Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/"

Transkriptio

1 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) 136 Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL T Päätös päätti ottaa Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan (nro 0085) toistaiseksi Mirja Peren. Virantoimitus alkaa Samalla opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto päätti, että mikäli virkaan otetaan henkilö, joka ei ole kaupungin palveluksessa eikä terveydellisiä tietoja ole käytettävissä virkaan otettaessa, päätös on ehdollinen, kunnes viranhaltijan virkaan ottaminen on vahvistettu henkilön terveydentilasta saadun selvityksen perusteella ja kunnes virkaan valittu on esittänyt lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) edellyttämän rikosrekisterilain (505/2002) 6 :n 2 momentissa tarkoitetun rikosrekisteriotteen. Selvitys terveydentilasta on esitettävä kuukauden kuluessa virkaan ottamista koskevan päätöksen tiedoksisaannista lukien. Virkaan valitulle määrätään virantoimituksen aloittamisesta alkava kuuden (6) kuukauden koeaika. Esittelijä Lisätiedot linjanjohtaja Outi Salo Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: kirsti.tanttu(a)hel.fi Arjariitta Heikkinen, aluepäällikkö, puhelin: arjariitta.heikkinen(a)hel.fi Liitteet 1 Hakijayhteenveto_Munkkivuoren aa_skj_.pdf 2 Johtokunnan lausunto_munkkivuoren aa.pdf Muutoksenhaku Otteet Ote Otteensaajat Otteen liitteet

2 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Päätösehdotus Esittelijän perustelut Päätös on ehdotuksen mukainen. Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettu peruskoulun rehtorin virka tulee avoimeksi Rehtorin virka on julistettu haettavaksi Helsingin kaupungin ilmoituslehdiksi ottamissa sanomalehdissä ja opetusviraston Internet-sivuilla Munkkivuoren ala-asteen koulussa on vuosiluokilla 1-6 noin 330 oppilasta. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 2 :n mukaan rehtoriksi on kelpoinen henkilö, jolla on ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajan tehtävissä sekä opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot tai muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Virkaan jätti päättyneen hakuajan kuluessa hakemuksensa 25 hakijaa. Haastatteluun kutsuttiin hakijat, joilla on rehtorikokemusta vastaavankaltaisesta koulusta. Yksi hakija peruutti hakemuksensa haastattelun ja johtokunnan lausunnon antamisen jälkeen. Haastatteluun osallistuivat perusopetuslinjan linjanjohtaja, aluepäällikkö, johtokunnan puheenjohtaja ja vastaava henkilöstösuunnittelija. Esityslistan liitteenä on hakijoiden ansioista aakkosjärjestyksessä laadittu yhteenvetolista. Hakijoiden hakemusasiakirjat ovat jaoston jäsenten nähtävinä kokouksessa ja ennakkoon opetusvirastossa huoneessa 321. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa v ja opetushallinnon tutkinnon v Hakija on toiminut Keravalla peruskoulun rehtorina 11 kk lukuvuonna Aikaisemmin hän on toiminut sivistysjohtajana Sipoossa ( ), Vihdissä ( , lisäksi koulutusjohtajan tehtävät) ja Mustasaaressa ( , lisäksi musiikkiopiston rehtorin tehtävät) ja luokanopettajana ( , josta ajasta 1 v koulunjohtajana). Sivutoimista työkokemusta hänellä on kansalaisopiston tuntiopettajana ja musiikkikoulun toiminnanjohtajana. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut opetusalan johtajakoulutukseen.

3 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutuksessa v ja opetushallinnon tutkinnon v Hän on toiminut Pelimannan ala-asteen koulun rehtorina joulukuusta 2014 alkaen ja sitä ennen luokanopettajana Helsingissä 10 vuotta, josta ajasta viisi vuotta apulaisrehtorina. Lisäksi hänellä on työkokemusta koulunkäyntiavustajana. Hakija on osallistunut uusien oppilaitosjohtajien peruskoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteiden maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa v ja opetustoimen hallinnon ja johtamisen perusopinnot 25 op. v Hakija on toiminut Mäntsälän kunnassa Kirkonkylän koulun rehtorina (2013-) ja Sääksjärven koulun luokanopettaja-rehtorina ( ) ja sitä ennen luokanopettajana Espoossa ( ) ja Helsingissä ( ). Hakija on toiminut Mäntsälän kunnan opetussuunnitelma 2016 prosessinomistajana alkaen ja sitä ennen kunnan tuntijakotyöryhmän puheenjohtajana. Hän on osallistunut mm. uusien rehtoreiden koulutusohjelmaan ja suorittaa parhaillaan johtamisen erikoisammattitutkintoon tähtäävää koulutusta. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hakija on toiminut Helsingin kaupungilla ala-asteen koulun rehtorina vuodesta 2009 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Lempäälässä koulunjohtajana opettajan viran ohella (9kk, ), Vantaalla luokanopettajana ( ) sekä Nurmijärvellä luokanopettajana ( ) ja apulaisrehtorina ( ). Hakija on osallistunut oppilaitosjohtajien koulutusohjelmaan ja suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelman mukaan v sekä johtaminen ja opetushallinto opinnot v Hakija on toiminut Oulussa Hintan koulussa luokanopettajana v alkaen, josta ajasta vs. rehtorina 1,5 vuotta ja vararehtorina 3,5 vuotta. Aikaisemmin hän on toiminut Helsingissä Maunulan ala-asteen koulun rehtorina 8 kk v sekä eri kunnissa ja kouluissa opettajan tehtävissä ( ). Hakija on osallistunut mm. TVT-rehtorikoulutukseen ja Tukea johtamisen alkumetreillä koulutukseen. ********** on suorittanut kasvatustieteen maisterin tutkinnon, pääaineena erityispedagogiikka v. 2006, liikuntatieteiden maisterin tutkinnon v. 1995, erityisliikunnanopettajan tutkinnon v ja opetushallinnon tutkinnon v Hakija on toiminut Meri-Rastilan ala-asteen koulun rehtorina vuodesta 2014 alkaen, erityisopettajana (2007-) ja apulaisrehtorina (2012-). Aikaisemmin hän on toiminut lajipäällikkönä Suomen Invalidien Urheiluliitossa ( ) ja liikunnanohjaajana Vantaalla ja Jy-

4 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) väskylässä. Hän on myös toiminut sivutoimisesti liikunnan pedagogisena yhteyshenkilönä opetusvirastossa lv Hakija on osallistunut mm. uusien oppilaitosjohtajien peruskoulutusohjelmaan. ********** on suorittanut kasvatustieteiden kandidaatin tutkinnon luokanopettajan koulutusohjelmassa v (ylempi) ja opetushallinnon tutkinnon v Hakija on toiminut Tapanilan ala-asteen koulun rehtorina vuodesta 2010 alkaen. Aikaisemmin hän on toiminut Espoossa luokanopettajana, apulaisrehtorina (5 v), varajohtajana (5 v) vuosina ja lastentarhanopettajana (1991) sekä opettajana Kaarinassa n. 1,5 vuotta. Hakija on suorittanut johtamisen erikoisammattitutkinnon ja osallistunut mm. uusien rehtoreiden koulutusohjelmaan. Opetustoimen johtosäännön 20 :n 4 momentin mukaan rehtorin ottaa lautakunnan jaosto johtokunnan annettua hakijoista lausuntonsa. Munkkivuoren ala-asteen koulun johtokunta toteaa lausunnossaan seuraavaa: Munkkivuoren ala-asteen koulun johtokunta on pitänyt johtokunnan kokouksen, jossa on haastateltu kaksi hakijaa Munkkivuoren ala-asteen rehtorin virkaan. Hakijat olivat ********** Haastatteluiden perusteella johtokunta puoltaa, että rehtorin virkaan valitaan ********** Esittelijä toteaa, että kaikilla kahdeksalla haastatellulla on johtamiskokemusta, pitkä opettajakokemus ja johtamiskoulutusta. Esittelijä katsoo, että hakemusten ja haastattelussa esille tulleiden seikkojen johdosta tehdyn kokonaisarvion perusteella muiden hakijoiden edelle nousevat tässä vaiheessa hakijat ********** Heillä on hakijoista eniten rehtorikokemusta. ********** ovat suorittaneet johtamisen erikoisammattitutkinnon ja ********** on meneillään olevat opinnot. Kaikki kolme loppuvertailuun noussutta hakijaa ovat kokeneita rehtoreita ja heillä olisi hyvät edellytykset hoitaa Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettua peruskoulun rehtorin virkaa. Esittelijä katsoo, että ********** on parhaat edellytykset kysymyksessä olevan Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran menestykselliseen hoitamiseen. Hänet arvioitiin haastattelun perusteella johtamis- ja kehittämisnäkemyksiltään tehtävään parhaiten soveltuvaksi. Myös johtokunta puoltaa hänen valintaansa rehtoriksi. Edellä sanotun perusteella esittelijä esittää, että Munkkivuoren ala-asteen kouluun sijoitettuun peruskoulun rehtorin virkaan valitaan ********** Pöytäkirjanote annetaan tiedoksi virkaan valitulle sekä muille hakijoille oikaisuvaatimusohjeineen. Päätöksen tiedoksianto tapahtuu sähköisessä rekrytointijärjestelmässä niiden osalta, jotka ovat antaneet suostumuksensa sähköiseen tiedoksiantoon ja muiden osalta kirjeitse.

5 . Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Esittelijä Lisätiedot linjanjohtaja Outi Salo Kirsti Tanttu, vastaava henkilöstösuunnittelija, puhelin: kirsti.tanttu(a)hel.fi Arjariitta Heikkinen, aluepäällikkö, puhelin: arjariitta.heikkinen(a)hel.fi Liitteet 1 Hakijayhteenveto_Munkkivuoren aa_skj_.pdf 2 Johtokunnan lausunto_munkkivuoren aa.pdf Muutoksenhaku Otteet Ote Otteensaajat Otteen liitteet

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 32 Pihlajiston ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003008 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pihlajiston alaasteen kouluun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 (5) 29 Jakomäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2016-003004 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Jakomäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 137 Pitäjänmäen peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012804 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Pitäjänmäen peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 36 Taivallahden peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2017-001396 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Taivallahden peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 31 Roihuvuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002579 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Roihuvuoren ala-asteen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 29 Laakavuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002572 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Laakavuoren ala-asteen kouluun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) 3 Roihuvuoren ala-asteen kouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002579 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Keskustelu. Hyväksyttiin esittelijän ehdotus. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (5) 38 Alppilan lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002592 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa Alppilan lukioon sijoitettuun lukion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2014 1 (5) 136 Ressun peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2014-012014 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Ressun peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 139 Ressun peruskouluun sijoitetun peruskoulun rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-012796 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa Ressun peruskouluun sijoitettuun

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 16/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 16/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 26 Opetusviraston perusopetuslinjan aluepäällikön viran täyttäminen HEL 2015-007009 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/2 14.04.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/2 14.04.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 4/2015 1 (5) 2 Etu-Töölön lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2015-002601 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa Etu-Töölön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Opetusvirasto 10/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) Opetusvirasto 10/2015 Perusopetuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) 14 n aluepäällikön viran (422013) täyttäminen HEL 2015-005193 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan aluepäällikön virkaan (nro 422013)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto NAL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Kallion lukioon sijoitetun lukion rehtorin viran täyttäminen HEL 2017-001389 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa Kallion lukioon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2016 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto

Helsingin kaupunki Esityslista 13/2016 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Helsingin kaupunki Esityslista 13/2016 OPETUSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO ESITYSLISTA 13-2016 KOKOUSKUTSU Kokousaika opetuslautakunnan kokouksen (alkaa klo 16) jälkeen Kokouspaikka Opetusvirasto,

Lisätiedot

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta Otteet

Muutoksenhaku Oikaisuvaatimusohje, kasvatus- ja koulutuslautakunta Otteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 53 Ammatillisen koulutuksen päällikön viran täyttäminen HEL 2017-008970 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa ammatillisen koulutuksen päällikön virkaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Esityslista 2/2017 1 (5) 40 Ammatillisen koulutuksen päällikön viran täyttäminen HEL 2017-008970 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 61 n perusopetuslinjan opetuspäällikön viran täyttäminen määräajaksi HEL 2016-006700 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa perusopetuslinjan opetuspäällikön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 Kokousaika 14.4.2015 klo 16.21-17.06 Kokouspaikka Opetusvirasto, Hämeentie 11 A, 3. krs, huone 324 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Rydman, Wille Jalovaara, Ville Leoni,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (6) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (6) 159 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2019-001152 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 157 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-001440 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Linjanjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 Päätös Stadin aikuisopistoon sijoitetun toimialarehtorin viran täyttämisestä HEL 2016-014289 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa Stadin aikuisopistoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2019 1 (7) 158 Oikaisuvaatimus luokanopettajaksi ottamisesta HEL 2019-000962 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 134 :n nojalla hylätä oikaisuvaatimuksen, jonka hän on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto opetuslautakunnan kokouksen (alkaa klo 16) jälkeen

Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto opetuslautakunnan kokouksen (alkaa klo 16) jälkeen Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 OPETUSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO ESITYSLISTA 5-2017 KOKOUSKUTSU Kokousaika Kokouspaikka Käsitellään 25.4.2017 opetuslautakunnan kokouksen (alkaa klo 16) jälkeen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 13/2015 1 (5) 227 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2015-010492 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen, jonka

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 Kokousaika 25.4.2017 klo 16.40-16.55 Kokouspaikka Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. krs, huone D232 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Palm, Anniina Jalovaara, Ville Korkkula,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/ (6) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2017 1 (6) 15 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 1/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 1/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2016-013918 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (5) 6 Opetustoimen johtajan virkaan ottaminen HEL 2014-013830 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää ottaa filosofian maisteri Liisa Pohjolaisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 2 n tietohallintopäällikön viran täyttäminen HEL 2015-014156 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa opetusviraston tietohallintopäällikön virkaan (numero

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (5) 187 Oikaisuvaatimus virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-008988 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 1 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003189 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa

Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Oikaisuvaatimus rehtorin viran, nro 0011, täyttämisestä, Esa Yrttimaa Siv. ltk. 85 Sivistyslautakunta on julistanut haettavaksi 31.10.2008 mennessä reh- 25.11.2008 torin viran, nro 0011, vakinaisesti 1.8.2009

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 5/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 5/2017 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus tuntiopettajaksi ottamisesta HEL 2017-003319 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (9)

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (9) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2015 1 (9) 646 Opetusviraston nuoriso- ja aikuiskoulutuslinjan linjanjohtajan virkaan ottaminen HEL 2015-006053 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa kasvatustieteiden maisteri

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (5) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2017 1 (5) 3 Oikaisuvaatimus englannin ja espanjan kielen lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2017-004372 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Sj/6 25.3.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (5) Kaupunginvaltuusto Sj/6 25.3.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 6/2015 1 (5) Päätöshistoria Kaupunginhallitus 09.03.2015 249 Päätös Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: päättää ottaa filosofian maisteri Liisa

Lisätiedot

3 Pöytäkirjantarkastajien valinta Petra Lagerblom ja Nina Kilpimaa-Lipasti. 5 Johtokunnan kokousajat ja pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen

3 Pöytäkirjantarkastajien valinta Petra Lagerblom ja Nina Kilpimaa-Lipasti. 5 Johtokunnan kokousajat ja pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen Kokousaika: ti 17.3.2015 klo 17.00 Kokouspaikka: Vallilan ala-asteen koulun opettajainhuone, Paikalla: Hanna-Leena Keskinen, Kati Lounema Maryan Abdulkarim, pj. Petra Lagerblom Ville Idström Risto Widenius

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) Opetuslautakunta NAL/1 14.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2014 1 (5) 214 Oikaisuvaatimus koskien tuntiopettajan määräaikaista virkasuhdetta (turvallisuusala, aikuiskoulutus, työavain 25-439-14) HEL 2014-005591 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (5) Kaupunginhallitus Ryj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2013 1 (5) 278 Rakentamispalvelun (Stara) hallinnon yksikönjohtajan virkaan ottaminen HEL 2012-009387 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa rakentamispalvelun (Staran) hallinnon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/9 15.01.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) Kaupunginvaltuusto Kj/9 15.01.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1/2014 1 (6) 9 Taloushallintopalvelu -liikelaitoksen toimitusjohtajan virkaan ottaminen HEL 2013-011522 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2012 1 (5) 544 Kiinteistöviraston osastopäällikön, kiinteistöjen kehittämispäällikön viran täyttäminen HEL 2011-008534 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita arkkitehti **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 45/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto 45/2015 Hallinto- ja kehittämiskeskus/opev Kehittämisjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 151 Opetusviraston hallinto- ja kehittämiskeskuksen johtavan arkkitehdin viran täyttäminen HEL 2015-012282 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa opetusviraston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/1 9.3.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/1 9.3.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 10/2015 1 (5) Päätöshistoria Opetuslautakunta 24.02.2015 24 Lausunto Opetuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle seuraavan lausunnon:

Lisätiedot

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien.

Kemin kaupungin opetustoimessa on haettavana peruskoulun rehtorin virka 01.08.2016 lukien. HAKIJAYHTEENVETO Hepolan koulun rehtori, (Työavain: 107312) Rekrytoiva yksikkö: Peruskoulut Tehtävänimike työpaikkailmoituksessa: Hepolan koulun rehtori Tehtävän kuvaus työpaikkailmoituksessa: Kemin kaupungin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (7) 80 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta HEL 2017-002870 T 01 01 01 01 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (10) Kaupunginvaltuusto Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (10) Kaupunginvaltuusto Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (10) 85 Opetustoimen johtajan virkaan ottaminen HEL 2014-013830 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti ottaa filosofian maisteri Liisa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/ (5) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (5) 92 Opetuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle nuoriso- ja aikuiskoulutuslinjan linjanjohtajan viran täyttämisestä HEL 2015-006053 T 01 01 01 01 Lausunto

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 131 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston

laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virkaan (vakanssi n:o ) Päätös Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin ammattiopiston Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 42 Laaja-alaisen erityisopetuksen lehtorin virka (vakanssi n:o 422290) HEL 2014-004918 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 4/2017 1 (5) 22 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan perusopetuksen palvelukokonaisuuden kohdennettujen opetuspalvelujen päällikön viran täyttäminen HEL 2017-000635 T 01

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (10) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (10) 249 V 25.3.2015, Opetustoimen johtajan virkaan ottaminen HEL 2014-013830 T 01 01 01 01 Päätös päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa: Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.

Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016. Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03. Kaupunginhallitus 38 09.02.2016 Kaupunginhallitus 76 08.03.2016 Hirsikampuksen apulaisrehtorin viran täyttäminen 883/07.00/2015, 947/03.05/2016 KH 09.02.2016 38 Kaupunginhallitus on kokouksessaan 22.12.2015

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 24/2013 1 (5) 732 Liikuntaviraston hallinto-osaston osastopäällikön virkaan ottaminen päätti, että kasvatustieteen maisteri Kirsti Laine otetaan liikuntaviraston hallinto-osaston

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 17.05.2017 Sivu 1 / 1 5435/2016 01.01.01 101 Oikaisuvaatimus peruskoulun luokanopettajan virkojen vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1256-16) Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja asennus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 12 Opev, Stadin ammattiopisto, tuntiopettajan (liikunta ja terveystieto) tehtävä, työavain 25-391-16 HEL 2016-006333 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. toimialarehtori

Lisätiedot

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen

Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Kuopion kaupunki Päätöspöytäkirja 1 (5) Henkilöstöasiat 54 / 2018 Perusopetuksen rehtorin viran (0804) täyttäminen 1.1.2019 alkaen toistaiseksi, Alavan koulu / Merja Laininen Selostus ja perustelu Kuopion

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Kasvatus- ja koulutuslautakunta Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (5) 57 Oikaisuvaatimus koskien opinto-ohjaajan määräaikaisen virkasuhteen täyttämistä HEL 2017-007095 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä Stadin ammattiopiston ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 39 Päivähoitoyksikkö Franzenian päiväkodinjohtajan virkaan valinta HEL 2015-003621 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen, kokemuksen

Lisätiedot

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013

Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajien valintaprosessi Virve Kemppi 26.2.2013 Opettajavirkojen täyttäminen peruskouluissa ja lukioissa Opettajavirkojen ja tuntiopettajan tehtävien täyttäminen vakinaisesti 1.8.2013 alkaen Koulut antoivat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 108 Rakennusviraston katu- ja puisto-osaston ohjelmointitoimiston toimistopäällikön valinta HEL 2013-008723 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti ottaa diplomi-insinööri

Lisätiedot

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, valtuusto Otteet Otteen liitteet

Muutoksenhaku Kunnallisvalitus, valtuusto Otteet Otteen liitteet Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2015 1 (7) 59 Ympäristökeskuksen ympäristöjohtajan virkaan ottaminen Käsittely päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti ottaa ympäristökeskuksen ympäristöjohtajanvirkaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (6) 209 Peruskoulun luokanopettajien, erityisopettajien ja apulaisrehtorien virkojen perustaminen ja peruskoulun rehtorien virkojen lakkauttaminen HEL 2017-000245

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (5) Kiinteistölautakunta Vp/6 01.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (5) Kiinteistölautakunta Vp/6 01.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 22/2011 1 (5) 571 Kiinteistöviraston tonttiosaston apulaisosastopäällikön viran täyttäminen HEL 2011-003819 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita kiinteistöviraston tonttiosaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palvelukokonaisuus Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 8 Varhaiskasvatusyksikkö Louhikko-Pyynikin päiväkodinjohtajan viran täyttäminen HEL 2017-004072 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa lastentarhanopettaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) Opetuslautakunta POL/4 21.06.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2016 1 (7) 4 Oikaisuvaatimus päätoimisen tuntiopettajan valinnasta HEL 2016-004467 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kiinteistölautakunta Vp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Kiinteistölautakunta Vp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (5) 394 Kiinteistöviraston tonttiosaston maanhankintatoimiston toimistopäällikön viran täyttäminen HEL 2011-001543 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita kiinteistöviraston

Lisätiedot

Roihuvuorentie 2 / Satumaanpolku Helsinki Puh (09) Fax. (09)

Roihuvuorentie 2 / Satumaanpolku Helsinki Puh (09) Fax. (09) 1/9 POROLAHDEN PERUSKOULUN JOHTOKUNNAN KOKOUS Aika: Tiistaina 19.3.2013 klo 18.00 20.00 Paikka: Läsnä: Satumaanpolku 2, neuvotteluhuone Sari Leppänen, puheenjohtaja Jenny Uusikivi Kaisa Larste Iiro Lilja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Opetuslautakunta NAL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (5) Opetuslautakunta NAL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2016 1 (5) 341 Määräajaksi otetun tuntiopettajan virkasuhteen purkaminen koeaikana HEL 2016-011161 T 01 01 04 02 Päätös päätti kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) Opetuslautakunta NAL/2 2.2.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 1/2016 1 (5) 2 Oikaisuvaatimus koskien Stadin aikuisopiston hoitotyön opettajan virkasuhteen täyttämistä HEL 2015-012221 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (5) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (5) 700 Kiinteistöviraston hallinto-osaston osastopäällikön virkaan valitseminen HEL 2013-001979 T 01 01 01 01 Päätös päätti valita kiinteistöviraston hallinto-osaston

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 117 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan lukio- ja ammatillisen koulutuksen ja vapaan sivistystyön johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014154 T 01 01 01 01 Päätös

Lisätiedot

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös

2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 2 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, työavain 45-1435-14 HEL 2015-002922 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Lastensuojelun sosiaalityön päätti koulutuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Kaupunginkanslia Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 45 Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden ympäristöpalvelun ympäristönsuojeluyksikön maaperä ja jätteet -tiimin tiimipäällikön viran täyttäminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (6) 142 Helsingin Satama -liikelaitoksen satamajohtajan viran täyttäminen HEL 2011-000171 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti

Lisätiedot

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302

Khall 267 Valmistelija hallintojohtaja Liisa Virkkunen, p. 0505-395 0302 267 12.10.2010 295 26.10.2010 324 10.11.2010 341 16.11.2010 33 01.02.2011 Ii-instituutti-liikelaitoksen johtajan viran perustaminen ja viran aukijulistaminen/virkavalinnan valmistelu/viran vaali/virkavaalin

Lisätiedot

4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, pohjoinen nuorten sosiaalityö. Päätös

4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, pohjoinen nuorten sosiaalityö. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 4 Sosiaalityöntekijän viran täyttäminen, pohjoinen nuorten sosiaalityö HEL 2016-003399 T 01 01 01 01 Työavain 45-1384-15 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa koulutuksen,

Lisätiedot

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI

OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI OPETUSALAN JOHTAMISEN FOORUMI 5.-6.6.2013 HELSINKI RINNAKKAISSEMINAARI 8: Rehtorin työnkuva, pätevyysvaatimukset ja opetusalan työaikajärjestelyt tulevaisuudessa Matti Lahtinen, OPH Kristiina Haavisto,

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI

SISÄLLYS. N:o 864. Laki. Annettu Helsingissä 13 päivänä marraskuuta 1998. Tasavallan Presidentti MARTTI AHTISAARI SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2005 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä marraskuuta 2005 N:o 864 865 SISÄLLYS N:o Sivu 864 Laki sellaisen lahjonnan torjumisesta, jossa on osallisina Euroopan yhteisöjen virkamiehiä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015

Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) Opetuslautakunta POL/4 25.08.2015 Helsingin kaupunki Esityslista 8/2015 1 (5) 4 Oikaisuvaatimus luokanopettajan virkaan ottamisesta määräajaksi HEL 2015-006724 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/5 13.12.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2011 1 (6) 239 Esitys kaupunginhallitukselle virkojen perustamisesta HEL 2011-008297 T 01 01 00 Päätös päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se perustaisi 1.8.2012

Lisätiedot

2 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös

2 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (19) 2 Viran täyttäminen, hoitotyön opettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-015205 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella

Lisätiedot

Päätösehdotus Liikuntalautakunta päättänee esittää kaupunginhallitukselle, että

Päätösehdotus Liikuntalautakunta päättänee esittää kaupunginhallitukselle, että Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2013 1 (6) 90 Liikuntaviraston hallinto-osaston osastopäällikön viran täyttäminen HEL 2013-002933 T 01 01 01 01 Päätös Käsittely päätti esittää kaupunginhallitukselle, että

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 381/2016 01.01.01 84 Oikaisuvaatimus oman äidinkielen opettajan (espanja) valinnasta (työavain 3-1403-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh. 050 354 6840 Virpi Leino,

Lisätiedot

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri)

Savukosken kunnanvirasto. Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen (Pulska Petteri) Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Torstai 20.4.2017 klo 19:10 19:55 Paikka Savukosken kunnanvirasto LÄSNÄ Ahola Elina, puheenjohtaja Kuosku Sari, jäsen Pääkkö Jorma, jäsen Kallunki Maija-Liisa, varajäsen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 74/2014 24.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 74 Päätös opetusviraston tilapalvelupäällikön viran täyttämisestä HEL 2014-012179 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa opetusviraston hallinto- ja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (5) 116 Kasvatuksen ja koulutuksen toimialan ruotsinkielisen palvelukokonaisuuden johtajan viran täyttäminen HEL 2016-014156 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa ruotsinkielisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Varhaiskasvatusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Varhaiskasvatusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 77 Päivähoitoyksikkö Lassi-Niityn päiväkodinjohtajan viran täyttäminen HEL 2016-006549 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa kasvatustieteen maisteri,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/ (7) Kaupunginvaltuusto Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 14/2012 1 (7) 255 Sosiaali- ja terveysviraston virastopäällikön virkaan ottaminen HEL 2012-009272 T 01 01 01 01 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti ottaa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) 61 Oikaisuvaatimus päivähoitoyksikkö Fregatti-Itämeri-Maininki päiväkodinjohtajan virkaan valinnasta HEL 2016-001620 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä **********

Lisätiedot

93 Ensihoitotyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös

93 Ensihoitotyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä. Päätös Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 93 Ensihoitotyön tuntiopettajan virkasuhteinen tehtävä HEL 2014-004896 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Rehtori päätti kokonaisarvion perusteella valita Stadin

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain )

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain ) 18.05.2016 Sivu 1 / 1 5576/2015 01.01.01 85 Oikaisuvaatimus peruskoulun historian ja uskonnon lehtorin viran vakinaisesta täyttämisestä (työavain 3-1414-15) Valmistelijat / lisätiedot: Ilpo Salonen, puh.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/ (7) Varhaiskasvatuslautakunta Vakaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 10/2015 1 (7) 107 Oikaisuvaatimus päivähoitoyksikkö Kolkan päiväkodin johtajan virkaan valinnasta HEL 2015-003768 T 01 01 01 01 Päätös päätti hylätä ********** oikaisuvaatimuksen,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/

Helsingin kaupunki Esityslista 6/ (7) Opetuslautakunta POL/ Helsingin kaupunki Esityslista 6/2016 1 (7) 5 Oikaisuvaatimus lehtorin virkaan ottamisesta HEL 2016-003468 T 01 01 01 01 Päätösehdotus Esittelijän perustelut päättää kuntalain 89 :n nojalla hylätä **********

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Opetuslautakunnan suomenkielinen jaosto Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 6/2017 Kokousaika 16.5.2017 17.13-17.25 Kokouspaikka Opetusvirasto, Töysänkatu 2 D, 2. krs, huone D232 Läsnä Jäsenet Krohn, Minerva Palm, Anniina Jalovaara, Ville Korkkula,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2013 1 (5) 317 Tietokeskuksen arkistotoimen päällikön viran täyttäminen HEL 2012-014037 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa filosofian tohtori Jussi Jääskeläisen tietokeskuksen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/1 13.10.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2014 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/1 13.10.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 36/2014 1 (5) 1044 Opetusviraston kehittämisjohtajan virkaan ottaminen HEL 2014-007295 T 01 01 01 01 Päätös päätti ottaa filosofian maisteri Pia Setälän opetusviraston hallinto-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) Opetusvirasto Nuoriso- ja aikuiskoulutuslinja Toimialarehtori, Tekniikka ja logistiikka Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (5) 14 Stadin ammattiopisto, S2-opetus ja äidinkielen lehtorin virka, työavain 25-354-16 HEL 2016-006090 T 01 01 01 01 Päätös Päätöksen perustelut Toimialarehtori päätti

Lisätiedot

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi

Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi LAUSUNTO 30.3.2015 1(1) Opetus-ja kulttuuriministeriö Asia: Lausuntopyyntö OKM 15/010/2015 Snellman-korkeakoutun lausunto hallituksen esityksen luonnoksesta varhaiskasvatuslaiksi Lausunnon keskeinen sisältö

Lisätiedot