Helmikuu no 40/2011 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helmikuu no 40/2011 1"

Transkriptio

1 Helmikuu no 40/2011 1

2 Hyvää ystävänpäivää! Helmikuussa tavataan taas Minä Olen messuilla Helsingissä! Dipolissa. Sieltä löytyy ystävät ja varmasti mielenkiintoisia ystävänpäivälahjoja kuten myös Ilmoitustaululla olevista tapahtumista sekä Osaamisluettelosta. Gösta Sungvist (Leevi and the Leavings) oli aikoinaan todellinen monitoimitaiteilija kuten myös kuukauden taiteilija Martti Innanen joka luo kauniita mutta myös hauskoja naivistisia tauluja. Vuoden 2011 Astrologiksi on valittu turkulainen Eija Tång. Onnittelut hänelle! Ilolla mainostan myös rohkeata yritystä joka on keskittynyt töiden välittämiseen seniori-ikäisille!!! Suomen Seniorivälitys Oy -Menestystä teille työssänne! Väritutkija -ja kouluttaja Martti Huttunen on sitä mieltä että nykyinen värioppimme on pielessä. Erkki Lehtirannalta on ilmestynyt uusi kirja Tien päällä ja Taivaan alla. Varmasti hienoja matkakuvauksia. Marjo Torikka on kirjoittanut hienon kuvauksen Pia Virtakallion pitkästä ja mielenkiintoisesta elämästä myös Tarottien uranuurtajana joka toi siihen uusia näkökulmia mm. NLP:stä. Loistava esimerkki elävästä elämästä eli siitä miksi kannattaa kertoa toiveitaan (tai sitten toisten) omalle kansanedustajalleen on Diakoni Marja-Liisa Halmeelta. Omaishoidon tuen saajille on tehty aloite työlain muuttamisesta että tuen saajalla on oikeus saada töistä vapaata enintään kolme vuotta kun se on tähän asti ollut puolet siitä. Käy lukemassa juttu: Kannustan kovasti ihmisiä viemään ongelmiaan edustajilleen, niille joita on äänestänyt. Maailmalta: Teologia eli jumaluusoppi on tarpeetonta. Näin sanoo aikamme yksi kuuluisimmista fyysikoista, Stephen Hawking, uutiskanava CNN:n mukaan. Hawkingin näkemys on nostattanut kohua ympäri maailmaa. - Painovoiman ansiosta universumi pystyy luomaan itsensä tyhjästä, Hawking kirjoittaa. - Tiede pystyy yhä useammin vastaamaan kysymyksiin, jotka aiemmin ovat kuuluneet uskonnon piiriin, Hawking perusteli. - Tieteellinen kuvaus on täydellinen. Teologia on tarpeetonta, Hawking sanoi. Myös Paavi on ottanut kantaa alkuräjähdykseen: (Jos et pääse oikealle sivulle laita hakusanaksi paavi) t.tuulamaria Kangaslampi 2

3 Leevi and the Leavings Teksti Tero Valkonen: Me emme vieläkään tiedä, mitä Marja-Leenalle kuuluu. Teuvosta ei ehkä tullutkaan maanteiden kuningasta. Raparperitaivaaseen ei välttämättä päästä koskaan. Mutta Gösta Sundqvist on luonut meille kuvan näistä kaikista, ja siksi hänen Leevi and the Leavings -yhtyeensä on kuolematon. Vuonna 1978 perustettu Leevi and the Leavings oli suomalaisen rockin omintakeisimpia tapauksia. Yhtye ei esiintynyt yleisön edessä käytännössä koskaan (lukuun ottamatta aivan paria tapausta uran alkupuolella), sen johtohahmo Gösta Sundqvist vältteli julkisuutta parhaansa mukaan ja orkesteri pysytteli muutenkin etäällä kaikesta rock'n'roll-elämään tyypillisesti liitetystä melskeestä - mutta se onnistui kuitenkin tekemään suuren määrän hittejä, joiden kestävyyttä ei ole syytä epäillä. Leevi and the Leavingsin johtohahmo oli alusta asti laulaja Gösta Sundqvist, joka myös sävelsi, sanoitti ja sovitti käytännössä kaiken yhtyeen tekemän materiaalin. Kun Sundqvist kuoli yllättäen vuonna 2003, oli ilmeistä ettei bändin taipale enää jatkuisi. Yhtye alkoi kaveriporukan vitsistä, ja ensimmäinen single Mitä kuuluu Marja-Leena tuli markkinoille melkeinpä vahingossa. Sen jälkeen sitä myös mainostettiin omintakeisesti, esimerkiksi Helsingin Sanomien Henkilökohtaista-palstalla. Täysin tuntematon mutta ilmeisen valmis orkesteri herätti hämmennystä myös ammattilaisten keskuudessa, ja Leevin arveltiin olevan esimerkiksi Hectorin salanimi. Gösta Sundqvist ei olisi alkuun halunnut julkaista albumeita lainkaan, mikä selittää uran alkutaipaleella ilmestyneet tuplasinglet. Ennen pitkää Leevi and the Leavings siirtyi kuitenkin perinteisten albumijulkaisujen pariin, mutta niiden yhteydessä annettiin vain harvoin haastatteluja, ja kiertueita ei tehty koskaan. Mitään yksiselitteistä syytä keikkailemattomuuteen ei annettu, mutta oli varsin yleisesti tiedossa, että Sundqvist yksinkertaisesti viihtyi paremmin perheensä parissa. Hän sanoi eräässä haastatte 3

4 Leevi and the Leavings lussa (joita hän siis antoi harvoin ja uransa loppupuolella ei ollenkaan), että keikkailu olisi todennäköisesti polttanut hänet loppuun. Leevi and the Leavingsin hittejä ovat muiden muassa Pohjois-Karjala, Mitä kuuluu Marja- Leena, Vasara ja nauloja, Rin Tin Tin, Raparperitaivas, Teuvo maanteiden kuningas, Unelmia ja toimistohommia, Sopivasti lihava, Poika nimeltä Päivi, Itkisitkö onnesta, Muotitietoinen ja Turkmenialainen tyttöystävä. Mainittakoon myös, että Leevi and the Leavingsin instrumentaali Tuhannen markan seteli soi pitkään televisiossa Urheiluruutu-ohjelman tunnuskappaleena. Gösta Sundqvistin omintakeisten laulujen huomionarvoisimpia piirteitä on se, että niistä ei oikein voi päätellä, mikä on lauluntekijän suhde lauluissa kuvattuihin henkilöihin, ja tämä arvoituksellisuus on epäilemättä lisännyt laulujen kiehtovuutta. On esimerkiksi mahdotonta sanoa, onko Teuvo maanteiden kuningas tarkoitettu laulun päähenkilön pilkaksi, vai onko Teuvon kuvaus sympaattinen. Sundqvist pelasi ironialla, monimerkityksellisyydellä ja arvoituksellisuudella, ja koska hän ei esittänyt laulujaan ihmisten edessä vaan ainoastaan levyllä, laulut eivät koskaan saaneet "kasvoja", vaan ihmiset joutuivat pärjäämään omilla tulkinnoillaan. Oli mahdotonta sanoa, lauloiko Sundqvist vakavalla naamalla vai niin sanotusti pilke silmäkulmassa. Leevi and the Leavingsin materiaali oli musiikillisesti periaatteessa yksinkertaista, mutta kuitenkin huolellisesti tehtyä ja melodisesti erittäin rikasta. Sundqvist oli kuunnellut aikoinaan paljon esimerkiksi progressiivista rockia (hän mainitsi Jethro Tullin suureksi innoittajakseen), ja vaikka Leevi-materiaali pelasi useimmiten vain perussoinnuilla, äänimaiseman moni-ilmeisyys kertoi että taustalla oli kuitenkin laajaa musiikillista sivistystä. Yhtye osasi myös uudistua musiikillisesti, minkä saattoi huomata erityisesti 1980-luvun lopussa ja 1990-luvun alussa, kun Sundqvist innostui koneiden käytöstä ja muutti materiaalin periaatteessa sekvenssivetoiseksi. Materiaali oli kaiken aikaa ollut moni-ilmeistä myös siinä mielessä, että jos yhtye olisi todella lähtenyt keikoille, se olisi joutunut sovittamaan kappaleensa aivan uusiksi, sillä orkesterissa oli useimmiten vain neljä jäsentä, mutta biiseissä oli soittimia huomattavan paljon enemmän. 4

5 Göstä Sundgvist Gösta Sundqvist tunnettin myös innokkaana jalkapallomiehenä sekä radio-ohjelman juontajana, joka suosi kaksimielisyyksiä. Hänen panoksensa suomalaiselle rockille ja sanoittamiselle on omintakeinen mutta kiistaton ja suuri. Hänelle myönnettiin Juha Vainio -palkinto vuonna Sanottua Suomen euroviisukarsinnassa vuonna 1981 nähtiin yksi Leevi & The Leavingsin harvinaisista julkisista esiintymisistä. Tuolloin vielä parraton Gösta Sundqvist oli yksi 15 Yleisradion kutsumasta säveltäjästä. Yhtye ei semifinaalissa karsiutunutta euroviisuehdokastaan Sinisilmä mansikkasuu koskaan itse levyttänyt, mutta Gösta kaivoi sen naftaliinista sivuprojektinsa, laulavan ratikkakuski Aarne Tenkasen levytettäväksi vasta vuonna (Petri Kaivanto: Suomen euroviisut kautta aikojen, F-kustannus 2007) Gösta Erik Sundqvist (17. toukokuuta 1957 Espoo 16. elokuuta 2003 Espoo) oli suomalainen muusikko, radiokoomikko ja tuottaja. Hän toimi Leevi and the Leavings -yhtyeen laulajana sen perustamisesta lähtien. Sundqvist myös sävelsi, sanoitti ja sovitti itse kaikki yhtyeen kappaleet. Yhtyeen menestyksen takana olivat pitkälti Gösta Sundqvistin kirjoittamat kappaleet. Sundqvist käsitteli niissä alkoholismia, syrjäytyneisyyttä, ihmissuhteita, luonnonsuojelua ja yhteiskunnallisia asioita, usein humoristisesti ja ironisesti. Leevi and the Leavingsin ohella Sundqvist teki myös elinaikanansa kaikki kappaleet Aarne Tenkaselle, useilla eri salanimillä. Sundqvist teki myös Yleisradiolle useita radio-ohjelmasarjoja, joita ovat muun muassa Tietokoneenkorjauskurssi, Belgialaisia kirjauutuuksia, Teinitalo ja tunnetuimpana Koe-eläinpuisto. Nuoruus Gösta Sundqvist syntyi 17. toukokuuta 1957 Espoossa. Hän kävi Etelä-Espoon yhteiskoulua. Sundqvist tunnettiin lahjakkaana jalkapalloilijana 1970-luvun alussa, jolloin hän pelasi ikäistään vanhempien joukossa Tapiolan Hongassa. [4] Koulussa hän tunsi Jogi Ojamon, joka asui Sundqvistin kanssa samalla kadulla, jonne molempien perheet olivat muuttaneen samoihin aikoihin vuonna Ojamon sisko toi Jogille paljon levyjä, joita hän kuunteli Sundqvistin kanssa. Tätä kautta Sundqvist tutustui noin vuotiaana Jethro Tulliin, joka mullisti hänen elämänsä.[5] Jethro Tullin Benefit ja MC5:n esikoisalbumi Kick out the Jams saivat nuoret innostumaan musiikista, jolloin jalkapallokin jäi vähemmälle ja Sundqvist alkoi kasvattaa pitkiä hiuksia. Hän lopetti pelaamisen Hongassa 1970-luvun alkuvuosina. Kaverukset alkoivat soittaa yhdessä Reijo Innan kanssa, ja toisinaan mukana oli myös Jari Malinen samalta koululuokalta. He eivät kuitenkaan soittaneet vielä Sundqvistin omia kappaleita, vaan Black Sabbathia. Jogi ja Sundqvist tekivät yhdessä myös omaa Virtaset-lehteä, jonka he laittoivat jakoon koulun ilmoitustaululle. Ojamon kautta Sundqvist tutustui vuonna 1971 vuotta vanhempaan Juha Partaseen. Vähän myöhemmin Sundqvistin vanhemmat erosivat, ja hän muutti äitinsä ja siskojensa kanssa Helsingin Meilahteen. Jossain vaiheessa Sundqvist alkoi suhtautua koulunkäyntiin välinpitämättömästi, eikä häntä enää nähty tunneilla keskikoulun viimeisellä luokalla. Reijo Innan mukaan hän oli ollut kuitenkin huippuoppilas, joka pärjäsi kaikissa aineissa tekemättä töitä niiden eteen. Tärkein syy koulunkäynnin keskeyttämiseen oli Partasen mukaan Sundqvistin itsevarmuus siitä, ettei hän tarvinnut koulun tietoja omiin tekemisiinsä. Gösta Sundqvist kertoi vuonna 1984 nuoruusvuosistaan seuraavasti:»kun kymmenen vuotta sitten kävin Espoossa koulua, minulla oli tupeerattu tukka, meikit naamassa ja naisten hameita päällä. Urheilumaikat ajattelivat, että hulluhan tuo on, se täytyisi saada hoitoon. Silloin olin todella yksin. Kaverinikaan eivät kehdanneet liikkua kanssani, vaikka he olivat seudun kovinta aineistoa, aivan kypsiä koulukotiin, mihin moni joutuikin. Jeesus, minä olin yksin, mutta selvisin siitä.» Juha Partanen kuitenkin kertoo muistel- 5

6 mateoksessaan, ettei nähnyt Sundqvistilla meikkiä 1970-luvun alkuvuosina, lukuun ottamatta kertaa jolloin he kokeilivat meikkejä keskenään. Viimeiset vuodet Viimeisten seitsemän elinvuotensa aikana Sundqvist ei antanut haastattelua edes Soundiin, joka oli julkaissut hänestä aikaisemmin laajojakin juttuja, mutta hän oli luvannut päätoimittaja Timo Kanervalle suostuvansa haastatteluun täytettyään 50 vuotta. Ilta-Sanomat julkaisi tosin viikko Sundqvistin kuoleman jälkeen haastattelun, joka perustui vain vähän aikaisemmin käytyyn keskusteluun. Sitä ei kuitenkaan ollut ollut tarkoitus julkaista haastatteluna, sillä Sundqvist oli halunnut välttää siitä seuraavia haastattelupyyntöjä. Juha Partasen mukaan Sundqvist piti näinä vuosina etäisyyttä myös muihin ihmisiin luvun lopulla hän toimi jonkin verran kolumnistina Alueuutisille. Sundqvist oli tiettävästi lopettanut alkoholin juomisen 1980-luvun alkupuolella sammuttuaan laiturille ja jouduttuaan auringon polttamaksi. Viimeisinä elinvuosinaan hän alkoi huolehtia terveydestään, sillä hänelle oli kertynyt vuosien mittaan huomattavasti ylipainoa. Helsingistä pois muutettuaan hän hankki polkupyörän ja alkoi kuntoilla säännöllisesti. Sundqvist kuoli 46-vuotiaana sydänkohtaukseen Helsingissä 16. elokuuta Paananen oli puhunut Sundqvistin kanssa puhelimessa muutama päivä aikaisemmin; heidän suunnitelmissaan oli tehdä seuraavasta levystä iloista poppia. Viimeisenä iltana he menivät studioon ja tekivät yhdestä edellisen albumin kappaleesta uuden version, joka jäi julkaisemattomaksi kappaleeksi. Sundqvistin kuoleman jälkeen Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund päättivät yhdessä lopettaa yhtyeen toiminnan, sillä Leevi and the Leavings ilman Sundqvistia olisi ollut mahdoton ajatus. Syksyllä 2004 järjestettiin Sundqvistin muistoksi neljä Malja Göstalle -muistokonserttia. Konserteissa useat suomalaiset artistit, kuten Ismo ja Ilkka Alanko, Tuomari Nurmio, Maarit Hurmerinta, Timo Rautiainen, Samuli Putro, Marjo Leinonen ja Pauli Hanhiniemi, tulkitsivat Leevi and the Leavingsin kappaleita. Ohjelma lähetettiin myös televisiossa nimellä Isälle Göstalta marraskuussa Konserteista kaksi järjestettiin Helsingin juhlaviikkojen Huvilateltassa 30. ja 31. elokuuta 2004 ja kolmas Tampere-talon isossa salissa 11. syyskuuta Neljäs konsertti järjestettiin Lahdessa Sibeliustalossa. Albumit: Suuteleminen kielletty (1980, Johanna) Mies joka toi rock'n'rollin Suomeen (1981, Johanna) Kadonnut laakso (1982, Johanna) Raha ja rakkaus (1985, Johanna) Perjantai 14. päivä (1986, Johanna) Häntä koipien välissä (1988, Johanna) Musiikkiluokka (1989, Johanna) Varasteleva joulupukki (1990, Johanna) Raparperitaivas (1991, Johanna) Turkmenialainen tyttöystävä (1993, Johanna) Rakkauden planeetta (1995, Johanna) Käärmenäyttely (1996, Johanna) Kerran elämässä (1998, Johanna) Bulebule (2000, Johanna) Onnen avaimet (2002, Johanna) Hopeahääpäivä (2003, Johanna) Bibliografia ja lähteet Santtu Luoto: Raparperitaivas (Johnny Kniga, 2004) Linkit 6

7 Henkilövälitystä uudella tavalla! VUODEN 2011 ASTROLOGI Suomen Ammattiastrologit ry on valinnut Vuoden 2011 Astrologiksi Eija Tångin. Turun Seudun Astrologisen Seuran puheenjohtaja Eija Tång on omalla pitkäjänteisellä panoksellaan kehittänyt ja laajentanut viisivuotiaan seuran aktiivista toimintaa innostaen mukaan yhä useampia astrologian harrastajia Turun seudulta. Hän myös opettaa astrologian alkutaipaleella olevia Turun sekä Salon seuduilla madaltaen näin kynnystä alan harrastamiseen. Hän oli mukana puhelinastrologina MTV3:n suositussa, uraauurtavassa Astro-TV -ohjelmassa. Eija Tång toimii astrologina Salossa, ja hänelle on kehittynyt jo alueelle laaja asiakasverkosto. Eija Tång on rauhallinen ja itsestään numeroa tekemätön astrologian tekijä, joka itseään säästämättä organisoi ja vie asiaa väsymättä eteenpäin. Vuoden Astrologi -tunnustus myönnetään astrologiaa innovatiivisesti ja mielenkiintoisesti esiin tuoneelle astrologille tai taholle. Vuoden Astrologin valitsee vuosittain Suomen Ammattiastrologit ry, joka on vuodesta 2000 lähtien toiminut suomalaisten ammattiastrologien verkostona. Suomen Seniorivälitys Oy on henkilöstövuokrausyritys, joka on erikoistunut välittämään seniori-ikäisiä naisia ja miehiä kaikenlaisiin lyhyt- ja pitempiaikaisiin työtehtäviin. Seniorimme ovat pitkän työuran tehneitä eri alojen ammattilaisia. Me välitämme senioreiden monipuolista osaamista ja kokemusta niin yrityksille, kunnille kuin yksityishenkilöille. Toimintamme perustuu joustavuuteen ja helppouteen. Edustatpa suuryritystä tai olet kotiapua tarvitseva yksityinen, voit varata seniorisi joko muutamaksi tunniksi tai vaikka kuukausiksi, aina tarpeen mukaan

8 tään muun muassa television värinmuodostuksessa: myös tv:n kaikki värisävyt muodostuvat punaisesta, vihreästä ja sinisestä. Sanomalehtien värikuvat puolestaan painetaan näiden kolmen päävärin yhdistelmillä, jotka ovat syaani (sinivihreä), magenta (sinipunainen) ja keltainen (punaisen ja vihreän yhdistelmä). Lisäksi painokuvissa käytetään mustaa lisäämään tummuutta. Nykyinen väriteoria pielessä - ruska paljastaa Käänteisväriteoria lupaa selittää värien näkemisen. Väritutkijan mukaan esimerkiksi syksyisen ruskan väriloisto on oiva todiste punavihreistä eli "puhreista" väreistä. (ZUMAWI- RE.COM) Vallalla olevassa väriteoriassa on ongelmia, jotka ovat olleet ratkaisematta yli sata vuotta. Nämä akilleenkantapäät paljastuvat, kun yleisesti käytetty vastakkaisväriteoria korvataan käänteisväriteorialla. Näin väittää väritutkija ja -kouluttaja Martti Huttunen. - Vastakkaisväriteoria opettaa, että punainen ja vihreä ovat toistensa vastapareja ja vastakohtia. Tämä ei pidä paikkaansa: ihminen kykenee havaitsemaan punaisenvihreitä värejä, Huttunen korostaa. Väritutkijan mukaan esimerkiksi syksyisen ruskan väriloisto on oiva todiste punavihreistä eli "puhreista" väreistä. - Toisin kuin usein väitetään, mitkään näkemämme väri-ilmiöt eivät ole illuusioita tai näkövirheitä. Niistä päinvastoin ilmenee, miten erinomaisesti näköjärjestelmämme toimii. Ihminen havaitsee värit silmän tappisolujen välityksellä. Ne reagoivat vain punaiseen, vihreään ja siniseen valoon. Tätä tietoa hyödynne- Kolme näköaistimme pääväriä ja niiden kolme yhdistelmää muodostavat kokonaisuuden, josta käyvät ilmi käänteisvärit. - Käänteisvärit poissulkevat toisensa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että emme voi koskaan nähdä punaisensinivihreää, vihreänsinipunaista tai sinisenkeltaista väriä. Jos näitä värejä yhdistetään samaan kohtaan näkökenttää, silmä havaitsee lopputuloksen lähinnä valkoisena tai valkoharmaana. Perätön uskomus vastakohdista? Kahden päävärin yhdistelmä on Huttusen mukaan aina kolmannen päävärin käänteisväri. Esimerkiksi keltainen on punaisen ja vihreän yhdistelmä, joten sen käänteisväri on sininen. Kun sinistä ja keltaista yhdistetään esimerkiksi valoina tv-kuvassa, nähdään valkoista. - Vanha väriteoria kuitenkin pitää kahta pääväriä, punaista ja vihreätä, toistensa jonkinlaisina vastinpareina. Silti ne eivät ole minkäänlaisia optisia tai fysiologisia toistensa vastakohtia, Suomen väriyhdistyksen puheenjohtaja Huttunen alleviivaa. Punaisen ja vihreän yhdistelmävärit eivät siis missään vaiheessa näytä meistä valkoisilta tai harmailta, vaan näemme ne vihertävän tai punertavan keltaisina. - Keltaisen sävy riippuu siitä, kumpaa näköjärjestelmän päävärikanavaa näkökohde aktivoi enemmän, punaista vai vihreää. Tummina näitä "puhreita" eli alikylläisiä keltaisen sävyjä nimitetään usein oliivinvihreiksi, likaisen vihreiksi tai ruskeiksi. Jokainen normaalisti näkevä voi havaita käänteisvärin minkä tahansa värin jälkikuvasta. 8

9 - Katso jonkin aikaa tarkasti vihreää esinettä tai esimerkiksi kasvin lehteä. Siirrä sitten katseesi vaaleaan seinään. Näet jälkikuvassa sinipunaista (magentaa), joka on vihreän käänteisväri, Huttunen opastaa. Nainen näkee miestä paremmin Monesti kuulee väitettävän, että nainen näkee asiat paremmin kuin mies. Ainakin värien näkemisessä tämä on silkkaa faktaa. Miehistä jopa noin joka kymmenes kärsii jonkinasteisesta värinäkökyvyn puutteesta. Naisista tämä ongelma vaivaa vain puolta prosenttia. Yleisin värinäön pulma on punavihersokeus. Se todetaan noin kahdeksalla prosentilla miehistä ja 0,4 prosentilla naisista. STT Erkki Lehtiranta Tien päällä ja Taivaan alla - kirjoituksia etsijän polulta Tähän erilaiseen antologiaan kirjailija, kouluttaja ja astrologi Erkki Lehtiranta on koonnut kirjoituksia henkisen etsijän taipaleeltaan vuosikymmenten varrelta. Mukana on seikkailuja Himalajan vuoristoteillä ja Bhutanin salaperäisessä kuningaskunnassa. Kirjoittaja käy ystävineen tapaamassa druidipappia Bretagnessa ja suufeja Turkin Konyassa, kulkee kataarien jäljillä Pyreneillä sekä tutkii Kolin ja Saanan pyhiä mysteereitä. Suomalaisuuden henkinen kantoaalto, sininen säde, saa kirjassa läpivalaisun. Kirja vie myös monien oman aikamme kiinnostavien henkilöhahmojen, uuden ajattelun avantgardistien pariin. He ovat olleet muotouttamassa uudenlaista ihmiskuvaa ja todellisuuskäsitystä. Muusikkotapaamisissa sävelten mestarit kertovat musiikin mahdista ja mahdollisuuksista avartaa tajuntaamme. Tien päällä ja taivaan alla on kirja kaikille, joita ulkoisen todellisuutemme ja sisäavaruutemme syvät mysteerit kiinnostavat. Teoksen sivuilla elämän lämmin syke kuuluu kiehtovana ja kutsuvana. Lähde mukaan henkiselle safarille ja uuden ajattelun odysseialle, kuuntelemaan kulttuurien sinfoniaa! 9

10 Pia Virtakallio In Memoriam Pia Virtakallio (valokuva Marjo Tokkari, Pia Virtakallio, Suomen Tarot Grand Old Lady, kuoli Helsingissä. Pia oli "tietoisuuden moniottelija", elinikäisen oppimisen puolestapuhuja, monen terapian uranuurtaja Suomessa. Ystävällinen, lämmin ja läsnäoleva olemus yhdistyneenä viisaisiin sanoihin olivat Pian tunnusmerkkejä. Pia Virtakallio syntyi Helsingissä suomenruotsalaiseen perheeseen. Jo pienestä pitäen lukuintoiselle lapselle kahden kielen osaaminen mahdollisti suuremman määrän kirjoja luettavaksi, lisäksi lapsuuden laivamatkoilla omaksuttu englanninkielen taito lisäsi luetun määrää entisestään. 14-vuotiaana Pia olikin lukenut läpi kaikki Rikhardinkadun kirjaston kerrokset. Tyttölukion toisella luokalla ollessaan Pia tutustui matematiikan laitoksella opiskelevaan nuorukaiseen ja rakastui. Myöhemmin he menivät naimisiin, lapsia syntyi kolme. Aviopari ehti olla yhdessä vain kymmenen vuotta, kun yhtäkkiä kaikki muuttui; 31-vuotiaana Pia jäi leskeksi. Lastensa syntymien aikoihin Pia oli opiskellut fysioterapeutiksi. Ensimmäisen ammatin valintaan kenties vaikutti oppikoulussa vastaan tullut kirja rentoutuksesta - kirjan opit ja menetelmät olivat vakuuttaneet lukijansa. Rentoutuksen lisäksi Pia oli jo tuolloin kiinnostunut psykologiasta ja hypnoosista, samoin psyykkisistä ilmiöistä. Virtakallio toimi aktiivisesti mm. Suomen parapsykologisessa seurassa sekä Ruotsinkielisessä psyykkisen tutkimuksen seurassa. Hypnoosin saloja Pia oli raottanut jo lapsuuden merimatkoillaan; merikapteenisedän mukana tehdyt matkat matkustajarahtialuksilla toivat eteen herkkuja notkuvat ruokapöydät, joiden antimiin pääsi käsiksi saamalla tarpeeksi tiiviin katsekontaktin tarjoiluhenkilökuntaan. Pia oli tässä lajissa mestari. Luonnollista jatkumoa oli myöhempi kiinnostus ihmisen käyttäytymiseen ja ajattelemiseen sekä keinoihin, joilla näihin voidaan vaikuttaa. Pian omin sanoin, "Minulla on nälkäiset aivot, jotka haluavat tietää, tuntea ja täydentää." Intohimo lukemiseen ja kirjallisuuteen johti myös pakinoiden kirjoittamiseen Nya Pressen -lehteen, mikä oli Pian nuoruusvuosien eräs harrastus. Pakinoiden luominen puolestaan synnytti ajatuksia kielen, tarinoiden ja suggestion voimasta ja hyödyntämisestä lähimmäisten auttamisessa. Kun Barbara Waggoner 1980-luvulla järjesti ensimmäisen NLP-koulutuksen Suomessa, oli Pia Virtakallio yksi eturivin oppilaista, suorittaen nelivuotisen neurolingvistiikan kouluttajan (NLP-Trainer) koulutuksen yli 70-vuotiaana. Virtakallio oli myös politiikassa mukana, toimien aktiivisesti piirijärjestötasolla Suomen Sosiaalidemokraattisessa puolueessa aina 1970-luvun alkuun saakka. Rentoutusopastajakoulutuksensa aikoihin Virtakallio työskenteli Helsingin sosiaalivirastossa, josta hän myöhemmin siirtyi Espoon sosiaalivirastoon. Itserentoutuksen taitoja oli hyvä kokeilla ja testata itseensä vaikkapa bussissa istuessaan. Eläkkeelle jäätyään vuonna 1982 Virtakallio aloitti oman terapiavastaanottonsa. Terapiapiireissä Virtakallio oli tunnettu luovana ratkaisukeskeisen-, hypnoosi- ja neurolingvistiikkaterapioiden taitajana ja ennakkoluulottomana eri menetelmien yhdistelijänä. Hän toimi myös pidettynä terveysalan kouluttajana ja luennoitsijana. Työnohjausryhmiä Virtakallio luotsasi vielä 89-vuotiaana. Pia Virtakallio ei piilotellut tietojaan, taitojaan eikä kokemuksiaan, vaan kertoi niistä auliisti nuoremmille kollegoilleen ja myös antoi eri yhdistyksille työtilansa työnohjaus- ja koulutusryhmien vapaaseen käyttöön. Virtakallio on Suomen NLP-yhdistys ry:n, Suomen Hyp- 10

11 noosiyhdistys ry:n ja Sällskap för psykisk forsning ry:n kunniajäsen. Helsingin yliopistossa Virtakallio opiskeli psykologiaa, sosiologiaa ja kasvatustieteitä. Erityiskiinnostus humanistiseen, transpersoonalliseen psykologiaan johti opintojen täydentämiseen erilaisissa seminaareissa (mm. Stanislav Grof) niin Suomessa kuin Englannissakin. Englantihan oli Pialle jo entuudestaan tuttu paikka, ja Lontoossa loppuen lopuksi vierähtikin pitkä aika yhteenlaskettuna, juurikin erilaisten terapiakoulutusten parissa. Pia oli anglofiili, omaksuen brittiläisen elämäntavan - samoin myös brittihuumorin. Agatha Christie oli kirjailijasuosikki ylitse muiden, Hercule Poirot rakkain hänen luomistaan hahmoista. Christiellä ja Virtakalliolla oli muutakin yhteistä kuin vain sama syntymäpäivä (Christiellä tosin 19 vuotta aikaisemmin); Agatha Christie eli parisuhteessa 14 vuotta nuoremman arkeologi Max Mallowanin kanssa, Pia Virtakallio puolestaan 14 vuotta nuoremman filosofian tohtori S. Albert Kivisen kanssa. Helsingin yliopiston filosofian laitoksen emeritusdosentti Kivinen tunnetaan myös skeptikkona sekä paranormaalien ilmiöiden ja okkultismin oppihistorian tuntijana. Virtakallio ja Kivinen ehtivät viettää yhdessä yli kolmekymmentä vuotta. Jonkinasteista ironiaa voi kenties nähdä siinä, että juuri Kivinen - Skepsis ry:n perustajajäsen ja yhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja - antoi Virtakalliolle hänen ensimmäisen Tarot-pakan yhdessä Eden Grayn Tarotopaskirjan kanssa vuonna 1975 saatesanoin, "Ala tutkia tätä". Pia Atlantis-lehden artikkelissa "Psyykkinen Kuvastin - Tarot-tulkitsijan ensiaskeleet" (Atlantis-lehti N:o 3, 1986) "Henkilökohtaisella kehitysmatkallamme pyrimme eheyteen, menestykseen ja onneen - ja matkamme varrella pyrimme alituisesti löytämään jotain, joka veisi meidät nopeammin perille. Tarotin 78:aan korttiin taiteilijat ovat konkretisoineet sisäisiä pohdintojamme visuaaliseen muotoon. Käytän kortteja mielikuvien vapauttamiseksi ja mielen solmujen aukaisemiseksi. Tarot-istunnossa voi turvallisesti ja luottavaisesti lähestyä alitajuntaansa rentoutuneesti. Itselleen saa luoda kirkkaan ja selkeän kuvan siitä hetkestä, kun on saavuttanut tavoitteensa. Istunnon ohjaajalle ei välttämättä tarvitse edes kertoa, mikä oma tavoite on." Eden Grayn Tarotopaskirja "Tarot Revealed" oli lähtölaukaus Pian tulevalle ja ansiokkaalle Tarot-uralle, jota tänä päivänä voidaan kutsua jo legendaariseksi. Grayn maanläheinen ja selkokielellä kirjoitettu opaskirja sai Pian vakuuttuneeksi siitä, että Taroteissa oli paljon tutkimatonta viisautta ja potentiaalia - kenties myös terapiakäyttöön. Grayn kirjan kuvituksena oli Waite-Smith eli ns. Rider Tarot -pakka, jonka Pia otti välittömästi omaksi työskentelypakakseen. Asiaa tuskin haittasi se seikka, että pakka oli englantilainen (ensimmäinen painos ilmestyi Lontoossa vain 10 vuotta ennen Pian syntymää). Jan Woudhuysenin "Tarot Therapy - A Guide to the Subconscious" ilmestyi v tämä oli toinen merkittävä tapahtuma Pian ja Tarotin suhteen alkutaipaleella luvulle tultaessa Pia käytti Tarot-kortteja niin yksilöohjaustilanteissa kuin pienryhmienkin kanssa; samoihin aikoihin alkoivat myös ensimmäiset "Tarotterapia -kurssit". Pia Virtakalliota on kiittäminen ennakkoluulottomasta ja rohkeasta tavasta ottaa Tarotit mukaan terapiatyöskentelyyn - hänen ansiostaan Suomessa syntyi uusi "Tarot-sukupolvi", joka ymmärsi korttien syvällisemmän arvon itsetuntemuksen työvälineenä. "Paljon suurempi merkitys Tarotilla on kuitenkin henkisen kasvun välineenä. Sen symbolinen aines on peräisin länsimaisen ihmisen kokemuksen tasolta, joka tavoittaa oman psyykemme syviä, tiedostamattomia tasoja. Sen vaikutelmat eivät synny älyllisyydestämme, vaan siitä huolimatta. Ne nostavat tietoisuuteemme oivalluksia, joita ei millään muulla tavalla voi esittää, ja niiden 11

12 vertauskuviin sisältyy monta näennäistä vastakohtaa." (Tarot, s. 10) Virtakallio yhdisti omassa Tarot-työskentelyssä ja -opetuksessaan koko pääomaansa; suggestoterapia, rentoutus, NLP, humanistinen ja transpersoonallinen psykologia, Grof, Fromm, Jung - kaikki tulivat mukaan ja vaikuttivat kokonai Tulen kaipaamaan yhteisiä keskustelujamme Tarotin ja tulkintojen parissa. Pian arvoituksellista, läpitunkevaa katsetta pöydän toiselta puolelta. Partaveitsenteräviä kommentteja, jotka kielivät niin syvällisestä ihmistuntemuksesta ja laajasta sivistyneisyydestä kuin äärettömän hyvästä huumorintajustakin. Näen mielessäni Pian puhaltavan tupakansavua mietteliäänä, alapuolella pöydällä kortit muodostavat Kelttiläisen ristin kuvion. Reuman runtelema etusormi naputtaa yhtä pöydän korteista, "-Muista tämä." Ikuisella matkallamme todellisen minämme löytämiseen, sisäiseen kasvuun ja maailmassa vallitsevien perusvoimien ymmärtämiseen on todella hyvä pitää karttana Tarotin Ison Arcanan 22 kortin kokonaisuutta. Kun Narrin rohkeudella olemme lähteneet etsimään totuutta ja valaistusta ja olemme kulkeneet sen kehityskaarenloppuun, olemme saavuttaneet olemassaolomme henkisen ulottuvuuden. Näin niin maailmamme kuin Tarotkin tulee täydelliseksi." (Tarot, s. 10) Toivotan ystävälleni ja opettajalleni hyvää matkaa. Tarot-pakan Vaunut (Pian oma kortti) ovat matkanneet lähes yhdeksänkymmenenyhden vuoden halki, ja saavuttaneet Maailman. Uusi matka alkaa jossain. suuteen. Kun tavanomaisesti tulkinnassa asiakas ja tulkitsija istuivat vastakkain, pöytä heidän välissään, istuutui Virtakallio aina asiakkaansa viereen. Rentoutettuaan itsensä hän ohjasi asiakkaan rentoutuksen, jonka jälkeen varsinainen tulkinta vasta alkoi. Virtakallio korosti, että tulkinta on tulkitsijan ja asiakkaan tekemä yhteinen matka, jossa terapia vaikuttaa kumpaankin osapuoleen. Vuosien aikana hioutunut oma menetelmä kiteytyi vuonna 1994 ilmestyneessä kirjassa "Tarot", josta on sittemmin otettu lukuisia painoksia. Kirja nojautuu vahvasti sekä Grayn että Woudhuysenin, mutta yhtä lailla myös Sallie Nicholsin ("Jung and Tarot") ja Rachel Pollackin ("Seventy-Eight Degrees of Wisdom") ajatuksille - kaikki tukien ajatusta Tarotkorttien terapeuttisesta ulottuvuudesta. Virtakallion Tarot on edelleen paras suomenkielinen Tarot-opaskirja korttien itsetuntemus-käyttöä ajatellen. Lähteet: -Aina on jotakin, joka jää kysymysmerkiksi - NLP opetti tarjoamaan konfetin hopeatarjottimella, kirjoittaja Tarja Törmänen. NLP Mielilehti 2/ Hypnologian Vieraana: Elinikäisen oppimisen halu - Hypnoosin veteraanit Bruno Wingisaar, Pia Virtakallio ja Riitta Vaskelainen, kirjoittaja Minna Tikka-Lapveteläinen. Hypnologia-lehti Pia Virtakallion nekrologi, kirjoittajat Peter von Harpe ja Olavi Tenni. -Virtakallio, Pia: Psyykkinen Kuvastin - Tarot-tulkitsijan ensiaskeleet. Atlantis-lehti N:o 3, Virtakallio, Pia: Tarot. Suomen Tarot-konsultit Oy / Vammalan Kirjapaino Oy, 1994 Marjo Tokkari 12

13 Martti Innanen Martti "Huuhaa" Mikko Sakari Innanen (s. 20. maaliskuuta 1931, Helsinki) on suomalainen humoristinen iskelmälaulaja, kirjailija ja taidemaalari. Innanen aloitti muusikon uransa 1950-luvulla ja toimi vuodesta 1953 lähtien Yleisradion vahtimestarina. Vuodesta 1965 hän luki radiossa kirjoittamaansa seikkailusarjaa Joe Smith. Hän teki myös kuunnelmia. Huuhaa Innanen tuli tunnetuksi kappaleillaan "Elsa, kohtalon lapsi", "Urjalan taikayö", "Gunnar vierasmaalainen" ja "Kumiteräsaappaat". Varsinkin "Elsa, kohtalon lapsi", joka oli Innasen ensimmäinen levytys ja "kieli poskessa" tehty Erik Lindströmin säveltämä tango, otettiin tosissaan ja se oli suuri hitti vuonna "Elsa, kohtalon lapsi" on myydyimpiä suomalaisia singlejä. Myös samana vuonna ilmestynyt albumi Rakkauden ja onnensatumaan täysivaltainen suurlähettiläs oli myyntimenestys. Seuraavana kesänä hän kiersi Suomen tanssilavoja ruotsalaisen Gunnar-pässin kanssa luvulle tultaessa Innasen keikkatahti ja suosio hiipuivat. Innanen levytti muun muassa pornografisia tekstejä sisältäviä huumorilauluja ja "miestenlehdissä" ilmestyi Innasen kirjoituksia. Vuoden 1980 Syksyn sävel -kilpailuihin Innanen osallistui kappaleella "Marduusialainen kissantervauslaulu" ja häneltä ilmestyi samana vuonna albumi Kissantervaaja. Innanen on myös tehnyt ohjelmia Yleisradiolle, kirjoittanut kirjoja ja pitänyt naivistisen taiteensa näyttelyitä. wikipedia Kuukauden taiteilija 13

14 I l m o i t u s t a u l u Ilmoitustaululla ilmoitellaan ajankohtaisista asioista. Äitimaa keskus Oy Hyvinvoinnin, terveyden ja henkisen tietoisuuden lähde Tapahtumat: Ufo-konferenssi la klo Tampereen yhteiskoulun lukio Hallituskatu 32 Ilmoittautuminen. Äitimaa messut Tampereen yhteiskoulun lukio Hallituskatu 32 Hoidot: Ayurvedinen Koko kehon hieronta, Ayurvedinen kasvo- ja päähieronta, turvehoidot, aromaterapeuttinen kokovartalohieronta, HOPIkorvakynttilähoito, Reiki energia hoito. Nettikauppa: mm. kirjallisuutta, intiaanisokeri, ruususuola,viljamyllyt ym. Kirpputori avattu: Tule tekemään löytöjä Tampereentie 214 Kulju/Lempäälä. Aino Ylifrantti ainoylifrantti@hotmail.com Hoitola ; Laukontori 9 B Kehräsaari Tampere Ari Kero ari.kero@elisanet.fi Antiaging -ihonhoitoja Ruususalilla Tuomiokirkonkatu 40 C, 2. krs Tampereella joka toinen maanantai ja niihin iltapäiviin plus iltoihin otan myös kasvohoitovarauksia. Palaute hoidoista on ollut kiittävää! Hoito vaikuttaa solutasolla ja sen vaikutus näkyy iholla heti. Tuotteet eivät sisällä mineraaliöljyjä ja ovat siksi niin miellyttäviä. Nämä tuotteet on alunperin kehitetty herkälle iholle; sittemmin niistä on tullut antiaging kärkituotteita, jotka on patentoitu. Ota yhteyttä ja varaa aikasi Eijamaria Broholm thatiamclinic@gmail.com Konsan kartanon kevään ohjelma! klikkaa tästä osoitteesta: 14

15 I l m o i t u s t a u l u AURINGONPAIKKA Näsilinnankatu 25 B, 3. krs (ovisummeri) Tampere 3.2. to Klo Arja Sinervo Aura-Soma väriterapia Värit itsetuntemuksen välineinä. Löytöretki itseesi tunnista omat lahjasi ja haasteesi värien kautta. Esittely väriterapian mahdollisuuksista sekä käytännön harjoituksia. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Arja ke Klo Pekka Tamminen Avaruuskontaktit uudessa ajassa Avaruudelliset tahot ovat ohjanneet meitä verhon takaa yhdessä henkisten oppaiden kanssa vuosisatoja. Käsillä olevan uuden ajan myötä nämä voimat paljastavat vähitellen itsensä. Tämä tapahtuma muuttaa Maaplaneetan elämää monella tavalla. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Pekka ke Klo Energiahoidot Sarastè Sofia Tähtisydämen taajuus luo galaktista kehoasi ja tuo siihen ykseystietoisuuden, tähän asti puuttuneen komanneksen. Tule kuulemaan lyhyt esittely ja kokeilemaan räätälöityä hoitoa, joka päivittää kehosi. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Suvi ti Klo Päivi Kaskimäki Maya-ilta Millaisessa jaksossa mennään nyt Maya-kalenterissa. Mitä muutosten vuosi 2011 voikaan tuoda tullessaan.kokemuksien jakamista ja omia havaintoja ajanlaadusta ja muuttuvasta maailmasta. Tiedustelut ja ilmoittautuminen: Päivi Ilontila Väinölänkatu 1 B, 2. krs Tampere Aikuisten Capoeira 40+/- on aloittamista Ilontilassa tiistaisin klo Tunnit ovat aikavälillä eli niitä on yhteensä 15 kertaa. Kurssimaksu on 100EUR loppukausi tai 10EUR/ kerta. Voit tulla kokeilemaan ja päättää vasta sitten, sopiiko laji sinulle. Capoeirasta lisätietoja sekä ilmoittautumiset: tai Jenni Kuronen p Timo Kiviö on VortexHealing terapeutti järjestää ryhmähoito- ja keskusteluillan torstaina klo 18-20:30. Ilta sisältää hoitomuodon esittelyn, ryhmähoidon sekä keskustelua fyysisten ja tunneperäisten ongelmien syntymisestä, esiintymisestä ja hoitamisesta sekä niiden yhteydestä ns. sisäiseen heräämiseen. Ennakkoilmoittautuminen: pakollinen (osallistujamäärä rajoitettu). Ilmoittaudu 9.2. mennessä osoitteeseen timo@timokivio.com. Osallistumismaksu 20 euroa. Lisätietoja Timo Kiviön nettisivuilla Sydämellisesti tervetuloa! 15

16 I l m o i t u s t a u l u JYVÄSKYLÄ Healing tapahtumia Julkinen tapahtuma Ajankohta 27. maaliskuuta 2011 kello 11: toukokuuta kello 17: Paikka Eeronkatu 6 Jyväskylä, Finland Lisätietoja Ylistystä, ehtoollinen, katsomme jonkin videon ja rukoilemme yhdessä. Tule oppimaan ja parantumaan Tilaisuuksisa kerätään kolehti kulujen kattamiseksi Tarkemmin tapahtumat näkee Weon sivuilta Su Su Su Ilmoittautumiset Kristiina Keravuori YRITTÄJÄNAISET kristiina.keravuori@gmail.com

17 Osaamis -ja ammattiluettelo Akashic.net - Rajatiedon täsmähakukone Akashic.net on täsmähakukone, joka hyödyntää Googlen hakumoottoria. Palvelun avulla rajatiedon alueen asiat löytyvät helpommin suomen kielellä. Auri-julkaisut Heikki Juutilainen Käännöstoimisto; suomi-venäjä-englanti, Auri -julkaisut; julkaisee painovalmiiksi omakustanneet ym., www-sivut. Puh/fax (03) , heikki@juutila.com Artemis Arja Sinervo Aura-Soma väriterapia, Ayurvedinen pää -ja kasvohieronta, Shindo selkähoito, Sisäelin-vatsahieronta, Enkelienergia -ja äänihoito, Jumalatar energiahoito, Intuitiivinen energiahoito, Aarrekartta -kurssit, Energianvälitysmyös kaukohoitona. Puh arjasinervo@gmail.com Casa D Angelique Marjaana Will-Vidlund Valmennusta, matkoja, kristallivuodehoitoja Puh Esoteeriset Alkemistit Jan-Mikael Maros Luennot, Esitelmät, Parantavat Jalokivet, Henkilökohtainen vastaanotto. Puh janmikaelmaros@gmail.com Graafista suunnittelua tuulamaria Tuula-Maria Kangaslampi Esitteet, Logot, Käynti -ja kutsukortit, Lomakkeet, Kirjekuoret, Lehti-ilmoitukset, Yrityksen graafinen ilme, Taitot; lehdet ja kirjat, www-sivut, Ikkunateippaukset, Haastattelut/lehtiartikklit, Tekstaukset, Julisteet, Kortit, Cd-kannet, Postimerkit, Ex-Librikset, Äänikirjat, Videot jne. Puh Tarjanteenkatu 5 A 15, Tampere info@tuulamaria.fi Haukila Leena, Kirjekyyhkynen Viestien välitystä selväkuuloisuudella. Healingia, Menneitä elämiä, Tarot tulkinnat. Puh Piilokalliontie 3, Perniö leena@kirjekyyhkynen.fi Heart Space Chintana Seppä Kuuntelevia sydämen läsnäolon hoitoja jotta syvärentoutuminen omaan itseen voi tapahtua. Core Integration hellävarainen syvähieronta- Vyöhyketerapia, Counseling- ja Energiahoito, Rakkaus ja Kiitollisuus-Light Transmission hoito. Tanssiterapia-päivät ja -kurssit. Puh devachintana@gmail.com 17

18 Hermeetikko lehti Jukka Nieminen Hoitohuone Kehon Terveydeksi Anne Laatikainen Moderni Vyöhyketerapia (MVT), Intialainen Päähieronta, Reiki energiahoito. Koulutukset: Vauvahieronnan ohjaus, Intialaisen Päähieronnan kurssi, Reiki-koulutus, Rentoutus-ohjaaja, Regressio-ohjaaja. Naurujoogaa. Puh Tuusantie 1, Linjaportti, Nummela Hynnäläntie 23 D, Oinasjoki Hoitohuone Sippoin; vastaanotto Lauttasaaressa, Helsingissä. Hoitohuone Sippoin tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaista ja yksilöllistä yhdistelmää hoitoja ja itsehoitoa. Teen neula-akupunktiota, jäsenkorjausta, meridiaanihierontaa & akupainantaa, sekä annan yksityisopetusta Sippoin terveysliikunnassa, Viisi tiibetiläistä liikettä, Sippoin Kum Nye ja Kehoäly harjoittelussa. Teen myös yritys- ja kotikäyntejä. Tiedustelut ja ajanvaraus: Tapio Sippoin Hoivoroi hoivaa ja huolehtii Turvallista arkea elämän eri tilanteisiin tarjoaa rovaniemeläinen Hoivaroi. Kotisairaanhoito, kotipalvelu, ja omaishoitajan vapaapäivä ovat arvokas apu sitä tarvitseville. Kauttamme löydät myös kodinhoidon muut palvelut kotivahdista siivoukseen. Lisätietoa meistä Jarin Hoitotupa, Jari Raussi Koulutettu hieroja. Muokkaavasta hieronnasta kokonaisvaltaisiin hoitoihin, asiakaslähtöisesti. Perushoidot: klassinen-, aroma- ja suolahieronta sekä intialainen päähieronta. Puh Jurvalankatu 4 B 7, Tampere jari.raussi@hoitotupa.net Jännitys pois Jari Rauhala TRE-tekniikka; Vapisemalla vapaaksi kehon syväjännityksistä! Hierontaa sekä ohjattua liikuntaa yksilöllisesti tai ryhmille. Puh jarin.rauhala@gmail.com Konsan kartano, Turun luontaishoitola Akupunktio, Aromaterapia, Astrologia, Bioenergia-informaatiokentän oikaisu, Ekokampaaja, Energiahoito, Enkelityöskentelyn ja kanavoinnin kurssit, Hieronta (klassinen), Hieronta (Intuitiivinen), Homeopatia, Intialainen päähieronta, Intuitiivinen kehoterapia, Johdettu sisäinen matka, Koko kehon vyöhyketerapia, Refleksologia, Lymfahoito, Lämpökivihoito, Naprapatia, Numerologia, Reconnective Healing, Reconnection Sessio, Reiki, Resonanssiterapia, Selvänäköinen auralukemus, Selvännäkijän vastaanotto, Suggesto- ja rentoutusterapia, Tarot, Viikinki Riimut, Voicemassage. Virusmäentie 9, TURKU Puh. (02) Lenita Lehtonen Olet sitä mitä ajattelet kun ajattelusi muuttuu, elämäsi muuttuu -kursseja eri puolella Suomea. Vapaa pääsy tilaisuuksiin. Myös yksityisvastaanotot, pienryhmät ja sähköiset palvelut. Puh lenita.lehtonen@junita.fi Lucetia Jaana Rusi Lenormand-tulkintoja ja astrologisia konsultointeja. Tilaa puhelinkonsultointi sähköpo- 18

19 stitse. Vastaanotto Tampereella, Aurinkopaikassa sekä Turussa Konsan kartanolla. fon mobile Boxhagener Straße 21, Berlin Luonnon Hoivatar Sirpa Tonder-Vainio ja Seppo Vainio Halauksien talo; Reikihoito, Tähtienergiahoito, Aloe Vera ja Kookostuotteet. Pihasuunnitelmat. Uutta; Hyvinvointiluennot. Sirpa Tonder-Vainio puh Seppo Vainio puh Välimaantie 192F, Askainen Mettälä Niina Koulutettu hieroja, Aura-Soma väriterapeutti, Reiki-hoitaja, Kraniosakraaliterapia, kodin energiapuhdistukset. Puh Luontaishoitola Suvanto Suvantokatu 7-9, Tampere Moremea Anna Hurmalainen Yritysmateriaalit ja markkinointi, Myyntityö, Kirjoitustyö, Toimistotyö puh Saarniharjunkuja 2 A 1, Vantaa Puh Paavontie 6, Kemi sanna.tuovinen@gmail.com Ruususali Helena Aho Hierontaa, Aromaterapia, Ruususalin vuokrausta Puh Tuomiokirkonkatu 40 C, 2. kerros (ovisummeri: Ruususali) Tampere Sarasté Suvi-Margareta Niittylahti Korkeatasoiset energiahoidot Puh Sydämen Valo Tarja Rantamäki Uuden tietoisuuden opettaja. 7-Arkkienkelin hoito, Ykseys-energiahoito, Henkilökohtainen valmennus/keskustelut, Kodin energiapuhdistus, Kristallihoito, Uuden parisuhteen siunaus/ vihkimysrituaali. Puh tarjarantamaki@hotmail.com Tulkki Juha Kukkaterapia, henkilökohtainen ja luonnonmukainen kukkaterapia -myös eläimille. Puh Paavontie 6, Kemi info@keskiyonaurinko.fi Pro harmonia (Tmi) Sanna Tuovinen Aarrekartta valmennukset, Rentoutushieronta ja Äänimaljahoidot, Nature`s of Scandinavian jälleenmyynti, Freelancer toimittaja. Tuula Huhtala TAROT VANHAVIISAUS. Tarot tulkintoja keskiviikkoisin n. 2 kertaa kk, Pinninkatu 59 TRE, kts kotisivuiltani Tapahtumakalenterista, tietoni ym. löydät sieltä! Soittele ja varaa aikasi. 19

20 Puh Tuula Tuomi InnerLight ja Aloevera -edustaja Ph-tasapainota kehosi. Terveys- ja ravintone uvontaa. Super Greens luomuterveysjuoma. UUTTA INNERLIGHTILTA: GSR-COMPASS BIO-SKANNAUS tutkin kehosi ravinnonpuutteet. 95,2% korrelaatiota laboratorio testeihin nähden. Tuote-esittelyt ja kotikutsut. Puh Tähtisade Tuulia Mäntylä Selvänäköpalvelu, Violettiliekki, Reikihoito, Valokynähoidot, Neulaton akupunktio, Magneetti -ja maasäteilymittaukset, Enkelivesi. Koulutukset ja kurssit; Aarrekartta, Violet Flame Reiki Master, Shamballa MD Reiki sekä vihkimykset. Äitimaa keskus Oy Hyvinvoinnin, terveyden ja henkisen tietoisuuden lähde Hoidot: Ayurveda, Ayurvedinen Koko kehon hieronta, kasvo- ja päähieronta, Turvehoidot, Aromaterapeuttinen kokovartalohieronta, HOPIkorvakynttilähoito, Reiki energia hoito. Tapahtumat: Enkelten päivä, Äitimaa messut ym. Myös nettikauppa jossa mm. kirjallisuutta, InnerLight viherjauhe, intiaanisokeri, ruususuola, viljamyllyt yms. Aino Ylifrantti Ari Kero Laukontori 9 B Kehräsaari Tampere Myös puhelimitse selvännäköiset tulkinnat. Puh Kirkkojärvenkuja 5, Myrskylä Ultra lehti Rajatietoa etsijöille Puh Salojärventie 36, Kylämä Puh Yesterday Once More Marianne Saranpää Vintage vaatteet - menneiden vuosikymmenten muotia. Puh Kauppapuistikko 16, Vaasa info@yesterdayoncemore.fi 20

Pia Virtakallio In Memoriam. Pia Virtakallio 1919-2010 (valokuva. Marjo Tokkari, www.tokkari.com.)

Pia Virtakallio In Memoriam. Pia Virtakallio 1919-2010 (valokuva. Marjo Tokkari, www.tokkari.com.) Pia Virtakallio In Memoriam Marjo Tokkari, www.tokkari.com.) Pia Virtakallio 1919-2010 (valokuva Pia Virtakallio, Suomen Tarot Grand Old Lady, kuoli 28.8.2010 Helsingissä. Pia oli "tietoisuuden moniottelija",

Lisätiedot

Joulukuu no 38/2010 1

Joulukuu no 38/2010 1 Joulukuu no 38/2010 1 Niin se vuosi taas hujahti ja kohta ollaan uuden vuoden kynnyksellä. Vaikka välillä tuntuu ettei juurikaan mitään tapahtunut vuoden aikana mutta kun alkaa muisteleen niin olihan siellä

Lisätiedot

Syyskuu no 35/2010 1

Syyskuu no 35/2010 1 Syyskuu no 35/2010 1 Laki ollos itsellesi. Mieti, mik' on sulle hyvä, tuumi, mik' on sulle paha, ruma sulle, kaunis sulle: ole maailma omasi. Iske itsesi kipunat yltä, alta, kaikkialta, enin taistosta

Lisätiedot

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related

http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related Syyskuu no 55 /2012 http://www.youtube.com/watch?v=sugtzbcwtti&feature=related "Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin, jotka eivät lyö. Kuin tuuli, joka vaalii viljaa, kuin lempeä ja lämmin yö. Särkyneitä

Lisätiedot

Saa mitä haluat -valmennus

Saa mitä haluat -valmennus Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta

Saarijärven Lossi 74/6 vuotta Saarijärven Lossi 74/6 vuotta 25.3.2017 Saarijärven Lossi juhli syntymäpäiväänsä ravintola White Ladyssa Helsingissä lauantaina 25.3. 2017 aiheenaan edesmennyt näyttelijä Tarmo Manni. Seuraavat henkilöt

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

4.1 Samirin uusi puhelin

4.1 Samirin uusi puhelin 4. kappale (neljäs kappale) VÄRI T JA VAATTEET 4.1 Samirin uusi puhelin Samir: Tänään on minun syntymäpäivä. Katso, minun lahja on uusi kännykkä. Se on sedän vanha. Mohamed: Se on hieno. Sinun valkoinen

Lisätiedot

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen!

Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Unien ja hoitojen kautta talvikauteen! Tällä kertaa esittelyssä on yrittäjä Arja Sinervo Hoitola Artemiksesta. Arjan taidot ihmisen parantamisen ja auttamisen yhteydessä ovat tuoneet myös luovan puolen

Lisätiedot

Kuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä.

Kuvataiteilijoiden töitä on esillä Kristiina Alatalolta sekä Carita Bergiltä. Elokuu no 22/2009 Elokuu Versio oleva lähtee liikkeelle taiteilla. Tässä kuussa monilla paikkakunnilla juhlitaan tapahtumien yötä joissa taiteilla on suuri merkitys. Mikäpä muuten estää pieniä paikkakuntia

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta!

Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Joulukuu no 16 2008 Lahjavinkki; Anna lahjakortti lahjaksi osaamisluettelon ammattilaisilta! Jouluun on vain tovi aikaa sekä vuoden 2008 päättymiseen. Tuntuu kuin aika nykyisin menisi siivillä. Taannoin

Lisätiedot

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta

S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta S-114.2720 Havaitseminen ja toiminta Heikki Hyyti 60451P Harjoitustyö 2 visuaalinen prosessointi Treismanin FIT Kuva 1. Kuvassa on Treismanin kokeen ensimmäinen osio, jossa piti etsiä vihreätä T kirjainta.

Lisätiedot

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi:

TOIMINTA PEVA PASSI. nimi: PEVA TOIMINTA nimi: PASSI Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti: 1. Opiskelutaidot

Lisätiedot

Kokemuksia Unesco-projektista

Kokemuksia Unesco-projektista Kokemuksia Unesco-projektista Puheviestinnän harjoitusten tavoitteet Kuuden oppitunnin mittaisen jakson aikana asetin tavoitteiksi seuraavia oppimis- ja kasvatustavoitteita: Oppilas oppii esittämään omia

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast

Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast Sävel Oskar Merikanto Sanat Pekka Ervast KUOLEMAN KUNNIAKSI Pekka Ervast Oskar Merikanto Teoksen taustaa Tukholman kongressi 1913 ja Oskar Merikanto. Kuten lukijamme tietävät, pidetään ensi kesänä Tukholmassa

Lisätiedot

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin

Vastaamisen jälkeen lomakkeet suljetaan luokassa kirjekuoreen, joka lähetetään Terveyden ja hyvinvoinnin ETUSIVU Olet osallistumassa Kouluterveyskyselyyn. Tutkimuksesta vastaa Terveyd ja hyvinvoinnin laitos. Lomakkeessa kysytään terveyte, hyvinvointiin ja koulunkäyntiin liittyviä asioita. Vastauksesi on arvokas,

Lisätiedot

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta

Podcast, podcast. Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast Tutkimus podcastien kuuntelusta Podcast, podcast RadioMedia selvitti syksyllä 2018 podcastien kuuntelua. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, kuinka paljon podcasteja kuunnellaan, ketkä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

Marraskuu no 37/2010 1

Marraskuu no 37/2010 1 Marraskuu no 37/2010 1 Marraskuussa kynttilät tuovat valoa Ulkona on jo pimeää, mutta onneksi kynttilät luovat kaunista valoa ympärillemme. Syöpä on sairaus johon joskus joku läheisistämme sairastuu. Ihmeellistä

Lisätiedot

SUOKI TOIMINTA PASSI

SUOKI TOIMINTA PASSI I K O SU M I TO A T IN A P I SS nimi: Näitä taitoja, joita harjoittelet tässä passissa, sinä tarvitset: A Työharjoittelussa B Vapaa-aikana C Koulussa Nämä taidot kehittyvät, kun teet tehtävät huolellisesti:

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry

Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Pohjois-Karjalan Henkinen yhdistys ry Kevään 2011 ohjelma Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät: Astrokerho Kerho on avoin kaikille astrologiasta kiinnostuneille. Kerhossa opimme katsomaan astrologiselta kartalta

Lisätiedot

Maanviljelijä ja kylvösiemen

Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tapani teki pitkän elämäntyön. Tapanilla oli ainutlaatuinen kyky olla läsnä. sanallisena tai sanattomana. Uskomattoman

Tapani teki pitkän elämäntyön. Tapanilla oli ainutlaatuinen kyky olla läsnä. sanallisena tai sanattomana. Uskomattoman Tammikuu no 27/2010 kertoi ihmisistä joka oli tavattoman kiinnostavaa. Tapani teki pitkän elämäntyön rajatiedon parissa ja siksi häntä voi hyvällä syyllä sanoa Rajatiedon Ylipäälliköksi puhumattakaan Ufoyhdistyksen

Lisätiedot

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen

Marraskuu no 15 2008. Kirsi-Teresia Kivelä. Kristiina Alatalo. Vesa Lempiäinen Marraskuu no 15 2008 Kirsi-Teresia Kivelä Kristiina Alatalo Vesa Lempiäinen Enkelienergiaa marraskuulle! Enkelit puhuttavat varmaan meitä kaikkia, uskomme niihin tai emme niin mielipide ainakin löytyy.

Lisätiedot

HENKISTÄ TASAPAINOILUA

HENKISTÄ TASAPAINOILUA HENKISTÄ TASAPAINOILUA www.tasapainoa.fi TASAPAINOA! Kaiken ei tarvitse olla täydellisesti, itse asiassa kaikki ei koskaan ole täydellisesti. Tässä diasarjassa käydään läpi asioita, jotka vaikuttavat siihen,

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa!

Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Toukokuu no 20/2009 Toukokuun terveisiä! Kesä on juuri kohta käsillä ja luonto alkaa olla vihreyttä tulvillaan. Kevät on upeaa aikaa! Esittelyssä on Konsan kartano Turusta joka onkin varsin mielenkiintoinen

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi

Facebook koulutus. Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook koulutus Kalle Rapi Etelä-Karjalan kylät ry http://kylat.ekarjala.fi Facebook, mikä se on? Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden

Lisätiedot

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana

Helka Pirinen. Esimies muutoksen johtajana Helka Pirinen Esimies muutoksen johtajana Talentum Helsinki 2014 Copyright 2014 Talentum Media Oy ja Helka Pirinen Kansi: Ea Söderberg, Hapate Design Sisuksen ulkoasu: Sami Piskonen, Suunnittelutoimisto

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski

Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri

Lisätiedot

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää

Kun isä jää kotiin. Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Teksti: Liisi Jukka Kuvat: Iida Vainionpää Kun isä jää kotiin Mikko Ratia, 32, istuu rennosti olohuoneen tuolilla, samalla kun hänen tyttärensä Kerttu seisoo tuolista tukea ottaen samaisessa huoneessa.

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi

Tunneklinikka. Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunneklinikka Mika Peltola 0443336719 www.tunneklinikka.palvelee.fi Tunnekehoterapia on luontaishoitomenetelmä, joka on kehittynyt erilaisten luontaishoitomenetelmien yhdistämisestä yhdeksi hoitomuodoksi.

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010

Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja. Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Ympäristöetsiväohjaaja -työpaja Ympäristökasvatuspäivät Helsingissä 7.10.2010 Tervetuloa! Luonto-Liiton pikaesittely Ympäristöetsivätoiminnan esittely Tutustumme kirjaan: Mystisen liskon etsijät - luontotehtäviä

Lisätiedot

VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon)

VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon) VÄRI VÄRI ON: Fysiikkaa: valon osatekijä (syntyy valosta, yhdistyy valoon) VÄRI ON: Biologiaa: näköaistimus (solut ja aivot) Kemiaa: pigmentti (väriaine, materiaali) VÄRI ON: VÄRI ON: Psykologiaa: havainto

Lisätiedot

Helmikuun iloa hyvät ihmiset!

Helmikuun iloa hyvät ihmiset! Helmikuu no 17 2009 Helmikuun iloa hyvät ihmiset! Tammikuussa olikin luova tauko Versio olevassa mutta nyt lehti alkaa taas ilmestyä normaalisti. Uutta lehdessä on ilmoitustaulu johon kerätään ilmoitukset

Lisätiedot

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto

Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia

Lisätiedot

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1

Kim Polamo Työnohjaukse ks n voi n m voi a Lu L e,,ku inka i t yönohj t aus s autt t a t a t yös t s yös ä s si s. i 1 Kim Polamo Työnohjauksen voima Lue, kuinka työnohjaus auttaa työssäsi. 1 Työnohjauksen tulos näkyy taseessa.* * Vähentyneinä poissaoloina, parempana työilmapiirinä ja hyvinä asiakassuhteina... kokemuksen

Lisätiedot

Ostoskassit pullollaan miten kehittää

Ostoskassit pullollaan miten kehittää Ostoskassit pullollaan miten kehittää opettajan valmiuksia maahanmuuttajan kohtaamisessa? Monikulttuurisuustaitojen kehittäminen kouluyhteisöss ssä 22.-23.11.2007 23.11.2007 FL Heidi Vaarala Jyväskyl skylän

Lisätiedot

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet

Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet Henkinen valmennus -luento Annen Akatemia 27.7.2007 Eerikkilä Huippu-urheilijaa hyödyttävät ominaisuudet ITSE- TUNTEMUS ITSE- LUOTTAMUS INTOHIMO & PÄÄTTÄVÄISYYS KORKEAT TAVOITTEET KESKITTYMIS- KYKY SOPIVA

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

TYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta

TYÖKIRJANEN.  Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2

LINNALA NEWS GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA UUTISIA LINNALASTA. Perjantaina 21.lokakuuta 2011. Sivu 2 LINNALA NEWS UUTISIA LINNALASTA GALLUP: PARAS LAJI LIIKUNTATUNNEILLA Sivu 2 Perjantaina 21. lokakuuta 2011 PÄÄKIRJOITUS OTA KANTAA Linnala News nettisivut on nyt avattu Kysely loi nettisivut Otso H., Casimir

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6

Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 Kenguru Benjamin (6. ja 7. luokka) ratkaisut sivu 1 / 6 3 pisteen tehtävät 1) Mikä on pienin? A) 2 + 0 + 0 + 8 B) 200 : 8 C) 2 0 0 8 D) 200 8 E) 8 + 0 + 0 2 2) Millä voidaan korvata, jotta seuraava yhtälö

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

Isonkyrön kunnan perusopetus

Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön kunnan perusopetus Isonkyrön perusopetus, kerhotoiminta 2015-2016 Isonkyrön kunnan peruskoulut järjestävät kerhotoimintaa opetushallituksen myöntämän valtionavustuksen turvin. Tähän lehtiseen

Lisätiedot

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut.

HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. Kurssipalaute HUOMAUTUS LUKIJALLE: Tässä on esitelty kaikkien aineiden palaute. Kysymyksestä 1. ilmenee mitä aineita oppilas on kurssilla lukenut. OPPILAS 1 Vastaa seuraaviin kysymyksiin asteikolla 1 5.

Lisätiedot

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille

Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille Yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon paketti laajennetulle työssäoppijoille 1. Tässä opintojaksossa painotetaan työelämätaitoja ja yrittäjyyttä. Lisäksi käsitellään lyhyesti oman talouden suunnittelua.

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA

Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA 2014 Tutkimus nuorten tulevaisuuden suunnitelmista TIIVISTELMÄ PÄÄRAPORTISTA Kun koulu loppuu -tutkimuksen toteutus Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää yläkoululaisten ja lukiolaisten tulevaisuuden suunnitelmia,

Lisätiedot

Paritreenejä. Lausetyypit

Paritreenejä. Lausetyypit Paritreenejä Lausetyypit Keskustele parin kanssa, kysy parilta! Omasta mielestäni olen Minun perhe on Minun suku on Minun äiti on Minun isä on Minun koti on Minun lempiruoka on Minun suosikkilaulaja on

Lisätiedot

Ilonan ja Haban aamu Pariskunnalle tulee Aamulehti, mutta kumpikaan ei lue sitä aamulla: ei ehdi, eikä jaksa edes lähteä hakemaan lehteä kauempana sijaitsevasta postilaatikosta. Haba lukee Aamulehden aina

Lisätiedot

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä,

Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, Nina Kivirasi Ninan toinen vuosi vie07-luokalla. Joskus Ninasta tuntuu, että aika loppuu jokaisen työn kohdalla kesken. Nina ei vieläkään pidä koulunkäynnistä, mutta hänen mielestä ammattikoulu on paljon

Lisätiedot

Voi, tätä kauneutta ympärillä!

Voi, tätä kauneutta ympärillä! Kesäkuu no 21/2009 Voi, tätä kauneutta ympärillä! Luonto on niin ihmeellisen kaunis ja runsas kukkineen, mutta kauneutta on tässäkin lehdessä, sillä esillä on upeaa taidetta ja musiikkia. Arjuna ja Chintana

Lisätiedot

E-kirjan kirjoittaminen

E-kirjan kirjoittaminen 1 E-kirjan kirjoittaminen Ohjeet e-kirjan kirjoittamiseen Tämän ohjeistuksen tavoitteena on auttaa sinua luomaan yksinkertainen e-kirja (pdftiedosto) asiakkaallesi. Kirja näyttää hänelle kuinka hyvin ymmärrät

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

Reseptejä asiakassuhteisiin

Reseptejä asiakassuhteisiin Reseptejä asiakassuhteisiin Asiakasta ei jätetä! Mikko Ojanen TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijä ISBN 978-952-14-1936-2 ISBN 978-952-14-1937-9 (sähkökirja) Kansi ja kuvat:

Lisätiedot

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa

Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Oma käyttäytyminen eri tilanteissa ja eri ihmisten kanssa Ihminen käyttäytyy eri paikoissa eri tavalla. Olet varmasti huomannut, että julkisissa paikoissa käyttäydytään eri tavalla kuin yksityisissä paikoissa.

Lisätiedot

VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC

VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC Markus Lappalainen KT11/P721KNrB VERKKOSIVUANALYYSI Suomalaisen musiikin tiedotuskeskus FIMIC Oppimistehtävä Kulttuurituotannon ko. Toukokuu 2011 SISÄLTÖ 1 FIMIC... 1 2 VISUAALISET NÄKYMÄT... 1 3 AKTIIVISUUS

Lisätiedot

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN

РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN РУССКИЙ ЯЗЫК АУДИРОВАНИЕ LYHYT OPPIMÄÄRÄ KORT LÄROKURS 12.2.2014 YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNTA STUDENTEXAMENSNÄMNDEN Vastaa kysymyksiin 1 26 valitsemalla kuulemasi perusteella sopivin vaihtoehto. Merkitse

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää

Kesän muistot. Osaamisluettelon osaajia kannattaa hyödyntää Lokakuu no 14 2008 Kesän muistot Kesästä ei luonnossa ole enää paljoakaan jäljellä, mutta kesäkuvia on kiva katsella mikäli niitä on albumeihin ehtinyt koota mukavien muistojen kera. Tämän lehden numerossa

Lisätiedot

Rentouttavaa pääsiäistä!

Rentouttavaa pääsiäistä! Huhtikuu no 19/2009 Rentouttavaa pääsiäistä! Saamme kohta nauttia pääsiäisen juhlapäivistä. Monille se on muutama lomapäivä kun taas toisille tärkeä uskontoon liittyvä perinne. Täytyy myöntää ettei minulla

Lisätiedot

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA

KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA KUINKA TEHDÄ ONNISTUNEITA REKRYTOINTEJA? LÖYDÄ OIKEA ASENNE OSAAMISEN TAKANA ASIAOSAAMISEEN KESKITTYMINEN ON VÄÄRÄ FOKUS. ETSI ASENNETTA. Uuden työntekijän sopeutuminen uusiin tehtäviin voi viedä jopa

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella

Sanomalehtiviikko. KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. 2.-luokkalaisille. Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella Sanomalehtiviikko KAUKOPUTKI LÖYTÄÄ UUTISET Tehtäväpaketti 1. -luokkalaisille Lähde uutisseikkailuun toimittaja Simo Siiven opastuksella MA Tänään katsomme ja kuuntelemme sanomalehteä. 1. Paljonko sanomalehti

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Syyskuun tuulia Tampereelta!

Syyskuun tuulia Tampereelta! Syyskuu no 23/2009 Syyskuun tuulia Tampereelta! Syksy on ihanaa aikaa sillä luonto antaa kohta upeita värinäkymiä, mutta tämä on myös uusien alkujen aikaa. Syksyllä alkavat kurssit ja erilaiset koulutukset

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Lokakuu no 36/2010 1

Lokakuu no 36/2010 1 Lokakuu no 36/2010 1 Lokakuu 10.10.2010 Mielenkiintoinen luku tuo numero 5 joka muodostuu tuosta päivästä ja se on myös Hengen ja Tiedon messujen sunnuntaipäivä. Numerologinen tulkinta: Elämänopetus 5;

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

ohjeistus retkikerho

ohjeistus retkikerho Graafinen ohjeistus Esittely Oulun luonnonsuojeluliiton alla toimiva Retkikerho on kanava, jonka avulla voi helposti irrottautua arjesta kaupungin lähiluontoon. Retkitarjonta on hyvin monipuolinen ja kerhon

Lisätiedot

Pienten lasten kerho Tiukuset

Pienten lasten kerho Tiukuset Pienten lasten kerho Tiukuset Kerhotoiminnan varhaiskasvatussuunnitelma 2014 2015 Oi, kaikki tiukuset helähtäkää, maailman aikuiset herättäkää! On lapsilla ikävä leikkimään, he kaipaavat syliä hyvää. (Inkeri

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa

Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Julkinen loppuraportti 20.2.2019 Work Pilots Oy:n nopea kokeilu Helsingin kouluissa Helsingin koulujen nopeiden kokeilujen ohjelma I, syyslukukausi 2018 Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteena oli toimivan

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO

2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO 2014-2015 WELLNESS & BALANCE, ESPOO Seasonal Yoga, Joogaopettaja koulutus Espoo 2014-2015 (Koulutus on pääasiassa englanninkielinen) Seasonal Yoga (SYTT) on kansainvälinen itsenäinen jooga koulu, joka

Lisätiedot