Suomen historiaa pääpiirteissään kivikaudesta Kekkosen aikaan

Transkriptio

1 Tämä moniste on tarkoitettu vain pieneksi rungoksi sukeltauduttaessa Suomen historiaan. Keskustelun edetessä voit tehdä merkintöjä sivujen reunoihin ja jopa kääntöpuolelle, jos vain intoa riittää. Voit myös säilyttää tämän monisteen, jotta voit sitten myöhemmin hämmästyttää ympäristöäsi varmoilla tiedoillasi. Jyrki Ijäs/Kesälukioseura. Suomen historiaa pääpiirteissään kivikaudesta Kekkosen aikaan Jääkauden alkaessa loppua saapuivat ensimmäiset asukkaat. He olivat metsästäjiä ja kalastajia, jotka seurasivat pohjoiseen siirtyviä peuroja ja hylkeitä. Muutamaa tuhatta vuotta myöhemmin, kun jää ja lopulta myös vesi oli vetäytynyt, olivat asukkaat levittäytyneet pienissä ryhmissä ai Jäämerelle saakka. Nyt oli opittu valmistamaan astioita savesta ja säilömään niihin ruokaa, Useimmat tarvikkeet valmistettiin edelleen kivestä, siksi nimitys kivikausi (n ekr.). Kivikauden lopulla saapui maan etelä- ja lounaisosiin uusia asukkaita. He olivat alun perin kotoisin Euroopan länsiosista ja toivat mukanaan myös alkeellisen maanviljelyn. Vähitellen alettiin erityisesti Ruotsin kanssa kauppaa käyvissä maan länsiosissa käyttää pronssia aseiden ja korujen valmistuksessa. Tätä aikaa kutsutaan pronssikaudeksi (n ekr.). Rautaesineitä löytyy maastamme vasta ensimmäiseltä vuosisadalta. Tällöin alkoivat suomalaisten esi-isät muuttonsa etelä- ja lounaisrannikolle. He tulivat Suomenlahden yli veneillään aluksi vain metsästämään turkiseläimiä, mutta jäivät vähitellen asumaan pysyvästi. Suomalaisten asutus levisi vesiteitä pitkin sisämaahan ja aikaisemmat asukkaat joutuivat väistymään yhä kauemmas pohjoiseen. Näiden joukossa olivat myös pronssi- ja rautakauden vaihteessa idästä saapuneet lappalaiset. Asutus levisi kolmella tavalla: 1. lännestä itään kulkivat suomalaiset heimot suomalaiset, hämäläiset ja karjalaiset, joista myöhemmin irtaantui savolaisten heimo, 2. idästä tuli myös suomensukuisia asukkaita, jotka asettuivat asumaan samoille seuduille samaan aikaan kuin karjalaisetkin, 3. lappalaiset, joita suomalaiset ja karjalaiset verottivat, vetäytyivät yhä pidemmälle pohjoiseen. Vähitellen asutus levisi vesiteiden luota yhä kauemmaksi metsiin, kun asukkaiden lisääntyessä tarvittiin uusia viljelymaita. Ihmiset asuivat ja tekivät työtä omissa oloissaan perheensä kanssa. Etäisyydet naapureihin olivat pitkiä, eikä suomalaisilla ollut erityisiä päälliköitä. Suurin osa maasta oli erämaata. Metsästämällä saadut turkikset olivat arvokkaita ja ne vaihdettiin suolaan ja muihin välttämättömiin tarvikkeisiin rannikolle kaukaakin saapuneiden kauppiaiden kanssa. Suomi oli jo tuhat vuotta sitten naapureittensa kiinnostuksen kohteena. Viikingit poikkesivat idänretkillään Suomen rannikolle ja kauppatie isän ja lännen välillä kulki osittain Suomen kautta. Täällä kilpailivat idästä, erityisesti Novgorodin kaupungista tulleet kauppiaat Ruotsista, Tanskasta 1

2 ja Saksasta tulleiden kauppiaiden kanssa. Idän ja lännen kirkotkin olivat alkaneet kilpailla niiden välissä olevista alueista. Oli aika ratkaista, ketkä saivat valvontaansa Suomen alueet. Ruotsalaisten kauppiaiden toiminnan takia oli lännen kirkolla jo jonkin verran vaikutusta Suomen länsirannikolla. Suomalaisia oli jopa osallistunut sotaretkille novgorodilaisia vastaan. Samalla tavalla olivat karjalaiset auttaneet novgorodilaisia kauppatuttaviaan ja suomalaiset heimot olivat asettuneet keskenäänkin vastakkaisille puolille. Näin oli ollut usein ennenkin, mutta nyt tämä heimojen välinen kilpailu sai laajemmat mittasuhteet. Saavuttamansa aseman tueksi ruotsalaiset tekivät Suomeen kolme ristiretkeä. Ensin 1150-luvulla Lounais-Suomeen, vajaat sata vuotta myöhemmin Hämeeseen ja 1200-luvun lopussa Karjalaan. Näiden retkien tarkoituksena oli Ruotsin vallan laajentaminen itään. Uskonto oli mukana oikeastaan vain tekosyynä. Retkien yhteydessä siirrettiin ruotsalaista väestöä Suomen etelärannikolle, Pohjanlahden rannoille ja saaristoon. Näin ruotsalaiset halusivat varmistaa uuden omistuksensa. Vastaavasti tekivät novgorodilaiset retkiään aina Turkuun saakka. Jatkuvien sotaretkien jälkeen solmivat ruotsalaiset ja novgorodilaiset saksalaisten kauppiaiden välityksellä rauhan v Syntynyt Pähkinäsaaren rauhan raja vahvistettiin ja Karjala oli näin jaettu kahtia kilpailijoiden kesken. Ruotsalaiset alkoivat nyt hallita Suomea. Lisää luettavaa ja tehtäviä ristiretkistä: Suomi osana Ruotsia Suomea kehittyneemmän Ruotsin vaikutus laajeni asteittain kaikille aloille. Aluksi tuli kirkosta uuden hallinnon keskus. Kirkko aloitti väestön verottamisen ja asetti pappeja kaikkialle Suomeen. Keskiajalla rakennettiin kaikkiaan 80 kivikirkkoa. Pystyäkseen hoitamaan kaukaisen Suomen puolustuksen rakennutti kuningas tärkeimmille paikoille linnoja ja luovutti näiden ja yleensä puolustuksen hoidon varakkaimmille suvuille samalla vapauttaen heidät veroista. Näin myös Suomeen syntyi aatelisto. Varsinaisen kansan muodostivat talonpojat. He maksoivat veroa kruunulle, linnanisännille ja kirkolle. Aina keskiajan loppuun riitti Etelä-Suomessa metsää kaskeamiseen ja siksi vuotuiset sadot olivat joskus riittävätkin, mutta aina kovan työn takana. Kun maan eteläosissa ei enää ollut tilaa kasvavalle väestölle ja kaskiviljelylle alkoi raju köyhtyminen ja muutto sisämaahan, sinne missä vielä oli runsaasti metsiä. Kuningas kannusti tätä muuttoa varmistaakseen itselleen yhä kasvavat verotulot. Erityisesti ja 1400-luvulla talonpojat kapinoivat kaikkialla Ruotsi-Suomessa korkeita veroja vastaan. Ruotsissa kilpailtiin edelleen vallasta. Saksalaiset, tanskalaiset, pohjoismaiden liittoa kannattavat ja ruotsalaiset kansallismieliset kilpailivat keskenään. Kansalliseen puolueeseen kuuluivat talonpojat ja osa aatelistoa. Heitä vastustivat kirkon ja rikkaiden sukujen johtomiehet. Useiden taisteluiden jälkeen asettui Kustaa Vaasa ( ) johtamaan kansallismielisiä. Hänen johdollaan voitettiin tanskalaiset ja heidän puolellaan olleet aateliset. Ruotsissa alkoi muutosten aika. Kustaa Vaasa halusi keskittää vallan kuninkaalle, siis itselleen. Hän lakkautti katolisen kirkon, otti sen valtavan omaisuuden ja Kustaa Vaasa puhuu Moran asukkaille 2

3 asettui itse johtamaan uutta luterilaista kirkkoa. Hän uudisti verotuksen, teki linnanisännistä omia virkamiehiään, perusti uusia kaupunkeja ja paljon muuta. Kuninkaallisuudesta tuli myös perinnöllinen Vaasojen suvussa. Keskiaika oli loppunut, oli alkanut ns. uusi aika. Kustaa Vaasan seuraajien aikana alettiin Ruotsia laajentaa suurvallaksi. Ruotsi tavoitteli itselleen koko Itämeren herruutta. Kustaa II Adolfin johdolla tässä lopulta onnistuttiinkin 1600-luvun puoliväliin mennessä, mutta tavallisten kansalaisten kannalta kalliilla hinnalla. Rahoittaakseen sotaretkensä oli kuningas asettanut jatkuvasti uusia veroja. Armeijassa tarvittiin uusia miehiä ja suurin osa heistä hankittiin Suomesta, yleensä pienimmistä ja köyhimmistä taloista. Palkitakseen upseerinsa lahjoitti kuningas heille kartanoita ja vapautti heidät veroista. Talopoikien verorasitus kasvoi kasvamistaan. Taloja autioitui ja ihmiset köyhtyivät. Koska viljelysmenetelmät olivat alkeellisia ja paras osa työvoimasta oli Euroopan sotakentillä, oli nälänhätä useissa osissa lähes jokavuotista. Kansa ei näistä kuninkaan ja hänen upseereittensa voitoista hyötynyt, päinvastoin. Ruotsin suurvaltakausi päättyi vajaan sadan vuoden kuluttua alkamisestaan, ns. suureen pohjan sotaan. Ruotsin viholliset liittoutuivat sitä vastaan ja taisteluja käytiin kaikkialla valtakunnan alueella. Esimerkiksi Suomi oli venäläisten valloittamana (isoviha). Kun kuningas Kaarle XII oli kaatunut ja sodasta oli selvitty, siirrettiin valta valtiopäiville kokoontuneille neljälle säädylle: aatelille, papistolle, porvaristolle ja talonpojille. Suurin vaikutusvalta oli tärkeimmillä aatelissuvuilla. Vaikka 1700-lukua onkin joskus sanottu jopa vapauden ajaksi, ei tuolloisia harvainvaltaisia valtiopäiviä sovi samaistaa nykyiseen demokraattiseen kansanedustuslaitokseen. Puolueriitojen ja sotien jälkeen kaappasi kuningas Kustaa III itselleen vallan v Suomen talonpoikaisväestö oli suuren pohjan sodan aikana tullut vaikeuksiensa äärimmäiselle rajalle. Verotus, väestönotot, viljelysmenetelmien heikkous ja ilmasto olivat 1500-luvun lopulta alkaen aiheuttaneet jatkuvaa nälänhätää ja kulkutauteja. Vuosina kuoli n ihmistä eli neljännes Suomen väestöstä. Talonpojat menettivät henkensä lisäksi myös perinteisiä oikeuksiaan kruunulle ja aatelistolle luvulla alkoi väestön määrä kasvaa erittäin nopeasti. Autioituneita tiloja otettiin uudelleen viljeltäväksi ja uusia tiloja raivattiin. Viljelysmenetelmät olivat edelleenkin alkeellisia ja talonpoika oli yhä sään ja verottajan armoilla. Puuta kuumentamalla tervahaudasta saatiin tervaa Pieniä teollisuuslaitoksiakin perustettiin: ruukkeja, jotka tarvitsivat paljon puuta käyttövoimakseen, sahoja ja pieniä kaivoksia. Tervanpoltto toi rahaa talonpojille ja tietysti kaupunkien porvareille. Kauppa vapautettiin vähitellen valtion täydellisestä valvonnasta. Raha alkoi liikkua entistä kiivaammin ja syntyperän aiheuttaman eriarvoisuuden tilalle alkoi tulla varallisuus ja raha. Tämä aiheutti maaseudullakin kasvavaa eriarvoisuutta. Väestön kasvaessa kasvoi maattoman väestön osuus eniten. Talonomistajien nuorimmista pojista tuli torppareita (vuokraviljelijöitä), torppareista 3

4 renkejä ja niin edelleen. Maanviljelyn arvostuksen kasvaessa kiristivät talonpojat torppareiden työvelvollisuutta. Talonpojat vaurastuivat ja maaton maalaisväestö köyhtyi. Suomalainen luokkayhteiskunta oli syntynyt. Venäjän keisari Pietari Suuri oli siirtänyt pääkaupungin Moskovasta Suomenlahden rannalle ja perustanut Pietarin v Tehdäkseen uuden pääkaupunkinsa turvalliseksi oli venäläisten yritettävä työntää vihamieliset Ruotsin joukot kauemmat, tavoitteena oli koko Suomen valtaaminen. Venäjän keisari Aleksanteri I:sen ja Ranskan Napoleon I:n sopimuksen mukaisesti valloitti Venäjä Suomen lopullisesti Ruotsi menetti näin yli kolmasosan maa-alueestaan. Tästä syytettiin kuningas Kustaa IV Aadolfia ja hänet ajettiin maanpakoon. Aleksanteri I kutsui valtiopäivät koolle Porvooseen ja Ilmoitti Kustaa IV Adolf suomalaisten saavan pitää vanhat lakinsa. Suomalaiset saivat oman hallituksensa, senaatin, ja päätösvallan omissa sisäisissä asioissaan, autonomian. Kaiken yläpuolella oli keisari. Kun keisarit eivät kutsuneet valtiopäiviä koolle yli 50 vuoteen, hoitivat asioita keisarin nimittämät senaattorit, jotka yleensä olivat vanhoillisia aatelisia virkamiehiä. Teollistamista jarrutettiin eivätkä Euroopassa syntyneet uudet aatteet ja vaatimukset päässeet Suomeen. Väestö jakautui yhä selvemmin kahtia säätyläisiin ja rahvaaseen. Rahvas oli kaiken yhteiskunnallisen toiminnan ulkopuolella. Eurooppalaiset kansallisaatteet, joita Lönnrot, Runeberg ja Snellman toivat Suomeen, herättivät kiinnostusta vain sivistyneistössä luvulla liikkeelle päässyt teollisuus, lähinnä puujalostusteollisuus, ja samaan aikaan sattunut paha nälänhätä vauhdittivat muutosta suomalaisten elämässä. Puun hinnan nousu entisestäänkin lisäsi varallisuuseroja. Osa köyhästä tilattomasta väestöstä muutti uusien tehtaiden läheisyyteen, usein vielä kurjempiin oloihin. Syntyi pieniä teollisuusyhdyskuntia. Myös muuttoliike Amerikkaan alkoi ja kasvoi 1900-luvulle tultaessa hyvinkin suureksi. Samaan aikaan päättivät säädyt valtiopäivillä useista käytännön uudistuksista. Suomi sai oman rahan ja armeijan. Perustettiin kansakoululaitos, rakennettiin rautateitä ja höyryvoimaloita. Kamppailu suomen ja ruotsin kielen välillä synnytti poliittiset puolueet. Suomalaisten säätyläisten kannalta olivat asiat hyvin. Venäläiset eivät olleet 1800-luvun aikana erityisemmin puuttuneet siihen, miten suomalaiset asiansa järjestivät. Suomi oli ollut eräänlaisena näyteikkunana siitä, miten keisari muka kohteli alamaisiaan. Kun asemastaan tietoiseksi tulleet venäläiset alkoivat vaatia itselleen oikeuksia, tiukensivat venäläiset politiikkaansa myös Suomessa yhtyivät myös suomalaiset Venäjällä puhjenneeseen suurlakkoon. Keisari peruutti määräyksensä ja työväenliike, joka oli alkanut järjestäytyä ainutlaatuisen nopeasti, sai läpi vaatimuksen yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta. Kaikki 24 vuotta täyttäneet, myös naiset ensimmäisinä Euroopassa, saivat äänestää eduskuntavaaleissa. Ensimmäinen maailmansota muutti jälleen tilanteen. Venäjällä puhkesi vuoden 1917 helmikuussa vallankumous ja keisari kukistettiin. Suomessa oli suurin osa porvaristosta tyytyväinen, sillä he näkivät vanhojen etujensa tulevan jälleen turvatuiksi autonomian palauttamisen myötä. Työväestö ja osa porvaristosta halusivat Suomelle täydellisen itsenäisyyden. Leninin johtama lokakuun vallankumous muutti tilanteen Suomessakin. Porvaristo halusi nyt erota sosialistiseksi muuttuvasta Venäjästä, kun suomalaiset sosialistit olisivat halunneet neuvotella muuttuneesta tilanteesta venäläisten kanssa. Suomi julistautui itsenäiseksi ja Lenin tunnusti Suomen itsenäisyyden 31. joulukuuta

5 Suurimpia ongelmia ei oltu ratkaistu. Luokkien väliset erot olivat suuret, elintarvikkeita oli vähän eikä työväenliike ollut painostuksestaan huolimatta saanut vaatimuksiaan lävitse. Jo edellisenä kesänä olivat sekä oikeisto että vasemmisto perustaneet omat aseelliset joukkonsa. Hallitus nimitti oikeiston valkokaartin viralliseksi armeijaksi ja nimitti sen johtoon kenraali Mannerheimin. Mannerheim aloitti maahan jääneiden venäläisten joukkojen riisumisen aseista ja punakaarti miehitti Helsingin. Kansalaissota alkoi tammikuun lopulla Taistelut päättyivät toukokuussa saman vuonna, kun valkoisten avuksi tulleet saksalaiset joukot valloittivat Helsingin ja Mannerheimin ja jääkäreiden johtamat valkoiset joukot olivat voittaneet punaiset. Kymmenet tuhannet punaiset joutuivat vangeiksi ja osa pakeni Venäjän puolelle. Sisällissota vaati yhteensä noin uhria. Heistä noin 75 prosenttia oli suomalaisia punaisia, joita menehtyi eniten vankileireillä sodan päätyttyä ja teloituksissa sodan aikana.vasemmisto suljettiin poliittisesta elämästä, kommunistit aina II maailman sodan loppuun saakka. Oikeisto yritti muuttaa Suomen kuningaskunnaksi, mutta maalaisliiton johtamat tasavaltalaiset saivat sen estetyksi ja valitsivat suomen ensimmäiseksi presidentiksi K. J. Ståhlbergin. Keskiryhmät olivat enimmäkseen hallitusvastuussa ja lainsäädäntöä uudistettiin. Torpparit vapautettiin ja verotusta muutettiin luvun puolivälistä alkaen alkoivat äärioikeistolaiset ryhmät voimistua, vasemmistolaisia vainottiin ja ns. lapuanliike yritti jopa vallankaappausta v Suomi yritti eri tavoin järjestää ulkopolitiikkaansa ja v antoi hallitus julistuksen Suomen pohjoismaisesta puolueettomuudesta. Suhteet Neuvostoliittoon olivat huonot, jopa vihamieliset. Maan talous ei ollut erityisen hyvä ja siksi Suomi kärsikin kovasti kansainvälisistä lamakausista. Hitlerin Saksan aiheuttaman sodan uhan takia halusi Neuvostoliitto neuvotella Suomen kanssa alueluovutuksista Leningradin turvaamiseksi. Korvaukseksi olisi Neuvostoliitto luovuttanut Suomelle alueita Itä-Karjalasta, mutta tähän eivät suomalaiset suostuneet alkoi ns. talvisota allekirjoitettiin rauhansopimus ja Suomi joutui luovuttamaan vaaditut alueet ja koko Karjalan. Kun Saksan suunnittelema hyökkäys Neuvostoliittoon alkoi lähestyä, liittyi myös Suomi mukaan. Suomalaiset halusivat menetetyt alueet takaisin ja samalla toteutetuksi toiveensa Itä-Karjalan liittämisestä Suomeen alkoi ns. jatkosota. Aluksi suomalaiset joukot etenivät pitkälle vanhojen rajojen yli, mutta saksalaisten kärsittyä tappion alkoivat venäläiset joukot työntää myös suomalaisia takaisin. Aselepo solmittiin ja rauha Rajat määrättiin samoiksi kuin v ja Suomi joutui maksamaan sotakorvauksia Neuvostoliitolle. Presidentti Paasikiven johdolla muutettiin nyt Suomen ulkopolitiikkaa Neuvostoliitolle ystävällisemmäksi. Samalla myös sisäpolitiikkaa muutettiin. Äärioikeistolaiset järjestöt lakkautettiin ja kommunistit saivat aloittaa julkisen toiminnan. Suomi ja Neuvostoliitto solmivat ystävyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuksen. Sen pohjalta presidentiksi valittu presidentti Urho Kekkonen kehitti edelleen Suomen ulkopolitiikkaa. Sodan jälkeen alkoi Suomen talouselämä muuttua ratkaisevasti teollisuuden kasvaessa. Ihmiset muuttivat maaseudulta uuden teollisuuden työvoimaksi nopeasti kasvaviin kaupunkeihin ja toisenlaiseen ympäristöön. 5