Palaute- ja vastineraportti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Palaute- ja vastineraportti"

Transkriptio

1 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit, Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45, katu- ja virkistysaluetta. Asemakaava nro 8297 Diaarinumero: TRE: 4152/ /2017 Palaute- ja vastineraportti Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläolo aikana saadut mielipiteet (yhteensä 6 kpl) ja lausunnot (yhteensä 3 kpl) Valmisteluvaiheen nähtävilläolo aikana saadut lausunnot (yhteensä 3 kpl) sekä mielipiteet (yhteensä 6 kpl)

2 Mielipide 1: Vuonna 2009 osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa Pellervon koulun tontille esillä ollut palveluasuntorakentamisen tavoitteellinen kerrosalaneliömäärä (12 000) on todettu liian suureksi. Ikäihmisille painottunut palveluasuntorakentaminen on myös siirtynyt muihin kohteisiin. Kalevanrinteen alue Sammonkadun varrella on rakentunut nopeasti lähes valmiiksi. Kalevan hyvä sijainti, olemassaolevat monipuoliset palvelut ja nyt erityisesti raitiotien rakentaminen perustelevat Kalevan harkittua täydennysrakentamista.

3 Mielipide 2:

4 Vuonna 2009 osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa Pellervon koulun tontille esillä ollut palveluasuntorakentamisen tavoitteellinen kerrosalaneliömäärä (12 000) on todettu liian suureksi. Ikäihmisille painottunut palveluasuntorakentaminen on siirtynyt muihin kohteisiin mutta Pellervon koulun tontille suunnitellussa asuntorakentamisessa on tavoitteena tarjota mahdollisimman monipuolisia asuntoratkaisuja eri ikäryhmille. Pellervon koulun tonttia ympäröivät lännessä, etelässä ja idässä laajempia viheralueita Kalevan keskuspuistoa ja Pellervonpuistoa yhdistävät viheryhteydet. Koulun tontin täydennysrakentamisen suunnittelussa on tavoitteena huomioida Kalevan rakennetun ympäristön sekä viherympäristön olemassaolevat arvot. Uudisrakennusten sijoittelussa sekä rakennusmassojen koossa on pyritty huomioimaan lähiympäristön olemassaolevista asunnoista avautuvat näkymät. Uuden asuntorakentamisen kerrosluvut (VI VII) jäävät Pellervonkadun varrella olemassaolevien pistelojen kerroslukuja (VIII IX) matalammiksi Mielipide 3: Ei korkeita kerrostaloja alueelle! Pellervon koulun ympäristö on kaunis puistomainen alue. Sitä ei saa pilata liian tiiviillä rakentamisella. Alue sopisi erittäin hyvin liikuntakäyttöön. Vaikkapa sitten maksullisina kenttinä tai palveluina. Nykyisin esim. petanquen pelaajat ovat usein piha-alueella pelaamassa. Yksi vaihtoehto: Pellervon koulun käyttöön ottaminen vanhusten palveluiksi, kerrosalan nostaminen koulurakennuksessa tai lisäsiipi palveluita varten. Mittava liikenteen lisääntyminen alueella ei lisää asumisviihtyvyyttä. Pellervon koulun kohdalla oli ennen rakentamista muuntaja. Itään päin alue oli niittyä ja metsää Hakametsään asti ja myös Hakametsän hallien luona ennen niiden rakentamista. Koulun tontin täydennysrakentamisen suunnittelussa on tavoitteena huomioida Kalevan rakennetun ympäristön sekä puistomaisen viherympäristön olemassaolevat arvot. Koulun tontille suunniteltua täydennysrakentamisen kerrosalamäärää on tarkistettu alaspäin asemakaavatyön vireillä olon aikana. Uuden asuntorakentamisen kerrosluvut (VI VII) jäävät Pellervonkadun varrella olemassaolevien pistelojen kerroslukuja (VIII IX) matalammiksi. Koulun tontin itäpuolinen kenttäalue Pellervonpuistossa Väinämöisenkujan päässä on tarkoitus perusparantaa monipuoliseen liikuntakäyttöön.

5 Mielipide 4: Koulun tontin täydennysrakentamisen suunnittelussa on tavoitteena huomioida Kalevan rakennetun ympäristön sekä puistomaisen viherympäristön olemassaolevat arvot. Koulun tontille suunniteltua täydennysrakentamisen kerrosalamäärää on tarkistettu alaspäin asemakaavatyön vireillä olon aikana. Uuden asuntorakentamisen kerrosluvut (VI VII) jäävät Pellervonkadun varrella olemassaolevien pistelojen kerroslukuja (VIII IX) matalammiksi.

6 Mielipide 5: Asemakaava-alueeseen 8297 on liitetty myös Väinämöisenkujan alue, jotta suunnitellun päiväkoti- ja koulurakennuksen saattoliikenne voidaan järjestään etelästä Väinämöisenkujan kautta. Koulun tontin täydennysrakentamisen suunnittelussa on tavoitteena huomioida Kalevan rakennetun ympäristön sekä puistomaisen viherympäristön olemassaolevat arvot. Pellervon koulun piha-alueet säilyvät pääosin avoimena tilana joko puistoalueena, asuinpihana tai päiväkoti- ja koulurakennuksen pihaalueina. Tontin ja Pellervon koulun tontin välinen alue säilyy viheralueena sekä koulun tontin eteläpuolella, viheralueella kulkeva kävely- ja pyöräily-yhteys säilyy.

7 Mielipide 6, Tampereen Vuokra-Asunnot Oy: Pellervon koulun tontin uuden asuntorakentamisen suunnittelussa varaudutaan myös vuokra-asuntorakentamiseen.

8 OAS:n nähtävilläoloaikana annetut lausunnot sekä asemakaavoittajan vastineet niihin 1. Pirkanmaan maakuntamuseo:

9 Asemakaavatyön 8297 vireillä olon aikana on laadittu asemakaavamuutoksen pohjaksi Pellervon koulu maisemainventointi (Tampere Infra, suunnittelupalvelut 2010), Pellervon koulun kohdeinventointi (Tampere Infra, suunnittelupalvelut ) sekä Tredu Sammonkadun rakennusinventointi (Pirkanmaan maakuntamuseo 2015). Pellervon koulun tontin täydennysrakentamisen suunnittelussa on tavoitteena huomioida Kalevan rakennetun ympäristön sekä puistomaisen viherympäristön olemassaolevat arvot. Asemakaavan 8297 sisältyvällä osalla Tredun tonttia on tavoitteena mahdollistaa nykyisen oppilaitosrakennuksen laajentaminen kaupunkikuvallisesti laadukkaasti sekä samalla huomioida rakennussuojelu- ja kulttuuriympäristökysymykset. Pirkanmaan maakuntamuseo on antanut lausunnon Pellervon koulusta. 2. Tampereen kaupunki, Tilaajaryhmä Lausunto merkitään tiedoksi.

10 3. Tampereen Vesi Lausunto merkitään tiedoksi.

11 Valmisteluaineistoa / nähtävillä Viranomaislausunnot 1. Tampereen kaupunki, kaupunkiympäristön palvelualue / viheralueet ja hulevedet Hulevesiselvitys ja -suunnitelma laaditaan asemakaavatyön 8297 ehdotusvaiheessa.

12 2. Pirkanmaan ELY-keskus Tredun (entisen Kauppaoppilaitoksen) tontin ratkaisuista järjestetään työneuvottelu Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan maakuntamuseon sekä Tampereen kaupungin kesken. ELY-keskuksen esittämät huomautukset ylemmän tasojen kaavojen esittämisestä asemakaavaselostuksessa huomioidaan ehdotusvaiheessa.

13 3. Pirkanmaan maakuntamuseo:

14 Asemakaavaehdotukseen on lisätty asuinkorttelialueen uuden pysäköintikannen liittymisestä lähiympäristöön ja kaupunkikuvaan koskevia asemakaavamerkintöjä ja määräyksiä. Myös asuinrakennusten pihapiiriin sijoittuvan kumpareen säilymistä ja sen pysäköintikantta maisemoivana tekijänä on varmistettu asemakaavamerkinnöillä. Uuden päiväkotirakennuksen liittymistä puistoympäristöön on täsmennetty asemakaavamerkinnöillä ja -määräyksillä. Tredun (entisen Kauppaoppilaitoksen) tontin ratkaisuista järjestetään työneuvottelu Pirkanmaan ELY-keskuksen, Pirkanmaan maakuntamuseon sekä Tampereen kaupungin kesken. Neuvottelun pohjalta Tredun rakennuksen laajentamisen tapaa ja laajuutta täsmennetään ehdotusvaiheessa. Laajennuksesta osoitetaan tarvittavat asemakaavamerkinnät ja -määräykset sekä Tredun nykyistä rakennusta koskevia rakennussuojelumääräyksiä täydennetään.

15 Valmisteluaineistoa nähtävillä / Asemakaavoittajan vastineet osallisten mielipiteisiin Mielipide 1: Entisen Pellervon koulun tontin länsi- ja pohjoissivuille on esitetty asemakaavaratkaisussa osittain seitsemänkerroksisia (VIIy70%) uusia asuintaloja. Uusien asuinrakennusten länsipuolella, Lemminkäisenkadun varrella sijaitsevissa asuinkerrostaloissa on alarinteen puolella maanpäällinen kellarikerros, jossa sijaitsee mm. autotalleja ja jonka yläpuolella on kuusi asuinkerrosta. Uuden asuinkorttelin itäpuolella, molemmin puolin Pellervonkatua sijaitsee yhdeksänkerroksisia asuinrakennuksia. Asemakaavassa esitetty uusi asuinrakentaminen on määrältään ja kerrosluvultaan varsin maltillista eikä eroa ympäröivästä rakennuskannasta ylöspäin. Täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyiseen rakennuskantaan on laadittu periaatekaavio- ja leikkauksia, jotka ovat palaute- ja vastineraportin liitteenä. Yksi kolmesta uudesta asuinrakennuksesta on haluttu Pellervonkadun varteen rajaamaan katutilaa ja sulkemaan piha-aluetta katualueesta. Olemassa olevat asuinrakennukset Pellervonkadun varrella entisen koulutontin länsi- ja itäpuolella sijaitsevat myös jalkakäytävän reunassa katua rajaamassa. Asemakaavamerkinnät ja -määräykset ohjaavat uudisosan rakentamista puistoympäristöön sopeutuen sekä vanhoihin rakennusosiin liittymistä.

16 Mielipide 2 Asunto Oy Tampereen Pellervo, Pellervonkatu 23: Pellervon koulun tontin itäosalle on tarkoitus rakentaa uusi päiväkoti- ja koulurakennus. Rakennus tulee edustamaan oman aikansa arkkitehtuuria mutta tulee jatkamaan Kalevan kaupunginosan rakentamistapaa ja perinnettä, missä julkiset rakennukset sijaitsevat puistoalueen laidalla. Entisen Pellervon koulun tontin länsi- ja pohjoissivuille on esitetty asemakaavaratkaisussa osittain seitsemänkerroksisia (VIIy70%) uusia asuintaloja. Uusien asuinrakennusten länsipuolella, Lemminkäisenkadun varrella sijaitsevissa asuinkerrostaloissa on alarinteen puolella maanpäällinen kellarikerros, jossa sijaitsee mm. autotalleja ja jonka yläpuolella on kuusi asuinkerrosta. Uuden asuinkorttelin itäpuolella, molemmin puolin Pellervonkatua sijaitsee kahdeksan-yhdeksänkerroksisia asuinrakennuksia. Asemakaavassa esitetty uusi asuinrakentaminen on määrältään ja kerrosluvultaan varsin maltillista eikä eroa ympäröivästä rakennuskannasta ylöspäin. Täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyiseen rakennuskantaan on laadittu periaatekaavio- ja leikkauksia (kuvat 1 3), jotka ovat palaute- ja vastineraportin liitteenä.

17 Mm. raitiotien rakentaminen ja läheinen pysäkki Sammonkadulla, Kalevan nykyiset ja kehittyvät palvelut sekä laajat puistoalueet tekevät Kaleva-Kalevanrinne -alueesta houkuttelevan myös lapsiperheille. Sijoittamalla Pellervon koulun tontille uusi päiväkoti-koulurakennus sekä uutta, monimuotoista asuntorakentamista mahdollistetaan kaupungistuminen myös lapsiperheille. Pellervon koulun tontille esitetty uusi asuntorakentaminen edellyttää noin 80 pysäköintipaikan rakentamista uusien tonttien pysäköintialueille. Uuden asuinrakentamisen aiheuttama liikenteen lisääntyminen Lemminkäisen- ja Pellervonkadulla ei ole merkittävä. Raitiotien rakentaminen sekä täydennysrakentamisen uusien asukkaiden mahdollistama palveluiden parantuminen (päiväkodit, koulut, kaupalliset palvelut ja mm. maauimala) tulevat todennäköisesti nostamaan asuntojen hintoja Kaleva-Kalevanrinne -alueella. Kalevan luonne arvostettuna ja monimuotoisiin puistoalueisiin tukeutuvan kaupunginosana tulee säilymään. Mielipide 3 As Oy Sampsankontu, Lemminkäisenkatu 6-8: Asemakaavassa 8297 esitetty uusi asuinrakentaminen muuttaa väistämättä näkymiä entisen Pellervon koulun tontin ympäristössä. As Oy Sampsankonnun nykyisten asuinrakennusten päätyjen ja esitetyn uuden asuinrakennuksen julkisivun välinen etäisyys on noin metriä. Vanhan ja uuden rakentamisen väliin jää Pellervonpuiston puistoalue, missä kasvaa varsin kookkaita puita mm. näkösuojaa antamassa. Puistoalueen länsipuolelle, entisen koulurakennuksen paikalle esitetty uusi kahden portaan asuinkerrostalo ei pituudeltaan merkittävästi ero muualla Kalevan alueella sijaitsevista vanhemmista, kahden portaan asuinrakennuksista.

18 Entisen Pellervon koulun tontin länsi- ja pohjoissivuille on esitetty asemakaavaratkaisussa osittain seitsemänkerroksisia (VIIy70%) uusia asuintaloja. Uusien asuinrakennusten länsipuolella, Lemminkäisenkadun varrella sijaitsevissa asuinkerrostaloissa (As Oy Sampsankontu) on alarinteen puolella maanpäällinen kellarikerros, jossa sijaitsee mm. autotalleja ja jonka yläpuolella on kuusi asuinkerrosta. Uuden asuinkorttelin itäpuolella, molemmin puolin Pellervonkatua sijaitsee kahdeksan -yhdeksänkerroksisia asuinrakennuksia. Asemakaavassa esitetty uusi asuinrakentaminen on määrältään ja kerrosluvultaan varsin maltillista eikä eroa ympäröivästä rakennuskannasta ylöspäin. Täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyiseen rakennuskantaan on laadittu periaatekaavio- ja leikkauksia (kuvat 1 3), jotka ovat palaute- ja vastineraportin liitteenä. Uuden asuinrakentamisen sijoittamista Pellervon koulun tontille on tarkasteltu lukuisien vaihtoehtojen avulla. Vaihtoehtojen kirjoa on esitelty asemakaavaselostuksessa kohdassa Aloitusvaiheen viitesuunnitelmavaihtoehtojen kuvausta. Tarkastelujen pohjalta on kehittynyt perusteltu ratkaisu asuinrakentamisen sommittelulle yhteisen pihapiirin ympärille. Piha-alue liittyy etelässä Pellervonpuiston alueeseen ja pohjoisessa kadunvarsitalo rajaa piha-alueen Pellervonkadusta. Yleisötilaisuudessa esiteltyä periaatekuvaa Pellervon koulun tontin täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyisten asuntojen näkymiin on täydennetty saadun palauteen pohjalta. Lisäksi on täydennetty alueleikkausta, mistä käy ilmi koulun tontille esitetyn uuden asuinrakentamisen sijainnin ja kerroslukujen liittyminen lähiympäristön olemassa oleviin asuinrakennuksiin. Molemmat kuvat ovat vastineen liitteenä.

19 Mielipide 4 As Oy Sampsankontu, Pellervonkatu 18: Asemakaavassa 8297 esitetty uusi asuinrakentaminen muuttaa väistämättä näkymiä entisen Pellervon koulun tontin ympäristössä. As Oy Sampsankonnun nykyisten asuinrakennusten päätyjen ja esitetyn uuden asuinrakennuksen julkisivun välinen etäisyys on noin metriä. Vanhan ja uuden rakentamisen väliin jää Pellervonpuiston puistoalue, missä kasvaa varsin kookkaita puita mm. näkösuojaa antamassa. Puistoalueen länsipuolelle, entisen koulurakennuksen paikalle esitetty uusi kahden portaan asuinkerrostalo ei pituudeltaan merkittävästi ero muualla Kalevan alueella sijaitsevista vanhemmista, kahden portaan asuinrakennuksista. Entisen Pellervon koulun tontin länsi- ja pohjoissivuille on esitetty asemakaavaratkaisussa osittain seitsemänkerroksisia (VIIy70%) uusia asuintaloja. Uusien asuinrakennusten länsipuolella, Lemminkäisenkadun varrella sijaitsevissa asuinkerrostaloissa (As Oy Sampsankontu) on alarinteen puolella maanpäällinen kellarikerros, jossa sijaitsee mm. autotalleja ja jonka yläpuolella on kuusi asuinker-

20 rosta. Uuden asuinkorttelin itäpuolella, molemmin puolin Pellervonkatua sijaitsee kahdeksan -yhdeksänkerroksisia asuinrakennuksia. Asemakaavassa esitetty uusi asuinrakentaminen on määrältään ja kerrosluvultaan varsin maltillista eikä eroa ympäröivästä rakennuskannasta ylöspäin..täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyiseen rakennuskantaan on laadittu periaatekaavio- ja leikkauksia (kuvat 1 3), jotka ovat palaute- ja vastineraportin liitteenä. Uuden asuinrakentamisen sijoittamista Pellervon koulun tontille on tarkasteltu lukuisien vaihtoehtojen avulla. Vaihtoehtojen kirjoa on esitelty asemakaavaselostuksessa kohdassa Aloitusvaiheen viitesuunnitelmavaihtoehtojen kuvausta. Tarkastelujen pohjalta on kehittynyt perusteltu ratkaisu asuinrakentamisen sommittelulle yhteisen pihapiirin ympärille. Piha-alue liittyy etelässä Pellervonpuiston alueeseen ja pohjoisessa kadunvarsitalo rajaa piha-alueen Pellervonkadusta. Pellervon koulun tontti ei ole luonteva paikka korkeille tornitaloille. Paikalle esitetään maltillisiin kerroslukuihin, ympäröivään nykyiseen rakennuskantaan sekä puistoalueisiin liittyvä ratkaisu. Yleisötilaisuudessa esiteltyä periaatekuvaa Pellervon koulun tontin täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyisten asuntojen näkymiin on täydennetty saadun palauteen pohjalta. Lisäksi on täydennetty alueleikkausta, mistä käy ilmi koulun tontille esitetyn uuden asuinrakentamisen sijainnin ja kerroslukujen liittyminen lähiympäristön olemassa oleviin asuinrakennuksiin. Molemmat kuvat ovat vastineen liitteenä Mielipide 5 Tampereen polkupyöräilijät ry:

21 Polkupyöräilyn tavoiteverkkokaaviota on pyritty selkeyttämään asemakaavatyön 8297 yhteydessä. Pellervonpuiston puistokäytävien jatkuvuutta parannetaan ja niille on osoitettu lähireittejä. Asemakaavatyön 8297 yhteydessä on laadittu Väinämöisenkujan yleissuunnitelma, missä on osoitettu yhdistetty jk+pp -väylä uudelleen jäsennetyn katualueen länsireunalle täydentämään pyöräilyn lähiverkkoa. Väinämöisenkatu ei ole osana pyöräilyn tavoiteverkkoa, koska yleinen katualue päättyy As Oy Kalevan Sammon tontin länsirajalle. Tontin itärajalle, missä nykyisin on kulkuyhteys Väinämöisenkujalle on suunnitteilla täydennysrakentamista. Kaleva Kalevanrinne Hakametsä -rajapinnan pyöräilyverkkoa tarkastellaan kokonaisuutena alueen liikennetarkasteluissa, Kaleva Kalevanrinne - Hakametsä -rajapinta Viherverkkoselvityksessä sekä myös aluetta käsittelevässä maisemasuunnitelmassa.

22 Mielipide 6: Väinämöisenkujan päässä sijaitseva osa Pellervonpuistoa on mukana asemakaava-alueessa, jotta kulkuyhteys uudelle päiväkoti- ja koulurakennukselle voidaan järjestää. Uuden päiväkotija koulurakennuksen itäpuolinen alue puistokäytävineen jää Pellervonpuiston alueeksi. Väinämöisenkujan uudelleenjärjestelyjen yhteydessä joudutaan nykyistä kasvillisuutta ja puustoa poistamaan mutta Väinämöisenkujalle istutetaan ajoradan molemmin puolin uudet katupuurivit. Asemakaavassa esitetty uusi asuinrakentaminen on tehokkuudeltaan ja kerrosluvultaan varsin maltillista eikä eroa ympäröivästä rakennuskannasta ylöspäin. Tontinkäyttötarkastelujen pohjalta on kehittynyt perusteltu ratkaisu asuinrakentamisen sommittelulle yhteisen pihapiirin ympärille. Piha-alue liittyy etelässä Pellervonpuiston alueeseen ja pohjoisessa kadunvarsitalo rajaa piha-alueen Pellervonkadusta. Täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyiseen rakennuskantaan on laadittu periaatekaavioja leikkauksia (kuvat 1 3), jotka ovat palaute- ja vastineraportin liitteenä.

23 Liite: periaatekuvia täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyiseen rakennuskantaan Kuva 1: Periaatekuva Pellervon koulun tontin täydennysrakentamisen ja kerroslukujen vaikutuksista nykyiseen asuntorakentamiseen länsipuolella Kuva 2: Periaatekuva Pellervon koulun tontin täydennysrakentamisen ja kerroslukujen vaikutuksista nykyiseen asuntorakentamiseen itäpuolella.

24 Kuva 3: Periaatekuva Pellervon koulun tontin täydennysrakentamisen vaikutuksista nykyisten asuntojen näkymiin.

Palaute- ja vastineraportti

Palaute- ja vastineraportti TAMPEREEN KAUPUNKI 29.05.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit. Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45. Katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava

Lisätiedot

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit, Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45, katu- ja virkistysaluetta. Asemakaava nro 8297 Diaarinumero: TRE: 4152/10.02.01/2017 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Karppinen Elina. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Mikko Nurminen, Johtaja

Valmistelija / lisätiedot: Karppinen Elina. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: Mikko Nurminen, Johtaja Tampere Ote pöytäkirjasta 4/2018 1 (10) Yhdyskuntalautakunta, 30, 20.02.2018 Yhdyskuntalautakunta, 309, 14.11.2017 Yhdyskuntalautakunta, 21, 06.02.2018 30 Muistutukset ja lausunto, asemakaavaehdotuksen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ; tark ja

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma ; tark ja Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.8.2009; tark. 29.5.2017 ja 6.11.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit, Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45, katu- ja virkistysaluetta.

Lisätiedot

Tampere Pöytäkirja 3/ (16) Yhdyskuntalautakunta Aika , klo 16:00-18:03. Kaupunginhallituksen istuntosali.

Tampere Pöytäkirja 3/ (16) Yhdyskuntalautakunta Aika , klo 16:00-18:03. Kaupunginhallituksen istuntosali. Tampere Pöytäkirja 3/2018 1 (16) Aika 06.02.2018, klo 16:00-18:03 Paikka Kaupunginhallituksen istuntosali Käsitellyt asiat 17 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18 Läsnäolo- ja puheoikeuden myöntäminen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 4 kpl).

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 4 kpl). TAMPEREEN KAUPUNKI 29.6.2017 XV (TAMMELA), KULLERVONKATU 5, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8664 Diaarinumero: TRE: 6964/10.02.01/2016 PALAUTEKOOSTE Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin

Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin TAMPEREEN KAUPUNKI 7.5.2018 PETSAMO, Saukonpuiston koulu, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 21.2.2018 Iskun ja Tampere Areenan tontit, tontti 839-4 sekä katuyhteyden muodostaminen. Asemakaava nro 8489 Diaarinumero: TRE: 6481/10.02.01/2017 PALAUTEKOOSTE OAS -vaiheen nähtävilläoloaikana

Lisätiedot

Asemakaavamuutoksen selostusluonnos Diaarinumero: TRE:4152/ /2017

Asemakaavamuutoksen selostusluonnos Diaarinumero: TRE:4152/ /2017 Kaleva, Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45, Pellervon koulun ja Tredun tontit, katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava nro 8297. Diaarinumero: TRE:4152/10.02.01/2017

Lisätiedot

67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen

67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro Valmistelija / lisätiedot: Elina Karppinen Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 67 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584 TRE:7568/10.02.01/2014 Valmistelija / lisätiedot: Elina

Lisätiedot

58 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Kalevanrinne XIX, liikenne- ja virkistysaluetta, Sarvijaakonkatu, asemakaava nro 8479

58 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Kalevanrinne XIX, liikenne- ja virkistysaluetta, Sarvijaakonkatu, asemakaava nro 8479 Tampere Ote pöytäkirjasta 6/2016 1 (7) 58 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Kalevanrinne XIX, liikenne- ja virkistysaluetta, Sarvijaakonkatu, asemakaava nro 8479 TRE:3758/10.02.01/2016 Valmistelija

Lisätiedot

Palaute- ja vastineraportti

Palaute- ja vastineraportti TAMPEREEN KAUPUNKI 6.3.2017 PETSAMO, Saukonpuiston koulun laajennus, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Palaute- ja vastineraportti Aloitusvaiheen

Lisätiedot

PALAUTE- JA VASTINERAPORTTI

PALAUTE- JA VASTINERAPORTTI PAPPILA, 5593-3 ja -4, Pappilankatu sekä RISTINARKKU katualuetta, Sammon valtatie. JANKAN TILA. Asemakaava nro 8646. Diaarinumero: TRE: 3186/10.02.01/2016 PALAUTE- JA VASTINERAPORTTI Valmisteluvaiheen

Lisätiedot

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH

Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH Kaavin koulukeskuksen liikennesuunnitelma OLLI MÄKELÄ PILVI LESCH 10.10.2013 Sisältö 1 Lähtökohdat... 7 2 Nykytila... 9 3 Suunnitelman sisältö... 14 3.1 Toimenpiteet... 14 3.2 Liikennejärjestelyt: nykyiset

Lisätiedot

69 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Viiala, Nuijatie 31, täydennysrakentaminen vuokra-asumiseen, asemakaava nro 8627

69 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Viiala, Nuijatie 31, täydennysrakentaminen vuokra-asumiseen, asemakaava nro 8627 Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2016 1 (5) 69 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, Viiala, Nuijatie 31, täydennysrakentaminen vuokra-asumiseen, asemakaava nro 8627 TRE:8066/10.02.01/2015 Valmistelija

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.6.2016 KOIVISTONKYLÄ, KOIVISTONTIE 30 A, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8630 Kaava-alue lähivaikutusalueineen. Ilmakuva.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.2.2013, tark. 20.6.2016 HÄRMÄLÄ, VIHURINKATU 3, 5, 7, 9, 11, 13, 15, 17, VALMETINKATU 12 SEKÄ OSA TEHTAANKALLIONPUISTOA. ASEMAKAAVA

Lisätiedot

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos)

Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Vastineet koskien Taipalsaaren kirkonkylän asemakaavan muutosta tila Ahjo 831-417-5-137 (Kirkonkylän koulun tontin asemakaavan muutos) Kaavaluonnoksesta saadut huomautukset ja niihin laaditut vastineet

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 9.8.2012 TAATALA 5315 8, EKANKULMA 2, ASEMAKAAVANMUUTOS POLTTONESTEEN JAKELUASEMAA VARTEN. KAAVA NRO 8427. Kaava-alue, lähivaikutusalue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta

Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille sekä osalle katu- ja yleisen tien aluetta Tekninen lautakunta 64 24.02.2016 Kaupunginhallitus 84 29.02.2016 Kaupunginhallitus 182 18.04.2016 Kaupunginvaltuusto 51 25.04.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 55 Hyrymäki, kortteli 13, tonteille

Lisätiedot

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS

LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS Vastaanottaja Lidl Asiakirjatyyppi Asemakaavan taustaselvitys Päivämäärä 16.4.2019 Viite 1510038898 LIDLIN ASEMAKAAVAN MUUTOS 4:45 KAUPUNKIKUVALLINEN SELVITYS 1 1. ALUEEN SIJAINTI JA NYKYTILA Lidlin asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin

Lisätiedot

86 Lausunto, muistutukset ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584

86 Lausunto, muistutukset ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, III (Nalkala), Hämeenpuisto 37 ja 39, asemakaava nro 8584 Tampere Ote pöytäkirjasta 6/2017 1 (6) Yhdyskuntalautakunta, 86, 21.03.2017 Yhdyskuntalautakunta, 67, 01.11.2016 86 Lausunto, muistutukset ja asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, III (Nalkala), Hämeenpuisto

Lisätiedot

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS PÄLKÄNEEN KUNTA MUIKKUTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.10.2016 Näkymä kiinteistön Hiukanmäki peltoalueelle. OSALLISTUMIS-JA ARVIOINTISUUNNITELMA JA SEN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5.

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 1. OULAS KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 1 TONTTIA 5. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.12.2017 Suunnitelman tarkoituksena on maankäyttö- ja rakennuslain 63

Lisätiedot

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36

PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin

Lisätiedot

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10

Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 Tekninen lautakunta 100 01.04.2015 Kaupunginhallitus 154 07.04.2015 Kaupunginhallitus 284 06.07.2015 Asemakaavan ja tonttijaon muutos 56 Myllymäki, kortteli 19, tontti 8-10 588/10.02.03.00/2014 TEKLA 100

Lisätiedot

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia

alue, jolle kaavahankkeella saattaa olla vaikutuksia OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Raksilan kaupunginosan korttelia 2 tonttia nro 2 koskeva asemakaavan muutos (Teuvo Pakkalan katu) AM2025 asemakaavan muutosalue alue, jolle kaavahankkeella

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 26.11.2015 TAKAHUHTI, KIRJAVAISENKATU 1, PUISTO- JA KATUALUETTA, RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8616. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma s. 1 / 6 Alue 150713 Lippajärvi Asemakaavan muutos Asianumero 4737/10.02.03/2015 18.4.2016 Asemakaavan muutoksen tavoitteena on lisätä alueen rakennusoikeutta, nostaa kerroslukua ja sallia myös rivitalojen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.5.2012, tark. 9.6.2014 HERVANTA-7102-1, OPISKELIJANKATU 31, HERVANNAN LUKION ALUEEN TÄYDEN- NYSRAKENTAMINEN ASUMISEEN, KATU- JA PUISTOALUETTA,

Lisätiedot

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014, tarkistettu 6.10.2014 IKURI / IKURINKAARI, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, TÄYDENNYSRAKENTAMISTA IKURINTIEN JA MYLLYPURONKADUN VÄLISELLE

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 2. KAUPUNGINOSA KORTTELI 2502 SEKÄ VIRKISTYSALUE Puustellin alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2014 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven

Lisätiedot

Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE

Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAPAOHJE Myllypuro 2, asemakaava 8189 RAKENTAMISTAAOJE 2.9.2016 ALUEEN SIJAINTI TYÖN TILAAJA Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu TYÖN TEKIJÄ WS Finland Oy RAKENTAMISTAAOJE

Lisätiedot

Osallistumis ja arviointisuunnitelma

Osallistumis ja arviointisuunnitelma ASEMAKAAVAN MUUTOS 3. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 139 TONTIT 13 JA 14, KAIRATIE 20 JA 24 1 Osallistumis ja arviointisuunnitelma Kaavoituksen kohde: Rovaniemen kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 139 tontit

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto

KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen

Lisätiedot

BOTANIAN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

BOTANIAN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA BOTANIAN ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 25.4.2019 SIJAINTI BOTANIA 200 m JOENSUUN BOTANIA OY HAKEE KAAVAMUUTOSTA kohteen kehittämisen mahdollistaminen

Lisätiedot

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti.

Ennen kaavaehdotuksen hyväksymistä kaupunki tekee maankäyttösopimuksen hakijoiden kanssa MRL 91 a ja b edellytysten mukaisesti. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAPERNAUMI KORTTELI 43 (OSA) TEKNIIKKAKESKUS Suunnittelualueen sijainti alue sijaitsee Seinäjoen kaupungin n korttelissa 43. Alue sijaitsee Ruukintien varressa Kaasumestarinkadun

Lisätiedot

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE

kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen lautakunta on hyväksynyt asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVAN- MUUTOSALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS 16.12.2011 päivättyyn Oulun kaupungin Kiviniemen kaupunginosan korttelin 86 tonttia nro 2 koskevaan asemakaavan muutokseen (Kultasirkuntie 21) kaavatunnus AM2092 Dnro 3401/2010 Tekninen

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 Dno 1432/10.02.01/2010 Yhdyskuntasuunnittelu Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.9.2006, tark. 24.7.2008, tark. 10.6.2010, tark. 8.11.2010 XXI- 376-76, 402-1 ja 300 SEKÄ KATUALUETTA.

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.10.2012 KAUKAJÄRVI-6082-1 JA 2, PITKÄNIITYNKATU 1 JA RUSKONTIE 2, METSÄNIITYN PÄIVÄKODIN LAAJENTAMINEN TYHJILLÄÄN OLEVALLE LIIKETONTILLE

Lisätiedot

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OULAISTEN KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OULAISTEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKIEN 15. KIVISENKANGAS KAUPUNGINOSAN KIVIKANKAANTIEN ITÄPUOLISIA KORTTELEITA SEKÄ NIIHIN LIITTYVIÄ KATU- JA PUISTOALUEITA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1.

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.10.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI KORTTELIN 2023 (OSA) ASEMAKAAVAN MUUTOS 1. SUUNNITTELUALUE KUVA 1 Suunnittelualueen sijainti osoitettu sinisellä ympyrällä.

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.12.2012 KAUKAJÄRVI-6065-3, 4 JA 5, HIKIVUORENKATU 53 55 JA ROSMARIININKATU 2, RI- VITALOKORTTELIN MUUTTAMINEN OMAKOTITONTEIKSI, KAAVA

Lisätiedot

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä

VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos nähtävillä TAMPERE RISTINARKKU 5027-23 JA KATUALUETTA. VEIJANMÄENKATU 4, RA- KENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8510. Diaarinumero: TRE:4916/10.02.01/2013 VALMISTELUVAIHEEN VASTINERAPORTTI OAS ja asemakaavaluonnos

Lisätiedot

JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA JUKOLANKADUN PÄIVÄKOTI KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 27.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA kortteli sijaitsee Jukolankadun länsipuolella Venetien risteyksen kohdalla

Lisätiedot

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL

Oas /18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL Kaupunkiympäristön toimiala Asemakaavoitus Oas 1349-00/18 1 (5) Hankenro 0592_13 HEL 2017-010023 4.4.2018 VUOSAARI, MERIKORTTIKUJA 6, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelun

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 9261/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 10.10.2013. PAPPILA-5571-20, LUHTAANKATU 11-23, ASUINTONTIN KERROSALAN LISÄÄMINEN, KAAVA NRO 8492. Kaava-alue lähivaikutusalueineen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS 1 ALUEEN ORTOKUVA 2011 2 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Keskusta IV F: Keskustan kaupunginosan korttelit

Lisätiedot

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088.

Hakija vastaa asemakaavoituksen esittämiin perusteluihin ja selvittää punaisen tukkitien sijaintia sekä leveyttä korttelissa 1088. YHDEN ASUNNON TALON JA TALOUSRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN PULKKASAARENKATU 14, ALA-PISPALA 837-218-1088-0014 POIKKEAMISPÄÄTÖSHAKEMUKSEN PERUSTELUT ASUINRAKENNUKSEN JA TALOUSRAKENNUKSEN SIJOITTELUUN TONTILLA

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto

Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto Kaavatunnus 564-65 Diaarinumero OUKA/686/08 6.4.08 Revontie 0 ja Ketunkujan ymäristö Asemakaavan muutoksen valmisteluaineisto Kevyenliikenteenväylän vuoksi osa tontista leikataan uistoalueeksi Yksi kerrostalo

Lisätiedot

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen

Asemakaavan muutosehdotus sekä kaavaselostus liitteineen Tekninen lautakunta 289 04.09.2013 Kaupunginhallitus 423 09.09.2013 Kaupunginhallitus 373 15.09.2014 Kaupunginvaltuusto 84 29.09.2014 Asemakaavan muutos ja tonttijako, 64 Skinnarila, kortteli 81, virkistys-

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 14.11.2016 VUORES, ISOKUUSI III, POHJOISOSAN ASUINKORTTELIT Asemakaava nro 8639 Diaarinumero: TRE: 2398/10.02.01/2016 Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta nähtävilläoloaikana 28.4.

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat

LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelun lähtökohdat, tehdyt selvitykset ja aiemmat suunnitelmat 1 LAPUAN KAUPUNKI LAPUAN KAUPUNGIN 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131 Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on 1. KAUPUNGINOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 131. Suunnittelualue

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ruskonselän kaupunginosan korttelia 15 ja korttelin 16 tontteja nro 3 ja 4 sekä katualuetta koskeva asemakaavan ja tonttijaon muutos

Lisätiedot

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos

N12 Nummen kevyen liikenteen väylä, 103. kaupunginosa Nummen Oilaantien liikennealueen asemakaavan muutos Kaupunkisuunnittelulautakunta 32 17.03.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 20.10.2015 Kaupunkisuunnittelulautakunta 9 11.02.2016 Kaupunginhallitus 70 22.02.2016 Kaupunkisuunnittelulautakunta 61 24.05.2016

Lisätiedot

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Heikki Manninen puh. 044 794 5235, fax. (015) 194 2613, e-mail: etunimi.sukunimi@mikkeli.fi 0929 KATTILANSILLAN KOULUN TONTTI

Lisätiedot

YLEISSUUNNITELMA 1:2000 " apila"

YLEISSUUNNITELMA 1:2000  apila KANSIPIHA TORI LPA II KL XII I MELUAITA HOTELLI LIIKE- JA PELUKESKUS ASUNTOJA LIIKE- JA LÄHIPELUTILOJA YLEISSUUNNITELMA 1:2000 OSA-UE 2 / ASUNTOKORTTELI aukio OSA-UE 3 / ASUNTOKORTTELI 88,5 89.0 LIIKE-

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015

TAMPEREEN KAUPUNKI TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015 TAMPEREEN KAUPUNKI 4.12.2016 TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015 PALAUTEKOOSTE Valmisteluaineiston nähtävilläoloaikana 26.11. 17.12.2015

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 14-3 / HAKALAHDENKATU 56 JA JUNGSBORGINKATU 13 Ilmakuva lännestä. Asemakaavamuutosalueen likimääräinen

Lisätiedot

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ

NOSTE SISÄÄNTULO JYVÄSKYLÄÄN HÄMEENKADUN ALUEEN KUTSUKILPAILU SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ SISÄÄNTULONÄKYMÄ ETELÄSTÄ MAANALAINEN PYSÄKÖINTI (ALUE B) 1:1000 N HAVAINNEKUVA 1:1000 Suunnitelma muodostaa Jyväskylän ruutukaavakaupungin lounaiskulmaan selkeän päätteen ja uuden vetovoimaisen saapumisnäkymän

Lisätiedot

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä

Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1. 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa Matinkylä Kaupunkisuunnittelulautakunta Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 3425/10.02.03/2012 Kaupunkisuunnittelulautakunta 116 2.10.2014 8 Matinmetsä, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 310218, 23. kaupunginosa

Lisätiedot

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA

POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA POHJOISKATU 15 KAAVAMUUTOS LUONNOSVAIHEESSA Natalia Musikka Maankäytön suunnittelija 26.6.2019 KAAVAHANKKEEN LÄHTÖTIETOJA Tontti sijaitsee Koulukadun ja Pohjoiskadun risteyksessä Kaavamuutoksen hakijana

Lisätiedot

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA

VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma TRE1656/2012 Dno TRE1656/10.02.01/2012 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.4.2012 KÄMMENNIEMI, 8114-8 ja 9, AUNESSALMENKATU 6 JA 10, TONTTIEN JAKAMINEN JA RAKENNUSOIKEUDEN LISÄÄMINEN.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LINIKKALA IV ASEMAKAAVAN MUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS VIISTOKUVA ALUEELTA vuodelta 2009 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavamuutoksen tarkoitus Maakuntakaava Asemakaavan muutos Dnro: Linikkala IV: Linikkalan

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :

Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : 12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla

Lisätiedot

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2)

Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) Ak 231 TEINIKUJA 2 Asemakaavan muutos 4. kaupunginosan korttelin 47 tontti 3 sekä puistoalueet (Teinikuja 2) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 25.4.2019, päivitetty 29.4.2019 Valmistelija / lisätiedot:

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 UUSIKYKÄ III A ASEMAKAAVAN MUUTOS Kohde Asemakaavamuutok-sen tarkoitus Kaavoitus tilanne Asemakaava ja asemakaavan muutos: Uusikylä III A:

Lisätiedot

Oulun kaupungin tekninen keskus

Oulun kaupungin tekninen keskus Oulun kaupungin tekninen keskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA V kaupunginosan korttelia 10 tonttia nro 3 sekä katualuetta koskeva asemakaavan muutos (Uusikatu 72) AM2070 26.1.2010 asemakaavan

Lisätiedot

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1

KAUPPATIE II KAUPPATIE II LIITE B1 LIITE B1 LUONNOSVAIHEEN VAIHTOEHTOJEN VERTAILU Lähtökohdat Asemakaavan muutosalue sijaitsee Hyrylän keskustassa Kauppatien varrella. Korttelin uudistaminen liittyy tiiviisti kunnan tavoitteeseen kehittää

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 3 kpl) ja mielipiteet (yhteensä 3 kpl).

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtävilläoloaikana saadut kommentit (yhteensä 3 kpl) ja mielipiteet (yhteensä 3 kpl). TAMPEREEN KAUPUNKI 15.8.2016 XII (KYTTÄLÄ), TUOMIOKIRKONKATU 38, OTAVALANKATU 8, ASEMAKAAVAN AJANTASAISTAMINEN JA TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. ASEMAKAAVA NRO 8564. Diaarinumero: TRE: 5809/10.02.01/2014 PALAUTEKOOSTE

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI

HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO RAPORTTI HELSINGIN KAUPUNKI VUOROVAIKUTUS- 1 (5) VARTIOHARJUN HOIVAKOTI, ASEMAKAAVAN MUUTOSEHDOTUS NRO 12139 Hankenro 0749_14 HEL 2011-007117 SISÄLLYS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja kaavaluonnos nähtävillä

Lisätiedot

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos

L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos L48 Kullervonkatu, 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 asemakaavan ja tonttijaon muutos 27.11.2015 Lohjan 1. kaupunginosa Anttila, korttelin 63 tonttien 7, 8, ja 9 maanomistajat edustajanaan Mikko Uusitalo

Lisätiedot

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS

MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS HARTOLA, Kirkonseudun asemakaava-alue MARKKINAKENTÄN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Ehdotus Koskee 21.3.2012 PÄIVÄTTYÄ ASEMAKAAVAKARTTAA Asemakaavan muutos koskee: Kirkonseudun asemakaava-alue kortteli

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)

ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,

Lisätiedot

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE

KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

Kemijärven kaupunki 1 (7)

Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 1 (7) Kemijärven kaupunki 2 (7) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asemakaavamuutoksesta Savukosken kunnan asemakaava-alueella koskien mm. vanhusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Hakija/ Aloite Asemakaavan muutos: Nummi I B: Lamminrannan kaupunginosan kortteli 355

Lisätiedot

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan laatimisen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 23.1.2014, tarkistettu 6.10.2014 HAUKILUOMA I / LINTUVIIDANKULMA JA TYVIKULMA, ASEMAKAAVAN LAATIMINEN, TÄYDENNYSRAKENTAMISTA LINTUVIIDANKADUN

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A

O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A 23.10.2017 KÄENKATU 2, VÄINÄMÖISENTIE 16 JA TERHIKINTIE 3 O S A L L I S T U M I S - J A A R V I O I N T I S U U N N I T E L M A A s e m a k a a v a n m u u t o s ( 2 3 2 9 ) Asemakaavan muutos koskee 1.

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

71 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, XV (Tammela), Tammelan puistokatu 20, täydennysrakentaminen, asemakaava nro 8583

71 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, XV (Tammela), Tammelan puistokatu 20, täydennysrakentaminen, asemakaava nro 8583 Tampere Ote pöytäkirjasta 7/2018 1 (5) 71 Asemakaavaehdotuksen asettaminen nähtäville, XV (Tammela), Tammelan puistokatu 20, täydennysrakentaminen, asemakaava nro 8583 TRE:499/10.02.01/2017 Valmistelija

Lisätiedot

Tampere Ote pöytäkirjasta 9/ (8) Yhdyskuntalautakunta Yhdyskuntalautakunta, 99, Yhdyskuntalautakunta, 288,

Tampere Ote pöytäkirjasta 9/ (8) Yhdyskuntalautakunta Yhdyskuntalautakunta, 99, Yhdyskuntalautakunta, 288, Tampere Ote pöytäkirjasta 9/2018 1 (8) Yhdyskuntalautakunta, 99, 15.05.2018 Yhdyskuntalautakunta, 288, 31.10.2017 99 Muistutukset ja lausunto sekä asemakaavaehdotuksen hyväksyminen, XXI (Petsamo), osa

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita.

Alueelle suunnitellaan käyttöä yleisten rakennusten korttelialueena, jonne voidaan sijoittaa kunnan palveluita. Kirkonkylän asemakaavan muutos Alhonniityn VU-alueella Kaavatunnus: 2-236 Diaarinro: xx/10.02.03/2014 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 7.10.2014 Suunnittelualueen sijainti ja nykytilanne Suunnittelualue

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI Luonnos LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHA- NIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568

TAMPEREEN KAUPUNKI Luonnos LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHA- NIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568 TAMPEREEN KAUPUNKI Luonnos 20.6.2016 LAPINNIEMI JA PETSAMO. KOUKKUNIEMEN JA RAUHA- NIEMEN ALUEET. Asemakaava nro 8568 Diaarinumero: TRE: 5594/10.02.01/2014 PALAUTERAPORTTI Kaavahankkeen eri vaiheissa saapuneet

Lisätiedot

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259.

XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. XV (TAMMELA) 361 3, KYLLIKINRAITTI 7, RAKENNUSOIKEUDEN JA KERROSLUVUN LISÄÄMINEN ULLAKKORAKENTAMISTA VARTEN. KAAVA NRO 8259. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 19.09.2008 päivättyä asemakaavakarttaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite

Lisätiedot

TAMPEREEN KAUPUNKI

TAMPEREEN KAUPUNKI TAMPEREEN KAUPUNKI 1.8.2016 I (FINLAYSON), PUUVILLATEHTAANKATU 6, NÄSILINNANKATU 2-6 JA NÄSIJÄRVENKATU 3, TÄYDENNYSRAKENTAMINEN. Asemakaava nro 8503. Diaarinumero: TRE: 829/10.02.01/2013 PALAUTEKOOSTE

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Dnro TRE: 1138/10.02.01/2013 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.06.2013. HAKAMETSÄ-4765-3, AARIKKALANKATU 6, PIENTEOLLISUUSTONTIN KÄYTTÖTAR- KOITUKSEN MUUTTAMINEN ASUINRAKENNUSTEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 ) In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS

SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SASTAMALAN KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 6 ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaavamuutos koskee Sastamalan kaupunginosan korttelia

Lisätiedot