2015 / Levikki kpl Kustantaja: Euro Tv-News Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "2015 / Levikki 70 000 kpl Kustantaja: Euro Tv-News Oy www.jarmojuntunen.fi"

Transkriptio

1 2015 / Levikki kpl Kustantaja: Euro Tv-News Oy LAPIN TULEVAISUUS Suomi on Kreikan tiellä Lääkkeitä talouden pelastamiseksi FAKTAA: Ensisijaisesti on asetettava teollisuuden kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle. Työpaikkoja ei synny ilman työnantajia. Verotusta keventämällä lisätään ostovoimaa, silloin palvelut ja tavara menee kaupaksi. SIVU 3 Suomeen eläkekatto? Eläkekatto on voimassa kaikissa Euroopan maissa paitsi Suomessa. Norjassa eläkekatto on noin 5000 euroa kuukaudessa ja Ruotsissa 4000 euroa kuukaudessa. SIVU 5 Rovaniemi kyllästyi perintäyhtiön rahastukseen Rovaniemen kaupunki on luopumassa monikansallisen perintätoimisto yhtiö Lindorffin laskujen perintäpalveluista. Valtion ja kuntien turhia menoja on leikattava ja verotusta kevennettävä, jotta suomalaisilla on varaa elämän perusasioihin, kuten asumiseen, ruokaan ja terveydenhoitoon, perustelee Jarmo Juntunen. Soinin ja Juntusen tervehdys lappilaisille Ole mukana ja äänestä SIVU 2 Jarmo Juntusen vaaliteemat SIVU 4 SIVU 7 Juntunen: SOTE olisi vienyt Suomen sata vuotta taaksepäin SIVU 7 Pienyrittäjyyttä on tuettava Tällä toimintamallilla autetaan kasvumahdollisuuksia omaavien yksinyrittäjien taivalta kasvun tielle. SIVU 5

2 SIVU 2 PÄÄKIRJOITUS: Hyvä lappilainen, Suomalaisten hyvinvointi kunniaan Päätoimittaja Mika Mikkonen Viime vuosien aikana hallituspuolueet ovat ajaneet Suomen märkään suohon. Kokoomusvetoisen hallituksen aikana valtion velka tuplaantui lähes 50 miljardilla eurolla ja työttömien määrä on kasvanut historiallisen suureksi. Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen on määrätietoisesti ja rohkeasti puolustanut sitä, että suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei saa vahingoittaa eikä tuhota. Hän on julkisesti vaatinut, että kansalaisten sosiaaliset perusoikeudet pitää turvata myös huonossa taloustilanteessa. Juntunen on myös perus- ja ihmisoikeuksien vahva puolustaja. Hänen unelmansa on, että jokaiselle ihmiselle turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset. Hän edellyttää, että yhteiskunnalliset päätökset tulee olla demokraattisia, luotettavia ja läpinäkyviä. Kansalaisten on luotettava siihen, että turvaverkko toimii tarpeen tullen ja ihminen ei jää yksin hädänkään hetkellä. Juntunen on vaatinut oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisten oikeuksien toteutumista. Tällä hän tarkoittaa oikeusturvan toteutumista sekä oikeudenmukaista tulonjakoa ja sosiaali- ja terveyspalvelujen tasa-arvoista saatavuutta. Hyvinvointiyhteiskunnan peruspilareita ovat perusterveydenhuolto, riittävä sosiaaliturva kaikissa elämän vaiheissa, hyvä peruskoulutus ja monipuolinen elinkeinorakenne. Työ ja yrittäminen on hyvinvoinnin lähde. Jos Suomeen halutaan luoda yksityiselle sektorille uusia työpaikkoja, työn verotusta ja sitä kautta työn hintaa yrittäjälle on laskettava. Uusia työpaikkoja ei synny, jos työn teettäminen samalla kallistuu. Juntusen mukaan työntekoa rajoittavat käytännöt pitäisi raivata. Tällä hän tarkoittaa muun muassa sitä, että työtön voi ottaa vastaan pätkätöitä ilman, että työttömyysturva hautautuu katkolle byrokratian rattaisiin. Pätkätyön vastaanottamisesta ei pidä työtöntä rangaista. Juntunen nostaa esille myös pienituloisten eläkeläisten ja omaishoitajien aseman yhteiskunnassamme. Omaishoitajien työpanoksella yhteiskunta säästää satoja miljoonia euroja vuodessa. Juntusen näkemyksen mukaan yhteiskunnan on vastavuoroisesti tuettava omaishoitajien hyvinvointia ja jaksamista, unohtamatta hoidettavaa. Arvostan kansanedustajaehdokas Jarmo Juntusen arvomaailmaa. Tiedän, että se ei ole myytävänä. Juntunen on huomioinut, että toimiva, oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen hyvinvointiyhteiskunta on investointi tulevaisuuteen. Olen Juntusen kanssa täysin samaa mieltä siitä, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta pitää saattaa kunniaan. Perussuomalaiset on väkevä voima suomalaisten puolesta. Kentän ja kannattajien työllä ja äänillä voitamme vaalit. Ole mukana ja äänestä. Timo Soini Puolueen puheenjohtaja Perussuomalaiset Pitkään jatkunut talouden kriisi ja epävarmat tulevaisuudenkuvat ovat saaneet monet päättäjät vaikenemaan yksittäisten ihmisten arkeen liittyvistä ongelmista. Minä en vaikene. Minun unelmani on, että jokaiselle ihmisille turvataan ihmisarvoisen elämän edellytykset. Äänestä omatuntosi mukaan. Jarmo Juntunen kansanedustajaehdokas ROVANIEMEN Ympäristöhuoltopalvelut meiltä! puh / Kaksi lajiketta yhdellä käynnillä! Nykyaikaisella kaksilokeropakkaajalla saadaan noudettua kaksi eri lajiketta yhdellä käynnillä.

3 SIVU 3 Suomi on Kreikan tiellä Suomen valtion velka ylittää pian sadan miljardin euron rajan. Asiantuntijoiden mukaan olemme Kreikan tiellä. Millä lääkkeillä talous tasapainotetaan? Lääkkeitä talouden pelastamiseksi Suomen talous paranee kun ryhdytään tukemaan työllisyyttä Suomen valtion velka ylittää pian sadan miljardin euron rajan. Asiantuntijoiden mukaan olemme Kreikan tiellä. Millä lääkkeillä talous tasapainotetaan? Kansanedustajaehdokas Jarmo Juntusen mukaan on olemassa lääkkeet Suomen kilpailukyvyn saamiseksi ja valtiontalouden tasapainottamiseksi. - Ensisijaisesti on asetettava teollisuuden kilpailukyky ja yrittäjyys etusijalle. - Työpaikkoja ei synny ilman työnantajia. - Suomalaista energia- ja ilmastopolitiikkaa pitää tehdä kilpailukykyä heikentämättä, linjaa Juntunen. Maahanmuuton kustannuksia voidaan karsia 300 miljoonaa ja kehitysapua 500 miljoonaa. Lisäksi puolitetaan Suomen nettojäsenmaksut EU:lle. - Lisää säästökohteita löytyy valtiohallinnon IT -kuluista, tehottomista yritystuista ja tuulivoiman syöttötariffeista. - Näistä voidaan saada helposti yli kahden miljardin euron säästöt, sanoo Juntunen. Juntusen mukaan Suomen talous paranee kun ryhdytään tukemaan työllisyyttä, talouskasvua ja kotitalouksien ostovoimaa. - Turvallisuudesta ei ole syytä tinkiä. - Talouskasvua rajoittavaa turhaa byrokratiaa ja sääntelyä tulee myös vähentää, jätevesiasetus on kumottava, vaatii Juntunen. Oikeudenmukaisuutta menoleikkauksiin Puolueet ovat julkistaneet leikkauslistansa Suomen talouden kohentamiseksi. - Kävin läpi kokoomuksen ja keskustan leikkauslistoja ja minulla nousi huoli pienituloisten eläkeläisten, työttömien ja lapsiperheiden hyvinvoinnista ja tulevaisuudesta. - Leikkauslistojen tavoitteena näyttää olevan, että leikataan jostakin ja, että kaikilta leikataan jotakin, sanoo Jarmo Juntunen. Leikkauslistat herättävät kysymyksen oikeudenmukaisuudesta. Mistä leikata, jos ei ole mistä ottaa? - Olisi mieletöntä, jos tuleva hallitus ryhtyisi leikkaamaan esimerkiksi siivun pienistä eläkkeistä ja työttömyysturvasta. - Yhtä mieletöntä olisi leikata myös muita sosiaaliturvaetuuksia, joiden vähimmäistaso ei täytä edes EU:n sosiaalikirjan vaatimuksia, Juntunen toteaa. - Mielestäni valtion ja kuntien turhia menoja on leikattava ja verotusta kevennettävä, jotta suomalaisilla on varaa elämän perusasioihin, kuten asumiseen, ruokaan ja terveydenhoitoon. Verotusta keventämällä lisätään ostovoimaa ja palvelut ja tavara menee kaupaksi. Lisäksi kova verotus aiheuttaa työttömyyttä, joka vaikuttaa suoraan ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin, perustelee Juntunen. Juntusen mukaan oikeudenmukaisuuden nimissä voitaisiin myös asettaa lakisääteisille eläkkeille 4000 euron eläkekatto Ruotsin ja Norjan mallin mukaisesti. - Pieniä eläkkeitä on korotettava inhimilliselle tasolle, vaatii Juntunen. Valtion lähes 100 miljardin euron velka ja puolen miljoonan suomalaisen massatyöttömyys kasvaa joka päivä. Työttömyyden ja köyhyyden pitäisi olla poliittisille päättäjille keskeisin yhteiskunnallinen ongelma, koska se tuottaa ihmisten elämään välitöntä epävarmuutta ja huolta, huomauttaa Juntunen Oikeudenmukaista on myös se, että pidetään koko Lappi asuttuna, lisää Juntunen. - Tulevan eduskunnan on huomioitava Lapin mahdollisuudet eli varmistaa hyvät liikenneyhteydet, karsitaan turha sääntely ja tuetaan yrittäjyyttä ja työllisyyttä tukevia hankkeita. - Lisäksi tulee myös varmistaa kattava oppilaitosverkosto sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuus. - Lapin tulevaisuuden kannalta nyt saa riittää palveluiden siirtäminen ja keskittäminen Etelä-Suomeen, jyrähtää Juntunen.

4 SIVU 4 Juntunen: Nyt riittää Missä järki? Ensin oli suo, kuokka ja Jussi, sen jälkeen konkurssi. - Suomen talouskasvu on romahtanut. - Sosiaalinen ja taloudellinen katastrofi on tosiasia. - Raharikkaat pakenee Suomesta kuin rotat uppoavasta laivasta! Eräs torikauppias sanoi minulle, että tätä menoa Suomi huutokaupataan. Tämä on jo osin totta! Valtion kannattavia yrityksiä on myyty ulkomaille. Soklin miljardiomai- suus meni eurolla norjalaisille. - Maksamme tuplaten omaa ja lisäksi muiden EU-jäsenmaksuja. Suomi jakaa rahaa Kreikkaan ja kehitysapuun miljardeja euroja. Velkarahaa. Kaikki eurot revitään suomalaisten selkänahasta ja voiteena haavoille saamme seurata poliittista pelleilyä! On korkea aika ryhtyä pelastamaan Suomi ja suomalaiset! Juntunen: Terveydenhuolto on väärä paikka säästää! Taloudelliset säästöt heikentävät terveydenhuoltoyksiköiden henkilöstömitoituksia. Sairaaloissa ja kotihoidossa henkilöstön resursseilla on suuri merkitys hoitajien ja potilaiden hyvinvointiin. Palvelut tuotetaan kustannustehokkaalla tavalla mutta tilanteissa, joissa potilaiden määrä vaihtelee, huomataan henkilöstömitoitus usein riittämättömäksi. Hoitotyön määrän lisääntyminen kysyy voimavaroja henkilöstöltä ja potilaalta. Monissa yksiköissä ei ole riittävästi varauduttu henkilöstön sairaus poissaolojen aiheuttamiin tilanteisiin. Silloin potilaiden määrä hoitajaa kohden kasvaa ja potilaan kanssa vietetty aika vähenee. Kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen on huolestunut hoitajapulasta terveydenhuoltoyksiköissä ja kotihoidossa. - Nyt säästetään väärässä paikassa. Hoitajien määrää pitää lisätä, sanoo Juntunen. Omaishoidontuki verovapaaksi Juntusen mielestä vanhuksille on turvattava hyvä hoito ja ihmisarvoinen elämä kotona tai muussa tarkoituksenmukaisessa hoitopaikassa. On tärkeää, että ikääntyneellä henkilöllä on myös mahdollisuus toimintakykynsä ylläpitämiseen. Myös omaishoitajuutta tulee kehittää, tukea ja edistää muuttamalla omaishoidontuki verovapaaksi ja Kelan maksettavaksi, vaatii Juntunen.

5 SIVU 5 Pienyrittäjyyttä on tuettava Juntusen mielestä yksinyrittäjien yritysten kasvattamisen merkittävä ongelma on taloudellinen kynnys ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen. Tätä kynnystä madaltamaan on yksinyrittäjän ensimmäisen työtekijän palkkausta tuettava. Nyt on korkea aika parantaa yksinyrittäjien taloutta sekä myös edistää heidän mahdollisuutta työllistää. Arvonlisäveron alarajan nosto madaltaisi myös itsensä työllistämisen kynnystä. Uusien yksinyrittäjien kautta valtion ja kuntien verotulot kasvaisivat, sanoo Tällä toimintamallilla autetaan Juntunen. kasvumahdollisuuksia omaavien yksinyrittäjien taivalta Yksinyrittäjien sairaustapaukkasvun tielle, toteaa Juntunen. sissa sairauspäiväraha pitää Ratkaisulla tuotetaan yhteis- muuttaa ensimmäisestä saikunnalle kasvavien yritysten rauspäivästä alkavaksi. Nykyikautta taloudellista menestystä nen usean päivän karenssi on sekä helpotetaan työllisyyttä. yrittäjän jaksamista ajatellen todella kohtuuton rangaistus Juntunen vaatii yksinyrittäjien itsensä työllistävälle yrittäjälle. tukemista myös verotuksellisin keinoin. Yksinyrittäjille tulisi Yksinyrittäjien tukeminen arvonlisäveron alarajaa nos- edistäisi toiminnan kannattaa nykyisestä eurosta tavuutta, tekisi yrittäjyyden vähintään euroon asti. aloittamisen helpommaksi ja Arvonlisäveron alarajan nos- pienentäisi taloudellista riskiä, tamisesta hyötyisivät etenkin huomauttaa Juntunen. palvelualojen yksinyrittäjäyritykset, joissa suurimmat kulut ovat palkkoja, eikä vähennettävää arvonlisäveroa siten synny. Suomeen eläkekatto? Rovaniemeläiset Reino Martti ja Hilkka Kotila-Martti Eläkekatto on voimassa kaikissa Euroopan maissa paitsi Suomessa, Virossa, Tanskassa, Irlannissa, Alankomaissa ja Portugalissa. Norjassa eläkekatto on noin 5000 euroa kuukaudessa ja Ruotsissa 4000 euroa kuukaudessa. Monet eläkkeensaajat eivät voi ymmärtää, että Suomessa joku saa jopa lähes euroa kuukaudessa eläkettä. Suomessa kaksi kolmannesta lisäeläkkeen määrästä maksetaan yhteisestä tasausrahastosta. Sadan eniten työeläkettä saavan eläkkeen keskiarvo oli euroa kuukaudessa. Kysymys on lähes 200 miljoonasta eurosta. Se on tulonsiirtoa köyhiltä rikkaille, sanoo perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen. Ylisuurille eläkkeille pitää asettaa katto. - Mielestäni yli 4000 euron eläkkeet on leikattava ja pienituloisten eläkkeet on korotettava inhimilliselle tasolle, vaatii Juntunen. Suomessa on kaksi eläkejärjestelmää, joista maksetaan eläkettä 1,5 miljoonalle kansalaiselle. Kaikkein pienituloisimpia ovat reilu eläkkeensaajaa, jotka saavat valtion verovaroista maksettavaa pientä kansaneläkettä. Juntunen on myös kiinnittänyt huomiota valtioneuvoston päätökseen leikata eläkkeiden indeksikorotusta 1,1 %:sta 0,4 %:iin. Se heikentää eläkeläisten ostovoimaa ja vaikeuttaa pienituloisten eläkeläisten arjesta selviytymistä.

6 SIVU 6 Kymmenen vuotta yhdenvertaisten oikeuksien puolesta Mikko Juntunen Kuvassa vasemmalta EOK:n kunniajäsen, oikeushistorian professori Jukka Kekkonen, hallituksen puheenjohtaja varatuomari Petri Kankaansivu, toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen, valtuuston puheenjohtaja ja oikeustieteen tohtori Petter Kavonius, valtuuston varapuheenjohtaja toimitusjohtaja Markku Antila ja yhteiskuntatieteen maisteri Pekka Matvejeff. (Kuva EOK:n 10-vuotisjuhlasta 2014) Eurooppalaisen Oikeusturvan Keskusliitto EOK ry on puolustanut ihmisten laillisten oikeuksien toteutumista perustamisvuodesta 2004 alkaen. Vuodet ovat vahvasti osoittaneet oikeusturvan edunvalvontajärjestön tarpeellisuuden. EOK on kasvanut suurimmaksi kansalaisten oikeusturvan edunvalvontajärjestöksi Suomessa. Oikeusturvan edunvalvontatyö ja sen jatkuva kehittäminen on arvokasta työtä, josta on hyötyä EOK:n jäsenistölle ja samalla koko yhteiskunnalle, sanoo EOK:n liittohallituksen puheenjohtaja, varatuomari Petri Kankaansivu. Oikeusloukkaus voi aiheuttaa kasvaessaan ihmisen elämän mittaisen kierteen. Yksi väärä päätös voi tuhota ihmisen elämän ja usein myös hänen läheisten elämän. Oikeusloukkaukset voivat aiheuttaa syrjäytymistä, köyhyyttä, työttömyyttä, yrityksien konkursseja, sairauksia ja jopa ennen aikaista kuolemaa, sanoo EOK:n perustajajäsen, toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen. Mitä ilmeisimmin, olemme kuluneiden vuosien aikana kyenneet pelastamaan tuhansia ihmisiä, perheitä ja yrityksiä vakavilta seurauksilta, Juntunen toteaa. Mistä oikeusloukkaukset syntyvät? Juntusen mukaan oikeusloukkaukset syntyvät kahdella tavalla. Lainsäädäntö voi itsessään olla perus- ja ihmisoikeuksia vaarantavaa. Toinen tapa on se, missä viranomainen soveltaa lakia omista asenteistaan ja ennakkoluuloistaan lähtien selvittämättä käsiteltävänään olevaa asiaa kunnolla. Valitettavan usein juuri tämä viimeksi mainittu tapa on se yleisin oikeusloukkauksiin johtava tie, sanoo Juntunen. Yksin on vaikea puolustautua oikeusloukkaajia vastaan, ja pelko on oikeusturvan toteutumisen suurin riski, muistuttaa Juntunen. EOK:n toiminnanjohtaja Jarmo Juntunen ja liittohallituksen puheenjohtaja Petri Kankaansivu tapasivat Äiti Amman hänen Suomen vierailun yhteydessä vuonna EOK myöntää oikeusturvan suojelusenkelimitaleja oikeusturvatyöstä Maailman rauhan ja rakkauden lähettiläs sekä kärsivien kansakuntien puolustaja Äiti Amma on yksi EOK:n kultaisen oikeusturvan suojelusenkelimitalin saaneista henkilöistä. EOK kunnioitti hänen pyyteetöntä ja merkittävää humanitaarista työtä koko ihmiskunnan puolesta luovuttamalla hänelle oikeusturvan suojelusenkelimitalin. EOK-viestintä

7 SIVU 7 Juntunen: SOTE olisi vienyt Suomen sata vuotta taaksepäin Aleksander Stubbin hallitus ajoi vaalikauden päätteeksi kiireessä eduskunnan käsittelyyn sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistusta. Perustusvaliokunta torppasi lakiehdotuksen täysin, sillä SOTE osoittautui vuosien valmistelun jälkeen perustuslain vastaiseksi. Miten lainvalmistelu epäonnistui näin pahoin hallitukselle ilmeisen tärkeässä asiassa? Asiantuntijat olivat huomauttaneet jo SOTE- uudistuksen alkuvaiheissa sen merkityksestä kunnallisen itsehallinnon säilymisen kannalta. Koko Suomen itsenäisyyden ajan perustuslaissamme on ollut kunnallinen itsehallinto takaamassa kansanvallan painoarvoa hallinnossa. Jokaisella äänioikeutetulla kuntalaisella on oltava vaikutusmahdollisuus kunnan tehtäviin kuuluvissa asioissa, joista sosiaali- ja terveyspalvelut ovat merkittävä osa. Kuntalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat osa kansanvaltaa yhtä lailla kuin jokaisen täysi-ikäisen kansalaisen äänioikeus ja oikeus osallistua vaaleihin ehdokkaana. Kansanvaltaiseen perustuslakiin on syytä suhtautua sen arvon ansaitsemalla kunnioituksella. Näin eduskuntavaalien alla tämän asian luulisi olevan hallituspuolueidenkin ajatuksissa päällimmäisenä. Kansa valitsee päätöksentekijänsä. Mutta näin ei hallituksessa ajateltu. Pääministeri Stubbin johdolla hallituspuolueet päättivät, että vähät kansanvallasta, on saatava säästöjä hinnalla millä hyvänsä. Pyrkimys parantaa sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuutta sekä säästää sen kustannuksia on tietenkin hyvä tavoite. Kansanvallan säilyminen on kuitenkin paljon tärkeämpää kuin rahassa mitattavat asiat. SOTE voidaan toteuttaa myös perustuslakia kunnioittaen. Rakenneuudistuksen valmistelussa on otettava huomioon kaksi keskeistä kunnalliseen itsehallintoon kuuluvaa periaatetta. Ensinnäkin kunnan asukkaiden vaikutusmahdollisuudet on turvattava konkreettisesti. - Toisekseen ei voida sivuuttaa kunnan itsenäistä verotusoikeutta. Kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien konkreettinen turvaaminen tarkoittaa sitä, että päätöksentekoa sosiaali- ja terveyspalveluista ei voida siirtää monia kuntia käsittäviin kuntayhtymiin ilman, että kuntalaiset voivat valita sen toimielimen edustajat, jotka näitä päätöksiä tekevät. Maakuntamallissa ylimpänä päätöksenteosta vastaavana toimielimenä olisi oltava maakunnan tasolla valittava valtuusto. Se olisi valittava suoralla vaalilla kunnallisvaalien yhteydessä. Kunnan verotusoikeuden merkitys rakenneuudistuksessa on myös keskeinen. Koska kunta kerää kuntalaisilta veroja ja maksuja, kuntalaisten on saatava päättää, miten näitä kerättyjä veroja käytetään. SOTE:ssa valtionosuudet kattaisivat ainoastaan 26 prosenttia kuntien menoista. Muu osa menoista otettaisiin kunnallisverotuloista. Kuitenkin lakiehdotuksessa yli 180 kunnalla olisi ollut vain yhden prosentin osuus äänivallasta. Pienet kunnat olisivat käytännössä joutuneet vain rahoittajiksi suurempien kuntien päättäessä kaikkien kuntien yhdessä keräämien verotulojen käyttämisestä. Hallituksen ajama uudistus olisi ollut kansanvallan kannalta taantumista lähes sata vuotta taaksepäin tsaarin vallan aikaiseen virkamiesvaltaiseen hallinnointiin. Tavallisen kansalaisen päätösvalta olisi suurelta osin lakannut suurimmassa osassa Suomea. Suurissa ja vaikutusvaltaisissa kunnissa olisi voitu hetken ehkä iloita pienempien kuntien kustannuksella, mutta valtion vaikutusvalta olisi niissäkin jyrännyt käytännössä suurissa kysymyksissä ylitse kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien. Demokratiaa ja kansanvaltaa ei pidä uhrata lyhytnäköisten budjettitavoitteiden alttarille. Suomen kansalla on oikeus päättäjiin, jotka ovat aidosti kansan asialla, ja kunnioittavat perustuslain henkeä ja sen takaamia perusoikeuksia. Kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen (ps.) Rovaniemi kyllästyi perintätoimiston rahastukseen Rovaniemen kaupunginhallituksen jäsen Jarmo Juntunen kannattaa perintälaskujen siirtämistä veroparatiisiyhtiöltä. Rovaniemen kaupunki on luopumassa monikansallisen perintätoimistoyhtiö Lindorffin laskujen perintäpalveluista. Kaupunginhallitus on yksimielisesti päättänyt selvittää, voisiko perintätoimet hoitaa Kuntien Taitoa Oy. Kaupunginkamreeri Jussi Päkkilän mukaan Rovaniemi käy parhaillaan neuvottelua taloushallinnon palvelusopimuksesta Kuntien Taitoan kanssa, joka on suomalaisten kuntien omistama yhtiö. Neuvottelujen kautta selvitetään, voiko kunnallinen yhtiö ottaa kunnan perintätoimen hoitaakseen. Mikäli se on mahdollista, Päkkilä esittää perinnän siirtämistä kunnan omistamalle yhtiölle, lausuu Päkkilä. Rovaniemen kaupunginhallituksen jäsen ja perussuomalaisten hallitusryhmän puheenjohtaja Jarmo Juntunen pitää tärkeänä, että kaupunki pysyisi erillään kaikista Lindorffin kaltaisista perintäyhtiöstä. - Tämä on samalla viestini kaikille Lapin kunnille. - Kuntalaisten perintään menneet laskut lisäävät kotitalouksien maksuvaikeuksia ja kasvattavat toimeentulotukimenoja. - Tällainen härski veronmaksajien varojen siirtyminen veroparatiisiyhtiöille saa luvan loppua, Juntunen toteaa. Suomessa perintätoimisto Lindorff Oy on osa kansainvälistä konsernia. joka maksoi vuonna 2011 Suomeen veroja vain euroa, mikä on 0,3 prosenttia 19,8 miljoonan euron liikevoitosta. Mikko Juntunen

8 SIVU 8 Juntunen: Nuorille koulutusta ja töitä Suomessa vallitseva lähes puolen miljoonan työttömän massatyöttömyys ja talouskriisi on kurjistanut jo yli miljoonan suomalaisen elämän edellytyksiä. - Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa on yli alle 25-vuotiasta työtöntä ja työttömien nuorten määrä jatkaa kasvuaan. On tärkeää, että Lapin alueen kuntapäättäjät ymmärtävät tukea ja kannustaa yrittäjyyttä sekä työllisyyttä ja koulutusta tukevia hankkeita, sanoo kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen. Kaikille lappilaisille nuorille on taattava yhtäläiset mahdollisuudet saada koulutusta. Yhtenä keinona Juntunen näkee oppisopimuskoulutuksen kehittämisen. On hyvä, että on olemassa yrittäjiä, jotka haluavat ottaa nuoria oppisopimuskoulutukseen. Nuori saa mahdollisuuden oppia ammatin palkan kera. Oppisopimuskoulutuksessa on eri yrityksissä Suomessa vuosittain ihmistä. Nuorten osuus oppisopimuskoulutuksessa olevista on alle kymmenys. Autovero tiensä päässä Perussuomalaiset ajaa autoveron alentamista tai sen kokonaan poistamista, eikä sitä tule rahoittaa autonkäyttömaksun tai bensaveron korotuksella. Autonkäyttömaksun tai bensaveron korotukset olisivat vain uusia rangaistusmaksuja autoa työssään tarvitseville ja Lapin maakunnassa asuville ihmisille, sanoo kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen. Kohtuuhintainen yksityisautoilu on kansalaisten perusoikeus ja välttämättömyys. Veron poiston seurauksena Suomen vanhentunut autokanta nuorenisi ja autoilun turvallisuus paranee, toteaa Juntunen. Autoveron tuotto on arvioitu vuoden 2015 budjetissa 993 miljoonaksi euroksi. Tilapäiseksi säädetyn autoveron tapaisten puhtaasti fiskaalisten verojen poistaminen on mahdollista, kun valtion budjetin menopuolelta poistetaan maailman parantamismenot ja ilmastointipolitiikalla rahastavien yrityksien tukeminen, sanoo Juntunen. Kehitysyhteistyöhön suomalaisia hyödykkeitä Kannatan kehitysyhteistyöhön uutta mallia, jossa kansalaiset voisivat itse päättää, paljonko he antavat kehitysyhteistyöhön omasta pussistaan valtion antaman perusrahoituksen lisäksi. - Velkarahalla ei tule tukea muita valtioita. - Lisäksi kehitysapuna voidaan tarjota suomalaiseen tuotantoon perustuvia hyödykkeitä, näin tuemme ja arvostamme sadoilla miljoonilla euroilla suomalaista työtä, sanoo kansanedustajaehdokas Jarmo Juntunen.

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi

Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Marko Ekqvist Perussuomalaiset

Marko Ekqvist Perussuomalaiset 1 / 14 27.9.2012 9:45 Yle logo Hae Uutiset Areena TV Radio Svenska Yle Helsinki Vastausten esikatselu Marko Ekqvist Perussuomalaiset Tietoja minusta Nimi: Puolue: Ikä: Ammatti: Kaupunginosa/kylä: Marko

Lisätiedot

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen

Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen Lääkkeiden järkevän käytön edistäminen uudessa terveydenhuollon mallissa Liisa-Maria Voipio-Pulkki/ Terveyspalveluryhmä Sosiaali- ja terveysministeriö Mikä on uusi terveydenhuollon malli? Työ on vielä

Lisätiedot

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille

Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille EK:n vaalitavoitteet hallituskaudelle 2015 2019 Vauhtia vientiin, voimaa kotimarkkinoille Toimitusjohtaja Jyri Häkämies Vauhtia vientiin Viennin arvo on yhä 20 % pienempi kuin vuonna 2008 Kilpailukyky

Lisätiedot

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset

Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Eurovaalit 2014: CSV-tiedoston numeroarvojen selitykset Kysymys: Puolue 170 = Itsenäisyyspuolue 171 = Suomen Kristillisdemokraatit (KD) 172 = Suomen Keskusta 173 = Kansallinen Kokoomus 174 = Köyhien Asialla

Lisätiedot

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin

Ratkaisuja. kunnan terveyspalveluihin Ratkaisuja kunnan terveyspalveluihin Valinnanvapaus parantaa kuntalaisten asemaa. Terveyspalvelut kuntalaisille Terveyspalveluiden tuotanto LPY korostaa kuntavaaleissa kansalaisten valinnanvapauden lisäämistä.

Lisätiedot

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen 1 Lähtökohta: veropohjaa rapautettu Hallitus on jo keventänyt veroja yli 3500 miljoonalla

Lisätiedot

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset

VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY. Metsäteollisuuden EU-linjaukset VAIN KILPAILU- KYKYINEN EUROOPPA MENESTYY Metsäteollisuuden EU-linjaukset 1 EUROOPAN UNIONI on Suomelle tärkeä. EU-jäsenyyden myötä avautuneet sisämarkkinat antavat viennistä elävälle Suomelle ja suomalaisille

Lisätiedot

Tasa-arvoa terveyteen

Tasa-arvoa terveyteen Tasa-arvoa terveyteen Perusterveydenhoito tarvitsee lisää voimavaroja. Sosialidemokraattien tavoitteena on satsaaminen terveyteen ennen kuin sairaudet syntyvät. Terveydellisten haittojen ennaltaehkäisyn

Lisätiedot

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava

Anne Niemi. Osaava ja pätevä ja mukava eduskuntaan 2015 Hyvä ystävä, tule kanssani yhteiselle matkallemme tekemään Suomesta parempi paikka yrittää, tehdä työtä ja pitää huoli kaikista. Muutos parempaan alkaa nyt. Seuraa Annea Ota yhteyttä minuun.

Lisätiedot

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle

Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,

Lisätiedot

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy

Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR. Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Terveyspalvelut kestävän hyvinvoinnin Suomessa - Case DIACOR Laura Raitio toimitusjohtaja Diacor terveyspalvelut Oy Esitykseni 8.12.2014 Diacor terveyspalvelut Oy osana Suomen suurinta yhteiskunnallista

Lisätiedot

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari

Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Suomen lääketieteen filosofian seuran 20-vuotisjuhlaseminaari Tieteiden talo, Helsinki 8.11.2014 Potilaan omavastuu KTM Vesa Ekroos VE 1 Esityksen sisältöä Järjestämisestä, tuotannosta ja rahoituksesta

Lisätiedot

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011

Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 11.2.2011 Mitä jos Suomen hyvinvoinnista puuttuisi puolet? Tiedotustilaisuus 2 Jorma Turunen toimitusjohtaja 3 Globaali rakennemuutos siirtää työtä ja pääomia Aasiaan Teollisuustuotannon jakauma maailmassa 1950-2009

Lisätiedot

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT

YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 2011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT YRITTÄJYYSILMAPUNTARI 011 SUOMALAISEN TYÖN LIITTO SUOMEN YRITTÄJÄT Markus Mervola 0..011 Tutkimusraportti JOHDANTO 1. JOHDANTO Tämän tutkimuksen avulla on pyritty selvittämään, mitä mieltä suomalaiset

Lisätiedot

Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa

Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa Oma Yritys Wanha Satama 28.3.2012 Harri Jyrkiäinen, SuPi pj 1 Suomen Pienyrittäjät Suomen Pienyrittäjät on valtakunnallinen, poliittisesti sitoutumaton yrittäjyyden

Lisätiedot

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011

Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle. Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Vähemmän velkaa parempaa elämää joka päivälle Keskustan 365-vaihtoehto hallituksen budjettiesitykseen 2012 27.10.2011 Kataisen hallituksen teot Leikkaa suomalaisesta työstä sekä julkisella että yksityisellä

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen

HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT. 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen HYVINVOINTI JA TALOUDEN REUNAEHDOT 6.11.2013 Jaakko Kiander Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen 1 MITÄ HYVINVOINTI ON? Perustarpeet: ravinto, asunto Terveys: toimintakyky, mahdollisuus hyvään hoitoon

Lisätiedot

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN

KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA ELÄVÄNÄ ELÄKKEELLE -KAMPANJAAN LIITTYEN MISSÄ IÄSSÄ SUOMESSA JÄÄDÄÄN ELÄKKEELLE? Ne, joilla on töitä ja jotka jaksavat, jäävät suoraan vanhuuseläkkeelle keskimäärin vähän yli 64-

Lisätiedot

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014

Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Tervetuloa Työmiehen tuumaustunnille 24.10.2014 Karmaisevia talouden tunnuslukuja, jotka ovat seurausta Kepun, Kokoomuksen ja SDP:n hallituskausien politiikasta. Suomen viennin hartioita on levennettävä

Lisätiedot

Yrittäjyyden avulla Suomi nousuun SKAL-seminaari 12.6.2014 Jussi Järventaus Suomen Yrittäjät

Yrittäjyyden avulla Suomi nousuun SKAL-seminaari 12.6.2014 Jussi Järventaus Suomen Yrittäjät 1 Yrittäjyyden avulla Suomi nousuun SKAL-seminaari 12.6.2014 Jussi Järventaus Suomen Yrittäjät 2 Miksi yrittäjyys? Talouden vaurastuminen lähtee yrityksistä Yritysten talous, liiketoiminta ja investoinnit

Lisätiedot

Arvoista: tahdommeko säilyä kansana. ja kulttuurina?

Arvoista: tahdommeko säilyä kansana. ja kulttuurina? Arvoista: tahdommeko säilyä kansana 1 Syntyvyys on uusiutumistasolla eli naista kohti on 2,1 lasta: > kansa ja kulttuuri säilyy ja kulttuurina? väestö 2 Syntyvyys on alle uusiutumistason, mutta maahanmuutto

Lisätiedot

Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää?

Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää? Kuuleeko kukaan yksinelävää köyhää? Kuka kuuntelee köyhää? - keskustelusarja Helsinki, 10.12.2008 Peruspalveluministeri Paula Risikko Tulevaisuuden haasteita, ongelmia Tuloerot Terveyserot Kulutuserot

Lisätiedot

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012 Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto AJATUKSIA PALVELURAKENNEUUDISTUKSISTA 2000-LUVULLA Aikaisemman kuin nykyisenkin

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen

Sosiaalibarometri 2015. Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Sosiaalibarometri 2015 Sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 14.4.2015 Tyyne Hakkarainen Aineisto Kysely tehtiin marras-joulukuussa 2014 Kokonaistutkimus Kolme vastaajatahoa: - Sosiaali- ja terveysjohtajat

Lisätiedot

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS

LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS LUOVASTI LAPPILAINEN, AIDOSTI KANSAINVÄLINEN ON MONIPUOLISTEN PALVELUJEN JA RAJATTOMIEN MAHDOLLISUUKSIEN KASVAVA KESKUS 21.11.2013 Lapin pääkaupunki ja Joulupukin virallinen kotikaupunki 21.11.2013 Matkailufaktoja

Lisätiedot

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013

Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Oikeus työhön, ulos köyhyydestä - vihreät askeleet työn ja sosiaaliturvan parempaan yhteensovittamiseen 16.12.2013 Tavoitteena toimivampi sosiaaliturva Lisätään työn tarjontaa. Helpotetaan tukien yhdistämistä

Lisätiedot

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016

ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle VIITE: Kuulemistilaisuus ASIA: Valtiontalouden kehykset vuosille 2013-2016 SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry on valtakunnallisten sosiaali- ja terveysjärjestöjen

Lisätiedot

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita.

Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. Arvioi vastaustesi pistemäärät arvosteluohjeiden mukaisesti. Huomaa, että kaikkia asioita ei pidä aina mainita. 1. Miten laki ja perustuslaki säädetään Suomessa 3 4 p. 5 6 p. Hallitus valmistelee ja antaa

Lisätiedot

10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat

10 12 2012 Mauri Kontu. Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat 1 10 12 2012 Mauri Kontu Arvoisa Eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, Hyvät maakuntavaltuuston jäsenet naiset ja herrat Tänään valtuustomme kokoontuu viimeisen kerran tässä kokoonpanossa, kun

Lisätiedot

Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa

Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa Yrittäminen ja yrittäjyys tässä ajassa Helsingin Musiikkitalo 20.10.2011 Harri Jyrkiäinen, SuPi pj 1 Suomen Pienyrittäjät Suomen Pienyrittäjät on valtakunnallinen, poliittisesti sitoutumaton yrittäjyyden

Lisätiedot

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA

KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA. Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA KOHTI MAHDOLLISUUKSIEN SOSIAALITURVAA Sosiaaliturvan kokonaisuudistus SATA Sosiaaliturvauudistus Hallitus on ryhtynyt suomalaisen sosiaaliturvan uudistamiseen. Sosiaaliturvauudistuksen (SATA) tavoitteena

Lisätiedot

Syrjässä syrjäytyneet

Syrjässä syrjäytyneet Syrjässä syrjäytyneet Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, elämänlaatuverkoston kokous Helsinki 10.4.2014 Tutkija, YTT Päivi Kivelä, Sininauhaliitto paivi.kivela@sininauha.fi Rakenteet uudistuvat: ketä pitäisi

Lisätiedot

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI

Yrittäjyys. Konsultit 2HPO 17.4.2013 2HPO.FI Yrittäjyys Konsultit 2HPO 1 Jos saisi valita yrittäjä- ja palkansaajauran välillä Liettua Kiina USA Kreikka Latvia Bulgaria Italia Ranska Irlanti EU-27 Viro Espanja Iso-Britannia Alankomaat Belgia Saksa

Lisätiedot

Vaalipiiritutkimus 2014

Vaalipiiritutkimus 2014 Vaalipiiritutkimus 2014 Uusimaa Varsinais-Suomi Vaikuttaa HALUKKUUTEEN äänestää eduskuntavaaleissa sellaista puoluetta, joka ajaa seuraavia asioita tosissaan: Ankarammat rangaistukset

Lisätiedot

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille

Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto ry 1 Invalidiliitto ry Kantelu valtioneuvoston oikeuskanslerille Kantelun alainen asia Matti Vanhasen hallituksen (aloittanut toimikautensa 24.6.2003)

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Mannerheimin Lastensuojeluliitto ry 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Esa Iivonen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi

Lisätiedot

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää

Yrittämisen edellytykset Suomessa. Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää Yrittämisen edellytykset Suomessa Varatoimitusjohtaja Antti Neimala Sähköurakoitsijapäivät 24.4.2014, Hyvinkää 1 Teema I Yrittäjyyden ja yritysympäristön kuva KYSYMYS NUMERO 1: Pidän Suomen tarjoamaa yleistä

Lisätiedot

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa

Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus historian valossa Pauli Kettunen Helsingin yliopisto Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos Kestävä hyvinvointi -seminaari Helsingin yliopisto 10.4.2013 Halusimme

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt

SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUEISIIN. Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt SUOMALAISTEN SUHDE PUOLUSIIN Epäusko puolueiden aikaansaannoksiin on lisääntynyt Jotta vaaleissa kannattaisi äänestää, puolueilla tulee nähdä jokin rooli yhteiskunnan kehittämisessä ja ylläpitämisessä.

Lisätiedot

Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku

Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku Perusoikeuksien lainsäädännöllinen polku Välttämätön toimeentulo ja huolenpito on subjektiivinen oikeus Perustoimeentulon on oltava kattava eikä väliinputoajia saa olla Etuustasoa ei ole määritelty rahamääräisesti

Lisätiedot

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019?

Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella 2015-2019? Kansalaiset vastaavat: Millainen on Suomen kehitys vaalikaudella -2019? KAKS - Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreimmassa vuoden Ilmapuntari-tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten näkemyksiä siitä,

Lisätiedot

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015

VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 Verotus tällä ja ensi vaalikaudella VEROTUKSEN RAKENNEUUDISTUS: KEVENEVÄT JA KIRISTYVÄT VEROT 2012-2015 1 SEURAAVA VEROUUDISTUS - VALTIOVARAINMINISTERIÖ ASETTI VEROTUKSEN KEHITTÄMISTYÖRYHMÄN Tähtäin on

Lisätiedot

Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen. 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää

Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen. 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Valinnan vapaus ja rahoituksen uudistaminen 23.1.2016 Helsinki Olli Savela, yliaktuaari ja kaupunginvaltuutettu, Hyvinkää Sote-rahoituksen vaihtoehtoja Sosiaali- ja terveystoimi on puolet kuntien menoista

Lisätiedot

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen

Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Maahanmuuttajien integroituminen Suomeen Matti Sarvimäki (yhdessä Laura Ansalan, Essi Eerolan, Kari Hämäläisen, Ulla Hämäläisen, Hanna Pesolan ja Marja Riihelän kanssa) Viesti Maahanmuutto voi parantaa

Lisätiedot

Tavoitteet lähiajalle ja eduskuntavaaleihin 2011

Tavoitteet lähiajalle ja eduskuntavaaleihin 2011 Eläkeliitto ry Eläkeläiset ry Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Kansallinen senioriliitto ry Kristillinen Eläkeliitto ry Svenska pensionärsförbundet rf Tavoitteet lähiajalle ja eduskuntavaaleihin 2011

Lisätiedot

Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7)

Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7) Kuntaliitoskyselyn tuloksia 2. - 8.3.2012 1 (7) Kesälahti & Kitee kuntaliitos 2013! Yhteenvetoraportti N=199 Julkaistu: 10.2.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Olen 1. kesälahtelainen 71 37,17% 2. kiteeläinen

Lisätiedot

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN

Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Päijät-Hämeen seminaari: YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN Sibelius talo, Lahti Maakuntajohtaja Juho Savo 19.4.2012 Johdantona aiheeseen: Kadonnutta kansanvaltaa etsimässä Maakunta 2020 Sitran ja maakuntajohtajien

Lisätiedot

Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa?

Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa? Uusien työnteon muotojen ja työpaikkojen löytäminen miten auttaa työkyvyttömyyden torjumisessa? Timo Lindholm 5.5.2015 Talouden tuotannontekijöiden kolmijako Väinö Linnan mukaan (1) suo (2) kuokka ja (3)

Lisätiedot

SYÖTEKESKUS OY YHTEISKUNNALLISENA YRITYKSENÄ. Jussi Kemppainen Oulu 31.10.2013

SYÖTEKESKUS OY YHTEISKUNNALLISENA YRITYKSENÄ. Jussi Kemppainen Oulu 31.10.2013 SYÖTEKESKUS OY YHTEISKUNNALLISENA YRITYKSENÄ Jussi Kemppainen Oulu 31.10.2013 perustettiin 1944. Asialla olivat oululaiset yritysjohtajat, jotka halusivat huolehtia yritysten henkilöstön hyvinvoinnin kasvusta

Lisätiedot

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014

Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia. Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Hyvinvointivaltio Suomi tarvitsee maahanmuuttajia Fatbardhe Hetemaj 18.11.2014 Suomen väestöllinen huoltosuhde vuosina 1970-2040 Lähde: valtiovarainministeriö Osaamista katoaa valtava määrä Työvoima 2,5

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009

EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 2009 EUROOPAN PARLAMENTIN SUOMEN TIEDOTUSTOIMISTO KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 KANSALAISTEN KÄSITYKSET EU:N TULEVAISUUDESTA 9 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO MITKÄ TAVAT VAIKUTTAA EU:N TULEVAISUUTTA

Lisätiedot

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa.

NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020. Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. NURMIJÄRVEN KUNTASTRATEGIA 2014 2020 Nurmijärvi elinvoimaa ja elämisen tilaa. Vuonna 2020 Nurmijärvi on elinvoimainen ja kehittyvä kunta. Kunnan taloutta hoidetaan pitkäjänteisesti. Kunnalliset päättäjät

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita

Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveydenhuollon taustaa ja tulevaisuuden haasteita Sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavat sekä julkiset että yksityiset palveluntuottajat Kunta voi järjestää palvelut tuottamalla ne itse

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti Kunnanhallitus 252 01.10.2013 Kunnanhallitus 64 17.03.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän väliraportti KH 01.10.2013 252 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain valmisteluryhmän

Lisätiedot

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA

www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. LENITA KANSANEDUSTAJA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Vahva vaikuttaja. KANSANEDUSTAJA LENITA TOIVAKKA www.lenitatoivakka.fi Teen enkä meinaa! Jo ensimmäisellä kansanedustajakaudella olen kovalla työllä ja asioihin perehtymällä saavuttanut

Lisätiedot

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA

JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA Verot, menot ja velka JULKINEN TALOUS ENSI VAALIKAUDELLA - VALTION MENOT 2012-2015 - VEROTUKSEN TASO 1 Ruotsi Bulgaria Suomi Viro Malta Luxemburg Unkari Itävalta Saksa Tanska Italia Belgia Alankomaat Slovenia

Lisätiedot

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA

TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA TERVEYDEN EDISTÄMINEN JA JURIDIIKKA Lasse Lehtonen, LT, OTT Terveysoikeuden professori (Hy), hallintoylilääkäri (HUS) Ihmisoikeus sopimukset Oikeusvaltioperiaate Perustuslaki Perusoikeudet PeL 106 : perustuslain

Lisätiedot

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja

Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja Kaupunginhallitus 76 07.03.2011 SoTe -tilaajalautakunta 30 28.04.2011 Kuntalaisaloite/Pohjois-Kuoreveden asukkaille Ylä-Pirkanmaan terveydenhuoltoalueen palveluja 1651/06.00.00/2010 Khall 76 Valmistelija:

Lisätiedot

MILLAINEN SOSIAALITURVA JA SEN RAHOITUS? Sinikka Näätsaari 6.6.2015

MILLAINEN SOSIAALITURVA JA SEN RAHOITUS? Sinikka Näätsaari 6.6.2015 MILLAINEN SOSIAALITURVA JA SEN RAHOITUS? Sinikka Näätsaari 6.6.2015 1 TIIVISTYS: TYÖHÖN PERUSTUVA MALLI Työ mahdollistaa hyvän sosiaaliturvan ja julkiset palvelut = hyvinvointiyhteiskunnan Pohjoismainen

Lisätiedot

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto

@Jari_Parkkonen #PHliitto. Päijät-Hämeen liitto @Jari_Parkkonen #PHliitto MAAKUNNAT ITSEHALLINTOALUEIDEN PURISTUKSESSA VAI TOISINPÄIN? Päijät-Häme osana suurmetropolia, sen rajalla vai ulkopuolella? Jari Parkkonen, maakuntajohtaja, Ossi Savolainen,

Lisätiedot

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen

Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen Sosiaalifoorumi 26.4.2014: Hyvinvointi ei synny tyhjästä investoinnit pohjoismaisessa mallissa Näkökulma: Investoinnit ekologiseen rakennemuutokseen Karoliina Auvinen Tuontienergia vs. kestävyysvaje Suomi

Lisätiedot

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa

Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kuprusta sotkuun mistä uusi suunta kuntauudistukselle? Yrjö Hakanen Paikallispolitiikan seminaari 22.9.2013 Turussa Kataisen hallituksen ohjelma Työssäkäyntialueiden perusteella suurkunnat, jotka kykenevät

Lisätiedot

OMAKOTILIITON LAUSUNTO

OMAKOTILIITON LAUSUNTO OMAKOTILIITON LAUSUNTO Lausuntopyyntö/asiantuntijakutsu (VeJ) ti 6.10.2015 klo 10.30 HE 26/2015 vp (kiinteistöverolain muuttamisesta) 6.10.2015 toiminnanjohtaja Kaija Savolainen SISÄLTÖ Asumismenojen kehitys

Lisätiedot

Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet

Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet Terveydenhuollon rahoitusjärjestelmät - meillä ja muualla Markku Pekurinen Osastojohtaja - Palvelujärjestelmäosasto Terveydenhuollon rahoitusmuodot ja rahoittajaosapuolet Varsinainen rahoittaja Rahoitustapa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina

Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Sote- ja maakuntauudistus Kymenlaakson kuntien projektina Ismo Korhonen Projektipäällikkö Uusi Kymenlaakso kuntien projektina Edellytyksenä uusi rakenne ja työnjako Paikallisen osallistumisen, demokratian

Lisätiedot

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE Missä mennään Eri vaihtoehtoja: mitä voisi tarkoittaa vanhuuspsykiatrialle Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Kuntien talouden ja terveydenhuollon näkymät talouskriisin jälkeen. Sitran Kuntatalousseminaari 3.6.2010 Toimitusjohtaja Aki Lindén, HUS

Kuntien talouden ja terveydenhuollon näkymät talouskriisin jälkeen. Sitran Kuntatalousseminaari 3.6.2010 Toimitusjohtaja Aki Lindén, HUS Kuntien talouden ja terveydenhuollon näkymät talouskriisin jälkeen Sitran Kuntatalousseminaari 3.6.2010 Toimitusjohtaja Aki Lindén, HUS Kuntien taloustilanne, kriisi? - lainakanta kasvoi v. 2001 2010:

Lisätiedot

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella

Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Talouden ja talouspolitiikan näkymät uudella vaalikaudella Logistiikkayhdistysten liitto 20.5.2011 Jussi Mustonen Maailmantalous Maailmantalouden kasvunnäkymä säilynyt vakaana 2.5-4.5-6.5 Deflaationtorjunta

Lisätiedot

Köyhyyden poistaminen on koko yhteiskunnan etu Dos. Timo Pokki Lahden diakonialaitos 6.5.2010 Mitä on globaali köyhyys? Köyhyyden mittaamiseen ei ole yhtä yleisesti hyväksyttyä ja kiistatonta mittaria.

Lisätiedot

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry

Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry Omaishoitajat ja Läheiset - Liitto ry VAIKUTA KUNNALLISVAALEISSA Kunnallisvaalimateriaali omaishoidosta paikallisyhdistyksille ja puolueiden ehdokkaille Kunnallisvaalit 28.10.2012 ennakkoäänestys kotimaassa

Lisätiedot

Miten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari 1.2.2011, Eduskuntatalo

Miten yrittäjä voi? Maarit Laine, Terveyskunto Oy. Työhyvinvointiseminaari 1.2.2011, Eduskuntatalo Miten yrittäjä voi? Työhyvinvointiseminaari, Eduskuntatalo Yrittäjyys mitä se merkitsee? Askel kammokujaan, josta ei ole takaisin paluuta normaalin turvaverkon piiriin. Kiire, vastuut, taloudelliset vaikeudet,

Lisätiedot

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola

Ikääntyminen on mahdollisuus. Ministeri Helena Pesola Ikääntyminen on mahdollisuus Ministeri Helena Pesola Väestö iän ja sukupuolen mukaan 2000, 2020 ja 2050 2 Kela/Aktuaariryhmä 14.6.2013 Yli 80-vuotiaat ja yli 100-vuotiaat 3 Kela/Aktuaariryhmä14.6.2013

Lisätiedot

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä?

Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Velkakriisi ei ole ohi. Miten suojautua kriisin edessä? Meelis Atonen TAVEX OY konsernin kultapuolen johtaja . Ranskan edellinen presidentti Nicolas Sarkozy on julistanut eurokriisin voitetuksi jo 2012

Lisätiedot

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio

Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko. Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Liikenne- ja kuntaministeri Paula Risikko Tulevaisuuden kunta -tilaisuus 10.12.2014 Kuopio Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos Kuntien toimintaympäristön jatkuva muutos 1/3 Kuntatalouden paineet

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Lehdistön tulevaisuus

Lehdistön tulevaisuus Lehdistön tulevaisuus Lehtiasiain neuvottelukunnan raportti 17.12.2013 Lehtiasiain neuvottelukunta Toimikausi 2.1.2012 30.4.2015 Yhteistyöfoorumina, jossa painettuun ja sähköiseen julkaisutoimintaan liittyviä

Lisätiedot

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi

Kehitysvammaisten Tukiliitto. 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Kehitysvammaisten Tukiliitto 50 vuotta työtä kehitysvammaisten henkilöiden ihmis- ja perusoikeuksien ja perheiden hyväksi Tukiliitto on kansalaisjärjestö Yhteiskuntaa pyörittää neljä sektoria: Julkinen

Lisätiedot

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry

STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry STRATEGIA 2016-2021 Puolueiden kansainvälinen demokratiayhteistyö - Demo ry TAUSTA: DEMOKRATIATUESTA Demokratian tukeminen on rauhan, kehityksen, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien tukemista. Ne toteutuvat

Lisätiedot

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta

KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta JULKAISTAVISSA 13.. KLO 01.00 JÄLKEEN KANSALAISET: EI LISÄÄ LAINAA KUNNILLE -Kuntien lainakatolle kannatusta Kunnan lainanoton lisääminen sai vähiten kannatusta keinona tasapainottaa taloutta. Tämä käy

Lisätiedot

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra

Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä. 9.4.2014 Tuomo Melin & Eeva Päivärinta, Sitra Aktiivinen kansalainen kaiken ikäisenä Lähtökohtia Ikäihmiset ovat voimavara - mahdollisuus - Suomen eläkeläiset ovat maailman koulutetuimpia ja terveimpiä - Vapaaehtoistyöhön ja -toimintaan osallistumiseen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

Talous ja oikeus. - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros. 30.1.2015 Martti Hetemäki

Talous ja oikeus. - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros. 30.1.2015 Martti Hetemäki Talous ja oikeus - Talouden murros - Hallinnon murros - Virkamiehen murros 30.1.2015 Martti Hetemäki Suomen BKT:n kuukausikuvaaja Lähde: Tilastokeskus 16.12.2014 BKT:n ennen finanssikriisiä oletettu trendi

Lisätiedot

Akava ry. Yleisesitys

Akava ry. Yleisesitys Akava ry Yleisesitys Menestystä ja turvaa yhdessä Akava on korkeakoulutettujen työmarkkinakeskusjärjestö. Akavaan kuuluu 35 jäsenjärjestöä, joissa on lähes 600 000 jäsentä. Jäsenyys akavalaisessa jäsenjärjestössä

Lisätiedot

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi

Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Kuntatalouden haasteet ja sivistystoimi Valkoinen sali 15.11.2011 Matti Väisänen OKM / Hallinto- ja budjettiyksikkö Hallitusohjelma: Hallitus rakentaa kehyspäätöksensä siten, että hallitusohjelmaan kirjatut

Lisätiedot

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan:

Mahdolliset linkit valtioneuvoston strategioihin ja muuhun selvitys- ja tutkimustoimintaan: 3.3.1 Miten eri maissa lasten ja nuorten terveyttä ja hyvinvointia edistävät palvelut tuotetaan eri hallintokuntien kuten sosiaali-, terveys- ja koulutoimen yhteistyöllä? Koko: 100 000 Aikajänne: 3/2016

Lisätiedot

KOHTI KAIKENIKÄISTEN EUROOPPALAISTA

KOHTI KAIKENIKÄISTEN EUROOPPALAISTA FI IKÄSYRJINNÄN TORJUMINEN EU:SSA JA KANSALLISESTI Ikäsyrjintä on koko yhteiskuntaa koskeva monitahoinen kysymys. Sen tehokas torjuminen on vaikea tehtävä. Ei ole yhtä ainoaa keinoa, jolla tasa-arvo eri

Lisätiedot

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA

TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA TYÖTTÖMYYS ON PAHIN YHTEISKUNNALLINEN ONGELMA Suomen talouden ja työllisyyden parantaminen edellyttää viennin vetoa ja monipuolistamista, investointeja sekä tuottavuuden kasvua kaikilla sektoreilla. Seuraavan

Lisätiedot

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle

Olli Mäenpää 30.1.2015. Perustuslakivaliokunnalle Olli Mäenpää 30.1.2015 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 324/2014 vp) Perustuslakivaliokunnan

Lisätiedot

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta

Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Yhteiskunnallinen yritystoiminta työllistämisen näkökulmasta Satu Kaattari-Manninen Case Ektakompus Oulun kaupunki, Tekijäpuu - palvelu Yhteiskunnallisten yritysten superpäivä Kemissä 27.2.2013 Oulun yhteisötoiminta

Lisätiedot

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita

Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Autotuojat ry:n esittely ja autoalan ajankohtaisia asioita Antti Ruhanen Puheenjohtaja Autotuojat ry 25.6.2015 1 Autotuojat ry Perustettu 1925, nykyinen nimi vuodesta 1955 Edustaa käytännössä 100 % Suomen

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE Silja Paavola, SuPer ry Sote-uudistuksen tavoitteet Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko

Lisätiedot

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa

Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kieli sosiaali- ja terveydenhuollossa Kielelliset oikeudet kuuluvat yksilön perusoikeuksiin. Omakielinen sosiaali- ja terveydenhuolto on tärkeä osa ihmisen perusturvallisuutta kaikissa elämän vaiheissa.

Lisätiedot

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta

Asiakkaan Asiakk v linnan linnan apaus on tulevaisuutta Asiakkaan valinnanvapaus on tulevaisuutta Terveyspalveluala Keskeiset terveydenhuollon osajärjestelmät, joissa yksityinen sektori mukana Lääkärikeskukset ja sairaalat, työterveyshuolto, hammashuolto, kuntoutus,

Lisätiedot

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander

Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Liite 5 Kesko Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen pöytäkirjaan 1/2015 Tervetuloa yhtiökokoukseen 13.4.2015 Pääjohtaja Mikko Helander Keskeiset tapahtumat 2014 Kannattavuus pysyi vahvalla tasolla Ruokakaupassa

Lisätiedot