Ohjaamojen palvelujen käyttö- ja siirtymätilastot 2018

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjaamojen palvelujen käyttö- ja siirtymätilastot 2018"

Transkriptio

1 Mirja Määttä, Kohtaamo-hanke Ohjaamojen palvelujen käyttö- ja siirtymätilastot 2018 Ohjaamo-palvelupisteitä oli vuoden 2018 lopulla noin 60. Tässä tiivistelmässä kerrotaan niiden palvelujen käytöstä, käyttäjistä sekä nuorten siirtymistä, joita Ohjaamot ovat olleet tukemassa vuonna Ohjaamojen palvelujen käyttö vuonna 2018 Ohjaamojen kirjausten mukaan nuoret ovat käyttäneet Ohjaamojen palveluja kasvokkain yli kertaa vuoden 2018 aikana. Näistä yksilökäyntejä on lähes , jalkautuen nuoria on kohdattu hieman yli 3000 kertaa. Ryhmätapaamisissa on tavoitettu nuoria noin kertaa. Verrattuna edelliseen vuoteen kasvua on erityisesti yksilökäynneissä. Toisaalta Ohjaamojen määräkin on kasvanut, mutta samalla moni useita vuosia toiminut Ohjaamo on organisoitunut ESR-rahoituksen jälkeen uudelleen, useat työntekijät ovat vaihtuneet ja ehkä toimipaikkakin. Useat uudet Ohjaamot ovat myös avautuneet pienille paikkakunnille. Ohjaamojen kasvokkaisten palvelujen käyttö Kirjatut kerrat v Kirjatut kerrat v Yksilökäynnit Ohjaamossa Jalkautuvat yksilötapaamiset Ryhmäkäynnit Ohjaamossa tai jalkautuen YHTEENSÄ Yli 80 prosenttia Ohjaamoista hyödyntää Nuti-tilastot-sovellusta. Sovelluksella saa tarkemmat tiedot yli puolesta Ohjaamojen yksilökäynneistä. Palvelu toteutetaan kasvokkain Ohjaamoissa 84 prosenttisesti (mukaan on laskettu nuorten käynnit huoltajan, ohjaajan tai ystävän kanssa). Puhelimitse toteutuu 8 ja jalkautuen 5 prosenttia Ohjaamon palveluista. Lisäksi palvellaan esimerkiksi netissä ja sähköpostitse. Nuorten huoltajia sekä nuorten parissa toimijoita on kohdattu myös kasvokkain tai palveltu muulla tavoin.

2 Pääasialliset nuorten yksilöasiointitavat 8 % 5 % 2 % 2 % 1 % 82 % Asiointi paikanpäällä Puhelin Outreaching, jalkautuminen Nuori+ohjaaja/huoltaja/ystävä Sähköposti Pikaviestin (Chat,Some,...) Nuti-tilastojen tiedot perustuvat ammattilaisten arvioihin ja kirjauksiin. Ne tehdään yleensä pian palvelun käytön tai tapahtuman jälkeen. Kirjausten mukaan yksilöasiakkaista 53 prosenttia on miehiä tai poikia, 44 prosenttia naisia tai tyttöjä, ja 3 prosenttia kirjataan niitä, joiden sukupuoli ei ole tiedossa. Asiakkaista selkeästi suurin ikäryhmä on vuotiaat (59 % asiakkaista). Tätä vanhempia on asiakkaista 19 prosenttia. Vanhemmissa ikäryhmissä (18 24 sekä vuotiaissa) miesten osuus on naisia selvästi suurempi. Tarkempi jaottelu palvelun käyttäjistä iän ja sukupuolen mukaan löytyy liitteestä 1. Ohjaamojen palvelujen käyttö ikäryhmittäin 14 % 19 % 8 % 59 % v v. Ei tiedossa alle 18 v.

3 Taustatietoja ja kysymysaiheita Nutitilastojen mukaan 76 prosenttia palvelua käyttäneistä puhuu äidinkielenään suomea, 23 prosenttia jotain muuta kuin kotimaisia kieliä, ja ruotsia yksi prosentti. Tilastossa tarkastellaan myös nuorten elämäntilannetta. Työttömiä asiakkaista on 62 prosenttia, opiskelijoita 22 prosenttia, töissä ja muussa elämäntilanteessa kumpiakin 8 prosenttia. Asiakkaan elämäntilanne (N=23150) 8 % 8 % 22 % 62 % Työtön Opiskelija Töissä Muu Seuraava piirakkakuva kertoo, millaisia kysymyksiä Ohjaamojen asiakkailla on, kun he tulevat paikan päälle Ohjaamoon. Kysymysaiheet jakautuivat hyvin samalla tavoin myös jalkautuen sekä puhelimitse ohjattujen kohdalla. Yleisimmät Ohjaamoissa asioineiden (Nuti-tilastoon merkittyjen) kysymykset koskevat työtä ja koulutusta (23 36 % kysymyksistä), seuraavaksi eniten käsitellään muita aiheita (johon on luokiteltu tilastosta laaja joukko erilaisia kysymyksiä, ks. tarkemmin liite 1.). Sen jälkeen nousee kysymyksiä koskien taloutta, hyvinvointia ja asumista (6 10 %). Ohjaamoissa käsitellään myös vapaa-aikaan liittyviä kysymyksiä.

4 Paikan päällä asioineiden kysymysaiheet - (66293 kysymystä) 6 % 4 % 10 % 10 % 11 % 23 % 36 % Työ ja yrittäjyys Koulutus ja opiskelu Muu aihe Oma talous Hyvinvointi ja terveys Omaan kotiin Vapaa-aika Tietoja ryhmätapaamisista Ryhmätapaamisissa Ohjaamot kohtasivat nuoria noin kertaa. Nutitilastot kattavat näistä kirjatuista kerroista yli 90 prosenttia, joten nämä tilastot antavat hyvän kokonaiskuvan ryhmätapaamisten tarkoituksista sekä käsiteltävistä aihepiireistä. Seuraavalla sivulla olevista kaaviokuvista selviää, että suurimman osan ryhmätapaamisten tarkoitus on tutustuminen palveluun. Vaikka Ohjaamo olisikin jo monilla paikkakunnilla tuttu, aina tulee uusia peruskoulun päättäviä, toisen asteen opinnot paikkakunnalla aloittavia tai muita nuorten ryhmiä, joiden tutustuttaminen palveluun on tärkeää. Ohjaamoissa järjestetään myös paljon teematapahtumia sekä jatkuvasti kokoontuvia nuorten ryhmiä ja infotilaisuuksia. Ryhmätapaamisten aiheissa korostuvat koulutukseen sekä vapaa-aikaan liittyvät teemat, myös työllistymisen sekä asumisen kysymykset ovat paljon ryhmissä esillä. Usein käsitellyt muut aiheet liittynevät esimerkiksi vanhemmuuteen ja perhe-elämään.

5 Nuorten ryhmätapaamisen tarkoitus Tutustuminen palveluun 1051 Teemallinen tilaisuus / tapahtuma Palvelun oma ryhmä (jatkuvasti kokoontuva ryhmä) Infotilaisuus Työpaja Palvelun ulkopuolella järjestetty tapahtuma/tilaisuus/työpaja Muiden järjestämät tapahtumat Yhteistyöpalaveri/-kokous Nuorten ryhmissä käsitellyt aiheet Muu aihe Koulutus ja opiskelu Vapaa-aika Työ ja yrittäjyys Omaan kotiin Hyvinvointi ja terveys Ihmissuhteet ja seurustelu Oma talous Päihteet ja riippuvuudet Kansalaisena Ulkomaille Netti ja media Ympäristö ja kuluttaminen

6 Ohjaamoissa kokoontuu myös ammattilaisten ryhmiä; se on tärkeä osa Ohjaamon monialaisen työn kehittämistä. Näistä tapaamisista saadaan ensimmäistä kertaa koottua tietoa vuonna Ammattilaiset tulevat usein tutustumaan palveluun. Yhteistyöpalaverit, info- ja teematilaisuudet ovat myös yleisiä syitä kokoontua. Eniten Ohjaamoissa kokoontuvat ryhmät ovat monialaisia, mutta myös TE-palveluista sekä perusopetuksesta on usein vierailtu Ohjaamossa. Ammattilaisten kokoontumisten tarkoitus (N=532) Tutustuminen palveluun Yhteistyöpalaveri/-kokous Infotilaisuus Teemallinen tilaisuus / tapahtuma Muiden järjestämät tapahtumat Palvelun oma ryhmä (jatkuvasti kokoontuva Työpaja Palvelun ulkopuolella järjestetty Kokoontuneiden ammattilasryhmien taustaorganisaatio monialainen ryhmä 279 TE-palvelut ja muut työllisyyttä edistävät palvelut 208 perusopetus 135 nuorisotyö 75 ammatillinen koulutus 57 sosiaalityö 47 korkeakoulu 32 lukio-opetus 24 terveydenhuolto 13 KELA

7 Siirtymätietoja Ohjaamoista Vuonna 2017 kerättiin ensimmäisen kerran kootusti tietoa Ohjaamoissa asioineiden siirtymistä ja 2018 oli toinen keräysvuosi. Ohjaamo-toiminnan luonne matalan kynnyksen neuvontana mahdollistaa sen, että nuori saa palvelua ilman ajanvarausta ja tarvittaessa nimettömänäkin. Nuorten jatkopolkujen seuranta ei ole täysimääräisesti mahdollista eikä tavoiteltavaakaan. Silti tiedonkeruu nuorten siirtymistä on oleellista, koska se osoittaa Ohjaamojen työn merkitystä ja tuloksia. Alla olevat siirtymä-kirjaukset koskevat osaa asiakaskunnasta, ja ne ovat suuntaa-antavia. Tietoa ovat koostaneet 38 eri Ohjaamoa, joista yli puolet koosti tiedot koko vuoden ajalta. Siirtymien kirjaamisessa on siis edistytty koska edellisvuonna koko vuoden tiedot toimitti 10 Ohjaamoa. Työllistynyt vapaille työmarkkinoille Työkokeilu (julkinen/yksityinen) Saanut kesätyön Hakenut tutkintoon johtavaan koulutukseen Saanut tutk. johtavan koulutuspaikan Korttikoulutukset Kuntouttava työtoiminta Työvalmennus / työpaja Palkkatuki (julk/yks sektorille) Saanut asunnon Työllistymistä edistävä valmennus (yli 1 kk) Kuntoutus (mikä tahansa) Sairausloma Jatkanut koulutuksessa Oppisopimuskoulutus Valma Yrittäjän starttiraha / Yrittäjyys Eläke Kansainvälinen vapaaehtoistyö Nuorten siirtymiä Ohjaamon kirjausten mukaan Kirjausten mukaan voidaan arvioida, että nuorten vuonna 2018 saamista palkkatuista yli 60 prosenttia tulee julkiselle sektorille, työkokeiluissa osuudet jakautuvat tasaisemmin julkisen ja yksityisen välillä.

8 Liite 1. Ohjaamon palvelujen käyttö eri ikäryhmissä sukupuolen mukaan v v. Ei tiedossa v v Ei tiedossa Tyttöjä/Naisia Poikia/Miehiä

9 Paikan päällä asioineiden nuorten kysymykset (66293 kysymystä)

10 Liite 2. Siirtymätiedot kerätään näillä kategoriolla. Lisätietoa sekä Excel-taulukko siirtymien keräämiseen löytyy SIIRTYMÄT kootaan työntekijöiden kirjauksista, eri tilastoista ja rekistereistä sekä tiimissä keskustellen neljännesvuosittain Työllistynyt vapaille työmarkkinoille Palkkatuki (yksityiselle sektorille) Palkkatuki (julkiselle sektorille) Työkokeilu (yksityinen) Työkokeilu (julkinen) Työllistymistä edistävä valmennus, ostopalvelu tai hanke (yli 1 kk) Yrittäjän starttiraha / Yrittäjyys Saanut kesätyön Työvalmennus / työpaja Oppisopimuskoulutus Hakenut tutkintoon johtavaan koulutukseen Saanut tutk. johtavan koulutuspaikan Jatkanut koulutuksessa Valma Kansainvälinen vapaaehtoistyö Korttikoulutukset Kuntouttava työtoiminta Kuntoutus (mikä tahansa) Sairausloma Eläke Saanut asunnon

Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017

Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017 1 12.2.2018 Mirja Määttä, Kohtaamo-hanke mirja.maatta@ely-keskus.fi Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017 Ohjaamo-palvelupisteitä oli vuonna 2017 noin 40. Tässä tiivistelmässä kerrotaan niiden palvelujen

Lisätiedot

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:

Lisätiedot

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo

Mirja Määttä Tutkija, Kohtaamo Mirja Määttä mirja.maatta@ely-keskus.fi Tutkija, Kohtaamo Neljännesvuosittain kerättävä tieto (diat 3 6): Palvelun käyttöä koskeva tilasto (kaikki työntekijät kirjaavat) Työn tuloksia koskeva tilasto:

Lisätiedot

Tilastot , 2016, Vuosiraportti. Kaikki. Henkilöjakauma. Sukupuolijakauma. 1. Käyttökerrat kuukausittain (kaikki, nuoret)

Tilastot , 2016, Vuosiraportti. Kaikki. Henkilöjakauma. Sukupuolijakauma. 1. Käyttökerrat kuukausittain (kaikki, nuoret) Tilastot - 217, 216, 215 - Vuosiraportti Toimipisteet (yhteensä 8): OhjaamoHyvinkää, OhjaamoJärvenpää, OhjaamoKerava, OhjaamoMäntsälä, OhjaamoNurmijärvi, OhjaamoPornainen, OhjaamoSipoo, OhjaamoTuusula

Lisätiedot

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille

Ohjaamo Espoo. Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville vuotiaille nuorille Ohjaamo Espoo Uusi monialainen matalan kynnyksen palvelupiste työelämän ja koulutuksen ulkopuolella oleville 17-29- vuotiaille nuorille Asiakasmäärät vuonna 2016 Ohjaamo Espoossa on yksilöasiakkaiden käyntikertoja

Lisätiedot

Ohjaamo Helsinki. Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017

Ohjaamo Helsinki. Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017 Ohjaamo Helsinki Näin teemme /Asiakastiedon tunnuslukuja tammi - joulukuu 2017 Ohjaamo Helsingin muutokset Rahoituspohja uudistuu Henkilökuntarakenne muuttuu Monialaisuus kapenee Te-palveluiden rooli korostuu

Lisätiedot

Ohjaamojen käyntimääristä ja asiakasprofiileista vuonna 2016 Ohjaamosta saatavista palveluista, sekä asiakaspalautteesta.

Ohjaamojen käyntimääristä ja asiakasprofiileista vuonna 2016 Ohjaamosta saatavista palveluista, sekä asiakaspalautteesta. Tutkija, VTT Mirja Määttä 13.1.2017 Perustietoa Ohjaamoista Vuoden 2016 lopulla Ohjaamoja oli 39. Näistä valtaosa saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta, joko valtakunnallisesta tai alueellisesta osiosta.

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke

Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere

Etsivä nuorisotyö Nuori Tampere Etsivä nuorisotyö 2015 Nuori2017 - Tampere 5.4.2017 1 5.4.2017 2 Milloin etsivä nuorisotyö käynnistyi organisaatiossanne? Lähde: OKM/TPY (Valtakunnallisen etsivän nuorisotyön kysely vuonna 2015) 5.4.2017

Lisätiedot

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen

Ohjaamo nuoren tukena. Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Ohjaamo nuoren tukena Ohjaamo Porvoo ja sen suhde opintoohjaukseen Mikä Ohjaamo on ja mitä sillä tavoitellaan? Ohjaamo on alle 30-vuotiaiden palvelupiste. Fyysinen paikka, josta nuori perheineen saa joustavaa

Lisätiedot

Ohjausryhmän kokous

Ohjausryhmän kokous Ohjausryhmän kokous 21.9.2016 N. 300 NUORTA KOTKASSA WORKPILOTS OHJAAMO KOTKA: 100 TUNTIA TÖITÄ OHJAAMO KOTKA PYÖRÄPAJA CITYKOTI RANNIKKOPAJAT LAKU NUORISOTYÖ SOTEK 4h 10h 10h 10h 10h 25h 10h WORKPILOTS

Lisätiedot

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä

Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä Ajankohtaista etsivästä nuorisotyöstä 29.-30.10.2014 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi, Pohjois-Suomen Aluehallintovirasto 31.10.2014 2 lukumäärä 1 700 1 600 1

Lisätiedot

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö

TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö TE-hallinnon ja työelämän yhteistyö Nuorisotakuun retoriikkaa ja todellisuutta 26.09.2013 Ylöjärvi, Valo Vesa Jouppila johtaja, Pirkanmaan TE-toimisto Toiminta-ajatuksemme Pirkanmaan TE-toimisto toteuttaa

Lisätiedot

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto

Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012

Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012 Etsivä nuorisotyö Kainuussa ja Pohjois-Pohjanmaalla 2012 Lähteenä vuosittain tehtävä valtakunnallinen kysely etsivää nuorisotyötä tekeville sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön laatima kooste Etsivä nuorisotyö

Lisätiedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot

Verkostotyöpaja Learning cafe-yhteenvedot Verkostotyöpaja 12.4.2018 Learning cafe-yhteenvedot Työtoiminnasta töihin Miten voidaan lisätä asiakkaiden ja muiden toimijoiden tietoisuutta työllistymistä tukevista palveluista? Netin kautta, esitteet

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Turun Ohjaamo 2015-2018

Turun Ohjaamo 2015-2018 Turun Ohjaamo 2015-2018 Toiminta ja ajatus 17.3.2015 MIKSI OHJAAMO? Nuorten palvelut ovat olleet hajanaisesti sijoittuneita ja huonosti nuorten löydettävissä. Tavoite: Nuorten palvelut yhdessä paikassa

Lisätiedot

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille

Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Ajankohtaista Kohtaamosta / Tuki Ohjaamoille Mirja Määttä Tutkija 9.9.2015 Kouvola Mitä Kohtaamossa tehdään Ohjaamo-verkoston rakentumisen tuki (30) Paikkakuntakäynnit, alueelliset työpajat Projektipäällikköpäivä

Lisätiedot

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014

Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen. Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projekti Nuorten työllistymisen tukeminen Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Hankevastaava Annukka Jamisto 14.5.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013 Petra Nuoret

Lisätiedot

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa

Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa Nuorten tilanne ja nuorisotakuu Pohjois-Savossa - nuorten määrä - koulutus ja opiskelu - työttömyys, työnhaku ja työvoimapalvelut - työpajat ja etsivä nuorisotyö Tietoja vuositasolla Pohjois-Savon ELY-keskus

Lisätiedot

Ohjaamot maakuntien Suomessa

Ohjaamot maakuntien Suomessa Ohjaamot maakuntien Suomessa Kaakkois-Suomen ELO-ryhmä 16.3.2018 Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Ohjaamo lähtökohtia Ohjauksen voimavarojen yhdistäminen Tietoa, neuvontaa ja ohjausta yhdestä paikasta monialaisesti

Lisätiedot

Nuorisotakuun toteuttaminen

Nuorisotakuun toteuttaminen Nuorisotakuun toteuttaminen Hyvinvointi- ja turvallisuuspalveluja sekä nuorisotakuun toteutumista koskeva kehittämisneuvottelu 4.8.2013 Saariselkä Lapin ELY-keskus Tiina Keränen 11.9.2013 Nuorisotakuu

Lisätiedot

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2019

Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2019 Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2019 Kohtaamo on koordinoinut Ohjaamojen yhteistä asiakaspalautteen keruuta kahdesti vuodessa. Kevään 2019 asiakaspalautteen keruuta hyödynnetään lisäkysymyksin osana valtioneuvoston

Lisätiedot

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset

Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset Ohjaamon valtakunnalliset vähimmäisvaatimukset (määritellyt Kohtaamo-hanke) maria.kr.virtanen@tampere.fi Kohderyhmä ja aukioloajat Kohderyhmänä kaikki alle 30-vuotiaat nuoret Ohjaamo on matalalla kynnyksellä

Lisätiedot

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista.

Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. ETSIVÄNUORISOTYÖ Vuosiraportti 2015 Paula Timonen Nurmeksen etsivänuorisotyö on osa Nuoriso- ja matkailukeskys Hyvärilä Oy:n toteuttamista paikallisista nuorisopalveluista. Etsivien tyypillinen asiakas

Lisätiedot

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki

Yli Hyvä Juttu Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Yli Hyvä Juttu 21.11.2012 Nuorisotoimenjohtaja Pekka Hautamäki Valtaosa nuorista on tyytyväisiä elämäänsä, vaikka tyytyväisyys vapaa-aikaan ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen vähenee. Nuoret ovat

Lisätiedot

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO

Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Ohjaamo ja ammatilliset pajat RASEKO Etsivä nuorisotyön viranomainen ja rekisterinpitäjä Naantali, Nousiainen, Masku, Mynämäki, Raisio ja Rusko 9.11.2012 Raision seudun koulutuskuntayhtymä / Maria Taipale

Lisätiedot

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014

Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Kohti Ohjaamoa projekti 3.2. 31.10.2014 Projektin rahoitus ja toteuttajat Rahoitus ESR/ Keski-Suomen ELY-keskus Päätoteuttajana Jyväskylän ammattikorkeakoulun ammatillinen opettajakorkeakoulu (työaikaresurssi

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori

OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori OHJAAMO STAGE HÄMEENLINNA Vuosi 2018 Veera Takala-Tikkanen/ Ohjaamokoordinaattori Mikä Ohjaamo? - Ohjaamo on palvelua alle 30 vuotiaille nuorille. - Ohjaamoissa tarjotaan henkilökohtaista neuvontaa, ohjausta

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA!

NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! NUORISOTAKUU ON NUOREN PUOLELLA! Sisällys Mikä nuorisotakuu? Miksi nuorisotakuu? Nuorisotakuun tavoitteet ja viestit Ketkä toteuttavat nuorisotakuuta? Nuorisotakuun tuloksia Nuorisotakuun kehittämistarpeita

Lisätiedot

Lieksan Somaliperheyhdistys ry

Lieksan Somaliperheyhdistys ry Askeleita maahanmuuttajien työllistymiseen Lieksan Somaliperheyhdistys ry www.metkatalo.net Lieksan Somaliperheyhdistys ry perustettu vuonna 2013, jäseniä 150 hlöä yhdistyksen tavoitteena on : auttaa maahanmuuttajia

Lisätiedot

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?

Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7

Lisätiedot

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto

Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena. Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Asumisen tukeminen nuorisotakuun toteutumisen mahdollisuutena Tuomas Nurmela Puheenjohtaja Nuorisoasuntoliitto Miksi nuorisotakuuta tarvitaan? Vuosittain noin 3 5 % ikäluokasta ei jatka toisen asteen opetukseen

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Nuorisotakuun ensimmäiset kuukaudet ja jatkoaskelet 21.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-,

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2012

Etsivä nuorisotyö 2012 OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2012 Trenditiedot 2008-2012 Erik Häggman 2013 [KIRJOITA YRITYKSEN OSOITE] Sisältö 1. Johdanto... 5 2. Etsivän nuorisotyön palvelujen saatavuus 2008 2012...

Lisätiedot

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi

Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa

Lisätiedot

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa

Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen

Lisätiedot

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013

Taustatilaisuus nuorisotakuusta. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Taustatilaisuus nuorisotakuusta Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2013 Nuorisotakuu on tapa toimia uudella tavalla Nuorisotakuu ei ole laki vaan tapa toimia saumattomassa yhteistyössä Toteutus nykyjärjestelmää

Lisätiedot

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kohti Kaakkois-Suomen Ohjaamoa 23.9.2014 Ritva Kaikkonen / Timo Hakala Kaakkois-Suomen ELY-keskus Ohjaamo-toiminta osana nuorisotakuuta ja elinikäistä ohjausta Lähtökohdat ja tarpeet: Monialaiset ja kehittyvät

Lisätiedot

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen

Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa

Lisätiedot

Ohjaamo-toiminnan taloudellisen vaikutusten arviointi

Ohjaamo-toiminnan taloudellisen vaikutusten arviointi Ohjaamo-toiminnan taloudellisen vaikutusten arviointi Mittariston kehittäminen arvioinnin tueksi Ohjaamojen projektipäällikköpäivä 17.5.2017 Mikko Valtakari, Tempo Economics Oy Copyright Tempo Economics

Lisätiedot

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI

4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI 4.12.2015 VAMOS VAIKUTTAVA SOSIAALISEN KUNTOUTUKSEN KONSEPTI Sosiaalinen kuntoutus pähkinänkuoressa Sosiaaliseen kuntoutukseen kuuluu: 1) sosiaalisen toimintakyvyn ja kuntoutustarpeen selvittäminen; 2)

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori

Nuorisotakuu. Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi. Lotta Haikkola, tutkijatohtori Nuorisotakuu Toimenpiteitä työllisyyden, kouluttautumisen ja syrjäytymisen ehkäisyn tueksi Lotta Haikkola, tutkijatohtori 10.10.2017 Nuorisotakuu (2013 2015) Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle

Lisätiedot

monialayhteistyö nuorten

monialayhteistyö nuorten Petra-projekti monialayhteistyö nuorten työllisyyden edistämisessä Työllisyyspalvelut, Vantaan kaupunki Palveluohjaaja Mikko Mäkelä 31.1.2014 Petra-projektit Petra Nuoret työhön ja kouluun: 1.3.2010-31.10.2013

Lisätiedot

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen

ESR haku mennessä. Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen ESR haku 16.2.2015 mennessä Rakennerahastoasiantuntijat Jaana Niemi, Tuula Isosuo ja Leena Tuunanen 14.1.2015 Ison kuvan hahmottaminen - Mikä on meidän roolimme kokonaisuudessa? Lähde: Maija-Riitta Ollila,

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija

Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto. Janne Savolainen Erityisasiantuntija Monialainen yhteistyö, jatkuva oppiminen ja kattavat ohjauspalvelut työllisyysasteen nosto Janne Savolainen Erityisasiantuntija Ajankohtaista Hallitusohjelman toimeenpano on käynnistynyt Uraohjauksen merkitys

Lisätiedot

Uudenmaan TE-toimisto

Uudenmaan TE-toimisto Uudenmaan TE-toimisto Nuorten palvelut 1 Uudenmaan TE-toimiston toimipaikat Helsinki (Pasila, Keskusta ja Itäkeskus) Espoo (Leppävaara) Vantaa (Tikkurila) Hyvinkää Järvenpää Lohja Porvoo Raasepori (Tammisaari)

Lisätiedot

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1

Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille. Johanna Syrjänen, Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry 19.2.2014 1 Murkkufoorumi - Vertaisryhmät nuorten vanhemmille 19.2.2014 1 Linkki-toiminta Varsinais-Suomen Lastensuojelujärjestöt ry:n Murkkuneuvola hanke (RAY-rahoitus 2011-2015) Tavoitteet: 1. 12-18 vuotiaiden lasten

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen

Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa. Ohjaamopäivä Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö ja nuorten työpajatoiminta - ohjaamon yhteistyökumppani vai osa toimintaa Ohjaamopäivä 15.9.2016 Merja Hilpinen Etsivä nuorisotyö tehtävänä on tavoittaa tuen tarpeessa oleva nuori ja

Lisätiedot

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen

NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen NEET-nuorten palvelut, kustannukset ja kohdentuminen Työpajatoiminnan vaikuttavuus Teemu Vauhkonen & Tommi Hoikkala Syrjäytyminen aiheuttaa merkittäviä yhteiskunnallisia kustannuksia Hankkeessa tutkitaan

Lisätiedot

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN

VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN VALMENNUKSELLA KIINNI ELÄMÄÄN VALMENNUSPAJA MAHIS AVAIN MAHDOLLISUUKSIIN NUORTEN YSTÄVÄT Yli 100-vuotias oululainen kansalaisjärjestö Työtä heikoimmassa asemassa olevien lasten, nuorten ja perheiden hyväksi

Lisätiedot

NUORISSA ON TULEVAISUUS!

NUORISSA ON TULEVAISUUS! NUORISSA ON TULEVAISUUS! TERVETULOA! 1 HUKASSA Keitä ovat syrjäytyneet nuoret? - Pekka Myrskylä, EVA-analyysi Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä

Lisätiedot

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä

KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA. Päivi Pienmäki-Jylhä KATSAUS NUORISOTAKUUN TOTEUTTAMISESTA KUNNISSA Päivi Pienmäki-Jylhä Nuorisotakuu kunnissa Nuorten monialaiset ohjaus- ja palveluverkostot Etsivä nuorisotyö Työpajatoiminta Nuorisolain mukaiset nuorten

Lisätiedot

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa

amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa 3,2 M vuosibudjetti amos-palvelut voimavaroja vahvistamassa hdessä koulutustakuuseen seminaari 22.4.2015 65 työntekijää 5 yksikköä Nuoriso- ja koulutustakuu ovat hyviä asioita, mutta monen opiskelun ja

Lisätiedot

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään?

Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Miten sosiaalisesta kuntoutusta tehdään? Tuloksia valtakunnallisesta kuntakyselystä Jarno Karjalainen Sosiaalisen kuntoutuksen teematyö 8.2.2017 Tampere SOSKU-hanke SOSKU-hankkeessa (2015-2018) sosiaali-

Lisätiedot

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena. Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Uudistetut julkiset työvoima- ja yrityspalvelut työnhaun ja työssä pysymisen tukena Kaapelitehdas 11.2.2013 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz TE-toimiston uudistettu palvelumalli Palvelumalli perustuu

Lisätiedot

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA

ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA ETSIVÄ- JA PAJATYÖ PAIMION KAUPUNGISSA JA SAUVON KUNNASSA 2.6.2016 Mia Lemberg, erityisnuorisotyöntekijä Kristina Mäntymaa, etsivä nuorisotyöntekijä Jenni Leponiemi, pajaohjaaja ETSIVÄTYÖ Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

OHJAAMOT JA TYÖPAJAT. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOT JA TYÖPAJAT Tuija Kautto Kohtaamo-hanke NUOREN VERKOSTO NUORTEN PALVELUIDEN OHJAUS MINISTERIÖIDEN OMAT HISSIT? ( vrt. Valtiontalouden tarkastusvirasto 2015) OHJAAMOTOIMINNAN KULMAKIVET Kohderyhmänä

Lisätiedot

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan

Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Ohjaamoja on kaikkiaan noin 40 ja niissä työskentelee vähintään yhtenä päivänä viikossa yli 400 eri alojen ammattilaista. Vuonna 2016 Ohjaamot ovat tarjonneet yksilöohjausta

Lisätiedot

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ

OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ OHJAAMOJA KEHITTÄMÄSSÄ Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Olisinpa kotona -seminaari Helsinki 18.2.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen lähtökohdat Alle 30-vuotiaiden kiinnittyminen yhteiskuntaan,

Lisätiedot

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella. Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto NUORTEN TYÖPAJATOIMINTA PSAVI-alueella Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 1 Nuorten työpajatoiminta Nykyisen nuorisolain 7 :n mukaan kunnan nuorisotyöhön

Lisätiedot

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena

Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena Nuorten työpajatoiminta yksilöllisten koulutuspolkujen tukena. Siirtymät uudessa ajassa -seminaari 26.3.2019 Helsinki Reetta Pietikäinen Esityksen rakenne Työpajatoiminnasta Työpajat ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Lappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö. Ohjausryhmä

Lappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö. Ohjausryhmä Lappeenrannan kaupungin Etsivä Nuorisotyö Ohjausryhmä 13.12.2016 ETSIVÄN TYÖN TIIMI ETSIVÄ NUORISOTYÖNTEKIJÄT: Minna Jäkkilä Harry Kiianen OHJAAMO NUORISOTYÖNTEKIJÄT: Jonna Huttunen Saila Melto Tukee niitä

Lisätiedot

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016

Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunnan työpaja ZUUMI-PAJA Toimintasuunnitelma 2016 Kempeleen kunta Nuorisopalvelut xx.xx.2015 Johdanto Nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin (Nuorisolaki, Kuntien nuorisotyö ja

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (7) 7 A. Mirka Vainikan ym. valtuustoaloite nuorisotakuun toteuttamisesta HEL 2012-015496 T 00 00 03 Päätös päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Sirpa Räikkönen, nuorisotoimenjohtaja Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen nuoren

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla

ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla Keravan nuorisopalvelut ETSIVÄ NUORISOTYÖ JA NUORTEN TALO NEET-nuorten palvelut Keravalla 16.3.2017 Etsivän nuorisotyön asiakkaat NEET-nuoret ovat etsivän nuorisotyön tyypillistä kohderyhmää ikä 16-29

Lisätiedot

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke

VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET. Tuija Kautto Kohtaamo-hanke VALTAKUNNALLISET OHJAAMO-KUULUMISET Tuija Kautto Kohtaamo-hanke OHJAAMOTOIMINTA KEHITTYY Toimijoita syksyllä 2015 yli 30, mukana yli 80 kuntaa Monta aaltoa - Osa toiminut pidempään, osa aloittanut vuoden

Lisätiedot

Ohjaamoja kehittämässä

Ohjaamoja kehittämässä Ohjaamoja kehittämässä Pasi Savonmäki Kohtaamo-hanke Satakunnan verkostoitumisseminaari 15.4.2016 Helsinki Ohjaamo-toimintamallin taustaa ja suuntaviivoja Eurooppalainen yhteistyö 2007-2015 Suuntaviivoja

Lisätiedot

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015

Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa. Jouni Erola nuorisojohtaja 2015 Joensuun Nuorten Palvelukeskusmallin ja ohjaamo-verkoston kehittäminen kunta/siunsote rajapinnassa Miksi nuorten palvelukeskusta kehitetään Joensuun palveluohjelmat ja nuorisotakuun kuntakokeilu Asiakaslähtöiset

Lisätiedot

Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013

Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013 Nutitilastot.fi Verkkokoulutus 17.12.2013 Nuorten tieto- ja neuvontatyön tilastointiohjelma Miksi tilastoida? - Asiakasmäärät, kysytyimmät aihealueet, asiointitapa, ikäryhmät jne. - Apuna nuorten tiedontarpeita

Lisätiedot

ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi ETSIVÄ NUORISOTYÖ PSAVI-ALUEELLA 2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 1 Etsivän työn tekijä kunnioittaa yksilön yksityisyyttä, luottamuksellisuutta ja tiedonkeruun

Lisätiedot

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN

TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN Kaupunginhallitus 3.9.2018 liite nro 5 (1/10) TYÖLLISYYSPALVELUISTA TYÖELÄMÄVALMENNUKSEEN (Valmistelija työllisyyspäällikkö Auli Savolainen) 28.8.2018 2 Työelämävalmennuksen tavoitteet Työelämävalmiuksien

Lisätiedot

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta

Sosiaalipalveluohjaajat. Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen. Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta Sosiaalipalveluohjaajat Anna Kinnunen & Katja Pietikäinen Sosiaalitoimisto, Lapinlahden kunta www.lapinlahti.fi 10.067 asukasta Vireä kulttuuri- ja liikuntapitäjä Kuntaliitos Varpaisjärven kunnan kanssa

Lisätiedot

Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh

Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan. Jukka Ohtonen, sosiologi Puh Taloudellisia näkökulmia työpajatoimintaan Jukka Ohtonen, sosiologi Puh. 045 8722 118 @-posti: juohtonen@gmail.com Työpajat valmentavat, kouluttavat ja kuntouttavat Menetelminä käytetään mm. yksilövalmennusta,

Lisätiedot

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta

Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Miten siinä on onnistuttu Pohjois- Savossa? Tulevaisuusseminaari 11.11.2013 Kuopio Ylijohtaja Kari Virranta Nuorisotakuu 2013 -määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö Johtaja Kirsi Kangaspunta 14.3.2013 Aikuiskoulutuksen budjettimuutokset Määrärahan muutokset kehyskaudella 2013-2016 verrattuna vuoteen

Lisätiedot

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät

Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisopalvelut Asukastilaisuudet 2017 kevät Nuorisotoimi Kimmo Hölkki, nuorisotoimintayksikön päällikkö Mitä nuorisotyö on ennaltaehkäisevää kasvatustyötä päihteetöntä perustuu nuoren vapaaehtoisuuteen

Lisätiedot

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely

Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna kysely Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon vuonna 2017 -kysely Tietoa ja alustavia tuloksia Kuntaliiton toteuttamasta kyselystä Matti Sahlberg, Reijo Vuorento 26.3.2019 Kuntien panostukset työllisyydenhoitoon

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Yksi paikka monta palvelua!

Yksi paikka monta palvelua! Yksi paikka monta palvelua! Ohjaamo Helsinki on palvelupiste 15 29 vuotiaille Ohjaamo Helsinki hanke on keväällä 2015 perustettu monialainen palvelukokonaisuus, jossa nuori saa yhdestä paikasta neuvontaa

Lisätiedot

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman

Opinnoista työelämään. Mervi Reiman Opinnoista työelämään Mervi Reiman Opinnoista työelämään SEURAKUNTA- LUOVI KIIPULA Validia+Bovalius = Spesia (2018) Peruskoulu Työpajat Välivuosi 10. VALMA TELMA OPISTO JAAKKIMA ERITYIS- AMMATTI- OPISTO

Lisätiedot

Ohjaus Keudassa Erja Kärnä

Ohjaus Keudassa Erja Kärnä Jatkoväylä-hanke 2.5.2018, XAMK Mikkeli Ohjaus Keudassa Erja Kärnä KEUDA 1 Opiskelijoita 6100 Ammatillinen peruskoulutus Nuorten aikuisten osaamisohjelma Oppisopimuskoulutus (perustutkinnot ja lisäkoulutus)

Lisätiedot

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa

Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 Heureka Nuorten ohjautuminen nuorten työpajatoimintaan ja muuta ajankohtaista työja elinkeinoministeriöstä Ari-Pekka Leminen, TEM Sisältöä

Lisätiedot

Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa

Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa Ohjaamojen tuki - nuorten matalan kynnyksen palveluiden ja monialaisen yhteistyön tukeminen Etelä-Savossa Kuntapilottien eteneminen & ESSO-yhteistyö 12.8.2016 Heikki Kantonen / TKI -asiantuntija Hankkeen

Lisätiedot

Kulttuuria kaikille -palvelu, Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta

Kulttuuria kaikille -palvelu, Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta Kulttuuria kaikille -palvelu, 2018. Espoon ja Kainuun Kaikukortti-tilastojen koostetta vuosilta 2015 2017 Tänne on koottu joitakin Kaikukortti-tilastoja Espoosta ja Kainuusta. Espoo ja Kainuu olivat ensimmäiset

Lisätiedot

ALPO-HANKKEIDEN NEUVONTA MAAHANMUUTTAJILLE. Kooste ALPO-rekisteristä vuosilta 2011, 2012 ja 2013 Koonnut Minna Hallikainen, Pointti-hanke 21.5.

ALPO-HANKKEIDEN NEUVONTA MAAHANMUUTTAJILLE. Kooste ALPO-rekisteristä vuosilta 2011, 2012 ja 2013 Koonnut Minna Hallikainen, Pointti-hanke 21.5. ALPO-HANKKEIDEN NEUVONTA MAAHANMUUTTAJILLE Kooste ALPO-rekisteristä vuosilta 2011, 2012 ja 2013 Koonnut Minna Hallikainen, Pointti-hanke 21.5.2014 ALPO-rekisterin käyttäjät 2011 yhteensä 10 hanketta (ALIPI,

Lisätiedot

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola

Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla. Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Sosiaalisen kuntoutuksen nykytila ja kehittämistarpeet Vantaalla Palveluohjaaja Kristina Kortelainen Hankevastaava Camilla Sippola Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos 12 kk Työvoima

Lisätiedot

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet

Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Nuorten Yhteiskuntatakuu ja tiimiyrittäjyyden vahvuudet Työministerin erityisavustaja, VTT Pilvi Torsti Osuuskuntayrittäjyys uusia liiketoimintamalleja seminaari 13.11.2012 Yhteiskuntatakuun taustoja 110

Lisätiedot

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla

Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Nuorten Ystävät - vankalla pohjalla Perustettu 1907 Ensimmäinen työntekijä tittelillä katulastenkaitsija Ainolan lastentarha 1914 Pohjolakoti 1915 Toivola-koti 1926 Perhekotitoiminnan pioneeri 1974 Nuorten

Lisätiedot