TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI"

Transkriptio

1 TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI

2 Kiasman taidepaja Kiasman taidepaja järjestetään taideretkipäivänä Musiikkitalon viherkannella. Taidepajan on suunnitellut kuvataiteilija Heidi Lunabba. Pajan teemoina ovat värit ja identiteetti. Teemat liittyvät Kiasman vuoden 2018 näyttelysisältöihin. Lapsille esitetään viherkannella kysymyksiä, joihin jokainen saa vastata väreillä. Kysymykset liittyvät tunteisiin ja identiteettiin. Lapset vastaavat kysymyksiin nostamalla erivärisiä papereita siten, että kaikkien vastaukset muodostavat yhdessä monivärisen kuvan. Lopuksi lapset tekevät lipun, johon he valitsevat kolme väriä edustamaan heille itselleen tärkeitä tunteita. Pajaohjaajina toimivat Aalto ARTSin kuvataidekasvatuksen opiskelijat ja Kiasman henkilökuntaa. Kuva: Arno de la Chapelle

3 Ennakkotehtävä 1. Keskustelu väreistä Ennakkotehtävä 2. Maalaus-/piirustustehtävä Amerikkalaisessa Earnshaw's Infants' Department - lehdessä kirjoitettiin sata vuotta sitten seuraavasti: Roosa on selkeämpi ja voimakkaampi väri, joka sopii paremmin pojille, kun taas sininen on sievempi tytöillä, koska se on tunteikkaampi ja viehättävämpi. Keskustelkaa luokassa, miten väreihin suhtaudutaan nykyään. Tehtävänanto luokalle: Tee kolme kuvaa (maalausta/piirustusta). Käytä ensimmäisessä kuvassa vain värejä, jotka löytyvät tänään vaatteistasi, toisessa värejä, jotka eivät löydy vaatteistasi ja kolmannessa kaikkia näitä värejä. Keskustelu: onko eri kuvissa erilainen tunnelma? Esimerkkikysymyksiä: Käytätkö kaikkia värejä? Pitäisikö kaikkien värien kuulua kaikille?

4 Helsingin kaupunginorkesterin konsertti Taidepajasta jatketaan taideretken konserttiosuuteen Musiikkitaloon. Konserttisalissa kuullaan tarinallinen konsertti, joka perustuu helmikuussa 2018 julkaistuun Timo Parvelan lastenromaaniin Ella ja kaverit konsertissa. Musiikin on säveltänyt Iiro Rantala. Helsingin kaupunginorkesteria johtaa Jaakko Kuusisto, Ellaa näyttelee Lotta Kuusisto ja opettajaa Paavo Kerosuo. Kuva: Mervi Lindman

5 Ennakkotehtävä 1. Orkesteri- ja kapellimestarileikki Sinfoniaorkesteri on kymmenien soittajien ja soittimien muodostama yhtye, jonka jokaisella jäsenellä on oma, tärkeä roolinsa sävellyksen esittämisessä. Useimmiten orkesteria johtaa kapellimestari, joka tahtipuikollaan pitää soittajat samassa tahdissa ja eleillään ja ilmeillään näyttää tulkintaohjeita. (Sinfoniaorkesteri, Ella ja kaverit konsertissa -kirja, Tammi 2018)

6 Orkesterileikki Opettaja toimii kapellimestarina, eli johtajana. Myöhemmin myös lapset voivat kokeilla kapellimestarin roolia. Pyydä ryhmältä soitinehdotuksia orkesterisoittimista. Keksikää ja päättäkää yhdessä jokaiselle soittimelle oma tunnusomainen ääni ja liike. Kokeilkaa ja soittakaa jokaista soitinääntä ensin yhtenä ryhmänä. Jaa ryhmä eri soitinryhmiin, syntyy usean soittimen orkesteri. Valitkaa yhteinen pulssi = tempo. Anna sävellyksen syntyä ja soida. Testatkaa myös dynamiikan vaihteluita (kovaa, hiljaa, voimistuen, hiljentyen). Vaihdelkaa tempoa (nopea, hidas, nopeutuen, hidastuen). Sävellyksen voi äänen ja liikkeen lisäksi tehdä myös sanoista, kehorytmeistä tai yhdistelemällä näitä kaikkia. Sävellyksen voi tehdä vaikka jostain arkisen asian opettelusta, esim. "Muista harjata hampaat!" Kapellimestarileikki Äänen lopetus kärpäsen pyydystyksellä: Tehkää kärpäsen surinaääntä, käsiliikkeellä napataan kärpänen ilmasta sormien väliin ja samalla ääni loppuu. Muista pitää hauskaa! Menkää rohkeasti siihen suuntaan johon energia vie. Jos väsyttää, niin tehkää sävellys siitä tai jos päivä on kiitolaukassa, säveltäkää se. Tässä hommassa ei ole vääränlaista energiaa eikä vääränlaisia sävellyksiä.

7 Ennakkotehtävä 2. Tyyppigalleria Ella-kirjoista tutut Hanna, Tuukka, Pate, Pukari, Tiina, Samppa ja Ella ovat seitsemän erilaista tyyppiä. Tokaluokkalaisten taideretkellä kuultavassa konsertissa kaikilla seitsemällä lapsella on oma musiikillinen teemansa, joissa on soolosoitin: Ella - klarinetti, Hanna - trumpetti, Tuukka - harppu, Pate - rummut, Pukari - käyrätorvi, Samppa - fagotti, Tiina - huilu. Tutustukaa hahmoihin ja pohtikaa, mitkä ovat heidän tapansa toimia, reagoida ja olla. Oppilaat miettivät 1-3 piirrettä itsessään, jotka kuvastavat heidän tapaansa toimia ja olla. Opettaja voi kirjoittaa luonnehdinnat muistiin. Kokeilkaa liikkeitä ja liikkumista eri tavoin. Käyttäkää Ella-kirjan tyyppien ja oppilaiden omia luonnehdintoja. Esim. rauhallinen vilkutus, särmikäs kävely, iloinen ylösnousu, tomera vilkutus jne. Keskustelkaa siitä, että on useita mahdollisia tapoja tehdä asioita. Silti voidaan toimia yhdessä. Jokaisella on oma olemus ja temperamentti. Miettikää mikä olisi kunkin oppilaan omaa persoonaa kuvastava soolosoitin? Orkesterisoittimiin voitte tutustua Helsingin kaupunginorkesterin verkkosivuilla,

8 Lisätiedot: Kiasman taidepaja ja ennakkotehtävät: Maria Saarikoski Tuottaja, Nykytaiteen museo Kiasma Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ja ennakkotehtävät: Annika Kukkonen Yleisötyön tuottaja, Helsingin kaupunginorkesteri TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Taideretken tapahtumajärjestelyt & peruutukset: Varpu Sipilä Tuottaja, Helsingin juhlaviikot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

Tokaluokkalaisten taideretki 2018

Tokaluokkalaisten taideretki 2018 Tokaluokkalaisten taideretki 2018 Ohjelma 15.15-15.30 Tokaluokkalaisten taideretki 2018 konsep9 ja aikataulut, Kris9ina Vuorela, Helsingin juhlaviikot 15.30-15.45 Roolit ja iden9teed Kiasman näyhelyissä,

Lisätiedot

Hei! Saapuminen ja aikataulu

Hei! Saapuminen ja aikataulu Hei! Koulujen alku on täällä ja sen myötä lähestyy myös Tokaluokkalaisten taideretki! Tässä kirjeessä sekä liitteissä on tärkeää tietoa tapahtuman järjestelyistä. Mikäli sinulle jäi kysyttävää, otathan

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2017 Ennakkomateriaali 1. Kiasman taidepaja Kuva: Paula Lehtonen, 2015 Kiasman taidepajan on suunnitellut Pink Twins, joka on helsinkiläisten taitelija-muusikko-veljesten

Lisätiedot

Hei! Saapuminen ja aikataulu

Hei! Saapuminen ja aikataulu Hei! Koulujen alku on täällä ja sen myötä lähestyy myös Tokaluokkalaisten taideretki! Tässä kirjeessä sekä liitteissä on tärkeää tietoa tapahtuman järjestelyistä. Mikäli sinulle jäi kysyttävää, otathan

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016. Ennakkomateriaali

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016. Ennakkomateriaali TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016 Ennakkomateriaali Valokuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen 1. KIASMAN TAIDEPAJA Taideretken teema on tänä vuonna muovin toinen elämä. Kiasman taidepajan ja Helsingin

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2017 Ennakkomateriaali 1. Kiasman taidepaja Kuva: Paula Lehtonen, 2015 Kiasman taidepajan on suunnitellut Pink Twins, joka on helsinkiläisten taitelija-muusikko-veljesten

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia

Sanomalehtiviikko. Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Sanomalehtiviikko Sanomalehtiviikon 2014 tehtäväehdotuksia Esiopetukseen, 3. 7.2.2014 ala- ja yläkouluun sekä lukioon ja ammatilliseen oppilaitokseen Sanomalehtiviikko: esiopetus Vastatkaa vuoronperään

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia

Railakas kouluvuosi pursuaa seikkailuja, yllätyksiä, musiikkia, laulua ja tanssia 1 Ella-kirjat ovat naurettavia kirjoja, ja sellaisiksi ne on tarkoitettukin. Nauru, huumori, on kuin kieli, jolla voi puhua yhtä aikaa monenikäisille. Kun yhteinen lukuhetki keskeytyy siihen, että lapsi

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Trestima Oy Puuston mittauksia Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: ympyrä, ympyrän piiri, halkaisija ja pinta-ala, lieriön tilavuus, yhdenmuotoisuus, yksikkömuunnokset

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

MEDIAVÄYLÄ. Mediaväylältä löytyy: 3-vuotiaille Kuvaaminen 4-vuotiaille Ääni 5-vuotiaille Medialukutaito 6-vuotiaille Viestintä

MEDIAVÄYLÄ. Mediaväylältä löytyy: 3-vuotiaille Kuvaaminen 4-vuotiaille Ääni 5-vuotiaille Medialukutaito 6-vuotiaille Viestintä MEDIAVÄYLÄ Mediaväylä on avoin menetelmätarjotin, joka tarjoaa mediakasvatuksellisia omatoimipajoja. Jokaiselle ikäryhmälle on suunniteltu oma sisältö, mutta pajat ovat vapaasti sovellettavissa eri-ikäisille.

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

KLASARI- BASARI HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA

KLASARI- BASARI HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA KLASARI- BASARI 3 HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA TAPIOLA SINFONIETTA 4 EERO LEHTIMÄKI 5 AILI JÄRVELÄ 6 HEIKKI VILPPONEN 7 1 2. KUUNNELKAA 8 3. SERGEI RACHMANINOV 9 4. DARIUS MILHAUD 10 TEKIJÄT

Lisätiedot

RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA

RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA RANTASALMEN PUHALLINORKESTERI HARRASTUKSENA Rantasalmen puhallinorkesteriyhdistys tarjoaa lapsille, nuorille ja aikuisille oivan mahdollisuuden harrastaa musiikkia mukavassa porukassa. Toimimme yhteistyössä

Lisätiedot

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA)

VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) VASKISOITTIMET (TRUMPETTI, BARITONITORVI, KÄYRÄTORVI, PASUUNA, TUUBA) Baritonitorvi Noudatetaan trumpetille tehtyjä sillä tavalla että transponointi korvataan f avaimen opiskelulla Käyrätorvi Noudatetaan

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI

SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI SML:N SYYSPÄIVÄT KOKKOLASSA17.11.2016 TIETOA PÄÄTÖKSENTEON POHJAKSI TIMO KLEMETTINEN, TOIMINNANJOHTAJA MUSIIKKIOPPILAITOSTEN TOIMIPISTEET JA SIVUTOIMIPISTEET Jäsenoppilaitoksia 96 Valtionosuutta saavia

Lisätiedot

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

HUILU TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia HUILU TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme huilunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä

Lisätiedot

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät

Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät Naantalin Musiikkijuhlat ja Pelastakaa Lapset ry yhteistyössä ylpeänä esittävät 4. 7.6.2015 Naantalin LASTEN Musiikkijuhlat Neljä päivää satuja, leikkejä, lastenjuhlia ja taidetta musiikin merkeissä. Nähdään

Lisätiedot

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin.

Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. Ma Tänään tutustumme sanomalehteen ja sen eri osastoihin. 3. 4. Mitä sanomalehteä luet? Etsi lehdestä seuraavat perustiedot: a) lehden nimi b) ilmestymisnumero c) irtonumeron hinta d) päätoimittaja e)

Lisätiedot

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari

TILAVARAUKSET 1 (5) Kansanmusiikki (pienet hanuristit) Anna-Mari TILAVARAUKSET 1 (5) TANSSISALI KLO MAANANTAI 7.2. TIISTAI 8.2. KESKIVIIKKO 9.2. TORSTAI 10.2. 12-13 klo 13.30-14.15 klo 12.30-13.15 Tehtävä ja temppurata ML 2 Tehtävä ja temppurata ML 1 14.30-15.15 Eeva

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015

Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Koulupalvelut Lukuvuosi 2014 2015 Vierailu Tekniikan museoon oli hauska. Toivottavasti näemme vielä! (tyttö, 3. lk) Innostunut opas innostaa kävijää! (opettaja) Tekniikan museo on kiinnostava, koska pidän

Lisätiedot

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.

Lisätiedot

Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen

Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen Video 2: Uuden oppiminen ja vanhan kertaaminen VÄRIT Tavoite: Oppilas tutustuu ja oppii opiskeltavalla kielellä värejä havainnoimalla ympäristöään. Harjoitukseen valmistautuminen: Ensin oppilaiden kanssa

Lisätiedot

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. "Klarinetti soimaan"

SAKSOFONI PERUSOPINNOT. Klarinetti soimaan SAKSOFONI PERUSOPINNOT "Klarinetti soimaan" TAVOITTEET Esittäminen ja ilmaiseminen löytää luonteva soittotapa saada valmiuksia musiikin ilmaisuun sekä teknisiin ja taiteellisiin perustaitoihin Äänenmuodostus,

Lisätiedot

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA

SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA SIJAISSISARUUS NYT! TEHTÄVÄKIRJA KUN NÄET NÄITÄ KUVIA KIRJASSA, NIIN TIEDÄT MISTÄ ON KYSE: Pilviin voit kirjoittaa vastauksia kysymyksiin Huom! Tärkeää tietoa Onneksi olkoon uudesta sisaruksesta, jonka

Lisätiedot

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.

Lisätiedot

Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö

Brändiohjeisto. Nenäpäivä-säätiö Brändiohjeisto Nenäpäivä-säätiö Logo Nenäpäivä-logon kanssa voi leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä paikkoja ja sen avulla saa yllättää. Nenäpäivän

Lisätiedot

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry

SELKOESITE. Autismi. Autismi- ja Aspergerliitto ry SELKOESITE Autismi Autismi- ja Aspergerliitto ry 1 Mitä autismi on? Autismi on aivojen kehityksen häiriö. Autismi vaikuttaa aivojen eri alueilla. Autismiin voi olla useita syitä. Autistinen ihminen ei

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991)

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991) 5. Huilu Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) 2) kaksi etydiä, joista soitetaan lautakunnan valitsema 3) kaksi sävellystä (ohjelmistoluettelon n:o 7 osastosta 3 tai 5) tai sonaatin nopea ja hidas osa 4) prima

Lisätiedot

Lyömäsoittimet. Opintokokonaisuus 1. Soittimeen tutustuminen - miten ääni syntyy - kielien nimet - soittoasento

Lyömäsoittimet. Opintokokonaisuus 1. Soittimeen tutustuminen - miten ääni syntyy - kielien nimet - soittoasento Lyömäsoittimet Opintokokonaisuus 1 Soittimeen tutustuminen - miten ääni syntyy - kielien nimet - soittoasento - oikea ote kapuloista/malleteista (pikkurumpu, melodiasoittimet ja rumpusetti) - soittimen

Lisätiedot

Neljännen luokan opetettavat asiat

Neljännen luokan opetettavat asiat Neljännen luokan opetettavat asiat MTOIOS Rytinää LULMINN hyvä asento seisten ja istuen asennon vaikutus ääneen äänen synty äänen voimakkuuden säätely hengityksen voimakkuuden säätely selkeä artikulaatio

Lisätiedot

Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2019. Tavoitteena

Lisätiedot

LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput.

LAPPUTEHTÄVÄT. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti kummastakin pinkasta yhdet laput. LAPPUTEHTÄVÄT LAPPUHAHMO Tee lappuja kahdelle eriväriselle paperille, niin että kirjoitat toisen väriseen lappunippuun vain adjektiiveja ja toisen värisiin lappuihin objekteja. Annan oppilaiden ottaa sattumanvaraisesti

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Tarvitaanko pelin tekemiseen matematiikkaa? Mitä on ohjelmointi? Mitä tekee ohjelmoija?

Tarvitaanko pelin tekemiseen matematiikkaa? Mitä on ohjelmointi? Mitä tekee ohjelmoija? Reaktor Ohjelmoinnillinen ajattelu Tarvitaanko pelin tekemiseen matematiikkaa? Mitä on ohjelmointi? Mitä tekee ohjelmoija? Opettaja jakaa luokan ryhmiin. Projekti on jaettu osiin, jotka suoritetaan järjestyksessä.

Lisätiedot

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu

TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu 61 TUKEVASTI ALKUUN, VAHVASTI KASVUUN -HANKE Paula Jaatinen ja Tuulikki Leinonen, opiskelijat Metropolia ammattikorkeakoulu Kvartti-malli LAPSEN TUKEMINEN SIIRTYMÄVAIHEESSA Malli koostuu kahdesta osasta:

Lisätiedot

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily!

Opittavia asioita. Mitä marsilainen sanoi musiikkikaupassa flyygelille? Lopeta tuo idioottimainen hymyily! 1. Pörinää! Opittavia asioita Laulan reippaasti hyvässä lauluasennossa. Soitan soittimia. Kuuntelen keskittyneesti. Keksin sanoja, ääniä, rytmejä, liikkeitä ja sooloja. Opin rytminuotit taa ja ti-ti sekä

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 PUUPUHALTIMET Huilu Oboe Klarinetti Saksofoni Fagotti Nokkahuilu Tässä aineopetussuunnitelmassa esitellään

Lisätiedot

Opettajalle RAKENTAMINEN TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle RAKENTAMINEN TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Harjoitellaan yhdessä rakentamista sekä uusia tapoja rakentaa yksinkertaisia rakennelmia. Oppilas ymmärtää tasapainon ja vipuvarren periaatteet. RAKENTAMINEN TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO 2017 VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopistossa yli 2000 oppilasta saa soiton ja

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely:

DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: lasten ja nuorten dokumenttielokuvatapahtuma DOKKINO OPETUSMATERIAALI 2016 NOUSE TAKAISIN YLÖS, TEFIK! Elokuvan esittely: 10-vuotias Tefik on kotoisin Kosovosta mutta asuu tällä hetkellä perheensä kanssa

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys

Wanted. Kohti hyvää elämää Hyvään. Taiteen taito. Mysteeriloota. Tölön taidetta. Koulun kysytyin kysymys Koulun kysytyin kysymys "Miksi koulua käydään?". Otimme tehtäväksemme ottaa siitä selvää. Wanted Taiteen taito Tölön taidetta Kohti hyvää elämää Hyvään elämään on monta tietä ja neuvoa. Tässä muutama.

Lisätiedot

PERUSFONTTi. LiSÄFONTiT. ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc 0123

PERUSFONTTi. LiSÄFONTiT. ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc ABCabc 0123 BRÄNDIOPUS LOGO DO S Logoa saa käyttää markkinointiviestinnällisissä kampanjamateriaaleissa. Kun logoa käytetään kaupallisessa käytössä, tulee käytön liittyä aina Nenäpäivän varainhankintaan. Logo ja Nenäpäivä-brändi

Lisätiedot

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha

Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste. KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivän 2018 ennakkotehtävä II aste KAIKKI MUKANA kaveritaidot kunniaan Päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosrauha Vaikuttaja-päivä Vaikuttaja-päivän tarkoituksena on lisätä tietoa vaikuttamismahdollisuuksista

Lisätiedot

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia PASUUNA TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme pasuunansoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön

Kokemusten Keinu. Huoltajalle. Ohjeita Kokemusten Keinun käyttöön Liite 2 Ohjeita n käyttöön Huoltajalle 1. Varaa tarpeeksi kiireetöntä aikaa. 2. Valitse ympäristö, jossa sinä ja lapsesi pystytte keskittymään kysymyksiin. 3. Mukauta kysymysten sanamuodot omalle lapsellesi

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) LAL-LAL- LAA Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET L-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1)

Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1) Musiikkipäiväkirjani: Soitetaan instrumentteja (PI1) Tehdään erilaisia ääniä arkisilla esineillä (esim. paperi, pöydät, kupit, tikut, pallot), rummuilla tai melodisilla instrumenteilla, ja kuvaillaan ääniä

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi:

Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Kouluttajan manuaali PPT-esityksen tueksi: Tämä esitys sisältää koulutuksen koulun opetushenkilöstölle. Koulutus on rakennettu sellaiseksi, että sen voi vetää ryhmälle ilman aiheeseen etukäteen perehtymistä.

Lisätiedot

Selvittäkää, kuinka paljon seuraavista tuotteista on maksettu veroja valtiolle?

Selvittäkää, kuinka paljon seuraavista tuotteista on maksettu veroja valtiolle? VEROT Elintarvikkeet 14 % - Esim. leipä, maito, mehu Makeisvero 0,95 kilogrammalta ja 11 senttiä litralta - esim. 2,50 makeispussista (200g) veron osuus on 0,19. Makeisvero koskee suklaan ja karamellien

Lisätiedot

Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi.

Tuntisuunnitelma on sovellettavissa ja tuotekuvia on hyvä muuttaa esimerkiksi oman koulun kioskin tarjontaan sopiviksi. Sokeripalanäyttelyn voi pitää eri oppiaineissa, esimerkiksi kuvaamataidossa, äidinkielessä, terveystiedossa, kotitaloudessa ja matematiikassa. Suosituksena on yksi luokka kerrallaan. Tuntisuunnitelma on

Lisätiedot

SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

SSSSSSS. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) SSSSSSS Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 3(19) OHJEET S-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19)

KURR KURR. Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia   Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 1(19) KURR KURR Ohjevihkossa on käytetty papunetin kuvia www.papunet.fi Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus 2(19) OHJEET R-ÄÄNTEEN HARJOITTELUUN

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas

KÄYRÄTORVI. TASO 1 laajuus 70 tuntia YLEISET TAVOITTEET. Oppilas KÄYRÄTORVI TASO 1 laajuus 70 tuntia osaa ilmaista tunnistaa luonnollisen soinnin ja osaa tuottaa osaa toteuttaa äänen voimakkuuserot hallitsee perustempon, ylläpitää pulssin, osaa tempon hidastamisen ja

Lisätiedot

Kirjain ja kysymys peli

Kirjain ja kysymys peli CC BY-NC-SA 4.0 RyhmäRenki Kirsi Alastalo 2017 OHJE PELIN NIMIKORTTI Kirjain ja kysymys peli Tulosta valitsemasi kirjainkortit ja aihekortit. Vaikeammat kirjaimet (D, U, V, Y, Ä ja Ö) ja aiheet voi jättää

Lisätiedot

OPS -työskentely. Rehtoreiden talvipäivät Lehmonkärki. Rehtoreiden talvipäivät

OPS -työskentely. Rehtoreiden talvipäivät Lehmonkärki. Rehtoreiden talvipäivät OPS -työskentely Lehmonkärki Päivän OPS työskentelyn vaiheet I Vaihe: aamupäivä Ryhmätyöskentely aiheittain OPS työryhmän jäsen ohjaajana II Vaihe: iltapäivä lounaan jälkeen Learning cafe OPS työryhmän

Lisätiedot

Oppitunti 1 Mitä ohjelmointi tarkoittaa?

Oppitunti 1 Mitä ohjelmointi tarkoittaa? Oppitunti 1 Mitä ohjelmointi tarkoittaa? Oppitunnin tavoitteet Oppilaat ymmärtävät, että tietokoneet eivät osaa ajattele itse, vaan noudattavat ihmisten laatimia ohjeita: kaikki tietokoneohjelmat ovat

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

Kolmannen luokan opetettavat asiat

Kolmannen luokan opetettavat asiat METODIOS Pörinää Kolmannen luokan opetettavat asiat LULMINEN hyvä asento hengitys- ja äänentuottoelimistöön tutustuminen eläytyvä, ilmeikäs laulaminen ja esiintyminen kaanon korvakuulolaulut SOITTMINEN

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille

Musiikin perusteiden opetus. Mupe-OPAS. oppilaille, opettajille ja vanhemmille Musiikin perusteiden opetus Mupe-OPAS oppilaille, opettajille ja vanhemmille 2018-2019 Tämä esite opastaa matkalle Valkeakosken musiikkiopiston musiikkitunnin (mutu) ja musiikin perusteiden (mupe) opintoihin.

Lisätiedot

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN

OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)

Lisätiedot

@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi. Lisää visuaalisuutta. viestijän työkalupakkiin

@amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi. Lisää visuaalisuutta. viestijän työkalupakkiin @amkivi pointtiperille.com Facebookissa: Tiedon visualisointi Lisää visuaalisuutta viestijän työkalupakkiin Miksi kertoa visuaalisesti? Lisää ymmärrystä Auttaa muistamaan On helpompi jakaa oma idea muille

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI

YHTEISKUNNALLINEN ELOKUVA-ANALYYSI DOKKINO-OPETUSMATERIAALI 2014 BENTEN ÄÄNI Hollantilainen Bente unelmoi laulajan urasta. Ladattuaan lauluesityksiään internetiin levytuottaja ottaa yhteyttä, mutta äidin mielestä 11-vuotias Bente on vielä

Lisätiedot

Noin kymmenen askelta ääneen Materiaali on tarkoitettu alle 8-vuotiaiden lasten mediakasvatukseen, mutta se on sovellettavissa vanhemmillekin lapsille. Materiaali on suunnattu lasten kasvattajille ja vanhemmille.

Lisätiedot

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry

Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Jokkarin Sanomat on Lopen Joentaan koulun 5.-6.-luokkalaisten tekemä koululehti. Kuvat: Curly ry Sisällysluettelo 3 Mikä on Jokkarin Sanomat? 4 Opettajanhuoneessa suuria muutoksia 5 Kisakuume nousee -

Lisätiedot

Musiikkipolku. Kuopion Kulttuuripolku. Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars. Kuopion kulttuuripalvelukeskus

Musiikkipolku. Kuopion Kulttuuripolku. Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars. Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion Kulttuuripolku Musiikkipolku Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars Notaatio, musiikillisia mielikuvia, graafinen partituuri, musiikillinen keksiminen, draama

Lisätiedot

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman:

RIKKA ENSI-ILTA. Marjaterttu Willman: Vantaan Tanssiopiston jäsenkirje kevät 2016 10.3.2016/ toim. Tiina Jalkanen RIKKA ENSI-ILTA Marjaterttu Willman: Koreografiset työtapani pohjautuvat voimakkaasti liikkeeseen. Pyrin liikkeen kautta käsittelemään

Lisätiedot

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia

Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko seikkailee ympäri Suomea ja opettaa viittomia Papu-sammakko on Kehitysvammaliiton hanke, jossa leikkimielinen pehmohahmo vie eteenpäin tärkeitä viestintä- ja tunneasioita. Sammakko matkustaa

Lisätiedot

Prosessin analysointi ja töiden viimeistely

Prosessin analysointi ja töiden viimeistely ilumuoto a st kasvatu luun ou perusk Tuntikehyksen osa-alue: D1 Logon ja mainonnan suunnittelu Kesto: 1 kaksoistunti, 45 min + 45 min Aihe: Pohitaan koko Mutku-opintojaksoa prosessina ja tehään töitä jotka

Lisätiedot

AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö.

AURINKOUUNI. Tarvittavat taidot: Senttimetrien mittaus, askartelutaidot ja taulukoiden käyttö. AURINKOUUNI Tavoite: Tutustutaan aurinkoon uusiutuvana energianlähteenä askartelemalla yksinkertainen aurinkouuni. Havainnollistetaan oppilaille kasvihuoneilmiötä. Tehtävä: Oppilaat jaetaan useaan ryhmään

Lisätiedot

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4

Fiktion käsitteet tutuiksi. Oppitunnit 1 4 Oppitunnit 1 4 Oppituntien kulku 1. oppitunti 2. oppitunti 3. oppitunti 4. oppitunti Fiktion käsitteet tutuiksi 1. Oppia fiktion käsitteiden hyödyntämistä kaunokirjallisten tekstien avaamisessa. 2. Oppia

Lisätiedot