KUNTIEN JA KAUPUNKIEN JOHTAJIEN NÄKEMYKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KUNTIEN JA KAUPUNKIEN JOHTAJIEN NÄKEMYKSET"

Transkriptio

1 KAKS KUNNALLISALAN KEHITTÄMISSÄÄTIÖ TUTKI: KUNTIEN JA KAUPUNKIEN JOHTAJIEN NÄKEMYKSET SOTE-UUDISTUKSESTA Tiivistelmä tuloksista Kuntajohtajien mielestä paras tapa järjestää tulevat sosiaali- ja terveyspalvelut on jompikumpi maakunnallisista malleista. Maakunnallisia kuntayhtymiä kannatti lähes puolet (48 %) ja maakunnallista itsehallintoaluetta reilu kolmannes (34 %). Valtion järjestämisvastuu sai vain joka kymmenen tuen (10 %). Vajaa kymmenes (8 %) ei osannut tai halunnut sanoa kantaansa. Kysymyksen taustalla oli eduskunnan perustusvaliokunnan keväinen linjaus mahdollisista sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisvastuualueista. Yli puolet (54 %) kuntajohtajista kannatti alueellista sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen keräämistä ja kohdentumista. Vajaa kolmannes (29 %) kannatti alueellista, itsenäisen verotusoikeuden omaavaa rahoittajaa. Joka neljännen (25 %) mielestä alueellisesti yhdistetty rahoitus (kunnat ja valtio) olisi paras vaihtoehto. Kansallisesti yhdistetty rahoitus (15 %) ja valtion keräämä sote-maksu (8 %) saivat yhteensä vajaan neljänneksen (23 %) kannatuksen. Vakuutusrahastopohjaiset mallit saivat vain 12 prosentin kannatuksen. Kantansa jätti ilmaisematta joka kymmenes (11 %). Kuntajohtajien mielestä kunnat ja kuntayhtymät pitävät pintansa sotepalvelujen tuottajina myös tulevaisuudessa. Kaksi kolmesta (61 %) on sillä kannalla. Yritysten osuuden arvioidaan olevan reilu neljännes (28 %) ja kolmannen sektorin kymmenys (10 %). KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön SurveyPal-verkkokyselyyn vastasi 122 kuntajohtajaa (vastausprosentti 41 %) välisenä aikana. Lisätietoja: Asiamies Antti Mykkänen,

2 Kyselyn tausta KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselytutkimuksessa selvitettiin kunnan- ja kaupunginjohtajien näkemyksiä sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelurakenneuudistuksesta, joka hallitsi poliittista keskustelua vuoden 2014 ja kevään 2015 aikana. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan sote-uudistuksella pyrittiin turvaamaan yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko maassa sekä vahvistamaan sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluja. Järjestämislain käsittely pysähtyi eduskunnassa keväällä Ministeriön työryhmä julkaisi raportin, jossa he esittelevät mahdollisia rahoitusmalleja sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen keräämiseen ja kohdentamiseen (STM ). KAKS selvitti kunnan- ja kaupunginjohtajien sekä sote-alan johtajien näkemyksiä sote-uudistuksesta. Tutkimuksen avulla pyritään tuomaan esiin kunta-alan asiantuntijoiden näkemys sote-uudistusta käsittelevään julkiseen keskusteluun. Tässä raportissa käsitellään kunnan- ja kaupunginjohtajien vastauksia. Aineiston keruu ja käsittely Tutkimusaineisto kerättiin Surveypal-verkkokyselypalvelussa luodulla verkkokyselyllä Kutsu verkkokyselyyn lähetettiin 299 kunnan tai kaupungin johtajalle sähköpostitse, lisäksi kyselyyn osallistumisesta muistutettiin kerran. Kysely koostuu taustakysymyksistä ja kolmesta sosiaali- ja terveydenalan uudistusta koskevasta kysymyksestä. Kuntajohtajille esitettiin kolme kysymystä, jotka käsittelivät keväällä 2015 esillä olleita ehdotuksia sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä, rahoittamisesta ja tuottamisesta. 2

3 Kyselyyn vastasi 122 kuntajohtajaa. Vastausprosentti oli 41 %, mikä on melko korkea verkkokyselyllä kerätylle aineistolle. Vastausaktiivisuuteen saattoi vaikuttaa samaan aikaan käynnissä ollut eduskuntavaalikampanjointi. Aktiivisimpia vastaajia olivat kymenlaaksolaiset (71 %), eteläkarjalaiset (67 %), uusmaalaiset (58 %) ja eteläsavolaiset (57 %) kuntajohtajat. Alhaisimmat vastausprosentit olivat Lapissa (19 %) ja Keski-Pohjanmaalla (20 %). Vastaajat ilmoittivat taustatietoina sukupuolensa ja kunnan tai kaupungin jossa on virassa. Vastausten perusteella taustatietoja täydennettiin vastaajien edustamien kuntien maakunnilla ja väkiluvuilla. Vastaajista 87 prosenttia on miehiä ja 13 prosenttia naisia, mikä noudattaa melko hyvin kuntien ja kaupunkien johtajien sukupuolijakaumaa. Vastanneiden kuntajohtajien lukumäärä maakunnittain ja kunnan väkiluvun mukaan sekä tarkemmat vastausprosentit on esitetty taulukossa 1. Taulukko 1. Vastaajat maakunnan, vastausprosentin ja kunnan väkimäärän mukaan Maakunta Lukumäärä (maakunnan vastausprosentti) Väkiluku Lukumäärä Etelä-Karjala 6 (66 %) Yli Etelä-Pohjanmaa 9 (50 %) Etelä-Savo 8 (57 %) Kainuu 4 (44 %) Kanta-Häme 4 (36 %) Alle Keski-Pohjanmaa 2 (25 %) Keski-Suomi 8 (35 %) Kymenlaakso 5 (71 %) Lappi 4 (19 %) Pirkanmaa 11 (50 %) Pohjanmaa 4 (26 %) Pohjois-Karjala 6 (46 %) Pohjois-Pohjanmaa 9 (31 %) Pohjois-Savo 8 (42 %) Päijät-Häme 4 (36 %) Satakunta 8 (50 %) Uusimaa 15 (57 %) Varsinais-Suomi 11 (40 %) 3

4 Tulokset Maakunnalliset kuntayhtymät päävastuuseen sote-palvelujen järjestämisessä Eduskunnan perustuslakivaliokunta linjasi sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän esitystä käsittelevässä lausunnossaan kolme vaihtoehtoa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjäksi. Ensimmäinen vaihtoehto on järjestämisvastuun jakaminen maakuntiin perustuville väliportaan itsehallintoalueille, joilla olisi vaalit ja verotusoikeus. Myös yksitasoisten kuntayhtymien mallissa nojataan maakuntiin. Mahdollista on myös, että järjestämisvastuu siirretään valtion vastuulle. (STM ) Koska perustuslakivaliokunta ei esittänyt kuntia tai maakuntia pienempiä kuntayhtymiä vaihtoehtoiseksi järjestäjäksi, tutkimuksessa pysyttiin tässä rajauksessa eikä kuntiin perustuvaa sote-ratkaisua tarjottu vastausvaihtoehdoksi. Tutkimuksen ensimmäisessä kysymyksessä vastaajia pyydettiin arvioimaan, millä eduskunnan perustuslakivaliokunnan linjaamasta kolmesta vaihtoehdosta tulisi olla päävastuu sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisessä. 4

5 Osuus vastaajista (%) Kuvio 1. Päävastuu sote-palvelujen järjestämisessä Maakunnalliset kuntayhtymät Maakunta Valtio En osaa sanoa Maakuntiin perustuvilla ratkaisuilla (maakunnalliset kuntayhtymät tai maakunnat) sote-palvelujen järjestämisessä on kuntajohtajien vankka tuki, sillä neljä viidestä (82 %) kuntajohtajasta asettuu sen kannalle. Kahdeksassa maakunnassa maakuntiin perustuva järjestämisvastuu sai sadan prosentin kannatuksen. Erityisesti Itä-Suomessa usko maakuntien järjestämisvastuuseen oli vahvaa. Lähes puolet (48 %) kuntien johtajista arvioi maakunnallisten kuntayhtymien olevan sopivin taho vastaamaan pääasiallisesti sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä. Vahvinta kannatus oli Kanta-Hämeessä (100 %) ja Keski- Pohjanmaalla (100 %). Myös Etelä-Karjalassa (67 %), Varsinais-Suomessa (60 %), Pirkanmaalla (60 %), Uudellamaalla (58 %) ja Etelä-Pohjanmaalla (56 %) kuntayhtymien kannatus oli keskimääräistä korkeampi. 50 prosentin kannatus maakunnallisille kuntayhtymille oli Kainuussa, Lapissa, Päijät- Hämeessä ja Keski-Suomessa. Maakuntiin perustuvia itsehallintoalueita kannatti kolmannes (34 %) vastaajista. Suoraa maakuntaitsehallintoa kannatettiin vahvimmin Kymenlaaksossa (67 %), Pohjois-Karjalassa (60 %), Etelä-Savossa (57 %) ja Kainuussa (50 %). Vastaajista vain kymmenen prosentin mielestä valtiolla tulisi olla päävastuu palvelujen järjestämisessä. Valtio sai ylipäätään kannatusta kymmenessä maakunnassa. Laajimmillaan valtion päävastuuta kannatti maakunnissa 5

6 neljännes vastaajista Satakunnassa, Päijät-Hämeessä, Pohjanmaalla ja Lapissa. Vastausvaihtoehdon En osaa sanoa tai vastaamatta jättämisen valitsi 8 prosenttia vastaajista. Kuviossa 2. järjestämisvastuuta koskevat vastaukset on luokiteltu maakunnittain. Vertailu on suuntaa-antava erityisesti alhaisen vastausprosentin (20 27 %) maakuntien (Lappi, Keski-Pohjanmaa ja Pohjanmaa) osalta. Kuvio 2. Päävastuu sote-palvelujen järjestämisessä maakunnittain Kanta-Häme Keski-Pohjanmaa Etelä-Karjala Varsinais-Suomi Pirkanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi Kainuu Lappi Päijät-Häme Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Pohjanmaa Pohjois-Karjala Satakunta Kymenlaakso Pohjanmaa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Maakunnalliset kuntayhtymät Maakunta Valtio 6

7 Alueellisuus korostuu sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän malliehdotusten kannatuksessa Seuraava kysymys taustoitettiin kertomalla, että sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä on luonut kuusi mallivaihtoehtoa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kohdentamisesta. Mallit on esitelty lyhyesti taulukossa 2. ja tarkemmin liitteessä 1 (s. 11). Taulukko 2. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän mallivaihtoehdot Malli 1. Alueellinen järjestäjä-rahoittaja, jolla on vero-oikeus Malli 2. Alueellisesti yhdistetty rahoitus Malli 3. Kansallisesti yhdistetty valtion rahoitus ja sairaanhoitovakuutuksen tulot Malli 4. Valtion keräämä sote-maksu Malli 5A. Vakuutusrahastopohjainen hallinto: Kansallinen sosiaali- ja terveysrahasto Malli 5B. Vakuutusrahastopohjainen hallinto: Vakuutusyhtiöpohjainen malli Vastaajia pyydettiin valitsemaan, mitä esitetyistä vaihtoehtoa pitää parhaimpana sosiaali- ja terveysalan rahoittamisessa. 7

8 Osuus vastaajista (%) Kuvio 3. STM:n työryhmän rahoitusmallien kannatus Yli puolet vastaajista (54 %) asettui alueisiin perustuvien mallien Alueellinen järjestäjä-rahoittaja, jolla on vero-oikeus (29 %) ja Alueellisesti yhdistetty rahoitus kannalle (25 %) kannalle. Etelä-Karjalassa ja Etelä-Savossa näiden mallien kannatus oli yli 80 prosenttia ja Uudellamaalla lähes 80 prosenttia. Kolmanneksi suosituimmassa mallissa Kansallisesti yhdistetty valtion rahoitus ja sairaanhoitovakuutuksen tulot (15 %) nousee myös alueellisuus esiin valtion ja kuntien yhteistyön muodossa. Kokonaisuutena mallien kannatusluvut ovat suoraan verrannollisia, kuinka laajan itsehallinnon ne antavat alueelliselle toimijalle. Vain neljä prosenttia vastaajista näki vakuutusyhtiöpohjaisen mallin parhaimpana. Vahvimmin mallia alueellisesta järjestäjä-rahoittajasta kannatetaan Kymenlaaksossa, Kainuussa ja Keski-Pohjanmaalla kukaan kuntajohtajista ei asettunut sen kannalle. 8

9 Kuviossa 4. on esitetty rahoitusmalleja koskevat vastaukset maakunnittain luokiteltuna. Kuvio 4. STM:n työryhmän rahoitusmallien kannatus maakunnittain Kymenlaakso Kanta-Häme Lappi Pohjanmaa Satakunta Uusimaa Keski-Suomi Etelä-Karjala Pohjois-Karjala Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Savo Pohjois-Savo Päijät-Häme Pirkanmaa Etelä-Pohjanmaa Varsinais-Suomi Kainuu Keski-Pohjanmaa 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 100 % Malli 1 Malli 2 Malli 3 Malli 4 Malli 5A Malli 5B 9

10 Kunnat ja kuntayhtymät pitävät pintansa sote-palvelujen tuottajina Vielä voimassa olevassa sosiaali- ja terveyspolitiikan strategiassa ja hallitusohjelmassa painotetaan, että yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut täydentävät kunnallisia palveluita ja tarjoavat niille vaihtoehtoja (STM ). Viimeisessä kysymyksessä vastaajat arvioivat, kuinka palvelujen tuottaminen jakaantuu tulevaisuudessa kunnan tai kuntayhtymän, yksityisen sektorin yritysten ja kolmannen sektorin välillä. Tarkoituksena oli, että jokaisen vaihtoehdon kohdalla vastaaja määrittelee 10 prosentin tarkkuudella kyseisen tahon osuuden siten, että yhteensä prosenttiosuudet muodostavat 100 prosentin kokonaisuuden. 17 %:ssa vastauksista prosenttiosuuksien yhteissumma ei ollut sata. vastausten käsittelyvaiheessa epäselvät vastaukset skaalattiin siten, että 100 prosenttia täyttyi. Kuviossa 5. kuvataan prosenttiosuuksien keskiarvot. Kuntajohtajien mukaan palvelujen tuottaminen jakaantuu siten, että kunta tai kuntayhtymä tuottaa lähes kaksi kolmasosaa (61 %), yksityinen sektori lähes kolmanneksen (28 %) ja kolmas sektori kymmenen prosenttia. 10

11 Kuinka suuren osan tuottaa (%) Kuvio 5. Sote-palvelujen tuottamisen jakaantuminen tulevaisuudessa 61 Kunta tai kuntayhtymä Yksityinen sektori 3. Sektori Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan yksityiset palveluntuottajat eli yritykset ja järjestöt tuottavat runsaan neljänneksen kaikista sosiaali- ja terveyspalveluista (STM ). Vastaajien arvion mukaan yksityisen sektorin osuus kasvaa jonkin verran lähitulevaisuudessa. 11

12 Lähteet: Sosiaali- ja terveysministeriö. Sote-uudistus. tus. Viitattu Sosiaali- ja terveysministeriö. Työryhmän ehdottamat rahoitusmallit. E pdf. Viitattu Kuntalehti. Sote-rahoitusmallien kartoitus valmistui. Viitattu Perustuslakivaliokunnan lausunto /2014. Viitattu Sosiaali- ja terveysministeriö. Yksityiset sosiaali- ja terveyspalvelut. Viitattu

13 Liite 1. Sosiaali- ja terveysministeriön työryhmän ehdottamat sotepalvelujen rahoitusvaihtoehdot Työryhmän valmistelemissa mallivaihtoehdoissa käsitellään sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen keräämistä ja kohdentumista. Mallit sisältävät useita osia, joita on mahdollista yhdistellä toisiinsa eri tavoin. Rahoituksen ohjautuminen palvelutuotantoon on jätetty tarkastelun ulkopuolelle. (STM ) Malli 1. Alueellinen järjestäjä - rahoittaja, jolla verotusoikeus Mallissa järjestämisvastuullisella toimijalla on suorilla alueellisilla vaaleilla valittu valtuusto ja itsenäinen verotusoikeus. Järjestämisvastuullinen toimija kerää pääosan tuloistaan veroina. Myös sairaanhoitovakuutuksen tuloja vastaava osuus kerätään osana järjestäjän keräämää veroa. Valtio maksaa järjestäjälle kehittämis- ja tasoitusrahoitusta. Malli 2. Alueellisesti yhdistetty rahoitus Mallissa kunnat ja valtio keräävät rahoituksen verotuloina. Sairaanhoitovakuutusmaksua vastaava osuus kerätään kunnallisen tai kansallisen verotuksen yhteydessä. Kunnat rahoittavat palveluita lain määrittämällä tavalla. Valtion keräämä rahoitusosuus kohdennetaan kokonaisuudessaan järjestämisvastuullisille kuntayhtymille. Niillä on itsenäinen päätäntävalta rahoituksen käytöstä lainsäädännön ja muun kansallisen ohjauksen puitteissa. Järjestämisvastuullisen toimijan järjestämisvastuun piiriin kuuluvat sekä nykyiset julkiset että sairaanhoito vakuutuksesta korvattavat sote-palvelut, eikä asukkaille ole erillisiä sairaanhoitokorvauksia. Malli 3. Kansallisesti yhdistetty valtion rahoitus ja sairaanhoitovakuutuksen tulot Mallissa kunnat ja valtio keräävät rahoituksen verotuloina. Valtion nykyistä vastaava, kunnille ohjautuva sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuusrahoitus ja sairaanhoitovakuutusrahoitus yhdistetään koko maan tasolla ja kohdennetaan järjestämisvastuullisille toimijoille. Mallin erityispiirteeksi muodostuu kansallisen ohjauksen vahvistaminen: valtio voi vaikuttaa yhdistetyn rahoituksen kokonaismäärään, sen jakaumaan ja sosiaali- ja terveysalueille kohdentamisen perusteisiin. Kunnat rahoittavat palveluita laissa määritellyllä tavalla. Järjestämisvastuullinen toimija on vastuussa siitä, että sille laskennallisesti kyseisenä vuonna kohdistetut sairaanhoitovakuutuksen rahat riittävät sen asukkaiden saamien korvausten maksamiseen. Toisaalta järjestämisvastuullinen toimija voi käyttää mahdollisesti säästyvät sairaanhoitovakuutuksen korvausrahat oman järjestämisvastuunsa piiriin kuuluvan toiminnan rahoittamiseen. Malli 4: Valtion keräämä sote-maksu Mallissa valtion verotuksen yhteydessä kerätään kansallisesti yhdenmukainen sote-maksu, jolla korvataan nykyinen sekä kunnille että sairaanhoitovakuutukseen maksettava valtionosuus, vakuutetun sairaanhoitovakuutusmaksu sekä kuntien rahoitusosuus. Valtion keräämän rahoituksen on tarkoitus kattaa lakisääteisistä sosiaali- ja terveyspalveluista aiheutuvaksi arvioidut riittävät kustannukset. Valtio kohdentaa sote-maksun tuoton järjestämisvastuullisille toimijoille, jotka ovat kuntayhtymiä. Kunnat vastaavat sote-palveluiden kustantamisesta, jos valtion keräämä sote-maksu ei niihin riitä. Kelan toimeenpanemaa 13

14 sairaanhoitokorvausjärjestelmää kehitetään tukemaan järjestämisvastuullisen toimijan toimintaa. Järjestämisvastuulliset toimijat rahoittavat sairaanhoitokorvausmenoja sen perusteella, kuinka paljon niiden alueella käytetään sairaanhoitokorvauksia. Järjestäjä vastaa oman alueensa palveluiden ja sen asukkaiden käyttämien sairaanhoitokorvauksien menoista. Malli 5: Vakuutusrahastopohjainen hallinto 5A. Kansallinen sosiaali- ja terveysrahasto Mallissa rahoitus kerätään kansalliseen rahastoon pakollisella vakuutuksella. Rahastosta katetaan kaikkien sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä nykyisen sairaanhoitovakuutuksen mukaiset menot. Vakuutuksen kattavuus ja vakuutusmaksun perusteet säädetään lainsäädännöllä. Järjestämisvastuullinen toimija (kuntayhtymä tai valtio) määrittää vakuutuksen piiriin kuuluvat tuottajat. Palveluiden hintakatot ja omavastuuosuudet määritellään kansallisesti. Valtio vastaa eräiden erityisryhmien vakuutusmaksuista ja eräiden palvelujen rahoituksesta. 5B. Vakuutusyhtiöpohjainen malli Mallissa rahoitus kerätään yksityisiin vakuutusyhtiöihin pakollisella vakuutuksella. Vakuutuksella katetaan kaikki sosiaali- ja terveyspalvelut sekä nykyisen sairaanhoitovakuutuksen mukaiset menot. Jokaisen Suomessa asuvan ja Suomen sosiaaliturvan piiriin kuuluvan henkilön tulee ottaa vakuutus yksityisestä vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiöiden välillä on riskien tasaus, koska vakuutusyhtiö ei voi estää ketään tulemasta sen asiakkaaksi. Valtio vastaa eräiden erityisryhmien vakuutusmaksuista, eräiden palvelujen rahoituksesta sekä tehtävistä, jotka sisältävät julkisen vallan käyttämistä. Pakollista vakuutusta voi täydentää lisävakuutuksella. Pakollisen vakuutuksen kattavuutta, vakuutusmaksuja ja maksettavia korvauksia ohjataan lainsäädännöllä. Asiakkaalla on valinnanvapaus vakuutuksen piiriin kuuluvista palveluntuottajista. 14

SOTE-JOHTAJIEN NÄKEMYS TULEVASTA SOTE-UUDISTUKSESTA

SOTE-JOHTAJIEN NÄKEMYS TULEVASTA SOTE-UUDISTUKSESTA SOTE-JOHTAJIEN NÄKEMYS TULEVASTA SOTE-UUDISTUKSESTA Tiivistelmä Yli puolet (56 %) kaupunkien, kuntien ja kuntayhtymien sosiaali- ja terveysjohtajista organisoisi tulevat sosiaali- ja terveyspalvelut maakunnallisesti.

Lisätiedot

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM

Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot Päivi Sillanaukee STM Soten rakenteen ja rahoituksen vaihtoehdot 6.5.2015 Päivi Sillanaukee STM Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Turvata

Lisätiedot

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015

SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa. Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE, uhka vai mahdollisuus vanhuspsykiatriassa Taina Mäntyranta 24.4.2015 SOTE Missä mennään Eri vaihtoehtoja: mitä voisi tarkoittaa vanhuuspsykiatrialle Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus Missä nyt mennään Liisa-Maria Voipio-Pulkki 10.4.2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon KUNTAPÄÄTTÄJÄT: SUOMEEN 18 ITSEHALLINTOALUETTA Kaupunkien ja kuntien valtuutetuilla

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - kl 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi Nimi - kl 5. Onko vastaaja

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014

Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari. Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaalihuollon tutkimus, koulutus ja kehittäminen työseminaari Tarja Myllärinen 10.4.2014 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen viidelle alueelle Valtioneuvoston tiedote 23.3.2014 Alueet rakentuvat

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistukset Missä nyt mennään Hallitusneuvos Päivi Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä

Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Järjestökenttä väestön terveys- ja hyvinvointitietojen hyödyntäjänä Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivän esitys RAY-kiertueella Satakunnassa 25.2.2015 Janne Jalava, RAY, seurantapäällikkö, dosentti

Lisätiedot

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Sosiaali ja terveysvaliokunnan infotilaisuus 8.3.2017 Antti Väisänen, STM 1 8.3.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan.

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI VIHDIN KUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Vihdin kunta Vastauksen kirjanneen henkilön

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta

Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014. Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta Perusturvalautakunta 66 30.09.2014 Kaupunginhallitus 306 06.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakiluonnoksesta PETUR 30.09.2014 66 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali-

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Maakuntien rahoitus. Hallintovaliokunnan kuuleminen Virpi Vuorinen, VM/BO Virpi Vuorinen

Maakuntien rahoitus. Hallintovaliokunnan kuuleminen Virpi Vuorinen, VM/BO Virpi Vuorinen Maakuntien rahoitus Hallintovaliokunnan kuuleminen 10.3.2017, VM/BO 1 9.3.2017 Maakuntien rahoitus perustuu valtion rahoitukseen Lähtökohtana on kattava valtion rahoitus maakunnan järjestämisvastuulle

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia

Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Antti Mykkänen, asiamies, VTM KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö Tutkimus kuntapäättäjien some-käyttäytymisestä: Kolme neljästä kuntapäättäjästä somessa vihreät ja perussuomalaiset aktiivisimpia Kolme

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Tutkimusosio. Hallitusohjelman kuntia koskevat tavoitteet tärkeysjärjestyksessä:

Tutkimusosio. Hallitusohjelman kuntia koskevat tavoitteet tärkeysjärjestyksessä: Tutkimusosio Kuntajohtajat: Kuntien tehtävien oikeudenmukainen rahoittaminen ja valtionosuuksien leikkauksen päättyminen hallitusohjelman tärkeimmät tavoitteet 1 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö tiedusteli

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS

UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS UUDENMAAN SOTE- VALMISTELUN TILANNEKATSAUS Uudenmaan sosiaali- ja terveystiimin pj., apulaiskaupunginjohtaja Pia Panhelainen 3.11.2016 SOTE-muutosjohtajan maakuntakierros Uusimaa 3.11.2016 Soten maakunnallinen

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Pyhännän kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jouko Nissinen 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Uusmaalaiset kuntapäättäjät ovat kriittisempiä paikalliseen ja maakunnalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta ovat ahkeria somettajia Uusmaalaiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta

Lausuntopyyntökysely. Khall. 18.01.2016 13 liite nro 2. TAUSTATIEDOT. Vastaajatahon virallinen nimi. Padasjoen kunta Lausuntopyyntökysely TAUSTATIEDOT Vastaajatahon virallinen nimi Padasjoen kunta Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Kristiina Laakso Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot kristiina.laakso@padasjoki.fi

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus 9.6.2016 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien kansalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Kristina Wikberg, Johtaja, ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat Direktör, svenska och

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely Khall Valtuusto Liite 2

Lausuntopyyntökysely Khall Valtuusto Liite 2 Lausuntopyyntökysely Khall 1.2.2016 22 Valtuusto 8.2.2016 Liite 2 Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista

Lisätiedot

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012

ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 ereseptin tuotantokäyttö Marina Lindgren, Kela Terveydenhuollon atk-päivät 15.05.2012 Tässä esityksessä Käyttöönottojen tilanne ja eteneminen ereseptin rahoituksesta eresepti-palvelun käyttöä kuvaavia

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014

Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Rakennusteollisuuden työvoimakysely 2013 8.1.2014 Työvoimakyselyn julkistustilaisuuden ohjelma 8.1.2014 kello 12 13 Rakennusalan työllisyys ja työttömyystilanne toimitusjohtaja Tarmo Pipatti Talonrakennusteollisuuden

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Soinin kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Stefan Sundberg 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke

Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa. Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Opetus, tutkimus ja kehittämistoiminta sosiaalihuollossa Marja Heikkilä Hankepäällikkö Keski-Suomen SOTE 2020 hanke Olemmeko jälleen kerran lähtöruudussa? Uusi sosiaalihuoltolakiesitys ei puhu opetuksesta,

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely LUONNOS VASTAUKSEKSI Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.

Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa. Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12. Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa edelleen! Järjestöbarometrin 2008 kertomaa Juha Peltosalmi Vapaaehtoistoiminnan seminaari Joensuu 5.12.2008 JÄRJESTÖBAROMETRI Ajankohtaiskuva sosiaali- ja terveysjärjestöistä

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Honkajoen kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Mauno Mäkiranta 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa

Sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa Sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa Sote-muutosjohtajan aluekierros Rovaniemi 1 ALUEELLISEN VALMISTELUN TILANNE LAPIN MAAKUNNASSA Syttöjä 1. Lapin Sote-Savotta-hankkeen/Lapin liiton kunnilta

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Mitä seuraavaksi sotesta? Maakunta tms. aluetasoisen ratkaisun vaikutukset kuntalaisen veroihin Mitä jää kuntiin, mitä alueelle, kuinkas tukipalvelut?

Mitä seuraavaksi sotesta? Maakunta tms. aluetasoisen ratkaisun vaikutukset kuntalaisen veroihin Mitä jää kuntiin, mitä alueelle, kuinkas tukipalvelut? Mitä seuraavaksi sotesta? Maakunta tms. aluetasoisen ratkaisun vaikutukset kuntalaisen veroihin Mitä jää kuntiin, mitä alueelle, kuinkas tukipalvelut? HT Eero Laesterä Erityisasiantuntija Tuomas Hanhela

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007

Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Etelä-Pohjanmaan Yrittäjyyskatsaus 2007 Yrittäjyysohjelma Etelä-Pohjanmaa Yrittäjyyskatsauksen tavoitteet Tarkastella poikkileikkauksena keväällä 2007, miltä Etelä-Pohjanmaan maakunta yrittäjyyden näkökulmasta

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma

OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN. Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma OSUVUUTTA PIENENTYVIEN IKÄLUOKKIEN KOULUTUKSEEN Sosiaali- ja terveydenhuollon näkökulma TEM:n seminaari 19.8.2009 Marjukka Vallimies-Patomäki Neuvotteleva virkamies, TtT Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta

Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Näkemyksiä valinnanvapaudesta ja yksityisten palvelutuottajien asemasta Valinnanvapaus on hyvästä, mutta päävastuun palveluiden tuottamisesta tulee olla julkisella sektorilla Kysymystä yksityisen panoksen

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava - painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Kysymykset. 2. Voitte perustella edellistä vastaustanne.

Kysymykset. 2. Voitte perustella edellistä vastaustanne. Kysymykset 1. Hallituksen aluejakolinjauksen mukaan perustettavat itsehallintoalueet muodostetaan maakuntajaon pohjalta. Onko nykyinen maakuntajako oikea peruste itsehallintoalueiden muodostamiselle? Kyllä

Lisätiedot

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Yleistä selvityksestä Tässä esityksessä kuvataan hankkeen

Lisätiedot

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta

Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Kuntoutuksen uudistaminen osana sote -uudistusta Ylitarkastaja Hanna Nyfors STM sosiaali- ja terveyspalveluosasto 19.2.2016 19.2.2016 1 Sote- uudistuksen tavoitteet Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen

Lisätiedot

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030

Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 POHJOIS-SAVON SOTE-PALVELUIDEN TUOTTAMINEN Pohjois-Savon väestörakenne v. 2013 sekä ennuste v. 2020 ja v. 2030 Lähde: Tilastokeskus, ennuste vuodelta 2012 21.1.2015 Väestö yhteensä sekä 75 vuotta täyttäneet

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta 19.9.2014 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Hankintalainsäädännön uudistaminen Hankintalain uudistaminen - aikataulu

Lisätiedot

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015

Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Sote-uudistus, itsehallintoalueet ja aluejaon perusteet Hallituksen linjaus 7.11.2015 Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula Kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen Hallituksen tiedotustilaisuus

Lisätiedot

Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia

Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia Sote osana valtakunnallista ja paikallista reformia Jukka Lindberg Projektipäällikkö Kanta-Hämeen maakunnan Sote III hanke (15.2.2016 lähtien) 18.2.2016 Page 1 Sote-uudistuksen taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuvat rakenteet Hyvinkään sairaala 40 -vuotta symposium Mitä Keski-Uudenmaan kunnat tavoittelevat Sote selvityksellään? Erkki Kukkonen Järvenpään kaupunginjohtaja 25.3.2015

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

Sote-uudistuksen nykytilanne

Sote-uudistuksen nykytilanne Sote-uudistuksen nykytilanne Helsinki Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, STM terveyspalveluryhmä Ei muita sidonnaisuuksia Perustuslakivaliokunnan lausunnot Perustuslakivaliokunta katsoo, että sosiaalija

Lisätiedot

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry

SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE. Silja Paavola, SuPer ry SOTE-UUDISTUKSEN TILANNE Silja Paavola, SuPer ry Sote-uudistuksen tavoitteet Väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Yhdenvertaiset, asiakaslähtöiset ja laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut koko

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa

ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Näkökulmia sotepalvelujen järjestämiseen ja tuottamiseen kehittyvässä kuntarakenteessa Kuntoutuspäivät Kulttuuritehdas Korjaamo Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 7.6.2019 2 Kuntaliiton linjaukset

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009

Pankkibarometri 3/2009 5.10.2009 Pankkibarometri 3/2009 Pankkibarometri 3/2009 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset 5 Alueelliset tiedot 9 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien näkemystä

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , %

Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos , % Maksuunpantua kunnallisveroa vastaavien verotettavien tulojen muutos 2014-15, % Koko maa keskimäärin +1,2 % pienimmät: suurimmat: Kökar -8,1 Geta 10,6 Merijärvi -6,3 Kustavi 6,2 Kyyjärvi -6,3 Jomala 5,1

Lisätiedot

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006

Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä. TNS Gallup 2006 Tutkimus yläkoululaisten ihmis- ja lapsenoikeuskäsityksistä TNS Gallup 2006 Tutkimuksen tausta ja toteutus Tutkimus toteutettiin kirjekyselynä lokakuussa 2006 TNS Gallup lähetti maakunnittain kiintiöitynä

Lisätiedot

Kuntapäättäjät ja media 2016

Kuntapäättäjät ja media 2016 Kuntapäättäjät ja media Päijäthämäläiset kuntapäättäjät ovat hieman kriittisempiä paikalliseen mediaan kuin kollegansa muualla maassa, mutta somettavat kuten päättäjät keskimäärin Päijäthämäläiset kuntapäättäjät

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Maskun kunta 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Tuula Pusa 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema organisaatiossa

Lisätiedot

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu

Kuntien vuoden 2014 veroprosentit. Kuntaliiton tiedustelu Kuntien vuoden 2014 veroprosentit Kuntaliiton tiedustelu % 20,5 Kuntien keskimääräinen tuloveroprosentti sekä tuloveroprosenttia nostaneet kunnat 1985-2014 Kuntien lkm 20,0 181 180 19,5 156 160 19,0 18,5

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet:

Lausuntopyyntökysely. Ohjeet: Lausuntopyyntökysely Ohjeet: Sähköisessä kyselylomakkeessa voi liikkua edestakaisin painamalla Edellinen- tai Seuraava -painikkeita. Kysely on mahdollista lähettää vastaamatta kaikkiin kysymyksiin, mutta

Lisätiedot

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen

Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Kuntien talous maakuntauudistuksen jälkeen Pohjanmaan maakuntatilaisuus Vaasa 12.5.2017 Ilari Soosalu Johtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Sisältö Mitä muutoksia kuntien talouteen mk-uudistus on tuomassa?

Lisätiedot

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM

Sote-uudistus. Kari Haavisto, STM Sote-uudistus Kari Haavisto, STM Tässä puheenvuorossa Sote-uudistus Hallitusohjelma 2015 Aikataulu Sote-uudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus

Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus Päijät-Hämeen maakuntatilaisuus 22.4.2016 Päijät-Hämeen maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - Elinkeinoelämän keskusliitto EK 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi Nimi - Jan Schugk 3. Vastauksen vastuuhenkilön yhteystiedot Nimi Asema

Lisätiedot

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto

Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa. Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Tietoja ulkomaalaisista lääkäreistä Suomessa Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Työterveyslaitos ja Työsuojelurahasto Kyselytutkimuksen tausta Lääkäriliitto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos

Lisätiedot