Suomalaiset lapset Espoossa kertoivat siitä, millainen on heidän hyvä päivänsä:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomalaiset lapset Espoossa kertoivat siitä, millainen on heidän hyvä päivänsä:"

Transkriptio

1 KUTSU Helsingissä Tule kertomaan mukavasta ja kurjasta päivästä! Maaliskuun 20. päivä vietetään maailman tarinankerronta ja sadutuspäivää. Se on lähtölaukaus lasten tarinoiden keruulle, jossa kerrotaan hyvistä ja kurjista päivistä. Lapsi, kerro sinäkin! Aikuinen, kirjaa lapsen tai nuoren tarina saduttamalla (ohje alla). Voit myös lähettää valokuvan kotipaikastasi tai itsestäsi taikka piirtää kuvan tarinaasi. Eri maissa lapset kertovat hyvästä tai kurjasta päivästään sadutusmenetelmällä. Jotkut tarinat luetaan ja kuvataan videolle. Kertomuksia ja niihin liittyviä kuvia julkaistaan vuoden 2013 aikana sivustolla: Suomalaiset lapset Espoossa kertoivat siitä, millainen on heidän hyvä päivänsä: Leikkiä Annan kaa, pimeysleikki. Tian kanssa pelata. Kun silloin mä leikin Eelin kaa, leikitää herokopterii, silloin ku on yö ja aamu. Mennään matkalle Amerikan Yhdysvaltoihin... tietty... ja ollaan yötä, semmonen leikki. Mennään matkalle ja pilkku... pilkku tarkoitti rrr... lentämällä Tarinan kertoivat Tia (3 vuotta), Anna (3 vuotta), Otto (4 vuotta) ja Eeli (4 vuotta) Aitolan ryhmäperhepäiväkodissa Espoossa. Saduttajana toimi Helena Lindqvist....ja Eeli halusi vielä jatkaa yksin tarinaa: Mennään matkalle, ensin lennetään Saksaan, sitten Ranskaan, sitten tietty Kreikkaan. Sitten ollaan vielä yötä, kolme yötä. Sitten mennään rannalle, sitten poimitaan kookoksia ja sitten vielä tehdään puumaja ja loppu ja pilkku... se tarkoittaa et tärisemällä potkitaan hiekkaa, kiivetään kookospuuhun ja hypätään sieltä alas ja yritetään vielä kaataa kookospuu ja pilkku. Ohje tarinan kirjaajalle eli saduttajalle: Lapset ja nuoret voivat kertoa hyvästä ja kurjasta päivästä, kummastakin oman tarinansa yksin tai ryhmässä. Kirjaa se muistiin sanatarkasti ja lue se heille. Muista pyytää lapsilta (nuorilta) ja heidän vanhemmiltaan lupa siihen, että tarinat ja kuvat saadaan julkaista esimerkiksi nettisivuilla ja samalla käyttää toiminnan kehittämisessä ja tutkimuksessa. Tutkimuksessa ei kenenkään henkilöllisyys tule esiin. Kirjaa kertojan nimi (tai halutessa keksitty nimi), ikä, paikkakunta ja kirjaajan nimi. Kerro myös, onko tarina hyvästä vai kurjasta päivästä. Voit myös kertoa muita huomioita tai ajatuksiasi, kun kuuntelit lapsen tai nuoren tarinaa. Mikäli lapsia (tai nuoria) ei ole aikaisemmin sadutettu, olisi hyvä ensin pyytää heitä kertomaan satu tai tarina, sellaisen jonka haluat, ilman etukäteen annettua teemaa. Vasta seuraavalla kerralla voisi heitä innostaa kertomaan hyvästä ja kurjasta päivästään.

2 On kiinnostavaa selvittää, mitä lapset kertovat eri maissa! Sadutuksessa toteutuu ihmisen oikeus kertoa ja vaikuttaa. Samalla toimitaan eettisesti, joten sadutuksen avulla ei voi alistaa tai loukata toisen ihmisarvoa. Olisi hienoa, mikäli lähetät tarinat omalla kielelläsi (ja mikäli mahdollista myös englanniksi/ suomeksi). Lähetä tarina ja mahdolliset kuvat sähköpostilla: Keräämme lokakuuhun 2013 saakka kertomuksia. Tämän sadutushaasteen saa lähettää eteenpäin. SADUTUKSEN OHJE: Hyvä päiväni/ Meidän hyvä päivä Kerro (yksin tai ryhmässä) tarina hyvästä päivästäsi. Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot. Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat ja piirtää tarinasi. SADUTUKSEN OHJE: Kurja päiväni/ Meidän kurja päivä Kerro (yksin tai ryhmässä) tarina kurjasta päivästäsi. Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot. Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat ja piirtää tarinasi. Sadutuksen ohje eri kielillä: Lisätietoa sadutuksesta ja siihen liittyvästä toiminnasta ja tutkimuksesta: Hauskoja sadutushetkiä toivottaa Lapset kertovat ja toimivat verkostojen puolesta Liisa Karlsson ************************************************** Lapset kertovat ja toimivat ry:n tutkija ja kehittäjäverkoston pj. Dosentti, kasvatustieteen tohtori Liisa Karlsson Suomen Akatemian "Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Lasten äänet kuuluville!" tutkimushankkeen johtaja Lapset kertovat ja toimivat kehittäjä ja tutkijaverkoston pj. Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos

3 Hyvät kummit, vanhemmat, isovanhemmat, hoitajat, opettajat ja kaikki innostuneet! Tässä sadutukseen. Sadutustapahtuma kestää yleensä 515 minuuttia. Helpoin on saduttaa lasta. Voi myös kokeilla aikuisen (työtoverin, puolison, ystävän, oman vanhemman tai ryhmän) sadutusta. Tärkeintä on olla aidosti ja arvostelematta kiinnostunut, mitä toinen haluaa kertoa. Voit jälkikäteen miettiä, mitä sait tietää TOISEN ajatuksista tai tavasta toimia, kun pysähdyit kuuntelemaan. Samalla voi tietysti pohtia, saitko sellaista uutta tietoa, jota voit hyödyntää arjessasi? Nautinnollisia sadutushetkiä! Dosentti KT Liisa Karlsson, Helsingin yliopisto, sadutuksen tutkija ja menetelmän jatkokehittäjä Liisa Karlsson: Sadutus Avain osallistavaan toimintakulttuuriin, TERVETULOA LASTEN,NUORTEN JA AIKUISTEN KUUNTELUN, KOHTAAMISEN JA SADUTUKSEN MAAILMAAN! Sadutusmenetelmä sopii kaikille, ja se on helppo käyttää. Sadutuksen idea on antaa lapselle, nuorelle tai aikuiselle mahdollisuus kertoa omista ajatuksistaan. Sadutuksessa kuuntelija ja kirjaaja on puolestaan kiinnostunut ja haluaa aidosti kuunnella, mitä toinen mielii kertoa juuri sillä hetkellä. Sano lapselle, nuorelle, ryhmälle (tai aikuiselle): "Kerro satu (tarina tai juttu). Kirjaan sen juuri niin kuin sen minulle kerrot. Lopuksi luen tarinasi ja voit muuttaa tai korjata sitä mikäli haluat." Kehota lasta, lapsiryhmää tai aikuista (älä kysy!): " satu tai juttu!" Kirjoita sitten kertojan tarina juuri niin kuin hän sen sillä hetkellä haluaa kertoa.

4 muistiin mitään muuttamatta tai korjaamatta. Kun tarina on valmis, kertojalle, jotta tai muuttaa sitä, mikäli itse haluaa. Satu on mukava (oppilaille, vanhemmalle tai muille aikuisille), mikäli siihen on kertojan lupa. Kirjaa myös huomioita sadutustilanteesta: miten se alkoi, mitä mietit, miten sadutettava reagoi, mikä hämmästytti jne. Pyydä lupaa kertojalta, että saat ottaa kertomuksen mukaan ja lukea se tapaamisessamme. Tee se vasta sadutuksen jälkeen. Tärkeää on luoda tilanne, jossa osoitat aidon kiinnostuksesi toisen kuuntelemiseen. Yritä siis välttää tunnetta siitä, että teet vain annettua tehtävää. Lapsi haluaa usein kertomuksestaan kuvan. Joskus lapset haluavat piirtää ensin kertomuksen ja kertoa vasta sitten. Kirjaa myös kertojan sekä, milloin satu kerrottiin ja vaikka. Erilliselle paperille voi kirjoittaa, miten tilanne alkoi ja mitä sitten tapahtui. Myös omia ajatuksia ja tunnelmia voi merkitä muistiin. Muutaman sadutuskerran jälkeen saduttaja eli kirjaaja oppii toimintatavan, joka alkaa tuntua helpolta ja luontevalta. Lasten saduille voi varata oman kirjahyllyyn tai ripustaa ne. Uusia satuja voi tehdä milloin, missä ja kuka vaan. Tärkeää on, että aikuinen tai nuorempikin kirjaaja on kuulemaan, mitä kertojalla on sanottavana ja välittää tämän sanoman myös ilmeillään. Sadutus muodostuu kertojan ja saduttajan yhteiseksi "jutuksi". Se syntyy "meidän välissä", kun toinen haluaa kuunnella ja toinen kertoa. Sadutus antaa yhteistä aikaa. Kertomusta eikä siitä tehdä pitkälle vietyjä tulkintoja. Kertoja päättää, millainen tarina on. Se voi olla parin sanan mittainen, kirja, kokemus tai vaikka vitsi. Siitä iloitaan yhdessä. Sadutus on suomalainen sosiaalinen innovaatio, jonka keksi VTT Monika Riihelä ja sitä on ollut kehittämässä KT Liisa Karlsson sekä suuri joukko lapsia ja aikuisia Suomessa ja muissa maissa. Sadutus on laajasti kokeiltu, toimivaksi havaittu ja palkittu menetelmä (mm. kansainvälisyyspalkinto, EU:n lasten mielenterveyttä edistävä mallitoiminto). Sadutusta on käytetty menestyksellisesti. Oppilaat ovat saduttaneet toisiaan. Aikuisetkin ovat saduttaneet keskenään ja näin kuunnelleet toistensa muistoja, tarinoita ja kokemuksia esimerkiksi nuoruudesta, vanhemmuudesta ja työssä löytyneistä oivalluksista.

5 On huomattu, että sadutus tuo eniten tietoa, kun saduttaa lasta, useampia kertoja. Silloin saa kuulla, miten lapsi ajattelee, mitkä ovat kulloinkin päällimmäiset ajatukset. Sadutus antaa rakennusaineita oman identiteetin rakentamiseen. Lapsi tottuu kertomaan näin myös muissa tilanteissa ajatuksistaan muille ja kasvaa. Sadutuksessa kaikkein hauskimmaksi on osoittautunut ja sekä toisen uudenlainen kohtaaminen, joka luo yhteisöllisyyttä! Sadutusta voi kokeilla kuka vaan, mutta siihen kannattaa myös perehtyä tarkemmin kirjallisuuden avulla tai kurssilla. Näiltä Internetsivustoilta löytyy aiheesta monia artikkeleita, keskustelupalsta, lasten kertomuksia ja leikkejä, lisää tutkimuksia ja julkaisuja sekä ajankohtaista tietoa. Käy ehdottomasti katsomassa! (L. Karlsson) PSkustannus 2003 ja (Perusteos sadutuksesta ja sen soveltamisesta sekä vaikutuksista.) (toim. L. Karlsson & R. Karimäki). Ilmestyy tammikuussa Suomen kasvatustieteellinen seura. Kasvatusalan tutkimuksia 57.. Video ja kirja (M. Riihelä). Edita (Uutta tietoa teoriassa ja käytännössä lasten luovuudesta sekä siitä, miten toiminta pienten lasten kanssa voi pohjautua saduttavalle toimintatavalle, lasten ajatuksille ja miten toimintaa voi itse kehittää.). (T. Stenius & L. Karlsson) MLL 2005 (Askeleet osallistavaan ja saduttavaan toimintaan lasten kanssa) (nettiversio tai kirja Mannerheimin Lastensuojeluliitto: (L. Karlsson) Edita 2000 (Kirjassa on analysoitu lasten omaa kertomakulttuuria ja sitä, mitä tapahtuu kun ammattilaiset ryhtyvät saduttamaan.). 112 vuotiaiden lasten omia satuja 5000 sadun arkistosta. Runsas värikuvitus. Lapset kertovat ja toimivat ry Katso

6 tarkemmin ja tilaa: Kemppainen, K.(toim.) (2000). Helsinki: Filminova, Stakes. (Dysfaattiisten lasten sadutuskokemuksia.) I ja II ja III (Seitsenosainen video/dvdsarja sadutuksesta). Tell a story (englannin kielinen viersio) Riihelä, M. (1997/ 2008). Helsinki: Stakes. Riihelä, M. (toim.) (2002/2008) Filminova, Stakes. (Kansainvälinen lasten satukirjeenvaihto.) Leed, K. (ohjaus) Tule mukaan jakamaan ajatuksia ja kehittämistoimintaan! Lapset kertovat ja toimivat (LKT) yhdistyksen ja verkoston tarkoituksena on edistää, kehittää, uudistaa sekä tukea yhteistoiminnan kehittämistä ja lapsi ja lapsuudentutkimusta siten, että erityisesti lasten näkökulmat sekä hiljainen tieto ja osallistava toimintakulttuuri ja yhteisöllisyys tulevat esille. Toiminnassa hiotaan myös omia kuuntelemisen välineitä työikäisille ja vanhuksille. Lähtökohtana yhdistyksen edistämässä toiminnassa on yhteisöllisyys, ihmettelevä ote, saduttava toimintatapa, lasten aito osallistuminen toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen sekä leikki ja ilo. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys: toimii verkostomaisesti järjestää kulttuuri, keskustelu ja koulutustilaisuuksia sekä seminaareja ja juhlia harjoittaa tutkimus, kehittämis, tiedottamis ja julkaisutoimintaa (oma julkaisusarja) tekee aloitteita viranomaisille ja muille tahoille on yhteistyössä alan järjestöjen ja muiden tahojen kanssa sekä tekee kansainvälistä yhteistyötä. LIITY JÄSENEKSI ja / tai ilmaiselle sähköpostilistalle: Yhdistyksen ylläpitämä nettisivusto: Yhdistyksen sähköposti: lapsetkertovat@gmail.com

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria

Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Kohti lapsiystävällistä kuntaa ja maakuntaa: Kuuntele ja opi lapsilta ja nuorilta Ke 20.9.2017 13.40-14 Helsinki, Kansallisumuseo Miten kuulla lapsia? Kohti osallisuuden toimintakulttuuria Professori Liisa

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA: LAPSET KERTOVAT JA TOIMIVAT RY

AJANKOHTAISTA: LAPSET KERTOVAT JA TOIMIVAT RY ELORE (ISSN 1456-3010), vol. 15 1/2008. Julkaisija: Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura ry. [http://www.elore.fi/arkisto/1_08/kal1_08.pdf] AJANKOHTAISTA: LAPSET KERTOVAT JA TOIMIVAT RY Kehittäjä- ja

Lisätiedot

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja

Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Miten lasten ääni kuuluu tutkimuksessa? Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä 6.5.2010 Työpaja Taustoja Tarve lasten kuulemisen ja osallisuuden vahvistamiseen noussut esille monilla yhteiskuntaelämän alueilla

Lisätiedot

SISÄLLYS. Esipuhe...14 Johdanto...17. I OSA Miten saduttaa? Sadutus tiivistetysti...24

SISÄLLYS. Esipuhe...14 Johdanto...17. I OSA Miten saduttaa? Sadutus tiivistetysti...24 SISÄLLYS Esipuhe...14 Johdanto...17 I OSA Miten saduttaa? Sadutus tiivistetysti....24 Sadutuksen aloittaminen...26 Kertomus syntyy useaan kertaan sadutustapahtumassa...27 Aikuinen saduttajana....29 Mitä

Lisätiedot

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana

Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Arvostava kohtaaminen vertaistuen lähtökohtana Vertaistuki Samassa elämäntilanteessa olevat tai riittävän samankaltaisia elämänkohtaloita kokeneet henkilöt jakavat toisiaan kunnioittaen kokemuksiaan. Vertaisuus

Lisätiedot

21.10.2010. Lasta osallistavien menetelinen mahdollisuudet. * Lasten osallisuutta määrittelee

21.10.2010. Lasta osallistavien menetelinen mahdollisuudet. * Lasten osallisuutta määrittelee Lasta osallistavien menetelinen mahdollisuudet Dosentti, KT Liisa Karlsson * Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? TelLis (Suomen Akatemian tutkimushanke) Lapset kertovat ja toimivat valtakunnallinen

Lisätiedot

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus

Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus Kutsu Professuuriesitelmä 9.9.2014 Savonlinnan kampus Kutsu kuulemaan julkista esitelmää, jonka Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti kasvatuspsykologian professori Liisa Karlsson pitää syyskuun

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot

veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)

Lisätiedot

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija

Yksinäisyys lasten silmin. Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Yksinäisyys lasten silmin Ida Spets, sosiaalityön opiskelija Tutkimusaihe ja tutkimuskysymykset Lasten yksinäisyys lasten näkökulmasta Sadutusmenetelmällä lasten tieto näkyviin 1) Mitä lapset kertovat

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

Arkipäivä kielen kehittäjänä

Arkipäivä kielen kehittäjänä Arkipäivä kielen kehittäjänä Päivi Homanen 18.3.2013 Jyväskylä Ajatusta arkeen se on siinä! Päivä täyttyy lukemattomista tilanteista, joissa voi harjoittaa lapsen kieltä ja kuuloa. Joka päivä Syödään Puetaan

Lisätiedot

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja

Aasian kieliä ja kulttuureita tutkimassa. Paja Esittäytyminen Helpottaa tulevan päivän kulkua. Oppilaat saavat lyhyesti tietoa päivästä. Ohjaajat ja oppilaat näkevät jatkossa toistensa nimet nimilapuista, ja voivat kutsua toisiaan nimillä. Maalarinteippi,

Lisätiedot

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä

Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä Ilo ja oppiminen näkyviksi! Pedagoginen dokumentointi työmenetelmänä LTO, KT Piia Roos (KT Liisa Ahonen) Mitä uusi Vasu tuo tullessaan? 1 Jokainen lapsi on ainutlaatuinen ja arvokas juuri sellaisena kuin

Lisätiedot

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa

Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa Yhteisöteatteria Perhonjokilaaksossa AIKATAULU VIRITÄ! -tapahtumista Perhonjokilaakson alueella Aikataulu päivittyy edelleen riippuen kunkin yhteisön toiveista ja tarpeista. Osa tilaisuuksista on avoimia,

Lisätiedot

lehtipajaan! Opettajan aineisto

lehtipajaan! Opettajan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Opettajan aineisto Opettajalle Ennen kuin ryhdyt lehtipajaan lue myös oppilaan aineisto Lehtipaja on tarkoitettu tt 3.-6.-luokkalaisille l ill Voit käyttää aineistoa myös 1.-2.-luokkalaisille,

Lisätiedot

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi

Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi JUTTUTUOKIO Juttutuokio Toimintatapa opettajan ja lapsen välisen vuorovaikutuksen tueksi Opettajan ja oppilaan välinen suhde on oppimisen ja opettamisen perusta. Hyvin toimiva vuorovaikutussuhde kannustaa,

Lisätiedot

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)

LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.

Lisätiedot

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ

AINA KANNATTAA YRITTÄÄ AINA KANNATTAA YRITTÄÄ www.yrittajat.fi futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com AINA KANNATTAA YRITTÄÄ ohjeita esityksen pitäjälle futureimagebank.com futureimagebank.com futureimagebank.com

Lisätiedot

Suunnittele ja toteuta lukuhetki!

Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Minä luen sinulle -kampanja (2017) Suunnittele ja toteuta lukuhetki! Tietoa ja vinkkejä oppilaitoksille ja vammais- ja vanhustyön yksiköille Hyvä lukija, Selkokieli - yhteinen kieli tämä pieni opas tarjoaa

Lisätiedot

liisa karlsson (toim.) Lapset kertovat...

liisa karlsson (toim.) Lapset kertovat... S T A K E S I N T Y Ö P A P E R E I T A 9 / 2 0 0 6 liisa karlsson (toim.) Lapset kertovat... Sosiaali- ja terveysalan tutkimus- ja kehittämiskeskus postimyynti: Stakes / Asiakaspalvelut PL 220, 00531

Lisätiedot

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille

Innostunut oppilaskunta. Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Innostunut oppilaskunta Koulutus peruskoulun oppilaskuntatoiminnan ohjaajille Tervetuloa! 2,5 tuntia Kaksi osiota Vaikuttavat oppilaat Kannustavat aikuiset Teemaan johdattavat videot sekä keskustelu- ja

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman

Papuri.papunet.net. Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Papuri.papunet.net Oma ääni kuuluviin! Näin teet oman radio-ohjelman Tiesitkö, että kuka tahansa voi tehdä itse oman radio-ohjelman internetiin? Tässä kirjassa kerrotaan, miten se onnistuu. Saat ohjeet

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL) on vuonna 1920 perustettu kansalaisjärjestö edistää lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointia

Lisätiedot

Lapsen osallisuus ja kuuleminen

Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsen osallisuus ja kuuleminen Lapsilähtöisyys rikosseuraamusalalla -seminaari 20.11.2015 L A S T E N S U O J E L U N K E S K U S L I I T T O A r m f e l t i n t i e 1, 0 0 1 5 0 H e l s i n k i P u h.

Lisätiedot

PariAsiaa luentosarjan teemat

PariAsiaa luentosarjan teemat PariAsiaa luentosarjan teemat 1. Virtaa parisuhteen hyvinvointiin 2. Avaimia parisuhteen 3. Oivalluksia parisuhteen tunnetaitoihin 4. Kipinöitä parisuhteen kosketukseen 5. Perustyökaluja parisuhteen ristiriitoihin

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa!

Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Vapaaehtoistoiminta antaa iloa! Lapset ensin. MLL:n vapaaehtoisena toimiminen Tule mukaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton Järvi-Suomen piirin vapaaehtoistoimintaan. Juuri sinä voit antaa lasten ja nuorten

Lisätiedot

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä.

Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. Ma Tänään rapistelemme ja mittailemme sanomalehteä. 3. Kuinka monta sivua tämän päivän lehdessä on? 2. Kumpaan suuntaan sanomalehti repeää paremmin, alhaalta ylös vai sivulta sivulle? Laita rasti oikean

Lisätiedot

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA

1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 1 (13) LAPSEN VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA VASU LAPSEN NIMI SYNTYMÄAIKA 2 (13) TÄLLAINEN MINÄ OLEN (lapsi täyttää vanhempien kanssa) Parhaat kaverini... Tykkään... Hoitopaikassa kivaa on... Olen hyvä...

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.

OMAN VUORON ODOTTAMINEN. Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus   Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival. OMAN VUORON ODOTTAMINEN Materiaali 2018 Viitottu Rakkaus www.viitotturakkaus.fi Kuvat MyCuteGraphics.com Diapohjat SlidesCarnival.com OMAN VUORON ODOTTAMINEN OMAN VUORON ODOTTAMINEN Oman vuoron odottaminen

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja

Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa, jonka tavoitteena on parantaa silmän-käden yhteistyötä ja Leikkiä oppia liikkua harjoitella syödä nukkua terapia koulu päiväkoti kerho ryhmä haluta inhota tykätä jaksaa ei jaksa Käyttää pinsettiotetta, liikelaajuus rajoittunut, levoton. Suositellaan toimintaterapiaa,

Lisätiedot

Lapsi, sinä olet tähti!

Lapsi, sinä olet tähti! Lapsi, sinä olet tähti! Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Päälle liimatut menetelmät vs. toimintakulttuurin kriittinen arviointi Mukaillen Fonsen & Parrila 2016 1.

Lisätiedot

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan

Tiedän mitä minun pitää tehdä, että pääsen toisten lasten leikkiin mukaan Viitottu Rakkaus on muokannut joitakin tämän tarinan kuvia yhdistämällä kuvia sivustoilta mycutegraphics.com ja papunet.net Tarina: 2017 Viitottu Rakkaus Muokatut kuvat on merkitty tällä tunnuksella: Kuvat:

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start

minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start minä#yritys Yrittäjävalmennuksen työkirja Start 2. painos 2019 Julkaisija ja kustantaja: Varsinais-Suomen Yrittäjät Tekijät: Johanna Vainio ja Hanna Tarvainen / Varsinais-Suomen Yrittäjät Valokuvat: Emmi

Lisätiedot

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä.

1. Valitse jokin neljästä tarinasta ja tulosta lapsen kuva. Jos tulostusmahdollisuutta ei ole, voit etsiä kuvan esim. lehdestä. OHJEET TUOKION TOTEUTTAMISTA VARTEN Tarvitset - tarinan ja kuvan - joko seinälle kiinnitettävät rastitehtävät ja niihin liittyvät materiaalit tai jokaiselle lapselle oman tehtäväpaperin - piirustuspaperia

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI. Alakoulun tehtävät OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävät Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi aikuisen kanssa minkä tehtävän teet mistäkin lukemastasi kirjasta.

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin?

How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? How to prepare for the 7th grade entrance exam? Kuinka lukea englannin linjan soveltuvuuskokeisiin? When? Milloin? Tärkeitä päivämääriä: - 12.1. 2017 Infotilaisuus Helsingin Uudessa Yhteiskoulussa - 19.1.

Lisätiedot

Hyvinvointikysely oppilaille

Hyvinvointikysely oppilaille Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa

Lisätiedot

lehtipajaan! Oppilaan aineisto

lehtipajaan! Oppilaan aineisto Tervetuloa lehtipajaan! Oppilaan aineisto OSA 1: Tietoa sanomalehdestä Mikä on lehtipaja? Tässä lehtipajassa opit tekemään uutisia Luokkanne on Aamulehti junior -lehden toimitus it Saat oman ammatin ja

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon

Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Työkirja sisältää tyhjiä sivuja Unelmakartan tekoon Unelmista Meillä kaikilla on unelmia; mielen aitoja ilmaisuja jostain paremmasta. Unelmat vievät meitä eteenpäin ja kehittävät meitä ihmisinä. Antamalla

Lisätiedot

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle

Minä luen sinulle. Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Minä luen sinulle Tietoa ja vinkkejä lukuhetken järjestäjälle Lukuhetki tuo iloa kaikille Hyvä lukija, tämä opas tarjoaa sinulle vinkkejä, kuinka järjestää maahanmuuttajien lukuhetki iäkkäille tai kehitysvammaisille

Lisätiedot

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994.

Lähteet: Tuhat ja yksi yötä. 1994. Tuhannen ja yhdenyön satuja. 1994. Kertomus Sehrezadesta Viisaan ja rakastetun sulttaanin valtasi viha, kun hänelle selvisi, että hänen kaunis puolisonsa oli pettänyt häntä. Hän surmautti puolisonsa ja otti käyttöön sellaisen tavan, että

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1

Lasten ja nuorten. vaikuttamismahdollisuudet kunnassa Meiju Hiitola 1 Lasten ja nuorten vaikuttamismahdollisuudet kunnassa 27.11.06 Meiju Hiitola 1 Miksi lasten ja nuorten pitäisi saada vaikuttaa? Lasten ja nuorten erityistarpeet vaativat huomiomista Lapsilla ja nuorilla

Lisätiedot

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä.

Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulussa on sydäntä sivistykselle. Annetaan lasten ja nuorten kertoa siitä. Oulu oivaltaa -tutkimusmatkat Oulu on saanut uuden sivistysohjelman, jossa on konkreettisia asioita, joilla Oulusta tehdään entistä

Lisätiedot

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo)

KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA. PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI LAPSEN ITSETUNNON VAHVISTAJANA PÄIJÄT-HÄMEEN VARHAISKASVATTAJA tapahtuma 19.5.2015 Piia Roos (Janniina Elo) KANNUSTAVA KOMMUNIKOINTI? Puhumista Lapsen ja aikuisen välillä ITSETUNTO?

Lisätiedot

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI

LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI LASTEN TARINAT TOIMINNAN TUEKSI Pieni opas tarinoiden keräämiseen Tässä oppaassa on ideoita siitä, miten voimme omalla toiminnallamme edistää lasten ja nuorten kokemusta

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Turvallisesti netissä

Turvallisesti netissä Turvallisesti netissä Reilun somen säännöt: 1. Erottele tieto ja mielipide. Esitä tietona vain sellaista, mikä on totta. Erota oma pohdintasi, kantasi ja arvelusi tiedosta. 2. Perustele väitteesi. Tuo

Lisätiedot

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen

Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Mielenlukutaitoa lapsen kohtaamiseen Lapset ensin. Mielenlukutaitoa! Opas turvallisen lapsiryhmän rakentamiseen Mielenlukutaitoa! on varhaiskasvattajille tarkoitettu opas mentalisaatioon perustuvasta työtavasta.

Lisätiedot

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää!

Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Mitä tahansa voi saavuttaa kunhan vain yrittää! Median matkassa Media on tuotettua todellisuutta. Media tarjoaa informaatiota ja tapoja ymmärtää maailmaa. Suomalaiseksi sanaksi media on päätynyt englannin

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma

Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Lahjakkuutta ja erityisvahvuuksia tukeva opetus äidinkielen näkökulma Ulkomailla toimivien peruskoulujen ja Suomi-koulujen opettajat 4.8.2011 Pirjo Sinko, opetusneuvos Millainen on kielellisesti lahjakas

Lisätiedot

TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA

TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU 23.11.2010 INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUN DOKUMENTIT OTTY RY:N SPARRAUSAAMU INSINÖÖRIT JA EKONOMIT TALO, SEMINAARILUOKKA TYÖNHAUSSA TEHOKKAAT CV JA TYÖHAKEMUS Opit tunnistamaan osaamistasi ja kohdentamaan työnhakuasi Ura- ja rekryasiamiehet

Lisätiedot

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja

Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta. Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Lapsen huomioiminen kun perheessä on sairautta Suvi Laru, PsM, psykologi, psykoterapeutti, opettaja Esityksen teemat Mitä sairaus tarkoittaa lapselle ja nuorelle? Miten sairaus näkyy perheessä? Mitä ja

Lisätiedot

Perehdytysopas Kuopion Perheentalon lasten osallisuuden menetelmiin

Perehdytysopas Kuopion Perheentalon lasten osallisuuden menetelmiin Perehdytysopas n lasten osallisuuden menetelmiin Opas sisältää 1 Mitä on osallisuus? 2 Miten Perheentalolla huomioidaan lasten osallisuus? 3 Erilaisia menetelmiä lasten osallisuuden edistämiseen 4 Kuvallista

Lisätiedot

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät.

VANKILA JA TURUN PALO Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. Ohjeet Kulttuurikuntoilun tehtäviä varten Tehtävien avulla opit suomea. Opettaja voi koulussa valita ryhmälle sopivat tehtävät. TEHTÄVÄT ENNEN KÄVELYÄ TEHTÄVÄ 1 Lue kävelyn opastustekstit Alleviivaa uudet

Lisätiedot

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ

KIELENOPPIJOITA TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS NÄKEMÄLLÄ KIELENOPPIJOITA KIELEN KÄYTTÖ, VUOROVAIKUTUS TIEDONHANKINTA KESKIÖSSÄ KUUNTELEMALLA OPPIJA (AUDITIIVINEN) TEKEMÄLLÄ OPPIJA (KINESTEETTINEN) LUOVA KIELENKÄYTTÄJÄ HOLISTINEN OPPIJA (KOKONAISUUDET TÄRKEITÄ)

Lisätiedot

Tervetuloa selkoryhmään!

Tervetuloa selkoryhmään! Tervetuloa selkoryhmään! SELKOESITE 1 Jutteletko mielelläsi erilaisista asioista? Haluatko saada tietoa maailman tapahtumista selkokielellä? Haluatko sanoa mielipiteesi, mutta et aina uskalla? Tuntuuko

Lisätiedot

Ohjelmassa. Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä.

Ohjelmassa. Kemijoki on näkyvä osa elämää jokivarressa. Toivomme että mahdollisimman moni ryhmä innostuu kertomaan, millä tavoin joki on tärkeä. 1 Ohjelmassa Kilpailu pähkinänkuoressa Ketkä voivat osallistua Ilmoittautuminen Sitten luodaan! Kilpailu huipentuu! Kisatunnelmat jakoon Instagramissa Olemme apunasi kilpailun aikana Kemijoki on näkyvä

Lisätiedot

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi?

Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Osallistu kilpailuun Kesän 2017 parhaalle tapahtumalle nimi? Kesäkuussa 2017 Lappeenrannassa nähdään ja koetaan sirkusta, kansantanssia ja teatteria lasten ja nuorten esittämänä, kun Nurtsi-nuorisosirkusfestivaali,

Lisätiedot

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:

NIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun: Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa

Lisätiedot

- reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa

- reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa - reggiolaisen pedagogiikan äärellä Taivalkosken vuororyhmis Vekkulissa Reggio Emiliapedagogiikan juurilla Projektityöskentely Vekkulissa Reggio Emilia, Italia, 1940-luku Loris Malaguzzi Yhteisöllisyys

Lisätiedot

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium

Aidon kohtaamisen. loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo , Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen loppuhuipentuma! Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo, Saimaa Stadium Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan esille.

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Kuukkelin päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Jokainen lapsi on rikkaus ja arvokas omana itsenään. Kuuntelemme ja kohtaamme lapset ja perheet

Lisätiedot

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio

VINKKEJÄ OPISKELUUN. Tampereen teknillinen lukio VINKKEJÄ OPISKELUUN Tampereen teknillinen lukio ÄIDINKIELENOPISKELUN KULTAISET KONSTIT Asenne. Ei äikästä voi reputtaa., Mitä väliä oikeinkirjoituksella? Kyllä kaikki tajuavat, mitä tarkoitan, vaikka teksti

Lisätiedot

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille.

Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan musiikkia (PWR1) Valitaan värejä, kuvia tai symboleja erilaisille äänille. Musiikkipäiväkirjani: Maalataan, kirjoitetaan ja luetaan (PWR1) Valitaan

Lisätiedot

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten

Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulutyö 2018 Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle,

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI

OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI OULUN KAUPUNGIN KIRJALLISUUSDIPLOMI Alakoulun tehtävävihko Tämän vihkon omistaa: Luokka: Listassa on 70 eri tehtävävaihtoehtoa. Yhdestä kirjasta tehdään yksi tehtävä. Sovi opettajan kanssa minkä tehtävän

Lisätiedot

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama

TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama TURVATAITOKOULUTUS 2012-2013 LOPPUTYÖ: Sosiodraama Tekijät: Auli Siltanen, Vaajakosken päiväkoti, erityislastentarhanopettaja Eva Iisakka, Haapaniemen päiväkoti, lastenhoitaja Sanna Leppänen, Linnan päiväkoti,

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimimme sallivasti ja sensitiivisesti lasten kanssa yhdessä asioita tehden. Olemme lapsille

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt

Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt IDEAKAHVILA: Vapaaehtoistyön johtaminen ja sitouttaminen rekrytoinnin ja sitouttamisen hyvät käytännöt Rekrytointi Henkilökohtainen kontakti/kutsu Pakottaminen/suostuttelu Järjestöjen välinen yhteistyö

Lisätiedot

PariAsiaa luentosarjan teemat

PariAsiaa luentosarjan teemat PariAsiaa luentosarjan teemat 1. Virtaa parisuhteen hyvinvointiin 2. Avaimia parisuhteen 3. Oivalluksia parisuhteen tunnetaitoihin 4. Kipinää kosketukseen parisuhteessa 5. Perustyökaluja parisuhteen ristiriitoihin

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön

11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska. Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön 11/10/2011 Satu Tallgren Arja Puska Vanhempien innostaminen ehkäisevään päihdetyöhön Sisältö Yhteisöllisyydestä ja sen muutoksesta Vanhemmat päihdekasvattajina Käytännön esimerkkejä Päihde- ja mielenterveyspäivät

Lisätiedot

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN

TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN TILAISUUS TEKEE TAITURIN LIIKKUMAAN HOUKUTTELEVA YMPÄRISTÖ PÄIVÄKODIN ARJESSA Lotta Kivelä (lto) Lansantien päiväkoti, Espoo Kirsi Huotari (lh) Veräjäpellon esiopetus, Espoo LIIKUNTA ON LAPSELLE OMINAINEN

Lisätiedot

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut

Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Lapsiperheiden ryhmämuotoiset palvelut Perhepalvelukeskus, Korkalonkatu 4, 96100 Rovaniemi Kuva: Pekka Ojaniemi Palveluja perheille Avoin päiväkoti Avoimen päiväkodin toiminta on tarkoitettu alle kouluikäisille

Lisätiedot

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet

Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Alkukartoitus Opiskeluvalmiudet Päivämäärä.. Oppilaitos.. Nimi.. Tehtävä 1 Millainen kielenoppija sinä olet? Merkitse rastilla (x) lauseet, jotka kertovat sinun tyylistäsi oppia ja käyttää kieltä. 1. Muistan

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU Honkajoen kunta Sivistystoimi Varhaiskasvatus KIS KIS KISSANPOIKA KISSA TANSSII JÄÄLLÄ SUKAT KENGÄT KAINALOSSA HIENO PAITA PÄÄLLÄ VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA/VASU 3-5 VUOTIAAT Lapsen nimi Syntymäaika Päivähoitopaikka

Lisätiedot

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa

Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Sopulihyppyjä ja tonttuhäntien tähtitaivas Päiväkotilapsien luovaa mediankäyttöä Molla-hankkeessa Esitys löytyy Mollan sivuilta: Molla.ejuttu.fi Molla- media, osallisuus, lapsi. Kurkistus pienten lasten

Lisätiedot

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela

Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela Olipa kerran köyhä maanviljelijä Kimmo Koskinen, Rolf Malmelin, Ulla Laitinen ja Anni Salmela 1 1 Johdanto Tässä raportissa esittelemme ratkaisukeinon ongelmalle, joka on suunnattu 7 12-vuotiaille oppilaille

Lisätiedot

Kodin ja Koulun Päivä

Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä #kodinjakoulunpäivä #hemochskoladagen 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille

Lisätiedot

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua.

Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Espoon tuomiokirkkoseurakunta Rippikoulun Ennakkotehtävä Mistä ponnistan? oman elämän ja taustoja rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu intensiivijaksolle, leirillemme

Lisätiedot

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA

LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA LAPSEN ESIOPETUKSEN SUUNNITELMA Nimi: Syntymäaika: Esiopetusryhmä: / 20 Suunnitelma on laadittu Perheenjäsenet: Lapseni lähimmät kaverit ja muut tärkeät ihmiset: Tärkeät puhelinnumerot: Erikoisruokavaliot

Lisätiedot

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät

Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Kirjakettu/Hopeakettu tehtävät Päähenkilöön liittyvät tehtävät 1. Vertaile itseäsi ja kirjan päähenkilöä. Mitä teissä on samaa, mitä erilaista? 2. Kirjoita kirje valitsemallesi kirjan henkilölle. 3. Kuvittele,

Lisätiedot

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille

Säännöt. useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille ET, monialaiset, opetusideoita Säännöt useamman tunnin kokonaisuus 5.-6.-luokkalaisille Johdattelua sääntöihin - lautapeli: oppilaille annetaan pelilauta ja heidän tulee kehittää peliin omat säännöt koonta:

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Pateniemen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Muistamme kaikissa päivän hetkissä, että aikuinen on vuorovaikutuksen mallina. Toimimme sallivasti

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019

RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 RIPPIKOULUTEHTÄVÄ 2019 Espoon tuomiokirkkoseurakunta Kirkkokatu 10 09 80501 Mistä ponnistan? oman elämän ja taustojen selvittämistä rippikoulua varten Käyt parhaillaan rippikoulua. Rippikoulun opetus painottuu

Lisätiedot