TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali"

Transkriptio

1 TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali

2 1. Kiasman taidepaja Kuva: Paula Lehtonen, 2015 Kiasman taidepajan on suunnitellut Pink Twins, joka on helsinkiläisten taitelija-muusikko-veljesten Juha (s. 1978) ja Vesa Vehviläisen (s. 1974) duo. Pink Twins on mukana Kiasman ARS17-näyttelyssä verkkoteoksellaan Infinity (2017). Taidepajan ohjaajina toimivat taiteilijoiden lisäksi Aalto ARTSin kuvataidekasvatuksen opiskelijoista koostuva projektiryhmä ja Kiasman henkilökunta. Pink Twins kertoo itsestään Olemme Vesa ja Jusu Vehviläinen, olemme veljeksiä, asumme Helsingissä ja työskentelemme kellarissa. Teemme musiikkia sähköisistä äänistä ja hälystä. Käytämme paljon erilaisia ääniä musiikin tekemiseen: sähköisten soitinten ääntä, kolinaa, vinkua, sihinää, surinaa ja huminaa. Kaikki äänet voivat olla kiinnostavia, ja erilaisten äänien yhdistely voi tuottaa yllättäviä lopputuloksia. Kaikki ihmiset osaavat myös tehdä ääniä, ja tarkkaavaista kuuntelua voi harjoitella. Tokaluokkalaisten taideretken äänitaidepajassa otamme kaikki koululaiset osaksi yhteistä ulkoilmakonserttia. Ennen taideretkeä haluamme esitellä musiikkiamme ja esittää muutaman kysymyksen äänistä. Kysymyksiin ei ole oikeita vastauksia, mutta niiden pohtiminen on tärkeää!

3 Kuva: Pink Twins / Parametronomicon ENNEN TAIDERETKEÄ 1. Tehkää kuiskauskuoro yhdessä Pink Twinsin musiikin kanssa: Kuunnelkaa musiikkinäyte, esimerkiksi tästä: Pink Twinsin musiikissa on paljon päällekkäisiä äänikerroksia ja useita samanaikaisia äänitapahtumia. Tehkää luokassa kuiskauskuoro. Jokainen voi tehdä ääntä kuiskaten omaan tahtiinsa. Ääni voi olla kuiskattua puhetta, sipinää, suhinaa tai kihinää, kunhan jokaisen tekemä ääni on melko hiljaista. Kysymyksiä: Miltä yhdessä toteutettu kuiskauskuoro kuulosti? Kuuntelitko muita kun kuiskasit omaa osuuttasi? 2. Tarkastelkaa kuvaa Möykkymetsästä ja sen asukkaista. Möykkymetsä on täynnä asukkaita, joista lähtee erikoisiä ääniä. Mitä möykyt tekevät? Miksi ne ovat äänekkäitä? Ovatko möykyt nälkäisiä? Onko möykyillä kavereita? Tehkää kuiskauskuoro niin, että olette itse Möykkymetsän asukkaita. Jos tuntuu, että kuiskaaminen ei riitä, voitte kuiskata kovempaa. Kun olette miettineet, miltä Möykkymetsän kuoro kuulostaa, olette valmiit osallistumaan taideretkelle!

4 Kuva: LPR-arkkitehdit Oy Taideretken aikana Valmistautukaa taideretken äänitaidepajaan tekemällä ennakkotehtävät. Pajan muoto on ulkona pidettävä äänitaidepaja, johon tokaluokkalaiset osallistuvat pitämällä itse ääntä. Paja järjestetään ulkona Musiikkitalon viherkannella. Äänitaidepajan kesto on n. 20 minuuttia. Lisäksi osallistujille on varattu aikaa eväiden syöntiin ja konserttiin siirtymiseen. Tervetuloa Möykkymetsään! Kiasman vieressä sijaitsevaa Möykkymetsää ei näe, mutta sen äänen kuulee. Möykkymetsään saapuvat lapset muuttuvat pieniksi möykkymetsän asukkaiksi. Aikuiset muuttuvat suuriksi möykyiksi. Möykkymetsän ääni on hieman erilainen kuin tavallisen metsän ääni. Kuuntele, mitä Möykkymetsässä tapahtuu, ja osallistu möykkyjen äänekkääseen elämään. Taideretken jälkeen Taideretken äänitaidepajoista videoidaan osuuksia, ja pajoista julkaistaan tiivis kooste taideretken jälkeen. Seuraa Kiasman YouTube-kanavaa! Kuva: Heikki Tuuli

5 Kuva: Heikki Tuuli 2. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti Äänitaidepajasta jatketaan taideretken konserttiosuuteen Musiikkitalon Konserttisaliin. Helsingin kaupunginorkesteri, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri, tutustuttaa tokaluokkalaiset sinfoniaorkesterin äänimaailmaan suomalaisen musiikin sävelin. Konsertin johtaa ja juontaa kapellimestari Jan Söderblom. Uuno Klami ( ) Kalevala-sarja op. 23, osa I Maan synty 7 15 Vironlahdella syntynyt Uuno Klami ( ) oli suomalainen säveltäjä ja akateemikko. Sävellystyön ohella hän toimi myös musiikkikriitikkona sekä soiton ja musiikinteorian opettajana. Sävellystyössä Klamia innoitti luonto ja erityisesti meri, koska ne olivat merkittävä osa hänen elinympäristöään. Hänen tapoihinsa kuuluivatkin parituntiset aamukävelyt usein kauppatorilla tai meren äärellä, joiden aikana hän mietti ja keräsi ideoita musiikkiinsa. Uuno Klamin mukaan on nimetty sävellyskilpailu, josta on järjestetty myös erillinen sarja lapsille ja nuorille. Lisää Uuno Klamista:

6 Einojuhani Rautavaara ( ) Cantus Arcticus op. 61, konsertto linnuille ja orkesterille, osa I Suo 6 50 Sekä Suomessa että kansainvälisestikin paljon menestystä saavuttanut Einojuhani Rautavaara ( ) oli tuottelias säveltäjä sekä opettaja, joka omisti elämänsä pitkälti sävellystyötä varten. Hän loi musiikkinsa avulla itsellensä oman maailman ja halusi rohkaista muitakin säveltäjiä toteuttamaan musiikissa juuri itseään. Rautavaara oli musikaalisesta suvusta, muun muassa hänen isänsä Eino Rautavaara oli oopperalaulaja. Säveltäjää kiehtoivat mystisyys ja myytit, jotka liittyivät perimätietoon sekä uskontoon. Rautavaaran tyyli oli varsin persoonallinen, hän yhdisteli orkesteriteoksiinsa hyvin epätyypillisiä elementtejä. Musiikin taustalla on kuultu niin linnun laulua kuin kirkonkellojen ääntä! Lisää Einojuhani Rautavaarasta: Jean Sibelius ( ) Karelia-sarja op. 11, osa III Alla marcia 4 30 Johan Julius Christian Jean Sibelius ( ) on kansainvälisesti menestynein suomalainen säveltäjä. Hänen vaikutuksensa suomalaiseen kansallisidentiteettiin on ollut merkittävä. Sibeliusta kutsuttiin lapsuudessa nimellä Janne. Myöhemmin Sibelius alkoi käyttää nimeä Jean, kun hän löysi setänsä Johan Sibeliuksen nimikortteja, joissa hänen nimensä oli kirjailtu ranskalaistyylisesti Jean. Sibelius käytti aistejaan hyväksi sävellystyössään. Hän jopa kerran poimi tulitikkuaskiin sammalta, jotta voisi haistella sitä myöhemmin päästäkseen takaisin metsän tunnelmaan ja sen äänimaisemiin. Lisää Jean Sibeliuksesta: Tehtävä 1.: Maan synty Konsertin ensimmäisen teoksen musiikki kuvaa tilaa, jossa maailma syntyi. Tämä ennakkotehtävä on Ateneumin Kalevalan luokkakuva -materiaalista. Suosittelemme, että kuuntelette luovan työskentelyn taustalla konsertissa kuultavaa Klamin Maan syntyä Kalevala-sarjasta. Säveltäjä Uuno Klami

7 Ekman, Robert Wilhelm: Ilmatar, 1860 Kuva: Kansallisgalleria / Hannu Aaltonen Kuva: Helander, 1940-I.?, Museovirasto Kalevalan maailmansyntymyytissä Ilmatar laskeutuu veteen veden emoksi. Sotka munii veden emon polvelle kuusi kultaista ja yhden rautaisen munan. Munat rikkoutuvat, ja niistä muodostuvat maa, taivas, aurinko, kuu ja pilvet. Veden emo itse luo mereen niemiä, syvänteitä, lahtia, luotoja ja kareja. Lopulta veden emo synnyttää Väinämöisen, joka nousee maalle ja jatkaa luomistyötä laittamalla Sampsa Pellervoisen kylvämään puita. Väinämöinen itse saa kotkalta tulen ja polttaa ensimmäisen kasken, johon hän kylvää ohraa. R. W. Ekmanin piirustukset ja maalaukset ovat kohtauksia kalevalaisen maailman luomisesta. Eri kulttuureissa on omat kansantarinansa maailman luomisesta. Niissä on paljon yhtymäkohtia toistensa kanssa. Löydät lisätietoa tehtävään Wikipedian Syntysanat- ja Alkumuna-sivuilta sekä Kalevalan luokkakuva -sivuston Sotkan muna, synnyt -osiosta: Keksikää ja kuvittakaa joko yksin tai kolmen hengen ryhmissä omat versionne aiheesta Näin maailma syntyi. Tehkää kolmen kuvan sarja joko lyijykynätyönä tai vesiväreillä maalaten.

8 Tehtävä 2.: Cantus Arcticus Konsertin toisessa teoksessa soittimet matkivat lintujen ääniä. Rautavaara on halunnut käyttää sävellyksessään myös oikeiden lintujen ääntä, jotka hän on äänittänyt soilla Limingassa Oulun lähellä. Oppilaat voivat virittäytyä tehtävään kuuntelemalla välitunnilla lintujen ääniä. Sinfoniaorkesterin kapellimestarin nuottiin (partituuriin) on merkitty allekkain kaikkien soittimien osuudet (stemmat). Teoksen alussa lintuja matkivat huilu, oboe, klarinetti, trumpetti ja pasuuna. Löydät seuraavalta sivulta kuvakortit näistä puhallinsoittimista, joita voit hyödyntää tässä tehtävässä. Säveltäjä Einojuhani Rautavaara Kuva: Yle, 1970 Soittimista huilu, oboe ja klarinetti kuuluvat puupuhaltimien soitinperheeseen, trumpetti ja pasuuna vaskisoittimiin. Soitinten sijainnin sinfoniaorkesterissa löydät kaupunginorkesterin verkkomateriaalista: Kuunnelkaa alkua Cantus Arcticuksesta ja seuratkaa samalla videolla näkyvää nuottikuvaa ( ). Yrittäkää seurata/tunnistaa eri puhallinsoittimien ääniä. Mitä tai millaista lintua kukin puhallinsoitin mielestänne kuvaa? Mikä liike kuvastaisi tätä lintua?

9 Kuvat: Creative Commons Fl. = huilu (flute) Ob. = oboe (oboe) Cl. = klarinetti (clarinet) Tr. = trumpetti (trumpet) Trb. = pasuuna (trombone)

10 Tehtävä 3.: Alla marcia Konsertin kolmas ja viimeinen teos on Sibeliuksen, kansallissäveltäjämme kuvaelmamusiikkia. Yksi kuvaelman määritelmä on lyhyt näytelmä. Tässä tehtävässä oppilaat luovat musiikin innoittamana lyhyen kohtauksen. Työskentely voidaan aloittaa leikinomaisilla ilmaisuharjoituksilla, jotka luovat innostunutta ilmapiiriä. Kuunnelkaa Sibeliuksen Alla marcia. Pohtikaa millainen kohtaus voisi sopia tähän musiikkiin. Missä kohtaus tapahtuu? Keksikää kohtaukselle alku, keskikohta ja loppu. Jakakaa roolit ja esittäkää kohtaus musiikin soidessa taustalla. Jean Sibelius, , Järvenpää. Kuva: Santeri Levas, Digitoitu alkuperäisestä negatiivista, Suomen valokuvataiteen museo. Lisätietoja: Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ja ennakkotehtävät: Annika Kukkonen Yleisötyön tuottaja, Helsingin kaupunginorkesteri Kiasman taidepaja ja ennakkotehtävät:: Maria Saarikoski Tuottaja, Nykytaiteen museo Kiasma Taideretken tapahtumajärjestelyt & peruutukset yms.: Varpu Sipilä Tuotantoassistentti, Helsingin juhlaviikot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI Ennakkomateriaali TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2017 Ennakkomateriaali 1. Kiasman taidepaja Kuva: Paula Lehtonen, 2015 Kiasman taidepajan on suunnitellut Pink Twins, joka on helsinkiläisten taitelija-muusikko-veljesten

Lisätiedot

Hei! Saapuminen ja aikataulu

Hei! Saapuminen ja aikataulu Hei! Koulujen alku on täällä ja sen myötä lähestyy myös Tokaluokkalaisten taideretki! Tässä kirjeessä sekä liitteissä on tärkeää tietoa tapahtuman järjestelyistä. Mikäli sinulle jäi kysyttävää, otathan

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 22.8.2018 ENNAKKOMATERIAALI Kiasman taidepaja Kiasman taidepaja järjestetään taideretkipäivänä Musiikkitalon viherkannella. Taidepajan on suunnitellut kuvataiteilija Heidi

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 2019 ENNAKKOMATERIAALI 1. Helsingin kaupunginorkesterin konsertti ke 21.8. Helsingin kaupunginorkesterin konsertissa kuullaan Sergei Prokofjevin teos Pekka ja susi, joka kertoo

Lisätiedot

TAIDERETKEN KONSERTTI

TAIDERETKEN KONSERTTI TAIDERETKEN KONSERTTI HELSINGIN KAUPUNGINORKESTERI # Perustettu vuonna 1882, pohjoismaiden vanhin ammattisinfoniaorkesteri # Vuosina 1892-1923 orkesteri kantaesitti valtaosan Jean Sibeliuksen sinfonisesta

Lisätiedot

Tokaluokkalaisten taideretki 2018

Tokaluokkalaisten taideretki 2018 Tokaluokkalaisten taideretki 2018 Ohjelma 15.15-15.30 Tokaluokkalaisten taideretki 2018 konsep9 ja aikataulut, Kris9ina Vuorela, Helsingin juhlaviikot 15.30-15.45 Roolit ja iden9teed Kiasman näyhelyissä,

Lisätiedot

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016. Ennakkomateriaali

TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016. Ennakkomateriaali TOKALUOKKALAISTEN TAIDERETKI 24.8.2016 Ennakkomateriaali Valokuva: Kansallisgalleria / Petri Virtanen 1. KIASMAN TAIDEPAJA Taideretken teema on tänä vuonna muovin toinen elämä. Kiasman taidepajan ja Helsingin

Lisätiedot

Hei! Saapuminen ja aikataulu

Hei! Saapuminen ja aikataulu Hei! Koulujen alku on täällä ja sen myötä lähestyy myös Tokaluokkalaisten taideretki! Tässä kirjeessä sekä liitteissä on tärkeää tietoa tapahtuman järjestelyistä. Mikäli sinulle jäi kysyttävää, otathan

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015

PÄÄSYKOEOHJEITA 2015 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2006 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2005 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)...

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2016 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 KLASSINEN MUSIIKKI... 2 PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU... 4 SELLO JA KONTRABASSO... 4 PUUPUHALTIMET...

Lisätiedot

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Suuri sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2018.

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Musiikkitalo Selkokielinen esite

Musiikkitalo Selkokielinen esite Musiikkitalo Selkokielinen esite Tervetuloa Musiikkitaloon! Helsingin Musiikkitaloon ovat tervetulleita kaikki. Musiikkitalossa voi käydä kuuntelemassa konsertteja. Musiikkitalossa on kuusi salia konsertteja

Lisätiedot

Tervetuloa Tampere Filharmonian koululaiskonserttiin!

Tervetuloa Tampere Filharmonian koululaiskonserttiin! Koululaiskonsertti 5.12.2014 Tervetuloa Tampere Filharmonian koululaiskonserttiin! Itsenäisyyspäivän aaton konsertissa 5.12. kuullaan Suomen itsenäisyyteen liittyvää musiikkia: Uuno Klamin Kalevala-sarja

Lisätiedot

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille

Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Jatko-opintoja musiikista kiinnostuneille Opiskeluvaihtoehtoja yliopistossa (n.5v.) ja ammattikorkeakoulussa (n. 3,5v.) Sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun haettaessa ennakkotehtäviä ja/tai soveltuvuuskoe

Lisätiedot

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG

Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BIG BANDILLE BIG BANG Markus Ketola Ralf Nyqvist Antti Rissanen UUSIA SOVITUKSIA JUNIOR BANDILLE SUOMEN BAND -YHDISTYS RY A A SUOMEN BAND -YHDISTYS RY Big Bang Markus Ketola (s. 1968) Suomen big band -yhdistyksen projekti big

Lisätiedot

KLASARI- BASARI HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA

KLASARI- BASARI HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA KLASARI- BASARI 3 HARMONIA MUSIIKISSA TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA TAPIOLA SINFONIETTA 4 EERO LEHTIMÄKI 5 AILI JÄRVELÄ 6 HEIKKI VILPPONEN 7 1 2. KUUNNELKAA 8 3. SERGEI RACHMANINOV 9 4. DARIUS MILHAUD 10 TEKIJÄT

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2013 1 / 7 Sisältö YLEISTÄ... 1 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 1 LAPSIKUORO... 1 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 Vuonna 2004 JA SEN JÄLKEEN SYNTYNEET... 2 PIANO... 2 Vuonna 2003 JA TÄTÄ AIEMMIN SYNTYNEET...

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2 KEIDAS Luontonäyttely T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2 1 Luontomuseo KEIDAS Tehtävät 0-2 luokille nimi: Laatineet Heidi Heimonen ja Henna Malila. Opettaja: jos tulostat luokallesi nämä tehtäväsivut,

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Hanna Lehtonen Kello kolme yöllä

Hanna Lehtonen Kello kolme yöllä Hanna Lehtonen Kello kolme yöllä Three o clock at night STM 1027 Puhallinorkesteri Wind Band -musiikki Finland www.musiikkiliitto.i ino@musiikkiliitto.i Hanna Lehtonen Kello kolme yöllä Kello kolme yöllä

Lisätiedot

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa

Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Lapset Hittivideon tekijöinä - menetelmä musiikkivideoiden tekemiseen koululuokassa Antti Haaranen, Valveen elokuvakoulu 18.11.2010 GRAFIIKKA: HENNA TOPPI Hittivideo lyhyesti - Elokuva- ja mediakasvatuksen

Lisätiedot

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti?

************************************* Mikä on LA-SO-LA-konsertti? Hyvä peruskoulun opettaja, Syystervehdys Itä-Helsingin musiikkikoulusta IHMU:sta. Olemme tulossa esiintymään kouluunne marraskuussa, ja sitä ennen tarjoamme teille myös ennakkomateriaalia käytettäväksi

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko,

Etelä-Karjalan Klassinen kuoro. Suomalainen Kevät. Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Etelä-Karjalan Klassinen kuoro Suomalainen Kevät Imatra 17.4.2010 klo 16, Vuoksenniska Kolmen ristin kirkko, Lappeenranta 18.4.2010 klo 16, Lappeenrannan Musiikkiopiston Helkiö-sali Ohjelma Jaakko Mäntyjärvi

Lisätiedot

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991)

5. Huilu. Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) Huilun peruskurssi 2/3 (SML 1991) 5. Huilu Huilun peruskurssi 1/3 (SML 1991) 2) kaksi etydiä, joista soitetaan lautakunnan valitsema 3) kaksi sävellystä (ohjelmistoluettelon n:o 7 osastosta 3 tai 5) tai sonaatin nopea ja hidas osa 4) prima

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle

Etkot & Jatkot. Ateneumin taidebattle Etkot & Jatkot Ateneumin taidebattle Sisällys 1. Tervetuloa Ateneumiin! 2. Ateneumin taidebattle Etkot 3. Kun tulette Ateneumiin 4. Museoetiketti Jatkot 5. Ateneum pähkinänkuoressa 1. Tervetuloa Ateneumiin!

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa 3. Etkot & Jatkot 4. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 5.

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA.

Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA JOKAINEN MEISTÄ VOI TUNTEA OLONSA EPÄMUKAVAKSI ALOITTAESSAAN IMPROVISOIMISEN, JOSKUS PIDEMMÄN AIKAA. Improvisointi - ALOITA ALUSTA IMPROVISOIMME AINA KUN PUHUMME. KUN IMPROVISOIMME

Lisätiedot

XVI PANORAMA FILHARMONICA Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden kamarimusiikkikavalkadi

XVI PANORAMA FILHARMONICA Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden kamarimusiikkikavalkadi ATENEUMIN TAIDEMUSEO la 22.11. klo 18 21.30 XVI PANORAMA FILHARMONICA Helsingin kaupunginorkesterin muusikoiden kamarimusiikkikavalkadi TAITEELLINEN SUUNNITTELU Atte Kilpeläinen Erkki Suomalainen ATENEUM-SALI

Lisätiedot

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa.

Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Pianonsoiton alkeet - opeta koko luokka soittamaan 2 kappaletta kahdeksassa viikossa. Kurssilla koko luokka oppii pianonsoiton alkeet ja kaksi kappaletta. Kurssin voi suorittaa ilman pianonsoiton, musiikinteorian

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot ja jatkot 4. Tutustu Kiasmaan 5. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro-käynnillä taidetestaajat tutustuvat

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2018 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (KIRKKOURUT)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

Kallion musiikkikoulu 2014-2015

Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Kallion musiikkikoulu 2014-2015 Opetusta kaiken ikäisille ja tasoisille aloittelijoista edistyneisiin soittajiin. Kallion musiikkikoulu Kallion bändikoulu Musiikkileikkikoulu Pikkukarhu Kallion musiikkikoulu,

Lisätiedot

Jean Sibelius 1865-1957

Jean Sibelius 1865-1957 Jean Sibelius 1865-1957 1 Lapsuus Johann Christian Julius Sibelius syntyi 8. joulukuuta 1865 Hämeenlinnassa. Hänen isänsä oli tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä viereisessä kuvassa istuva Maria

Lisätiedot

MELODIA MUSIIKISSA KLASARIBASARI TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA

MELODIA MUSIIKISSA KLASARIBASARI TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA 2 MELODIA MUSIIKISSA KLASARIBASARI TEHTÄVIÄ ENNEN KONSERTTIA Sisällysluettelo Orkesteri Tapiola Sinfonietta Kapellimestari Eero Lehtimäki Säveltäjä Lauri Supponen Pianisti Emil Holmström Tehtävä 1: Somesyna

Lisätiedot

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Suuri Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto/ Borgånejdens musikinstitut kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin.

Lisätiedot

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla

Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Tiedote 29.7.2019 Vapaa julkaistavaksi heti Crusell-viikko jatkuu fantasiamusiikilla ja konserttitansseilla Lauantaina 27.7. alkaneen Crusell-viikon fantasiateemaiset kamarimusiikkikonsertit jatkuvat Uudenkaupungin

Lisätiedot

Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min)

Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Lyhyen videotyöpajan ohjelma (90 min) Päätarkoitus: - Lyhyiden selitysvideoiden tuotanto (max 3 minuuttia) yksinkertaisin keinoin Selitysvideoiden tuottaminen edistää reflektioprosessia liittyen omaan

Lisätiedot

SAKARI MONONEN COLL.629

SAKARI MONONEN COLL.629 Arkistoluettelo 637 SAKARI MONONEN COLL.629 Käsikirjoituskokoelmat 1 SAKARI MONONEN, säveltäjä COLL. 629 Säveltäjä ja musiikkipedagogi Sakari Mononen syntyi 27.7.1928 ja kuoli 1998. Hän työskenteli ensin

Lisätiedot

KHRONOKSEN TALO Julkaisuna virtuaalitodellisuusympäristö. Monikäyttöisyyttä, monistettavuutta ja mitä vielä?

KHRONOKSEN TALO Julkaisuna virtuaalitodellisuusympäristö. Monikäyttöisyyttä, monistettavuutta ja mitä vielä? KHRONOKSEN TALO Julkaisuna virtuaalitodellisuusympäristö Monikäyttöisyyttä, monistettavuutta ja mitä vielä? Julkaisuna virtuaalitodellisuusympäristö Lönnströmin taidemuseo ja IC-98 toteuttivat yhteistyössä

Lisätiedot

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke. Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia ALTTOVIULU TAITOTAULU Rakentava palaute hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme alttoviulunsoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä

Global Music Global Music 5,5 v GLOMAS 2,5 v yhteensä Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2015-2018 2015 hak 2015 hyv 2016 hak 2016 hyv 2017 hak 2017 hyv 2018 hak 2018 hyv Arts Management Arts Management 2,5 v 106 14 ei hakua ei hakua 74 15 ei hakua

Lisätiedot

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle

MONSTERIN JÄLJILLÄ. ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle MONSTERIN JÄLJILLÄ ohje lapsiryhmien omatoimikierrokselle Kiasmassa asuu ujo monsteri, joka rakastaa taidetta. Se on merkannut Kiasman neljännen kerroksen Face to Face-näyttelyyn (13.3.2015-7.2.2016) viisi

Lisätiedot

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

KÄYRÄTORVI TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia KÄYRÄTORVI TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme käyrätorvensoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius

Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius Apurahaselvitys, BiisiPaja 1 BIISIPAJA Raportti hankkeesta Alli Paasikiven säätiölle 2018. BiisiPaja -työryhmä Työryhmän jäsenet: Paula Kovanen, Pauli Korjus, Väinö Wallenius 1. MITÄ BiisiPaja on musiikkihanke,

Lisätiedot

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi

Soitinvalintaopas. Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi Soitinvalintaopas Hyvinkäänkatu 1, 05800 HYVINKÄÄ, puh. 0207 569 660, www.hymo.fi TIETOA SOITINVALINTAA VARTEN (esitetyt iät ovat suuntaa-antavia, eivät ehdottomia) Hyvinkään musiikkiopisto järjestää lukuvuosittain

Lisätiedot

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulu oivaltaa -tutkimusmatkat Oulu on saanut uuden sivistysohjelman, jossa on konkreettisia asioita, joilla Oulusta tehdään entistä

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä

TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä 1 TEATTERILLISET MENETELMÄT TYÖNOHJAUKSEN VÄLINEENÄ: Kokemuksia Sopimusvuori Ry:stä ja Tredea Oy:stä Teatteri-ilmaisun ohjaajat Riku Laakkonen & Arttu Haapalainen 2 SOPIMUSVUORI RY Sosiaalipsykiatrisia

Lisätiedot

"Hommage a O. M.", op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano

Hommage a O. M., op. 46 (2010) - Ensiesitys - for clarinet, violin, cello and piano Erkki Palola (1957-) "Hommage a O. M.", op. 46 (2010) for clarinet, violin, cello and piano - Ensiesitys - Erkki Palola, viulu Heikki Kulo, sello Jörg Fabian Schnabel, klarinetti Kari Syväniemi, piano

Lisätiedot

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET

AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET AINEKOHTAINEN OPETUSSUUNNITELMA PUUPUHALTIMET Porvoon kaupungin sivistyslautakunta 12.3.2019 1 PUUPUHALTIMET Huilu Oboe Klarinetti Saksofoni Fagotti Nokkahuilu Tässä aineopetussuunnitelmassa esitellään

Lisätiedot

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu

1) Instrumenttikoe 1 - voi käyttää säestäjää Yksi vapaavalintainen D- tai I-kurssitasoinen ooppera-aaria, Lied tai suomalainen laulu Kokeiden kesto on rajoitettu: Instrumenttikoe 1 kestää 10 min, Instrumenttikoe 2 kestää 15 min. On mahdollista, että aikataulusyistä lautakunta kuuntelee vain osan kappaleista ja tarvittaessa keskeyttää

Lisätiedot

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7

PÄÄSYKOEOHJEITA / 7 PÄÄSYKOEOHJEITA 2019 1 / 7 Sisällys YLEISTÄ... 2 MUSIIKKILEIKKIKOULU... 2 PERUSOPINNOT JA SYVENTÄVÄT OPINNOT... 2 KLASSINEN MUSIIKKI PIANO... 2 LAULU... 3 URUT (kirkkourut)... 3 VIULU... 3 ALTTOVIULU...

Lisätiedot

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus

Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit. Eija Kauppinen Opetushallitus Taiteen perusopetuksen arvioinnin kriteerit Eija Kauppinen Opetushallitus 16.4.2018 Mikä arviointikriteeri on ja mihin sitä käytetään? Arviointikriteeri määrittelee osaamisen (tietojen ja taitojen) tason.

Lisätiedot

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä.

Etsi tiedot ja täydennä. Eläinten karnevaalin osat. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali. Etsi kuva säveltäjästä. Camille Saint Saëns: Eläinten karnevaali Etsi tiedot ja täydennä Camille Saint-Saëns oli säveltäjä. Etsi kuva säveltäjästä. Hän eli vuosina. Eläinten karnevaalin osat Yhdistä sävellyksen osa oikeaan soittimeen.

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v

Klassisen musiikin instrumenttiopinnot alttoviulu 5,5 v Sibelius-Akatemiaan hakeneet ja hyväksytyt 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 2017 Global Music Global Music 5,5 v (uusi 2016) 41 8 42 5 GLOMAS 2,5 v 15 4 26 5 28 6 35 3 28 2 yhteensä

Lisätiedot

KEURUU Kuntataiteilijat

KEURUU Kuntataiteilijat KEURUU Kuntataiteilijat Johanna Juvonen & Biagio Rosa 2015 projekti KUVATAIDE 1. Tuulensylin päiväkoti 1-5 -vuotiaat 2 "Tuulensyli 2015 sekatekniikka vanerille 80 x 120 cm & 160 x 120 cm julkinen teos

Lisätiedot

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa

PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa PÄHEÄ -konserttisarja Euran koulukeskuksen auditoriossa Sunnuntai 25.10.2015 klo 17, liput 10 PÄRE Ensimmäinen yhtye 200 vuoteen, tai koskaan, jossa on suomalainen säkkipilli! Yhtye tutkii rohkeasti soittimen

Lisätiedot

JEAN SIBELIUS ON KUULUISA SÄVELTÄJÄ

JEAN SIBELIUS ON KUULUISA SÄVELTÄJÄ JEAN SIBELIUS ON KUULUISA SÄVELTÄJÄ lapsuus Johan Christian Julius Sibelius syntyi 8. juolukuuta 1865 hämeenlinnassa. hänen isänsä oli 44-vuotias lääketieteen tohtori Christian Gustaf Sibelius ja äitinsä

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan museo

Pohjois-Karjalan museo Venäjäteemoja 2014 Pohjois-Karjalan museo Karjala-sarja kevät ja kesä 2014 Pohjois-Karjalan museo partnerina kahdessa Karelian ENPI CBC hankkeessa, sitä kautta 2 valokuvanäyttelyä: Destination Karelia

Lisätiedot

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus

Korvat auki ry. Toimintasuunnitelma. Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle Yleistä Toiminnan tarkoitus 1 Korvat auki ry Toimintasuunnitelma ja talousarvio kaudelle 1.8.2019-31.7.2020 Hallituksen esitys kevätkokoukselle 26.5.2019 Toimintasuunnitelma Yleistä Toiminnan tarkoitus Yhdistyksen yleisluonne Korvat

Lisätiedot

ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min

ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min ENNEN PELIN ALKUA Laittakaa pelin violetit ohjekortit A E pinoon pelilaudan viereen. Laittakaa pelilaudalla siniset toimintakortit ja pinkit näkökulmakortit niille osoitettuihin paikkoihin. Osiot suoritetaan

Lisätiedot

OPETUSTARJOTIN

OPETUSTARJOTIN OPETUSTARJOTIN 2017 2018 Taiteen perusopetus Soitinvalmennus Karuselli Musiikkileikkikoulu Avoin opetus Lyhytkurssit Muut maksut Ilmoittautuminen TAITEEN PERUSOPETUS Perusopetus - laaja oppimäärä Laaja

Lisätiedot

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI

juhli näyttävästi Lääkäriliitto JUHLAVUOSI Vuosien 2007 09 ja nykyisen valtuuskunnan jäsenet kokoontuivat yhteiseen juhlakokoukseen. JUHLAVUOSI Lääkäriliitto juhli näyttävästi Lääkäriliitto juhli 100-vuotista taivaltaan 26.2. monin eri tavoin.

Lisätiedot

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia

PASUUNA TAITOTAULU. Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia PASUUNA TAITOTAULU Rakentava palaute -hanke Musiikkiopisto Avonia Musikinstitutet Kungsvägen Musiikkiopisto Juvenalia JOHDANTO Tässä taitotaulussa kuvaamme pasuunansoiton eri osa-alueita musiikkiopistossa.

Lisätiedot

Toivotuimmat klassikot Tehtäviä kouluille

Toivotuimmat klassikot Tehtäviä kouluille Toivotuimmat klassikot Tehtäviä kouluille Toivotuimmat klassikot Koululaiskonserttien opetusmateriaali Tampereen peruskoulujen 4.- ja 5.-luokkalaisille Musiikkikasvatus kuuluu olennaisena osana Tampere

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä

Etkot & Jatkot. Rembrandtin siivellä Etkot & Jatkot Rembrandtin siivellä Sisällys 1. Tervetuloa Sinebrychoffin taidemuseoon! 2. Taidetestaajat Sinebrychoffin taidemuseossa Etkot & Jatkot 3. Sinebrychoffin taidemuseo pähkinänkuoressa 4. Seuraa

Lisätiedot

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta

AKSELI GALLEN-KALLELA PEKKA HALONEN. taidemaalari. taidemaalari. naimisissa, isä, kolme lasta (yksi kuoli lapsena) naimisissa, isä, kahdeksan lasta PEKKA HALONEN taidemaalari naimisissa, isä, kahdeksan lasta rakasti luontoa, tarkkaili lintuja, tarvitsi maaseudun rauhaa, kalasti työskenteli ateljeessa, suunnitteli ateljeekodin perheelleen herrasmies,

Lisätiedot

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA

YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA YLEISTÄ TIETOA SOITONOPISKELUSTA Soiton/laulunopiskelu konservatoriossa on tavoitteellinen harrastus, joka vaatii tunneilla käymisen lisäksi sitoutumisen säännölliseen kotiharjoitteluun. Oppilaan viikoittainen

Lisätiedot

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS

ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS ELÄVÄ VEISTOS -TAIDEPAJA OPETTAJAN OPAS Elävä veistos -taidepaja Elävä veistos -taidepajan teemoina ovat ihmiskeho, liike ja roolit. Työskentelymuodot ovat leikillisiä ja pajan sisältö suhteutetaan lasten

Lisätiedot

Musiikkipolku. Kuopion Kulttuuripolku. Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars. Kuopion kulttuuripalvelukeskus

Musiikkipolku. Kuopion Kulttuuripolku. Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars. Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion kulttuuripalvelukeskus Kuopion Kulttuuripolku Musiikkipolku Sibelius Finlandia sinfoniaorkesteri Star Wars Notaatio, musiikillisia mielikuvia, graafinen partituuri, musiikillinen keksiminen, draama

Lisätiedot

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa

Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa Musiikkipainotuksen opetussuunnitelma Mainingin koulussa Mainingin koulun musiikkipainotuksen opetussuunnitelman pohjana on musiikin yleisopetuksen opetussuunnitelma (Opetushallituksen perusopetuksen opetussuunnitelman

Lisätiedot

Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille

Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille KULTIS Sinfoniaorkesteri tutuksi Porvoon koulujen kakkosluokkalaisille Porvoonseudun musiikkiopisto kutsuu kaikki Porvoon koulujen kakkosluokkalaiset tutustumaan sinfoniaorkesteriin keväällä 2019. Tavoitteena

Lisätiedot

OHJAAJAN OPAS KIASMA-MONSTERIN KIERROS

OHJAAJAN OPAS KIASMA-MONSTERIN KIERROS OHJAAJAN OPAS KIASMA-MONSTERIN KIERROS Ki TERVETULOA KIASMAAN! KIASMA-MONSTERIN KIERROKSET TAVOITTEET JA KULKU Kiasma-monsterin kierros lapsiryhmille tutustuttaa taiteen maailmaan ja harjaannuttaa keskustelutaitoja.

Lisätiedot

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS

AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS AINEOPETUSSUUNNITELMA VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2015 OPETUKSEN PAINOPISTEALUEET (HTM)... 2 SUORITETTAVAT KURSSIT (MUSIIKKILEIKKIKOULUN RYHMÄT), NIIDEN

Lisätiedot

Lataa Oma lintukirja - Sinikka Koljonen. Lataa

Lataa Oma lintukirja - Sinikka Koljonen. Lataa Lataa Oma lintukirja - Sinikka Koljonen Lataa Kirjailija: Sinikka Koljonen ISBN: 9789525957297 Sivumäärä: 48 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.66 Mb Lintukirja vie niin lapset kuin aikuisetkin lintujen

Lisätiedot

PAJATIEDOTE SYKSY 2010

PAJATIEDOTE SYKSY 2010 KOULU PAJATIEDOTE SYKSY 2010 Syksyn Taidekeskus Kasarmin putkiremontin takia on pajatiedotteessa aikataulullisia muutoksia. Tarkista ajankohdat yksittäisten pajojen kohdalta. Syksyn pajoissa liikutaan

Lisätiedot

Hakijan opas muusikko. musiikkiteatteri

Hakijan opas muusikko. musiikkiteatteri v Hakijan opas 2018 muusikko musiikkiteatteri Sisällys valintakoeopas 2018 muusikko 1. hakijalle 3 1.1 Musiikin valintakokeista yleisesti 3 1.2 Muusikon tutkinnon valintakoepäivät keväällä 2018 3 1.2 Säestys

Lisätiedot

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA

EMO. Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMO Espoon musiikkiopisto EMO EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA EMON MELUNTORJUNTAOHJELMA (MTO) PÄHKINÄNKUORESSA Tiivistelmä Yleistä MTO on tehty meluasetuksen VNA85/2006 perusteella ja

Lisätiedot

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2, r a t k a i s u t

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2, r a t k a i s u t KEIDAS Luontonäyttely T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2, r a t k a i s u t karhunsammal 1 Luontomuseo KEIDAS Tehtävät 0-2 luokille nimi: Laatineet Heidi Heimonen ja Henna Malila. Opettaja: jos tulostat

Lisätiedot

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo

HANNALEENA HEISKA. Turun taidemuseo HANNALEENA HEISKA Turun taidemuseo 8.2. 19.5.2019 Tämä tehtävämateriaali on suunniteltu yläkoulujen ja 2. asteen oppilaitosten käyttöön. Materiaalissa tutustutaan Hannaleena Heiskan näyttelyyn ja syvennytään

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

Meiltä löytyy kaikki!

Meiltä löytyy kaikki! Mikä soittimeksi? Meiltä löytyy kaikki! JOUSISOITTIMET Alttoviulu Viulu Sello Viulu ja alttoviulu Suositeltava aloitusikä on 5-7 vuotta. Viulun asennot on tuossa iässä helppo oppia leikin avulla. Myöhemminkin

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö

Boysilli. Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö Boysilli Copywriter-opinnot / kampanjasuunnittelu, parityö K Tavoite Tehtävänantona oli suunnitella Boy-sillille kampanja, joka nostaisi tuotteen menekkiä nuorten sekä nuorten aikuisten keskuudessa. Vain

Lisätiedot

Kepeästi nuotin vierestä

Kepeästi nuotin vierestä Teoksesta Vieraana pohjoisen valossa. 2009. Rovaniemi: Lapin yliopisto. Toimitus: Olli Tiuraniemi ja Marjo Laukkanen Kuvatoimitus: Pirjo Puurunen Graafinen suunnittelu: Annika Hanhivaara Kepeästi nuotin

Lisätiedot

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin?

Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Mitä testejä kuuluu klassisen muusikon valintakokeisiin? Valintakokeen osa-alueet ja maksimipisteet: klassinen muusikko tai klassinen kirkkomusiikkipainotus Mitä soitan tai laulan pääinstrumentin kokeessa?

Lisätiedot

LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN

LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN LAULUJA ALEKSIS KIVEN RUNOIHIN nu = nuotti cd = cd levy ka = kasetti KM le= ei lainattava LP levy VM le= lainattava LP levy Borg, Kim: Seitsemän laulua Aleksis Kiven sanoihin, op27 (nu) Nro 1, Jo valkenee

Lisätiedot

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.

NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa. KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat

Lisätiedot

Sibelius Academy applicants and new students

Sibelius Academy applicants and new students Sibelius Academy applicants and new students 2013-2017 2013 2013 2014 2014 2015 2015 2016 2016 2017 Global Music Glomas 5.5-year 41 8 42 Glomas 2.5-year 15 4 26 5 28 6 35 3 28 15 4 26 5 28 6 76 11 70 Jazz

Lisätiedot

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi

Lisätiedot

Älä luule, ota selvää!

Älä luule, ota selvää! Älä luule, ota selvää! Tekijä Elämä ilman kulttuuria on tylsää 1 Yhdistä tekijä ja teos. laulaja kirjailija kuvittaja ohjaaja säveltäjä 2 Kirjoita omin sanoin kehykseen mikä teos on. 3 Täydennä ajatuskarttaan

Lisätiedot