EAKR-työpaja Aulangolla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EAKR-työpaja Aulangolla 30.8.2012"

Transkriptio

1 Ideat tuotteiksi ja liiketoiminnaksi EAKR-työpaja Aulangolla Erkki Kivelä Miika Lundin

2 Mikä Innokone on? - eli hissipuhe tavikselle Innokone on Aalto-yliopiston, Teknologiakeskus TechVillan ja Teknologiakeskus Innoparkin asiantuntijapooli, joka haastaa pk-yrityksen ajattelemaan ja toimimaan aidosti erilailla, kuin ennen. Innokoneessa kannustetaan yrityksiä kehittämään uusia tuotteita ja palveluita ja tavoitellaan yrityksille pitkällä juoksulla konkreettista kilpailuetua. Kaikki kehittäminen Innokoneessa lähtee yrityksen omasta motivaatiosta. Tämän motivaation tueksi Innokone tarjoaa monipuolista asiantuntija-apua kilpailuedun ja -kyvyn tavoitteluun sekä uusien tuoteja palvelukonseptien synnyttämiseen.

3 Päätavoitteet ja tavoiteltavat tulokset Päätavoitteet: Yhdessä tekemisen malli (kuinka yliopisto - teknologiakeskus - pk-yritys -akseli voi tehdä yhdessä töitä) eli yhteinen Innokone -prosessi Pk-yrityksiin uusia liiketoiminta-, palvelu- ja tuoteinnovaatioita -> kasvua ja kansainvälistä potentiaalia yrityskenttään erityyppisillä, tarvelähtöisillä kehittämistoimilla Tulokset: Uudet liiketoimintamallit uudet, synnytetyt yhteistyömallit ja liiketoimintakonseptit Uudet kansainväliset vientituotteet vientipotentiaalia omaavat tuotteet

4 Ylimaakunnallinen yhteistyö - keitä mukana ja millä panoksilla? Osatoteuttajia ainoastaan kahden maakunnan alueelta (ylimaakunnallisuus -, toiminnallisuus +) Ylimaakunnallisuutta haettu kumppanuuksista alueellisten yrityspalveluyhtiöiden kanssa LAKES, LYKES/Novago, FSKK, Cursor Alueellinen taho panostanut aikaa ja omia yhteyksiä (kutsunut alueen yrityksiä nk. InnoStep -päiviin tutustumaan Innokoneen tarjoamaan) Innokone tarjonnut alueen yrityksille kehitysalustan ja asiantuntijaverkoston hyödynnettäväksi yritysten omissa kehitystoimissa (tämä siis esitelty alueen InnoStep -päivässä)

5 Missä ollaan onnistuttu ja mitä siihen tarvittiin? Kansantajuista viestintää hankkeesta Yrittäjien on helppo ymmärtää, mistä Innokoneessa on kyse Hankebyrokratialla ei vaivata yrityksiä Kilpailutukset, tarjoukset, sopimukset ym. paperisota hoidetaan osatoteuttajien sisällä Luottamus on saavutettu ajan myötä yrittäjien kanssa Aitoon, pitkäjänteiseen kehittämiskumppanuuteen päästy jo muutaman yrityksen kanssa Päärahoittajan kanssa avoin kommunikointi (tiedetään aina, missä mennään ) Konkreettisia kehittämistoimenpiteitä on tehty jo n. 30 yritykseen

6 Mitä evidenssiä onnistumisesta on? Amipac Oy Arla Foods 16 m kokonaistoimitus Bauer Watertechnology Oy Bauer Cobolt tuoteperheen lanseeraus Alihankinta 2012 messuilla Marwe Oy mm. Tekesiltä Yli 100 k tuotekehitystukea kasvuliiketoimintaan Saunasampo Oy uuden tuoteperheen lanseeraus, mm. 40 % energian säästö lämmityksessä, modulaarinen tuoterakenne, valmistettavuus + Keskeistä on, että asiakkaat kysyvät: Koska jatketaan?

7 Mitä olisi voitu tehdä toisin tai paremmin? Rahoitukseen/maksatukseen löydettävä uusia keinoja Maksatuksen viiveet ym. hankaloittavat käytännön toimia Mallia puiteohjelmahankkeista? Yliopiston ajatusmallin/toimintatapojen yhteensovittaminen hyvin haastavaa pk- ja etenkin p- yrityksen kanssa Keskitytäänkö yritysprojektien määrään vai laatuun? Resurssien puitteissa keskitytty tekemään pienen joukon kanssa syvällistä ja konkreettista kehitystyötä. Jatkuva pelko tukikelvottomien kulujen kanssa Viestintä ja avoin tiedonvaihto kaiken A ja O!!

8 Kiitos mielenkiinnosta! Infopaketti hankkeesta: Käy tykkäämässä, niin pääset seuramaan etenemistä:

L A P I N L I I T T O S T R A T E G I A P Ä Ä L L I K K Ö M E R V I N I K A N D E R

L A P I N L I I T T O S T R A T E G I A P Ä Ä L L I K K Ö M E R V I N I K A N D E R Asiantuntijalausunto 16.11.2017 Eduskunnan talousvaliokunta Asia: HE 158/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista ja Business Finland nimisestä osakeyhtiöstä

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen

Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden

Lisätiedot

Tekesin strategia. Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin

Tekesin strategia. Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin Tekesin strategia Innovaatiotoiminnasta eväitä ihmisten, yritysten, ympäristön ja yhteiskunnan hyvinvointiin Toiminta-ajatus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden

Lisätiedot

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012

Lisätiedot

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle

Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle Tekesin palvelut kansainvälistyvälle yritykselle KIVi Kajaani 29.11.2011 Mikko Kiiskinen Tekesin palveluja yrityksen kansainvälistymispolulla Rahoitus Tekesin T&K&I rahoitus kv. strategia (innovaatiopalveluiden

Lisätiedot

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä

Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Onko sinun ideasi seuraava menestystarina? Pyydä asiantuntija-arvio alueesi Tuoteväylä-tiimistä Tuo ideasi Tuoteväylän asiantuntijoiden arvioitavaksi Onko sinulla uusi innovatiivinen idea, josta voisi

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen,

Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset. Markku Ihonen, Teknologiateollisuus ry:n Team Finland-kyselyn tulokset Markku Ihonen, 23.3.16 Team Finland-kyselyn tausta Tammikuussa 16 Teknologiateollisuuden 16 jäsenyrityksen toimitusjohtajalle, saatu 1 vastausta

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo 19.1.2016 Sivu 1 19.1.2016 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet - toteutettavuustutkimukset - perustamistuki

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

EROTU KILPAILIJOISTASI SHINE!

EROTU KILPAILIJOISTASI SHINE! TechVilla 2014 EROTU KILPAILIJOISTASI SHINE! JOHDANTO EROTTUVUUTEEN i TechVilla 2014 ESITTELY OPIFERUM TOMMI HELLGREN WWW.OPIFERUM.Fi TULOSTO OY WWW.TULOSTO.FI JA WWW.SHINEKOULUTUS.FI MITÄ TEEN? HARRASTUS?

Lisätiedot

Työkirja idean liiketoimintapotentiaalin arviointiin ja jalostamiseen menestystuotteeksi ja palveluksi

Työkirja idean liiketoimintapotentiaalin arviointiin ja jalostamiseen menestystuotteeksi ja palveluksi ENNAKOINTI MAHDOLLISUUKSIEN IDE NT IF IOINT I IDE A IDE AN ARVIOINTI JALOSTAMINEN LT KONSEPTIN S UUNNITTEL U TUOTEKEHITYS TUOTANTO LANSEERAUS L IIKETOIMINNAN UUDIS TAMINEN G1 G2 G3 G4 IDE OINT IPR OS E

Lisätiedot

Tekes rahoituksen hakeminen, INFO KOSEKilla 9.9.2005

Tekes rahoituksen hakeminen, INFO KOSEKilla 9.9.2005 Tekes rahoituksen hakeminen, INFO KOSEKilla 9.9.2005 Teknologia-asiantuntija Jarkko Piirto, Pohjanmaan TE-keskus/Teknologiayksikkö Puhelin 044-0296443 31.9.2005 saakka Huom. Puhelinnumerot muuttuneet TEKESiin

Lisätiedot

Ohjausryhmän six-pack

Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän six-pack Ohjausryhmän rooli ja vastuu projektien seurannassa? Mitä ohjausryhmän tulisi tehdä ja mitä sen ei tulisi tehdä? Ohjausryhmän merkitys projektin onnistumiseen? Projektipäivät 2016

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan

Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes lyhyesti Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen tutkimus- ja kehitystoimintaan Tekes hyväksyy korkeampia riskejä kuin yksityiset rahoittajat rahoittaa

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016

Tekesin rahoituspalveluja yrityksille. Anna Alasmaa, 10.5.2016 Tekesin rahoituspalveluja yrityksille Anna Alasmaa, 10.5.2016 Yrityksen elinkaari ja Tekesin palvelut - projektikeskeisyydestä asiakaskeskeisyyteen kasvuvisio Tuotteen elinkaari kasvuvisio Alkuvaihe Kasvun

Lisätiedot

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit

Innovaatio? Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen. Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Liideri Liiketoimintaa, tuottavuutta ja työniloa Tekesin ohjelma 2012 2018 Nuppu Rouhiainen etunimi.sukunimi@tekes.fi Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen

Lisätiedot

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta

1 / klo Euroopan unionin rakennerahastokauden jälkiä Pirkanmaalta 1 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Euroopan unionin rakennerahastokauden 2007 2013 jälkiä Pirkanmaalta 2 / 6 14.11.2018 klo 12.30 Innovaatioverkostojen luominen vaatii pitkäjännitteistä työtä. Verkostojen avulla

Lisätiedot

esitelmä 5.2.2004 / Pekka Ruusunen Taustat Yrityksen perustaminen - vain rahan vuoksiko?

esitelmä 5.2.2004 / Pekka Ruusunen Taustat Yrityksen perustaminen - vain rahan vuoksiko? Ohjelmistoliiketoiminnan ja yrittämisen arkea ja juhlaa esitelmä 5.2.2004 / Pekka Ruusunen Agenda Taustat Yrityksen perustaminen - vain rahan vuoksiko? Pääoman hankinta Softafirman strategioista - tuotteita

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut

YRITTÄJYYSPOLKU. Nuorten työllisyyspalvelut YRITTÄJYYSPOLKU Lahden nuorisopalvelut Nuorten työllisyyspalvelut Matti Martikainen Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT Lahti Tuija Oikarinen Yrittäjyyden ja työn murros - Yrittäjyys mahdollisuutena

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö

Tekesin innovaatiorahoitus. Anne Turula Palvelupäällikkö Tekesin innovaatiorahoitus Anne Turula Palvelupäällikkö Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti

Lisätiedot

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana

Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Fiksumpia hankintoja Tekes kehittämisen rahoittajana Tom Warras, Tekes Kuntainfran kehittäminen Kansallissali 26.9.2011 Fiksumpia hankintoja Rohkeutta ja riskinottoa julkisiin hankintoihin Tom Warras,

Lisätiedot

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö

Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen. Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Polku Tekesin innovaatiorahoitukseen Hankevalmistelukoulutus 21.11.2013 Anne Turula Palvelupäällikkö Esityksen sisältö - Edelläkävijäyrityksen profilointia - Yrityksen polku Tekesiin - Innovaatiorahoitus

Lisätiedot

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan

Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Vesi-ohjelma 2011 Kasvuväylä kokemuksia ja luotsausta tulevaan Toimialajohtaja Risto Setälä, Tekes 22.11.2011 Kasvuyritykset kiinnostuksen kohteena Suomen tulevaisuus on kasvuyrityksissä! Suuri osa uusista

Lisätiedot

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus

Arvoverkkojen kehittämisen rahoitus TEKES 25.6.2013 Jukka Laakso Arvoverkkohankkeiden erityispiirteet Arvoverkkohankkeiden tavoitteena on laaja kansainvälinen liiketoiminta tai merkittävä kansallinen järjestelmätason muutos. Yleisenä tavoitteena

Lisätiedot

Valmistelurahoitus. Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001

Valmistelurahoitus. Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001 Valmistelurahoitus Juhani Pietikäinen Yksikönpäällikkö Kainuun ELY-keskus Juhani.pietikainen@tekes.fi +358 44 7746001 VALMISTELURAHOITUKSEN TARKOITUS Valmistelurahoituksella autetaan pk-yrityksiä valmistelemaan

Lisätiedot

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen

Rahoittajan puheenvuoro. REPA- loppuseminaari Tuomas Lehtinen Rahoittajan puheenvuoro REPA- loppuseminaari 1.11.17 Tuomas Lehtinen Miksi Tekes oli mukana? Ideat testiin paremman kaupunkiympäristön puolesta Idea: Ilmanlaadun seuranta, kiertotalous ja älykäs vesi koskettavat

Lisätiedot

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma

Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Päijät-Hämeen Yrityksille Tietotekniikka liiketoiminnan tueksi -kehitysohjelma Jari Turunen ICT -liiketoiminnankehittäjä Lahden tiede- ja yrityspuisto Oy Omistus Lahden kaupunki 74 % Lähikunnat 10 % Yksityiset

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Miten asiakas tekee valintansa?

Miten asiakas tekee valintansa? Miten asiakas tekee valintansa? ja miten me voimme vaikuttaa siihen? TkT Asiantuntija Harri Karkkila Strategia Asiakkaan kokema arvo Asiakastyytyväisyys ja asiakaskokemus Kilpailuedut Yrittäjä Kouluttaja

Lisätiedot

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen

Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus. Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoren asiakkaan kohtaaminen motivoiva vuorovaikutus Ulla Heimonen & Minna Piirainen Nuoret haluavat, että Aikuinen pysähtyy nuoria varten, vaikka tuntisikin asian sillä hetkellä vähemmän tärkeäksi. Aikuinen

Lisätiedot

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus

Lisätiedot

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena

Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden

Lisätiedot

Alueellinen valmistelurahoitus. kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena

Alueellinen valmistelurahoitus. kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena Alueellinen valmistelurahoitus kehittämisavustuksen myöntäminen valmistelurahoituksena Valmistelurahoitus vuonna 2008 Pk-yritysten innovaatiotoiminnan valmisteluun liittyvät 15 000 euroa ja sitä pienemmät

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, yritysasiantuntija Jarmo Jokinen 25.9.2018/JJo

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap. MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 OHJELMA 16.6.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Keskeisten johtavien

Lisätiedot

P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi

P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi P-P VERKKOPALVELUT Kasvuyritysten kumppani Antti Kotka p. 0400 958 180 antti.kotka@ysk.fi www.ysk.fi 26.3.2015 presentaatio 1 TAUSTA Kärkihanke 2015-2017 (konsortio) Haapavesi-Siikalatvan seutukunta (päähallinnoija),

Lisätiedot

TRAFI sidosryhmätapaaminen

TRAFI sidosryhmätapaaminen TRAFI sidosryhmätapaaminen ELY-keskuksen ja TE-toimiston strategiset tavoitteet Lapissa vuosille 2016-2019 Rovaniemi 16.12.2015 Lappilainen tulokulma Toimintaympäristöanalyysi ja tavoitteet laadittu tiiviissä

Lisätiedot

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely

Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi.

TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Toiminnan raportointi ja seuranta, tapahtuneisiin poikkeamiin nopea reagointi. TIETOTEKNIIKAN HYÖDYNTÄMINEN OSANA LIIKETOIMINTAPROSESSEJA: Sähköisen liiketoiminnan mahdollisuudet: Sisäiset ja ulkoiset prosessit Toiminnan tehostaminen, reaaliaikaisuus Toiminnan raportointi ja seuranta,

Lisätiedot

Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset

Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland. Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Globaalin kasvun kiihdyttämö Business Finland Olli Penttinen Asiantuntija Kasvuyritykset Business Finland -rahoituspalvelut DM 1880115 031117 Innovaatiot vaikuttavat laajasti Yritykset ja tutkimusorganisaatiot

Lisätiedot

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069

CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA CLEANTECH-INNOVAATIOIDEN KAUPALLISTAMINEN EAKR-HANKE A30069 INNOVAATIOPUTKESTA YRITYSTOIMINTAA Cleantech-innovaatioiden kaupallistaminen Antti Herlevi Loppuseminaari

Lisätiedot

4.toukokuuta 2012 Jari Tiikkainen

4.toukokuuta 2012 Jari Tiikkainen 4.toukokuuta 2012 Jari Tiikkainen Murroksenhallintahankkeen 2011 2012 yhteenveto Hanke käynnistettiin yritysten liiketoiminnan ylläpitämiseksi ja kilpailukyvyn nostamiseksi vaikean taloustilanteen aikana

Lisätiedot

KIRJASTON SUUNTA

KIRJASTON SUUNTA KIRJASTON SUUNTA 2015 2018 Rakennamme samaa kirjastoa KIRJASTON SUUNTA 2015-2018 VISIO: Kirjasto on ideoiden ja ajatusten rikastamo, jossa tietoja, taitoja ja tarinoita jakamalla luomme yhdessä uutta kansalaisyhteiskuntaa.

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017

Tekesin yritysrahoituspalvelut v Jari Peltoniemi / syksy 2017 Tekesin yritysrahoituspalvelut v. 2017 Jari Peltoniemi / syksy 2017 palvelut yrityksille v. 2017 ta yrityksen kansainväliseen kasvuun Yritys voi aloittaa tarpeisiinsa sopivalta portaalta TAVOITE: T&K-rahoitus;

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen yrittäjyys

Asiakaslähtöinen yrittäjyys Asiakaslähtöinen yrittäjyys Lämpöyrittäjäpäivät 2012 Joensuu Kimmo Tolvanen 2012 Liiketoimintayksiköt Sähkökauppa Verkkopalvelu Sähköntuotanto PKS-konserni lukuina Liikevaihto 124 milj. Investoinnit 15,1

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ESR Länsi-Suomi

Kestävää kasvua ja työtä ESR Länsi-Suomi Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 ESR Länsi-Suomi Taina Lommi taina.lommi@ely-keskus.fi 12.2.2017 Vaikuttavuudesta Lähde: Matti Aistrich /Sitra Vaikuttavuus saattaa toteutua viiveellä, ei välttämättä

Lisätiedot

Uusia ja testattuja malleja biotalouden liiketoiminnan kehittämiseen

Uusia ja testattuja malleja biotalouden liiketoiminnan kehittämiseen Nuuksio 10.9.2013 Imatra 17.9.2013 Keski- Suomi 5.9.2013 Uusia ja testattuja malleja biotalouden liiketoiminnan kehittämiseen Metsäbiotalous roadshow 2013 Kokkola 24.9.2013 TkT Leena Favén, Teknologiakeskus

Lisätiedot

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi

Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Palvelutuotannon ja palveluinnovaation avoin kehittämismalli älykkäässä kaupungissa: toimintakonsepti ja -malli julkisen päätöksenteon tueksi Laurea University of Applied Sciences, Espoo, Finland Prof.

Lisätiedot

Tekesin rahoitus startup-yrityksille

Tekesin rahoitus startup-yrityksille Tekesin rahoitus startup-yrityksille DM 1506263 10-2015 Tähtää korkealle Rahoitamme yrityksiä, joilla on halu ja kyky kasvaa. DM 1506263 4-2016 Intoa ja osaamista Loistava tiimi Omaa rahaa Kansainvälinen

Lisätiedot

Hankintaklinikan kokemukset markkinavuoropuhelusta

Hankintaklinikan kokemukset markkinavuoropuhelusta Innovatiivisten julkisten hankintojen kehittäjäklubi Hankintaklinikan kokemukset markkinavuoropuhelusta 28.11.2012 Erkki Aalto kehitysjohtaja Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry RAKLIn klinikat

Lisätiedot

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen

Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämisen etenemiseen Lajin urheilutoiminnan kehittäminen yleistä työkalusta taustalle LUONNOS 7.10.2016 toimintatapa lajin urheilutoiminnan kehittämiseen kuvaa 5

Lisätiedot

Team Finland toiminta Oulu

Team Finland toiminta Oulu Team Finland toiminta 25.05.2018 Oulu Juha Elf, Team Finland kasvu- ja kansainvälistymiskoordinaattori Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maakunnista maailmalle ja maailmalta maakuntiin Team Finland kokoaa

Lisätiedot

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen

Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä

Lisätiedot

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta

Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös

Lisätiedot

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6.

Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa. Julkisen tutkimuksen haku Nuppu Rouhiainen 2.6. Osaamisella ja johtamisella uutta kilpailukykyistä liiketoimintaa Julkisen tutkimuksen haku 1.9.2014-28.11.2014 Nuppu Rouhiainen 2.6.2014 DM1291371 Haun kuvaus Tekesin useiden ohjelmien yhteinen tutkimushaku,

Lisätiedot

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola

Positiivinen vaikutus. Kettukin verkostopäivä Elisa Lientola Positiivinen vaikutus Kettukin verkostopäivä 2.11.2017 Elisa Lientola Mikä on se muutos mikä halutaan Mikä on epäkohta ja miksi se on ongelma? Mihin tarvitaan parannus? Selkeä viesti Onko ratkaisu olemassa

Lisätiedot

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA

MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA MYYNNIN JA MARKKINOINNIN KOULUTUSOHJELMA Koulutusohjelma, jonka keskiössä ovat yrityksellesi ajankohtaiset asiat. Myyntikoulutuksessamme keskitytään asiakaslähtöisempien myynti- ja markkinointitoimenpiteiden

Lisätiedot

Rakennettu ympäristö. Kalevi Virta Kalevi.virta@ewell.fi 18.5.2010. Copyright Tekes

Rakennettu ympäristö. Kalevi Virta Kalevi.virta@ewell.fi 18.5.2010. Copyright Tekes Rakennettu ympäristö Kalevi Virta Kalevi.virta@ewell.fi 18.5.2010 DM Rakennettu ympäristö ohjelma 2009-2014 Tavoitteet: Kehittää rakennetun ympäristön palvelukykyä käyttäjien ja yhteiskunnan tarpeista

Lisätiedot

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo Kymenlaakson rahoitushakuinfo Merikeskus Vellamo 29.8.2019 Etelä-Suomen EAKR-haku 9.9.-17.10. Aikataulu Haku toteutetaan yksivaiheisena 6 vkoa Hakemusten käsittelyaikaa ennen koord.työryhmää reilu 3 vkoa

Lisätiedot

Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille

Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille Webbiseminaari 20.3.2017 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto reijo.martikainen@mavi.fi Koulutushankkeet (toimenpide 1) Muun yritystoiminnan koulutus, 70 % Yritysryhmän

Lisätiedot

YRITYSRAHOITUSKATSAUS

YRITYSRAHOITUSKATSAUS YRITYSRAHOITUSKATSAUS Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Eija Pihlaja ELY-KESKUS Avustuksia pk-yritysten kehittämiseen Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014), asetus 716/2014

Lisätiedot

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut

Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut Business Finland -tutkimusrahoituspalvelut 1.1.2018 alkaen TIEDOT TARKENTUVAT SYKSYN 2017 AIKANA DM 1880115 031117 Miksi tutkimusrahoitusta uudistetaan? Haluamme lisätä tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta

Lisätiedot

IPT 2. Syventävä työpaja ( ): Ryhmätöiden tulokset

IPT 2. Syventävä työpaja ( ): Ryhmätöiden tulokset IPT 2 Syventävä työpaja (24.8.2017): Ryhmätöiden tulokset Aamupäivän keskustelu Miksi jatkuva parantaminen ja ennakkokyselyssä havaitut asiat haastavat? Luottamus Luo merkitys Sitouttaminen Toimintakulttuuri

Lisätiedot

INKA2015-tutkimushaku 10.9.2015. Markku Koponen

INKA2015-tutkimushaku 10.9.2015. Markku Koponen INKA2015-tutkimushaku 10.9.2015 Markku Koponen Yleistä INKA-ohjelmassa edistetään kehitys- ja kokeiluympäristöjä, jotka mahdollistavat käyttäjien, yritysten ja julkisten toimijoiden yhteistyön ja ratkaisujen

Lisätiedot

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen

Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus. Yritysten osaamisen kehittäminen Kansainvälisen kasvun ja kilpailukyvyn valmennus Yritysten osaamisen kehittäminen PALKO ensimmäinen vaihe Mukana kehittämässä: Helsinki Business College Oy Suomen ympäristöopisto SYKLI Tampereen aikuiskoulutuskeskus

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

TEKES / Digitaalinen suunnittelu Suomalainen Klubi. Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos

TEKES / Digitaalinen suunnittelu Suomalainen Klubi. Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos TEKES / Digitaalinen suunnittelu 4.6.2013 Suomalainen Klubi Jari Leppäniemi, Jari Soini, TTY Porin laitos Green ICT käsitteestä Green ICT tai myös Green by ICT tarkoittaa yleiskäsitteenä tieto- ja viestintä-teknologian

Lisätiedot

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen

ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen

Lisätiedot

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa

Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Fiiliksestä fyrkkaa pähkinänkuoressa Nostaa tunteen ja asiakkaan kokeman arvon yhdeksi liiketoiminnan keskeiseksi ajuriksi. Haastaa yrityksiä tarkastelemaan liiketoimintaa asiakkaiden tunteiden kautta.

Lisätiedot

Kilpailutusprosessiin tehoa

Kilpailutusprosessiin tehoa A Basware Presentation Kilpailutusprosessiin tehoa käytännön kokemuksia ja vinkkejä RFx ohjelmiston käytöstä Basware Käyttäjäpäivät 20.-21.9.2011 Rohkeus liiketoiminnan kehittämiseen Lahti Tietoiskun ohjelma

Lisätiedot

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen

Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,

Lisätiedot

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo

Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta. Johtaja Riikka Heikinheimo Tekes, kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Johtaja Riikka Heikinheimo Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Rahoittamme edelläkävijöiden tutkimus-, kehitys- ja innovaatioprojekteja Kestävä talouskasvu

Lisätiedot

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut

Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Porvoolaisten yrittäjien hyvinvointi sekä neuvonta- ja tukipalvelut Selvitys Porvoon nuorkauppakamari yhteistyössä Porvoon Yrittäjät Lähtökohta Porvoolaisille yrittäjille suunnatussa kyselyssä lähtökohta

Lisätiedot

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Maaseudun kehittäjien tapaaminen Helsinki 1.12.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto EI TUETA YRITYSTOIMINTAA TUETAAN MUUTOSTA TUETAAN YRITYSTOIMINNAN KEHITTYMISTÄ,

Lisätiedot

Huipputuote, Sinultako?

Huipputuote, Sinultako? Huipputuote, Sinultako? Tuotekehityksellä arvoa asiakkaalle. Mitä arvoa, mitä arvo on? Kuka, kenelle, mitä? Vaikuta omaan työhösi, päätä kehittää omaa ajatteluasi ja taitoasi tehdä työtä. Matka arvon tuottamiseen

Lisätiedot

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu,

Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille. Juha Pulkkinen Oulu, Business Finlandin rahoituspalvelut yrityksille Juha Pulkkinen Oulu, 16.1.2018 Kasvuun tähtääville yrityksille STARTUP Alle 5-vuotiaat yritykset, jotka tähtäävät kansainvälisille markkinoille PK-YRITYS

Lisätiedot

CIRCWASTE-hanke: valtakunnalliset kuulumiset

CIRCWASTE-hanke: valtakunnalliset kuulumiset CIRCWASTE-hanke: valtakunnalliset kuulumiset Keski-Suomi kohti kiertotaloutta 2018 7.2.2018 Petrus Kautto Suomen ympäristökeskus SYKE #circwaste Petrus Kautto, SYKE 7.2.2018 1 Hankkeen päärahoittajana

Lisätiedot

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla

TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009. Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla TEKNOLOGIAYRITTÄJYYSPÄIVÄT 2006-2009 Säännöllisesti Yrittäjiltä opiskelijoille Yrittäjiltä tutkijoille Yrittäjiltä yrittäjille Yhdistysten avulla Lähtökohta (2005) Teknologiayritysten toimintaympäristö

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

EU:n suorat rahoitusohjelmat

EU:n suorat rahoitusohjelmat EU:n suorat rahoitusohjelmat Mistä massia hyville ideoille? 27.3.2015 Kotkan Höyrypanimo Marja Holopainen Marja Holopainen, Cursor Oy, 27.3.2015 1 Horisontti 2020 tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

Lisätiedot

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari

Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen. Minna Suutari Tekesin rahoitus ja palvelut yritysten kansainvälistymiseen Minna Suutari 28.3.2017 Team Finland auttaa yritystäsi, kun olet 1. Kiinnostunut kansainvälisen liiketoiminnan aloittamisesta 2. Laajentamassa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Kierrätystä, uusia tuotteita ja yhteistyötä kiertotalouden esimerkkejä CIRCWASTE-hankkeesta

Kierrätystä, uusia tuotteita ja yhteistyötä kiertotalouden esimerkkejä CIRCWASTE-hankkeesta Kierrätystä, uusia tuotteita ja yhteistyötä kiertotalouden esimerkkejä CIRCWASTE-hankkeesta Jätehuoltopäivät 3.10.2017 Tuuli Myllymaa Suomen ympäristökeskus SYKE Tuuli Myllymaa, SYKE 3.10.2017 1 Mitä on

Lisätiedot

Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija

Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija Pharma-ohjelman tilanne ja kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen 6.5.2008 Harri Ojansuu Teknologia-asiantuntija Ohjelman kesto: 2008-2011 Ohjelman laajuus: 58 miljoonaa euroa Visio Suomessa

Lisätiedot

Lähienergia-alan koulutuksen ongelmakohtia

Lähienergia-alan koulutuksen ongelmakohtia Lähienergia-alan koulutuksen ongelmakohtia Biotalous ja hajautettu uusiutuva energia Työpaja 6.5.2015 @SYKLI Markku Tahkokorpi 6.5.2015 Suomen Lähienergialiitto ry. / Esityksen sisältöä Johdanto Lähienergian

Lisätiedot

Hyvät eväät ETEENPÄIN

Hyvät eväät ETEENPÄIN Hyvät eväät ETEENPÄIN YRITYKSILLE SIIVET Yritysten kehittämispalvelut kaikissa ELY-keskuksissa UUSI PALVELUKOKONAISUUS pk-yrityksille Olipa yrityksesi minkä tahansa haasteen tai muutoksen edessä, saat

Lisätiedot

Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland

Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland Creative and Inclusive Finland Luova ja osallistava Suomi Kreativa delaktiga Finland Luovaa osaamista ja Osallistamalla osaamista-toimenpidekokonaisuuksien yhteinen aktivointi- ja koordinaatiohanke 2.9.2015

Lisätiedot

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen

Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen Miten kokeiluja rahoitetaan? Annukka Berg, VTT Suomen ympäristökeskus (SYKE) Kokeilukummien tapaaminen 25.11.2015 Kokeilujen rahoitus Suomessa: Mitä tiedetään? Kokeiluissa kyse uudenlaisesta toimintatavasta,

Lisätiedot