillä olosta. Kaava-aineistot pidetään nähtävillä Lappeenrannan kaupungin kaupunkisuunnittelussa osoitteessa Villimiehenkatu 1 (3. kerros ja kaupungin internet-sivulla > Rakentaminen ja maankäyttö > nähtävillä olevat kaavat. Mahdolliset luonnosvaiheessa annettavat mielipiteet ja ehdotusvaiheen muistutukset toimitetaan kirjallisina Lappeenrannan kaupungin kirjaamoon osoitteella PL 11, Lappeenranta tai kirjaamo@lappeenranta.fi. Tellervonkatu 75 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
4 4 KAAVAPROSESSI TYÖN KÄYNNISTÄMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS laatiminen (MRL 63. Alustavan asemakaavaluonnoksen laadinta. Alustavan asemakaavaluonnoksen laadinta ja ympäristövaikutusten yleispiirteinen selvittäminen. ASEMAKAAVALUONNOS Nähtävillä olo ja valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL 62, MRA o Asemakaavaluonnoksen, OAS:n ja kaavan valmisteluaineiston asettaminen nähtäville. Lausunnot viranomaisilta ja kaupungin hallintokunnilta. Asemakaavaluonnoksen tarkistaminen saadun palautteen pohjalta. Kaavanlaatijan vastineet annettuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin. ASEMAKAAVAEHDOTUS Kaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville (MRA 27 o Kaupunkikehityslautakunnan käsittely. Kaupunkikehityslautakunta asettaa kaavaehdotuksen nähtäville 14 päiväksi (MRA 27. Nähtäville asettamisesta tiedotetaan lehtikuulutuksella. o Tarvittaessa lausunnot viranomaisilta (MRA 28 o Tarvittaessa viranomaisneuvottelu (MRA 26 lausuntojen saavuttua. Kaavanlaatijan vastineet mahdollisiin muistutuksiin ja lausuntoihin vastaaminen. Asemakaavaehdotuksen mahdollinen tarkistaminen ja kaavaehdotuksen asettaminen tarvittaessa uudelleen nähtäville tai niiden kuuleminen erikseen, joita muutokset koskevat (MRA 32. OSALLISTUMINEN ARVIOITU AIKATAULU Kaavaehdotus pyritään laittamaan nähtäville vuoden 2018 lopussa. Osallisilla on mahdollisuus antaa kirjallinen mielipide kaavaluonnoksesta. Osallisilla on mahdollisuus tehdä kirjallinen muistutus kaavaehdotuksesta. KAAVAN HYVÄKSYMINEN Kaupunkikehityslautakunnan käsittely ja hyväksyminen (MRL 52. Tiedottaminen hyväksymispäätöksestä (MRL 67. MUUTOKSEN HAKU KAAVAN HYVÄKSYMISESTÄ Kaupunginvaltuuston päätöksestä voi valittaa Itä-Suomen Hallinto-oikeuteen (MRL 188 Hallinto-oikeuden päätökseen saa hakea muutosta valittamalla vain, jos korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan (MRL 188. OAS:aa voidaan suunnittelun kuluessa tarvittaessa muuttaa ja täydentää. Kaavan laatijan yhteystiedot Kaavoitusarkkitehti Kimmo Hautamaa puh Asemakaava-arkkitehti Matti Veijovuori puh Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi Tellervonkatu 75 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
5 238 P ELINVOIMAN JA KAUPUNKIKEHITYKSEN TOIMIALA LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Kaupunkisuunnittelu 983 2ap 1ap K II jk:t kr kt kt jk:t kr kr kt kr 91 Piirtänyt KH Päiväys Työ nro K Alakylä Kortteli 30 Tontti 5 Asemakaavan muutos HAVAINNEKUVA 983 2ap 1ap TELLERVONKATU TAKOJANKATU ALAKYLÄ 10 LEPOLANKATU 30 AO AR P LIITE 2
6 LIITE 3a LPR/2075/ /2018 TELLERVONKATU 75 ASEMAKAAVAN MUUTOS 10 ALAKYLÄ, KORTTELI 30, TONTTI 5 Liite osallisista, joita on kuultu kirjeitse tai sähköpostitse MIELIPITEET: Kartta naapurikiinteistöistä, joiden maanomistajia ja vuokralaisia on kuultu kirjeitse: Kaupungin maanomistus Kaavamuutosalue Naapurikiinteistöt LAUSUNNOT: Kaakkois-Suomen ELY-keskus, Ympäristö ja luonnonvarat Etelä-Karjalan liitto Etelä-Karjalan Museo Museovirasto Etelä-Karjalan pelastuslaitos Maaomaisuuden hallinta Kadut ja ympäristö Rakennusvalvonta Lappeenrannan Energiaverkot Oy Lappeenrannan seudun ympäristötoimi Telia Sonera Finland Oyj Elisa Oyj Lappeenranna toimitilat Oy Hyvinvointi ja sivistyspalvelut Elinvoima ja kaupunkikehitys Kaupunkisuunnittelu PL 11, Lappeenranta Villimiehenkatu 1 puh. ( kirjaamo@lappeenranta.fi
7 LIITE 3b
8
9
10
11
12
13
14
15
16
17
18
19
20
21
22
23
24 LIITE 3C KAAVANLAATIJAN VASTINEET LPR/2075/ /2018 TELLERVONKATU 75 TONTTI, ASEMAKAAVAN MUUTOS ALAKYLÄ (10, kortteli 30, tontti 5 KAAVANLAATIJAN VASTINEET MRA 30 :n kuulemisessa saatuihin lausuntoihin ja mielipiteisiin Kaavaluonnos on pidetty nähtävillä LAUSUNNOT 1. Kaakkois-Suomen ELY-keskus a. Asemakaavamuutos on oikeusvaikutteisen osayleiskaavan mukainen. b. Kaavamääräyksillä ohjataan täydennysrakentamista kaupunkikuvaan sovittavalla tavalla. c. Tontilta poistuvan rakennuksen purkamisen edellytyksiä on pohdittu kaavaselostuksessa asianmukaisesti MRL:n edellyttämällä tavalla. ELY-keskuksella ei ole huomautettavaa kaavaluonnoksesta. Vastineet: a. OK. b. OK. c. OK. 2. Museovirasto Kaava-alueelta ei ole tiedossa muinaismuistolain (295/1963 rauhoittamia kiinteitä muinaisjäännöksiä tai muuta arkeologista kulttuuriperintöä. Arkeologisen kulttuuriperinnön osalta ei tarvita lisäselvityksiä. Vastine: OK. 3. Etelä-Karjalan museo a. Yleisissä määräyksissä on ohjattu riittävästi uudisrakentamista alueen ominaispiirteet huomioon ottaen. b. Asemakaavaselosteessa ei ole esitelty tarkempia tietoja purettavasta rakennuksesta. Etelä-Karjalan museolle tulee varata mahdollisuus purettavan rakennuksen dokumentointiin ja perustasoiseen inventointiin ennen purkua kaupunkikuvan tallentamiseksi. Vastineet: a. OK. Tellervonkatu 75 tontti, asemakaavan muutos Kaavanlaatijan vastineet
25 2 (4 b. Asemakaavan määräyksiin on lisätty toimintaohje rakennuksen inventoinnista: Korttelin 30 tontilla 15 sijaitsevasta rakennuksesta on laadittava rakennushistoriallinen inventointi ennen sen purkamista.. 4. Etelä-Karjalan liitto a. Kaava-asiakirjoissa on otettu hyvin huomioon alueen erityispiirteet ja olosuhteet. b. Etelä-Karjalan liiton mielestä on tärkeää, että asemakaavamääräysten lisäksi käytetään rintamamiestaloalueelle sopivaa erillistä rakentamistapaohjeistusta mm. kattorakenteiden kaltevuuden ja kattomuotojen elävöittämisen, ikkunajakojen tai julkisivupinnoitteen määräämiseksi. On hyvä, että asemakaavan toteuttaminen mahdollistaa alueen rakentamisen rivitalona tai kytkettyinä pientaloina. Se antaa mahdollisuudet erilaisiin vaihtoehtoihin, joista voidaan valita parhaiten soveltuva ratkaisu tähän pientalokokonaisuuteen. Vastineet: a. OK. b. Asemakaavamääräyksiin on sisällytetty keskeiset rakennuksen ulkonäköä koskevat vaatimukset, kuten kattomuoto ja -kaltevuus. Näin ollen erillisen rakentamistapaohjeiston laatimiseen ei ole tarvetta. Rakentamisohjeiston käyttäminen on perusteltua varsinkin laajempien alueiden ja tyyppitaloalueiden kohdalla, muttei yksittäistä tonttia koskevassa kaavamuutoksessa. 5. Lappeenrannan kaupunki, Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala, Ympäristötoimi a. Havainnekuvassa autokatokset on merkitty talon päätyihin länsi-itäsuunnassa. Vaikka alueella ei ylity melun ohjearvot, olisi hyvä että kaavamääräyksillä ohjattaisiin oleskelupihojen sijoittuminen suojaiselle puolelle eli tässä tapauksessa rakennuksen eteläpuolelle. Melun lisäksi liikenteen ilmapäästöt vähentävät viihtyisyyttä ja voivat aiheuttaa terveyshaittaa. b. Vaikka melun ohjearvot ulkona eivät ylity, olisi oleskelupihojen ja asuntojen sijoittamisesta tontille hyvä säätää kaavamääräyksillä. Näin voidaan vaikuttaa asumisen terveellisyyteen ja viihtyisyyteen. Vastine: a. Asuntojen oleskelupihat sekä lasten leikkialue on sijoitettava rakennuksen eteläpuolelle, koska asuinrakennus on rakennettava kiinni rakennusalan pohjoisreunaan. b. Kaavamääräyksiin on lisätty määräys asuinrakennuksen rakentamisesta kiinni Tellervonkadun puoleiseen rakennusalueen rajaan, jolloin viihtyisät oleskelupihat rakentuvat rakennuksen eteläpuolelle. Tellervonkatu 75 tontti, asemakaavan muutos Kaavanlaatijan vastineet
26 3 (4 6. Lappeenrannan kaupunki, Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala, Rakennusvalvonta Vastine: OK. Ei huomautettavaa. 7. Lappeenrannan kaupunki, Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala, Kadut ja ympäristö Vastine: OK. Ei huomautettavaa. 8. Lappeenrannan kaupunki, Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala, Maaomaisuuden hallinta Vastine: OK. Ei huomautettavaa. 9. Lappeenrannan Energiaverkot Oy Vastine: OK. Ei huomautettavaa. 10. Telia Oyj Vastine: OK. Ei huomautettavaa. 11. Lappeenrannan kaupunki, Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimiala Hyvinvointi- ja sivistyspalvelujen toimialalla ei ole esitykseen huomautettavaa. Rivitalon ei arvioida olennaisesti lisäävän alueella sijaitsevan Keltun päiväkodin asiakasmäärää tai Kimpisen koulun oppilasmäärää. Vastine: OK. Lausunto pyydettiin myös: Etelä-Karjalan pelastuslaitos Elisa Oyj Yksityiset maanomistajat Tellervonkatu 75 tontti, asemakaavan muutos Kaavanlaatijan vastineet
27 MIELIPITEET 4 (4 1. Mielipide 1 Lepolankatu 10 tontti 8 rajoittuu rakennettavaan uuteen. Aita toivottavasti kuuluu uudelle rakennuttajalle, sillä rajalla on vanha talli/navettapohja joka saattaa tulla töiden edetessä vastaan. Vastine: Kaavamääräyksiin on lisätty velvoite aidan rakentamiseksi tonttien välisille rajoille. 2. Mielipide 2 Tonttialueen haluaisin rajattavan lauta-aidalla (riittävän korkealla nykyisen huonokuntoisen pensasaidan sijaan. Vastine: Kaavamääräyksiin on lisätty velvoite aidan rakentamiseksi tonttien välisille rajoille. Tellervonkatu 75 tontti, asemakaavan muutos Kaavanlaatijan vastineet
28 AO 1/2 I 2/3 0 TAKOJANKATU Mittakaava 1:1000 AO P AO I 2/3 10 POISTUVA KAAVA Erillispientalojen korttelialue. 1/2 I 2/3 AO TELLERVONKATU ALAKYLÄ AO 81/2 I 2/3 50a 50 la ,5 91, a KALERVONKATU 2 kt 24 II kt 3 kr la jk:t kt la K 4 20 P 91, , TAKOJANKATU kr ,0 90, AO31 kr I 2/ kr ,1 91, la ,7 10K u-1 u-1 AR I u2/3 400 M 9 kt 18 90,8 89,0 90,7 90, ,6 89,3 jk:t 20 AO 12 1/2 I 2/ kt TELLERVONKATU LEPOLANKATU ,2 91,8 90,8 91, ,3 89, ,4 90,3 88,8 89,0 ALAKYLÄ 89,5 88,9 88,889,3 88,6 88,3 89,2 88,5 88,4 88,1 2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR 10 ALAK 30 5 TELLERVON 400 I u2/3 u-1 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Osa-alueen raja. Kaupungin- tai kunnanosan numero. Kaupungin- tai kunnanosan nimi. Korttelin numero. Tontin numero. Katu. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi. Rakennusala. Rakennuksen harjansuuntaa osoittava viiva. Uloke, jonka kohdalla rakennuksen ensimmäinen kerros on jätettävä rakentamatta. Istutettava alueen osa. YLEISET MÄÄRÄYKSET: Rakennusten, kulkuteiden ja pysäköintialueiden ulkopuolelle jäävä osa tontista tulee säilyttää luonnonmukaisena tai istuttaa puin ja pensain. AR-korttelialueilla rakennukset tulee julkisivumateriaalien ja värityksen sekä kattomateriaalin ja -muodon suhteen rakentaa yhtenäistä rakennustapaa noudattaen. Julkisivun päämateriaalina tulee käyttää vaalean sävyistä kivipintaa tai puuverhoilua, katemateriaalin sävy on tumma harmaa. Asuinrakennuksissa on käytettävä harjakattoa kaltevuudella 1:1,5-1:2. Tontin maastonmuodot tulee ottaa huomioon rakentamisessa eikä turhia täyttöjä tule tehdä. Rakennusten liittäminen viemäriverkkoon saattaa edellyttää kiinteistökohtaista pumppaamoa. Kaava-alueen maaperästä purkautuu radonkaasua, joka on huomioitava rakennussuunnittelussa. Alueelle laadittu tonttijako on sitova. AUTOPAIKAT: AR-korttelialue: 1 autopaikka / 75 kerros-m 2 Autokatoksien kerrosalan saa rakentaa pääkäyttötarkoituksen mukaisen rakennusoikeuden lisäksi. Ajoneuvoliikenteelle saa rakentaa kaksi tonttiliittymää. ASEMAKAAVAN MUUTOS 10 ALAKYLÄ Kortteli 30 tontti 5 Lappeenrannassa LUONNOS Maarit Pimiä, kaupunginarkkitehti Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 323/ vaatimukset Lappeenrannassa ELINVOIMAN JA KAUPUNKIKEHITYKSEN TOIMIALA Kaupunkisuunnittelu Tasokoordinaattijärjestelmä ETRS89 - GK28 Vahvistanut Riitta Puurtinen, kaupungingeodeetti Korkeusjärjestelmä N2000 Ennakkokuuleminen Kaup.keh. ltk KH Nähtävillä KV Valmistelija KH Mittakaava 1:1000 LIITE 3d LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Piirtänyt KH Työ nro K ALAKYLÄ Kortteli 30 Tontti 5
29 LIITE 3e
30
31 Sivu 1 (1 LIITE 4 Asemakaavoituksen seuranta Alueell. ympäristökeskus Asemakaavan tietojen täyttölomake 1/4 Täyttämispvm Asemakaavan perustiedot Asemakaavan nimi 10 Alakylä, kortteli 30 tontti 5 (Tellervonkatu 75 Kunta Kuntanumero Hyväksymispvm Kaava-alueen pinta-ala Maanal. tilojen pinta-ala Ranta-asemakaava: LAPPEEN- RANTA Ayk:n kaavatunnus 405 Kunnan kaavatunnus 405K2664 Vireille tulosta ilm. pvm ,0983 Uusi ak:n pinta-ala Ak:n muutoksen pinta-ala 0,0983 Rantaviivan Rakennuspaikkojen lkm Lomarak.paikkojen lkm pituus km Oma ranta Muut Oma ranta Muut Yhteenveto aluevarauksista Pinta-ala ha Pinta-ala % Kerrosala k-m 2 Tehokkuus e Pinta-alan muut. ha+ Kerrosalan muut.k-m 2 + Aluevar. yhteensä 0, , , A yhteensä 0, , , P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Yhteenveto maanalaisista tiloista Maan.til. yht. Suoj.rak. yht. asemakaava muu Pinta-ala ha Rakennussuojelu Pinta-ala % Kerrosala k-m 2 Pinta-alan muut. ha+ Kerrosalan muut.k-m 2 + Suojeltujen rak. Suojeltujen rak. Suojeltujen rak. muutos lkm k-m 2 lkm+ k-m 2 +
32 Sivu 1 (1 Asemakaavoituksen seuranta Asemakaavan tietojen täyttölomake 2/4 Asemakaavan tunnistetiedot Asemakaavan nimi Alueell. ympäristökeskus Täyttämispvm 10 Alakylä, kortteli 30 tontti 5 (Tellervonkatu Kunta Kuntanumero Hyväksymispvm Aluevaraukset Pinta-ala ha LAPPEEN- RANTA 405 Pinta-ala % Kerrosala k-m 2 Tehokkuus e Pinta-alan muut. ha+ Kerrosalan muut.k-m 2 + Aluevar. yhteensä 0, , , A yhteensä 0, , , AO 0, , , P yhteensä Y yhteensä C yhteensä K yhteensä T yhteensä V yhteensä R yhteensä L yhteensä E yhteensä S yhteensä M yhteensä W yhteensä Ayk:n kaavatunnus Kunnan kaavatunnus 405K2664
33 LIITE 5
34 AO 1/2 I 2/3 0 TAKOJANKATU Mittakaava 1:1000 AO P AO I 2/3 10 POISTUVA KAAVA Erillispientalojen korttelialue. 1/2 I 2/3 AO TELLERVONKATU ALAKYLÄ AO 81/2 I 2/3 50a 50 la ,5 91, a KALERVONKATU 2 kt 24 II kt 3 kr la jk:t kt la K 4 20 P 91, , TAKOJANKATU kr ,0 90, AO31 kr I 2/ kr ,1 91, la ,7 10K u-1 u-1 AR I u2/3 400 M 9 kt 18 90,8 89,0 90,7 90, ,6 89,3 jk:t 20 AO 12 1/2 I 2/ kt TELLERVONKATU LEPOLANKATU ,2 91,8 90,8 91, ,3 89, ,4 90,3 88,8 89,0 ALAKYLÄ 89,5 88,9 88,889,3 88,6 88,3 89,2 88,5 88,4 88,1 2 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET AR 10 ALAK 30 5 TELLERVON 400 I u2/3 u-1 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 3 m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Korttelin, korttelinosan ja alueen raja. Osa-alueen raja. Kaupungin- tai kunnanosan numero. Kaupungin- tai kunnanosan nimi. Korttelin numero. Tontin numero. Katu. Kadun, tien, katuaukion, torin, puiston tai muun yleisen alueen nimi. Rakennusoikeus kerrosalaneliömetreinä. Murtoluku roomalaisen numeron jäljessä osoittaa, kuinka suuren osan rakennuksen suurimman kerroksen alasta ullakon tasolla saa käyttää kerrosalaan laskettavaksi tilaksi. Rakennusala. Nuoli osoittaa rakennusalan sivun, johon rakennus on rakennettava kiinni. Rakennuksen harjansuuntaa osoittava viiva. Uloke, jonka kohdalla rakennuksen ensimmäinen kerros on jätettävä rakentamatta. Istutettava alueen osa. YLEISET MÄÄRÄYKSET: Rakennusten, kulkuteiden ja pysäköintialueiden ulkopuolelle jäävä osa tontista tulee säilyttää luonnonmukaisena tai istuttaa puin ja pensain. AR-korttelialueilla rakennukset tulee julkisivumateriaalien ja värityksen sekä kattomateriaalin ja -muodon suhteen rakentaa yhtenäistä rakennustapaa noudattaen. Julkisivun päämateriaalina tulee käyttää vaalean sävyistä kivipintaa tai puuverhoilua, katemateriaalin sävy on tumma harmaa. Asuinrakennuksissa on käytettävä harjakattoa kaltevuudella 1:1,5-1:2. Tontin maastonmuodot tulee ottaa huomioon rakentamisessa eikä turhia täyttöjä tule tehdä. Rakennusten liittäminen viemäriverkkoon saattaa edellyttää kiinteistökohtaista pumppaamoa. Kaava-alueen maaperästä purkautuu radonkaasua, joka on huomioitava rakennussuunnittelussa. Alueelle laadittu tonttijako on sitova. AUTOPAIKAT: AR-korttelialue: 1 autopaikka / 75 kerros-m 2 Autokatoksien kerrosalan saa rakentaa pääkäyttötarkoituksen mukaisen rakennusoikeuden lisäksi. Ajoneuvoliikenteelle saa rakentaa kaksi tonttiliittymää. Korttelin 30 tontilla 5 sijaitsevasta rakennuksesta on laadittava rakennushistoriallinen inventointi ennen sen purkamista. Tonttien välisille rajoille tulee rakentaa näkösuojaa antava, vähintään 1,4 metriä korkea puurakenteinen aita. ASEMAKAAVAN MUUTOS 10 ALAKYLÄ Kortteli 30 tontti 5 Lappeenrannassa EHDOTUS Maarit Pimiä, kaupunginarkkitehti Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain 323/ vaatimukset Lappeenrannassa ELINVOIMAN JA KAUPUNKIKEHITYKSEN TOIMIALA Kaupunkisuunnittelu Tasokoordinaattijärjestelmä ETRS89 - GK28 Vahvistanut LIITE 6 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI Riitta Puurtinen, kaupungingeodeetti Korkeusjärjestelmä N2000 Ennakkokuuleminen Kaup.keh. ltk KH Nähtävillä KV Valmistelija KH Mittakaava 1:1000 Piirtänyt KH Työ nro K ALAKYLÄ Kortteli 30 Tontti 5
Aloite asemakaavan muuttamiseksi on tullut Lappeenrannan kaupungin maaomaisuuden hallinnalta.
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LPR/2199/10.02.03.00/2018 JOUTSENONKANKAAN VOIMAKAARI, ASEMAKAAVAN MUUTOS JA ASEMAKAAVA SEKÄ TONTTIJAKO LAMPIKANGAS (203), OSA KORTTELISTA 1008, KORTTELI 1010,
Elinvoima ja kaupunkikehitys Kaupunkisuunnittelu
LIITE 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.8.2017 tarkistettu 16.7.218 LPR/1512/10.02.03.00/2018 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA JA TONTTIJAKO 437 Laihian kylän tiloille R:No 3:272, 3:77, 3:266, 3:268,
ALOITE Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt Asunto Oy Lappeenrannan Maaherrankulma.
LTE 1 OSALLISTUMIS- JA AROINTISUUNNITELMA 12.6.2018 LPR/1424/10.02.03.00/2018 MAAHERRANKATU 15, ASEMAKAAVAN MUUTOS TAIKINAMÄKI (6), kortteli 10, tontti 7 ALOITE Aloitteen asemakaavan muuttamiseksi on tehnyt
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
14.8.2015 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HEINÄOJANTIE 6 ASEMAKAAVAN MUUTOS 47. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 83 TONTILLE 6 Kaavatunnus 47:046 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 1 momentin mukaan kaavaa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin korttelin 27 tontin 1 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.4.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1, 2. kunnanosa, Sirkka Lounaisrinteen korttelin 965 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2018 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2017 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta aimio Täyttämispvm 04.03.0 Kaavan nimi akurlanmetsän asemakaava ja asemakaavan muutos Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireilletulosta
Asemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA
SUOLAHDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELEISSA 9, 14 JA KUKKULANPUISTOSSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.7.2006 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Voimassa olevan kaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(8) Kurikan kaupunki Asemakaavamuutos koskien Nummi (3) korttelia 11 sekä virkistysaluetta. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalue Nummen kaupunginosassa Liite
ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (8) Päiväys 1.2.2013 LAIHIANRANNAN ASEMAKAAVA 41 LAIHIA ALOITE Aloitteen asemakaavan laatimiseksi on tehnyt Lappeenrannan kaupunki. Tekninen toimi Kaavoitus PL 38,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI /TAAVETTI Marttilantie-Kappakatu-Taavetintie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 21.12.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osan Marttilantiestä sekä Kauppakadun
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI JÄRVIMUTKALAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 2 PITKÄJÄRVI (107) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 2 JA VL-ALUE Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Sivu 1/9 Asemakaavamuutos koskien kaupunginosa 5, Keskusta korttelia 3, tontti 2. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1 Asemakaavan muutosalueen sijainti. Sisällys TEHTÄVÄ... 2 ALOITE TAI HAKIJA...
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10
Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100
Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti)
1, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava-alueen kortteleiden 150, 165, 166 ja 169 asemakaavamuutos (Sirkan koulu ja päiväkoti) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 14.12.2012 Ilmakuva suunnittelualueelta
HAMINAN KAUPUNKI Tekninen toimi 4.10.2012
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1(8) ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 54 TONTEILLA 3 JA 4 (PURSIMIEHENKATU 3 JA 5) 1 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Saviniemen kaupunginosassa korttelin
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 18.10.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 1 (Tiealueet ja kevyen liikenteen väylä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 22.3.2017 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(12) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 403. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.
10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus Vahvistunut: Kaupunginhallitus /Kaupunginvaltuusto
ASEMAKAAVAN JA TONTTIJAON MUUTOS 9.11.2011 LAPPEENRANTA 64 SKINNARILA Kortteli 81 tontti 4 Kaavanro K 2469 Aloitteen kaavan laatimiseksi on tehnyt Senaatti-kiinteistöt. Tekninen lautakunta Kaupunginhallitus
NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
iite kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 5 6.11.2014 asia 46 OSAISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITEMA KETUNKIVENKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee: 205 Sievarin kaupunginosa, korttelin
VARKAUDEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 ( )
A R K K I T E H T U U R I T O I M I S T O A R K T E S O Y, 10.04.2017 1 ASEMAKAAVAN MUUTOS 16. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9251 TONTILLE 2 (915-16-9251-2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (Liite 4) Täydennetty
NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI NUORIKKALANMETSÄ 3 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit sekä Ounasjoentien länsipuoli)
KITTILÄN KUNTA Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 1 1.11.2010 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Akanrovan alueen asemakaavamuutos, osa 2 (korttelit 1000 1035 sekä Ounasjoentien länsipuoli) Osallistumis-
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4.3.2013 KOKEMÄEN KAUPUNKI RISTEN VANHAN KOULUN ASEMAKAAVA RISTEN (201) KAUPUNGINOSAN OSAKORTTELI 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa (OAS) täydennetään
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Utsuvaaran asemakaavan laajennus ja korttelin 802 asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 11.4.2016 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis-
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) , TÄYD
HEINOLAN KAUPUNKI VIITAAN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 20.5.2015, TÄYD. 14.2.2016 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö- ja rakennuslain 63
Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema)
KITTILÄN KUNTA 1 Puh 0400 356 500, Fax 016-642 259 7.12.2012 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavamuutos (Ounasrannan sähköasema) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PADASJOKI KEULAINMETSÄN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Keulainniemi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue ja maanomistus Päiväys 9.1.2017 Alue sijaitsee Padasjoen kunnan Jokioisten kylässä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos
1 KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Immeljärven pohjoispuolen asemakaava ja asemakaavamuutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 3.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2014 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 44. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1/ 5 Alue 411611 Laurinlahti (34 / Espoonlahti) Asemakaavan muutos Asianumero 6903/10.02.03/2011 3.11.2014 Alue on nykyisen asemakaavan mukaan rivitalojen korttelialuetta. Alueen maankäyttöä tehostetaan
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 5. PÄIVÄNÄ MAALISKUUTA 2014 PÄIVÄTTYÄ KARTTAA 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT Asemakaavan muutos koskee Äänekosken kaupungin 7. kaupunginosan korttelia 788 (osa)
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)
Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Päiväys 13.5.2015 LUUMÄKI /TAAVETTI LINNALANTIE- UKKO-PEKANKAARI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää osia Linnalantiestä ja Marttilantiestä
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS. Kuva: Blom Kartta Oy
Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos 16. kaupunginosa, Syväsenvaara kortteli 3036 tontti 3, Aapatie 10 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuva: Blom Kartta Oy ROVANIEMEN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
EURAJOEN KUNTA. Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa. Työ: Turku, , tark
EURAJOEN KUNTA Keskustan asemakaavan muutos, korttelin 18 osa Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25179 Turku, 2.5.2012, tark. 3.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400
KITTILÄN KUNTA TEKNINEN OSASTO
1 KITTILÄN KUNTA, 1. kunnanosa, Kittilä Kirkonkylän asemakaavamuutos (Ylä-Kittilän niitty) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.12.2014 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2013 2 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus HANHIJOEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, ALASTALO OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 9.3.2016 päivitetty: 13.4.2016 on lakisääteinen (MRL
ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33)
Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ASEMAKAAVAN SELOSTUS 10.3.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Oulunsuun kaupunginosan korttelin 54 tonttia nro 8 koskevaan asemakaavaan (Pietiläntie 33) kaavatunnus 564-2186
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.021 Asuinpientalojen, rivitalojen ja kytkettyjen pientalojen korttelialue,
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun
Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015
30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka
, 2. kunnanosa, Sirkka Levin asemakaava ja asemakaavan muutos (Rakkavaara 9 ja kortteli 420) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Ilmakuva suunnittelualueelta (2006) ja suunnittelualueen rajaus 1 2 1.
LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos
LIITE 1 Kaava-alueen sijaintikartta. Kaava-alue rajattu punaisella viivalla kartalle. Hiu 19. kaupunginosa Puron tilan kohdalla asemakaavamuutos LIITE 3 LIITE 4 UUSIKAUPUNKI YLEISKAAVA KESKEINEN ALUE
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka. Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KITTILÄN KUNTA, 2. kunnanosa, Sirkka Tilan Joensuu RN:o 20:25 asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.4.2015 Ilmakuva Maanmittauslaitos 2015 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LUUMÄKI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTTAMINEN Keskinen/ Tilat Järvikannas 1:34 ja Ellivuori 1:57 Kelkjärvi/Tilat Järvelä 1:68 ja Soramäki 1:129 Päiväys 23.1.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis-
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Liite 1. 1(9) Asemakaavamuutos koskien yleisen tien alueiden muutamista katualueiksi sekä virkistysaluetta kaupunginosissa 9 IKARI, 12 SAARI JA 14 HAKOLA. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Kuva 1
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KARJALOHJA RANTA-ASEMAKAAVA Tila: Lehtoniemi 1:204 Kylä: 427 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päiväys 19.9.2012 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma.
Liite 1. 1(13) Asemakaavamuutos koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 19 Jalasjärvi. Asemakaavan muutoksella muutetaan Jalasjärven kirkonkylän korttelia 504. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis-
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360
NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 MAANKÄYTTÖOSASTO ULVILAN KAUPUNKI 2 ULVILA FRIITALA
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta
Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
12.3.2012 (1) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIRKKOKATU 24 (KESSUN KASINO) ASEMAKAAVAN MUUTOS 62. KAUPUNGINOSAN KORTTELIIN 101 SEKÄ KATU-, VIRKISTYS-, ERITYIS - JA VESIALUEILLE Kaavatunnus 62:031
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Kaavatunnus 3-333 Asianro 951/10.02.03/2012 Asemakaavan muutos, Klaukkala, Klaukkalan ohikulkutie Kortteli 3184 sekä maatalous-, katu- ja liikennealue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.10.2012
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OAS 1 (5) Äyskosken ranta-asemakaavan muutos TERVON KUNTA ÄYSKOSKEN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1.8.2019 MIKÄ ON OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22. kaupunginosa Etukylä, korttelin 1 tontit 2 6 ja 9 Valmistelija Elina Masalin, kaavasuunnittelija, p. 040 773 7752 KAAVA NRO 0316 Kaupunkisuunnittelu OSALLISTUMIS-
0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu selitys 0.9 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.03 Rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialue. 1.04 Erillispientalojen
1.04 Erillispientalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 5.021 Lähivirkistysalue, jolla puusto tulee säilyttää tai hoitaa siten,
OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.
OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63
Taapurintien asemakaava
Taapurintien asemakaava Asemakaavan vaiheittainen muutos Ehdotus Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: KAAVAN TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi Taapurintien asemakaavan vaiheittainen muutos Kaavan päiväys Kiinteistöt
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
RAISION KAUPUNKI KULOISTENRINNE ASEMAKAAVAN MUUTOS 6. KAUPUNGINOSA (KULOINEN) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) RAISION KAUPUNKI, TEKNINEN KESKUS, MAANKÄYTTÖPALVELUT 10.4.2018 0 YLEISTÄ Maankäyttö-
Muonio. VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
Seitap Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 Muonio VISANNON RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 1, 2 ja 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 21.2.2017 Seitap Oy 2017 Seitap Oy Osallistumis-
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI
ASEMAKAAVAMÄÄRÄYKSET - MATINMÄKI Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 1.046 4.041 5.011 Erillispientalojen korttelialue. Asuinrakennuksen
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA
KREULANRANNAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 30.11.2015, tarkistettu 22.3.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Hinnerjoki 403 KIINTEISTÖT 1:122 (osa), 10:17, 1:135 (osa), 1:139, 1:140,
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja osa katualuetta (Entinen Rauhan keskuskeittiön tontti)
Tekninen lautakunta 94 19.03.2014 Kaupunginhallitus 131 24.03.2014 Kaupunginhallitus 235 19.05.2014 Kaupunginvaltuusto 44 02.06.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako 224 Rauha, kortteli 276, tontti 2 ja
ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.
691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan