TUTKIJANVIHKO lk

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TUTKIJANVIHKO lk"

Transkriptio

1 TUTKIJANVIHKO lk Luonnosta löytyy loputon määrä tutkittavaa ja ihmeteltävää. Maapallon ihmeellinen lajirikkaus, luonnon kiertokulku ja sen vielä selvittämättömät mysteerit työllistävät tutkijoita ympäri maailman. Ymmärrämme ympäristöämme koko ajan paremmin, mutta yhä edelleen täysin uusia tieteelle tuntemattomia lajeja sekä ratkaistavia kummallisuuksia löytyy päivittäin. Tervetuloa koululaistutkijaksi Luontomuseoon! Suomen luonnon erityisyytenä ovat pohjoinen sijaintimme sekä neljä vuodenaikaa, joiden erot ilmenevät luonnossa monin eri tavoin. Voitte havainnoida näitä eroavaisuuksia myös museon näyttelyssä. Tutkimustyönne alkaa täällä Luontomuseossa. Sen jälkeen voitte käyttää tutkimuskenttänä vaikka koulun pihaa tai lähimetsää ja lopulta laajentaa tutkimuksenne koko maailmaan. Tutkimustehtävät löytyvät tästä vihkosta, ja niiden vastaukset saatte opettajalta joko museokäynnin aikana tai käynnin jälkeen kouluun palattuanne. Voitte jakautua 8-10 hengen tutkimusryhmiin, ja tehdä vuorotellen eri tehtäväkokonaisuuksia. Merkityt tehtävät ovat Supertutkija -tehtäviä, joissa on lisähaastetta Merkityt tehtävät ovat tehtäviä, joita voitte yhdessä luokan kanssa tai kotona suorittaa esimerkiksi lähimetsässänne. Kartan avulla löydätte missä mikäkin tehtäväosio tehdään!

2 GEOLOGI Geologi tutkii maapallon syntyä ja kehitystä sekä osaa tunnistaa eri kivilajeja. Maaperä ja kallioperä ovat huipputärkeä osa luonnontuntemusta, rakentuvathan niille kaikki elämä maapallolla! Maapallon rakenne koostuu eri osista (havainnollistava kuva osista löytyy näyttelystä). Maapallon ohut kuori, jonka päällä me elämme, on murtunut palasiksi eli mannerlaatoiksi, aivan kuin säröillä oleva kananmunan kuori. Laatat törmäilevät toisiinsa ja työntyvät toistensa alle aiheuttaen maanjäristyksiä, tulivuorenpurkauksia ja tsunameja. Kuoren alla on vaippa, joka koostuu pehmeästä kivimassasta sekä kovemmasta kiviosasta. Maapallon aivan sisin ydin on kiinteää metallia ja ulompi ydin sulaa laavaa. 1. Valitse kivinäyttelystä jokin kivi ja kuvaile sitä parillesi. Löytääkö parisi näyttelystä oikean kiven kuvailusi perusteella? Voit kuvailla kiveä adjektiivilappujen avulla tai omin sanoin. Kun pari arvaa oikean kiven, vaihtakaa osia. Kuvailemiesi kivien nimet: Parisi kuvailemien kivien nimet: 2. Tutki parisi kanssa näyttelyn kiviä ja pohdi miten ne eroavat toisistaan. Millaisten ominaisuuksien perusteella kivilajeja voi kuvailla? Kirjoita vastauksenne paperille: 3. Maapallo syntyi noin 4,5 miljardia vuotta sitten. Aluksi maa oli hyvin kuuma ja koostui sulasta kiviaineksesta, laavasta. Pintaosa jähmettyi pikkuhiljaa kivikuoreksi, jonka päällä mekin asustelemme. Näyttelyn Maapalloa pyörittelemällä voit löytää laavan päällä kelluvat mannerlaatat. Tutki maapalloa ja pohdi: Miksi laatat liikkuvat? Miksi joillakin alueilla on tulivuoria ja maanjäristyksiä ja toisilla ei?

3 Etsi kartalta kolme paikkaa, Suomi, Japani ja Kalifornia, ja pohdi: millaisia eroja mannerlaatat aiheuttavat näiden maiden olosuhteisiin? Laatikaa lähimetsästänne kivikokoelma. Päättäkää ensin millä ominaisuuksilla keräätte kiviä. Voiko kokoelmaan kerätä vain sileitä kiviä, tai rosoisia, tai mahdollisesti vain punertavia? Vai ehkä pelkästään pyöreitä kiviä?

4 EKOLOGI Ekologi on biologi, joka tutkii kasveja ja eläimiä ja sitä, kuinka ne ovat riippuvaisia ympäristöstään ja toisistaan. Eliöt ovat kehittyneet lukemattomien vuosien kuluessa toimimaan mitä erilaisimmilla tavoilla, mikä kiehtoo ja askarruttaa tutkijoita joka puolella maailmaa. Kasvin jokaisella osalla on tarkoituksensa, ja esimerkiksi värityksellä tai tuoksulla kasvit houkuttelevat tai hämäävät hyönteisiä ja kasvinsyöjiä. Kukat houkuttelevat hyönteisiä luokseen, jotta ne veisivät matkassaan kukkien siitepölyn ja siemenet ja auttaisivat kasveja leviämään yhä laajemmille alueille. Myös hyönteisten eri värityksillä, kuvioilla sekä muodoilla on kaikilla tarkoituksensa. Etenkin perhoset ovat hyvin monimuotoisia ja erilaisia värityksiä ja kuvioita on lukemattomia. 1. Tutki kasvipöydällä olevia kasveja. Ympyröi tehtäväpaperista ne kasvin osat, jotka löydät pöydän kasveilta. Kerro yksi tehtävä jokaiselle kasvinosalle. Juuret Lehdet Varsi Siemen Kukka 2. A. Hyönteiset ovat kehittäneet erilaisia värityksiä ja muotoja. Tutki kasvipöydän viereisillä seinillä olevia hyönteisiä. Löydätkö näyttelystä seuraavat lajit? Ympyröi paperista löytämäsi lajien nimet ja yhdistä viivalla oikeaan ominaisuuteen. LAJI Neitoperhonen Pistepirkko Kimalaiskuoriainen Niittyhepokatti OMINAISUUS Ampiaista matkiva väritys Isot silmätäplät siivissä Varoitusväritys Vaaleanruskea suojaväritys B. Mitä tarkoittaa varoitusväritys? Mitä tarkoittaa suojaväritys? Tehkää tutkimus lähimaastossa ja etsikää hyönteisiä ja muita eliöitä. Pohtikaa miksi ne ovat juuri tietyn värisiä tai miksi niillä on jokin erityinen kuvio.

5 ELÄINTUTKIJA Eläinlajien tunnistaminen ja niiden asuttamien elinympäristöjen tuntemus luovat perustan eläintutkimukselle. Eläintutkijan on tärkeä tunnistaa eri lajit. Kuitenkin maailman eliölajiston tutkimus on vasta aivan alussa, ja suuri osa kaikesta monimuotoisuudesta on meille vielä tuntematonta. Maailmassa on tähän mennessä tunnistettu noin 2 miljoonaa lajia, mutta arviot siitä kuinka paljon eri lajeja maapallolla on vaihtelevat 10 miljoonasta sataan miljoonaan. Suomesta on löydetty noin lajia, mutta yhä edelleen joka vuosi täältäkin löytyy uusia lajeja. 1. Missä eläimet ja kasvit asuvat? Tutki parin tai pienen ryhmän kanssa kuvakortteja, joissa on jokaisessa jonkin eläin- tai kasvilajin kuva. Asuuko laji suolla, järvessä, metsässä vai niityllä? Laita lajikortti mielestäsi oikean elinympäristön päälle, ja tutki seuraavaa korttia. Kun olette ryhmätyönä laittaneet kaikki lajit mielestänne sopiviin ympäristöihin, voitte katsoa korttien takapuolelta oikeat vastaukset. Ravintoketju luonnossa tarkoittaa energian siirtymistä eliöltä toiselle, eli kuka syö ja ketä. Ravintoverkko taas muodostuu, kun monet eri lajit syövät useita eri lajeja, mikä onkin yleisin muoto luonnossa. Muodosta jokaisen elinympäristön lajeista ravintoketjuja tai -verkkoja. Esimerkiksi Susi syö hirviä, jotka syövät kuusia. Ravintoketju on siis susi-hirvi-kuusi. 2. Valitkaa pareittain tutkittava elinympäristö elinympäristöpelistä ja etsikää se näyttelyn vitriineistä. Valitkaa pareittain yksi eläin näyttelystä, tutkikaa näyttelytekstejä ja haastatelkaa eläintä alla olevien kysymysten avulla. Toinen parista eläytyy eläimeksi ja vastaa kysymyksiin. Toinen haastattelee. Tämän jälkeen valitaan uusi eläin ja vaihdetaan osia. Haastattelukysymykset: Mikä on nimesi? (keksikää eläimelle nimi, joka sopii sen ulkonäköön tai käyttäytymiseen) Missä asut? (elinympäristön nimi ja tarkempi osoite eli esim. kivenkolossa puun juurella) Miten vietät päiväsi? (mitä eläin tekee, miten liikkuu, saalistaa, ruokailee ym.)

6 Mikä on lempiruokaasi? Mikä on paras puolesi? (esim. joku voi olla erittäin nopea, toisella on myrkkyleuat, kolmas on taitava piiloutuja) Mitä pelkäät eniten maailmassa? Mitä mieltä olet kotipaikastasi? Hartain toiveesi? Yhtenä uutena elinympäristönä toimivat niin sanotut urbaanit elinympäristöt eli kaupungit, puistot ja lähimetsät. Tutkikaa jotain tällaista elinympäristöä ja etsikää havainnoimalla sinne kuuluvia lajeja, mitä löydätte?

7 LUONNONSUOJELUBIOLOGI Ihminen on levittäytynyt maailman kaikkiin kolkkiin, ja usein luontoa täytyy suojella ihmisten aiheuttamilta vaikutuksilta. Luonnonsuojelubiologi tutkii luonnossa etenkin uhanalaisia lajeja ja elinympäristöjä sekä suunnittelee, kuinka niitä voitaisiin suojella muuttuvassa maailmassa. Suomessa metsien monimuotoisuuden ja luonnon kannalta arvokkaiden metsien tutkiminen on tärkeä osa luonnonsuojelubiologin työtä. Useat eläinlajit ovat hyvin herkkiä muutoksille ja tarkkoja elinpaikoistaan, ja jos niiden elinympäristöt muuttuvat radikaalisti, niitä uhkaa sukupuutto. Luonnon kannalta arvokkaimpia metsiä ovat paljon erilaisia puita sekä kuolleita lahoavia puita sisältävät vanhat metsät. Vanhoja metsiä on kuitenkin vain enää vähän jäljellä. 1. Tutki ryhmäsi kanssa näyttelyn takaosan isoa metsävitriiniä. Rastikaa alla olevaan listaan kaikki ominaisuudet, joita löydätte metsävitriinistä: Metsän rakenne Paljon erikokoisia puita Suuria haapoja, raitoja tai jaloja lehtipuita Lahoava puuaines Kuolleita puita pystyssä ja kaatuneena Ei merkkejä hakkuista, eli ei löydy kantoja Palaneita puita siellä täällä Kasvupaikka Lehtokasvillisuutta (esim. vuokkoja) tai metsälaidun tai -niitty Puita kasvava suo tai luonnontilainen puro, lähde tai tihkupinta Metsän eliöstö Tikkojen kaivamia koloja tai kaivelujälkiä puissa Puiden rungoilla kääpiä tai naavaa tai luppoa Liito-oravia eli vanhojen metsien symboleita Jos metsästä löytyy vähintään neljä yllä lukevaa ominaisuutta, on metsä todennäköisesti arvokas luonnon monimuotoisuuden kannalta! 2. Pelaa tutkimusryhmäsi kanssa Haapapeliä. Haapapeliä pelataan 3-5 oppilaan ryhmissä. Pelin jälkeen pohtikaa ja kirjoittakaa ylös, miksi haapa on pelissä hyvä kortti ja metsäkone huono kortti. Käykää tekemässä tehtävän 1 mukainen metsäluonnon monimuotoisuuden pikatesti jollekin ihan oikealle metsälle! Miten tutkimanne metsän monimuotoisuutta saisi vielä lisättyä?

8 YMPÄRISTÖTUTKIJA Ympäristötutkija tutkii ympäristöä ja yrittää ratkaista ympäristöön ja sen tilaan liittyviä ongelmia, kuten ilmastonmuutosta. Ilmastonmuutoksella tarkoitetaan maailmanlaajuista ilmaston lämpenemistä. Ilmasto lämpenee tällä hetkellä yhä kiihtyvällä tahdilla ihmisten toiminnan myötä syntyvien kasvihuonekaasujen vuoksi. Kasvihuonekaasuja syntyy esimerkiksi liikenteestä, teollisuudesta, ruoantuotannosta ja asumisesta. Monien maailman ympäristöongelmien perimmäinen syy on se, että ihmisiä on Maapallolla koko ajan enemmän. Voimme vaikuttaa hyvällä tavalla ympäristöongelmiin esimerkiksi muuttamalla elintapojamme ympäristöystävällisemmiksi. 1. Ympäristötutkijan tehtävänä on ensin ymmärtää ilmastonmuutoksen syitä ja seurauksia, jonka jälkeen voi pohtia ratkaisuja. Tutustu Huojuva Maapallo pelin sääntöihin ja pelaa sitten ryhmäsi kanssa peliä. Pelin palikkatorni kuvaa Maapalloa ja eri väriset palikat erilaisia Maapallon ilmastoon vaikuttavia tekijöitä. Pysyykö teidän Maapallonne vakaana vai alkaako se huojua? Pelejä on kaksi, joten jakakaa tutkimusryhmänne puoliksi peliä varten. 2. Keksi parisi tai pienen ryhmän kanssa joku uusi ympäristöystävällinen keksintö tai teko! Voitte ensin keksiä jonkun asian, mikä vaikuttaa ympäristöön huonolla tavalla. Tämän jälkeen miettikää, miten juuri sitä ongelmaa voisi korjata jollain keksinnöllä tai teolla. Kirjoita tai piirrä keksintösi tähän: Tehkää ilmastoteko koulussa tai kotona! Voitte hyödyntää edellisessä tehtävässä keksimiänne tekoja tai keksiä jotain aivan uusia kouluun ja kotiin soveltuvia tekoja. Tässä inspiraatioksi muutama esimerkki: Ota vain se mitä syöt, ettei ruokaa mene hukkaan. Lajittele biojäte ja muutkin roskat huolellisesti. Pidä kasvisruokapäivä. Pyöräile tai kävele kouluun ja innosta muutkin perheenjäsenet ja ope mukaan!

TUTKIJANVIHKO lk

TUTKIJANVIHKO lk TUTKIJANVIHKO 3. - 6. lk Luonnosta löytyy loputon määrä tutkittavaa ja ihmeteltävää. Maapallon ihmeellinen lajirikkaus, luonnon kiertokulku ja sen vielä selvittämättömät mysteerit työllistävät tutkijoita

Lisätiedot

OPEN VIHKO lk

OPEN VIHKO lk OPEN VIHKO 3. - 6. lk Luonnon tutkiminen kuuluu olennaisena osana ympäristöoppiin. Jyväskylän yliopiston Luontomuseon koululaistehtävien tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat tutkijoiden maailmaan ja innostaa

Lisätiedot

OPEN VIHKO lk

OPEN VIHKO lk OPEN VIHKO 3. - 6. lk Luonnon tutkiminen kuuluu olennaisena osana ympäristöoppiin. Jyväskylän yliopiston Luontomuseon koululaistehtävien tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat tutkijoiden maailmaan ja innostaa

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 0-1 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 1-2 lk. Tässä näet museon pohjapiirroksen. Se on meidän karttamme tällä kierroksella. Hei! Olen oppaasi Kalle. Kun teet ristikon saat tietää, mikä eläin minä olen. 1.

Lisätiedot

Keski-Suomen luontomuseo

Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo Tehtävät 3-4 lk. Keski-Suomen luontomuseo Keski-Suomen luontomuseo 2 Tässä on museon pohjapiirros. Siihen on merkitty numeroilla, millä kohdalla kukin tehtävä tehdään. Pohjapiirros

Lisätiedot

TUTKIJANVIHKO lk

TUTKIJANVIHKO lk TUTKIJANVIHKO 7.-9.lk Ympäröivän luontomme ihmeellinen monimuotoisuus on aina kiehtonut ihmistä. Olemmehan kietoutuneet osaksi luontoa, ja olemme siitä riippuvaisia lukuisilla eri tavoilla. Tutkijoille

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

luontopolkuja punaisilla naruilla

luontopolkuja punaisilla naruilla luontopolkuja punaisilla naruilla Kevään merkit Eniten kasvilajeja ympyrässä Mikä tästä meni/ Mikä täällä voisi asua? Runo tästä paikasta Ötökät maassa Taidenäyttely Kevään merkit YM, AI pareittain tai

Lisätiedot

Tarvikkeet: ruokakuvat, saatavilla WWF:n materiaalipankista

Tarvikkeet: ruokakuvat, saatavilla WWF:n materiaalipankista Tarvikkeet: ruokakuvat, saatavilla WWF:n materiaalipankista Muodosta tilaan jana, jonka toisessa päässä on samaa mieltä ja toisessa päässä eri mieltä. Anna jokaiselle oppilaalle ruoka-ainekortti, jonka

Lisätiedot

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö

Dialogi 1 Luonto ja ympäristö Lämmittely Kuinka paljon Suomen pinta-alasta on metsää? Mikä suo on? Miksi ihmiset liikkuvat syksyllä paljon metsässä? Mikä on villieläimen ja kesyn eläimen ero? Millainen eläin karhu / susi on? Mitkä

Lisätiedot

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA

KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA JAKSO ❶2 3 4 5 6 KOTONA, KOULUSSA JA KAUPUNGISSA 4 OLETKO MIETTINYT: Miten sinä voit vaikuttaa omalla toiminnallasi ympäristöösi? Miten kasvit voivat kasvaa niin monenlaisissa paikoissa? Miten kasvien

Lisätiedot

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE

TEHTÄVÄMONISTE LUOKKALAISILLE TEHTÄVÄMONISTE 5. 6. -LUOKKALAISILLE 1. OMA ELÄINSUHDE A) Mikä eläin? Kirjoita viivalle. B) Mitä tunteita eläin sinussa herättää? Piirrä ympyrään hymiö: C) Mitkä eläimet eivät elä Suomessa? Ympyröi. D)

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 5.-6. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 5.-6. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ

LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ LUONTOA VOI SUOJELLA SYÖMÄLLÄ Syöminen vaikuttaa ympäristöön. Ruoan tuottamiseen tarvitaan valtavasti peltoja, vettä, ravinteita ja energiaa. Peltoja on jo niin paljon, että niiden määrää on vaikeaa lisätä,

Lisätiedot

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille

8. Luonto on kautta aikojen tarjonnut ideoita ja inspiraatiota esimerkiksi kirjailijoille 36 peli Suomi 100 1. Aiemmin uskottiin, että metsien haltijoiden suhtautuminen ihmisiin riippuu siitä, miten ihminen kohtelee metsää ja sen antimia. Keksikää ja esittäkää kunnioittava tervehdys metsän

Lisätiedot

tehtäviä lajikorteilla

tehtäviä lajikorteilla tehtäviä lajikorteilla Kyselyleikki Olemmeko samaa lajia? Lajien cocktail-kutsut Metsätyypit Kuka syö kenet? Liikkuva muistipeli Eläimet piilossa Lintujen tunnistus Näyttely retkellä havaituista lajeista

Lisätiedot

Retkiä Mynälahdelle retkiesimerkit

Retkiä Mynälahdelle retkiesimerkit Retkiä Mynälahdelle retkiesimerkit Sisällysluettelo Alkusanat... 1 Puuretki pienimmille oppilaille... 2 Halataan puita!... 2 Erilaiset puut... 2 Elämää vanhoissa puissa... 3 Lempipuu... 3 Vesistöretki

Lisätiedot

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus

OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS. Tavoiteltava toiminta: Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Harjoite 12: Tavoiteltava toiminta: Materiaalit: OMINAISUUS- JA SUHDETEHTÄVIEN KERTAUS Kognitiivinen taso: Ominaisuudet ja suhteet -kertaus Toiminnan tavoite ja kuvaus: Oppilaat ratkaisevat paperi- ja

Lisätiedot

Tekemistä varhaiskasvatukseen

Tekemistä varhaiskasvatukseen Tekemistä varhaiskasvatukseen Ympäristöviikko on vihreitä tekoja ja hauskaa yhdessäoloa! Osallistumalla voit osoittaa ympäristöasioiden tärkeyden ja arvostuksesi luontoa kohtaan. Seuraavilla sivuilla on

Lisätiedot

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ

Opettajalle SUKUPUUTTOON KUOLLEITA ELÄINLAJEJA TAVOITE TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, että olosuhteet maapallolla muuttuvat jatkuvasti ja että se vaikuttaa kasveihin ja eläimiin. TAUSTATIETOA JA VINKKEJÄ Lajien väheneminen ei ole yksinomaan negatiivinen

Lisätiedot

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.).

Keskustelkaa eri tavoista suojella eläimiä ja muuta luontoa (lahjoitus, järjestö- ja harrastustoiminta jne.). Opettajalle TAVOITE Oppilas ymmärtää, mitä lajien uhanalaisuus tarkoittaa käsitteenä. Oppilas oppii, miten tärkeää on ottaa yhdessä vastuuta maapallosta ja sen eliöistä niissä ympäristöissä, joissa liikumme.

Lisätiedot

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa

ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9. Vuosiluokat. Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen. Arvioinnin kohteet oppiaineessa ÍOppiaineen nimi: BIOLOGIA 7-9 Vuosiluokat Opetuksen tavoite Sisältöalueet Laaja-alainen osaaminen Biologinen tieto ja ymmärrys 7 ohjata oppilasta ymmärtämään ekosysteemin perusrakennetta ja tunnistamaan

Lisätiedot

BIODIVERSITEETTI. Lue oheinen sanomalehtiartikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. BIODIVERSITEETTI ON RATKAISU YMPÄRISTÖNHOITOON

BIODIVERSITEETTI. Lue oheinen sanomalehtiartikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. BIODIVERSITEETTI ON RATKAISU YMPÄRISTÖNHOITOON BIODIVERSITEETTI Lue oheinen sanomalehtiartikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. BIODIVERSITEETTI ON RATKAISU YMPÄRISTÖNHOITOON 5 10 15 Ekosysteemi, jossa on suuri biodiversiteetti (eli elollinen

Lisätiedot

Luvun 15 tehtävät: 1. Mitä tarkoittaa biodiversiteetti? Mitä eri tasoja siinä tavataan?

Luvun 15 tehtävät: 1. Mitä tarkoittaa biodiversiteetti? Mitä eri tasoja siinä tavataan? Luvun 15 tehtävät: 1. Mitä tarkoittaa biodiversiteetti? Mitä eri tasoja siinä tavataan? Tarkoittaa maapallon tai jonkun sen osan monimuotoisuutta. Lajin sisäinen monimuotoisuus; Biodiversiteetti on elävän

Lisätiedot

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri

OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE ESPOON YMPÄRISTÖKESKUS 2016 Kuva: Heimo Rajaniemi, Kuvaliiteri 2 OHJE PUIDEN ISTUTTAMISEEN LIITO-ORAVIEN KULKUREITEILLE JA ELINALUEILLE

Lisätiedot

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta H e l s i n g i n l u o n n o n m o n i m u o t o i s u u s Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti

Lisätiedot

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018

NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 Nanson Kiinteistöt Oy Melkonkatu 24 00210 Helsinki NANSON ALUEEN LIITO-ORAVA JA LUONTOSELVITYS Nokia 2018 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén

Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT. Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén Kolin kansallispuiston luontopolut ENNALLISTAJAN POLKU OPETTAJAN JA OPPILAAN AINEISTOT Toimittaneet Eevi Nieminen, Kalle Eerikäinen ja Lasse Lovén ENNALLISTAJAN POLKU KARTTA Pohjakartta Maanmittauslaitos,

Lisätiedot

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen

Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Ötökkäystävällinen kaupunkiluonto Vinkkejä oman puutarhan hoitamiseen Oppaaseen on koottu vinkkejä, joilla voit auttaa mm. pölyttäjien ja muiden hyötyhyönteisten elinoloja. Leena Luoto, kuvat Heikki Luoto

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Koostanut Essi Rasimus ja Elina Viro Opettajalle Trestima Oy Puuston mittauksia Kohderyhmä: 9-luokka Esitiedot: ympyrä, ympyrän piiri, halkaisija ja pinta-ala, lieriön tilavuus, yhdenmuotoisuus, yksikkömuunnokset

Lisätiedot

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6

9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 9.2.6. Biologia ja maantieto vuosiluokilla 5 6 Biologian opetuksen avulla oppilas oppii tuntemaan luonnon moninaisuutta, ihmisen toimintaa, ihmisen ja luonnon vuorovaikutusta sekä itseään. Oma vastuu itsestä

Lisätiedot

Kolikon tie Koululaistehtävät

Kolikon tie Koululaistehtävät Kolikon tie Koululaistehtävät I Tehtävät ennen Heureka-vierailua Rahojen ja Suomen Rahapajan historia 1. Ota selvää missä ja milloin raha otettiin ensimmäisen kerran käyttöön. 2. Minkälaisia ensimmäiset

Lisätiedot

Trestima Oy Puuston mittauksia

Trestima Oy Puuston mittauksia Trestima Oy Puuston mittauksia Projektissa tutustutaan puuston mittaukseen sekä yritykseen Trestima Oy. Opettaja jakaa luokan 3 hengen ryhmiin. Projektista arvioidaan ryhmätyöskentely, projektiin osallistuminen

Lisätiedot

Vaihtuvan näyttelyn tiloissa ovat teemana aina ajankohtaiset luontoaiheet, jotka vaihtuvat noin neljän kuukauden välein.

Vaihtuvan näyttelyn tiloissa ovat teemana aina ajankohtaiset luontoaiheet, jotka vaihtuvat noin neljän kuukauden välein. Hyvä opettaja! Tervetuloa Keski-Suomen Luontomuseoon. Keski-Suomen luontomuseon päämääränä on osaltaan auttaa ihmistä löytämään, ymmärtämään ja vaalimaan luonnon monimuotoisuutta. Museo rohkaisee liikkumaan

Lisätiedot

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi

Talvinen luonto -tehtävärastit. Avainsanat: biologia, talvehtiminen. Luokkataso: 1.-4. lk. Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja Vaaramaa OuLUMA, sivu 1 Talvinen luonto -tehtävärastit Avainsanat: biologia, talvehtiminen Luokkataso: 1.-4. lk Välineet: väritulostus, kontaktointi/laminointi Suvi Saarnio ja Merja

Lisätiedot

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017

RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 TUTKIMUSRAPORTTI 5.4.2017 RIIHIMÄKI AROLAMPI 1 JA HERAJOKI ETELÄINEN LIITO-ORAVASELVITYS 2017 Riihimäen kaupunki Tekijä: Laura Ahopelto SISÄLLYS 1 Johdanto... 4 2 Menetelmä... 5 3 Tulokset... 5 4 Muita

Lisätiedot

Geologia arkipäivässä -visa

Geologia arkipäivässä -visa Geologia arkipäivässä -visa Geologia arkipäivässä -visa Taustatietoa Geoympäristö eli maa- ja kallioperä ilmentymineen ja ominaisuuksineen ovat joka päiväisessä elämässämme tiiviisti läsnä. Ne näkyvät

Lisätiedot

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme.

MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. MaTänään otamme selvää, minkälaista sanomalehteä luemme. Etsi lehdestä vastaukset seuraaviin kysymyksiin: a) Mikä on lehden nimi? b) Mikä on lehden ilmestymisnumero? c) Kuka on lehden päätoimittaja? d)

Lisätiedot

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta

Helsingin luonnon monimuotoisuus. Kääpien merkitys luonnon toiminnassa. Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Helsingin luonnon monimuotoisuus Kääpien merkitys luonnon toiminnassa Kaarina Heikkonen, Sami Kiema, Heikki Kotiranta Luonnontilaisessa metsässä on paljon lahopuuta ja runsaasti kääpiä. MARKKU HEINONEN

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua 1 a. Etsi sellainen kivi, josta pidät. - Mistä löysit kivet? - Milloin löysit kiven? - Miksi valitsit juuri tämän kiven? 1 b. Esittele Esittele kivesi. Käyttäkää luovuutta

Lisätiedot

Tunnista lajit ja logot

Tunnista lajit ja logot Tunnista lajit ja logot Tehtävässä testataan kuinka monta lähiympäristön eläin- tai kasviasukasta oppilaat tuntevat. Tarkoituksena on sen jälkeen miettiä, miksi näistä (ja muista) lajeista on syytä välittää.

Lisätiedot

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2

T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2 KEIDAS Luontonäyttely T e h t ä v ä t l u o k i l l e 0-2 1 Luontomuseo KEIDAS Tehtävät 0-2 luokille nimi: Laatineet Heidi Heimonen ja Henna Malila. Opettaja: jos tulostat luokallesi nämä tehtäväsivut,

Lisätiedot

Viinijärven päiväkoti

Viinijärven päiväkoti Viinijärven päiväkoti Viherrystä Viinijärvellä Viime vuonna meidän päiväkotimme pihalle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi kirsikkapuuta. Meillä oli kevätjuhla, jossa vanhemmatkin lapioivat kuoppia

Lisätiedot

Metsän taikaa luontopolkureppu

Metsän taikaa luontopolkureppu Metsän taikaa luontopolkureppu Kohderyhmä 0.-3. luokka Tämä reppu sisältää kahden tunnin metsäaiheisen retkiohjelman ohjeen sekä tarvittavat välineet omatoimiselle luontoretkelle. Reppua saa lainata päiväksi

Lisätiedot

Lepoa ja latausta. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. 2 p.

Lepoa ja latausta. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. 2 p. Max 3 pistettä I. Nojatkaa pareittain hetki selät tai tuolien selkämykset vastakkain. Voitte laskea pään toisen hartialle. II. Sanokaa lopuksi parillenne jokin myönteinen asia. 1 p. Max 4 pistettä I. Mikä

Lisätiedot

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014)

Talven kasvit. LUMASUOMI Koulutuksesta kouluun hanke. AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) Talven kasvit AIHE: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014) IKÄLUOKKA: esiopetusikäiset, sopii myös 1. vuosiluokalle TAVOITTEET: Opetuskokonaisuuden käsitteellisiin tavoitteisiin kuuluu metrin käsitteeseen

Lisätiedot

ilmaisua ja draamaa Luonnon esine, joka kuvaa minua Lajiselitys tai esitys parille Metsän taideväärennökset Eläinelämää Monimuotoisuusdraama

ilmaisua ja draamaa Luonnon esine, joka kuvaa minua Lajiselitys tai esitys parille Metsän taideväärennökset Eläinelämää Monimuotoisuusdraama ilmaisua ja draamaa Luonnon esine, joka kuvaa minua Lajiselitys tai esitys parille Metsän taideväärennökset Eläinelämää Monimuotoisuusdraama Ravintoketjuleikki Luonnon esine, joka kuvaa minua AI yksilötehtävä

Lisätiedot

Tekemistä alakouluille

Tekemistä alakouluille Tekemistä alakouluille Ympäristöviikko on vihreitä tekoja ja hauskaa yhdessäoloa! Osallistumalla voit osoittaa ympäristöasioiden tärkeyden ja arvostuksesi luontoa kohtaan. Seuraavilla sivuilla on alakouluun

Lisätiedot

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS

TOIMINTA-KORTTI Yhdessäolon riemua MIELEN- TERVEYS TOIMINTA-KORTTI Mielenterveyden käsi Tavoitteena pohtia omaa ja työyhteisön mielenterveyttä mielenterveyden käsi -kuvan avulla. 1. Miltä oma kätesi näyttää, kun tarkastelet sitä kuvan kysymysten avulla?

Lisätiedot

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää?

Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelu Miksi luonnonsuojelu on tärkeää? BIOS 3 jakso 3 Luonnonsuojelussa suojellaan alkuperäistä luontoa Luonnonsuojelun tarkoituksena on varjella alkuperäistä luontoa ja sen monimuotoisuutta.

Lisätiedot

Tarkoituksena on valita muutama tehtäväosio museokäynnille käytettävän ajan puitteissa, niin että tutkimusryhmät tekevät eri osioita samaan aikaan.

Tarkoituksena on valita muutama tehtäväosio museokäynnille käytettävän ajan puitteissa, niin että tutkimusryhmät tekevät eri osioita samaan aikaan. OPEN VIHKO 7.-9.lk Luonnon tutkiminen kuuluu olennaisena osana maantietoon sekä biologiaan. Jyväskylän yliopiston luontomuseon koululaistehtävien tarkoituksena on tutustuttaa oppilaat tutkijoiden maailmaan

Lisätiedot

Etkot & Jatkot. Art Pro

Etkot & Jatkot. Art Pro Etkot & Jatkot Art Pro Sisällys 1. Tervetuloa Kiasmaan 2. Taidetestaajien Kiasma-käynti 3. Etkot 4. Jatkot 5. Tutustu Kiasmaan 6. Seuraa meitä 7. Yhteystiedot 1. Tervetuloa Kiasmaan Art Pro -käynnillä

Lisätiedot

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita

Harjoitustehtävä 1. Kiviä ja muita Harjoitus 1. Kiviä ja muita Tehtävä 1. Jos kivet voisivat puhua Oppilaat saavat etsiä mieleisensä kiven. Tehtävä voidaan myös toteuttaa kotinä, jolloin oppilaat ottavat mukaan kiven kotoaan. - Mistä löysit

Lisätiedot

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen

metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen metsän kieli Luonnon aakkoset Adjektiivijahti Vastakohtien etsintä Sanakäärme Sana-arvoitus Narujuoksu Tiedän ja näen Luonnon aakkoset YM, AI, kielet pareittain tai pienissä ryhmissä aakkoskortit, pyykkipojat

Lisätiedot

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä

Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä. Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä Luontoarvot ja luonnonsuojelu Jyväskylässä Katriina Peltonen Metsäohjelman yhteistyöryhmä 26.4.2017 27.4.2017 Sisältö Miksi ekologinen näkökulma on tärkeä? Mitä kuuluu Suomen metsäluonnolle? Suojelutaso

Lisätiedot

Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus

Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus Bioenergia, Bioenergia, lisääntyvät lisääntyvät hakkuut ja hakkuut ja monimuotoisuus monimuotoisuus 30.11.2016 Suojeluasiantuntija Paloma Hannonen 30.11.2016 paloma.hannonen@sll.fi 050 5323 219 Suojeluasiantuntija

Lisätiedot

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava

Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava Helsingissä Kustannusosakeyhtiö Otava JAKSON❶TAVOITTEET 1. Tutustu jaksoon 1. Kotona, koulussa ja kaupungissa. Mikä aiheista kiinnostaa sinua eniten? 2. Merkitse rastilla tärkein tavoitteesi tässä jaksossa.

Lisätiedot

PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN

PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Liikunnanopettajien opintopäivät Salossa 30. 3..205, Suunnistusdemo PELIN JA LEIKINOMAISUUTTA KOULUSUUNNISTUKSEEN Harjoitusten kuvaukset ja karttaesimerkit maasto- ja salitoteutuksesta.. Muistipeli Pelataan

Lisätiedot

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari

PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI. Jouko Sipari PUUMALA REPOLAHTI ITÄOSIEN YLEISKAAVAN MUUTOKSET LUONTOINVENTOINTI Jouko Sipari 2 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO.. 3 INVENTOITU ALUE... 3 1. Repolahden perukka. 3 LIITTEET Kansikuva: Repolahden perukan rantaa

Lisätiedot

Muistathan, että löytämiäsi aarteita ei saa ottaa mukaan, vaan ne pitää jättää omille paikoilleen muita löytöretkeilijöitä varten.

Muistathan, että löytämiäsi aarteita ei saa ottaa mukaan, vaan ne pitää jättää omille paikoilleen muita löytöretkeilijöitä varten. TERVETULOA SATUMAISELLE LÖYTÖRETKELLE! Hyvä Löytöretkeilijä, Olet lähdössä seikkailulle Pukstaavin yläkertaan. Voit ratkaista 1 5 rastia joko yksin tai ryhmässä. Tarvittaessa voit pyytää museokaupasta

Lisätiedot

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015

Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 Lintukankaan liito-oravaselvitys 2015 29.6.2015 Kaupunkirakennepalvelut Johdanto Liito-orava kuuluu EU:n luontodirektiivin liitteen IV (a) lajeihin, joiden suojelu on toteutettu luonnonsuojelulain 49.1

Lisätiedot

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat.

Oppilas tunnistaa ympäristöopin eri tiedonalat. Ympäristöoppi 4.lk Arvioinnin tuki Arvioitavat tavoitteet 5 6-7 6=osa toteutuu 7=kaikki toteutuu T1 synnyttää ja ylläpitää oppilaan kiinnostusta ympäristöön ja opiskeluun sekä auttaa oppilasta kokemaan

Lisätiedot

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN:

LUMIUKKOPOLKU LEIKKEJÄ TAPAHTUMAN ALKUUN TAI LOPPUUN: LUMIUKKOPOLKU Lumiukkopolku leikkeineen toimii kivana koko perheen talvitapahtumana. Kaikkia leikkejä ja polkutauluja ei tarvitse käyttää samassa tapahtumassa, jo 4-5 taulua voi riittää. Tauluja ei ole

Lisätiedot

Mikä on elinympäristö?

Mikä on elinympäristö? Elinympäristöt Mikä on elinympäristö? Elinympäristöt Elinympäristö eli habitaatti on tietynlainen paikka, jossa vallitseviin olosuhteisiin tietty eläin on sopeutunut: se oleilee, elää ja lisääntyy siellä.

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Tulivuorenpurkaus! 3 6 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Tulivuorenpurkaus! 3 6 vuotiaat. Materiaalin nimi Tulivuorenpurkaus! Kohderyhmä 3 6 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kuvaus Tulivuoren rakentuminen ja laava Tässä projektissa tutustutaan kahteen erilaiseen tulivuorityyppiin,

Lisätiedot

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi

liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi L sten liikenneviikko Tehtäväpaketti 3. 6.-luokkalaisille päivitämme puheenaiheesi Tänään sukellamme liikennemerkkien runsaaseen maailmaan. Aivan aluksi sinun kannattaa etsiä päivän lehdestä liikennemerkkiaukeama.

Lisätiedot

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET

TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET TEHTÄVÄOHJEET ILMASTONMUUTOKSEN SEURAUKSET HEIPÄHEI! Ja tervetuloa EduCycle-tehtävien pariin! Alta löydät muutaman ohjeen, joiden avulla navigoit tehtävien läpi jouhevasti. 1. EduCycle-tehtävät on jaettu

Lisätiedot

Työohjeet Jippo- polkuun

Työohjeet Jippo- polkuun Työohjeet Jippo- polkuun TUTKIMUSPISTE 1: Kelluuko? Tarvikkeet: kaarnan palaset, hiekan murut, pihlajanmarjat, juuripalat, pakasterasioita, vettä, suolaa ja porkkananpaloja. Tutkimus 1a: Tee hypoteesi

Lisätiedot

Luonto kutsuu seikkailuun!

Luonto kutsuu seikkailuun! PERHE METSÄVUOSI 2011 Luonto kutsuu seikkailuun! Tekemistä luontoretkelle Lapsen vanhemmalle Jännittävä luonto on lähempänä kuin arvaat! Suhde luontoon rakentuu jo lapsena. Luonto herättää lapsen uteliaisuuden.

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Mitä vieraslajeja tiedät Suomesta tai maailmalta? Puhu parin kanssa pari minuuttia.

Mitä vieraslajeja tiedät Suomesta tai maailmalta? Puhu parin kanssa pari minuuttia. Mitä vieraslajeja tiedät Suomesta tai maailmalta? Puhu parin kanssa pari minuuttia. Vieras vai tulokas? VIERASLAJI Ei kuulu alkuperäiseen lajistoon Ylittänyt ihmisen avustuksella meren, vuoriston tai

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3. luokan koulupäivä metsässä Tavoitteet englanti: verbit, luontosanasto, värit matematiikka: mittayksiköt ja geometria ympäristötieto: jokamiehenoikeudet käytetään kaikkia aisteja luonnon havainnoimisessa

Lisätiedot

Luonnontieteellinen tutkimuspolku

Luonnontieteellinen tutkimuspolku Luonnontieteellinen tutkimuspolku Tutkitaan oman lähiympäristön luontoa Projektityössä toteutetaan oman koulun lähiympäristöön oma luonnontieteellinen tutkimuspolku. Tavoitteena on tutkia ja havainnoida

Lisätiedot

Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien. Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,

Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien. Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja, Metsätuhojen torjunta monimuotoisuutta tukien Sini Eräjää, Metsätuholakityöpaja,14.11.2011 Metsälaki 1 Tämän lain tarkoituksena on edistää metsien taloudellisesti, ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää

Lisätiedot

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti

Eväitä elämään lähiluonnosta hanke Toimintatuokiokortti Aihe 3 4. luokkien elämyspäivä Rantokankaalla Tavoitteet edistää ryhmäytymistä yhteistoiminnallisilla aktiviteeteilla luontoelämysten kokeminen Kohderyhmä ja koko 9 10-vuotiaat oppilaat, 36 lasta ja neljä

Lisätiedot

Biologia ja maantieto

Biologia ja maantieto 1 Ylöjärven opetussuunnitelma 2004 Biologia ja maantieto VUOSILUOKAT 5-6 Biologian opetuksessa tutkitaan elämää ja sen ilmiöitä. Opetus järjestetään siten, että oppilas oppii tunnistamaan eliölajeja. Ymmärtämään

Lisätiedot

havaintoja ja luokittelua

havaintoja ja luokittelua havaintoja ja luokittelua Etsi leikki Aarteet alustalla - Kymmenen kysymystä Luonnon esineiden ikäjärjestys Jotain vihreää, jotain viimevuotista ja jotain vielä vanhempaa Mikä ei kuulu joukkoon? Yksi tuttu

Lisätiedot

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS

SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ TAIDETEOS SEIKKAILU PEIKKOMETSÄSSÄ 1. Peikot ovat taitavia ylittämään metsän esteitä. Miten voitte ylittää kiven, ison oksan tai kaatuneen puun? 2. Peikot tykkäävät tasapainotella

Lisätiedot

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi.

Mitkä alla olevista asioista pitävät paikkansa sinun kohdallasi? Katso lista rauhassa läpi ja rastita ne kohdat, jotka vastaavat sinun ajatuksiasi. SYYT ELÄÄ Tehtävän tarkoituksena on kartoittaa ja vahvistaa niitä syitä, joiden vuoksi nuori tahtoo elää. Samalla sen avulla voidaan arvioida hyvin monipuolisesti nuoren elämäntilannetta ja kokemusmaailmaa.

Lisätiedot

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja

2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja 2c Valokuvaa ekosysteemipalveluja Tavoite: Oppilaat oppivat löytämään ja tunnistamaan ekosysteemipalveluja Vaikeusaste: vaikea Aineisto: - Jokaiselle ryhmälle digikamera tai puhelinkamera - Kannettava

Lisätiedot

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja

Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan kaasuja Ravintoketjut Elämän ehdot Kaikki eläimet täyttävät alla olevat seitsemän elämälle välttämätöntä ehtoa: 1. Liikkuminen Pystyy liikuttelemaan kehoaan 2. Hengittäminen Voi ottaa sisään ja poistaa kehostaan

Lisätiedot

"Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015

Voiko olla elämää ilman metsiä? Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 "Voiko olla elämää ilman metsiä?" Vuorenmäen koulun 1a luokan ja 1-2 d luokkien ilmiöpohjainen oppimiskokonaisuus Kevät 2015 Laaja-alainen oppimiskokonaisuus Laaja-alainen osaaminen vuosiluokilla 1-2 korostaa:

Lisätiedot

Kannustetaan oppilasta tekemään havaintoja lähiympäristöstä (esim. eri vuodenaikoina). Pohditaan oman toiminnan merkitystä itselle, muille ihmisille.

Kannustetaan oppilasta tekemään havaintoja lähiympäristöstä (esim. eri vuodenaikoina). Pohditaan oman toiminnan merkitystä itselle, muille ihmisille. Tavoitteet S L 1. lk 2. lk Merkitys, arvot ja asenteet T1 tarjota oppilaalle mahdollisuuksia toteuttaa luontaista uteliaisuuttaan ja auttaa oppilasta kokemaan ympäristöopin asiat merkitykselliseksi itselleen

Lisätiedot

Sisällys. Maan aarteet 7

Sisällys. Maan aarteet 7 Sisällys Maan aarteet 7 1 Planeetta kuin aarrearkku...8 2 Kallioperä koostuu kivilajeista...12 3 Kivet rakentuvat mineraaleista...16 4 Maaperä koostuu maalajeista...20 5 Ihminen hyödyntää Maan aarteita...24

Lisätiedot

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka

BIOLOGIA 1. kurssi 7. luokka 1. kurssi 7. luokka Kurssin tavoitteena on ohjata oppilasta ymmärtämään elämän perusilmiöitä ja vesiekosysteemien rakennetta ja toimintaa. Tavoitteena on, että oppilas oppii tunnistamaan ja luokittelemaan

Lisätiedot

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset

Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito. Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kylämaiseman ja kulttuuriympäristön hoito Auli Hirvonen Maisemasuunnittelija ProAgria Häme/ Maa- ja kotitalousnaiset Kulttuuriympäristö on ihmisen muokkaamaa luonnonympäristöä ja ihmisten jokapäiväinen

Lisätiedot

Kalkkikallion luonnonsuojelualue

Kalkkikallion luonnonsuojelualue Kalkkikallion luonnonsuojelualue Vantaa 2013 Komeaa geologiaa, vaihtelevia elinympäristöjä Kuninkaalassa sijaitseva Kalkkikallio on saanut nimensä alueen kallioperästä löytyvän kalkkikiven mukaan. Kalkkikallion

Lisätiedot

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle.

Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Liito-orava kartoitus Nouvanlahden ulkoilualueelle sekä eteläisen Kilpijärven länsirannalle. Tarmo Saastamoinen 2010. Kuva.1 Kaatunut kuusenrunko Nouvanlahdesta. LIITO-ORAVA: Liito-orava (pteromys volans)on

Lisätiedot

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta

LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta LUMO ja PEBI korvausta maisemanhoidosta PUHTIA MAATALOUTEEN YMPÄRISTÖNHOIDOSTA Ahlman 13.10.2011 Jutta Ahro, maisemasuunnittelija, Pirkanmaan maa- ja kotitalousnaiset PEBI eli perinnebiotooppi Perinnebiotooppi

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Rataskadun alueen liitooravaselvitys

Rataskadun alueen liitooravaselvitys Rataskadun alueen liitooravaselvitys 2017 Huittisten kaupunki 21.3.2017 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. Liito-oravaselvitys. 3 2.1 Yleistä liito-oravasta 3 2.2

Lisätiedot

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:

KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu

Lisätiedot

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä

Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä Harjoite 2: Psyykkinen lajianalyysi urheilijan tekemänä 30-60 minuuttia ryhmätöinä tai yksin, Harjoituslomakkeet ja kynät voi suorittaa osissa Tavoitteet Pohtia, minkälaisia ominaisuuksia ja taitoja omassa

Lisätiedot

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet

MAANTIETO VL LUOKKA. Laaja-alainen osaaminen. Tavoitteisiin liittyvät sisältöalueet. Opetuksen tavoitteet MAANTIETO VL.7-9 7.LUOKKA Opetuksen tavoitteet Maantieteellinen tieto ja ymmärrys T1 tukea oppilaan jäsentyneen karttakuvan rakentumista maapallosta T2 ohjata oppilasta tutkimaan luonnonmaantieteellisiä

Lisätiedot

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat.

Materiaalin nimi. Kohderyhmä. Materiaalin laatu. Materiaalin sisältö. Kuvaus. Materiaali. Lähde. Kasvien kasvupyrähdyksiä. 3 8 vuotiaat. Materiaalin nimi Kasvien kasvupyrähdyksiä Kohderyhmä 3 8 vuotiaat Materiaalin laatu Projekti Materiaalin sisältö Kasvien kasvu ja kasvamisen edellytykset Kuvaus Tutkitaan kasvien kasvua ja miten eri olosuhteet

Lisätiedot

Napapiirin luontokansio

Napapiirin luontokansio Puolipilvistä, sanoi etana ja näytti vain toista sarvea Tutki säätilaa metsässä ja suolla ja vertaa tuloksia. Säätilaa voit tutkia mihin vuodenaikaan tahansa. 1. Mittaa a) ilman lämpötila C b) tuulen nopeus

Lisätiedot

30-pelin tehtäväkortit

30-pelin tehtäväkortit 30-pelin tehtäväkortit 1. Metsästä voit löytää paljon erilaisia värejä! Mikä on sinun lempivärisi? Löydätkö sen tästä metsästä? Esitelkää lempivärinne toisillenne. Kerro muille, miksi pidät juuri kyseisestä

Lisätiedot