näkökulmia päihdekoulutukseen

Transkriptio

1 5 näkökulmia

2 NÄKÖKULMIA PÄIHDEKOULUTUKSEEN Marjatta Montonen A-klinikkasäätiö, Helsinki Johdanto Työkalupakin alkupuolella oleva luku Koulutus, koulutustarpeet ja tarvekartoitus koostuu kolmesta artikkelista, joissa tarkastellaan päihdetyötä ja päihdetyön ammattilaisia suhteessa yhteiskunnalliseen ja kulttuuriseen kontekstiin. Kullakin artikkelilla oli oma tarkastelukulmansa: yhdessä eriteltiin niitä monenlaisia toisiinsa kietoutuvia tekijöitä, jotka muokkaavat päihdetyön muotoja ja sisältöjä, toisessa hahmotettiin päihteiden käytössä viiden vuoden aikajänteellä odotettavissa olevia muutoksia, ja kolmannessa kuvattiin hanketta, jonka tavoitteena oli luoda kokonaiskuva hollantilaisten päihdepalveluiden kehityssuunnista. Myös tämän luvun artikkelit tarjoavat laajan näkökulman päihdetyöhön. Kumpikin lähtee liikkeelle historiallisesta kehityksestä. Ensimmäisessä luodaan katsaus siihen, miten päihdekoulutus on Suomessa kehittynyt viime vuosikymmenten aikana. Toinen lähtee liikkeelle 90-luvun alkuvuosista, jolloin vasta itsenäistynyt Slovakian tasavalta joutui etsimään keinoja, joilla puuttua kasvaviin ja muotoaan muuttaviin päihdeongelmiin. Artikkelit valottavat myös sitä, millaiseen kontekstiin Transdrugprojektissa tehty työ Slovakiassa ja Suomessa asettui. Kummassakin maassa kansallisessa partneriryhmässä oli mukana päihdetyötä tekeviä ammattilaisia edustavia organisaatioita. Slovakiassa toteutettiin kahdeksan itsenäistä mutta Bratislavan päihdehoitokeskuksen koordinoimaa päihdekoulutustarpeiden kartoitushanketta. Osan näistä hankkeista toteuttivat ammatilliset organisaatiot oman jäsenkuntansa piirissä. Hankkeista useimpia on kuvattu Työkalupakin menetelmäraporttijaksossa. Suomalaisen partneriryhmän ytimen muodosti A-klinikkasäätiö ja kolme Tampereen seudulla toimivaa ammatillisen koulutuksen laitosta. Partnerit loivat kukin omat osahankkeensa lähestyen päihdekoulutuksen tarpeita eri suunnista ja kooten tietoa erilaisia kehittämistoimia silmällä pitäen. Myös yhteistyötä tehtiin. A-klinikkasäätiössä kehitettyä päihdekoulutuksen tarpeiden kartoituslomaketta käyttivät omilla tahoillaan hyväkseen sekä oppilaitospartnerit että ammatilliset organisaatiot. Myös suomalaisia osahankkeita kuvataan sekä menetelmäraporteissa että tätä lukua edeltävässä jaksossa. Tämän luvun artikkelit taustoittavat aiemmin esiteltyjä osahankkeita ja pohtivat myös sitä, mitä Transdrug-hankkeista jää jäljelle projektin päätyttyä. Kouluttajan työkalupakki 162

3 NÄKÖKULMIA SUOMEN PÄIHDEKOULUTUKSEEN Rauno Mäkelä & Tuula Annala A-klinikkasäätiö, Helsinki Transdrug-projektissa keskityttiin päihdetyön ammattilaisiin, heidän kouluttamiseensa ja heidän koulutustarpeidensa kartoitusmenetelmiin. Päihdetyön päähenkilöiden eli asiakkaiden tarpeista ei ole kyselty, koska on oletettu, että ne tulevat esiin heitä hoitavien ammattilaisten koulutustarpeiden kautta. Näin on pääsääntöisesti menetelty päihdealan koulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa kautta vuosien ja vuosikymmenten. On syytä kysyä, onko tämä käytäntö asiakaslähtöinen työtapa vai enemmän työntekijöiden tai organisaatioiden omia tarpeita palveleva. Transdrug-projektin havainnot eivät anna tähän yksiselitteistä vastausta, mutta joitakin näkökulmia kuitenkin. Päihdekentän jännitteitä Päihteet ja päihteiden aiheuttamat ongelmat poikkeavat joiltakin osin muunlaisista sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeista. Hoidon tarpeita määrittelevät usein henkilön itsensä lisäksi muut ihmiset, kuten perheenjäsenet, ystävät, työyhteisön jäsenet tai viranomaiset. Näillä ihmisillä hoidon näkökulmasta pääosin maallikoilla on monesti vakaa oma käsitys siitä, mistä ongelmat johtuvat ja he uskovat tietävänsä, miten niitä pitää hoitaa oikein ja tehokkaasti. Eri osapuolilla on siis erilaisia hoitoon kohdistuvia tarpeita. Näiden ehdotusten ja vaatimusten viidakossa päihdeongelmainen on jo ennen hoitoon tuloa oppinut sen, että kaikkea ei pidä kertoa joka paikassa, koska avoimuudesta voi olla epäedullisia seuraamuksia, ainakin lyhyellä tähtäimellä. Myös hoitopaikkaan tullessaan hän salaa osan asioista, koska hän olettaa että totuuden kertominen hoitojärjestelmässä on itselle epäedullista. Suomalaisen yhteiskunnan ja sen mukana päihdepalvelujärjestelmän on ollut vaikea päättää, miten suhtautua päihdehaittoihin. Onko kyseessä paha tapa ja moraalittomuus vai orgaaninen aivosairaus vai jotain siltä väliltä. Suomessa oli vallalla alun perin 1900-luvun alkupuoliskolla muotoutunut sosiaalipainotteinen pakkohoitona tapahtuva laitoshoitomalli. Myöhemmin 1950-luvulla kehitettiin psykiatrien ja sosiaalitieteilijöiden yhteistyönä vapaaehtoisuuteen ja avohoitoon painottuva a-klinikkamalli, jossa sosiaalityöntekijöiden johdolla ryhdyttiin kokoamaan moniammatillisia työryhmiä yhdessä sairaanhoitajien ja lääkärien kanssa. Etenkin alkoholiriippuvuuden katkaisuhoitomuotojen kehittyminen vahvisti lääketieteellisten elementtien osuutta tuossa muuten sosiaalityöpainotteisessa ja Erityisen vaikeaa on ollut integroida sosiaalinen ja lääketieteellinen viitekehys mielekkääksi kokonaisuudeksi. 163 Kouluttajan työkalupakki

4 Suomen hallinnollisesti sosiaalihuoltoon sijoittuneessa organisaatiossa. Viime vuosina myös huumeet ja niiden lääketieteelliset hoitomuodot ovat uudelleen kiihdyttäneet suomalaista keskustelua lääkkeellisten ja lääkkeettömien hoitomallien oikeutuksesta ja tuloksellisuudesta. Kansainvälisiä trendejä noudatellen suomalaiset päihdepalvelut ovat aiemmin julistaneet hoitotyön tavoitteet nollatoleranssin periaatteiden mukaisesti eli tavoitteena on ollut alkoholin tai muiden päihteiden käytön täydellinen lopettaminen luvulta alkaen on kuitenkin alkoholin osalta tullut kuvaan haittojen vähentäminen eli erilaiset kohtuukäyttötavoitteet ainakin suurkuluttajien mutta ei vielä riippuvaisten osalta luvun tavoitelaajennus oli huumehaittojen vähentäminen tilanteissa, joissa kokonaan lopettaminen arvioitiin epärealistiseksi tavoitteeksi. Historian kertomaa Suomalaisten päihdepalvelujen juuret ovat moralistisessa mallissa, joka tarjosi hoidoksi pakollista työterapiaa laitoksissa. Suomalaisten päihdepalvelujen juuret ovat moralistisessa mallissa, jonka mukaan heikkotahtoisia ihmisiä pitää ojentaa pakollisella työterapialla laitosolosuhteissa. Laitosten keskuspaikaksi rakennettiin 1950-luvulla lääkärijohtoinen Järvenpään sosiaalisairaala, joka on vuosikymmenten saatossa toiminut monien uusien päihdetyön muotojen käynnistäjänä. Toisaalta 1950-luvulla saivat alkunsa nykymuotoiset avohoitoyksiköt eli a-klinikat. Kaikissa näissä toimivat muutamat psykiatrit myös uuden henkilökunnan kouluttajina ja työnohjaajina. Vähitellen etenkin a-klinikkatyöhön koulutettiin pitkäkestoisella työpaikkakoulutuksella sosiaalityöntekijöitä, koska varsinaista peruskoulutusta ei tälle alalle silloin ollut. Lääkärien ja sairaanhoitajien osalta turvauduttiin enemmän näiden ammattiryhmien peruskoulutukseen ja psykiatriseen jatkokoulutukseen. Kouluttajan työkalupakki Suomessa oli lukujen taitteessa huumeaalto, joka toi etenkin kannabiksen käytön ja sekakäytön tutuksi suomalaisille. Silloin perustettiin myös nuorisoasemat, jolloin taas lähinnä työpaikkakoulutuksen kautta opiskeltiin näitä uusia ilmiöitä. Kenties ensimmäinen ammattiryhmäkohtainen yhteenliittymä oli Päihdehuollon lääkärit ry, joka perustamisestaan alkaen (1979) kokosi yhteen muutamia harvoja päihdehoidosta kiinnostuneita lääkäreitä. Keskeinen 1980-luvun koulutuksellinen ponnistus oli Sosiaalihallituksen tukema Päihdetyön peruskurssi -hanke. Se suunniteltiin moniammatilliseksi koulutukseksi kaikille uusille päihdealan erityispalvelujen työntekijöille, toimisto- ja keittiötyöntekijät mukaan luettuna. Kymmenen koulutuspäivän jakso oli yhteinen kaikille, ja seuraavat viisi koulutuspäivää oli eriytetty avo- ja laitoshoidon erityistarpeisiin. Tällaista tavallaan pakollista yhtenäiskoulutusta ei koskaan aikaisemmin ollut toteutettu. Valitettavasti 1990-luvun laman myötä tämän koulutusmuodon saama taloudellinen tuki hiipui ja koulutustoiminta kuihtui. Tästä mallista 164

5 muotoutunutta koulutusta on edelleen tarjolla a-klinikkasäätiöllä moduulimallisen, kaikkiaan 300 tuntia kestävän päihdeterapiakoulutuksen nimellä, mutta tämän kokonaisuuden suorittaa vain osa päihdetyötä aloittavasta uudesta henkilökunnasta. Suomen Päihdehuoltolain muutos vuodesta 1987 alkaen määritteli sosiaalija terveydenhuollon peruspalveluille entistä selkeämmät velvoitteet myös päihdeongelmien toteamisessa ja hoidossa. Koulutuksen osalta esitettiin vain suosituksia, joita useimpien työnantajien oli vaikeata toteuttaa koulutusmäärärahojen niukkuuden vuoksi. Kuitenkin ajan myötä etenkin perusterveydenhuollon valmiudet ovat lisääntyneet ainakin ns. mini-interventioiden toteutuksen osalta. Toisaalta tämänhetkinen työpaine ja kiire julkisen sektorin hoitopaikoissa vähentää halua ja kykyä hoitaa ns. ongelmapotilaita, joihin päihdeongelmaisetkin osittain kuuluvat. Vuonna 1988 Päihdehuollon lääkärit ry (myöhemmin Päihdelääketieteen yhdistys) teki aloitteen päihdehuollon subspesialiteettikoulutusohjelman perustamisesta. Aloite tavallaan toteutui, kun vuonna 1993 käynnistyi päihdelääketieteen erityispätevyysohjelma Suomen Lääkäriliiton ja Päihdelääketieteen yhdistyksen yhteishankkeena. Samana vuonna myös sairaanhoitajat organisoivat valtakunnallisesti Päihdehoitotyön verkoston tukemaan oman ammattikuntansa jatkokoulutustarpeita. Myös sosiaalityöntekijät ovat perustaneet valtakunnallisia yhdistyksiä. A-klinikkasäätiö on omassa koulutustoiminnassaan jatkanut moniammatillisen menetelmäkoulutuksen perinteitä. Koulutuksissa on keskitytty etenkin perhe- ja verkostokeskeisiin työmenetelmiin, kognitiivisiin lähestymistapoihin ja ratkaisu- ja voimavarakeskeiseen työotteeseen. Myös työnohjauskoulutuksia on toteutettu. Huumehoitokoulutusten kehittämiseen on luotu STM:n tuella ja yhdessä muiden järjestöjen kanssa valtakunnallinen Huukotukiverkosto. A-klinikkasäätiön koordinoima Huuko-projekti on valmentanut, verkottanut ja tukenut alueellisia kouluttajia ja koulutuksen suunnittelijoita huumehoidon kehittämiseksi eri puolilla Suomea. Huuko-projektin verkostosta noin 100 päihdetyön asiantuntijaa on osallistunut projektin järjestämiin koulutusvalmennuksiin. Suurin osa valmennettavista työskentelee päihdehuollon erityispalveluissa. Koulutusvalmennuksissa olleet ovat perustaneet Huuko-aluetyöryhmiä, joiden vastuulla on ollut alueellisiin tarpeisiin pohjautuvien koulutusten suunnittelu ja järjestäminen. Kohderyhmät ovat muodostuneet huumeidenkäyttäjiä kohtaavien erilaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja koulutustahojen edustajista. Suurin osa alueilla järjestetyistä huumeiden käyttäjien hoitoon liittyvistä koulutuspäivistä on ollut perustaitoja ja tietoja lisääviä. Kullakin (n. 20) alueella on järjestetty hankkeen aikana useita koulutuksia. Vuoden 2002 loppuun mennessä näihin tilaisuuksin oli osallistunut kaikkiaan noin 1200 ammattilaista. 165 Kouluttajan työkalupakki

6 Suomen Monet päihdealan työntekijät ovat hankkineet 3-5 -vuotisen psykoterapiakoulutuksen. Toisaalta Opetushallitus on laatinut päihdetyön ammattitutkinnon perusteet ja järjestelmän, joka on tarjonnut jatko-opintoja toisen asteen peruskoulutuksen suorittaneille ja myös oman päihdeongelmataustan omaaville, jotka ovat kuntoutuneet alan työntekijöiksi. Viime vuosina etenkin sosiaali- ja terveysalan oppilaitokset ovat lisänneet päihdetyön jatko- ja täydennyskoulutusta. Koulutuksen järjestäjien kirjo on jo niin laaja, että kokonaisuudesta ei ole helppoa saada käsitystä ja päällekkäisyyksien vaara on ilmeinen. Yliopistoissa päihdeasioiden opetus on integroitu monen tieteenalan opetuksen sisään, joskin lopputulos on melko hajanainen. Helsingin yliopistossa on maan ainoa pelkästään päihdetyön opetukseen ja tutkimukseen keskittyvä päihdelääketieteen professuuri. Miten syntyvät koulutustarpeet? Koulutuksen järjestäjien kirjo on niin laaja, että kokonaiskuvan luominen on vaikeaa. Päihdetyön perusasiat ovat kaiken aikaa pysyneet samoina ja ovat jatkossakin tärkeitä: työntekijällä tulee olla motivaatio asiakastyöhön, hänellä pitää olla tarvittava määrä tietoja ja riittävän monipuolisesti taitoja työkalupakissaan. Hänellä tulee olla kyky kohdata asiakkaansa, kuunnella heidän tarpeitaan, arvioida heidän omia mahdollisuuksiaan, vahvistaa heidän voimavarojaan ja motivoida heitä työskentelemään kohti sellaisia tavoitteita, jotka vähentävät päihteistä aiheutuneita haittoja. Eli tiivistetymmin: yhteistä työskentelyä asiakaskeskeisesti ja yksilöllisesti räätälöiden. Vuosien myötä koulutusta on järjestetty toisaalta päihdetyön erityispalveluissa, toisaalta peruspalveluissa toisaalta ammattiryhmäkohtaisesti, toisaalta moniammatillisesti toisaalta yksilökohtaisten koulutushalujen perusteella, toisaalta työyhteisökohtaisten työtapojen ja ideologioiden mukaan työmenetelmäkeskeisesti. Koulutuksen yhteydessä on yleensä myös kartoitettu tai ainakin tavalla tai toisella arvailtu koulutustarpeita Koulutusten suunnitteluprosessi on yleensä ollut käänteissään hidas esimerkiksi keväällä suunniteltu koulutus on käynnistynyt seuraavan vuoden syksyllä tai vieläkin hitaammin. Muutokset päihteidenkäytössä ja hoidon tarpeissa ovat viime vuosina edenneet paljon nopeammin. Ihannetilanteessa toteutuu seuraava ketju: päihdepalvelujen asiakkaiden tavoitteet ja niiden muutokset vaikuttavat hoitopaikkojen kaikkien ammattiryhmien koulutuksen tarpeisiin, joita varten palvelujen organisoija ja rahoittaja järjestää tarpeellisen määrän koulutusta. Kaikki osapuolet kertovat näistä tarpeista myös päihdeongelmaisten läheisille ja suurelle yleisölle, jotka muokkaavat Kouluttajan työkalupakki 166

7 omia asenteitaan ja tietojaan ja suhtautuvat hyväksyvästi hoitoohjelmien muuttumiseen ja toiminnan aiheuttamiin kuluihin. Koulutuksia toteutetaan ja arvioidaan, ja taas palataan välillä ketjun alkuun. Suomen Tässä ketjussa hoitohenkilöstö on tavallaan asiakkaan ja suuren yleisön/rahoittajan välissä, tulkkina, joka välittää tietoa osapuolelta toiselle, siten että eri osapuolet paremmin ymmärtäisivät toistensa tarpeita ja näkemyksiä. A-klinikkatoimessa ja muuallakin on pitkään ja useissa yhteyksissä puhuttu asiakaskeskeisyydestä. Kenties on kuitenkin niin, että koulutustarpeet on usein määritelty ylemmällä tasolla. Toki koulutuksen suunnittelu on tapahtunut useimmiten lähellä käytännön hoitotyötä, mutta harvemmin on selvitetty tietyn kohderyhmän omia koulutustarpeita juuri sillä hetkellä. Transdrug-projektista Transdrug-projektissa kokeiltiin useita erilaisia koulutustarpeiden kartoitusmenetelmiä. Menetelmät eivät sinänsä olleet uusia vaan suurin osa oli tuttuja menetelmiä, joita on käytetty eri yhteyksissä jo pitkään. Uutta oli se, että menetelmillä pyrittiin systemaattisesti kartoittamaan nimenomaan päihdealan koulutustarpeita. Suomessa tarvekartoituksia tehtiin päihdetyön ammattilaisten lisäksi myös sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille ja opettajille. A- klinikkasäätiössä kehitetyn päihdekoulutuksen tarpeiden kartoituslomakkeen on täyttänyt tietojemme mukaan yli 800 henkilöä. (Ks. s. 126) vaikka tarvekartoituslomake ei päihdepalveluiden ulkopuolella oleville ammattiryhmille sellaisenaan sopisikaan, sillä on ollut myös tietynlainen markkinointitehtävä: usealle vastaajalle on lomaketta täyttäessä valjennut kuinka laajasta ja monia aihealueita käsittävästä asiasta päihdetyössä on kyse. Projektiin osallistuneiden toimijoiden eri maissa kertyneet kokemukset ja näkemykset erilaisista kartoitusmenetelmistä varmasti näkyvät tulevaisuuden tarvekartoitusten toteutuksessa. Transdrug-projekti on vahvistanut Suomessa näkemystä siitä, kuinka suuri merkitys mm. oppilaitosten ja päihdealan hoito-organisaatioiden yhteistyöllä on. Yhteiset kokoukset ja tilaisuudet ovat antaneet meille mahdollisuuden perehtyä toistemme työhön, mikä auttaa luomaan kanavia yhteistyön rakentamiseen tulevaisuudessakin. Väestön ikääntyessä mm. hoito-organisaatioille on tärkeää saada hyvin koulutettuja ja innostuneita työntekijöitä. Myös oppilaitokset tarvitsevat jatkuvasti tietoa niin asiakkaiden kuin päihdealan työntekijöidenkin koulutustarpeista, samoin päihdealan ammattilaisten näkemyksistä. Siksi uskommekin, että yhteistyö oppilaitosten ja hoitopaikkojen välillä tulevaisuudessakin entisestään lisääntyy. 167 Kouluttajan työkalupakki

8 NÄKÖKULMIA SLOVAKIAN PÄIHDEKOULUTUKSEEN Gabriela Novotná Institute on Drug Dependencies & Centre for Treatment of Drug Dependencies, Bratislava Vuonna 1989 käynnistyneen poliittisen, taloudellisen ja sosiaalisen muutosprosessin ohella Slovakia on joutunut kokemaan laittomien huumeiden käytön nopean kasvun. Laittomien huumeiden tarjonta lisääntyi huomattavasti 90-luvun alussa. Bratislavassa opioidien, ennen muuta heroiinin käyttö yleistyi vuosina siinä määrin, että oli aihetta puhua huume-epidemiasta. Hoitoon hakeutuneiden käyttäjien määrän räjähdysmäinen kasvu kulminoitui vuosina 1994 ja Heroiinia ei valmisteta Slovakiassa se on tuontitavaraa. Järjestäytynyt rikollisuus ja laittomien huumeiden kaupan kasvu levittivät kovat huumeet kaikkialle maahan ja sen seurauksena riippuvuusongelmat syntyvät yhä useammin huumeiden käyttäjän omalla kotiseudulla. Viimeisimmät trendit viittaavat amfetamiinin tyyppisten stimulanttien käytön kasvuun (3 % hoidossa olevista vuonna 1995, 5 % vuonna 1999) samoin monipäihdekäytön lisääntymiseen. Riskialttein huumeiden käyttötapa, suonensisäinen käyttö, on edelleen yleistä etenkin heroiinin ja metamfetamiinin käyttäjien joukossa. Samaan aikaan tartuntatautien leviäminen on jäänyt alhaisemmalle tasolle kuin useimmissa muissa Euroopan maissa (Bratislavan päihdehoitokeskuksen asiakaskunnassa: HIV< 0,05 %, B- hepatiitti 4 %, C-hepatiitti 30 %). Slovakiassa on tapahtunut selvä siirtyminen laillisten päihteiden alkoholi, tupakka, lääkkeet käytöstä ja väärinkäytöstä sekä laillisten että laittomien päihteiden laajamittaiseen käyttöön, joka on tuonut muassaan uudenlaisia ongelmia. 90-luvun alussa yhteiskunnan puolustautumismekanismit tällaisten ilmiöiden varalle eivät olleet vielä kehittyneet, ei myöskään kansalaisten kyky ottaa vastuuta omasta elämästään ja terveydestään. Päihdepolitiikka sosiaalisten, taloudellisten ja poliittisten muutosten kontekstissa Bratislavassa ja Slovakian läntisessä osassa heroiinin käyttäjiä alkoi ilmaantua terveydenhuoltopalveluihin hoitoa hakemaan vuoden 1992 tienoilla. Oli ryhdyttävä toimeen, jotta vanhojen alkoholiorientoituneiden päihdepalveluiden tilalle saataisiin järkevällä tavalla luoduksi uudenlainen päihdepalvelujärjestelmä. Vastauksena lisääntyneeseen päihdepalveluiden tarpeeseen käynnistettiin useita toimia, joiden tavoitteena oli laittomien huumeiden käytöstä johtuvien haittojen ehkäisy tai vähentäminen: Vuonna 1993 nimitettiin terveysministeriön ylin päihdeasiantuntija. Tällä oli vaikutusta myös siihen, että päihderiippuvuudet hyväksyttiin virallisesti psykiatrian subspesialiteetiksi. Kouluttajan työkalupakki 168

9 Kansallinen toimintaohjelma taistelussa huumeita vastaan hyväksyttiin vuonna 1995 valtiolliseksi strategiaksi ja päihdeehkäisyn lainsäädännölliseksi perustaksi. Muodostettiin huumeriippuvuuksista ja huumevalvonnasta vastaava ministeriryhmä ja sen toimielimeksi sihteeristö, jotka yhdessä vastaavat kansallisen huumepolitiikan toimeenpanosta ja koordinoinnista. Vuonna 1996 Slovakian parlamentti hyväksyi asiakirjan nimeltä Bratislavan huume-epidemian vastaiset toimenpiteet. Yksi toimenpiteistä oli Bratislavan päihdehoitokeskuksen vastuulla oleva Kansanterveyden suojelu-ohjelma. Vuonna 1997 käynnistettyyn ohjelmaan sisältyy tärkeitä alaohjelmia kuten metadonikorvaushoito, ruiskunvaihto, B-hepatiittirokotukset ja huumeiden käyttäjien terveysneuvonta. Näiden ohjelmien, samoin kuin päihdeongelmien hoitomahdollisuuksien tarjoamisen, on katsottu olennaisesti hillinneen huumeiden käytöstä johtuvien haittojen kasvua huumeepidemian aikana (veriteitse tarttuvien tautien ja rikollisuuden hillitseminen jne.). Vuonna 1997 aloitettiin päihdehoitokeskusten (CPLDZ) rakentaminen, jonka tuloksena syntyi päihdeongelmia hoitavien erityispalveluiden verkosto. Vuonna 1998 perustettiin Bratislavan päihdehoitokeskuksen yhteyteen Päihdeongelmien instituutti (IDZ), jonka erikoisaloja ovat tutkimus, koulutus ja päihteiden kysynnän vähentämiseen tähtäävien toimien koordinointi. Vuonna 2002 terveysministeriölle esitettiin ensimmäinen osa standardoiduista toimenpideohjeista päihderiippuvuudesta kärsivien potilaiden tilannearviota ja hoitoa varten. Ohjeet laati ministeriön ylin päihdeasiantuntija Päihdeongelmien instituutin tuella ja yhteistyössä muiden päihdeammattilaisten kanssa. Nämä toimenpiteet toteutettiin osana kansallisen järjestelmän sovittamista YK:n sopimuksiin ja EU:n direktiiveihin ja säännöksiin. Yllä esitetty lista ei kata kaikkia toimenpiteitä mutta valottaa muutosten taustoja. Päihteiden käytön epidemiologisten muutosten seuraamiseksi toteutettiin valtakunnallisia kyselyitä nuorten alkoholin, tupakan ja huumeiden käytöstä (ESPAD-tutkimukset), samoin joka toinen vuosi toistettavia edustaviin otoksiin pohjautuvia väestökyselyitä. Slovakia toimi koordinaattorina kahdeksassa EU:n jäsenyyttä hakevassa maassa toteutetussa Pompidou-ryhmän projektissa, jonka aiheena oli hoidon kysynnän seurannan laajentaminen kaupunkitasolta aluetasolle. Työ Slovakian tiedonkeruun, seurannan ja epidemiologisten järjestelmien harmonisoimiseksi jatkuu EMCDDA:n luomia kriteerejä noudattaen. 169 Kouluttajan työkalupakki

10 Slovakian Vuonna 1995 hyväksyttyä keskeistä päihdepoliittista asiakirjaa Kansallinen toimintaohjelma taistelussa huumeita vastaan on uudistettu siten, että se pysyy linjassa kansainvälisten sopimusten kanssa ja antaa mahdollisuuden vastata joustavasti päihteiden käytössä ja siihen liittyvissä ongelmissa tapahtuviin muutoksiin. Tällä hetkellä toteutetaan vuoteen 2003 asti ulottuvaa toimintastrategiaa, joka sisältää suuntaviivat vuoteen 2008 asti. Kansallisen toimintaohjelman mukaisesti, primaaripreventio on lähinnä opetusministeriön ja osittain terveysministeriön toimialaa. Hoito toteutetaan lähinnä terveydenhuoltosektorilla tai muiden kuin julkisten palveluiden toimesta. Suurin osa laitoshoidosta toteutetaan edelleen erityispalveluissa tai psykiatrisissa sairaaloissa. Toistaiseksi sairausvakuutusyhtiöt ovat vastanneet sekä laitoshoidon että avohoidon kustannuksista. Katkaisuhoidon ja lyhytkestoisen hoidon jälkeisestä hoidosta ja kuntoutuksesta vastaavat suurimmalta osin ei-julkiset palveluorganisaatiot, jotka saavat tukea huumeidenvastaisesta rahastosta (alueellisen) valtionhallinnon ja asianomaisten ministeriöiden kautta (työministeriö, sosiaali- ja perheasioiden ministeriö, terveysministeriö, sisäministeriö). On selvää, että kun päihteiden kysynnän vähentämiseen tähtäävät toimet ovat näin monitahoisia, päihdepalveluissakin työskentelee lukuisia eri ammattiryhmiä. Laittomien päihteiden käytön äkillinen kasvu samoin kuin uuden ehkäisy- ja hoitojärjestelmän luominen edellyttivät myös koulutuksen järjestämistä ammattilaisille. Virallisen koulutusjärjestelmän rinnalla koulutusta alkoivat tarjota lähinnä ulkomaalaiset organisaatiot tai ammattilaiset, jotka näyttivät paikkaavan kotimaisissa koulutusresursseissa olevaa vajetta. Koulutus oli suurelta osin koordinoimatonta eikä sitä etenkään ennen Kansallisen toimintaohjelman hyväksymistä ollut suunniteltu vastaamaan koulutustarpeisiin. Tilannetta voisi verrata markkinatalouden toimintatapaan: tuotteet kävivät kaupaksi, koska kysyntä oli valtaisa. Kun tietojen, taitojen ja osaamisen taso oli kirjava tai heikko, koulutustarjonnan lisääntyminen luonnollisesti heijastui tarjottujen palveluiden laadussakin. Päihteiden käyttäjiä palvelevissa terveys- ja sosiaalipalveluissa työskenteleville ammattilaisille tarjotun virallisen koulutuksen pääpiirteet Päihdepalveluihin sijoittuvat ammattilaiset saavat päihdekoulutuksensa osin peruskoulutuksen yhteydessä, osin jatkokoulutuksen ja erikoistumisopintojen muodossa. Kouluttajan työkalupakki 170

11 Slovakian yliopistojen lääketieteellisten tiedekuntien opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa yhden lukukauden mittainen valinnainen kurssi päihteistä ja päihderiippuvuuksista. Jatkokoulutusta on ollut tarjolla erikoistumisopintojen muodossa esimerkiksi psykiatriassa ja muussa Slovakian lääketieteellisen yliopiston (muodostettu jatko-opintoihin keskittyneen Lääketieteellisen akatemian pohjalta) järjestämässä koulutuksessa. Myös Päihdeongelmien instituutti (IDZ) on tarjonnut lääkäreille ja yleislääkäreille lyhytkestoista koulutusta päihteiden käytön ja väärinkäytön lääketieteellisistä aspekteista. Slovakian Myös muut ammattiryhmät kuten psykologit, sosiaalityöntekijät ja hoito-orientoituneet pedagogit voivat opiskella oman alansa näkökulmasta päihdeongelmia tarkastelevia aiheita joko pakollisina tai valinnaisina opintoina. Lisäkoulutusta järjestävät myös ammatilliset organisaatiot, johtavat päihdepalvelukeskukset, järjestöt ja muut ammatilliset yhteenliittymät. Sairaanhoitajat saavat päihdekoulutusta keskiasteen lääketieteellisessä koulutuksessa, erikoistumisopinnoissa esim. psykiatrian, päihderiippuvuuden hoidon tai lastentautien alalla tai korkean asteen koulutuksessa (rekisteröity sairaanhoitaja). Bratislavan päihdehoitokeskuksen Päihderiippuvuuksien instituutti (IDZ) Päihderiippuvuuksien instituutti tarjoaa koulutusta laajalle kirjolle ammattilaisia, jotka työskentelevät ehkäisyn, hoidon tai kuntoutuksen piirissä. Vaikka keskeisin kohderyhmä koostuu terveydenhuollon työntekijöistä, päihdepalveluiden monniammatillinen luonne edellyttää joustavuutta ja avoimuutta myös koulutuksen järjestämisessä. Instituutin koulutusohjelman ytimenä on kaksiviikkoinen päihdeneuvonta-kurssi, joka on suunnattu erilaisen pohjakoulutuksen omaaville ammattilaisille: lääkäreille, psykologeille, sosiaalityöntekijöille, sairaanhoitajille, terapeuttisissa yhteisöissä työskenteleville entisille huumeidenkäyttäjille jne. Lyhyitä kursseja ja seminaareja on järjestetty myös erityisille ammattiryhmille kuten ehkäisevän päihdetyön tekijöille. sairaanhoitajille, sosiaalityöntekijöille, poliiseille ja oikeuslaitoksen tuomareille. Instituutin 5-vuotisen kokemuksen pohjalta kentällä tarvitaan ennen muuta näyttöön pohjautuvaa tietoa ja ymmärrystä päihteiden käyttötapojen muutoksista, päihdemarkkinoille ilmaantuvista uusista aineista ja lisääntyvästä monipäihdekäytöstä. 171 Kouluttajan työkalupakki

12 Slovakian Päihteiden käyttäjille suunnatuissa terveys- ja sosiaalipalveluissa työskentelevien ammattilaisten koulutustarpeista Transdrug-projektin tavoite tuottaa käytännön koulutussuunnittelua palvelevaan tietoa osui yhteen ajankohtaisten tarpeiden kanssa ja nähtiin Päihderiippuvuuksien instituutissa mahdollisuutena kerätä tietoa yhä muotoutumassa olevien palveluiden piirissä esiintyvistä koulutustarpeista. Instituutin mahdollisuuksia tavoittaa eri ammattiryhmiä lisäsi kolmen muun toimijan osallistuminen projektiin: Kansallinen terapeuttisten yhteisöjen yhdistys The National Association of Therapeutic Communities Päihderiippuvuuksien ammatillinen yhdistys The Professional Association on Addiction of Psychoactive Substances Hoito-orientotuneiden pedagogien jaosto, Korkean asteen tutkinnon suorittaneiden lääketieteen ammattilaisten kansallinen liitto The Section of Therapeutic Pedagogues, Slovak Chamber of Graduate Medical Professionals. Päihderiippuvuuksien instituutin koordinoimina Transdrug-partnerit selvittivät päihdekoulutuksen tarpeita jäsenistössään usean ammattiryhmän piirissä: sairaanhoitajat hoito-orientoituneet pedagogit koulujen ehkäisevän päihdetyön koordinaattorit käyttäytymishäiriöihin erikoistuneissa keskuksissa ehkäisevää päihdetyötä tekevät ammattilaiset terveydenhuoltosektorin päihdepalveluiden johtavat alueelliset asiantuntijat lääkärit, psykiatrit, psykologit, sosiaalityöntekijät Ammattilaisten työympäristöt vaihtelivat päihdehuollon erityispalveluista sosiaalipalveluihin ja kolmannen sektorin palveluihin. Kansallisten ammatillisten organisaatioiden verkostojen ansiosta selvitys voitiin laajentaa pääkaupunkiseudun ulkopuolelle ja luoda kuvaa siitä, millaisia koulutustarpeita esiintyy muilla alueilla ja paikallisella tasolla. Projektin pragmaattisuutta pikemmin kuin tieteellisyyttä korostava lähestymistapa oli eduksi ammatillisten organisaatioiden osallistumisen kannalta. Projektiin osallistuneet arvostivat mahdollisuutta työskennellä kansainvälisessä ryhmässä ja kontekstissa, joka tarjosi mahdollisuuden uusien taitojen omaksumiseen ja päihdetyön osaamisvaatimusten muutoksiin vaikuttavien tekijöiden tarkasteluun. Valtaosa projektissa kerätystä tiedosta on suoraan sovellettavissa koulutussuunnittelussa. Kouluttajan työkalupakki 172

13 Kertynyttä tietoa käytettiin hyväksi Päihderiippuvuuksien instituutin tarjoaman koulutuksen kehittämisessä, esimerkiksi päihdeneuvonnan, sairaanhoitajien ja ehkäisevän työn koordinaattoreiden koulutuksessa. Transdrug-projektissa kertynyttä laaja-alaista tietoa ja kokemusta voidaan käyttää hyväksi päihdeammattilaisten osaamisen ja sitä kautta myös päihdeongelmaisille suunnattujen palveluiden kehittämisessä. Slovakian Kirjallisuus EMCDDA, Report on the drug situation in the candidate CEECs Nociar A. National Report on the drugs situation in Slovakia Phare Project on Drug Information Systems. Okruhlica, L. Správa o cinnosti Inštitútu drogových závislostí Centra pre liecbu drogových závislostí v Bratislave v roku [Raportti Bratislavan päihdehoitokeskuksen Päihderiippuvuuksien instituutin toiminnasta vuonna 2001.] 173 Kouluttajan työkalupakki