TEHTÄVÄN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKARATKAISU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TEHTÄVÄN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKARATKAISU"

Transkriptio

1 Kunnanhallitus TEHTÄVÄN VAATIVUUTEEN PERUSTUVA PALKKARATKAISU 232/02.023/2018 KH Kunnanhallitus on käsitellyt palkkaratkaisun ensimmäistä vaihetta ko koukses saan ja päättänyt tällöin jättää asian seuraavalla taval la pöydälle: "TEHTÄVIEN VAATIVUUDEN ARVIOINTI KH Kunnanhallitus päätti (175 ) palkkojen harmonisoinnin yh teydes sä, että vuoden 2017 aikana tarkastellaan laajemmin kunnan palk ka raken net ta. Vanhoissa Säkylän ja Köyliön kunnissa sekä Säkylän ja Köyliön ter vey den huol lon kuntayhtymässä oli vaihtelevilla käytännöillä toteutettu työn vaativuuden mukaista palkkausta. Palkkojen harmonisoinnin jälkeen ko ko kunnan palkkarakenteeseen jäi epäjohdonmukaisuuksia, joiden lä pikäy mi nen mahdollisimman nopeasti on välttämätöntä. Samassa yh tey dessä on mielekästä tehdä koko palkkausjärjestelmän tarkistus. Kunnallinen virkaehtosopimus on vuodesta 2001 lähtien edellyttänyt palkkauk sen perustuvan tehtävien vaativuuden arviointiin (TVA). Tehtävien vaa ti vuu den arviointi on 400 työntekijän organisaatiossa huomattavan laa ja kokonaisuus ja työn jäsentämiseksi nähtiin mielekkäänä pyytää tar jouk sia asiaan liittyvään konsultointiin ja projektityöhön yksityisiltä pal ve lun tar joa jilta. Tähän mennessä tehtävien vaativuuden arviointi on tehty muista kunnan teh tä vis tä paitsi OVTESiin kuuluvista viroista ja toimista. Opetuspuolen osal ta käydään keskustelua TVA-työn aikataulusta. Konsultointi ja projektityö hankittiin JopiArvio Oy:ltä Konsultti Gunilla Rantanen JopiArvio Oy:stä tulee kokoukseen esit te lemään TVA-prosessia. Lisätietoja: Talous- ja hallintojohtaja Aino-Liisa Jalonen, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus tutustuu TVA-prosessiin Kunnanhallitus myönsi konsultti Gunilla Rantaselle puhe- ja läs nä olo-oi keuden tämän pykälän ajaksi. Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti tehdyn esityksen. ====== KH Nyt valmistunut tehtävien vaativuuden arviointi on merkittävä palk ka ra kenteen linjaus Säkylän kunnassa. Aiempien vaativuuden arviointien tulokset

2 (Sä ky lä, Köyliö ja kuntayhtymä) ovat olleet huomattavasti vaa ti mat to mampia ja niiden sisältö on vain täpärästi täyttänyt valtakunnallisten so pi mus ten määräykset. Säkylän kunnan tehtävien vaativuuden arviointi on tehty vuoden 2017 ai kana. Opetushenkilökunnan osalta tarkastelu toteutetaan vuonna Tarkas te lun ulkopuolelle jäävät johtavat viranhaltijat ja lääkärit. Kun nan hal lituk sen keväällä 2017 nimittämä TVA-ryhmä työskenteli tiiviisti lokakuulle saak ka, josta alkaen asiaa on edelleen valmisteltu viranhaltijatyönä. KVTES II luvun 9 : "Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaista palkkaa määrättäessä tai siitä so vit taes sa tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on en si si jaises ti viranhaltijan/työntekijän tehtävien vaativuus." KVTES II luvun 9 :n soveltamisohjeesta: "Vaativuustekijöiden pohjalta tehdään arviointijärjestelmä, jonka avulla tehtä vien vaativuuden arviointi voidaan suorittaa. Suositeltavaa on käyttää tehtävien vaativuuden kokonaisarviointia, joka perus tuu ennalta määriteltyihin objektiivisiin vaativuustekijöihin. Eri vaativuustekijöillä voi olla erilaiset painoarvot. Työn edellyttämällä osaami sel la on suurin painoarvo." "Työnantajan on tehtäväkohtaisesta palkasta päättäessään käytettävä harkin ta val taan sa siten, että tehtävien vaativuus otetaan mahdollisimman objek tii vi ses ti huomioon. Tavoitteena on, että samaan palkkahinnoittelukohtaan kuuluvien teh tä väkoh tai set palkat ovat tehtävien vaativuuden edellyttämässä suhteessa toisiin sa. Se, että samaan palkkahinnoittelukohtaan kuuluvien tehtävien vaa ti vuusver tai lus sa ei löydy olennaisia vaativuuseroja, ei merkitse sitä, että käy tetään automaattisesti palkkahinnoittelukohdan peruspalkkaa. Työnjako on voi tu tehdä siten, että kaikille kyseiseen palkkahinnoittelukohtaan kuu lu vil le on määrätty vaativampia ja vähemmän vaativia tehtäviä, ko ko nais vaa ti vuuden ollessa suunnilleen sama. Tällöin kaikkien tehtäväkohtaisten palk ko jen pitää olla suunnilleen samalla tasolla, mutta taso voi ylittää sel väs ti kin peruspalkan. Toisaalta samaan palkkahinnoittelukohtaan kuuluvien teh tävien vaativuuksissa voi olla merkittäviäkin eroja, minkä seurauksena myös tehtäväkohtaisessa palkassa voi olla merkittäviä suuruuseroja. Tehtäväkohtaisen palkan tasoon vaikuttavat tehtävien vaativuuden lisäksi mm. paikkakunnan ja ao. ammattialan yleinen palkkataso sekä työn an ta jan noudattamat palkkapoliittiset periaatteet. Toimivaltainen viranomainen päättää tehtäväkohtaisen palkan tasosta. Työn te ki jän osalta tehtäväkohtaisesta palkasta sovitaan työsopimuksella. Teh tä vä koh tai nen palkka voidaan määritellä uudelleen uutta vi ran hoi tomää räys tä annettaessa ja uutta työsopimusta tehtäessä esim. sijaisuuksia jat ket taes sa. Palkkahinnoittelun ulkopuolisten viranhaltijoiden/työntekijöiden palkka mää-

3 ri tel lään palkkausluvun 8 :n mukaisesti. Työnantajan edustajien palk ka määritellään palkkausluvun 17 :n mukaisesti." Kunnan kukin tehtävä on arvioitu KVTESin ja TS:n mukaisten vaa ti vuus kritee rei den mukaisesti ja tehtävien keskinäinen vaativuus on tällä tavoin pystyt ty pisteyttää ja suhteuttaa. Loppusyksystä tehdyssä tarkastelussa on edel leen tarkasteltu ja selvitetty sellaisia henkilökohtaisia lisiä, joiden myön tä mi sen perusteena on ollut muutokset tehtävien vaativuuden kasvaes sa. Jo TVA-ryhmässä tiedostettiin tästä johtuva ja epätyypillinen työvai he tämän kaltaisessa prosessissa. Myönnettyjen henkilökohtaisten li sien myöntämisperusteita tarkasteltiin 10 vuoden ajalta. Koska tehtävien vaativuuksia arvioitaessa kukin tehtävä on arvioitu täy del lise nä sen mukaan mitä nykyinen työnkuva sisältää, on olemassa mah dol lisuus siihen, että jokin nykyinen tehtäväosuus korvattaisiin henkilölle kaksin ker tai ses ti: osin jo aiempaa myönnettynä henkilökohtaisena lisänä ja nyt tarkistetun tehtävänkuvauksen mukaisessa mahdollisessa li sä kor vauk sessa. Oikeudenmukaisen palkkauksen ja tasapuolisuuden kannalta sellaisten teh tä vien henkilökohtaisia lisiä on syytä tarkastella, joihin kohdistuu tällä het kel lä tarve nostaa tehtäväkohtaista palkkaa. KVTESin 2 luvun 11 :n 5 mo men tin mukaisesti henkilökohtaista lisää voidaan alentaa vain silloin, kun kysymyksessä on tehtävien olennaisesta muuttumisesta aiheutuva palk kaus pe rus tei den uudelleen arviointi tai viranhaltijasta/työntekijästä itses tään johtuva työsuorituksen huomattava huonontuminen. Koska käsillä ole va tilanne ei ole kummankaan esitetyn perusteen mukainen, tulee käynnis tää paikallisneuvottelu pääsopijajärjestöjen kanssa pykälän so vel ta misek si Säkylän kunnassa vallitsevassa tilanteessa. Neuvottelujen kulku ja aikataulu ei ole yksiselitteisesti työnantajan mää rättä vis sä. On kuitenkin kohtuullista, että aikanaan voimaantulevat TVA-perus tei set muutokset tulevat takautuvasti voimaan henkilöstölle luvatusta lukien. Hallintosäännön mukaan harkinnanvaraisista palkantarkistuksista päättää kun nan hal li tus. Kunnanhallituksen piirille esityslistan liitteenä palkkojen tarkistukset. Lisätietoja: Talous- ja hallintojohtaja Aino-Liisa Jalonen, puh Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää: 1. hyväksyä TVA-tarkastelun kokonaisuuden 2. soveltaa palkkahinnoittelua kunnan palkkapoliittisena linjauksena 3. hyväksyä liitteiden mukaiset palkkojen tarkistukset alkaen 4. käynnistää paikallisneuvottelun KVTESin 2 luvun 11 :n 5 momentin sovel ta mi ses ta niiden henkilöiden osalta, joiden tehtävien vaativuuden mu kaises ti palkkaa tulisi nostaa, mutta joille jo korvataan tehtäväperusteinen korvaus henkilökohtaisessa lisässä ja 5. huomioida mahdollisen paikallisen sopimuksen mukaiset vaikutukset hen ki lö koh tai siin ja tehtäväkohtaisiin palkkoihin.

4 TVA-muutokset tulevat voimaan lukien takautuvasti sen jälkeen, kun paikallisneuvottelun tulos on saanut lainvoiman Käydyn keskustelun aikana kunnanhallituksen jäsen Timo Kuusisto esitti kun nan hal li tuk sen jäsen Maarit Markkulan kannattamana seuraavaa: "Asia jätetään pöydälle." Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti, että asia jätetään pöydälle. Kunnanhallituksen jäsen Seija Muurinen ja kunnanhallituksen varajäsen Irme li Henriksson ilmoittivat olevansa esteellisiä ja poistuivat kokouksesta tä män asian käsittelyn ajaksi. ======" Vaikka kunnanhallitus onkin joulukuussa päättänyt jättää asian pöydälle, niin asian luonteesta ja hallituksen kokouksessaan antamista val mis te lu ohjeis ta on päätelty, että kunnanhallitus on tarkoittanut palauttaa asian valmis te luun. Pääsääntöisesti pöydälle jätetty asia palautuu samanlaisena luot ta mus eli men käsittelyyn; ilman täydentävää valmistelua. Kun nan hal li tus oh jeis ti asian jatkovalmistelua kokouksessaan siten, että asia tuo daan kunnanhallituksen käsittelyyn siinä vaiheessa, kun on tie dos sa val ta kun nal li nen kunta-alan sopimus vuosille ja kun OV TES:nkin osalta teh tä vän vaativuuden arviointi on tehty. Kunnanhallituksen aiemmassa päätöksessään odottamat asiat ovat val mistu neet seuraavasti: - Valtakunnallinen kunta alan sopimusten kokonaisuus astui voimaan Säkylän kunnan vaativuuden arviointi myös opetusalan osalta valmistui Samalla tehtiin jo tarkennuksia ensimmäisen kierroksen ar viointei hin, muuttuneiden tehtävien osalta. Nyt kunnanhallituksen käsittelyyn tuodun palkkaratkaisun pääosat ovat syn ty neet kolmesta kokonaisuudesta: - Kunta-alan sopimukset kaudelle Säkylän kunnan tehtävän vaativuuden arvioinnin tulokset. - Säkylän ja Köyliön kuntaliitoksen vaikutukset tehtävien vaativuuteen, vastuu seen ja laajuuteen alkaen. Ja näiden muutosten huomiointi ylim pien esimiestehtävien osalta, joihin ei sovelleta vaativuuden arvioinnin pe rus pro ses sia. Kunnanhallitus on aiemmin tehnyt asiaa koskevan suppean osaratkaisun , jolloin päätettiin vanhasta Köyliön kunnasta siirtyneen hen ki löstön palkkojen harmonisoinnista vanhan Säkylän kunnan palkkoja vas taavak si. Tällöin ei kuitenkaan harmonisoitu vanhan Säkylän palkkoja Köyliön palk koi hin. Tällöin ei myöskään ollut käytössä kattavaa tehtävän vaa ti vuuden arvioinnin järjestelmää. Jatkovalmistelun aikana on todettu, että vanhojen henkilökohtaisten osien mah dol li nen siirto osaksi tehtäväkohtaista palkkaa arvioidaan erikseen.

5 Säkylän kunnan henkilöstö on kiitettävällä tavalla osoittanut sopeutumista, jous ta vuut ta ja työtehtäviin sitoutumista viime vuosien talousvaikeuksien aika na tapahtuneiden merkittävien henkilöstön vähennysten aikana. Hen kilös tön työpaine on kasvanut ja silti palvelujen laatu on keskimäärin on nistut tu säilyttämään erittäin hyvällä tasolla. Samoin kuntaliitoksen myötä synty neet merkittävät muutospaineet ja -tarpeet tehtäväkokonaisuuksiin on onnis tut tu toteuttamaan ilman suurempaa kitkaa. Tehtävien vaativuuden arvioin nin prosessi on sujunut hyvässä hengessä henkilöstön ja työn an ta jan edus ta jien yhteistyönä. Tehtävien vaativuuden arvioinnin prosessia ja sen tuloksia selostetaan kokouk ses sa. Kunnanhallituksen piirille toimitetaan seuraavat liitteet: - Palkkaratkaisu LS ja erillisryhmät palkkaratkaisu + Esitys järjestelyerän käytöstä - OVTES TVA-kriteerit - Laskelma palkkaratkaisujen vaikutuksista Lisätietoja: Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää, puh Vs. talous- ja hallintojohtaja Päivi Österman, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää: 1. soveltaa TVA-palkkahinnoittelua kunnan palkkapoliittisena linjauksena, 2. todeta, että järjestelyvaraerien kohdentamisesta käydään tavan omai set kunta-alan sopimusten mukaiset paikalliset neuvottelut pää sopi ja jär jes tö jen edustajien kanssa, 3. esittää paikallisiin neuvotteluihin esityslistan liitteen mukaista ratkaisua jär jes te ly erien käytöstä 4. hyväksyä TVA-tarkastelun kokonaisuuden ja periaatteet sovellettaviksi suo raan tehtäväkohtaiseen palkkaan tehtävien muutostilanteissa ja OV- TES:n piirissä hyväksyttyjen TVA-kriteerien mukainen palkka muuttuu lu kuvuo sit tain tehtävien muuttuessa, 5. hyväksyä esityslistan liitteiden mukaisen palkkaratkaisun tulemaan voimaan esityslistan liitteissä esitetyllä tavalla aikataulutettuna. Kuitenkin järjes tö jen kans sa neuvoteltava osuus järjestelyerien käytöstä astuu voimaan vain, mi kä li neuvottelujen tuloksena syntyy esityksen mukainen kunnan ratkai su Vs. talous- ja hallintojohtaja Päivi Österman ilmoitti olevansa esteellinen LS ja erillisryhmät palkkaratkaisun käsittelyssä ja poistui kokouksesta sen käsit te lyn ajaksi. Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää toimi pöytäkirjanpitäjänä LS ja erillisryhmät palkkaratkaisun käsittelyn ajan. Käydyn keskustelun jälkeen kunnanjohtaja muutti päätösehdotustaan liitteen "LS ja erillisryhmät" osalta.

6 Päätös: Kunnanhallitus hyväksyi yksimielisesti kunnanjohtajan muutetun pää tös ehdo tuk sen. ======

PALKKOJEN HARMONISOINTI KUNTALIITOKSEN YHTEYDESSÄ

PALKKOJEN HARMONISOINTI KUNTALIITOKSEN YHTEYDESSÄ Yhdistymishallitus 40 09.11.2015 Yhdistymishallitus 73 30.11.2015 Kunnanhallitus, uusi 175 20.06.2016 Kunnanhallitus, uusi 92 10.04.2017 PALKKOJEN HARMONISOINTI KUNTALIITOKSEN YHTEYDESSÄ 273/02.023/2015

Lisätiedot

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone

Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6.

Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen. Kaupunginsihteeri: Teknisen johtajan Tuomo Kotilaisen esitys 8.6. Henkilöstöjaosto 27 24.08.2015 Henkilöstöjaosto 34 14.12.2015 Henkilöstöjaosto 5 02.02.2017 Kiinteistönhoidon esimiehen tehtäväkohtaisen palkan tarkistaminen 133/01.02.01/2015 HJAOS 24.08.2015 27 Teknisen

Lisätiedot

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen

Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen alkaen Konserni- ja henkilöstöjaosto 40 28.05.2018 Konserni- ja henkilöstöjaosto 49 19.12.2018 Kunta-alan virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpano / Paikallisten järjestelyerien kohdentaminen 1.1.2019 alkaen

Lisätiedot

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus

Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus Kunnanhallitus 59 23.03.2016 Kunnanhallitus 94 23.05.2016 Yhteistoimintamenettelyn päättäminen / sosiaali- ja terveyspalveluiden liikkeenluovutus 1.1.2017 107/010/013/2015 KHALL 59 Selostus: Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä

Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä Kunnanhallitus 344 15.09.2014 Kunnanhallitus 31 02.02.2015 Kunnanhallitus 439 21.12.2015 Teknisen sopimuksen (TS) tehtäväkohtaisen palkkojen (TKP) arviointijärjestelmä 375/01.00.01/2014 KHALL 344 Hallintojohtaja

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

HENK 34 Uudet kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voi mas sa Sopimuskirjat ilmestyvät tou ko-ke sä kuus sa 2018.

HENK 34 Uudet kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voi mas sa Sopimuskirjat ilmestyvät tou ko-ke sä kuus sa 2018. HENKILÖSTÖJAOSTO 34 18.04.2018 Uudet virka- ja työehtosopimukset 2018-2019 HENK 34 Uudet kunta-alan virka- ja työehtosopimukset ovat voi mas sa 1.2.2018-31.3.2020. Sopimuskirjat ilmestyvät tou ko-ke sä

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen Sivistyslautakunta 70 28.04.2016 Yhtenäiskoulun rehtorin ja sivistystoimenjohtajan tehtävänkuvat ja tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen 3356/01.017/2014 SIVLK 70 SIVLK 78 Valmistelija: sivistyslautakunnan

Lisätiedot

Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 2 2 Etätyö 3 3 Tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistuksia 5

Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 2 2 Etätyö 3 3 Tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistuksia 5 KOKOUSKUTSU 4/2017 1 Aika: 25.10.2017 klo 16:00 Paikka: Kokoushuoneet 1-2 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen järjestäytyminen 2 2 Etätyö 3 3 Tehtäväkohtaisten palkkojen tarkistuksia 5 Puheenjohtaja

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma.

Laissa ammatillisesta koulutuksesta (787/ ) todetaan, että kou lutuk sen järjestäjän tulee hyväksyä koulutusta varten opetussuunnitelma. Hallitus 30 24.04.2015 Hallitus 42 12.06.2015 Hallitus 50 28.08.2015 Hallitus 88 18.12.2015 Hallitus 47 17.06.2016 Hallitus 58 26.08.2016 Opetussuunnitelmien hyväksyminen 27/40/401/2015 KYH 30 Laissa ammatillisesta

Lisätiedot

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.

Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa. Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien.

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien. Yhteistyötoimikunta 44 07.12.2016 Yhteistyötoimikunta 60 20.12.2016 Yhteistyötoimikunta 6 21.02.2017 55 28.02.2017 156 30.08.2017 Tehtävien vaativuuden arviointi ja palkkakorien määrittäminen 103/01.02.00/2016,

Lisätiedot

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat

Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat Hallitus 25 25.02.2016 Hallitus 64 30.03.2016 Hallitus 73 26.04.2016 Hallitus 89 12.05.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymän keskeisten virkojen valinnat 61/31.312/2016 Hallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.

Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04. Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi

Lisätiedot

Tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän päivittäminen - väliarviointi

Tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän päivittäminen - väliarviointi Työyhteisötoimikunta 44 18.09.2018 Kunnanhallitus 241 22.10.2018 Kunnanhallitus 179 24.06.2019 Tehtävän vaativuuden arviointijärjestelmän päivittäminen - väliarviointi TYTMK 44 Palkkausjärjestelmällä tarkoitetaan

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus 14 08.03.2010 Kaupunginhallitus 11 23.02.2015 Kaupunginhallitus 6 04.04.2016 Kaupunginhallitus 9 02.10.2017 Paikallinen virka- ja työehtosopimus JHL ry 638:n luottamusmiesten lukumäärästä

Lisätiedot

Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanhallitus 125 10.04.2018 Ehdokkaiden nimeäminen Oy Levi Ski Resort Ltd:n hallituksen jäseniksi, yhtiökokousedustajan nimeäminen ja toimiohjeiden antaminen yhtiökokousedustajalle 113/00.00.01/2017

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:

Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki: Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta)

Hankittavia palveluita ovat: A. Ammatillinen tukihenkilötyö B. Perhetyö C. Tehostettu perhetyö. Ammatillinen tukihenkilötyö (27 tarjousta) Yhtymähallitus 54 30.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 40/05.02.09/2016 Yhtymähallitus 54 Sosiaalihuollon ja lastensuojelun avohuollon ja jälkihuollon tukitoimet

Lisätiedot

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ

HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,

Lisätiedot

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen

Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3. Kärkkäinen Eero jäsen Pöytäkirja 2/2015 1 Hallituksen henkilöstöjaosto Aika 23.09.2015 klo 14:06-14:27 Paikka P-K:n ammattiopisto Joensuu tekniikka ja kulttuuri, kokoushuone E215, Peltolankatu 4, Joensuunkatu 3 Osallistujat

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 21.02.2017 Kaupunginhallitus 4 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 3 27.03.2017 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2016 306/02.02.00/2015 Perla 21.02.2017 3 Valmistelija:

Lisätiedot

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone

KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/ kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KARSTULAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 24/2015 1 Kunnanhallitus 05.10.2015 Kokousaika 05.10.2015 klo 17:30-17:41 Kokouspaikka kunnantalo Himmeli, kunnanhallituksen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Sivu 187 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili

Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014

Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman

Lisätiedot

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/

PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/ PÖYTYÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 23 Kehittämistoimikunta 18.11.2015 AIKA 18.11.2015 klo 18:00-19:20 PAIKKA Pöytyän kunnanvirasto, Kyrön toimipiste ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017

HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yhteistoimintaelin 6 26.01.2017 Henkilöstöjaosto 9 30.01.2017 Kaupunginhallitus 37 20.02.2017 Valtuusto 20 29.05.2017 HARJAVALLAN KAUPUNGIN HENKILÖSTÖ- JA KOULUTUSSUUNNITELMA 2017 Yte 26.01.2017 6 1.1.2014

Lisätiedot

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta

Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta Perusturvalautakunta 6 30.08.2016 Perusturvalautakunta 4 25.09.2018 Pohjanmaan maakuntien sosiaalialan osaamiskeskus SONet BOTNIAn kuntasopimusten uusiminen ja kuntarhoitus vuosille 2017-2018 / kuntarahoitus

Lisätiedot

Hej Gunilla Rantanen on kutsuttu henkilöstöjaoston kokoukseen asiantuntijaksi. Päätösesitys (hj): Annetaan kokouksessa.

Hej Gunilla Rantanen on kutsuttu henkilöstöjaoston kokoukseen asiantuntijaksi. Päätösesitys (hj): Annetaan kokouksessa. Henkilöstöjaosto 9 26.11.2015 Henkilöstöjaosto 11 29.12.2015 Henkilöstöjaosto 1 21.03.2016 Henkilöstöjaosto 18 14.12.2016 Henkilöstöjaosto 2 02.02.2017 Henkilöstöjaosto 4 30.03.2017 Tehtävien vaativuuden

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017

Kunnanhallitus Valtuusto VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 Kunnanhallitus 91 22.05.2017 Valtuusto 29 12.06.2017 VAALIKELPOISUUS KUNNALLISIIN LUOTTAMUSTOIMIIN 72/00.00/2017 KH 22.05.2017 91 (Valmistelija hallintojohtaja Marjatta Savolainen) Valittaessa kunnan toimielimiä

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015

Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015. Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 Kunnanhallitus 88 02.03.2015 Valtuusto 18 26.03.2015 Vuonna 2014 jätetyt aloitteet 63/00.01.02/2015 KHALL 88 Hallintojohtaja Kuntalain 28 :n mukaan kunnan asukkaalla on oikeus tehdä kunnalle aloitteita

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.

Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01. Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178

Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178 Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston

Lisätiedot

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen

Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 1/2013 1 AIKA 16.01.2013 klo 10:00 PAIKKA Kärsämäen kunnanvirasto, Keskuskatu 14 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS

PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS Kaupunginhallituksen Kaupunginhallituksen Kaupunginhallituksen 47 22.10.2015 3 28.01.2016 13 24.03.2016 PAIKALLINEN TVA PALKKAUSJÄRJESTELMÄ / KUNNALLINEN YLEINEN VIRKA- JA TYÖEHTOSOPIMUS 5/21.212/2012

Lisätiedot

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu. 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4

LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Otsikko Sivu. 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4 LIEKSAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 AIKA 30.05.2017 klo 17:25-18:12 PAIKKA Hotelli Koli KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 24 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 25 Pöytäkirjantarkastajat 4 26 Lieksan

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2018 42 Kunnanhallituksen henkilöstöjaosto Kokousaika 10.12.2018 klo 15:30-15:58 Kokouspaikka Parikkalan kunnanvirasto, kokoushuone, Harjukuja 6, Parikkala Käsitellyt asiat

Lisätiedot

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta

Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta Perusturvalautakunta 53 23.08.2016 Ammatillisen tukihenkilötyön, perhetyön ja tehostetun perhetyön hankinta 268/02.08.00/2016 PERLJ 23.08.2016 53 Lohjan kaupunki on kilpailuttanut yhteistyössä perusturvakuntayhtymä

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

26 05.06.2013 25 16.04.2014 70 28.10.2014 17 19.02.2015 61 30.09.2015 27 20.04.2016 13 22.02.2017 Tarkastuslautakunnan jäsenten ja varajäsenten esteellisyyksien toteaminen TARLTK 05.06.2013 26 Tarkastuslautakunnan

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen 124/00.01.01/2011 Perla 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna Lamminen, puh. 06 438 4101, 044 438 4101 ja vs. perusturvajohtaja

Lisätiedot

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle

Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle Vapaa-aikalautakunta 15 27.01.2015 Avustuksen myöntäminen Sydän-Satakunnan Urheiluhallit Oy:n toiminnan turvaamiseksi ajalle 6.10.2014 30.4.2015 67/531/2014 KH 06.10.2014 211 Sydän-Satakunnan Urheiluhallit

Lisätiedot

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh

Valmistelija: Talous- ja hallintojohtaja Seija Kärkkäinen, sei ja. karkkainen(at)ylasavonsote.fi, puh Yhtymähallitus 44 19.02.2013 Yhtymähallitus 94 21.05.2013 Yhtymähallitus 142 21.08.2013 Yhtymähallitus 169 26.09.2017 Kuntayhtymän vakuutusten kilpailuttaminen 137/02.08.03.01/2013 Yhall 19.02.2013 44

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1

TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 TAIPALSAAREN KUNTA ESITYSLISTA 4/2014 1 Kunnanhallituksen hyvinvointijaosto AIKA 12.08.2014 klo 18:00 PAIKKA Taipalsaaren kunnantalo, Ruorisilta KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 22 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sairaanhoitaja Marja-Leena Kantolan hakemus palkattomasta työlomasta ajalle

Sairaanhoitaja Marja-Leena Kantolan hakemus palkattomasta työlomasta ajalle Kuntayhtymähallitus 11 17.01.2012 Kuntayhtymähallitus 162 04.12.2012 Kuntayhtymähallitus 152 29.10.2013 Kuntayhtymähallitus 160 02.12.2014 Kuntayhtymähallitus 159 17.11.2015 Sairaanhoitaja n hakemus palkattomasta

Lisätiedot

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta

Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston

Lisätiedot

Eurajoen kunnan palkanmaksupäivät/lomarahan maksupäivä/eurajoen kunnan palkanmaksupäivät alkaen

Eurajoen kunnan palkanmaksupäivät/lomarahan maksupäivä/eurajoen kunnan palkanmaksupäivät alkaen Yhteistyötoimikunta 12 10.06.2010 Yhteistyötoimikunta 18 22.06.2010 Kunnanhallitus 178 29.06.2010 Yhteistyötoimikunta 3 03.03.2015 Kunnanhallitus 77 17.03.2015 Yhteistyötoimikunta 14 28.09.2016 Yhdistymishallitus

Lisätiedot

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016

Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Yhtymähallitus 119 26.08.2015 Yhtymähallitus 151 28.10.2015 Yhtymähallitus 163 25.11.2015 Yhtymähallitus 26 25.02.2016 Mäntykodin palvelutuotannon kilpailuttaminen 53/00.01.00/2015 Yhtymähallitus 26.08.2015

Lisätiedot

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen

Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen Kaupunginhallitus 431 07.12.2015 Kaupunginhallitus 455 21.12.2015 Luvan antaminen rakennusvalvonnan tarkastusinsinöörin viran täyttämiseen 723/01.02.00/2015 Kaupunginhallitus 07.12.2015 431 Rakennustarkastaja

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ Orimattilan seudun terveydenhuollon kiinteistökuntayhtymän hallitus ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Aika 12.12.2018 klo 17:00-18:20 Paikka Orimattilan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Osallistujat Nimi Tehtävä Kyöstilä Mauri pj. Gripenberg Marianna

Lisätiedot

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien.

Esityslistan liitteenä 2 on esitys palkkakoreiksi lukien. Yhteistyötoimikunta 44 07.12.2016 Yhteistyötoimikunta 60 20.12.2016 Yhteistyötoimikunta 6 21.02.2017 Yhtymähallitus 55 28.02.2017 Yhtymähallitus 156 30.08.2017 Yhtymähallitus 89 16.05.2018 Tehtävien vaativuuden

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.

Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015. Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01. Perusturvalautakunta 3 07.04.2015 Kaupunginhallitus 3 13.04.2015 Johtosääntömuutokset 1.6.2015 alkaen / perusturvakeskus 124/00.01.01/2011 Perla 07.04.2015 3 Valmistelija: Sosiaalipalvelujohtaja Johanna

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi

KHALL Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kunnanhallitus 137 29.05.2017 Kunnan luottamushenkilövalinnat 1/00.00.01/2017 KHALL 29.05.2017 137 Asian valmistelija: hallinto-/kunnanjohtaja Juha Rinta-Jouppi Kuntalain (410/2015) 30 :n mukaan kunnassa

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle

Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle Kaupunginhallitus 170 21.08.2017 Kaupunginhallitus 175 04.09.2017 Kaupunginhallitus 15 22.01.2018 Kaupunginhallituksen edustajien valinta yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2017-31.5.2019 221/00.04.02/2017

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto

Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Kaupunginvaltuusto Tarkastuslautakunta 27 26.04.2018 Tarkastuslautakunta 67 11.09.2018 Tarkastuslautakunta 75 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 3 29.10.2018 Tilintarkastusyhteisön valinta tilikausille 2019-2022 190/02.08.00/2018

Lisätiedot

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ TAIPALSAAREN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 19 astuslautakunta 2013-2016 AIKA 18.05.2017 klo 14:33-15:33 PAIKKA Ruorisilta KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 21 12 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/ Tarkastuslautakunta1. AIKA klo 14:00. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI ESITYSLISTA 11/2017 1 Tarkastuslautakunta1 AIKA 06.11.2017 klo 14:00 PAIKKA Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Hannu Hiljasen eroanomus vaalitoimikunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 70/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava:

Vaalilain 15 :n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaa le ja asetettava: Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 287 05.12.2016 Kunnanhallitus 84 13.03.2017 Kati Kähkösen eroanomus vaalilautakunnan varajäsenyydestä 225/00.001/2016, 82/00.001/2017 Kunnanhallitus 255 Vaalilain

Lisätiedot

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto.

Sisäisen valvonnan järjestäminen on kunnanhallituksen teh tä vä. Tarkastussäännön hyväksyy valtuusto. Kunnanhallitus 284 09.09.2013 Tarkastuslautakunta 32 11.09.2013 Sisäisen valvonnan ohjeet ja tarkastussääntö 1272/01/010/2008 KHALL 284 1272/01/010/2008 KHALL 607 Johtoryhmän ja tilintarkastajien keskusteluissa

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1

ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 ORIMATTILAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2017 1 Tarkastuslautakunta Aika 27.06.2017 klo 09:00-11:15 Paikka Kaupungintalon 2. kerroksen kokoustila Osallistujat Nimi Tehtävä Anttila Ari pj. Venesjärvi Seppo vpj.

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot