Arvi Hagelin 1/5. Asia : Saamelaiskäräjälain uudistamista koskeva lausunto
|
|
- Mauno Hiltunen
- 6 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Arvi Hagelin 1/5 Valtioneuvostolle, lausuntopalvelu.fi Asia : Saamelaiskäräjälain uudistamista koskeva lausunto Saamelaisten alkuperäiskansa-aseman lainsäädännöllinen ja viranomaishallinnollinen nykytila: Saamelaisiin alkuperäiskansana kohdistuvan lainsäädännön ja viranomaishallinnon kehittämisprosesseissa otetaan saamelaiset huomioon kuulemalla muodollisia asiantuntijoita toimissa, joiden objekteina olemme me, ruoan hankkimisemme ja asumisemme perinteisellä asuinalueellamme. Käsityksemme valtaväestön harjoittamasta lainsäädännöllisestä ja viranomaishallinnollisesta saamelaisen alkuperäiskansavähemmistön kohtelusta perustuu omakohtaiseen kokemukseen eikä tieteelliseen tai muuhun teoreettiseen ja muista autoritaarisista valtasuhteista riippuvaan tarkoitushakuiseen kuvailemiseen. Saamelaisten todellista kohtelua koskevan tiedon saattamiseksi kansalaisten oikeuksista päättävien viranomaisten tiedoksi olemme pyytäneet valtioneuvostoa myöntämään sukuseurallemme, Bihtožat ry., lausunnon antajan aseman saamelaisia koskevissa asioissa. Valtioneuvosto ei ole kuitenkaan lausunnon antajan asemaa meille myöntänyt, vaikka sukuseura edustaa lainsäädännön ja viranomaishallinnon kohteena olevia ihmisiä eikä mitään valtaväestön kansalais- tai hallintojärjestelmään mukauttamaa tai assosioimaa organisaatiota. Konkreettisena esimerkkinä Suomen viranomaishallinnon pyrkimyksestä eliminoida saamelaiset perinteisen asuinalueensa käyttöön oikeutettuina subjekteina on isojakoon liittyvän vesirajankäynnin toteuttaminen saamelaisten kotiseutualueella. Vesirajankäynnin yhteydessä v eduskunta tunnusti kalastusoikeuden kolmen pohjoisen kunnan alueella saamelaiselle vähemmistölle kuuluvaksi oikeudeksi, siis alkuperäiskansaoikeuden luontoisena oikeutena. Niinpä tuolloisen eduskunnan ja oikeuskansleri Risto Leskisen mukaan kalastusoikeuden alkuperäiskansaoikeuden luontoisuuden perusteella Tenojokeen ei voinut saada kalastusoikeutta ostamalla maata Tenon vesistön alueelta. Siis kalastusoikeutta ei voinut saada Tenojokeen kiinteistöoikeudellisella perusteella, vaan ainoastaan perinteisen asumisen ja sen nojalla saadun perinnön perusteella.
2 Arvi Hagelin 2/5 Viranomaishallinto tätä alkuperäiskansaoikeuden luontoista kalastusoikeutta ei kuitenkaan ottanut huomioon millään tavalla, vaan toimitti isojakolain 1925 (18 ) tarkoittaman vesirajankäynnin vanhan lainsäädännön mukaisesti, todellisuudessa kuitenkin rikkomalla vanhaa lainsäädäntöä, vesilakia 1961 ja lakia välirajasta vedessä Tenojoen kalastussopimuksissa aina vuoteen 2017 asti kiinteistöjärjestelmän uudistamisen myötä tätä perinteiseen asumiseen perustuvaa elannon hankkimisen oikeutta ei kumottu, eikä sitä kumottu rekisteröitäessä kalastustiloista mukautetut uudistilat isojakotilajärjestelmään. Niinpä Tenojoen kalastussopimuksessa ja -säännössä v kalastusoikeus oli säädetty perustumaan edelleen perinteiseen asumiseen ja siihen perustuvaan perintöön. Kiinteistönmuodostuslain v ja kalastuslain 2002 säännökset kuitenkin saatettiin koskemaan myös saamelaisten perinteistä asuinaluetta ottamatta huomioon saamelaisten kalastustilakiinteistöjä koskevaa elannon hankkimisen oikeutta kiinteistöoikeudellisena perusteena (kiinteistön muodostamisen peruste elannon hankkiminen kalastamalla vrt. porotilojen ja luontaistilojen kiinteistöoikeudellinen asema) ja omistussuhteita ajalta ennen Suomen itsenäistymistä. Mainitusta lainsäädännöstä seurasi, että eduskunnan v tunnustama vähemmistön subjektiivinen kalastusoikeus tulkittiin viranomaishallinnon taholta muodolliseksi kiinteistön omistukseen perustuvaksi oikeudeksi. Niinpä Suomen puolisten Tenojoen saamelaisten Tenojokisopimuksella 1989 tunnustettua oikeusasemaa heikennettiin kansallisen lainsäädännön verukkeella Tenojokisopimuksessa Saamelaisten perheiden ja sukuyhteisöjen jakamattoman, perintöön perustuvan kalastusoikeuden jakaminen talojen osakaslukujen mukaisesti johti siihen, että vapaa-ajan viettoon tai sijoitustarkoitukseen ostettuun maahan tai joutomaahan luettiin kiinteistönmuodostuslain 1995 perusteella kuuluvaksi osa saamelaisten asumiseen perustuvasta perinteisestä kalastusoikeudesta eli alkuperäiskansaoikeudesta. Saamelaisten alkuperäiskansaoikeuksien jakaminen kansallisella lainsäädännöllä muodollisesti kiinteistön osuusluvuiksi ja siirtäminen sen varjolla valtaväestölle kaupallisesti ei ole ihmisoikeuksien, ei alkuperäiskansasopimusen, eikä YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskevan julistuksen mukaista. Mainitulla saamelaisten elannon hankkimisen oikeudet eliminoivalla lainsäädännöllä saamelaisten alkuperäiskansaoikeuden luontoiset kalastusoikeudet on muutettu kenen tahansa tontin- tai maanostajan oikeudeksi, mikä on johtanut viranomaishallinnon manipuloimaan väärinkäyttöön. Irvokkaimpana lainsäädännöllä manipuloitu saamelaisten ruoan hankkimisen oikeuden hyväksikäyttö näyttäytyy Tenojoen korvauslakia 1991 sovellettaessa. Saamelaisille pato- ja verkkopyytäjille tarkoitetut korvaukset Tenojoen kalastussäännöillä aiheutetuista pyyntirajoitusmenetyksistä korvataan yhtäläisesti tontteja ja maapalstoja ostaneille suomalaisille, vaikka he eivät ole koskaan edes harjoittaneet tätä perinteiseen asumiseen perustuvaa saamelaisten elannon hankkimisen kulttuuriin kuuluvaa kalastamisen tapaa. Eihän valtaväestöön kuuluvilla tontinostajilla ollut edes oikeutta pato- ja verkkopyyntiin Tenosopimuksen 1989 määräysten mukaan. Eikähän Suomen kiinteistölainsäädännöllä voida Tenojoki-sopimuksen määräyksiä ylittää. Ihmisoikeusrikoksenakin voidaan pitää sitä, että soveltamalla korvaamiseen
3 Arvi Hagelin 3/5 lunastuslakia riistetään saamelaisten asumiseen perustuva elannon hankkimisen alkuperäiskansaoikeus maksamalla riistosta korvausta valtaväestölle. Saamelaiskäräjälain uudistamisen premisseistä: Vireillä olevan saamelaiskäräjälain uudistamisessa tulee mielestäni ryhtyä kokonaisvaltaiseen uudistamiseen. Sitä edellyttää Euroopan parlamentin päätöslauselmakin, jonka mukaan EU:n jäsenvaltioiden tulee ratifioida ILO:n alkuperäiskansasopimus nro 169 täysimääräisenä. Saamelaisten oikeusasema on Suomessa alkuperäiskansaoikeuksien suhteen heikko, mikä johtuu siitä, että saamelaisten subjektiivisia ihmisoikeuksia ei ole otettu huomioon muuten kuin muodollisesti valtaväestön säännöstämänä kieltä ja kulttuuria koskevana itsehallintona. Saamelaisten subjektiivisen oikeudellisen aseman ja alkuperäiskansa-aseman eliminoimisella on Suomessa niin pitkä historia, että epäoikeudenmukaista kohtelua pidetään valtaväestön taholta ja alistettujenkin taholta normaalina käytäntönä. Ilmeisen tarkoitushakuisen saamelaismääritelmäriidan ylläpitämisen varjolla subjektiivisten oikeuksien olemassaolosta on vaiettu. Suomen lainsäädäntö, joka koskee vain yhdenvertaisia kansalaisoikeuksia, on ristiriidassa kansainvälisen alkuperäiskansasopimuksen kanssa ja vaatii siksi kokonaisvaltaista uudistamista tai erillislainsäädäntöä alkuperäiskansaoikeuksien osalta. Saamelaisten oikeusasemaa jäytävät mm. 1) Alkuperäiskansaoikeuksien määrittelemättömyys lainsäädännössä 2) Elinolosuhteiden heikentäminen perinteisellä asuinalueella 3) Elannon hankkimisen oikeuksien eliminoiminen perinteisellä asuinalueella 4) Oikeuksien eliminoiminen sukupolvien yli kestävillä viranomaistoimituksilla 5) Saamelaisten maaoikeuksien eliminoiminen kaupallistamalla 6) Riitojen kylväminen saamelaisten keskuuteen viranomaishallinnollisilla toimilla 7) Saamelaisten alkuperäiskansa-aseman epäaito tunnustaminen lainsäädännössä Suomen perustuslaissa saamelaisten alkuperäiskansa-asema on tunnustettu epäsuorasti ilmauksella saamelaisilla alkuperäiskansana, mikä loukkaa syvästi saamelaisten oikeudentuntoa ja vahvistaa epäilystämme siitä, että Suomen valtiolla ja valtaväestöllä ei ole aitoa halua tunnustaa alkuperäiskansa-asemaamme sitovalla tavalla. Tähän viittaavat myös lukuisat epäviralliset kirjoitukset ja ns. tutkimukset, joissa kansainvälisesti tunnustettua alkuperäiskansa-asemaamme kritisoidaan, ja joissa suomalaisia, kveenejä jne pidetään yhtä lailla Suomen ja Skandinavian alkuperäiskansana. Kun on historiallisen tutkimustiedon kannalta selvää, että suomalainen juontuu itämerensuomalaisille (láddelaš, lättiläinen) saamelaisten antamasta nimestä suomalaš (murteellinen) ja kveenien olemassaolo Vienanmeren eteläpuolen ns. bjarmien (byarmia, kylien maa) saatua turvapaikan Norjan kuninkaalta, niin harhaan johtavat kirjoitukset näyttävät olevan tahallisia. Siitä syystä valtioneuvoston tulee mielestäni osoittaa aitoa halua ratkaista meidän alkuperäiskansaoikeutemme asiallisesti ja sitovalla tavalla sallimatta syrjintää harjoittaneiden
4 Arvi Hagelin 4/5 hallintoviranomaisten toimitusten ja yleisen kielenkäytön anomalioiden vaikuttaa väestöpoliittisiin ratkaisuihin saamelaisia syrjivällä tavalla. Saamelaisten perinteinen asuminen saamelaisten kotiseutualueella on perustunut pelkästään nopeasti uusiutuvien luonnonvarojen käyttöön. Vasta toisen maailmansodan jälkeen, siis noin 70 vuotta sitten, on varsinaisesti alkanut kestokulutushyödykkeiden, koneiden ja laitteiden aikakausi, johtuen maanteiden ja tietoliikenneyhteyksien rakentamisesta saamelaisten kotiseutualueelle. Menneisyyteen ei voida palata, mutta lainsäädännöllä voidaan turvata perinteiseen asumiseen perustuva oikeus elää luonnon ehdoilla, ei ainoastaan valtaväestön manipuloiman lainsäädännön mukaisia poro- ja luontaiselinkeinoja harjoittaville, vaan myös saamelaisten etnokulttuurisesti oikeutetulle perinteiseen asumiseen perustuvalle kalastustilakulttuurille. Saamelaisten kotiseutualueella saamelaisten elannon (ruoan) hankkimista kalastamalla ja metsästämällä säännellään Suomen valtion taholta samalla tavalla kuin valtaväestön kaupallista huvitteluperusteista metsästämistä ja kalastamista. Elannon hankkimista saamelaisten kotiseutualueella on harjoitettu metsästämällä, kalastamalla, kotitarveporonhoitoa harjoittamalla ja luonnonantimia keräämällä. Suuri osa saamelaisista elää mentaalisesti yhä tuota luonnon kanssa tasapainoista elämää. Lainsäädäntö ei kuitenkaan tällaista elämäntapaa tue, vaan kaikki ovat yhdenvertaisia lain edessä -periaate on laadittu koskemaan saamelaisten kotiseutualuettakin yksinomaan valtaväestön ehdoilla asettaen saamelaiset odaalin historiallisen maankäytön suhteen samanarvoiseen asemaan suomalaisten kaupallisen huvitteluun perustuvan luonnonvarojen käytön suhteen. Valtaväestön lainsäädännöllä manipuloima luontaiselinkeinoihin ja porotalouteen perustuva kiinteistöoikeudellinen rakenne ei vastaa perinteiseen asumiseen perustuvaa elämäntapaa, jonka harjoittaminen on lainsäädännöllisellä oikeusaseman heikentämisellä saatettu lähes mahdottomaksi. Saamelaisen oikeutta elää luonnosta perinteisellä asuinalueellaan sen mukaan kuin saamelaiset ovat eläneet vuosisatojen ajan, ei tule lainsäädännöllä eliminoida niin kuin valitettavasti on valtaväestön taholta pyritty tekemään, vaan lainsäädännöllä ja oikeusjärjestyksellä tulee turvata mahdollisuus säilyttää kiinteistöoikeudellinen rakenne, jolla on turvattu saamelaisten oikeus käyttää yksityiseen tilajärjestelmään kuuluvia omistusluontoisia maa- ja vesialueita sekä lapinkylien asukkaiden muut poissulkevassa käytössä olevia alueita alkuperäiskansaoikeuksina. Saamelaiset muodostavat valtaväestöön verrattuna hyvin pienen vähemmistön. Valtaväestön poliittinen ilmapiiri on varsin selvästi tukenut pelkästään saamelaisten sulauttamista ja saamelaisten subjektiivisten oikeuksien eliminoimista sillä verukkeella, että kansalaiset ovat yhdenvertaisia lain edessä. Ihmisoikeudellinen ristiriita paljastuu tarkasteltaessa saamelaisten elannon hankkimiseen tarkoitetun maaomaisuuden siirtymistä huvitarkoitukseen tarkoitetuksi valtaväestön maaomaisuudeksi. Niinpä yhdenvertaisuus lain edessä paljastuu hyväksikäytöksi, jota YK:n alkuperäiskansojen oikeuksia koskeva julistus pitää sopimattomana valtaväestön toimintana. Niin kuin tästä lausunnostani voi päätellä, niin kansalaisten yhdenvertaisuuteen
5 Arvi Hagelin 5/5 vetoava suomalainen valtaväestö ei ole vielä tiedostanut lainsäädäntöä eikä viranomaishallinnollisia toimituksia saamelaisten ihmisoikeuksia loukkaavina. On ymmärrettävää, että epäoikeudenmukaisuuden voi tiedostaa vain se, joka joutuu sellaisen toiminnan kohteeksi. Organisaatiot eivät tiedosta, vaan ihmiset tiedostavat ja sen takia saamelaisia koskevat lausunnot tulee pyytää saamelaisilta, eikä ns. asiantuntijaorganisaatioilta ja -henkilöiltä. Spárasulnjárga Arvi Hagelin Bihtožat ry.-sukuseuran jäsen Osoite: Tiedoksi: Tenontie 3882, Utsjoki Valtioneuvoston jäsenet Ihmisoikeusliitto, Saamelaiskäräjät, Oikeusministeriö,
Eduskunnalle Postiosoite: Eduskunnan kirjaamo, Eduskunta Sähköpostiosoite: Käyntiosoite: Eduskuntakatu 4.
1 Eduskunnalle Postiosoite: Eduskunnan kirjaamo, 00102 Eduskunta Sähköpostiosoite: kirjaamo@eduskunta.fi Käyntiosoite: Eduskuntakatu 4. Asia: Viitteet: HE 239/2016 vp Perustuslakivaliokunnan lausunto,
Lausuntopyyntö , Dnro MMM023:00/2011 Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoa sopimuksen allekirjoittamisesta,
1/7 Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@mmm.fi Asia: Viite: Lausunto Lausuntopyyntö 220231, 30.6.2016 Dnro MMM023:00/2011 Maa- ja metsätalousministeriö pyytää lausuntoa sopimuksen
Olavi Porsanger ja Arvi Hagelin / Bihtožat ry. 1/11
Olavi Porsanger ja Arvi Hagelin / Bihtožat ry. 1/11 Avoin seminaari 10.2.2018 klo 9 Sajos, Inari Totuus- ja sovintokomissioiden kansainvälisiä kokemuksia: Suomen valtion ja saamelaisten välisiä suhteita
220231, Dnro MMM023:00/2011
1/9 Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@mmm.fi Asia: Viite: Lausunto: (Kotiseutualueen ulkopuolella asuvan maanomistaja saamelaisen syrjinnästä) Teno-ja Näätämöjoen kalastuslain
Lausunto Tenon sopimuksen voimaansaattamislain HE:stä (239/2016 vp)
Lausunto Tenon sopimuksen voimaansaattamislain HE:stä (239/2016 vp) Nuorgamin osakaskunta Outakosken osakaskunta Utsjoen kirkonkylän yhteisen veden osakaskunta Veahčaknjárgan osakaskunta Utsjoen kalastusalue
Sukuseura Bihtožat ry 1/6. Asiat: 1) Lausunnonantajan asemaa koskeva hakemus 2) Sukuseura Bihtožat ry:n lausunto saamelaiskäräjälain uudistamisesta
Sukuseura Bihtožat ry 1/6 Valtioneuvostolle PL 23 00023 Valtioneuvosto Asiat: 1) Lausunnonantajan asemaa koskeva hakemus 2) Sukuseura Bihtožat ry:n lausunto saamelaiskäräjälain uudistamisesta 1. Hakemus
Saamelaiskäräjät toimii oikeusministeriön hallinnonalalla.
Sámiráđđi - Saamelaisneuvosto 27.7.2018 Saamelaiskäräjälain tarkoituksessa sanotaan, että saamelaisilla on alkuperäiskansa kulttuurinen itsehallinto saamelaisten kotiseutualueella koskien heidän kieltään
MUISTIO 1 (5) Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman kuulemistilaisuus / Kieliturvasihteeri Siiri Jomppanen
MUISTIO 1 (5) Kansallisen perus- ja ihmisoikeustoimintaohjelman kuulemistilaisuus 28.9.2016 / Kieliturvasihteeri Siiri Jomppanen Perus-ja ihmisoikeustoimintaohjelman 2017-2019 teemoiksi on valittu: Ihmisoikeuskasvatus-
Lausunto koskien luonnosta hallituksen esitykseksi Tenosopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi,
1 Maa- ja metsätalousministeriölle PL 30 000023 Valtioneuvosto kirjaamo@mmm.fi Asia: Lausunto koskien luonnosta hallituksen esitykseksi Tenosopimuksen hyväksymiseksi ja voimaansaattamiseksi, 30.9.2016
Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle
LAUSUNTO Lainvalmisteluosasto Lsn Jari Salila 8.2.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ EDUSKUNNALLE KALASTUKSESTA TENOJOEN VESISTÖSSÄ NORJAN KANSSA TEHDYN SOPIMUKSEN
Mistä on kysymys Ylä-Lapin maanomistusongelmassa?
Mistä on kysymys Ylä-Lapin maanomistusongelmassa? Lapinkyläjärjestelmä Saamelaisten elinkeinorakenteen muutokset Valtiovallan suhde Lapinmaahan ja saamelaisiin Pohjoisten kuntien isojaot Yhteenveto Arvo
MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus
MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla
Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi
Lausuntopyyntö 19.06.2018 VN 675/2018 Saamelaiskäräjälakitoimikunnan esitys saamelaiskäräjälain muuttamiseksi Johdanto Lausunnolle lähetetty luonnosehdotus on saamelaiskäräjälain uudistamista valmistelleen
Asia HE 239/2016 vp; Hallituksen esitys eduskunnalle kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä
ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeuspalvelu OIK-40 Krista Oinonen OIK-20 Kaija Suvanto LAUSUNTO 07.12.2016 HEL7M0598-67 Perustuslakivaliokunta Eduskunta Viite Asia HE 239/2016 vp; Hallituksen esitys eduskunnalle
Valtioneuvostolle, perustuslakivaliokunnalle ja eduskunnalle
1 Valtioneuvostolle, perustuslakivaliokunnalle ja eduskunnalle Asiat: 1) Saamelaisten kalastustilojen omistusoikeuden tunnustaminen 2) Utsjoen käräjäoikeuden tuomion 6.3.1861 tunnustaminen 3) Tenojoen
LAUSUNTO 1 (5) Dnro:487/D.a.2/2007. Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL Valtioneuvosto. Viite: Lausuntopyyntö 27.9.
LAUSUNTO 1 (5) 31.10.2007 Dnro:487/D.a.2/2007 Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntö 27.9.2007 LAUSUNTO SOSIAALIASIAMIESTOIMINNAN KEHITTÄMISESTÄ Saamelaiskäräjät
OHCEJOGA GIELDA UTSJOEN KUNTA
OHCEJOGA GIELDA UTSJOEN KUNTA UTSJOEN KUNNAN ESIINNOSTOJA ESITYKSEEN - VARSINAISET KIRJALLISET LAUSUNNOT JA ASIANTUNTIJALAUSUNTO ON ANNETTU LISÄKSI ERIKSEEN Vaatimukset Lohikantojen suojelu on ensiarvoisen
Maa- ja metsätalousministeriö on lausuntopyynnössään pyytänyt erityisesti näkemyksiä seuraavista seikoista:
LAUSUNTO 1 (5) 10.10.2011 Dnro 497/D.a.2/2011 Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 Valtioneuvosto Viite: Suomen ja Norjan välillä Tenojoen kalastuspiirin yhteisestä kalastussäännöstä tehty sopimus
Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa
Toimintamalli Akwé: Kon -ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Saamelaisten osallistumisoikeuksien lisääminen valtion maa- ja vesialueiden käyttöä koskevassa päätöksentekomenettelyssä saamelaisten
Ulkoasiainministeriö esittää lausuntonaan seuraavaa:
ULKOASIAINMINISTERIÖ OIKEUSPALVELU OIK-20 EU- ja valtiosopimusoikeuden yksikkö OIK-40 Ihmisoikeustuomioistuin- ja - sopimusasioiden yksikkö LAUSUNTO 15.08.2016 HEL7M0521-10 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ
Valtioneuvostolle. Arvi Hagelin, Osoite: PL 23, Valtioneuvosto
1 Valtioneuvostolle Osoite: PL 23, 00023 Valtioneuvosto Asiat: 1) Pohjoismaisen saamelaissopimuksen arviointia 2) Utsjoen käräjäoikeuden tuomion 6.3.1861 tunnustaminen 3) Ehdotuksia pohjoismaisen saamelaissopimuksen
LAUSUNTO OPETUSMINISTERIÖN SUUNNITELMASTA ETNISEN YHDENVERTAI- SUUDEN EDISTAMISEKSI
LAUSUNTO 1 (5) 539/D.a.2 16.12.200815.1.2009 Dnro Opetusministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Viite: Lausuntopyyntönne 14.10.2008 LAUSUNTO OPETUSMINISTERIÖN SUUNNITELMASTA ETNISEN YHDENVERTAI- SUUDEN EDISTAMISEKSI
SámiSoster ry PL 71 99870 Inari
1 SámiSoster ry PL 71 99870 Inari Lausunto 16.6.2015 Oikeusministeriö Lausuntopyyntönne 12.5.2015 (OM 2/58/2015) SAAMEN KIELILAIN KEHITTÄMISTARPEISTA Saamelaisten valtakunnallinen sosiaali- ja terveysalan
Tenon sopimus 2016 EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNTA TENON KIINTEISTÖNOMISTAJAT RY /11 1
Tenon sopimus 2016 EDUSKUNNAN MAA- JA METSÄTALOUSVALIOKUNTA KUULEMINEN: TENON KIINTEISTÖNOMISTA JAT RY VEIKKO RINTAMÄKI, DI, PUHEENJOHTA JA 29.11.2016 TENON KIINTEISTÖNOMISTAJAT RY. 2016 /11 1 Uusi Tenon
Laki. biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta. Lain tarkoitus
Laki biologista monimuotoisuutta koskevaan yleissopimukseen liittyvän Nagoyan pöytäkirjan täytäntöönpanosta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Lain tarkoitus Tällä lailla pannaan täytäntöön biologista
Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva , Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies
Kaavojen vaikutukset maaseutuelinkeinoihin ja maanomistajan oikeusturva 11.11.2015, Petäjävesi Leena Penttinen Lakimies leena.penttinen@mtk.fi Kaavoituksesta Päätösvalta ja vastuu kunnan maankäytöstä ja
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus
21.2.2018 A8-0025/1 1 Johdanto-osan 3 a viite (uusi) ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien totuuden, oikeuden, korvausten ja uusiutumattomuuden takaamisen erityisraportoijan 22. heinäkuuta 2014 julkistaman
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto
Saamelainen palveluohjausmalli. Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät
Saamelainen palveluohjausmalli Palveluneuvonnan ja -ohjauksen verkoston kokous 10.5.2017 Pia Ruotsala, Saamelaiskäräjät Saamelaisten oikeudellinen asema Saamelaiset ovat EU:n ja Suomen ainoa oikeudellisesti
1. Tenojoen laaksojen ulkopuolella asuvien kalastusoikeuden haltijoiden asema
Perustuslakivaliokunta L a u s u n t o Te n o n s o p i m u k s e s t a j a s e n v o i m a a n s a a t t a m i s l a i s t a Te n o n K i i n t e i s t ö n o m i s t a j a t R y 01.12.2016 Ve i k k o
Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.
5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat
MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO. Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878
MAANMITTAUSLAITOKSELLE KANNANOTTO Kohde Vetsikon kalakorvaustoimitus nro 2001-827878 Selvityksen esittäjät: 1. Silja Nuorgam, Jokela 1 25:1, Jokela II 25:6, Tievva 23:32, Vuolit Nuorri 23:43 2. Niilo Nuorgam,
Omaishoito Saamelaisalueella. Ristenrauna Magga Toiminnanjohtaja
Omaishoito Saamelaisalueella Toiminnanjohtaja 5.4.2019 SámiSoster ry Tarkoituksena on valvoa, ylläpitää ja edistää saamelaisten asemaa, oikeuksia ja hyvinvointia alkuperäiskansana sosiaali- ja terveysalalla
PUHE Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuusseminaari Inarissa
Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuusseminaari Inarissa SAAMELAISVÄESTÖN TULEVAISUUDEN PALVELUT SAAMELAISTEN KULTTUURI-ITSEHALLINNON JA PERUSOIKEUKSIEN NÄKÖKULMASTA 1. Alkusanat Suomen
Kunnallinen näkökulma. Saamelaisten osallistumisoikeuksien lisääminen valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä suunniteltaessa
Kunnallinen näkökulma Saamelaisten osallistumisoikeuksien lisääminen valtion maa- ja vesialueiden hoitoa ja käyttöä suunniteltaessa M M M S A A M E L A I S T Y Ö R Y H M Ä 2 8. 1 1. 2 0 1 3 K U N N A N
Viite: Maa- ja metsätalousministeriön lausuntopyyntö (220231), MMMO23:00/2011
Tenon kiinteistönomistajat ry c/o Veikko Rintamäki Liisanraitti 2 60200 Seinäjoki Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Sähköposti: kirjaamo@mmm.fi TENON KIINTEISTÖNOMISTAJAT RY: N LAUSUNTO
Maa- ja metsätalousvaliokunnan kuuleminen , hallituksen esityksen HE 239/2016 vp, johdosta
LAUSUNTO 1 (7) 7.12.2016 Dnro 379/D.a.2/2016 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta MmV@eduskunta.fi Asia: Viite: Saamelaiskäräjien lausunto hallituksen esityksestä HE 239/2016 vp eduskunnan maa- ja
Unohtuuko hiljainen asiakas?
Unohtuuko hiljainen asiakas? - yhdenvertaisuuden pullonkaulat päihdepalveluissa Päihdetyön seminaari Kuopio 5.11.2015 Heidi Poikonen Sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Oikeustieteiden laitos Oikeudellinen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain 24 ja 25 luvun muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolakiin ehdotetaan tehtäviksi julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön uudistamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015 vp)
Anne Kumpula ympäristöoikeuden professori ankumpu@utu.fi 11.2.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi (HE 132/2015
Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy
Asiakkaan oikeudet ja hoitoon pääsy Muuttuva päihdetyö Pohjois-Karjalassa 16.1.2018 Heidi Poikonen, sosiaalioikeuden yliopisto-opettaja Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos Päihdepalvelujen oikeudellinen
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi
Eduskunnan perustuslakivaliokunta Helsinki 15.12.2014 pev@eduskunta.fi Asia: Svenska Finlands folkting järjestön lausunto hallituksen eduskunnalle antamasta esityksestä laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon
HALLITUKSEN ESITYS METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 132/2015 vp)
Lainsäädäntöneuvosto Tuula Majuri LAUSUNTO 16.12.2015 Maa- ja metsätalousvaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 132/2015 vp) 1. Esityksen
Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö
Suomen kieliolot ja kielilainsäädäntö Kielenhuoltoseminaari 10.4.2015 Tukholmassa Ylitarkastaja Maria Soininen Oikeusministeriö, Helsinki 1 Kielelliset oikeudet Suomessa Suomen perustuslain 17 : Oikeus
Juha Lavapuro
Juha Lavapuro 9.2.2017 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys HE 239/2016 vp eduskunnalle kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi
Ref. Ares(2014) /07/2014
Ref. Ares(2014)2338517-14/07/2014 EUROOPAN KOMISSIO YRITYS- JA TEOLLISUUSTOIMINNAN PÄÄOSASTO Toimintaohjeet 1 Bryssel 1.2.2010 - Direktiivin 2001/95/EY ja vastavuoroista tunnustamista koskevan asetuksen
Lapin käräjäoikeudelle. Asianajaja Markku Fredman on pyytänyt minulta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 4 :ssä
Lapin käräjäoikeudelle Asianajaja Markku Fredman on pyytänyt minulta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 4 :ssä tarkoitettua selvitystä siitä, miten Suomen Perustuslaki ja Suomea sitovat ihmisoikeussopimukset
NORJAN KANSSA KÄYTÄVÄT TENOJOEN KALASTUSSOPIMUSNEUVOTTELUT. 1. Yhteenveto neuvoteltavien Tenojoen kalastusjärjestelyjen keskeisistä seikoista
Sivu 1 / 6 Tenon kiinteistönomistajat ry c/o Veikko Rintamäki Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Sähköposti: kirjaamo@mmm.fi NORJAN KANSSA KÄYTÄVÄT TENOJOEN KALASTUSSOPIMUSNEUVOTTELUT
Asia: Tenon kalastussopimus ja hallituksen esitys sopimuksen voimaansaattamislaista Viite: Lausuntopyyntö , MMM023:00/2011
LAUSUNTO 1 (6) 21.10.2016 Dnro 478/D.a.2/2016 Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00012 Valtioneuvosto kirjaamo@mmm.fi Asia: Tenon kalastussopimus ja hallituksen esitys sopimuksen voimaansaattamislaista
Tekemään maa- ja metsätalousministeriölle esityksen ministeriön tekemien virheiden oikaisemiseksi ja epäkohtien korjaamiseksi sekä
KANTELU 1 (6) 16.11.2016 Dnro: 508/D.a.3/2016 Valtioneuvoston oikeuskansleri PL 20, 00023 Valtioneuvosto kirjaamo@okv.fi Asia: Saamelaiskäräjien kantelu maa- ja metsätalousministeriön laiminlyöntien johdosta
TIIVISTELMÄ. Toimikunnan tehtävä ja työn lähtökohdat. Saamelaisten asema perustuslain mukaan
1 TIIVISTELMÄ Toimikunnan tehtävä ja työn lähtökohdat Oikeusministeriö asetti 8.11.2017 saamelaiskäräjistä annetun lain muutosta valmistelevan toimikunnan, jonka toimikausi, sittemmin jatkettuna päättyi
Kalastuslain kokonaisuudistus. Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa
Kuulemistilaisuus kalastuslain uudistamisen keskeisistä kysymyksistä Ylä-Lapissa 24.3.2010 Saariselän Tunturihotelli ry Jouko Ojanperä 1 Kalastuslain kokonaisuudistus Kalastuslainsäädännössä on perinteisesti
SAAMELAISPARLAMENTAARIKKOJEN ENSIMMÄISEN KONFERENSSIN JULISTUS Jokkmokissa 24. helmikuuta 2005
SAAMELAISPARLAMENTAARIKKOJEN ENSIMMÄISEN KONFERENSSIN JULISTUS Jokkmokissa 24. helmikuuta 2005 Tämän historiallisen Saamelaisparlamentaarikkojen ensimmäisen yhteisen konferenssin jäsenet, Suomen, Norjan
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto , Dno. YVTltk 552/2018. Lausuntopyyntö , Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018.
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan lausunto 29.11.2018, Dno. YVTltk 552/2018 Lausuntopyyntö 17.9.2018, Saamelaiskäräjät, Dnro. 362/D.a.9/2018. Lausunnon pyytäjä kuvaa ongelmaa seuraavasti. Saamelaiskäräjät
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta
Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 02.02.2004 KOM(2004) 47 lopullinen 2004/0017 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVIKSI eräisiin maanteiden tavarakuljetuksiin sovellettavista yhteisistä
Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet
Vammaisten ihmisten ihmisoikeudet Vammaispalvelujen järjestäminen ja hankinta koulutus 6.3.2019, THL, Helsinki Henrik Gustafsson, lakimies, ry 1 YK:n vammaissopimuksen merkitys YK:n vammaissopimus ratifioitiin
Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi
Koulutusvienti ja ammatillisen koulutuksen reformi 10.1.2018 Ammatillisen koulutuksen reformi mahdollistaa koulutusviennin Ammatillisesta peruskoulutuksesta annettu laki tai ammatillisesta aikuiskoulutuksesta
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Vetoomusvaliokunta 2004 13. syyskuuta 2001 LAUSUNTO vetoomusvaliokunnalta kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle Ehdotus neuvoston direktiiviksi
SISÄLLYS. N:o 748. Laki
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1999 Julkaistu Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 1999 N:o 748 752 SISÄLLYS N:o Sivu 748 Laki rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä
Jokaisella on yksi rekisteröity äidinkieli. Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia
Saamelaisten kielelliset oikeudet 1 Saamelaiset Suomessa Saamelaiset ovat Euroopan unionin alueen ainoa alkuperäiskansa. Saamelaisista usein sanotaan, että he ovat kansa neljässä maassa, Suomessa, Ruotsissa,
Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet
Itsemääräämisoikeus -oikeuden toteutuminen asumisyksiköissä ja lainsäädännön tavoitteet Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 18-19.2.2016 Liisa Murto Ihmisoikeuslakimies Kynnys ry/vike Esityksen sisältö
7 r Yijö Mattila, Inarin Manttaalikunnan pj.
MAA- JA METSÄTALOUS MINISTERIO 06. 2013 Inarin Manttaalikunta Yrjö Mattila Haapalaaksontie 2 99800 Ivalo man 20.6.20 13 HARE MMM 922 Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalastus
Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista
Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne
Paperittomana peruskoulussa. Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014
Paperittomana peruskoulussa Pentti Arajärvi Paperittomat -hanke 11.4.2014 Perustuslain 16.1. Jokaisella on oikeus maksuttomaan perusopetukseen. Oppivelvollisuudesta säädetään lailla. Lapsen oikeuksien
Etnopolitiikkaa Ruijassa
Marjut Anttonen Etnopolitiikkaa Ruijassa Suomalaislähtöisen väestön identiteettien politisoituminen 1990-luvulla SUOMALAISEN KIRJALLISUUDEN SEURA HELSINKI Sisällys Saatteeksi 11 Johdanto 17 OSA YKSI: KOHTEENA
sopimuksentekovallan luovuttaminen ministeriölle ei vaikuta sopimuksen käsittelyjärjestykseen.
1 Mikael Hidén PERUSTUSLAKIVALIOKUNTA 8.12.2016 KELLO 9.00 HE 239/16 vp kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien
Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa
Asumiseen perustuva sosiaaliturva kansainvälisissä tilanteissa Lainsäädäntöhanke Suomen asumiseen perustuvan sosiaaliturvan tarkoituksenmukaisesta kohdentumisesta rajat ylittävissä tilanteissa Julkaisija
Nuorisoneuvoston lausunto saamelaiskäräjälakiuudistuksesta
Nuorisoneuvoston lausunto saamelaiskäräjälakiuudistuksesta Saamelaiskäräjien Nuorisoneuvosto kiittää mahdollisuudesta lausua saamelaiskäräjälaista. Saamelaiskäräjälaki vaikuttaa koko saamen kansan tulevaisuuteen
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2006 Julkaistu Helsingissä 30 päivänä lokakuuta 2006 N:o 78 81 SISÄLLYS N:o Sivu 78 Laki Viron kanssa tehdyn sosiaaliturvasopimuksen
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja
Itsemääräämisoikeus ja yksityisyydensuoja Vammaispalveluiden neuvottelupäivät 19.1.2017 Liisa Murto Kynnys ry Itsemääräämisoikeus Perustuu perus- ja ihmisoikeuksiin Itsemääräämisoikeus lähtee jokaisen
SAAMELAISKÄRÄJIEN KERTOMUS VUODELTA 1999
SAAMELAISKÄRÄJIEN KERTOMUS VUODELTA 1999 Saamelaiskäräjien kokouksen päätös 11.2.2000 1. YLEISTÄ Saamelaiskäräjälain (974/95) mukaisesti saamelaiskäräjät laatii vuosittain hallituksen kertomuksen laatimista
Asia: LAUSUNTO VARHAISKASVATUSTA KOSKEVAN LAINSÄÄDÄNNÖN UUDISTAMISTYÖRYHMÄN ESITYKSISTÄ
LAUSUNTO 1 (8) 23.5.2013 Dnro:325/D.a.2/14 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi varhaiskasvatuslaki@minedu.fi Viite: Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö 15.4.2014. Varhaiskasvatusta
Juha Lavapuro HE 132/2015 vp eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi.
Juha Lavapuro 5.2.2016 Eduskunnan perustuslakivaliokunnalle HE 132/2015 vp eduskunnalle Metsähallituksen uudelleenorganisointia koskevaksi lainsäädännöksi. Tausta Hallituksen esityksessä ehdotetaan uudistettavaksi
Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys
Omat kielelliset oikeudet - lainsäädännöllinen viitekehys Laura Pajunen Vertais- ja vapaaehtoistoiminnan johtaja Turun aluefoorumi 13.4.2018 Kuurojen Liitto ry Perustuslaki (1999/731) 17 Oikeus omaan kieleen
LAUSUNTO 1 (6) Dnro: 98/D.a.4/2015. Eduskunnan perustuslakivaliokunta
LAUSUNTO 1 (6) 5.3.2015 Dnro: 98/D.a.4/2015 Eduskunnan perustuslakivaliokunta pev@eduskunta.fi Asia: Viite: Saamelaiskäräjien lausunto perustuslakivaliokunnan pykälämuutosehdotuksesta saamelaiskäräjälain
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 7 ja :n muuttamisesta PERUSTELUT ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ annettuun lakiin
HALLITUKSEN ESITYS METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 132/2015 vp)
Lainsäädäntöneuvos Tuula Majuri LAUSUNTO 8.2.2016 Ympäristövaliokunnalle HALLITUKSEN ESITYS METSÄHALLITUKSEN UUDELLEENORGANISOINTIA KOSKEVAKSI LAINSÄÄDÄNNÖKSI (HE 132/2015 vp) 1. Esityksen lähtökohdista
Sote-asiakastietojen käsittely
Sote-asiakastietojen käsittely Lainsäädännön asettamat rajat ja mahdollisuudet Pia-Liisa Heiliö 20.5.2015 Säädösten hierarkiset suhteet Kansainväliset valtiosopimukset - YK, EN Kansainväliset säädökset
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana
YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus lapsen oikeuksien perustana Reetta Kallio Asiantuntija, Lastensuojelun Keskusliitto Etelä-Pohjanmaan LAPE -seminaari 9.2.2018 Lastensuojelun Keskusliitto Armfeltintie
Oikeus ylimääräiseen rintamalisään on rintamalisänsaajalla, jolle maksetaan kansaneläkettä.
1 of 8 18/04/2011 11:33 Finlex» Lainsäädäntö» Ajantasainen lainsäädäntö» 1977» 28.1.1977/119 28.1.1977/119 Seurattu SDK 293/2011 saakka. Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa. Rintamasotilaseläkelaki
10417/16 team/vpy/si 1 DG B 3A
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) 10417/16 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SOC 418 GENDER 29 ANTIDISCRIM 41 FREMP
1. Yhteenveto keskeisistä seikoista Tenon korvauslakitoimituksessa
Sivu 1 / 7 Tenon kiinteistönomistajat ry c/o Veikko Rintamäki Toimitusinsinööri Esko Rantakivi Maanmittauslaitos Ivalo Sähköposti: esko.rantakivi@maanmittauslaitos.fi ASIA: MAANMITTAUSTOIMITUS, TENON KORVAUSTOIMITUS
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle
Valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle Mikä perustuslaki on? Perustuslaki on kaiken lainsäädännön ja julkisen vallan käytön perusta. Perustuslaista löytyvät suomalaisen kansanvallan keskeisimmät pelisäännöt,
f1\ SÄ M E D 1 G G i LAUSUNTO 1(6) 1 SÄM1TIGGE 1j. / SÄÄMTE
f1\ SÄ M E D 1 G G i LAUSUNTO 1(6) 1 SÄM1TIGGE 1j. / SÄÄMTE 4 Eduskunnan lakivaliokunta Dnro:392/D. a. 4/2017 LaV@eduskunta.fi ville: Lakivaliokunnan lausuntopyyntö 27.9.2017 klo 11.36 Asia: SAAMELAISKÄRÄJIEN
SODANKYLÄN KUNNAN LAUSUNTO SAAMELAISKÄRÄJÄLAIN MUUTOSTA VALMISTELEVAN TOIMIKUNNAN KUULEMISTILAISUUTEEN
SODANKYLÄN KUNTA SODANKYLÄN KUNNAN LAUSUNTO SAAMELAISKÄRÄJÄLAIN MUUTOSTA VALMISTELEVAN TOIMIKUNNAN KUULEMISTILAISUUTEEN Maan hallituksen esityksessä (HE 167/2014 vp), esitettiin saamelaiskäräjälain uudistamista
HE 35/2000 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 35/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi rangaistusten täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan lisättäväksi rangaistusten täytäntöönpanosta
SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus -
SAAMELAISTEN MAA- JA ELINKEINO-OIKEUKSIEN OIKEUDELLISET PERUSTEET - Historiallinen katsaus - Oik. kand. Heikki J. Hyvärinen Saamentutkimuksen seminaari Levillä 30.9. 1.10.2010 1 NYKYINEN TILANNE JA KYSYMYKSIÄ
Viittomakielet lainsäädännössä Lyhyt katsaus
12.2.2019 Miten viittomakieli on vaikuttanut voimaantulonsa jälkeen Hallitussihteeri Maija Iles Viittomakielet lainsäädännössä Lyhyt katsaus Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia Kielelliset oikeudet
KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen
KALASTUSILTA UTSJOELLA 21.6.2016 Pekka A. Keränen 1. Ylä-Lapin kalastuslupa (KaL 10 1 mom) 10 Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan Henkilöllä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 :ssä tarkoitettu kotikunta on
Olli Mäenpää Perustuslakivaliokunnalle
Olli Mäenpää 8.12.2016 Perustuslakivaliokunnalle Hallituksen esitys kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen hyväksymisestä sekä laeiksi sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 14.7.2017 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan parlamentin alahuoneen perusteltu lausunto
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta
Yhdenvertaisuus- ja tasa-arvo Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta 5.10.201 Mitä on yhdenvertaisuus? Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia ja ettei ketään saa syrjiä
Muistio. Työelämä / Työlainsäädäntö ja työehtosopimuspolitiikka Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9)
Työelämä / Työlainsäädäntö ja Katja Leppänen 18.3.2016 1 (9) VUOSILOMALAIN MUUTOKSET 1.4.2016 Vuosilomalakia muutetaan 1.4.2016 voimaantulevalla lailla kahdella tavalla: 1. Yli neljän viikon pituisiin
Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS
EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.12.2015 COM(2015) 664 final 2015/0304 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin puolesta satamavaltioiden suorittamaa valvontaa koskevan Pariisin yhteisymmärryspöytäkirjan
Toimintamalli Akwé: Kon- ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa
Toimintamalli Akwé: Kon- ohjeiden soveltamisesta Metsähallituksessa Toimintamallia on käsitelty Saamelaiskäräjien ja Metsähallituksen välisissä Saamelaiskäräjälain 9 :n mukaisissa neuvotteluissa 20.11.2012
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, Jaana Huhta, STM
Vammaispalvelulain uudistuksen tilanne Vammaispalvelujen neuvottelupäivät Helsinki, 8.2. 2018 Jaana Huhta, STM Esityksen sisältö Uudistuksen tausta ja lähtökohdat Keskeinen sisältö Jatkovalmistelun kärjet
LAPSEN OIKEUKSIEN YLEISSOPIMUS 20 VUOTTA
LAPSEN OIKEUKSIEN YLEISSOPIMUS 20 VUOTTA 1 YK:n lapsen oikeuksien yleissopimus täyttää 20 vuotta 20.11.2009 Yleissopimus lapsen oikeuksista hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989. 2 Lapsen ihmisoikeuksien
Kielilaissa (423/2003) säädetään
Kielelliset oikeudet Mitä kielelliset oikeudet ovat ja kenelle ne kuuluvat? Kielelliset oikeudet ovat perusoikeuksia Suomen perustuslain mukaan suomi ja ruotsi ovat maamme kansalliskielet. Jokaisella on
Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 8.12.2010 ILMOITUS JÄSENILLE (31/2010) Asia: Liettuan tasavallan parlamentin Seimasin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin