Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 / 8

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 / 8"

Transkriptio

1 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 / 8 Liedon nuorisovaltuuston säännöt 1 Nimi Liedon Nuorisovaltuusto käyttää nimeä Liedon Nuorisovaltuusto. Pitkä muoto virallisissa teksteissä on Liedon Nuorisovaltuusto Liedon nuva. Lyhennettynä nimeä voidaan käyttää muodossa Liedon nuva. Tekstissä Liedon nuvaan voidaan viitata myös sanalla nuva. 2 Tehtävä ja tarkoitus Liedon nuorisovaltuusto on lietolaisten nuorten äänenkannattaja paikallisen ja alueellisen sekä valtakunnallisen päätöksenteon aallokossa. Nuorisovaltuuston tehtävä on pitää aktiivisesti huolta nuorten etujen valvonnasta yhteistyössä kunnan ja toisen sekä kolmannen sektorin muiden toimijoiden kanssa. Tarvittaessa nuorisovaltuuston on pitää yhteyttä siihen kuulumattomiin valveutuneisiin nuoriin. Nuorisovaltuutettuja on 10 ja he täyttävät aloittamisvuonnaan Nuorisovaltuutetuista voidaan käyttää nimitystä nuorisovaltuutettu tai nuvalainen. 3 Kokoukset 3.1 Kokoontuminen Kokouskutsut tulee lähettää viikkoa ennen kokousta. Kokouksen kutsuu koolle puheenjohtaja. Puheenjohtaja on velvollinen kutsumaan koolla kokouksen, mikäli vähintään kaksi nuorisovaltuutettua vaatii tätä. Kokouksia on oltava vuodessa vähintään kuusi (6) kappaletta. Kokouksia on pyrittävä järjestämään kuukausittain, kuitenkin huomioiden kulloinkin vireillä olevien asioiden kiireellisyys.

2 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 2 / Päätösvaltaisuus Nuorisovaltuusto on päätösvaltainen, mikäli vähintään puolet nuorisovaltuuston kokoonpanosta on paikalla. Lisäksi puheenjohtaja voi tarvittaessa tehdä poikkeuksen sääntöön ja hyväksyä pienemmän osallistuja määrän. Poikkeuksen voi tehdä, jos asia jo päätetty aikaisemmassa kokouksessa ja sen valmistelua jatketaan uudella kokouksella tai jos asia on kiireellinen, eikä uutta päätösvaltaista kokousta ehditä pitää. 3.3 Kokouskäyttäytyminen Nuorisovaltuutettu on velvoitettu käyttäytymään asiallisesti. Kokouksessa nuorisovaltuutetut ovat velvoitettuja pyytämään puheenvuoroja ja välttämään päälle puhumista. Puheenvuorot jakaa puheenjohtaja. Sihteerin on kirjattava ylös kaikki olennainen osa kokousta ja lisätä asioita pyydettäessä. Kokouskäyttäytyminen ei kuitenkaan vaadi täysin perinteisten kokouskäytäntöjen noudattamista. 3.4 Kulukorvaus Nuorisovaltuutetut ovat velvoitettuja saamaan kulukorvauksia kokousmatkoistaan. Kulukorvaukset maksetaan Liedon kunnan silloisen kulukorvausten mukaan. Se on tällä hetkellä 0,43. Korvattava matka on kotoa kokouspaikalle ja takaisin. Korvattava matka tulee ilmoittaa kokouksessa eikä sitä voi hakea takautuvasti. Korvaus maksetaan nuorisovaltuuston omasta budjetista. 3.5 Ulkopuoliset kokouksenosallistujat Nuorisovaltuuston kokoukset ovat suljettuja. Kokousta voi kuitenkin seurata myös ulkopuolinen taho, kun pyyntö kokoukseen osallistumisesta on esitetty riittävän aikaisin ennen kokouspäivää. Nuorisovaltuusto voi niin halutessaan ja tarpeelliseksi katsoessaan hyväksyä ulkopuoliselle kokoukseen osallistujalle puheoikeuden läsnäolo-oikeuden lisäksi.

3 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 3 / 8 4 Nuorisovaltuutetut 4.1 Erityistehtävät Nuorisovaltuusto koostuu kymmenestä (10) lietolaisesta nuoresta. Nuorisovaltuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan sekä sihteerin. Tarpeelliseksi kokiessaan nuorisovaltuusto voi asettaa erityisvastuutehtäviä. Tehtävät ovat kaksivuotisia. 4.2 Valinta Valinta suoritetaan tilanteen mukaan joko suljetulla lippu- tai avoimella äänestyksellä. Toinen kierros järjestetään kahden eniten ääniä saaneen kesken. Kahden ehdokkaan saadessa yhtä monta ääntä paikka arvotaan. 4.3 Puheenjohtaja Puheenjohtajan tärkein tehtävä on johtaa nuorisovaltuuston kokouksia. Puheenjohtaja kutsuu koolle nuorisovaltuuston kokoukset, kirjoittaa kokousten esityslistan huomioiden muiden nuorisovaltuutettujen pyynnöt, huolehtii valtuuston noudattavan sääntöjä sekä edustaa nuorisovaltuustoa. Puheenjohtajan ollessa estynyt hänen sijassaan toimii varapuheenjohtaja. Puheenjohtaja hallinnoi Nuorisovaltuuston viestintää ja nuorisovaltuuston internetsivuja. Tasapelitilanteessa puheenjohtajan ääni ratkaisee. 4.4 Varapuheenjohtaja Varapuheenjohtaja toimii puheenjohtajan apulaisena ja toimien puheenjohtajan tehtävissä hänen ollessaan poissa. Sihteerin poissa ollessa varapuheenjohtaja toimii sihteerinä. Varapuheenjohtajan toimeen kuuluu myös rahastonhoitajan työt eli hänet on velvoitettu olemaan tietoinen nuorisovaltuuston rahatilanteesta. Lisäksi tiedottaminen on varapuheenjohtajan vastuulla.

4 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 4 / Sihteeri Sihteerin tärkein tehtävä on kirjata ylös kokouksessa käsittelyssä olleet asiat neutraalisti. Sihteeri valmistaa myös pöytäkirjan mahdollisimman nopeasti ja lähettää sen puheenjohtajalle tarkastettavaksi. Hän pistää sen eteenpäin jakoon. Huomautus pöytäkirjasta on tehtävä kokouksessa. Pöytäkirjan suositeltava kirjoitusaika on enintään kaksi (2) viikkoa. Mikäli ehdokkaita sihteeriksi on useampia, sihteerivalinnassa toiseksi eniten ääniä saanut ehdokas toimii varasihteerinä hoitaen sihteerin tehtäviä tämän poissa ollessa. Jos varasihteeriä ei ole hänen työnsä sisällytetään varapuheenjohtajan työhön. Mikäli sihteerin työhön ei löydy nuorisovaltuutettua, tehdään sihteerin työstä kiertävä. Sihteerin työ vaihtuu, joka kokous aakkostetun listan mukaisesti. Puheenjohtaja ei kuulu tähän listaan. Jos vuorossa oleva on nuorisovaltuutettu on estynyt pääsemään kokoukseen, menee vuoro seuraavalle. 4.6 Velvollisuudet Nuorisovaltuutetut ovat velvoitettuja olemaan paikalla niin usein kun mahdollista. Mahdollisen poissaolon syy on ilmoitettava vuorokautta ennen kokousta.

5 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 5 / Uuden jäsenen hyväksyminen Jos nuorisovaltuusto ei saa täyttä kymmentä jäsen määrä, se voi halutessaan hakea lisää jäseniä siten, että kymmenen tulee täyteen. Uuden jäsenen on täytettävä samat vaatimukset, kuin muidenkin edellisten vaalien aikana. Uusi jäsen ilmoittautuu lähettämällä vapaamuotoisen hakemuksen nuorisovaltuuston sähköpostiin. Nuorisovaltuusto ottaa asian käsittelyyn seuraavassa kokouksessaan, missä se tekee päätöksensä. Nuorisovaltuuston hyväksyessä uusi jäsen, uusi jäsen kutsutaan seuraavaan kokoukseen. 4.8 Erityistehtävästä erottaminen Tarpeelliseksi kokiessaan neljä (4) nuorisovaltuutettua saa yhdessä toimiessaan vaatia jonkin erityistehtävän vaalin uusimista ilmoittamalla asiasta esityslistan laatijalla viikkoa ennen kokousta. Erotusuhan alla olevalle on ilmoitettava myös viikkoa ennen kokousta. Uusintavaalin voittanut ehdokas aloittaa toimessaan välittömästi. Ennen erottamista nuorisovaltuusto vaatii selvitystä erottamiseen vaikuttavista syistä. Erottamisen syynä ei saa olla henkilökohtainen syy. Erotuksen perusteet täyttävä syy on tehtävän laiminlyönti. 4.9 Nuorisovaltuutetun erottaminen Tarpeelliseksi kokiessaan neljä (4) nuorisovaltuutettua saa yhdessä toimiessaan vaatia jonkin nuorisovaltuutetun eroa ilmoittamalla asiasta esityslistan laatijalla viikkoa ennen kokousta. Erotusuhan alla olevalle on ilmoitettava myös viikkoa ennen kokousta. Ennen erottamista nuorisovaltuusto vaatii selvitystä erottamiseen vaikuttavista syistä erotettavalta. Erottamisen syynä ei saa olla henkilökohtainen syy. Erotuksen

6 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 6 / 8 perusteet täyttävä syy on tehtävän laiminlyönti. Tilalle tuleva edustaja valitaan varajäsenistä nuorisovaltuuston määräämällä tavalla Eroaminen Nuorisovaltuustosta tai erityistehtävän hoidosta eroaminen suoritetaan kirjallisella ilmoituksella. Erityistehtävän hoitoa on kuitenkin jatkettava seuraavaan kokoukseen asti, jossa nuorisovaltuuston tulee valita joukostaan uusi tehtävänhoitaja. Tilalle tuleva nuorisovaltuutettu valitaan nuorisovaltuustovaaleista ulos jääneistä edustajista nuorisovaltuuston määräämällä tavalla Palkkiot Nuorisovaltuuston puheenjohtaja on oikeutettu nuorisovaltuuston päättämään palkkioon. Muut erityistehtävät eivät oikeuta palkkioon 4.12 Oppilaskuntien edustajat Nuorisovaltuusto voi halutessaan kutsua kokouksiin koulujen oppilaskuntien edustajia, kun kokee tämän tarpeelliseksi. Näillä on läsnäolo-oikeuden lisäksi puheoikeus. 5 Yhteydenpito 5.1 Puhelin Nuorisovaltuustolla on puhelin, joka on virallisesti nuorisotoimen hallinnassa. Valtuuston puhelinta käyttää päätoimisesti puheenjohtaja, mutta tarpeen vaatiessa jäsenillä on oikeus käyttää puhelinta nuorisovaltuuston asioiden hoitamiseen. Puhelimen kulut maksetaan nuorisovaltuuston varoista. Nuorisovaltuuston puhelinnumero on

7 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 7 / Sähköposti Nuorisovaltuustolla on Liedon kunnan sähköpostiosoite, joka on nuva@lieto.fi. Sähköpostia hallinnoi puheenjohtaja sekä varapuheenjohtaja, jotka tiedottavat nuorisovaltuustolle tulleista viesteistä viestin sisällön ollessa nuorisovaltuuston kannalta aiheellinen. Sähköpostia lähettäessä puheenjohtajien tulee allekirjoittaa viesti omalla nimellä. 5.3 Sosiaalinen media Nuorisovaltuusto käyttää sosiaalista mediaa tiedotuskanavana. Nuorisovaltuuston tulee päättää näiden kanavien hallinnoinnista, niin että kulloinenkin tilanne vastaa tarvetta. 1. liedonnuva.suntuubi.com 2. facebook.com/liedonnuorisovaltuusto 3. ask.fm/liedonnuva 5.4 Postiosoite Liedon Nuorisovaltuustolle on varattu oma postilokero Liedon kunnan postihuoneelta. Postihuoneella voi käydä kuka tahansa nuorisovaltuutettu, mutta saapuneen posti siirto- ja hävitysoikeus on puheenjohtajalla, ellei nuorisovaltuusto toisin sovi. Postia voi lähettää osoitteeseen: Liedon kunta / Nuorisovaltuusto PL LIETO 6 Uuden valtuuston valinta Uusi nuorisovaltuusto voidaan valita joko yleiskokouksella tai yleisillä vaaleilla. Lietoon uusi nuorisovaltuusto valitaan kahden vuoden välein niin, että uusi nuorisovaltuusto aloittaa toimikautensa parillisen vuoden tammikuussa.

8 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 8 / 8 7 Säännöt 7.1 Sääntöjen muuttaminen Sääntömuutoksia tai lisäyksiä voi tehdä, kun 2/3 nuorisovaltuutetuista kannattaa niitä. 7.2 Sääntöjen tarkastaminen Jokainen nuorisovaltuusto tarkastaa säännöt järjestäytymiskokouksessaan sekä kautensa viimeisessä kokouksessa. Sääntöjä voidaan käsitellä ja muuttaa missä tahansa kokouksessa, mikäli joku edustaja vaati tätä ennakolta. Säännöt hyväksytty Liedossa

Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 / 7 25.10.12

Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 / 7 25.10.12 Liedon nuorisovaltuusto Säännöt 1 / 7 Liedon nuorisovaltuuston säännöt 1 Nimi Liedon Nuorisovaltuusto käyttää nimeä Liedon Nuorisovaltuusto. Lyhennettynä nimeä voidaan käyttää muodossa Liedon nuva. 2 Tehtävä

Lisätiedot

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto. PARKANON KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON SÄÄNNÖT 1 Parkanon Nuorisovaltuusto Parkanon Nuorisovaltuusto on kaupungin alueella asuvien nuorten yhteistyöelin, josta käytetään nimeä Parkanon Nuorisovaltuusto.

Lisätiedot

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt

Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt Punkalaitumen kunta Punkalaitumen Nuorisovaltuuston säännöt 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus, tavoite ja tehtävät Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman poliittista tai uskonnollista sidonnaisuutta

Lisätiedot

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kiimingin kunnan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sivistysjaosto 22.9.2009 TOIMINTA-AJATUS - Nuorten silimin Nuorisovaltuuston tarkoituksena on saada Kiimingissä nuorten ääni kuuluville, ideat esille ja

Lisätiedot

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö

Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaarinan nuorisovaltuuston toimintasääntö Sisällys 1. Yleiset määräykset... 2 2. Tarkoitus ja tavoite... 2 3. Valitseminen... 2 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Kokoukset ja kokouskäytännöt... 4 1 1.

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan nuorisovaltuuston. Säännöt ja ohjeet nro 370. Hyväksytty: Kh Lapuan kaupunki ja ohjeet nro 370 n säännöt Hyväksytty: Kh 29.4.2019 4 Voimaantulo: 30.4.2019 2 1 Tarkoitus 2 Toiminta toimii lapualaisen nuorison äänitorvena, järjestää nuorille toimintaa sekä edistä

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ PELKOSENNIEMEN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty Khall Voimaantulo: 1.6.2017 Sisällys 1 Toiminnan tarkoitus... 3 2 Nuorisovaltuuston jäsenet ja niiden valinta... 3 3 Nuorisovaltuuston

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen

Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö alkaen Pelkosenniemen kunnan Nuorisovaltuuston toimintasääntö 1.6.2017 alkaen 1 Toiminnan tarkoitus Nuorisovaltuusto on poliittisesti, uskonnollisesti sekä aatteellisesti sitoutumaton nuorten vaikuttajaryhmä,

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt

EMO. Espoon musiikkiopisto. Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt EMO Espoon musiikkiopisto Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys ry:n säännöt 2 ESPOON MUSIIKKIOPISTON KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Espoon musiikkiopiston kannatusyhdistys Esbo

Lisätiedot

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite

Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö. 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Ruokolahden nuorisoneuvoston toimintasääntö 1. Nuorisoneuvoston tarkoitus ja tavoite Nuorisoneuvoston tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia

Lisätiedot

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ

PAIMION NUORISOVALTUUSTO. Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ PAIMION NUORISOVALTUUSTO Toiminnan säännöt ja tavoitteet 1. YLEISTÄ Paimion nuorisovaltuusto toimii Paimion kaupungin nuorisopalveluiden kanssa yhteistyössä ja sen toimipaikka on. sallii siitä käytettävän

Lisätiedot

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt

Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt Inarijärvi-yhdistys ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Inarijärvi-yhdistys ry ja sen kotipaikka on Inarin kunta. Yhdistyksen toiminta-alue käsittää Inarin, Utsjoen ja Sodankylän

Lisätiedot

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt.

Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. Hämeenlinnan Kameraseura ry säännöt. 1. Yhdistyksen nimi on Hämeenlinnan Kameraseura ry, ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. Seura toimii Hämeenlinnassa. 2. Seuran tarkoituksena on edistää ja kohottaa

Lisätiedot

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti. Green Energy Showroom verkoston säännöt 1 Verkoston nimi ja kotipaikka Verkoston nimi on Green energy showroom ja sen kotipaikka on Lappeenranta. Verkosto toimii Etelä-Karjalan alueella kansainvälisesti.

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ LAIHIAN KUNNAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Hyväksytty kunnanhallituksessa x.x.2018 x 1 Sisällys 1. NUORISOVALTUUSTON TARKOITUS JA TAVOITE 2 2. TOIMINTASÄÄNNÖN SOVELTAMINEN 2 3. NUORISOVALTUUSTON VALITSEMINEN

Lisätiedot

Stansvikin kyläyhdistys ry:n

Stansvikin kyläyhdistys ry:n Stansvikin kyläyhdistys ry:n SÄÄNNÖT Patentti- ja rekisterihallitus hyväksynyt 14.12.2016, rekisterinumero 194.862 Yhdistyksen nimi ja kotikunta Stansvikin kyläyhdistys ry, kotikunta Helsinki Tarkoitus

Lisätiedot

1. Luku Yleiset määräykset

1. Luku Yleiset määräykset Merijärven nuorisovaltuuston johtosääntö (voimaantulo 17.11.2004) Nämä säännöt sisältävät seuraavat luvut: 1. Luku Yleiset määräykset 2. Luku Nuorisovaltuuston valitseminen 3. Luku Nuorisovaltuuston järjestäytyminen

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt

Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt (s. 1/6) Osakuntien Yhteisvaltuuskunnan säännöt I 1 Yhdistyksen nimi on Osakuntien Yhteisvaltuuskunta Nationernas Samdelegation ry, ja sen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt

Anonyymit Sinkut Seuran säännöt Anonyymit Sinkut Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Anonyymit Sinkut Seura ry ja sen kotipaikka on Jyväskylä 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa.

Kuopion nuorisovaltuusto on Kuopion nuorison virallinen edustaja Kuopion kaupungissa. Kuopion Nuorisovaltuusto Laatinut: Pj. Tuukka Eloranta 27.11.1999 Tarkastanut: Nuorisovaltuuston Hallitus 8.12.1999 Hyväksynyt: Nuorisovaltuusto 12.1.2000 Hyväksynyt muutoksin: Nuorisovaltuusto 2.6.2000

Lisätiedot

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt

Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Ympäristötieteiden Opiskelijat MYY ry, ruotsiksi Miljöstuderande MYY rf ja englanniksi The Association

Lisätiedot

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt

Lakeuden Tokoilijat ry. yhdistyksen säännöt Lakeuden Tokoilijat ry yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lakeuden Tokoilijat ry ja sen kotipaikka on Ilmajoki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 Liite 1 Nuorisovaltuusto 28.4.2009, 7 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston,

Lisätiedot

Suomen luolaseuran säännöt

Suomen luolaseuran säännöt Suomen luolaseuran säännöt 14.6.2010 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen luolaseura ry., ruotsiksi Finlands grottförening rf. Kansainvälisissä yhteyksissä voidaan käyttää englanninkielistä

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty )

Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty ) Nuorisovaltuuston johtosääntö (päivitetty 9.1.2017) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus Siilinjärven Nuorisovaltuusto on siilinjärveläisistä nuorista koostuva kunnanhallituksen alainen nuoria koskevien asioiden

Lisätiedot

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1 ROVANIEMEN KAUPUNGIN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Luku Yleiset määräykset 1 Toimintasäännön soveltaminen Toimintasäännössä määrätään Rovaniemen nuorisovaltuuston (myöhemmin nuorisovaltuusto) valitsemistavasta

Lisätiedot

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö

PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö PÖYTYÄN NUORISOVALTUUSTO Johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö Pöytyän nuorisovaltuusto Pöytyän kunta Vapaa-aikapalvelut 10/2015 Pöytyän nuorisovaltuuston johtosääntö 12.10.2015 Eerika Karjalainen,

Lisätiedot

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt

Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt Viikinkiajan Laiva yhdistyksen säännöt 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Viikinkiajan Laiva ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT

TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT TIILÄÄN SEUDUN KYLÄYHDISTYS ry SÄÄNNÖT Sisällysluettelo 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA...3 2 YHDISTYKSEN TARKOITUS...3 3 TOIMINNAN LAATU...3 4 JÄSENYYTTÄ KOSKEVAT MÄÄRÄYKSET...4 5 YHDISTYKSESTÄ EROAMINEN

Lisätiedot

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa

2 Yhdistys on aatteellinen ja voittoa tavoittelematon yhdistys. 1. järjestää esitelmätilaisuuksia ja muuta tiedotustoimintaa HELSINGIN PSYKOTERAPIAYHDISTYS r.y. HELSINGFORS PSYKOTERAPIFÖRENING r.f. SÄÄNNÖT YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA 1 Yhdistyksen nimi on Helsingin Psykoterapiayhdistys r.y., Helsingfors Psykoterapiförening

Lisätiedot

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019

Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Nuorisovaltuuston toimintasääntö 2019 Loviisan nuorisovaltuusto 1 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite 2. Toimintasäännön soveltaminen 3. Nuorisovaltuuston valitseminen 4. Järjestäytyminen, tehtävät

Lisätiedot

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa

TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS. Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 1 2 TAIDEYLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN HALLITUKSEN TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty Taideyliopiston ylioppilaskunnan edustajiston kokouksessa 11.12.2012 3 4 5 6 7 I LUKU Yleisiä säännöksiä 1 Soveltamisala Sen lisäksi,

Lisätiedot

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY

SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY SUOMEN KATALYYSISEURA FINSKA KATALYSSÄLLSKAPET - FINNISH CATALYSIS SOCIETY Säännöt 14.4.2016 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen katalyysiseura, ruotsiksi Finska katalyssällskapet

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D Sotkamo YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT hyväksytty syyskokouksessa 16.12.2017 yhteystiedot osoite c/o Maija Lipponen, Juhonkyläntie 26 D 88600 Sotkamo kotipaikka Tampere rekisterinumero 186.788 1. NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen

Lisätiedot

TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ

TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ TOIVAKAN NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNTÖ Sisältö: 1 Toiminta-ajatus 2 Tarkoitus 3 Kokoonpano ja valitseminen 4 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 5 Tehtävät ja toimenkuvat 6 Toimintasuunnitelma ja kertomus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät

PUOLUEEN SÄÄNNÖT. 5 Puolueen nimen kirjoittaminen. 11 Piirijärjestön tehtävät. 11 Piirijärjestön ja kunnallisjärjestön tehtävät PUOLUEEN SÄÄNNÖT Esitys kahden puheenjohtajan mallin edellyttämistä sääntömuutoksista Nykyiset säännöt Työryhmän esitys 5 Puolueen nimen kirjoittaminen Puolueen nimen kirjoittavat puolueen puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen.

Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Speed & Powerboat Society Ry ja sen kotipaikka on Parainen. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on toimia

Lisätiedot

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt

Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry. Säännöt Pohjoisen yhteisöjen tuki - Majakka ry Säännöt 12.1.2012 1Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry:n säännöt SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pohjoisen yhteisöjen tuki Majakka ry

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana

Yhdistyksen tarkoituksena on puoluepoliittisesti sitoutumattomana Omakotiyhdistyksen säännöt Nimi, kotipaikka ja kieli 1 Yhdistyksen nimi on Saarenkylän Omakotiyhdistys ry. Sen kotipaikka on Rovaniemi ja toimialue on Saarenkylä. Näissä säännöissä käytetään nimitystä

Lisätiedot

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille.

Yhdistys tuo esille mielipiteitään julkisuudessa ja esittää lausuntojaan ja näkemyksiään virkamiehille sekä päättäville elimille. Lounaisrannikon Senioriopettajat ry:n säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lounaisrannikon Senioriopettajat ry, epävirallinen lyhenne LRSO. Sen kotipaikka on Naantali. Yhdistys

Lisätiedot

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt

Karkkilan vapaa-ajattelijat ry. Säännöt Karkkilan vapaa-ajattelijat ry Säännöt Rekisteröity ja hyväksytty PRH:ssa 08.11.2006 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Karkkilan vapaa-ajattelijat ry ja sen kotipaikka on Karkkila 2

Lisätiedot

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista.

Joulukuun kokouksessa nimeämisvaliokunta tekee esityksen hallituksen erovuoroisten jäsenten valinnasta ja hallituksen jäsenten palkkioista. 1(6) Osuuskauppa Maakunta 13.9.2016 Kajaani HALLINTONEUVOSTON TYÖJÄRJESTYS Hyväksytty hallintoneuvoston kokouksessa 13.9.2016 Osuuskauppa Maakunnan säännöissä määriteltyjen tehtäviensä hoitamista varten

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. Nimi ja kotipaikka YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen nimi on Naisyrittäjyyskeskus ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä yhdistys. Yhdistyksen englanninkielinen nimi on Women s Enterprise Agency.

Lisätiedot

Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

Kouvolan pelastuskoirat ry. Yhdistyksen säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Kouvolan pelastuskoirat ry Yhdistyksen säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kouvolan Pelastuskoirat ry ja sen kotipaikka on Kouvola. Yhdistyksen toimialueena on Kymenläänin kennelpiiri.

Lisätiedot

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ

KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ KESKUSTAN VALTUUSTORYHMÄN OHJESÄÄNTÖ (malli) Hyväksytty Keskustan kunnallisasiain neuvottelukunnassa 18.4.2012 ja vahvistettu puoluehallituksessa 27.4.2012 Valtuustoryhmän tarkoitus 1 kunnan / kaupungin

Lisätiedot

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

1 (5) Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 1 (5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Rakkausrunot ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 3. Jäsenet Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää ja kehittää

Lisätiedot

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt

Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt Pilvenmäen Ravinaiset ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Pilvenmäen Ravinaiset ry ja sen kotipaikka on Forssan kaupunki. 2 Tarkoitus Yhdistyksen tarkoituksena on edistää

Lisätiedot

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt

Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Monitaideyhdistys PISTE ry säännöt Rekisterinumero 197.136 Alkuperäisten, vuoden 2007 sääntöjen muutos hyväksytty PRH:ssa vuonna 2014. Tärkeimmät muutokset koskivat kannatusjäsenyyttä, nimenkirjoitusoikeuden

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA HÄMEENLINNAN KRISTILLISEN KOULUN KANNATUSYHDISTYS RY:N kotipaikka Yhdistyksen on nimi Hämeenlinna. on Hämeenlinnan kristillisen koulun kannatusyhdistys ry ja sen 2 YHDISTYKSEN

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt

Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt Vankien Omaiset VAO ry:n säännöt 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Vankien Omaiset VAO ry. Yhdistyksen kotipaikka on Alajärvi. 2 TARKOITUS JA TOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on edistää vankien

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt

Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt Hyvinkään Keilailuliitto ry:n säännöt 1 Yhdistyksen, jota näissä säännöissä kutsutaan liitoksi, nimi on Hyvinkään Keilailuliitto ry. Sen kotipaikka on Hyvinkään kaupunki. 2 Liiton tarkoituksena on johtaa

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus

Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2 Järjestön tarkoitus Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Teknisten aineiden opettajat - TAO r.y. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere ja toiminta-alueena Suomen

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT

DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 15.5.2012 DESIGN FORUM FINLAND SUOMEN TAIDETEOLLISUUSYHDISTYS KONSTFLITFÖRENINGEN I FINLAND RY SÄÄNNÖT 2/6 3/6 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Taideteollisuusyhdistys-Konstflitföreningen

Lisätiedot

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT

NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT NUORISOVALTUUSTON TOIMINTASÄÄNNÖT Sisältö Tarkoitus ja toiminta... 3 Toimikausi..... 3 Nuorisovaltuuston valinta yleisillä vaaleilla... 3 Talous.... 5 Kokouskäytäntö... 5 Nuorisovaltuustosta eroaminen.

Lisätiedot

Lahela-Seuran säännöt

Lahela-Seuran säännöt Lahela-Seuran säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lahela-Seura ry ja sen kotipaikka on Tuusula 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys on puoluepoliittisesti sitoutumaton. Yhdistyksen

Lisätiedot

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa

Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa Tampereen nuorisovaltuuston johtosääntö Suurkokouksessa 25.4.2017 1. Luku Nuorisovaltuuston perusta ja tarkoitus 1 Toiminnan perusta Tampereen nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö

Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Imatran kaupungin nuorisovaltuuston toimintasääntö Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 20.3.2017 Voimassa 1.4.2017 alkaen Sisällysluettelo 1 Nuorisovaltuuston asema... 3 2 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite...

Lisätiedot

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.

Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036. Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Suomen Highland Cattle Club / Highland Cattle Club Finland ry Rno: 175.036 Merkitty rekisteriin 14.10.1998 Jäljennös annettu 30.10.2014 Säännöt 1. Nimi, kotipaikka, toimialue Yhdistyksen

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

2. KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN Aika: Torstai kello 17.00-20.00 Paikka: Kouvolan kaupungintalon valtuustosali Torikatu 10, 45100 Kouvola Puheenjohtaja: Sihteeri: Läsnä: Justiina Lampila, nuorisovaltuuston ohjaaja 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja

Lisätiedot

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta.

Yhdistyksen tarkoituksena on edistää kennelharrastusta ja siihen liittyvää kilpailutoimintaa ja parantaa koirien yhteiskuntakelpoisuutta. TVA- Pori ry:n Säännöt 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on TVA Pori ja sen kotipaikka on Pori Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Yhdistyksen tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt

Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajisto Säännöt Suomen Nuorisovaltuustojen Edustajiston työvaliokunta/paavilainen Sääntömuutosehdotus Edustajiston sääntöihin Versio 280215 Edustajiston syksyn kasvokkaistapaamisen pohjalta Suomen Nuorisovaltuustojen

Lisätiedot

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1

Pietarsaaren lukion oppilaskunnan säännöt. Sisällysluettelo. Sivu 1 Sisällysluettelo 1. Nimi, kotipaikka ja kieli... 2 2. Tarkoitus... 2 3. Toiminnan laatu... 2 4. Jäsenet... 2 5. Oppilaskunnan johto... 2 6. Oppilaskunnan yleiskokouksen aika, koollekutsuminen sekä laillisuus

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

ETELÄ-KARJALAN BIOANALYYTIKOT RY

ETELÄ-KARJALAN BIOANALYYTIKOT RY ETELÄ-KARJALAN BIOANALYYTIKOT RY SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Etelä-Karjalan Bioanalyytikot ry. Yhdistyksen kotipaikka on Lappeenrannan kaupunki ja sen toiminta-alueena on Imatra, Joutseno,

Lisätiedot

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto )

Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto ) Turun nuorisovaltuuston säännöt (Nuorisovaltuusto 28.1.2014 8) 1 Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite Toiminta-ajatus Nuorisovaltuusto on nuorten edustaja ja asiantuntijaelin Turun kaupungissa. Se ajaa

Lisätiedot

HELSINGIN FREELANCENÄYTTELIJÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT

HELSINGIN FREELANCENÄYTTELIJÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT HELSINGIN FREELANCENÄYTTELIJÄYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1.1 Yhdistyksen nimi on Helsingin freelancenäyttelijäyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Helsingin kaupunki. 1.2 Yhdistyksen

Lisätiedot

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere.

Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. Motoristit koulukiusaamista vastaan MKKV ry. Yhdistyksen kotipaikka on Tampere. 2. Yhdistyksen tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoitus on vastustaa

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen.

SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on Ikaalinen. IKAALISTEN NUORISO-ORKESTERIN TUKI RY SÄÄNNÖT Yleistä 1 YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Ikaalisten Nuoriso-orkesterin tuki ry. Sen kotipaikka on Ikaalinen ja toimialue on

Lisätiedot

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto )

TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto ) Nuorisovaltuusto 23.2.2015 11/Liite nro 1 TYÖJÄRJESTYS (Nuorisovaltuusto 20.3.2001 18) Nuorisovaltuuston työjärjestys on päivitetty 1.3.2012 12, voimaantulo 1.3.2012 HUITTISTEN NUORISOVALTUUSTON TYÖJÄRJESTYS

Lisätiedot

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistykseen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on BMX Helsinki ry ja sen kotipaikka on Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää pyöräilyä ja levittää pyöräilyn harrastusta,

Lisätiedot

Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö

Pyhäjoen kunnan. nuorisovaltuuston johtosääntö Pyhäjoen kunnan nuorisovaltuuston johtosääntö Kunnanhallitus 10.7.2017 1 Sisällysluettelo 1 Tarkoitus ja tavoite... 3 2 Yleiset määräykset... 3 2.1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2.2 Sääntöjen muuttaminen...

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015. Sivu 1 KOKOUSAIKA 19.1.2015 klo 17.30 18.55 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone 211 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2015 Matintalo Janita pj

Lisätiedot

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry

Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry Espoon Soutajat - Esbo Roddare ry 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka ja kieli Yhdistyksen nimi on Espoon Soutajat ry - Esbo Roddare rf, kotipaikka on Espoo ja viralliset kielet suomi ja ruotsi. Rekisteröimiskielenä

Lisätiedot

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 )

Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) Suomen Paloinsinööriyhdistys ry 1 ( 5 ) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Paloinsinööriyhdistys ry, ruotsiksi Brandingenjörsföreningen i Finland r.f., ja kotipaikka on

Lisätiedot

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

Edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Sisällysluettelo 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus ja tavoite... 1 2. Toimintasäännön soveltaminen... 1 3. Nuorisovaltuuston valitseminen... 1 4. Tehtävät ja toimenkuvat... 3 5. Nuorisovaltuuston järjestäytyminen...

Lisätiedot

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki.

1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka on Helsingin kaupunki. SUOMEN HITSAUSTEKNILLINEN YHDISTYS r.y. FINLANDS SVETSTEKNISKA FÖRENING r.f. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Hitsausteknillinen Yhdistys - Finlands Svetstekniska Förening ja kotipaikka

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka SUOMEN LIIKEMATKAYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Suomen Liikematkayhdistys ry ja sen epävirallisena englanninkielisenä vastineena käytetään Finnish Business Travel

Lisätiedot

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia

edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia 1 Vieremän nuorisovaltuusto TOIMINTASÄÄNTÖ 1. Nuorisovaltuuston tarkoitus edistää ja kehittää nuorison asemaa kunnassa ilman puoluepoliittisia tai uskonnollisia sidonnaisuuksia toimia nuorison äänenä lautakunnissa

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat ry ja sen kotipaikka on Helsinki VANHA 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Tutkimushoitajat

Lisätiedot

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Nimi OOPPERAKOULUTUKSEN KUMMIT Kotipaikka Helsinki Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on tukea Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen

Lisätiedot

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013

PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry Säännöt 2.12.2013 PESÄPUU ry 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on PESÄPUU ry, kotipaikka on Jyväskylän kaupunki ja toimialueena koko maa. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU 1/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali

KOKOUSKUTSU 1/2017. Kokousaika: Maanantai klo Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali KOKOUSKUTSU 1/2017 Kokousaika: Maanantai 16.1.2017 klo 17.00 Kokouspaikka: Saapuvilla olevat jäsenet: Varajäsenet: Kaupungintalo, 3. kerros, valtuustosali Kannisto Arttu Tynkkynen Alina Silenko Robert

Lisätiedot

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika

Yhdistyksen säännöt. 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen säännöt 1. Yhdistyksen nimi, kotipaikka, toimialue ja perustamisaika Yhdistyksen nimi on Suomen Ringettevalmentajat SRiV ry, sen kotipaikka on Helsinki ja toimialue on koko Suomi. Yhdistys

Lisätiedot

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki.

1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. Lakeuden Noutajakoirayhdistys ry Säännöt 1 Yhdistyksen nimi Yhdistyksen nimi on Lakeuden Noutajakoirayhdistys r.y. ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Toiminnan tarkoitus Yhdistys toimii Etelä Pohjanmaan

Lisätiedot

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt

Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt Jakkukylän kyläyhdistys ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jakkukylän kyläyhdistys ry ja sen toimipaikka on Iin kunta. 2 Tarkoitus ja toimintamuodot Yhdistyksen tarkoituksena on: o valvoa

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1

KOKOUSPÖYTÄKIRJA No 1/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA 20.1.2014 klo 17.30 19.12 KOKOUSPAIKKA Kaupungintalo, valtuustosali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Savolainen Eetu (ja merkintä siitä, kuka Viljanen Topi toimii puheenjohtajana) Eskola Linda Säilä

Lisätiedot

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989)

HPK Kannattajat ry. Säännöt. Yhdistyslaki (503/1989) Yhdistyslaki (503/1989) Päivitetty: 12.12.2016 1 YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on HPK Kannattajat ry ja sen kotipaikka on Hämeenlinnan kaupunki. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt

Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry:n (AVEK ry) säännöt 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Avustavien Erotuomareiden Valioerotuomarikerho ry, josta voidaan käyttää lyhennystä

Lisätiedot