Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) 86 Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen oppilaaksottoalueet alkaen HEL T Päätös päätti, että alkaen luokkien osalta Vuosaaren yhtenäinen oppilaaksiottoalue jaetaan neljään osaan siten, että kullakin Vuosaaressa yhdistyvällä peruskoululla ja Aurinkolahden peruskoululla on oma oppilaaksiottoalue alla kuvatun mukaisesti (liite oppilaaksiottoalueen kartta). Heteniityn ala-asteen koulusta ja Vuosaaren peruskoulusta muodostuvan uuden peruskoulun oppilaaksiottoalueen raja on etelässä Vuotie Kallvikintiehen saakka. Siitä raja nousee Kallvikintietä pohjoiseen Satamasaarentien risteykseen saakka ja kulkee Satamasaaren tietä pitkin Punakivenpolun yli ja Vuosaaren satamakeskuksen läpi siten, että Satamasaarentien parilliset numerot ja Porslahdentie 18 kuuluvat oppilaaksiottoalueeseen. Vuosaaren ala-asteen koulusta, Mustakiven ala-asteen koulusta ja Tehtaanpuiston yläasteen koulusta muodostuvan uuden peruskoulun oppilaaksiottoalueen raja on lännessä Kallvikintie ja Kaivonkatsojantie. Oppilaaksiottoalueeseen kuuluvat Kaivonkatsojantien parilliset numerot Kaivonkatsojantie 16 saakka. Raja kääntyy itään Kaivonkatsojantie 16 ja 18 välistä ja jatkuu Vedenottamontie 11 ja 13 välistä Vedenottamontielle siten, että Vedenottamontie 11 kuuluu alueeseen. Raja kulkee Vedenottamontietä pitkin etelään Leikosaarentielle. Tästä raja jatkuu Leikosaarentietä pitkin Hiekkalaiturintien risteykseen saakka. Tästä raja nousee Mustakivenpuistoa pohjoiseen Mustakivenraitin läpi Ulappasillalle. Mustakivenraitti 5 kuuluu oppilaaksiottoalueeseen. Etelässä raja jatkuu Ulappasillalta Vuotietä pitkin päättyen Vuosaaren satamakeskukseen. Pohjoisessa raja kulkee itään Kallvikintien ja Satamasaarentien risteyksestä Satamasaarentietä jatkuen Satamasaarentien ja Punakivenpolun risteyksen läpi kohti Vuosaaren satamakeskusta siten, että Punakiventie 12 ja Pallokuja kuuluvat alueeseen. Kallahden peruskoulusta ja Meri-Rastilan ala-asteen koulusta muodostuvan uuden peruskoulun oppilaaksiottoalueen raja on pohjoisessa Vuotie Kaivonkatsojantiehen saakka. Raja kääntyy etelään kulkien Kaivonkatsojantietä pitkin numeroon 16 saakka. Kaivonkatsojantien parittomat numerot sekä Kaivonkatsojantie 18 kuuluvat oppilaaksiottoalueeseen. Raja kääntyy itään Kaivonkatsojantie 16 ja 18 välistä ja kulkee Vedenottamontien 11 ja 13 välistä. Vedenottamontie 13 kuuluu aluee-

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Käsittely seen ja raja kääntyy sen kohdalta etelään Vedenottamontietä pitkin Leikosaarentielle. Tästä raja kulkee Leikosaarentietä pitkin ja kääntyy etelään Hiekkalaiturintielle ja siitä Kalkkihiekantietä pitkin kohti Pikku Kallahtea. Raja kulkee siten, että Leikosaarentie 12 ja 13, Hiekkalaiturintie 1 ja 3 ja Kalkkihiekantien parittomat numerot ja koko Kallahti kuuluvat oppilaaksiottoalueeseen. Aurinkolahden peruskoulun oppilaaksiottoalueraja on pohjoisessa Vuotie. Raja kääntyy etelään Ulappasillalta Mustakivenraitin poikki siten, että Mustakivenraitti 3 kuuluu oppilaaksiottoalueeseen. Raja kulkee Mustakivenpuiston läpi etelään Leikosaarentien yli Hiekkalaiturintielle ja kääntyy Kalkkihiekantielle siten, että Hiekkalaiturintie ja Kalkkihiekantien parilliset talot kuuluvat oppilaaksiottoalueeseen. Leikosaarentie 15 kuuluu oppilaaksiottoalueeseen, mutta Leikosaarentie 13 ei. Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Esittelijä Lisätiedot linjanjohtajan sijainen Taina Tervonen Mia Honkanen, erityissuunnittelija, puhelin: mia.j.honkanen(a)hel.fi Kimmo Mustonen, vs. aluepäällikkö, puhelin: kimmo.mustonen(a)hel.fi Liitteet 1 Lausuntopyyntö nimestä ja oppilaaksiottoalueesta 2 Lausuntopyynnön karttaliite 3 Aurinkolahden peruskoulun johtokunnan lausunto 4 Heteniityn ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 5 Kallahden peruskoulun johtokunnan lausunto 6 Meri Rastilan ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 7 Mustakiven ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 8 Tehtaanpuiston peruskoulun johtokunnan lausunto 9 Vuosaaren ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 10 Vuosaaren peruskoulun johtokunnan lausunto 11 Vuosaaren oppilaaksiottoalueen kartta alkaen Muutoksenhaku Otteet

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ote Otteensaajat Otteen liitteet Esitysteksti Päätösehdotus Päätös on ehdotuksen mukainen. Esittelijän perustelut Kaupunginvaltuusto päätti ( 95), että Vuosaaren alueella toimivasta kahdeksasta peruskoulusta muodostetaan neljä yhtenäistä peruskoulua alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu ja Vuosaaren peruskoulu yhdistyvät yhtenäiseksi peruskouluksi. Vuosaaren ala-asteen koulu, Mustakiven ala-asteen koulu ja Tehtaanpuiston yläasteen koulu yhdistyvät yhtenäiseksi peruskouluksi. Kallahden peruskoulu ja Meri-Rastilan ala-asteen peruskoulu yhdistyvät yhtenäiseksi peruskouluksi. Aurinkolahden peruskoulu säilyy nykyisellään. päättää yhdistyvän koulun oppilaaksiottoalueesta opetustoimen johtosäännön 5 :n 4 kohdan nojalla. päätti ( 122) Aurinkolahden peruskoulun, Heteniityn ala-asteen koulun, Kallahden peruskoulun, Meri-Rastilan ala-asteen koulun, Mustakiven ala-asteen koulun, Tehtaanpuiston yläasteen koulun, Vuosaaren ala-asteen koulun ja Vuosaaren peruskoulun oppilaaksiottoalueiden yhdistämisestä yhtenäisiksi Vuosaaren alueen oppilaaksiottoalueeksi. Yhtenäistä oppilaaksiottoaluetta ovat koulujen johtokunnat perustelleet tuolloin sillä, että Vuosaari on kasvava alue ja rajoja joudutaan tarkistamaan säännöllisesti. Yhtenäinen oppilaaksiottoalue on ollut perusteltu, kun alueella oli kahdeksan eri koulua ja alueen väestö kasvoi. Vuosaaren alueella tulee olemaan alkaen neljä yhtenäistä peruskoulua. Uudet yhdistyvät koulut ovat oppilasmäärältään suurempia yksiköitä ja jokainen peruskoulu toimii useammassa toimipisteessä. Yhtenäisissä peruskouluissa opetus voidaan järjestää joustavammin myös oppilasmäärän vaihdellessa. Väestöennusteen mukaan vuosien aikana peruskouluikäisten lasten ja nuorten kokonaismäärä ei kasva Vuosaa-

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) ren alueella. Osassa Vuosaaren aluetta peruskouluikäiset vähenevät ja osassa kasvavat. Oppilaan lähikoulu voi yhtenäisellä oppilaaksiottoalueella muuttua vuosittain. Lähikoulu yhtenäisellä oppilaaksiottoalueella riippuu koulutulokkaiden määrästä ja asuinosoitteista sekä koulujen enimmäisoppilasmääristä. Nämä tiedot muuttuvat vuosittain ja sen vuoksi samastakin osoitteesta voi eri vuosina oppilaille tulla eri lähikoulu yhtenäisellä oppilaaksiottoalueella. Tämä on aiheuttanut tyytymättömyyttä ja epätietoisuutta huoltajissa. Myös lasten näkökulmasta tilanne on hankala, kun he eivät tiedä mihin kouluun he tulevat menemään. Yhtenäisen oppilaaksiottoalueen jakaminen neljän yhtenäisen peruskoulun oppilaaksiottoalueeksi nähdään palvelevan paremmin alueen oppilaita, huoltajia ja kouluja. Koulujärjestelyistä tulee pysyvämmät ja ennakoitavammat kuin aikaisemmin. Esitettyjen oppilaaksiottoalueiden mukaan oppilaan koulumatka ei tule ylittämään 2 km alkaen kaikki oppilaat, jotka aloittavat koulunkäynnin Vuosaaren alueella luokka-asteille 1-9, tulevat aloittamaan koulunsa esitettyjen oppilaaksiottoalueiden mukaisissa kouluissa. Vuosaaressa jo koulussa olevien oppilaiden koulu ei tule muuttumaan vaikka yhtenäinen oppilaaksiottoalue jaetaan koulukohtaisiin oppilaaksiottoalueisiin. Vuosaaren alueen koulujen oppilaaksiottoaluerajojen muutoksella ei ole arvioitu olevan fyysisiä terveysvaikutuksia. Koulukohtaisilla oppilaaksittoaluerajoilla arvioidaan olevan myönteisiä vaikutuksia huoltajille ja lapsille, koska koulujen oppilaaksiottoaluerajat ovat pysyvämmät. Opetusvirasto pyysi koulujen johtokunnilta lausuntoa Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen oppilaaksiottoalueista (Ryhmäkirje ). Vuosaaren peruskoulun ja Heteniityn ala-asteen koulun johtokunnat pitivät lausunnoissaan hyvänä ehdotettua oppilaaksiottoalueen rajaa. Vuosaaren ala-asteen koulun, johtokunta esitti alueisiin muutosta, koska raja kulkee taloyhtiön pihan poikki. Kallahden peruskoulun ja Meri- Rastilan ala-asteen koulun johtokunnat esittivät omat ehdotukset rajoiksi, jotta saman taloyhtiön lapset pääsisivät samaan kouluun. Mustakiven ala-asteen koulun johtokunta piti ehdotettuja rajoja hyvinä, mutta toi esiin huolensa taloyhtiöiden puolittumisesta rajoihin ja alkuopetuksen oppilaiden mahdolliset pidentyvät koulumatkat. Lisäksi johtokunta toivoi joustoa rajoihin. Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunta piti rajoja kokeilemisen arvoisena. Johtokunta toivoi kuitenkin, et-

5 . Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) tä rajoja muutetaan tulevaisuudessa tarpeen mukaan ja saman taloyhtiön lapset eivät joutuisi eri kouluihin. Aurinkolahden peruskoulun johtokunta kannattaa Vuosaaren alueen jakamista neljään oppilaaksiottoalueeseen. Tämä selkeyttää tilannetta kouluun hakeutuvien perheiden osalta. Oppilaaksiottoaluerajoja on korjattu lausuntojen perusteella sellaisiksi, että rajat eivät kulje taloyhtiöiden tonttien läpi. Asukkailla on ollut mahdollisuus lausua kerrokantasi.fi -palvelun kautta Vuosaareen ehdotetuista perusopetuksen oppilaaksiottoalueista Linkki Kerrokantasi-palveluun alla: Opetuslautakunnan päätöksen ( 96) esittelijän perusteluissa todetaan, että koulujen painotuksista ja kieliohjelmista sekä koulujen toimipaikoista tehdään päätökset myöhemmin. Esittelijä Lisätiedot linjanjohtajan sijainen Taina Tervonen Mia Honkanen, erityissuunnittelija, puhelin: mia.j.honkanen(a)hel.fi Kimmo Mustonen, vs. aluepäällikkö, puhelin: kimmo.mustonen(a)hel.fi Liitteet 1 Lausuntopyyntö nimestä ja oppilaaksiottoalueesta 2 Lausuntopyynnön karttaliite 3 Aurinkolahden peruskoulun johtokunnan lausunto 4 Heteniityn ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 5 Kallahden peruskoulun johtokunnan lausunto 6 Meri Rastilan ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 7 Mustakiven ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 8 Tehtaanpuiston peruskoulun johtokunnan lausunto 9 Vuosaaren ala-asteen koulun johtokunnan lausunto 10 Vuosaaren peruskoulun johtokunnan lausunto 11 Vuosaaren oppilaaksiottoalueen kartta alkaen Muutoksenhaku Otteet Ote Otteensaajat Otteen liitteet Esitysteksti

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 9/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 1 Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen oppilaaksottoalueet 1.8.2017 alkaen HEL 2016-009421 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää, että 1.8.2017 alkaen 1.-9.-luokkien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2016 1 (5) 95 Vuosaaren alueen yhdistyvien koulujen nimet 1.8.2017 alkaen HEL 2016-006789 T 12 00 01 Päätös Käsittely päätti, että 1.8.2017 alkaen Vuosaaren alueella 1.8.2017

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 1 Laajasalon ja Santahaminan alueen oppilaaksiottoalueiden muutos 1.8.2018 alkaen Pöydälle 13.12.2016 HEL 2016-010501 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää, että

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2016 1 (7) 1 Opetuslautakunnan suomenkielisen jaoston 25.10.2016 ( 111) tekemän Vuosaaren alueen koulujen soveltuvuuskoepainotettua opetusta 1.8.2017 alkaen koskevan päätöksen

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ehdotukset kartat ja tekstit

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ehdotukset kartat ja tekstit Vuosaaren alueen palveluverkko Ehdotukset kartat ja tekstit Vaihtoehto Vuosaaren peruskoulu, Vuosaaren peruskoulu, sivukoulu lv 205-206 2 Vuosaaren ala-aste 3 Heteniityn ala-aste Aurinkolahden peruskoulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (9) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2016 1 (9) 275 V 13.4.2016, Yhtenäisten peruskoulujen muodostaminen Vuosaaren alueelle HEL 2016-000352 T 12 00 01 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (7) 63 Oppilaaksiottoalueen muuttaminen Meilahden ja Pikku Huopalahden alueella sekä A1-kiina-opetuksen oppilasmäärän tarkistaminen Meilahden ala-asteen koulussa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2016 1 (7) 28 Vuosaaren alueen palveluverkko HEL 2016-000352 T 12 00 01 Esitys Käsittely esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että Vuosaaren alueella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (6) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2016 1 (6) 1 Vuosaaren alueen palveluverkko HEL 2016-000352 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015

Vuosaaren alueen palveluverkko. Asukasilta 26.10.2015 Vuosaaren alueen palveluverkko Asukasilta 26.10.2015 Ohjelma klo 18.00-18.05 avaus Aluepäällikkö Taina Tervonen klo 18.05-18.45 alustukset Tietokeskus järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Vuosaaren alueen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (6) 43 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätös päätti kaupungin ylläpitämien suomenkielisten peruskoulujen

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2014 1 (5) 51 Soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen perusteet HEL 2014-004410 T 12 00 01 Päätös päätti seuraavista soveltuvuuskoepainotetun opetuksen toteuttamisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2014 1 (5) 386 V 23.4.2014, Eläintarhan ala-asteen koulun, Länsi-Pasilan ala-asteen koulun ja Alppilan yläasteen koulun hallinnollinen yhdistäminen esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 1 Herttoniemen alueen palveluverkon kehittäminen HEL 2014-002769 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 8 7. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013193 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 69 Herttoniemen alueen palveluverkon kehittäminen HEL 2014-002769 T 12 00 01 Esitys esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle, että Herttoniemen

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (6) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (6) 106 Palveluverkon kehittäminen Kannelmäen alueella HEL 2015-010924 T 12 00 01 Esitys Käsittely esitti opetuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallituksen kautta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2018 Kokousaika 16:00-17:35 Kokouspaikka Töysänkatu 2 D, 2. krs, kokoushuone Moreeni Läsnä Jäsenet Das Bhowmik, Elina Möller, Antti Niskanen, Dani Pajula, Matias Saxberg,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (6) 10 Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 92 1/6 Siltamäen en koulun johtokunta Suutarilan en koulun johtokunta Töyrynummen en koulun johtokunta Suutarilan yläasteen koulun johtokunta Maatullin en koulun johtokunta

Lisätiedot

Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta

Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta Ylä-Malmin alueen koulupalvelut Asukasilta 21.9.2015 Ylä-Malmin pk Pohjola (1-4 lk) Ylä-Malmin pk Talvela (5-9 lk) Kotinummen ala-asteen koulu Asukasilta klo 18.00-20.00 Tervetuloa Taustaa Aluepäällikkö

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2018 1 (5) 54 Pukinmäenkaaren peruskoulun Immolantie 9 toimipaikasta luopuminen 1.6.2019 alkaen HEL 2018-010944 T 12 00 01 Päätös Käsittely päätti panna asian pöydälle.

Lisätiedot

Vesalan alueen koulupalvelut Asukasilta VESALAN YLÄASTEEN KOULU

Vesalan alueen koulupalvelut Asukasilta VESALAN YLÄASTEEN KOULU Vesalan alueen koulupalvelut Asukasilta 16.9.2015 VESALAN YLÄASTEEN KOULU Asukasilta klo 17.30-19.30 Tervetuloa Taustaa Aluepäällikkö Taina Tervonen Alustukset Linjanjohtaja Outi Salo Hankepäällikkö Irmeli

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 44/2015 1 (6) 1201 V 20.1.2016, Kalasataman alueen peruskoulun perustaminen ja Brahenpuiston koulun yhdistäminen perustettavaan kouluun HEL 2015-010393 T 12 00 01 Esitys esitti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (5) 8 Lausunnon antaminen kaupunginhallitukselle Helsingin Kristillisen koulun ylläpitäjän pankkilainan takausta koskevasta hakemuksesta HEL 2012-014727 T 02 05 03

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (7) 11 Kannelmäen peruskoulun ja Pelimannin ala-asteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti yhdistää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 7/2014 1 (7) 1 Peruskoulun palveluverkon kehittäminen Käpylän alueella HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitysehdotus Esittelijän perustelut esittää kaupunginhallituksen kautta

Lisätiedot

Vuosaaren koulujen yhdistyminen

Vuosaaren koulujen yhdistyminen Vuosaaren koulujen yhdistyminen Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Vuosaaren alueella kahdeksan peruskoulua yhdistyvät neljäksi peruskouluksi 1.8.2017 alkaen seuraavasti: Heteniityn ala-asteen koulu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (7) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (7) 4 Palveluverkon kehittäminen Tapanilan ja Tapulikaupungin alueella HEL 2014-013453 T 12 00 01 Esitys Käsittely esitti opetuslautakunnalle ja edelleen kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 3/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (5) 7 Vesalan ala-asteen koulun ja Vesalan yläasteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi HEL 2015-011144 T 12 00 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Johtokunnan kokous Pöytäkirja Paikka: Isonnevantien toimipisteen kokoushuone Aika: 18.03.2008 klo 18.00 Läsnä Kimmo Kuisma, puheenjohtaja Henry Koskinen, varapuheenjohtaja Maria Niva Anneli Väisänen Kari

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (6) 847 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle opiskelijavalintarekisterilain ja koulutusta koskevien lakien sekä yhteishakuasetuksen muutoksesta HEL 2013-009462

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 Kokousaika 14.2.2017 klo 16.48-16.50 Kokouspaikka Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. krs, huone D232 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Jalovaara, Ville Korkkula, Vesa Laisaari,

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu

Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko. Ideariihi klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkko Ideariihi 30.9. klo 18 Meilahden ala-asteen koulu Miksi? Hyvän oppiminen ja kasvu Laadukas oppimisympäristö, hyvät toimintaedellytykset ja monipuolinen

Lisätiedot

Oppilaskunnan lausunto Vuosaaren kouluverkon kehittämisestä Johtokunnan lausunto Vuosaaren kouluverkon kehittämisestä

Oppilaskunnan lausunto Vuosaaren kouluverkon kehittämisestä Johtokunnan lausunto Vuosaaren kouluverkon kehittämisestä Tehtaanpuiston yläasteen koulu PÖYTÄKIRJANOTE PL 3714 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 12.1.2016 6 Vuosaaren palveluverkko Aluksi johtokunta katsoi Yle:n alueuutiset 7.1.2016 päivältä. Uutiset kertoivat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2015 Kokousaika klo 16.36-17.00 Kokouspaikka Siltavuorenpenger 5 a, tila K218 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Jalovaara, Ville Nyman, Marja Palm, Anniina Raittinen, Timo Razmyar,

Lisätiedot

Ylä-Malmin peruskoulu, Talvelantie 1, luokkahuone tekstiilityö (2. krs)

Ylä-Malmin peruskoulu, Talvelantie 1, luokkahuone tekstiilityö (2. krs) Helsingin kaupunki YLÄ-MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 1/ 2016 KOKOUSAIKA Keskiviikko 10.2.2016 kello 18.00 PAIKKA Ylä-Malmin peruskoulu, Talvelantie 1, luokkahuone tekstiilityö (2. krs)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta POL/ oikaisuvaatimuksen.

Helsingin kaupunki Esityslista 7/ (5) Opetuslautakunta POL/ oikaisuvaatimuksen. Helsingin kaupunki Esityslista 7/2016 1 (5) 3 Herttoniemenrannan ala-asteen Tuorinniemen sivupisteen toimipaikasta luopumista koskeva oikaisuvaatimus Pöydälle 10.05.2016 HEL 2016-003841 T 10 01 04 Päätösehdotus

Lisätiedot

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistolanraitin ala-asteen koulu PÖYTÄKIRJA 4/17 PL 3513 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 7.12.2017 Puistolanraitin ala-asteen koulun johtokunnan kokous Aika Keskiviikko 7.12.2017 klo 18.00 Paikka Raitin

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden johtokuntien tapaaminen 8.10.2014 Outi Salo linjanjohtaja Peruskoulut Helsingissä 1.8.2014 yhteensä 143 Peruskoulun oppilasmäärät Helsingissä 20.9.2014

Lisätiedot

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT

ERITYISLUOKKAVERKKO LUKUVUONNA KAUPUNGIN KOULUJEN ERITYISLUOKAT n Aleksis Kiven peruskoulu 4 413 3 3 Alppilan yläasteen koulu 3 230 1 1 Arabian peruskoulu 4 615 2 2 Aurinkolahden peruskoulu 1 753 2 4 6 Brahenpuiston koulu 89 11 11 Eläintarhan ala-asteen koulu 4 209

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (5) 31 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mari Holopaisen ym. aloitteesta vieraan kielen oppimisen varhaistamisesta HEL 2016-012068 T 00

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 32 Pihlajiston ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003008 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pihlajiston alaasteen kouluun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

Kannelmäki ja Pelimanni

Kannelmäki ja Pelimanni Kannelmäki ja Pelimanni Asukasillan ohjelma 22.9. klo 18-19.30 Tervetuloa ja asiantuntijoiden esittely - aluepäällikkö Arjariitta Heikkinen Koulun kuulumisia, yhteiseloa - rehtorit Sirkka Kovanen, Kirsi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 Kokousaika 21.6.2016 klo 16.44-17.00 Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. krs, huone 324 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Palm, Anniina Jalovaara, Ville Korolainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) Opetuslautakunta POL/1 10.12.2013 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (5) 217 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle Helsingin Uusi yhteiskoulu Osakeyhtiön lainahakemuksesta julkisivujen ja vesikaton peruskorjausta varten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2016 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2016 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2016 Kokousaika 23.8.2016 klo 16.39-16.41 Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. krs, huone 324 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Palm, Anniina Jalovaara, Ville Korolainen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69. Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh Juha Nurmi, puh 20.05.2015 Sivu 1 / 1 2271/02.08.00/2015 69 Hansakallion koulun siirtokelpoisten tilojen tarveselvitys Valmistelijat / lisätiedot: Reetta Hyvärinen, puh. 043 824 8456 Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen alkaen 16.02.2017 Sivu 1 / 1 543/2017 12.01.01 25 Pohjois-Tapiolan lukion opiskelijoiden koulutuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jaakko Turpeinen, puh.

Lisätiedot

Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko

Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkko Asukasilta 25.4.2016 Pikku Huopalahden ala-asteen koulu Asukastilaisuuden jälkeen 27.4.2016 muokattu esitys Illan ohjelma Kello 17.30 Kouluverkkotarkastelun taustaa

Lisätiedot

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio)

Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta ( tarkistettu versio) Palveluverkon kehittäminen Suutarila-Tapanilan alueiden asukasilta 23.10.2014 (27.10.2014 tarkistettu versio) Outi Salo Linjanjohtaja Tulevaisuuden koulu - jalostammeko vain olemassa olevaa vai rakennammeko

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2013 1 (6) 216 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Otso Kivekkään ym. polkupyöräilykieltojen kumoamista sekä liikenneturvallisuuden parantamista

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 38 Alppilan lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002592 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Alppilan lukioon sijoitettuun lukion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 36 Taivallahden peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2017-001396 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Taivallahden peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA

HELSINGIN KAUPUNKI JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA KASVATUS JA KOULUTUS PÖYTÄKIRJA 5/2017 1 PERUSOPETUSPALVELUT PÖYTÄKIRJA 5-2017 Kokousaika klo 17.30 Kokouspaikka Konalan ala-aste, opettajahuone KASVATUS JA KOULUTUS PÖYTÄKIRJA 5/2017 2 JOHTOKUNNAN PUHEENJOHTAJA

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (6) 7 1. luokkien yleisopetuksen enimmäisoppilasmäärät lukuvuodelle 2018 2019 HEL 2017-013197 T 12 00 01 Päätösehdotus päättää kaupungin ylläpitämien suomenkielisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69

Espoon kaupunki Pöytäkirja 69 19.04.2017 Sivu 1 / 1 617/2017 12.01.00.00 69 Komeetan ja Päivänkehrän koulujen yhdistäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Eeva-Kaisa Ikonen, puh. 043 825 4966 Jemina Sirviö, puh. 043 8265234

Lisätiedot

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15

Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Tehtaanpuiston yläasteen koulu PL 3714 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta PÖYTÄKIRJAOTE 2016 / 4 1(3) 3.10.2016 Tehtaanpuiston yläasteen koulun johtokunnan kokous 1-5, 10 ja 15 Aika Maanantai 3.10.2016

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (5) 10 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Björn Månssonin toivomusponnesta koskien turvapaikanhakijoiden, pakolaisten ja maahanmuuttajien

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 12/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 12/2016 1 (6) 8 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille perusopetuksen vuoden 2017 korvauksen arvioidusta suuruudesta HEL 2016-011403 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi

Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Skenaariot Meilahden ja Pikku Huopalahden kouluverkon kehittämiseksi Haaste ja reunaehdot Meilahden ja Pikku Huopalahden alueen kouluverkkotarkastelussa keskitytään erityisesti seuraaviin haasteisiin.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 11 Kannelmäen peruskoulun ja Pelimannin ala-asteen koulun yhdistäminen yhtenäiseksi peruskouluksi HEL 2015-010924 T 12 00 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2014 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 17.06.2014 120 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Esitys Käsittely Opetuslautakunta esitti kaupunginhallituksen kautta kaupunginvaltuustolle,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Perusopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 n toimivallan siirtäminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla HEL 2017-006468 T 00 01 00 Päätös päätti siirtää toimivaltaansa hallintosäännön 15 luvun 6 :n 1 kohdan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 136 Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012797 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Munkkivuoren ala-asteen

Lisätiedot

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri

Louhimo Johanna POISSA, paikalla Tapani Louhimo varajäsen. Kiesi-Talpiainen Taija, sihteeri HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja MAUNULAN ALA-ASTEEN KOULU JOHTOKUNTA Aika: Tiistai 12.3.2019 klo 18.00-19.52 Paikka: Jäsenet Maunulan ala-asteen koulu, opettajainhuone Valkama Meri, puheenjohtaja Kalliomäki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (9) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 31/ (9) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 31/2014 1 (9) 2 V 24.9.2014, Käpylän peruskoulun ja Yhtenäiskoulun hallinnollinen yhdistäminen Pöydälle 01.09.2014 HEL 2014-005878 T 12 00 01 Päätösehdotus Tiivistelmä esittää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245

Lisätiedot

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ideariihi 8.9.2015

Vuosaaren alueen palveluverkko. Ideariihi 8.9.2015 Vuosaaren alueen palveluverkko Ideariihi 8.9.2015 Kaupungin strategiassa olevia tavoitteita Opetustilat ovat laadukkaat ja mahdollistavat yhteiskäytön. Koulu- ja oppilaitosverkko sopeutetaan oppilaiden

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus

Muutoksenhaku Muutoksenhakukielto, valmistelu tai täytäntöönpano Päätösehdotus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2016 1 (5) 148 Lauttasaaren 2. ala-aste, Tarveselvityksen hyväksyminen, opetusvirasto HEL 2016-013438 T 10 06 00 Päätös Käsittely päätti hyväksyä 2.12.2016 päivätyn Lauttasaaren

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto opetuslautakunnan kokouksen (alkaa klo 16) jälkeen

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto opetuslautakunnan kokouksen (alkaa klo 16) jälkeen Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 OPETUSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO ESITYSLISTA 5-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika Kokouspaikka Käsitellään 25.4.2017 opetuslautakunnan kokouksen (alkaa klo 16) jälkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 33/2018 1 (5) 550 V 26.9.2019, Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä HEL 2018-003221 T 00 00 03 Päätös esitti kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Kasvatus- ja koulutuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 Kokousaika 17:45-18:51 Kokouspaikka Töysänkatu 2 D, 2. krs, kokoushuone Moreeni Läsnä Jäsenet Das Bhowmik, Elina poissa: 7 Korkkula, Vesa Möller, Antti Niskanen, Dani

Lisätiedot

Vastaus vt Sirpa Puhakan kysymykseen Arabianrannan koululaisten oppikirjoista

Vastaus vt Sirpa Puhakan kysymykseen Arabianrannan koululaisten oppikirjoista Helsingin kaupunki Kaupunginvaltuusto Kyselytunnin vastaukset 28.03.2012 Sj 19 Vastaus vt Sirpa Puhakan kysymykseen Arabianrannan koululaisten oppikirjoista HEL 2012-004557 T 00 00 03 Vs. Sivistys- ja

Lisätiedot

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 2 1(4) PL Helsingin kaupunki Johtokunta

Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 2 1(4) PL Helsingin kaupunki Johtokunta Puistopolun peruskoulu PÖYTÄKIRJA 2017 / 2 1(4) PL 3719 00099 Helsingin kaupunki Johtokunta 20.11.2017 Puistopolun peruskoulun johtokunnan kokous Aika Maanantai 27.11.207 klo 19.12 20.36 Tilaisuus alkaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (9) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (9) 107 Herttoniemenrannan ala-asteen Tuorinniemen sivupisteen toimipaikasta luopumista koskeva oikaisuvaatimus HEL 2016-000698 T 10 01 04 Päätös Käsittely päätti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 29 Jakomäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003004 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Jakomäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 29 Laakavuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002572 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Laakavuoren ala-asteen kouluun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00

Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ KOKOUSAIKA Keskiviikko kello 18.00 1 Helsingin kaupunki MALMIN PERUSKOULUN JOHTOKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/ 2017 KOKOUSAIKA Keskiviikko 4.12.2017 kello 18.00 PAIKKA Malmin peruskoulu / TALVELA, Talvelantie 1, luokkahuone nro 23 OSALLISTUJAT Houtsonen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (5) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2014 1 (5) 394 Sj / Valtuutettu Heikki Takkisen aloite kouluverkkoa koskevista ratkaisuista Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) 11 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille perusopetuksen vuoden 2016 korvauksesta HEL 2015-010549 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää hyväksyä korvauksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 31 Roihuvuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002579 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Roihuvuoren ala-asteen

Lisätiedot

Leena Lehtomäki, oppilaiden edustaja Jooa Blomqvist, oppilaiden edustaja Leena Sipponen, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä

Leena Lehtomäki, oppilaiden edustaja Jooa Blomqvist, oppilaiden edustaja Leena Sipponen, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 AURINKOLAHDEN PERUSKOULU JOHTOKUNTA 6.3.2019 Kokousaika Keskiviikkona 6.3.2019 klo 17:35 18.40 Kokouspaikka Läsnä Jäsenet Muut Aurinkolahden peruskoulu, monitoimitila

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 Kokousaika 4.11.2014 klo 16.09-16.45 Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. krs, huone 324 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Rydman, Wille Jalovaara, Ville Korolainen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/ (6) Kaupunginvaltuusto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 19/2018 1 (6) 358 Valtuutettu Pilvi Torstin aloite lähikouluperiaatteen käyttöönotosta päiväkotipaikkapäätöksissä Päätös katsoi valtuutettu Pilvi Torstin aloitteen loppuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 20/2017 1 (5) 565 Helsingin Diakonissalaitoksen säätiön sr perusopetuksen järjestämisluvan siirtäminen Suomen Diakoniaopisto Oy:lle HEL 2017-003955 T 12 00 01 Päätös totesi

Lisätiedot

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe

LUONTO-TIEDE sov.koe. KUVATAIDE sov.koe LIIKUNTA sov.koe 1 Soveltuvuuskokeilla valitut vuosiluokkien 1-6 oppilasmäärät 20.9.2013 1 7 Aurinkolahden peruskoulu 451 0 0,0 1 6 Herttoniemen ala-asteen koulu 211 0 0,0 1 6 Herttoniemenrannan ala-asteen koulu 492 0

Lisätiedot

POIKKILAAKSON ALA-ASTEEN JOHTOKUNTA

POIKKILAAKSON ALA-ASTEEN JOHTOKUNTA Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018 1 (8) POIKKILAAKSON ALA-ASTEEN JOHTOKUNTA Pöytäkirja 1 2018 Kokousaika klo 17.00 Kokouspaikka Poikkilaakson ala-aste, Hobitinkolo Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2018

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (7) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2016 1 (7) 248 Valtuutettu Nuutti Hyttisen aloite kahdessa osoitteessa asuvien erityisoppilaiden koulukuljetuksista HEL 2015-011010 T 00 00 03 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 10/ (6) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 10/2014 1 (6) 2 Ennakkoilmoitus yksityisille sopimuskouluille perusopetuksen vuoden 2015 korvauksen arvioidusta suuruudesta HEL 2014-011890 T 02 05 01 00 Päätösehdotus päättää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 137 Pitäjänmäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012804 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pitäjänmäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Kokousaika 25.4.2017 klo 16.40-16.55 Kokouspaikka Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. krs, huone D232 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Palm, Anniina Jalovaara, Ville Korkkula,

Lisätiedot